Kaikki, jotka ovat lukeneet paljon UFOja koskevia kirjoituksiani, tietävät, etten ole suuri avaruusolentojen sieppausraporttien fani. Mainitsen tämän siksi, että eilen tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun tapahtui luultavasti parhaiten dokumentoitu kaappaustapaus. Kyseessä on Charles Hicksonin ja Calvin Parkerin tapaus Pascagoulassa Mississippin osavaltiossa 11. lokakuuta 1973. Heidät vietiin hehkuvaan alukseen, tutkittiin ja vapautettiin sitten. He menivät sheriffin luo, James Harder ja Allen Hynek haastattelivat heitä myöhemmin ja tekivät heille valheenpaljastuskokeen. Olen haastatellut sekä Hicksonia että aivan hiljattain Parkeria.
Charles Hickson ja Calvin Parker vuonna 1973
Tämä on tärkeää. Tänään viisikymmentä vuotta sitten heidät vietiin Keeslerin ilmavoimien tukikohtaan radioaktiivisen saastumisen testaamista varten. Mitään ei löytynyt, mutta jotkut tukikohdan korkeimmista upseereista alistivat heidät kuulusteluihin. Tämä tapahtui neljä vuotta sen jälkeen, kun ilmavoimat oli ilmoittanut, etteivät ne enää tutki UFO-havaintoja.
Kuulustelun aikana kävi ilmi, että sieppauksella oli muitakin todistajia. Ilmavoimien laatimassa asiakirjassa, joka laadittiin tänään viisikymmentä vuotta sitten, lueteltiin mukana olleiden upseerien nimet ja annettiin myös kahden siviilitodistajan nimet, jotka olivat nähneet jotain outoa sieppauksen tapahtumapaikalla ja -aikana. Yhdessä näistä tapauksista todistaja ajoi sillan yli lähellä paikkaa, ja autossa oli kaksi muuta todistajaa. Toisin sanoen, tuntien kuluessa sieppauksesta oli löydetty neljä muuta todistajaa, ja tämä tieto kirjattiin ilmavoimien viralliseen asiakirjaan.
Philip Mantlen ja tohtori Irene Scottin työn ansiosta todistajia on löydetty lisää viimeisten kuuden tai seitsemän vuoden aikana. Valitettavasti voidaan sanoa, että he saivat inspiraationsa tapausta koskevasta viimeaikaisesta julkisuudesta, ja siksi saamme vasta nyt tietää heistä. Löydät heidän kirjansa täältä:
Kuten sanoin, tämä on paras mahdollinen tapaus avaruusolentojen sieppaukselle. On useita riippumattomia silminnäkijöitä, on tehty sotilastutkinta, tieteellinen tutkimus, eikä tapahtuneelle ole mitään hyvää maanpäällistä selitystä. Ilman näitä muita, aiempia todistajia tämä tapaus olisi helppo hylätä. Löydät Calvin Parkerin kirjan hänen kokemuksistaan Amazonista, samoin kuin Mantlen ja Scottin muita kirjoja sekä oman kirjani 1973, joka käsittelee tätä sieppausta, muita samana vuonna tapahtuneita sieppauksia ja syksyllä 1973 tapahtunutta havaintoaaltoa.
Tietenkin on joitakin mielenkiintoisia havaintoja, jotka eivät ole puoli vuosisataa vanhoja. Stan Gordon raportoi UFO Anomalies Zone -sivustollaan, että 3. syyskuuta tänä vuonna Pennsylvanian Cumberlandin piirikunnassa todistaja kertoi, että hänen kuuro koiransa katsoi taivaalle. Siellä näkyi valoa, joka loisti alaspäin ja leijui, ja noin kolmesataa metriä sen yläpuolella oli suuri, kolmion muotoinen esine, jossa oli pyöristetyt kulmat. Hän sanoi, että UFOn pinta oli tasaisen mustan mattainen. Hän näki selvästi sen alapuolen ja sanoi, ettei UFOssa ollut yksittäisiä valoja.
Kun alus leijui, hän kuuli syvän, mutta tuskin kuuluvan huminan ja sitten yhden naksahduksen, kun alus alkoi liikkua. Yhtäkkiä se kiihtyi, kunnes se näytti tahralta. Hän sanoi, että se vain katosi.
Huomautan tässä yhteydessä, että koira reagoi alukseen, ja sen huomio saattoi kiinnittyä matalaan hurinaan. Alueella oli muitakin havaintoja ja yksi, jossa todistaja mainitsi koiran reaktion, joka oli samanlainen kuin ensimmäisessä raportissa.
Voit lukea lisää tästä tapauksesta ja muista tapauksista ympäri Pennsylvaniaa täältä:
Ja niille, jotka ovat kiinnostuneita keskustelusta vuoden 1973 tapahtumista, joka sisältää tietoa monista tärkeistä tapauksista, löytyy Amazonista. Linkki on tässä:
Kuten sanoin, vuosi 1973 oli mielenkiintoinen vuosi UFO-havaintojen kannalta. Monia raportteja maassa olleista aluksista, monia raportteja olennoista sisältä ja ulkoa, ja useita sieppauksia (joskin suurin osa oli maanpäällisiä kokemuksia, joissa ei ollut todellista avaruusolentokomponenttia). Jos tutkimusta olisi tehty tieteellisellä tavalla ilman, että naurunalaisuuden verho olisi laskeutunut niin nopeasti, voisimme käydä erilaista keskustelua.
Otsikossa oleva lainaus amerikkalaiselta kontaktilta George Adamskilta löytyy Glenn Stecklingin kirjasta The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail? (s. 145) Se on suurelta osin omaelämäkerta, jossa kerrotaan hänen osallistumisestaan George Adamski Foundationin (GAF) työhön. Glennin monet kokemukset avaruusolentovierailijoiden kanssa ja väitteet heidän toiminnastaan planeetallamme ovat tietysti kiistanalaisia, ja niitä tullaan varmasti kyseenalaistamaan ja kritisoimaan. Tämä ei ole tavallinen UFO-kirja.
Koska George Adamski ja kontaktihenkilöt yleensä ovat niin kiistanalainen aihe, pidän asianmukaisena ja rehellisenä esittää perustavanlaatuisen kannanoton koko aiheesta. Glenn Steckling on hyvä ystäväni, ja olemme käyneet kirjeenvaihtoa useita vuosia. Vaikka olemme eri mieltä monista asioista, hän on tietoinen näkemyksestäni, jonka mukaan George Adamski todella oli yhteydessä avaruusolentoihin. Vaikka katsonkin, että useisiin hänen kokemuksiinsa ja väitteisiinsä on suhtauduttava varauksella.
Glenn Steckling ja minä UFO-Swedenin kenttätutkijaseminaarissa 2018
Tämä Adamskia koskeva tabu tekee minusta tietysti jonkinlaisen harhaoppisen UFO-tutkimusyhteisön harhaoppisten joukossa. Mutta yli 50 vuoden kenttätutkimus, UFO-ilmiön ja erityisesti kontaktihenkilöiden arvoituksen tutkiminen on johtanut seuraavaan johtopäätökseen:
Perustuen sekä empiiriseen todistusaineistoon että esoteerisuuteen paradigmana olen esittänyt teorian, jonka mukaan jotkut 1950-luvun ensimmäisen sukupolven UFO-kontaktihenkilöistä olivat mukana kulttuurisessa ja psykologisessa testissä. Kokeeseen, jonka toteutti ryhmä pitkälle kehittyneitä, hyväntahtoisia avaruusolentoja, maanpäällisiä tai Maan ulkopuolisia. Ryhmä, jolla oli pääsy ”vimana”-teknologiaan. Tähän kokeeseen osallistuivat muun muassa George Adamski, Orfeo Angelucci, Paul Vest, Rosemary Decker, Millen Cooke, George ja Dorris Van Tassel, Daniel Fry sekä Howard Menger.
335-sivuinen The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail on jaettu kahteen osaan: 1) Glennin ja hänen vanhempiensa, Fred ja Ingrid Stecklingin, perhehistoria ja heidän yhteytensä George Adamskiin ja säätiöön. 2) Todellisuustarkastelu, joka koostuu osasta UFO-historiaa ja Glennin kriittisestä tarkastelusta UFO-liikettä ja sen virheitä kohtaan, joka perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja eri vierailijoiden antamiin tietoihin.
Osio 1 on erittäin arvokas panos UFO-historiaan, sillä se dokumentoi Adamski-liikettä Glenn Stecklingin ja hänen perheensä näkökulmasta. Heidän ensimmäisistä UFO-havainnoistaan Saksassa ja Yhdysvalloissa aina George Adamskin tapaamiseen vuonna 1963. Kokemus, joka muutti Stecklingin perheen elämän ikuisiksi ajoiksi ja johti lopulta siihen, että Fred Stecklingistä tuli George Adamski -säätiön johtaja. Tämä vastuu on vuodesta 1992 lähtien ollut Glenn Stecklingin harteilla, mikä on johtanut lukuisiin puhujavierailuihin konferensseissa ja kokouksissa eri puolilla maailmaa.
Glennin mukaan vierailijat olivat säännöllisesti yhteydessä Stecklingin perheeseen: ”Tällaisilla vierailijoilla on ohjelma, joka muistuttaa hyvin paljon Yhdysvaltain rauhanturvajoukkojen ohjelmaa, jossa heidät sisällytetään yhteiskuntaamme enintään kahdeksi vuodeksi…”. (s. 35) Vierailijat osallistuivat joskus Stecklingin luennoille, kuten vuonna 1981 Saksassa, jolloin Orthon-niminen vierailija istui eturivissä vaaleansinisessä puvussa. ”En osallistunut tuolle matkalle, mutta minun oli määrä tutustua seitsemään muuhun avaruusolentoon ollessani isäni kanssa Frankfurtin UFO-konferenssissa 1989.” (p. 81)
Brittiläinen kirjailija Timothy Good omistaa viimeisimmässä kirjassaan Earth An Alien Enterprise (2013) kokonaisen luvun huhulle, jonka mukaan presidentti Eisenhower olisi tavannut avaruusolentoja vuonna 1954 tai 1955. Huhu, joka on synnyttänyt valtavan määrän outoja tarinoita. Glenn Stecklingin mukaan näin todella tapahtui: ”Keskusteltiin kompromissista, jonka mukaan hallituksemme julkaisisi yleisölle todelliset tiedot avaruusvierailijoista. Vastineeksi saisimme teknologista edistystä, merkittävää etua ja edistystä sivilisaatiollemme. Hallituksemme kieltäytyi.” (p. 31)
Toinen osio sisältää UFO-havaintojen historian lisäksi joitakin hyvin olennaisia kommentteja ja kritiikkiä UFO-yhteisöä kohtaan. Vastaavissa luvuissa annetaan ankaraa selkäsaunaa kemikaalivanoihin uskoville ja sille, että emme koskaan käyneetkään Kuussa. Glenn ei myöskään kannata UFO-paljastusta, joka on saanut ufologit ympäri maailmaa juoksemaan eri hallitusten edustajien ja entisten ”sisäpiiriläisten” tarjoamien porkkanoiden perässä: ”… UFO-paljastus ei tule koskaan tapahtumaan vapaaehtoisesti julkisen painostuksen kautta”. (s. 265) Tässä olen täysin samaa mieltä Glennin kanssa. Tutkijat käyttävät suuria määriä aikaa, rahaa ja energiaa tähän pelleilyyn. Erittäin tehokas tapa saada UFO-tutkimusyhteisö harhautumaan haukkumalla väärää puuta. Todellinen paljastus tulee ihmisiltä.
Suuri osa toisesta osiosta on tietoa siitä, mitä Glenn on kutsunut nimellä ”poikkeava väärän tiedon ohjelma”, jonka CIA ja muut tiedusteluorganisaatiot aloittivat noin vuonna 1961. Täältä löytyy suuri osa abduktiotarinoista, jotka on toteutettu käyttämällä kehittyneitä mielen- ja muistinmuokkausmenetelmiä. Käyttämällä tätä pelko- ja kauhuagendaa ja saamalla ihmiset uskomaan, että sieppaukset ovat pahojen avaruusolentovierailijoiden aiheuttamia, todellinen ja hyväntahtoisten vierailijoiden ohjelma murskattiin tehokkaasti. George Adamski kutsui sitä ”idioottivarmaksi suunnitelmaksi”. (p. 269)
Tämä MILABS-teoria, pienin muunnelmin, saa yhä enemmän hyväksyntää vakavasti otettavien UFO-tutkijoiden, kuten Nick Redfernin ja Tanner Boylen keskuudessa. Teoriaa tutkivat ja dokumentoivat tohtori Helmut Lammer ja Marion Lammer kirjassaan MILABS: Military Mind Control and Alien Abduction (1999). Useiden vuosien tutkimusten perusteella Lammer päätteli, että jotkin sieppaustapaukset saattoivat itse asiassa olla erilaisten sotilastiedustelupalveluiden salaisia kokeita. Huhtikuussa 2011 kirjoitin tohtori Lammerille ja pyysin lisätietoja hänen tutkimuksestaan. Hän kertoi minulle ystävällisesti, että hän oli luopunut kaikesta sieppauksia ja mielenhallintaa koskevasta tutkimuksesta ja että hänen koko arkistonsa oli heitetty pois!
Tämä kysymys on entistäkin tärkeämpi, kun tutkitaan Alisonin, Arizonan Sedonan lähellä sijaitsevalla maatilalla asuvan naisen, sieppauskokemuksia. Nick Redfern dokumentoi tapauksen vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan On the Trail of the Saucer Spies. (s. 115-117) Alisonin sieppaukset alkavat aina huminasta, sähköjen katoamisesta talosta ja hänen koiriensa muuttumisesta hyvin ahdistuneiksi. Kirkkaat valot ympäröivät huoneen, ja hän on puoliksi tajuttomana tietoinen pienistä olennoista, jotka kuljettavat hänet talon ulkopuolella olevaan pieneen alukseen, jossa häntä tutkitaan ja sitten johdatetaan takaisin taloon. Viidennessä sieppauksessa tapahtuu jotain erikoista. Humiseva ääni loppuu äkillisesti, ja Alison saa hitaasti takaisin normaalit aistit. Pienet harmaat avaruusoliot katoavat, ja sen sijaan hän löytää huoneestaan joukon isoja ja kookkaita miehiä, jotka ovat pukeutuneet mustiin univormuihin. Alisonin mukaan yksi miehistä huutaa mikrofoniin ”mitä tapahtui”. Toinen mies lausuu hänen suuntaansa sanan ”anteeksi”, ja miehet lähtevät pois, eivät avaruusaluksella, vaan merkitsemättömällä mustalla helikopterilla. Epäonnistuivatko heidän psykotroniset laitteensa tällä kertaa?
Olisi tietysti helppo keino syyttää kaikista sieppauksista salaisia (mustia) projekteja ja tiedusteluryhmiä. Ilman pahaa tarkoitusta Glenn Steckling itse asiassa avaa Pandoran lippaan tässä asiassa, kun hän useissa luvuissa ja haastatteluissa toteaa, että on olemassa myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, jotka käyttävät hyväkseen pahaa-aavistamattomia uhreja: ”Oikeudenmukaisuuden nimissä, ei-niin-hyväntahtoisten yhteiskuntien ja ”rotujen” (EI lajien) vastakkaiset voimat vierailevat ja ovat olemassa myös planeettamme ulkopuolella.” (s. 49) Kun Anders Liljegren ja minä syyskuussa 2015 söimme illallista entisen CIA:n agentin Jim Semivanin ja hänen vaimonsa Deborah Stokesin kanssa, Jim kertoi meille, että hän ja hänen vaimonsa olivat joutuneet hyvin traumaattisen sieppauksen kaltaisen kokemuksen uhreiksi. Hän mainitsi myös, että useat hänen kollegansa CIA:ssa olivat kohdanneet miehiä mustissa. Jos sieppauksia käyttävät vain tiedusteluryhmät, miksi ahdistella CIA:n henkilökuntaa?
Jos meillä on myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, joiden kanssa meidän on selviydyttävä, ja jos salaiset tiedusteluryhmät ovat päätyneet samaan johtopäätökseen, se olisi varmasti hyvä syy salassapitoon. Kuvitelkaa laajalle levinnyttä vainoharhaisuutta ja pelkoa, jonka tällainen paljastaminen minkä tahansa hallituksen taholta aiheuttaisi. Valitettavasti omat tutkimukseni kontaktihenkilöistä ovat itse asiassa vahvistaneet Glennin väitteen. Ruotsalaisten kontaktihenkilöiden Jade Ekströmin ja Richard Höglundin kokemuksiin liittyi ehdottomasti ei-hyväntahtoisia vierailijoita. Tämä on erityisen ilmeistä Höglundin tapauksessa, jossa vierailijat toimivat enemmänkin maailmanlaajuisen rikollisjärjestön kuin planeettojen välisen rauhanturvajoukon tavoin. Richard pelkäsi syvästi vierailijoita, joiden kanssa hän työskenteli useita vuosia. Ehkäpä juuri näiden tunkeilijoiden toiminnasta amerikkalainen kontaktihenkilö Howard Menger sai varoitukseksi tietoja vierailijaystäviltään. Hänelle kerrottiin, että he olivat hyvin vaarallisia ja käyttivät ”kehittynyttä aivoterapiaa”. (From Outer Space To You, s. 143-144).
Lopuksi Glenn paljastaa yhden vierailijoidensa esittämän väitteen, joka, jos se pitää paikkansa, herättäisi varmasti laajaa suosiota yleisön keskuudessa. ”Auringon systeemisten muutosten” ja ”aurinkokunnan hidastuvan syklin” vuoksi voimme odottaa suuria katastrofeja Maapallolla. Siksi ”naapuriplaneettojemme asukkaat” on suurelta osin evakuoitu Alfa Centaurin aurinkokuntaan. Tähän uuteen aurinkokuntaan on myös kuljetettu kaksisataatuhatta halukasta Maan vapaaehtoista. (s. 87) Skenaario, jota on pidettävä varsin dystooppisena visiona planeetallemme ja kulttuurillemme. Toivottavasti tämä ”ennustus” epäonnistuu.
Tässä teoksessa ei selvästikään ole paljon uutta tietoa George Adamskin elämästä, sillä kyseessä on omaelämäkerta. Mutta sivulla 32 Glenn mainitsee erittäin tervetulleen hankkeen. Tämän kirjan jälkeen hän suunnittelee ”tarkkaa ja perusteellista” elämäkertaa George Adamskin elämästä ja historiasta, joka perustuu GAF:n laajan arkiston asiakirjoihin. Sitä kannattaa varmasti odottaa.
Ufojen arvoitus on kuin kiinalaiset laatikot. Suurin osa tieteellisesti suuntautuneista UFO-tutkijoista avaa vain laatikot yksi ja kaksi. Glenn Stecklingin erittäin kiehtova kirja on älyllinen haaste kaikille ufotutkijoille uskaltaa avata laatikko kolme ja neljä.
Kirjassa sukelletaan UFO-genren usein kyseenalaisiin tarinoihin, ja siinä käsitellään erityisesti New Mexicon Dulcessa sijaitsevan väitetyn maanalaisen avaruusolentotukikohdan olosuhteita. Adam jäljittää tarinat niiden alkulähteille ja kertoo näkemyksiään henkilökohtaisesta vuorovaikutuksestaan niiden henkilöiden kanssa, jotka elävät ja veistelevät näitä tarinoita.
Adam Gorightly: Saucers, Spooks & Kooks
Pyysin Adamia vastaamaan muutamaan kysymykseen blogikirjoitusta varten. Kysymyksiäni seuraa hänen vastauksensa alla. Hän toimitti myös oheiset kuvat.
Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjan Saucers, Spooks and Kooks, ja mikä siinä sinulle itsellesi oli kaikkein tärkeintä?
Projekti kehittyi ajan myötä, ja se alkoi yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamastani artikkelista ”My Breakfast with Tal”, jossa kerroin yksityiskohtaisesti, miten mursin leivän itse Tal Levesquen kanssa. Hän on arvoituksellinen ja hieman hämärä hahmo, ja hän oli avainasemassa Dulcen tukikohdan tarinan/myytin edistämisessä 1980-luvun lopulla.
Asioiden edetessä aloin syventyä Dulcen tukikohtaan liittyviin moniin väitteisiin, joista monet Tal ja kourallinen muita olivat näennäisesti kylväneet, ja joissakin tapauksissa, kuten näytti, luoneet ne täysin tyhjästä. Ajan myötä projektista kehittyi pidempi artikkeli, jonka työnimi oli ”Deconstructing Dulce”. Aloitin koko Dulcen tukikohdan tarinan purkamisen, pohjimmiltaan kaikkien osatekijöiden purkamisen, yrittäen erottaa faktat fiktiosta ja purkaa Dulceen liittyvien monien näennäisesti valheellisten tarinoiden mutkia. Monet ufologian piirissä ovat valitettavasti ottaneet nuo tarinat evankeliumina seuraavien vuosien aikana. Niinpä artikkeli kasvoi niin, että siitä tuli lopulta kirjan mittainen, jotta se voisi kattaa kaikki tarinan näkökohdat ja ne monet ufologian ja tiedusteluyhteisön toimijat, jotka olivat auttaneet Dulcen tukikohdan tarinan muodostamisessa.
Yksi Dulcen tukikohdan tarinan keskeisistä väitteistä koski reptiliaanien ja Yhdysvaltain hallituksen välistä salaista sopimusta, jossa ET-teknologiaa vaihdettiin vastineeksi koehenkilöistä, joita käytettiin avaruusolentojen ja ihmisten hybridien jalostusohjelmassa. Pitkään on liikkunut huhuja, joiden mukaan myös karjan silpominen liittyi jotenkin näihin kokeisiin, joiden perimmäisenä tavoitteena oli väitetysti luoda ihmis-alienhybridejä kuolevan avaruusolentojen rodun säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.
Tarinan mukaan sankarillinen turvallisuusupseeri Thomas Castello johti kapinaa Dulcen tukikohdan avaruusolentopahiksia vastaan, ja lopputuloksena oli ammuskelu, jossa kuoli kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää. Castellolla oli käytössään ”salama-ase”, jonka avulla hän pystyi tappamaan muutaman näistä ilkeistä muukalaisista ja häipymään Dulcesta, minkä jälkeen hänestä tuli pakeneva ilmiantaja. Tämä legendaarinen taistelu, joka oli kuin suoraan scifi B-elokuvan käsikirjoituksesta, tuli tunnetuksi nimellä ”Dulcen sota”.
Kirjassa Saucers, Spooks and Kooks selvittelet usean urbaanin myytin kaltaisen uskomuksen alkuperää liittyen Paul Bennewitziin ja Myrna Hanseniin ja heidän kohtalokkaisiin kohtaamisiin 80-luvulla. Miten paljon julkisesti hyväksytyistä avaruusolentoihin liittyvistä väitteistä sanoisit liittyvän suoraan Hanseniin sekä siihen vaikutukseen, joka hänellä oli Bennewitziin?
Myrna Hansen oli yksi ensimmäisistä niinsanotuista avaruusolentojen sieppaamista, paljon ennen kuin termi tuli muotiin. Hänen kohtaamisensa, tai miksi sitä haluaakin kutsua, tapahtui toukokuun alussa vuonna 1980, kun hän ja hänen poikansa Shawn, ajaessaan Eagle Nestissä, New Mexicossa, väitetysti näkivät, kuinka lehmä imettiin säteen avulla avaruusalukseen. Pian sen jälkeen heidätkin imettiin alukseen, jossa tapahtui kaikenlaista hulluutta, ensin avaruusolennot leikkelivät avutonta lehmää heidän kauhistuneiden silmiensä edessä, ja sitten Hansen joutui transsiin ja hänelle tehtiin jonkinlainen lääketieteellinen toimenpide.
Kohtaamisen jälkeen kauhuissaan oleva Hansen otti yhteyttä Cimarronin kaupungissa sijaitsevaan osavaltion poliisin toimistoon ja kertoi hullusta kohtaamisestaan veitsellä heiluvien lehmiä silpovien avaruusolentojen kanssa, ja Cimarronin toimistosta hänet ohjattiin New Mexicon osavaltion poliisille Gabe Valdezille. Hän työskenteli Dulcessa, ja hän oli jo saanut maineen, että hän oli oikea kaveri, kun oli kyse silvotuista lehmistä ja selittämättömistä valoista taivaalla. Valdez oli se, joka yhdisti Hansenin Paul Bennewitziin, ilmailutekniikkaan erikoistuneeseen yksityiseen valtion urakoitsijaan, joka oli muun muassa APRO:n jäsen. Bennewitzin APRO-yhteyksien kautta hän sai käyttöönsä Leo Sprinklen, Wyomingin yliopiston professorin, joka oli tutkinut UFO-tapauksia hypnoottisen regression avulla yli kymmenen vuoden ajan. Sprinkle suoritti useita hypnoottisia regressioita Hansenin kanssa Bennewitzin kotona ja erityisesti Bennewitzin Lincoln-auton sisällä, jonka ikkunat hän oli peittänyt alumiinifoliolla häiritäkseen avaruusolentojen säteilyä, jonka hän uskoi yrittävän häiritä Sprinklen hypnoottista regressiota Hansenin kanssa.
Kummallista kyllä, Sprinkle suoritti hypnoottisia regressioita vuonna 1973 toisen Judy Doraty -nimisen naisen kanssa, joka kertoi samanlaisen tarinan kuin Hansenin tarina avaruusolennoista ja avaruusalukseen imettävästä silvottavasta karjasta, joten se, kuinka paljon tässä oli ristipölytystä tai kontaminaatiota (eli tutkijat/regressiohoitajat johdattelivat väitettyjä todistajia tiettyyn johtopäätökseen), on edelleen avoin kysymys. On syytä huomata, että Bennewitz oli UFOihin kohdistuneen kiinnostuksensa lisäksi myös pysyvästi kiinnostunut karjansilpomisilmiöstä, joten nämä kaksi — UFOt ja karjan silpominen, voidaan olettaa — kietoutuivat yhteen hänen mielessään, ja tämä maailmankuva vuoti niihin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.
Hansenin regressiot sisälsivät vakiomuotoisten avaruusolentojen sieppauskielikuvien kokoelman, kuten sen, että uhri imetään alukseen Star Trek -tyylisen vetosäteen avulla, minkä jälkeen hänet asetetaan transsiin ja hänelle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, jotka liittyvät lisääntymiseen ja avaruusolennon ja ihmisen hybridien luomiseen koeputkessa. Hansenille väitettiin, että häneen oli istutettu seurantalaite, niin sanottu ”avaruusolentojen implantti”, kuten ne tunnettiin tarinoissa, eikä hän muistanut ”kadonnutta aikaa”.
Kun Sprinkle/Hansenin regressiot etenivät yhä syvemmälle hänen piinattujen aivojensa syvyyksiin, paljastui, tai hän muisti tai sekoitti muistoja (valitse itse), että hänet oli kuljetettu salaiseen maanalaiseen laitokseen. Lääketieteellisen tutkimuksen aikana hänen kallonpohjaansa oli väitetysti istutettu metallinen esine, jonka avulla avaruusolennot voisivat ilmeisesti myöhemmin jäljittää hänet ja lähettää hänelle pahansuopia viestejä, minkä vuoksi Bennewitz näki vaivaa rakentaakseen foliohupun, jonka hän asetti autonsa ikkunoiden päälle hypnoottisten regressiosessioiden ajaksi.
Jossain vaiheessa maanalaisen tukikohdan seikkailua Hansen muisteli paenneensa vangitsijoidensa kynsistä ja törmänneensä useisiin nestemäisiin sammioihin, jotka sisälsivät ihmisten ja eläinten ruumiinosien jäänteitä. Bennewitz päätteli jotenkin, että tämä maanalainen laitos, jossa Hansen näki kaiken tämän, sijaitsi lähellä Dulcea. Kaikki nämä tarinan osatekijät liitettiin lopulta osaksi UFO-lorea, kuten me sen nyt tunnemme. Sikäli kuin olen saanut selville, termi ”harmaat” avaruusolennot oli toinen kielikuva, joka tuli suoraan Bennewitzin tapauksesta.
Kuten selitit kirjassa, Bennewitzin tapaukseen liittyi Richard Doty ja William Moore. Arvostin erityisesti epäluotettavien Majestic 12 -asiakirjojen läpikäyntiäsi sekä niiden suhdetta Mooreen ja hänen seuralaiseen Jaime Shanderaan. Mikä sinun mielestäsi on ihmisille tärkeintä ymmärtää tässä tapahtumaketjussa?
Yksi kriittinen tekijä, joka on tärkeää ottaa huomioon, kun yritetään selvittää MJ-12 -papereiden alkuperää, oli se, että vuonna 1981, kolme vuotta ennen MJ-12 -papereiden ilmaantumista, Bill Moore työskenteli kirjaprojektin parissa yhdessä Bob Prattin kanssa, joka oli National Enquirerin toimittaja ja joka kirjoitteli lehteen lentävistä lautasista. Tämä kirjaprojekti, jonka alkuperäinen nimi oli MAJIK-12, oli fiktiivinen kertomus, joka perustui oletettavasti todellisiin UFOihin liittyviin tietoihin, jotka heille välitti kukas muukaan kuin AFOSI:n erikoisagentti Richard Doty, jolle Moore antoi kirjan luonnosversiossa nimen ”Ronald L. Davis”. MAJIK-12 tai vaihtoehtoisesti MJ-12 oli lyhenne Majestic 12:sta, joka, kuten useimmat lukijasi luultavasti tietävät, oli oletettavasti supersalainen hallituksen ryhmä, joka tutki UFO-havaintoja ja tutki pudonneita lentäviä lautasia ja avaruusolentoja, kuolleita ja eläviä.
Vaikka Mooren/Prattin kirjaprojekti jäi lopulta sivuraiteelle, ehdotettu nimi MAJIK-12 viittasi siihen, että Bill Moore oli tietoinen jostain nimeltä MAJIK-12 tai Majestic-12 ainakin kolme vuotta ennen kuin hänen tutkimuskumppaninsa Jaime Shanderan ovelle saapui salaperäinen kirjekuori, joka lähetettiin nimettömänä ilman palautusosoitetta ja jossa oli postileima New Mexicon Albuquerquesta. Tämä postileima vaikutti joidenkin mielestä valtavalta vihjeeltä siitä, että Richard Doty oli tämän tempauksen takana, sillä tuona aikana Doty oli sijoitettuna Kirtlandin ilmatukikohtaan Albuquerquessa. Kirjekuori sisälsi 35 mm:n filmirullan, joka kehitettynä paljasti kuvia siitä, mikä tunnettiin nimellä MJ-12 -paperit.
Ennen MJ-12 -papereiden ilmestymistä Moore ja toinen tutkimuskumppani Stan Friedman spekuloivat juuri tällaisen ryhmän kuin MJ-12 olemassaololla ja olivat jopa laatineet luettelon sen todennäköisimmistä ehdokkaista. Moore jakoi myöhemmin nämä nimet Dotyn kanssa siinä toivossa, että hänellä olisi tietoa, joka vahvistaisi heidän MJ-12 -kandidaattiluettelonsa. Kun MJ-12:n paperit tulivat esiin, ne todellakin sisälsivät luettelossaan joitakin näistä samoista MJ-12:n ehdokkaista, joiden Moore ja Friedman olivat aiemmin arvelleet kuuluvan ryhmään, kuten Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja (1947-1950), ja James Forrestal, joka toimi puolustusministerinä samaan aikaan, mikä näytti antavan Moorelle ja Friedmanille vahvistuksen siitä, että he olivat olleet oikeilla jäljillä. Toisten mielestä Doty keksi koko jutun ja antoi Moorelle, Shanderalle ja Friedmanille palautesilmukan kautta juuri sen, mitä he etsivät, eli tietoja, jotka näyttivät vahvistavan Roswellin UFO-onnettomuuden, josta Bill Moore ja Charles Berlitz julkaisivat vuonna 1979 kirjan The Roswell Incident. On arveltu, että Moore oli mukana väärentämässä asiakirjoja, joko Dotyn avustuksella tai ilman. Koskaan ei kuitenkaan ole voitu lopullisesti osoittaa kuka väärensi asiakirjat, vaikka FBI totesi, etteivät ne olleet aitoja.
FBI toteaa MJ-12 -papereista: väärennös
Samalla tavalla kuin MJ-12 -dokumentit ilmestyivät salaperäisesti Shanderan ovelle, samanlainen tapaus sattui vuonna 1994, kun UFO-tutkija Don Berliner sai nimettömänä lähetetyn kirjekuoren, joka sisälsi kehittelemättömän 35 mm:n filmirullan. Kun valokuvat oli kehitetty, niistä paljastui 29-sivuinen asiakirja nimeltä SOM 1-01, Majestic-12 Group Special Operations Manual, joka on väitetty lentävien lautasten onnettomuuspaikkojen etsintään liittyvä sotilasohje.
SOM-01-1 sisälsi myös viittauksen ”Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan New Mexicossa”, minkä jotkut epäilivät olevan silmänisku ja nyökkäys, että kyseessä saattoi olla toinen Richard Doty -lumityö. Siitä huolimatta SOM-01-1:tä ovat edelleen kannattaneet eräät ufologian merkittävimmät äänet, kuten Linda Howe, joka Citizens Hearing on Disclosure -tilaisuudessa (teeskennelty kongressin kuulemistilaisuus, joka pidettiin National Press Clubissa vuonna 2013) väitti, että SOM-01-1 oli ”kestänyt ajan testin”, vaikka se ei tietenkään ollut tehnyt mitään sellaista, ja se oli vain lisännyt pinon muita näennäisesti valheellisia MJ-12:een liittyviä asiakirjoja, jotka ovat vuosien varrella olleet täynnä ufologian roskia.
Kirjoitit useasta tapauksesta, joissa armeija antaa UFO-tutkijoille epäilyttävää informaatiota sekä lupauksia tulevaisuuden paljastuksista. Suuri paljastus ei lopulta tapahtunutkaan ja matto vedettiin tutkijoiden jalkojen alta. Kertoisitko jostain tällaisesta tapauksesta.
1970-luvun alussa elokuvatuottaja Robert Emenegger joutui kokemaan yhden tällaisen luvatun ”suuren paljastuksen” (joka osoittautui lopulta tyhjäksi), kun Yhdysvaltain ilmavoimien virkamiehet lähestyivät häntä ja hänen tuottaja-kumppaniaan Allan Sandleria tarjoamalla yhteistyötä ja tietojen jakamista ehdotettua UFOja käsittelevää dokumenttielokuvaa varten. Heidän ilmavoimien yhteyshenkilöidensä mukaan tämä olisi kaikkien osapuolten yhteinen hanke, jossa jokainen armeijan haara tukisi Emeneggeriä ja Sandleria, jotka antaisivat heille pääsyn UFO-tiedostoihin sekä luvatun kruununjalokiven: 16 mm:n materiaalia UFOjen laskeutumisesta avaruusolentojen kanssa, joka oli väitetysti kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.
Käytettyään huomattavan paljon aikaa ja resursseja projektin kehittämiseen ja luvattuaan toistuvasti lautasen laskeutumista kuvaavaa materiaalia dokumenttielokuvaansa varten, matto lopulta vedettiin Emeneggerin ja Sandlerin jalkojen alta ja he jäivät tyhjin käsin, kun ilmavoimat eivät toimittaneet luvattua tavaraa, ja tämä niin sanotun ”UFO Disclosure” -projektin varhaisversio meni nurin. Emeneggerin ja Sandlerin UFO-dokumentti julkaistiin lopulta vuosia myöhemmin nimellä UFOs: It Has Begun, mutta sen vaikutus väheni selvästi huomattavasti uskottavuuden kannalta sen jälkeen, kun ilmavoimat vetäytyivät hankkeesta. Tämä tietenkin olettaen, että ilmavoimilla todella oli hallussaan elokuvaan luvattu materiaali.
Linda Moulton Howelle tapahtui samanlainen ”UFO-paljastuksen” päähämäys kymmenen vuotta myöhemmin, kun hänet vuonna 1983 palkattiin tuottamaan HBO:n erikoisohjelma, jonka otsikoksi ehdotettiin UFOja: The E.T. Factor. Tänä aikana Howe oli tutkinut Paul Bennewitzin väitteitä, jotta ne voitaisiin sisällyttää hänen dokumenttielokuvaansa, ja matkan varrella hän tuli Richard Dotyn tietoon, joka oli tuolloin komennuksella Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Doty otti Howen epäilyttävien siipiensä suojaan ja antoi hänelle vilauksen joistakin oletettavasti salaisista asiakirjoista, jotka liittyivät lentävien lautasten putoamisonnettomuuksiin ja hämmästyttävään paljastukseen, jonka mukaan jossain sotilastukikohdassa oli oikeasti vankina pieni avaruusolento. Doty ilmoitti Howelle, että jos hän pelaisi korttinsa oikein, hänellä saattaisi olla jopa mahdollisuus haastatella pikku kaveria. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että hallituksen tiedusteluviranomaisilla oli hallussaan filmimateriaalia UFOn laskeutumisesta sotilastukikohtaan sekä muita valokuvia ja salaista materiaalia, joita Howe voisi käyttää. Kun Doty oli useita kuukausia vedättänyt Howea, Doty ilmoitti, että hänet oli poistettu tapauksesta, ja antoi Howen eteenpäin muille tiedustelukontakteille, jotka niin ikään vedättivät Howea useiden kuukausien ajan, mutta eivät koskaan tuottaneet luvattua UFO-materiaalia. Tämä viivästys sai HBO:n lopulta luopumaan hankkeesta, jolloin Howe jäi roikkumaan tuuliajolle.
Näiden tempausten pääasiallisesta motiivista voidaan spekuloida moniin eri suuntiin, joista yksi oli se, että Doty yritti mustamaalata ja harhauttaa Howen UFO-tutkimusta ja viime kädessä horjuttaa hänen HBO-dokumenttielokuvaansa sekä saada selville, mitä tietoja hänellä oli Bennewitzistä ja häntä vastaan suunnatusta vastavakoiluohjelmasta, johon Doty kuului.
Selitit myös paljon Dulcen myytistä ja sitä levitelleistä ihmisistä. Omien tutkimusten ja kokemustesi pohjalta, mikä sinusta siinä oli kaikkein mielenkiintoisinta?
Myytin kehittyminen ja se, miten se ylipäätään syntyi, on minusta kaikkein kiehtovinta. Tarinassa on erilaisia elementtejä, mukaan lukien se, mikä on tullut tunnetuksi UFO-uskomuksissa nimellä ”Dulcen sota”, jonka mainitsin aiemmin, ja jossa oletettavasti tukikohdan turvamies nimeltä Tom Castello auttoi vastarintaliikkeen muodostamisessa. Jotkut hänen työtovereistaan joutuivat sitten yhteenottoon avaruusolentojen kanssa ja hävisivät taistelun. Kun pöly oli hälvennyt, kuten legenda kertoo, kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää kuoli, vaikka Castello pystyi pakenemaan luotettavan ”salamapistoolinsa” ansiosta.
Mistä tämä tarina on peräisin? Sikäli kuin pystyn sanomaan, se sai alkunsa 2. joulukuuta 1981 päivätystä kirjeestä, jonka Paul Bennewitz lähetti Yhdysvaltain New Mexicon senaattorille Pete Domenicille ja jossa todettiin, että ”joskus vuoden 79 lopulla tai vuoden 80 alussa syntyi riita aseista ja armeija hylkäsi [Dulcen tukikohdan]; miesten lopulliset olosuhteet ovat tuntemattomat…”. Syyskuun 11. päivän 1984 haastattelussa Bennewitz kertoi UFO-tutkija Jim McCampbellille, että: ”Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin. Siellä oli riita aseista ja meidän väkemme ajettiin ulos, yli 100 ihmistä oli mukana…”. Vaikka Bennewitz ei implisiittisesti väittänytkään, että Dulcessa olisi käyty varsinaista taistelua ihmisten ja avaruusolentojen välillä, hänen kommenttinsa jonkinlaisesta konfliktista tai siitä, että ihmiset hylkäsivät tukikohdan, näytti riittävän kylvämään siemenen, joka myöhemmin kasvoi ”Dulcen sodaksi”.
Vuoden 1981 kirje Bennewitzilta senaattori Domenicille
Lähes kymmenen vuotta myöhemmin ”Dulcen sodan” tarinaa täydennettiin Tom Castelloa ja hänen vastarintatovereitaan koskevalla yksityiskohtaisemmalla kertomuksella, joka ilmestyi kirjassa ”The Dulce Papers”. Tästä tarinasta on myös ilmestynyt muunnelmia, jotka koskevat samanlaista taistelua/konfliktia Area 51:ssä.
1990-luvun puolivälissä Dulcen sodan tarina nousi uudelleen pinnalle tai sitä käytti uudelleen henkisesti epävakaa kaveri nimeltä Phil Schneider, josta tuli jonkin aikaa patriootti- ja UFO-luentopiirin tähti, joka periaatteessa toisti Tom Castellon tarinaa siten, että hän itse oli Castellon sankarin roolissa, mukaan luettuna koko ampuminen häijyjen avaruusolentojen kanssa.
Näiden kaikkien tarinoiden, kuten Dulcen, Area 51:n, SERPOn ja Paul Bennewitzin tarinoiden välillä tuntuu olevan paljon yhteisiä teemoja. Kerrotko jotain omia ajatuksiasi tästä.
Lisäisin myös Roswellin ja MJ-12 -paperit tuohon mukaan, ja samat toistuvat hahmot, jotka kertoivat näitä tarinoita, jotka ovat esillä kirjassani, heidän joukossaan John Lear, Tal Levesque, Richard Doty, Bill Moore ja kourallinen muita, jotka muodostivat tämän ”vaikuttajien” verkoston. Bill Moore kiisti myöhemmin monet näistä väitteistä ja poisti itsensä näennäisesti tästä henkilöryhmien verkostosta, jonka hän sanoi ajavan vääriä tarinoita, jotka olivat lopulta tehneet Paul Bennewitzin hulluksi.
John Lear, jolla oli tosin yhteyksiä tiedusteluyhteisöön, oli innokas MJ-12 -papereiden puolestapuhuja, ja samaan aikaan 1980-luvun puolivälissä hän vuoti tiedotusvälineille tietoja Area 51:n salaisesta stealth-alusten testausohjelmasta. Häiveteknologian haamu väijyi ikuisesti näiden Dulcen tukikohtaan, Kirtlandiin ja Area 51:een liittyvien tarinoiden reunoilla, ja se oli osa pyrkimystä muokata yleistä kertomusta ja hämärtää tietoa siitä, mitä näissä sotilastestauspaikoissa todella tapahtui.
SERPOn osalta Richard Dotyllä oli suuri rooli tuon tarinan levittämisessä jo silloin, kun hän esiintyi ”Falconina” kansallisessa televisiossa vuonna 1988 esitetyssä erikoisohjelmassa nimeltä UFO Cover-up Live!. Dotyn (eli ”Falconin”) mukaan Yhdysvaltain hallitus oli osallistunut vaihto-ohjelmaan, jossa avaruusolennot olivat periaatteessa antaneet astronauteillemme avaimet yhteen lautasiinsa ja antaneet heidän matkustaa omalle planeetalleen, kun taas avaruusolennot jäivät vastineeksi Maahan useiksi vuosiksi jakamaan valtavaa galaksienvälistä viisauttaan Maan asukkaiden kanssa, mikä oli pohjimmiltaan sama tarina kuin SERPO.
Mitä sanoisit uusille UFO-tutkijoille, jotka yrittävät seilata näillä myrskyisillä vesillä?
Luulen, että ihmiset, jotka tarvitsevat sitä eniten, välittävät luultavasti vähiten siitä, mitä minulla on sanottavana, mutta jos he haluaisivat, ehdottaisin, että katsoisitte ufologian historiaan ja tutkisitte sen menneisyyttä. Tehkää se ennen kuin hyppäätte minkään tietyn UFO-hain kyytiin, koska mikään ei näytä olevan uutta auringon alla, kun on kyse monista näistä toistuvista teemoista, jotka toistuvat jatkuvasti UFO-tarinoissa.
Ufologialla on taipumus kerrata ja käyttää uudelleen monia samoja tarinoita tai samojen tarinoiden osia kerta toisensa jälkeen. Täydellinen esimerkki tästä on niin sanottu Silvermanin kuva, joka ilmestyi ensimmäisen kerran saksalaisessa Neue Illustrierte -sanomalehdessä 1. huhtikuuta 1950 otsikolla ”Der Mars-Mensch” ja joka näytti oudon näköisen, metrin mittarisen miehen, joka oli ilmeisesti Marsista. Muutamaa päivää myöhemmin Neue Illustrierte myönsi, että Mars-juttu oli aprillipila, mutta se ei estänyt kuvaa leviämästä UFO-alakulttuurissa tulevina vuosina.
Kuuluisa Silvermanin kuva
UFO-historioitsija Isaac Koi on koonnut aikajanan Silvermanin kuvasta ja julkaisuista, joissa se on ilmestynyt. Ensimmäinen kirja, jossa kuva esiteltiin, oli majuri Donald Keyhoen Flying Saucers from Outer Space (1953), jossa ei mainittu Neue Illustrierte -huijausta, mutta väitettiin, että kuvassa oli Yhdysvaltain hallituksen agentteja saattamassa ”Alumiinimiehenä” tunnettua avaruusoliota, joka oli päällystetty alumiinisella avaruuspuvulla, joka suojasi häntä kosmisilta säteiltä. Kirjassaan Space-Craft from Beyond Three Dimensions (1959) W. Gordon Allen viittasi siihen, että Silvermanin valokuvassa esiintyvä olento oli ryöminyt ulos Mexico Cityn lähellä pudonneesta lautasesta.
Viimeksi Harold Povenmire kirjassaan UFO’s and Alien Abduction Phenomena: A Scientific Analysis (2016) julkaisi värillisen version Silvermanin valokuvasta ja mainosti sitä todellisena, vaikka on epäselvää, millaisen ”tieteellisen analyysin” hän teki. Povenmiren ansiosta tämä Silvermanin valokuvan uusi versio alkoi pian könytä sosiaalisessa mediassa, kun uusi uskovien sukupolvi klikkaili ja jakoi sitä sydämensä kyllyydestä.
Kaikki tämä tapahtui tammikuun 13. päivä 1996, viikkoa ennen kuin kolme naista näkivät olennon Varginhassa, mutta yhdeksään kuukauteen Souza ei kertonut asiasta kenellekään muulle kuin vaimolleen ja kahdelle läheiselle ystävälleen.
Hän selitti, että häntä pelotti uhkailu. Kaksikymmenvuotinen sotilasdiktatuuri oli päättynyt vain muutama vuosi aiemmin ja jotkut Souzan sukulaisista olivat “kadonneet” sotilasdiktatuurin aikana, joten hän pysyi hissuksiin.
Hän ei ollut tietoinen “avaruusolennoista” Varginhassa ennenkuin syyskuussa, jolloin hän luki Claudeir Covon kirjoittaman lehtiartikkelin, joka toimi São Paulon turvallisuusvirkamiehenä ja ufologina, joka on työskennellyt Ubirajaran ja Pacaccinin tapausten parissa.
Souza otti yhteyttä Covoon, joka lopulta puhui hänet ympäri palaamaan Varginhaan näyttämään hänelle ja Ubirajalle missä hän oli nähnyt aluksen hylyn.
Alueen tarkastelu — nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin — ei näyttänyt mitään viitteitä siitä, että maahansyöksyä olisi tapahtunut, tai että Ubirajara olisi kyennyt löytämään mitään maanviljelijöitä tai maatyöläisiä tai keitään muutakaan alueella, jotka olisivat tietäneet maahansyöksystä jotain.
Kaikki eivät usko Souzan tarinaa, ja jopa Ubirajara ja Covo (juuri Covo oli kertonut mitä Souza oli sanonut) ovat varautuneita asian suhteen, koska mitään silminnäkijöitä ei löytynyt. Lisäksi tarinan jotkut elementit ovat kuin suoraan Roswell-elokuvasta.
Souzan kuvaus UFOsta oli melkein identtinen kuin mitä maanviljelijäpariskunta sanoi nähneensä tammikuun 20. päivä, ja tästä tutkijat sekä suurin osa yleisöstä oli tiennyt jo heti tutkimusten alussa.
Ubirajara ja hänen Varginhan UFO-ryhmänsä muut jäsenet kuitenkin löysivät alueen, arviolta sata neliömetriä, joka näytti korvautuneen nurmikolla.
Lisäksi tutkimusten alkuvaiheessa useat armeijan silminnäkijätodistajat sanoivat nähneensä aluksen palasia kuskattavaan ESA:n kahdella armeijan kuorma-autolla tammikuun 13. päivä, ja että myöhemmin hylkyä kuljetettiin São José dos Camposissa sijaitsevaan avaruuskeskukseen lähelle São Pauloa.
“Nämä ovat niitä asioita, jotka puoltavat Souzan raporttia”, Ubirajara sanoi meille, “mutta meidän on sanottava, että me emme kyenneet vahvistamaan sitä.”
Maanviljelijäpariskunta, tammikuun 20. päivä 1996
Lauantaiyönä tammikuun 20. päivä maatilalla kuusi mailia Varginhasta itään, karja piti älämölöä ja herätti Oralina de Freitasin. Pöydän vieressä ollut digitaalikello näytti 01:14.
Oralina avasi ikkunan ja näki karjan erittäin peloissaan ja vikuroivan laitumella sadan metrin päässä. Sitten hän näki sikarin muotoisen kohteen suoraan karjan yllä. Kuuta ei näkynyt, mutta alus loisti pientä valoa.
Oralina huusi aviomiestään Euricoa, ja hän juoksi ikkunaan. “Herra Jumala!” mies huusi. “Sukellusvene lentää laitumeni yllä.” He kykenivät näkemään harmaata pakokaasua tulevan sen päästä sen liikkuessa hiljalleen, keinuvassa liikkeessä, ainoastaan viitisen metriä maanpinnan yläpuolella.
Ei Eurico eikä Oralina kumpikaan mennyt ulos, vaan he seisoivat ikkunassa katselemassa kohdetta 45 minuutin ajan sen ohittaessa hitaasti heidät ja mennen harjanteen taakse puolen kilometrin päähän, kulken hitaasti kohti Varginhaa.
Heillä oli käsitys, että kohteella oli jonkinlaisia vaikeuksia johtuen sen hitaasta liikkeestä. Jos UFO piti mitään ääntä, pelokkaan karjan äänet peittivät sen.
Koko tämän ajan karja panikoi ja oli pelokas, mutta pariskunnan neljä koiraa, vaikkakin hereillä, eivät vaikuttaneet reagoivan mitenkään. Euricon ja Oralinan neljä lasta, iältään 12-20, nukkuivat koko tapauksen ohi.
Ubirajara sai tietää tapauksesta kuusi päivää myöhemmin. Pariskunta, joka pyörittää maatilaa, kertoi maatilan omistajalle mitä oli tapahtunut. Hän myöhemmin kertoi Ubirajaran ystävälle, joka kertoi tarinan hänelle.
Maatilan talo on ainoastaan viiden mailin päässä siitä, missä Carlos da Souza sanoi nähneensä samanlaisen UFOn tammikuun 13. päivä.
Aaamuinen kohtaaminen, tammikuun 20. päivä 1996
Brasiliassa sotilaspoliisi ei kuulu asevoimiin ollenkaan. Sen sijaan ne ovat poliisivoimat, joita osavaltion kuvernööri kontrolloi.
Sotilaspoliisit suorittavat erilaisia tehtäviä, mm. maantievalvontaa, mellakoiden hillintää ja pelastustoimia onnettomuuksissa. He toimivat myös palomiehinä koko valtiolle, ja eräs palomiesten tehtävä on napata kiinni vaarallisia ja villiintyneitä eläimiä.
Tässä jälkimmäisessä toimessa neljä palomiestä vastasivat kutsuun puoli yhdeksän aikaan aamulla tammikuun 20. päivä omituisesta olennosta, joka oli havaittu Jardim Anderen metsissä. Yksi tai useampi ihminen oli soittanut poliisille, joka hälytti palokunnan.
Palomiesten saapuessa paikalle kolme poikaa, iältään 12-14 vuotta, olivat nähneet olennon kävellessään Rua Suéciaa. Tämä on ensimmäinen katu puunlatvojen yläpuolella, ja se kulkee puiden vierestä. Syvä vajaan sadan metrin jyrkänne alkaa katutasolta ja johtaa alas rautatiekiskoille ja metsän laitaan sen vierellä.
Lasten tarkkaillessa tuli mies ja nainen kävellen, eivät yhdessä, ja he myös näkivät olennon. Tässä kohtaa olento hitaasti oli menossa alas kuumottavaa jyrkännettä kohti metsää. Pojat olivat heitelleet kiviä sitä kohti ja yrittäneet saada sen reagoimaan, mutta nainen käski heidän lopettaa.
Kun palomiehet saapuivat paloautossa, he käskivät kaikkien poistua välittömästi sanoen, että kyseessä on armeijan salainen operaatio. Tuolloin olento oli kerennyt jo kadota metsään.
Univormupukuiset palomiehet pitivät paksuja hansikkaita ja kantovat mukanaan verkkoja. He laskeutuivat jyrkännettä, ylittivät junaradan ja menivät metsään etsimään olentoa.
Heiltä kesti kaksi tuntia saada se kiinni, osittain siksi koska olento juoksi heitä pakoon tiheässä aluskasvillisuudessa, osittain koska he eivät tienneet mikä se oli ja olivat varuillaan. He näkivät vilaukselta sen ajoittain, mutta se jatkoi pakenemistaan.
Jos kävelee tiheään metsään niinkuin me olemme kävelleet, on helppoa nähdä miksi olento välttelit palomiehiä niin pitkään. Paksut lehvästöt ja lukemattomat puut estävät näkemästä kovinkaan pitkälle, ja maasto on epätasaista jopa poluilla, ylä- ja alamäkeä eikä melkein yhtään tasamaata. Autoja ja kuorma-autoja kuuluu läheisellä tiellä, mutta niitä ei juurikaan näy.
Kun miehet lopulta pääsivät heittämään verkon olennon päälle, se ei vastustellut. Se piti humisevaa ääntä heidän kamppaillessaan kukkulalta verkon kanssa.
Jossain kohtaa etsintöjä eräs palomiehistä oli palannut paloautolle ja soittanut radiopuhelimella komentajalleen, kertonut mitä tapahtui ja pyytänyt tulemaan paikalle. Kun olentoa kannettiin ylös kadulle, komentaja oli saapunut — kuten oli myös armeijan kuorma-auto ja kski upseeria, sekä kersantti. Arvellaan, että palomies oli hälyttänyt heidät.
Palomiehet luovuttivat olennon armeijalle sanomatta juuri mitään. Se laitettiin puulaatikkoon, joka sitten peitettiin peitteellä ja laitettiin kuorma-auton perälle kahden miehen istuessa sen viereen. Kuorma-auto kaasutti menemään armeijan tukikohtan Três Coraçõesiin. Palomiehet ja heidän komentajansa palasivat paloasemalle.
Hölkkääjä, tammikuun 20. päivä 1996
Jossain puoli kahden ja kello kahden välissä iltapäivällä, hölkkääjä näki seitsemän armeijan sotilaan ylittävän pienen sillan Santanassa ja ajavan laidunmaalle Jardim Anderen läheisen metsän viereen. Laidunmaa oli kukkulan laidalla, joka johti parinsadan metrin päähän junaraiteille ja Suécia-katu oli sen yläpuolella, jonne paloautot olivat aamulla pysähtyneet.
(Tämä kuva on otettu Suécia-kadun lähellä olevan kukkulan päältä. Kuvassa näkyy punaisella oleva piste, joka näyttää kävelysillan paikan, pisteen vasemmalla puolella. Laidunmaan kokoluokka käy selväksi kuvasta, jossa sinisen pisteen kohdalla kuvan yläreunassa henki kävelee polkua pitkin.)
Kaksi sotilasta kantoi automaattikivääreitä ja kaikilla oli kakkosaseet mukana. Heillä oli myös pieni neliömäinen, alumiinin värinen laatikko tai matkalaukku. Hölkkääjä mietti mitä he tekivät. Hän aikoi oikaista laidunmaan läpi ja ylittää sillan, mutta muuttikin mieltään.
Sotilaat ryhmittäytyivät V-muotoon ja nousivat mäkeä ylös. He etsivät pienestä lehdosta radan alta, ilmeisesti eivät löytäneet mitään. Sitten he kääntyivät kohti isoa metsikköä.
Hölkkääjä näki heidän menevän pöheikköön, jatkavan suoraan eteenpäin usean korttelin mitalta ja sitten kääntyvän oikealle kadulle, joka johti heidät Santanan metsien läpi. Parin minuutin päästä hän kuuli kolme laukausta.
Hämmentyneenä ja kiinnostuneena hölkkääjä palasi kadulle, joka kulkee metsien yläpuolella, ja hän näki armeijan kuorma-auton sotilaineen siellä parkissa.
Sillä hetkellä neljä sotilasta, jotka olivat menneet metsään, tulivat pitkin jyrkännettä kantaen kahta säkkiä, kahden sotilaan pidellen kutakin säkkiä. Yksi säkki rimpuili niinkuin siellä olisi jokin elävä, mutta toinen ei liikkunut.
Säkit lastattiin autoon, sotilaat kiipesivät siihen ja kuorma-autot kaasuttivat pois. (Kuvassa kun katsoo kukkulalle, polku on se mitä kolme naista aikoivat kulkea heidän kävellessään kotiin. Suécia-kadun usean talon katto näkyy yläreunassa, ja yksittäinen junaraide näkyy juuri aidan takana vasemmassa alakulmassa.)
Mitä säkeissä oli, se ei ole tiedossa. Kuitenkin olisi turvallista olettaa, että ei vaadittaisi seitsemää aseistettua sotilasta sieppaamaan villieläintä, kun neljä palomiestä ilman aseita oli napannut toisen “villieläimen” samasta metsästä muutaman tuntia aiemmin ja antanut sen armeijan henkilökunnalle sanomatta mitään.
Olennon kohtaaminen, tammikuun 20. päivä 1996
Tämä oli se kohtaaminen, joka kolmella naisella oli. Joidenkin viikkojen ajan ihmiset tiesivät kaikki “Varginhan alienista”, jonka juuri Liliane, Valquíria ja Kátia olivat nähneet kolmen aikaan iltapäivällä tammikuun 20. päivä.
Tuo tapaus on kuvattu muualla tarkasti, ja se julkaistiin kaikkialla maailmassa. Mutta kuten tiedämme, se oli vain yksi tapaus sarjassa tapahtumia.
Myrsky, tammikuun 20. päivä 1996
Luiza da Silva, kahden siskoksen äiti, sanoi että kun hän ja Kátia menivät tyhjälle tontille, he näkivät ruohikossa painauman siinä kohtaa missä olento oli ollut, ja he myös haistoivat vahvan hajun. Mutta alle kolmen tunnin päästä kaikki tuo oli jo kadonnut.
”Kuuden aikaan tuli raekuuro ja aivan yllättäen”, sanoo Ubirajara. ”Se kesti vain kolme tai neljä minuuttia, mutta hajotti autojen tuulilasit ja kaikki todisteet katosivat olennosta tontilta.”
Upseerin kuolema
Myrskyn aikaan tai hieman sen jälkeen sotilaat ja sotilaspoliisit jatkoivat etsintöjä. Heidän joukossaan oli siviilivaatteisia sotilaspoliisin agentteja, jotka bongasivat jälleen toisen olennon — mahdollisesti sen jonka kolme naista olivat nähneet sinä iltapäivänä. Se piileskeli rakennusmaalla Santana-Jardim Anderen alueella, lähellä metsää.
Kaksi miestä kerkesi sieppaamaan sen ja pakottamaan merkitsemättömän poliisiauton takapenkille. Se on saattanut olla sairas, koska miehet veivät kertoman mukaan sen lääkärin vastaanotolle saamaan hoitoa. Lääkärit kieltäytyivät kuitenkin menemästä olennon lähelle ja käskivät viedä läheiseen sairaalaan.
Kaiken tämän aikana yksi upseereista, 23-vuotias Marco Chereze, pysähtyi vanhempiensa luona, litimärkänä sateesta. Hän sanoi äidilleen, että hän oli suoritti tehtävää ja tekisi koko yön töitä. Hän pyysi äitiään kertomaan vaimolleen, että hän ei tulisi kotiin syömään, vaihtoi vaatteensa ja lähti.
Cherezen uskotaan olleen ainoa olentoa paljain käsin käsitellyt sitä siepatessaan, ja hän sairastui vakavasti muutamia päiviä myöhemmin epätavalliseen infektioon. Hänet otettiin sairaalaan osastolle korkeassa kuumeessa.
Voimat hänen käsistään ja jaloistaan menivät nopeasti, eikä hän kyennyt ruokkimaan itseään. Lopuksi hän alkoi sinertää eikä vastannut hoitoon. Hän kuoli helmikuun 15. päivä.
Ainoa neuvo, jonka viranomaiset antoivat hänen perheelleen oli, että arkku tulee sinetöidä, ja että hautajaiset tulee pitää viipymättä, ja että hautaus tulee suorittaa muutaman tunnin sisään.
Hänen isänsä myöhemmin muistelee, että useita viikkoja aiemmin, kun huhut avaruusolennoista alkoivat ensi kerran kiertää, Marco oli vakuuttunut, että tästä tulisi seuraamaan vielä paljon pahaa.
Marcon isoäiti anoi, että eräänä iltana, kun ensimmäiset raportit avaruusolennosta tulivat uutisiin, hän katseli televisiota Marcon ja tämän vaimon kanssa, kun avaruusolennoista kertova elokuva näytettiin sen jälkeen. Marco nopeasti sulki telkkarin ja sanoi napakasti: ”Älä katso tuota — se on hölynpölyä!” Hänen reaktionsa oli hämmentävä eikä hän tarjonnut mitään selitystä.
Cheresen perhe haastoi sotilaspoliisin oikeuteen, koska (1) hänen kuolemaansa ei koskaan selitetty mitenkään ja (2) mitään ruumiinavauksen tuloksia ei koskaan paljastettu — ainoa asia, joka labrasta kävi ilmi oli hänen kehostaan löytynyt ”pieni määrä toksista materiaalia” — ja (3) väitetysti hänen palvelustietojaan peukaloitiin sanomaan ettei hän olisi ollut tuona iltana palveluksessa.
Olento eläintarhassa, huhtikuun 21. päivä 1996
Huhtikuun 21. päivän iltana Terezinha Clepf, hänen aviomiehensä ja joitain ystäviään ottivat osaa syntymäpäiväjuhliin Varginhan eläintarhan ravintolassa. Arviolta yhdeksän aikaan illalla, sen jälkeen kun rva Clepf oli lopetellut syömistä, hän meni ulos istumaan verannalle itsekseen savukkeelle. Hän alkoi tuntea olonsa kuumottuneeksi.
“Tunsin niinkuin joku olisi tuijottanut minua. Terassi oli pimeä, mutta jotain valoa kajasti ravintolasta. Käännyin vasempaan päin ja omituinen olento tuijotti minua.”
Se oli arviolta viiden metrin päässä ja se näytti olevan pari metriä pitkä. “En tiennyt mikä se oli, oliko eläin vai mikä.” Sitten rva Clepf, joka silloin oli 67-vuotias, sanoi, “Se oli tosi ruma. Se oli ruskea ja sillä oli ihollaan hehku tai kirkkaus. Silmät olivat suuret ja punaiset ja suu oli pelkkä viiva. Se pysyi siinä tuijottaen minua.” Hän pelkäsi niin paljon, ettei hän voinut liikkua useaan minuuttiin. Sitten, peläten mitään yhtäkkisiä liikkeitä, hän hitaasti nousi ja käveli takaisin sisään. Hän katsoiviimeisen kerran ja olento oli siinä edelleen tuijottaen häntä. Hän pystyi kertomaan asiasta aviomiehelleen useita päiviä myöhemmin.
Eläintarhan kuolemat
Tapauksen julkaisun jälkeen Leila Cabral, eläintarhan johtaja, otti yhteyttä Ubirajaraan ja Pacacciniin ja sanoi heille, että viisi eläintä oli kuollut mystisesti eläintarhassa viikkoa ennen rva Clepfin kokemusta. Muurahaiskarhu, kaksi peuraa, hyasinttiara ja ilves kuolivat yhtäkkisesti ja odottamattomasti.
Muurahaiskarhu oli terve ja kesy. Se kuoli “tunnistamattoman myrkkyaineen” seurauksena, Cabral sanoi. Peura kuoli “syövyttävään myrkytykseen ilman ilmeistä syytä” eikä hyasinttiaralle tai ilvekselle osattu määrittää kuolinsyytä.
Siskosten uhkailu
Arviolta kymmenen aikaan illalla toukokuun 3. tai 4. päivä, Liliane ja Valquíria da Silva sekä heidän äitinsä Luiza nukkuivat kodissaan Santanassa, kun joku koputti etuovelle. Isä työskenteli lipputarkastajana bussissa ja perheen kaksi vanhempaa tytärtä olivat koulussa.
Rouva Silva meni etuovelle ja näki neljä mustiin pukuihin pukeutunutta miestä. Hän ajatteli heidän liittyvän jotenkin Ubirajaraan, mutta pian tajusi heidän olevan vieraita. Miehet olivat lempeästi työntäneet hänet sivuun ja vaativat saada puhua Lilianelle ja Valquírialle.
Luiza herätti tytöt ja kaikki kerääntyivät pieneen olohuoneeseen, jossa tytöt ja äiti istuivat yhdellä sohvalla, neljä miestä toisella sohvalla heidän vastapuolellaan. Yksi heistä oli arviolta 50-vuotias, toiset kolmissakymmenissä. He olivat kohteliaita ja virallisia.
Ainoastaan vanhempi mies ja yksi muista sanoi jotain. He eivät koskaan kertoneet nimiään, mutta kuluttivat tunnin ajan saadakseen tytöt kertomaan tarinansa ja jopa vihjailivat jotain maksavansa paljon rahaa, jos he kiistäisivät asian julkisesti televisiossa. Luiza sanoi, että he harkitsisivat asiaa pelätessään sanoa mitään vastaan.
“He eivät koskaan nostaneet ääntään, mutta meistä tuntui tungettelevalta”, Liliane kertoi meille puhuessamme toiseen kertaan vuonna 1997. Miehet lopulta lähtivät, mutta sanoivat, että heitä ei saisi seurata eikä heidän ajamaansa autoa saisi katsella. Miehiä ei näkynyt enää koskaan ja tytöt eivät muuttaneet tarinaansa.
Havainto moottoritiellä, toukokuun 15. päivä 1996
21-vuotias biologian opiskelija Ildo Lúcio Gordino ajoi Três Coraçõesista Varginhaan arviolta puoli kahdeksan aikaan illalla. Hän oli kaarteessa, ja omituinen eläin alkoi ylittää moottoritietä.
“Olin hidastanut kaarteeseen”, Ildo sanoi. “Arviolta 40 metrin päässä edessäpäin ajovalot paistoivat tummanruskeaan juttuun, joka oli yltäpäältä karvassa. Sen suuret silmät heijastivat punaista ajovaloissa. Se oli peittänyt kasvonsa käsiinsä ja se oli kyyryssä.” Ildo pelästyi pahasti ja ajoi olennon ohi, joka nousi ja sukelsi äkkiä puskiin. Kun Ubirajara ja Pacaccini tutkivat asiaa, he yllättyivät saadessaan tietää sen tapahtuneen melkein suoraan sen maatilan edustalla, jossa Eurico ja Oralina de Freitas olivat nähneet UFOn tammikuun 20. päivä.
Passoksen olento
Seitsemäs olento nähtiin useita kertoja toukokuussa 1996 Passoksessa, kaupungissa arviolta 40 mailin päässä Varginhasta. Tämä tuskin tulisi ottaa mukaan osaksi “Varginhan ET:n” tapausta, koska tämä tapaus oli väkivaltainen.
20-vuotias Luciano-niminen mies käveli kotiin myöhään pimeänä iltana, kun karvainen olento, arviolta 175cm mittainen, murisi omituisesti ja hyppäsi puusta alas ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Luciano on yli parimetrinen ja painaa yli sata kiloa, mutta hänet kaadettiin silti maahan, hänen paitansa ja takkinsa repeytyivät terävistä kynsistä.
Hän potki ja hakkasi olentoa niin että se horjahti, hän hyppäsi pystyyn ja juoksi, mutta hänet kaadettiin. Kahakassa Luciano potki olentoa haaroväliin, ja se kaatui, ja Luciano viimein kykeni pakenemaan läheiseen taloon. Pacaccini tutki tapausta, ja hän näki Lucianon repeytyneet vaatteet ja hänen vammansa. Hän oli vakuuttunut siitä, että Luciano puhuu totta.
Viikkoa myöhemmin Pacaccini ja toinen tutkija löysivät kolme muuta henkilöä Passosissa, jotka sanoivat että heidän kimppuunsa oli hyökätty. Kun he eivät tienneet mikä olento oli kyseessä, eikä heillä ollut siitä parempaakaan termiä kuvaamaan, kaikki neljä uhria kutsuivat olentoa “ihmissudeksi. “ Pacaccini uskoo Passosin olennon olevan aito ja selittämätön, mutta epäilee sen suhdetta Varginhan olentoon johtuen sen koosta, karvaisuudesta ja ilkeästä luonteesta.
“Me puhumme täysin toisenlaisesta olennosta, täysin eri tilanteesta”, Pacaccini sanoi.
Amerikkalaiset
Melkein heti alusta lähtien jotkut tutkijat olivat vakuuttuneita, että olennot oli viety USA:n elävinä tai kuolleina.
Tämä vakaumus perustui suurelta osin (1) uskomukseen, että nämä olennot todella olivat jostain muualta kuin Maapallolta, ja (2) lausunnot oli esittänyt vittuuntunut armeijan kantahenkilökunta, joka ei tykännyt ideasta, että Brasilia höllentäisi kontrolliaan avaruusolennoista ja luovuttaisi heitä amerikkalaisille.
Tämä vakaumus sai lisätukea maaliskuussa 1996 — viisi viikkoa alkutapahtumien jälkeen — Warren Christopherin vierailusta São Pauloon ja muualle Brasiliaan, ja sen jälkeen USA:n, sekä NASAn johtajan ja ulkoministerin Daniel S. Goldinin vierailusta, joka näennäisesti oli tulossa juttelemaan yhteisestä sukkulalennosta brasilialaisille astronauteille.
Johtopäätökset
Me olemme alusta asti olleet sitä mieltä, että tämä on erittäin vankka tapaus. Sille oli liikaa silminnäkijöitä, vaikka useimmat heistä eivät voi tulla identifioiduiksi rangaistusten pelossa.
Oli varmaankin väistämätöntä heti alusta lähtien, että tapausta vertailtaisiin Roswelliin. Jatkuva viranomaisten asian kiistäminen viittaa salailuun — niinkuin monet uskovat asian laidan olevan myös Roswellin tapauksessa. Kuitenkin monet ufologit uskovat nyt, että Roswellin juttua on pilkattu myös.
Varginhan tapaus toisaalta on edelleen varsin tuore ja UFO-tutkijat kykenevät keräämään merkittäviä todisteita, mm. yli parin tusinan verran todistuksia silminnäkijöitä.
Tutkimus jatkuu, vaikka onkin epäilyksenalaista, että kukaan silminnäkijöistä enää astuisi esiin julkisesti kertomaan tietojaan, tai että valtio koskaan tunnustaisi tapahtunutta.
HUOM: Kaikki tässä tapauksessa mukana olleet armeijan ja poliisin työntekijät sijoitettiin toisiin tehtäviin muualle maahan kuukausien sisään tapauksesta. Kaksi päätutkijaa, Ubirajara Rodrigues ja Vitório Pacaccini, ovat jatkaneet tutkimuksiaan, mutta omillaan.
Kumpikin on kirjoittanut tapauksesta kirjan, molemmat portugaliksi. Pacaccini julkaisi Incidente em Varginhan vuoden 1996 lopulla. Ubirajaran kirja O Caso Varginha julkaistiin vuoden 2001 lopulla. Pacaccini on kirjoittanut myös englanninkielisen version.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.
Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.
Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]
Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.
Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.
Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa
1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:
Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]
Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.
Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]
Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:
26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]
Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]
Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:
Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]
Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:
… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]
Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]
Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.
Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.
Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus
‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”
Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.
Thomas Castello & Dulcen paperit
Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.
Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.
Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:
Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]
Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]
Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]
Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.
Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32]Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:
Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]
Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]
Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:
Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]
Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:
Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]
Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]
Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]
Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:
Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]
Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.
Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]
Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:
Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]
Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.
Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.
Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?
Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45]Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:
Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]
Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.
Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.
Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.
Dulcen sota
Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.
Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:
Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]
Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:
Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]
Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.
Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.
Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:
Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]
‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]
Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:
Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]
Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.
Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.
Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.
Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä
Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.
Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.
Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:
Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä.[61]
Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.
Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.
Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.
Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.
Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66]Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.
Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]
Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]
Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.
Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa
Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:
Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]
Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.
Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:
Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]
Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:
Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle.[82]
Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.
SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:
(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan.[84]
Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.
Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.
‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]
Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:
Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina.[95]
Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.
‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.
‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.
Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.
Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]
Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:
Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä
Ohjelman luokittelu
Valvonta
Arvioitu lukumäärä
Rahoituslähde
Arvioitu vuosittainen budjetti
Liittyykö alieneihin?
‘Tunnustetut’
Special Access
Programit (SAP)
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
75
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$5 – 6 miljardia
Ei
Tunnustamattomat
SAP:t — Mustia
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
55-60
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$3.5 – 4.5 miljardia
Peite
Luovutut tunnustamattomat
SAP:t — Syvän mustat
SAPOC/CAPOC
15-20
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$1.5 miljardia
Peite
Laittomat – Syvän mustat
Varjohallitus
1050-1400
Pimeä budjetti
$1.1 biljoonaa
Kyllä
Akronyymit
SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense
CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC
*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.
Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot
Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.
‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.
Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.
Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.
Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.
Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.
Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]
Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.
LOPPUVIITTEET
[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.
[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm
[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm
[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html
[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm
[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm
[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce
[53]Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html
[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm
[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[57]Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[70]Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143
[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[83]Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.
[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.
[89]Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html
[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.
[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036
Kuten vuosisatoja vanha sanonta kuuluu, “Elämän keskellä olemme kuolemassa.”
Timothy Green Beckley, Tim Swartz ja minä olimme täysin uppoutuneet kirjaprojektiin, josta tuli “Dulce Warriors: Aliens Battle for Earth’s Domination.” Se oli normaalia vuorotellen uuden materiaalin lisäämistä, oikolukua ja kuvien piirtämistä eri kirjan lukuihin, rutiini johon me kolme olimme tottuneet työskenneltyämme tiiminä jo lähes 20 vuoden ajan.
Dulce Warriors
Sitten kohtalo, Isä Aika, tai mikä se sitten olikaan vei Tim Beckleyn pois keskuudestamme ennen kuin kirja kerkesi kokonaan valmistua. Kunnianosoituksena arvostetulle kustannustoimittajallemme Tim Swartz ja minä päätimme kirjoittaa kirjan loppuun yhdessä 20 muun osallistujen kanssa. “Dulce Warriors” on nyt saatavilla Amazonista.
Kirjan ensimmäinen luku alkaa kunnianosoituksella muutamalta Tim B:n ystävältä ja työkaverilta, joilla oli monia muistoja siitä miten Tim auttoi heitä urallaan ja antoi heille mahdollisuuksia tutkia UFO- ja paranormaalien ilmiöiden eri aspekteja.
Tim Beckley ystävänsä kanssa vierailulla Sedonassa. (kuva: Charla Gene)
Tim Beckley kirjoitti myös ensimmäisen luvun otsikolla “Kuumottava johdanto: Mitä tapahtui matkallamme Dulceen”, jossa hän esittää listan pelottavia huhuja maanalaisista ihmisten ja avaruusolentojen yhteisistä laitoksista, joiden huhutaan sijaitsevan Dulcessa, New Mexicossa, joka on lähellä USA:n lounaisosan Four Corners -aluetta.
“Kun me puhumme Dulcesta”, Beckley kirjoittaa, “me puhumme: hirviötehtaista, avaruusolentojen kloonaamisesta, maanalaisesta tunnelijärjestelmästä, MKULTRA-sotilaista (jotka ovat naamioituneet Harmaiksi), avaruusolennoista kiduttamassa ihmisiä, lapsien katoamisesta, valtion tuottamista biologisista aseista, ihmisten ja eläinten silpomisista sekä useiden Dulcea tutkineiden henkilöiden kuolemasta tai itsemurhasta.”
Archuleta Mesa Jicarillan Apache-reservaatissa New Mexicossa on paikka, jossa sijaitsee väitetty ihmisten ja avaruusolentojen yhteinen Dulcen tukikohta.
Tieteilijä törmää tuntemattomaan
Mutta mistä tämä kaikki sai alkunsa?
Buckleyn mielestä koko makaaberi saaga alkoi Paul Bennewitz -nimisestä insinööristä, joka uskoi avaruusolentojen viestineen hänen kanssaan radioyhteydellä. Hän myös tarkkaili ja valokuvasi UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä Albuquerquessa, New Mexicossa, erityisesti siellä sijaitsevan Monzanon ydinteknologian varastoalueen lähellä, joka on maan suurin maanalainen radioaktiivisen materiaalin säilytyspaikka.
Norio Hayakawa
Ehkäpä kaikkein äänekkäin asiantuntija Dulcen mysteereistä on Norio Hayakawa, joka on kirjoittanut monia artikkeleja aiheesta ja ollut puhumassa siitä monta kertaa radiossa ja televisiossa. Hayakawa sanoo Albuquerquen läheisyyden olevan erittäin tärkeää, koska se on minne saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin ensimmäisenä vuonna 1945 Paperclip-operaatiossa. Saksalaisten tiedemiesten lisäksi siirrettiin myös saksalaisia tiedustelupalvelun toimijoita.
Hayakawan mukaan “Dulce on paikka, joka on täynnä edelleen käynnissä olevia mysteerejä. Uskon, että se on paljon kiinnostavampi kuin Roswell. Kyllä, Roswell oli merkittävä siten, että se on avaruusolentojen alusten maahansyöksypaikka. Mutta Dulce on jotain muuta. Siellä on edelleen käynnissä olevaa toimintaa.”
Dulcessa on eniten UFO-havaintoja asukasta kohden, Hayakawa sanoo. Melkein koko populaatio on havainnut omituisia kohteita viimeisten vuosikymmenten aikana.
Valtio kiinnostuu asiasta
Mutta palataan Bennewitziin. Tarinan mukaan Bennewitz oli tiedemies, joka asui lähellä Kirtlandin lentotukikohtaa. Vuonna 1979 hän alkoi haviata mystisiä kohteita lentämässä kotinsa yllä, joita hän myös valokuvasi. Kun hän yritti ilmoittaa havainnoistaan virallisia kanavia pitkin, valtio nopeasti kiinnostui hänestä.
Yhden teorian mukaan hämmentynyt Bennewitz näki niinkutsuttujen ”UAV”:den (miehittämättömät lentokoneet) testilentoja. Näitä koneita etäohjaa maasta joko operaattori tai ohjelmoitu tietokonejärjestelmä. Mihin salaiset lennot sitten liittyivätkään, valtio ei halunnut Bennewitzin saavan selville totuutta.
Paul Bennewitz
On väitetty, että valtio aivopesi Bennewitzin uskomaan, että hän oli havainnut UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä. Bennewitzin onnistui vastaanottaa jotenkin viestejä, joko radiolla tai hänen tietokoneellaan, joissa sanottiin salaisen tukikohdan sijaitsevan vuorten alla 150 mailia Albuquerquesta pohjoiseen. Bennewitz toimitti tämän avaruusolentojen tukikohdan tarkat koordinaatit, joka tottakai osoittautui Dulceksi.
Bennewitz ei koskaan kyennyt todistamaan, että Kirtlandin yllä oli lentänyt avaruusolentoja tai että hallitus manipuloi hänen yrityksiään dokumentoida salaperäisiä ylilentoja. Hän vajosi yhä syvemmälle vainoharhaisempaan mielentilaan, koska hän ei kyennyt selviytymään siitä oudosta skenaariosta, johon hän oli joutunut.
Itse helvetti paljastuu
Vaikka Bennewitzin henkilökohtaiset kamppailut ansaitsevatkin sympatiamme, hänen paljastuksensa Dulcen maanalaisesta tukikohdasta olivat huikeita. Huhut ovat kiertäneet siitä lähtien, että tukikohdassa tapahtuu kamalia asioita, kuten suuria ihmisten ja eläinten ruumiinosien tankkeja, joita käytetään geenikokeisiin, ehkäpä luomaan ihmisten ja avaruusolentojen hybridejä tai vieläkin omituisempia kimeeroja, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi eläimiä.
On spekuloitu, että valtio ja avaruusolennot olisivat työskennelleet yhdessä ja yrittäneet luoda “täydellistä sotilasta”, joka kykenisi pelottomasti ja tottelevaisesti toimimaan paremmin kuin normaali ihmissotilas.
Avaruusolentojen väitetään tekevän Dulcen maanalaisessa tukikohdassa uskomattomia kokeita kidnapatuilla ihmisillä.
Eräs naissiepattu väittää, että hän on ollut Dulcen alemmissa kerroksissa, kun avaruusolennot ovat tulleeet seinän läpi ja raiskanneet hänet. Tällainen pakkoyhdyntä voi olla Dulcessa tehtävien geenimanipuaatiokokeiden eräs komponentti, joiden tavoitteena on siementää ihmisnainen avaruusolentojen spermalla ja katsoa mitä sieltä syntyy, tuttu skenaario muista sieppaustapauksista.
Sekä ihmiset että avaruusolennot tarttuvat aseisiin
Bill Birnes, tunnettu kirjailija, tutkija ja TV-persoona, sanoo, että häntä epäilyttää väitteet avaruusolennoista Dulcessa. Mutta hän kertoi tapauksesta, johon toistuvasti viitataan Dulcesta puhuttaessa, “Dulcen tulitaistelu”.
”Tarina mukaan 1980-luvulla”, Birnes sanoi, “avaruusolennot pitivät luentoja joillekin tieteentekijöille. Luentotilaisuus sai monet tieteilijät voimaan pahoin heidän saadessaan kuulla mitä avaruusolennot tekivät. Niinpä sotilasturvamiehet, joilta oli kielletty pääsy alueelle ja viemästä minkäänlaisia aseita siinne, yhtäkkiä tunkeutuivat sinne suojelemaan tieteilijöitä.
“Ja avaruusolennot reagoivat”, Birnes jatkoi, “periaatteessa kääntämällä aseensa turvamiehien suuntaan ja tappoivat joitain heistä. Jotkut avaruusolennot kuolivat myös ja joitain tieteilijöitä tapettiin. Oletettavasti he kaikki työskentelivät kovasti yrittääkseen paikata tilanteen niin, että sellaista ei enää koskaan tapahtuisi.”
“Dulce Warriors” sisältää toisia lukuja, joissa kerrotaan samanlaisia oikean elämän scifitarinoita sekä tarinoita tietovuotajista, jotka ovat sittemmin kuolleet, monet epäselvissä olosuhteissa.
Mitä salaisuuksia meni heidän mukanaan?
Tim Swartz kertoo Phil Schneiderin tarinan, joka väitti olevansa entinen valtion infrainsinööri, joka on ollut mukana rakentamassa maanalaisia tukikohtia eri puolille maata. Schneider sanoi myös, että hän on yksi harvoista ihmisistä, jotka selvisivät Bill Birnesin kuvaamasta ampumavälikohtauksesta amerikkalaissotilaiden ja harmaiden avaruusolentojen välillä.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Schneider oli luentokiertueella kertomassa valtion salailuista, mustista projekteista ja UFOista. Hänen ex-vaimonsta Cynthia Drayer uskoo, että Schneider murhattiin hänen julkisesti paljastaessa totuuden amerikkalaisten UFO-touhuista, joiden hän sanoo ulottuvan aina Eisenhowerin presidenttiyteen saakka.
Eräällä luennollaan Phil Schneider näytti hänen kärsimiään vammoja, jotka hän sai ihmisten ja avaruusolentojen välisessä tulitaistelussa.
Swartz sai yksityiskohtia tähän tarinaan Drayerilta, ja paremman kuvan saamiseksi kannattaa lukea kirjan koko luku, joka tarjoaa paljon paremman selityksen kuin tässä artikkelissa on mahdollista esittää.
Tim Swartzia ja minua ohjatessaan Tim B. vakaalla kädellä valitsi ihmisiä mukaan kirjan kirjoitusprosessiin ja käsittelemään Dulcea monipuolisesti monenlaisten huhujen, tutkijoiden ja paikallaolleiden ihmisten avulla. Ihmiset, jotka eivät Dulcen aihetta tunne, saavat hyvän johdannon aiheeseen ja myöskin aiheesta jotain aiemmin tietävät tulevat arvostamaan sitä enemmän.
Parin viime päivän aikana on ollut kaksi uutista, jotka kiinnostavat meitä. Ensinnäkin, perinteisen käsityksen mukaan nestemäinen vesi on välttämätöntä, jotta elämä voisi kehittyä muissa maailmoissa. Planeetan on kierrettävä niin sanotulla Goldilocksin vyöhykkeellä, mikä tarkoittaa, ettei se ole liian lähellä tai liian kaukana tähdestä. Tämä vyöhyke määritellään alueeksi, jolla planeetalla voi olla nestemäistä vettä. K2-18-nimistä tähteä kiertävällä planeetalla on planeetta, joka on nimetty K2-18B:ksi, mikä tarkoittaa, että se on järjestelmän toinen planeetta sen tähdestä. Uusimpien havaintojen mukaan siellä on ilmakehässä vettä. Tämä vesihöyry, joka viittaisi pintaveteen, havaittiin planeetan kulkiessa tähtensä editse. Se oli tietenkin merkittävä löytö.
Nyt samassa ilmakehässä on todisteita metaanista. Tämä on toinen tärkeä löytö, koska se viittaa siihen, että tuolta planeetalta saattaisi löytyä elämää, sellaisena kuin me sen määrittelemme. Metaani viittaa orgaanisen materiaalin hajoamiseen, mikä viittaa jonkinlaiseen hiilipohjaiseen elämään. Tämä on hämmästyttävä löytö, jos se voidaan todentaa. Mainitsen tämän, koska jos löytö olisi yleisesti hyväksytty, se olisi merkittävä uutinen. Tai ainakin uskoisin, että se olisi merkittävä uutinen.
K2-18 on punainen kääpiötähti, jota tähtitieteilijät pitivät aiemmin merkityksettömänä, koska galaksissa on niin paljon punaisia kääpiöitä. K2-18 on 124 valovuoden päässä, joten se on enemmän tai vähemmän galaktisessa naapurustossamme. Mutta koska se on niin kaukana, meillä ei ole teknologiaa matkustaa sinne. Ihmettelen kuitenkin, ovatko SETI-ihmiset kiinnittäneet huomionsa tuohon tähtijärjestelmään. Siellä on vihjeitä, jotka saattavat johtaa uusiin löytöihin.
Toiseksi, hieman asiaan liittyvässä jutussa tiedusteluyhteisön ylitarkastaja sanoi vastauksena kongressin UAP:tä koskevaan kyselyyn:
Harkinnanvaraisesti ylitarkastaja toteaa, että se ei ole suorittanut kansallisen tiedustelujohtajan vastuualueeseen ja toimivaltaan kuuluvia väitettyjä UAP-ohjelmia koskevaa tilintarkastusta, auditointia, arviointia tai uudelleentarkastelua, joka mahdollistaisi sen, että toimisto voisi antaa kattavan vastauksen kysymyksiisi.
Kongressiedustaja Tim Burchett oli ehdottanut vastauksessaan ylitarkastajan vastaukseen, että kyseessä oli peittely. Burchett kirjoitti:
Ylitarkastajan toimisto ei tehnyt mitään tutkiakseen David Gruschilta saamiaan tietoja maahansyöksyneiden UAP:den nouto-ohjelmista? Heillä ei ole mitään tietoja, joita he voisivat antaa kongressille?????
Toisin sanoen mitään ei ole tehty, suljettuja kuulemistilaisuuksia ei ole järjestetty, eikä yksikään vastuussa olevista virastoista ole vaivautunut aloittamaan todellista työtään. Kuten viime viikolla totesin, NASAn raportti oli enemmänkin ”näin me suoritamme tutkimuksen” -retoriikkaa, mutta siinä ei annettu mitään todellista viitteitä siitä, mitä on tehty, mikä viittaa siihen, että kongressin kiinnostuksesta huolimatta mitään ei ole tehty.
Ja samalla kun NASA ja hallitus miettivät miten tehdä tutkimuksiaan, mielenkiintoisia havaintoja raportoidaan edelleen. Tämän vuoden syyskuun 8. päivänä lähellä Morsea, Louisianassa, kolme silminnäkijää huomasi paikallaan olevan valon, joka vilkkui. Kun he lähestyivät valoa, he havaitsivat toisen ja sitten kolmannen. He kertoivat, että kun he alkoivat videoida valoja, valot alkoivat liikkua nopeammin. He sanoivat, että valot lähettivät säteitä ja vaihtoivat väriä. He seurasivat valoja viidentoista minuutin ajan.
Marltonissa, New Jerseyssä, asuva silminnäkijä raportoi kirkkaasta, pyöreästä valosta, joka leijui yläpuolella 9. syyskuuta tänä vuonna. Sitten se alkoi liikkua nopeasti, pysähtyi uudelleen ja lensi sitten pois oikealle, ja valosta on myös videokuvaa.
Havainto, jonka normaalisti jättäisin huomiotta sen lyhyen, alle kahden sekunnin keston vuoksi, todistaja oli katsomassa koiran kävelyä kadulla, kun suuri, timantinmuotoinen UFO ilmestyi noin kolmen metrin korkeudelle tien yläpuolelle Houstonissa, Teksasissa tämän vuoden syyskuun 9. päivänä. Siinä oli ympyröitä, jotka antoivat sille pilkullisen harmaan ulkonäön, ja se oli noin kuusitoista jalkaa pitkä. Sillä ei ollut valoja eikä se päästänyt ääntä, mutta mikä kiinnitti huomioni, oli koiran raportoitu reaktio. Todistajan mukaan koira säikähti UFOn ilmestymistä.
Löydät mainitut videot etsimällä National UFO Reporting Centerin verkkosivuilta ja vierittämällä alaspäin mainittuun päivämäärään ja paikkaan. Löydät kyseisen sivuston täältä:
Eläinten reaktioita UFOihin on raportoitu vuosien varrella. Joissakin tapauksissa juuri eläinten reaktiot ovat johtaneet havaintoon. Yksi parhaista tapauksista tuli eurooppalaisesta aallosta vuonna 1954, joka jätettiin Yhdysvalloissa pitkään huomiotta. Maruis Dewilde, joka 10. syyskuuta heräsi koiransa haukkumiseen ja ulvomiseen, joka yritti päästä sisälle taloon lähellä Valenciennesia, Ranskassa. Hän tarttui taskulamppuunsa ja lähti ulos katsomaan, mikä hätänä. Hän näki tumman esineen istuvan ratapenkereellä, eikä kaukana siitä ollut kaksi pientä olentoa. Hän kuvaili niitä ”…hyvin lyhyiksi, luultavasti alle metrin pituisiksi, mutta hyvin leveiksi olkapäiltä, ja niiden päätä suojaavat kypärät näyttivät valtavilta. Näin niiden jalat, jotka olivat pienet suhteessa niiden pituuteen… En nähnyt käsivarsia.” Heillä näytti olevan yksiosaiset sukelluspuvut.
Dewilde halusi kävellä lähemmäs ja yritti tarttua yhteen niistä. Kun hän oli noin kahden metrin päässä, hän sokaistui kirkkaan oranssista valosta, joka pysäytti hänet. Myöhemmin hän sanoi: ”Suljin silmäni ja yritin huutaa, mutta en pystynyt. Se oli aivan kuin olisin halvaantunut. Yritin liikkua, mutta jalkani eivät totelleet minua.”
Valo sammui, ja Dewilde pystyi jälleen liikkumaan. Sitten olennot syöksyivät takaisin alukseen, joka nousi ilmaan ja nousi pystysuoraan yötaivaalle hiljaisen vihellyksen saattelemana. Myöhemmin ratapölkkyjen tutkiminen paljasti syviä painaumia, jotka viittasivat siihen, että siellä oli seisonut noin 30 tonnia painava alus.
Vaikka Dewilde ilmoitti havainnosta paikalliselle poliisille, hänen kiihtymystilansa sai poliisit pitämään häntä hulluna. Sitten hän kertoi asiasta poliisipäällikölle, joka otti tapauksen vakavasti. Asiaa tutkittiin, ja siihen osallistui useita viranomaisia. Aluksen jättämien painaumien mittauksen perusteella sen paino oli noin 35 tonnia.
Jos haluat lisätietoja UFOjen lähettämistä sähkömagneettisista vaikutuksista, etsi blogistani kirjoittamalla hakukoneeseen ”Levelland”. Löydät sen täältä:
Tällaiset tapaukset, joissa eläimet reagoivat UFOjen ilmestymiseen, ovat vain yksi todisteiden ketju totuuden etsimisessä. Vaikka UFOn läsnäolo suljettaisiin pois, eläin reagoi johonkin ympäristössä olevaan asiaan. Tämän ilmiön tunnistaminen lisäisi varmasti ymmärrystämme maailmastamme.
Mutta kuten näemme, tämä etsintä ei ole niiden ensisijainen tavoite, vaikka eri valtion virastot ovatkin ilmoittaneet siitä. Ne ovat kiireisiä suunnittelemaan tutkinnan painopisteitään ja jättävät huomiotta ympärillään olevat UAP-raportit. Ne eivät näytä olevan kiinnostuneita aiemmista tapauksista, jotka voisivat antaa vihjeitä siitä, mistä etsiä nykymaailmassa. Mikään tästä ei lupaa mitään edistystä lähitulevaisuudessa.
Kävin äskettäin Roswellissa päivittämässä joitakin muutaman vuoden takaisia tutkimustietoja. Se oli tilaisuus kerätä lisätietoa, tutustua joihinkin paikkoihin ja tarkistaa tai vastata muutamaan kysymykseen. En ollut käynyt Roswellissa moneen vuoteen, joten tein tietysti vierailun kansainväliseen UFO-museoon ja tutkimuskeskukseen. Siellä tapahtuneet muutokset ovat olleet poikkeuksellisia.
Kansainvälinen UFO-museo Roswellissa
Alkuperäinen konsepti oli useiden ihmisten, kuten Walter Hautin, Glenn Dennisin ja Max Littellin, luomus, johon Don Schmitt ja minä osallistuimme. Se aloitti muutamalla näyttelyesineellä ja kasvoi vähitellen melko vaikuttavaksi paikaksi, jossa oli joitakin scifi-elementtejä, suuri kirjasto UFO-kirjoja ja muuta materiaalia. Siitä on tullut myös jonkinlainen kaupallinen yritys, mikä ei tietenkään ole välttämättä huono asia. Tämä näkökohta on tuonut lahjoituksia, jotka ovat mahdollistaneet museon laajentamisen ja parantamisen.
From the left, Don Schmitt, Walter Haut and Max Littell.
Näyttelyt ovat ammattimaista, tai ehkä minun pitäisi sanoa, museolaatua. Näyttöjen luomiseen on panostettu paljon. Jotkut niistä ovat tieteellisesti suuntautuneita ja toiset löytävät kotinsa tieteiskirjallisuudesta. Siellä on valtava patsas Gortista, robotista alkuperäisestä The Day the Earth Stood Still -elokuvasta. Sitä vastoin ShowTimen alkuperäisestä Roswell-elokuvasta on näytteillä kuollut avaruusolento sairaalassa tai ruumishuoneella. Voidaan väittää, että näyttö perustuu silminnäkijöiden kertomuksiin.
Gort elokuvasta The Day the Earth Stood Still.Avaruusolento elokuvassa Roswell.
Museossa on suljettu ”avaruusalussilta”, joka on hyvin vaikuttava ja vie sinut vierailulle kosmokseen, mutta siellä on myös UFOjen laskeutumisnäyttämö, joka ei ole aivan yhtä vaikuttava. Se on ollut siellä jo vuosia, ja ajoittain se päästää savua ja kovaa ääntä.
Yhdessä osassa käsitellään joitakin merkittävimpiä UFO-tapauksia, mukaan lukien abduktiot. Olisin toivonut, että he olisivat käsitelleet enemmän Hickson-Parkerin sieppausta. Kuten totesin aiemmassa viestissä, Calvin Parker oli hiljattain kuollut.
Jos minulla on yksi valitus, se on yksinkertaisesti pieni näyttö MJ-12:sta. Suurin osa UFO-yhteisöstä hyväksyy teorian, jonka mukaan MJ-12-dokumentit ovat huijausta. Yksi noiden asiakirjojen, mukaan lukien Eisenhowerin briiffausdokumentti ja Trumanin muistio, ensimmäisistä vastaanottajista oli sanonut, että hän oli ajatellut luoda joitakin asiakirjoja edistääkseen tutkimustaan. Tämä kommentti, muiden todisteiden ohella, viittaa siihen, että MJ-12 on huijaus. Toivon, että museo asettaa näytille asiakirjoista huomautuksen, joka viittaa niiden epäilyttävään luonteeseen.
Vain yksi monista museon näyteikkunoista.
Ja tietysti siellä on lahjatavarakauppa, joka on täynnä melkein kaikkea mahdollista Roswellia. Ja vielä kerran, milloin olet viimeksi käynyt museossa, jossa ei ole jonkinlaista lahjatavarakauppaa. Tämä ei ole huono asia.
Kaiken kaikkiaan museo on nyt varsin vaikuttava. Vaikka se ei ole yhtä suuri kuin Smithsonian tai jotkut luonnonhistorialliset museot eri puolilla maata, se on yhtä ammattimaisesti tehty kuin ne. Minun ei kai tarvitse sanoa tätä, mutta jos löydät itsesi Roswellissa, museomatka on aikasi arvoinen.
Monet UFO-fanaatikot ovat kuulleet kuuluisasta ”Roswellin UFO-tapauksesta”, joka on saanut paljon julkisuutta ja media-aikaa radiossa ja televisiossa. Jotkut ovat jopa kuulleet tai lukeneet kuuluisasta Kecksburgin tapauksesta Pennsylvaniassa sekä Shag Harborin tapauksesta Kanadan Nova Scotiassa. Kuitenkin, useimmat UFO-tutkijat ovat tuskallisen tietämättömiä muista UFOjen maahansyöksyistä, joita on tapahtunut. Tässä esitellään väitettyjä raportteja ”muista” UFO-maahansyöksyistä, joita on sattunut ympäri USA:a. Tämä lista ei ole läpikotainen — voi olla myös muitakin joista tässä ei ole mainintaa. Lisäksi jotkin raportit on tarkoituksella jätetty pois johtuen todisteiden puutteesta näille väitteille. Kuitenkin 20 ”sensaatiomaisempaa” tapausta esitellään.
Useimmista raporteista on olemassa vain anekdotaalista näyttöä, kun taas toisista on olemassa juurikaan ei mitään todisteita siitä, että mikään alus olisi koskaan syöksynyt maahan. On kiinnostavaa huomata, että vaikka tämä raportti ei ota kantaa muualla maailmassa esiintyneisiin tapauksiin (joka itsessään on aika pitkä lista), siltikin on olemassa laajalti näyttöä siitä, että UFOjen maahansyöksyjä on salannut jokin taho, joko hallitus tai jokin hämäräperäinen virasto. Tämä raportti keskittyy ainoastaan tapauksiin, joista on olemassa oikeita konkreettisia, fyysisiä todisteita, joko laitteistoa tai ruumiita, eikä niihin moniin tapauksiin, joissa on raportoitu avaruusolentojen kontaktista (mm. kun asevoimat ovat ottaneet yhteen muukalaisten kanssa).
Aurora, Teksas, 1897
Huhtikuun 17. päivä 1897 pienen teksasilaisen Aurora-nimisen kunnan asukkaat katselivat omituisen, ilmalaivan muotoisen lentävän koneen maahansyöksyä tuulimyllyyn, jonka omisti tuomari Proctor. Hylky heitettiin läheiseen kaivoon, mutta hylystä saatiin kerättyä avaruusolennon ruumis, joka haudattiin läheiselle hautausmaalle. Useita tutkimuksia on tehty tämän tarinan ja sanomalehtien kirjoittamien väitteiden joko vahvistamiseksi tai kumoamiseksi. Tähän päivään mennessä mitään todisteita romusta tai avaruusolentojen jäännöksistä ei ole löytynyt tarinan tueksi. Monet uskovat tarinan olevan keksitty, jotta Auroran kuntaan saataisiin houkuteltua liiketoimintaa. UFO Hunters -televisio-ohjelma teki erikoisohjelman alueelta. Jotkin väitteet koskien tarinan yksityiskohtia osoitettiin todeksi, vaikka absoluuttinen näyttö on parhaimmillaankin hataraa.
Samanlainen tarina on kerrottu toisesta ilmalaivan muotoisesta UFOsta, joka lensi USA:n halki ja jonka tuhannet näkivät vuonna 1909. Tarina pääsi otsikoihin useassa suositussa sanomalehdessä. Ilmalaivan raportoitiin syöksyneen maahan Chicagon länsipuolelle, mutta mitään hylkyä ei koskaan löydetty.
Cape Girardeau, Missouri, 1941
Tämä harvinaisen vähän tunnettu tapaus on saanut yllättävää tukea silminnäkijähaastatteluista, joita UFO-tutkija Leonard Stringfield teki alueella. Rva Charlette Mann sai isoäidiltään todistuksen tapahtuneesta tämän kuolinvuoteella. Hän kertoi, että isoisää, paikallista pastoria, pyydettiin suorittamaan viimeinen voitelu joukolle avaruusolentoja (lukumäärää ei tiedetä), jotka näyttivät ”Harmailta” (pieniä kooltaan, suuret päät, suuret silmät, pienet raajat). Kun isoäiti lähestyi tapahtumapaikkaa, siellä oli jo poliisi, palokunta ja lääkäreitä. Seurakunnan jäsen myöhemmin antoi pastorille valokuvan yhdestä kuolleesta avaruusolennosta, jota kaksi miestä piteli käsissään. Vaikka kaksi armeijan upseeria vannotti tätä pitämään asian omana tietonaan ja he takavarikoivat kaikki todisteet, Mannin isoisä ei kyennyt pitämään salaisuutta vaimoltaan ja kahdelta pojaltaan, vaikka pieniä tiedonjyviä tästä ”perhesalaisuudesta” olikin vuotanut julkisuuteen tämän jälkeen. Sitä ei kuitenkaan kuultu kokonaisuudessaan ennen kuin Charlotten isoäiti oli kertonut sen kuolinvuoteellaan vuonna 1984.
Roswell, New Mexico, 1947
Ehkäpä kaikkein tunnetuin tarina maahansyöksyneestä UFOsta on Roswellin tapaus, jossa UFOn kerrotaan kärsineen katastrofaalista vauriota myrskystä sen lentäessä hra Brazelin maiden yläpuolelta New Mexicossa. Seuraavana päivänä Brazel löysi hylyn, joka oli tehty omituisen kevyestä metallista, jota ei voinut leikata tai polttaa. Lisäksi hylystä löytyi aisoja, joissa oli omituisia hieroglyfejä joita ei osattu tulkita. Brazelin lisäksi maahansyöksyn näki omin silmin usea silminnäkijä. Myöhemmin armeija eristi alueen ja armeijan henkilöstö pidätti Brazelin ja komensi ettei hän saa kertoa tapauksesta kenellekään. Roswellin sanomalehti julkaisi dramaattisen jutun, jossa väitettiin, että armeija oli noutanut avaruusolentojen aluksen.
Silminnäkijöiden sanotaan vihjailleen, että törmäyspaikalla oli neljä avaruusolentojen ruumista sekä ”elävä alien”, ja kaikki vietiin paikalliselle ruumishuoneelle tutkittavaksi. Lopulta muitakin silminnäkijöitä astui esiin tapauksen 40-vuotisen historian aikana vahvistamaan tapahtuneen. Monet uskovat, että maahan syöksynyt UFO ja avaruusolentojen ruumiit vietiin armeijan salaisiin tutkimuksiin. On myös esitetty, että tämä tapaus oli motiivina salaisen kabaalin perustamiselle, jolle annettiin tehtäväksi noutaa, tutkia ja takaisinmallintaa maahansyöksyneitä avaruusaluksia ja avaruusolentojen ruumiita.
Tapauksesta on kirjoitettu useita raportteja ja kirjoja, ja sille löytyy paljon muutakin sitä tukevaa todistusaineistoa. Vuosien hiljaiselon jälkeen useita todistajia on astunut esiin (jotkut kuolinvuoteillaan) puhumaan yhteyksistään tähän tapaukseen. Valtio on sittemmin esittänyt neljä epätyydyttävää ja erillistä selitystä tapahtumalle.
Paradise Valley ja Cave Creek, Arizona, 1948
Kertomukset eroavat, mutta UFO joko syöksyi maahan Dreamy Drawin alueelle tai 10 mailin päähän Cave Creekin alueelle. Paikalla olleet silminnäkijät saivat talteen 2 avaruusolennon ruumista, joita he pitivät itsellään kunnes armeija vei ne. Salaliittoteoreetikoiden mukaan läheinen Dreamy Drawin pato rakennettiin piilottamaan maahan syöksynyt avaruusolentojen alus, josta ruumiit saatiin talteen.
Aztec, New Mexico, 1948
Tässä tarinassa kaksi miestä väittää nähneensä lautasaluksen, jonka läpimitta oli 99.99 jalkaa (30.47 metriä), törmäävän läheiselle kukkulalle lähellä Aztecia New Mexicossa. Myöhemmät väitteet esittävät, että armeija sai haltuunsa jopa 16 avaruusolentojen ruumista. Vaikka tarinaa on vähätelty sepitteeksi, tarinaa silti edelleen kuulee myöhäisillan talkshow-ohjelmissa, joissa useat ihmiset edelleen uskovat sen totuudenmukaisuuteen.
Laredo, Texas, 1948
Kaksi hävittäjää lähetettiin nopeasti kiitävän kohteen perään, jota oltiin seurattu sitä ennen tutkalla. Hävittäjät selvittivät kohteen sijainnin USA:n lounaisosissa ja raportoivat, että se oli hidastunut ja alkoi vaappua. Kun UFO katosi tutkasta, suoritettiin etsinnät ja UFOjen törmäyspaikka sijoitettiin arviolta 30 mailin päähän Teksasin Laredosta. Noutopartio hälytettiin, valokuvia otettiin ja hylky sekä yksi avaruusolennon ruumis vietiin salaiseen paikkaan.
Death Valley California, 1949
The Bakersfield Californian -sanomalehti kertoi sivulla 13, että kaksi kullankaivajaa, Buck Fitzgerald ja Mace Garney, näkivät UFOn, joka oli arviolta 7 metriä läpimitaltaan, kiitävän ohitseen arviolta melkein 500 kilometrin tuntinopeudella ja törmäävän autiomaahan. Sitten he näkivät kahden pienen humanoidiolennon kömpivän hylystä ja juoksevan autiomaahan. Kuuma ilma (138 F eli 59 Celsius-astetta) esti heitä jahtaamasta olentoja kovinkaan pitkään. Jokatapauksessa miehet väittävät, että he kadottivat olennot niitten juostua hiekkadyynin taa. Miehet kuvasivat olentoja ”kääpiömäisiksi”. Mitään yrityksiä kumota tarinaa ei ole ollut. Lisäksi mitään viitteitä siitä, että hylkyä tai olentoja koskaan olisi paikallistettu tai noudettu ei ole. Myöhemmät yritykset vierailla alueella ovat osoittuautuneet hedelmättömiksi, sillä maahansyöksystä ei ole mitään todisteita.
Birmingham, Alabama, 1955?
Tästä UFO-maahansyöksystä ei ole kovinkaan paljon yksityiskohtia. Oletettavasti se tapahtui Alabamassa joskus 1950-luvulla. Nimettömän Maxwellin ilmatukikohtaan avaruusolentojen ruumiita kuskanneen helikopteripilotin mukaan törmäyspaikan ympäristö eristettiin ja suljettiin. Muuta informaatiota tapauksesta ei ole, minkä perusteella se on parhaimmillaankin hatara.
Muu maahansyöksyt New Mexicossa, 1950-1974
New Mexico näyttää houkutelleen useita UFOja syöksymään maahan yllä esitettyjen lisäksi. Kaikki nämä tapaukset ovat sellaisia, joille on esitetty varsin vähän anekdoottien lisäksi niitä tukevaa näyttöä.
a) 3 avaruusolentojen ruumista väitetään saadun haltuun maahansyöksystä Albuquerquessa syyskuun 10. päivä 1950.
b) Carlsbadin alueelta noudettiin melkein täydessä kunnossa oleva avaruusolentojen alus ja neljä kuolleen avaruusolennon ruumista 7. heinäkuuta 1957.
c) Kaksi avaruusolentojen ruumista väitetään viedyn Hollomanin ilmatukikohtaan 12. kesäkuuta 1962.
d) Ilmavoimien noutotiimin kerrotaan vieneen suuren metallisen avaruusolentojen aluksen (18 metriä läpimitaltaan) törmäyspaikalta lähellä Chilin kuntaa ja toimittaneen sen Kirtlandin ilmatukikohtaan joskus toukokuussa 1974.
e) Maahan syöksynyt lautanen ja kolme avaruusolentojen ruumista oletettavasti vietiin Albuquerquen lähellä olevaan sijaintiin vuonna 1963 (Yksityiskohtaisempi kuvaus tästä on esitetty tässä raportissa).
Ely, Nevada, 1952
Tämä raportti tulee ilmi usein erilaisissa UFO-maahansyöksyjen listauksissa, mutta siitä on esittää kaikkein vähiten todistusaineistoa. Kuitenkin riittävästi anekdotaalista näyttöä saa aikan sen, että tapaus ei poistu kokonaan UFO-maahansyöksyjen tarustosta. Joskus kesällä 1952, hra Claude House, sheriffi ja hänen apulaisensa sekä useita silminnäkijöitä tarkkailivat kirkasta kohdetta, joka päästi matalaa huminaa ja valaisi alueen naapuruston. Seuraavana päivänä raportteja UFOn maahansyöksystä alkoi kiertää naapurustossa, ja muutama silminnäkijä meni Kennecottin alueelle Nevadassa tutkimaan raportteja mahdollisesta edellispäivänä tapahtuneesta UFOn maahansyöksystä. Kun he saapuivat paikalle, alue oli eristetty ja heille kerrottiin että kevytlentokone oli syöksynyt maahan alueelle. Mitään tallenteita maahansyöksyneestä koneesta ei koskaan löydetty, joka olis sopinut Elyn ja Kennecottin päivämääriin ja sijainteihin.
Toinen paikallinen asukki, Mary Sorenson, kertoi että hänen läheinen ystävänsä, joka työskentelee turvamiehenä paikallisella kuparikaivoksella, sanoi että hän oli nähnyt UFOn syöksyvän maahan alueen läheisyyteen UFO-havainnon aikaan, mutta valtio oli velvoittanut hänet olemaan hiljaa. Vartija on sittemmin kuollut eikä mitään kertomuksia tapauksesta enää kuultu.
Muut lähteet listaavat maahansyöksyn tarkaksi päivämääräksi elokuun 14. päivän 1952, ja että yhteensä 16 avaruusolentojen ruumista noudettiin törmäyspaikalta.
Lounais-Arizona, 1953
Useita kertomuksia mahdollisesta UFOn maahansyöksystä huhtikuun 18. päivä 1953 tälle alueelle on kuultu. Mitään ruumiita ei ilmeisesti saatu talteen. Kuitenkaan mitään tätä väitettä tukevaa dataa ei ole olemassa ja väitteet siitä ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia.
Fort Polk, Louisiana, 1953
UFO-tutkija Len Stringfield kertoo kirjassaan UFO Crash Retrievals: Amassing the Evidence, Status Report III, että kersantti, jonka nimen alkukirjaimet ovat ”HJ”, muisti olleensa kierroksella eräänä kesäisenä yönä, että munanmuotoinen alus oli törmännyt hiekkaiseen maaperään lähelle hänen palveluspaikkaansa. Hän lisäksi sanoi, että korkea-arvoiset upseerit ja lääkintähenkilöstö veivät neljä avaruusolentojen ruumista hylystä — yksi oli kuollut ja muut elossa. Kuitenkin, hiukan sen jälkeen kun avaruusolennot oli viety, ne kaikki kuolivat eristykseen.
Kingman, Arizona, 1953
20. päivänä tammikuuta 1953 tapahtui väitetty UFOn maahansyöksy Kingmanin eteläpuolella Arizonassa. Useita anekdotaalisia kertomuksia tukee tätä tapausta, joita on kuultu jo vuonna 1964, mutta paras informaatio tapausta koskien julkaistiin huhtikuussa 1976 UFO Magazine -lehdessä.
Arthur G. Stancil työskenteli koneinsinöörinä armeijalle, ja valaehtoisessa todistuksessaan kertoi uskomattoman tarinan, jonka UFO Magazinen Ray Fowler julkaisi. Stancil sanoi, että hän ja 15 muuta alansa asiantuntijaa kuljetettiin miehistönkuljetusautolla, jonka ikkunat oli peitetty, neljän tunnin matka Kingmanin eteläpuoleiseen paikkaan. Kun he saapuivat paikalle, häntä pyydettiin määrittämään miten nopeaan maahan syöksynyt alus oli kulkenut sen törmättyä maahan. Stencil kertoo, että tutkimuksien aikana hänen onnistui nähdä aluksen sisään sen ohjaamoon. Hän sanoo, että hän näki tuoleja ja jonkinlaisen ohjauspaneelin. Yllättävää kyllä, Stencil väittää nähneensä ainakin kahden avaruusolennon ruumiit, joilla oli ylisuuri pää, ruskea iho ja tiukan ihomyötäiset hopeiset asut.
Muut tapauksen silminnäkijät väittävät nähneensä ainakin kolme ruskeaihoista avaruusolentojen ruumista toimitetun Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan kuivajään seassa. Muita silminnäkijöitä on sen jälkeen tullut esiin ja tarjonnut anekdotaalista tukea tälle tapaukselle. Jotkut näistä kertoivat tarinansa vasta kuolinvuoteellaan.
Länsi-Utah, 1953
Noin 170 mailin päässä Dugwayn koealueelta etelään Utahissa on omituinen maapala, joka näyttää olevan muodostunut jonkin suuren esineen maahansyöksyn seurauksena. Törmäys on mitä ilmeisimmin sattunut pienessä kulmassa ja suurella nopeudella. Maanpinnan muoto on kolmion muotoinen, ja siinä näkyy ilmeisesti erittäin suuri multainen kumpu, joka on raivattu aavikolle törmäävän ja eteenpäin liukuvan esineen edestä. Tutkijat uskovat, että läpimitaltaan muutamankymmenen metrin mittainen alus olisi törmännyt tähän paikkaan ja puhkonut läheisen kukkulan sen lähestyessä maanpintaa. Koska kohteen kerrotaan olleen erittäin suuri, se ilmeisesti oli todella vaikeaa saada noudetuksi tuon ajan laitteilla, ja että avaruusolentojen alus olisi jätetty haudattuna maan alle tämän suuren maa-anomalian sisään vuoteen 1958 asti (kts. Utahin autiomaa, 1958).
Tutkijat ovat esittäneet asiasta raportteja, että avaruusolennot sekä selvisivät törmäyksestä että menivät suojaan läheiselle alueelle, kunnes armeija otti avaruusolennot kiinni ohjelman alaisuudessa, joka on saattanut liittyä yllä kuvattuun Kingmanin tapaukseen. Alue on erittäin rajattu eikä kenenkään sallita pyöriä alueella.
Laredo, Texas, 1953
Mikään maahansyöksyneiden UFOjen lista ei olisi täydellinen ilman omituista raporttia kesäkuun 19. päivältä 1953 lähellä Laredoa, Teksasissa, josta väitetään saadun haltuun neljän avaruusolennon ruumiit. Omituista kyllä, tapaukselle ei löydy minkäänlaista todistusaineistoa, ei aineellista eikä anekdoottimuotoista, sitä tukemaan. Se, sattuiko tämä tapaus oikeasti, on erittäin kyseenalaista ja voi vain ihmetellä onko tämä raportti seurausta aiemman Laredossa tehdyn vuoden 1948 tapaukseen sekoittamisesta, vahingossa sen kopioimisesta uudelleen ja sitten sen levittelemisestä useille UFO-törmäyslistoille, joita internetissä on niin useita.
Brady & Dutton, Montana, 1953
Montanan Bradyssa joskus vuonna 1953 tapahtuneesta UFO-maahansyöksystä on olemassa ainoastaan yksi anekdoottimuotoinen raportti, joka tukee sen tapahtumia. Eräs herra Tienney ajoi Conradiin Great Fallsista, kun hän huomasi kirkkaan ovaalinmuotoisen kohteen ja valkoisia tulipalloja, jotka seurasivat hänen autoaan. Myöhemmin tuona päivänä hän sai soiton korkea-arvoiselta upseerilta Malmströmin ilmatukikohdasta. Upseeri pyysi häntä tulemaan tukikohtaan seuraavana päivänä. Kun hän saapui, häntä pyydettiin allekirjoittamaan salassapitosopimus. Tätä tehdessään hän näki kaksi miestä, jotka kantoivat avaruusolentojen ruumiita.
Montanan Duttonin maahansyöksylle ei löydy mitään todisteita. Tapaus oletettavasti sattui lokakuun 13. päivä 1953, jolloin neljä avaruusolentojen ruumista on mahdollisesti saatu talteen. Laredon tapauksen tyyliin tämä raportti on saattanut olla sekoitus Bradyn tapausta, joka sittemmin on alkanut elämään omaa elämäänsä. Tämä on toinen raportti, joka myös löytyy jokaisella maahansyöksylistalla, ilman minkäänlaista näyttöä, ei edes anekdotaalista, sen tueksi.
Mattydale, New York, 1954
Mattydale on Syracusen kaupunginosa. Arviolta kolmelta aamulla, paikallinen asukas ja hänen vaimonsa näkivät seitsenmetrisen kappaleen, jota tarkasteli maanpinnalla useita miehiä, jotka ottivat mittoja ja valokuvia siitä. Kun he kysyivät tapahtuneesta myöhemmin päivällä, poliisi sanoi heille, että se sotasalaisuus. Myöhemmin samalla viikolla poliisi muutti tarinaansa ja kiisti tilannetta koskaan tapahtuneen.
Carlsbad, New Mexico, 1957
Löytyy raportti, jonka mukaan Carlsbadin lähellä 18. kesäkuuta syöksyi maahan avaruusolentojen alus, ja alus pysyi suhteellisen vaurioitumattomana törmäyksessä. Aluksen kuntoa kiinnostavampaa oli, että oletettavasti noutotiimi haki talteen neljä avaruusolentojen ruumista tutkimuksia varten. Vaikka tämäkin tapaus mainitaan maahansyöksyjen listoilla, tälle tapaukselle ei löydy juuri yhtään todistusaineistoa.
Utahin autiomaa, 1958
Tämä raportti sopii hienosti vuoden 1953 Länsi-Utahin raporttiin, johon tässä viitattiin aiemmin. Vaikka alusta ei saatu haltuun aiemmassa tapauksessa sen koon takia, alueelta väitetään saadun alus haltuun merkittävän hyväkuntoisena. Tämä alus vietiin tutkittavaksi, ja siitä löytyi teknologiaa, jota ei kyetty ymmärtämäään. Raportit vaihtelevat, mutta joidenkin mukaan Project Snowbirdin rahoitusta (jonka väitetään yrittäneen saada avaruusolentojen alusta lentoon) siirrettiin tähän aluksen tutkimuksia varten. Alkuvaiheessa avaruusolennoista ei puhuttu mitään, mutta myöhemmässä päivityksessä 4. joulukuuta 2002 tutkijat väittävät, että neljä avaruusolentojen ruumista saatiin talteen tämän tapauksen yhteydessä.
Tämä tapaus vaikuttaa liittyvän Länsi-Utahin tapaukseen ja on olemassa näyttöä, jonka mukaan voitaisiin olettaa näiden olevan yksi ja sama tapaus, jossa jouduttiin odottamaan viisi vuotta, että saataisiin teknologiaa jolla kaivaa avaruusolentojen alus talteen. Kiinnostavasti tämä tapaus on antanut inspiraatiota X-Files -elokuvalle, jossa rakennus sijaitsi avaruusolentojen aluksen yläpuolella sen suojapeittona, kunnes alus saataisiin talteen.
Tämä tapaus sai julkisuutta väitetyn MJ-12 Aquarius -briiffauksen myötä, jota valmisteltiin tulevaa presidenttiä Jimmy Carteria varten vuonna 1977.
New Paltz, New York, 1960
Paikallinen poliisi oli partioimassa tässä pienessä New Yorkin kunnassa, kun he ilmeisesti pidättivät avaruusolennon, ja kaksi muuta muukalaista onnistuivat pakenemaan. Avaruusolento napattiin sen aluksen läheltä. Mitään raporttia aluksen haltuun saamisesta ei tullut esiin, mutta voidaan olettaa että mikäli tämä on aito, silloin alus olisi löytynyt ja se oltaisiin otettu talteen tutkimuksia varten. Kaapattu avaruusolento kuulemma vietiin CIA:lle, jossa se kuoli 28 päivää myöhemmin. Ainoastaan anekdoottitodisteita on olemassa tästä tapauksesta.
Albuquerque, New Mexico, 1960
Viranomaisten sanotaan noutaneen kolme avaruusolentojen ruumista ja avaruusaluksen tältä alueelta. Paikalliset lääkärit tutkivat ruumiita tarkasti. Tämän tapauksen silminnäkijöihin kuuluu osavaltion poliisi, sairaala ja ambulanssihenkilökunta. Pian havainnon jälkeen ilmavoimat takavarikoivat kaikki todisteet ja vannottivat silminnäkijöitä olemaan hiljaa asiasta. Budd Hopkins, tunnettu UFO-tutkija, myöhemmin juonsi ohjelman, jossa hänellä oli videonauhoitettuja haastatteluja monilta tämän tapauksen silminnäkijöiltä.
Las Vegas, Nevada, 1962
18. huhtikuuta 1962, erästä kohdetta seurattiin New Yorkista Nevadaan tutkassa. Armeijan hävittäjien raportoidaan tulleen väliin ja raportit kuvaavat kohdetta sylinterin muotoiseksi alukseksi, jossa on ikkunat, ja joka jätti jälkeensä tulen värisen vanan. Kohteen raportoidaan laskeutuneen lähelle Eurekaa, Nevadassa, ennen kuin se nousi jälleen. Myöhemmin aluksen sanotaan räjähtäneen sen ylittäessä Las Vegasin. Sadat silminnäkijät näkivät tämän aluksen ja sitä seurattiin tutkassa. Mitään sellaista kertomusta ei ole, jossa mainittaisiin romujen noutaminen. Mutta tämä kertomus pääsi Frank Edwardsin kirjaan Strange World. Se on näkynyt myös useissa aikansa sanomalehdissä.
Fort Riley, Kansas, 1964
Tämä tapaus on otettu mukaan pelkästään kytköksen takia, joka sillä on armeijan tukikohtaan, sillä tälle raportille ei löydy sitä tukevaa näyttöä. Tämä tapaus on mukana melkein kaikissa UFO-maahansyöksylistauksissa ja yhdeksän avaruusolentojen ruumista sanotaan noudetun törmäyspaikalta. Ainoastaan nimikirjaimet AK nimestä ”Aaron Kaback” mainitaan eräässä silminnäkijäkertomuksessa. Kabackin kerrotaan olleen vartija tehtävässään, kun häntä pyydettiin ajamaan jeeppiä ja auttamaan omituisen kohteen vartioinnissa. Paikalle saapuessaan hän huomasi suuren ovaalinmuotoisen kappaleen, jota siihen valolla osoittanut helikopteri vartioi. Kappale näytti olevan täysin sähkötön ja Kaback auttoi vartioimaan sitä kaksi ja puoli tuntia. Mitään mainintaa avaruusolentojen aluksen myöhemmästä olinpaikasta ei ole.
Kecksburg, Pennsylvania, 1965
Tämä tapaus on saanut lähes yhtä paljon julkisuutta ja palstamillimetrejä kuin Roswellin tapaus, ja se on mainittu useissa televisiodokumentaareissa ja UFO-kirjoissa. Joulukuun 4. päivänä 1965 useat silminnäkijät näkivät kiitävän tulipallon putoavan taivaalta. Sen sanottiin muuttaneen kulkusuuntaansa muutamaan otteeseen ja lopulta syöksyneen maahan läheiseen metsän peitossa olevaan laaksoon. Silminnäkijät myöhemmin raportoivat suuret määrät armeijan henkilöstöä ja monta armeijan kuljetusajoneuvoa poistuvan alueelta ja kuljettaen mukanaan suurta peitettyä kappaletta tasoperävaunulla.
Osa silminnäkijöistä raportoi nähneensä ”tammenterhon muotoisen” kappaleen hehkuvan sinistä, sykkivää valoa. Paikallisen radiokuuluttajan sanotaan ottaneen kuvan kappaleesta, mutta se takavarikoitiin. Hän joutui myöhemmin vaitiolovelvollisuuden alaiseksi, jonka rikkomisesta seuraisi ”vakavia seuraamuksia”. Tähänkään päivään mennessä ihmiset eivät ole yhtä mieltä tuon yön tapahtumista ja tapaus on eräs parhaiten dokumentoiduista UFO-maahansyöksyistä.
Whitewater Lake, Indiana, 1965
Tälle väitteelle löytyy vain anekdoottitukea. Henkilö, joka tunnetaan ainoastaan ”RM” nimikirjaimistaan, tapasi everstin Wrightin ilmatukikohdassa. Henkilö sai kuulla, että UFO oli syöksynyt maahan Indianassa, jossa pieni kahden miehen alus saatiin talteen avaruusolennot sisällään. Avaruusolennot olivat aluksen sisällä keinotekoisessa ympäristössä. Hän sanoi, että alus oli vaurioitunut sähkömyrskyn seurauksena
Luoteis-Arizona, 1966
Tästä ei ole muuta kuin hämäräperäistä anekdoottinäyttöä tukemaan UFO-maahansyöksyn väitetä tälle alueelle, jolloin kuulemma saatiin haltuun yksi avaruusolentojen ruumis. Kuten niin monet muutkin tämän tyypin raportit, tämä väite on mukana monilla lisoitlla, vaikka yksikään listoista ei esitä mitään tätä väitettä tukevaa näyttöä. Rannikkojääkärikorpraali, jolla oli Alpha Red Top Secret Crypto -turvaluokitus, kuulemma oli raportoinut, että hänen ollessaan palveluksessa Camp Pendletonissa, Kaliforniassa, hän ja hänen palveluskoiransa lennätettiin tälle paikalle avustamaan alueen vartioinnissa. Hän raportoi 10-metrisestä metallisesta lautasesta, jossa oli kupolikatto eikä yhtään ikkunoita. Hän tarkkaili suurta jääkaappia, jonne ruumispussit oli säilötty, sekä miesryhmän toimintaa, jotka ottivat mittauksia useilla eri instrumenteilla.
Kentucky, Ohio & Indiana, 1966-1968
Useita vahvistamattomia väitteitä on esitetty, että jopa 5 erillistä maahansyöksyä olisi sattunut tällä kolmen osavaltion alueella vuosina 1966-1968. Kaikissa kertoman mukaan saatiin talteen yksi ehjä avaruusolentojen alus sekä romua toisista aluksista, ja yksi avaruusolento. Kuitenkaan näissä raporteissa ei esiinny mitään niitä tukevia todisteita huolimatta siitä, että näistä maahansyöksyistä on olemassa useita eri kertomuksia.
Shag Harbor, Nova Scotia, Kanada, 1967
Vaikka mitään romua tai ruumiita ei koskaan tältä törmäyspaikalta saatukaan talteen, tämä raportti on mukana ainoastaan siksi, että se on hyvin dokumentoitu UFO-maahansyöksytapaus. Lokakuun 4. päivänä 1967 silminnäkijät soittivat Kanadan poliisille tutkiakseen valoja, jotka leijailivat satamassa. Myöhemmin rannikkovartiosto soitettiin tutkimaan, mutta he löysivät vain mielenkiintoisen filmin kellumasta veden pinnalta. Myöhemmin tutkimukset saivat selville, että venäläinen sukellusvene oli ollut alueella tarkkailemassa sitä, ja että tunnistamaton vedenalainen alus oli kuulemma liittynyt sen seuraan. Nämä kaksi alusta myöhemmin onnistuivat välttämään läheiset amerikkalaislaivat (sekä myöskin niitä seuranneen venäläisen sukellusveneen) ja ne olivat kiitäneet veden alla pakoon ennen pinnalle nousua ja siitä pois lentoa. Monet uskovat, että avaruusolentojen aluksella oli mekaanisia vaikeuksia, ja että toinen alus ”auttoi” sitä veden alla niin, että se pääsi lentoon. Samalla tavalla kuin Roswellin ja Kecksburgin tapauksissa, tämäkin tapaus on saanut paljon media-aikaa, ja se on otettu mukaan moniin eri televisiodokumentteihin.
Tälle raportille ei ole juurikaan muuta näyttöä kuin se, että se löytyy monista maahansyöksylistauksista. Oletettavasti heinäkuun 10. päivänä 1973 saatiin talteen viisi avaruusolentojen ruumista UFOn maahansyöksypaikalta Arizonan autiosta osasta.
Great Lakesin meritukikohta, Illinois, 1973
Tähän tapaukseen liittyy avaruusolentojen aluksen nouto, jonka amerikkalaisen taistelulaivan kerrotaan ampuneen ohjuksella alas. Alus laskeutui sadan metrin päähän veteen ja Glomar Explorer nouti sen, ja sitten se kuljetettiin rautatiellä Chicahoon ja sieltä laivaston tukikohtaan. Tukikohdasta vetovastuussa ollut tiedustelu-upseeri toimitti sinetöidyn viestin tukikohdan komentajalle (joka oli tukikohdan erittäin rajatulla alueella tuolloin). Koska erittäin rajatulla alueella ei ollut kaartinupseeria, tiedustelu-upseeri astui rakennukseen ja näki pisaran muotoisen, sinertävän aluksen. Se lepäsi puutukeilla ja alus oheni partaveitsen ohuiksi reunoiksi. Myöhemmin viranomainen väitti puhuneensa henkilökunnalle aluksen alas ampuneella laivalla sen jälkeen kun laiva oli saapunut San Diegoon Hawaiilta. Toiset kertomukset väittävät, että alusta katsellut henkilö oli ainoastaan tykistökouluun värvätty mies, jonka sotilasarvo oli E-4. Kuitenkin molemmat kertomukset sopivat kyseessä olevaan avaruusolentojen alukseen.
Carbondale, New Jersey, 1974
Kolme teiniä katseli hehkuvan kohteen putoavan maahan illalla taivaalta pienen järven lähistölle kaupungin laitamilla. Ennen poliisin saapumista paikalle, jolloin he nappasivat pojat ja laittoivat poliisiautoon, he katselivat kohteen emittoivan keltaisen valkoista hehkua ja liikkuvan veden alla arviolta kymmenen metrin päähän rannasta. Niinä kolmena tuntina, jolloin poikia pidettiin autossa, he näkivät useita autoja poistuvan paikalta. Spottivalojen valaistessa järveä nostokurki nosti lautasen muotoisen kappaleen vedestä ja asetti sen kuljetusauton perään. Seuraavana maanantaina viranomaiset saivat haltuunsa rautatielyhdyn ja patterin järvestä. Virallisesti tapausta pidettiin sepitteenä. Kuitenkin monet uskovat, että esineet laitettiin veteen salaamaan se mitä järvellä oikeasti oli tapahtunut.
Luoteis-Arizona ja Lounais-Ohio, 1977
Nämä kaksi raporttia vuodelta 1977 ovat monissa UFO-maahansyöksylistauksissa. Ensimmäisessä 11 avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta lounaisessa Ohiossa. Heinäkuun 6. päivä 1977 viisi avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta Luoteis-Arizonassa. Näiden kahden raportin todenmukaisuus perustuu ainoastaan siihen miten monessa riippumattomien tutkijoiden listauksessa ne ovat mukana. Kuitenkaan mitään aihetodisteita ei ole olemassa näiden raporttien tueksi.
Fort Dix, New Jersey, 1978
Nimekäs UFO-tutkija Len Stringfield kirjoitti syyskuun 16. päivänä 1980, että New Jerseyn McGuiren ilmatukikohdassa palveluksessa ollut kersantti oli sanonut hänelle, että lähellä Fort Dixissa vartioinut sotilaspoliisi oli ampunut ja tappanut avaruusolennon, joka yritti tunkeutua ilmavoimien maille 18. tammikuuta 1978. Mitään mainintaa kuolleen avaruusolennon kohtalosta ei esitetty.
Dayton, Teksas, 1980
Kaikkien aselajien kantahenkilökunnasta koostuvan ryhmän (koodinimi BLUEBOYS) sanotaan olevan vastuussa helikopterien lentämisestä, jotka vartioivat, noutivat, saattoivat ja lensivät mukana tunnistamattomien lentävien esineiden vierellä. Joulukuun 29. päivä 1980 BLUEBOYSin 23 Chinook- ja kuljetushelikopterin joukko saattoi matalalla lentävää UFOa. Tutkijat spekuloivat, että ryhmä oli matkalla kohti huippusalaista maanalaista laitosta Gray Armyn lentokentällä Teksasin Fort Hoodissa. Tutkijat myös raportoivat, että Teksasin turvallisuusviraston valittu joukkotyöskenteli läheisesti Gray Armyn lentokentän kanssa kaikkien UFO-noutojen ja testilentojen tiimoilta. Monet ovat myös spekuloineet, että viimeaikainen UFO-aktiivisuuden kasvu Teksasissa liittyisi tähän laitokseen.
Wright-Pattersonin ilmatukikohta, Ohio, 1989
Kuulemma elävä alien vietiin maahansyöksypaikalta toukokuussa 1989 (josta kaksi elävää alienia saatiin kiinni) C5a Galaxy -kuljetussuihkukoneella Etelä-Afrikasta Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan jatkotutkimuksia varten. Tapaukselle löytyy vain kyseenalaisia todisteita sen tueksi.
Moriches Bay, Long Island, New York, 1989
Syyskuun 28. päivä 1989 silminnäkijä havainnoivat neljän armeijan helikopterin ja kahden Suffolkin piirikunnan poliisihelikopterin yrittävän eristää ja saada talteen lautasen muotoista kappaletta, joka oli ilmeisesti laskeutunut Smith’s Pointin rannan dyyneille. Tämän ollessa käynnissä erittäin suuri UFO, arviolta 300-metrinen, leijaili vierestä. Helikopterien nähtiin ympäröivän suurempaa UFOa ja sitten näyttävän valonheitintä laskeutuneen UFOn suuntaan vuorotellen. Kertomuksen mukaan 48 valokuvaa otettiin tapauksesta ja luovutettiin Long Islandin UFO-verkostolle tutkittavaksi. Laskeutuneen UFOn kohtalosta ei tiedetä mitään, eikä tiedetä edes saatiinko sitä haltuun. Nauhoitettuja silminnäkijähaastatteluja kerättiin ainoastaan sen jälkeen, kun silminnäkijöille oli annettu valeidentiteetit.
Shirley, New York, 1992
Marraskuun 24. päivän iltana kello seitsemän aikaan silminnäkijät raportoivat nähneensä kirkkaasti valaistun kohteen syöksyvän maahan Southhaven Parkin alueelle. Heti tämän jälkeen piirikunnan ja puiston poliisit sulkivat koko puiston. Lähellä asuvat asukkaat raportoivat omituisia valoja ja möriseviä ääniä juuri ennen maahansyöksyä, ja he myöhemmin valittivat omituisista sähkökatkoista sekä omituisista puhelinsoitoista pian tapauksen jälkeen. John Ford, Long Islandin UFO-verkoston puheenjohtaja, myöhemmin vieraili alueella ja raportoi maan palaneen ja puiden vääntyneen. Hän sai myös videonauhan sekä valokuvia punertavasta kappaleesta, joka on arviolta 1,2 metriä läpimitaltaan, joka emittoi valkoista kaasua ja piti suhisevaa ääntä. Tapauksen jälkeen usean päivän ajan, ennen kuin puisto avattiin uudelleen, asukkaat raportoivat monien helikoptereiden lentäneen puiston alueella. Maahansyöksyneen romun sijainnista ei tiedetä mitään ja tapahtuman silminnäkijät haluavat edelleen pysyä anonyymeina.
Buffalo, New York, 1992
Temple Universumin nimeltämainitsematon professori kertoi tarinan koskien UFOa, joka syöksyi maahan lähellä Campbell Boulevardia, joka on osa Route 270:a, neljä mailia Lockportista länteen ja kymmenen mailia Buffalosta pohjoiseen. UFO ilmeisesti oli lentänyt Ontario-järvestä ja alkanut keikkua. Se alkoi tehdä siksakkia autojen läpi valtatiellä ennen maahan syöksymistään. Autokuskit pysäyttivät tehdäkseen tietä saapuvalle poliisille, armeijalle ja lääkintähenkilökunnalle. Mitään avaruusolentojen ruumiita ei raportoitu, eikä mitään tiedetä UFOn sijainnista. Silminnäkijöitä kertoman mukaan pyydettiin olemaan hiljaa tapauksesta. Tällä hetkellä tapauksesta on vain anekdoottitodisteita sen tueksi.
Pinedale, Arizona, 1996
Heinäkuun 23. päivä 1996 useat silminnäkijä Pinedalesta havaitsivat valkoisen valon tulevan alas taivaasta, hajoavan kolmeksi palaseksi ja syöksyvän maahan läheiseen metsään. Syttyi metsäpalo, joka levisi puolen mailin päähän paikalliseen lähiöön. Poliisi ja palomiehet lähetettiin nopeasti paikalle. Jotkut silminnäkijät muistavat nähneensä äljyrekan ja sementtiautoja sekä pressuilla varustettuja lava-autoja lähetetyn alueelle. Toimittaja (Roger Bollinger) myöhemmin sai kuulla, että öljyä käytettiin siivoamaan ydinjätemyrkkyvuotoja. Ydinonnettomuuden tapahtuminen oli kuitenkin spekulaatiota. Johtuen tilanteen reagoimisen tarkoituksenmukaisuudesta, monet uskoivat, että viranomaisia oli varoitettu etukäteen. Jokatapauksessa alue suljettiin kansalta, jopa toimittajilta. Vieressä asuvat asukkaat saatettiin suoraan kodeistaan turvahenkilöstön voimin. Kiinnostavaa kyllä, mitään raportteja armeijan läsnäolosta ei ole ilmennyt.
Needles, Kalifornia, 2008
Maaliskuun 14. päivän yönä 2008 silminnäkijät raportoivat kirkkaasti valaistun turkoosinvärisen kohteen lentäneen yläpuolelta ja syöksyneen maahan viereisen joen läheisyyteen. Se emittoi perässään vanan ja törmäsi maahan suurella metelillä. Välittömästi tämän jälkeen valonheittimillä ja tarttumakoukuilla varustetut helikopterit tulivat paikalle ja ottivat kappaleen talteen, joka hehkui edelleen. Läheisen kunnan asukkaat muistelevat nähneensä monia mustia maastureita valtion rekisterikilvillä menevän paikalle ja sieltä pois. Toiset tätä tapausta raportoineet kertoivat, että mustiin pukeutuneet miehet ”tarkkailivat” heitä autoistaan. Tämä tapaus pääsi uutisiin ja se on mukana monilla UFO-sivuilla.
Yhteenveto
Lukijaa pyydetään tutkimaan yllä esitetyn listan tapahtumia itsenäisesti. Kuitenkin, suuri määrä näyttöä on olemassa internetin sijaan kirjoissa, jotka on kirjoitettu puhtaasti maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten aiheesta. Jos näistä raporteista edes muutama pitää paikkansa, silloin valtio aktiivisesti salaa kansalta tietoa siitä, että emme ole yksin universumissa. Tämä raportti ei listaa kaikkia maahansyöksyneitä aluksia maailmalta, tai edes USA:sta. Mutta se tarjotaa silmäyksen siitä mitä silmiemme alla on ollut käynnissä. Pelkkä raporttien painoarvo antaa laatua, jonka vain määrä voi saavuttaa. Ainoastaan tämän aiheen syvällinen tutkiminen voi välittää sen vaikutuksen uskomattomuuden, mitä taivaallamme tapahtuu. On vain ajan kysymys ennen kuin maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten jatkuvat tapaukset jonain päivänä murtavat salaisuuden muurin ja saavat aikaan Täyden Paljastuksen. Toivottavasti valtion salailu ja harhaanjohdattelu ei aiheuta tarpeetonta yhteiskunnan epävakauttamista, kun tämä tieto lopulta tulee julki.
Evidence of Extraterrestrials: Over 40 Cases Prove Aliens Have Visited Earth on Warren Agiuksen kirjoittama kirja, joka syventyy Maan ulkopuolisen elämän aiheeseen ja pyrkii tarjoamaan tapauskohtaisen analyysin avaruusolentojen olemassaolosta. Kirja alkaa Auroran 1897 maahansyöksyllä ja Los Angelesin 1942 taistelulla, ja siitä jatkaa UFO-tapauksiin kuten Roswellin maahansyöksy, Phoenixin valot ja Tic Tac -kohtaaminen. Agius esittelee yksityiskohtaisesti nämä tapaukset ja tarjoaa moitteetonta dokumentaatiota väitteilleen.
Agius käsittelee myös kuuden valtion UFO-ohjelman vaikutusvaltaa. Hän tutkii eri tapoja, joilla nämä ohjelmat ovat yrittäneet peittää totuuden UFO-havainnoista ja kohtaamisista, sekä sitä miten ne ovat vaikuttaneet Maan ulkopuolisen elämän etsintään. Näiden valtion ohjelmien lisäksi Agius tarkastelee myös yksityisten organisaatioiden roolia UFO-tapausten tutkinnassa.
Joseph J. Truncalen mukaan, joka oli kirjaa arvostellut Amazonissa, kirja on hyvä läpikäynti kaikkein uskottavimmista UFO-tapauksista. Truncale huomauttaa, että vaikka hän itse pysyy skeptikkona, hän on avomielinen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudelle johtuen tuoreista armeijan julkistamista valokuvista ja tekemästä tutkimuksesta. Emilia V Cooley, toinen arvostelun jättänyt, kuvaa kirjaa pakolliseksi lukemiseksi kaikille UFOista, maahansyöksyistä ja salailusta kiinnostuneille.
Kirja on kattava kuvaus UFO-tapauksista ja mahdollisesta avaruusolentojen mukanaolosta. Kirja tarjoaa yksityiskohtaisen läpikäynnin näistä tapauksista ja esittää uskottavan argumentin avaruusolentojen olemassaololle. Olitpa sitten varttuneempi ufologi tai sitten vain yleisesti näistä ilmiöistä kiinnostunut, tämä kirja tarjoaa uusia oivalluksia ja informaatiota Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta.
