Jos uskot siihen että universumi on kykeneväinen tuottamaan elämää toisille planeetoille muodossa tai toisessa, on silloin järkevää olettaa että elämää on kaikenlaista tuolla jossain. Kuvaukset kohtaamisista näitten olentojen kanssa vaihtelevat kovasti.
Tässä on pieni lista erilaisista olennoista joiden uskotaan olevan kontaktissa ihmiskunnan kanssa.
Tunnetaan myös nimellä ”Peili”- tai ”Lasi”-olennot. Nämä olennot ovat hieman ihmisiä suurempia, mutta ne ovat puhdasta energiaa eivätkä kiinteitä.
2. Flatwoodsin hirviö
West Virginian osavaltion Flatwoodsin kaupungin nimen mukaan nimetty olento, jossa se myös tunnetusti näyttäytyi. Tämä olento on väitetty olevan varsin pitkä. Sillä on myös padan muotoinen pää ja kiiluvat silmät.
Toiselta nimeltään ”Zeta Reticulilaiset”, nämä olennot ovat kahden kokoisia, pitkiä ja lyhyitä. Lyhyet Zetalaiset ovat yleensä vajaan metrin pitkiä, ja toiset voivat olla parimetrisiä. Molemmilla on pitkät harmaat päät. Harmaat ovat tunnetusti vuoden 1961 Barney ja Betty Hillin abduktiotapaukseen liittyviä.
Vuonna 1955 pienellä kentuckylaisella farmilla kävi vilske ja vilinä kun demonin näköiset olennot rynnivät paikalle. Niillä oli pitkät korvat. Olennot olivat kuuleman mukaan myös luodinkestäviä.
Nämä kaverit ovat avaruusolentojen kermaa. Pienet, vihreät ja hyönteisten silmillä varustetut miehet, jotka yleensä liikkuvat lentävillä lautasilla joita havaittiin 1950-luvulla useasti.
Jotkut sanovat ihmisenkaltaisten avaruusolentojen elävän Norjassa. Ainoa ero näihin pitkiin, vaaleaihoisiin ja -hiuksisiin avaruusolentoihin on, että niillä on 24 hammasta ja ihopoimu varpaiden välissä. Näiden olentojen on myös väitetty tulleen Seulasten tähdistöstä (Pleiades).
Nämä olennot ovat monien omituisten salaliittoteorioiden keskellä. Oletettavasti nämä liskojen näköiset muotoaan muuttavat olennot elävät keskuudessamme, ja ne ovat jopa korkea-asteisissa viroissa USA:n hallituksessa.
Nämä muinaiset sini-ihoiset olennot ajatellaan olevan Egyptin pyramidien todellisia arkkitehteja, ja ne ovat auttaneet ihmiskuntaa eteenpäin useilla teknologisilla läpimurroilla.
Termit avaruusolentosieppaus tai abduktio-ilmiö kuvaavat ”subjektiivisesti aitoja muistoja ilmeisen epäinhimillisten olentojen viemisestä vasten omaa tahtoa ja alistamisesta monimutkaisiin fyysisiin ja psykologisiin proseduureihin.” Ihmisiä, jotka väittävät tulleensa siepatuiksi, kutsutaan nimellä ”siepattu” tai ”kokija”. Tyypillisiin väitteisiin kuuluu pakotetut lääkärintutkimukset jotka keskittyvät sukupuolielimiin.
Avaruusolentojen sieppaustarinat ovat levinneet laajalle viimeisen sadan vuoden aikana, vaikka ne eivät tulleet tutuiksi kunnolla ennenkuin vuonna 1961 Betty ja Barney Hillin sieppaustapauksen kautta. Jotkut siepatut kertovat abduktionsa olleen lämmin, miellyttävä kokeus johon sisältyi vahva psyykkinen yhteys. Toiset siepatut ovat raportoineet että avaruusolennot ovat tehneet heillä tieteellisiä kokeita tai operaatioita heidän tahtoaan vastaan. Kuinka nämä todella erilaiset kokemukset voidaan selittää?
Hillin abduktion jälkeen tutkijat keräsivät enemmän ja enemmän todistuksia, yleensä, vaikka ei aina, hypnoosin kautta. Useimmissa tapauksissa silminnäkijät kertoivat nähneensä UFOn tai jopa humanoidiolennon, sen jälkeen kokeneensa muistinmenetyksen muutamasta minuutista useisiin tunteihin. Jotkut silminnäkijät väittävät kokemuksien toistuneen, ja että nämä ovat alkaneet jo lapsuudessa.
Selvä päätelmä on että UFO-olennot (tyypillisesti näissä tapauksissa ne kuvataan pieniksi harmaiksi humanoideiksi joilla on ylisuuri pää, vinot silmät, kaksi reikää nenän kohdalla ja aukko suun kohdalla) ovat olleet kiinnostuneita tietyistä ihmisyksilöistä. Jotkut siepatut ovat raportoineet jopa sieppaajien asentaneen pieniä implantteja — joiden yleensä sanotaan olevan pieniä nenän kautta aivoihin tungettavia palloja.
Ajan mittaan uusi ja vielä huolestuttavampi ulottuvuus sieppausilmiölle paljastui. Jotkut siepatut naiset kertovat seksuaalisista kokemuksista, joiden seurauksena he ovat tulleet raskaiksi, ja että raskaus on päättynyt muutaman kuukauden jälkeen. Myöhemmissä sieppauksissa UFO-olennot ovat näyttäneet naisille omituisen näköisiä lapsia, jotka ilmeisesti ovat ihmisten ja avaruusolentojen hybridejä, jotka he ovat tunnistaneet omikseen.
Ei kovin yllättävästi, tällaiset raportit ovat aiheuttaneet hurjistunutta sanaharkkaa. Jopa monet ufologit ovat hylänneet ne, pitäytyen UFO-skeptikkojen kannassa että ”sieppaukset” ovat itse hypnotisoinnin luomia fantasioita. Vastoin yleistä ymmärrystä, hypnoosi ei ole mikään oikotie onneen. Hypnoosin alaiset ihmiset ovat erittäin suggestoitavassa tilassa ja saattavat miellyttää hypnotisoijaa. Täten jos hypnotisoija kysyy johdattelevan kysymyksen, kohde saattaa antaa vastauksen jota odotetaan. Lisäksi täysin mielikuvitukseen perustuvat tapahtumat saattavat tuntua aidoilta hypnoosissa, kuten ovat todistaneet ”menneiden elämien” muistamisilmiöt hypnoosin aikana.
Valheellisen muistin hypoteesin testaamiseksi folkloristi Thomas E. Bullard keräsi kaiken saatavilla olevan UFO-todistusaineiston. Hän huomasi, että niinkin moni kuin yksi kolmesta tietolähteestä oli täysin tajuissaan kokemustensa aikana eikä ollut koskaan turvautunut hypnoosiin yksityiskohtien saamiseksi. Nämä ei-hypnoosiraportit osoittautuivat identtisiksi kaikissa tärkeissä yksityiskohdissa niiden kanssa jotka oli kerrottu hypnoosin alaisena. Bullard havaitsi myös, että hypnotisoijan identiteetti ei vaikuttanut asiaan. Tarinat pysyivät niin johdonmukaisina yksityiskohtissaan, että jopa ne jotka asiaan olivat perehtyneet eivät tajunneet tätä. Lyhyesti sanottuna, Bullardin päätelmä oli että mikä ilmiön aiheuttaja sitten olikaan, abduktioilmiö ei ollut hypnoosin tuotetta. ”Skeptinen argumentti tarvitsee rakentaa uusiksi alhaalta ylös”, hän kirjoitti.
Yhä suurempi määrä mielenterveysalan asiantuntijoita on tutkinut abduktioilmiötä. 1980-luvun alussa psykologiset testit pienellä ryhmällä siepattuja New Yorkissa viittasivat siihen, että he kärsivät post-traumaattisesta stressioireyhtymästä (PTSD). Tohtori Elizabeth Slater, psykologi jolla on New Yorkissa yksityispraktiikka, kertoi että nämä löydökset ”eivät ole epäjohdonmukaisia sen mahdollisuuden kanssa, että raportoidut UFO-sieppaukset ovat itse asiassa tapahtuneet oikeasti”. Tohtori John Mack, joka oli avaruusolentosieppausteorian harras puolestapuhuja, valitettavasti on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Voit lukea lisää John Mackin elämäntyöstä täällä. Toiset tutkimukset näiden jälkeen ovat tulleet samoihin päätelmiin, ja tieteellinen tutkimus abduktioilmiöstä jatkuu.
”Sitten ne käänsivät minut selälleni ja tutkija otti pitkän neulan käteensä. Ja näen sen neulan. Ja se on suurempi kuin mikään minkä olen koskaan nähnyt.”
Näin todistaa Betty Hill kokemuksestaan lentävän lautasen sisällä Franconia Notchin lähellä, New Hampshiressa vuonna 1961. Betty ja aviomiehensä Barney Hill ovat ensimmäiset tunnetut avaruusolentojen sieppauksen uhrit, ja vuoden 1966 bestselleri The Interrupted Journey kuvaa kuinka he muistavat tapauksen hypnoosin alaisina. Heidän tarinassaan on mukana alastomana tehty lääketieteellinen tutkimus ja peräsuolentähystys — avaruusolentosieppaustapaus jonka monet meistä tunnistavat TV-ohjelmista ja elokuvista 50 vuoden takaa.
Mutta vuonna 2008 Columbia Universityn psykoanalyytikko julkaisi tutkimuksen “Alien Abduction: A Medical Hypothesis” joka sanoi että ”tahaton herääminen nukutuksen aikana” — jossa potilas herää nukutuksesta leikkauksen aikana — saattaisi selittää avaruusolentosieppauskokemukset. Analyytikko David V. Forrest havainnoi klassisen sieppaustapauksen samankaltaisuuden, jossa vihertävät humanoidit ympäröivät koehenkilöä hänen maatessaan tutkimuspöydällä kirkkaan valon alla, skenaarioon jossa kirurgit maskeissaan suorittavat operaatiota potilaalle työkalujen avulla. Kun Barney Hillilta kysyttiin tehtiinkö hänelle tähystystä, Hill vastasi myöntävästi:
”Vähän kuin se, mutta silmäni olivat suljettuina, ja minulla on vain mielikuvia. Ja en ole kivuissa. Ja voin tuntea vain vähän mitään. Haarani tuntuivat kylmiltä.”
Betty ja Barney Hill
Hypnoottisessa transsissa Barney Hill toteaa psykiatrille, ”en halua tulla operoiduksi”. Hän kuvaa avaruusaluksessa olleen sinisen fluoresoivan valon, joka ei tuottanut varjoja, vähän kuin leikkauspöydällä. Avaruusolennoilla oli omituisenmuotoiset päät ja suuret kallot, ja huomaamattomat huulet ja nenäreiät; ne olivat pelkkää otsaa ja silmiä. Vaikka häntä pelotti, hän tunsi itsensä veltoksi. Häntä kummastutti avaruusolento-”tohtorien” ammattimainen ote, ja vaikuttavalta tuntui heidän päättäväinen ote tehdä mitä he olivatkaan tekemässä.
Hän olisi voinut kuvailla Royal Collegen nukutushenkilökuntaa, jotka ovat juuri julkaisseet suurimman datakokoelman tahattomasta heräämisestä joka on koskaan kerätty. Anestesia herätti kiinnostusta 90-luvun lopulla jolloin potilas/aktivisti Carol Weihrer julkaisi oman tahattoman heräämisen kokemuksensa. Herääminen on sen jälkeen saanut useita tukiryhmiä, Facebook-sivuja, kauhuelokuvan ja Greyn Anatomian episodin, mutta vasta nyt se tunnustetaan yleisesti lääketiedepiireissä. Royal College huomauttaa että yksi raportin tarkoituksista on ”esittää anteeksipyyntö ammattikunnan puolesta kaikille potilaille jotka ovat tulleet petetyiksi kollektiivisen kyvyttömyyden takia ymmärtää tai hyväksyä tuota tilaa”.
Tottakai suurin osa potilaista jotka kokevat heräämisen eivät koskaan väitä olevansa avaruusolioiden sieppaamia — yksikään sadoista haastatelluista potilaista ei niin väittänyt — mutta Royal Collegen raportti dokumentoi mahdollisuuden pitkäikäiseen, ehkä pysyvään, psykologiseen haittaan joka aiheutuu potilaille. Vaikka puolet potilaista eräässä tutkimuksessa kokivat kipua, kaksi kolmasosaa koki voimattomuuden tunnetta ja paniikkia. Yli 40 prosenttia tutkituista potilaista koki psykologista haittaa keskivahvasta vakavaan, joillain esiintyi post-traumaattisen stressin oireyhtymää.
Eräs herännyt potilas kertoo flashbackistaan: ”se iski uudestaan muutaman päivän jälkeen pelottavina kuvina ja kauhuna joka kumpusi syvältä sisimmästäni. Jälleen kerran olin kauhun vallassa, jälleen kerran en tajunnut, jälleen kerran vangittuna, jälleen kerran taistelin olemassaolostani, kuitenkin toivoen kuolemaa.” Sieppaustapaukset tuntuvat lähes rauhallisilta tähän verrattuna.
Olettaen että Barney Hilliä ei oikeasti viety avaruusalukseen tuona iltana vuonna 1961, hän saattoi silti kokea flashbackin hänen nielurisanpoistostaan. Hän oli kylmissään. Hänen silmänsä olivat suljettuna. Hän ei halunnut että hänelle tehtäisiin operaatiota. Sitten hän heräsi nukutuksesta täyteen kauhuun, olentojen ympäröimänä, sinisen valon sokaisemana. Ehkäpä kipu ja tuska heräämisestä sekoitti hänen päänsä, ehkä se oli nukutusaine, mutta jotenkin kokemus katosi hänen muististaan — kunnes hän ja Betty alkoivat uskoa että he olivat kohdanneet lentävän lautasen pimeällä ja yksinäisellä New Hampshiren tiellä.
Avaruusolentosieppauksia pidetään fantasiana, väärennöksenä, ja joskus jopa faktana, mutta nyt on selkeää että se voi esittää myös kadotettuja muistoja. Kadotetut muistot usein ovat hämmästyttäviä ja epäuskottavia, jos ne olisivat järkeviä me emme olisi unohtaneet niitä. Kadotetut muistot ovat olleet kiistanalaisten ilmiöiden kuten lapsuudenajan seksuaalisen hyväksikäytön, saatanallisten kulttien ja muiden häiriintyneiden ja vaikeastitodistettavien tapahtumien keskiössä. Kadotettujen muistojen tunnistamisen ja väärien muistojen erottamisen vaikeus on piinannut sekä psykiatreja että potilaita yhtä lailla.
Mitä tahaton herääminen nukutuksen aikana voi kertoa kadotetuista muistoista? Raportti puhuu eri tyyppisistä muistoista, mukaanlukien ”traumamuisti”. Jokapäiväiset muistot eivät ole häiritseviä. Intensiiviset tunnetilat, kuten ne jotka heräämisen aikana ilmenevät, luovat muistoja jotka ovat rikkaita aisthavaintojen yksityiskohtaisuudessa ja yleenä ilmaantuvat yhtäkkiä flashbackeina. Traumamuistot eivät ole koodattu loogiseksi kertomukseksi, vaan kasoiksi tuntemuksia. Täten aistikokemus, kuten sairaalatyöntekijän näkeminen vaatteissaan, voi aiheuttaa herääjällä paniikkia ja paralyysikokemuksen uudelleenkokemisen jonka hän koki kun oli nukutettu.
PTSD-tutkijat ovat havainneet että traumamuistot ovat sekaisia, ja niistä selvyyden saaminen on kuin yrittäisi kasata palapeliä. Muistot palaavat takaisin osissa. Kun Barney Hill kuuli nauhat uudestaan joissa hän kertoo tarinansa hypnoosissa, hän sanoi ”Tunsin helpotusta. Nyt kadonneet osat elämässäni lisättiin siihen takaisin.” Tarina hänen sieppauksestaan auttoi häntä luomaan tarkoituksen kasalle irtonaisia ja mystisiä tunteita, ja kivi vierähti hänen sydämeltään. Samalla tavoin Royal College tuli päätelmään, että heräämiskokemukset ovat vähemmän traumaattisia kun potilas ymmärtää mitä tapahtuu, tai saa jälkeenpäin aiheeseen selityksen. Heidän raporttinsa suosittavat että kaikki sairaalat kehittäisivät protokollia potilaiden auttamiseksi, joiden epäillään tai jotka varmuudella ovat heränneet nukutuksesta operaation aikana. Postaaja verkkosivulla awarenesstrauma.com kertoo, ”olen huomannut että kun tohtori on validoinut kokemuksen, se oli tärkeää paranemiseni kannalta… mutta voin sanoa että oli sen saaminen oli vaikeaa, sillä he eivät halunneet myöntää tehneensä virhettä.”
On myös toinen ongelma: henkilö voi raportoida heränneensä jos hän muistaa sen, joka voi viedä vuosia tai se ei välttämättä tapahdu koskaan. Avaruusolioiden sieppaus voi olla eräs dramaattisimmista lisäoireista tahattomalle heräämiselle nukutuksen aikana, mutta se ei varmasti ole ainoa. Vihaatko jazzia? Jos olet koskaan ollut leikkauksessa, se ei välttämättä ole sinun arvostamasi musiikkityyli. Eräs herääjä, entinen jazz-musiikin rakastaja, kehitti hämärimmän keinon vältellä musiikkilajia heräämiskokemuksensa jälkeen. Vasta vuosia myöhemmin kävi ilmi että hän muisti kuulleensa suosikkijazz-kappalettaan soitettavan leikkaussalissa samaan aikaan kun häntä leikattiin.
Raportti suosittaa useita muutoksia nukutuskäytäntöihin heräämisen vaikutusten minimoimiseksi; erityisesti lihasrelaksanttien käytön vähentämisen, joka aiheuttaa paralyysia potilailla ja sen käyttö ei aina ole edes tarpeellista. Royal College suosittaa, että potilaat arvioidaan operaation jälkeen heräämisekokemuksien varalta, ja heille tarjotaan selitys, terapiaa ja tukea.
Tämä on kaikki rationaalista, hyvää tarkoittavaa ja myötätuntoista, inhimilliseksikin sitä voisi kutsua. Ehkä tulevaisuudessa on vähemmän sieppauskokemuksia. Mutta tuntuu todennäköisemmältä että nyt kun he ovat ottaneet ruumiimme, sekä kulttuurimme, haltuun, avaruusolennot eivät ole lähdössä planeetaltamme mihinkään.
Mikä abduktiosieppausten ja itsetutkiskelun vuoristorata! Tämä niin on tosi kertomus kuin vain tällaisista uskomattomista kokemuksista voi yleensäkään antaa. Sherry kuvaa mitä hän joutui käymään läpi joutuessaan toistuvasti avaruusolioiden sieppauksen kohteeksi, mutta tällä kaikella on äärimmäisen positiivinen lopputulos. Vuosikymmenet ensimmäisen sieppauksen jälkeen Sherryn käsitys kokemuksistaan muuttui.
Enää hän ei nähnyt itseään uhrina, ja hän alkoi keskittyä niihin positiivisiin puoliin, joita hänelle opetettiin avaruusolioiden kanssakäymisten aikana. Kun hän kykeni näkemään luita ja ytimiä jäytävän pelon läpi, hänelle aukesi uskomaton tiedon valtameri. Tämä tieto, kuten avaruusoliotkin, olivat peräisin korkeammilta värähtelyjen tasoilta. Se oli annettu hänelle ihmiskunnan hyödyksi. Sherry kertoo kolmesta tärkeästä asiasta, jotka koskettavat hengellisiä tekstejämme.
