Julkaisemme tässä uusiksi Sampo Puoskarin UFO-Finlandin sivuilla julkaistun artikkelin ”UFOt ja UFO-todellisuus”.
Vuonna 1998 työnsä päätökseen saanut Stanfordin yliopiston fyysikon Peter A. Sturrockin koolle kutsuma tiedemiesryhmä tutustui noin kymmeneen klassiseen, parhaaksi väitettyyn ufotapaukseen, jossa oli raportoitu tutkahavaintoja, fysiologisia vaikutuksia, väitettyjä elektromagneettisia häiriöitä, valokuvia ja jonkin verran terveysvaikutuksia.
Ufoilmiö on olemassa, eikä kukaan voi sitä kiistää. Se elää ja voi hyvin ainakin kansantarustossa, jossa sen yli 50 vuoden mittainen historia muodostaa tiettyjä ratoja kulkevan ja edelleen kehittyvän tarukokoelman. Kun asiaa tarkastellaan sosiologisten ja folklorististen vaikutusten avulla, ei ufoilmiön todenperäisyyttä voi epäillä. Ufot ovat jättäneet sormenjälkensä ihmiskunnan historiaan.
Kokonaan toinen asia on, miten ufoilmiö käyttäytyy suhteessa meidän tuntemaamme fyysiseen todellisuuteen. Ovatko ufot luonnonilmiöitä, avaruusaluksia vai kokoelma yhteensattumia, virhehavaintoja ja huijauksia? Ufot mielletään kuitenkin havaituksi fyysisessä todellisuudessa, ja ufotutkijat kautta maailman yrittävätkin kuumeisesti löytää vääjäämätöntä fyysistä todistusaineistoa ufojen materiaalisesta olemassaolosta.
Ufoilmiön vaikutukset sosiologisesti ja folkloristisesti ovat kuitenkin kaikkien tutkittavissa, tai ainakin pohdiskeltavissa. Ufoja koskevassa keskustelussa itse käsitteestä on tullut niin arvoväritteinen, että sitä käytettäessä unohtuu usein, miten sidoksissa itse ufohavainto ja tulkinta ovat kulloinkin vallitsevaan ufotodellisuuteen.
Ufotodellisuus on lyhyesti sanottuna se konteksti eli ympäristö, jossa ufohavainto tehdään ja tehty havainto tulkitaan. Kontekstiin kuuluvat niin havaitsijan persoonakohtainen tila, julkisuuden vaikutukset, ufotutkijan persoona, tiedeyhteisön suhtautuminen sekä havaintoaika ja kulttuuri.
Kun ufotarustoa tutkii, huomaa, miten se on kehittynyt ja kehittyy edelleen. Siksi havaintoajankohdalla on merkityksensä. Alkuaikojen kimaltavista esinehavainnoista siirryttiin monimuotoisten humanoidien jälkeen moottoreita pysäytteleviin aluksiin. Nykyisin ufotarustoa hallitsevat maahansyöksyneitä ufoja jäljittävät tutkijat ja amerikkalaiseen muottiin ahdetut abduktiotarinat harmaine olentoineen.
Tutkijat ovat huomanneet havaintojen selvimmät kulttuurierot ainakin eteläamerikkalaisissa tapauksissa. Näiden maiden alueella ilmoitetaan selvästi muita enemmän, ehkä jopa yksinoikeudella, pieniä karvaisia olentoja, jotka käyvät ihmisten kimppuun. Muutenkin Etelä-Amerikan viidakoissa tuntuu taruston mukaan liikuskelevan perin aggressiivisia avaruusolentoja.
Kaiken tämän rinnalla kulkevat havaitsijan omat tiedot ja käsitykset ufoilmiöstä. Kriittisellä tavalla valistunut havaitsija saa yleensä eniten irti havainnostaan, kun taas huono skeptikko saattaa kääntää selkänsä merkittävällekin tieteelliselle löydölle. Toisaalta avaruusveljellisten ennakko-odotusten riivaama ufometsästäjä näkee lopulta haluamansa ilmiön vaikka katulampussa (vrt. Betty Hill).
Ufotutkijat muodostavat oikeastaan aika merkillisen yhteisön. Sillä on näet tapana itse määritellä, mitä se pitää ufoilmiöön kuuluvana asiana ja mitä ei. Selkeimmin tämän kehityksen näkee tarkastellessa ufotaruston kronologista kehitystä, johon jo aiemmin viitattiin. Kaikkien muistissa on se periaatteellinen kiista, jota käytiin humanoidi-ilmiön alkuvuosina suurten ufotutkimusjärjestöjen välillä: hyväksyäkö vai hylätäkö Euroopasta tulvivat raportit ufojen matkustajista? Samoin puheet maahansyöksyneistä ufoista oli julistettu pannaan, kunnes Mufonin konferenssissa 1978 puhunut Leonard Stringfield avasi Pandoran lippaan ja päästi Friedmanin kumppaneineen Roswellin kimppuun.
Ufotutkijayhteisö itse on taipuvainen muuttamaan ”virallista” kantaansa ufoilmiön alkuperästä, joskin ET-hypoteesi on alusta alkaen ollut voimakkaimmin esillä. Ufotutkimuksella on myös muoti-ilmiönsä; Lentävät lautaset, ufot, humanoidit, sähkömagneettiset vaikutukset, abduktiot ja muut kukoistavat yleensä aina kymmenisen vuotta kerrallaan. Kontaktikulttilaisia ei vakava ufotutkimus sentään vielä ole ottanut todesta, vaikka he tätä käännytystyötä ovatkin hartiavoimin tehneet.
Rinnan ufotutkijayhteisön käsitysten kanssa ufotodellisuudessa kulkevat tiedeyhteisön ja järjestäytyneiden skeptikkoryhmien käsitykset. Nämä saavat palstatilaa arvostetuissa tiedejulkaisuissa ja kansallisissa medioissa, vaikka usein heidän tietämyksensä ufoilmiöstä ja -tarustosta on heikkoa. Yhtä kaikki, heidän lausuntonsa ja yleinen ufoilmapiiri eivät voi olla vaikuttamatta ufohavainnon tulkintaan ufotodellisuudessa.
Myös tiedotusvälineiden asenne on merkittävä. Tiedotusvälineet ovat eri asia kuin niissä esiintyvät asiantuntijavieraat, koska tiedotusväki itse valitsee esiintyvät henkilöt ja sen tavan, jolla ufoilmiötä käsitellään. Esimerkkinä käyköön muuan 80-luvun ufotapaus, jossa asiantuntijana esiintyneen henkilön nimi Schwerdtfergger oli Helsingin Sanomiin päätynyt asussa Schwarzenegger!
Tiedotusvälineet vaikuttavat suoranaisesti siihen, millaista julkista ufokeskustelua milloinkin käydään. Yleisesti voidaan todeta, että kumpikin väittelyosapuoli pyrkii tietoisesti tai tiedostamatta piilottamaan omaa kantaa vastaan puhuvat asiat ja suurentelemaan itselle myönteisiä asioita. Samalla kun ufokeskustelu voi olla vilkasta, sen taso saattaa olla huono, mikä myös vaikuttaa ufotodellisuuteen.
Julkisen keskustelun rinnalla kulkee ufoviihde. Se on selvästi sidoksissa yleiseen ufokiinnostukseen, mutta samalla se voi olla merkittävä mielipiteen ja ufoilmapiirin muokkaaja. X-Filesin puolianalyyttinen ote näkyy myös ihmisissä ja samalla katsojaluvuissa. Sen kilpailija Uhka taivaalta ei menestynyt, koska se oli edellisen kopio ja lisäksi tylsän yksioikoinen. Ufoviihteen vaikutusta ihmisiin on kuitenkin yhtä yksioikoisesti liioiteltu (vrt. Kari A. Kuure Tähdet ja Avaruus -lehdessä 4/97). Kyseessä on sama suomalaiskansallinen yliholhoava tyyli, joka loi aikanaan maailman tiukimman videosensuurilain, ja se juontaa juurensa siitä virheellisestä käsityksestä, etteivät ihmiset ymmärrä katsomaansa.
Ufohavainnon tärkein tekijä on ufohavaitsija itse. Tutkija ei voi olla kiinnostunut aidosti ufoilmiöstä, ellei hän ole samalla kiinnostunut myös havaitsijasta. Siksi kaikki havaitsijan tilaan liittyvät tekijät olisi selvitettävä, sillä niillä voi olla merkittävä osuus ufohavainnon syntyyn tai ainakin tulkintaan.
Ufotodellisuudessa havaitsijaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa havaitsijan perhe, talous, henkiset arvot ja henkinen tila. Liian suuren henkisen paineen alaisena itse kukin voi päätyä vääriin ratkaisuihin, tai ihmispsyyke voi kehittää torjuntamekanismina jotain ufomaista, joka siirtää ajatukset pois synkästä arjesta.
Havaitsijan sosiaalinen ympäristö vaikuttaa myös. Jos hän asuu alueella, jossa naapurit, työyhteisö ja perhe ovat esimerkiksi avaruusveljien lumoissa, se voi muokata havaitsijan tulkintaa omasta havainnostaan. Toisaalta kielteinen sosiaalinen ympäristö johtaa yleensä siihen, ettei mahdollista havaintoa koskaan ilmoiteta.
Laajemmalti myös maailman tila vaikuttaa havaitsijaa ja kukaties itse havaintoon. Jos maailma on sodan partaalla tai globaali lama on riistänyt ihmiskunnalta toivon, tilalle astuvat psykologisin syin arkea helpottavat kuvat ja havainnot avaruuden auttavista olennoista. Tämä vaikutus on nähtävissä ufoilmiötä ja maailmanhistoriaa kronologisesti vertailtaessa.
Viimeisenä linkkinä ufotodellisuudessa on se henkilö, joka ottaa uforaportin vastaan. Ufotutkija voi omalla toiminnallaan tuoda lisää piirteitä uforaporttiin. Jos tutkija on vankkumaton kontaktikulttilainen, hän käsittelee havaintoa eri tavalla kuin kriittinen tutkija. Jos esimerkiksi pienen maan ufohavaintoja keräävät vain kontaktikulttilaiset, sekin näkyy ufohavaintoarkistossa, jota jälkipolvet toivottavasti tutkivat.
Ufohavainto itse voi vielä vaikuttaa ufotodellisuuteen, sillä jos se haudataan arkistoon kommentoimatta, se saattaa haudata rinnallaan kymmenen muutakin samanlaista havaintoa. Jos havainto taas saa julkisuutta, se saattaa tuoda esille kymmenen muuta havaintoa ja jopa synnyttää itse vielä kymmenen muuta havaintoa.
Ufotodellisuus on alue, jonka vaikutusta ufohavaintoon ja -havaitsijaan ei saa unohtaa. Aivan liian usein ufotapauksia käsitellään ja arvotetaan 50 vuoden aikana kehittyneen kaavan mukaan, vaikka itse ilmiöllä ei ole mitään kaavaa. On olemassa hypoteeseja, havaintoja ja väitettyjä havaintoja, mutta muuten jokainen ufotutkija on samalla lähtöviivalla. Vaikka ufotodellisuus ei olekaan välttämättä kaikille sama, on se voitava suhteuttaa havaintoihin. Muuten jäljellä on vain suunnaton pino hyödyttömiä muistomerkkejä ajasta, jolloin ihmiset näkivät pieniä vihreitä miehiä.
Artikkelin julkaissut UFO-Finland ry
