Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

Kuuluisa TR-3B salaisella missiolla?

Tämä kuvamateriaali kuvattiin infrapunakameralla. Kamera sallii nähdä esineitä infrapunaspektrialueella. Ihmisen silmällä ei ole kykyä nähdä infrapunaa.

Infrapunakamera kuvasi tämän kolmio-UFOn yöllä. Kamerassa näkyy useita esineitä kuten lentokoneita, mutta nämä ovat näkyvillä myös ihmissilmälle.

UFO ei ollut näkyvillä ihmissilmälle ja näkyi ainoastaan infrapunakamerassa. On mahdollista, että UFO on kuuluisa TR-3B  salakone.

TR-3B:n olemassaolo saa enemmän uskottavuutta sillä tämä lentokone on ollut salatehtävässä, jossa se ylitti Pohjois-Korean ilmatilan, ja pysyi siellä ”yli neljä tuntia” Halturnershow:n mukaan jolla on yhteyksiä hallituksen virastoihin.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Uudesta Seelannista

Lentävä lautanen Rangioran kaupungin yllä Uudessa Seelannissa. Havainto tehtiin 13. päivänä tammikuuta 2017.

Silminnäkijä kertoo: Yritin saada koiraani hyppäämään ilmaan jotta voisin ottaa toimintakuvan hänestä. Hommaa joutuu yrittämään monta kertaa hyvän kuvan saamiseksi ja monista kuvista tulee huonoja.

Olin poistamassa tätä kamerastani kun huomasin jotain joka näyttää suurelta sinihehkuiselta kiveltä. En nähnyt sitä omin paljain silmin mutta jos olisin, olisin zoomannut siihen!

MUFONin tapaus nr. 81538.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kirkkaita esineitä putoaa taivaalta Floridassa

Viime aikoina on ollut erittäin aktiivista taivaalla kun tuntemattomat esineet ovat laskeutuneet Floridassa. Kukaan ei huomannut?

Nämä esineet saattavat olla meteoreja tai avaruusromua, mutta jotain omituista niissä kuitenkin on.

Katso ensin vaikka esineiden teräviä kärkiä still-kuvissa. Ne eivät näytä luonnollisilta.

Erityisesti ensimmäinen esine liikkuu selkeää rataa. Sen näkee selvästi videolla kohdassa 1:42. Tuntematon lentävä esine joko liikkuu radalla, tai sitä autetaan liikkumaan, mutta esine on selkeästi ennaltamääritellyllä polulla.

3 erilaista tapahtumaa vain tuntien päässä toisistaan ja kukaan ei raportoi näistä, NASAkin on hiljaa!

UFO nousee ja lähestyy ISS:ää, sitten katoaa

Uudessa häikäisevässä kuvamateriaalissa, joka lähetettiin NASAn livelähetyksessä kansainväliseltä avaruusasemalta, ja jonka Streetcap1 tallensi tammikuun 17. päivänä 2017, näkyy ilmeisesti UFO joka nousee ylös, lentää kohti avaruusasemaa ja katoaa.

Vaikka UFOt ovat päivittäistä kauraa ISS:llä, NASA ei halua kommentoida näitä havaintoja.

Lisäksi ne laittavat lähetyksen usein poikki heti kun UFO tulee kuvaan, ja täten on uskomatonta että he eivät laittaneet tätä lähetystä poikki.

Onko tämä ilmiö El Salvadorissa UFO?

Entisen laivaston upseerin ja tunnetun venäläisen UFO-tutkijan  Vladimir Azhazhan mukaan ”viisikymmentä prosenttia UFO-kohtaamisista liittyy meriin”.

Joten UFOt tykkäävät pysyä merissä ja lentää vedestä pois ja kohti vettä?

Fonsecan lahden lähellä sijaitsevan Meangueran saaren satelliittikuva näyttää omituisen esineen meressä joka saa aikaan kuvioita El Salvadorin edustan veteen.

Tutkijoiden mukaan on kyseessä on luonnollinen merellinen ilmiö, mutta selitys ei ole uskottava. Minkälainen luonnonilmiö saa aikaan tällaisia kuvioita muuten täydellisen tyyneen merenpintaan?

Paljon käydään keskustelua siitä onko kyseessä luonnonilmiö vai UFO joka tulee merestä.

Onko ideoita mikä ilmiö voisi olla kyseessä? Katso itse:

Google Earth -koordinaatit: 13° 9’38.34″N 87°42’26.38″W
Google Maps: https://www.google.com/maps/@13.1606302,-87.7082928,760m/data=!3m1!1e3?hl=en&authuser=0

Chilen laivasto julkaisi videon UFOsta ruiskuttamassa kemikaalia ilmakehään

Kansalaisille on nyt julkaistu poikkeuksellinen laivaston UFO-video jossa näkyy varsin epätavallista käyttäytymistä. Chilen viranomaiset ovat tutkineet videota viimeiset kaksi vuotta.

Marraskuun 11. päivänä 2014 chileläinen laivaston helikopteri (Airbus Cougar AS-532) oli rutiininomaisella partiomatkalla lentämässä rannikkoa pitkin kohti pohjoista, Santiagon länsipuolella.

Mukana oli pilotti, laivaston kapteeni jolla on monen vuoden lentokokemus, laivaston teknikko joka testasi WESCAMin MX-15 HD Forward Looking Infra Red (FLIR) -kameraa, jota yleensä käytetään ”keskikorkeuksien salaiseen tiedusteluun, valvontaan ja vakoiluun”.

Hieman tämän jälkeen pilotti otti yhteyttä kahteen tutka-asemaan raportoidakseen tuntemattomasta liikenteestä. Kumpikaan asema ei nähnyt sitä tutkassa, vaikka molemmat helposti näkivät helikopterit. Ilmaliikenteen valvojat vahvistivat, ettei alueella ollut siviili- eikä sotilasliikennettä.

Kenraali Ricardo Bermúdez, CEFAA:n johtaja tutkimuksen aikana kertoi Huffington Postille “Me emme tiedä mikä se on, mutta me tiedämme mikä se ei ollut.”

Video 1: Lyhyt versio.
Video 2: Täysi 9 minuutin versio.

 

NASAn kuvissa näkyy radioteleskooppi kuussa

NASAn kuvakaappaus kuun pinnalta on julkaistu joulukuun 30. päivä 2016. Siinä näkyy erittäin epätavallinen anomalia Oceanus Procellarumissa, suuressa kuun meressä läntisellä reunalla kuun toisella puolella.

Streetcap1, joka löysi omituisen esineen, ihmettelee onko anomalia avaruusolentojen luotain jossa on antenni päällä, vai voisiko se olla radioteleskooppi jonka tarkoitus on kommunikoida maapallolle?

Linkki kuvaan: http://wms.lroc.asu.edu/lroc/view_lroc/LRO-L-LROC-2-EDR-V1.0/M1101289222LE

Identtinen UFO Marsissa ja Etelänapamantereella

Käyttämällä Google Marsia ja Google Earthia on mahdollista löytää mahdollisesti maahantörmännyt UFO Marsista, mutta omituista kyllä tuntematon Etelänapamantereen meren vedenalainen esine on lähestulkoon identtinen Marsin UFOn kanssa.

Onko näille kahdelle UFOnkaltaisille identtiselle esineelle loogista selitystä?

Tiedämme että Google Earth parsii kuvat kasaan muodostaakseen illuusion Marsin, maapallon ja kuun pinnasta.

Joten onko kyseessä sattuma ja molemmat kuvat ovat vain kuvien yhdistämisestä johtuvia virheitä, Etelänapamantereen meren esineen ollessa pieni saari tai jäävuoren huippu… vai onko kyseessä identtinen UFO joka on tullut alas joskus muinoin?

Oletetaan että nämä esineet ovat lentäviä lautasia joita on lentänyt tuntematon älykäs rotu ja että Etelänapamantereen jääpeitteen alla on kaikenlaisia salaisuuksia. Voimme vain ihmetellä onko Marsin ja Etelänapamantereen välillä ollut joskus sillankaltainen UFO-kiitorata.

Lentävän lautasen Marsissa voi löytää koordinaateista: 10°48’5.75″N 129°59’25.77″ E

Etelänapamantereen rakenteen voi löytää maapallolla koordinaateista: 65° 5’13.16″S 105°17’49.74″E.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-laivasto Pennsylvaniassa

Havaintopäivämäärä: joulukuun 29, 2016
Havaintopaikka: Buck County, Pennsylvania, USA
Tämä taltiointi UFO-laivastosta Pennsylvaniassa on häikäisevä. UFOt liikkuvat samassa tahdissa keskenään ja niillä on jokaisella oma hehkunsa. Ne liikkuvat todella nopeasti ja vilkuttelevat toisilleen, joka on niiden kommunikointitapa.

 

— Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

 

Tämä tapahtui 29. päivänä joulukuuta 2016. Ajoin kotiin pohjoisen suuntaan kun havaitsin useita valoja taivaalla liikkumassa aavemaisessa muodostelmassa. Ajoin tienlaitaan ja aloin filmata. En zoomannut ja pidin kameran vakaana jotta ihmiset voisivat analysoida videota ja yrittää kumota sen valheellisena. En osannut sanoa oliko kyseessä yksi kiinteä alus vai useita pieniä. Kaikki kysymykset tai kommentit voi jättää videolle. Tämä ei ole huijausvideo.