Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

Sininen spiraali Meksikon taivaalla

Kat Martin havaitsi tämän sinisen spiraalin Meksikon taivaalla joulukuun 7. päivänä 2016.

Ensireaktioni oli ”linssiheijastus”, mutta sininen spiraali on kuitenkin liian täydellinen ja se muistuttaa kovasti Norjan spiraalia. Missä voi kuulla sinisestä spiraalista linssiheijastuksena?

Mutta se mikä tekee tästä vielä omituisemman on pyöreä punainen esine jonkin matkan päässä spiraalista.

Voiko kyseessä olla sininen elektromagneettinen pulssi joka on saanut alkunsa tuntemattomasta lähteestä, vai onko kyseessä holografinen näkymä joka on meille tuntemattoman teknologian aikaansaannosta?

Mikä punainen esine spiraalin takana on? Onko ilmiölle loogista selitystä?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen sikari-UFO Orionin tähtisumussa

Suomessa Orionin tähdistöön on sijoitettu Väinämöisen viikate, Väinämöisen vyö sekä Kalevan miekka. Väinämöisen viikate on Orionin vyöstä ja sen alapuolella sijaitsevien tähtien sekä Orionin sumun muodostamasta rivistä koostuva kuvio, jonka muoto muistuttaa väärävarsiviikatetta. Orionin vyötä on nimitetty myös Kalevan miekaksi ja sen on uskottu iskeneen kalevantulia, sekä Kalevan miekka että kalevantulet nimittäin ilmaantuvat taivaalle vasta öiden pimettyä.

Orionin tähtisumu on diffuusi tähtisumu Linnunradalla, joka sijaitsee etelään päin Orionin tähtikuvion vyöstä. Se on yksi kaikkein kirkkaimmista tähtisumuista, ja se näkyy yötaivaalla paljain silmin.

Tähtisumu on näkyvillä kiikareiden tai pienen teleskoopin avulla myös alueilla joilla on valosaastetta.

Seuraavalla videolla näkyy mahdollisesti UFO joka lentää avaruudessa. Sen on kuvannut Hubble-avaruusteleskooppi 9.25 (4), ja kuvamateriaalissa näkyy sikarinmuotoinen alus Orionin tähtisumun lähellä.

Voimme vain kuvitella kuinka monta kuvaa Hubble saa UFOista, mutta jotka jäävät NASAn arkistojen kätköihin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kolmio-UFO Meksikon tulivuorenpurkauksen yhteydessä

Meksikon Coliman tulivuori on purkautunut jälleen. Viime perjantaina joulukuun 9. päivänä 2016 tulivuori purkautui neljä kertaa illan aikana, mikä pakotti viranomaiset evakuoimaan satoja asukkaita lähikaupungeista.

Purkausten aikana jotain omituista tapahtui, sillä ilmeisesti tulivuoren päästämän kaasut saivat aikaan sen että tuntematon kolmionmuotoinen esine tuli näkyviin tulivuoren yllä.

Tämän jälkeen seurasi massiivinen purkaus ja esine katosi jälleen.

Joulukuun 2. päivänä 2016 tapahtui samanlainen tapaus kun tulivuoren yllä näkyi massiivinen UFO.

Allaoleva video näyttää tulivuoren purkautumisen neljä kertaa yön aikana.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ovatko nämä ulottuvuuksien välisiä portaaleja?

Omituisia asioita tapahtuu Kalifornian ja Floridan taivaalla.

Matkalla töihin silminnäkijä havaitsi omituisen viivan Floridan Largon yllä olevissa pilvissä, mutta siellä ei ollut lentokonetta tai muutakaan alusta. Sen jälkeen hän näki omituisen sinisen sienen muotoisen valon ja otti kaksi kuvaa niin nopeasti kuin pystyi puhelimellaan.

Silminnäkijä: ”Esine oli siellä vain sen ajan että kerkesin ottaa kaksi kuvaa ja sen jälkeen se lähti liikkumaan suoraa linjaa ja nopeasti ei enää mitään ollut näkyvissä.”

”Olen näyttänyt kuvaa usealle ihmiselle, mutta jotkut sanovat sen olevan heijastus. Minä viittaan siihen mitä näin omilla silmilläni ennen kuvien ottoa.”

MUFONin tapaus 80634 ilmoitettu 26. marraskuuta 2016.

Tuntematon esine @ Largo, Florida

Toinen silminnäkijä ajoi Washingtonin osavaltioon Kaliforniasta kun hän otti useita valokuvia Shasta-vuoresta autostaan. Hän ei katsonut kauhean tarkkaan kun hän ajoi.

Silminnäkijä: ”Hassu juttu on se etten koskaan oikeastaan katsonut kuvia ennenkuin minun piti vapauttaa tilaa puhelimestani ja löysin nämä kuvat ja havaitsin valkoisen esineen suuren ympyrän sisällä taivaalla lähellä Shasta-vuorta.”

Tuntematon esine @ Mt. Shasta, California

”En väitä näiden olevan avaruusolentoja ulkoavaruudesta, mutta se ei ole mitään minkä olisin aikaisemmin tai tämän jälkeen nähnyt.”

MUFONin tapaus 80636 ilmoitettu 27. marraskuuta  2016.

 

Artikkelin julkaissut UFO SIghtings Hotspot

UFO poistuu auringosta jättäen plasmavanan peräänsä

Plasmapurkaus auringon pinnalta? Ei, kyseessä on pikemminkin ulkoavaruuden UFO, joka näyttää kiitävän ulos auringosta.

Se että UFO on eri värinen ja muotoinen kuin loppuosa yhtenäisestä viivasta kertoo aika selvästi mistä on kyse.

Kuvan on löytänyt Streetcap1, ja siitä käy ilmi ulottuvuuksienvälinen avaruusolentojen alus joka saapuu omaan tähtijärjestelmäämme käyttäen aurinkoa ulottuvuuksien välisenä porttina.

NASAn SOHO-satelliitti EIT 284 kuvasi tapauksen marraskuun 27. päivänä 2016.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Omituinen valonsäde ilmestyy pilvimuodostelman päälle Slovakiassa

Ihmiset ympäri maailman ottavat valokuvia omituisista ilmiöistä taivaalla. Miksi niitä näkyy ja mikä niiden tarkoitus on?

Viimeisin ilmiö sattui Slovakian taivaalla marraskuun 28. päivänä 2016 kun valonsäde ilmaantui pilvimuodostelman ylle.

Ehkä kyseessä on vain luonnonilmiö, heijastus valonlähteestä tulevista säteistä pilven takaa, mutta se ei selitä valkoisen ympyrän läsnäoloa kauempana ylhäällä.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystinen pyöreä esine häiritsee NASAn satelliittia jälleen

Aikaisemmin raportoitiin kuinka massiivinen esine on häirinnyt NASAn satelliitti H1:a ja kuinka satelliitti on havainnut massiiviset ympyränmuotoisen esineen.

Marraskuun 30. päivänä 2016 sama esine ilmaantui uudelleen H1:n kameran eteen.

On selvää että kummassakaan tapauksessa kyse ei ole laitteistoviasta.

Paljon on ollut spekulaatiota siitä mikä esineen alkuperä on, onko se avaruusolentojen alus vaiko tuntematon taivaankappale kuten Planeetta X / Nibiru. Kuvissa nälyy jotain joka vaikuttaa vasemmalta tulevalta projektiosäteeltä.

Oletetaan, että valonlähde on projektiosäde. Voisiko esine tuolloin olla hologrammi?

Meidän tulee miettiä Project Blue Beamin kautta, tai ehkä me elämme virtuaalitodellisuudessa ja esine ei ole oikeasti olemassa, vaan se onkin pelkkä särö Matrix-järjestelmässä?

Mitä se sitten onkin, odotetaan että se ilmestyy vielä kerran.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kolmio-UFO havaittu kun rahtialus matkalla ISS:lle räjähtää

Venäjän avaruusjärjestö on raportoinut että se on kadottanut oman Progress-rahtialuksensa sen jälkeen kun datayhteys alukseen katkesi. Aluksen oli määrä toimittaa 2,6 tonnia tarvikkeita kansainväliselle avaruusasemalle.

Tiedote: http://en.roscosmos.ru/20663/

Progress MS-04 rahtialus katosi 190 kilometrin korkeudessa kaukaisen vuoristoalueen yllä Venäjän Tuvassa. Roskosmos kertoi asiasta verkkosivullaan ylläolevassa linkissä.

Paikalliset ihmiset ovat raportoineet nähneensä valonväläyksen ja kuulleen kovan äänen. Amicha Stein julkaisi kuvan Twitterissä (yllä) jossa näkyy räjähdys Tuvan taivaalla samoihin aikoihin kun Progress MS-04 katosi.

Venäjän avaruusjärjestö ei heti halunnut kuvata vikaa sanoen että valtion komitea tutkii asiaa, RT raportoi.

Rahtialus SpaceX:n räjähdettyä laukaisualustalleen Cape Canaveralissa viime syyskuussa, Progress MS-04 -rahtialus on toinen alus joka lyhyen ajan sisällä räjähtää ilman syytä.

Sattumaa tai ei, mutta samaan aikaan, kun alus katosi, nähtiin kansainvälisellä avaruusasemalla kolmio-UFO. Katso allaoleva video.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Massiivinen valoilmiö Meksikon tulivuoren äärellä

Coliman tulivuori läntisessä Meksikossa jatkaa yllätyksien tarjoamista. Joulukuun 2. päivänä 2016 tulivuoren webkamerassa näkyi massiivinen valoilmiö joka katosi ja ilmestyi uudelleen vuoren ylle.

Se näyttää näkyvältä plasmankaltaiselta aineelta. Se kykenee materialisoitumaan ja katoamaan halutessaan. Se on täydellinen tapa piilottaa UFO.

Jotkut ovat sitä mieltä, että tässä UFO lataa akkujaan lähteenään tulivuoren energia.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot