Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

Dokumentti: UFO Cover up? LIVE

Mielenkiintoinen vuonna 1988 yhtä aikaa USA:ssa ja Neuvostoliitossa lähetetty TV-ohjelma pyrki kertomaan ”totuuden” UFOista niin neutraalisti kuin mahdollista.

UFOt, UFO, abduktiotapaus, abduktio, avaruusolento, avaruusolennot

Tunnetun TV-kasvon Mike Farrellin juontama ohjelma sisälsi mm. seuraavaa:

  • Venäläinen tiedemies, joka paljasti että avaruusolennot ovat laskeutuneet Venäjälle ja olleet yhteydessä sotilashenkilökuntaan.
  • Kaksi CIA-agenttia, joiden henkilöllisyydet salattiin, paljastivat että ulkoavaruudesta tulleet avaruusolennot ovat nyt USA:n hallituksen ”vieraina”.
  • Noin 100 Gulf Breezen asukasta Floridassa, jotka olivat todistaneet ja valokuvanneet laajakti UFO-aktiivisuutta kotikaupungissaan.
  • Abduktiotapausten uhreja jotka kertovat oman tarinansa hypnoosin alaisena.
  • Puolustusvoimain asiantuntijasilminnäkijöitä jotka sanovat että heidän raportoimansa havainnot ovat ”kadonneet” arkistoista.
  • Psykiatri joka raportoi hänen hoitamiensa abduktiouhrien olleen terveitä henkisesti ja kärsineen avaruusolentokontaktin jälkeisestä traumasta.
  • UFO-törmäyspaikkojen tutkijoita.
  • Budd Hopkinsin todistus, joka on tutkinut satoja abduktiotapauksia yli 12 vuoden ajan, jossa hän sanoo avaruusolentojen tekevän laajalti geneettisiä kokeita ihmisillä.
  • Toisia silminnäkijöitä, jokainen asiantuntija omalla alallaan, todistavan UFO-valokuvatodisteiden tai muiden fyysisten todisteiden aitouden.
  • Artistien piirtämiä kuvia perustuen silminnäkijöiden todistuksiin.

Tässä on kassamagneetin ainekset jopa Hollywoodin standardein. Oliko se hitti? Kahden tunnin aikana 75 tuhatta ihmistä maksoi yhden dollarin saadakseen puhelinäänestää omasta uskostaan ihmisten kontaktista avaruusolentojen kanssa. Missä ovat muut etusivun jutut aiheesta? Ei missään! Show epäonnistui kiinnostuksen herättämisessä. Miten se voi olla mahdollista? Miten voi niin huolellisesti valittujen ainesten kokonaisuus, joka kertoi varmasti maailmaa muuttavista uutisaiheista, olla tällainen antikliimaksi?

 

 

Kuvaus dokumentista otettu sivulta Xpose UFO Truth.

Poliisi ja NORAD tutkivat UFO-havaintoja Breckenridgessa

Havainnon päivämäärä: lokakuun 3. 2014 klo 17
Havaintopaikka: Breckenridge, Colorado, USA
Uutislähde: http://www.9news.com/story/news/local/2014/10/03/police-investigate-after-ufo-spotted-over-breckenridge/16652997/

9News kertoo:

SUMMIT COUNTY – Breckenridgen poliisi sanoo että he tutkivat raportteja kolmesta ”kiiltävästä” esineestä taivaalla perjantaina. ”NORAD ei seuraa anomalioita siinä lokaatiossa. Me tutkimme”, sanoi NORADin puhemies majuri Beth Smith. Useat ihmiset ovat soittaneet raportoidakseen esineen taivaalla. Summitin piirikunnan sheriffintoimisto tutkii myös tapausta. Poliisi on ottanut yhteyttä FAA:n. FAA sanoo etteivät he ole saaneet yhtään soittoa kansalaisilta havaintoon liitten.

Silminnäkijät sanovat esineiden muodostavan joskus kolmioita tai suoria viivoja horisonttiin. 9NEWS:n reportteri Matt Renoux sanoi ettei hän usko esineiden olleen droneja tai sääpalloja, koska esineet olivat paikallaan niinkin pitkän aikaa kuin 15 minuuttia. ”Ne vain olivat siinä… liikkumatta tuumaakaan”, Renoux sanoi kello 17 suoran lähetyksen haastattelussa.

Noin vartin jälkeen näkyi valonvälähdys ja ”esineet lähtivät kohti vuoria”, Renoux sanoi. Utahin televisioasema raportoi torstaina samanlaisesta tapauksesta Salt Lake Cityn alueella.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

Hehkuvia orbeja El Pasossa

Havaintopäivämäärä: lokakuun 4. 2014
Havaintopaikka: El Paso, Texas, USA

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Silminnäkijän kertomaa:

Tämä kuvamateriaali kuvattiin kamerallani El Pason asunnostani lokakuun 4. päivä 2014 alkaen kello 19.16. Toinen video on alkaen 19.29. Uskon näiden olevan UFOja ottaen huomioon niiden omituiset liikkeet taivaalla. Tuulta ei ollut havaittavissa tuona päivänä. Valot ottivat kolmionmallisen V-muodon läpi koko videon, ja joissain kohdissa yksi tuntuu liikkuvan ylöspäin ja toinen alaspäin, ja yksi menee vasemmalle kun toinen liikkuu oikealle. Tietyissä kohdin UFOt leijailivat kunnes ne katosivat taivaalta.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

UFO-havainto Australian ufotutkijoiden tapaamispaikalla

Lokakuun 5. päivänä 2014 havaittiin orbi Melbournen Westallissa, Australiassa. Se nähtiin UFO-tutkijoiden kokoontumisen aikaan, joka pidettiin ulkona. Scott Waringin mukaan, joka postasi viestin UFO Sightings Daily-sivustolle, kokoukseen osallistuneet yrittivät telepaattisesti kutsua UFOa. He väittivät että kokouksen aikana nähty UFO oli merkki siitä, että heidän kutsunsa oli toiminut.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Waring selitti että pilviorbit liittyvät telepaattisen teknologian käyttöön. Hän sanoi että ladattu video on aito ja näytti kansalle että UFOja voidaan kutsua ajatuksen voimalla.

 

Only Melbournen mukaan UFO-havaintoja raportoidaan noin kerran viikossa. Sen mukaan suurin osa havainnoista on vain valokuvia valoista yöaikaan, joskus mukana on myös videoita. Se toivoi löytävänsä UFOn päiväsaikaan ja tallentavansa videon todisteeksi.

 

Artikkelin julkaissut International Business Times.

Valopallo jakaantui kolmeksi Missourissa

Havaintopaikka: Maryville, Missouri, USA

Havainnon päivämäärä: 12. syyskuuta 2014

Silminnäkijän todistus:

Katsoin Northwest Universitystä pohjoiskoilliseen kello 11.50 ja näin valkoisen valopisteen tulevan alas vasemmalta oikealle jyrkässä kulmassa. Valopiste jakaantui kolmeksi pienemmäksi pisteeksi jotka hiljalleen himmenivät.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Sekä yksittäinen piste että kolme pistettä jättivät peräänsä vanan. Tämä kaikki tapahtui noin kahdessa sekunnissa.

Se oli noin 30° maanpinnan tasolta. Veikkaisin että kyseessä oli meteori.

Vaikka se ei olisikaan ollut UFO haluan silti raportoida tämän ja varmistaa että alueella tehtiin tämänkaltaisia havaintoja tuona aikana.

Lähde: http://www.ufocasebook.com/2014/one-point-of-light-splits-into-three.html

sekä: www.nuforc.org

 

Australian UFO-tiedostot

Australian UFO-tiedostoista kertova video tarkastelee Australian kansallisarkiston UFOista, lentävistä lautasista ja muista tunnistamattomista ilmiöistä kertovia tietoja. Dokumentit tulivat saataville elokuussa 2012 Australian 30 vuoden säännön perusteella. Tämä sääntö pakottaa julkaisemaan salatuiksi julistetut dokumentit 30 vuotta niiden luomisesta. Suurin osa näistä tiedoista on 50-luvulta 70-luvulle, jolloin kansan kiinnostus UFOja kohtaan oli suurta, ja monet havainnot raportoitiin viranomaisille.

Pohjois-Walesin UFO-tapaukset julki

Raportti ”kirkkaista taivaalla tanssivista valoista matkalla Llandudnoon” oli yksi 31:stä UFO-havainnosta Pohjois-Walesissa viime vuosikymmenellä.

Eräs henkilö sanoi havainneensa ”epätavallisen havainnon” Wrexhamissa in lokakuussa 2008 ja jätti asian siihen.

Eräs toinen sanoi nähneensä ”suuren mustan esineen Rhylin taivaalla” helmikuussa 2004.

Poliisiviranomainen Rhuddlanissa sanoi nähneensä ”suuren räjähdyksen ja kirkkaan valon” syyskuussa 2000.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Eräs henkilö Tywynissä sanoi nähneensä huhtikuussa 2009 ”suuren kirkkaanoranssin valon” joka ”muuttui valkoiseksi ja katosi sen jälkeen nopeasti” ilman ääntä.

Tämän vuoden elokuussa Aetherius Societyn jäsenet kiipesivät yli kilometrin Carnedd Llewelyniä Snowdoniassa, päästäkseen yhteyteen henkisen energian kanssa, jonka sanotaan olevan toiselta planeetalta saapuneen kosmisen olennon vuoreen lataama. Kuuluisa UFO-havainto Pohjois-Walesissa on mystinen Berwyn-vuorten UFO-törmäys vuonna 1974 jolloin ihmiset raportoivat kuulleensa suuren pamauksen, tunteneet maan järisevän ja nähneet kirkkaan valon taivaalla.

Puolustusministeriö raportoi 1999 UFO-havaintoa vuoden 2000 ja marraskuun 2009 välillä, jolloin puolustusministeriö lopetti kirjanpidon havaintojen suhteen.

Yhdeksän ihmistä mainitsivat avaruusolennot tai jonkin maapallon ulkopuolisen liittyen UFO-havaintoonsa.

Eräs henkilö Bristolista raportoi että ”suuri avaruusalus” laskeutui heidän talonsa päälle vuonna 2008. Sen jälkeen se ilmeisesti lensi kohti kaupunkia.

Huhtikuussa 2005 silminnäkijä Basildonista sanoi nähneensä bungalowin päällä avaruusaluksen jonka päällä istui harmaita avaruusolentoja.

 

Artikkelin julkaissut Daily Post.

 

UFO ja pitkulainen esine havaittiin Caledoniassa, Kanadassa

Silminnäkijän lausunto:

”Ajoin Caledoniassa, Ontariossa perheeni kanssa. En muista tarkkaa aikaa mutta kello oli noin kuusi tai seitsemän illalla. Aurinko oli kaunis tuohon aikaan ja sanoin tyttöystävälleni että ottaa kuvan siitä ja me kaikki katselimme sitä sillä hetkellä. Tyttöystäväni otti muutaman kuvan emmekä havainneet mitään omituista.”

”Mutta… kun me menimme kotiin ja tarkistimme valokuvat, huomasin jonkin selkeän objektin puiden yläpuolella vasemmalla lähellä autoani.”

”Sitten näin pari muuta lentävää esinettä taivaalla. Yksi oli metallinvärinen ja pisaranmuotoinen eikä sillä ollut siipiä. Esine vaemmalla on selkeä ja sen muodon näkee.”

”Miksen nähnyt sitä omin silmin ja miksi muut eivät nähneet sitä? Mutta yhdestä asiasta olen varma, valokuvat ovat 100% aitoja.”

 

Mufon-tapaus 60260.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Stephen Mera UFO-ilmiöistä

Stephen Mera piti kiinnostavan esitelmän New Horizonsissa, Saint Annessa 29. syyskuuta 2014.

Mera antoi syväluotaavan katsauksen mahdollisiin todisteisiin siitä että UFOt olisivat olleet ihmiskunnan mukana sen syntyajoista saakka, aivan viimeaikaisiin anomalioihin sisältäen huippusalaisia hallituksen ohjelmia ja aluksia.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

On houkuttelevaa ajatella UFO-havaintoja modernina ilmiönä, mutta niitä esiintyy jo ennen Kristuksen syntymää. Totisesti, ensimmäinen havainto on noin 1500 eKr. faarao Thutmoses III:n ajalta, jolloin Egyptissa raportoitiin hiljaisia, pahanhajuisia tulirenkaita ja lentäviä lautasia taivaalla. Vuonna 329 eKr Aleksanteri Suuri raportoi nähneensä suuria hopeisia kilpiä jotka syöksivät reunoiltaan tulta ja joka sai aikaan paniikkia elefanteissa, hevosissa ja sotilaissa. Vuonna 170 eKr Lykotenes kirjoitti laivastosta taivaalla. Ja vuonna 90 eKr roomalainen kirjailija Obsenques kirjoitti ”Spoletumin territoriossa, tulipallo, kultaisen värinen, tippui taivaasta pyörien. Se tuntui kasvavan kokoa, nousi maasta taivaaseen, jossa se pimensi auringon kirkkaudellaan.”

Arvostetun Phenomenon-lehden päätoimittaja Stephen on aina suosittu puhuja New Horizonsissa.

 
 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity