Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

UFO ja tulipallo Utahin taivaalla

Mystinen UFOnkaltainen tulipallo välähti pitkin Utahin taivasta noin puoli viiden aikaan torstai-aamuna.

Fox13: mukaan, Patrick Wiggins, NASA/JPL Utahin suurlähettiläs, kuvasi ilmiön olevan ’bolidi’, kirkas räjähtävä meteori.

Mutta koska kukaan Utahissa ei raportoinut kuulleensä mitään ääntä meteoriin liittyen, me kysymme oliko kyseessä räjähtävä meteori alunalkaenkaan.

Kuvamateriaalista näkyy kaksi esinettä. Niinkutsutun tulipallon lisäksi näkyy pienempi esine. Räjähdyksen jälkeen pienempi esine on silti näkyvillä ja jatkaa suuntaansa tulipallon vierellä.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

(Lähde : ufosightingshotspot.blogspot.com)

Kiinan UFO-tapauksista

Länsimaalaisille on aina ollut vaikeaa koordinoida itäisten maiden UFO-tutkijoiden kanssa. Kiinassa kuitenkin on useita uskomattomia UFO-tapauksia ja Kiinan hallitus on auttanut UFO-tutkijoita tuomaan löytöjään julki.  Tämä Your Need To Know -episodi käsittelee muutamia suuria kiinalaisia UFO-tapauksia ja käy läpi kuinka moderni UFO-tutkimus, Kiinan hallituksen avulla, sai alkunsa.

 

 

(Lähde : deusnexus.wordpress.com)

Pyörivä UFO tallentui kameralle Newburghissa

Videokuvaajan lausunto:

Joka ilta minulla on 4 kameraa suunnattuna ulkona taivaalle tarkkailua varten. Kaikki data analysoidaan seuraavana päivänä kun kameroiden kuvamateriaali on käsitelty.

Syyskuun 16. päivänä noin kello 9:n aikaan illalla, pyöreä esine näkyi neloskamerassa liikkuvan idästä länteen suoraa yläpuolella.

Tämä kesti noin 11 sekuntia. Esine oli lähellä pilvien tasoa, ei jättänyt näkyvää jälkeä ja sillä ei ollut navigointivaloja.

Esine oli aika suuri ja se liikkui pilvien läpi tai niiden lähellä, ja loi mennessään pyöreän, tiukan renkaan sen ympärille. Se tuntui pyörivän ympäröivän pilvirenkaan takia.

Se vaikutti myös emittoivan jonkinlaista energiaa tai partikkeleja sen liikkuessa länteen. Se ei pitänyt minkäänlaista ääntä ja se katosi kameran kuvasta pian. Tapaus on raportoitu MUFONille.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Valopallo leijailee Alaskan yllä

Alaskalainen todistaja Eagle Riveristä raportoi nähneensä ”valopallo”-UFOn joka näytti liikkuvan älykkäästi, leijailevan ja korjailevan liikkeitään MUFONin tapausnumero 60040 mukaan.

Silminnäkijä oli kävelemässä kotiin ystävänsä luota yhden aikaan yöllä syyskuun 21. päivänä 2014 kun esine näkyi ensimmäisen kerran.

”Oli pimeä taivas, heikko pilvipeitto ja valopallo näkyi selvästi”, silminnäkijä kertoo. ”Se ei ollut revontulien muotoinen. Luulin että esine oli meteori, mutta sen nopeus ei koskaan kiihtynyt.”

Silminnäkijä päätti ottaa kuvan esineestä. Viisi kuvaa lähetettiin MUFON-raportin mukana, joka oli laitettu menemään syyskuun 24. päivänä: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 and kuva 5.

Silminnäkijä kuvasi esineen etäisyyttä ja kokoa.

”Esineen kokoa oli vaikea arvioida etäisyyden takia mutta uskon sen olleen noin autonrenkaan kokoinen. Se tuli suoraan minua kohti hitaasti, vaikutti leijailevat, ja sen jälkeen muutti suuntaansa ja lähti pois noin 10 sekunnin päästä. Olin huolissani koska en ollut varma mikä se oli ja se oli tulossa läheisyyteeni. Näin esineen lähtevän.”

Eagle River on yhteisö Anchoragen kunnassa Eagle-joen varrella, jonka mukaan se on saanut nimensä. Väkiluku 22 236. Alaskan MUFON tutkii tapausta.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFO avaruusaseman livekuvassa 17.9.2014

Havainnon päivämäärä: syyskuun 17. 2014
HAvainnon sijainti: ISS maapallon kiertoradalla
Lähde: Streetcap1 Youtubessa

avaruusasema, UFO, UFOt, avaruusolennot, avaruus, ulkoavaruus

Tämä UFO tallentui kansainvälisellä avaruusasemalla. Se oli lähellä aurinkopaneeleita. Esine on kultaisen värinen ja nähtävillä hienosti. UFO oli paikallaan useita minuutteja jonka jälkeen NASA havaitsi sen ja lähetys pantiin poikki. Kuten aina, meidät kansalaiset jälleen rajattiin pois joten emme tiedä oliko UFO telakoituneena asemaan tai kuinka se liikkui pois. Taas kerran NASA pimittää kansalaisilta asioita.

 

 

Lähde: UFO Sightings Daily

Kolme UFOa Kanadassa

Sunnuntaina elokuun 10. päivänä 2014 ollessani kotona Oshawassa, Kanadan Ontariossa, olin pesemässä autoani tienvarressa kun yhtäkkiä kuulin humisevan äänen ja katsoin pohjoiseen HWY2:n suuntaan.

Noin neljännesmaili pohjoiseen sijainnistani ja joitain tuhansia jalkoja ylöspäin näin kolme kirkasta rubiininpunaista valoa kolmiomuodostelmassa. Olin ihmetyksentilassa katsellessani niiden liikkumista idästä länteen noin puolen minuutin ajan. Juoksin kämpille hakemaan kamerani. Aloitin kolmen valon filmaamisen noin kello 21.20.

Näin niiden ylittävän Whitbyn ja suuntaavan kohti Ajaxia. Valot näyttivät kääntyvän lounaaseen Ajaxia kohden. Sain otetuksi kauimmalta etäisyydeltä valokuvan, joka paljastaa kolmen valon muodostaman struktuurin.

Oshawa/Whitby/Ajax/Toronto/Burlington, Ontario. Ilmeisesti monet ihmiset todistivat tämän ihmeen lentävän. On myös kiinnostavaa että ilmiö alkoi Oshawasta. Muita raportteja ei tule Oshawan itäpuolelta. Omituinen ja järkyttävä näky. Oletan sen koon olleen parisataa metriä valojen välillä. On myös kiinnostavaa huomata että tämä tapahtui täysikuun aikaan.

Hehkuva UFO Lake Havasu Cityssä

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 13. 2014
Havainnon sijainti: Lake Havasu City, Arizona, USA

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Silminnäkijä kertoo:

UFO-havainto noin 8 aikaan illalla. 4 silminnäkijää. Videolla muutama kirosana. Aikuiset reagoivat epätavalliseen tapahtumaan, ääneni on korkeampi kuin normaalisti, joka kertoo stressistä. Näin omin silmin paremmin kuin mitä 5 megapikselin puhelinkamerasta saa selvää. Toinen postaamani video näyttää aikaisemman tuplasateenkaaren ja omituisen näköiset pilvet. Ei ole drone, helikopteri, lentokone.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com