Selittämättömien ilmiöiden historiassa harva tapahtuma on herättänyt yhtä paljon ihmettelyä kuin salaperäinen räjähdys, joka ravisteli Siperian syrjäistä Tunguskan aluetta vuonna 1908. Pitkään meteorin aiheuttamaksi luultu tähtitieteellinen arvoitus on viime vuosina herättänyt uudelleen spekulaatioita, ja muutamat ovat uskaltaneet vihjata sen olevan peräisin maan ulkopuolelta.
Aikaisemmin useimmat tutkijat ovat olleet meteorihypoteesin kannalla ja väittäneet, että meteoriitti, joka on saapunut Maan ilmakehään suurella nopeudella, olisi aiheuttanut massiivisen räjähdyksen, jonka uskotaan olleen 1 000 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshimaan pudotettu atomipommi. Yksi Tunguskan tapahtuman pysyvistä mysteereistä on kuitenkin se, että meteoripommien iskuihin tyypillisesti liittyvää kraatteria ei ole havaittavissa.
Sitä vastoin jotkut tutkijat ovat hiljattain esittäneet erikoisen hypoteesin, jonka mukaan Tunguska-tapahtuma oli itse asiassa seurausta avaruusolentojen avaruusaluksen törmäyksestä Maahan. Tämän teorian kannattajat väittävät, että esineen lentoreitti osoitti merkkejä älykkäästä ohjauksesta, ja viittaavat vahvistamattomiin raportteihin, joiden mukaan esine teki kesken lennon käännöksen — kyky, joka ylittää luonnollisen meteorin kyvyn.
Näitä huhuja ruokki kukaan muu kuin Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin. Historiallisten kertomusten mukaan hän uskoi, että Tunguskan räjähdys oli seurausta siitä, että avaruusalus testasi kehittynyttä asetta. Stalin, jota tämä mahdollisuus kiehtoi ja joka oli aina huolissaan Neuvostoliiton turvallisuudesta, määräsi joitakin huippututkijoitaan, kuten Sergei Korolevin, tutkimaan asiaa.
Korolev, joka oli tunnettu roolistaan Venäjän avaruusohjelman kehittämisessä, kiinnostui Tunguskan tapahtuman erityispiirteistä. Järjestettyään retkikunnan alueelle ryhmä löysi radioaktiivisia metallipalasia, joita ei tavallisissa asteroideissa tai meteoriiteissa ollut. Tämä löytö johti heidät paikkaan, jota kutsuttiin pahaenteisesti ”paholaisen hautausmaaksi” — alueelle, jossa kasvit eivät menestyneet ja jossa eläimet kuolivat, ja jota leimasivat kohonneet radioaktiivisuusarvot.
Kysymys kuuluu edelleen: jos Tunguska-tapahtuma oli todellakin Maan ulkopuolinen tapahtuma, minne sirpaleet päätyivät? Joidenkin mukaan jäänteet vietiin Kapustin Jariin, joka on erittäin salainen venäläinen sotilastukikohta, joka tunnetaan tiukasta turvallisuudestaan ja huippututkimuksestaan.
Kylmän sodan aikainen avaruusolentojen aluksen takaisinmallinnuksen idea on saanut jotkut vetämään rinnastuksia Kapustin Yarin ja surullisen kuuluisan amerikkalaisen Area 51:n välille, mikä viittaa siihen, että nämä salaiset laitokset olivat samankaltaisempia kuin kukaan olisi voinut kuvitella.
Kun jatkamme maailmankaikkeutemme tutkimista ja teknologia kehittyy, saatamme jonain päivänä ratkaista Tunguskan tapahtuman arvoituksellisen mysteerin, olipa kyseessä sitten tarina eksyneestä meteorista tai todiste varhaisesta kohtaamisesta avaruusolentojen kanssa.
Erikoinen kuvamateriaali Suomesta näyttää todellisen laivueen välkkyviä UFOja leijumassa taivaalla kaupungin yllä. Allä näkyvän oudon kohtauksen kuvasi viime kuussa Tampereella silminnäkijä, joka sittemmin ilmoitti havainnosta Suomen ufotutkimusseuralle. Henkilö, joka havaitsi omituisen vilkkuvien esineiden ryppään, havaitsi, että ne näyttivät ”pyörivän” taivaalla ”useita minuutteja” lähellä myrskypilveä. Tämän lisäksi silminnäkijä ei tarjonnut juurikaan muuta tietoa oudosta tapahtumasta, vaikka onneksi hän raportoi siitä tunnollisesti tutkijoille.
Sen osalta, mitä nämä arvoitukselliset esineet ovat voineet olla, jotkut ovat esittäneet, että välkkyvät pallot voisivat olla luonteeltaan meteorologisia, tai että ne voisivat olla ohi kulkevan myrskyn mukanaan tuomia roskia, jos ne eivät ole maan ulkopuolisia. Toinen katsojien esittämä proosallinen mahdollisuus on se, että poikkeavuudet voisivat olla tutkan sirpaleita. Toistaiseksi outojen vilkkuvien kohteiden luonne on kuitenkin edelleen mysteeri. Mitä mieltä sinä olet oudosta kuvamateriaalista?
Useimmat meistä pitävät ”vapaata energiaa” täysin uutena kehityssuuntana — viimeaikaisena löytönä, joka ilmestyi tyhjästä juuri sopivasti pelastamaan meidät itseltämme. Jos olisimme paremmin perillä asioista, olisimme kaikki tietoisia siitä, että tämä uusi kehitys ei ole suinkaan uusi — ja se, että pidämme sitä sellaisena, johtuu siitä, että kaikki tätä aihetta koskeva tieto on tarkoituksellisesti pidetty poissa kierrosta satojen vuosien ajan.
Miksi tämä tieto piti salata, on yksi planeetan parhaiten varjelluista salaisuuksista — mutta vaikeasti selitettävistä syistä totuutta Universaalisesta elämänvoimasta ja sen äärettömästä energiasta ei koskaan annettu yleisön saataville. Nyt, kun edessä on ekologisia katastrofeja, jotka eivät jätä vallankäyttäjille muuta vaihtoehtoa, pitkään salassa pidetyt vapaan energian salaisuudet ovat vihdoin tulossa päivänvaloon.
Onneksi on aina niitä, jotka näkevät valon kauan ennen meitä muita. Trevor James Constable on yksi heistä. Aikaansa edellä tämä mies kokeili universaalia elämänvoimaa ja osasi hyödyntää sitä jo silloin, kun useimmat meistä olivat vielä vaipoissa. Vapaan energian liikkeen legendaarisen hahmon Trevor Constablen löydöt ovat säilyneet yli viidenkymmenen vuoden ajan todisteina ja testeinä.
Hänet tunnetaan parhaiten luotettavan säämanipulaatiomenetelmän kehittämisestä ja hiomisesta, mutta tällä elämäntyönsä osa-alueella hän syventyy syvälle Yhtenäiskentän tarkoitukseen ja toimintaan. Se, mitä alettiin kutsua eteeriseksi sadetekniikaksi, sai alkunsa Wilhelm Reichin pilvenhälvennin-tutkimuksesta, ja se perustuu Rudolph Steinerin, Gunther Wachsmuthin ja tohtori Ernst Martin esittämiin eteerisiin periaatteisiin.
Trevor Constablen varhaistutkimukseen liittyi myös yhteydenpito Maan ulkopuolisiin elämänmuotoihin. Vuosina 1966-67 hän ja edesmennyt tohtori James O. Woods tekivät tarkoituksellisen suunnitelman kuvata UFOja paikan päällä infrapunafilmiä ja esoteerisia menetelmiä käyttäen. Viattomana tutkimuksena alkanut tutkimusmatka käsitti pilvenhälventimen käytön, jolla houkuteltiin näkymättömiä olentoja ja aluksia heidän lähelleen. Kokeilu sujui niin hyvin, että muukalaisolentojen joukkoja materialisoitui joka kerta, kun he sekoittivat matrixia. Trevorin valokuvat valtavista, plasmamaisista ilmassa olevista olennoista poistivat kaikki epäilykset avaruusolentojen olemassaolosta ja paljastivat totuuden aikana, jolloin hyvin harvat ihmiset olivat avoimia näkemään sen. Myöhemmin hän ymmärsi, että pilvenhälventimen meteorologisella vaikutuksella oli kauaskantoisempia seurauksia, joten hän luopui UFO-kuvauksesta ja keskittyi säähän.
Samat tekniikat, jotka tekivät Trevor Constablesta nykyajan sadeinsinöörin, osoittautuivat myöhemmin yhtä tehokkaiksi saasteiden torjunnassa. Etelä-Kaliforniassa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa tehdyt kokeet alensivat saasteiden määrää 24 prosenttia Amerikan saastuneimmalla ja suurimmalla savusumualueella. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 35 000 dollaria. Menestyksestä huolimatta liittovaltion ja osavaltion viranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Trevor Constablen menetelmien soveltamisesta jatkossa. Sen jälkeen Kalifornian veronmaksajat ovat käyttäneet yli kymmenen miljardia dollaria turhiin savusumukuluihin.
Biografia
Trevor Constable syntyi Uudessa-Seelannissa vuonna 1925, ja lukion jälkeen hän liittyi toisen maailmansodan alussa Uuden-Seelannin kauppalaivastoon. Hän vietti yhden vuoden kotimaansa kauppa-aluksilla, minkä jälkeen hän siirtyi Britanniaan ja purjehti Britanniaan rekisteröidyillä aluksilla vuoteen 1950 asti. Tänä aikana hän oli muun muassa Pohjois-Atlantilla Queen Mary -aluksella heti sodan jälkeen. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1952 ja liittyi lopulta Yhdysvaltain kauppalaivastoon. Hänet määrättiin upouudelle SS Maui -alukselle vuonna 1978, ja seuraavat kaksikymmentäkuusi vuotta hänen elämästään kuluivat Yhdysvaltain kauppalaivaston radioelektroniikkaupseerina, joista neljätoista vuotta Mauilla.
On mielenkiintoista, miten kohtalo järjestää meidät juuri sinne, missä meidän on oltava. Ihmiselle, jonka tarkoitus tällä Maapallolla oli luultavasti enemmänkin päästä käsiksi eetterijatkumoon kuin olla merimies tai radioupseeri, tilaisuus viettää loputtomia viikkoja, kuukausia ja vuosia taivaan ja suolaisen veden valtamerten välissä tuntuu enemmän kaitselmukselta kuin mitättömältä sattumalta. Kauppamerenkulkijat tekevät toki kovasti töitä — mutta heillä on runsaasti aikaa. Kun Trevor Constable sai meren ja taivaan koko voiman välittömästi käyttöönsä ja kun hän oli vapaa velvollisuuksistaan, hän käytti SS Maui -aluksen lentosiltaa koelaboratoriona.
Aluksi hän käytti Reich-tyyppisiä pilvenhälventimiä, mutta oppi pian, miten laitteet voidaan irrottaa vesimaadoituksesta. Tässä tutkimusvaiheessa Trevor alkoi perustaa kokeilunsa biogeometrisiin muotoihin ja phi-geometriaan. Käyttämällä pyöriviä muotoja ja ruiskuttamalla spiraalimaisia liikkeitä ilmakehään hänen yksinkertaiset eetteripyörregeneraattorinsa saivat aikaan sadetta jopa puolen tuuman paksuisen teräksen läpi, kuusi kantta alempana aluksen rungossa. Vakuuttava video tästä on julkisesti saatavilla*. (*Etheric Weather Engineering on the High Seas – Trevor Constable)
Samat tulokset vahvistuivat myöhemmin, kun Trevor huomasi voivansa työskennellä tehokkaammin ilmasta käsin. Hän sovitti merenkulkumenetelmänsä taivaalle ja saavutti tarkkuuden, joka paransi kaikkia aiempia onnistumisia. Hawaiilla suoritettu sarja ilmassa tehtyjä testejä osoitti tämän vakuuttavasti — laajentunut horisontti, erinomainen näkyvyys ja ääretön suunnan hallinta helpottivat ilmakehän olosuhteiden suunnittelua ja kuivuuden korvaamista kosteudella ja hedelmällisyydellä. Hänen Singaporessa George Wuun kanssa perustamansa yritys Etheric Rain Engineering Pte Ltd. tarjoaa nyt sateentekopalveluja hallituksille kaikkialla maailmassa. (www.rainengineering.com) Perustamisestaan lähtien Trevor Constable ei ole kohdannut vaikeuksia sateen suunnittelussa ja savusumun poistamisessa missään missä hänen palveluitaan tarjotaan. Suurempi haaste on ollut voittaa byrokraattinen hitaus ja sen taustalla olevat eturistiriidat. Ne, jotka hyötyvät kuivuudesta, saasteista ja maailmanlaajuisista katastrofeista, ovat tehneet kaikkensa estääkseen Trevorin kaikki pyrkimykset viedä menetelmiä, joiden viimeistely kesti niin kauan, kuivuuden koettelemille alueille, joilla nälänhädän ja taloudellisen laman ei tarvitse olla olemassa.
Kaikki Trevor Constablen tutkimukset on dokumentoitu hänen kirjoissaan ja videolla. Ensimmäisen kerran vuonna 1975 julkaistu ja vuonna 1990 päivitetty teos The Cosmic Pulse of Life kiinnittää huomiota vapaan energian pyhimysten Wilhelm Reichin, Rudolf Steinerin ja Ruth Drownin panokseen. Siinä hän antaa heille tunnustusta siitä, että he loivat perustan hänen omille löydöksilleen. Tämä kirja paljastaa myös neljännen ulottuvuuden muukalaisvoimien salaisen agendan. Kaksikymmentäviisi vuotta ennen kuin David Icke kirjoitti The Biggest Secret -kirjan, Trevor Constable oli jo hyvin tietoinen varjohallituksen, reptiliaanien ja Illuminatin pahansuovista aikeista.
Vuonna 1994 kirjoitettu The Loom of the Future on askel askeleelta etenevä kuvaus Trevorin edistymisestä eetterisääinsinöörinä. Tämä kirja on romaanimuotoinen jättimäinen haastattelu. Se sisältää yli 130 valokuvaa, jotka on yhdistetty tekstiin ja jotka kuvaavat hänen kokeiluprosessiaan. Hänen videonsa Etheric Weather Engineering on the High Seas on ”silmiesi edessä” tapahtuva esittely samoista menetelmistä laivalla. Time-lapse -filmissä nähdään, miten sateet satavat Trevorin soveltamien eetterilakien mukaisesti. Tämä elokuva ei jätä epäilystäkään näiden tekniikoiden tehokkuudesta.
Kaksiosainen video ”Evidence; The Case For NASA UFO’s” vahvistaa Trevorin vuoden 1958 tutkimuksen ja on yksi parhaista UFO-paljastuselokuvista. Kaikkien, jotka vielä epäilevät elämää muilla planeetoilla, epäilykset hälvenevät näiden videoiden myötä. Täynnä kuvamateriaalia avaruusaluksista ja avaruusolennoista, ”Evidence” antaa murskaavan iskun teorialle, jonka mukaan avaruusolentoja ei ole olemassa.
Kaiken tämän lisäksi Trevor Constable on kansainvälisesti tunnettu ilmailuhistorioitsija. Hän on erikoistunut toisen maailmansodan hävittäjälentäjiin, ja hänen neljä ilmailukirjaansa, jotka hän on kirjoittanut yhdessä eversti Raymond Toliverin kanssa, dokumentoivat lentäjä-ässien ilmailutekoja ja sankaruutta Atlantin molemmin puolin. Hänen elämäkertaansa maailman suurimmasta hävittäjälentäjästä Erich Hartmannista The Blond Knight of Germany on myyty Saksassa yli 300 000 kappaletta 34:nä kovakantisena painoksena. Se on yksi suosituimmista koskaan kirjoitetuista lentäjä-ässän elämäkerroista.
Tapaaminen
Ajoimme San Pedroon aiempana iltana ennen kuin Slimin ja Trevorin oli määrä puhua. Matkasta väsyneinä kirjauduimme Holiday Inn -hotelliin ja nukahdimme ilman suurempia seremonioita. En tiedä Slimistä ja Katariinasta, mutta minä en nukkunut silmänräpäystäkään. Olin liian innoissani levätäkseni, ja tunsin itseni vähän kuin Dorothyksi, joka oli menossa ”tapaamaan velhoa” — mutta tämä kaveri ei ollut pelkkää hokkuspokkusta — Trevor Constable oli oikea mies.
Nousin ylös ja pukeuduin ennen kuin Slim ja Katharina olivat nousseet sängystä, ja odotin malttamattomana, että he tekisivät aamurutiininsa. Kolme kierrosta huonoa motellikahvia piristi minua sen verran, että tajusin, ettei Slim ollut koskaan sanonut mitään siitä, mistä tapaamisessa olisi kyse. Voin vain olettaa, että hän piti sitä tilaisuutena esitellä itsensä ja tutustua. Koska esityslistaa ei ollut, eikä virallisia asioita ollut, he luultavasti juttelivat ja vaihtelivat sotatarinoita. ”Hyvä”, ajattelin, ”on aina paljon hauskempaa, kun asiat ovat rentoja — tästä tulee varmasti uskomatonta.”
Trevor tuli tervehtimään meitä rakennuksen ulkopuolelle ja opasti meidät etuovelle. Seitsemänkymppinen, ystävällinen ja hyvin pukeutunut mies näytti paljon nuoremmalta. Yllätyin huomatessani, että tämä vapaan energian ikoni asui vaatimattomassa kerrostaloasunnossa. Älkää kysykö, mitä kuvittelin — ehkä futuristisen kupolin täynnä vapaan energian vempaimia — mutta ei, tämä paikka ei ollut mitenkään erikoinen, eikä sen asukaskaan näyttänyt siltä.
Kävellessäni eteiseen huomasin, että oikealla olevassa huoneessa oli pieni laboratorio. Muuten tila oli sisustettu kuusikymmentäluvun tyylisillä kalusteilla ja kaikin puolin täysin normaali. Olohuoneen sohvan yläpuolella näin kolme valtavaa valokuvaa, joissa salamat leikkasivat yötaivasta. Yhden kuvan alareunassa luki pienellä painokirjoituksella ”Free Energy”. Se oli ainoa näkyvä todiste siitä, että mies, jonka luona meillä oli onni vierailla, oli todellakin Trevor James Constable.
Slim oli oma itsensä. Hän ei koskaan ole ollut mikään teeskentelijä, joten ajattelin, että tällä kertaa hän saattaisi irtautua roolistaan edes hetkeksi tai kahdeksi — mutta niin ei käynyt. Jos Katharina oli innoissaan, hänen käytöstapansa eivät näyttäneet sitä. Mitä minuun tulee, hermostuneella energialla, joka oli pitänyt minut hereillä koko yön, oli vihdoin jotain muuta tekemistä. Yhtäkkiä tajusin, miten tärkeää tämä oli, ja ryhdistäydyin ja panostin koko sydämestäni siihen, että kirjoitin kaiken ylös.
Pöydän ääressä istuessani minulle tuli mieleen, että Slim Spurling ja Trevor Constable ovat työskennelleet samalla alalla jo vuosia, mutta ennen tuota aamua he eivät olleet koskaan ehtineet istua alas ja puhua kasvotusten. Ihmisillä, jotka omistautuvat planeetan pelastamiselle, ei ole aikaa hengailla ja jutella. Useimmat heistä ovat niin sitoutuneita tutkimukseensa ja niin tietoisia siitä, mitä heillä on vastassaan, etteivät he puhu siitä paljon — he vain jatkavat työtään. Kun nämä kaksi vanhaa leijonaa kiersivät toisiaan ensimmäistä kertaa, minulta ei jäänyt huomaamatta ajatus, että kyseessä oli harvinainen ja ehkä historiallinen mielten kohtaaminen.
Trevor aloitti katsauksen viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen. Hän kertoi sadetekniikan tutkimuksestaan ja mainitsi, kuinka iloiseksi hänet tekee se, että kaikki vihdoin alkavat ymmärtää hänen ajattelutapaansa — tai että he ainakin alkavat nähdä, että nämä asiat toimivat. Hän totesi, ettei pilvenhälventimen asentamisessa tarvitse olla liian tarkka. Hänen mukaansa nämä laitteet ovat luonnostaan yksinkertaisia, ja käyttäjän lahjakkuus ja kyvykkyys ratkaisevat sen, miten hyvin ne toimivat ja mitä kaikkea niillä voidaan tehdä. Samaan hengenvetoon Trevor sanoi nopeasti, että ilmakehän kanssa leikkiminen on vakavaa puuhaa. Siksi hän ei julkaise suunnitelmiaan.
’Yksi suurimmista ongelmista Cloudbusterin kanssa on se, että ne luovat niin monimutkaisia etävaikutuksia. Olen työskennellyt putkipattereiden kanssa aavikolla, jossa vaikutimme säämalleihin kahdeksassa tai yhdeksässä osavaltiossa — sen saattoi nähdä satelliittisäätiedotteista. Se saa pysähtymään ja miettimään. Se, että tietää, miten Kanadan rajan ympäri kulkeva napapyörre vedetään aina Kalifornian sisäosiin asti, kuulostaa todella hauskalta, eikä se ole kovin vaikeaa. Mutta jos etäisyysvaikutukset aiheuttavat valtavia sademääriä Teksasissa, on oltava tarpeeksi tietämyksellinen, jotta sitä voi hallita, tai muuten ei pitäisi tehdä tällaista työtä.’
’Maapallon ympärillä kiertävä energia on jatkuvassa liikkeessä, se liikkuu Maapalloa nopeammin jättimäisessä kuoressa päiväntasaajalla ja muissa energiavirroissa lauhkeilla vyöhykkeillä! On hullua puuhastella tuon voiman kanssa, jos ei tiedä, miten se toimii. Se mitä osa-aikaiset Cloudbuster-käyttäjät eivät ymmärrä, on se, että kun poistat kemikaalijäljet taivaalta yläpuoleltasi tai annat sataa takapihallesi, et tiedä millaisen vaikutuksen tämä aiheuttaa 24 tai 36 tunnin kuluessa jossakin Afrikassa. Ja vielä monimutkaisemmaksi asian tekee se, että perinteinen tiede tekee paljon häijyjä asioita ilmakehän kanssa — useimmat ihmiset eivät tiedä tätä — ja se, mitä se tekee, on ristiriidassa sen energiatyypin kanssa, jolla työskentelemme. Pilvihälvennintä ei voi vain mennä tähtäämään minne tahansa ilman suurta tutkimustyötä.’
Hän jatkoi sanomalla, että alussa, kun hän aloitti työskentelyn niin sanottujen räkkiyksiköiden kanssa, vaikutukset olivat niin hienovaraisia, ettei hän voinut sanoa, mitä oli tapahtumassa. Vasta myöhemmin, kun satelliittikuvat paranivat, hän huomasi, että näillä laitteilla oli vaikutusta tuhansiin neliökilometreihin Maapallolla ja sen ilmakehässä. Hän oppi heti, kuinka tärkeää on kiinnittää huomiota ja tarkkailla luontoa, koska tulokset näkyvät siellä.
Slim oli tästä lausunnosta innostunut ja yhtyi siihen. Hän sanoi, ettei kukaan tiennyt, mistä etsiä muutoksia, joita hänen Harmonisaattorinsa tekivät alkuaikoina. Ne, jotka huomasivat, olivat hämmästyneitä hienovaraisista muutoksista, joita he havaitsivat ympäristössään — mutta kaikki muut pitivät sitä kummajaisena ja mitätöivät vaikutukset, koska mitään hänen alkuperäisistä kokeistaan ei mitattu tai dokumentoitu. Trevor harmitteli: ”Kävin läpi saman tyyppisen asian. Aikoinaan viranomaiset kielsivät pilvihälventimen vaikutuksen — mutta koska menestys on aina paras tapa mitata, toimiiko jokin asia vai ei, he eivät voi enää sulkea silmiään tosiasioilta.”
Seuraavaksi tuli esiin Wilhelm Reichin nimi. Tämä oli väistämätöntä. Trevorin työ pohjautuu pääasiassa Reichin tutkimukseen. Hän kehui tässä vaiheessa myös Wilbert Smithiä, mikä herätti vastauksen Slimiltä. Slim kertoi Trevorille, että työskenneltyään Smith-käämin kanssa kolme tai neljä vuotta hän huomasi, että se korvasi pilvihälventimen ja oli yhtä hyvä saasteiden puhdistuksessa.
Kuvaillessaan Denverissä vuonna 1994 suorittamaansa saasteiden puhdistuskokeilua hän kertoi tarinan siitä, kuinka hän jäi kiinni kenttäromahdukseen — kokemus, joka melkein tappoi hänet. Elämänvoimalla leikkimisessä on vaarallinen puolensa, ja jokainen luopiokeksijä käy läpi tällaisia asioita. Trevorilla on täytynyt olla itselläänkin muutama läheltä-piti — muuten hänen seuraava lausuntonsa ei olisi ollut: ”On hyvä sääntö pitää ’liemi’ poissa primaarivoimasta – ne ovat vastakkaisia.”
Tämä viisaus sai Slimin sanomaan, että John Wagnerin suprajohteita koskeva tutkimus osoitti hänelle, että on mahdollista luoda huoneenlämpöinen suprajohde ilman virtalähdettä. Hänen harmonisaattoriteknologiansa kehittyi tämän paljastuksen pohjalta ja kasvoi vähitellen 14 vuoden aikana ruohonjuuritason verkostoksi.
Seuraavasta projektistaan Slim kertoi haluavansa aktivoida 700 Harmonisaattoriyksikköä eri puolilla maata. Hänen mukaansa tämä loisi kuusikymmentäviisi mailia korkean energeettisen ”aidan”, jonka läpi saasteiden olisi kuljettava ja jonka avulla saasteiden sisältämät kemikaalit pelkistettäisiin vaarattomiksi perusalkuaineiksi. Hän lisäsi, että hän oli kiinnostunut saamaan paikkakohtaiset saasteet hallintaan, ja kertoi Trevorille, että EPA on tietoinen siitä, mihin Harmonisaattoriteknologia pystyy. Trevor kysyi hieman epäilevästi: ”Ovatko he kiinnostuneita tuloksista?”. Hän taisi yllättyä kuullessaan Slimin sanovan: ”EPA pani merkille, että useissa kokeissa elohopeapitoisuudet laskivat huomattavasti — joten jossain määrin kyllä. En tiedä, mitä he aikovat tehdä asialle.”
Viitaten aivan eri yritykseen Slim alkoi puhua siitä, miten monipuolinen Harmonisaattoriteknologia näyttää olevan, kun se tuo hyötyä kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Muutama vuosi sitten hänen hyvä ystävänsä Randy Kemberling, luopioastronautti ja kaukokatselija, sai tietää, että Etelä-Kaliforniassa oli tarkoitus räjäyttää ydinräjäytys. Heti kuultuaan asiasta Slim asensi kahdeksan Harmonisaattoriyksikköä Van Nuysiin. Näiden yksiköiden tuottama kenttävaikutus pysäytti tilanteen — ja lopputulos osoittautui vielä positiivisemmaksi. Nyt on mahdotonta aktivoida yhtään ydinlaitetta missään päin tätä maanosaa tämän vapaan energian teknologian tuottamien taajuuksien vuoksi.
Vastauksena tähän tarinaan Trevor oli nopea huomauttamaan: ”He (salainen hallitus) heittelevät ydinräjähteitä ympäriinsä kuin linnunsiemeniä!”. Sitten hän lähti hieman toiselle linjalle ja puhui siitä, miten valtaapitävät yrittivät horjuttaa Bruce Cathieta. Bruce Cathie on hyvin tunnettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Maan harmonisista ilmiöistä ja UFOista, ja hänen riippumaton tutkimuksensa on tehnyt hänestä halutun auktoriteetin molemmissa aiheissa.
Trevor tapasi Brucen Uudessa-Seelannissa ja kuuli kaiken hänen seikkailuistaan Yhdysvaltain hallituksen tiedustelupalvelun kanssa. Bruce kuvaili, kuinka hänet vietiin hallituksen laitokseen Devenportissa, Aucklandin pohjoisrannalla Uudessa-Seelannissa, jossa virkamiehet tarjosivat hänelle kaikkea, mitä ihminen voi ikinä haluta, jotta hän vetäytyisi pois julkisuudesta ja työskentelisi yksinomaan heille. Trevor jatkoi: ”Brucesta olisi pidetty huolta koko loppuelämänsä ajan, mutta hänellä oli liikaa henkilökohtaista koskemattomuutta hyväksyäkseen lahjuksen. Yleisöllä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on tekeillä. Olemme kaikki vääränlaisen ehdollistamisen ja julkkisten palvonnan lumoissa. Salaisen hallituksen vahvuus on siinä, että kukaan ei usko sen olemassaoloon.
Brian Desboroughin nimi tuli seuraavaksi esiin. Brian on sekä Trevorin että Slimin hyvä ystävä, ja hän on myös vapaan energian asiantuntija ja varjohallituksen salaisen agendan asiantuntija. Trevor kertoi, kuinka hän ja Brian kehittelivät paljon pilvihälvennysteorioita yhdessä, ja viittasi Brianiin tiedon ja informaation lähteenä. Heti kun Slim mainitsi, että Randy Kemberling oli se, joka esitteli hänet Brianille, aihe siirtyi salaisuuksiin ja valheisiin avaruusohjelman takana.
Slim sanoi, että kun Randy sai tarpeekseen siitä, mitä astronauttitoiminnan taustalla todella tapahtuu, hän vetäytyi ja alkoi kiinnostua enemmän näkymättömistä voimista, jotka sitä pyörittävät. Trevorin välitön vastaus oli: ”Kun he (astronautit) näkevät, mitä siellä ylhäällä tapahtuu, monet heistä vetäytyvät. Suuria, halkaisijaltaan kahden meripeninkulman levyjä on kaikkialla. Niitä on kymmeniä. Se on oikea vitsi. He kertovat meille, että he haluavat asuttaa Kuun — siellä on jo porukkaa — ja he ovat käskeneet astronauttejamme olla tulematta Kuuhun uudestaan!”
’Vuonna 1996 NASA yritti todistaa, ettei mikään tästä ollut totta — mutta eräs Brittiläisen Kolumbian mies tallensi kaiken tämän NASA:n materiaalin juuri sellaisena kuin se lähetettiin satelliitista. He laukaisivat energiageneraattorin kahdentoista mailin pituisella köysilangalla (avaruudessa). Side katkesi. Satelliitin kamera, joka oli herkkä ultraviolettisäteilylle, näytti, että köyttä ympäröivät UFO-kiekot. Astronautit eivät voineet nähdä näitä asioita tavallisella näkökyvyllään, mutta Houston pystyi, koska se sai UV-syötteen ultraviolettikamerasta. Neljäkymmentä tai viisikymmentä UFO-kiekkoa materialisoitui ultraviolettikuvaan ja poistui siitä. On selvää, että siellä ylhäällä on korkeasti kehittynyt sivilisaatio. Tiesin jo 50-luvulla, että heidän olisi päästävä käsiksi näkymättömien teknologiaan, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota — ja UFOkultti-ihmiset tekivät minusta hylkiön. Nyt he kaikki sanovat tienneensä, että olin oikeassa.’
Tämän ajatuksen virran vietävänä hän jatkoi kuulematta, että Slim sanoi, että työkalujen avulla on hyvin helppoa havaita UFOja. Trevorin seuraavat sanat olivat: ”He ovat jahdanneet UFOja toisesta maailmansodasta lähtien. Kuuluisat kenraalit ovat myöntäneet tämän. Olen nähnyt niitä laivojen tutkissa. Ne kiitävät todella nopeasti yli näkökentän. Olen nähnyt niiden tulevan suoraan alas. Ne heijastavat radiokaikua, mutta eivät mitään, mitä voi nähdä paljain silmin. Tutkalla voi havaita ne, mutta ne ovat eetterimäisiä tai näkymättömiä. Mitä muuta voimme tehdä kuin laajentaa tutkimustamme näkymättömiin.”
Slim huomautti, että William Cooper kertoi nähneensä UFOjen nousevan suoraan merestä. William Cooper, joka kirjoitti teoksen Behold a Pale Horse, oli Yhdysvaltain laivaston tiedustelumies. Hän alkoi paljastaa Yhdysvaltain armeijan ja salaisen hallituksen salaisia operaatioita jo kauan sitten, ja se maksoi hänelle lopulta hengen. William Cooper kuoli salaperäisissä olosuhteissa vuonna 2001.
Trevor vahvisti Slimin viittausta Cooperiin sanomalla: ”Kun olet pitkällä laivamatkalla viettämässä aikaa komentosillalla keskustellen ihmisten kanssa, sinun tarvitsee vain ottaa esille UFOt, ja se on kuin majakka — heti kun virittäydyt niihin, ne todennäköisesti ilmestyvät.”
Slim kertoi Trevorille, että tammikuun 11. päivänä 1999 ”tein rengasrakenteen, kytkin siihen virtaa, ja ennen kuin huomasinkaan, yläpuolella leijui avaruusalus, jonka valot loistivat alaspäin. Kahden tunnin ajan minulla oli suora kokemus tästä oliosta. Minusta tuntuu, että ne ovat aineellisia esineitä — mutta koska ne hallitsevat painovoimakenttää, ne taivuttavat valoa niin, ettemme voi nähdä niitä.”
Trevor sanoi, että ”50-luvulla tyhjältä taivaalta otetuissa infrapunavalokuvissa ei näkynyt tulosteissa mitään — mutta kaikenlaiset muodot heittivät kuvansa emulsioon kääntämättä sitä, toisin sanoen ilman, että kemiallinen reaktio olisi tapahtunut. Pohjois-Hollywoodin toimistoni takana otetuissa samankaltaisissa valokuvissa näkyi kuvia käärmeistä, jotka näkyivät filmillä, mutta eivät olleet paljain silmin havaittavissa. On selvää, että olemme tekemisissä näkymättömän kanssa. Maailma on vihdoin alkanut tajuta tämän — he ovat saamassa kiinni siitä, mitä minä tein. Ennen vanhaan he pitivät sitä väärennöksenä tai huijauksena, mutta nyt he näkevät, että se on luultavasti totta.”
”Maaliskuussa 2004 Meksikossa tehtiin UFO-havainto. Huumepartiossa ollut kuljetuskone, joka oli varustettu tutkilla ja FLIR-laitteilla (Forward Looking Infra Red), havaitsi UFOn. Kun he lähestyivät sitä, se lensi pois. Kun he ajoivat sitä takaa, he löysivät itsensä 11 UFOn keskeltä. Tämä tieto julkaistiin tiedotusvälineille. Se pääsi lehtiin. Kukaan miehistöstä ei ”nähnyt” näitä asioita. Kaikki aluksella olleet miehet todistivat, etteivät he nähneet mitään silmillään — mutta tutka- ja FLIR-laitteet tallensivat sen. Tämä osoitti kiistatta, että kyseessä on näkymätön ilmiö. Se on ollut tosiasia jo 50-luvulta lähtien, mutta ihmiset ovat edelleen pimennossa.”
Kun Slim mainitsi, että nykyään on saatavilla loistavaa ultraviolettiskannaustekniikkaa, Trevor kertoi hänelle, että ”joskus hyviä tuloksia voidaan saada tekemällä juuri päinvastoin kuin normaalisti tehtäisiin. Vanha Super 8 -kamera, joka on asetettu valottamaan kaksi kuvaa sekunnissa ja jossa on 18 A:n ultraviolettisuodatin, toimii erinomaisesti. UFOt voidaan kuvata satunnaisesti kymmenestä kilometristä, lentokoneen ikkunasta ulos, ja ne voidaan tallentaa täysissä väreissä suoraan UV-suodattimen läpi. Meillä on paljon opittavaa.”
Hän jatkoi: ”Tein näitä kokeita Bob McCoullough’n kanssa, kun hän oli vielä elossa. On aika tuhota kaikki vanhat newtonilaiset teoriat ja kiinnittää huomiota saamiemme tulosten todellisuuteen sen sijaan, että kieltäisimme ne.”
Slim alkoi puhua Työkaluistaan ja siitä, miten ne lisäävät elämänvoimaa toimimalla sopusoinnussa sen kanssa. Trevorin kommentti oli: ”Elämänvoima menee sinne, minne sitä kutsutaan. Se ei pidä sähkövoimasta tai ihmisen likaisista tavoista.”
Slim otti esille yhden uusimmista ideoistaan ja kertoi Trevorille suunnitelmistaan perustaa 800 Harmonisaattoriyksikköä puhdistamaan ammoniumsulfidia ja rikkivetyä rehupelloilta ympäri maata. ”Tällä on jo dokumentoitua menestystä — tarpeeksi osoittamaan, että se toimii missä tahansa ja yhtä menestyksekkäästi.” Hän jatkoi kertomalla, kuinka Penn Staten tutkijat olivat valmiita suorittamaan Light-Life-työkaluilla kontrolloituja kokeita. ”Näin yleisö saa virallisen todisteen siitä, että teknologia toimii.” Ja sitten yllättäen Slim lisäsi, että yhtä lukuun ottamatta kaikki Penn Staten tutkijat olivat kotoisin Intiasta.
”Ah, intialaiset”, Trevor huomautti, ”he tietävät elämänvoimasta. He tietävät, että kaikki on Pranaa. Tein demonstraation aasialaisten eliittijoukolle, joka kokoontui kuuntelemaan puhettani Mestari Nanin kotiin Hong Kongissa muutama vuosi sitten. Kun pidin kädessäni P-pistoolin* (*P-pistooli on tyhjä, ontto putki, joka on noin metrin pituinen, tarkasti viritetty ja jonka toisessa päässä on kaksisuuntainen peili) ja kerroin heille, että ’meillä on tässä Chi-laite’, yksikään hius heidän päässään ei liikahtanut. He eivät myöskään osoittaneet pienintäkään vastarintaa, kun sanoin, että ’se on täynnä tyhjää’. He todella ymmärsivät.”
”Tiede sekoittaa älykkyyden ja syvällisyyden. Kun elinvoiman energiaa demonstroidaan suuressa mittakaavassa, koulutetut pelästyvät sitä. He kaikki sanovat: ’No, se olisi tapahtunut joka tapauksessa’. Tämä on aina reaktio siihen, mikä on bioenergisesti todellista.”
Tätä ajatusta jatkaen Trevor alkoi puhua Wilhelm Reichistä. Hänen mielestään Reich rakensi sillan psykologiasta biologiaan ja fysiikkaan. Seuraavaksi hän sanoi: ”Reich ymmärsi, että ohjelmointi on kääntänyt ihmisen niin pahasti, että hän ei pysty näkemään tai rekisteröimään sitä, mikä on todellista. Reichilla ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö tämä toimintahäiriö perustuisi perimään. Hän oli 1900-luvun suurin luonnontieteilijä ja yksi kaikkien aikojen suurimmista ihmisistä. Reich uhkasi valtaapitäviä niin paljon, että he lukitsivat hänet ja heittivät vankilaan. Hän kuoli vankilassa. KAIKKI hänen julkaisemansa kirjat poltettiin. Hänen kuollessaan julkaisemattomia käsikirjoituksia oli yli 100 tuhatta sivua, jotka ei olleet koskaan nähneet päivänvaloa. Kaikki tuo tieto oli kadonnut lopullisesti, ja siitä olisi riittänyt materiaalia vielä sataan valtavaan kirjaan.”
Slimin vastaus tähän oli: ”Uskon, että Harmonisaattoriteknologia voi harmonisoida ihmisluonnon uudelleen. Se on jo osoittautunut tehokkaaksi rikollisuuden vähentämisessä — mikä antaa minulle uskoa siihen, että kaikki, mikä meissä on epätasapainossa, voidaan lopulta palauttaa tasapainoon. Jos ne jotka pyörittävät show’ta alkavat tehdä yhteistyötä, voisimme kääntää tilanteen hetkessä.”
Viisikymmentä vuotta virkamiesten kanssa tekemisissä oltuaan Trevorilla oli tämä sanottavanaan: ”Heidän kanssaan on turha työskennellä. He eivät halua kuulla siitä. Vuonna 1990 ilmoitin etukäteen NOAA:lle eeppisestä kokeesta, jonka tein Etelä-Kaliforniassa. Kuusi kuukautta kestäneen savusumukauden aikana onnistuin vähentämään savusumun määrää 24 prosenttia. Etelä-Kalifornian savusumuviranomainen ei ollut kiinnostunut. Ensimmäisen kerran kokeilin vastaavaa heinäkuussa1987. Osavaltion ilmansuojeluvirasto teki samaan aikaan mittavia saastekokeita — mutta heillä ei ollut mitään tehtävissä. Heidän oli lähetettävä heidät kotiin, koska olin jo poistanut kaiken savusumun!”
Slim nauroi ja kertoi hänelle saasteiden puhdistustyöstä, jota hän ja Drunvalo Melchizedek tekivät Phoenixissa. ”Tunti sen jälkeen, kun olimme pystyttäneet Harmonisaattoriyksiköt, iso UFO ilmestyi katsomaan, mitä olimme tekemässä. Seuraavalla viikolla EPA ei saanut selville, mitä oli tekeillä. Ilmeisesti heidän saasteiden seurantalaitteistonsa oli hajonnut, ja lehdissä sanottiin, että sen korvaaminen maksaisi miljoona dollaria. Hallitus lähetti miehensä tekemään korjauksia, ja hän huomasi, ettei laitteistossa ollut mitään vikaa — saasteet vain puuttuivat!”.
Siinä vaiheessa puhe alkoi rönsyillä. Oli melkein keskipäivä, ja Trevorin oli mentävä jonnekin. Ennen kuin erosimme, hän kutsui meidät katsomaan P-Gunia, jonka hän oli asentanut autonsa katolle. Hän ohjasi meidät asuntokompleksinsa alapuolella sijaitsevaan autotalliin vanhan Dodge Omnin luokse. Kattotelineeseen oli edestä taaksepäin kiinnitetty nelimetrinen PVC-putki, jonka ulkopuolelle oli laminoitu milar-levy.
Kun katsoin tätä asetelmaa, sanoin itselleni: ”Siinäkö kaikki? Eikö siinä ole muuta? Ei mitään hienoa ajoneuvoa, ei kalliita vempaimia, ei huippuluokan laitteita? Jos universaalin elämänvoiman hyödyntäminen on niin yksinkertaista, miksi sitten raavimme päätämme miettien, mitä tarvitaan ympäristösotkujen ja niin sanotun energiakriisin ratkaisemiseen?”.
Kun selvisin tästä ajatuksesta, halusin sanoa jotain, mutta Slim ja Trevor keskustelivat sään hienouksista, joten en keskeyttänyt. Kun katselin heitä, he näyttivät sekunnin murto-osan ajan olevan vain pari vanhaa miestä, jotka puhuivat säästä — ja se tuntui epätodelliselta, koska tietysti juuri siitä oli kyse — mutta tämä ei ollut tavallinen keskustelu, eivätkä nämä kaksi miestä myöskään olleet.
Kuulin Trevorin kertovan Slimille, kuinka putken toiseen päähän asennettu pieni peili puhdistaa ilmaa ja saattaa tuoda sadetta. Hän selitti loppuun, mikä sijoitus teki mitä, ja sitten me kaikki kättelimme ja hyvästelimme. Lähtiessämme Trevor sanoi: ”Olosuhteet ovat tänään täydelliset. Taidanpa lähteä ulos pyörähtämään ja tekemään sadetta — tarvitsemme sitä kipeästi.”
Tunnin sisällä alkoi sataa kaatamalla. Siihen mennessä Trevor oli luultavasti turvassa kotona, ja me kolme olimme puolimatkassa kohti seuraavaa määränpäätä. Katselin ulos auton ikkunasta ja kuuntelin tuulilasinpyyhkimien ääntä, kun kävin hiljaa läpi aamun keskustelun ja mietin, miten saisin sen kirjoitettua paperille. Mietiskelin kaikkea tapahtunutta, ja miljoonien ajatusten keskellä seuraava lainaus palautui mieleeni — raapustin sen muistivihkooni tietäen, että käyttäisin sitä tässä.
”Niinpä historia, nimittäin muutos, on johtunut pääasiassa pienestä joukosta ’näkijöitä’ — oikeastaan haparoivia ja apinoivia — joiden synnynnäinen uteliaisuus on ylittänyt toveriensa uteliaisuuden ja johtanut heidät pakenemaan siellä täällä ja täällä aikansa pyhitettyä sokeutta.” — James Harvey Robinson, The Mind in the Making: The Relation of Intelligence to Social Reform, 1921.
Slovenian suosituimmassa uutisportaalissa 24ur.comissa hiljattain julkaistussa hämmästyttävässä kertomuksessa TUI Airwaysin lentäjä kertoi epätavallisesta näytelmästä, joka tapahtui hänen lentäessään Slovenian ilmatilassa.
Tarina sai alkunsa tavallisena lauantaina, kun TUI Airwaysin lentokone nousi East Midlandsin lentokentältä Britanniasta noin klo 15.45 ja laskeutui rauhalliseen iltaan Kreikan Rodoksen saarelle noin klo 21.12. Rutiinimatka sai kuitenkin pian kiehtovan käänteen, kun kone lensi Slovenian yli.
Ilman aavistustakaan tulevasta näytelmästä lentäjä havaitsi edessään erikoisia valoja ja otti välittömästi yhteyttä lennonjohtoon. Tämän jälkeen heidän välisestä vuoropuhelustaan on käyty kiivasta keskustelua siitä lähtien. Lentäjä kysyi, lentääkö sotilaskone noin 40-50 mailin päässä tietyssä suunnassa. Lennonjohtaja ei kuitenkaan pystynyt vahvistamaan, että alueella olisi sotilasliikennettä.
Koska lentäjä ei saanut vakuuttavaa vastausta, hän paljasti kyselynsä syyn: heitä kohti loisti voimakas valo, joka sitten katosi, alkoi vilkkua, liikkui epäsäännöllisesti taivaalla ja alkoi taas loistaa tasaisesti. Tämä keskustelu herätti ihmetystä ja uteliaisuutta ja muutti muuten tavanomaisen lennon selittämättömän mystiseksi tapahtumaksi.
lentoreitti Britanniasta Kreikkaan
Tämä tarina on vain yksi monista, jotka muistuttavat meitä niistä kiehtovista arvoituksista, jotka saattavat piillä omalla taivaallamme. Se, olivatko nämä valot peräisin tuntemattomasta lentokoneesta, taivaallisesta ilmiöstä vai jostain muusta, jää avoimeksi kysymykseksi.
Oletko innokas UFO-havaintojen seuraaja, joka kyseenalaistaa jatkuvasti yötaivaan salaperäisiä ilmiöitä? Valmistaudu perehtymään yhteen kaikkein kiinnostavimmista selittämättömistä ilmailmiöistä Turkista — maasta, joka on vuosituhansien ajan ollut eri kulttuurien solmukohta ja nyt mahdollisesti tähtienvälisten tapaamisten kohtauspaikka.
Varhain aamulla 13. toukokuuta 2009 Istanbulin esikaupunkialueella asuva yöpöllö Yulchin Yalman huomasi jotain erikoista leijuvan Marmaranmeren yllä. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen kerta, kun hän kuvasi tällaisia tapauksia, mutta tällä kertaa kohtaaminen oli niin merkittävä, että se sai koko UFO-yhteisön innostumaan.
Havainto koostui äänettömästä, lautasenmuotoisesta aluksesta, joka leijui noin kilometrin päässä ja n. 150 metrin korkeudella merenpinnasta. UFO-harrastajien huomion herätti kuitenkin se, että he väittivät nähneensä vilauksen aluksen ohjaamosta. Yalman väitti, että aluksen ruorissa näkyi kaksi Maan ulkopuolista olentoa. Kyseessä ei ollut pelkkä UFO-havainto, vaan väitetty omakohtainen kokemus avaruusolennoista!
Huolimatta Turkin pitkästä historiasta taivaalla havaituista poikkeavuuksista, kuten kreikkalaisten ja roomalaisten armeijoiden vuonna 74 eaa. todistamasta sulaneesta hopeaesineestä, vuoden 2009 tapaus on ainutlaatuisessa asemassa. Turkin hallitus on pohtinut sitä vakavasti ja julistanut havainnon aidoksi, eikä se liity mihinkään sotilasohjelmaan.
Maailmassa, jossa UFO-havainnot kiehtovat yhä enemmän, Turkin kohtaaminen tuntemattoman kanssa on herättänyt keskustelua Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta. Istanbulissa avattiin vuonna 2001 kokonainen UFOille ja Maan ulkopuoliselle elämälle omistettu museo, jossa on kokoelma valokuvia, videoita, raportteja ja malleja.
UFO-havaintojen analysointi on ratkaisevan tärkeää. Rikostekninen videotutkija Michael Primo totesi, että ei ole todisteita, jotka viittaisivat siihen, että kuvamateriaalia olisi manipuloitu, mutta hän ei voinut vahvistaa, että kuvamateriaalissa olisi Maan ulkopuolista elämää. Muut asiantuntijat, kuten tähtitieteilijä ja videotehosteiden suunnittelija Mark D’Antonio, epäilivät vuoden 2009 kamerateknologian rajoitusten vuoksi mahdollisuutta nähdä olentoja aluksen sisällä.
Eräs ilmailuasiantuntija jopa ehdotti, että havainto voisi olla optinen harha, joka johtui horisontissa näkyvistä kalastusaluksista, joita kutsutaan ”Fata Morganaksi”. Tähän teoriaan suhtauduttiin kuitenkin skeptisesti, sillä ilmiöt esiintyvät tyypillisesti alempana horisontissa kuin mihin Yalmanin kamera oli suunnattu.
Konsensus? Tämä UFO-havainto Turkista on todellakin aito tuntematon. Vaikka asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että aluksen sisällä nähdyt hahmot eivät todennäköisesti ole avaruuslentäjiä, itse esinettä ei voida tunnistaa. Kunnes saamme lisää varmoja todisteita, vuoden 2009 ufohavainto Marmaranmeren yllä hämmentää ja kiehtoo meitä edelleen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että UFO-havaintojen lisääntyminen maailmanlaajuisesti vain lisää uteliaisuuttamme siitä, mitä ilmakehän ulkopuolella on. Kun syvennymme yhä syvemmälle avaruustutkimuksen aikakauteen, Yulchin Yalmanin tarina ja hänen kiehtova UFO-havaintonsa muistuttavat meitä siitä, että joskus vastaukset saattavat olla juuri katsomassa meitä alas yötaivaalta.
Olitpa sitten UFO-harrastaja tai satunnainen tarkkailija, pidä silmäsi taivaalla — seuraava suuri havainto saattaa olla aivan nurkan takana!
Aina silloin tällöin vastaan tulee tarina, joka vangitsee mielikuvituksen ja haastaa ymmärryksemme rajoja. Niille, jotka ovat kiinnostuneita selittämättömästä ja haluavat salaliittoteorioita, Tomin salaperäinen ja kylmäävä saaga hänen kohtaamisestaan tuntemattoman kanssa tarjoaa mukaansatempaavan ja kiehtovan matkan Maan ulkopuolisten salaliittojen maailmaan.
Pascagoulan rauhallisessa pikkukaupungissa kaupungin pimeissä nurkissa alkoi tapahtua aavemaisia juttuja. Tom, tavallinen, huomaamaton asukas, sotkeutui yhtäkkiä erikoiseen tarinaan. Hänen kokemuksensa, jotka näyttivät olevan suoraan Hollywoodin scifi-elokuvasta, alkoivat levittää epäilystä koko yhteisöön.
Tom väitti, että hänen kotiinsa oli tunkeutunut tuntemattomia olentoja — pahaenteisesti tummiin pukuihin pukeutuneita ”miehiä mustissa”. Nämä omituiset tapahtumat alkoivat muuttua vielä synkemmiksi, kun hänen kumppaninsa Anne katosi salaperäisesti. Tilanne muistutti karmivasti Charles Hicksonin ja Calvin Parkerin Gautierin alueella raportoimaa kylmäävää vuoden 1973 UFO-tapausta, jossa he kertoivat kolmen avaruusolennon vieneen heidät UFOn kyytiin.
Draaman edetessä Tomin oli pakko mennä piiloon. Hänen kotinsa oli ryöstetty, ja hänen mielenterveytensä oli vaakalaudalla, minkä vuoksi hänestä tuli lopulta pääepäilty Annen katoamiseen. Epätoivoisena ja peloissaan hän löysi turvapaikan Annen veljen autiosta kodista, jossa hän toivoi pysyvänsä huomaamatta.
Tomin hyvinvoinnista huolissaan oleva ystävä Robert päätti tukea häntä näinä vaikeina aikoina ja ryhtyi Tomin luottomieheksi ja liittolaiseksi. Yhdessä he kirjasivat Tomin kokemukset — kronikan Maan ulkopuolisista kohtaamisista ja hallituksen salailuista, jotka maalasivat ahdistavan kuvan salaisista voimista.
Piileskellessään Tom suojeli itseään määrätietoisesti ja osoitti olevansa valmis jopa aseistamaan itsensä. Hänen pelkonsa oli käsin kosketeltavissa, ja se muistutti Charles Hicksonin kertomusta selittämättömästä kauhusta hänen kohtaamisestaan vuonna 1973: ”Normaali pelko on jotain, mitä odottaa täällä Maapallolla, mutta tämä oli jotain, mitä ei pitänyt olla edes olemassa. Ja se on pelkoa, jota ei voi edes selittää.”
Clairen, tämän mutkikkaan tarinan toisen hahmon, saapuminen paikalle lisäsi jännitystä. Clairen vetoomus Tomin antautumisesta johti hätkähdyttävään yhteenottoon.
Kaikkien ahdistavien tapahtumien aikana Robert jatkoi tapahtumien dokumentointia. Kuitenkin jopa hänen turvallisuutensa vaarantui, kun salaperäinen Men in Black -ryhmä otti hänet kiinni, takavarikoi hänen digitaaliset tiedostonsa ja esitti pahaenteisiä uhkauksia.
Tämä uskomaton tarina, jossa on mukana pelon, salaliiton ja avaruusolentojen elementtejä, on mukaansatempaava kertomus ihmiskunnan jatkuvasta totuuden etsinnästä tuntemattoman keskellä. Se rohkaisee meitä kyseenalaistamaan käsityksemme todellisuudesta ja pohtimaan käsityskykymme ylittävien voimien olemassaoloa. Teknologisen edistyksen ja tieteellisten löytöjen leimaamana aikakautena Tomin kaltaiset tarinat hämmentävät meitä edelleen ja vihjaavat rajattomista arvoituksista, joita maailmankaikkeutemme saattaa pitää sisällään.
Olipa kyse sitten monimutkaisesta salaliitosta, mielen taivuttamisesta tai epätodellisesta kohtaamisesta maan ulkopuolisen kanssa, Tomin ja hänen paranormaalien kohtaamistensa tarina toimii selkäpiitä karmivana todisteena siitä, että joskus totuus voi tosiaan olla fiktiota oudompaa.
Heinäkuun 20. päivänä 2023 kaksi kiehtovaa UFO-havaintoa Kaliforniassa saivat sekä harrastajat että epäilijät innostumaan.
Solana Beachin mysteeri
Heinäkuun 20. päivän lämpimänä ja hiljaisena iltana Kalifornian Solana Beach valaistiin hämmästyttävällä spektaakkelilla, joka jätti katsojat ihmetyksen valtaan. Silminnäkijät kertoivat nähneensä henkeäsalpaavan muodostelman hehkuvia palloja, jotka leijuivat yötaivaalla suositun Del Marin raviradan yllä.
Hämmentävässä valobaletissa nämä lukuisat pallot pysyivät paikallaan meren yllä, kietoutuen erilaisiin muodostelmiin ja niistä pois. Aluksi ne muodostivat kolmion, muuttuivat saumattomasti ympyräksi ja liittyivät sitten uuteen kuvioon. Tämä lumoava tanssi toistui noin viisi kertaa.
Sitten pallot katosivat yhtä äkkiä kuin ne olivat ilmestyneetkin. Mystisesti lentokoneiden havaittiin myöhemmin palaavan alueelle, mikä herätti lisää kysymyksiä tapahtumasta.
Laguna Beachin leijuva sylinteri
Vain lyhyen matkan päässä Laguna Beachilla sattui samana iltana toinen mystinen tapahtuma. Täällä katsojat näkivät noin kymmenen valon joukon, jotka olivat rivissä Kalifornian seesteisellä taivaalla. Odottamattomana käänteenä neljä valoa irtautui muodostelmasta ja kulki ylöspäin ja oikealle. Jäljelle jääneet valot haihtuivat vähitellen pimeyteen jättäen katsojille kiehtovan kuvan.
Eräs innokas katsoja, joka oli varustautunut suuritehoisilla kiikareilla, kertoi, että neljä valoa oli kiinnitetty suureen, lieriön muotoiseen esineeseen. Tämä arvoituksellinen sylinteri näytti leijuvan taivaalla ilman näkyvää käyttövoimaa.
Solana Beachilla ja Laguna Beachilla 20. heinäkuuta 2023 tehdyt UFO-havainnot ovat varmasti lisänneet uuden ulottuvuuden UFO-keskusteluun. Havainnot, jotka molemmat ovat omalla tavallaan merkittäviä ja ainutlaatuisia, tarjoavat kiehtovaa materiaalia niin harrastajille, asiantuntijoille kuin skeptikoillekin. Kun näitä erikoisia tapahtumia analysoidaan ja niistä keskustellaan edelleen, ne muistuttavat meitä siitä, että maailma — ja taivas yläpuolella — on täynnä loputtomia ihmeitä ja mysteerejä, joita ei ole vielä selvitetty.
Tieteen sokkeloisissa saloissa vain harvat ovat uskaltaneet kulkea UFO-tutkimuksen kiistanalaisella tiellä. Tohtori John Mack, Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan arvostettu psykiatrian professori, on yksi näistä rohkeista pioneereista, joiden tutkimus avaruusolentojen sieppausilmiöstä on herättänyt sekä epäluuloa että kiistelyä. Pulitzer-palkittu toimittaja Ralph Blumenthal on kuvannut yksityiskohtaisesti tohtori Mackin matkan kirjassaan The Believer: Alien Encounters, Hard Science, and the Passion of John Mack. Hän tarjoaa kiehtovan katsauksen sellaisen miehen elämään, joka on valmis haastamaan perinteisen viisauden ja puhdasoppisuuden.
John Mack aloitti UFO-tutkimuksen vuonna 1990 törmättyään abduktiotutkija Bud Hopkinsin töihin. Mack kutsui niitä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi, pikemminkin ”kokijoiksi” kuin ”siepatuiksi”, mikä kuvastaa hänen tuomitsemattomuuttaan ja humanistista lähestymistapaansa. Alle kahdessa vuodessa hän oli järjestänyt Harvardissa luennon, jossa hän esitteli useita kokijoita ja kertoi karmivan kertomuksen naisesta, joka väitti, että avaruusolennot olivat tehneet hänet raskaaksi.
Mackin epäsovinnainen tutkimustapa sai kuitenkin Harvardin kollegoidensa jyrkän vastustuksen, sillä he pitivät sitä epätieteellisenä ja empiirisen näytön puutteena. Myös hänen yrityksensä julkaista tutkimustuloksiaan akateemisissa lehdissä kohtasivat vastustusta aiheen monimutkaisuuden vuoksi. Esimerkiksi New England Journal of Medicine -lehti ei suostunut edes avaamaan hänen julkaisukuortaan. Mack uskoi, että artikkeli ei riittänyt vangitsemaan hänen tutkimuksensa vivahteita. Sen sijaan hän näki, että ilmiötä olisi tutkittava kirjassa.
Harvardin hallinto käynnisti tutkimuksen Mackin työstä vuonna 1994, pian hänen kirjansa julkaisemisen jälkeen. Tutkimus toi esiin maailmankatsomusten yhteentörmäyksen: Harvardin komitean empiirisen, reduktionistisen näkökulman ja Mackin ennakkoluulottoman tutkimuksen, joka koski kokemusasiantuntijoilta saatujen anekdoottisten mutta vakuuttavien todisteiden tutkimista. Huolimatta komitean vaatimuksesta, jonka mukaan todistamatonta ei ole olemassa, Mack pysyi kannassaan ja väitti, että jotakin todella tapahtui, vaikka se uhmasi perinteistä tieteellistä selitystä.
Lopulta Mack selvisi tutkinnasta vahingoittumattomana. Hän sai jatkaa tutkimustyötään ilman seuraamuksia, vaikka häntä varoitettiin hillitsemästä innostustaan. Tämä tapahtuma osoitti hänen luonteensa lujuuden, joka heijastui hänen kirjoituksissaan, puheissaan ja henkilökohtaisessa elämässään. Varoituksista huolimatta Mack pysyi intohimoisesti omistautuneena tutkimustyölleen, kunnes kuoli ennenaikaisesti auto-onnettomuudessa vuonna 2004.
Tohtori John Mackin tarina osoittaa, miten monimutkaista on suunnistaa epätavanomaisilla tutkimuspoluilla perinteisessä akateemisessa ympäristössä. Hänen työnsä haastaa tieteellisen materialismin tyypilliset rajat ja saa meidät pohtimaan mahdollisuuksia, jotka saattavat olla ymmärryksemme ulottumattomissa. Kun jatkamme tuntemattoman tutkimista, hänen tarinansa toimii majakkana, joka muistuttaa meitä siitä rohkeudesta, jota totuuden etsiminen vaatii vastustuksesta huolimatta.
John Mackin intohimo ja omistautuminen UFO-tutkimukselle ei ainoastaan siirtänyt rajoja, vaan myös rohkaisi muita kyseenalaistamaan, tutkimaan ja selvittämään maailmankaikkeuden mysteerejä. Hänen tarinansa on edelleen inspiraationa niille, jotka ovat halukkaita astumaan polkujen ulkopuolelle, ja se on osoitus ihmisen loputtomasta uteliaisuudesta, joka ajaa meitä ymmärtämään paikkaamme kosmoksessa. Hänen kestävä perintönsä rohkaisee meitä aina etsimään totuutta, vaikka se tuntuisi kuinka epätavalliselta tai pelottavalta.
Vuosi oli 1966, kun Australian Melbournen pienessä esikaupungissa tapahtui eeppisten mittasuhteiden tapahtuma, joka jäi pysyvästi UFO-ilmiön historiaan. Kuuluisa Westallin UFO-tapaus on yksi Australian merkittävimmistä ja jännittävimmistä UFO-havainnoista tähän päivään mennessä, ja sen tarina on niin rikas, että se on synnyttänyt lukemattomia teorioita, tutkimuksia ja väitteitä hallituksen salailusta.
Huhtikuun 6. päivän aamuna vuonna 1966 Westallin rauhalliseen esikaupunkimaisemaan laskeutui hopeanvärinen, lautasenmuotoinen, noin kahden perheauton kokoinen esine. Yli 200 Westallin lukion ja peruskoulun oppilasta ja opettajaa oli lumoutunut silmiensä edessä avautuvasta aavemaisesta näytelmästä. UFO tuli alas mäntypuiden taakse ja näennäisesti näytti laskeutuvan, mutta nousi pian sen jälkeen uudelleen ilmaan.
Tapahtumaa nähneet kertoivat oudon esineen odottamattomista liikkeistä. Se ei käyttäytynyt perinteisen lentokoneen tai sääilmapallon tavoin, vaan näytti uhmaavan fysiikan lakeja. Esine liikkui nopeasti horisontin yli, laskeutui jyrkästi, pysyi paikallaan lyhyen aikaa ja nousi sitten silmänräpäyksessä suoraan taivaalle.
Mysteeriä syvensi se, että lukuisat silminnäkijät, mukaan lukien Colin Matthews, joka oli tapahtuma-aikaan vasta lapsi, kertoivat, että esineellä oli ainutlaatuinen hopeanhohtoinen väri, jossa oli ripaus violettia sävyä. Se loisti kirkkaasti, mutta se ei kuitenkaan ollut ylivoimainen katsella.
Matthews, kuten monet muutkin todistajat, joutui myöhemmin virkamiesten haastatteluun. Hän ja muut eivät kuitenkaan muistaneet nähneensä UFOa seuranneita kevyitä lentokoneita, mikä on ristiriidassa joidenkin kertomusten kanssa. Monet alkoivat kyseenalaistaa viralliset vastaukset tapaukseen, mikä lisäsi teorioita mahdollisesta salailusta. Virallisen raportin puuttuminen Australian kuninkaallisten ilmavoimien (RAAF) arkistoista, huolimatta lukuisista kertomuksista, joiden mukaan viralliset tahot olivat välittömästi paikalla tapahtuman jälkeen, vain lisäsi epäluuloja.
Sekä UFO-tutkijoiden että epäilijöiden mukaan erilaiset ja ristiriitaiset kertomukset sekä alueen läheisyys Moorabbinin lentokenttään viittaavat siihen, että kyseessä on todennäköisesti kokeellinen ihmisten rakentama alus. Toiset uskovat kuitenkin, että tarina on monimutkaisempi ja mahdollisesti synkempi kuin alun perin luultiin.
Pikakelataan vuoteen 2014, jolloin lähes viisi vuosikymmentä salaperäisen tapahtuman jälkeen paljastus alkoi nousta pintaan. Hiljattain löydetyt valtion asiakirjat osoittivat, että Westallin UFO ei ehkä ollutkaan peräisin Maan ulkopuolelta, vaan se oli pikemminkin valtion salaisen säteilytestiohjelman, HIBALin, tulos.
HIBAL-ohjelmassa, Yhdysvaltojen ja Australian yhteisessä projektissa, seurattiin ilmakehän säteilytasoja vuosina 1960-1969. Taivaalle laskettiin suuria hopeisia, antureilla varustettuja ilmapalloja, ja hanke pidettiin salassa.
Tutkijat uskovat, että se, mitä silminnäkijät näkivät tuona päivänä, oli HIBAL-ilmapallo, joka ajautui pois reitiltään ja joutui laskeutumaan Westalliin. Raportit, joiden mukaan hallituksen virkamiehet pyysivät todistajia vaikenemaan ja pidättivät tietoja, antoivat lisää uskottavuutta tälle teorialle. Tästä palapelistä puuttuu kuitenkin yksi ratkaiseva pala. Westallin tapausta edeltävälle päivälle suunniteltuja laukaisuja koskevat paperit näyttävät kadonneen mystisesti virallisista asiakirjoista, mikä lisää epäluuloja entisestään.
Vallitsevasta säteilytestiteoriasta huolimatta Westallin UFO-tapauksen todellinen luonne on edelleen epävarmuuden peitossa, mikä on vuosien mittaan johtanut lukemattomiin keskusteluihin ja tutkimuksiin. Varmaa on kuitenkin se, että itse tapahtuma on syöpynyt Westallin asukkaiden kollektiiviseen muistiin ja siitä on tullut UFO-ilmiöiden tutkimuksen kulmakivi maailmanlaajuisesti.
Brittiläinen uutissivusto Daily Mail kirjoitti mielenkiintoisesta asiasta, munanmuotoisesta UFOsta Area 51:llä 80-90 -lukujen taitteessa. Laitan linkin ylle niin että voitte lukea sen. Se ei ole vain huhu, se on totta.
Olen kuulut siitä monesti ja kirjoittanut moneen otteeseen. Munanmuotoinen UFO syöksyi maahan vuonna 2008 Needlesissa, Kaliforniassa. Sinisen esineen nähtiin tippuvan alas aavikolle ja silminnäkijät raportoivat, että 30 minuutin päästä he näkivät helikopterien saapuvan ja noutavan sen Area 51:lle. Sanon Area 51, koska samaan aikaan kaksi huippusalaista Janet-konetta laskeutui Needlesin lentokentälle. Sellaisesta ei ole kuultukaan, koska Needles on pienenpieni kunta.
Vuoden 2008 UFO-maahansyöksy on saattanut tapahtua oikeasti siellä, tai sitten se on jotain mikä on lentänyt harhaan Area 51:llä tehdystä kokeilusta. Laitan alle kolme videota. UFO-tutkija George Knapp teki hyvää työtä niitä tutkiessaan.
