Tämä on allaolevan videon haastattelun puhtaaksikirjoitus. Videon voi katsoa artikkelin lopusta.
AMY GOODMAN: 50 vuotta tällä viikolla ryhmä aktivisteja lavasti erään kaikkein huikeimmista Vietnamin sodan aikaisista teoista. Maaliskuun 8. päivänä 1971 kahdeksan aktivistia, mm. taksikuski, päivähoidon johtaja, kaksi professoria, murtautuivat FBI:n tiloihin Mediassa, Pennsylvaniassa, ja varastivat kaikki löytämänsä dokumentit. He halusivat dokumentoida sen miten FBI-johtaja J. Edgar Hoover vakoili omia kansalaisiaan ja aktiivisesti tukahdutti toisinajattelua. Murto tapahtui kun suurin osa kansakunnasta oli nenä kiinni telkkarissa katsoen Muhammed Alin ja Joe Frazierin välistä ottelua, jota pidettiin “Vuosisadan otteluna”. Murtovarkaiden identiteetti pysyi tuntemattomana yli 40 vuoden ajan.
Pian dokumenttien varastamisen jälkeen aktivistit, jotka kutsuivat ryhmäänsä nimellä Citizens’ Commission to Investigate the FBI, alkoi vuotaa järkyttäviä yksityiskohtia FBI:n väärinkäytöksistä mediaan. Dokumentit paljastivat COINTELPRO:n, FBIn salaisen vastatiedusteluohjelman (Counterintelligence Program), globaalin, salaisen, epäperustuslaillisen yhteiskunnalliseen toimintaan kuten mielenosoituksiin, yhteiskunnan muuttamiseen ja toisinajatteluun erikoistuneiden ryhmien valvonnan, soluttautumisen ja häirinnän. Kohteisiin kuului pastori Martin Luther King, Mustat Pantterit, Amerikan intiaaniliike, Young Lords, sotaa vastustavat ryhmät, mustia kirjakauppiaita ja muita ryhmiä. Vuodetut dokumentit saivat aikaan kongressin tutkinnan, lisäsivät valvontaa ja lopulta johtivat Foreign Intelligence Surveillance Actiin.
FBI ei koskaan tiennyt ketkä murrossa olivat mukana kunnes vuonna 2014 useat murtovarkaista tekivät identiteettinsä tunnetuiksi kirjan The Burglary julkaisun myötä, jonka on kirjoittanut Washington Post entinen toimittaja Betty Medsger, joka oli raportoinut dokumenttien vuodosta vuonna ’71. Vuonna 2014 Betty Medsger oli haastateltavana Democracy Now!:ssa
BETTY MEDSGER: Yksi asia jonka muistan noista tiedostoista oli se todella ilmiselvä afroamerikkalaisten valvonta, joka niissä kuvattiin. Se oli Philadelphiassa, mutta se oli myös koko maan kattavaa. Ja se oli varsin hämmentävää. Ensin siinä kuvattiin valvonta. Sitä tehtiin joka paikassa jossa ihmiset kokoontuivat — kirkoissa, kouluissa, lähikaupoissa, kaikkialla. Mutta oli myös erityisesti säädetty, että FBI-agentilla piti olla vasikka, sellainen jonka pakeilla käytiin parin viikon välein ja hänelle puhuttiin siitä mitä tämä oli nähnyt muiden mustien tekevän. Ja Washington DC:ssa tuohon aikaan oli kuusi vasikkaa jokaista FBI-agenttia kohden, jotka vasikoivat mustista. Valvonta oli niin laajalle levinnyttä, että se sai useat ihmiset, varsin tyynet ihmiset kongressissa ja muualla, vertaamaan toimintaa Stasiin, pelättyyn Itä-Saksan valtionpoliisiin.
AMY GOODMAN: Kolme murtovarasta tuli Democracy Now!:n vuonna 2014 eräässä ensimmäisistä yhteishaastatteluista. Keith Forsyth oli tiirikoitsija murrossa. Hän toivoi murron vauhdittavan Vietnamin sodan loppumista.
KEITH FORSYTH: Sota oli kiihtymässä eikä laantumassa. Ja mielestäni se mikä minua todella häiritsi oli, että pian Kamputsean valloituksen jälkeen neljä opiskelijaa tapettiin Kent Statessa ja kaksi muuta Jackson Statessa. Ja — olen pahoillani, minun pitäisi pystyä käsittelemään tätä näiden vuosien jälkeen. Ja se todella sai minut raivon partalle, että oli aika tehdä enemmän kuin — kuin vain protestoida ja marssia kylttien kanssa.
AMY GOODMAN: John Raines oli yksi murtovarkaista. Murron aikaan hän oli uskontotieteen professorina Temple Universityssa.
JOHN RAINES: Ongelmana oli, että J. Edgar Hoover oli koskematon. Hän oli kansallinen ikoni. Tarkoitan, että oli presidenttejä jotka pelkäsivät häntä. Ihmiset, jotka valittiin vlavomaan J. Edgar Hooverin FBI:a olivat joko hänen pauloissaan tai pelkäsivät häntä. Kukaan ei vaatinut häntä tilille. Ja se tarkoitti, että jonkun piti saada käsiinsä puolueetonta todistusaineistoa siitä mitä FBI teki. Ja tämä johti ideaan, jota Bill Davidon ehdotti meille: Murtaudutaan FBI:n toimistoon, otetaan paperit mukaan ja saadaan todisteet siitä mitä he tekevät heidän omalla mustaa valkoisella.
AMY GOODMAN: Tuossa John Raines puhui Democracy Now!ssa vuonna 2014. Hän kuoli vuonna 2017. Rainesin vaimo Bonnie Raines auttoi häntä murtautumaan FBI-toimistoon Mediassa, Pennsylvaniassa, 50 vuotta sitten. Murron aikaan Johnilla ja Bonniella oli kolme nuorta lasta. Hän on nyt kanssamme hänen kotoaan Philadelphiasta käsin. Mukana on myös Paul Coates, Black Classic Pressin ja BCP Digital Printingin perustaja ja omistaja. Hän on entinen Mustien Panttereiden jäsen ja kapteeni Baltimoressa. Mustana kirjakauppiaana FBI oli ottanut hänet COINTELPROn kohteeksi. Ja kyllä, hän on myös tunnetun kirjailijan Ta-Nehisi Coatesin isä.
Me toivotamme tervetulleiksi molemmat Democracy Now!:n. Bonnie, sinä olit se joka oli tutkinut paikkaa — pitääkö paikkansa? — joka meni näihin FBI:n toimistoihin — Mediassa, Pennsylvaniassa — etukäteen hankkimaan jotain hajua näistä kahdesta huoneesta.
BONNIE RAINES: Juuri niin. Tarkoitan, että me olimme käyneet tutkimassa rakennusta ulkoa, joten me tiesimme keitä poliisipartiot olivat. Mutta piti mennä sisälle toimistoihin jotta näkisimme oliko siellä hälytysjärjestelmiä ja mikä sisustuksen pohja-asettelu oli, missä ne ovet olivat minkä läpi meidän piti tulla. Ja niin minun piti soittaa ja sanoa että olen Swarthmore Collegen opiskelija, joka tekee tutkimusta naisten mahdollisuuksista FBI:ssa, ja mietin että olisiko haastattelulle mahdollisuutta toimiston johtajan kanssa. Ja he antoivat minulle tapaamisajan varsin hyväntahtoisesti. Ja minä yritin näyttää joltain aivan muulta kuin minä normaalisti arkisin näytän. Piilotin ulkomuodostani niin paljon kuin vain suinkin kykenin. Mutta he olivat suopeita ja antoivat minulle noin puoli tuntia aikaa. Ja se antoi minulle mahdollisuuden nähdä sijoittelun sisältä, nähdä että siellä ei ollut hälyttimiä, että kaapit eivät olleet edes lukittuja, ja tarkastaa myös mahdollisen toisen murron yönä läpi mentävän oven.
JUAN GONZÁLEZ: Ja, Bonnie, kerroit Will Bunchille The Philadelphia Inquirerin haastattelussa että “Viisikymmentä vuotta sitten me olimme rikollisia, ja nyt me olemme sankareita.” Voisitko puhua siitä miten — päätöksestäsi mennä tähän mukaan? Tuohon aikaan olit 29-vuotias, kolmen lapsen äiti.
BONNIE RAINES: No, aviomieheni ja minä, me olimme olleet mukana värväyksen vastaisessa liikkeessä, niinkutsutussa katolisessa vasemmistossa, aiemmin, ja menimme kutsuntapaikkoihin keskellä yötä ja veimme kutsuntapaperit tuhotaksemme ja yritimme häiritä värväysjärjestelmää. Joten, tykkäämme sanoa että opimme murtotaitomme nunnilta ja papeilta.
Mutta kun kaikki nunnat ja papit Vietnamin sodassa eivät merkanneet juuri mitään ja me tajusimme, että valtio valehteli kansalaisilleen sodasta, meidän mielestä meidän piti ottaa toisenlainen — erilainen askel kansalaistottelemattomuudessa ja päästä näyttämään mitä FBI-agentit tekivät Philadelphian alueella, niitä asioita jotka olivat epäperustuslaillisia, epämoraalisia ja laittomia. Ja ainoa tapa tehdä niin oli saada käsiimme papereita, niin että se näytti rationaaliselta asialta tehdä saadaksemme totuuden julki Amerikan kansalle.
JUAN GONZÁLEZ: Ja haluaisin tuoda Paul Coatesin keskusteluun ja kysyä sinulta, Paul: Sinun perspektiivistäsi, sinun mukanaolosi Mustissa Panttereissa tuohon aikaan, miltä ryhmä näytti ja mikä tämän murron vaikutus oli, näiden paljastuksien COINTELPROsta, sinuun ja teidän organisaatioon?
PAUL COATES: Tiedätkö, suurin impakti, mielestäni, tuohon aikaan oli — me tiesimme jo että meidän joukkoomme soluttaudutaan. Me tiesimme mitä provokaattorit olivat. Me tiesimme jo, että FBI piti meitä jatkuvan valvonnan alaisina. Mutta en usko että kukaan meistä tuohon aikaan todellakaan tiesi koko COINTELPRO-ohjelman laajuutta. Me näimme valvonnan, me näimme häirinnän ja teot joita valtio, sen laajassa merkityksessään, teki. Mutta murto oli itse asiassa, minä tykkään pitää sitä, se mikä antoi lihan luiden päälle sille mikä tultiin tuntemaan myöhemmin COINTELPROna. Ja he tekivät sen tavalla — kaipa siten kuin he aikoivatkin sen tehdä, niinkuin he tekivät FBI:n omien dokumenttien kanssa. He nimesivät ihmisiä. He nimesivät paikkoja. Ja dokumentaatio palveli meitä sekä silloin, että se palvelee meitä nyt — se jatkaa meidän palvelemistamme. Ja mielestäni se on se suuri impakti. Se teki näkyväksi sen mitä me tiesimme olevan olemassa jo, mutta mitä me emme oikeasti kyenneet näkemään.
AMY GOODMAN: Meinaan, että itse asiassa, tämä oli ensimmäinen kerta — eikö ollutkin? — kun COINTELPRO tehtiin tunnetuksi, Bonnie, nämä dokumentit jotka julkaisit kaikkialle. Ja sitten, Paul, tämä koko tarina sekä FBIn sodasta Black Power -liikettä vastaan, mutta erityisesti — ja tämä on osoitettu suoraan sinulle — mustien omistamia kirjakauppoja vastaan, miksi he näkivät sinun omistamasi kaltaiset mustien kirjakaupat uhkana?
PAUL COATES: Kyllä, se on totta, Amy. Mielestäni paljon siitä liittyy FBI:n historiaan tiettyjen sosialistiryhmien valvonnassa ja tiedetään, että kirjakaupat ovat kriittisiä informaatiokeskuksia, niinkuin ne olivat minunkin yhteisössäni. Ja meidän perustamamme kauppa todellakin oli, koska se oli sen tarkoitus. Sen tarkoitus oli olla infopaja, erityisesti ihmisille — ei pelkästään Panttereille, vaan ihmisille jotka olivat vankilassa, vapautumassa vankilasta ja muuttumassa osaksi yhteiskuntaa. Meidän mielestämme sellaista informaatiota tarvitaan.
Ja toki, me saimme niskoillemme paljon — paljon painetta FBI:lta, paljon painetta valtiolta ja kaupungilta samaan aikaan, joiden mielestä tämä oli uhka. Pelkkä ajatus informaatiosta, pelkkä ajatus tiedosta, saattoi antaa ihmisille paremman mahdollisuuden yhteisössä ja asioiden tekeminen yhteisössä oli heille uhka.
AMY GOODMAN: Joten, Juan, tämän tarinan alussa me puhuimme kohteina olleista ihmisistä — Mustat Pantterit, sodan vastainen liike, rauhanaktivistit ja Young Lords. Sinä olet yksi Young Lordsien perustajista. Voitko vähän puhua ajatuksistasi tuohon aikaan?
JUAN GONZÁLEZ: No, mielestäni se mitä Paul sanoo, me ymmärsimme että organisaatioissamme oli agentteja, mutta me emme koskaan ymmärtäneet miten systemaattista ja laajalle levinnyttä se oli. Ja muistan, erityisesti — tämä on vuosi ennen murtoa FBI-toimistoon Mediassa, Pennsylvaniassa — matkasin toisen Young Lord -jäsenen kanssa, me luulimme että salaa, Puerto Ricoon tutkailemaan uusien paikallisjärjestöjen perustamista. Ja me olemme lentokoneessa matkalla San Juaniin. Yhtäkkiä me näemme nuoren afroamerikkalaisen asianajajan, jonka me tunsimme Itä-Harlemin lakituesta. Ja hän tuli luoksemme, istui alas, alkoi vitsailla. Ja me sanoimme hänelle, “No, Bobby, mitäs teet? Olet lakituessa. Miksi menet Puerto Ricoon?” Hän sanoi, “No, en enää työskentele lakituessa, työskentelen USA:n oikeusministeriölle. Ja minulle on annettu teidän tapauksenne. Ja haluan teidän tietävän” — hän katsoi meitä suoraan silmiin ja sanoi, “haluan teidän tietävän, että jokaikinen sekunti mitä olette Puerto Ricossa, teidän perässänne on CIC:n agentit.” Se on Puerto Ricon vastine Red Squadille. “Ja minne tahansa menettekin Puerto Ricossa, me tulemme olemaan siellä.” Ja, kumma kyllä, he sekä seurasivat aina meitä että haastattelivat ketä tahansa me saatoimme siellä puhutellakin, koska heille se oli tarpeellista että he näyttäytyivät jokapaikassa.
Ja minä haluan kysyä Paulilta, koska ihmiset eivät tajua sen psykologista impaktia näihin organisaatioihin että pitää tietää että on agentteja niissä mutta ei tiedetä keitä agentit ovat. Ja usein ihmiset olivat kohteina, jotka olivat syyttömiä, mutta joita väärin perustein luultiin agenteiksi, ja todelliset agentit olivat edelleen antamassa tietojaan tasaiseen tahtiin ja luomassa eripuraa ryhmiin.
PAUL COATES: Kyllä, Juan, olet niin oikeassa. Niin oikeassa. Se oli kuin kaksiteräinen miekka, yhtäältä oli agentteja jotka tekivät itsensä tunnetuksi, ja silloin tiesi että oli paljon muitakin agentteja jotka olivat tuntemattomia, mutta sitä vain oli — sanotaan, että olit vaikka tekemässä tänään jotain, informaatio siitä lähetettäisiin monin tavoin seuraavana päivänä, ja niin tiesi että joku tiesi sisäpuolella siitä.
Ja, Juan, mahdollisesti sinullakin oli tämä kokemus myös. COINTELPROlla oli vaikutuksensa tapahtumiin kun niitä oli. Mutta nyt me puhumme 50 vuotta sen jälkeisestä ajasta, viisi vuosikymmentä, Juan, ja me edelleen yritämme pohtia sitä ketkä olivat tuon aikaisia agentteja. On pakko — käynnissä olevat asiat, mutta myös meidän liikkeelle laittamamme huhut, ihmisten identifiointi joita ei ollut — niinkuin sanot, ketkä eivät olleet agentteja, mutta heidät leimattiin agenteiksi. Tänäkin päivänä, Pantteripuolueen toverien kesken, on keskusteluja joissa joku nimi tulee esiin, ja sitten sanot että “no, hän oli vasikka, etkö tiennyt? Tai hän oli agentti, etkö tiennyt?” Vaikka se ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Me käymme edelleen läpi niitä huhuja jotka melkein oikeasti hajottivat liikkeen kahtia tuohon aikaan. Me edelleen käymme läpi niitä huhuja nyt, ja ne edelleen repivät meitä.
AMY GOODMAN: Joten, haluan tuoda myös mukaan Bonnie Rainesin puhumaan viimeisimmästä Media 8:n jäsenestä, murtovarkaista, joka oli juuri tullut esiin tekstillä San Francisco Chroniclessa, “50 vuotta FBI-toimiston murron jälkeen, sanrafaelilainen mies paljastaa roolinsa.”
Ja siinä lukee, “Kauan ennen Pentagonin papereita, ennen Wikileaksia, ennen Edward Snowdenin NSA-tietoja, kahdeksan ihmisen Vietnamin sotaa protestoinut ryhmä liittyi yhteen murtautuakseen varastamaan FBI:n papereita Pennsylvanian toimistosta.” Ja se jatkuu, “Ralph Daniel puristautui ovista läpi ja katseli ympärilleen pimeään huoneeseen. He olivat käyneet läpi tämän pienen FBI-toimiston Philadelphian Mediassa kuukausia ennen. Nyt hän oli sisällä. Paperipinojen hyllyt kutsuivat. Tämä oli hetki jota kahdeksikko oli suunnitellut. He olivat pitkään epäilleet FBI:n mädännäisyyttä ja olivat vakuuttuneita siitä, että nämä paperit osoittaisivat sen todeksi.” Daniel oli 26 tuolloin, “aukaisi ensimmäisen metallikabinetin oven, nappasi käsiinsä papereita ja tunki ne matkalaukkuun. Hänen hanskoitetut kätensä tärisivät. Murtautujien piti kiirehtiä. He olivat valinneet maaliskuun 8:nnen 1971, koska Muhammed Alin mestaruusottelu Joe Frazieria vastaan Madison Square Gardenissa pitäisi suurimman osan maata ja maailmaa — ja kaikkein tärkeimpänä, FBI-agentteja ja poliisia — liimautuneina telkkariin ja radioon muutaman tunnin ajan. Yksi tunkeutujista kykeni kuulemaan lähetyksen läheisistä asunnoista.”
Joten, he ajattelivat että matsin äänet peittäisivät teot, eikö niin, Bonnie? Ja olitko yllättynyt nähdessäsi Ralph Danielin astuvan esiin?
BONNIE RAINES: Olin ilahtunut että Ralph teki niin. Hän oli keskeisessä roolissa murrossa. Ja hän oli vastahakoinen kertomaan osuudestaan aiemmin, koska hän pelkäsi että se vaikuttaisi hänen uraansa. Mutta hän on aina ollut meidän kanssamme yhteyksissä, vuodesta 2014 lähtien. Ja on hienoa että hän on mukana kertomassa tarinaa nyt, mikä on merkittävää.
Me kaivoimme jokaisen dokumentin, varmaankin jotain tuhat dokumenttia. Me emme jättäneet mitään jälkeemme. Ja palaten siihen mistä puhuttiin aiemmin, yksi löytämistämme muistioista, dokumentti sanoi siitä että agenttien tulisi lisätä paranoiaa vasemmiston keskuudessa niin, että he uskoisivat että FBI-agentti vaanii jokaisen postilaatikon takana. Niin he halusivat antaa kuvan siitä, että kaikki kaikkialla olivat valvonnan alla ja ettei kukaan voisi uskoa perustuslaillisten oikeuksiensa olevan suojeltuja.
JUAN GONZÁLEZ: Ja, Bonnie, meillä on arviolta 30 sekuntia jäljellä, mutta voisitko kertoa — tämän päivän opit, Black Lives Matter -liikkeelle ja muille aktivisteille, tästä COINTELPROn ajasta?
BONNIE RAINES: No, me olemme päässeet juuri Trumpin ajasta, ja mielestäni me näimme läpinäkymättömyyden ja vastuuttomuuden vaikutukset. Ja nyt me joudumme todella vaatimaan, että vallassaolijat olisivat läpinäkyviä ja tilivelvollisia. Ja että tavallisen kansalaisen tulee huomioida, olla tietoinen ja olla valppaana, ja sitten kutsua vallassaolijoita vastaamaan teoistaan.
AMY GOODMAN: Me jätämme asian nyt tähän. Ja kiitos niin paljon mukanaolosta, Bonnie Raines, yksi vuoden 1971 murtovarkaista FBI:n toimistoon Mediassa, Pennsylvaniassa, sekä Paul Coates, Black Classic Pressin perustaja ja johtaja. Minä olen Amy Goodman, ja mukana on myös Juan González.
Artikkelin julkaissut Democracy Now
