Neliovinen Tesla ohittaa Little Avenuen junakiskot kovalla vauhdilla ja lentää ilmassa ennen kontrollin menettämistään ja törmäämistä Assikinackin koulun parkkipaikalle.
Se välähtää ennen kuin näet sen tulevan kuvaan. Aivan kuin se materialisoituisi, vähän kuin elokuvassa Paluu Tulevaisuuteen.
Marraskuu on ollut se kuukausi jolloin voi nähdä avaruusolentojen aluksen Orionin tähtisumun M42 lähellä. Orionissa on havaittu UFOja ennenkin.
Orionin tähtisumu (tunnetaan myös nimellä Messier 42, M42, tai NGC 1976) on diffuusi tähtisumu Linnunradalla, etelään Orionin vyöstä Orionin tähtikuviossa.
M42 sijaitsee etäisyydellä 1,344 ± 20 valovuotta ja on lähimpänä massiivista tähtimuodostelmaa Maasta katsottuna.
Marraskuun 7. päivänä 2018 käyttäjä Moonshot23 havaitsi suuren sikarinmuotoisen UFOn liikkuvan Orionin tähtisumusta M42 hänen screenilleen kun hän kävi läpi kuvia tähtisumuista. ”Kolme sekuntia kuvien välissä ei venytä kappaletta, testasin sitä”, hän sanoo.
Viime vuonna marraskuun 29. päivänä 2017 taivastarkkailija Pohjois-Carolinasta keräsi tietoja Orionin tähtisumusta M42.
Kun hän tarkensi teleskooppiaan, jättiläismäinen sikarinmuotoinen UFO ilmaantui hänen läppärinsä ruudulle, jonka hän kuvasi yhdessä 30.2 sekunnin freimissä.
Juuri kun hän ajatteli innon laantuneen, useita muita esineitä ilmaantui hänen läppärinsä ruudulle, jotka hän myös tallensi 5 freimin sarjassa 30.2 sekunnin freimeinä, ja niistä selkeästi näkyy esineiden liike freimien alareunassa.
Alla on kuvamateriaalia suuresta sikari-UFOsta joka kuvattiin marraskuun 7. päivänä 2018.
Raamatullisia ennustuksia on jälleen alkanut kasaantua verkkoon syyskuun 23. päivästä vuotta 2017. Tuolloin kalenterin mukaan vietetään juutalaisten uutta vuotta, ja suurin osa näistä profetoivista videoista onkin perin kristillisiä.
Robert Breaker on yksi kristitty mies joka on ennustanut Rosh Hashanan aikoihin tapahtuvista enteistä. Hän ennusti jo vuodelle 2015 samaa, ja hän on uusinut tulkintansa vuoden 2016 lopulla:
Videolla käsitellään raamatullisia aiheita mm. tähtikuvioiden ja kalenterin päivämäärien kautta.
Steve Clocolllanti sanoo ilmestyskirjan 12. luvun olevan koko raamatun yksityiskohtaisin profetia.
Tästä aiheesta on monia muitakin videoita niille jotka tykkäävät:
https://www.youtube.com/watch?v=RayFMnnMA_A
Monet muistavat kyllä aiemmat Rosh Hashanat jolloin mitään ei käynyt. Mutta tässä vähän ihmeteltävää niille joita aihe kiinnostaa.
Tammikuussa 2017 CIA julkisti 930 tuhatta ennen salattua UFO-dokumenttia verkkosivuillaan. (Huom: Näiden yhtäkkinen julkaisu on osa UFO-paljastusprojektia.)
Eräs näistä kertoi vuonna 1968 nähdystä kuudesta UFO-havainnosta Intiassa, Nepalissa ja Bhutanissa.
Intialaiset UFO-havainnot tuon jälkeen ovat olleet hajanaisia verrattuna maihin kuten USA ja Venäjä. Mutta tämä suhteellinen niukkuus ei pidättele pientä (mutta määrätietoista) UFO-tutkijoiden yhteisöä Intiassa.
UFO-tutkija Vaishnav kertoi Hindustantimesille “Minua kiehtoo miksi niin monet havainnot tehdään Rajasthanissa ja läntisessä Bengalissa, mutta erityisesti Kongka La Passissa Ladakhissa.”
Kongka La Pass on kietoutunut mysteeriin.
Sen lisäksi, että ihmiset ovat nähneet UFOjen laskeutuvan ja UFOjen nousevan maasta, omituisia värikkäitä orbeja, sekä vuonna 2004 Lahaul-Spitin alueella Himachal Pradeshissa Ladakhista etelään viisihenkisen geologien ja jäävuoritieteilijöiden tutkimusretkellä omituisen näyn. Retkikuntaa veti ahmedabadilaisesta ISROn avaruussovelluskeskuksesta tri. Anil Kulkarni. He filmasivat vähän yli metrin pituisen ”robotinkaltaisen” hahmon joka ”käveli” vuorenrinnettä, lähti liikkeelle pystysuoraan ja katosi taivaalle kun tiedemiehet lähestyivät sitä.
Jopa Google Earth oli pimeänä mahdollisesta salaisesta UFO-tukikohdan sisäänkäynnistä Himalajan vuorenhuipulla, jonka nimi on The Snow Saddle, joka sijaitsee samalla alueella kuin Kongka La Pass, Ladakh, Lazai ja mystinen Aksai Chin -järvi. Google Earthissa näkyi musta aukko Aksai Chin -järven kohdalla.
The Snow Saddlen pimeä kohta: 27°47’43.40″N 86°49’6.40″E
Aksai Chin -järven pimeä kohta : 35°10’39.74″N 79°50’27.91″E
Vaikka Intian havainnot ovat olleet harvassa, Kongka La Passin havainto on yksi suurimmista aikamme mysteereistä.
Video alla näyttää useita uskomattomia UFO-havaintoja jotka ovat tapahtuneet Intiassa.
Metallinpaljastinta käyttelevä aarteenetsijä löysi pieneltä metsäalueelta useita säiliöitä; lasipurkkeja, suolasirottimia, rasioita… Eräs lasipurkki oli kolikoineen ja/tai helyineen tiukkaan suljettu. Se näytti aikakapselilta.
Purkin avaamisen jälkeen hän omituisia asioita, mutta niistä eniten silmiin pisti jonkinlainen UFO-käsikirjoitus. Siinä on mukana kuvaus, päivämäärä ja erittäin tarkka sijainti ja suunta suhteessa taivaankappaleisiin.
Eräs kommentoija tutki asiaa hieman ja tämän hän sai selville:
Ensivilkaisulla lasipurkin sisältö menee noin 30-40 vuoden taakse, ja se tuntuu olevan Hoodoo-tradition tai wiccalaisen rakkausloitsun mukaan rakennettu, jota joskus nimitetään myös pulloloitsuksi. Hoodoota ei tule sekoittaa voodooseen.
Purkkiin tulee laittaa rakkauden kohteeseen (Grace Kelly?) liittyvä jokin esine ja päivämäärä joka liittyy johonkin tapahtumaan. Kolikot ilmeisesti ovat näitä esineitä. Jokaisen kolikon arvo voi liittyä myös johonkin merkitykseen mutta koska tätä ei voi saada selville ilman loitsun merkityksen tietämistä.
Grace Kelly (marraskuun 12, 1929 – syyskuun 14, 1982) oli amerikkalainen näyttelijätär josta tuli Monacon prinsessa hänen mentyään naimisiin prinssi Rainier III:n kanssa huhtikuussa 1956.Hän kuoli syyskuun 14. päivänä 1982, päivän sen jälkeen kun hän sai sydänkohtauksen ajaessaan autoa, mistä aiheutui autokolari. Tähän päivään mennessä hänen kuolemaanssa on ympäröinyt mysteeri.
UFO-osio lasipurkin sisällössä on kokonaan toinen asia.
Koska Grace Kelly on kuollut, oliko UFO-tapaus liitetty mukaan purkkiin koska haluttiin kuvata hänen kuolemaansa? Niinkuin avaruusolentojen abduktio?
Lasipurkki tuntuu liittävän yhteen kaksi tapausta — rakkauden ja mahdollisen avaruusolentojen abduktion.
Lasipurkin sisältö esittää seuraavaa:
Henkilökohtainen esine: Valokuva, hiuksia, kynnenpala, verta tai jokin muu esine loitsun kohteelta.
Rukous: Symbolisoi suurta voimaa. Rukous voi pitää sisällään myös viestin.
Nesteitä: Yleensä pullossa on jotain nestettä, ja valittu neste riippuu halutusta aikaansaatavasta lopputuloksesta.
Kivi tai kristalleja: Näillä saadaan aikaan voima.
Höyheniä: tarkoittavat Herran siunausta.
Ensimmäisellä videolla aarteenetsijä löytää purkin sekä muut esineet.
Toisella videolla näytetään purkin avaus ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun purkki suljettiin.
Tämän UFOn kuvasi Streetcap1 Youtubesta. Se on erittäin tumma ja siinä on paljon yksityiskohtia. Sen tummuus ja muoto mahdollisesti viittaavat siihen että kyseessä on Musta Ritari -satelliitti.
Musta ritari on muinainen astronauttisatelliittijärjestelmä joka on asetettu maapallon kiertoradalle tuhansia vuosia sitten. Ketkä näin tekivät? Mahdollisesti avaruusolennot jotka ovat planeetta X:llä, joka myös tunnetaan nimellä Nibiru. Mystinen planeetta jonka NASA sanoo olevan olemassa, mutta jonka kiertoaika on 10-15 tuhatta vuotta maapallon ympäri.
Seuraavalla videolla näkyy uskomaton Falcon 9 -raketin laskeutuminen avaruudesta maahan. Tämä oli SpaceX:n CRS10 -tehtävä joka laukaistiin Kennedyn avaruusasemalta helmikuun 19. päivä 2017 kello 2.38 itäistä aikaa.
Laukaisu tapahtui laukaisualusta 39a:lta — samalta alustalta josta ihmiset menivät kuuhun ja jolta viimeisin sukkula laukaistiin.
Laskeutumisprosessiin aikana, kohdassa 0.10 videolla, tuntematon pyöreä esine ilmestyy ja ohittaa Falcon 9 -raketin.
Se muistuttaa mystistä esinettä joka liikkui räjähtävän raketin ohi laukaisualustalla viime vuonna.
Ei ole täysin selvää mikä esine on joka raketin ohitti, mutta on ehdotettu että se oli raketin osa joka on irronnut siitä laukaisuvaiheiden eroamisen hetkellä.
Menneisyydessä Etelänapamanner oli paljon dynaamisempi paikka kuin kukaan olisi voinut kuvitellakaan.
On vaikeaa kutiella että siellä on vuoria jääpeitteen alla, mutta Gamburtsevin vuoriston jyrkät huiput ulottuvat 3000 metrin ja levittäytyvät 1200 kilometrina alueelle mantereen yli. Jääpeitteen alla on siitä huolimatta massiivisia nestejärviä.
Toinen sisäänkäynti? Koordinaatit: 66° 6’13.62″S 100°36’36.09″E
Etelänapamantereen jääkerrostumat piilottavat suuren määrän mysteerejä alleen. Tutkimuksesta Antarktiksen historiaan paljastuu tärkeitä yksityiskohtia jotka johtavat pian tapahtuvaan UFO-paljastukseen koskien Etelänapamannerta.
Tässä videossa Steve Quayle puhuu tulevasta Antarktiksen UFO-paljastuksesta.
Vuonna 1838 Edgar Allan Poe julkaisi The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket:n joka kuvaa seikkailua Etelänapamantereella, jossa löydetään muinaiset rauniot, labyrintit ja egyptiläisiä hieroglyfejä seinillä.
Kuva 1: Lähikuva kiinnostavasta seinästä ja maa-alueesta Etelänapamantereella.
Koordinaatit: 69°17’50.07″S 157°35’57.49″E
Vuonna 1936 Howard Philips Lovecraft julkaisi novellin tieteellisestä retkestä Etelänapamantereelle nimeltään “At the Mountains of Madness” (suom. Hulluuden Vuorilla) Astounding Stories -lehdessä. Retkikunta meni paljon kauemmas kartoitetusta vuoristoalueesta joka on korkeampi kuin Himalaja. Retkikunnan jäsenet löysivät muinaisia raunioita, labyrintteja, ja seiniä jotka olivat omituisten hieroglyfien peitossa.
Vaikka molemmat tarinat ovat fiktiota, tiedämme että fiktio on yleensä aika lähellä faktaa.
Onko siis mahdollista että korkeasti kehittyneen muinaisen sivilisaation jäännökset ovat edelleen olemassa Etelänapamantereen maanalaisissa luolastoissa, ja onko mahdollista että muinaiset jäännökset tulevat näkyviin johtuen Etelänapamantereen alueen fyysisistä muutoksista?
Ja entäpä kaikki mystiset UFO-havainnot alueella?
Käyttämällä Google Earthia löytää joitain rakenteita ja anomalioita Etelänapamantereella jotka voivat olla jäänteitä menneisyydestä. Tottakai kaikki tämä ei vielä ole todisteita mistään, mutta se syventää Antarktiksen mysteeriä.
Kuva 2: 488 metriä pitkän suoran muinaisen seinän yläreuna?
Koordinaatit: 74°10’30.48″S 164°55’45.45″E
Kuva 3: 378 metriä pitkä suora muinainen seinä?
koordinaatit: 74° 9’43.12″S 164°54’44.90″E
Kuva 4: Tämä kuva näyttää molemmat rakennelmat. Etäisyys näiden välillä on noin 1600 metriä.