Julkiseksi tehty dokumentti CIA:n arkistoista, joka on kirjeen muodossa, jonka on lähettänyt CIA:n iskuryhmä CIA:n johtajalle, kuvaa sitä miten läheiset suhteet CIA:lla on valtavirran mediaan ja akatemiaan.
”nyt on solminut suhteet journalisteihin kaikissa kansakunnan suurimmissa uutispalveluissa, sanomalehdissä, viikkolehdissä ja televisioverkoissa” ja että ”tämä on auttanut meitä kääntämään jotkin ’tiedustelukämmit’ ’tiedustelumenestystarinoiksi’ ja että ne ovat vaikuttaneet lukemattomien muiden uutisten tarkkuuteen.”
Lisäksi siinä kerrotaan miten virasto on,
”taivutellut journalistit myöhästyttämään, muuttamaan, odottamaan tai jopa perumaan juttuja, jotka olisivat voineet negatiivisesti vaikuttaa kansallisen turvallisuuden etuihin tai vaarantaa lähteet ja metodit.”
Vaikka se on dokumentti, joka kertoo heidän halustaan muuttua avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, eri tietovuotajien kuvaamat petkutukset (esimerkki) edellyttävät meiltä rivien välistä lukemisen taitoa ja kykyä tunnistaa tiedustelupalveluiden suhteet informaatiolähteisiin, jotka eivät aina ole ilmiselviä ja niissä on sisäisiä eturistiriitoja.
Tässä on koko ongelma:
Mikä on ”kansallinen turvallisuus” ja kuka määrittää tuon määritelmän?
JFK urheasti kertoi maailmalle, että
”faktojen liiallisen ja oikeudettoman salaamisen vaarat selvästikin ylittävät vaarat, joihin vedotaan salaamisen oikeuttamiseksi.”
Hän sanoi myös, että
”on erittäin suuri vaara, että ilmaistuun suurempaan turvallisuudentarpeeseen tarttuvat ne, jotka ovat ahnaasti laajentamassa sen merkitystä virallisen sensuurin ja salailun rajoille asti.”
”Kansallinen turvallisuus” on nyt sateenvarjotermi, jota on käytetty oikeuttamaan informaation salailu, mutta kuka näitä päätöksiä tekee?
Voit lukea Mustan Budjetin salamaailmasta lisää täältä.
Joka vuosi lukemattomia dokumentteja salataan Pohjois-Amerikassa, ja sen lisäksi väärää informaatiota ja ”valeuutisia” rutiininomaisesti levitellään ympäriinsä, pääosin valtavirran uutislähteissä — todellisuus, jota selvästi kuvataan tässä dokumentissa ja jonka monet valtavirran journalistit itse ovat paljastaneet.
Edward Snowdenin paljastaman NSA:n valvontaohjelman tapaan, se on globaali ongelma.
Tri. Udo Ulfkotte, tunnettu saksalainen journalisti ja päätoimittaja yli kahden vuosikymmenen ajalta on eräs esimerkki. Hän vuosi tietoa julkiseen televisioon, esittäen että hänet pakotettiin julkaisemaan tiedustelupalvelujen kirjoituksia hänen omalla nimellään ja että näiden käskyjen tottelemattomuus johtaisi hänen työpaikkansa menetykseen. (lähde)
Sharyl Attkisson ja Amber Lyon, jotka molemmat ovat tunnettuja valtamedian journalisteja, ovat myös paljastaneet poliittisten, korporaatioiden ja muiden erikoisetujen rahoittamat ohjelmat, ja he ovat paljastaneet että USA:n valtio sekä ulkomaiden hallitukset maksavat heille toistuvasti rahaa valikoivasta raportoinnista ja informaation vääristelystä koskien tiettyjä tapahtumia. (lähde) (lähde)
Eipä unohdeta Operation Mockingbirdia, CIA:n projektia jolla kontrolloida massamediaa.
Tämä dokumentti sekä kuvaa CIA:n roolia mediassa että koko viihdeteollisuudessa yleensä, mikä antaa enemmän painoarvoa tähtien kuten Jim Carrey esittämille paljastuksille.
Hän oli vieraana Jimmy Kimmel Livessa ja sanoi, että
”Vuosien ajan talk show -isännät, ihmiset televisiossa, ihmiset komedioissa ovat olleet valtion palkkalistoilla ohjaamassa teidät harhaan, harhauttamassa teitä, naurattamassa teitä ja sellaista, tekemässä teistä onnellisia ja lammasmaisia niin ettette tiedä mitä maailmassa oikeasti on tekeillä.”
Vaikka jotkut kyseenalaistavatkin oliko tuo pelkkä vitsi, faktat ovat edelleen jäljellä.
Toinen julkkis joka oli vakavissaan on Roseanne Barr, joka viittasi CIA:n MK Ultra -mielenhallintaohjelmaan — aiemmin salaiseen tutkimusohjelmaan jolla CIA:n tieteellinen tiedusteludivisioona testasi käyttäytymisen muokkaamista ja havaintojen manipulointia ihmisolennoilla.
Se mikä tuntuu tässä olevan käsillä on yritys manipuloida kansan mielikuvaa globaaleista tapahtumista massamedian ja uutisten avulla.
Mutta se, mikä on ehkä kiinnostavinta, on että useat ihmiset ovat nyt heräämässä ja näkemässä monien näiden valheiden ja manipulointien läpi. Sen sijaan että he vain sokeasti uskoisivat sitä mitä televisiossa sanotaan, useammat ovat alkaneet ajatella kriittisesti, tehdä omaehtoista tutkimusta ja tarkastella useista eri lähteistä informaatiota.
Niin monia mahdollisuuksia on seurannut viime vuosina, jotka auttavat ihmisten nähdä tämän selvemmin. Yksi oli viimeaikainen ”valeuutisten” epidemia, jossa globaalia eliittiä uhannutta informaatiota tuli esiin.
Wikileaks on ehkä yksi hienoimmista esimerkeistä.
Valtavirran media periaatteessa kaiken muun leimaaminen ”valeuutisiksi” on ironista, ottaen huomioon sen että ilmeisesti suurin osa ihmisistä pitää valtavirran uutisia itsessään todellisina ”valeuutisina”, ja tämä on nyt enemmän ilmiselvää ylläesitetyn informaation pohjalta.
Dokumentit kertovat myös siitä seikasta, että he ovat jatkuvassa yhteistyössä viihdeteollisuuden kanssa, antaen heille neuvoja ja ohjausta kulisseissa, sekä kertovat siitä miten asiat ovat joissain tilanteissa tapahtuneet.
Henkilökohtaisesti minun mielestäni teollisuus on suurelta osin pelkästään propagandakoneisto, niinkuin patriotismi. Patriotismia ajetaan kansan niskaan tukemaan sotateollisuutta ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.
Meitä kusetetaan, sotia ei taistella puolustukseksi vaan hyökkäykseksi ja poliittisten agendojen pönkittämiseksi.
On monia syitä sille miksi CIA on eri teollisuudenalojen kanssa tekemisissä.
Akatemia
Nuoresta iästä lähtien meille opetetaan, että koulutuksen hankkiminen on keskeistä hyvälle elämälle.
Hanki hyvä duuni, tee paljon rahaa, löydä oikea kumppani — kaikki riippuvat siitä että seuraa tiettyä polkua. Kuitenkin monet konseptit ja aiheet ovat, niinkuin aiemmin on esitetty, pidetty kansan silmiltä piilossa, ja tähän kuuluu myös paljon tärkeää tiedettä.
USA:n tiedusteluyhteisö tutki parapsykologiaa (ESP, kaukokatselu, telepatia, jne.) usean vuosikymmenen ajan.
Russell Targ, fyysikko joka on työskennellyt usean vuosikymmenen ajan USA:n valtion ohjelmassa näitä konsepteja pyöritellen kertoi kokemuksistaan yli miljoona kertaa katsotussa TED-esityksessä.
Toinen esimerkki Mustan Budjetin tieteestä tulee Ben Richilta, Lockheed Skunkworksin toiselta johtajalta, joka työskenteli firmassa vuosina 1975-1991.
Häntä on kutsuttu Stealthin Isäksi, ja hän on valvonut ensimmäisen stealth-hävittäjän, F-117 Nighthawkin kehittämistä.
Ennen kuolemaansa Rich teki useita shokeeraavan avoimia lausuntoja UFOista ja avaruusolennoista.
”Meillä on jo nyt keino matkata tähtiin, mutta nämä teknologiat ovat lukittuina pimeisiin projekteihin, ja vaadittaisin Jumalan väliintulo saada heidät antamaan ne hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Kaikki mitä voit edes kuvitellakaan, me tiedämme jo miten tehdä se.” ”Meillä on jo nyt teknologia millä viedä ET kotiin. Ei, sen vieminen ei kestä ihmisen elinikää. Yhtälöissä on virhe. Me tiedämme mikä se on. Meillä on kyky matkata tähtiin.” ”On olemassa kahden tyyppisiä UFOja — niitä joita me rakennamme ja niitä joita ’ne’ rakentavat.”
Lisää näistä kommenteista ja lähteistä voi lukea tästä artikkelista joka syventyy aiheeseen yksityiskohtaisemmin.
Tällaisen informaation mukaan, mm. todistuksien sadoilta muilta ihmisiltä, ”salattu maailma” on paljon kehittyneempi kuin meidän valtavirran maailmamme on.
Tämä tietty dokumentti esittää, että virasto tapaa akateemisten instituutioiden johtoa toistuvasti. Selvästikin, niinkuin minkä tahansa muun homman kanssa, CIA etsii niitä joita he pitävät pätevinä yksilöinä. Mutta dokumentti kuvaa sen läheistä suhdetta akatemiaan yleensä.
Tämä johtuu niistä kehityskuluista ja informaatiosta, jonka akatemia on tuottanut, joka voisi uhata kansallista turvallisuutta ja täten se tulee pitää poissa kurssitarjonnasta ja kansalta.
Otetaan esimerkiksi tietopyyntöjen (FOIA) avulla saadut dokumentit, jotka paljastavat sen miten USA:n valtio on käyttänyt salaista systeemiä jolla estää joidenkin patenttihakemusten hyväksyminen. Tämän 50-sivuisen dokumentin on saanut haltuunsa Kilpatrick Towsend & Stockton, LLP, joka normaalisti edustaa suuria teknofirmoja kuten Apple, Google ja Twitter. Voit lukea koko dokumentin täällä. (lähde)
Ohjelma, jolla patenttihakemuksia vetkutellaan on nimeltään Sensitive Application Warning System (SWAS).
Yleensä kun patenttihakemus laitetaan vetämään, vaaditaan parin tarkastajan työ, jotka toimivat patenttitoimistossa, käydä läpi hyväksymisprosessi.
Tämä prosessi kestää yleensä yhdestä kahteen vuotta, mutta hakemukset, jotka SAWSiin menevät, tulee hyväksyttää useilla ihmisillä, ja se voi kestää useita vuosia.
Yksi esimerkki viivästetystä patenttihakemuksesta tulee tohtori Gerald F. Rossilta, joka haki patenttia uudelle keksinnölle, jonka hän oli kehittänyt sähkömagneettisten lähetysten häirinnän estämiseksi tietyillä taajuuksilla.
Vasta kesäkuun 17. päivänä 2014, melkein 37 vuotta myöhemmin, hänen patenttinsa hyväksyttiin. (lähde)
On tärkeää huomata (niinkuin Federation of American Scientists on raportoinut — katso viitteet), että vuoden 2014 lopulla oli 5000 keksintöä salailulistalla, joka on suurin määrä salausmääräyksiä sitten vuoden 1994. (lähde)
Steven Aftergood Federation of American Scientistsista raportoi:
Vuoden 1971 lista kertoo, että patentti aurinkopaneeleille arvioitiin uudestaan ja sitä mahdollisesti rajoitettaisiin jos aurinkopaneelien hyötysuhde olisi yli 20%. Energian konversiojärjestelmät samalla tavalla arvioitiin uudestaan ja mahdollisesti rajoitettaisiin jos niiden hyötysuhde ”ylittäisi 70-80%.” lähde
Kiitos tästä laille josta kukaan ei tiedä. Sen nimi on ”Invention Secrecy Act,” ja se on kirjailtu vuonna 1951.
Tämän lain alaisuudessa uusien keksintöjen patenttihakemukset voidaan salata, mikä rajoittaa niiden julkaisua jos valtion virastot uskovat, että niiden paljastaminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden. (lähde) (lähde)
Lopuksi
Joten, niinkuin näet, tiede ja akatemia konsensusmaailmassa pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti.
Me jatkuvasti annamme valtion instituutioiden määritellä totuuden ja todellisuuden puolestamme, määritellä rajat sille mikä on mahdollista. Monissa tapauksissa nämä paikat jonne me menemme ”oppimaan” ovat itse asiassa luovuuttamme ja kriittisen ajattelun kykyjämme heikentäviä, eivät tukevia, tahoja.
Tämä ei tarkoita, että kokemuksella ei olisi hyviä aspekteja, mutta kokonaisuutena me emme pääse kiinni täyteen potentiaaliimme.
Kun informaatiota pimitetään meiltä ja sitä samaan aikaan manipuloidaan, se vain synnyttää lisää kiinnostusta ihmisissä. Ja se on yksi aspekti nykyisessä tietoisuutemme siirtmässä, joka planeetallamme on käynnissä.
Me alamme nähdä ihmiskokemuksen eri valossa, ja alamme tunnsutaa, että muutoksen aika on todellakin täällä.
Jokin räjähti Auringon toisella puolella maaliskuun 20. päivä. Solar and Heliospheric Observatory (SOHO) näki romua lentävän ympäri Auringon itäistä puolta.
Räjähdyspaikka oli piilossa näkyviltä, joten me emme tiedä mikä räjähti. Todennäköisesti se ei ollut auringonpilkku. Astronomien mukaan todennäköisemmin kyse on magnetismista. Magneettikenttä muuttui epävakaaksi ja purkautui, minkä seurauksena plasmaa lensi avaruuteen.
Hypoteesi:
Entäpä jos tämä mystinen räjähdys Auringon toisella puolella on johtunut taivas/UFO-kappaleesta, jonka energia on paljon tuhoisampaa kuin minkään mitä me olemme koskaan nähneet, ja avaruuteen kiitävä plasman ympäröimä magneettikenttä onkin itse asiassa UFO-aluksen palasia suuresta avaruusolentojen aluksesta, jota tämä taivas/UFO-kappale ampui korkean energian säteellä.
Avaruudessa on tapahtunut paljon monenlaista viimeaikoina, mieti suurten avaruusolentojen alusten ja pienempien UFOjen ryppäiden aaltoja, joita on näkynyt ISS:n livelähetyksessä helmi- ja maaliskuussa. Nämä UFO-alukset ovat kaikki pakenemassa Auringosta poispäin.
Usean suuren ISS:n livelähetyksessä näkyneen avaruusolentojen aluksen analyysi näyttää, että ne ovat tuhoutuneet tai ainakin vakavasti vahingoittuneet, ja niiden ympärillä on useita pieniä palasia näistä UFOista, samalla kun pienempien UFOjen ryppäät voivat olla hätäpoistumisaluksia.
COVID-19 pandemiaan liittyen, katsokaa mitä maailma tekee. En voi uskoa että koko maailmantalous romahtaa tämän viruksen johdosta.
Virus ei aiheuta maailmanlaajuista talouden romahtamista. On pakko olla parempia tapoja taistella tätä virusta vastaan kuin pelkästään koko talouden alasajo.
Jotain suurempaa kuin virus on käynnissä, ja näyttää siltä että he testaavat ja eristävät kaikki tulevaa maailmanlaajuista tapahtumaa tai operaatiota varten.
Tästä perspektiivistä näyttää siltä kuin olisi käynnissä taistelu avaruudessa, ja me olemme tulilinjalla tässä.
WHO:n muistiot vuodelta 1972 selittävät miten muuttaa rokotteet tappamisen välineiksi.
WHO:n julkaisemat kaksi muistiota, jotka Patrick Jordan löysi, kuvaavat sen miten WHO on tarkoituksella luonut kolmen ruiskeen tappajarokotteen, joka pandemiasäädösten alaisuudessa pakotettaisiin ihmisille jonkinlaisessa korporaatioiden julistamassa fantasiaromahduksessa. Britannian Contingency Act 2004, Patriot Act USA:ssa ja kaikissa muissa maissa YK:n kontrolloimat maksukyvyttömyyden aikaansaamat tilapäishallinnot ovat niitä joihin valtioiden hallitukset tulevat siirtymään pakottaessaan hulluutta, jonka voit lukea tästä raportista.
Monia lakeja ajettiin sisään vuoden 2009 sikaflunssakäsikirjoituksen avulla, mikä mahdollistaa valtion pakkorokotukset mielenterveysohjelman alaisuudessa, jotka te kaikki puolustatte tarmokkaasti, ilman että tunnistatte sitä varjoagendaa, joka on odottamassa muuttumistaan korporaatiovaltion säännöstöksi.Ymmärtäkää yksi asia: kaikki tämä lainsäädäntö soveltuu ainoastaan oikeussubjektiin, sillä ei ole mitään sanavaltaa luonnollisen ihmisen maailmaan.
1972 WHO Bulletin 47, No 2 Muistiot #1 ja #2
Viruksiin liittyvä immunopatologia:
Eläinmallit ja niiden vaikutukset ihmisten sairauksiin teknisesti määrittävät kyvyn luoda biologisia aseita rokotteiden muodossa, jotka:
1) Täysin lamaannuttavat immuunijärjestelmän.
2) Kuormittavat jokaista uhrin kehon solua tulehduksella.
3) Kytkevät immuunijärjestelmän päälle, mikä tappaa isännän kehon sytokiinimyrskyssä.
Nämä WHO:n muistiot kuvaavat kolmessa osassa annettavan rokotteen kolmivaiheisen vaikutuksen, jotka tullaan pakolla antamaan monille ihmisille syksyllä. Rokotteilla väitetysti hoidetaan virusta, jonka WHO on itse auttanut luomaan ja laskemaan liikkeelle.
Tämä on kriittinen todiste WHO:n pitkäaikaisista aikeista. Nämä muistiot antavat parhaan ja täydellisimmän näkemyksen WHO:n ja siihen liittyvien lafkojen (kuten CDC) nykyisistä toimista. Toimista kuten kaikkein tappavimpien lintuinfluenssojen patentoiminen ja viruksen lähettäminen Baxterin sivuliikkeeseen Itävallassa, joka muutti sen aseeksi ja lähetti 72 kiloa sitä 16 laboratorioon neljässä maassa, mikä melkein sai aikaan globaalin pandemian.
Jokainen rikos tarvitsee motiivinsa, indikaation siitä että se oli tarkoituksellista, suunniteltu tapaus. WHO:n muistiot tarjoavat näyttöä juurikin sellaisesta tarkoituksellisesta pitkäaikaisesta suunnittelusta tappaa ihmisiä heikentämällä heidän immuunijärjestelmäänsä ensimmäisellä rokotteella, ruiskuttamalla elävää virusta kehoon toisella rokotteeella ja luomalla sytokiinimyrsky kehoon skvaleenilla ja nagalaasilla kolmannella rokotteella.
Virus-associated immunopathology: animal models and implications for human disease:
1. Effects of viruses on the immune system, immune-complex diseases, and antibody-mediated immunologic injury Bull World Health Organ. 1972; 47(2) : 257?264.PMCID : PMC2480894 bullwho00182-0115
Virus-associated immunopathology: animal models and implications for human disease:
2. Cell-mediated immunity, autoimmune diseases, genetics, and implications for clinical research Bull World Health Organ. 1972; 47(2): 265?274 PMCID: PMC2480896 bullwho00182-0123@0 copy
Toisen maailmansodan lopussa maailmanlaajuisen konfliktin ilmasto oli muuttunut kylmän sodan synnyksi, joka muutti sotastrategian suuntaa.
Sodan aikaan Office of Strategic Services (OSS) oli tässä roolissa. Sodan jälkeen vuoden 1947 National Security Act virallisesti perusti Central Intelligence Agencyn aikeenaan laajentaa näitä operaatioita ja luoda muodollinen auktoriteetti valvomaan salaoperaatioita maailmanlaajuisesti.
Historia & Laajuus
Uuden viraston eräs ensimmäisistä tehtävistä oli tutkia käyttäytymisen muokkausta ja mielenhallintaa. Project MKUltran ajatellaan saaneen alkunsa 1950-luvun alussa, ja lähes 20 vuoden ajan CIA:n ohjelmat altistivat lukemattomia pahaa-avistamattomia amerikkalaisia huumeille, hypnoosille, aistideprivaatiolle, hyväksikäytölle ja kidutukselle. Vasta Churchin komitean kuulemistilaisuus kongressin alaisuudessa vuonna 1975 toi päivänvaloon monet CIA:n MKUltra-aktiviteetit.
Valitettavasti me emme koskaan saa tietää ohjelman koko laajuutta, sillä entinen johtaja Richard Helms märäsi MKUltra-tiedot tuhottaviksi vuonna 1973. Mutta se mitä me tiedämme on hälyttävää.
tri. Sidney Gottlieb
Project MKUltra ei ollut ensimmäinen sallittu valtion ohjelma, jossa tutkitaan kidutusta ja aivopesua; amerikkalaiset tiedustelu-upseerit ja entiset natsitiedemiehet toteuttivat varhaisia mielenhallinnan kokeita toisen maailmansodan aikaan Operation Paperclipin alaisuudessa. Paperclipista oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mielenhallinnan mahdollisuus oli CIA:lle liian suurenmoinen ohitettavaksi.
Amerikkalaiset sotavangit Koreassa puhuivat eri tekniikoista, joita kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset kokeilivat mielen hallitsemiseksi, ja Yhdysvallat ei halunnut jäädä jälkeen. Näyttääkseen omistautumisensa ohjelmalle, CIA sai luvan käyttää 6% heidän koko toimintabudjetistaan Project MKUltraan ilman ohjeistusta tai valtontaa siitä miten rahat käytettiin. Tri. Sidney Gottlieb (kuvassa) sai tehtäväkseen johtaa projektia, joka virallisesti alkoi vuonna 1953.
MKUltra halusi tehdä useita mielenhallinnan kokeita erilaisilla potilailla. Salaisuus oli keskeistä; kylmän sodan vakoojan soluttautumisen aiheuttama paranoia tarkoitti, että kaikki operaatiot siilottaisiin toisiltaan niin, ettei kukaan toinen henkilö voisi ymmärtää projektin koko laajuutta. Salaisuuden ylläpitämiseksi ja lopputulosten vääristymisen välttämiseksi tutkijat eivät kertoisi potilaille että heille annettaisiin huumeita tai että potilaille valehdeltaisiin.
Yli 44 yliopistoa käytettiin Project MKUltraan. Lisäksi useita sairaaloita, vankiloita ja lääkefirmoja rahoitettiin CIA-peiteyrityksistä tekemään eri koketa ilman että herätettiin epäilyksiä. Yhteensä yli 80 erillistä tukimustahoa sai rahaa CIA:n eri aliohjelmien kauta kokeisin, ja useimmilla tutkijoilla ei ollut ideaa siitä miksi he tekivät kokeita tai kenelle he työskentelivät.
MKUltra-operaatiot olivat niin salaisia, että edes CIA-peiteyrityksiä pyörittävät agentit eivät tienneet mitään oman operationsa ulkopuolisista asioista, väitetään.
MKUltran tavoitteet
MKUltran tavoite oli tutkia mielen kontrolloinnin ja siihen vaikuttamisen metodeja — pääosin tiedonkeruu kohteilta, jotka vastustelivat kulusteluisa. Kokeita oli lähes sata muuta: aivopestyn Mantsurian kandidaatin mahdollisuus, huumeilla aiheutettu amnesia, halvaannuttaminen ja kyvyttömyys fyysiseen toimintaan.
MKUltra pyrki myös löytämään aineita joilla aiheuttaa halvaantuminen, alkoholinkaltaisia vaikutuksia, paranoian lisääntymistä tai aivovamma. Tämä oli vain MKUltran jäävuoren huippu — kokeet eivät loppuneet siihen.
LSD:tä köytettiin Project MKUltrassa.
Kokeet
MKUltran alkupään toimiin kuului lysergiinihapon dietyyliamidin (LSD) testaaminen. Vuonna 1938 syntetisoidun LSD:n vaikutukset ja tehokkuus olivat 1950-luvulla vielä suuremmalti tuntemattomat. CIA-operatiivit halusivat tietää voitaisiinko ulkomaiset tiedusteluagentit saada loikkaamaan vasten heidän tahtoaan, ja kääntäen voisiko samaa soveltaa jenkkioperatiiveihin.
Tuhansien halukkaiden koehenkilöiden löytäminen salaa olisi vaikeaa sellaiselle massiiviselle ohjelmalle. Viranomaiset määrittivät parhaaksi tavaksi kokeiden suorittamiselle ilman epäilysten herättämistä tai viholliselle tietojen vuotamista sen ettei kerrottaisi kenellekään — edes koehenkilöille.
Valittiin koehenkilöt, jotka kaikkein pienimmällä todennäköisyydellä “panisivat hanttiin”. Vanhainkodit, vankilat ja mielisairaalat olivat suosittuja paikkoja koehenkilöille. LSD:tä annettaisiin myös lääkäreille, armeijan henkilöstölle, CIA-agenteille ja yleisölle — useimmiten heidän tietämättään.
Eräälle potilaalle annettiin LSD:tä 174 päivää putkeen; toinen tarina kertoi bordellinpitäjästä San Fransiscossa, joka tietämättään huumattiin LSD:llä ja joutui tarkkailun kohteeksi, oletuksena oli että he olisivat liian häpeissään puhumaan. Mukanaolostaan tietoiset olivat yleensä köyhiä tai hyväksikäytettyjä. Heroiininarkomaaneja käytettiin hyväksi, lahjottiin mukaan osallistumaan sillä että saisi lisää heroiinia.
Syytöksiä kuultin siitä, että tiedemiehet palkkaisivat ja sitten huumaisivat prostituoituja, tietäen että tämä ei menisi poliisin tietoon tai että syytteitä ei nostetaisi. Ne harvat koehenkilöt, jotka tulivat vapaaehtoisina, yleensä suljettiin pois härskimmistä kokeista. Eräässä tapauksessa seitsemälle vapaaehtoiselle annettiin LSD:tä 77 päivän ajan yhtäjaksoisesti.
LSD ei ollut ainoa Project MKUltrassa käytetty huume. Monia huumeita kokeiltiin eri tavoin, mm. heroiinia, morfiinia, MDMA:ta, meskaliinia, natriumpentothalia, alkoholia ja marijuanaa. Tohtorit kokeilivat myös huumeita sekaisin, erään kerran ruiskuttaen potilaalle barbituraatteja yhteen käteen ja amfetamiinia toiseen käteen.
Kuolonuhrit
Koska MKUltran tiedot suurimmaksi osaksi tuhottin, me emme tiedä ohjelman henkilökustannusten koko laajuutta. Tästä huolimatta voimme sanoa jollain varmuudella, että ohjelmaan liittyi kuolonuhreja.
Ehkäpä kaikkein tunnetuin MKUltran uhri oli tri. Frank Olson (kuvassa), armeijan tiedemies ja eräs CIA:n biosodankäynnin tutkijoista. Kuvaukset tapahtuneesta vaihtelevat, mutta Olsonin perheen mukan hän oli tympääntynyt biosodankäynnin ohjelmaan ja etsi tietä ulos.
Tri. Frank Olson
Deep Creek Lakessa pidetyn CIA-retriitin jälkeen, jossa agenteille annettiin heidän tietämättään LSD:tä, Olson kärsi pahasta paranoiasta ja hermoromahduksesta. Viraston psykiatrin arvioinnin jälkeen Olsonille suositeltiin mielisairaalaan lepäämään menoa. Valitettavasti tri. Olson ei koskaan päässyt laitokseen; arviointiaikaan New Yorkissa tri. Olson hyppäsi kuolemaansa 10. kerroksen hotellin ikkunasta. Tähän päivään asti monet uskovat, että tri. Olson “pakotettiin” hypäämään ikkunasta. Kun Olson kuoli, biosodankäynnin ohjelman paljastumisen vaara kuoli hänen mukanaan. Vaikka he eivät koskan myönnä mukanaoloaan, CIA lopulta maksoi Olsonin perheelle $750,000.
Toinen tunnettu Project MKUltran kuolonuhri oli ammattilaistennispelaaja Harold Blauer, joka kuoli tammikuussa 1953 armeijan salaisen kokeen jälkeen, jossa hänelle annettiin suuria märiä MDA:ta.
Hypnoosi & muu kokeilu
Hypnoosi oli iso osa ohjelmaa. CIA rekrytoi tunnetun skotlantilaisen psykiatrin Donald Ewen Cameronin (kuvassa), joka oli kokeillut ihmispsyyken uudelleenohjelmoinnilla pyyhkimällä muistin. Jotkut kokeet olivat epäinhimillisiä ja tarpeeksi salaisia, minkä ansiosta CIA siirsi Cameronin operaatiot Kanadaan, pois USA:n juridisten valtuuksien piiristä ja median silmistä.
Donald Ewen Cameron
Cameronin menetelmiin kuului potilaille kooman aiheuttaminen huumeila useiksi viikoiksi samalla kun näille soitettiin toistuvia ääniä tai melua. Hän käytti sähköshokkiterapiaa 30-40 kertaisella teholla normaaliin verrattuna. Hän käytti aistideprivaatiota, lukitsi ihmisiä huoneisiinsa ilman aistiärsykkeitä viikoiksi.
Näistä kokeista aiheutui merkittäviä henkilövahinkoja; Cameronin potilaat muuttuivat inkontinenteiksi, heille tuli amnesia ja äärimmäisissä tapauksissa potilas ei enää tiennyt kuka oli tai miten puhua. Koko uransa ajan Donald Cameron intti, että hänellä oi kunialliset aikeet tutkiessaan menetelmiä skitsofrenian parantamiseksi psyyken uudelleenohjelmoinnilla, mutta täysin vammautuneiden potilaiden lauma hänen hoidossaan kertoo toista.
Monet asiantuntijat ovat sen jälkeen debatoineet Cameronin käyttämistä menetelmistä ja aikeista. Ylevien aikeiden sijaan he esittävät, että Cameron suunnitteli tieteellistä järjestelmää kerätä informaatiota vastahankaisilta lähteiltä (eli kidutusta). Cameronin arvostelijat haluavat myös muistuttaa siitä, että hänelle maksettiin maltaita ja hänen annettiin toteuttaa operaatioitaan käytännössä ilman valvontaa — väärinkäytöksille valmis systeemi.
Valitettavasti me emme koskaan saa tietää mitä Cameron havainnoi tai päätteli hänen kokeistaan; hän “kuoli patikoidessa” vuonna 1967, Project MKUltran ollessa kesken. Tuntemattomista syistä Cameronin perheen sanotaan tuhonneen hänen muistiinpanonsa. Vaikka tapaus ei mahdollisesti olekaan niin läpinäkyvä kuin tri. Olsonin tapaus, jotkut asiantuntijat epäilevät Cameronin kuolemaan johtaneita syitä ja senjälkeistä kaikkien hänen muistiinpanojensa tuhoamista.
Ohjelman lopettaminen & Churchin komitea
Watergate-skandaali vuonna 1972 toi valtion väärinkäytöset yleisön tietoon. CIA-johtaja Richard Helms, aistiessaan kasvavan kuumotuksen, määräsi Project MKUltran lopetettavaksi ja kaikkien siihen liittyvien tiedostojen välittömän tuhoamisen. Helms osui oikeaan; New York Timesin artikkeli joulukuussa 1974 väitti, että CIA oli tehnyt laittomuuksia kotimaassa pahaa-aavistamattomille Amerikan kansalaisille.
Tämä artikkeli johti kongressin tutkintaan koskien näitä väitteitä, ja komitea pystytettiin vetämään tutkimuksia. Senaattori Frank Church (kuvassa) nimitettiin vetämään hänen nimeään kantavaa komiteaa.
Senaattori Frank Church
Huolimatta Helmsin käskystä tuhota tiedostot, yli 20 tuhatta dokumenttia koskien Project MKUltraa selvisi CIAn kirjaroviosta. Dokumentit selvisivät, koska ne liittyivät rahoitukseen ja ne olivat tallessa muualla (ja tuhoamiskäskyn käytyä niitä ei pidetty tärkeinä). Koska ne olivat luonteltaan rahoituksellisia, dokumentit eivä paljastaneet muuta kuin mukana olleet pelurit ja ja miten paljon käytettiin rahaa. Todelliset tutkimuksen löydökset tulisivat haastatteluista, joita Churchin komitea teki koskien Project MKUltraa.
Siis niiden, jotka tuolloin olivat vielä elossa ja halukkaita puhumaan.
Sanomalehden artikkelissa lukee: “CIA soluttautui 17 alueelliseen ryhmään, antoi LSD:tä.”
Löydökset
Vuonna 1977 Yhdysvaltain senaatti julkisti raportin Project MKUltrasta. Senaattori Ted Kennedy paljasti USA:lle, että CIA oli kuin olikin tehnyt kokeita pahaa-aavistamattomilla kansalaisilla, ja että kokeisiin liittyi LSD:tä ja että toimintaan liittyi kuolonuhreja.
CIA myöhemmin myönsi, että kokeet eivät tieteellisessä mielessä olleet järkeviä, koska muunmuassa MKUltrassa mukanaolleet agentit eivät olleet päteviä tieteellisten kokeiden tekijöitä. Sidney Gottlieb, MKUltran vastuuhenkilö, kertoi varsin vähän virallisesti ohjelmasta muuta kuin myönsi eläköityessään vuonna 1972, että tulokset olivat “käyttökelvottomia.”
Yhdysvaltain valtionkonttorin raportti vuonna 1984 paljasti, että vuosien 1940 ja 1974 välillä CIA oli altistanut tuhansia ihmiskoehenkilöitä vaarallisille aineille. Tottakai projektin dokumentteja ei ollut enää saatavilla eivätkä todistajat halunneet enää kertoa mistään, joten todellinen lukumäärä täytyy olla suurempi.
Tunnettuja koehenkilöitä & aiheeseen liittyviä teorioita
Useat tunnetut henkilöt olivat tietämättään mukana Project MKUltrassa. Theodore Kaczynski (kuvassa) oli tutkija Harvardin yliopistossa vuosina 1959-1962, kun koulu toteutti MKUltra-kokeita. Myöhemmin hänestä tulisi kuuluisa Unabomber.
Kirjailija Ken Kesey (Yksi Lensi Yli Käenpesän) oli eräs MKUltran vapaaehtoisista LSD-koehenkilöistä, vaikka tuohon aikaan hän luuli sen olevan vain paikallisessa virginialaisessa sairaalassa tehtävää tutkimusta.
Theodore (Ted) Kaczynski.
Grateful Deadin jäsen Robert Hunter oli toinen vapaaehtoinen ohjelmassa, mutta myöhemmin hän myönsi, että hän luuli sen olevan harmitonta tutkimusta viattomassa stanfordilaisessa ohjelmassa. Salamurhaaja Sirhan Sirhanin asianajaja sanoi, että tuomittu murhaaja oli MKUltra-ohjelman hypnoosin alainen, kun hän ampui Robert Kennedyn vuonna 1968.
Vieläkin härömpiä teorioita on olemassa. Jotkut ovat ehdottaneet, etä Jonestown Guyanassa oli itse asiassa eräs MKUltran testipaikka, ja että ei ollutkaan ihme että äänekäs CIA-kriitikko, kongressiedustaja Leo Ryan salamurhattiin siellä hänen vierailunsa aikana.
Nykypäivä
On epätodennäköistä, että CIA olisi lakkauttanut kaikkia kokeilullisen psykoterapian ja huumeiden testauksen ohjelmiaan. Aina muuttuva sotatilanne vihjaa tämän tyyppiseen kokeilun jatkuvan.
Project MKultran virallisissa dokumenteissa lukee, että ohjelma lakkautettiin vuonna 1973, vaikka myöhemmät todisteet puhuvat siitä, että ohjelmaa on jatkettu eri nimisenä.
Joitain selvinneitä MKUltra-dokumentteja
Vuonna 1977 tehdyssä haastattelussa 14-vuotinen CIA-veteraani Victor Marchetti sanoi, että CIA:n väitteet Project MKUltran lakkauttamisesta olivat “peitetarina”, ja että kokeita todennäköisesti jatkettiin.
Marchettin mukaan budjetin uudelleenallokointi ja uusi nimike todennäköisesti jatkaisivat ohjelmaa hamaan tulevaisuuteen.
On olemassa lista satelliittikarttakuvista, joista puuttuu dataa tai se on epäselvää. Jotkut sijainnit ilmaiseksi tarkasteltavissa satelliittikarttapalveluissa joskus kokevat tällaisia ongelmia, kun niitä tahallaan digitaalisesti sekoitetaan tai tummennetaan eri syistä.
Katsotaan nyt kuvaa Saunders Islandista, sirpin muotoisesta 8.8 kilometrin pituisesta saaresta, joka sijaitsee Candlemas Islandin ja Montagu Islandin välissä Etelänapamantereella. Kuvat on tahallaan digitaalisesti manipuloitu Google Earthissa.
Voimme vain ihmetellä miksi he ovat digitaalisesti pimentäneet osan saarta. Piilottelevatko he jotain!
Ikään kuin kupliva laava muodostaisi uuden saarekkeen?
British Antarctic Survey teki tämän löydön käyttäen satelliittikuvia eteläisestä pallonpuoliskosta.
Antarctic Survey vahvisti sulan laavan Mount Michaelin kraaterissa, joka on aktiivinen tulivuori Saunders Islandilla. Tämä laavajärvi on kahdeksas laatuaan joka Maapallolta on löydetty.
Yli kahden vuosikymmenen ajan kuuluisa Illuminati-korttipeli, jonka Steve Jackson on luonut vuonna 1994 ja julkaissut vuonna 1995, on osoittautunut yllättävän tarkaksi mitä tulee tulevaisuuden tapahtumien ennustamiseen.
Korttipelissä pahamaineiset salaseurat kilpailevat keskenään maailman hallitsemisesta karmivin keinoin, laillisin ja laittomin, ja jopa mystisin keinoin, ja sattumaa tai ei, mutta se näyttää monia kuvia onnettomuuksista ja tapahtumista, joilla on globaali vaikutus ihmiskuntaan, jotka ovat sattuneet vuoden 1995 jälkeen.
Sitä yllättyy saadessaan tietää miten viimeaikaiset tapahtumat yhteiskunnassamme ovat vieneet meitä kohti uutta globaalia diktatuuria.
Tämä on hyökkäys, jolla voi tuhota minkä tahansa paikan. Se ei vaadi toimintavuoroa. Tämä ei ole välitön hyökkäys, muut ryhmät voivat tulla väliin normaalisti. Jos hyökkäys onnistuu, kohde muuttuu Hajonneeksi. Tämä hyökkäys ei voi oikeasti tuhota kohdetta.
Kortti 2 – Tartuntatautien hoito:
Toimintanaan CDC voi toimittaa Apua yhdelle Hajonneelle kohteelle jokaisella vuorolla. Jos CDC tekee suoran hyökkäyksen tuhotakseen paikan, se voi käyttää biologista sodankäyntiä ja saa +15 hyökkäykseensä. Jos hyökkäys epäonnistuu, hyökätyn paikan omistaja tuhoaa CDC:n automaattisesti.
Kortti 3 – Markkinoiden manipulointi
Osakemarkkinoita manipuloidaan. Uuden Maailmanjärjestyksen suunnittelijoilla on varmasti globaali talousromahdus suunniteltuna.
He alkoivat suunnitella talouden rakentamista ja sitten sen alasajoa kansan ajamiseksi paniikkiin niin, että he hyväksyisivät Uuden Maailmanjärjestyksen uudet säännöt.
Ennen kuluttajien ja kansallisvaltioiden velkojen akkumuloitumista romahduspisteeseen,
Kortti 4 – Kriisinhallintavoimat: Tämä kortti voidaan pelata milloin vain, ja se lasketaan sen ryhmän toiminnoksi, johon se vaikuttaa. Lisääntynyt valta tulee voimaan välittömästi. Yhden Valtion ryhmittymän voima nousee arvoon 6. Kytke tämä kortti valitsemaasi Valtio-ryhmittymään.
Huomaa miten rivisotilas tässä kuvassa käsittelee kovakouraisesti tummaihoista vähemmistön edustajaa.
Kortti 5 – Kansannousu: Mellakat jatkuvat maailmalla kolmatta viikkoa, eikä merkkiä näy niiden laantumisesta… Jokaisen pelaajan tulee valita yksi ryhmä hänen Valtarakenteestaan ja heittää se pois. Niitä ei lasketa ”tuhoutuneeksi” kenenkään pistelaskussa.
Me näemme, että nämä kortit välittömästi lisäävät valtion hallintaa ja valtaa. Kuten kuvat kertovat, valtion virastot huijaavat saattaakseen voimaan nämä Kriisinhallintavoimat.
Viimeisenä Kortti 6 – Kuolonaamio
Kuka sitten sitä pitääkin, näkee hieman erilaisen maailman sen silmärei’istä… ja kun maski otetaan pois, erilaisesta maailmasta tulee todellinen maailma.
Luettuani JFK:n ja the Unspeakablen vuosia sitten, olen miettinyt Kennedyn salamurhaa aika paljon ja nähnyt miten “salaliittoteoriaa” käytetään lopettamaan keskustelu, signaloimaan että nyt astutaan “puhumattomalle” alueelle. Joten aloin miettiä liittyykö termin Salaliittoteoria käyttöön salaliittoa itsessään.
Aloin tutkia, ja yllätys yllätys, vuodelta 1967 löytyy CIA:n muistio, joka esittää monia Warrenin komission raportin käyttämiä vastalauseita, joita yleisesti kuullaan Kennedyn salamurhaan liittyen. CIA omisti 250 mediayritystä 1960-luvulla, käytti lähes miljardi dollaria (nykypäivän dollareissa) levittämään informaatiota, ja sillä oli paljon ihmisiä palkkalistoillaan tekemässä sen tahdon mukaisesti jokaisessa maailman suuressa kaupungissa. Ei siis ole yllättävää, että he kykenivät levittämään tämän idean muillekin.
Tämä ongelma on myös nykyään, se ei ole ainoastaan historiallinen. Cass Sunstein on Obaman hallinnon sisäpiiriläinen, joka uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas on sofistikoitunut apologia nykysysteemille. Viimeisenä artikkelisarjassa on CIA:n vuoden 1967 muistio itsessään.
CIA-dokumentti numerolla 1035-960: Aseistetun termin perusta
Lähde Memory Hole: Reflections on Media and Politics
“Salaliittoteoria” on termi, joka luo pelkoa ja ahdistusta lähes jokaisen julkisuuden henkilön sydämeen, erityisesti toimittajien ja akateemikkojen. 1960-luvulta lähtien leima on muuttunut kuritustoimenpiteeksi, joka on ollut yllättävän tehokas määrittelemään tiettyjä rajoja sille miten asioista saa puhua tai niitä tutkia. Erityisesti USA:ssa legitiimien kysymysten kysyminen epäilyttävistä narratiiveista, joita käytetään julkisen mielipiteen ohjailuun (ja täten myös poliittisten päätösten ohjailuun) on suuri ajatusrikos, joka tulee poistaa kansan psyykeestä kaikin keinoin.
Salaliittoteorian akuutin negatiiviset konnotaatiot voidaan jäljittää liberaalihistorioitsija Richard Hofstadterin tunnettuun vehkeilyyn “Uutta Oikeistoa” vastaan. Kuitenkin juuri CIA:n keskustiedustelu oli todennäköisesti se, joka oli suurimmassa roolissa termin tehokkaassa “aseistamisessa”. Kansan kyseenalaistaessa Warrenin komission raportin löydöksiä presidentti John F. Kennedyn murhasta, CIA lähetti yksityiskohtaisen direktiivin kaikille sen toimistoille. Otsikolla “Warrenin komission raporttia vastaan esitettyyn kritiikkiin vastaaminen” nimetty direktiivi oli merkittävässä roolissa sanan “salaliittoteoria” muuttamisessa aseeksi lähes kaikkia yksilöitä ja ihmisryhmiä vastaan, jotka halusivat kyseenalaistaa valtion salaiset ohjelmat ja aktiviteetit.
Tätä tärkeää muistiota ja sen laajoja vaikutuksia amerikkalaiseen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun käsitellään Florida State Universityn valtiotieteilijä Lance deHaven-Smithin kirjassa Conspiracy Theory in America. Tohtori deHaven-Smith kehitteli käsitteen valtion rikokset demokratiaa vastaan tulkitsemaan ja selittämään potentiaalista valtion mukanaoloa tapahtumissa kuten Tonkininlahden tapaus, 1960-luvun suuret poliittiset murhat ja 9/11.
CIA:n documentti 1035-960 julkistettiin vastauksena vuoden 1976 FOIA-tietopyyntöön, jonka New York Times oli tehnyt. Direktiivi oli erityisen merkittävä, koska se kuvaili CIA:n huolia koskien “Amerikan hallituksen yleismainetta” mitä tulee Warrenin komission raporttiin. Virasto oli erityisen kiinnostunut säilyttämään oman julkisuuskuvansa ja roolinsa kun se “kontribuoi informaatiota [Warrenin] tutkimukseen.”
Muistio yksityiskohtaisesti kuvaa useita toimia ja tekniikoita joilla “vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin.” Esimerkiksi lähestyttäessä “ystävällisiä eliittikontakteja (erityisesti poliitikkoja ja päätoimittajia”, tulee priorisoida heidän muistuttamistaan Warrenin komission suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestä. “[K]riitikkojen esittämät väitteet eivät perustu millekään vakavalle”, dokumentissa sanotaan, ja “spekulatiivinen lisäkeskustelu pelaa ainoastaan [kommunistisen] opposition pussiin.”
Virasto on myös ohjeistanut sen jäseniä “[k]äyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen.”
1035-960 lisäksi kuvaa erityisiä tekniikoita, joilla vastata “salaliittoihin” perustuviin argumentteihin, jotka pyörivät Warrenin komission löydösten ympärillä. Sellaiset vastareaktiot ja niiden yhdistäminen pilkkanimeen ovat olleet rutiininomaisessa käytössä eri syistä korporaatiomediassa, kommentaattoreiden ja poliitikkojen puheenvuoroissa tähän päivään asti niitä vastaan, jotka vaativat totuutta ja suoraselkäisyyttä käänteentekevistä tapahtumista maailmalla.
Vasta-argumentteja:
Yhtään uutta merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin mitä [Warrenin] komissio ei olisi tarkastellut.
Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset.
Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa.
Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen.
Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon.
Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä.
Nykyään enemmän kuin koskaan uutisten mediapersoonat ja kommentaattorit ovat valtaa käyttävässä asemassa, joista on helppo levittää propagandaa joka muistuttaa läheisesti dokumentissa 1035-960 kuvattua, ketä tahansa sellaista ihmistä vastaan joka saattaisikin kyseenalaistaa valtion hyväksymät narratiivit ja huonosti ymmärretyt tapahtumat. Dokumentissa kuvatut motiivit ja menetelmät on onnistuneesti syötetty pajunköytenä kaikelle kansalle median kautta, ja tapausten kuten Oklahoma Cityn pommitus, 9/11 ja viimeisimpänä Sandy Hookin joukkoampumiset ovat suurimmalta nielty uutisten kautta täysin kyseenalaistamatta.
Akatemian ja journalismin tutkimus näistä selittämättömistä tapauksista saattaa saada liikkeelle asiasta kiinnostuneet kansalaiset ja syntyy keskustelua, jolla on aina ollut dramaattinen ja kauaskantoinen vaikutus. Ei tarvitse kuin katsoa kehittyvää poliisivaltiota ja kansalaisoikeuksien ja perustuslaillisen suojan katoamista todisteina siitä miten hyvin tämä hienovarainen ja valheellinen pelottelutaktiikka on perustavanlaatuisesti toiminut ja rampauttanut tulevaisuuden riippumattoman itsemääräämiskyvyn ja kansalaisten voimaantumisen.
CNN ja Newsweek jokin aika sitten kirjoittivat mieltä tylsyttäviä reposteluja niinkutsuttuja “salaliittoteorioita” vastaan.
Samaan aikaan Wall Street Journal julkaisi artikkelin YK harkitsee uudelleen tutkia vuoden 1961 törmäystä joka tappoi Dag Hammarskjöldin, raportti joka mainitsi ohimennen mahdollisuudesta että Yhdysvallat olisi saattanut olla mukana YK:n pääjohtajan kuolemassa, joka näkyy valokuvassa. Sellaisten viestien ymmärtämiseksi pyydän lukijaa arvioimaan todisteita avoimin mielin — ja erityisesti epäillä sellaisia kommentaattoreita jotka käsittelevät asiaa toistellen yksikantaan termiä “salaliittoteoria” ilman minkäänlaisia oikeita todisteita mistään.
Kenelläkään ei ole aikaa tutkia kaikkea ilman jotain etukäteisajatusta asiasta. Tehokkaasti toimiaksemme me luotamme osittain lempilähteidemme esittämiin puolueellisiin kommentaareihin. Mutta jos kyseessä on suuret panokset ja me haluamme olla rehellisiä (ainakin itsellemme), meidän tulisi myöntää, että alustavat johtopäätöksemme tulisi muuttua sitä myöden kun saamme lisää dataa aiheesta.
Ehdotukseni on, että seurata Justice Integrity Projectin henkeä JFK:n salamurhatutkimuksen “Oppaasta”. Se on 11-osainen sarja, joka alkoi listalla kirjoja, arkistoja, raportteja ja videoita. Sitten se siirtyi arvioimaan eri teorioita presidentti Kennedyn vuoden 1963 murhasta. Tähän mennessä me tiedämme julkisiksi tehdyistä dokumenteista, että CIA pyöritti massiivista ja salaista kampanjaa, jolla mustamaalata Warrenin komission kriitikot “salaliittoteoreetikon” pilkkanimellä. Kampanja käytti useita CIA:lle ystävällisiä valtavirtamedioita, esimerkiksi mustamaalaamaan neworleansilaista syyttäjää Jim Garrisonia, joka näkyy alla. Garrison syytti neworleansilaista liikemiestä Clay Shawia niinkutsutusta salaliitosta murhata Kennedy. Shaw, joka on korkea-arvoisen brittiläisen tiedustelu-upseerin tuttu toisen maailmansodan ajalta, perusti tunnetun kauppapaikan New Orleansiin pian sodan jälkeen. Garrison syytti Shawia siitä, että hän oli tavannut JFK:n oikeistovastustajia suunnitellakseen heidän kanssaan Kennedyn murhan. (toim. huom. englanninkielisen artikkelin kommenteisa huomautetaan, että Shaw ennen kuolemaansa paljastui CIA-yhteyshenkilöksi: https://www.maryferrell.org/pages/The_CIA_and_the_JFK_Assassination.html)
50-sivuinen CIA:n muistio nimeltään “CIA Dispatch 1035-960” ohjeisti agentteja kontaktoimaan medialähteitä ja pilkkaamaan Garrisonia ja hänen kaltaisiaan siitä, että he kritisoivat Warrenin komission päätelmää, että Lee Harvey Oswald olisi tappanut Kennedyn ja toiminut yksin. Vuoden 1967 dokumentti on tässä alkuperäisenä, ja täällä tiivistelmänä.
Pöytäkirja CIA-tapaamisesta samalta vuodelta kertoo siitä pelosta, että Garrison olisi voittanut yleisen mielipiteen puolelleen.
Mutta jury antoi sapiskaa Shawille potentiaalisten silminnäkijöiden kuolemasta (mukaanlukien itsemurhasta) ja kovasta mustamaalauskampanjasta Garrisonia vastaan, jota mediassa käytiin. NBC News palkkasi entisen oikeusministeriön virkamiehen Walter Sheridanin, joka oli ollut varhainen supersalaisen NSA:n työntekijä 1950-luvulla. Julkisesti Sheridan oli tutkiva journalisti, joka oli mukana myös Garrisonin pilkkaamisoperaatiossa.
Operation Mockingbird oli CIA:n salainen ohjelma, jolla ujutettiin uutistarinoita kansakunnan kaikkein hyvämaineisimpiin uutistoimistoihin.
“Tämän [CIA:n] muistion ja CIA:n mediavaikutuksen avulla”, kirjailija Peter Janney kirjoitti kolumnissaan, “‘salaliittoteoreetikon’ käsite tuotiin kansan käyttöön ja syövytettiin poliittiseen käsitteistöön ja siitä tuli se mitä se on nykypäivänä: termi jolla pilkata, mustamaalata, saattaa naurunalaiseksi ja tuhota kaikkien maine, jotka yrittävät puhua mistään tahansa rikoksesta, jonka valtio, armeija tai tiedustelupalvelut ovat koskaan tehneet.”
Janney, jonka edesmennyt isä Wistar Janney oli ollut korkea-arvoinen CIA-pomo, jatkoi: “Ihmiset, jotka haluavat jatkaa sen leikkimistä että salaliittoja ei ole olemassa — kun ne itse asiassa ovat kaikkein yleisin modus operandi merkittäville historiallisille muutosliikkeille ympäri maailman ja meidän maassamme — raivostuvat silmittömästi kun heidän naiivi illuusionsa kyseenalaistetaan.”
Tuota taustaa vasten tarkastellaan hieman viimeaikaisempia termin käyttötapauksia valtavirran mediassa, joilla on pilkattu niitä, jotka ehdottavat että valtio on mukana pahamaineisissa tapahtumissa.
CNN, Newsweek älähtävät valtiota kritisoiville
CNN:n Jake Tapper teki vähän muutakin kuin pelkästään haukkui rumasti ihmisiä hänen ohjelmassaan ‘Truthers’ to protest 9/11 Museum. Tapper otti ohjelmaan mukaan samanmielisen vieraan, Salonin kolumnistin Emily Bazelonin, joka joka käyttää samanlaista puskista revittyä spekulaatiota protestihenkilöiden pilkkaamiseen.
Toinen esimerkki selektiivisestä analyysista oli Newsweekin peitetarina toukokuun 15. päivälle The Plots to Destroy America, jonka on käsikirjoittanut Kurt Eichenwald. Yllättävää kyllä Newsweekin sensaatiomaiseen otsikkoon itsessään jo kuului viittaus salaliittoon — että useat valtiota kritisoivat vasemmiston ja oikeiston tahot yrittivät “tuhota” kansakunnan “juonillaan”.
Minä huomasin kaavan. Kolme vuotta sitten juonsin kirjailija Jonathan Kayn haastattelua viikoittaisessa radio-ohjelmassani Washington Update. Kay, joka on kanadalainen sanomalehtitoimittaja ja oikeustieteen tutkinnon haltija, oli kirjoittanut 340-sivuisen kirjan Among the Truthers. Sen luettuani tajusin, että se laittoi hälytyskellot päälle ja pilkkasi virallisten 9/11-tutkijoiden kriitikkoja, mutta ei analysoinut heidän argumenttejaan.
Samalla tavalla Eichenwald siteeraa auktoriteettina kourallista systeemimielisiä “asiantuntijoita”, jotka pilkkasivat niitä jotka kritisoivat valtiota tai muuta systeemin instituutiota.
Newsweekin siteeraamien asiantuntijoiden joukossa oli Cass Sunstein, Harvardin oikeustieteen professori, joka on kirjoittanut kirjan Conspiracy Theories, ja joka on entinen Obaman hallinnon virkamies. Obaman ensimmäisellä kaudella Sunstein valvoi kaikkea liittovaltion lainsäädäntöä Valkoisen talon valtiovarainhallinnosta.
Samantha Power vannoo virkavalansa Joe Bidenin kanssa, jossa Cass Sunstein on keskellä
Valkoisen talon valokuva näyttää Sunsteinin vaimonsa kanssa, joka on Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power, kun varapresidentti Joe Biden vannotti hänet virkaansa. Hänen nimityksensä seurasi sen jälkeen kun hän oli tehnyt korkea-arvoista kansallisen turvallisuuden työtä Valkoisessa talossa ja ulkoministeriössä Obaman ensimmäisellä kaudella. Kuten kirjassani Presidential Puppetry esitän, hän on kaikkein kovaäänisimmin ajanut vallanvaihtoa ja armeijan väliintuloa globaalisti humanitääristen periaatteiden nimissä.
Lisäksi Obama nimitti Sunsteinin neljän muun nimen kanssa komissioon käsittelemään NSA-tietovuotaja Edward Snowdenin paljastuksia massiivisesta amerikkalaisten vakoilusta. Eichenwald retostelee tällä kovalla kansallisen turvallisuuden taustallaan ja retoriikalla, jota tarvitaan kansan tuen voittamiseksi globaaleille väliintuloille. Vieläkin relevantimpaa on se, että Eichenwald epäonnistui huomauttamaan siitä, että Sunstein oli mukana kirjoittamassa vuonna 2008 tutkielmaa, joka puhui propagandatekniikoiden käyttöönoton puolesta.
Tutkielmassa “Conspiracy Theories” Sunstein kannatti sitä, että valtio salaa palkkaisi akateemikkoja ja journalisteja liittovaltion viranomaisten tulkinnan mukaan vaarallisten uskomusten kumoamiseksi, joita miljoonilla äänestäjillä oli mm. siitä, että valtio oli mukana 9/11:ssa tai salaamassa sitä.
Sunsteinin oma ehdotus kuulostaa aika tavalla sellaiselta juonittelulta, joita valtion kritisoijat pitävät orwellilaisen isovelivaltion perustuslaillisten oikeuksien rikkeenä.
Ja kuitenkin Eichenwald esitti, että “rahtuakaan näyttöä” ei ole olemassa hänen ajamistaan teorioista. Hän kutsui niitä “huuhaaksi ilman todisteita”. Mutta hän epäonnistui, kuten kaikki muutkin hänenkaltaiset, kumoamaan hänen kohteidensa esittämiä parhaita argumentteja.
Sen sijaan hän toistuvasti siteerasi hyvämaineisia asiantuntijoita, jotka suurimman osan aikaa taputtivat valtion virkamiehiä selkään ja trivialisoivat valittajien huolia. Sellainen elitistinen, puolueellinen Newsweekin ja CNN:n raportointi kuvaa hyvin sitä miksi näiden tahojen lukijamäärät ovat romahtamassa ja lafkat keskittyvät puolitotuuksiin, jotka ovat tärkeitä joillekin mutta eivät yleisölle. Internet tarjoaa vaihtoehtoisia uutislähteitä.
Vuonna 2010 Washington Post myi Newsweekin vain yhdellä dollarilla ja velkojen kuittaamisella. Post ilmoitti, että se halusi antaa lafkan samanmielisen julkaisijan käsiin. Tämä oli Sidney Harman, kongressiedustaja Jane Harmanin aviomies (dem-Kalifornia), Harvardin oikeustieteistä valmistunut kaveri ja tunnettu sotateollisen kompleksin lobbari. Newsweek, paljon kuten CNN, on vain haikea muisto entisestä ja se on myyty kahdesti eteenpäin sen jälkeen kun Sidney Harman kuoli.
Useimmat meistä edelleen nojaavat suuresti massamediaan tukemaan muiden lähteiden väitteitä.
Esimerkki tästä on YK-kirjeenvaihtaja Joe Laurian rapotti Wall Street Journalissa.
Lauria ammensi vuosien kokemuksestaan ja raportoi Journalille, että YK saattaa ottaa uudestaan käsittelyyn Hammaskjöldin tapauksen, sillä uutta todistusaineistoa oli tullut esiin, määrittämään sen oliko Hammarskjöld murhattu tieten tahtoen vuoden 1961 rauhanturvaoperaatiossa.
Pari vuotta aiemmin urallani Journaliin kirjoittaneena voin kuvitella miten paljon tutkimusta toimittajan on ollut tuotettava ennen kuin sellainen tarina pääsisi painoon asti. Hänen saavutuksensa on erityisen huomattava Murdochin omistamassa sanomalehdessä, jonka omistaja on paremmin tunnettu siitä, että hän hyötyy omasta asemastaan, eikä niinkään tämän aseman henkilöiden paljastamisesta.
Ja mitä jos YK menee asian kanssa eteenpäin ja löytää todisteita siitä, että pääjohtaja kuoli kepulipelin seurauksena?
Yksi asia on selvää, se ei olisi hyvä uutinen niille, jotka kiistävät salaliittojen olemassaolon. Mutta he varmasti löytäisivät tavan välttää syvälle menevän journalismin.
Uudenlainen ristiretki näyttää olevan käynnissä riippumatonta tutkimusta ja analyysia vastaan, jota tehdään vaihtoehtoisessa uutismediassa. Maaliskuussa julkaistiin “kognitiivisen soluttautumisen” kannattajan Cass Sunsteinin uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas. Huhtikuussa liittovaltion tiedusteluelin Southern Poverty Law Center (SPLC) julkisti uuden raportin “Agenda 21: The UN, Sustainability, and Right Wing Conspiracy Theory.” Viimeisimpänä Newsweek-lehti julkaisi peitetarinan otsikolla “The Plots to Destroy America: Conspiracy Theories Are a Clear and Present Danger.”
Kuten diskurssi esittää, tämä propagandakampanja toteutettiin käyttämällä nyt tuttua “salaliittoteoria”-leimakirvestä, kuten CIA:n dokumentti 1035-960 esittää, vuoden 1967 muistio jossa käsitellään strategiaa CIA:n “mediatyöläisille”, jolla vastata Warrenin komissiota vastaan esitettyyn kritiikkiin ja hyökätä riippumattomien presidentti John F. Kennedyn murhaa tutkivien kimppuun. Tuohon aikaan kohteisiin kuului lakimies Mark Lane ja neworleansilainen syyttäjä Jim Garrison, jotka saivat toistuvasti osakseen pilkkaa ja mustamaalausta amerikkalaisessa uutismediassa.
Julkistettu valtiollinen dokumentti on osoittanut Lanen ja Garrisonin väitteet CIA:n mukanaolosta salamurhassa suurelta osin todenmukaisiksi. Siitä huolimatta uhka siitä, että omaan niskaan lyötäisiin salaliittoteoreetikon leima, on edelleen voimakas ase jolla uhkailla kirjailijoita, journalisteja ja tutkijoita ja estää heitä käsittelemästä monimutkaisia tapahtumia, poliittisia päätöksiä ja muita mahdollisesti arkaluonteisia asioita.
Kuten Newsweekin jutun otsikko antaa ymmärtää, pääasiallinen nykypäivän propagandakampanjan elementti, joka käyttää salaliittoteor(ian/eetikon) leimaa, on antaa ymmärtää, että kansalaisten epäluottamus valtion tekemisiä ja imperatiiveja kohtaan johtaa väkivaltaisuuksiin. Termi “salaliittoteoreetikko” on tahallaan sekoitettu “salaliitossa mukanaolijaan” ja näin nämä kaksi yhdistetään kansan alitajunnassa. Kuvat Lee Harvey Oswaldista, Timothy McVeigh’sta ja Osama bin Ladenista lyödään aina pöytään vaivihkaa kun maagiseen termiin viitataan. Todellisuudessa juuri länsivallat tyypillisesti käyttävät poliisia tai armeijaansa, jotka ovat yleisimpiä väkivallan käyttäjiä ja sillä uhkailijoita — sekä kotimaassa että ulkomailla.
Newsweekin artikkelissa kirjailija ja journalisti Kurt Eichenwald selektiivisesti käyttää SPLC:n, Sunsteinin sekä muutaman tieteentekijän väitteitä postuloimaan orwellimaisesti, että riippumaton tutkimus ja analyysi Yhdysvaltojen Agenda 21:sta, “Common Core”-koulutusohjelman koulutuksen vastaisuudesta sekä rokotevammojen ja veden fluorauksen vaaroista että syyskuun 11. päivästä — kaikki tärkeät poliittiset päätökset ja asiat jotka ovat vakavan tutkimisen arvoisia — ovat päiväpolitiikalle “tartuntatauti”.
Toimintakuntoisessa yhteiskunnassa rehelliset akateemikot ja toimittajat saisivat ilman esteitä keskittyä näihin ongelmiin sekä samanlaisiin muihin ongelmiin — geenimanipulaatioon, valtion toteuttamaan terrorismiin, ei-ionisoivan säteilyn vaaroihin — erityisesti siksi koska sellaiset ilmiöt ovat vakava uhka sekä kansan suvereeniudelle että itsemääräämiskyvylle. Tällaiset intellektuaalit toiminnallaan tarjoaisivat tärkeitä havaintoja julkiselle keskustelulle.
Kun tällaista ei ole, kansan tietyt osat, jotka edelleen kykenevät kriittiseen ajatteluun, joutuvat turvautumaan informaatioon joka saa heidät kyseenalaistamaan byrokratiaa ja joissain tapauksissa ehdottamaan mahdollisesti laajempaa poliittista agendaa. Nykypäivän maailmassa kuitenkin sellaiset huuhaatutkimusprojektit, jotka ovat äärimmäisen varauksellisia valtiota tai säätiörahoitteisia teknokraatteja kohtaan, “vääristävät sitä debattia, joka on demokratialle kriittisen tärkeää”, sanoo Dartmouthin valtiotieteilijä Brendan Nyhan.
Pitäen ylläolevan mielessä, yksinkertainen mutta informatiivinen harjoitus salaliittoteoriapropagandan psykolingvistisistä tekniikoista on korvata ilmaus “salaliittoteor(ia/eetikko)” fraasilla “riippumaton tutkimus ja analyysi” tai “riippumattomat tutkijat.” Soveltakaamme tätä seuraavaksi joihinkin Eichenwaldin Newsweek-artikkelin kappaleisiin. Esimerkiksi, “Psykologian tutkimus on näyttänyt, että ainoa piirre, joka johdonmukaisesti viittaa mahdollisuuteen siitä, että joku uskoo salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on, jos henkilö uskoo muihin salaliittoteorioihin riippumattomiin tutkimuksiin ja analyyseihin”, Eichenwald viisaasti esittää.
“Eräs kaikkein yleisin tapa esitellä salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on ‘vain kysyä kysymyksiä’ viranomaisten sanomisista,’’’ sanoo Karen Douglas, British Journal of Social Psychologyn eräs päätoimittajista ja vanhempi akateemikko… Britannian University of Kentissa.”
Itse asiassa, fraasien korvaaminen tällä tavoin koko läpi koko artikkelin merkittävästi neutralisoi sen yleisen propagandistisen vaikutuksen.
Tutkijat ovat samaa mieltä: riippumaton tutkimus ja analyysi, jota kansa tekee jokaisella yhteiskunnan tasolla, on tapa etsiä rauhaa elämän kaaokseen, joskus yksinkertaisesti vahvistamalla omia uskomuksia.
9/11 salaliittoteoreetikot riippumattomat tutkijat protestoivat World Trade Centerilla vuonna 2011
Vaikka uutislähteiden määrän kasvu on auttanut levittämään riippumatonta tutkimusta ja analyysia, se ei ole mitenkään verrattavissa sosiaalisen median ja internetin vaikutukseen, sanovat asiantuntijat.
“Jos sinulla on sosiaalisia verkostoja, joissa ihmiset keskustelevat keskenään, silloin riippumaton tutkimus ja analyysi voi levitä nopeasti’’ sanoo Cass Sunstein, Harvard Law Schoolin professori … “Se on kirjaimellisesti kuin tartuntatauti.”
Vaikka jotkut voivat sivuuttaa riippumattoman tutkimuksen tietämättömänä tai epävakaana, tieteellinen tutkimus on näyttänyt tämän aivan muuta. “Idea siitä, että ainoastaan tyhmät ihmiset uskovat tähän, on väärin’’ sanoo Dartmouthin Nyhan.
Ihmiset, jotka vahvemmin uskovat riippumattomaan tutkimukseen ja analyysiin, merkittävän paljon todennäköisemmin jättivät käyttämättä aurinkorasvaa tai käymättä vuosittain lääkärintarkastuksessa. Southern Poverty Law Centerin julkaiseman raportin mukaan huhtikuussa riippumatonta tutkimusta ja analyysia virtasi Alabaman senaatin koulutuskomitean kuulemisesta koskien lainsäädäntöä jolla sallia koulujen hylätä Common Core -opetus. Se on totta. Syyskuun 11. päivästä 2001 lähtien internet on yhä enemmän mahdollistanut perusjantterin hakea, tutkia ja jakaa informaatiota tärkeistä tapahtumista ja ilmiöistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja tutkimus, jonka on julkaissut nimekäs journaali Frontiers of Psychology, esittää, että “vaihtoehtoisiin salaliittoteorioihin” vetoaminen mieluummin kuin valtion virallisiin selityksiin syyskuun 11. päivän 2001 hyökkäyksistä on merkki “individuaatiosta”, eli psykologisesta hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä.
Sellainen ympäristö on selvä uhka niille, jotka toivovat saavansa itselleen poliittisen vallan. Todellakin, kyky vapaasti levittää ja keskustella valtion kammottavista teoista on kaikkein painavin tyrannian vastavoima. Koska tätä kykyä ei voida takavarikoida tai tukahduttaa, sitä tulee pilkata, marginalisoida ja jopa diagnosoida se psykiatriseksi sairaudeksi.
Nettineutraaliuden hylkääminen saattaa lopulta vaikeuttaa riippumatonta tutkimusta, ajattelua ja analyysia. Siihen asti korporaatiomedian yritykset maalittaa ja pelotella kansalaisia salaliittoteoriameemillä tulevat olemaan merkki siitä mikä tänä päivänä on vielä uutisia ja kommentaaria.
CIA Document 1035-960
1967
CIA Document 1035-960
Koskien Warrenin raporttia kohtaan esitettyä kritiikkiä
1. Meidän huolemme. Presidentti Kennedyn salamurhan päivästä lähtien on ollut spekulaatioita hänen murhansa vastuullisuudesta. Vaikka tämä oli perua Warrenin komission raportista (joka julkaistiin syyskuun lopulla 1964), eri kirjoittajilla on nyt ollut aikaa käydä läpi komission julkaisema raportti sekä dokumentit joiden varjolla kysellä uudelleen lisää, ja useita kirjoja ja artikkeleja on julkaistu, jotka kritisoivat komission löydöksiä. Useimmissa tapauksissa kriitikot ovat spekuloineet jonkinlaisella salaliitolla, ja usein he ovat vihjailleet, että komissio itse olisi ollut mukana. Gallup, jonka tulokset oletettavasti ovat seurausta Warrenin komission raportin lisääntyneestä kyseenalaistamisesta, sanoivat että 46% amerikkalaisista ei ollut sitä mieltä, että Oswald oli toiminut yksin, kun taas yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että komissio oli jättänyt joitain kysymyksiä ratkaisematta. Epäilemättä gallupit ulkomailla näyttäisivät samanlaisia, tai jopa vieläkin kielteisempiä tuloksia.
2. Tämä mielipidetrendi on huolenaihe Yhdysvalloille, mm. meidän organisaatiollemme. Warrenin komission jäsenet oli valittu heidän suoraselkäisyytensä, kokemuksensa ja hyvämaineisuutensa perusteella. He olivat molemmista suurista puolueista, ja he ja heidän apulaisensa oltiin valittu kaikista osista maata. Komission jäsenten kannan takia pyrkimykset tahrata heidän puhtoisuuttaan ja viisauttaan luovat epäilyksen varjon koko amerikkalaisen yhteiskunnan johtajiston päälle. Lisäksi tuntuu olevan yhä suurempi pyrkimys vihjailla, että presidentti Johnson itse, ainoana ihmisenä jonka voitaisiin sanoa hyötyneen tilanteesta, oli jollain tavalla vastuussa salamurhasta. Sellaisten vakavien väitteiden aiheuttama häiriö vaikuttaa sekä henkilöön, jota kohtaan ne esitetään, että koko Amerikan hallinnon maineeseen. Organisaatiomme itse on suoraan ollut mukana: me annoimme muiden faktojen muassa informaatiota tutkimukseen. Salaliittoteoriat ovat usein luoneet epäilyä organisaatiotamme kohtaan, esimerkiksi valheellisesti väittäen, että Lee Harvey Oswald työskenteli meille. Tämän muistion tarkoituksena on esittää materiaalia, jolla vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin. Taustainformaatiota annetaan salaisessa osuudessa ja useassa salaamattomassa liitteessä.
3. Toiminta. Me emme suosittele, että keskustelua salamurhakysymyksestä aloitettaisiin siellä missä sitä ei jo käydä. Missä keskustelu on aktiivista, [liiketoiminnan] sijaintipaikkoja pyydetään:
a. Keskustelemaan julkisesti ongelmasta sekä [?]:n että ystävällisten eliittikontaktien kanssa (erityisesti poliitikkojen ja päätoimittajien), ja huomauttamaan heille, että Warrenin komissio teki niin läpikotaisen tutkimuksen kuin inhimillisesti oli mahdollista, että kriitikoiden väitteillä ei ole vakavastiotettavaa perustaa, ja että lisäspekulaatiot ainoastaan pelaavat opposition pussiin. Huomauttakaa myös, että salaliittopuheet vaikuttavat kommunistipropagandan levittäjien tahallaan tekaisemilta. Usuttakaa heitä käyttämään vaikutusvaltaansa lopettamaan perusteeton ja vastuuton spekulointi.
b. Käyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen. Tähän ohjeistukseen liittyvien kaikkien nähtävillä olevien liitteiden tulisi tarjota hyödyllistä taustamateriaalia, jota antaa propagandanlevittäjien käyttöön. Meidän viestimme tulisi huomauttaa, silloin kun on soveliasta, että kriitikot ovat (I) kiintyneet teorioihin, jotka on kehitetty ennen kuin näyttöä niille oli olemassa, (II) poliittisessa intressiryhmässä, (III) taloudellisessa intressiryhmässä, (IV) liian nopeita ja epätarkkoja tutkimuksissaan, tai (V) viehättyneet heidän omista teorioistaan. Keskustelujen myötä koko kritiikin ilmiö, hyödyllinen strategia voi olla sulkea pois Epsteinin hyökkäysteoria, käyttäen Fletcherin [?] artikkelia ja Spectatorin juttua tausta tietoina. (Vaikka Mark Lanen kirja on paljon vähemmän vakuuttavampi kuin Epsteinin ja näyttää huonolta kun asiasta jotain tietävät kriitikot esittävät siitä kritiikkiä, siihen on myös paljon vaikeampi vastata kokonaisuutena, sillä helposti hukkuu nippelitiedon keskelle.)
4. Yksityisissä mediakeskusteluissa, jotka ei ole osoitettu kenellekään yksittäiselle kirjoittajalle, tai hyökätessä tulevia julkaisuja vastaan, seuraavat argumentit voivat olla hyödyllisiä:
a. Mitään merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin, jota komissio ei olisi tarkastellut. Salamurhaa on joskus verrattu (esim. Joachim Joesten tai Bertrand Russell) Dreyfusin tapaukseen; kuitenkin, toisin kuin tuo tapaus, hyökkäys Warrenin komissiota kohtaan ei ole tuottanut uutta näyttöä, uusia tekijöitä ei ole identifioitu, eikä kriitikkojen keskuudessa olla yhtä mieltä. (Parempi vertauskuva, vaikkakin epätäydellinen, voi olla Reichstagin tulipalo vuonna 1933, jonka jotkut pätevät historioitsijat (Fritz Tobias, AJ.P. Taylor, D.C. Watt) nyt uskovat Vander Lubben sytyttämäksi hänen omasta aloitteestaan, ilman että hän olisi toiminut natsien tai kommunistien nimissä; natsit yrittivät maalittaa häntä syyttämään kommunisteja, mutta jälkimmäiset olisivat olleet menestyksekkäämpiä vakuuttamaan maailman siitä että natsit ovat syypäitä.)
b. Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset. He pyrkivät antamaan enemmän painoarvoa yksittäisten todistajien muistoille (jotka ovat vähemmän luotettavia ja enemmän eroavat toisistaan — ja näin niitä voi kritisoida enemmän) ja vähemmän ballistiikalle, ruumiinavaukselle ja valokuvatodisteille. Komission tallenteiden lähitarkastelu yleensä näyttää, että ristiriitaisiin silminnäkijäkuvauksiin viitataan irti kontekstista tai komissio on jättänyt ne pois hyvästä ja riittävästä syystä.
c. Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa, erityisesti koska informantit voivat odottaa saavansa suuria palkkioita jne. Huomaa, että Robert Kennedy, joka oli valtakunnansyyttäjä tuohon aikaan ja John F. Kennedyn veli, olisi viimeinen mies joka sivuuttaisi tai salaisi mitään salaliittoa. Ja kuten eräs tutkija huomautti, kongressiedustaja Gerald R. Ford tuskin olisi ollut hiljaa demokraattihallinnon puolesta, ja senaattori Russellilla olisi ollut kaikki poliittiset syyt paljastaa mikä tahansa Warrenin tekemä sikailu. Salaliittoilija lisäksi tuskin valitsisi sellaista sijaintia ampujalle, joka riippuisi niin paljon olosuhteista joita hän ei hallitse mitenkään: reitti, autojen nopeus, liikkuva kohde, riski siitä että salamurhaaja jäisi kiinni. Rikkaiden salaliittoilijoiden ryhmä olisi järjestänyt paljon turvallisemmat olosuhteet.
d. Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen; he myös ovat nihkeitä komissiota kohtaan koska se ei aina vastaa kaikkiin kysymyksiin yksikäsitteisesti suuntaan tai toiseen. Itse asiassa komission ja sen henkilöstön koostumus oli loistava suoja millekkään teorialle liikaa omistautumista vastaan, tai vastaan laitonta mahdollisuuksien kääntämistä varmuuksiksi.
e. Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon. Hän oli ”yksinäinen”, sekaisin, hänen todellisuudentajunsa oli arveluttava ja tuntematon millekkään ammattimaiselle tiedustelupalvelulle.
f. Mitä tulee syytteisiin siitä, että komission raportti oli hätäisesti hosuttu, se valmistui kolme kuukautta alkuperäisen deadlinen jälkeen. Mutta kun komissio yritti jouduttaa raporttiaan, tämä johtui suurelta osin vastuuttoman spekulaation ilmestymisen aiheuttamasta paineesta, joka joissain tapauksissa oli peräisin samoilta kriitikoilta jotka kieltäytyivät myöntämästä virheitään ja nyt esittivät uudenlaista kritiikkiä.
g. Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä; komission henkilöstö kuulusteli 418 silminnäkijää (FBI haastatteli paljon useampaa, teki 25 tuhatta haastattelua ja uusintahaastattelua), ja niin suuressa ryhmässä voidaan odottaa tietty määrä kuolemia. (Kun Penn Jones, joka oli eräs ”kymmenen mystistä kuolemaa”-sutkautuksen keksijöistä, esiintyi televisiossa, kävi ilmi että kaksi kuolemaa listalla oli sydänkohtauksia, yksi syöpä, yksi oli yhteentörmäys sillalla ja yksi tapahtui kun kuski ajoi sillan tukirakenteeseen.)
5. Aina kun mahdollista, esittäkää vastaspekulaatiota rohkaisemalla viittaamaan komission raporttiin itseensä. Avomieliset lukijat tulevat siltikiin yllättymään siitä huolellisuudesta, läpikotaisuudesta, objektiivisuudesta ja nopeudesta jolla komissio teki työnsä. Muitten kirjojen arvioijat voivat rohkaistua lisäämään omiin todistuksiinsa idean siitä, että raporttia tarkastellessa he tajusivat sen olevan paljon parempi kuin sen kriitikoiden esittämät jutut.
Artikkelin kommenteista: Mark Robinowitz Hyvä artikkeli. On myös tärkeää tunnustaa, että yksi apologistien taktiikoista on korostaa (tai luoda) vääriä väitteitä salalitosta, jota sitten pilkata. Disinformaatio on tärkeä pilkkaamisen työkalu. Esimerkiksi, Sunstein on kirjoittanut, lainausmerkeissä, väittestä että lentokone ei osunut Pentagoniin, nokkelasti huomauttaen että jotkut meistä tajusivat tämän olevan fiksu huijaus, mutta hän sivuuttaa sen miten varoitukset vääjäämättömistä hyökkäyksistä tukahdutettiin. JFK:ta vastan tehty vallankaappaus sisältää paljon valheellisia väittämiä, joita on ripoteltu oikean näytön sekaan. Tämä tekee siitä vaikeampaa havaita itsestäänselvän — JFK:n poistaminen virastaan johtui huomattavista kiistoista sotateollisen kompleksin kanssa. Kahden valinnan lähestymistapa tässä, että oli virallinen tarina ja sitten vastaväitteet, on riittämätön. Jupakassa on erilaisia perääntymiskantoja ja vähättelevää disinformaatiota, jolla luoda hämmennystä.
Vuoden 1962 filmisovituksessa Richard Condonin The Manchurian Candidatesta, saatanallinen pohjoiskorealainen tohtori nimeltä Yen Lo sanoo ylikersantti Raymond Shaw’lle että “viettää hiukan aikaa pasianssin kanssa.” Nämä triggerisanat, joiden mukana näytettiin ruutukuningatar-pelikortti, saavat velton sotilaan nousemaan ja käskystä brutaalisti tappamaan kaksi hänen omaa toveriaan, jotka istuivat vieressä, jotka molemmat näyttivät olevan samassa transsissa kuin Raymond.
Myöhemmin selviää, että kyseessä ei ollutkaan uni vaan Shaw oli ohjelmoitu oikeassa elämässä yksityiskohtaisella mielenhallinnalla, jota oli suoritettu ennen hänen lähettämistään kotimaahan USA:han kommunistipuolueen nukkumasolun agenttina, jota hänen oma äitinsä johti. “Hänen aivonsa on sekä pesty, niinkuin sanotaan, että myös puhdistettu”, julistaa tri. Lo hymyssä suin.
Filmi julkaistiin kun maa oli pahassa kylmän sodan ahdistuksessa. Idea siitä, että kommunistit olivat pitkällä henkilöiden aivopesussa ja ohjelmoinnissa ihmisaseiksi, ei ollut tietenkään uusi. Se oli vain löytämässä tiensä yhä vain paranoidimpaan populaarikulttuuriin. Mutta se mitä amerikkalaiset eivät tienneet oli, että heidän oma valtionsa oli vastuussa noista tarinoista peitteenä heidän omille aivopesukokeilleen, jotka puksuttivat eteenpäin tavarajunan tahtiin.
Vuonna 1953 Allen Dulles kertoi ryhmälle Princetonin alumneja, että USA oli paljon jäljessä venäläisiä ja pohjoiskorealaisia “aivosodankäynnissä”. Hän varoitti mielenhallinnan etumatkan kasvamisesta, koska “meillä lännessä… ei ole ihmiskoekaniineja joilla kokeilla näitä poikkeuksellisia tekniikoita.”
Tämä oli henkeäsalpaavan suuri vale. Usean vuoden ajan hänen johtama CIA oli jo tehnyt äärimmäisiä kokeita niistä tietämättömille “ihmiskoekaniineille” salaisissa kohteissa Ranskassa, Saksassa ja Etelä-Koreassa. Pian hänen Princetonin kavereille kyynisen maanittelun välittämisensä jälkeen hän hyväksyi MKULTRA:n, kaikkein laittomimman ja moraalisesti korruptoituneimman tiedusteluohjelman Amerikan historiassa (ainakin mistä me olemme tietoisia). Siinä CIA testasi kuvottavan laajalti erilaisia tuohon aikaan laillisia huumeita, sähköshokkeja, aistideprivaatiota ja muita äärimmäisiä tekniikoita näistä mitään aavistamattomilla sieluilla ympäri Yhdysvaltoja — “turvataloissa”, vankiloissa, psykiatrisissa sairaaloissa, lääkärien vastaanotolla — jopa CIA:n omalla toimistolla. Ihmisiä kuoli, tuli hulluksi tai vaipui vegetatiiviseen tilaan, usein täysin tietämättä siitä mitä heille tapahtui.
Teoksessa Poisoner in Chief, joka juuri julkaistiin, toimittaja ja kirjailija Stephen Kinzer tekee tri. Sidney Gottliebista Yhdysvaltain kylmän sodan voittamisen, sen vääristyneen moraalisen kompassin ja äärimmäisen laista piittaamattomuuden pakkomielteisen ilmentymän. Vuodesta 1951 1960-luvun lopulle Dullesin suojeluksessa Gottlieb oli pääpeluri maanisessa tehtävässä etsiä täydellinen huume, jolla tuhota/kontrolloida/uudelleenohjelmoida ihmismieli. Hän uskoi, vaikka ei koskaan kyennyt sitä osoittamaan, että tuo huume oli LSD.
Gottlieb oli myös päätiedemies CIA-ohjelmassa, joka kehitti myrkkyjä joilla salamurhata maailman johtajat (epäonnistuneisiin yrityksiin kuuluu Kuuban Fidel Castro ja Kongon pääministeri Patrice Lumumba), testasi ilmaan ruiskutettavia bakteereja ja tappavia kaasuja ja kehitteli äärimmäisiä kidutustekniikoita. Häntä on nimitetty Tohtori Kuolemaksi, Washingtonin “viralliseksi myrkyttäjäksi” ja hulluksi tiedemieheksi. Mutta “Sidney Gottlieb” ei koskaan tullut tunnetuksi, suurimmaksi osaksi koska hän ei koskaan joutunut vastuuseen rikoksistaan. Kiitos Deep Staten politiikan, rajoittavien lakien, hyvän lakimiehen ja masentavan heikkojen kongressin tutkijoiden, Gottlieb vei pahimmat salaisuudet mukanaan hautaan vuonna 1999.
“The Manchurian Candidate” (1962, Universal Artists)
Koostaen olemassaolevaa tutkimusta, uusia esilletulleita dokumentteja ja tuoreita haastatteluja, Kinzer asettaa Amerikan Imperiumin takaisin mikroskoopin alle. Se ei ole kaunista — mutta se on opettavaista.
“Maailmanparantaminen tarjoaa äärimmäisen oikeutuksen epämoraalisille toimille. Patriotismi on kaikkein viettelevin noista tavoitteista”, Kinzer töksäyttää yrittäessään kuvata Gottliebin ja Dullesin toiminnan, sekä myös Gottliebin lähimmän toverin ja salaliittoilijan Richard Helmsin kontekstia, joka palveli CIA-päällikkönä Dullesin jälkeen ja MKULTRAn loppuvuosina.
“Jotkut tekevät asioita, jotka he tietävät olevan väärin, mutta heidän mielestään hyvistä syistä”, Kinzer jatkaa. “Kukaan muu Gottliebin sukupolvesta, kuitenkaan, ei ollut saanut hallinnolta valtaa tehdä niin monia asioita, jotka olivat niin perustavalla ja kammottavalla tavalla väärin. Yksikään muu amerikkalainen — ainakaan sellainen josta me olisimme tietoisia — ei ole omannut sellaista kammottavaa elämän ja kuoleman valtaa pysyessään samalla niin täysin näkymättömissä.”
Kun materiaalia on käsillä niin paljon, Poisoner in Chief on tuskanhuutojen paraati. Mutta siihen mennessä kun irvokas ruljanssi on hiljennyt, kaksi suurta teemaa jää mietittäväksi.
Ensinnäkin, Gottlieb ei syntynyt mistään toisen maailmansodan jälkeisen moraalisen oikeutuksen tyhjiön alkulimasta. Vaikka Amerikka oli tuomassa julkista hyvettään näytille Nürnbergin oikeudenkäynnissä, armeija sen Joint Intelligence Objectives Agencyn alaisuudessa liehitteli natsitiedemiehiä, jotka olivat olleet mukana mitä groteskeimmissa ihmiskokeissa, joita kuvitella saattaa sodan aikana. Heidän asiantuntemuksensa biologisessa sodankäynnissä ja psykoaktiivissa huumeissa oli erittäin arvokasta. Amerikkalaisten piti varmistaa, että kommarit eivät saisi heitä käsiinsä ensin.
Joten Operation Paperclipin alaisuudessa armeija “valkaisi” heidän CV:nsä ja toi nämä herrat usean muun sadan kolmannen valtakunnan riveissä palvelleen tiedemiehen, insinöörin ja teknikon mukana maahan. Vankilan sijaan heille annettiin mukava nimettömyys Washingtonin lähiössä Yhdysvaltain hallitukselle työskennellen.
Niille, joiden rikoksia ei saatu niin helposti pyyhittyä, armeija löysi tavan tehdä yhteistyötä meren takaa vieläkin vähemmän kontrolloitavissa olevassa ympäristössä. Kuten Kurt Blome, natsitiedemies joka tahallaan infektoi vankeja kuolettavilla viruksilla, mm. rutolla, Auschwitzin keskitysleirillä ja muissa paikoissa. Nürnbergin piinapenkistä pelastamisen jälkeen viranomaiset hiljaksiin istuttivat hänet Euroopan tiedustelukeskukseen Oberurseliin, Länsi-Saksaan — joka tunnettiin toisella nimellä “Camp King” — tekemään lisää kokeita, mutta nyt jenkkien leivissä.
Sama kävi japanilaiselle tiedemiehelle Shiro Ishille, jonka tiedetään olleen vastuussa 10 tuhannen ihmisen kuolemasta hänen Mantsurian kompleksissaan nimeltä Yksikkö 731 sodan aikaan. Hänen kalmaisiin toimiinsa kuului kaikki mahdollinen koehenkilöiden hitaasti hiillostamisesta sähköllä raajojen amputointiin ja ihmisten leikkelyyn elävältä heidän kuolemaansa tarkkailtaessa. Yhdessä kohtaa hän usutti riviin alastomia kiinalaisnaisia ja lapsia nähdäkseen miten pitkään he elävät sen jälkeen, kun heitä on pistetty sirpaleella perseeseen. Hän myös tuotti tonneja pernaruttoa, jota myöhemmin käytettiin tappamaan tuhansia kiinalaissiviilejä.
Mutta sen sijaan, että tämä hirviö oltaisiin tuotu oikeuden eteen, amerikkalaisagentit antoivat Ishille ja hänen japanilaistovereilleen koskemattomuuden ja saivat kaikki hänen tutkimuksensa siitä miten toksinit vaikuttavat kehoon — mm. kaikki kudosnäytteet niiltä ihmisiltä, joiden sisäelimet leikeltiin kehosta heidän ollessaan edelleen hengissä. “Tiedemiehet Camp Detrickissa (Marylandissa) ilahtuivat”, Kinzer kirjoittaa.
“Näin tuhansien elävien vankien leikkelystä vastannut mies… vältti rangaistuksen”, hän lisää, huomauttaen että Ishi ja hänen alaisensa jäivät töihin Yhdysvaltain vankikeskuksiin Itä-Aasiaan, jossa he “auttoivat amerikkalaisia kehittämään ja toteuttamaan kokeita ihmiskoehenkilöillä, mitä ei olisi voinut laillisesti toteuttaa Yhdysvalloissa.”
Toiseksi Kinzer näyttää miten helppoa Amerikan hallinnon viranomaisille oli ottaa käyttöön entisten sota-ajan vihollisten armoton asenne ihmiskokeisiin, tehden niitä ilman valvontaa ilmeisen fanaattiseen tyyliin ilman seuraamuksia. Aikana jolloin monet amerikkalaiset katselivat lähiöihin etsiessään “Leave it to Beaveria”, Gottlieb palkkasi ihmisiä kuten George White, suoraan “The Sweet Smell of Successista”.
White oli “kovanaamainen huumekyttä joka eli leveästi rikoksen ja huumeiden maailman rajamailla”, kirjoittaa Kinzer. Vuonna 1953 hän alkoi perustaa “turvataloja” New Yorkiin ja San Franciscoon, jossa hän käytti maksettuja laitapuolenkulkijoita ja huumattuja prostituoituja myrkyttääkseen pahaa-aavistamattomia kohteita yhä suuremilla määrillä LSD:tä “juhlissa”, kun CIA väijyi toimintaa läpinäkyvästä peilistä, joiden taakse oli laitettu kamerat.
Sillä aikaa Gottlieb jakeli tonneja rahaa ja LSD:tä lääkäreille kuten Harris Isbell addiktiotutkimuskeskuksessa Lexingtonissa, Kentuckyssa. “Virallisesti tämä keskus oli sairaala, mutta se toimi enemmän vankilan tapaan”, kirjoitaa Kizner. “Useimmat vangit olivat afroamerikkalaisia yhteiskunnan laitamilta. He tuskin valittaisivat väärinkäytöksistä.”
Ja väärin heitä käytettiin, kuten suurinta osaa CIA:n rahoittamien vankilaohjelmien koehenkilöistä. Jos heille sanottiin, että he olivat osa koetta (sopimus oli tyypillisesti vaihdantaa, kuten hyvän käytöksen pisteitä tai hyvälaatuista heroiinia), heille ei kerrottu minkälaisia huumeita heille annetiin tai miten paljon. Monet kokeista sisälsivät koehenkilöiden myrkyttämistä yhä suuremmalla ja suuremmalla määrällä LSD:tä pitkiä aikoja. Gottlieb halusi nähdä missä kohtaa mieli alkaisi tuhoutua. “Hän oli tyytyväinen kun hänellä oli varma lähde ‘uhrattavia’ ympäri USA:ta”, Kinzer huomauttaa.
Varmasti hänen koehenkilöt CIA-kuulustelupaikoissa merten takana olivat “uhrattavia”. Kinzer esittää useita tapauksia joissa ulkomaalaiset vangit, joita yleensä epäiltiin vakoojiksi, saivat massiivisia määriä eri huumeita “että nähtäisin voitaisinko heidän mieliään muuttaa”. Toisille annettiin sähköshokkeja. Heidät myöhemmin tapettiin, “ja heidän rumiinsa poltettiin”.
Oli myös satunnaiselta vaikutavia tragedioita. Kuten taideopiskelija Stanley Glickman, jonka Gottliebin uskotaan huumanneen henkilökohtaisesti kahvilassa Pariisissa vuonna 1952, ja sitten hänet vietiin sairaalaan jossa tehtiin lisää “kokeita”. Se oli “hänen tuottavan elämänsä loppu”, kirjoittaa Kinzer. Glickman kuoli yksin ja mielisairaana New York Cityssa useita vuosikymmeniä myöhemmin. Tai Frank Olson, joka “putosi tai hyppäsi” manhattanilaisesta hotellista sen jälkeen, kun hänelle oltiin pahaa-aavistamattomasti annettu LSD:tä Gottliebin pitämällä “retriitillä” viikkoa aiemmin. Vaikka hänen perheensä yritti, he eivät koskaan saaneet yhdistettyä hänen omituista kuolemaansa Gottliebiin tai valtioon.
“Kellopeliappelsiini” (Warner Bros./1971)
Kinzer näyttää, että joskus paranoia syntyy ihan oikeasta syystä — että Isoveli sekä valvoo että lähes 20 vuoden ajan on huumannut ja tehnyt kokeita baktereilla ja muilla toksiineilla pahaa-aavistamattomille amerikkalaisille kuin nämä olisivat laboratoriorottia. Ja että Gottlieb, Dulles ja Helms eivät olleet minkään ylivilkkaan mielikuvituksen tuotteita. He olivat erittäin kunnioitettuja ja korkean aseman miehiä, joilla oli takanaan yhteensä 105 vuotta palvelusta valtiolle. He olivat itse systeemi.
Joten miten meidän tulisi ottaa tämä nykypäivänä? Me voimme aloittaa tunustamalla, että tarkoitus pyhittää aina keinot, koska valtio aina haluaa päästä pälkähästä. Ja me elämme edelleen näiden vaikutusten kanssa. Kidutustekniikat, jotka on otettu käyttöön 1950-luvulla, esimerkiksi, myöhemmin tulivat esiin Vietnamin Phoenix-ohjelman sysimustilla vesillä, ja paljon tuoreemmalti Abu Ghraibin vankilassa.
Todellakin, Punaisen Kauhun ja luoja tietää vaikka minkä muun täyttämät, näiden niinkutsutun “Suurimman Sukupolven” päät pommittivat maailmaa niinkuin Amerikka olisi omistanut sen. Ehkäpä se niin tekikin. Amerikan Imperiumilla oli monet kasvot kylmän sodan aikaan, ja kiitos Kinzerin, Sidney Gottlieb on eräs jota ei pidä unhoittaman.
Nykyään jos menet Twitteriin, voit löytää NSA:n twiittailemasta sen sitoutumisesta kierrättämiseen, tai CIA:n vitsailemasta siitä ettei se edelleenkään tiedä missä Tupac on. Miksi nämä ennen niin karmaisevat vakoilulafkat ovat niin innokkaita luomaan meille ystävällisen kuvan? Vastaus voidaan jäljittää vuosien 1975-76 Churchin komiteaan, joka muutti ikuisesti sen tavan miten amerikkalaiset näkevät tiedustelupalvelut, joiden piti palvella heitä.
Viime viikolla tuli täyteen 40 vuotta siitä kun Churchin komitean loppuraportti julkaistiin. Voit lukea raportin täältä. Watergaten jälkimainingeissa tammikuussa 1975 perustettu komitea perustettiin hieman sen jälkeen kun tutkiva journalisti Seymour Hersh oli paljastanut CIA:n roolin sekä ulkovaltojen hallitusten jallittamisessa että Yhdysvaltain kansalaisten vakoilussa. Komitea vietti 16 kuukautta käyden läpi salaisia ja julkisia dokumentteja ja grillaten satoja vastatiedustelu-upseereja, CIA-johtajia, FBI:n johtoa ja muita viranomaisia valaistakseen sitä laajuutta, jolla tiedusteluyhteisö on sikaillut aiempina vuosikymmeninä.
Tuloksena oli ennennäkemätön silmäys hämäräperäiseen amerikkalaisen tiedustelun maailmaan, mikä ikuisesti muutti kansan käsitystä Yhdysvaltain eri tiedustelupalveluista. Tämä piti erityisen paljon paikkansa NSA:n tapauksessa, jonka rooli ja jopa olemassaolo oli vähän tunnettu kansan keskuudessa ennen komitean paljastuksia.
Tärkeintä oli se mitä komitea oikeasti paljasti. Sen loppuraportti, joka julkaistiin huhtikuun 26. päivä 1976, luetteli huikean laajasti tiedusteluyhteisön laittomuutta ja väärinkäytöksiä, jotka olivat toistaan seuranneiden presidenttien alaisuudessa kääntäneet valtansa yhä enemmän itse kansalaisia vastaan. Virastot kuten CIA ja FBI näyttivät toimivan hallituksena omin nokkineen, luikerrellen lakirajoitteiden ohi niiden pyörittäessä ohjelmia, joista äänillä valitut edustajat, jopa presidentti, pidettiin pimennossa.
Suurin osa Churchin komitean paljastuksista tuntuu keskittyvän muutamaan nyt tunnettuun ohjelmaan, jotka ovat muuttuneet ikonisiksi virastojen rikkomuksiksi. Oli FBI:N COINTELPRO, 1960- ja 70-lukujen yhteiskunnallisia liikkeitä vastaan perustettu salainen toimintaohjelma, jonka kohteena olivat kotimaan yhteiskunnallista ja poliittista järjestystä uhkaavat ryhmät. Ohjelma urheasti yritti disruptoida ja tuhota yhteiskunnallisia liikkeitä kuten Mustat Pantterit ja Students for a Democratic Society. Se myös vehkeili omituisia juonia kuten FBI:n ehdottama suunnitelma iskeä painotaloihin aineella, joka “jäljitteli kuvottavimman tuoksuista paskan katkua”. Raportin mukaan ainakin 18 prosenttia ohjelman kohteista oli puhujia, opettajia, kirjoittajia ja tapaamisia tai rauhanomaisia mielenosoituksia, eikä niinkään rikollinen toiminta.
Sitten oli FBI:n oikeudeton salakuunteluhojelma, NSA:n oikeudeton sähkeiden ja muiden kansainvälisten viestien keruuohjelma sekä CIA:n ja FBI:n postin avaamisohjelmat, jotka avasivat, valokuvasivat ja tallensivat erään kerran yli 215 000 postilähetystä. Monet näistä ohjelmista olivat sisäsiittoisia ja jakoivat informaatiota eri tiedusteluvirastoille ja valtion laitoksille.
Vähemmän tunnettuja nykyään ovat ohjelmat kuten armeijan kotimaan mielenosoitusryhmien valvonta, tietojen pito ainakin 100 tuhannesta amerikkalaisesta lähtien Jesse Jacksonista Joan Baeziin ja Arlo Guthrieen, tai FBI:n “pidätyslista”, FBI:n pitämä lista ulkomaalaisista ja oman maan kansalaisista, jotka pidätettäisiin välittömästi mikäli sota syttyisi. Ehkäpä kaikkein shokeeraavin oli Huston Plan, jossa raportti peräänkuulutti “kansakunnan korkeimman poliittisen hahmon sallivan laittomuudet tiedusteluyhteissä” — lähinnä joustaen amerikkalaisten valvontaa sääntelevistä laeista ja sallia virastojen murtautua kohteiden koteihin, muun muassa. Nixon lyhyesti salli nämä toimet, kunnes J. Edgar Hoover vakuutti presidentin muuttamaan mieltään siinä pelossa, että toimet paljastuisivat ja hän joutuisi henkilökohtaisesti bussin alle.
Komitean laajamittaiset paljastukset saivat aikaan tiedustelupalvelujen toimintatapojen muutoksen. Vuonna 1978 kongressi hyväksyi Foreign Intelligence Surveillance Actin (FISA), joka loi salaisen tuomioistuimen jolla antaa lupia kotimaan vakoiluun. FISA-oikeusistuinta pidetään komitean suurena perintönä, joka on luonut paljon kaivattua valvontaa maan tiedusteluvirastoja kohtaan, jotka ovat härskisti leikkineet amerikkalaisten kansalaisoikeuksilla.
Todellisuudessa konkreettinen komitean perintö on paljon epäselvempi. FISA-oikeutta ei nykyään pidetä kauhean paljoa kumileimasinta ihmeellisempänä, ja se on evännyt vain 0.3 prosenttia sille tehdyistä valvontapyynnöistä viimeisen 33 vuoden aikana. Jopa silloinkin, aina kun piti käydä ristiriitaisimpaan Snowdenia edeltäneeseen valvontaan — Bushin hallinnon 9/11-salakuuntelu — valtio yksinkertaisesti vain sivuutti oikeusistuimen. Ei ainoastaan tuo, vaan jos yhtään mitään niin kotimaan valvonta on lisääntynyt komitean saadessa työnsä päätökseen. NSA nykyään kerää ja tallentaa lukemattomien amerikkalaisten viestintätiedot, jotka ovat paljon intiimimpiä ja paljastavampia kuin mistä komitea puhui 4 vuosikymmentä sitten. Hetki sitten korkein oikeus antoi FBI:lle luvan hakkeroida mahdollisesti miljoonia tietokoneita yksittäisellä luvalla. Ja nämä ovat ainoastaan asioita joista me olemme kuulleet.
Miten komitean perintöä tulisi sitten tarkastella? Mitkä ovat sen saavutukset valtiotason valvonnan lisäksi?
Churchin komitean todellinen arvo on niissä läksyissä, joita me voimme opiskella sen löydöksistä. Enemmän kuin minkään valtion politiikan käytännön vaikutukset tai se miten amerikkalaisten mielikuva tiedustelusta on muuttunut, kyse on sen kaukonäköisistä varoituksista koskien deep staten valtaa, joka on sen kaikkein pitkäikäisin perintö.
Kansallisen turvallisuuden valta melkein aina kääntyy omia kansalaisia vastaan
Monet Churchin komitean raportissa kuvatut ohjelmat alkoivat yrityksinä selättää ulkomaista aiheutuvat uhat. Kuitenkaan ei kestänyt kauaakaan kun romahtavien yhteiskunnallisten olosuhteiden ja projektin käsiinleviämisen yhteisvaikutus — lähinnä protestiliikkeiden ja terroristitekojen kasvu — sai tiedusteluvirastot kääntämään kaiken näkevän silmänsä sisäänpäin.
“Epäselviin termeihin kuten ‘vallankumouksellinen toiminta’, ‘kansalliset intressit’, ‘kotimaan turvallisuus’ ja ‘kansallinen turvalisuus’ luotettiin sähköisesti valvottaessa monia henkilöitä, jotka eivät olleet tehneet mitään rikollista ja jotka kaikkien objektiivisten mittareiden mukaan eivät olleet mikään uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle”, raportti esittää FBI:n oikeudettomasta salakuunteluohjelmasta.
Komitea tunnusti näiden ohjelmien suuren potentiaalin väärinkäytöksille, varoittaen että “NSA:n teknologiset kyvyt… voisivat kääntyä amerikkalaisia itseään vastaan suuresti vaikuttaen kansalaisvapauteen.” Tämän näkökannan epätodennäköinen kannattaja oli Tom Huston, entinen Valkoisen talon avustaja, joka vuonna 1970 oli painostanut Nixonia hyväksymään Huston Planin, mikä olisi antanut lisää valvontaoikeuksia eri tiedusteluvirastoille (hän ei tiennyt, että jotkut näistä virastoista olivat salaa käyttäneet sellaisia oikeuksia jo vuosia). Viisi vuotta myöhemmin, tämä oli hänen kantansa:
Riski oli, että ihmiset saataisiin herkistettyä poliittisille mietinnöille kansallisen turvallisuuden mietintöjen sijaan…. siirtyä lapsesta pommin kanssa lapseen kyltin kanssa, ja lapsesta kyltin kanssa lapseen autonpuskuritarran kanssa. Ja tätä vain jatkettiin ja jatkettiin.
Komiteaa on tässä patistettu tätä seuranneiden tapausten myötä, lähtien NYPD:n rauhallisten muslimiyhteisön vakoilusta suuriin määriin korkean teknologian sodankäyntiin tarkoitettua laitteistoa, jota on annettu paikallisille poliisiasemille.
Millään tavalla systeeminvastaiset ovat todennäköisiä kohteita
Standardipuolustus valtion valvonnalle on, että “jos sinulla ei ole mitään salattavaa, sinulla ei ole mitään pelättävää.” Useimmille tämä on helppo kanta, ottaen huomioon että kokonaisuutena suurin osa ihmisistä ei ole valtion valvonnan kohteita. Churchin komitean loppuraportissa valtarakenteita kyseenalaistavat, tai edes yksinkertaisella tavalla valtanormeista poikkeavat ovat niitä, jotka nähdään todennäköisesti vihollisina.
Olipa kyseessä sitten FBI, CIA, NSA tai armeija, eri komitean tietoonsa saamat kotimaan vastatiedusteluohjelmat pyrkivät yleensä käytännössä valvomaan samoja kohteita. He olivat “Uuden Vasemmiston” jäseniä — jota FBI ei kyennyt määrittelemään, paitsi “enemmän tai vähemmän asenteena” — eri kommunististen ja sosialististen puolueiden jäseniä, kotimaan niskoittelijoita ja sodan vastaisia mielenosoittajia. Vaikka ohjelmat kohdistettiin myös valkoisen ylivallan ryhmiin kuten KKK, he olivat paljon enemmän kiinnostuneita yhä vain militantimman vasemmiston jäsenistä, joiden he epäilivät toimivan ulkovallan vaikutuksen alaisina.
Näiden laajojen leimojen takia valtion vastatiedusteluohjelmien kohteet päätyivät kattamaan tieteentekijät, Neuvostoliittoa tutkivat akateemikot kuten John Steinbeck ja kaksi sananvapauden kannattakaa, jotka puolustivat “klassisen nelikirjaimisen sanan käyttöä”, koska se “näytti ilmiselvää keskisormea hyveellisyydelle ja yleiselle moraalisuudelle.” Siihen kuului jopa jotain niinkin pikkumaista kuin opiskelijalehtien painostaminen muuttamaan niiden sisältöä.
Kuitenkin siviilioikeuksien ja yksityisyyden jatkuvasti ollessa vain valkoisten, keskiluokkaisten ongelmana, nämä ohjelmat keskittyivät kansalaisoikeusryhmiin ja “mustien nationalistisiin vihapuheryhmiin” (joihin FBI:n mielestä kuului Martin Luther Kingin Southern Christian Leadership Conference ja “suurin osa mustien ryhmistä”).
Useimmat nykypäivänä tietävät FBI:n Martin Luther Kingin niskaan hönkäilevästä ahdistelusta, jonka komitea sai selville. Siihen kuului kaikki mahdollinen Kingin vakoilusta myllykirjeiden lähettämiseen hänelle ja hänen nimensä mustamaalaamiseen hänen tukijoiden silmissä. Mutta tämä oli vain jäävuoren huippu. FBI laittomasti salakuunteli Malcolm X:ää, Huey Newtonia ja muita “mustia ekstremistijohtajia” sekä puertoricolaista nationalistiryhmää ja Palestiinaa kannattavia organisaatiota. Sen tavoitteena oli “neutralisoida” rauhanomaiset kansalaisoikeusryhmät kuten Student Nonviolent Coordinating Committee ja CORE, samalla kun armeija vakoili ja piti tiedostoja aktivisteista kuten Julian Bond ja Walter Fauntroy.
Black Lives Matter -liikkeen edistyessä ja organisaatioiden kuten BYP 100 ja maahanmuuttajaoikeuksia ajavien ryhmien jatkaessa valtaapitävien haastamista, on hyödyksi muistaa, että tiedustelupalvelut ovat perinteisesti nähneet ei-valkoiset kapinalliset erityisen uhkaavina ja heidän huomionsa arvoisina. (Journalistit ovat paljastaneet että nämä liikkeet ovat joutuneet viime vuosina valtion viranomaistentarkan valvonnan kohteiksi.)
Valvonta on uhka vapaalle lehdistölle
Huolimatta tuoreesta vapaan lehdistön suitsutuksesta, presidentti Obama on ollut suurelta osin vihamielinen journalismin roolia kohtaan nykypäivän Yhdysvalloissa. Hän on käynyt tietovuotajien ja sisäpiiriläisten kimppuun pahemmin kuin kukaan muu Nixonin jälkeen, ja hän on jopa käyttänyt USA:n turvallisuusviranomaista lehdistönedustajia vastaan. Ja nyt Trumpin nousun myötä ihmiset ovat alkaneet miettiä mitä lehdistön vapaus tarkoittaisi paranoidin, lehdistöä vihaavan öykkärin alaisuudessa, jolla on kaikki modernin valvontavaltion voimat käytössään.
Churchin komitean löydökset antavat meille jotain viitteitä. Komitean loppuraportin mukaan lähes 30 amerikkalaista joutui FBI:n salakuunteluun vuosina 1960-1972 osana salaisen informaation tietovuotajien etsintää. Näistä seitsemän oli journalisteja. Nixon oli vastuussa 17:sta salakuuntelusta, sen jälkeen kun New York Times julkaisi raportin hallinnon Kamputsean salapommituksesta. Nixon jopa salakuunteli omaa puheidensa kirjoittajaa sen jälkeen, kun hän suostui kertomaan toimittajalle taustoja sosiaalitukireformia käsitelleestä puheesta.
Olisi virhe pitää tätä käytöstä vain Nixonille tyypillisenä. Kennedy seurasi Newsweekin toimittajaa sen jälkeen, kun tämä kirjoitti artikkelin, joka hallinnon mukaan perustui salaiseen tiedustelutietoon, kun taas Johnsonin valtakunnansyyttäjä salakuunteli kommunismin vastaisen uutiskirjeen päätoimittajaa samasta rikkeestä.
Läksy on selvä: kun annetaan kyky tutkia vuotoja väijymällä lehdistöä, valassaolijat käyttävät sitä.
Sota ja taistelufiilis kasvattavat väärinkäytösten todennäköisyyttä
Churchin komitean löydökset tekivät selväksi, että Yhdysvaltain pystyttävä valvontasysteemi ja sen väärinkäytön taustalla oleva mentaliteetti ei olisi voinut olla olemassa ilman Yhdysvaltain ikuisen sodan politiikkaa.
William C. Sullivan, FBI:n johtajan entinen assistentti, kertoi komitealle FBI:n kotimaan ryhmien vastaisiin ohjelmiin liittyen: “Me olemme käyttäneet (näitä tekniikoita) neuvostoagentteja vastaan… (Samat menetelmät) tuotiin kotiin mitään organisaatiota vastaan, joita me vastustimme.” Kuten raportti sen sano, “mikä toimii yhtä vihollista vastaan, toimii toista vihollista vastaan.”
Sullivan selitti, että viraston välinpitämättömyys lakia kohtaan oli perintöä “sotapsykologiasta” 1940-luvulta, jolloin “laillisuus ei ollut mikään kysymys.” Hän täsmentää:
Sitten tuli kylmä sota. Me ajoimme samaa asiaa Korean sodassa, ja kylmä sota jatkui, sitten Vietnamin sota. Me emme koskaan vapauttanet itseämme siitä psykologiasta, jolla meidät oltiin indoktrinoitu, juuri Pearl Harborin jälkeen.
Kun vanha valta näytti romahtavan kotona, tämä loi räjähdysherkän sekoituksen. Vaikka amerikkalaiset näkevät terrorismin eräänä pahimmista uhista heidän elämäntyylilleen nykyään, terrori-iskujen määrä USA:ssa nykyään kalpenee verrattaessa sitä 1970-lukuun, kun sodanvastaiset, uskonnolliset ja kansallismieliset organisaatiot toteuttivat kymmenittäin pommi-iskuja ja hyökkäyksiä poliisia vastaan.
Kun tämä yhdistetään protestiliikkeiden kasvuun ja niiden lisääntyneeseen radikalismiin sekä sarjaan mellakoita 1970-luvulla, on selvää että valtion viranomaiset alkoivat nähdä siviilipopulaation vihollisena. “Varmasti sadat, mahdollisesti tuhannet amerikkalaiset — jotka suurin osa olivat alle 3-kymppisiä — olivat päättäneet tuhota yhteiskuntamme”, lukee paperissa, joka on tuotettu presidentille vuonna 1970. FBI-johtaja Clarence M. Kelley sanoi komitealle, että “sarja tilanteita on tapahtunut menneisyydessä ja tulee tapahtuman tulevaisuudessa kun valtio on erkaantunut sen perinteisestä roolista…. ja kun se ottaa askelia joita tarvitaan välittömään uhkaan vastaamiseen ihmiselämälle tai omaisuudelle.”
Sellaiset asenteet tuottavat yhtälailla radikaaleja toimia. Armeija on oikeuttanut laittoman kotimaan valvontaohjelmansa sillä perusteella, että se “tarvitsi sellaista informaatiota 1960-luvun lopulla, joka mahdollistaisi sen valmistautua tilanteisiin joissa se kutsuttaisiin tukahduttamaan kansan väkivaltaisuudet.” Hänen keskustellessaan Nixonin kanssa mahdollisuudesta antaa lupa “salamyhkäiselle sisääntulolle”, Tom Huston myönsi, että se oli “selvästi laitonta: sitä voidaan verrata asuntomurtoon” mutta että “se on myös mitä hedelmällisin työkalu.”
Vaikka yhteiskunnan romahtamisen todennäköisyys ei olekaan 1970-luvun vertainen, se mikä on tärkeämpää on mielikuva. Yhdysvaltain hallitus on jo rakentanut vuosittain yli $1 biljoonan arvoisen kansallisen turvallisuuden valtion yhden terroristi-iskun jälkeen, kun islamofobia on kasvussa kiitos jatkuvan varoittelun terroristien soluttautumisesta ja nukkuvista soluista, mikä saattaa tavalliset muslimit “vihollisena” näkemisen vaaraan. Niin kauan kuin “terrorismin vastainen sota” jatkuu, niin kauan jatkuu myös väärinkäytösten potentiaali.
Kun puhutaan Churchin komitean havaitsemista laittomuuksista tiedusteluyhteisössä, on houkutus nähdä sellaiset asiat tapahtuneen vain kerran ja pitää niitä nyt mahdottomina. Kuitenkin väärinkäytökset, joista me tiedämme jo — oli kyse sitten FBI:n nuorten muslimimiesten vangitsemisesta, Obaman hallinnon erääseen Fox Newsin toimittajaan kohdistamasta valvonnasta tai NSA:n työntekijöiden nakukuvien levittämisestä ja rakkauselämän kiinnostusten vakoilusta — osoittavat että Churchin komitean pelot neljä vuosikymmentä sitten ovat yhtä relevantteja tänä päivänä. Jokaista pelottaa Donald Trumpin muuttuminen seuraavaksi Hitleriksi. Miksi emme ole huolissamme siitä, että tiedusteluyhteisö palaa vanhojen jekkujensa pariin?
NSA:n vakoilua on “tutkittu” illuusionaarisesti kolme kertaa
Sen jälkeen kun National Security Agencyn vakoilusta saatiin varmuus, on pidetty kolme eri “tutkimusta”. Yhden on tehnyt yksityisyys- ja siviilioikeuksien valvontalautakunta (Privacy and Civil Liberties Oversight Board, PCLOB), toisen tiedustelujohtaja kenraali James Clapper ja kolmannen senaatin tiedustelukomitea, muodolliselta nimeltään Senate Select Committee on Intelligence (SSCI).
Kaikki kolme tutkimusta ovat riittämättömiä, koska ne eivät kykene saamaan selville kaikkia yksityiskohtia, joita tarvitaan lopettamaan valtion Patriot Actin pykälän 215 ja Foreign Intelligence Surveillance Actin pykälän rikkomukset. PCLOB voi ainoastaan anoa — ei vaatia — dokumentteja NSA:lta ja se joutuu luottamaan omaan goodwilliinsa, samalla kun kenraali Clapperin vetämät tutkimukset hoitelee mies, joka on sekä valehdellut kongressille että on myös vakoilutoiminnan valvoja. Ja senaatin tiedustelukomitea — joka alunperin on suunniteltu tehokkaasti valvomaan tiedusteluyhteisöä — on epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Tarvitaan uusi, riippumaton kongressin komitea, joka uppoutuu täysin vakoiluun.
PCLOB voimaton saamaan dokumentteja
PCLOB luotiin 9/11 komission suosituksesta varmistamaan, että siviilioikeudet ja yksityisyys otettaisiin huomioon valtion valvonta- ja vakoilukäytännöissä ja -politiikassa.
Mutta se lässähti. Vuodesta 2008 vuoteen 2013 lautakunta on ollut ilman puheenjohtajaa ja kykenemätön palkkaamaan henkilöstöä tekemään mitään hommia. Vasta vuoden 2013 paljastusten jälkeen presidentti pyysi lautakuntaa aloittamaan tutkimukset NSA:n epäperustuslaillisesta vakoilusta. Ja kuitenkin lautakunnan ollessa koolla se on kykenemätön toteuttamaan tehtäväänsä, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin perustaa analyysinsa huolellisesti luonnosteltuihin tiedusteluyhteisön tekemiin lausuntoihin.
Kuten me selitimme, lautakunnan tulee nojata NSA:n johtajan, kenraali Keith Alexanderin, ja kenraali Clapperin goodwilliin — kaksi miestä, jotka toistuvasti ovat sanoneet että NSA ei kerää tietoa amerikkalaisista.
Jotta voitaisiin tehdä täysi tutkimus, PCLOB tarvitsee pääsyn kaikkiin relevantteihin NSA:n, FBI:n ja DOJ:n tietoihin. Mutta PCLOB ei voi saada todistuksia tai dokumentteja koska kongressi ei ole antanut sille samoja valtuuksia kuin kongressin komitealle tai riippumattomalle virastolle. Tämä on iso ongelma. Jos NSA ei anna dokumentteja kongressille, silloin se ei anna niitä myöskään PCLOB:lle.
Clapperin tutkimusta johti valehtelija
Presidentti Obama ilmoitti toisesta tutkimuksesta lehdistötilaisuudessa. Presidentti halusi luoda “riippumattoman” iskuryhmän, jossa olisi “ulkopuolisia asiantuntijoita”, jotka varmistaisivat “ettei mitään väärinkäytöksiä ole tapahtunut siinä miten näitä valvontateknologioita käytetään.” Vajaa kaksi päivää myöhemmin Valkoinen talo julkaisi lehdistötiedotteen, jossa iloitettiin iskuryhmän vetäjänä toimivan kenraali Clapper, ja joka myös raportoisi hänelle. Mikä oli vieläkin pahempaa: iskuryhmä ei saisi tehtäväkseen etsiä väärinkäytöksiä. Sen käskettiin keskittyä ainoastaan siihen miten “suojella kansallista turvallisuutta ja edistää ulkopoliittisia päämääriä.” Ja juuri tämän artikkelin ilmestymisviikolla ABC News raportoi iskuryhmän olevan täynnä Washingtonin sisäpiiriläisiä — ei “ulkopuolisia asiantuntijoita”. Eräs heistä on esimerkiksi ajanut Department of Homeland Securitylle oikeuksia skannata kaikki internetliikenne USA:han ja sieltä ulos. Ja toinen, vaikka hän on tunnettu oikeustieteen tutkija sääntelyasioissa, on kirjoittanut tutkielman siitä miten valtio voisi soluttautua verkossa toimiviin ryhmiin ja aktivistien joukkoon.
Yksi ainoa hyvä valinta oli Valkoisen talon nimittämä Peter Swire iskuryhmään. Swire on Georgia Techin professori ja on palvellut Valkoisen talon ensimmäisenä turvallisuusviranomaisena. Hän on allekirjoittanut lausunnon Electronic Privacy Information Centerin tapauksessa NSA:n vakoilua vastaan, sanoen että NSA:n puhelutietojen metadataohjelma on laiton Patriot Actin 215 pykälän mukaan. Tästä huolimatta kenraali Clapperin vetämien sisäpiiriläisten iskuryhmä — joka ei saa etsiä väärinkäytöksiä — ei koskaan tule pääsemään perustuslaittoman vakoilun juurille.
Senaatin tiedustelukomitea on jo epäonnistunut
Viimeisin “tutkimus” on “selonteko”, jota johtaa tiedusteluyhteisöä valvova senaatin tiedustelukomitea. Mutta kerta toisensa jälkeen komitea on epäonnistunut edes auttavasti esittämään minkäänlaista valvontaa. Ensinnäkin komitean puheenjohtaja senaattori Dianne Feinstein ja korkein jäsen senaattori Saxy Chambliss ovat NSA:n ja sen vakoilutoiminnan lobbaamia puolestapuhujia. He ovat molemmat oikeuttaneet vakoilun, sysänneet sivuun kaikki valitukset ja kiistäneet kaikki NSA:n tekemät rikkomukset.
Tiedusteluyhteisön puolustamisen lisäksi komitean johto on täysin epäonnistunut valvonnassa — juurikin se syy sille miksi Churchin komitea senaatin tiedustelukomitean on perustanut alunperinkin. Kuten on paljastettu, senaattori Feinstein ei saanut nähdä tai hänelle ei edes kerrottu tuhansista NSA:n auditoinnin selvittämistä vakoiluohjelmien rikkeistä. Tämä on suoraan ristiriidassa hänen lausuntoonsa ylistää “robustia” tiedustelukomitean valvontaa. Viimeisenä komitea on taipuvainen salailuun ja suljettujen ovien takana kokoustamiseen: senaatin tiedustelukomitea on tavannut vuonna 2013 julkisesti ainoastaan kahdesti. Selvää on, että tiedustelukomitea ei kykene suorittamaan sen valvovaa roolia, ja tarvitaan tuoreita silmiä suojelemaan amerikkalaisia NSA:n väärinkäytöksiltä.
Uusi Churchin komitea
Kaikki kolme näistä tutkimuksista on tuomittu epäonnistumaan. Tarvitaan uusi, erikoinen tutkimuskomitea, joka käy läpi näitä NSA:n rikkomuksia, sen vakoilua, sen juridista oikeutusta ja sitä miksi tiedustelukomitea ei kykene suitsimaan vakoilua. Lyhyesti, me tarvitsemme nykyajan Churchin komitean. Kongressin on aika ottaa ote sen valvontakyvystä. Amerikan kansalle tulee antaa enemmän tietoa NSA:n epäperustuslaillisista toimista ja NSA tulee asettaa vastuuseen.
