Entinen laivaston upseeri kertoo UFO-kokemuksestaan jota Pentagonin salainen ohjelma tutki

Suurimman osan 18-vuotisesta urastaan USA:n laivaston pilotti komentaja David Fravor sanoi anoppinsa kysyneen häneltä: oletko nähnyt UFOn? 15 vuoden ajan vastaus oli ei.

Mutta eräänä kirkkaana iltapäivänä (marraskuun 14.) Kalifornian rannikolla vuonna 2004 hän sanoo kaiken muuttuneen.

Fravor, laivaston eskaaderin komentaja tuohon aikaan, sanoi että hän näki pastillilta näyttävän lentävän esineen, joka oli noin hänen koneensa kokoinen rutiininomaisen lentotehtävän jälkeen. Esine liikkui nopeasti ilmassa, ja toisin kuin mikään esine jonka hän oli koskaan nähnyt. Hän ei ole unohtanut sitä koskaan.

Fravorin tarina tuli esiin viikko sen jälkeen, kun Pentagon julkisti tietonsa ensimmäistä kertaa ohjelman olemassaolosta joka on omistautunut tunnistamattomille lentäville esineille. Rahoitus ohjelmalle, jonka nimi on Edistyneiden Lentouhkien Tunnistusohjelma (Advanced Aviation Threat Identification Program), oli voimassa vuodesta 2007 vuoteen 2012. Mutta tässä asiassa perillä olevat viranomaiset sanovat, että työ jatkuu mutta rahat ovat loppu. Totuus rahoituksesta ja hallituksen pyrkimyksistä tarkkailla UFOja ei koskaan ole ollut läpinäkyvää. Monet ihmiset, jotka seuraavat UFO-alaa läheltä, ovat vakuuttuneita siitä, että hallitus salailee suuresti asiaa ja on tehnyt niin jo vuosikymmeniä.

Uutiset niiden olemassaolosta on eräs aikamme suurimmista paljastuksista koskien hallituksen lentävien esineiden tutkimuksia — ja tähän asti todeksi osoittamaton mahdollisuus avaruuden ulkopuolisten alusten olemassaolosta — sitten Project Blue Bookin, ilmavoimien pitkäkestoisen UFO-tutkimusprojektin, joka tutki tuhansia UFOja, ja joka lopetettiin vuonna 1969. Blue Book ei kyennyt löytämään ”yhtään teknologista kehityssuuntaa tai periaatetta joka olisi nykypäivän tieteellisen tietämyksen tuolla puolen” ja mitään todistusaineistoa “ulkoavaruuden aluksista” ei löydetty, ilmavoimien mukaan, vaikka pieni määrä tapauksia on edelleen selvittämättä.

Kohtaaminen, jonka Fravor kuvasi, on analysoitu puolustusministeriön ohjelmassa, hän sanoo, mutta sen merkittävimmät kysymykset — esineen luonne ja mitä se oli tekemässä — ovat edelleen vastaamatta.

Fravor sanoo, että hän on varma yhdestä asiasta: ”Se oli todellinen esine, se on olemassa ja minä näin sen” hän sanoi puhelinhaastattelussa kun hän kuvasi vuoden 2004 havaintoa.

Kun häneltä kysyttiin minkä hän itse uskoi sen olevan, 13 vuotta myöhemmin, hän oli yksiselitteinen.

Jotain joka ei ole peräisin Maapallolta,” hän sanoi. Komentaja David Fravor

Fravor oli komentava upseeri VFA-41 Black Acesissa, USA:n ilmavoimien hyökkäyseskaaderissa täynnä F/A-18 Hornet -hävittäjiä, jotka tekivät harjoitusta noin 60-100 mailia rannikolta San Diegon ja Meksikon Ensenadan välillä. He harjoittelivat Persianlahden hyökkäystä varten.

Hän sai komennon lopettaa harjoituksen ja tehdä jotain ”oikean elämän juttuja” noin 60 mailia heidän sijainnistaan länteen, Fravor sanoo. Hän sanoi, että hänelle johto oli sanonut että tunnistamaton lentävä esine laskeutui 24 kilometrin korkeudesta 6 kilometriin ja katosi; hän sanoi viranomaisten kertoneen hänelle että he olivat seuranneet puolta tusinaa näistä esineistä jo viikkojen ajan.

Kun he saapuivat lähemmäksi, he näkivät esineen, joka lensi ympäriinsä kuohuvan merialueen yllä.

”Valkoinen pastilli, noin samaa kokoa kuin Hornet, 12 metriä pitkä ja ei siipiä”, Fravor kuvaa. ”Se vain pysytteli veden lähellä”.

Esine ei saanut aikaan roottorin jättöpyörrettä — näkyvää ilman turbulenssia joka helikopterin lavoista jää — hän sanoi. Hän alkoi seurata pilotteja kun he olivat esineen perässä ennen kuin se katosi.

”Päästyäni lähemmäksi, kun nokkani alkoi nousta ylös, se kiihdytti ja se katosi”, hän sanoi. ”Nopeammin kuin mikään minkä olen elämässäni nähnyt. Kun me käännyimme, sanoin mennään katsomaan mitä on vedessä, ja siellä ei ollut mitään. Pelkkää sinistä vettä.”

Fravorin kone oli liikkumassa takaisin USS Nimitzin lentotukialukselle, mutta erillinen miehistö, joka oli lähtenyt kohti esinettä, alkoi etsiä sitä, tarkkaillen sitä noin puolitoista minuuttia ja kuvasi videota, Fravor sanoi.

Mutta laivaston ylin johto ei tuntunut olevan kiinnostunut tapahtumasta, joten Fravorin kaltaiset, jotka olivat sen nähneet, saivat kuulla Men in Black -vitsejä heidän kollegoiltaan, ja he eivät puhuneet siitä paljoa sen jälkeen, Fravor sanoo.

Entinen laivaston pilotti David Fravor (oikealla) hänen serkkunsa, Chad Albertin, kanssa.

Fravor, joka eläköityi laivastosta vuonna 2006, myöhemmin kertoi tarinansa häne vaimolleen ja lapsilleen, ja joillekin toisille jotka siitä halusivat tietää. Mutta mitään ei oikeastaan tapahtunut ennen vuotta 2009 kun hallituksen viranomaiset ottivat yhteyttä ”epävirallisen tutkimuksen” nimissä. Fravor kieltäytyi antamasta enempää yksityiskohtia viranomaisesta mutta sanoi, että hän myöhemmin sai yhteydenoton Luis Elizondolta, tiedustelu-upseerilta joka pyöritti salaista ohjelmaa puolustusministeriössä josta hän oli juuri paljastuksen tehnyt.

Elizondo, joka on sen jälkeen lähtenyt hallituksen leivistä työskentelemään yksityiselle yritykselle joka pyrkii edistämään UFO-tutkimusta sekä tieteen että viihteen tarkoituksiin, on iso syy sille miksi tarina UFOista ja hallituksen ohjelmista on nyt uutisissa; hän salaa järjesteli kolmen UFO-videon julkaisun Pentagonista, mihin kuuluu yhtenä video joka kuvattiin Fravorin nähdessä UFOnsa.

Fravor, joka on puhunut kokemuksistaan To the Stars Academy of Arts and Sciencesille, yritykselle jossa Elizondo on konsulttina, sanoo että hän tietää että tämän tarinan kertominen on saattanut hänet naurunalaiseksi — josta kaikki ei ole hyväntahtoista pilkkaa — mutta uskoo tämän tapauksen tulevan nyt paremmin tutkituksi.

“En usko olleeni hullu laivaston upseerina. En ollut kännissä, en käytä huumeita. Olin levännyt hyvin, se oli selkeä päivä” hän sanoo. “Mielestäni jonkun olisi pitänyt tarkastella asiaa. Kun olin puhunut muutaman muun kanssa, oli suuri turhautuminen siitä että tämä asia tulee vasta nyt esiin eikä tuolloin vuonna 2004.

Fravor uskoo, että tätä kokemusta tutkimalla voitaisiin saada hyötyä.

“Tämä on vallankumouksellista teknologiaa, joka kykenee ḱiihdyttämään, nousemaan ja laskeutumaan. Mieti kaikkia sen tuomia etuja ihmiskunnalle”, hän sanoo. ”Mitä jos se saisi ihmiset ajattelemaan laatikon ulkopuolelta”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.