Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.
Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:
Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.
Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.
(…)
On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?
Kirjoittanut Jonathan Andrews*
Eksopoliittisen liikkeen saadessa pontta se voi olla mahdollisuus kiinnittää huomiota työterveysvaaroihin, jotka tämän alan mukana tulevat. Eksopolitiikassa mukana olevat, ja erityisesti kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat, saattavat olla tietoisia valtion negatiivisista vasteista sellaisiin aloitteisiin. Kysymys herää tällöin mitä suojamekanismeja kansalaisdiplomaatit saattaisivat käyttää valtion negatiivisia responsseja vastaan.
Yleisesti ottaen kansalaisdiplomatiaa voidaan kuvata kaikkina epävirallisina kontakteina eri valtioiden kansalaisten välillä, verrattuna virallisiiin diplomaattikontakteihin valtioiden edustajien välillä. [1] Mutta vielä erityisemmin kansalaisdiplomatiaa käytetään usein erityisen epämuodollisen diplomatian tarkoitukseen, jossa epäviralliset edustajat (akateemikot, eläköityneet armeijan ja siviiliväestön edustajat, tunnetut julkisuuden hahmot ja yhteiskunnalliset aktivistit) ottavat osaa dialogiin, jonka tarkoituksena on konfliktin ratkaisu, tai luottamuksen rakentaminen. [2] Tässä merkityksessä siihen usein viitataan termillä “Radan II diplomatia.” (Track II Diplomacy) Toisen Radan diplomatia on osoittautunut hyödylliseksi tilanteissa, joissa viralliset, diplomaattiset kommunikaatioyhteydet maiden tai valtion ja kapinallisjoukon välillä ovat hajonneet. Näissä olosuhteissa epäviralliset kanavat voivat toimia usein tehokkaammin ja raivata tietä sitä seuraavalle ”ensimmäisen radan” diplomatialle. [3]
Kun kontaktihenkilöiden määrä kasvaa tasaisesti vuosien mittaan, niin tekee myös yksityisten kansalaisten aloitteiden määrä, joilla luoda yhteys avaruusolentoihin. Nämä pyrkimykset voidaan nähdä ensiaskeleena kansalaisdiplomatian alalla avaruusolentoihin, siinä että ne pyrkivät saamaan kommunikaatioyhteyden ja mahdollisesti tuomaan oman panoksensa luottamuksen rakentamiseen. Mutta miten valtiot reagoivat sellaisiin yksityisiin aloitteisiin? Tulisiko epävirallisten galaktisten diplomaattien olla varovaisia?
Kysymys siitä tulisiko avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavien yksilöiden olla varuillaan valtio negatiivisista vasteista ei ole akateeminen. Päin vastoin, kuten Michael Salla huomautti ECETI-konferenssissa vuonna 2006, on todellakin “laajasti todisteita siitä, että yksilöitä, joilla on kontakti tai kommunikaatioyhteys avaruusolentoihin, on vainottu. (…) Avaruusolentojen kanssa kontaktissa olevien yksilöiden ja organisaatioiden vainoaminen käy selväksi useista eri esimerkkitapauksista, joissa häiritään, ahdistellaan, käydään fyysisesti käsiksi tai vieläkin pahempaa.” [4]
Ennen kuin siirrymme eri tyyppisiin valtion negatiivisiin vasteisiin, joita saattaa tulla vastaan, voi olla hyödyllistä ottaa kantaa kysymykseen siitä miksi valtio reagoisi negatiivisesti mihinkään mikä liittyy avaruusolentojen läsnäoloon. Sellaisia reaktioita kuvataan useissa dokumenteissa, kuten esimerkiksi niinkutsutussa Eisenhowerin briiffausdokumentissa (tästä eteenpäin EBD) [5], Robertsonin paneelin löydöksissä vuonna 1953, [6] Brookingsin raportissa vuodelta 1961, [7] sekä, mikäli autenttinen, ensimmäisessä MJ-12:n vuosikertomuksessa. [8] Kaikkiin liittyy päällimmäisenä syynä kansallinen turvallisuus.
Kiinnostavaa kyllä, uhkana kansalliselle turvallisuudelle näissä dokumenteissä ei ole UFOt tai niiden matkaajat itse, vaan mahdollinen kansan reaktio niihin. Todellakin, vaikka oli huolta siitä, että “näiden vierailijoiden motiivit ja lopulliset aikeet pysyvät tuntemattomina” (EBD), yleiskuva on että UFOt ja niiden matkustajat eivät ole osoittaneet minkäänlaista vihamielisyyttä tai tehneet mitään vihamielisiä tekoja. [9] Sen sijaan yllämainitut keskittyvät:
- Massahysteriaan ja “tarpeeseen välttää julkinen paniikki” (EBD), [10] joka nähdään “uhkana poliittista toimintaa suojelevien elinten järjestäytyneelle toiminnalle.” [11]
- Mahdolliseen yhteiskunnan hajoamiseen. Brookingsin raportti sivulla 215 varoittaa, että
- “Antropologiset havainnot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka tietävät paikkansa universumissa, mutta jotka ovat hajonneet kun ne ovat joutuneet käsittelemään aiemmin tuntematonta yhteiskuntaa, jolla on erilaisia ideoita ja eri elämäntyylejä; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan omien arvojensa ja käyttäytymisensä muutoksena.” [12] Ennen tuota MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa oli jo varoitettu samasta asiasta. [13]
- Mahdollisuuteen, että ulkovallat voisivat yrittää käyttää avaruusolentojen uhasta kertovaa informaatiota psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin. Tämä oli eräs Robertsonin paneelin päähuolenaiheista, joka eksplisiittisesti suositti sen johtopäätöksissään, että 4 “Että tiedustelupalvelut ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin riistääkseen Tunnistamattomilta Lentäviltä Esineiltä niiden erikoisstatuksen, joka niille on annettu, ja mystisyyden auran, jonka ne valitettavasti ovat saaneet.” [14]
Toinen kansallisen turvallisuuden syy liittyy teknologiaan, joka on saatu haltuun, ja sen kansainvälisiin vaikutuksiin. Meidän tulee pitää mielessä, että kaikki tämä on laitettu liikkeelle kylmän sodan aikaan. Maan ulkopuolinen teknologia nähtiin Amerikan mahdollisuutena varmistaa sen dominanssi. Todellakin, MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa pidetään avaruusolentojen teknologian rekonstruktion etuja ‘mittaamattomina.’ [15] USA:n dominanssin varmistamiseksi oli tärkeää, että muut maat, ja erityisesti Neuvostoliitto, eivät saisi minkäänlaista pääsyä näihin avaruusolentojen teknologioihin. USA:n dominanssin varmistamiseksi informaatio Maan ulkopuolisesta teknologiasta tuli pitää salassa.
MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa liitetään Majestic-operaatiole, joka käsitteli avaruusolentojen presenssiä Maassa, salassapito-ominaisuus joka ylittää vetypommin kehityksen. [16] Vielä tärkeämpänä dokumentti eksplisiittisesti sanoo: Kotimaiset ja perustuslailliset kysymykset: Käsiteltäessä selkeitä kansaa koskettavien lakien rikkomuksia ja perustuslaissa määriteltyjä takeita, on MAJESTIC TWELVEn jäsenten keskusteluissa tultu tulokseen, että sellaisten kansalaisoikeuksien suoja on vähemmän tärkeä kuin tämän uhan luonne. [17] (Korostus lisätty).
Se ehdottaa lisäksi:
Eräs kaikkein vaikeimmista kansan mielipiteen valtionkontrolloinnin aspekteista mitä tulee kiistämiseen ja tietämättömyyteen — on lehdistön tosiasiallinen kontrollointi. (…) presidentin Erikoispaneelin suositus yhdessä MAJESTIC TWELVEn tukemana on, että jyrkkä kiistämisen politiikka kaikista julki tulevista New Mexicon Roswellin tapahtumista, ja mistään muusta saman kaliiperin tapahtumasta, tulee pakkokeinoin ylläpitää. Kontrolloidusti medialle annettujen julkaisujen interaktiivinen ohjelma, sellaiseen tapaan jossa mustamaaltaan kaikkia siviilien tutkimuksia, tulee ottaa käyttöön aiemman vuoden 1947 National Security Actin mukaisesti. [18] (Korostus lisätty).
Jos tämä dokumentti on aito, se eksplisiittisesti varmistaa Valtiolla oleva käytänteen mustamaalata mikä tahansa avaruusolentokysymyksen siviilitutkimus, kansallisen turvallisuuden nimissä.
Nyt kun me tiedämme miksi, me voimme siirtää huomiomme siihen minkä tyyppisiä negatiivisia reaktioita voidaan odottaa. Seuraavassa on satunnainen valikoima dokumentoituja tapauksia.
Ensimmäinen mahdollinen reaktio on sensuuri, jossa avaruusolentoja ja niiden aktiviteetteja kuvaava informaatio yksinkertaisesti sivuutetaan. James Gilliland, esimerkiksi, tähän mennessä on yli 60 tuntia kuvamateriaalia interaktioista avaruusolentojen kanssa, ja kuitenkin media kieltäytyy kiinnittämästä häneen mitään huomiota. [19] Tai otetaan esimerkiksi Disclosure Press Conference, jonka tri. Steven Greer järjesti, jossa kymmenet uskottavat silminnäkijät julistivat olleensa mukana Valtion avaruusolentoja käsittelevissä projekteissa. Jonathan Kolber aivan oikeutetusti ihmettelee miksi tällainen tapahtuma ei ole saanut massamediassa mitään huomiota, ja tuli päätelmään siitä, että tämä on osaltaan tarkoituksellinen strategia. [20]
Sensuurin lisäksi naurunalaiseksi saattaminen on yleinen vaste. Jonathan Kolberin epäilys siitä, että tämä on hyvin suunniteltu strategia, on myös muiden mielipide: “Perustuen [Robertsonin paneelin] suosituksiin, PR-suhteiden komitea kokoontui vähentämään kansan kiinnostusta UFOihin. Sellaisiin käsitteisiin uskovat esitettiin julkisesti typerinä ja irrationaalisina. Tämä yritys hyödynsi tunnettuja tiedemiehiä sekä julkkiksia ja massamediaa. Jopa vaikutusvaltainen Disney-korporaatio oli mukana debunkkauksessa. Tästä eteenpäin ufologia nähtiin huonomaineisena akateemisissa piireissä, ja UFOt ovat muuttuneet sekopääyhteisöjen aiheeksi.” [21]
Tyypillinen esimerkki tästä on Dana Milbankin kirjoittama juttu Washinton Postissa 17. syyskuuta 2007 X-Conferencesta sekä lehdistötilaisuudesta, jonka Paradigm Research Group piti 16. syyskuuta 2007 National Press Clubilla. [22] Milbank esitti asiat irti kontekstista niin, että ne näyttivät naurettavilta ja X-Conferencen lehdistötilaisuus farssilta.
Avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa toteuttavat henkilöt voivat odottaa myös joutuvansa valtion valvonnan alaisiksi. “Lopultakin [Robertsonin] komitean ehdotuksien johdosta valtion agentit ja vakoojat valvoivat UFOja tutkivia ryhmiä estääkseen heitä vaikuttamasta massojen ajatteluun. Niinkin myöhään kuin 1976 löydettiin CIA:n muistio, joka kertoi UFO-ryhmiin kohdistuneista aktiviteeteista.” [23] UFO-tutkija Nick Redfern kirjoitti kirjan UFO-silminnäkijöiden ja -tutkijoiden valtionvalvonnan historiasta. [24] Sellainen valvonta voi esiintyä jopa kaukokatselun muodossa. [25]
Valtion valvonnan lisäksi avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavat USA:n kansalaiset voivat kohdata myös juridisia toimenpiteitä. Tässä kontekstissa relevantteja ovat Logan Act sekä niinkutsuttu Extraterrestrial Exposure Act, joka voi tarjota valtiolle joitain oikeuslähteitä joille rakentaa keissi.
Logan Actin tarkoitus on estää yksityisiltä kansalaisilta kansainvälisen diplomatian häiritseminen / väliintulo, tekemällä siitä rikos.
§ 953. Yksityinen kirjeenvaihto ulkovaltojen kanssa.
Kuka tahansa USA:n kansalainen, missä hän sitten onkaan, joka, ilman USA:n valtuutusta, suoraan tai epäsuorasti aloittaa tai jatkaa minkäänlaista kirjeenvaihtoa tai keskustelua minkään ulkomaisen valtion tai viranomaisen tai agentin kanssa, aikeenaan vaikuttaa minkään ulkomaisen valtion tai minkään ulkomaisen virkailijan tai agentin toimenpiteisiin tai käytökseen, suhteessa mihinkään kiistoihin USA:n kanssa, tai kumoten USA:n toimet, voidaan tuomita tämän lain nojalla sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kolmeksi vuodeksi, tai molempia. (…) [26]
Logan Acti ei mainitse Maapallon ulkopuolisia suhteita. Se sanoo, että yksityiset kansalaiset, jotka ovat tekemisissä ulkomaisten valtioiden kanssa virallisten kanavien ulkopuolella, voivat saada sakkoa tai vankeutta. Kuitenkin on järkevää olettaa, että jos ratio legis kieltää USA:n kansalaiselta ilman auktoriteettia mikä tahansa väliintulo USA:n valtion ja ulkomaiden hallitusten välisiin suhteisiin, silloin a fortiori USA:n valtio ei halua kansalaistensa tulevan väliin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden suhteisiin.
Toinen laillinen oikeutus voisi johtua niinkutsutusta ‘Extraterrestrial Exposure Actista,’ joka virallisesti on nyt kumottu. Tämä laki teki kontaktista USA:n kansalaisen ja avaruusolennon tai niiden aluksen kanssa suoraan laitonta. “Jo kirjoissa olevan lain mukaan: (Osio 14, Kohta 1211 Liittovaltion Lainsäädännössä, joka on otettu käyttöön heinäkuun 16. 1969, ennen Apollo-kuutehtäviä), kuka tahansa sellaiseen kontaktiin syyllistynyt automaattisesti muuttuu rikolliseksi, joka saa vankeutta vuodeksi ja sakkoa $5,000. NASAn johtajalla on valtuus määrittää joko kuullen tai kuulematta tätä henkilöä että hän tai esine ovat ”maan ulkopuolisesti altistuneet” ja asettaa määrämättömän pituisen aseellisen karanteenin, jota ei voida lopettaa millään oikeuden päätöksellä.
Henkilöiden määrälle ei ole minkäänlaista rajaa kuinka monta heistä voidaan näin asettaa karanteeniin mielivaltaisesti.
”Maan ulkopuolisen altistuksen” määritelmä jätetään täysin NASAn johtajan tehtäväksi, joka näin saa täyden diktatorisen vallan, joka on täysin epäperustuslaillinen.” [27]
Ihmiset kokevat myös rahallista sabotaasia ja/tai estämistä. Wendelle Stevens, eläköitynyt everstiluutnantti USA:n ilmavoimista, joka ensimmäisenä todisti UFO-sataa palvellessaan Alaskassa 1947, mainitsee miten tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka halusi tulla tapaamaan häntä. “Hän sanoi pakkaavansa ja hyppäävänsä bussiin iltapäivällä. sain soiton kaksi tuntia myöhemmin, ja hän sanoi että hän oli mennyt pankkiin nostamaan rahaa matkaansa varten ja hänen pankkikorttinsa ei toiminut. Hän koitti Visaa ja Mastercardia, ja nekään eivät toimineet. Kaikki hänen rahoituslähteensä oltiin pantu poikki.” [28] Tämä tuntuu olevan ‘standarditoimenpide’: “Kaikki potentiaaliset tietovuotajat tai muuten ongelmana nähdyt pian huomasivat miten CIA käytti sen suhdettaan muihin valtion virastoihin (kuten verotoimistoon)… ja että hänen luottokelpoisuutensa oli huonontunut, työhistoria pilattu, pankkitili jäädytetty, saapuneet postit avattu ja urat pilattu.” [29]
Toinen yleinen ilmiö on tietokonesabotaasi. Verkkosivut kuten Project Camelot,[30], joka on omistautunut tietovuotajien todistuksille, joutuu usein DDOS-hyökkäysten (‘dedicated denial of service’) kohteeksi eikä sinne pääse. Julkisella BBS:llä, joka on osittain omistautunut UFO-asialle, kontakti- ja abduktioilmiön tutkimukselle, useat jäsenet selittävät miten he ovat kokeneet tietokoneidensa ja kovalevyjensä kaatumista, hakkerointia ja hakkerointiyrityksiä.[31]
Monet kuvaavat eri tyyppistä häirintää ja ahdistelua. Tri. Karla Turner [englanninkielen professori josta tuli avaruusolentojen abudktioilmiön asiantuntija] elokuvassa Taken, kertoi seuraavista esimerkeistä häirinnästä, jota hänen tuntemansa abduktoidut kokivat:
- “Kun Amy lähti ajamaan kotiin, häntä seurasi valtion partioauto, joka pysyi muutaman tuuman päässä hänen puskuristaan tai hänen autonsa vierellä maileja.”
- “armeijan helikopterin häirintä,”
- “puhelujen häirintä,
- ja muut tapaukset jotka tuntuvat enemmän olevan ihmisperua kuin perua avaruusolennoilta.”[32]
Jotkut Serpo-tarinaa tutkineet — joka kertoo väitetystä vaihdantaohjelmasta USA:n valtion ja maan ulkopuolisen planeetan nimeltä Serpo välillä — kokivat asuntomurtoja. [33]
Pahamaineisia myös ovat vierailut niinkutsutuilta “miehiltä mustissa”, jotka usein mutta eivät aina esittävät valtion viranomaisia. Useat ovat todistaneet miten heidät altistettiin näiden mustapukeisten henkilöiden väijymisen “terrorille”.[34]
Joskus ihmiset kokevat laittomia pidätyksiä. Mack Brazel, joka löysi ja raportoi viranomaisille kuuluisan Roswellin tapauksen, pidätettiin laittomasti ja pidettiin ilmatukikohdassa kolme päivää.[35]
Tähän läheisesti liittyen on tapauksia joissa ihmisiä abduktoidaan. Karla Turner esimerkiksi kuvaa useita abduktiotapauksia, jotka avaruusolentojen abduktiotapauksensa jälkeen joutuivat armeijan abduktoimiksi. Hän lainaa Leah Haley’n tapausta ‘ilmiselvänä.’[36] Tätä ilmiötä on laajalti tutkinut tri. Helmut Lammer, joka kirjoitti kirjan ja useita artikkeleja siitä. [37] Hän otti käyttöön termin ‘MILABs’ (armeijan abduktioista tai armeijan henkilöistä jotka on abduktoitu) sitä varten. Toiset kirjailijat abduktioilmiöstä, esim. Katharina Wilson, myös kuvaavat näitä ‘MILABs’-tapauksia.[38]
Abduktioiden ja laittomien pidätysten aikaan monien väitetään joskus altistuneen muistin muokkaukselle ja indoktrinaatiolle.[39] Tämä ei tapahdu vain siviileille: valtiolle työskennelleet ja Maan ulkopuolista materiaalia tai olentoja käsitelleet ihmiset usein kärsivät samasta kohtalosta.[40] Eräs pahamaineisempi (ja kiistellympi) tapaus tässä suhteessa on väitetty Dan Burischin tapaus, jossa hänen väitetään olleen mikrobiologi ja työskennelleen useissa “syvän pimeissä” avaruusolentoihin liittyneissä projekteissa, kuten Bill Hamilton raportoi.[41]
Samalla tavoin, joskus, häirintään ja ahdisteluun liittyy muita psykologisen sodankäynnin menetelmiä. Eräs tunnettu tapaus on Paul Bennewitzin tapaus, jossa sähkölaitteiden asiantuntija purki salaisia kommunikaatioita väitetystä avaruusolentojen tukikohdasta.[42] Monet kirjoittajat ovat sitä mieltä, että Bennewitz tahallaan ‘henkisesti murennettiin.’ Useat abduktiohenkilöt raportoivat, että heidät altistetaan toisenlaisille mielenhallintatekniikoille, ja on väitetty, että he eivät ole tässä yksin: eräässä haastattelussa terapeutti Stephanie Relfe mainitsee miten tämä on tapahtunut hänelle ja hänen aviomiehelleen, ja miten heidät altistettiin eri tyypin psyykkisille hyökkäyksille.[43]
Usein ihmisiä uhkaillaan fyysisellä väkivallalla.[44] Mutta pahimmissa tapauksissa kohde eliminoidaan. Todellakin, jos kaikki muu epäonnistuu, vallassaolijat eivät epäröi sortua murhaamaan, niinkuin professori Schellhorn huomauttaa: ampuma-aseen laukauksesta johtuva kuolema. Mahdollisesta myrkytyksestä johtuva kuolema. Mahdollisesta kuristamisesta johtuva kuolema. Tappavien virusten käyttämisestä johtuvat mahdolliset kuolemat. Kukaan ei elä ikuisesti. Kuitenkin viimeaikaiset UFO-tutkijoiden Phil Schneider, Ron Johnson, Con Routine, Ann Livingston ja Karla Turner epäilyttävät kuolemat, sekä usean aiemman tutkijan kuolemat tuntuvat vain lisäävän painoarvoa todellisuudelle, josta monet muut ufologit ovat tietoisia: UFO-tutkimus ei ainoastaan ole potentiaalisesti sekä vaarallista, mutta että keskimääräisen vakavan tutkijan elinikä on paljon lyhyempi kuin valtakunnan keskiarvo.[45] (korostus lisätty)
Haastattelussa Wendelle Stevens, joka yllä mainittiin, myöntää että tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka väitti olevansa tällainen palkkamurhaaja.[46] Se, että tällaisia käytänteitä on olemassa, saa usealta muulta tutkijalta vahvistusta: “CIA harvoin likaa itse omia käsiään johonkin niin sotkuiseen ja vaaralliseen kuin palkkamurha. Usein palkkamurhaajat ja sopimusagentit pidetään listoilla tällaisia toimia varten. Kun CIA ei henkilökohtaisesti ole mukana, se yrittää saada kohteen kuoleman näyttämään niin paljon ’vahingolta’ kuin mahdollista…” [47] Vivienne Legg viittaa tähän myös ‘kuolettavana häirintänä.’[48]
Project Camelotin verkkosivulla on monia‘tribuuttisivuja’ ihmisille, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa.[49] Artikkelissan prof. Schellhorn mainitsee käytännössä saman listan ihmisistä, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa. Listaan kuuluu mm. tri. John Badwey, Paul Bennewitz, tri. Eugene Blass, Ron Bonds, Mae Brussell, Danny Casolaro, tri. J. Clayton, William Cooper, tri. Cooperson, Ruth Drown, Frank Edwards, Don Elkins, James V. Forrestal, tri. Max Gerson, Harry Hoxsey, Morris K. Jessup, tri. Milbank Johnson, Ron Johnson, Todd Kauppila, Jim Keith, tri. David Kelly, John F. Kennedy, Dorothy Kilgallen, tri. William Koch, George Lakhovsky, Ann Livingston, Brian Lynch, tri. Eugene Mallove, tri. James McDonald, Stanley Meyer, tri. Wilhelm Reich, Royal Rife, Ron Rummel, Phil Schneider, Leonid Strachunsky, Jose Trias, Karla Turner, Gary Webb sekä 25 Marconin tieteilijää, jotka kaikki kuolivat mystisissä olosuhteissa vuosina 1982-88. [50]
Esitetyt esimerkkihenkilöt yllä ovat kaikki altistuneet valtion negatiivisille vasteille, ja olennaisesti johtopäätös on, että kuka tahansa millä tavalla tahansa Maan ulkopuolisen presenssin kanssa tekemisissä oleva voi muuttua kohteeksi, oli kyseessä sitten UFO-tutkija, abduktiohenkilö, kontaktihenkilö, tieteentekijä tai valtiolle työskentelevä.
Yllämainitut tapaukset paljastavat myös, että nämä negatiiviset valtiolliset vasteet ovat olleet käynnissä erittäin pitkän aikaa. Professori G. Cope Schellhorn viittaa vuoden 1971 Otto Binderin artikkeliin, joka tutki 137:ää epäilyttävää kuolemantapausta vuodesta 1961. Mystiset ja epäilyttävät kuolemat UFO-tutkijoiden keskuudessa eivät ole mitään uutta. Vuonna 1971 tunnettu kirjailija ja tutkija Otto Binder kirjoitti artikkelin Saga-lehden erikoisraporttiin UFOista otsikolla “UFO-tutkijoiden likvidointi.” Binder oli tutkinut kuolemantapauksia ”ei vähempää kuin 137 lentävien lautasten tutkijoiden, kirjailijoiden, tieteentekijöiden ja silminnäkijöiden keskuudessa, jotka olivat kuolleet viimeisen 10 vuoden aikana, joista monet olivat kuolleet mitä mystisimmissä olosuhteissa.”
Binderin esittämät valitut tapaukset olivat täynnä sydänkohtauksia, epäilyttäviä syöpiä ja esimerkkejä suorista murhista. [51]
Häirintätapaukset alkoivat paljon tuota ennen: Alan Benderin luona kävivät “miehet mustissa” vuonna 1954.[52] Ja jopa ennen tuota Roswellin aikaan vuonna 1947 Mack Brazelia pidettiin laittomasti pidätettynä monta päivää.[53]
Näitä negatiivisia valtion vasteita kohdatessaan, mitä suojamekanismeja voivat kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat keksiä? Mahdolliset suojamekanismit toimivat kolmella tasolla. Ensimmäinen mekanismitaso voisi koostua toimista, jotka ovat osoitettu suoraan tietyn tyyppisiin vasteisiin. Toisen tason mekanismi voisi olla yleisempiä suojamekanismeja negatiivisia vasteita vastaan. Molemmat näistä eivät kuitenkaan tarjoa pitkäaikaista menestystä, sillä ne hoitavat vain oireita (negatiiviset vasteet), sen sijaan että ne hoitaisivat syytä (miksi valtio reagoi negatiivisesti). Kolmannen tason mekanismien täten tulisi etsiä ratkaisuja, jotka vastaavat negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Sekä syyhyn että seuraukseen vaikuttaminen todennäköisemmin tarjoaa paremmat mahdollisuudet pitkäaikaisemmalle menestykselle. Tarkastellaan nyt tarkemmin näitä kolmea tasoa.
Ensimmäisen tyypin mekanismi koostuu tietyistä vastatoimista erityisiin vasteisiin. Sensuuri, esimerkiksi, on osoittautumassa vaikeammaksi ja vaikeammaksi uusien kommunikaatioteknologioiden myötä. Internet tarjoaa ihmisille mahdollisuuden levittää tietoa paljon helpommin kuin ennen. Informaatiota voidaan julkaista verkkosivuilla tai uutiskirjeenä, keskustelupalstoille ja uutisryhmiin, tai lähettää sähköpostilla suuria määriä. Useat vastaanottajat voivat edelleen levittää viestiä eteenpäin useille ihmisille.
On myös varsin helppoa suorittaa ehkäiseviä toimenpiteitä erilaisia tietokonesabotaasin muotoja vastaan, sillä teknisiä ratkaisuja on saatavilla. Palomurin asentaminen voi estää hyökkäykset ja hakkerointiyritykset. Palvelunestohyökkäyksiä voidaan ehkäistä yhdistämällä palomuuri ja kuormanjakosofta. Eräs Open Minds -foorumin jäsenistä esimerkiksi raportoi miten yritykset murtautua hänen tietokoneelleen epäonnistuivat, koska hänellä oli asianmukaiset suojaavat ohjelmistot asennettuna.[54] Joitain toimenpiteitä voidaan suorittaa myös vähentämään rahallisen sabotaasin mahdollisuuksia, kuten vähentää korttiostojen määrää ja pitämällä transaktiot kontrollissa.
Nämä vastatoimet ovat aina yksittäistä negatiivista vastetta varten mietitty. On selvää, että suorat vastatoimet tiettyjä negatiivisia vasteita vastaan ovat vaikeampia joissain tapauksissa. Miten esimerkiksi estää valvonta? Myöskään abduktioille ei tunnuta kykenevän tekemään paljoakaan ehkäisevästi (ilman että joutuu sijoittamaan paljon rahaa, esim. palkkaamaan henkivartijat). Monet MILABin kokeneet abduktiohenkilöt ovat raportoineet, että heidät on tahtonsa vastaisesti huumattu ja usein heidän tietämättään ennen abduktiota.[55]
Toisen typpinen suojamekanismi negatiivisia vasteita vastaan on siis yleisluontoisempi. Julkisuus, esimerkiksi, toimii hyvin monille tietovuotajille. Vetämällä itseensä huomiota he ehkäisevät negatiivisia vasteita, koska valtio ei halua heille enempää huomiota, ja negatiiviset vasteet tuntuisivat lisäävän uskottavuutta heidän väitteilleen. Julkisuus on osoittautunut onnistuneeksi monien tietovuotajien tapauksessa, kuten esim. Bob Lazar.[56] Se ei kuitenkaan ole täysvarma mekanismi, sillä jotkut tietovuotajat ovat kadonneet. John Maynardin, kuuluisan tietovuotajan Disclosure Projectista, tapaus tulee mieleen.[57] Maynard mystisesti katosi paljastettuaan salaista informaatiota koskien avaruusolentoja, jonka hän oli löytänyt palvellessaan puolustustiedustelupalvelu DIA:n leivissä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänet vapautettiin liittovaltion kuritushuoneelta vuonna 2003 salassapitovalansa rikkomisesta.[58]
Läheisesti julkisuuteen liittyvä vastakeino on verkostoituminen, sillä negatiiviset vasteet todennäköisemmin paljastuisivat verkostolle.
Toinen mekanismi on käyttää ‘uskottavan kiistettävyyden’ suojaa kun levittää informaatiota, sillä tämä vähentää informaation ‘uhkaavuustasoa’. Viimeisenä oikeusturvavakuutus on mahdollisesti hyvä idea, sillä tapauksia viedään usein oikeusasteiden käsiteltäväksi.
Kolmannen tyypin mekanismit pureutuvat suoraan negatiivisten vasteiden juurisyihin ja vastaavat kysymykseen “miksi” näitä vasteita esiintyy. Se mitä vastassamme on, on ilmeinen intressiristiriita, ja näin konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan soveltaa. Nykyisissä olosuhteissa on tärkeää yrittää ja löytää win-win -lopputuloksia kontaktihenkilöiden ja tiedustelupalveluiden välillä avaruusolentoja koskevan tiedon levittämisessä. Tämä voidaan saavuttaa keskittymällä yhteisiin etuihin (vastakkaisten kantojen sijaan), sillä sellaiset yhteiset edut ovat keskeinen win-win -ratkaisuissa.[59] Tämä edellyttää tasapainoista ja vastuullista lähestymistapaa, joka välttää minkäänlaisten negatiivisten reaktioiden synnyttämisen. Tässä kontekstissa on tärkeää kehittää konfliktinratkaisukeinoja ja avata kommunikaatiokanavat.
Ensimmäinen askel tuohon suuntaan kansalaisdiplomaateilla on lähettää selvä signaali siitä, että he eivä ole vihollisia, ja että he eivät ole uhka, ja että päinvastoin he etsivät yhteistä ratkaisua joka on kaikille hyväksyttävä. Useisiin ongelma-alueisiin, jossa kansallisen turvallisuuden uhka havaitaan, löytyy ratkaisuja. Kansaa voidaan esimerkiksi valistaa siitä etteivät he reagoisi massahysterialla asteittaiseen tiedonjulkistamiseen. Näyttää siltä kuin siedätysohjelma olisi käynnissä, ja kansalaisdiplomaatit voivat olla aktiivisessa roolissa avustaessaan sen edistämisessä. Toinen tärkeä aspekti voi olla puhua koskemattomuuden mahdollisuudesta niille, jotka ovat kokeneet negatiivisia valtiollisia vasteita. Yhä useampi pyytää sellaista koskemattomuutta, [60] ja jopa ‘Totuuskomissiota’.[61] Samalla tavoin voidaan tutkia ratkaisuja muilla alueilla. Kaikki näistä, kuitenkin, ovat tämän tutkielman skoopin ulkopuolella.
Johtopäätös: Valtion negatiiviset vasteet ovat todellisuus, jonka kansalaisdiplomaateiksi haluavat joutuvat ottamaan huomioon. Nämä vasteet voivat vaihdella yksinkertaisesta häirinnästä ja sensuurista aina kohteen eliminointiin silloin kun kohde nähdään uhkana. Esimerkit yllä näyttävät, että sellaiset negatiivset vasteet ovat olleet käynnissä vuosikymmeniä ja että kukaan ei ole a priori suojassa sellaisilta vasteilta.
Vastatoimet näille negatiivisille vasteille, jotka todennäköisimmin tarjoaisivat pitkäaikaisen menestyksen mahdollisuuden, ovat niitä jotka ottavat kantaa negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Soveltamalla konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan saavuttaa pitkäaikainen win-win ratkaisu, joka keskittyy kaikkien osapuolten yhteisiin etuihin. Me voimme toivoa, että niin tekemällä kansalaisdiplomatia avaruusolentojen kanssa seuraa samanlaista polkua kuin kansalaisdiplomatia kansainvälisissä suhteissa, jossa sitä alunperin vastustettiin, sitten vastahakoisesti sopeuduttiin, ja nyt sitä virallisesti käytetään diplomaattiyhteisössä.
* * *
*HUOM: Jonathan Andrews on pseudonyymi kirjoittajalle, joka haluaa pysyä nimettömänä. Kirjoittaja on tiedossa Exopolitics Journalin päätoimittajalle, joka on suostunut julkaista tämän artikkelin pseudonyymillä johtuen legitiimistä huolesta, että kirjoittajaa vastaan hyökättäisiin.
Viitteet
[2] http://en.wikipedia.org/wiki/Track_II_diplomacy. Muita hyödyllisiä kansalaisdiplomatian määritelmiä löydät esim: http://en.wikipedia.org/wiki/Citizen_diplomacy ; ja http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm
[3] http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm.
[4] Michael Salla, “ECETI Conference & Galactic Peace Sanctuaries,” in Exopolitics Journal, vol. 1:4 (October 2006). Verkossa: http://www.exopoliticsjournal.com/vol_1_4_salla.pdf.
[5] Briefing Document: Operation Majestic 12. Prepared for president-elect Dwight D. Eisenhower, 18 November 1952. Available online at: http://www.majesticdocuments.com/pdf/eisenhower_briefing.pdf.
[6] Robertsonin paneelin löydökset ja ehdotukset ovat osa niinkutsuttua Durant’n raporttia, joka on yksityiskohtainen raportti paneelin mietinnöistä. Sen virallinen nimi on Report Of Scientific Advisory Panel On Unidentified Flying Objects Convened By Office Of Scientific Intelligence, CIA. Se löytyy verkosta: http://www.cufon.org/cufon/robert.htm.
[7] Brookingsin raportti, s. 215; lainattu sivulla http://www.enterprisemission.htm/brooking.htm, jossa on myös useita skannattuja sivuja alkuperäisestä raportista. Raportin nimi on Proposed Studies on the Implications of Peaceful Space Activities for Human Affairs.
[8] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report. Tämän dokumentin aitous on kiistetty, jossa jotkut asiantuntijat, kuten Wood (www.majesticdocuments.com) pitävät sitä aitona, ja toiset kuten Stanton Friedman pitävät sitä kollaasina, joka on kopioitu muista dokumenteista. Raportti on verkossa: http://www.geocities.com/Athens/Crete/9923/mj12i1.html, sekä muilla sivuilla.
[9] Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä.
[10] Ilmaistu EBD:ssä.
[11] Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä: 3.a.
[12] The Brookings Report, l.c.
[13] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.
[14] The Durant Report, l.c.
[15] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 5.
[16] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 7.
[17] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.
[18] Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.
[19] James Gilliland, “Contact and Censorship,” http://www.eceti.org/censorship.htm
[20] Jonathan Kolber, “ DEAFENING SILENCE: Media Response to the May 9th Event and its Implications Regarding the Truth of Disclosure,” http://www.disclosureproject.org/May9response.htm
[21] http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html
[22] Dana Milbank, “There’s the Red Vote, the Blue Vote . . . and the Little Green Vote,” Washington Post, 17 Sept 2007. Verkossa: http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/17/AR2007091701780_pf.html
[23] http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html
[24] Nick Redfern, On the Trail of the Saucer Spies. Steve Hammons teki arvion: Steve Hammons, “History of government surveillance of UFO witnesses and investigators examined in new book,” American Chroniclessa, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=8341.
[25] Kontaktihenkilö / abduktiohenkilö Jeanine Marie Steiner kuvaa sitä miten häntä monitoroivat kaukokatselijat. Jeanine Marie Steiner, The Masquerade Party at Secret Canyon, omakustanne, Denver (CO), USA, 1998.
[26] 1 Stat. 613, January 30, 1799, codified at 18 U.S.C. § 953 (2004).
[27] http://www.karenlyster.com/law.html
[28] “Leading Edge Research haastattelee Wendelle C. Stevensia,” http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/83
[29] Steve Mizrach, “Welcome to Spookland: Tricks of the Trade of the CIA,” http://www.fiu.edu/~mizrachs/spookland.html.
[30] Project Camelot verkkosivu: www.projectcamelot.org
[31] Verkkosivu: www.openmindsforum.com . Erikoisketju foorumilla omistettu ‘Valtion tarkkailulle.’ See:http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404
[32] Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla: http://www.karlaturner.org.
[33] Bill Ryan myöhemmin vahvisti tämän yksityisessä sähköpostikeskustelussa. Bill Ryan on entinen Serpo-julkaisujen verkkosivun ylläpitäjä, www.serpo.org.
[34] Miehistä mustissa on monia dokumentoituja tapauksia. Hyviä artikkeleita: Anne Jablonicky, “Men in Black: The UFO Terrorists,” UFO Universe Magazine, Vol.1, No.3, Nov., 1988. Saatavilla verkossa at: http://www.totse.com/en/fringe/men_in_black/ufoterr.html
[35] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.
[36] Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla verkossa: http://www.karlaturner.org.
[37] Helmut Lammer, “New Evidence of Military Involvement In Abductions.” Saatavilla verkossa: http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/abduct069.html.
[38] Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, saatavilla verkossa: http://www.alienjigsaw.com.
[39] Yllämainittu haastattelu Wendelle Stevensin kanssa antaa esimerkkejä tästä, kuten myös Steve Mirzachin artikkeli.
[40] Kts. esim. yllämainittu Steve Mirzachin artikkeli. Toinen kiinnostava tapaus, jossa henkilön muistoja muutettiin on kuvattu yksityiskohtaisesti tekstissä “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html.
[41] Bill Hamilton, “The Saga of Dan Burisch from Beginning to End,” http://www.rense.com/general42/mssy.htm.
[42] Dee Finney, the mental destruction of Paul Bennewitz, julkaistu verkossa: www.greatdreams.com/Falcon-Richard-Doty.htm.
[43] “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html
[44] Kts. esim. Anne Jablonickyn artikkeli joka mainittiin yllä.
[45] Prof. G. Cope Schellhorn, “Is someone killing our UFO investigators,” UFO Universe Magazinessa, Syksy 1997. Saatavilla verkossa: http://www.metatech.org/ufo_research_magazine_evidence.html.
[46] Wendelle Stevens, l.c.
[47] Steve Mirzach, a.c.
[48] Vivienne Legg, “The UFO Conspiracy – It’s Really Down to Earth People,” http://www.gaiaguys.net/UFOs_Down_to_Earth.htm
[49] www.projectcamelot.org/tribute.html.
[50] Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.
[51] Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.
[52] Anne Jablonicky, a.c.
[53] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.
[54] http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404.
[55] Kts. esim. Katharina Wilson joka mainitsee kymmeniä tapauksia joissa hänet on huumattu ja abduktoitu: Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, Saatavilla: http://www.alienjigsaw.com.
[56] George Knapp teki dokumentin Lazarista Las Vegasin TV-kanava KLASille. Lisäinfoa Bob Lazarista löytyy http://en.wikipedia.org/wiki/Bob_Lazar.
[57] Tätä kirjoitettaessa, syyskuussa 2007, John Maynard on ollut kateissa useita kuukausia. Hänen katoamisestaan raportoiti UFO-tutkijoiden yhteisöön sähköpostilla Randy Kitchur elokuussa 2007. Maaliskuussa 2003 John Maynard oltiin pidätetty rikkomasta hänen salassapitovalaansa, mutta vapautettu pian tämän jälkeen. http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html. Sitten vuonna 2007, hän mystisesti katosi uudelleen.
[58] Lähde: http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html
[59] Tästä kontekstista kts. esim. Roger Fisher ja William Ury, “Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving In,” http://www.colorado.edu/conflict/peace/example/fish7513.htm.
[60] Kiinnostava kuvaus on esitetty Brian Hambleyn tekstissä “Truth Amnesty – A Higher Calling,” verkossa: http://c3hamby.blogspot.com/2007/09/truth-amnesty-higher-calling.html.
[61] Eräs tällaisen Truth and Reconcilliation Commission -totuuskomission pääpuolestapuhujia on Alfred Webre, joka puolusti ideaa myös vuoden 2007 X-Conferencessa. Lisätietoja ja detaljeja, kts: http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2007/09/x-conference-li.html
