Amerikkalaisella kirjailijalla ja UFO-tutkijalla John Keelillä oli 1960-luvulla ongelma: se liittyi raportteihin Men in Blackista, salaperäisistä tummiin pukuihin pukeutuneista tuntemattomista miehistä, joiden sanottiin ilmestyvän UFO-havaintojen jälkeen ja pelottelevan todistajia.
Vuosien mittaan Keel kertoi saapuneensa UFO-todistajien koteihin vain vähän aikaa sen jälkeen, kun nämä oudot yksilöt olivat käyneet heidän luonaan, ja heitä kuvailtiin usein oliivinvärisiksi ja jäykiksi, lähes robottimaisiksi. Miehet olivat tunnettuja siitä, että he esittivät outoja kysymyksiä, ja joissakin tapauksissa miehet mustissa käyttäytyivät jopa vihaisesti tai uhkaavasti lähestymiään silminnäkijöitä kohtaan.
Keel, joka ei pystynyt todistamaan, keitä miehet mustissa (MIB) olivat, piti näitä muukalaisia kuitenkin UFO-mysteerin keskipisteenä. ”Tajusin, etten koskaan pystyisi saamaan kiinni lentävää lautasta”, Keel kirjoitti kirjassaan The Eighth Tower, ”mutta jos MIB:t olisivat todellisia, ja monien ihmisten todistukset osoittivat että he olivat, saattaisin ehkä pystyä pysäyttämään heidät jossakin kosmisessa solassa ja pakottamaan heidän suuren mustan autonsa tien sivuun.”
Muutaman kerran Keel sanoi havainneensa ”haamu-Cadillaceja”, joiden hän uskoi kuuluneen MIB:lle. Kerran Long Islandilla hän kertoi saaneensa nimettömän puhelinsoiton, jonka seurauksena hän kohtasi ja ajoi takaa yhtä autoista, mutta se katosi selittämättömästi umpikujaan. Keel kuvaili, että näillä ”aaveautoilla” oli ”pahaenteisen näköisiä” matkustajia, jotka olivat usein ulkomaalaisen näköisiä.
Keitä olivat nämä pahaenteiset UFO-ilmiön tarkkailijat? Ovatko tarinat ”miehistä mustissa” todella vain kansanperinnettä, joka on rakennettu joidenkin epätavallisten hahmojen varaan, jotka kulkivat UFO-piireissä koko 1960-luvun ajan? Vai voisiko joillakin niistä olla maanläheisempi selitys, joka saattaisi jopa liittyä Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuksiin Project Blue Book -projektin vuosina?
Ainakin muutamissa tapauksissa näyttää siltä, että jotkut henkilöt, joita Keel kuvasi kirjoissaan vuosien varrella miehinä mustissa, ovat ilmaantuneet muihin tilanteisiin ja heidät on voitu tunnistaa. Yksi merkittävä esimerkki on MIB, jolle Keel antoi lempinimen ”Tiny” ja jolla oli mieltymys omituisiin maneereihin ja venäläistyylinen turkislakki. Sen jälkeen kun Keel oli kirjoittanut tästä ”MIB:stä” kirjassaan The Mothman Prophecies, Flying Saucer Review -lehden päätoimittaja Charles Bowen kirjoitti Keelille ja totesi, että mies, jolla oli samat erehtymättömät piirteet, kävi hänen luonaan Britanniassa. Toisin kuin aiemmissa tapauksissa, joista Keel oli kirjoittanut, Bowen tunsi miehen nimen hyvin. ”Tiny” jopa asui Bowenin perheen luona lyhyen Englannissa oleskelunsa aikana, joka Bowenin mukaan ”suhtautui häneen pikemminkin kuin kobraan ja ilmaisi vastenmielisyyden tunteen” häntä kohtaan.
PODCAST: John Keel and the Men in Black
Toinen tapaus, jossa Keel kirjoitti väitetyn MIB:n vierailusta, on The Mothman Prophecies -kirjan toisessa luvussa ”The Creep Who Came in from the Cold”. Siinä Keel kuvailee toukokuussa 1967 tapahtunutta tapausta, jossa väitetty MIB vieraili Owatonnassa, Minnesotassa asuvan rouva Ralph Butlerin luona. Tässä kuuluisassa tapauksessa, johon Keel viittasi vuosien mittaan useita kertoja luennoillaan ja muissa esiintymisissään, kyseinen MIB yritti nostaa kulhollisen hyytelöä ja juoda sen:
“Oletko koskaan kuullut kenenkään — varsinkaan ilmavoimien upseerin — yrittävän juoda hyytelöä?” [Butler] kysyi. “No, niin hän teki. Hän käyttäytyi kuin ei olisi sellaista koskaan ennen nähnytkään. Hän otti kulhon ja yritti juoda sitä. Minun piti näyttää hänelle, miten sitä syödään lusikalla.”
Tässä tapauksessa MIB esitteli itsensä ”majuri Richard Frenchiksi Yhdysvaltain ilmavoimista”, ja hänen kerrottiin saapuneen valkoisella Ford Mustangilla. Hänellä oli yllään siviilivaatteet, joita John Keel kuvaili myöhemmin ”siistiksi harmaaksi puvuksi”, ja että ”kaikki muu, mitä hänellä oli yllään, näytti olevan upouutta”, mukaan lukien hänen kenkiensä nukkaamattomat pohjat. Rouva Butler kertoi Keelille, että French oli ”noin 180 cm pitkä, oliivinvärinen ja teräväkasvoinen. Hänen hiuksensa olivat tummat ja hyvin pitkät — liian pitkät ilmavoimien upseeriksi”. Rouva Butlerin mielestä hän keskusteli sujuvasti, kunnes hän eräässä vaiheessa valitti vatsavaivoja. ”Kun rouva Butler tarjosi hänelle hyytelöä”, Keel toteaa oudosta vierailusta, ”hän epäili ensimmäistä kertaa, että jokin oli pielessä”.
Keel väitti melko suorasukaisesti, että ”majuri Richard French” ei ollut lainkaan se, joka hän väitti olevansa:
Richard French oli huijari. Yksi niistä monista, jotka vaelsivat ympäri Yhdysvaltoja vuonna 1967. Vuosien ajan nämä hahmot olivat aiheuttaneet akuuttia vainoharhaisuutta lentävien lautasten harrastajien keskuudessa vakuuttamalla heidät siitä, että ilmavoimat tutki heitä, vaiensi todistajia ja harrasti kaikenlaista vastenmielistä toimintaa — murhia myöten. Kun aloin ensimmäisen kerran kerätä tällaisia raportteja, olin luonnollisesti epäluuloinen raportoijia kohtaan. Kaikki vaikutti massiiviselta huijaukselta. Mutta vähitellen kävi ilmi, että samoja pieniä yksityiskohtia ilmeni toisistaan kaukana olevissa tapauksissa, eikä mitään näistä yksityiskohdista ollut julkaistu missään … ei edes UFO-kultistien pienissä uutiskirjeissä.
Kuka siis oli Richard French, ja onko mahdollista, että tämä MIB-”huijari” olisi todella ollut Yhdysvaltain ilmavoimien palveluksessa?
Vuosikymmeniä myöhemmin vastaukset näihin kysymyksiin olisivat saattaneet tulla yllättäen esiin kansalaiskuulemisessa (Citizens Hearing on Disclosure), joka järjestettiin Washingtonin National Press Clubissa vuonna 2013. Tapahtuman verkkosivujen mukaan ”Neljäkymmentä tutkijaa sekä korkea-arvoisia ja korkeassa asemassa olevia sotilas-/virasto-/poliittisia henkilöitä saapui Washingtonissa sijaitsevaan National Press Clubiin todistamaan kuudelle Yhdysvaltain kongressin entiselle jäsenelle”.
Tapahtumaa käsitelleessä Washington Postin artikkelissa todettiin, että 80-vuotias eläkkeellä oleva ilmavoimien eversti oli ollut yksi tapahtumassa todistajana olleista miehistä, ja artikkeli kuvasi häntä näin:
Ilmavoimien eversti Richard French, joka on nyt 80-vuotias, väitti olleensa vastuussa UFOjen salaamisesta. “Sanoisin sen olleen suokaasua. Mitä tahansa keksimme vakuuttaaksemme suuren yleisön. Tuohon aikaan UFOja oli keskimäärin noin kolme viikossa… Kävin siellä ja tarkkailin niitä säännöllisesti.”
“Miksi olette nyt pöydässä?” kysyi entinen kongressiedustaja Carolyn Kilpatrick.
“EHKÄ SIKSI ETTÄ OLEN 8-KYMPPINEN,” French sanoi.
Lee Spiegelin kirjoittamassa Huffington Postin artikkelissa käsiteltiin myös Frenchin vuonna 2013 tapahtumassa antamaa todistajanlausuntoa, jossa häneen viitattiin ”Project Blue Book -hankkeen väitettynä johtavana tutkijana 1950-luvulla”.
Spiegel kirjoitti tuolloin:
Washingtonissa 83-vuotias eläkkeellä oleva upseeri todisti hiljattain kuuden entisen kongressin jäsenen muodostamassa Citizen Hearing On Disclosure -paneelissa työstään UFOjen paljastajana vuonna 1952. French kertoi, miten Newfoundlandin tapaus kehittyi vuosikymmeniä sitten, 1950-luvun alussa, sen jälkeen kun monet ihmiset olivat nähneet kaksi UFOa St John’sin rannikon edustalla. Frenchin esimiehet määräsivät hänet tutkimaan tilannetta.
Jo ennen hänen esiintymistään vuoden 2013 kansalaiskuulemisessa ja sitä seurannutta mediahuomiota, kuva, joka näyttää esittävän nuorta luutnantti Frenchiä ilmavoimien univormussa, oli esillä OpenMinds-artikkelissa vuonna 2012, jossa kirjoittaja ja päätoimittaja Antonio Huneeus ilmaisi epäilevänsä Frenchin väitteitä UFO-tutkimuksista Blue Book -aikakaudella. Huneeuksen löytämien tietojen mukaan Frenchistä voidaan kuitenkin todentaa, että hän osallistui ilmavoimien operaatioihin, joihin kuului yli 600 tehtävää konfliktien aikana, muun muassa Korean sodassa. French oli myös työskennellyt ilmavoimien erikoistutkimusvirastossa (Office of Special Investigations, OSI), johon ufologi Bill Moore myöhemmin viittasi virastona, josta monet nykyaikaiset urbaanit legendat ”miehistä mustissa” saattavat olla peräisin.
Keelin mukaan useat mustapukuiset miehet olivat todennäköisesti esiintyneet ”sotilasupseereina”, mutta heidän todellisena tarkoituksenaan oli hämmentää yleisöä sekä pilkata ja pelotella UFO-todistajia. Kun otetaan huomioon Frenchin vuonna 2013 esittämät väitteet, joiden mukaan hän oli aikoinaan toiminut Project Blue Bookin UFO-”debunkkaajana”, Keel oli ehkä osittain oikeassa: French ei ehkä ollut varsinainen huijari, mutta jos hänen väitteensä pitävät paikkansa, hän oli varmasti pyrkinyt peittämään sen, missä määrin UFO-havaintoja tapahtui tuohon aikaan Amerikassa.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että toinen John Keelin kuuluisista ”MIB:istä” 1960-luvun loppupuolelta on tunnistettu positiivisesti, ja hyvin todennäköisesti hän oli ollut mukana Yhdysvaltain ilmavoimien tuolloin tekemissä UFO-tutkimuksissa.
Lisää tietoa John Keelista ja hänen työstään löytyy hänen ystävän Doug Skinnerin ylläpitämältä sivukta: JohnKeel.com.
Artikkelin julkaissut gralienreport.com
