Seuraavassa on L/L Researchin julkaisema ufologi Don Elkinsin kirja UFO-ilmiöstä. Alla on otettu ensimmäinen  kappale, joka esittää 15 UFO-havaintoa. Näistä on suomennettu 5. Loput kirjassa, jonka voi ladata ilmaiseksi tai tilata fyysisenä kirjana.

Informaatio tässä kirjassa on joko turhanpäiväistä höpöhöpöä, tai se on kaikkein keskeisimmällä tavalla tärkein asia joka on mahdollista oppia. Tämä väitetään olevan ratkaisu omituiseen UFOjen arvoitukseen. Tässä esitetty informaatio ei ole spekulaatiota tai teoriaa, vaan tiiistelmä ja editoitu uudelleenjärjestely UFOilta saaduista viesteistä. Tämän kontakti-informaation selkeä heikkous on, että todistusaineiston avulla saatu varmuus sen pätevyydestä ei ole saatavilla. Sen vahvuus piilee puhtaassa viestien määrässä ja viestien samankaltaisuudessa, joita on saatu laajalle levittäytyneeltä alueelta ympäri maailman. Viimeiset 25 vuotta ovat tuottaneet miljoonia sanoja näitä viestejä, joiden väitetään saaneen alkunsa UFOista.

Arviolta 15 miljoonaa ihmistä USA:ssa ovat raportoineet nähneensä UFOn, yli 2000 kontaktitapausta on raportoitu, ja noin 700 laskeutumisesta on jäänyt todisteita. [1] Ei ole enää reaalista epäilystä siitä että UFOt eivät olisi olemassa.

Kysymys siis kuuluu: keitä he ovat? Ja miksi he ovat täällä? On hyvinkin mahdollista, että heidän ymmärtämisensä on kaikkein tärkein homma johon voimme ryhtyä. Tuhannet ihmiset ympäri maailman ovat varsin varmoja siitä, että he tietävät ainakin joitain vastauksia näihin vaikeasti kuvailtavien arvoitusten manifestaatioihin.

Kuinka nämä ihmiset saivat tarvittavan informaation? Heidän vastauksensa — joillain saattaa olla vaikea uskoa näitä — on, että he ovat olleet kontaktissa UFOjen matkustajiin. On olemassa laajalle levinnyt ja kasvava ihmisjoukko, joka väittää saaneensa yhteyden UFOihin 1950-luvun alusta lähtien. Tällä hetkellä väitteet ovat niin laajalle levinneet, että ne muodostavat pseudosalaisen alakulttuurin, tietynlaisen maanalaisen ryhmittymän, ympäri maailman. Sanon pseudosalainen koska vaikka monet näistä kontaktihenkilöistä kertovatkin tarinoitaan, informaatio on sellaista että kulttuurimme ei sitä helposti hyväksy. Tämän kulttuurin sisäpiiriläiset kaikki tuntuvat saavan suunnilleen saman informaation, ja heitä löytyy monesta maailmankolkasta.

He eivät ole kaikki suurisilmäisiä kultisteja, valkotakkisina seisomassa kolmen askeleen päässä ihmisistä, eivätkä he ole pieniä vanhoja naisia suoraan salongista. Pääosin kontaktihenkilöt ovat normaaleja ihmisiä keskimääräisellä henkilökohtaisella historialla ja älykkyydellä. Joka vuosi tuottaa enemmän heitä. Harvat näistä ihmisistä saavat tai haluavat julkisuutta.

Olen tutkinut paranormaaleja ilmiöitä 25 vuoden ajan, ja viimeisen 14 vuoden ajan olen erikoistunut kontaktihenkilöiden arvoituksen ratkaisemiseen. Havaitset lukiessasi tätä kirjaa, että se vaatii jonkinlaista taustaa paranormaalien ilmiöiden tutkimisessa. Ensimmäiset kolme kappaletta kirjassa on tarkoitettu tämän taustan tiivistämiseksi, ja kirjaviitteitä on saatavilla niille, jotka haluavat jatkaa tämän aihepiirin tutkimista syvemmin. Suuri määrä ilmeisen aiheeseen liittymätöntä materiaalia alkaa oleellisesti lisätä saatavilla olevia todisteita UFO-kontaktikirjallisuudessa, kunhan tämä kontaktidatan kasa on tiivistetty. Olen nyt sellaisessa asemassa, että voin tehdä tällaisen tiivistyksen, ja tämä analyysi kontaktitarinoista muuttuu vähintään yhden suuren UFO-ryhmän luonteen, ratkoituksen ja alkuperän selitykseksi.

Koko kontaktihenkilöiden tilanne muistuttaa minua jostain jota edesmennyt tohtori James E. McDonald sanoi kongressille vuonna 1968. Hän raportoi edustajanhuoneen ilmailu- ja astronauttikomitealle päätelmistään koskien UFOja. Hän kuvasi tilannetta pohjoisessa Ranskassa vuosia sitten, jossa monet talonpojat raportoivat kivien putoilevan taivaalta.  Koska raportoijat olivat ”tyhmiä” ja ”epätieteellisiä”, heidät jätettiin aluksi huomiotta. Lopulta tiedemies tutki raportteja vakavasti ja tutki asian läpikotaisesti.

Näin syntyi meteoritieteen ala. Tohtori McDonald ehdotti kongressille, että UFO-raportteja käsiteltäessä kohtaamme nyt ”erittäin samanlaisen tilanteen tieteessä. Me olemme pyrkineet jättämään sen huomiotta koska se ei ollut järkeenkäypä. Se ehdottomasti uhmaa kaikkia selityksiä, ja täten tilanne on kehittynyt niin ettemme enää edisty koska me ole jo liikkeessä.” [2]

Tarkastellaan Travis Waltonin tapausta Arizonan Snowflakessa, mies joka otettiin UFOn kyytiin marraskuun 5. päivänä 1975, kuuden silminnäkijän läsnäollessa. Silminnnäkijöille tehtiin valheenpaljastuskoe. Kaikki testit näyttivät silminnäköijöiden puhuvan totta. Travis itse näyttäytyi viisi päivää myöhemmin. Hänen sijaintinsa oli 12 mailia siitä paikasta jossa hänet otettiin kyytiin. Hänellä oli tarina kerrottavanaan, jossa hän heräsi aluksesta ja havaitsi useita erittäin omituisen näköisiä olentoja tutkimassa häntä, sekä neljä täydellisen normaalin näköistä ihmistyyppiä.

Nämä yksityiskohdat ovat varsin aukottomia. Tohtori James Harder, Research for the Aerial Phenomena Research Organizationin johtaja, henkilökohtaisesti tutki tapausta ja totesi että hänen mielestään tapaus ei ole huijaus. Silminnäkijöiden valheenpaljastuskoe tukee myös dataa. Kaikki viittaavat siihen että tämä kontaktitapaus on aito. Kaikesta tästä huolimatta uutisisten aiheen käsittely oli niin vanhan 1950-luvun pilkkalaulun ehdollistama, että harva amerikkalainen tiesi koko asiasta ennenkuin kuukausia tapauksen jälkeen.

Erilaiset UFO-tutkimusryhmät kuten APRO ja MUFON (parempi listaus on lähdeviitteissä) julkaisevat useita raportteja, kuten Travis Waltonin tapauksesta, jotka lehdistö jättää väliin. Ja niin underground tulee yhä enemmän ja enemmän varmemmaksi siitä, että UFOt ovat todellisia ja kommunikoivat meille, kun taas kulttuuriyhteisö kokonaisuutena ei saa tietoonsa paljoakaan tärkeästä datasta. Tämä railo tiedossa oli ainakin joskus suureksi osaksi liitettävissä USA:n hallituksen tapaan tutkia ilmiötä. 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa havaintojen ja tarinoiden saadessa tuulta siipiensä alle, USA:n ilmavoimat, kuten lähes kaikki muutkin, olivat ymmällään. Lisäksi he vastasivat Amerikan ilmatilan turvallisuudesta. He olivat noloina ja huolestuneita näistä tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nämä olivat takapihan pommisuojien aikaa; kansallistunne oli, että Venäjä saattaa hyökätä ydinasein. Joten on varsin ymmärrettävää että ilmavoimat olivat hermostuneita kyvyttömyydestään selittää ilmiötä. Lopputulos oli, että UFO-ilmiö siivottiin pois silmistä, virallisesti, naurettavana fantasiana. Tässä ympäristössä luotettava silminnäkijä oli velvollinen välttämään UFO-kokemuksiensa raportointia, koska se saattaisi vahingoittaa hänen mainettaan. Tohtori J. Allen Hynek puhui tästä ongelmasta vuonna 1953:

…mitään rakentavaa ei saavuteta… tieteelle pitkällä aikavälillä — pelkällä pilkkaamisella ja päätelmällä siitä että havainnot ovat ”lintuaivojen” ja ”älykkäiden lentokoneiden” tuotosta… Pilkka ei ole osa tieteellistä metodia ja ihmisille ei tulisi opettaa että se on osa sitä. [3]

Project Blue Bookin loputtua ilmavoimat muuttuivat pikku hiljaa varmemmiksi siitä että UFOt eivät olleet uhka Amerikan turvallisuudelle, mutta tähän mennessä UFO-havaintojen sekä niitä havainneiden pilkkaaminen oli jo juurtunut. Vähitellen pilkkalaulun virallinen luonne katosi, vaikka tänä päivänä edelleen on armeijan käsky voimassa että palveluksessa olevat eivät saa raportoida UFOista ennenkuin he ovat antaneet suullisen selvityksen. Mutta pilkkaamisen tapa pysyy edelleen, ja se on onnistuneesti estänyt tiedon liikkumisen aiheesta, joka on tarpeellista tavallisen kansalaisen saada, jotta hän voi tehdä päätelmiä UFOista. Kuten Jacobs huomauttaa kirjassaan UFO-debatin historiasta, Hynek ensin kyseli 44 astronomilta heidän kiinnostuksestaan UFO-ilmiöön, ja havaitsi että vain 17% heistä oli kiinnostuneita. Hän kirjoitti heille, tuolloin, useasta erityisen epätavallisesta ja provosoivasta havainnosta, ja kysyi uudestaan kiinnostusta: lähes kaikista astronomeista oli tullut kiinnostuneita UFOista. Kuten Hynek sanoi, ”heidän yleinen saamattomuutensa johtui tiedonpuutteesta.” [4]

Maissa, joissa UFO-havaintotietoja on vapaasti jaossa, on paljon energeettisempi tunne kansan syvien rivien keskuudessa UFOjen merkityksestä.

Ne, jotka yrittävät käyttää tieteellistä metodia UFOjen tutkimiseen, kohtaavat tietyn perusongelman. Kun yritetään tutkia uutta ilmiötä, tarvitsee aloittaa jostain ilmiön aspektista joka on kytkeytynyt tämän hetken teoriaan. UFO-ilmiö ei välttämättä ole ”laskettavissa” nykyisten fyysisten mittojen ja ennustavien arvioiden tietokoneiden avulla. Luulen että tämä syy enemmän kuin mikään muu lannistaa suurimman osan tiedemiehistä ja estää jopa aiheesta kiinnostuneita ihmisiä aloittamasta tutkimuksia. Ufologia on turhauttava ala tiedemiehelle. Koska se on jo valmiiksi epämuodikasta olla UFO-tutkija, tämä turhautuminen täydentää päätöksen, ja ainoastaan kaikkein uskaliaimmat tiedeyhteisön jäsenet liittävät nimensä UFO-tutkimuksiin. Nämä olosuhteet ovat voimassa myös paranormaalien ilmiöiden tutkimusalalla, johon UFOt myös kuuluvat.

Henkilökohtainen kokemukseni on, että monet ufologian tutkijoista tulevat, vaikka he ovat virallisesti varsin konservatiivisia, luottamaan heidän esoteerisempien teorioidensa myötämieliseen seuraan.  Jotkut kokeneemmista ihmisistä todella koettelevat tämän tiedon rajoja. On korkea aika, että näistä rajoista tullaan yleisemmin tietoisiksi.

Olen ollut tällä tiellä yli 25 vuotta nyt. Olen yrittänyt ylläpitää täysin avoimen mielen tutkimuksissani, enkä ole pitänyt mitään asiaa liian pienenä tai naurettavana ottaa mukaan tarkasteluun. Teoria, joka on asteittain syntynyt tästä lähestymistavasta, voi tuntua hieman villiltä tai absurdilta, mutta se käsittelee villiä ja absurdia dataa. Yksi seikka joka tukee teoriaa on, että lähes kaikki raportit tuntuvat sopivan siihen erittäin hyvin.

Yksi asia kannattaa muistaa: lähes kaikki mitä me nyt pidämme normaalina nykyteknologiassa oltaisiin pidetty villinä ja absurdina mahdottomuutena hieman yli 100 vuotta sitten. Me emme tiedä kuinka monta tuhatta vuotta nyky-ymmärryksemme edellä UFOt saattavat olla.

Olen valinnut olla noudattamatta tämän hetken hyväksytyn tieteellisen mielipiteen rajojen sisäpuolella olevaa todeksi osoitettua tieteellisesti hyväksytyn datan varmentamisen metodia, koska tämä metodi on osoittautunut tehottomaksi käsittelemään näitä ilmiöitä. Teen oletuksen, että syy tälle puutteelle on että systeemi on rakennettu tutkimaan nykyisen teknologisen ja tieteellisen ajatusmaailman sisälläolevaa todellisuuden tasoa. Teen myös jatko-oletuksen että ajattelun tai teknologian ajatusmaailma, joka UFO-ilmiöiden taustalla on, ei välttämättä ole läheisessä yhteydessä nykyisen todellisuusfilosfiamme kanssa. Historia on täynnä esimerkkejä tapahtumista joissa todellisuus itse on osoittautunut yhteensopimattomaksi nykyisen tieteellisen tai filosofisen ajattelun kanssa. Mielestäni tämä tapahtuu jälleen kerran. Me ajattelimme joskus että maapallo oli litteä. Noin 400 vuotta sitten Giordano Bruno sai tuta kun hän ehdotti, että maapallo kiertää aurinkoa. Nyt, jälleen kerran, ei tunnu olevan kasvavaa määrää todistusaineistoa joka osoittaisi täysin eri tyyppisen todellisuuden olemassaoloa kuin yleensä filosofiamme tunnustaa.

Jos kysyt keneltä tahansa kadulla tapaamaltasi uskooko hän UFOjen olevan todellisia, yli puolet vastaa kyllä, kyllä ne mahdollisesti ovat. Suurimmalla osalla ihmisistä on eloisa kiinnostus asiaa kohtaan ja kun jokin tapaus käydään läpi sanomalehdessä, he lukevat sen ja pohtivat sitä. Mutta koska suurin osa UFO-tapauksista jää sanomalehtien sivuilta pois, yleisö ei saa tietää informaatiota monestakaan tapahtuneesta UFO-kontaktista. Palstamillimetrien puute ei ole ainoa syy sille miksi UFO-tapauksia jätetään raportoimatta. On myös muitakin syitä:

1. Henkilö, joka on tullut UFOn kontaktoimaksi, pelkää kertoa tästä kokemuksesta, koska hän pelkää joutua naurunalaiseksi.
2. Kontaktihenkilöllä ei ole tietoa UFOja tutkivista organisaatioista, ja hän saa osakseen ainoastaan epäuskoa ihmisiltä joille hän tarinansa kertoo. Hän haluaisi jakaa tämän kokemuksen mutta ei tunne että häntä uskottaisiin.
3. Kontaktihenkilö ei välttämättä muista kontaktikokemustaan tietoisesti, koska UFOnautit ovat blokanneet hänen muistinsa.

UFO-tutkijat ovat havainneet näiden kolmen kontaktihenkilön ”hiljentävän” syyn pysyvän yhä ja yhä, ja teoretisoidaankin että suuri osa kontaktitapauksista ei koskaan päädy tutkijoiden tietoon. Pioneeriufologi tri J. Allen Hynek on arvioinut, että ympäri maailman tehdään noin 100 UFO-havaintoa päivittäin, vaikka suurin osa näistä jää raportoimatta. Mutta silti on uskomattoman monta tapausta joista emme tiedä mitään. Tällä hetkellä on niin monta hyvin dokumentoitua tapausta UFO-kontaktista että tri Hynek on sanonut olevan korkea aika, että lopetamme munien etsimisen ja alamme tehdä munakasta. Ongelma on, tottakai, että nämä munat ovat niin omituisia että pelkäämme rikkoa niitä ja tehdä omelettia. Tämä kirja on tarkoitettu yritykseksi tehdä tämä munakas, vaikka se maistuisi hyökkäävän kärkevältä joidenkin teoreetikkojen kitalaessa.

Mutta ennenkuin aloitan, haluaisin katsoa muutamaa ”munaa” kanssanne. Haluan, että saatte idean siitä kuinka omituisia nämä munat oikeasti ovat. Joten olen ottanut näytteen noin viidestätoista tapauksesta, kaikki niistä ovat UFO-havaintoja jotka sisältävät lähikontaktin UFOissa matkanneiden kanssa. Nämä muutamat tapaukset on otettu niiden monien APROn, MUFONin ja FLYING SAUCER REVIEWin raportoimien tapausten joukosta. Katso lähdeviitteet kirjan lopussa jos haluat listan näistä informaatiolähteistä. En aio pitkästyttää teitä 1950-luvulla tapahtuneiden hyvin tunnettujen tapausten kanssa. Tämä on pieni näyte tuoreemmista tapauksista, jotta saataisiin osoitettua se miten tavallisia nämmä UFO-kontaktiraportit ovat, ja antaa niille näiden ”munien” sepustusten maku.

TAPAUS NUMERO 1

Päivämäärä: 1963
Paikka: Fern Creek, Kentucky.
Tutkijat: eversti Verne Yahne, Kentuckyn Ilmavartiosto; D.T. Elkins,

Neljä nuorta poikaa, iältään 5-12 vuotiaita, havaitsivat levynmuotoisen aluksen kun se laskeutui pienen metsikön taakse lähellä sitä paikkaa missä he leikkivät. Avaruusasuun pukeutunut humanoidi, noin 1,2 metriä pitkä, saapui metsästä. Kaksi pojista heitti multapaakkuja olentoa kohden yrittäen saada sen tekemään jotain. Olento sitten ampui heitä pienellä mustalla sauvalla, saaden aikaan kutisevan tunteen ja hieman kipua. Kun poikia kuulusteltiin yksitellen, kaikki neljä tarinaa täsmäsivät.

Kuvaus humanoidista jonka he antoivat täsmäsi NICAPin tietoihin yli 200 havainnnosta Ohio-joen laakson alueella huomattavan ja eksaktin tarkasti.

Poikien äiti kertoi että hän sai ”viestin päähänsä” (telepaattisen) soittaa Louisvillen yliopistoon sen jälkeen kun hän oli soittanut kansalliskaartille raportoidakseen havainnon. Pienet jalanjäljet ja selkeät laskeutumisen jäljet löydettiin paikalta. Päivää myöhemmin kaksi tuntematonta miestä vieraili laskeutumispaikalla ja hävitti laskeutumistodisteet. Vaikka he sanoivat että he olivat Louisvillen yliopistosta, tämä ei pitänyt paikkaansa.

TAPAUS NUMERO 2

Päivämäärä: 1965, ja jatkuu nykyhetkeen.
Paikka: Espanja
Tutkijat: Antonio Ribera ja Rafael Farriols, molemmat ufologeja Espanjasta.

Planeetta nimeltä UMMO alkoi ottaa yhteyttä eri ihmisiin Espanjassa vuonna 1965. Kontaktihenkilöt olivat kunnioitettuja ja koulutettuja: kirjailija, insinööri, lakimies jne. Kontaktit tapahtuivat puhelimitse, ja kontaktihenkilöä pyydettiin kysymään kysymyksiä Ummiiteilta. Myöhemmin kysymyksiin vastaava raportti lähetettiin sähköpostissa.

Nämä raportit oli allekirjoitettu peukalon sormenjäljellä joka näytti paljon samalta kuin Uranuksen alkeminen symboli, ”H” jolla oli lyhyempi pystysuora viiva keskiviivan poikki. Kontaktihenkilöille kerrottiin että UMMO-alukset olisivat jossain paikassa tiettynä aikana. Nämä alukset näyttäytyivät sovitusti ja niistä otettiin kuvia. Aluksen pohjassa oli samanlainen poikkiviivainen ”H”-symboli.

Raportit ovat jatkuneet vuosina tämän jälkeen, ja ne puhuvat monista teknisistä aiheista kuten fysiikasta ja biologiasta. ”Ummo”-sanoja, joita käytetään näissä raporteissa, kun niitä on kerätty ja tutkittu, muodostavat johdonmukaisen kielen rakenteen. Ne sanovat olevansa planeetalta joka kiertää tähteä joka alustavasti on identifioitu ”Wolf 424”-tähdeksi, ja että ne aluksi kiinnisttivät huomiota aurinkokuntaamme radiosignaalin takia, joka lähetettiin maapallolta vuonna 1934. He antoivat signaalin taajuuden (413.44 megahertsiä). 14-16 vuoden ikäisinä lasten äänihuulet muuttuvat koviksi ja tästä syystä suurin osa Ummon aikuisista asukkaista ei pysty puhumaan ja he joutuvat käyttämään telepatiaa.

Ummo-raportit ovat poikkeuksellisen kiinnostava UFO-kontaktin ilmentymä, ja ne jatkuvat nykypäivänä. FLYING SAUCER REVIEW välillä päivittää tätä kontaktitarinaa.

TAPAUS NUMERO 3

Päivämäärä: toukokuun 4-9, 1969
Paikka: Bebedouro, Brasilia
Tutkijat: Hulvio B. Aleixo of CICOANI, Belo Horizanten tutkimusryhmä, Brasilia.

Jose Antonio da Silva, 24-vuotias uskomattoman hyvämaineinen sotilas, joutui pienten, punapartaisten humanoidien abduktoimaksi, jotka väkisin veivät hänet alukseensa. Omituisen aluksen vankeudessa kaunis, pitkä, ihmisen näköinen olento ilmestyi hänelle, vaikka pienemmät avaruusolennot eivät tuntuneet näkevän häntä. Hän varoitti da Silvaa vaarasta joka kohtaisi koko ihmiskuntaa mikäli maapallo ei muuttaisi toimintatapojaan. Da Silvalle kerrottiin että näiden tuntemattomien olentojen väliintulo, ja mahdolliset onnettomuudet, saattaisivat seurata.

12 päivää abduktionsa jälkeen da Silva heräsi suureen tarpeeseen mennä ulos. Hän teki niin ja näki kolme punapartaista avaruusolentoa, jotka ilmeisesti olivat kutsuneet hänet telepaattisesti. Hän nopeasti meni taloonsa ja lukitsi oven heitä vastaan, sillä hän tunsi että osa tulevasta vaarasta saattaisi koskea heitä.

TAPAUS NUMERO 4

Päivämäärä: kesä 1973
Paikat: Joka puolella Pennsylvaniaa
Tutkijat: Stan Gordon, MUFONin osavaltiojohtaja

Koska kyseessä on raportti 118 erillisestä kontaktista tuntemattomien olentojen kanssa, päivämäärät ja paikat on yleistetty. Nämä raportit vaihtelevat jonkin verran mutta niillä on pääosin enemmän tai vähemmän samat yksityiskohdat. Keskeiset piirteet näissä tapauksissa ovat olento tai olennot jotka havaittiin. Ne ovat karvaisia, apinankaltaisia olentoja, joilla on kiiluvat silmät ja näkyvät korvat, suuret nenät, torahampaat ja apinan pitkät kädet. Kun Gordonin oli mahdollista ottaa muottivalu jalanjäljestä, printti oli suuri ja kolmivarpainen. Havainnot olivat, suurimmaksi osaksi, metsäisellä alueella tai lähellä maaseutua tai omakotitaloja.

Havainnon aikana eläimet olivat paikallaan, mutat ennen ja jälkeen havainnon sekä eläimet että pikkulapset käyttäytyivät kuin ne olisivat häiriintyneitä, lehmät ammuivat, koirat haukkuivat, lapset itkivät koko yön. Nämä olennot on nähty usein UFO-havaintojen yhteydessä, niitä on nähty menevän sisään UFOihin ja tulevan niistä ulos, ja joskus näiden kanssa telepaattisessa yhteydessä ollut lähde on myös raportoitu. Kolmessa kohtaamisessa olento on ammuttu. Yksi ammuttiin 30-06 aseella (katso tapaus numer 6). Toinen ammuttiin 16-kaliiberin haulikolla lähietäisyydeltä, ja kolmas .38 pistoolilla. Jälkimmäisissa kahdessa tapauksessa olennot katosivat valonväläyksen saattelemina, kuin valokuvakameran välähdys, kun niitä ammuttiin.

TAPAUS NUMERO 5

Päivämäärä: 10-11-73
Paikka: Pascagoula, Mississippi
Tutkijat: Tri J. Allen Hynek, astronomian laitoksen johtaja, Northwestern University; johtaja, Center for UFO Studies; Tri. James A. Harder, rakennustekniikan prof., University of California; APROn johtaja.

Charles Hickson, ikä 45, ja 18-vuotias Calvin Parker olivat kalastamassa, kun pitkulainen, siniharmaa alus kymmenisen metriä läpimitaltaan laskeutui ja leijaili heidän vierellään. Alus piti ”ujeltavaa” ääntä. Ovi aukesi alukseen ja kolme humanoidia tai robottia tuli ulos ja lähestyi kahta miestä. Kuten heidän aluksensa, nämä olennot eivät koskeneet maanpintaan vaan liikkuivat sen yllä, liikuttamatta jalkojaan. Nämä olennot olivat lyhyitä ja niillä oli elefantinnahka, viiltomaiset silmät ja tasapurentakädet.

Kun Parker näki olentojen lähestyvän, hän pyörtyi. Hickson oli halvaantunut, mutta hän kykeni jatkamaan havaintojaan siitä mitä tapahtui. Kaksi olentoa poimi Hicksonin hänen käsistään ja kantoi hänet sisään alukseen. Kun hänet nostettiin, Hickson kadotti kaiken tuntuman, mukaanlukien hänen painonsa. Hänet vietiin paljaaseen, juuri ja juuri valaistuun huoneeseen. Hän ei kyennyt näkemään mistä valo tuli. Olennot asettivat hänet makuuasentoon, edelleen ”kelluvan” ilmassa, ja silmänkaltainen instrumentti skannasi edestakaisin hänen kehoaan läpikotaisin, aivan kuin tutkien tai valokuvaten häntä. Tämä episodi kesti jotain 15 ja 40 minuutin väliltä, Hickson ei ollut varma ajasta. Tutkimuksen mentyä ohi olennot jättivät Hicksonin hetkeksi, sitten ”kelluttivat” hänet takaisin sinne mistä he olivat hänet poimineet, joenrantaan.

Noin tunnin päästä kaksi tärisevää kalastajaa menivät sheriffin toimistoon kertomaan tarinansa. Heitä kuulusteltiin tarkkaan ja jälkeenpäin heidät jätettiin yksin, ”mikitettyyn” huoneeseen. Heidän tallennettu keskustelunsa tuolta ajalta paljastaa, että molemmat miehet olivat varsin pelästyneitä kokemstaan, emotionaalisen trauman ollessa niin suuri Parkerille, että Hicksonin jätettyä huoneen hän alkoi rukoilla. Lopulta hän kärsi hermoromahduksen kokemuksen johhdosta.

Hickson, vaikka häntä piinasivatkin painajaiset ja jatkuvat kauhun tunteet kokemuksesta, pääsi paremmin yli tästä, ja hän kykeni työskentelemään tutkijoiden kanssa jotka halusivat selvittää totuuden hänen kokemuksestaan. 21⁄2 tunnin valheenpaljastuskoe, jonka suoritti erittäin skeptinen koneen käyttäjä, paljasti että Hickson puhui totta. Kun tri Harder teki regressiohypnoosin Hicksonille, ja hän myös oli sitä mieltä että Hickson puhui totta kokemuksestaan. Hän sanoi ”vahva kauhun tune oli käytännössä mahdoton feikata hypnoosin alaisena”.