Artikkelin julkaissut textfiles.com
Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia. Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:
Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.
Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.
(…)
On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?
DISCLAIMER: Tämän raportin sisältö ei välttämättä heijastele postaajan mielipiteitä, näkökulmia tai kantoja. Se on postattu ainoastaan informaatiotarkoituksissa. Jätän lukijalle pääteltäväksi raportin meriitit. Millään muotoa EN ole kytköksissä raporttiin ja en voi kommentoida sen väitteiden tarkkuutta tai aitoutta. En ota kantaa informaatioon ja välitän sen ainoastaan eteenpäi, Kaikki typografiset virheet ovat todennäköisimmin minun omiani. Minulla ei ole lisätietoja tähän raporttiin.
Don AllenTutkijaraportti #1
CIA:n tutkimusrahoitus?
eli
Kuka kusettaa ketä?Eräs maamme johtavista UFO-tutkijoiden sponsoreista on Fund for UFO Research, jolla on pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön. Tri. Bruce Maccabee, optiikan ja laserteknologian asiantuntija Naval Surface Weapons Laboratoryssa lähellä Washington DC:a, eräs sen perustajista ja johtoryhmän jäsenistä, on salaa tavannut CIA-viranomaisia vuodesta 1979 lähtien, briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.
Tuoreessa haastattelussa Maccabee vahvisti, että hänelle on annettu useita briiffauksia UFOista CIA:n päämajassa Langleyssa, Virginiassa, joista kaikkein tuorein oli perjantaina toukokuun 28. päivänä 1993, juuri ennen kaatuneiden muistopäivän viikonloppua. Vaikka viimeisin presentaatio koski pääosin ”residuaalisia magneettivaikutuksia”, joista väitetään että ne on löydetty Floridan Gulf Breezessä sattuneen tapauksen jälkeen, muut tapaaamiset CIA:n kanssa ovat liittyneet asioihin kuten ”MJ-12”, Roswellin tapaus, UFO-valokuvat ja filmit, UFOjen fysiologiset vaikutukset todistajiin, psyykkisiin ilmiöihin ja UFO-tutkijoihin.
Maccabee kuvasi erästä tapaamista CIA:n konferenssihuoneessa, josta hän sanoi että se on ”pelkkää seisomista varten”, jossa hän briiffasi CIA:n henkilöstöä oletetusta supersalaisesta ”MJ-12”-ryhmästä, jota on kuvattu William L. ”Bill” Mooren dokumenteissa, henkilön joka tämän jälkeen väitti olevansa valtion väärän informaation agentti. Samaan aikaan ja koskaan paljastumattomista syistä Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.
”MJ-12”-konferenssin jälkeen Ron Pandolfi, CIA:n viranomainen joka on Maccabeen pääkontakti virastossa, kertoi Maccabeelle että hän oli ”luonut paljon vakoojia CIA:han”. Tuntuu siltä kuin CIA-viranomaiset olisivat istunnon jälkimainingeissa alkaneet nuuskia toisiaan ja yhdistelleet toistensa tietoja jonkinlaisessa hämärässä hakuvimmassa todisteista kuuluisasta UFO-kontrolliryhmästä, jonka Maccabeen esitys sai aikaan. Maccabee jopa taivutteli Pandolfia pyytämään CIA:n kirjastonhoitajalta ”MJ-12”-referenssejä Roscoe HillenKoetterin (varhainen CIA-johtaja) tiedoista. Tuloksien raportoidaan olevan negatiivisia.
Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979 sen jälkeen kun hän oli matkannut Uuteen Seelantiin tutkimaan TV-kuvausryhmän väitetyn ”UFOn” filmaamista lentokoneesta. Vaikka suurin osa, jotka filmin näkivätkin, eivät olleet vakuuttuneita pomppivasta möykystä keskellä yötä, Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille. Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta ja myöhemmin pidettiin tapaaminen CIA-päämajassa, jossa hän näytti filmin ja tiivisti analyysinsa siitä.
Vähän myöhemmin Maccabee paljasti yksityiskohtia tapaamisestaan W. Todd Zechelille, Citizens Against UFO Secrecyn (CAUS) perustajalle ja UFO-tutkijalle joka on erikoistunut valtion salailuun. Zechel oli aloittanut tietopyyntöoikeudenkäynnin CIA:ta vastaan syyskuussa 1977 yhdessä Peter Gerstenin kanssa, newyorkilainen asianajaja, sekä Ground Saucer Watchin, phoenixilainen UFO-ryhmä jonka tutkimusjohtaja Zechel oli. Joulukuussa 1978 oikeudenkäynti johti siihen, että CIA julkisti yli tuhat dokumenttia, joiden olemassaoloa se ei tunnustanut ennen oikeudenkäyntiä.
Nauhoitetussa keskustelussa Zechelin kanssa Maccabee paljasti, että CIA:n viranomainen oli vienyt hänet sivuun Uuden Seelannin UFO-filmibriiffauksen jälkeen ja paljastanut, että hän pyöritti CIA:n UFO-tiedostoja. Nämä tiedostot, viranomainen sanoi, koostuivat yli 15 tuhannesta UFOihin liittyvästä dokumentista, joista viranomaisen mukaan ”ainoastaan kaksi tai kolme tuhatta olivat oikeasti mielenkiintoisia”, ja loppu oli pääosin Foreign Broadcast Information Servicen (FBIS) raportteja ja vähemmän kiinnostavia asioita. Kaikki nämä dokumentit oli annettu CIA:n FOIA-tiimille oikeudenkäynnin seurauksena, jonka Zechel oli aloittanut, viranomainen kertoi.
Tulisi huomauttaa tässä kohtaa, että CIA oli käsketty käymään läpi kaikki sen tiedot UFOihin liittyvistä dokumenteista ja tekemään täysi kirjanpito niistä. Tämä käsky (Stipulation and Order) oli sen mukainen mitä Zechel ja Gersten olivat työstäneet CIA:n asianajajan ja USA:n syyttäjä kanssa tapauksen edistymisen kuulemistilasiuudessa heinäkuun 7. päivä 1978. Zechel oli silloin, ehkä vähän pakottavaan tyyliin, uhkaillut haastaa CIA:n viranomaiset oikeuteen vääristä vastauksista UFOihin liittyviin tietopyyntöihin. Tämä niskassaan CIA oli peräytynyt ja suostunut yhteistyöhön. Kuitenkin CIA ainoastaan julkisti 1000 dokumenttia ja väitti, että pimitti ainoastaan 57 tämän päälle.
Se mitä CIA:n UFO-tietojen arkistonhaltija kertoi Maccabeelle myötäili täysin CIA:n edustajan tekemiä lausuntoja oikeudenkäynnin aikana, jolloin asianajaja Gerstein johdateltiin uskomaan, että yli 10 tuhatta dokumenttia tultaisiin julkaisemaan. Oli myös kirje Zechelille CIA:n tietopyyntötiimiltä, jossa pyydettiin hänen lopettavan oikeustoimensa ja jossa esitettiin, että ”1000 sivua UFO-dokumentteja on juuri löydetty”, ja niitä käsiteltiin.
Joulukuun 15. päivänä 1978 julkaistujen dokumenttien analyysista käy selväksi, että CIA jatkoi petkuttamistaan. Brad Sparks, CAUSin tutkija, löysi viitteitä julkaistusta materiaalista yli 200 muuhun UFOihin liittyvään dokumenttiin, jotka CIA oli jättänyt tunnustamatta. Lisäksi oli selvää, että CIA oli harkitusti valikoinut julkistamansa dokumentit, vaikka ne olikin kovin sensuroitu. CIA julkisti dokumentteja, jotka liittyivät ainoastaan Zechelin ja Sparksin löytämiin tapauksiin tutkimuksissaan CIA:n mukanaolosta, ja jättivät julkistamatta monia muita, kuten johtopäätöksiä sen UFO-hätätutkimuksista vuosina 1952, 1957, 1965, 1967 ja muista. Nämä tutkimukset toteutettiin salassa, käyttäen Domestic Contact Servicen (a.k.a. Domestic Collection Division) agentteja useissa UFO-tapauksissa, jotka menivät päällekkäin Condonin komitean tutkimuksien kanssa (1966-68).
Menetetty mahdollisuus
Maaliskuussa 1979 sen jälkeen kun CIA oli antanut vääriä todistuksia oikeudelle sen esittämästä tietojen etsinnästä, Gersten aikoi lähettää oikeudelle pyynnön käskeä CIA:ta näyttää todisteet sille miksi CIA:ta ei tulisi pitää oikeutta halventavana (Order to Show Cause Why the CIA Should Not Be Held in Contempt of Court). Näyttöpyyntö vaati oikeutta rankaisemaan CIA:ta siitä, että se ei kyennyt toteuttamaan pyyntöä, josta oltiin sovittu vuonna 1978.
Tämän pyynnön rakentamisen aikaan Maccabee teki paljastuksensa Zechelille, joka välittömästi pyysi voisiko hän saada puhua CIA-viranomaisen kanssa. Pian tämän jälkeen Maccabee ilmoitti Zechelille että CIA:n kaveri kieltäytyi pyynnöstä. Maccabee myös kieltäytyi identifioimasta CIA-kontaktiaan, muuten kuin sanoen että hän oli entinen lääketieteen tohtori CIA:n tiedetiedusteluosastolla, joka oli noussut CIA:n alajaoston johtoon, joka muiden muassa teki tutkimusta psyykkisistä ilmiöistä.
Zechel kiireellisesti informoi Gersteniä Maccabeen paljastuksista, mutta yritykset saada Maccabee mukaan oikeusjuttuun eivät onnistuneet. Maccabee yritti harhauttaa Brad Sparksia kertomalla hänelle, että briiffausta ei pidetty CIA:n päämajassa, ja hän väitti olevansa epävarma siitä olivatko hänen tapaamansa miehet CIA:n työntekijöitä. Tämä välkky faktojen manipulaatio ajoi Sparksin harhaan ja sai Zechelin informaation tapaamisesta näyttämään epäilyttävältä.
Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti ja että hän toivoi sen muuttuvan jonkinlaiseksi päivystäväksi-UFO-mieheksi, ehkäpä että hänet soitettaisiin ympäri maailman tutkimaan UFO-havaintoja — eräänlainen UFO-kohtaamisten James Bond. Zechel piti tätä varsin typeränä fantasiana sen seikan valossa, että hän oli saanut tietää että CIA oli tutkinut UFOja salaa jo vuodesta 1952, ja mahdollisesti jo ennen tuota, ja että he olivat käyttäneet kehittyneitä kameroita, sensoreita ja koko maan kattavaa agenttimiehistöä, joista tuli salaisia operatiiveja vuonna 1973.
Yhtä kaikki, Maccabeeta ei saanut kiittää siitä, että Order to Show -pyyntö lähetettiin päivä myöhässä ja se hylättiin oikeudessa kun oikeuden tuomari hyväksyi CIA:n esityksen aikarajasta. CIA itse oli esittänyt eri papereita 88 päivää myöhässä, ylittäen 60 päivän aikalisän 28 päivällä. Mutta se ei merkinnyt tuomari John Prattille mitään, jonka päätökset korkeammissa oikeusasteissa on kumottu viisi kertaa liian epäreiluina CIA:n hyväksi.
Tätä seuraavina vuosina Maccabeella ja Zechelilla oli useita puhelinkeskusteluja Maccabeen suhteesta CIA:han. Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ”Niinkin voi sanoa”, Maccabee vastasi. Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979. Yhtäkkiä hänen mielestään viranomainen sanoi, että ”saattaisi olla niinkin monta kuin 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia” hajallaan ympäri päämajaa. Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.
Vuoden 1990 haastattelun Maccabeen kanssa näki UFO-luennoija Robert Hastings, sillä se kuului kaiuttimista Zechelin toimistossa. Useita vuosia aiemmin Hastings oli soittanut Maccabeelle toisesta asiasta ja ohimennen kysynyt häneltä hänen raportoiduista CIA-kontakteistaan, vuoden 1979 briiffistä. Maccabee esitti hämmentynyttä ja kielsi koko asian.
Kaikkein viimeisimmässä haastattelussa Maccabee jatkoi tarrautumistaan siihen päätelmään, että CIA-viranomainen oli arvaillut dokumenttien määräksi 15 tuhatta. Kun hänelle huomautettiin että se olisi epäloogista sen valossa, että tunnustetulla arkistonhaltijalla ei ollut mitään syytä olettaa, että toiset 13 tuhatta dokumenttia sijaitsisivat muiden papereiden joukossa, Maccabeella ei ollut muuta sanottavaa kuin että se tuntui hänestä loogiselta.
Itse asiassa, UFO-tietojen arkistonhaltija oli pelkästään perinyt ne seurauksena siitä, että hän oli ”Omituisten Asioiden Arkistoija”, kuten Maccabee asian ilmaisi. Siellä oli yleisiä tietoja UFOista useista eri CIA:n toimistoista, mm. tiedetiedustelusta, ja näin ei ollut mitään syytä olettaa, että suuria määriä ylimääräisiä dokumentteja olisi jossain muualla tai valistuneesti arvata niiden kokonaismäärää. Toisin sanoen, miksi henkilö, joka uskoi olevansa näiden tietojen arkistonhoitaja, uskoisi että 13 tuhatta muuta dokumenttia olisi jossain muussa paikassa CIA:ssa?
Vastaus tuntuu selvältä: Maccabee piti hänen salaista suhdettaan CIA:n kanssa suuremmassa arvossa kuin mitä hän tunsi tarvetta olla rehellinen asioista, jotka olivat tärkeitä objektiivisille tutkijoille.
Vaikka vuosien mittaan Maccabee oli läheisesti salannut arkistonhoitajan identiteetin, viimeisimmässä haastattelussaan hän myönsi arkistonhoitajan olevan nimeltään Christopher C. ”Kit” Green, joka myöhemmin on ollut biotieteiden osaston päällikkö General Motorsilla. Tri. Green sai tohtorintutkintonsa neurofysiologiasta vuonna 1969 ja vuonna 1976 hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon. Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ”salaisessa projektissa” vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa. Green käyttää jonkinlaista peitetarinaa kuvaamaan hänen CIA-hommiaan, kutsuen itseään ”tieteelliseksi neuvonantajaksi neuvonantajien johtokunnassa CIA:lla”.
Maccabeen mukaan Green nouti käsiinsä Bill Mooren vuonna 1988 tai 1989, vähän sen jälkeen kun Moore sai hetkensä julkisuudessa teknisenä konsulttina ”UFO Cover-Up? Live!”-ohjelmassa, katastrofaalisessa parituntisessa jossa mukana oli ”Falcon” Doty ja ”Condor” Collins sekoilemassa. Tämän jälkeen Green ryhtyi BLUEJAYksi Mooren kuuluisassa Aviaryssa, vaikka on epäselvää oliko Green tajunnut, että hänet oli otettu osaksi parvea. Mutta höyhenistään linnut tunnetaan, eikö?
Maccabeen kertomuksen mukaan ”BLUEJAY” Green oli vapaaehtoisena toteuttamassa erikoistehtäviä Moorelle, tunnustetulle disinformaatioagentille. Eräässä näistä tehtävistä Greenin miti saada kontakti Robert Gatesiin, keskustiedustelupalvelun johtajaan presidentti George Bushin alaisuudessa. Ilmeisesti Moore sanoi Greenille, että Gatesilla oli korkea-arvoinen pesti myyttisen ”MJ-12”:n nykyisessä kokoonpanossa, ja että Greenin piti lähestyä Gatesia jonkinlaisella koodisanalla, skenaario joka olisi suoraan jostain vanhan koulun agenttitarinasta. Maccabee, jonkin verran vittuuntuneena, sanoo Greenin ”möläyttäneen” koodisanan ja tapaaminen kariutui.
Uskomatonta kyllä, Maccabee ei tunnu ymmärtävän sitä miten idioottimaiselta kaikki tämä näyttää ihmisille, jotka ovat intensiivisesti tutkineet valtion UFO-käsittelyä vuosien ajan, eikä hän tunnu kyseenalaistavan Mooren toiminnan aitoutta, kauan sen jälkeen kun Moore oli julkisesti tunnustanut olevansa kanssaufologeille valehtelija ja petturi, kuten hänen kertomuksensa vuoden 1989 Las Vegasin MUFON-symposiumissa, jossa hän sanoi olevansa ”kontrolloitu informantti”.
Tri. Maccabee, Bill Moore & MJ-12
Tässä kohtaa meidän on pakko käydä uudestaan läpi koko surullinen tarina koskien Bill Moorea, hänen kumppaniansa Rick Dotya ja hänen erittäin kyseenalaisia väitteitään siitä, että nimettömät henkilöt Yhdysvaltain nimettömissä virastoissa olivat käskeneet hänet vakoilemaan Paul Bennewitzia. Tämä läpikäynti on tarpeen, jotta voisimme arvostaa sitä arviointikyvyn puutetta, jota tri. Maccabee (ja näin myös FUFOR) osoittivat jatkuvasti tukiessaan ja ollessaan tekemisissä Bill Mooren kanssa, ja vielä tärkeämmin Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.
Paul Bennewitz on mies jolla on pitkä historia mielisairaudessa, joka, kun hän oli järjissään, pyöritti firmaa nimeltä Thunder Scientific Corp., lämpötila- ja kosteusmittareiden valmistaja, Albuquerquessa, New Mexicossa. Bennewitz väitti nähneensä ja kuvanneensa avaruusolentojen aluksia Kirtlandin ilmatukikohdassa ja yritti saada ilmavoimien upseereita kiinnostumaan hänen havainoistaan. Robert Hastings, saman kaupungin asukki, vietti jonkin aikaa Bennewitzin kanssa kahtena eri kertana sen jälkeen kun tarinat Bennewitzin UFO-kohtaamisista alkoivat tulla julki. Vastoin Mooren väitteitä siitä, että Bennewitz olisi nähnyt ja filmannut supersalaisen UFOn kaltaisen aluksen Manzanon asevarikolla ja Coyote Canyonin testialueella, Hastings havaitsi filmien olevan niin karkeita ja huonosti tekaistuja väärennöksiä, että lähinnä naurataa. Hastingsin mukaan oli varsin selvää, että yksi filmi oli useita lintuja lentämässä parvessa (metaforallisesti asianmukaista, eikö?). Filmin näytön aikaan Bennewitz väitti, että lintujen siivet olivat avaruusolentojen alusten ”voimakenttiä”, jotka liikkuivat ylös ja alas. Toinen filmi ”näytti kuin Bennewitz olisi heittänyt sen lattialle ja kävellyt sen päällä”, Hastings lisää. Filmi ei ollut muuta kuin sarja likaa, hiuksia ja muuta roskaa. Kolmas filmi piti esittää ”vihreän valopallon” ilmiötä, kuten on raportoitu yhdessä Dotyn tekaistuista dokumenteista, jotka Hastings löysi piirrettynä 8mm filmikelan alapuolelle vihreällä tussilla.
Hastings, myötätuntoinen ja reilu henkilö, nopeasti tajusi Bennewitzin olevan henkisesti häiriintynyt, joka kärsi paranoideista harhoista liittyen avaruusolentoihin. Yhdessä kohtaa Bennewitz näytti Hastingsille printtejä täydestä roskasta, jonka hän väitti olevan viestejä ”avaruusolennoilta”. Bennewitz tulkitsi roskat Hastingsille, selittäen että avaruusolento oli seurannut häntä hänen hotellistaan Bennewitzin kotiin, että he olivat pitäneet hänestä ja halunneet tavata hänet myöhemmin etäisemmässä paikassa. Hastings sanoi kiitos mutta ei kiitos. Pitkäaikainen Bennewitzin ystävä on myöntänyt Bennewitzin toistuvasti joutuneen sairaalaan hänen perheensä lähettämänä ja hänen mielisairauttaan on hoidettu menneen vuosikymmenen aikana, paljon kauemmin ennen kuin Moore oli alkanut työstää hänen väitettyä disinformaatiomagiaansa Bennewitzin niskoille.
Parempi kuva Bennewitzin henkisestä tilasta syntyy kun katsoo hänen kuvauksensa, joka on otettu mainoslehtisestä Christa Tiltonin ’The Bennewitz Papersista’, kirjasta joka perustuu hänen sekoiluunsa: ”Bennewitz raportoi, että kaameat ihmiset seurasivat häntä, murtautuivat hänen kotiinsa, asensivat salakuuntelulaitteita, ilmavoimien miehet ilmaantuivat hänen ovensa eteen jatkuvasti… häntä huumattiin ja hän oli vakuuttunut siitä, että avaruusolennot tulivat hänen kotiinsa pistelemään häntä piikeillä. Hän muuttui pelokkaaksi. Hänen mielestään valtio oli myös mahdollisesti joidenkin tapahtumien taustalla.”
Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi. Se, mikä Bennewitzin erotti muista, oli, että hän kohtasi AFOSIn agentin nimeltä kersantti Richard Doty.
”Falcon” Doty ensi kertaa tuli esiin kun hän yritti myydä kusetettua tapausta taistelusta avaruusolentojen kanssa Ellsworthin ilmatukikohdassa South Dakotassa, jossa Doty oli ollut palveluksessa. Bob Pratt, legitiimiltä näyttävän raportin kanssa tapauksesta joka oli vuodettu Dotylle, teki pitkällisen tutkimuksen ’National Enquirerille’, mutta epäonnistui löytämään hiventäkään sitä tukevia todisteita. Myöhemmin Doty alkoi lähetellä tekaistuja kirjeitä APROlle, yrittäen saada heidät koukkuun samalla tavalla. Sitten, hänen palvellessaan Kirtlandin ilmatukikohdassa New Mexicossa, Doty tapasi Bennewitzin kun Bennwitz yritti saada ilmavoimien viranomaisia kuuntelemaan hänen avautumistaan kohtaamisista avaruusolentojen kanssa.
Vaikka muut upseerit Kirtlandissa kieltäytyivät kohteliaasti tapaamasta Bennewitzia, Doty ilmeisesti näki mahdollisuutenssa Bennewitzissa. Doty kutsui jopa Jerry Millerin, entisen ilmavoimien 4602th Squadronin tutkijan, ryhmän joka teki kenttätyötä Project Blue Bookille, tapaamaan Bennewitzia. Miller heti vakuuttui että Bennewitz ei ole muuta kuin henkisesti häiriintynyt henkilö, ”sekopää”, ja ohjeisti Dotya että tämä haaskasi aikaansa.
Mutta häikäilemätön Doty ei lannistunut. Hän kehitteli raportteja, joihin mukaan otettiin joitain Bennewitzin tarinoita, ja lisäsi omaa värikynäänsä mukaan, sitten etsi Bill Mooren, jonka tämä oli kuullut puhuvan UFOista paikallisradiossa. Parivaljakko pian löysi paljon yhteistä: Doty oli määrätietoisesti asettanut tavoitteekseen tehdä rahaa tekaisemalla UFO-tarinoita ja Moore oli päättänyt rikastua hyödyntämällä tätä aihetta. Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ”lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!” Bruce Maccabee oli läsnä kun Moore kehuskeli rinta rottingilla, mutta ilmeisesti ei nähnyt mitään vaaraa tässä.
Moore näytti joitain Dotyn raportteja UFO-dokumentaarissa, jonka oli tuottanut Ron Lakis, ja myöhemmin Barry Greenwood ja Larry Fawcett CAUSista bongasivat yhden niistä videonauhan still-freimissä, sitten lähettivät FOIA-tietopyyntöjä dokumenteista. Doty vastasi pyyntöön lähettämällä useita ”raportteja”, jotka on uskollisesti painettu Greenwoodin ja Fawcettin kirjaan ’Clear Intent’. Tämä prosessi legitimoi ”dokumentit” ja vakuutti jopa skeptisimmänkin UFO-harrastajan siitä, että Bennewitz oli löytänyt jotain tärkeää.
Pian tämän jälkeen CAUSin jäsenet tarttuivat syöttiin, jonka Doty oli heittänyt. Peter Gersten, CAUSin asianajaja, sai kontaktin Dotyyn Bill Mooren kautta ja tapaaminen järjestettiin. Siellä Doty väitti pitävänsä hallussa muuta ”kuumaa” infoa UFOista ja tämän tarjoutui myymään Gerstenille ”dokumentteja”, sanoen että hän tarvitsee rahaa koska hänen vaimonsa oli juuri eronnut hänestä ja hänellä oli raastupaan laskuja rästissä. Gersten viisaasti kieltäytyi tarjouksesta, peläten että häntä joko jäynätään käräjille itse tai että Doty yritti muuten vain kusettaa.
Moore, mies joka oli ylösnostanut Roswellin tapauksen (tapaus jonka paras selitys tuohon aikaan oli, että se oli jonkinlainen huippusalainen kuumailmapalloprojekti), alkoi työstää Dotyn kanssa dokumentteja tukemaan haaksirikkoutuneiden lautasten noutoja, tietäen hyvin sen että näillä olisi suurempi rahallinen arvo kuin Bennewitzin ”havainnoilla”. Dokumentaristi Linda Howe kutsuttiin Kirtlandiin tapaamaan Dotya, jolloin hänelle näytettiin väitetty ”presidentin briiffausdokumentti” haaksirikkoutuneista lautasista, joka kuvasi neljä sellaista tapausta. Doty myös liehitteli Howea taruilla kaapatuista avaruusolennoista nimeltä EBE (Extraterrestrial Biological Entities), termi jonka Paul Bennewitz oli keksinyt, sama henkilö joka oli vastuussa termistä ”harmaa”, joka oli ”luokittelu” pienille avaruusolennoille joka nyt on yleisesti käytössä.
Doty jatkoi Howen siimaamista useita kuukausia, kertoen hänelle että huippusalainen kontrolliryhmä nimeltään ”MJ-12” oli valinnut hänet tekemään huikeita paljastuksia kansalle avaruusolennoista, luvaten hänelle pitkät pätkät filmimateriaalia maahan ammutuista lautasista ja jopa luvaten hänet viedä katsomaan elävää avaruusolentoa. Howe nieli kaiken lusikalla annettuna, ja osoitti jälleen kerran että joitain ihmisiä voidaan huijata kaiken aikaa.
Moore ja Doty keksivät välkyn vedätyksen miten peitellä se fakta, että he olivat tyhjin käsin. Pian Howen Kirtlandin vierailun jälkeen Doty soitti Howelle ja kävi päälle, ”Miksi kerroit Bill Moorelle että sinä ja minä olemme olleet sängyssä?” Tähän asti Howe ei koko elämänsä aikana ollut edes puhunut Mooren kanssa, mutta Dotyn järkyttävien syytösten jälkeen hän etsi tämän käsiinsä ja soitti tälle selvittääkseen miksi hän oli käskenyt Dotyn valehdella hänestä. Moore, tottakai, kielsi syytöksen, mutta ’tunnusti’ että hän työskenteli ”MJ-12”:lle, ja ehdotti että he tapaisivat ja vertailisivat muistiinpanoja.
Tällä tavoin Moore kykeni vahvistamaan Dotyn kusetuspaljastuksia ilman, että hän näytti samassa veneessä olijalta. Se oli menetelmä, jota on käytetty koko kusetuksen ajan: tuodaan uskottavia ulkopuolisia kuten Howe ja Lee Graham mukaan ja kierrätetään tekaistua materiaalia heidän keskuudessaan tai pelkästään vilautetaan sitä heille. Hän kykeni obfuskoimaan ”dokumenttien” alkuperän ja saamaan sen näyttämään siltä kuin muut olisivat mukana ”vuodoissa”. Todellisuudessa ”Majestic-12” oli ”Jäynääjät-2”, Doty ja Moore.
Esimerkiksi, Moore antoi kopion ”briiffauspaperista”, jonka Doty oli näyttänyt Howelle, kapteeni Bob ”Condor” Collinsille, joka tämän jälkeen luki siitä osioita puhelimessa Howelle, joka tunnisti sen identtiseksi sen kanssa jonka Doty oli hänelle näyttänyt. Howe vakuuttui yhä enemmän siitä, että aktiivipalveluksessa olevalla upseerilla oli tällainen ”briiffauspaperi” hallussaan, ja siihen mennessä oltiin saatu järjestettyä HBO näyttämään televisiossa Dotyn maatajärisyttävät paljastukset.
”Condor” Collins väitti saaneensa suurimman osan materiaalistaan koskien UFOja, kaapattuja avaruusolentoja ja maanalaisia tukikohtia ilmavoimien everstiluutnantti Ernie Kellerstraussilta, jonka kanssa hän oli palvellut Wright-Pattersonin ilmatukikohdassa. Kellerstrauss on voinut olla upseeri, joka oli väitetysti viettänyt vuoden EBE-1:n kanssa, jonka aikana hän sai tietää, että olento oli perso mansikkajäätelölle. Nyt eläkkeellä oleva ja Daytonissa, Ohiossa elävä ”Hawk” Kellerstrauss kieltäytyy kommentoimasta Collinsin väitteitä.
Yhtä kaikki, kun Moore tuli Denveriin tapaamaan Howea, hän ehdotti että tekisivät yhteistyötä paljastaakseen ”MJ-12”:n paljastukset, ja että Howe tekisi filmin ja hän kirjoittaisi kirjan. Moore lisäsi, että hän aikoi ”rikastua” tästä hommasta. Howe, vakuuttuneena siitä että hänet oli valittu suorittamaan suurta tehtävää valtiolle (vanha kunnon ”Messias”-syndrooma), joka Dotyn mukaan halusi puhua suunsa puhtaaksi UFOista, sanoi että hän halusi ainoastaan suorittaa hänen patrioottisen velvollisuutensa ja saada palkkion tästä.
Sillä aikaa Moore uskoutui Brad Sparksille, jota hän piti asiantuntijana valtion UFO-asioiden käsittelyssä. Moore kysyi Sparksilta mitkä törmänneiden lautasten tapaukset tarjosivat eniten mahdollisuuksia tienata voita leivän päälle, ja Sparks sanoi ajatelleensa Roswellin tapausta, josta Moore oli aiemmin kirjoittanut kirjan, ja se jonka raportoitiin tapahtuneen joulukuussa 1950 lähellä Teksasin ja Meksikon välistä rajaa. Jälkimmäistä tapausta on tutkinut Todd Zechel, joka ensiksi kuuli siitä vuonna 1964 kollegaltaan armeijan turvallisuuspalvelussa, jonka setä oli kuulemma johtanut haltuunottoa. Sparks, Jerome Clarkin kanssa, oltiin pidetty ajan tasalla Zechelin tutkimuksista.
Moore oli saanut haltuunsa kaksi Zechelin kirjoittamaa käsikirjoitusta tapauksesta epäilyttävissä olosuhteissa. Yksi oli peräisin Jerome Clarkilta, jonka kanssa Zechel oli kirjoittanut kirjan. (Clarkin raportoidaan vuotaneen raportti Moorelle kostona Zechelin vetäytymisestä kirjadiilistä, jonka Zechel väittää aiheutuneen Clarkin kieltäytyessä tekemästä omaa osuuttaan hommista.) Toinen, ajantasaisemman raportin Moore sai Harperin ja Row’n länsirannikon toimistolta, ilmeisesti aikeenaan arvioida sen validiteetti.
Joulukuussa 1984 Jaime Shandera, TV-tuottaja ja Mooren ystävä, sai postissa rullan 35mm filmiä, joka sisälsi uuden parannetun ”presidentin briiffauspaperin”. Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään hänen tyypilliseen tapaansa legitimoimalla väärennettyjä dokumentteja. Myöhemmin kusetusbriiffauspaperit paljastettaisiin maailmalle täydessä lehdistötilaisuudessa ja ABC-TV:n nimekkäässä ’Nightline’-raportissa Ted Koppelin juontamana (kesäkuussa 1987) sekä muissa ohjelmissa.
Ei tule yllätyksenä, että briiffauspapereissa oli uhrattu paljon tilaa Mooren lempitapauksen validointiin, vuoden 1947 Roswellin tapaus, ja ainoastaan hätäinen palsta vuoden 1950 tapaukselle. Moore lisäksi ilmaisi kädenliikkeellään sen miten vuoden 1950 törmäys oli kuvattu. Zechelin varhainen raportti tästä, joka on kirjoitettu vuonna 1978, sijoitti sen lähelle Laredoa, Teksasiin, kun taas hänen päivitetty raporttinsa, joka on kirjoitettu 1982, väitti sen tapahtuneen lähellä Del Rioa, Teksasissa, lähes 400 mailin päässä Laredosta. Kahdessa raportissa oli myös eroja päivämäärissä, ensimmäinen sanoi sen tapahtuneen joulukuun 7. päivä 1950, ja toinen puhui joulukuun 5. päivästä 1950.
Moore ratkaisi nämä ristiriidat jakamalla erot puoliksi, sanoen että törmäyspaikan sijainti oli ”El Indio-Guerrero”, joka on puolivälissä Laderoa ja Del Rioa, ja päivämääräksi hän sanoi joulukuun 6. päivä 1950, tasan tarkkaan kahden päivän välissä. Mutta jakomenetelmä ei ollut niin inspiroiva kuin Mooren kuvaus lentävästä lautasesta ”melkein kokonaan tuhoutuneena”, lisäten että vähäiset romut mitä jäivät jäljelle vietiin Sandian laboratorioon.
On melkein mahdollista kuvitella Mooren häikäilemätön mieli luuppaamassa kun hän loi briiffauspaperin. Hän oli alkanut vihata Zechelia koska CAUSin perustaja oli uskaltanut kritisoida Roswellin tapauksen raporttia, jonka Jerome Clark oli julkistanut, lisäksi hän oli kuullut Clarkin syyttävän Zecheliä hänen avioliittonsa hajoamisesta — ex-rva Clark oli ilmeisesti luottanut Clarkin/Zechelin kirjan nostavan heidät pois köyhyysrajalta. Joten Moore rationalisoi myrkkynsä ja ohjasi sen Zechelin lempitapausta kohti. ”Hoidan hänet”, voi Mooren kuulla vannovan, ”poltan hänen lautasensa”.
Koko härdellin ajan Moore jätti useita vihjeitä ilmaistakseen hänen mukanaolonsa briiffauspaperin luomisessa — melkein huutaen ”Pysäyttäkää minut ennen kuin huijaan uudestaan!” Eräs esimerkki tästä on artikkeli ’Fate’-lehdessä, jonka Jerome Clark on kirjoittanut aikana, jolloin Clark oli edelleen hynttyyt yhdessä Mooren kanssa. Clark oli ihailtavasti kertonut tarinan siitä miten briiffauksen ”dokumentit” olivat tulleet valoon. Moore sanoi niiden löytyneen hänen majoittuessaan motellin huoneessa, kun ”tasan kello viisi” joku koputti ovelle, ja mies ilmaantui nivaska kainalossaan. Hän sanoi Moorelle, että hänellä oli 17 minuuttia aikaa tehdä mitä tahansa hän halusi sillä mitä hänelle annettaisiin. Hän voisi kopioida sen, mutta ei pitää sitä itse. Moorella oli kamera ja hän teki parhaansa. Dokumentin, jonka piti esittää briiffauspaperia, kertoi juuri valitulle presidentti Jimmy Carterille MJ-12:sta, Project Aquariuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja kaikesta muusta.
Voisiko nämä olla ne samat 35mm valokuvat jotka ilmaantuivat Shanderan postilaatikkoon? Kun ilmiselvät todisteet Mooren syyllisyydestä tuotiin Clarkin huomioon, hän nopeasti alkoi puolustaa kaveriaan. ”Ei, se oli eri briiffauspaperi”, Clark väitti. Aijaa? Mitä sitten tapahtui sille briiffauspaperille, Jerry?
Tottakai tähän mennessä Moore oli alkanut etäännyttää itseään Rick Dotysta, koska oli käynyt ilmiselväksi useille ihmisille, jotka Dotyn kanssa olivat olleet tekemisissä, että hän oli häpeilemätön, pakonomainen valehtelija. Moore ei sanoutunut Dotysta irti, kuitenkaan, hän pelkästään yritti muuttaa ”Falcon”-identiteettiään joksikin muuksi, sanoen Clarkille että ”Falcon” oli oikeasti joku DIA:n työntekijä. Kiinnostavaa kyllä, uusi ”Falcon” sattui juuri kertomaan Moorelle samat asiat kuin vanha ”Falcon”, ainoastaan parrasvalot olivat nyt oletettavasti osoitettu muualle kuin Dotyyn.
Samalla tavalla, kun ruohonjuuritason tutkijoille alkoi selvetä, että Paul Bennewitz oli henkisesti sairas ja hänen informaationsa epäluotettavaa, Moore häikäilemättä väitti olevansa disinformaatioagentti, joka oli saanut tehtäväkseen vakoilla ja hämätä Bennewitzia. Oletettavasti tätä perusteli se, että Bennewitz oli törmännyt joihinkin suuriin UFO-salaisuuksiin, mutta kuten olemme nähneet, Bennewitzin havainnot olivat pelkästään hänen oman mielensä tuotoksia. Todellisuudessa Moore otti käyttöön ”salainen agentti”-kantansa suojellakseen Dotya ja antaakseen itselleen mahdollisuuden puhua hänen viattomuutensa puolesta tulevaisuudessa, jos kukaan osoittaisi hänen ”presidentin briiffauspaperin”, ”MJ-12”:n tai ”Aquarius”-dokumenttien olevan täyttä paskaa. Eli, hän kykenisi aina väittämään, että hän ”vain totteli käskyjä”, paljon samaan tapaan kuin natsit tuotiin oikeuden eteen sotarikoksista.
On niitä, jotka epäilemättä jatkavat sen väittämistä, että kaikki tämä on suuren salaliiton seurausta, jolla levitetään väärää tietoa, johdetaan harhaan ja hämmennetään Maccabeeta, Moorea, Linda Moulton Howea, rahastoa ja koko loppu ufologian alaa. Saatavilla olevat todisteet selvästi viittaavat siihen, että Moore ja Doty tekaisivat MJ-12-kusetuksen itsenäisesti ja melkein varmasti oman henkilökohtaisen etunsa hyväksi. Meidän mielestämme ei ole paljoakaan epäilystä siitä, että mitä enemmän ja enemmän tätä suurta kusetusta romahtaa hänen niskoilleen, Moore tulee vetäytymään lisää hänen ”kontrolloitu agentti” -persoonansa taakse ja jättämään sen hänen höplästä vedettyjen seuraajiensa hommiksi selvittää asiat.
Huomattavaa kyllä, jopa sen jälkeen kun Moore teki tunnustuksensa Las Vegasissa (asianmukainen paikka) kiitos Maccabeen vaikutusvallan hän silti kykeni saamaan itsensä ja Dotyn näyttämään autenttisilta sankareilta Whitley Strieberin (Majestic) ja Howard Blumin (Out There) kirjoissa. Jopa huippukirjailija Sydney Sheldon on ottanut osaa tämän amerikkalaissankareiden parivaljakon ylistykseen, joista yksi oli ”tunnustanut” ajaneensa viattoman miehen hulluksi.
Oikea hatunnosto Hitlerin päiväkirjojen luojalta ja Howard Hughesin huijauksen kirjoittajalta Clifford Irvingiltä olisi ollut hitosti enemmän paikallaan.
Puhuaksemme totta koko valitettava sekasotku on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun sallii kettujen päivystää kanalan ovella. Ufologia, joka elää vanhan ”älä kuule pahaa; älä näe pahaa; älä puhu pahaa”-sanonnan mukaan mitä muihin lempitapauksiin tulee, piehtaroi huijauksissa ja väärässä informaatiossa tämän seurauksena. Mutta se ei olisi niin lannistavaa jos tätä kaikkea ei syydettäisi kansalle kirjojen, TV-sarjojen ja luentojen muodossa.
Ainoat johtavat ufologit, jotka ovat käyttäytyneet vastuullisesti tämän koko hässäkän aikana, ovat olleet CAUSin Greenwood ja Fawcett. Heidän vastoinkäymisistään heitä on pilkattu, vihattu, manattu ja pelkästään jätetty huomiotta muun ufologian alan sekopäisinä ostaen Mooren petkutuksista kertovia kirjoja. Tällä tutkimusalalla kusetuksia juhlitaan ja vastaansanojat lähetetään saunan taakse.
Lokki & Pelikaani
Tri. Maccabeen (lokki, engl. ”SEA GULL” Bill Mooren typerässä Aviaryssa) aktiviteetti ja käytös koko MJ-12 -tapauksen ajan tulee nyt asettaa kriittiseen valoon uudelleen. Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla (”PELIKAANI”) on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?
Tri. Maccabee julkaisi tutkielman otsikolla ’UFO Landings Near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate’ vuonna 1985. Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa ja painettu FUFORin toimistossa. Raportti on tutkimus väitetystä tapauksesta, joka on kuvattu Kirtlandin laskeutumisdokumentissa päivämäärällä syyskuun 9. 1980, jonka on julkaissut HQ/AFOSI. Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema. Tri. Maccabeen ilmeinen tuki Kirtlandin dokumentille on antanut painoarvoa Dotylle ja hänen väärille väitteilleen kriittisellä hetkellä. Jos tri. Maccabee olisi paljastanut Dotyn tässä kohtaa, paljon aikaa ja vaivaa olisi säästynyt UFO-tutkijoilta. Tri. Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus. Hän oikeuttaa tämän kantansa tarjoamalla tukea MJ-12 -tutkimukselle esittämällä, että on olemassa salainen kontrolliryhmä, MJ-12 ”millä nimellä tahansa” niinkuin hän sitä kuvaa. Ilmeisesti yksityiskohdat eivät ole tärkeitä. Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?
Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi. Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.
Viimeiset jälkiliukkaat
Tiivistelmänä sanottakoon, Moore juoksee ympäriinsä antaen hassuja koodinimiä kaikille tapaamilleen ihmisille, jotka jollain tavalla ovat yhteyksissä valtioon, vähän samalla tavalla kuin 10-vuotias poika joka leikkii vakoojaa. Kenelläkään näistä ihmisistä ei ole mitään suoraa tietoa UFO-tapahtumista, perustuen siihen mitä me olemme nähneet, ja suurimmaksi osaksi he vain toistelevat tai kierrättävät tarinoita, jotka Moore ja Doty alunperin ovat sepittäneet. Moore käyttää niitä luomaan mystiikan auran ympärilleen ja sekoittamaan hänen ”löydöksiensä” tekaistua luonnetta.
Dotylla ilmeisesti on historiaa rahavaikeuksissa, ja Maccabeen mukaan hänet heitettiin pois AFOSIsta, alennettiin kokiksi ja lopulta pakotettiin pois ilmavoimista. Ilmeisesti hänen ufologian alalle tulemisensa johtui osittain huonosta käytöksestä, ja ottaen huomioon monien ufologien halukkuuden uskoa villejä tarinoita, hän kykeni manipuloimaan niiden uskottavuutta suurempia etuja ja kunniaa saavuttaakseen, mikä olisi ollut mahdotonta muualla.
Ja kuitenkin Dotyn uskottavuuden romahtamisen (tai sen olisi pitänyt romahtaa) jälkeenkin ja Moore itse oli ”myöntänyt” levittävänsä väärää informaatiota, he olivat, vuoden 1991 lopulla, kykeneväisiä jälleen yhteen vedätykseen.
Ilmoituksessaan päivämäärällä lokakuun 25. 1991, Moore pyysi FOCUS-uutiskirjeensä tilaajia lähettämään hänelle 25 dollaria saadakseen ”ilmaisen kopion” kirjasta, jota hän kirjoitti Dotyn ja Jaime Shanderan kanssa. Kirjaa tarjottiin tilaajalahjana. Tämän ”ilmaisen kirjan” oli tarkoitus tulla ulos tammikuussa 1992, nimellä ”The Scientist, the Government & UFOs…Personal Recollections of the Paul Bennewitz Affair…A Case Study in Disinformation.” Seiskalehden kaltaisessa huumassa Moore hehkutti ennakolta kirjaa näin: ”Valtion salailu; väärä informaatio; UFO-abduktiot; avaruusolentojen maanalaiset tukikohdat; salaiset sopimukset avaruusolentojen kanssa; suunnitelmat ottaa haltuun ja orjuuttaa Maapallo; Dulce, New Mexico; Groom Lake/Area 51, Nevada; omituiset tapahtumat Kirtlandin ilmatukikohdassa; salaiset agentit; salaiset operaatiot; mystiset radiolähetykset; harmaat avaruusolennot; blondit avaruusolennot; ja paljon paljon muuta!”
Ilmeisesti sadat höynäytettävät lähettivät 25 dollaria, mikä osoitti P.T. Barnumin jälleen oikeaksi. Ja tottakai he kaikki jäivät nuolemaan näppejään: FOCUS ilmeisesti meni konkkaan, ”ilmainen” kirja ei koskaan tullut markkinoille ja Moore seuraavaksi esiintyi FAR OUT -lehden ”vastaavana päätoimittajana”, jota Larry Flynt julkaisi (joka myös julkaisee Hustler lehteä), jossa hän alkoi julkaista artikkeleja eräiden hyvien ystäviensä kuten Bruce Maccabee kanssa.
Ehkäpä Moore, nyt kun hän oli päässyt oikeisiin töihin, palauttaisi rahat. Mutta voit luottaa siihen yhtä paljon kuin voit luottaa siihen, että hän tulee tekemään jälleen kerran viimeisen tunnustuksen — joka auttoi luomaan yksittäisen suurimman huijauksen ufologian alalla.
On tärkeää huomata tässä, että tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina Bill Mooren huijauskyvyille vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han. Oliko tri. Maccabeen tuki Moorelle ja MJ-12:lle yksinkertaisesti johtunut huonosta arviointikyvystä?
Gulf Breeze
Yhdelläkään henkilöllä ei ole suurempaa vastuuta Gulf Breezen tapauksen edistämisessä ufologian alalla, ja mahdollisesti myös kansalle mainostamisessa, kuin tri. Bruce Maccabeella. Tri. Maccabee oli eräs varhaisimmista ja myös äänekkäimmistä tapauksen puolestapuhujista. Hänen tekninen arvionsa tapauksen valokuvatodisteista oli pakonomainen ja painotti, että huijausselitykset eivät olleet todennäköisiä johtuen suurista teknisistä vaikeuksista, jotka kohtaisivat tällaisten valokuvien väärentäjää. Kuitenkin aivan liian pitkän ajan- ja resurssien haaskauksen jälkeen vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.
Tulee myös kyseenalaistaa tri. Maccabeen henkilökohtainen ja ammatillinen arviointikyky hänen tapauksessaan. Oliko hän emotionaalisesti osanottajien mukana (hän ystävystyi läheisesti Ed & frances Waltersin kanssa tutkimuksen aikaan) ja sitten salli tämän mukanaolon häiritä hänen kriittistä ajatteluaan? Vai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono? Ottaen huomioon hänen silloin jatkuvan suhteensa Ron Pandolfiin CIA:ssa (ja hänen saamaansa briiffiin tiedustelu-upseereilta tapauksesta), voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan. Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä. On tärkeää huomata, että Pandolfi on esittänyt muille, että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”.
Me esitämme, että vaikka tri. Maccabee on rehellinen tapauksen asianajaja siinä mitä hän pitää teknisenä meriittinään, on silti epäasianmukaista häneltä pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han ottaen huomioon hänen asemansa Fund for UFO Research -rahastossa ja julkisena (media-) persoonana joka hänellä tämän aihepiirin tiimoilta on.
Häpeällinen suojatti
Tri. Maccabee pitää myös yllä suhdetta Robert Oechsleriin, mieheen jonka motiivit alalla ovat parhaimmillaankin arveluttavat. Hän on joskus ollut mukana käytännössä kaikissa ufologian alan aspekteissa. Oechsleria on kutsuttu pelleksi, huijariksi ja jopa petosten tehtailijaksi (vuonna 1991 hän yritti ottaa tuolloisia ystäviään UFO-tutkimuksen alalla jonkin sortin hämärään pyramidihuijaukseen, jossa osanottajat lähettivät hänelle rahaa FedExin kautta — välttääkseen liittovaltion postihuijauslain — sanoen ainakin yhdelle mukanaolijalle, että hän aikoi tehdä rahaa satoja tuhansia dollareita). Oechsler esittäytyy nimikkeellä entinen ”NASA Mission Specialist”, ja hän on osallistunut tri. Maccabeen kanssa Gulf Breezen materiaalin valokuva-analyysiin.
Oechsler on myös tehnyt liudan fantastisia väitteitä koskien hänen väitettyjä löytöjään valtion salaisista UFO-projekteista, mm. toimiva antigravitaatiohuone, sofistikoitunut alienien vastainen puolustusjärjestelmä, laaja ohjelma jolla kouluttaa kansaa UFO-ilmiön todellisuudesta ja muita tässä liian raskaita väitteitä esitettäväksi. Nämä ”löydökset” Timothy Good julkaisi hänen kirjassaan ”Alien Liaison” Englannissa, ja tuoreemmassa kirjassa ”Alien Contact” USA:ssa. On käytännössä varmaa, että suurin osa ellei jopa kaikki Oechslerin väitteet ovat huijausta, ja hän on läheisesti uskoutunut Walt Andrusille, MUFONin kansainväliselle johtajalle, että hän on tekaissut päästään ainakin jotain materiaalia.
Tuoreemmalti Oechsler on liitetty ”Guardianin” tapaukseen (joka liittyi UFOn haaksirikkoutumiseen Ontariossa, Kanadassa). Välittömästi käy selväksi kenelle tahansa, joka Guardian-filmiä katsoo tai lukee mukana tulevia dokumentteja (jotka kuvaavat jonkinlaisen liiton pahojen alieneiden ja Kiinan kommunistien välillä), että tapaus on erittäin huonolaatuinen vedätys, joka ei ansaitse edes keskimääräisen amerikkalaisen lukio-oppilaan huomiota.
Voitaisiin väittää, että jos on olemassa virallinen politiikka jonka varjolla mustamaalataan ja debunkataan, olisi tasan tarkkaan tämän laatuista informaatiota joka on tiedustelupalvelujen intresseissä julkaista. Se palvelisi heidän intressejään kun Oechslerin kaltaiset opportunistit tai rehelliset mutta ylenpalttisen hyväuskoiset ihmiset kuten Linda Moulton Howe toimivat massamedian pääasiallisina kontakteina tämän aihepiirin parissa.
Tri. Maccabee on tehnyt ainakin yhden matkan Ontarioon tutkimaan tapausta. Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen. Oechsler on tehnyt ainakin 5 matkaa alueelle — jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.
Kaikkein tärkein pointti tässä ei ole se, että Oechsler myy materiaaliaan televisio-ohjelmille kuten ’Unsolved Mysteries’ tai ’Sightings’, vaan se, että tri. Maccabee selvästi tukee tapauksen oikeellisuutta. Tri. Maccabee puhui hyvää Guardian-videon autenttisuudesta ainakin yhdessä televisio-ohjelmassa ja suuren yleisön edessä UFO-konferenssissa Silver Springsissa. Jälleen kerran olemme pakotettuja kysymään onko tri. Maccabeen menneet UFO-briiffaukset CIA:lla vaikuttaneet asiaan. Me (veronmaksajina) toivomme hänen säästävän satojen CIA-henkilöiden aikaa olemalla puhumatta ”Guardian”-asiasta. Kuva siitä miten CIA-työntekijät kuluttavat tunteja yrittäen löytää viitteitä kommunistisen Kiinan avaruusolentoyhteyksistä on pelottava.
Operation Right to Know
Operation Right to Know on suhteellisen uusi UFO-ryhmittymä, joka pyrkii lopettamaan UFO-informaation salailun. He pyrkivät keräämään julkusta tyjea tavoitteilleen suoralla poliittisella toiminnalla. Tämä ryhmä järjesti pienen, mutta hyvin menneen mielenosoituksen vuonna 1992 Valkoisen Talon edustalla ja suunnitteli paljon suurempaa vuodelle 1993 (myöskin Valkoisen Talon luona) pidettäväksi samaan aikaan vuosittaisen MUFONin symposiumin kanssa Richmondissa, Virginiassa. Fund for UFO Researchin jäsenet olivat vahvasti tällaista mielenosoitusta vastaan. Oli raportoitu, että rahasto halusi lannistaa MUFONia ottamasta osaa tällaiseen miekkariin. Vaikka mielenosoitus pidettiin ja se meni hyvin, me voimme vain spekuloida miten paljon suurempi impakti sillä olisi ollut mikäli enemmän ihmisiä olisi tullut paikalle MUFONin tukiessa sitä virallisesti. Esiin tuodut vasta-argumentit (pääosin Fred Whitingin suulla) olivat mukamas perustuneet filosofisiin argumentteihin. Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.
Selvä & olemassaoleva vaara
Ehkäpä yksittäinen kaikkein häiritsevin episodi tri. Maccabeen CIA-yhteyksiin liittyen oli hänen pitkäaikaisen ystävän Larry Bryantin erottaminen Fund for UFO Researchista. Larry Bryant, toinen rahaston perustajista, oli läsnä tapaamisessa kun Maccabee paljasti, että Bryant on saanut FBIS:n (Foreign Broadcast Information Service) käännökset CIA:lta ja lähettänyt tietopyynnön virastolle toisesta UFOihin liittyvästä FBIS-raportista. Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n, ja Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta, joka sanoi että Bryantin teko ”voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han”. Pian tämän jälkeen Bryant sai ”Hyvä hra Bryant”-kirjeen Maccabeelta, joka lopetti Bryantin jäsenyyden rahastossa.
Surullista kyllä tämä vaikuttaa olevan jälleen yksi esimerkki Maccabeen suuremmasta CIA-suhteensa arvostuksesta kuin mitä hän arvostaa ystäviä ja pitkäaikaisten tuttujen kuten Larry Bryant palveluksia, miehen jonka saavutukset salailunvastaisena aktivistina ovat 35 vuoden omistautumisen tulosta, saavutusten jotka usein aiheuttivat hänelle itselleen suurta vaaraa ja kuluja.
Maccabee vedättää FUFORia
Ilmeisesti samaan aikaan kun Maccabee oli kovalla vaivalla briiffaamassa CIA:n ukkoja UFO-asioissa, hän ei katsonut tarpeelliseksi olla yhtä höveli muita Fund for UFO Researchin jäseniä kohtaan. Muiden rahaston jäsenten mielipidettä kyseltäessä koskien Maccabeen tiedustelukontakteja käy ilmi, että kukaan rahaston jäsenistä ei ollut täysin tietoinen hänen tekemisistään Pandolfin kanssa. Jotkut jäsenet tiesivät, että hän oli tehnyt avauksia CIA:lle ja toiset olivat juuri ja juuri hajulla hänen kontakteistaan ja briiffeistään, mutta kukaan ei tiennyt näiden kontaktien koko laajuutta.
Kun Maccabeen aktiviteetit CIA:n kanssa tuotiin Richard Hallin huomioon, joka oli rahaston juuri valittu uusi puheenjohtaja, Hall sanoi että hän ja pari muuta johtoryhmän jäsentä olivat yrittäneet sanoa Maccabeelle ettei enää tee CIA:n kanssa mitään. Hall oli yhtä mieltä, että Maccabeen CIA-kontaktit antaisivat epäasianmukaisen kuvan ja olisivat selvä intressiristiriita. Hall sanoi myös, että hän oli yhtä hämillään joistain UFO-tapauksista joita Maccabee oli mainostanut, kuten Gulf Breeze ja ”Guardian”-tapaus.
Hall sanoi, että Maccabeen näkemykset eivät enää edustaneet rahaston johtoryhmän näkemyksiä, ja antoi ymmärtää, että hän joutuisi tekemään asioita pannakseen poikki rahaston ja tiedusteluyhteisön väliset siteet.
Lopputiivistelmä
Ilmeisesti kaikki mitä Maccabee on saanut 14 vuoden yhteistyöstä CIA:n kanssa on kourallinen FBIS:n käännöksiä venäläisistä uutisista, jotka kertoivat venäläisistä UFO-havainnoista. Nämä samat raportit CIA on mitä ilmeisimmin vuotanut amerikkalaismediaan, mahdollisesti aikeenaan häpäistä neukkuja. Saman tyyppistä ja laatuista infoa voidaan saada yksinkertaisesti katsomalla CNN:ää. Varsinaisen FBIS:n käännökset on saatavilla alueittain National Technical Information Servicen kautta usean sadan dollarin vuosittaisella tilaajahinnalla, eikä vaadita mitään erikoiskontakteja.
Me esitämme, että tri. Maccabeen on epäasiallista sekä henkilönä että Fund for UFO Researchin edustajana pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han. On epäasiallista rahastolle esittää kiillotettua kuvaa valtion UFO-informaation salailun menneisyydestä ja nykyisyydestä kun tri. Maccabeella on tämä käynnissä oleva salainen dialogi CIA-työntekijöiden kanssa. On epäasiallista rahastolle esittää todisteita valtion UFO-salailusta ja kutsua ihmisiä astumaan julkisuuteen sellaisten tapausten tutkimuspyynnöillä kun yksi rahaston huippuviranomainen on briiffaamassa CIA-virkamiehiä viimeisimmistä juonenkäänteistä. Miten rahastoon voidaan luottaa niiden yksityishenkilöiden etujen tai yksityisyyden suojelussa, jotka pyrkivät vastustamaan CIA:lle tietojen vuotamista, kun sen kaikkein tärkein jäsen on toistuvassa kontaktissa CIA:n tiede&teknologiaosaston työntekijöihin? Me vetoamme Fund for UFO Researchin vastuullisiin jäseniin ryhtyä asianmukaisiin toimiin.
Associated Investigators Group
Associated Investigators Group on asialleen omistautunut tutkimusryhmä, joka etsii totuutta erilaisten hämmentävien aiheiden tiimoilta, mm. USA:n valtion mukanaolo UFOissa, ja sitten kommunikoi nuo faktat vastuullisille tutkijoille ja/tai kiinnostuneille tarkkailijoille.
Useilla ryhmäläisillä on huomattava kokemus ammattitutkimuksesta, joko valtion leivistä tai siihen liittyvältä siviilialalta. Kukaan ei tällä hetkellä ole millään tavalla kytköksissä mihinkään valtion virastoon, ja he ovat täysin riippumattomia mistään muusta ryhmästä tai näkökannasta.
Jäseneksi on mahdollista päästä vain kutsulla. Vaikka tällä hetkellä jäsenet toivovat tulevansa tunnetuiksi vain pseudonyymeillä, vakuutamme että heidät identifioidaan kun luottamukselliset tutkimukset saadaan päätökseen.
Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.
Tulevaisuudessa haluaisimme keskittyä seuraaviin aiheisiin:
Haaksirikkoutuneet lautaset
Mielenhallinta
CIA:n UFO-projektitMe toivomme, että annatte meidän mennä eteenpäin ja ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme tai vaivaamalla ihmisiä, jotka voivat olla tai eivät ole mukana.
Associated Investigators Group
Director of Operations
Dr. Christopher Syn
Investigators
Roger Thorndike, Senior Investigator
Christian Anderson
Frederick Tebor
Dibbs Weem
Consultants
Alonzo Cushing Sir Edmund Hasty
John Taine, Ph.D Vic Armando
Bruno Zimmerman Major (ret.) Max Wax
Threwpe Daniels Stacy Rockson
Legal Advisor
David Mantell, Esq.** End **
- THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *
Artikkelin julkaissut textfiles.com
