Löydetäänkö Yhdeksäs Planeetta virallisesti vuonna 2017?

Planeetta Yhdeksän, löytämätön planeetta aurinkokuntamme reunamilla, jonka olemassaolon on ennustanut Caltechin Konstantin Batygin ja Mike Brown tammikuussa 2016, on ilmeisesti syynä auringon omituiseen kallistuskulmaan ja voi lisätä aurinkokuntaan huojuntaa, kertoo uusi tutkimus.

”Koska Planeetta Yhdeksän on niin massiivinen ja sen kiertorata on niin kallellaan verrattuna muihin planeettoihin, aurinkokunnalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hitaasti vääntyä pois konjunktiosta”, sanoo Elizabeth Bailey, Caltechin jatkotutkija sekä löydöstä kertovan tutkimuksen päätieteilijä.

Brownin ja Batyginin havainto siitä, että aurinkoa kiertää jokin vielä havaitsematon planeetta, joka on noin 10 kertaa maapallon kokoinen ja noin 20 kertaa kauempana auringosta kuin Neptunus keskimäärin, muuttaa fysiikkaa.

Aurinkokunnan planeettojen kiertoratojen muodostaman pinnan kallistuskulma on pitkään häkellyttänyt astronomeja planeettojen syntymekanismin takia: kun pyörivä pilvi hiljalleen puristuu kasaan ensin levyksi ja sitten esineiksi jotka kiertävät keskustähteä, Planeetta Yhdeksän tarjoaa testattavan selityksen muuten niin mystiseen kiertoradan ja pyörimissuunnan epäsuhtaan aurinkokunnassa.

Pitäessämme ylläolevan mielessä, monet palapelin palaset loksahtavat paikoilleen.

Vuonna 1982 Washington Post kirjoitti tuntemattoman taivaankappaleen löydöstä. Sen jälkeen tulleina vuosina useat tiedemiehet ovat raportoineet tästä mystisestä taivaankappaleesta, ja monet ovat kuolleet omituisissa olosuhteissa. Vuodesta 1983 hallitukset ympäri maailman ovat rakentaneet massiivisia maanalaisia bunkkereita ja väestönsuojia. Miksi? Haluaako eliitti rakentaa itselleen suojan tulevaa mullistusta varten?

NASA on lähettänyt infrapunateleskoopin avaruuteen ja Vatikaani käyttää infrapunateleskooppia nimeltä Lucifer. Eikä unohdeta sitä, että NASA on asettanut infrapunateleskoopin myös Etelänapamantereelle.

Amundsen-Scottin infrapunateleskooppi Etelänapamantereella, kuva: National Geographic
Amundsen-Scottin infrapunateleskooppi Etelänapamantereella, kuva: National Geographic

Nyt 33 vuoden hiljaisuuden jälkeen astronomit Mike Brown ja Konstantin Batygin sanovat että tuolla jossain ”jokin” väijyy aurinkokunnan reunamilla. Artikkeli on julkaistu Astronomical Journalissa heinäkuun 24, 2016.

Mike Brownin mukaan ei kestä enää 16 kuukautta kauempaa kun Planeetta Yhdeksän ”virallisesti” löydetään. (huom: “Virallinen” löytö ajoittuu syyskuun 23. päivään 2017).

Jos tarkastelemme tähtien asentoa taivaalla, kaikki viittaa tiettyyn päivämäärään, joka on syyskuun 23. päivä 2017. Voisiko Ilmestyskirjan 12. luvun lohikäärme olla Planeetta Yhdeksän (Nibiru?) aurinkokunnassamme? Matkaisiko se avaruudessa kunnes se aiheuttaa sekasortoa maapallollamme?

Voisiko Patriarkka Kirillin, John Kerryn ja Buzz Aldrinin reissut Etelänapamantereelle olla jotenkin kytköksissä tähän Planeetta Yhdeksään?

Pidettiinkö tuolla salaisten tahojen kokouksia meiltä piilossa?

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.