MJ-12 erikoistutkimusagentin paljastuksia

Michael Wolf, trilogiassaan THE CATCHERS OF HEAVEN esittää seuraavan ’disclaimerin’ kirjansa alussa:

”Seuraavia tapahtumia, jotka kuvaavat Yhdysvaltojen, entisen Neuvostoliiton sosialistitasavaltojen, Ranskan, Belgian, Italian, Saksan, Israelin ja Britannian mukanaoloa, virallisesti, kaikkien näiden valtioiden esittämien todistusten pohjalta, ei koskaan tapahtunut.”

Sattumalta kirjoittaja ilmaisee syvän huolensa tämän planeetan lapsista sekä siitä perinnöstä minkä me heille jätämme, ja täten hän ohjaa kaikki työstään saamat rojaltit lapsia auttavalle järjestölle.

Joitain kirjassa (the Trilogy) esitettyjä pointteja:

Mustan budjetin operaatiot käyttävät CIA:n huumeiden myynnistä saamia miljardeja dollareita. Ne on luokiteltu huippusalaistakin salaisemmaksi, Above Top Secret, ja näin mitkään liittovaltion tilintarkastajat eivät pääse niihin käsiksi, joilla on ainoastaan ”salainen” tai ”huippusalainen” turvallisuusluokitus.

— Me elämme nyt, 1900-luvun lopulla, säännellyssä-verotetussa-inflatoidussa talouden orjajärjestelmässä, joka on huolellisesti suunniteltu palvelemaan eliittiä.

— Kirjan kirjoittajalla on eräitä maailman korkeimpia turvallisuusluokituksia, ja hän on raportoinut suoraan Yhdysvaltain presidentille, vaikka hänen tietonsa ja pitämänsä briiffaukset kosmisista asioista ovat ylittäneet hänen esimiestensä tiedot monissa eri aiheissa. Hän sai varoituksen kirjoittaessaan kirjaa — joka sisältää arkaluonteista informaatiota, joka käsittelee kuitenkin suurimmaksi osaksi hänen interaktioitaan hänen ystävien ja perheensä kanssa tässä ja muissa maailmoissa — ystäviltään ja muilta sisäpiiriläisiltä MJ-12:ssa.

Wolf kuitenkin valitsi mennä ja julkaista kirjan, sillä hänen mielestään meillä on oikeus saada tietää mitä oikeasti tapahtuu, ja ”lasten” sekä planeetan tulevaisuuden hyväksi, kiroten ”IKUINEN VIHAMIELISYYS NIIDEN NISKOILLE JOTKA IHMISEN MIELTÄ HALLITSEVAT.” Sellainen tyrannia hänen mukaansa ”ON LOPUTTAVA NYT!” Lisäksi Wold sanoo, että monet uuden sukupolven nuoremmat poliitikot ja tiedusteluagentit yrittävät korjata aiemman hallinnon itsetuhoisia päätöksiä avaruusolentojen skenaariossa. — Kirjan kirjoittaja väittää olevansa geneettisesti muokattu ihminen, joka on tullut Maan ulkopuolisesta ’pohjoismaisestageenilinjasta ja hänet on asetettu tänne planeetalle tiettyä tarkoitusta varten. Hänellä oli keskimääräista nerokkaampi mentaliteetti, mikä teki hänestä tiedustelurekrytoijan unelman. Jopa presidentti oli tietoinen hänen kyvyistään ja kaipaili hänen asiantuntemustaan. Hänen kehittynyt mielensä johti hänen mukanaoloonsa supersalaisessa projektissa, jossa kehitettiin oikeaa kyberkloonattua humanoidia, jolla oli itseohjelmoiva tekoäly — sekä muita projekteja joissa oli superkehittynyttä kvanttimekaniikkaa, josta ei koskaan kuulekaan julkisesti, ainakaan vielä moneen vuoteen.

Michael Wolf kasvatettiin juutalaisessa perheessä ja hän on kokenut sieppauksia/kontakteja aina lapsuudesta asti, niinkuin teki myös hänen ihmisäitinsä, josta tuli hänen olemassaolon ’isäntäorganismi’ täällä Maapallolla. Kirjoittaja väittää myös, että hänellä on geneettinen ’veli nimeltään’ SA, joka toimi tai toimii ALLIANSSIN Prinssinä, pohjoismaisten avaruusolentojen kollektiivi Altair Aquilasta, joka tekee yhteistyötä KORPORAATION kanssa Harmaiden lajikollektiivista.

Vaikka ihmisten ALLIANSSI ja Harmaiden KORPORAATIO ovat kanssakäymisissä [tai ainakin aiemmin ovat olleet] keskenään, pohjoismaisten ’Allianssi’ on MYÖS pitänyt kontaktia MAAILMOJEN LIITTOON.

HarmaidenKorporaatio’ puolestaan on pitänyt yhteyttä niinkutsuttuun ORIONIN YHTENÄISIIN ROTUIHIN. MAJESTIC-12 organisaatio oli tietoinen KOLMESTA liittoutuneesta ryhmästä,

  • humanoidi-reptiloidi KORPORAATIO/ALLIANSSI
  • pääosin humanoidi MAAILMOJEN LIITTY (FOW)
  • pääosin reptiloidi ORIONIN YHDISTYNEET RODUT (URO)

— ’Mustat’ ohjelmat on sen nimisiä oletettavasti, koska kukaan ei pysty ’valaisemaan’ niiden toimintaa ja paljastamaan niitten sisäistä korruptiota. Agentti Wolfin mukaan valtioiden sisässä voi olla valtioita, joiden sisässä on valtioita, ja ”mustat” eli salaiset hallitukset ovat näkymättömiä vaaleilla valituille hallituksille.

–On olemassa ’pohjoismaisia’ avaruusolentoja, jotka kävelevät suurimpien kaupunkien kaduilla Maapallolla, joista ketään ei tiedä keitä he oikeasti ovat.

— Kirjan kirjoittaja tunsi tri. Edward Tellerin, vetypommin kehittäjän, henkilökohtaisesti.

— Kirjan kirjoittaja oli jäsen organisaatiossa nimeltä ALPHACOM Team.

— Kirjan kirjoittajan luona kerran vieraili kaksi FBI/NSC -agenttia, jotka muistuttivat häntä siitä, etä hänen briiffaukset avaruusolentoaiheesta tulee pysyä salaisina ”kunnes kaikki on selvää” kuinka ei luoda massapaniikkia tai yhteiskunnan epävakautta.

(Huom: Oikeasti kosminen skenaario tuntuu vähemmän ”selvältä” tässä kohtaa, mitä moniin tulee, joten sellainen tekosyy tulisi olla KÄYTTÖKELVOTON jo tässä vaiheessa. — Branton)

— Kirjan kirjoittaja sanoo, että hyperspatiaalisessa ympäristössä, käyttäen aluksella tuotettuja gravitaatioaaltoja, nopeus ei niinkään kasva, vaan suhteellinen aika-avaruus, kun siihen kohdistuu gravitaatioaaltojen kaltainen voima, joka PIENENTÄÄ omaa vaikutustaan hyperavaruuskentässä, joka on luotu aluksen rungon ympärille, jolloin avaruus-aika muuttuu ’poimuuntuu’. Einstein-Rosenin silta, ’madonreikä’, joka on luotu gravitaatiolla avaruuteen, on vain yksi esimerkki.

STAR TREK -skenaario voi perustua oikeaan todellisuuteen! Keinotekoisesti luodut gravitaatioaallot voivat teoreettisesti pienentää ajan lähelle nollaa ja kiihtyvyyden lähelle ääretöntä. Einsteinilla oli vain ongelma gravitaation kanssa hänen yhtenäiskenttäteoriassaan, sillä se e i tuntunut sopivan siihen, vaikka hän tuli päätelmään että gravitaatio ja kiihtyvyys liittyivät jollain tavalla toisiinsa. Sellaisella matkustamisella ei liikuta avaruudessa itsessään, vaan avaruus taipuu itseensä gravitaatioaaltojen vaikuttaessa aikaan…

— Kirjan kirjoittaja viittaa Theodore Kaluzan työhön, joka käytti viidennen ulottuvuuden käsitettä algebraaisesti yhdistämään Einsteinin neliulotteisen gravitaation Maxwellin sähkömagnetiikkaan, ja tämä avaruus-aika sitten laajennettiin viiteen ulottuvuuteen neljän sijaan, mikä oli myöhemmän relaatioiden yhtenäistämisen teoreettisen kehityksen pohjana. Kirjoittaja puhuu kvanttimekaniikan teorioista ja laskuista, jotka mahdollistavat niinkin monta kuin 12 ulottuvuutta, kuitenkin hän varoittaa, että täytyy olla varovainen, sillä normaalit ”ihmislogiikan” lait tuntuvat hajoavan mitä lähemmäs mennään todellisuuden aliatomi- tai kvanttitasoja.

— Luonnonkatastrofi voi olla käsillämme, kun ottaa huomioon että vuonna 1950 neljäsosa planeetan pinnasta oli metsiä täynnä, kun taas nyt alle viidesosa, ja meret eivät voi imeä kaikkea ylimääräistä hiilidioksidia ilmakehästä.

JASON-projekti oli olemassa, ja se lakkautettiin Vietnamin sodan jälkeen.

— Vapunpäivänä 1975, kaksi Zeta Reticulin Harmaata esittelivät 100-prosenttista voimaa nettona tuottavaa annihilaatioreaktiota suhteellisen pienessä antimateriareaktorissa, kahdelle peitehenkilöllisyydellä esiintyneelle tieteentekijälle Area 51:n alla olevissa tunneleissa käyttäen superpainavaa alkuainetta, pommittaen sitä protoneilla. One Ret. Four [slangitermi Zeta II -järjestelmän neljännen planeetan presidentille] esitteli sitä ja vaati ensin, että kaikki kiväärit ja erityisesti ammukset poistetaan huoneesta.

Eliitin vartio kieltäytyi antamasta pois aseitaan, ja tilannetta seuranneessa kaoottisessa sekasotkussa ja mekkalassa yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä kuoli, yksinkertaisesti siksi koska turvallisuudesta vastuussa ollut eversti kyseenalaisti Harmaan käskyt. Yksi tapahtuman silminnäkijä selvisi. Kaikki ihmiset olivat kuolleet päähän kohdistuneista vammoista ja aivokudokselle aiheutuneesta vahingosta. Koska tilanteen silminnäkijä ei ollut nähnyt mitään asetta, kirjoittaja oli ehdottanut, että Harmaat olisivat saattaneet kyetä käyttämään mieltään aseena, käyttäen aivojaan biokemiallisena piirinä, jonka avulla kanavoida sähkömagneettista energiaa tiettyjä neuraalipolkuja tai kaavoja käyttäen.

Hänen mukaansa tämä voisi selittää sen miksi Harmailla on kyky kävellä tai siirtyä kiinteän aineen läpi, lukea mieliä, lähettää mentaalisia viestejä ja kyetä nostamaan itsensä sekä siepatut ilmaan ilman minkäänlaista laitteistoa. Valtion ja Harmaiden välinen vaihdanta tietyiltä osin loppui tähän tapaukseen.

(Huom: Muut lähteet vihjaavat, että tämä oli ainoa tällainen tapaus, ja että muut tapaukset ovat sattuneet avaruusolentojen ja ihmistieteentekijöiden, -työntekijöiden ja -sotilaiden kuolemisten tai katoamisten takia. — Branton)

— Harmaa kertoi kirjoittajalle, että hänen geneettinen pohjoismaalainenveljensäPrinssi ANON SA RA oli mukana ”ajamassa ihmisten asiaa KORPORAATIOn edessä”. (Ilmeisesti heillä on varsin korkea kuva itsestään sieluttomina olentoina ja he pitävät ihmisiä alhaisina, kun ottaa huomioon että monia ihmisiä pidetään reptiliaani-KORPORAATIOSSA arvottomina. — Branton)

ALPHACOM Team, johon Michael Wolf liittyi, oli tai on Majestic 12:n erikoitutkimusryhmän (Special Studies Group), eli MJ12SSG:n, pääjärjestö.

— Kirjoittaja perusti organisaation nimeltä Project DART [Defense Alien Research Training], C&E Teamien yhteyteen.

— Kirjoittaja oli tietoinen seuraavista maanalaisista tukikohdista: Luke, Nevada; Roswell, New Mexico; Dayton, Ohio; DULCE, NEW MEXICO; Nellis, Area S-51 & S-4, Nevada; MJ-12 tapaamispaikka Greenbriar Hotelin alla White Sulphur Springsissa, Länsi-Virginiassa; ”Raven Rock” eli ”Site R-0001”; Mt. Weather, lähellä Bluemontia, Virginiassa; Mt. Poney, lähellä Culpeperia, Virginiassa; Viewtree Mountainin laitos; Manzano Mountainin laitos jossa raitiotie yhdistää tunnelissa Kirtlandin ilmatukikohdan ja Sandia National Labsin New Mexicossa; ja arviolta 12 muuta maanalaista laitosta ”joita ei edes voi mainita nimeltä”. Joillain niistä ei ole nimiä, toisilla on pelkästään paikkanumero.

— Tiedusteluyhteisössä ei ole erimielisyyttä niiden, jotka haluavat yrittää jatkaa neuvotteluja Harmaiden kanssa, ja niiden, jotka haluavat sotilastoimia Harmaita vastaan, välillä. Kirjoittaja sanoo, että Harmaat ovat siepanneet hänet ja useat muut MJ-12:ssa ja manipuloineet heitä lapsuudestaan asti [tai ’pesiytetty’, voitaisiin sanoa], mikä viittaa siihen, että Harmaat itsessään ovat manipuloineet nämä henkilöt heidän asemiinsa sotilastiedustelussa.

Tämä ei välttämättä tarkoita, että Michael Wolfin kaltaisten miesten oli tarkoituksella riskeerattava kansallinen turvallisuus Harmaiden kollektiivin hyväksi, se voi tarkoittaa, että he olivat niitä joiden kanssa me olemme joutuneet elämään ja sen seurauksena he joutuivat ehdollistamisen kohteiksi. Kirjoittaja tuntuu olevan Harmaiden kanssa käytävien neuvottelujen PUOLELLA ja täten hän haluaa ylläpitää diplomaattisuhteita heihin, erityisesti koska Harmaat ”riitelevät ihmiskunnan olemassaolosta”.

(Huom: Tämä vaikuttaa vanhalta ”lepyttele vihollista”-taktiikalta, jota Neville Chamberlain yritti käyttää Hitleriin antamalla Tsekkoslovakian hullulle diktaattorille lepytelläkseen hänen valloitushaluaan. Itse asiassa se vain kasvatti Hitlerin nälkää ja urheutta, ja hän alkoi pitää liittoutuneita pateettisina pelkureina, jotka olisivat halukkaita antautumaan hänen vaatimuksilleen ja uhkailuilleen. Ovatko jotkut MJ-12 jäsenet ovat tehneet tämän saman virheen Harmaiden kanssa? — Branton)

Kaikki tämä ei tarkoita, että Harmaat ovat täysin vailla toivoa, kun ottaa huomiooon että eräs Harmaista, nimeltään Kolta, oli alkanut näyttää emotionaalisen individualismin merkkejä johtuen hänen läheisestä yhteydestään kirjoittajaan. Viittaamalla ’Harmaisiin’, me useimmassa tapauksessa puhumme yksilöllisyyden tukahduttavasta KOLLEKTIIVIMIELESTÄ. MJ-12 ALPHACOM -tiimi, jota kirjoittaja johti, sekä jotkut MJ-12:n politiikat itsessään, ovat joutuneet kiistan kohteiksi eräässä toisessa organisaatiossa laivaston tiedustelussa, nimeltään Kabaali.

MJ-12 on tai oli Harmaiden kanssa neuvottelujen puolella, erityisesti korkeammilla MAJIC-tasoilla, jotka kytkeytyvät globaaliin valtaryhmittymiin kuten Rockefellerit jne. Eräiden toisten raporttien mukaan, jotkut MJ-12:n segmentit ovat NYT työskentelemässä pohjoismaisten tai ’hyväntahtoisten’ voimien kanssa Area 51:lla ja muualla kehittämässä puolustusta Harmaita vastaan, reaktiona heidän jatkuviin sopimusrikkomuksiinsa.

Joten MJ-12 tuntuu olevan sirpaloitunut eri faktioiksi, jossa jotkut tahot ajavat neuvottelutulokulmaa, toiset tuhoamista, toiset ajavat neuvottelujen jatkamista sekä Maapallon ”Tähtien Sota”-asevoimien kehittämistä mikäli neuvottelut menevät mönkään. Kabaali itsessään on paljon vähemmän heiveröinen aikeissaan eikä selittele niitä mitenkään. Ilmeisesti he uskovat, että on olemassa tarpeeksi näyttöä aiemmista interaktioista Harmaiden kanssa siitä, että he eivät KOSKAAN pidä mitään sopimusta, ja että ainoa ’neuvottelu’ jota he ymmärtävät on voimankäyttö!

Kuten ’Scotty’ vanhasta STAR TREK -sarjasta muistetaan sanoneen, ”Joskus paras neuvottelija on täyteen ladattu vaiheisase!” Vaikka Kabaali ja COM-12 voivat olla ylenpalttisen militantteja tekemisissään Harmaiden kanssa, voitko todella syyttä heitä? Kabaalin jne. mukaan, Harmaat ovat toistuvasti näyttäneet meille, että heihin EI voi luottaa ja näin mitään neuvotteluja ei tulisi yrittää tai sallia. Colm McGrath, laivaston alivaltiosihteeri, perusti CABAL-viraston, sekä eri projekteja, jotka liittyävt partikkeliaseisiin ja hybrideihin, joita on tarkoitus käyttää EBEjä tai Harmaita vastaan — sekä varmaankin ehdän reptiloidijohtajiaan vastaan myös.

— Kirjoittajan ”kotimaailma” [niinkutsuttu, siinä mielessä että hänellä oli Terralainen äiti ja ilmeisesti ’pohjoismaalainen’ isä, niinkuin suurella määrällä nuoria miehiä ja naisia nyt, joilla on geenejä Maan ulkopuolelta] oli ALTAIRA, neljäs planeetta auringosta nimeltä ALTAIR, erittäin kirkas kaksoistähti AQUILAn tähtikuviossa 15.7 valovuoden päässä SOL:sta. Altair 4 tunnetaan myös sen kahdesta kuusta, Altair 1 ja Altair 2.

Ilmakehä tällä planeetalla, jossa asuu sekä Harmaita että pohjoismaisia avaruusolentoja, on kontrolloitu — siellä ei ole mitään turbulenssia eikä rajuja sääilmiöitä. Avaruusolentojen alukset, jotka vierailevat Maapallolla ja muissa villeillä planeetoilla, saattavat pitää vaikeana navigoitavana arvaamatonta ilmakehäämme. Altarassa tai Altair 4:lla on neljä ilmaan nostettua kaupunkia, jotka ovat tasapainossa ja leijuvat pysyvästi ilmassa painovoima-A -aaltojen avulla.

Kirjoittajan pohjoismainen veli, Prinssi ANON SA RA, on ihmismoderaattori ja KORPORAATIO / ALLIANSSIN johtoneuvoston puheenjohtaja, joka sijaitsee Altairalla.

(Huom: Korporaatio/Allianssi on tai oli Harmaiden/Ashtarin kollektiivi, vaikka vaikuttaakin siltä että Harmaat ovat tukahduttaneet kaiken ihmisten enemmistövallan TAI tasa-arvon ’neuvostossa’ huolimtta siitä, että ’puheenjohtaja’ oli pohjoismainen avaruusolento. Tämä saattaa olla sama juoni kuin jotkin valtaa hinkuvat voimat Maapallolla ovat käyttäneet.

Nimittäin, tietyn kulttuurin salliminen valita minkä tahansa ’johtajan’ he vain haluavat — niin kauan kuin talousvallat ja ’neuvostot’ ovat HEIDÄN OMAN ’porukan’ johdossa. Jos Harmaista suurin osa ”riitelee ihmisten olemassaolosta” Altairilla, ja mahdollisesti myös Maapallolla… eikö silloin olisi meille reilua Maapallolla ”riidellä Harmaiden olemassaolosta” omalla planeetallamme, sekä Altairilla? Vaikka kyseessä ei ole ABSOLUUTTINEN kollektiivi kuten reptiliaanien imperiumi Draconiksella, Böötesilla, Orionissa ja Reticulissa, ’Ashtarin’ kollektiivi Altairissa ja muissa järjestelmissä on jatkuvasti yrittänyt ohittaa humanoidien yksilöllisyyden ja yrittänyt mukautua ja assimiloitua reptiliaanien ryhmämieleen… mikä on äärimmäistä diktatuuria ’yksilön’ vapautta vastaan.

Tämä voi olla suuri tekijä nykyisissä konflikteissa, joita on käynnissä reptiloidien ja humanoidien välillä Ashtarin tai Astarten kollektiivissa, konflikti joka on johtanut täyteen sotaan Sirius-B:llä ja muualla, jossa Ashtarin kollektiivi on dominantti. Se käy myös ilmi Michael Wolfin kirjoista, että yksi syistä miksi kirjoittaja uskoo rauhanomaisten neuvottelujen olevan pakko jatkua on, että niihin on vaikuttanut meidät geneettisesti LUONEIDEN Harmaiden PETOS.

Useat MJ-12 jäsenet uskovat myös tällä varsin kyseenalaisella tavalla, ja Harmaat ovat ilmeisesti manipuloineet heitä valta-asemiinsa heidän kohtaamisissaan. Harmaat/reptiliaanit ovat mahdollisesti geneettisesti muuttaneet tiettyjä ihmislinjoja historian saatossa, mutta kuitenkaan he eivät LUONEET rotuamme.

Sattumalta, perustuen useista riippumattomista lähteistä kerättyyn dataan, me voimme nyt luoda perusviitekehyksen kolmelle suurimmalle avaruusolentojen liitolle ja identifioida JOITAIN keskeisimpiä tähtijärjestelmiä tässä osassa galaksia, joka on joka on jokaisen liiton YTIMESSÄ:

  1. KORPORAATIOKOLLEKTIIVI — humanoideja, reptiloideja, Ashtarin kollektiivi, jne. Sijaitsee tähdistöissä: Altair Aquila, Sirius-B, Arcturus, Aldebaran, Zeta I Reticuli, Bernardin tähti, Bootes Centaurus, jne.;
  2. ANDROMEDAN FEDERAATIO — lähinnä humanoideja, mutta ei aivan pelkkkiä humanoideja. Andromedan tähtikuvion tukema Fedraatio, sijaitsee tähdistöissä: Taygeta Seulasissa, Vega Lyrassa, Iumma [Wolf 424], Procyon, Tau Ceti, Alpha Centauri, Epsilon Eridani, jne.;
  3. DRACONIKSEN IMPERIUMI — lähinnä reptiloideja, mutta ei aivan pelkkiä reptiloideja. Sijaitsee tähdistöissä: Alpha Draconis, Epsilon Bootes, Zeta II Reticuli, Polaris, Rigel Orionissa, Bellatrix Orionissa, Capella, jne.

Federaatio ja imperiumi erityisesti ovat sotineet keskenään vuosituhansien ajan meidän aurinkokunnassamme, Lyrassa, Seulasissa, Orionissa, Procyonilla, Reticulissa ja Siriuksella. On niitä, jotka uskovat, että Harmaat eivät kykene selättämään omaa sisäistä eläintään tai petomaisia vaistojaan, ja ovat tietoisia vähemmästä kuin he, jotka pyrkivät kuluttamaan ja lisäämään omaa valta-asemaansa ja ruokkimaan rajottamattomia halujaan, jopa silloinkin kun se tarkoittaa muiden kulttuurien tai maailmojen syömistä tai tuhoamista siinä samalla.

Tai, voitaisiin sanoa, että he toimivat ’heinäsirkkamentaliteetin’ alaisina. Koska kollektiivinen mielentila automaattisesti vastustaaa yksilöllistä suvereeniuden filosofiaa, joka edistää henkilökohtaista vapautta ja suvereeniutta, on niitä jotka uskovat, että Draconiksen/Harmaiden kollektiivi sen omasta tahdostaan ei voi eikä halua lopettaa ympäri galaksia tapahtuvia ihmiskulttuurien kaltoinkohteluita, ellei ihmiskulttuurit PAKOTA tekemään sitä niin, jotka ovat onnistuneet kesyttämään OMAN perustansa ja alemmat petomaiset vaistonsa.

Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan niiden tapauksessa, joilla on korkeampi luonne kuin perusvaistojen petomainen fyysinen luonto, jotka kykenevät käyttämään ja harjoittamaan korkeampia henkisiä ja sielullisia voimiaan. Äärimmäinen filosofia olisi, että Harmaat/reptiloidit [ja jossain tapauksessa insektoidit tai geneettisesti muokatut reptiliaani-insektoidit tai insektoidihybridit] on PAKKO voittaa ja saattaa humanoidien absoluuttiseen ja ehdottomaan alaisuuteen tai ainakin valvontaan ilman minkäänlaista mahdollisuutta saada samanarvoisuutta tai ylemmyyttä ihmiskunnasta — luonnotonta yliemmyyttä, jonka he aikaisemmin historiassa ovat saavuttaneet heidän KOLLEKTIIVINSA tuloksena.

Muutoin he ovat ikuinen piikki ihmisrotujen lihassa ja uhka hyvinvoinnilla tai jopa olemassaololle lukemattomille tuleville sukupolville. KOLLEKTIIVI on ongelman ydin.

(Kun löytää kollektiivin keskuskontrollikoneet ja ’pesän’ ’kuningattaret’, löytöö koko ongelman ytimen. — Branton)

— Kirjoittaja esittää, että uusi kvanttitiede pyrkii hylkäämään universumin synnyn ”Alkuräjähdys”-teorian sekä myös teorian siitä, että universumi on rappeutumassa. Universumin rappeutumisen osoittamiseksi tieteentekijät joutuisivat osoittamaan, että protonit rappeutuvat, mitä he eivät ole kyenneet osoittamaan.

ALPHACOM-tiimi päästi joitain törmäyspaikoilta vangittuja Harmaita vapaaksi, mutta vasta sen jälkeen kun he olivat varmoja, että nämä Harmaat kykenisivät vetämään loogiset yhtäläisyysmerkit heidän Yhdysvaltain hallituksen ’vieraina’ kokemansa kauhun, pelon, paniikin ja säikähdyksen sekä abduktoitujen ihmishenkilöiden kokeman pelon ja uhriutumisen välillä, silloin kun ihmiset olivat vasten tahtoaan Harmaiden ’vieraita’.

ALPHACOM-tiimi sai kuulla, että Maapallolla on kasvava määrä nuoria miehiä ja naisia, jotka ovat puoliksi maalaisia ja puoliksi pohjoismaisia avaruusolentoja, olivatpa he siitä tietoisia tai eivät. Ilmeisesti he ovat täällä Maapallolla ottamassa osaa johonkin tärkeään tehtävään, ja useimmat heistä ovat hiljaisia tai tietämättään kontaktihenkilöitä heti syntymästä lähtien.

MJ12SSG Alphacom-tiimi valmisteltiin tekemään julkinen ilmoitus avaruusolennoista yhdessä vaiheessa, kuitenkin eräät ennustamattomat seikat johtivat siihen, että he lykkäsivät ”Suurta Ilmoitusta”.

— Kirjoittajan vaimo ja hänen ainoa poikansa kuolivat autokolarissa, sen jälkeen kun kirjoittaja vaikutti kokeneen tietoisuuden menettämisen ja he ajoivat alas jyrkänteeltä. Omituista kyllä, hänen vaimonsa ja poikansa eivät olleet romussa silloin kun heidän ruumiinsa löydettiin, vaikka Michael Wolfin koomassa ollut ruumis oli. Hänen alaisensa ja kenttäoperatiivinsa vihjasivat, että ’onnettomuus’ saattaa liittyä toisen tiedustelupalvelun häntä vastaan tekemiin toimiin.

— Kontaktikokemusten aikana kirjoittaja ’ystävystyi’ piipohjaiseen olentoon, joka oli ’adoptoinut’ hänet. Tämä olento oli oikeasti ELÄVÄ KULKUNEUVO tai avaruusalus, jolla oli oma tietoisuutensa ja identiteettinsä, jonka avaruusolennot olivat kehittäneet tai kasvattaneet jonkinlaisen prosessin seurauksena, joka on paljon kehittyneempi kuin oma teknologiamme, vaikka kirjoittaja halusikin myöntää, että valtio oli kehittänyt tekoälyalusta, virtuaalista ”lentävää tietokonetta”, jota saatettaisiin käyttää eri tarkoituksiin.

— Kirjoittaja oli mukana briiffaamassa armeijan upseereita useista eri maista koskien avaruusolentoja. Upseereita oli maista kuten Ranska, Israel, Venäjä, Japani, Belgia, Saksa, Tanska, Norja, Italia, Kanada, Meksiko jne. Jokaisella ulkomaan edustajalla oli mukanaan sotilaallinen ja tieteellinen tukitiimi. Eräs sellainen suurkokous pidettiin Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohdassa, Daytonin lähellä, Ohiossa. Täällä on monikerroksinen maanalainen laitos, jossa säilytetään avaruusolentojen laitteita ja ruumiita, jotka on saatu haltuun useista maahansyöksyistä vuosikymmenien ajalta.

MJ-12 ei ole koskaan kyennyt briiffaamaan pohjoismaista tyyppiä olevaa avaruusolentoa aiemmin [ei ennenkuin pohjoismaiset ’virallisesti’ alkoivat työskennellä MJ-12:n eräiden segmenttine kanssa Area 51:lla, mahdollisesti jossain kohtaa 1980-luvulla, Dulcen tukikohdan tapauksen jälkeen]. Aiemmin he eivät olleet koskaan tavanneet vangiksi saatua pohjoismaista avaruusolentoa. Ilmeisesti olennot vain yksinkertaisesti sanoivat moikka ja katosivat.

(Huom: Muut lähteet väittävät, että monilla ’pohjoismaisten’ tyyppisillä olennoilla on luonnollinen kyky tulla esiin ja kadota kolmannessa ulottuvuudessa. Ilmesesti on myös kyky, jonka avulla heidän kaltaisensa voivat ”siirtää” omiaan pois? — Branton)

MJ12SSG Alphacom-tiimin tehtävän tavoitteet ovat/olivat määrittää vierailujen laajuus, vierailijoiden lukumäärä ja tyyppi, sekä mistä syystä he vierailivat, ihmisten tekemiset heidän kanssaan nyt ja aiemmin, sekä useita muita aiheita kuten,

  • tiedustelutietoa jokaisesta vierailijarodusta
  • heidän sosiologiansa
  • etiikka
  • moraali tai lait
  • kosmologiat
  • teknisen kehityksen taso
  • ja erityisesti se miten me voimme neuvotella heidän kanssaan ja valmistautua siihen

  Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.