Se UFO-puhe jonka me ansaitsemme kuulla

Kirjoittanut Bryce Zabel

Kuvittele puhe, jonka presidentti Biden pitäisi ennen UAP-raportin luovutusta kongressille. Se on hänen historiallinen mahdollisuutensa olla UFO-paljastuspresidentti.


Valkoinen talo, itäinen huone, kesäkuussa, kello 21:00 itäistä aikaa

Kansalaiset,

Tämä ei ole puhe, jota odotin koskaan pitäväni. Ei tänä iltana. Ei koskaan.

Mutta jos jotain toista hallinnossani oltaisiin pyydetty pitämään tätä puhetta, se olisi ollut pettymys, olisin epäonnistunut velvollisuuksieni hoidossa.

Yhdysvaltain presidenttinä olo tuo mukanaan joitain vastuutehtäviä. Kaikkein tärkeimpänä, uskoisin, on olla tilivelvollinen tämän maan kansalaisille ja kertoa heille totuus.

Tänä iltana teen sen. Katson teitä silmiin ja kerron teille totuuden sellaisena kuin sen tiedän. Se perustuu eräiden tämän maan kaikkein välkyimpien mielten — valtionhallinnossa, armeijassa ja tieteessä — konsensukseen, jota useiden virastojemme keräämä tiedustelutieto tukee.

Se mistä me tänä iltana puhumme vaatii, että me näemme kaikki toisemme sellaisina kuin olemme — äiteinä ja isinä, veljinä ja sisarina, ja etenkin kanssaihmisinä, jotka tarvitsevat toinen toisiaan ja joilla on yhteinen tulevaisuus Maapallon kansalaisina.

Viime kesänä, kun huomiomme keskittyi suurimmalta osin koronaviruksen voittamiseen, senaatin tiedustelukomitea antoi aiemmalle hallinnolle velvoitteen, joka on siirtynyt nykyiselle hallinnolleni.

Senaatin komitea antoi kansallisen tiedustelun johdolle 180 päivää aikaa valmistella rapotti tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP). DNI johti työtä tiedustelutietoa keränneiden virastojen kanssa, mm. puolustusministeriön.

Minä nimitin kansallisen tiedustelun johtajan, Avril Hainesin. Minä myös nimitin puolustusministerin, Lloyd Austinin. Tämä tekee heidän raportistaan myös lopulta minun vastuualuettani.

Kuuden kuukauden laskuri käynnistyi kun entinen presidentti allekirjoitti vuoden 2021 Consolidated Appropriations Actin viime joulukuussa. Se tarkoittaa, että raportti pitää antaa ennen kesäkuun 25. päivää tänä vuonna.

Olet todennäköisesti kuullut UAP-havainnoista uutisissa. Komitean huoli tunnistamattomista ilmailmiöistä perustuu yhä suurempaan määrään tapauksia, joissa kansakuntamme sotilaalliset laitokset ja voimat, mm. ydinasevoimat, kohtasivat tunnistamattomia ja anomaalisia tilanteita alusten kanssa omassa ilmatilassamme. Nämä alukset näyttivät kykyjä, joissa vaikutti olevan kehittynyttä teknologiaa.

Tarkennan hieman. Meillä on raportteja näistä UAP:sta matkaamassa yli 10 tuhannen mailin tuntinopeudella, matkaamassa maasta avaruuteen ja joskus jopa mereen. Ne ovat väistelleet tutkiamme, eikä niillä näytä olevan siipiä tai muitakaan merkkejä työntövoimasta. Ne todellakin kykenevät uhmaamaan painovoimaa. Myös kansakuntamme huippupilotit ovat lentäessään huippukoneillamme vahvistaneet raporteillaan saman.

Tänä iltana voin kertoa teille, että raportti on kirjoitettu. Se odottaa toimitustaan senaatille, valmiina levitykseen Amerikan kansalle. Me olisimme voineet viivästyttää tätä raporttia, sitä sattuu usein. Me olisimme voineet salata siitä enemmän, sitä myös sattuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus