Vuonna 1896 sanomalehdet ympäri USA:n raportoivat mystisten ilmalaivojen havainnoista. Kuvaukset vaihtelivat, mutta silminnäkijät usein kuvasivat vuosisadan suurimpia teknologisia saavutuksia. Jotkut lähteet raportoivat höyrykoneilla toimivia ilmalaivoja. Toiset näkivät motorisoituja, siivekkäitä aluksia joissa oli propelleja. Monet muistelevat nähneensä lentävän koneen jolla oli voimakas valokeila.
Kun lentoteknologiat kehittyivät, niin kehittyivät myös kuvaukset lentävistä esineistä. Tämä kuvio on pitänyt kutinsa 21. vuosisadalla kun dronenkaltaisia esineitä on raportoitu, mikä on saanut armeijan ja tiedustelupalvelujen viranomaiset huolestuneiksi mahdollisista turvallisuusuhista.
Vaikka hämmennys omituisten esineiden ympärillä saattaakin olla vakio, se miten me olemme niin tehneet on muuttunut ajan mukana, niin kuin hämmentyneet ihmiset ovat itse muuttuneet ajan mukana. Jokaisessa UFO-raportissa havaitsijat ovat vedonneet henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja tietoihinsa maailman tapahtumista jotta näistä epäselvistä ilmestyksistä saisi jotain selvää. Toisin sanoen, tapahtumat planeetallamme ovat jatkuvasti värittäneet havaintojamme siitä mitä taivaalla tapahtuu.
Raportteja omituisista, ihmeellisistä ja huolestuttavista esineistä taivaalla on mahdollista löytää ammoisilta ajoilta asti. 1600-luvulla ihmeet kuten komeetat ja meteorit nähtiin uskonnon linssin läpi — jumalten ihmeinä ja sensellaisina, pyhinä kommunikaatioina.
1800-luvulle tultaessa ”taivaalliset ihmeet” olivat menettäneet suurimman osan ihmeellisestä aurastaan. Sen sijaan, teollisuuden aika siirsi ihmeensä ihmismielen kekseliäisyyteen. Höyrylaiva, höyryveturi, valokuva, sähke ja valtamerialukset olivat kaikki ”moderneja ihmeitä” uutisvälineiden ja mainostajien mukaan. Kaikki iskostivat ihmisten mieliin laajalle levinnyttä kehityksen tuntua — ja avasivat ovet spekulaatioille siitä signaloivatko esineet taivaalla muista muutoksista.
Mikään ei ruokkinut mielikuvitusta enempää kuin mahdollisuus sille että ihminen osaisi lentää. 1800-luvun innostunut ilmapiiri ja mahdollisuus siitä, että pian joku sai aikaan sen, inspiroi sanomalehtiä raportoimaan keksijöistä ja yrittäjistä jotka kehuivat menestyksellään.
Havaintoaalto mystisistä ilmalaivoista, joka alkoi 1896, ei saanut aikaan laajamittaista paniikkia. Hyväksytty selitys näille ilma-aluksille oli maallinen ja viehättävän vanhanaikainen: jotkut nerokkaat omissa oloissaan eläjät olivat rakentaneet laitteen ja testailivat sen kykyjä.
Mutta kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana 1900-luvulla asiat muuttuivat. Kun Euroopan vallat laajensivat sotilaallisia ja kansallismielisiä liikkeitään, se sai aikaan levottomuutta, sodan todennäköisyys ahdisti. Maailma näki Saksan — Zeppelinin kotimaan — todennäköisimpänä hyökkääjänä. Sotilasstrategit, poliitikot ja sanomalehdet Iso-Britanniassa varoittivat Zeppelinien hyökkäyksestä.
Lopputulos oli sarja Zeppelin-haamuhavaintoja, joita paniikissa olevat kansalaiset näkivät ympäri Britanniaa, Australiaa ja Uutta Seelantia vuonna 1909, sitten jälleen vuosina 1912 ja 1913. Kun sota sai alkunsa elokuussa 1914, se toi mukanaan uuden, äärimmäisen havaintojen sarjan. Sodanaikaisia raportteja tuli myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja USA:sta. Englannissa huhut Saksan vakoojien Zeppelin-hangaarien perustamisesta Britannian maaperälle sai ihmiset ottamaan oikeuden omiin käsiinsä ja haravoimaan maaseutua.
Lentokoneiden aikana sota ja pelko sodasta on jatkuvasti ruokkinut raportteja tuntemattomista lentävistä esineistä. Vuosi natsi-Saksan antautumisen jälkeen Ruotsissa oli ainakin tuhat havaintoa omituisesta, nopeasti liikkuvasta esineestä taivaalla. Alkaen toukokuusta 1946, asukkaat kuvasivat nähneensä ohjuksen tai raketinkaltaisia lentäviä esineitä, joita pidettiin ”haamuraketteina” johtuen niiden ohikiitävästä luonteesta. Ruotsin taivaalla lentelevät raketit olivat mahdollisuuksien rajoissa — vuosina 1943 ja 1944, useita V1 ja V2-raketteja laukaistiin Saksasta ja niitä oli osunut maahan.
Aluksi tiedustelu-upseerit Skandinaviassa, Britanniassa ja USA:ssa ottivat haamurakettien vaaran tosissaan, ja epäilivät että neukut saattaisivat tehdä kokeiluja Saksan raketeilla, jotka ovat ajautuneet heidän käsiinsä. Syksyyn 1946 mennessä he olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että kyseessä oli vain sodanjälkeinen hysteria.
Seuraavana kesänä yksityispilotti nimeltään Kenneth Arnold väitti nähneensä yhdeksän ohutta esinettä lentämässä tiukassa muodostelmassa lähellä Mt. Rainieria. Vuosia myöhemmin näitä tapahtumia tarkastellessa Arnold huomautti, ”Se, mikä minua hämmensi eniten, oli että en kyennyt löytämään päästövanaa yhdeltäkään niistä. Olin varma että, koska ne ovat suihkuhävittäjiä, niistä lähtee pakokaasua, mutta ajattelin että ne täytyy olla jotenkin piiloutuneena niin että silmäni ei kykene erottamaan niitä. Tiesin, että ilmavoimat oli erittäin pätevä naamioinnissa.”
Associated Pressin kirjeenvaihtaja antoi nimen ”lentävä lautanen”, ja se nopeasti ilmaantui joka puolelle USA:ta. Seuraavien viikkojen aikana sanomalehdet käsittelivät satoja havaintoja.
Uutiset näistä raporteista kiersivät ympäri maapalloa. Pian havaintoja tehtiin Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Hiroshiman ja Nagasakin, ydinkokeiden ja USA:n sekä Neuvostoliiton välisten jännitteiden jälkimainingeissa spekulaatio kävi kuumana.
Löytäen itsensä Kylmän Sodan rajalinjasta, saksalaiset molemmilla puolilla Rautaesirippua pitivät USA:ta todennäköisimpänä syyllisenä. Länsi-Saksan asukkaat pitivät lautasia kokeellisina ohjuksina tai sotilaslentokoneina, kun taas kommunistisen Itä-Saksan asukkaat pitivät niitä todennäköisimmin huijauksina, joita Amerikan sotateollisuus kehitteli ylimääräisillä rahoillaan.
Toisilla oli pidemmälle vietyjä selityksiä. Vuonna 1950 USA:n laivaston ilmavoimien majuri Donald Keyhoe julkaisi artikkelin ja kirjan nimeltä The Flying Saucers Are Real, jossa hän väitti että avaruusolennot toiselta planeetalta olivat UFO-ilmestyksien taustalla. Perustuen saamiinsa tietoihin tietolähteiltään, Keyhoe väitti että hallitusten viranomaiset olivat tietoisia tästä, mutta halusivat pitää asian salassa kansan reaktion pelossa.
Sellainen väite UFOista oli uusi. Ollakseen varmoja, vuosisadan vaihteessa haamualusten aaltojen aikaan jotkut olivat spekuloineet, että havaitut alukset saattaisivat olla toiselta planeetalta. Jo tuohon aikaan ihmiset olivat syvällisesti kiinnostuneita tunnettujen astronomien raporteista, joissa havaittiin keinotekoisia ”kanaaleja” ja rakenteita Marsissa. Todistusaineisto Marsin sivilisaatioista sai asian näyttämään uskottavalta niin, että naapurimme toisilla planeetoilla olisivat viimeinkin vierailleet luonamme. Silti, suhteellisen harva nieli tämän selityksen.
Mutta, majuri Keyhoe osui arkaan paikkaan oikeaan aikaan. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja koko 1950-luvun ajan, tuntui siltä kuin tiede ja insinööritaito olisivat edistyneet uskomattomalla nopeudella. Erityisesti, ohjattavien rakettien ja ohjusten, suihkuhävittäjien, atomi- ja vetypommien, ydinenergian ja satelliittien kehitys signaloi monille, että minkäänlaisia rajoja ei ollut — ei edes maapallon ilmakehässä — teknologiselle kehitykselle. Ja jos planeettamme oli avaruuden valloituksen äärellä, se olisi tuskin ollut vaikeaa kuvitella että kehittyneempi sivilisaatio muualta oli kykeneväinen jopa suurempiin tekoihin.
Mutta kaikki tämä tuo esiin kysymyksen. Miksi avaruusolennot vierailivat luonamme juuri nyt?
Keyhoe uskoi, että avaruusolennot olivat tarkkailleet meitä pitkän aikaa. Viimeaikaisten ydinaseiden määrän räjähdysmäinen kasvu oli hänen mielestään saanut heidät päättelemään, että Maapallon asukkaat ovat viimeinkin tarpeeksi kehittyneitä, jotta niitä voitaisiin edelleen tarkemmin pitää silmällä. Silti, hälytyskellojen soimiselle ei ollut syytä. ”Me olemme selvinneet Atomiajan ällistyttävästä vaikutuksesta”, Keyhoe päätteli. ”Meidän tulisi kyetä Planeettainväliseen aikaan, kun se tulee, ilman hysteriaa.”
Lentävien lautasten aika oli tullut. Kaikki eivät pysyneet yhtä viilipyttyinä kuin Keyhoe. Huolien kasvaessa globaalin ydintuhon ja ympäristökatastrofin tiimoilta 60-, 70- ja 80-luvuilla, väitteet UFOista saivat yhä pahaenteisempiä äänenpainoja.
Ajat muuttuvat. Ja niin myös muuttuu UFO-ilmiö.
Artikkelin julkaissut Educating Humanity