200-metrinen olento ISS:n livekamerassa

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 15, 2022
Havaintopaikka: ISS, Maapallon kiertorata

Katsokaas tätä… juuri kun luulin nähneeni kaiken, jättiläismäinen vihreä avaruusolentohahmo leijailee kansainvälisen avaruusaseman ohi livelähetyksessä. Luit oikein. Jättiläismäinen vihreä hahmo, jolla on pää ja kaksi silmää, pieni nenä, suuri hymy ja paksu niska ja leuka. Sillä on myös kaksi korvaa, samankokoiset mutta enemmän apinamaiset. Kaula liittyy päähän ja

Kyllä… olen selvin päin, mutta ihan oikeasti, mitä täällä oikein tapahtuu?

En ole koskaan 15 vuoden avaruusaseman seuraamisen aikana nähnyt mitään tällaista! Tämä on omituista. Minulla ei ole selitystä sille. Se on mitä on. Avaruusasema on läpimitaltaan 109 metriä, avaruusolennon hahmo on tuplasti tuon verran, 200 metriä. Jos tämä on avaruusolento, se on jumalallinen kooltaan, mutta ainakin se hymyilee, mikä kertoo minulle että sillä on hyvä olla. Ja se katsoo suoraan avaruusasemaan sen ohi kulkua. Tämä on infrapunakamera ja olen sanonut vuosia, että jos haluat kuvata UFOn, käytä infrapunaa. Infrapuna näkee häiveteknologioiden läpi. Infrapunalla voi nähdä sanomalehden musteen läpi, pilvien läpi, vedessä olevien heijastusten läpi.  Se on huikeaa.

Scott C. Waring

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Yksi vastaus artikkeliin ”200-metrinen olento ISS:n livekamerassa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.