Drone menettää kontrollin lennettyään aukkoon maassa

Videon päivämäärä: syyskuun 12, 2020
Reiän sijainti: Barhoutin kaivo, Mahra, Yemen

Tämän muinaisen aukon sanotaan olleen olemassa satoja vuosia ja mahdollisesti tuhansia vuosia. Silminnäkijä, joka kuvasi tämän videon, kutsuu Jinnejä, henkiä jotka kostavat niille jotka tulevat liian lähelle. Jotkut avaruusolennot ovat tällaisia, tunteettomia niin että ne käyttäytyvät kuin ne eivät välittäisi, pelkästään älyn ja logiikan pohjalta toimivia.

Silminnäkijä lensi dronekameran aukon suulle, ja yhtäkkiä alkoi menettää kontrollin dronesta. Hän sanoi, että drone alkoi heilua edestakaisin ja kontrolli muuttui vaikeammaksi sen mennessä alemmas aukkoon. Pelätessään menettävän kokonaan kontrollin hän nosti sen ylös sieltä, mutta kamera dronessa jäätyi… jäljelle jäi vain muutama sekunti videota alhaalla. Mutta videon valmiiksi saamisen jälkeen, kamera oli edelleen toimimaton. Avaruusolentojen teknologia usein saa aikaan teknologian rikkoutumisen. Esimerkiksi UFO auton tai talon yllä saattaa sammuttaa siitä sähköt. Avaruusolentojen teknologia sekoittaa dronejen radioaallot ja kameran.

Sitten hän otti mikrofonin ja alkoi laskea sitä kuilun reunalla niin että hän kuulisi kuilun äänet. Veden valumisen, virtaamisen ja lintujen ääni on selvä, mutta sitten yhtäkkiä kuuluu parkuva ääni muutaman sekunnin ajan ja kova karjahdus aina välilä. Hän sanoi, että kuilussa oli etova haju, mikä on merkki demoneista. Se voi myös olla merkki metaanikaasusta, jota usein pääsee ulos elävistä olennoista, kuten avaruusolentojen tukikohdasta syvällä maansisässä. Uskon, että viimeisten tuhansien vuosien ajan avaruusolennot ja UFOt ovat käyttäneet tätä aukkoa kulkuun maanalaiseen tukikohtaan 5-6km maanpinnan alla.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.