Mystinen ääni kuuluu Kiinan Weiningissä

Mystinen ääni on kestänyt nyt (heinäkuun 4. päivä 2020) yli 10 päivän ajan Weiningissä, Guizhoussa, Kiinassa. Ihmiset ovat käyttäneet droneja yrittääkseen löytää äänilähteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Asiantuntijoita on lähetetty tutkimaan, mutta he ovat epäonnistuneet antamaan selitystä ja ainoastaan pyytäneet, että ihmiset eivät panikoisi, ja että he palaisivat takaisin normaaliin elämäänsä.

Usean henkilön mukaan, jotka ovat kommentoineet Jennifer Zengin Twitter-tiliä: Se kuulostaa siltä kuin puhallettaisiin pilliin tai torveen, ääni joka aiheutuu ilmavirtauksen estymisestä ja kun se pakotetaan pienen ahtauman läpi. Se on järkeenkäypää, sillä Guizhou on paikka, joka tunnetaan sen karstimaasta, jossa vesi kulkeutuu maan alle luoliin maanpinnan rei’istä ja virtaa siellä.

Vaikka paikalliset ihmiset tuppaavatkin mystifioimaan asioita, jotka ovat täysin luonnollisia, he kyllä erottaisivat maanalaisesta viemäristä lähteneen äänen ja tällaisen pilliäänen toisistaan. Ilman virtaus pienestä aukosta on normaalia, eikä sellainen kiinnosta kymmeniä ihmisiä, mutta jo pelkkä ihmismäärä tätä ilmiötä ihmettelemässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole jotain normaalia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.