Tämä elokuva on kuvattu vuonna 1937 ja julkaistu 1938. Siinä näkyy nainen joka on pukeutunut toisin kuin ympärillään olevat, ja hän laskeutuu portaita alas puhuen tuntemattomaan laitteeseen.
Kenelle nainen puhuu ja mistä aiheesta?
Tämä elokuva on kuvattu vuonna 1937 ja julkaistu 1938. Siinä näkyy nainen joka on pukeutunut toisin kuin ympärillään olevat, ja hän laskeutuu portaita alas puhuen tuntemattomaan laitteeseen.
Kenelle nainen puhuu ja mistä aiheesta?
Huolimatta siitä että ei ole olemassa fyysistä todistusaineistoa, joka vahvistaisi Al Bielekin, Preston Nicholsin, Andrew Basiagon ja Laura M. Eisenhowerin väitteet siitä että USA:n armeija on kehittänyt salaisia ohjelmia avaruusmatkailuun jo 1940-luvulta lähtien, kaikki ovat tehneet uskomattomia paljastuksia aiheeseen liittyen.
Kuuntele tarkkaan mitä Cernan sanoo 8 minuutin kohdalla videossa. Saatat luulla että se on lipsahdus.
Cernan sanoo, että Buzz Aldrin kävi Marsissa ja että hän haluaisi sinne takaisin. Sanat joita ei tarkoitettu niin, mutta jotka saattavat varmistaa Project Pegasuksen olemassaolon.
Project Pegasus oli vuonna 1968 alkunsa saanut seikkailu, jolloin Andrew D. Basiago palveli lapsena osallistuen samannimisen USA:n aikamatkailututkimukseen.
Project Pegasus oli salainen puolustukseen liittyvä tutkimus- ja kehitysohjelma Defense Advanced Research Projects Agencyn (DARPA) alaisuudessa, jossa USA:n puolustustekninen yhteisö kehitti aikamatkailun hallitukselle.
Project Pegasus oli USA:n käynnistämä suorittamaan ”aikaan liittyvää kaukoaistimista” niin että menneistä ja tulevista tapahtumista saataisiin luotettavaa tietoa USA:n presidentille, tiedusteluyhteisölle ja armeijalle. 140 amerikkalaisen koululaisen odotettiin salaa jatkavan aikamatkailututkimusta heidän projektissa mukanaolon jälkeenkin, ja heidän oli tarkoitus palvella Amerikkaa ensimmäisen sukupolven ”krononautteina”.
Lapset oppivat kuitenkin projektin aikana että heistä tuli amerikkalaisia aika-avaruuspioneereja.
Kaksi entistä osallistujaa CIA:n Mars-vierailuohjelmaan 1980-luvun alussa: Andrew D. Basiago, 50, lakimies Washingtonin osavaltiosta joka palveli DARPAn aikamatkailuohjelma Project Pegasuksessa 1970-luvulla, sekä kanssakrononautti William B. Stillings astuivat esiin hämmästyttävien paljastusten kanssa:
Basiagon ja Stillingsin mukaan kesällä 1980 he osallistuivat kolmeviikkoiselle seminaarille Marsista valmistautuakseen matkoille jotka myöhemmin kohdistuivat Marsiin teleportaation avulla. Kurssia piti kaukokatselun pioneeri, majuri Ed Dames, joka tuolloin palveli tieteellisen ja teknisen vakoilun upseerina USA:n armeijalle. Se pidettiin Siskiyousin collegessa, pienessä collegessa lähellä Kalifornian Mt. Shastaa. He mainitsivat että kymmenen teiniä oli mukana Mars-ohjelmassa, mm. Regina Dugan, jonka Obama nimitti DARPAn 19. johtajaksi ja ensimmäiseksi naisjohtajaksi vuonna 2009.
Niinkin moni kuin seitsemän vanhempaa kymmenestä opiskelijasta oli oli kuunteluoppilaana kurssilla, kaikilla oli kytköksiä CIA:n. Näihin kuului Raymond F. Basiago, Ralph M. Parsons Companyn insinööri joka oli pääyhteysmies Parsonsin ja CIA:n välisessä Tesla-teleportaatioteknologiassa; Thomas Stillings, operaatioanalyytikko Lockheedille joka palveli laivastotiedustelussa. Ben Rich, Lockheed Skunk Worksin toimitusjohtaja, on myöntänyt kuolinvuoteellaan että avaruusolennot ovat oikeita ja USA:n armeija on matkannut tähtiin.
Vuodesta 1981 vuoteen 1983 nuoret osanottajat kulkivat teleportilla Marsiin ”hyppyhuoneen” kautta, joka sijaitsi Hughes Aircraftin rakennuksessa osoitteessa 999 N. Sepulveda Boulevard, El Segundo, California. Tämä oli vastapäätä Los Angelesin kansainvälistä lentokenttää.
Basiago sanoo, että 1980-luvun alussa USA:n laitokset Marsissa olivat karuja ja muistuttivat maaseudun kaivosprojektin rakennusvaihetta. Vaikka siellä oli jotain infraa joka tuki Marsin hyppyhuoneita, siellä ei ollut tukikohtarakennuksia, jollaisista puhuu mm. majuri Robert Dean Euroopan eksopoliittisessa kokouksessa Barcelonassa vuonna 2009.
Heidän Marsissa kohtaamansa primitiiviset olosuhteet saattavat selittää suuren vaaran. Basiago ja Stillings ovat samaa mieltä majuri Dameksen lausunnosta heidän koulutuksensa aikana Siskiyousissa vuonna 1980: “Kaikista 97,000 ihmisestä jotka tähän mennessä ovat menneet Marsiin, vain 7000 on selvinnyt siellä yli viisi vuotta.”
1980: USA:n salainen Mars-teleportaatio-ohjelma ja karut laitokset Marsissa. Ensikäden silminnäkijätodistus Basiagolta ja Stillingsilta siitä että USA on ollut Marsissa ja että se on kaikki vallankumouksellisen, kansalta salassa pidetyn, ”hyppyhuone”-teknologian ansiota on yhdenmukainen muiden Mars-sisäpiiriläisten kertomusten kanssa:
Suurennettuja Curiosityn ottamia kuvia marraskuun 26. päivä 2012 löytyy osoitteesta NASA.gov/images/rocknest (Curiosityn näkymä Rocknestista itäänpäin Point Lakelle kohti ”glenelg Intrique”:a.)
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot
Valtavirran tiede on hyväksymässä, että aikamatkailu eteenpäin ja taaksepäin on matemaattisesti mahdollista.
“Ihmiset pitävät aikamatkailua jonkinlaisena fiktiona. Ja meillä on tapana ajatella ettei se ole mahdollista koska me emme oikeasti niin tee” sanoo teoreettinen fyysikko ja matemaatikko Ben Tippett, University of British Columbiasta. “Mutta matemaattisesti se on mahdollista.”
Todellisen aikakoneen salaisuus on käyttää aika-avaruuden kaarevuutta. Tämä kiertotaivutus “hypoteettisesti” sallii ihmisen hypätä tulevaisuuteen tai menneisyyteen.
Tutkimuksessa otsikolla Traversable acausal retrograde domains in spacetime fyysikot Benjamin K Tippett ja David K. Sang yrittävät kuvata maallikon termein kuinka aikamatkailu toimii.
He sanovat, että ihminen, aikakoneen ulkopuolisesta “laatikosta” havaittuna olisi geometrian “kupla” joka liikkuu ympyrämäistä epäkausaalia rataa aika-avaruudessa.
“Jos jokin ajankaltainen havainnoija kuplan sisällä pitää kiihtyvyyden tasaisena, heidän maailmansa lähentyvät. . .Sellaisen kuplan mukaanottaminen aika-avaruuteen tekee taustan aika-avaruudesta ei-suunnattavan, joka luo ylimääräisiä johdonmukaisuusrajoitteita alkuarvo-ongelmalle. Aika-avaruuden geometria on geodeesisesti epätäydellinen, ja se sisältää puhtaita singulariteetteja, ja se vaatii eksoottista materiaa.”
On monia tapauksia jotka viittaavat aikamatkailuun planeetallamme.
Esimerkiksi viimeaikojen omituiset väitteet Mahabhratan ja Ramayanan lainauksien viittamisesta jonkinlaiseen pitkälle kehittyneeseen atomipommia muistuttavaan aseeseen, joka räjäytettiin Intiassa 12 tuhatta vuotta sitten. Muinainen maapallolla vieraillut sivilisaatio on voinut räjäyttää sellaisen, tai sitten kehittynyt sivilisaatio jolla on ollut tällaisia aseita on voinut vierailla tulevaisuudesta tuossa ajassa.
Omituista kyllä, J. Robert Oppenheimer (huhtikuun 22, 1904 – helmikuun 18, 1967), amerikkalainen teoreettinen fyysikko, joka parhaiten tunnetaan roolistaan toisen maailmansodan aikaisen atomipommin kehittämiseen pyrkineen Manhattan Projectin johtajana, lainasi Bhagavad Gitaa hänen nähdessään pommin hehkuvan sen pudotuksen jälkeen — “Nyt minusta on tullut kuolema, Maailmojen Tuhoaja” hän sanoi.
On myös olemassa muistojäännöksiä jotka viittaavat aikamatkailuun. Sveitsiläinen kello löydettiin muinaisesta kiinalaisesta haudasta, joka joidenkin mukaan on photoshopattu. Löytyy myös kuvia naisesta joka puhuu kännykkään vuonna 1938.
On myös väitteitä ihmisistä jotka ovat kokeneet tulevaisuuden ensikäden kokemuksen avulla. Sir Robert Victor Goddard, vanhempi komentaja kuninkaallisissa ilmavoimissa, paljastaa kirjassa Time Travel: A New Perspective että hänelle kävi aikalipsahdus hänen lentäessään ilmavoimien Drem-lentokentän yllä.
Sveitsiläinen kello, joka löytyi kiinalaisesta haudasta, on monien mielestä feikki, mutta kukaan ei ole kyennyt selittämään tarinaa.
Ehkä kuuluisin aikamatkailukoe oli armeijan vuonna 1943 toteuttama projekti, Philadelphia-koe.
Kokonaisen aluksen sanotaan lähetetyn ajassa taaksepäin. Projekti tunnetaan myös nimellä Project Rainbow. Philadelphia-kokeessa lentotukialus USS Eldridgen sanottiin muuttuneen näkymättömäksi (tai “verhoutuneeksi”) vihollisten tutkalta kun se ja koko miehistö lähetettiin ajassa taaksepäin kymmeneksi sekunniksi tai pidemmäksi aikaa. Monet sanovat projektin olleen menestys, mutta että armeija on pyrkinyt piilottelemaan todistusaineistoa aikamatkailusta ja teleportaatiosta kokeen jälkeen.
Al Bielek, joka sanoo osallistuneen kokeeseen sekä myös Montauk Projectiin, puhuu myös siitä mitä hän muistaa niiden kuuden viikon ajalta jotka hän vietti vuodessa 2137 sekä 2 vuoden ajalta jotka hän vietti vuodessa 2749.
Fyysikoilla nykypäivänä on matemaattinen malli todistaa oikean elämän aikakoneet mahdollisiksi, mutta meillä on jo useita todisteita siitä että tämä on ollut mahdollista aina.
Artikkelin julkaissut The Mind Unleashed
Metallinpaljastinta käyttelevä aarteenetsijä löysi pieneltä metsäalueelta useita säiliöitä; lasipurkkeja, suolasirottimia, rasioita… Eräs lasipurkki oli kolikoineen ja/tai helyineen tiukkaan suljettu. Se näytti aikakapselilta.
Purkin avaamisen jälkeen hän omituisia asioita, mutta niistä eniten silmiin pisti jonkinlainen UFO-käsikirjoitus. Siinä on mukana kuvaus, päivämäärä ja erittäin tarkka sijainti ja suunta suhteessa taivaankappaleisiin.
Eräs kommentoija tutki asiaa hieman ja tämän hän sai selville:
Ensivilkaisulla lasipurkin sisältö menee noin 30-40 vuoden taakse, ja se tuntuu olevan Hoodoo-tradition tai wiccalaisen rakkausloitsun mukaan rakennettu, jota joskus nimitetään myös pulloloitsuksi. Hoodoota ei tule sekoittaa voodooseen.
Purkkiin tulee laittaa rakkauden kohteeseen (Grace Kelly?) liittyvä jokin esine ja päivämäärä joka liittyy johonkin tapahtumaan. Kolikot ilmeisesti ovat näitä esineitä. Jokaisen kolikon arvo voi liittyä myös johonkin merkitykseen mutta koska tätä ei voi saada selville ilman loitsun merkityksen tietämistä.
Grace Kelly (marraskuun 12, 1929 – syyskuun 14, 1982) oli amerikkalainen näyttelijätär josta tuli Monacon prinsessa hänen mentyään naimisiin prinssi Rainier III:n kanssa huhtikuussa 1956.Hän kuoli syyskuun 14. päivänä 1982, päivän sen jälkeen kun hän sai sydänkohtauksen ajaessaan autoa, mistä aiheutui autokolari. Tähän päivään mennessä hänen kuolemaanssa on ympäröinyt mysteeri.
UFO-osio lasipurkin sisällössä on kokonaan toinen asia.
Koska Grace Kelly on kuollut, oliko UFO-tapaus liitetty mukaan purkkiin koska haluttiin kuvata hänen kuolemaansa? Niinkuin avaruusolentojen abduktio?
Lasipurkki tuntuu liittävän yhteen kaksi tapausta — rakkauden ja mahdollisen avaruusolentojen abduktion.
Lasipurkin sisältö esittää seuraavaa:
Henkilökohtainen esine: Valokuva, hiuksia, kynnenpala, verta tai jokin muu esine loitsun kohteelta.
Rukous: Symbolisoi suurta voimaa. Rukous voi pitää sisällään myös viestin.
Nesteitä: Yleensä pullossa on jotain nestettä, ja valittu neste riippuu halutusta aikaansaatavasta lopputuloksesta.
Kivi tai kristalleja: Näillä saadaan aikaan voima.
Höyheniä: tarkoittavat Herran siunausta.
Ensimmäisellä videolla aarteenetsijä löytää purkin sekä muut esineet.
Toisella videolla näytetään purkin avaus ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun purkki suljettiin.
Aikamatkailu on pitkään ollut meille tavallisille kuolevaisille viehättävä käsite. Eikö olisi hienoa jos joku tulevaisuudesta löytäisi tänne nykyhetkeen — ja kertoisi meille mitä me olemme tekemässä?
Mitä jos se olisi oikeasti tapahtunut? Mitä sitten?
Vuonna 1999 joku alkoi kirjoitella internetiin, väittäen että hän oli tällainen aikamatkaaja. Hän ensin käytti nimimerkkiä TimeTravel_0, ja myöhemmin kertoi nimensä olleen John Titor.
Kaikkea internetissä ei todellakaan kannata uskoa todeksi. Edes tällä sivustolla. Tuohon aikaan ne jotka lukivat internetistä postauksia olivat yhtä skeptisiä. Mutta vasta pari vuotta sitten — sen jälkeen kun aikamatkaajamme oli palannut jo omaan aikaansa, vuoteen 2036 — ihmiset alkoivat puhua hänestä vakavammin.
Jotkut hänen ennustuksistaan ovat toteutuneet.
Titor kertoo aikamatkustuksen alkuperästä seuraavasti: ”Aikamatkustuksen perusteet alkavat teille noin vuoden päästä kun CERN ilmoittaa kyvystään luoda mikrokokoisia singulariteetteja, ja loppuu vuonna 2034 maailman ensimmäisen ’aikakoneen’ rakentamiseen.” Hän arvasi vuoden väärin (maailmanlinjan variaatio?), mutta ennustus on oikein: CERNin LHC-kiihdytin, joka todellakin kykenee luomaan minikokoisia mustia aukkoja (mikrosingulariteetteja?), on ollut toiminnassa vuodesta 2008. Onko tämä sitten aikamatkustuksen perusta, jää nähtäväksi.
Titor kertoo kasvavasta hullun lehmän taudin ongelmasta: ”Monet ihmiset kuolevat edelleen CJD:stä [Creutzfeldt-Jakobin tauti]. Haluan painottaa kuinka tuhoisa tauti tämä on teille tulevaisuudessa… Hullun Lehmän tarina täällä on vasta alkamassa.” USA:n kansalaiset eivät tienneet melkein mitään taudista vuonna 1999, ja yhtään tapausta ei ollut USA:n maaperällä. Nykyään on ollut monia tautitapauksia.
Titor Amerikan vapauden romahtamisesta: ”Presidentti tai ’johtaja’ vuonna 2005 yritti epätoivoisesti pitää maata kasassa, mutta monet heidän laeistaan ajoivat suuremman kiilan yksilönoikeuksiin.” Vuosi ei välttämättä ollut 2005, mutta George W. Bushin hallinto yksin jo antaa tälle ennusteelle painoarvoa.
Fysiikan teoria useista rinnakkaisista universumeista on totta. ”Universumi koostuu äärettömästä määrästä aikalinjoja”, John sanoo, ”jossa kaikki on mahdollista ja jonka todennäköisyys tapahtumiselle on 100%. Siksi paradokseja ei ole olemassa. Everett-Wheeler -malli on oikein.”
Titor Kiinan avaruusohjelmasta: ”He ovat varsin lähellä saamaan ihmisen kiertoradalle. Ei tule teille varmaan yllätyksenä mikäli se tapahtuu pian.” Kiina lähetti ensimmäisen kiinalaisen avaruuteen vuonna 2005.
Osa ennusteista on ajan kuluessa osoittautunut menneen päin mäntyä.
Muutama esimerkki:
”Sota eskaloituu tulevina vuosina, ja se kulminoituu maailmansotaan vuonna 2015.” … Venäjä ampuu ydinohjuksen USA:n, Kiinan ja Euroopan suuriin kaupunkeihin. USA hyökkää vastaan. USA:n kaupungit tuhoutuvat, ja samalla tuhoutuu Amerikan liittovaltioimperiumi, joten me voitimme.”
Nebraskan Omahasta tulee USA:n pääkaupunki maailmansodan jälkeen.
USA jaetaan viiteen alueeseen, ja USA on edelleen olemassa sodan jälkeen. USA:n lippu halutaan muuttaa 50 osavaltiosta viiteen.
John Titor katosi internetistä huhtikuussa 2001. Hän sanoi että hänen täytyi palata omaan aikaansa vuoteen 2036. Siitä lähtien hän on ollut inspiraatio usealle verkkosivulle, useille YouTube-videoille, lavamusikaalille, ja nyt palkintoja voittaneelle indie-elokuvalle TimeTravel_0.
Näemmekö hänet jälleen aikalinjallamme? Ehkä, sillä Johnin mukaan hän syntyi vuonna 1998 ja hän on täällä keskuudessamme edelleen odottamassa maailmanloppua.
Artikkelin julkaissut Area51.org
Scifi ja todellisuus törmäävät kun alamme löytää todisteita jotka viittaisivat siihen, että aikamatkustus ei ole ainoastaan mahdollista, vaan että se on myös jatkuvasti käynnissä oleva ilmiö!
En ole varma hyppivätkö ihmiset todellisuuksien välillä, teleporttaavatko he vai menevätkö takaisin ajassa, mutta sinun kannattaa tsekata nämä tapaukset.
Aikamatkustus on ollut yksi ihmiskunnan fantasioista jo vuosisatoja.
Kaikkein fantastisin juttu? Se on todennäköisesti mahdollista.
Al Bielek kertoo kuudesta viettämästään viikosta vuonna 2137 ja kahdesta vuodesta vietettynä vuodessa 2749. Montauk-projekti oli USA:n hallituksen tekemä koe Montaukin Camp Herossa eli Montaukin ilmavoimalinnakkeella Long Islandissa. Tarkoitus oli kehittää psykologisen sodankäynnin tekniikoita ja tutkia muitakin epätavallisia teknologioita kuten aikamatkustusta. Jacques Vallée kuvaa kuinka Montauk-projekti on Philadelphia-kokeen jatkumoa.
Al kuvaa mitä hän muistaa hypättyään USS Eldridgeltä elokuun 13. 1943, Philadelphia-kokeen päivänä.
Alunperin julkaistu Paranormics-sivustolla.