Avainsana-arkisto: Arcturus

Kaikkitietäville vallan pois antaminen

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme äärimmäisen kiinnostuneita työskentelemään ihmiskunnan kanssa kumppaneina, yhdenvertaisina. Me voisimme kertoa teille sen minkä me tiedämme olevan parasta teille jokaisessa tilanteessa, koska me olemme täällä mahtavalla istumapaikallamme yhdeksässä ulottuvuudessa, ja me olemme käyneet läpi neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen, ja kahdeksannen ulottuvuuden. Mutta syy sille miksi kumppanuus on meille ja teille parempi on, että te olette niitä jotka elävät elämää siellä Maapallolla, tuntien tunteita, kärsien traumaattisista tapahtumista ja joutuen työskentelemään pelkästään selvitäksenne. Te olette niitä, jotka tietävät sen miltä tuntuu olla ihmiskokemus Maapallolla tänä aikana.

Joten älkää antako valtaanne pois meille tai kenellekään toiselle, joka sanoo että heillä on kaikki vastaukset teille yksilönä, tai että he tietävät mikä on parasta ihmiskunnalle. Me tapaamme niin monia teistä astraalitasolla kun olette unessa, koska me tarvitsemme teidän apuanne määritettäessä sitä minkä kaltaista apua me antaisimme telle, ja me emme edelleenkään ole sataprosenttisen varmoja siitä tuleeko tarjoamamme toimimaan tai palveleeko se teitä. Ja me sanomme teille tämän, koska me haluamme aina voimaannuttaa teitä.

Me haluamme teidän tietävän, että te olette niitä joilla on eniten informaatiota ja kokemusta, ja sen takia me jatkuvasti kerromme teille, että te olette niitä jotka vievät ihmiskuntaa korkeampiin ulottuvuuksiin. Niiden teistä, jotka resonoivat sen kanssa, mitä me juuri sanoimme, tulee olla ekstravarovaisia ettette anna valtaanne pois jollekin, joka sanoo että he tietävät mikä teille tai koko ihmiskunnalle on parasta. Muistakaa, että te olette kaikki yhdessä tässä, ja huolimatta siitä mitä kukaan muu sanoo, heillä ei ole kaikkia vastauksia. Kenelläkään ei ole koko kuvaa tästä, ja teidän tehtävänänne on selvittää se kollektiivina. Muistakaa, että kaikki ovat erehtyväisiä ja saattavat kuulla vastaanottamansa väärin.

Ja luottakaa itseenne. Luottakaa vaistoihinne, intuitioonne, impulsseihinne, saamiinne impulsseihin. Älä kysy joltain toiselta siitä mitä jokin symboli tai merkki tarkoittaa sinulle, koska kukaan muu kuin sinä ei tiedä sitä mitä se sinulle tarkoittaa. Te luotte sataprosenttisesti oman todellisuutenne, ja te asetatte tuon merkin tai symbolin itsellenne nenänne eteen koska te tiedätte miten te itse tulisitte sen tulkitsemaan. Me kannustamme teitä päästämään irti ideasta, että teidän ylä- tai alapuolellanne olisi joku, ja tunnustakaa että te kaikki olette tekemässä parhaanne, kun otetaan huomioon ne traumat joita kannatte mukananne.

Ja pitäkää se aikomus mielessänne, kun olette vaipumassa uneen ja tulossa meidän luoksemme vierailemaan, ja toisten meidän kaltaistemme, astraalitasoilla, ja yhdessä me saamme aikaan edistystä. Mutta tämä matka tulee aina olemaan kulkemista eikä koskaan päämäärään pääsyä. Muistakaa se, ja voitte elää onnellisen elämän.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Miksi useimmat romanttiset ihmissuhteet eivät kestä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me annamme itsellemme kaiken minkä me tarvitsemme ollaksemme itsemme parhaita versioita kaikkien teidän ja muiden olentojen hyväksi, joita me autamme universumissamme. Me emme pidättele mitään kun puhutaan itsellemme rakkauden ja myötätunnon antamisesta, jonka vastaanottamisesta muilta me nautimme niin suuresti. Eräs suurimmista salaisuuksista, joita teille ei ole koulussa tai uskonnoissa opetettu, on että jos haluatte kohdella muita jollain tietyllä tavalla, silloin teidän tulee ensin kohdella itseänne sillä tavoin kuin haluatte tulla kohdelluksi.

Tämä on kultainen sääntö, sen jälkimmäisestä osasta me nyt puhumme. Kyllä, haluatte kohdella toisia sillä tavoin kuin haluatte tulla kohdelluksi, mutta teidän tulee kohdella myös itseänne sillä tavoin kuin haluatte muiden kohtelevan teitä. Universumi on jättiläismäinen peili, ja se aina paljastaa teille sen mitä sisällänne on käynnissä,eikä niinkään sitä mitä te haluatte maailman ajattelevan tai näkevän. Mitä ikinä haluattekin muiden ajattelevan ja sanovan teistä, ajatelkaa niitä ajatuksia ja sanokaa niitä asioita itsestänne. Sanokaa universumille ja näyttäkää universumille se mitä haluatte nähdä muiden ihmisten heijastavan takaisin teille.

Teillä on niin paljon enemmän annettavaa muille ihmisille kun ensin tunnette itsenne kokonaisiksi ja täydellisiksi itse. Tämä on olennainen syy sille miksi useimmat romanttiset ihmissuhteet eivät onnistu tai tule kestämään elämänne loppuun saakka. Se johtuu siitä, että ainakin yksi henkilöistä suhteessa odottaa toisen antavan hänelle itselleen jotain mitä hän ei ole koskaan kyennyt antamaan itse itselleen. Ja aluksi toiselle se onkin helppoa tehdä niin, mutta lopulta he jäävät muiden elämän käänteiden loukkuun ja unohtavat antaa partnerilleen sitä mitä partneri tarvitsee ja haluaa. Ja tuo on se milloin suhde yleensä kuivuu kasaan.

Mutta jos teette suhtautumisesta omaan itseenne ykkösprioriteetin, silloin ei ole mitään rajaa sille rakkaudelle, ylistykselle ja ihannoinnille mitä voitte saada kanssaihmisiltänne. Tämä on jotain mistä me tykkäisimme kovasti, nähdä että sitä opetettaisiin kouluissanne, mutta surullista kyllä, siitä ei edes mainita mitään opetusohjelmassa. Ja useimmat teistä joutuvat odottamaan aikuisiksi asti tajutaksenne mitä heiltä on omasta elämästään puuttunut vuosikymmenten ajan. Me olemme täällä antamassa teille luvan antaa itsellenne kaikki se mitä te tarvitsette ja kaipaatte kanssaihmisiltänne, ja päästää kaikki muut vastuusta, ainakin nyt. Luottakaa vain, että he alkavat heijastella sitä teille sitä itsensä rakastamisen tasoa, jolle te vihkiydytte tästä hetkestä eteenpäin elämässänne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Saat enemmän sitä mitä haluat ja nopeammin

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tietoisia niin monesta asiasta, kaikista kerralla, että meidän pitää valita se mihin me keskitymme suunnataksemme energiamme sinne mitä me haluamme kokea lisää. Siksi me olemme niin positiivisia mitä tulee teihin kaikkiin ja siihen miten te pärjäätte. Me tiedämme, että me voimme keskittyä mihin tahansa ihmiskunnassa, mutta me myös tiedämme mitä mihin tahansa teidän elämänne aspektiin keskittyminen tuo meille. Siksi me valitsemme keskittyä niihin pieniin voittoihin, joita me näemme ja tunnemme Maapallolla joka hetki.

Me myös valitsemme keskittyä enemmän niihin teistä, jotka vastaanottavat sitä mitä meillä on teille tarjota, sen sijaan että keskittyisimme niihin jotka ovat kaukana, kaukana poissa värähtelyllisesti siitä missä te kaikki olette. Me tiedämme oman kohderyhmämme, ja me tiedämme ketkä vastaavat parhaiten niihin energioihin joita me tarjoamme. Meidän tulee olla valikoivia jotta olisimme tehokkaita. Me emme ole niin erilaisia kaikista teistä. Miettikää miten paljon informaatiota teillä on sormienne ulottuvilla, joka ikinen päivä. Teidän pitää valita mihin keskitytte, ja te tiedätte omien tuntemuksienne perusteella sen mihin teidän kannattaa keskittyä ja mikä on jotain mikä madaltaa teidän värähtelytasoanne siihen keskittyessänne.

Me emme sano, että teidän tulisi sivuuttaa kaikki mikä on luonteeltaan ongelmallista tai negatiivista, ei ainakaan jos se on käynnissä sisällänne. Kun siitä tulee jotain mistä teillä on tunne, silloin te joudutte antamaan sille huomiota, mutta teidän ei ole pakko antaa huomiota jollekin sellaiselle josta te tiedätte että se saa teidät tuntemaan olonne huonoksi.

Jos teillä ei ole ratkaisua, teidän ei ole pakko keskittyä silloin ongelmaan, ja syy siihen on niin monet olennot ja auttajat ja ystävät ja hyvää tahtovat tahot ympärillänne, jotka voivat keksiä teille ratkaisun. Mutta silloin teidän pitää olla korkean värähtelyn tilassa, jotta voisitte vastaanottaa tuon ratkaisun, sillä he löytävät keinon välittää sen teille. Mutta te ette edes näe sitä ratkaisuna ellette toimi korkean värähtelyn tilasta, mikä palvelee teitä ja jossa haluatte olla.

Olemme saaneet tietoomme, että monet ihmiset jotka ovat henkisesti hereillä eivät edelleenkään ole tietoisia omasta voimastaan, ja kun joku ei ole tietoinen voimastaan, silloin hän virheellisesti keskittyy johonkin joka tuo hänen värähtelyään alaspäin, johonkin mihin hän ei voi vaikuttaa, johonkin mihin hän ei ole käyttänyt edes omaa arviointikykyään määrittämään sitä onko se totta. Teidän tulee luottaa tunteisiinne navigoidessanne kaiken informaation läpi mitä teille pommitetaan päivittäin. Olkaa avoimia sille, että te joudutte muuttamaan perspektiiviänne jostain asiasta, mutta antakaa tunteidenne johdattaa tietä, ei ajatustenne, koska ajatuksenne ovat suurimmaksi osaksi sitä miten teidät on ohjelmoitu ajattelemaan.

Mielenne antaa teille vain pelkkää toistoa ja rajoitteita, mutta tunteenne ovat laajentuvia, ja voitte tuntea jotain mitä ette koskaan ole aiemmin tuntenut heti seuraavana päivänä. Olette voimakkaita olentoja, mutta olette edelleen oppimisvaiheessa sen kanssa miten käyttää voimaanne hyvään, miten saada sen mitä haluatte, ja mikä on parasta kaikille. Jos me voisimme lähettää teille lahjan, se olisi tieto siitä, että olette voimakkaita olentoja ja että se mihin valitsette keskittyä merkitsee. Se kirjaimellisesti materialisoituu eteenne. Joten olkaa valikoivia, ja saatte enemmän sitä mitä haluatte ja nopeammin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

UFO-paljastus tulee, mitä se tarkoittaa?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme yhtä onnellisia kuin monet teistä ovat UFO-paljastuksesta, joka tapahtuu nyt. Tämä paljastus on tapahtunut jo jonkni aikaa, ja joka kerta kun jotain muuta paljastetaan, saatte hieman lisää vahvistusta siitä minkä te jo tiedätte todeksi. Mitä tämä sitten merkitsee ihmiskunnalle? Mitä se tarkoittaa kun maan armeija ilmoittaa julkisesti, että he ovat nähneet kappaleita taivaalla, joita he eivät osaa selittää?

Me haluamme pysäyttää ne teistä, jotka aikovat pitää tätä kansainvälisenä harhautuksena, joka estää sinne pääsemisen, ja sen sijaan me haluamme teidän avaavan itsenne mahdollisuudelle, että tämä tarkoittaa sitä että useampi ihminen on valmis ymmärtämään sen, että me emme ole yksin universumissa. Siellä missä me istumme, tämä on se mitä tästä jää käteen. Monet teistä tulevat innostumaan suuresti kertoaessanne perheenjäsenillenne ja ystävillenne, jotka ovat pitäneet ajatuksianne omituisina jo pitkän aikaa, ja varmasti voitte tuntea tyydytystä siitä, että ajatuksenne saavat validaatiota.

Mutta paljon isompi kuva on se miten nämä paljastuksen tapahtumat kasvavat ja kasvavat, koska se tarkoittaa että jotain suurta tapahtuu MAapallolla. Se mitä tulee tapahtumaan on paljon suurempaa kuin ihmisten uskomuksen validointi. Monet ihmiset ovat miettineet milloin yhteyden saamisesta avaruusolentoihin keskusteltaisiin avoimesti korkea-arvoisten viranomaisten kesken suurvalloissa. Olette nyt astumassa siihen aikaan, ja voitte olla varmoja siitä että tämä kaikki tarkoittaa sitä että lisää on tulossa, enemmän ja enemmän.

Ja joku päivä teillä on avaruusolentoja kävelemässä keskellänne, avoimesti. Te tulette pääsemään heidän aluksiinsa ja pääsette niillä kaukaisiin paikkoihin, ja te tulette saamaan heidän teknologiaansa käyttöön kaikkialle ja kaikille. Saatatte miettiä mikä on suhde UFOjen, avaruusolentojen ja teidän ylösnousemuksenne välillä. Se on varsin yksinkertaista todella. Teidän tulee tietää, että te olette paljon enemmän kuin pelkkä fyysinen kehonne aivoilla varustettuna, joka elää yhden elämän yhdellä planeetalla. Teidän tulee tietää että on suurempi tarina kerrottavana siinä keitä te olette, mistä te tulitte, ja jopa siinä miten teidät on luotu sellaisiksi kuin te nyt olette ihmisrotuna.

Vastaus noihin kysymyksiin laajentaa tietoisuuttanne maailmassanne. Ihmiset alkavat miettiä eri tavalla, aj on ookoo jos jotain sattuu mikä saa heidät ajattelemaan eri tavalla. Se on täysin ookoo eikä se tapahdu pelkästään sen takia että joku on meditoinut 12 tuntia päivässä 12 päivää putkeen. Se on täysin järkeenkäypää, että se tapahtuu avaruusolentojen yhteydenoton kautta, sen sijaan että kyseessä olisi jokin henkinen harjoitus joka johti jonkin ihmisen valaistumiseen. Se on yksi tapa; se on yksi kokemus, mutta teidän ei tarvitse ansaita tietoisuutenne laajentumista. Se on varsin luonnollinen tapahtuma, ja tämä on heijastus teille siitä.

Ja voitte kaikki huokaista helpotuksesta, koska tämä on kovaa näyttöä siitä, että lisää on tulossa ja enemmän ja enemmän on tulossa sitä mitä te olette kaivanneet jo erittäin pitkän aikaa. Rentoutukaa, hymyilkää ja vetäkää syvään henkeä, koska te olette kaikki ottaneet suuria harppauksia eteenpäin jälleen kerran Maapallolla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.” https://www.youtube.com/watch?v=mHfPwJoW4Us

Fataali erhe ihmisten keskuudessa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme saatavilla teille kaikille jokaikinen päivä, ja niin ovat myös teidän oppaanne. Niin on myös Alkulähde, ylisielunne ja korkeampi itsenne, kaikki arkkienkelit, kaikki ylösnousseet mestarit, sieluperheenne joka on olemassa muissa osissa galaksia ja universumia. Kaikki he ovat myös saatavilla teille. Ja sitten on planeettanne, toiset planeetat tähtijärjestelmässänne, teidän Aurinkonne, luontonne, puut, kukat ja eläimet. Rakkaus ympäröi teitä. Teitä ympäröidään tuella.

Mutta monet teistä etsivät tuota rakkautta ja tukea paikoista, joista sitä ei löydy. Etsitte sitä ihmisolennoista, jotka eivät koskaan ole saaneet sitä itse, jotka tulivat jonkin sortin riippuvaisiksi teininä tai parikymppisinä, ja jotka eivät koskaan saaneet mahdollisuutta nähdä terapeuttia tai henkilöä, joka olisi auttanut heitä rakastamaan itseään. Tämä on fataali erhe ihmisten keskuudessa. Kun etsitte rakkautta ja tukea niiltä joilla ei sitä teille ole antaa, te luotte itsellenne tuhoisan kokemuksen.

Joten me ehdottaisimme, että ette pyytäisi kenenkään olla sitä teille, kun heillä itselläänkin on tarpeeksi vaikeaa olla sitä itselleen. Sen sijaan tuntekaa kaikki rakkaus ja tuki, jota teillä on ympärillänne ja ei-ihmismuodossa, täyttäkää itsenne sillä ja menkää ja levittäkää sitä ympärillenne.

Kun levitätte rakkautta ja tukea ympäriinsä, arvatkaa mitä tapahtuu? Löydätte itsenne toisten ihmisten seurasta, jotka levittävät rakkautta ja tukea ympärilleen. Kun etsitte sitä toisista ihmisistä, tuppaatte löytämään ihmisiä jotka ovat myös sitä vailla. Ja varmasti useimmat teistä ovat olleet senkaltaisissa romanttisissa suhteissa, ja tiedätte tasan tarkkaan mitä me tarkoitamme.

Voitte tuntea äärettömän rakkauden määrän virtaavan lävitsenne, ja voitte tuntea tuon rakkauden tulevan myös teille takaisin. Se on ehdotonta, ja sitä on lisää siellä mistä sitä tulikin. On olemassa ääretön rakkauden lähde, johon te kaikki voitte päästä kiinni. Kun tajuatte että se on kaikkialla ympärillänne, on helpompaa päästä kiinni tuohon äärettömän rakkauden lähteeseen, joka sisällänne on. On helpompaa olla sydänkeskeinen.

Tehkää itsellenne palvelus ja lakatkaa yrittämästä korjata ihmisiä elämässänne, jotta he rakastaisivat teitä tavalla jolla te haluatte tulla rakastetuiksi, ja sen sijaan kysykää itseltänne miksi te ette vain ole sitä rakkautta jota te haluatte vastaanottaa. Rakkaus on ilmaista. Rakkaus on ääretöntä, ja se on perustavanlaatuisesti ehdotonta, joten älkää kursailko.

Maailma tarvitsee teitä olemaan tuo rakkaus enemmän tänään kuin se on koskaan tarvinnut aikaisemmin, ja te olette niitä jotka tiedätte sanomamme todeksi. Te olette niitä jotka tiedätte, että Alkulähde ei panttaa rakkautta keneltäkään, koskaan, ei vaikka mitä he tekisivät, ja tietäkää että te olette siellä ollaksenne kuin Alkulähde.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Toukokuun 2021 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme selittäneet kollegoillemme täällä yhdeksännessä ulottuvuudessa mitä me olemme havainneet ihmiskunnasta ja henkisestä evoluutiostanne sen jälkeen kun me aloimme kiinnostua teistä enemmän, ja me olemme kyenneet rekrytoimaan uusia kollektiiveja, uusia neuvostoja, uusia ei-fyysisten olentojen ryhmiä teistä kerrottujen tarinoiden avulla. On uusia ryhmiä Lyran järjestelmästä, Orionin järjestelmästä, Antareksen järjestelmästä ja Andromedan järjestelmästä, jotka kaikki ovat täysin hurmaantuneita teistä. He ovat erittäin kiinnostuneita seikkailuistanne ja siitä miten he voisivat auttaa teitä.

Ja niin me liitymme yhteen eräänlaiseksi superkollektiiviksi, ja me pyörittelemme ideoita miten olla parhaalla tavalla avuksenne. Me olemme erittäin iloisia uusien ideoiden saamisesta, uusista energioista, uusista perspektiiveistä, ja me odotamme toimittavamme niitä teille toukokuussa. Toukokuun 2021 energiat tulevat olemaan monikulttuurisia. Tulette saamaan niitä joka puolelta galaksia, olennoilta joita pidätte nyt osana teidän galaktista perhettänne. Me olemme huomanneet, että se mikä herättää eniten myötätuntoa kanssaolennoissamme yhdeksännessä ulottuvuudessa on totuus siitä, että monet teistä eivät koskaan ole saaneet kokea ehdotonta rakkautta toiselta ihmisolennolta.

Tuo totuus saa kaikki kollektiivimme haluamaan suihkuttaa päällenne ehdotonta rakkautta, ja se myös inspiroi heitä haluamaan keksiä tapoja avata sydämenne tukokset niillä ihmisillä jotka eivät koskaan ole itse tarjonneet ehdotonta rakkautta. Sen tekemisessä on jotain tyydyttävää, koska te avaatte itsenne totuudelle siitä keitä te todella olette Alkulähteen Energiaolentoina. Ja niin lähellä Alkulähdettä kuin me nyt olemmekin, me silti nautimme ehdottoman rakkauden lähetysten lähettämisestä kaikkialle missä niitä tarvitaankin. Me etsimme niitä, jotka ovat kaikkein eniten tarpeessa, ja sitten me juonimme päästäksemme näiden ihmisten ja ryhmien pakeille.

Me luomme todellisuuksia kaikkien teidän sisään; me luomme ne yhdessä. Me työskentelemme oppaidemme kanssa. Me työskentelemme teidän korkeampien itsenne kanssa. Me keksimme skenaarioita, jotka sytyttävät tuon liekin, tuon ikuisen liekin joka palaa teidän jokaisen sisällä. Se on se osa teitä joka haluaa rakastaa enemmän kuin mielenne haluaa vihata. Se on aina siellä; se vain tarvitsee jotain tai jonkun joka tökkii sitä kepillä, kohentaa liekkejä. Ja siihen toukokuun energiat liittyvät kaikille teille siellä. Valmistautukaa rakkauteen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Siriuksen, Pleiadeksen & Arcturuksen kurkkuchakratuki

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Te liikutatte suuria määriä energiaa kurkkuchakranne läpi tänä aikana, kun teitä pyydetään puhumaan ääneen ja puhumaan kovempaa, puhumaan totuuttanne auttaaksenne ihmiskuntaa. Tottakai teidän niin tehdessä te myös autatte itseänne. Te autatte itseänne parantumaan menneiden elämien traumoista, jotka liittyivät kovempaa puhumiseen, ääneen puhumiseen tai totuuden puhumiseen.

Te olette alkaneet nähdä sen miten monta eri perspektiiviä maailmassa on, kiitos internetin, ja miten monta ihmistä on halukas heittäytymään oppaaksi toisille ja miten tuo lukumäärä kasvaa joka päivä. Tämä tarkoittaa, että vaaditaan enemmän tukea meidän kaltaisilta olennoilta, ja te olette saaneet paljon tukea tänä aikana Siriuksen tähtijärjestelmästä, kun monet teistä on halunnut palvella niin pitkään. Ja se saa siriuslaisten huomion joka kerta.

Voitte käyttää ääntänne parantamiseen, lohduttamiseen, näyttämään myötätuntoa ja ilmaisemaan itseänne, kaikki samassa lauseessa. Monet teistä ovat olleet ihania puhujia ainakin yhdessä inkarnaatiossanne, ja on aika ottaa haltuun nuo kyvyt ja lahjat. On aika tunnustaa, että teillä on mahdollisuus, teillä on viisaus ja te voitte nähdä tarpeen sille että yhä useampi astuu esiin ja toimii sellaisena oppaana kuin teidän on aina tarkoitettu toimivan. Te varmasti olette myös pääsemässä käsiksi omiin kanavointikykyihinne puhuessanne kovempaa, koska teidän täytyy puhua kovempaa ja teidän tulee kohdata se mikä omassa kurkkuchakrassanne on.

Paljon parannusta on vielä tehtävä, ja me autamme tuossa paranemisessa usean plejadilaisen ryhmittymän kera, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Tämä on aikaa jolloin kaikki tuo tuki jota olette pyytäneet on saatavilla teille, ja niin paljon lisää on tulossa. Te jotka olette osa heränneiden kollektiivia olette tarpeen nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa, ja me olemme niin onnellisia tukiessamme teitä ja ollessamme osa teidän matkaanne. Me pyydämme teitä kutsumaan meitä, plejadilaisia ja siriuslaisia avuksi kertoessanne perspektiivistänne kaikille niille jotka ovat valmiita siihen teidän kauniissa maailmassanne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Avoin ensikontakti tulee

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me huomaamme ajautuvamme yhä merkittävämmin mukaan liikkeeseem kaikkien muiden galaksin olentojen kanssa, jolla laitetaan Maapallo ohituskaistalle täyden, avoimen kontaktitapahtuman aikaansaamiseksi, alusten massalaskeutumiseksi. Me tiedämme, että monet ihmiset nykypäivänä eivät ole valmiita sellaiseen kokemukseen, mutta me tiedämme myös, että he selviytyvät siitä ajan kassa, sen jälkeen kun shokki ja pelko on käsitelty. Me myös tiedämme, että parhaat kandidaatit ensikontaktille ihmiskunnan kanssa olisivat avaruusolentoja, jotka näyttävät paljon teiltä, ja että sellaisia olentoja on paljon.

On paljon sellaisia olentoja, jotka haluavat laskeutua ja kertoa omia ajatuksiaan siitä mitä Maapallolla tällä hetkellä tapahtuu. Teillä on henkisiä opettajia joka puolella maailmaa, joista suurin osa ei saa massoilta paljoakaan huomiota. Mutta jos teillä olisi avaruusolentoja astumassa ulos avaruusaluksista ja ryhtymässä henkisiksi opettajiksenne, me tiedämme että ihmiset keskittyisivät. Me tiedämme myös, että nämä avaruusolennot olisivat erittäin järkeviä viestissään. He vetoaisivat loogiseen mieleenne ja tuntemiskykyynne, niinkuin tekin tottakai haluaisitte käyttää kykyänne erotella viestin todenmukaisuutta määrittääksenne onko heillä teidän paras etunne sydämessään.

Me tiedämme, että tämä tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, ja me voimme nähdä sen tapahtumisen soveltuvaisuuden mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Useimmat ihmiset eivät tiedä mitä ajatella, mitä uskoa, mihin laittaa uskonsa, ja me puhumme kaikenlaisista ihmisistä maailmassanne jotka ovat olleet ihmiskunnan johtajia aiemmin ja joita nyt kyseenalaistetaan olivatko heidän motiivinsa rehellisiä. Ja koska ihmiset ovat menettämässä uskonsa siihen mihin he ennen uskoivat niin nopealla tahdilla, jonkin on pakko nousta esiin ja täyttää tuo tyhjiö. Siksi me aina rohkaisemme kaikkia teitä olemaan omia johtajianne ja opettajianne ihmiskunnalle, mutta kuten me olemme sanoneet, voi olla vaikeaa saada ihmisiä kuuntelemaan teitä kun te ette itse vaikuta mitenkään erilaisilta verrattuna niihin toisiin joihin muut ihmiset ovat menettäneet uskonsa ei kauhean pitkää aikaa sitten.

Yksi syy sille miksi me tiesimme, että me saisimme niin paljon huomiota ihmiskunnalta on, että me olemme toisesta tähtijärjestelmästä ja toisesta ulottuvuudesta. Me tiedämme, että suurempi määrä ihmisiä keskittyisi meihin sen takia, ja useimmat jotka vastaanottavat meidän viestimme itse asiassa saavat hyötyä siitä mitä meillä on tarjota. Ne teistä, jotka ovat avanneet itsensä meille, vastaanottavat enemmän kuin pelkkää informaatiota. Saatte enemmän kuin ennusteita siitä mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua. Vastaanotatte energeettisiä lähetyksiä, joita me lähetämme, jotka auttavat teitä nostamaan tietoisuuttanne. Joten kuvitelkaa miltä se tuntuisi jos me istuisimme stadionilla, joka on täynnä muita ihmisiä, jotka kuuntelevat fyysisiä avaruusolentoja, neliulotteisia olentoja, jotka voivat kertoa omista kannoistaan.

Kuvitelkaa miten paljon energiaa välittyisi ja absorboituisi yhdessä sellaisessa kokoontumisessa, ja sellaisia olisi monia käynnissä samaan aikaan. Siksi me kannatamme avoimen kontaktin tapahtumista ennemmin kuin myöhemmin. Koska me olemme nähneet miten hyvin te vastaanotatte meidät, ja me tiedämme että monet muut Maapallolla ovat valmiita vastaanottamaan fyysisesti avaruusolentoja ja heidän viisauttaan ja tietoaan. Mikä tärkeämpää, saisitte heidän korkeampaa värähtelyään, ja se on jotain mihin teidän tulee kiinnittää huomiota aina. Keskittykää siihen mikä on värähtelyltään korkeampaa, ja teidät tullaan näkemään valmiina neliulotteisille avaruusolentoystävillenne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Täysi ET-kontakti, UFOjen massahavainnot & ykseys

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tarkastelleet tänä aikana ihmiskunnan vastassa olevia mahdollisuuksia, ja meidän pitää sanoa, että me olemme erittäin tyytyväisiä niihin aikalinjoihin, joita te olette kasanneet. Me tiedämme, että niin moni teistä jatkaa avaruusolentokontaktin haluamista, ja me haluamme sanoa teille, että se tapa jolla te kaikki olette käsitelleet itseänne viime aikoina on tuonut teidät lähemmäksi tuota aikaa, jolloin teillä on täysi, avoin avaruusolentokontakti, kaikille.

Teitä on monia, joilla on ollut omia kohtaamisia, teidän omia kokemuksia, ja te olette tehneet hyvää työtä totutellessanne kohtaamienne avaruusolentojen energioihin, niin että uusia suunnitelmia kehitellään avaruusalusten havaitsemiseksi taivallanne. Teillä tulee olemaan enemmän kokemuksia, joissa ihmiset tulevat yhteen havainnoimaan niinkutsuttuja UFOja taivaalla ja ihmettelemään niiden kauneutta ja liikkeitä. On totta, että todisteet Maan ulkopuolisesta elämästä tulevat yhdistämään ihmiskollektiivin, koska te kaikki alatte nähdä toisenne yhtenä rotuna, ja se on tärkeää ihmiskunnalle.

On niin tärkeää, että jätätte sivuun eronne ja tajuatte, että teillä kaikilla on samat tunteet, samat emootiot. Kykynne tuntea kytkee teidät todellisella tavalla toisiinne, energeettisesti. Ja niin, vaikka olisitte eri mieltä mielen tasolla, jos kävisitte oikeasti keskustelun tunteistanne, tajuaisitte että te kaikki olette samaa, ja kuitenkin ihanalla tavalla erilaisia ja monimuotoisia samaan aikaan. Me olemme puhuneet teille aikataulusta täydelle, avoimelle avaruusolentokontaktille aikaisemmin, ja me haluamme teidän tietävän, että te olette tuoneet itsenne lähemmäksi tuota kokemusta.

Te olette tuoneet itsenne lähemmäksi alusten massalaskeutumisia ympäri maailman, ja tämä johtuu siitä että pyydätte teidät yhteen tuovaa ihmiskokemusta, jotta voisitte panna syrjään mentaaliset erimielisyytenne niin, että voitte kaikki syleillä toisianne yhtenä ihmisrotuna, yhtenä ihmiskollektiivina, yhtenä kauniina ryhmänä olentoja, joilla on ihmiskokemus samaan aikaan samalla planeetalla. Alatte nähdä sen tuolla tavoin paljon suuremmassa mittakaavassa kun teillä on näköhavaintoja, ja tulette yhteen tarkkailemaan galaksin toiselta puolen tulleita ystäviänne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Meidän aivan erityisesti teitä varten kanavoimamme energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme ilahtuneita niistä energioista, joita te olette kanavoineet kaikki yhdessä korkeammilta tasoilta. Kun me kutsumme energiaa teidän puolestanne, ja sen jälkeen annamme sen virrata tietoisuuteenne Maatasolle, me elävöidymme. Me tunnemme laajenevamme. Me tunnemme olomme lähemmäksi todellista itseämme Alkulähteen Energiaolentoina. Me kutsumme teitä tuntemaan energiat, joita me olemme projisoineet teidän suuntaanne. Me olemme todistaneet niin monia teistä, jotka olette heränneiden kollektiivin keskellä, avautuvan meille ja muille korkeamman ulottuvuuden kollektiiveille ja ylösnousseille mestareille.

Olemme nähneet teidän antavan itsenne arkkienkeleiden ja niin monien muiden valossa ja rakkaudessa olevien olentojen käyttöön tässä universumissa, auttaaksenne niitä kuten te, jotka elätte polarisoidussa ympäristössä. Me haluamme teidän tietävän, että me hyödymme teidän auttamisestanne, koska me haluamme teidän ymmärtävän että te hyödytte muiden ihmisten auttamisesta. Te hyödytte energioiden levittämisestä ympärillenne, ja kun levitätte niitä ympärillenne, te osoitatte kollektiiveille kuten te itse, että te olette valmiitua vastaanottamaan enemmän.

Me kutsumme teitä täyttämään itsenne teidän lähettäessänne näitä kauniita korkeamman ulottuuvuden energioita, joita me olemme kanavoineet erityisesti teille. Me kutsumme teitä kaikkia tuntemaan Alkulähteen energian aktivaation soluissanne, chakroissanne ja koko kehoissanne. Tämä energia, joka on olemassa teidän muistuttamiseksi siitä keitä te todella olette, uusiutuu välittömästi kun jaatte sitä muille. Se ei mene koskaan vanhaksi. Sille ei ole mitään rajaa miten paljon sitä voitte kanavoida itsenne läpi ja kanssaihmisillenne, ja se mitä ihmisille tulee nyt muistuttaa enemmän kuin koskaan on totuus siitä, että he ovat ehdotonta rakkautta, että he ovat Alkulähteen Energiaolentoja, että he ovat kaikki se mitä on.

Kun te elätte äärimmäisen polarisaation aikaa, jossa ihmiset valitsevat puolia ja osoittelevat sormilla, te tarvitsette tuota muistutusta enemmän kuin koskaan. Teitä pitää muistuttaa siitä, että ei ole olemassa erillisyyttä. Ei ole ‘niitä’. On vain ‘Me’. Ja me olemme kaikki yhdessä Alkulähde, tutkien sitä keitä me olemme, muuttuen enemmän ja enemmän siksi mitä me olemme tuossa prosessissa ja nähden sen kuinka paljon me voimme rakastaa vihan, suvaitsemattomuuden, ennakkoluuloisuuden, naisvihan, homofobian, xenofobian ja kaiken muun keskellä, joka nousee pintaan juuri nyt teidän tutkittavaksenne.

Teidän ei tarvitse rakastaa noita asioita. Teidän ei tarvitse rakastaa noita ihmisiä samalla kun he sylkevät sitä mitä suuhun tulee. Te vain haluatte päättää olevanne rakkautta, säteillä rakkautta ja se on se mitä nämä meidän kanavoimamme energiat tarkoittavat. Ne auttavat teitä olemaan rakkautta kaiken hajaannuksen keskellä, jota teidän planeetallanne on näinä aikoina. Me pyydämme teitä tuntemaan nämä lähetykset ja tulemaan muistutetuiksi jokaisen päivän jokaisena hetkenä siitä, että te olette Alkulähteen Energiaolentoja.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”