Pyramidiasiantuntija tri. Carmen Boulter käy läpi hänen hämmästyttäviä uusia löytöjä muinaisilta paikoilta käyttäen satelliittiskannaustekniikkaa. Viitteitä on siitä, että Atlantiksen aikainen arkisto on löytynyt, mutta aiheesta on täydellinen arkeologinen pimento!
Tunnettu 1900-luvun alun meedio Edgar Cayce, joka tunnettiin ”Nukkuvana profeettana”, ennusti että todisteet Atlantiksesta ja sen kehittyneestä teknologiasta tulisivat joku päivä löytymään Gizan pyramidien alta, salaisesta kulkukäytävästä Sfinksin oikean tassun alta.
Egyptologia tottakai parjaa koko ideaa ”Kadonneesta sivilisaatiosta”, puhumattakaan siitä, että siellä olisi kehittynyttä teknologiaa. Huolissaan muinaisen Egyptin narratiivin käsissä pysymisestä tutkimuksia koitetaan suorittaa nyt Caycen narratiivia vastaan, ja Egyptin antiikkiministeri Zahi Hawass (nyt eläkkeellä) on jopa estänyt ja häirinnyt tutkimuksia niinkutsutussa ”arkeologisessa pimennossa”.
Tämä haastattelu tarkastelee kahden johtavan egyptologin tarinaa, joiden varhaiset kaivaukset saivat tukea Edgar Cayce -säätiön tutkimusrahastolta (Edgar Cayce Foundation’s Association for Research and Enlightenment, ARE). Eräs heistä oli aiemmin kirjoittanut kirjan Caycen ennustuksista, kuvaten sitä miten muinainen Egypti perustettiin Atlantikselta selvinneiden voimin.
Etsivätkö nämä arkeologit salaa Muinaista Arkistohallia, käyttäen hyväksi Caycen ennustuksia, samalla kun he julkisesti sanoutuivat irti entisestä sponsoristaan pysyäkseen virallisen egyptologian totuuden rajoissa?
Kuningatar Nefertiti ja Faarao Akhenaten
Tarina Akhenaten-faaraosta ja hänen vaimostaan Nefertitistä on egyptologien mielestä esitys siitä, että Amunin papisto oli rohkea pilkatessaan harhaoppista monoteistista ”hullua kuningasta”, sanoo Boulter. Hänen mukaansa todellinen tarina on paljon kiinnostavampi ja se liittyy Akhenatenin esoteeriseen tietoon muinaisen Egyptin perustamisesta.
Miksi papisto yritti riistää Akhenatenilta ja Nefertitiltä paikkansa historiassa? Oliko Nefertiti kykeneväinen pakenemaan, salaamaan muinaisen tiedon Egyptin atlantislaisesta menneisyydestä ja Maan ulkopuolisesta alkuperästä omaan hautaansa?
Ratkaiseeko Boulterin viimeisimmät arkeologiset löydökset tämän muinaisen mysteerin lopullisesti? Tässä on Dark Journalist Daniel Liszt ja tri. Carmen Boulter – tätä episodia et halua missata!
Randall Carlson on geologi, suunnittelija, antropologi ja historioitsija. Hän on erikoistunut pyhään geometriaan, muinaisiin sivilisaatioihin, ilmastoon ja ympäristön muutokseen, myytteihin, legendoihin, kosmisiin sykleihin ja katastrofeihin.
Hän on Nuoremman dryaskauden hypoteesin kannattaja, ja hän on teoretisoinut muinaisten kehittyneiden ihmissivilisaatioiden sukupuutosta.
Dailygrail selittää että allaoleva video ottaa ääniraidan (ja jotain videopätkiä) eräästä Randallin luennosta, ja yhdistää sen piirroksiin ja leikevideoihin elävöittämään hänen sanomaansa.
Luennossa Randall puhuu siitä miten Maapallolla on ollut useita apokalyptisiä tapahtumia viimeisen 150 tuhannen vuoden aikana — aika jonka ’modernit ihmiset’ ovat olleet olemassa — ja ne näyttävät tapahtuvan tasaisin, syklisin väliajoin.
Me olemme kirjaimellisesti rakentaneet oman maailmamme omassa yhteiskuntajärjestyksessämme entisten maailmojen raunioiden päälle.
Intia on yksi maailman vanhimmista kulttuureista. Viime aikoina Intian maine on vahvistunut joistain huikaisevista löydöistä, joita on tehty useissa Biharin alueen luolissa.
Intia on maa, jossa voi löytää joka päivä temppeleitä ja artefakteja, jotka ovat niin kehittyneitä löydöksen ikään nähden että tiedemiehet eivät voi niitä selittää.
Muistatko Padmanabhaswamin temppelin tai Weerahhadran temppelin, joissa lähes 2000 vuotta vanha kuva polkupyöräilijästä näkyy kaiverrettuna eräälle temppelin seinistä?
Barabarista ja Nagarjunasta on löydetty kaksi keinotekoista bunkkeria, jotka molemmat sijaitsevat Biharin alueella.
Tutkijoiden mukaan nämä bunkkerit on rakennettu 2600 vuotta sitten.
Sisältä löytyneiden kirjoitusten mukaan vaikuttaa siltä, kuin täällä olisi asunut jonkin sortin askeettinen buddhalainen tai hindulainen.
Bunkkerien rakennusta koskevat yksityiskohdat ovat äärimmäisen kiinnostavia. Viimeistelyt ovat täydellisiä. Täydelliset leikkaukset ja kulmat kivissä.
Ottaen huomioon sen miten jättiläismäisiä nämä bunkkerit ovat, ne on ollut lähes mahdoton valmistaa tuon ajan teknologialla.
Nämä yksityiskohdat viittaavat tuntemattomaan kansaan tuohon aikaan. Mahdollisesti voi myös olettaa, että nämä bunkkerit on voitu rakentaa avaruusolentojen avustuksella.
Tutkijat kiistelevät bunkkerien tarkoituksesta, mutta kysymykseni on enemmänkin kuka ne on rakentanut?
Katso allaolevalla videolla lisää näistä suojista:
Professori Masato Sakain johtama tutkimusryhmä Yamagatan yliopistosta yhdessä Japanin IBM:n kanssa on löytänyt 143 uutta geoglyfiä, jotka kuvaavat ihmisiä, eläimiä ja muita omituisia olentoja kuten reptiliaanin näköisiä otuksia, jotka on kaiverrettu eteläisen Perun autiomaahan Nazcan linjojen vierelle.
Geoglyfeissä on kuvia ihmisistä, monenlaisia eläimiä (mm. lintoja, apinoita, kaloja, käärmeitä, kettuja, kissoja ja kameleita) ja omituisia olentoja. Kaikki nämä kuviot on luotu poistamalla mustaa kiveä, joka peittää maan, ja näin paljastaa valkoisen hiekan alta. Ne on löydetty vuosien 2016 ja 2018 välillä.
Ne on identifioitu kenttätyönä ja analysoitu korkean resoluution 3D-datan ja ilmakuvauksen avulla. Uskomatonta kyllä, yksi geoglyfi erityisesti löytyi ainoastaan keinoaälyn avulla, ilman ihmistyötä, mikä tekee siitä ensimmäisen tekoälyn löytämän geoglyfin. Teknologia avustaa arkeologeja, ja löydökset varmistetaan sen jälkeen käymällä paikan päällä tutkimassa.
Biomorfisten geoglyfien ajatellaan olevan vuosilta 100 eKr. – 300 jKr.
Muinainen intiaanilegenda kertoo kolmentoista kristallipääkallon olemassaolosta. Pääkalloilla on legendan mukaan suuria voimia. Tarina kertoo, että ennen muinoin ihmisiä eli 12 planeetalla, ja jokaista planeettaa esitti yksi pääkallo. Kolmastoista pääkallo kytkeytyy kaikkiin muihin kalloihin. Pääkalloissa on salaista tietoa ihmiskunnan menneisyydestä ja kohtalosta.
Legendan mukaan pääkallot voidaan löytää suuren hädän hetkellä, ja silloin ne ovat suuressa roolissa ohjaten ihmiskuntaa oikealle polulle. Siihen mennessä meidän olisi ollut (henkisesti) kypsyttävä tarpeeksi, että kalloissa oleva voima ei nujerra meitä.
Anna Le Guillon Mitchell-Hedges löysi ensimmäisen kristallipääkallon vuonna 1924. Hän oli brittiläisen sekkailijan ja kirjailijan, F.A. Mitchell-Hedgesin tytär. Tutkiessaan Lubantuumin — ”Romahtaneiden Kivien Kaupungin” — raunioita nykypäivän Belizessä hän törmäsi alttariin suuressa temppelipyramidissa. Alttarin takana piilossa oli kristallipääkallo. Vaikka se löydettiin Maya-paikasta, Anna ja monet muut sen olevan peräisin jostain muualta, ja se ei välttämättä ole peräisin edes Maapallolta. Mayat ovat saattaneet vain olla pääkallon omistajia, eivätkä sen tekijöitä.
Tämän löydöksen jälkeen pääkallo on ollut arkeologisten kiistojen kohteena. Kukaan ei voi sanoa varmaksi missä ja milloin se on tehty, ja mitä tarkoitusta varten. Tästä huolimatta monet ovat väittäneet sillä olevan mystisiä voimia, ja tarinat tämän kiinnostavan esineen ympärillä ovat täynnä omituisia ja epätavallisia ilmiöitä.
Anna eli kypsään 100 vuoden ikään, ja hän sanoi pitkän iän salaisuuden olevan hänen hallussaan olevassa pääkallossa. Hän sanoi, että hän eli terveenä ja onnellisena, kiitos kristallipääkallon.
Vuosien mittaan eri ihmiset tulivat kontaktiin pääkallon kanssa, ja monet ovat raportoineet, että se on kommunikoinut heille ja pitänyt heitä turvassa monin tavoin. Eräät näistä henkilöistä ovat saaneet mahdollisuuden olla pitkiä aikoja artifaktin kanssa, ja he ovat väittäneet sillä olevan auran. Joskus pääkallosta on heidän mukaansa kuulunut miellyttäviä hymnejä. Pääkallo on puhunut ja laulanut, aivan kuten legenda kertoo.
Joskus se välitti visioita ja sadat miehet ja naiset ovat sanoneet, että he ovat todistaneet uskomattomia tapahtumia menneisyydestä ja tulevaisuudesta, kuten kuvia pyhistä paikoista ja muinaisista rituaaleista, sekä tilanteita Maapallon muinaishistoriasta. He näkivät ajan kuluvan, merien nousevan ja laskevan, mannerten liikkuvan, tuhoutuvan ja luodun uudestaan. Toinen yleinen kuva oli avaruusalus matkaamassa tähdissä.
Kristallipääkallojen uskotaan olevan perua Atsteekeilta. Anna väitti hänen olevan ainakin niin vanha kuin Maya-kulttuuri, mahdollisesti jopa vanhempikin, ja perua avaruudesta. Atsteekit ja Mayat kulttuureina olivat kehittyneitä monilla tavoin ja varsin lyhyessä ajassa. He mietiskelivät tähtitaivasta ja heillä oli suuri kosminen mytologia. Heillä oli monimutkaisia kalentereja ja he laskivat tähtien ja planeettojen liikkeitä. Pääkallo myös toimi keskeisenä teemana heidän pyhissä kalentereissaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan Mayat väittivät heidän esi-isiensä tulleen tähdistä.
Monet kysymykset koskien kristallipääkalloa kaipaavat vastauksia. Annan kristallipääkalloa tutki ensimmäisen kerran 1970-luvulla taidekonservaattori Frank Dorland. Sen ikää ei voitu määrittää radiohiilitutkimuksin, sillä se oli tehty kvartsista ja näin siinä ei ole hiiltä. Dorland ei löytänyt jälkiä naarmuista, jotka olisivat kertoneet metallityökalujen käytöstä. Kvartsin Mohsin kovuus on 7 (timantin on 10). Mutta kvartsia ei voi kaivertaa alkeellisilla työkaluilla edes silloin vaikka heillä olisi ollut timanttikärki, sillä se olisi rikkonut koko kallon siruiksi.
Dorland sanoi, että kallo on voitu kaivertaa sen karkeaan muotoon ja sitten hiekalla ja muilla karkeilla pinnoilla hioa sitä. Tämä prosessi olisi kuitenkin kestänyt jopa 300 vuotta saada aikaan kallon nykyisillä yksityiskohdilla. Hewlett-Packard tutki kallon ja totesi, että sen irroitettava alaleuka on tehty samasta vasenkätisestä kasvavasta kvartsikiteestä. Kysymyksiä jäi enemmän avoinaiseksi kuin mitä niihin vastattiin.
Kallo osoittautui haastavaksi perinteiselle tieteelle, sillä sen alkuperästä, iästä tai roolista ei ole mitään tietoja. Tieteentekijät Hewlett-Packardilla eivät hyväksyneet vaihtoehtoista selitystä. Materiaalinvalinta on kiinnostava fakta, sillä kvartsilla on mielenkiintoisia sähköisiä ominaisuuksia, nimittäin pietsosähköisyys. Tämä mahdollistaa aineen sähkövarautumisen, kun sitä jännitetään mekaanisesti.
Onko tämä lisä kallon jo mystiselle luonteelle vaiko ei? Kristallipääkallo, jonka ikä ja alkuperä on tuntematon, jolla on myös kyky varata sähköä ja oskilloida tietyllä ja tarkalla taajuudella? Se on todellakin jo jotain. Sivuhuomautuksena kvartsia käytettiin tietokoneiden lastuissa johtuen sen pietsosähköisestä ominaisuudesta. Voisiko kristallipääkallo olla informaation talletusjärjestelmä tai jopa kosminen puhelin?
Amerikan intiaanilegenda sanoo, että avaruusolennot ovat luoneet kristallipääkallot. Oikeuslääketieteellinen kasvojen rekonstruktiotekniikka oli käytössä pääkallon replikaan ja tästä syntyneet kasvot kuuluivat vaaleaihoiselle naiselle. Skeptikot ovat pitäneet tätä todisteena siitä, että kallo on feikki, joka on tehty Euroopassa 1900-luvulla.
Mutta samaan aikaan meidän pitää ottaa huomioon ne asiat, joista on tässä artikkelissa puhuttu. Monet kulttuurit ympäri maailman ovat legendoissaan, mytologioissaan ja uskonnoissaan pitäneet keskeisenä vaaleaihoista, valkopartaista jumalaa, jonka hipiä on valkoinen. Se voi olla yhteensattumaa tai kaukaa haettu oletus, mutta imperiumeja on rakennettu ja tuhottu vähemmästäkin.
Linda Moulton Howe on työskennellyt kaksi vuotta silminnäkijän kanssa, joka sanoo nähneensä jotain uskomatonta Etelänapamantereella, nimittäin jättiläismäisiä rakennelmia syvällä Antarktiksen jäässä.
Arkeologit ovat löytäneet rakenteista vain pienen osan, loppu on hautautuneena jään alle, joka jatkuu todella syvälle. Maan pinnalta tutkalla on havaittu rakennelman olevan kahdeksankulmion muotoinen, arviolta 62 eekkeriä pinta-alaltaan.
Graham Hancock puhuu siitä miten dogmaattisuus arkeologiassa on siivonnut maton alle 130 tuhatta vuotta ihmiskunnan historiaa Amerikassa, ja todisteita kehittyneistä sivilisaatioista, jotka ovat eläneet Amerikassa tuhansia vuosia sitten.
Tällainen haastaa kolonialistiset narratiivit kehittymättömistä alkuasukkaista, jotka eivät kyenneet korkeakulttuuriin.
Arkeologit löytävät muinaisia raunioita ympäri maailman, mutta näiden paikkojen rakentamiseen käytetty teknologia on paljon kehittyneempää kuin tiedemiehet ovat olettaneet. Itse asiassa, nämä muinaiset rakentajat käyttivät tekniikoita, joita rakentajilla nykypäivänä olisi vaikeaa toisintaa.
Useissa Ancient Aliensin jaksoissa, modernit ekspertit ovat käyneet läpi joitain muinaisten avaruusolentojen paikkoja, jotka edelleen jättävät meidät hämmentyneiksi. He ovat kommentoineet monimutkaisia arkkitehtonisia suunnitelmia ja verranneet teknologiaa, joka oli tuohon aikaan saatavilla, nykypäivän kehitykseen — ja mitä ilmeisimmin — kaikki ei nyt sovi yhteen.
Katselijoille on käynyt selväksi lähes heti, että näiden temppelien rakentaminen olisi vaikeaa jopa nykypäivän teknologisilla saavutuksilla. Ancient Aliensin asiantuntijat, kuitenkin, uskovat esi-isillämme olleen paljon syvempi ymmärrys sekä rakentamistekniikoista että ilmailuteknologiasta kuin mitä meillä on nykyään — kiitos avaruusolentojen.
Teoreetikot epäilevät tuon tiedon lähteen olevan peräisin avaruusolennoilta, jotka ovat vierailleet Maapallolla toisesta galaksista. Ei voi muuta kuin ihmetellä onko esi-isiemme teknologinen tieto peräisin Maan ulkopuoliselta taholta. Ja koska me emme voi uusintaa sitä mitä muinaiset rakensivat ikuisuuksia sitten, miten ihmeessä he kykenivät rakentamaan nämä kaupungit käyttäen ainoastaan karkeita työkaluja, jotka heille oli tarjolla tuohon aikaan?
Paikat kuten Monte Alban — muinainen kaupunki Oaxacassa, Meksikossa — oli yhteen aikaan Zapotec-kulttuurin keskipiste 100-luvulta e.Kr. 8. vuosisadalle j.Kr. Se mikä tekee tästä kaupungista niin mielenkiintoisen on siitä jääneet rauniot ja niiden arkkitehtuuri.
Monte Albanin rakentamiseen käytetyt kivipaadet leikattiin ja sulatettiin tiettyjen matemaattisten yhtälöiden mukaan. Nuo paadet kasattiin niin tiiviiksi yhteen, että välikköjä paasien välillä tuskin oli. Sellainen tarkkuus on vaikeaa jopa nykypäivän standardein, joten miten oli mahdollista, että esi-isämme saivat tuon kaiken aikaan alkeellisemmilla työkaluilla?
Toinen esimerkki selittämättömästä muinaisesta arkeologiasta voidaan löytää Jupiterin temppelistä Baalbekissa, Libanonissa. Se on kaksi tuhatta vuotta vanha temppeli, joka on omistettu jumalten kuninkaalle itselleen: Olympuksen Jupiterille.
Temppeliä pidetään uniikkina sen suurien pilarien takia, pääosin koska rakenne seisoo kolmen tuhannen tonnin kivipaasien päällä. Saadaksemme paremman kuvan — Stonehengen pilarit painavat tuosta noin neljäskymmenesosan. Joten, miten ne nostettiin tuonne ja miten ne liikuteltiin paikalle?
Pinkistä graniitista leikatut pilarit oletettavasti on tuotu Aswanin louhimosta Egyptistä, yli 1400 kilometrin päästä. Tämä pakostakin saa kysymään miten kolmen tuhannen tonnin graniittipilarit siirrettiin puolitoista tuhatta kilometriä?
Muinaiset tiedemiehet keksivät lentämisen tuhansia vuosia sitten
Sen lisäksi, että he kehittivät huippuunsa muinaiset rakennustekniikat, muinaiset esi-isämme ovat nähtävästi myös osanneet lentää.
Vuonna 1898 löydettiin kaiverrettu puinen lintukeppi Saqqaran haudasta Egyptissä. Se, mikä tästä löydöksestä tekee mielenkiintoisen, on että löytö ei näytä linnulta. Se näyttää enemmänkin pienoismallilentokoneelta, koska sillä ei ole höyheniä tai pyrstöä vaan se näyttää lentokoneen peräsimeltä.
Pienoismallissa oli hieroglyfejä, joissa luki ”Amonin lahja” ja se löydettiin kolmen papyruskäärön kanssa, joissa luki ”Haluan lentää”. Saqqaran lintu on 2200 vuotta vanha. Kuitenkin Egyptillä ei ollut teknologiaa tuolloin, eihän? Oliko? Mistä lintu tuli? Ja mikä on ollut linnun esikuva?
Lennetään Egyptistä Atlantin yli 11 tuhannen kilometrin päähän Kolumbiaan, Tolimaan. Kymmenet viisisenttiset kultahahmot nimeltään Quimbayan (Toliman) lentokoneet löydettiin haudasta. Se mikä on ihmeellistä näissä hahmoissa on, että ne näyttivät moderneilta suihkuhävittäjiltä, ja sen lisäksi aerodynaamisesti oikeilta.
Kaksi saksalaista ilmailuinsinööriä, Peter Belting ja Conrad Lubbers, rakensivat suuremmat versiot malleista vuonna 1994. He eivät muuttaneet mitään figuriinien fyysisistä ominaisuuksista kun he rakensivat niiden suuremmat versiot. He halusivat vain näyttää, että figuriinit olivat aerodynaamisesti oikeita. Mikä osoitettiin kun he kykenivät saamaan mallikoneet lentoon.
Mistä Tolimat saivat tietonsa lentävistä koneista ja miten he kykenivät ne rakentamaan? Kehittivätkö nämä kulttuurit tietonsa toisistaan riippumatta ja sitten jotenkin me kadotimme pätkän kehityshistoriaamme? Vai saivatko muinaiset apua Maan ulkopuolisilta?
Lisätodisteita voidaan löytää Kebra Nagastista, Salomon dynastian etiopialaisesta käännöksestä. Siinä teksti mainitsee kuningas Salomon lentäneen taikamatolla, joka oli 18 metriä leveä ja 18 metriä pitkä. Hän ilmeisesti antoi jopa Sheban kuningattarelle oman lentävän mattonsa.
Kebra Nagastin mukaan hän toistuvasti lensi eri paikkoihin taikamatollaan. Tämä taikamatolla lentämisen konsepti tuhannen ja yhden yön tarinoissa kerrotaan vielä nykypäivänäkin — joka voi olla tarkka kuvaus Salomonin lentokoneesta.
Teoriat sikseen, me emme siltikään ole lähempänä sitä että olisimme oppineet mistä taikamatto tuli ja ohjastiko Salomo sitä itse. Kummin päin vain, tämä muinainen tarina herättää joukon kysymyksiä.
Graham Hancock on vuosikymmenten ajan kyseenalaistanut faktoja, jotka liittyvät ihmiskunnan yrityksiin paljastaa valtavirran arkeologian epäonnistumisia.
Hän puhuu siitä miten dogmatismi arkeologiassa on sivuuttanut 130 tuhannen vuoden ihmiskunnan historian Amerikoissa, ja todisteet kehittyneistä sivilisaatioista, jotka ovat eläneet Amerikoissa tuhansia vuosia sitten, jotka haastavat siirtomaavaltojen narratiivit sivistymättömistä alkuasukkaista joilla ei ole korkeakulttuuria.
Etelä-Amerikan kansat kertovat myyttejä Suuresta Tulvasta ja sen ympärillä tapahtuneista tapahtumista.
Koillis-Brasiliassa elävä Ipurina-kansa säilyttävät yhtä eleganteimmista myyteistä tuohon tapaturmaan liittyen:
”Kauan sitten Maapallolla oli suuri tulva. Tämä tapahtui kun aurinko, suuri pata täynnä kiehuvaa vettä, kaatui.”
Tästä etelämmäksi mentäessä Chilen alkuperäiskansa, araucanialaiset, muistavat traumaattisen muiston:
”Tulva oli seurausta tulivuoren purkautumisesta, jota seurasi voimakas maanjäristys, ja aina kun on maanjäristys, alkuperäisasukkaat juoksevat vuorille. He pelkäävät, että maanjäristyksen jälkeen meri voi jälleen hukuttaa maailman alleen.”
Kuten araucanialaiset, Inkat olivat pelosta jäykkiä siitä, että aurinko kertoisi maailman tuhoutumisesta.
Vuoden 1555 espanjalainen kronikka puhuu tästä huolenaiheesta:
”…[kun] oli auringon- tai kuunpimennys, intiaanit itkivät ja vaikeroivat suuressa hämmingissä, miettien sitä että heidän aikansa on tullut ja Maa tuhoutuu…”
Perulainen tunnettu historioitsija Garcilaso de la Vega, espanjalaisen konkistadorin ja Inka-prinsessan poika, pyysi Inka-setäänsä kertomaan hänelle tarinan hänen kansansa alkuperästä. Miten Titicaca-järvi muuttui heidän sivilisaationsa lähteeksi?
Setä kertoi:
”…viime aikoina koko tämä alue jonka näet oli täynnä metsää ja pöpelikköä, ja ihmiset elivät kuin villieläimet ilman uskontoa tai hallintoa, ei kaupunkeja eikä taloja, ilman maanviljelystä ja vaatteiden käyttämistä… [auringon jumala lähetti pojan ja tyttären]… antamaan heille säännöt ja lait miten elää järkevästi ja sivistyneesti, ja opettamaan heitä elämään taloissa ja kaupungeissa, kasvattamaan maissia ja muita satokasveja, pitämään eläimiä ja käyttämään Maan hedelmiä rationaalisina olentoina…”
Nämä ”jumalat”, jotka toivat maanviljelyksen Titicaca-järven läheisyyteen, kuvattiin tulleen ”etelän mailta” välittömästi ”tulvan jälkeen”.
Toisin sanoan, maanviljelyn toi Titicaca-järvelle ihmiset jotka jo hallitsivat tuon taidon, jotka selvisivät luonnonmullistuksesta, ja jotka ovat saattaneet saapua muista maista, mahdollisesti kuuluisasta Atlantiksen alueelta, jonka on sanottu tuhoutuneen tulvassa.
Sana ”Inka” tarkoittaa ”Auringon poikaa”, ja se on titteli joka alunperin kuului vain keisarille.
Säilyttääkseen kulttuurinsa konkistadorien hävitykseltä, Inka Manco II lähti pois pääkaupungista Cuzcosta vuonna 1536 ja vetäytyi kauas Andeille. Hän otti mukaan kolme poikaansa, jokaisesta tulisi vuorollaan Inka, ja he kärsivät verisistä kohtaamisista espanjalaisten kanssa.
Manco II valitsi vuorenhuipun, josta näki Urubamban laaksoon, jonne rakentaa palatsinsa. Pizarro, espanjalaisten valloittajien johtaja, ei koskaan kyennyt löytämään tätä salaista piilopaikkaa, ja sen olemassaolo on kiehtonut niitä jotka häntä seurasivat. Kaikki, jotka ovat yrittäneet löytää kadonneen kaupungin, ovat epäonnistuneet.
Myöhemmin samalla vuosisadalla kaksi munkkia, Veli Marcos ja Veli Diego, jälleen etsivät sen sijaintia. Veli Marcos oli täynnä ” …halua etsiä sieluja jotka eivät olleet kohdanneet yhtäkään saarnaajaa ja jossa evankeliumia ei oltu kuultu”, ja hän matkasi lääkärisanansaattajan Veli Diegon kanssa, joka tuli kuuluisaksi paikallisten ihmisten keskuudessa ja hänestä tuli kuninkaallisten Incojen suosikki.
Nämä kaksi munkkia perustivat luostarin Puquiuraan Vitcosin lähelle, ja heitä kiinnosti Inka-tarustot ”Auringon neitsyistä” jotka asuivat kuuluisassa kaupungissa nimeltä ”Vanha Vilcabamba”.
Kaupunki vuorilla sanotaan olleen ”velhojen ja iljetysten mestareiden” asuttama.
Päivittäin nämä kaksi munkkia yrittivät taivutella Inkaa paljastamaan tämän kaupungin sijainnin. Lopulta hän suostui viemään heidät, ja kolmen päivän päästä he saapuivat suurten vuorenkielekkeiden juurelle, jotka törröttivät vieläkin korkeammalle taivaalle.
Viikkojen ajan munkit saarnasivat ja opettivat alkuperäiskansalle, joka eli linnakkeessa poissa silmistä ja kuuloetäisyydeltä. Heitä kiellettiin astumaan sen enklaaviin siitä pelosta, että he oppisivat jotain sen riittejä, seremonioita ja sen tarkoituksen.
Veljet Marcos ja Diego lopulta tajusivat, että heitä ei koskaan päästettäisi sinne sisään.
Neljä vuosisataa myöhemmin vuonna 1911 amerikkalainen historioitsija ja tutkimusmatkailija Hiram Bingham (1875-1956), löysi kadonneen Inka-linnakkeen rauniot, jotka olivat Machupicchu-vuoren suojassa. He uskoivat [tuohon aikaan] että he olivat löytäneet kadoksissa olleen ”Vanhan Vilcabamban” kaupungin, ja he löysivät useita luurankoja, pääosin naisten, jotka myöhemmin lähetettiin tohtori George Eatonille Yalen yliopistoon.
Professori totesi, että jäännösten joukossa,
”ei ollut yhtäkään rotevaa miessoturia, oli muutama naismainen mies joka olisi hyvin voinut olla pappi, mutta suuri enemmistö luurangoista oli naisia…”
Miksi Inka-linnakkeesta löytyi niin paljon naisia Macchu Picchu -vuorelta?
Incoille salainen pyhättö on hyvin saattanut olla maansisäinen enklaavi, jonne pääsee kaupungin kautta tunneliverkostoa pitkin, jonka sanotaan kulkevan ristiin rastiin koko Etelä-Amerikan läpi. Jos toinen tulva tulisi, pyhättö josta on salainen pääsy turvalliseen paikkaan voisi hyvin toimia hukkuneen maailman uudelleen asuttamista varten.
Kirjassaan ”Lost City of the Inkas” Bingham kuvaa erään talvipäivänseisauksen aikaan suoritetuista rituaaleista, joka ritualistisesti pani auringon liekaan kiinni Maahan.
”Intiwatana-kivi”, joka sijaitsee Macchu Picchun pyramidin luona, on hyvin voinut olla pystytetty ”energeettiseksi siteeksi auringon ja Maan välille”.
Legenda kertoo ”mystisestä nuorasta” joka sitoo Maan aurinkoon ”ohjaten sen taivaan poikki” pitääkseen sen kurssilla.
”Auringon vetokoukku” on hyvin voinut olla maaginen väline, jota on ritualistisesti käytetty ohjaamaan auringon kulkua ja estetty muinaisen mullistuksen uusiutuminen. Jos näin, silloin aurinkomegaliitin mystinen ilmaantuminen (joka tunnetaan nimellä Aurinkokivi) ympäri maailman on hyvin voinut esittää muinaista yritystä turvata auringon polku Suuren Tulvan jälkeen. Lieassa oleva aurinko ei pysty saamaan aikaan uutta mullistusta jossa maankuori liikkuu. Maa olisi paljon turvallisempi paikka taas yhden vuoden ajan.
Tämä pakkomielle auringon polun tasapainottamisesta löytyy Lounais-Amerikasta myös.
Anasazien raunioilla (Navajojen kielen sana joka tarkoittaa ”muinaisia”) on kuuluisia asuinpaikkoja kielekkeillä sekä aurinkotulia.
Chaco Mesa New Mexicossa on paikka jossa on kaikkein huikeimpia aurinkomegaliitteja — kolme kivipalkkia, joista jokainen painaa pari tonnia, jotka ovat aseteltu niin että auringon valo osuu spiraaliseen kalliopiirrokseen, joka merkkaa kesä- ja talvipäivänseisausten tarkat paikat, sekä kevät- ja syyspäiväntasauksen.
Amatööri-muinaisastronomi ja taiteilija Anna Sofaer löysi kivimuodostelmat vuonna 1977. Tämä aurinkokalenteri tunnetaan myös nimellä ”aurinkotikari” johtuen kuviosta joka muodostuu kun auringonvalo osuu kalliopiirroksiin juhannuksena.
Sofaer nimitti merkkejä ”aurinkotikariksi”, mutta se on itse asiassa voinut toimia myös Anasazien vastineena Incojen auringon vetokoukulle.
Jos näin, niin olisi tarkempaa nimittää tätä ”aurinkonuoraksi”, joka on suunniteltu estämään auringon liikkuminen miten sattuu tai ainakin tarkkailemaan sen kulkua, jotta varmistettaisiin se että kaikki on kunnossa. Pelko auringon karkaamisesta tai taivaan tippumisesta niskaan muuttui globaaliksi painajaiseksi niille, jotka selvisivät maankuoren viime liikkeistä.
Kaikissa neljässä maankolkasta kuulee saman tarinan.
Aurinko poikkeaa sen normaalilta polulta, taivas putoaa niskaan.
Maa järkkyy maanjäristyksistä ja pian suuret vesimassat täyttävät maan.
Sellaisesta epäonnesta selviytyneet tekisivät mitä tahansa estääkseen sen tapahtumisen uudelleen.
He elivät magian ajalla, oli luonnollista ja tarpeen rakentaa laitteita jolla rauhoitella auringonjumalaa ja kontrolloida tai tarkkailla sen polkua.
Mutta miksi taivas putosi niskaan?
”Pysyköön aurinko nuorena miehenä,
kuu nuorena naisena,
älköön maa järkkykö –
olkoon Rauha!”
.
