Edinburghin yliopiston tutkijaryhmä on löytänyt viitteitä komeetan osumasta maapallolle suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin planeetalla on eletty nuorempaa Dryas-aikaa eteläisessä Turkissa.
Aikaisempi todistusaineisto Grönlannista kerätyistä jääytimistä viittaa siihen, että komeetan isku on voinut johtaa nuoremman Dryas-kauden alkamiseen — maapallon kylmempään aikakauteen joka kesti noin 1000 vuotta.
Toinen evidenssi viittaisi myös siihen, että kylmempi aikakausi sai aikaan ihmisryhmien yhteenliittymisen viljan kasvattamiseksi, joka johti maanviljelyn kehittymiseen, mikä taas sitten johti suuriin harppauksiin teknologisissa ja yhteiskunnallisissa innovaatioissa, esim. neoliitiseen sivilisaatioon. Tutkijat kuvaavat julkaisussaan sitä kuinka he löysivät Göbekli Tepen, vanhimman tunnetuimman temppelipaikan, kivipaadesta todistusaineistoa joka viittaisi samoihin havaintoihin kuin jääytimien havainnot — että komeetta osui maapallolle suurinpiirtein 10,950 e.Kr.
Aiemmin tuntematon egyptiläien pyramidi, joka on noin 3700 vuotta vanha, on löydetty muinaiselta hautapaikalta eteläisestä Kairosta.
Kuvat: Egyptin Antiiikkiministeriö
Pyramidin sijainti on pohjoiseen niinkutsutulta Taitetulta pyramidilta, joka oli kuningas Sneferun rakentama noin 2600 e.Kr.
Juuri löydetty pyramidi ajoittuu 13. dynastian aikaan, egyptiläisen Ahram-verkkosivuston mukaan, ja se sijaitsee Dahshurin nekroopliksessa, alueella Niilin länsirannalla, joka on rakennettu kuningasperheen hautapaikaksi, raportoi RT.
Kuningas Sneferun Taitettu pyramidi on tulkittu olevan ensimmäisiä yrityksiä pyramidin rakentamisessa maanpäälliseksi hautapaikaksi Egyptissä.
Edinburghin yliopiston School of Geosciences’n tieteilijät ovat havainneet tunnelien ja luolastojen verkoston Glimertonin kaupungin alla Edinbufghin lähestöllä olevan paljon suurempi kuin aiemmin on luultu. Tärä voisi viitata maanalaisen druiditemppelin olemassaoloon.
Druidi (walesinkieltä) on korkea-arvoisen asiantuntijaluokan jäsen muinaisissa kelttikulttuureissa. Vaikka heidät muistetaan parhaiten uskonnollisina johtajina, he olivat myös lainoppineita, välimiehiä, perimätiedon säilyttäjiiä, lääketieteen ammattilaisia ja poliittisia neuvonantajia.
Aikaisimmat tunnetut viittaukset druideihin ovat neljänneltä vuosisadalta, ja vanhimmat yksityiskohtaiset kuvaukset ovat peräisin Julius Caesarin Commentarii de Bello Gallico:sta (50-l.).
Seuraavalla videolla UFOmania tarjoaa lisätietoja mystisestä tunneliverkostosta.
Tri. Semir Osmanagić, Bosnian pyramidien löytäjä, selittää kuinka hän on tehnyt toisen mielenkiintoisen löydön joka sekä muuttaa Euroopan mantereen historian että samalla koko planeetan historian.
Seisovien aaltojen uskotaan liikkuvan nopeammin kuin valo, eivätkä ne menetä energiaa niiden ohittaessa kosmisia kappaleita. Seisovien aaltojen löytäminen Bosnian pyramidin huipulta osoittavat todeksi jotain mistä käytetään nimeä kosminen verkko tai kosminen internet, joka sallii välittömän intergalaktisen kommunikaation koko universumin läpi, kirjoittaa tri. Osmanagić.
Lorestanin provinssissa Iranissa kaivauksia suorittaneet arkeologit ovat tehneet merkittävän löydön. Tuhansia vuosia vanhoja artifakteja on löytynyt useita.
Kuva: Airjet.irKaikkein kiinnostavin löytö on kaksi metriä pitkän miehen jäännökset. Mies eli Sassanidien aikaan, jotka hallitsivat vuosina 224-651. Tämän jälkeen Iranin valtasi islamilainen kalifaatti.
Arkeologit ovat löytäneet myös Akhaimenidien ajalta peräisin olevia artefakteja, jotka menevät historiaa taaksepäin noin vuoteen 550 e.Kr., kunnes Aleksanteri Suuri otti alueen haltuun noin vuonna 330 e.Kr., jota seurasi Parthian aika.
Videon päivämäärä: helmikuu 2017
Löytöpaikka: Peru
Tämä avaruusolennon patsas havaittiin Perussa tällä viikolla. Se näyttää lisko-olennolta, sillä on samanlaiset kasvot kuin mitä Marsista löytyy. Monet liskojen kasvot ovat löytyneet Marsin pintamuodostelmista. Perulla pitkä historiansa UFO-havaintojen ja kontaktitapausten kanssa, joten on mahdollista että artisti on ollut eräs näistä joihin avaruusolennot ovat olleet yhteydessä, ja hän on joko tavannut tai saanut kuulla reptiliaani-avaruusolennoista. Merkit ovat ympärillämme, jos vain haluamme niitä nähdä.
Scott C. Waring
Video kertoo:
Mochicas piti iguanamiestä voimakkaana hahmona joka auttoi kuolleita manalaan, ja joka toimi elävien ja kuolleiden ihmisten maailmojen välisenä välimiehenä. Paseo Yortuque sijaitsee Chiclayo:n provinssissa Perussa, ja se tarjoaa esitysmuotoja jotka ovat omistettu muinaiselle Mochicalle. Näiden joukossa on Morropin, eli iguanamiehen patsas, entinen Moche-jumala, joka liittyy kuolemaan.
Vaikka Morrop onkin esitetty kuvanveistäjän nykyaikaisin käsittein, sen rakentaminen on perustunut kuvauksiin vanhasta Mochesta.
Tässä historiallisia paljastuksia täynnä olevassa maatajärisyttävässä haastattelussa Daniel Liszt ja tohtori Carmen Boulter keskustelevat Turkista löytyneestä salaisesta arkeologisesta alueesta, jossa muinainen egyptiläinen kammio on hämmästyttävän paljon Tutankhamonin haudan näköinen, ja se sisältää suuret määrät egyptiläisiä aarteita ja faarao Akhenatenin näköispatsaita, sekä eksoottista antiikkia Amarna-kaudelta.
Valokuvatodisteet tarjotaan yksinoikeudella jotta tuetaan väitteitä ehkä kaikkein tärkeimmästä arkeologisesta löydöstä, joka muuttaa ymmärryksemme historiasta ikuisesti!
Tämä uskomaton löytö olisi hämmästyttävä ja historiallinen jo pelkästään sen takia, että se sijaitsee Turkissa ja viittaa siihen, että kuningatar Nefertiti pakeni pienen seurakunnan kanssa hänen aviomiehensä kohtaloa korruptoituneden Amonin pappien käsistä.
Mutta tämä historiallinen löydös pitää sisällään vielä enemmän paljastuksia. Alustava testaus hautapaikan artefakteille kertoo siitä, että niiden ikä on noin 10000 eKr., mikä tuo täysin uuteen valoon Amarnan kuningasperheen iän.
Tähän kuuluu kuninkaallisia kuten Akhenaten, Amenhotep, Nefertiti, Hatshepsut ja Tutankhamon. Se herättää tärkeitä kysymyksiä muinaishistoriastamme, ja viittaisi siihen että Amarnan sukujuuret ovat Atlantiksen kuningaslinjoissa, ja se linkittyy kehittyneeseen henkiseen ymmärrykseen ja huikaiseviin psyykkisiin kykyihin.
Kuningatar Nefertiti ja faarao Akhenaten
Tarina faarao Akhenatenista ja hänen vaimostaan Nefertitistä on valtavirran egyptologien esittämä tavalla, jossa Amonin papisto oli urhea päästessään eroon monoteistisesta ”hullusta kuninkaasta”, sanoo Boulter.
Hänen mukaansa todellinen tarina on paljon kiinnostavampi ja se littyy Akhenatenin esoteeriseen tietoon muinaisen Egyptin perustamisesta. Miksi papisto yritti pyyhkiä Akhenatenin ja Nefertitin historiasta?
Kykenikö Nefertiti pakenemaan, piilottamaan muinaisen tiedon Egyptin atlantislaisesta historiasta ja eksoottisesta menneisyydestä salaiseen hautakammioon Turkissa? Juuri julkaistujen valokuvien mukaan vastaus kysymykseen on raikuva KYLLÄ!
Tohtori Boulter selittää että hänen uudet löydöksensä, intuitiivisen vaistonsa sekä asiantuntijuudensa tutkijana inspiroimana, paljastavat että korruptoitunut Amonin papisto yritti eliminoida kuningaslinjan Egyptistä ja tappaa faarao Akhenatenin ja hänen poikansa Tutankamonin, mutta että kuningatar Nefertiti pakeni Turkkiin heidän säälimätöntä petostaan.
Hän myös käy läpi mahdollisuutta että Akhenaten ja Nefertit olivat atlantislaisia yliluonnollisia olentoja jotka antoivat ihmiskunnalle uuden mystisen rauhan ja henkisen kehityksen filosofian.
Dark Journalist Daniel Liszt ja tri. Joseph Farrell erottelevat totuudenjyvät akanoista puhuessaan salaisesta tiedosta, muinaisista korkean teknologian ihmeistä ja nykyajan kilpajuoksusta löytää nämä ihmeet.
Farrell teoretisoi, että Suuri Pyramidi on paljon vanhempi kuin kirjoitettu historia, ja se pystytettiin alunperin jonkinlaiseksi superkehittyneeksi kosmologiseksi puolustusjärjestelmäksi, jolla on voima aiheuttaa suurta tuhoa maapallolla ja kosmoksessa erittäin monimutkaisten resonanssien avulla rakennuksen sisällä.
On kiistämätön tosiseikka, että viime vuosisadan aikana sadat tutkijat, fyysikot, geologit ja arkeologit ovat tutkineet ja panneet merkille uskomattoman tarkat matemaattiset kuviot tämän maailman muinaisen ihmeen sommittelussa ja rakenteessa.
Nämä kuviot viittaisivat kehittyneeseen tietoon astronomiasta, maapallosta, geologiasta ja geometriasta, jotka eivät todellakaan olleet saatavilla Egyptin sivilisaatiolle, ainakaan valtavirran akateemikoiden mielestä, mikä nostaa esiin kysymyksen siitä ketkä olivat Suuren Pyramidin todelliset rakentajat. Heillä saattoi olla teknologisesti kehittynyt sivilisaatio joka tuhoutui hamassa menneisyydessä.
Modernit arkeologiasodat
Farrell näkee käynnissä olevan kaavan suurten maailman hallitusten pyrkimyksissä löytää muinainen esihistoriallinen tieto modernin arkeologian tieteenalan sodankäynnillä. Tämä näkyy mm. natsien pakkomielteessä esi-isiltä perittyihin elementaalirituaaleihin ja muinaisten mystisten kulttuurien jäännöksiin, sekä kyseenalaisissa katoamistilanteissa, joissa muinaiset artefaktit ja tabletit ovat hävinneet Bagdadin museon ryöstössä Irakin sodan aikaan.
Tämä kadotettu viisaus on saattanut kertoa yksityiskohdat supertehokkaan resonanssiaseen rakentamiselle, jota unohdetun menneisyyden ihmiset ovat käyttäneet kosmisissa sodissa, mikä on saanut aikaan suurta tuhoa maapallon historiassa, ja joka kaikuu muinaisten legendojen jumalien massiivisissa taisteluissa.
Eräs näistä legendoista, joka kertoo piilotetusta Atlantiksen tietoarkistosta, viittaa kadonnen kulttuuriin ja niiden kehittyneeseen teknologiaan joka on vielä löytämättä.
Nämä salaiset rakennelmat on kuuluisa Nukkuva Profeetta Edgar Cayce kertonut olevan haudattu Egyptin pyramidiin, jonne pääsee Sfinksin oikean tassun alla olevasta salakäytävästä.
Kiinnostavaa kyllä, kaksi johtavaa egyptologia sai Caycen Association for Research and Enlightenment -järjestöltä sponsorirahaa heidän uransa alkuvaiheessa, ja eräs heistä jopa kirjoitti kirjan Caycen viesteistä liittyen siihen kuinka Atlantikselta henkiin jääneet ihmiset ovat kehittäneet Egyptiä.
Etsivätkö he tietoarkistoa salaa käyttäen Caycen viestejä samalla kun julkisesti kielsivät entisen sponsorinsa ja pysyivät linjassa virallisen akateemisen tarinan kanssa?
Kun paikallinen asukki ja hänen ystävänsä olivat tutkimassa tunneleita eteläisessä erämaassa heidän kotinsa lähellä, he löysivät eriskummallisen ”avaruusolennon” käden jolla on vain kolme pitkää ja ohutta sormea, sekä pitkulaisen humanoidin pääkallon.
Vaikka on helppoa kutsua ”avaruusolennon” kättä väärennökseksi, artifaktin näki HiddenIncatours:n tutkija Brian Foerster henkilökohtaisesti jokin aika sitten Perun Cuscossa.
Foersterille ja hänen tiimilleen esitteli löydöstä Cuscossa elävä paikallinen. Hän ei halua myydä artefaktia, sillä hän haluaa selvittää mikä tässä on kyseessä.
”Avaruusolennon” käsi
Röntgenkuvat ”kädestä” näyttävät jokaisella kolmella sormella olevan kuusi luuta, kun ihmisen sormissa on kolme luuta. Kuten kallon kanssa, lääkärit Cuscossa ovat määrittäneet että tämä ei ole ihmisen käsi, vaan se on luuta ja nahkaa. He eivät kyenneet määrittämään mikä elämänmuoto oli kyseessä.
”Avaruusolennon” kallo
Kallo röngtenkuvattiin ja tutkittiin lääkärien avustuksella Cuscossa, jotka sanoivat että selkeästi kyseessä ei ole ihmisen kallo, vaan jonkinlainen muu elämänmuoto. Kallo koostuu luulsta ja jonkinlaisesta nahasta. Suunnitelmissa on radiohiilen ja DNA-testien avulla määrittää sen ikä USA:ssa vuoden 2017 alkupuolella.
Ovatko Longyoun luolat äärimmäinen todiste muinaisesta Anunnakin teknologiasta? Luolat sijaitsevat Feeniks-kukkulalla Shiyan Beicunissa Lan-joen varrella, Longyoun läänissä, Quzhou-prefektuurissa, Zhejiang-provinssissa Kiinassa.
Tuhansia vuosia sitten mystiset Longyou-luolien rakentajat olivat niitä joilla oli teknologia ja keinot poistaa ja liikutella lähes miljoona kuutiometriä kiveä.
Se mikä tekee Longyoun luolista vieläkin kiinnostavampia on se seikka, että alueelta EI ole yhtään historiallisia tietoja tai mainintaa mystisestä maanalaisesta kompleksista.
Luolat on ensimmäisen kerran löydetty vuonna 1992. 24 luolaa on löydetty tähän mennessä, yhdestä on kehitetty turistikohde.
Luolat on kaiverrettu hiekkakiveen, homogeeniseen keskikovaan kiveen, ja ne ajatellaan olevan ajalta ennen Qin-dynastiaa vuonna 212 eKr.
Luolat ovat seuraavista seikoista merkittäviä:
Luolat ovat erittäin suuria ollakseen ihmisen tekemiä: keskimääräinen maapinta-ala jokaisessa luolassa on tuhat neliömetriä ja korkeus on 30 metriä, ja kokonaispinta-ala on yli 30 tuhatta neliömetriä.