En löytänyt vain yhtä vaan satoja Ceresin pinnalta. Etelänapa on täynnänsä rakennuksia. Yritin parhaani löytää ja raportoida kaikkein selkeimmät rakennukset. Kerron pohjoisnavasta huomenna. Tämä video on 18 minuuttia pitkä ja uusia rakennuksia näkyy joka minuutilla, joten toivottavasti et pitkästy. Ceresillä on ollut elämää paljon ennen ihmisten kehittymistä Maassa. Ehkäpä täällä on muinaisia esi-isiämme, ja he asettivat ihmiset Maahan kokeeksi joka sallisi heidän tarkkailla meidän toimintaamme, ja oppia heidän omasta evoluutiostaan näin.
Me tiedämme, että auringonpurkaukset voivat häiritä radiokommunikaatiota, globaaleja paikannusjärjestelmiä ja vaikuttaa lentoliikenteeseen sekä astronauttien ja kommunikaatiosatelliittien turvallisuuteen.
Tiedemiesryhmittymä on, ensimmäistä kertaa, käyttänyt yksittäistä tietokonemallia simuloimaan koko auringonpurkauksen sykliä, lähtien alkuvaiheen energian kerääntymisestä tuhansia kilometreja auringon pinnan alla siihen kun takkuiset magneettiviivat syntyvät, ja lopulliseen energian kirkkaaseen purkautumiseen…
Huikea visualisaatio mallista näyttää magneettiviivojen lonkerot auringonpilkkujen ympärillä, jotka syntyvät auringon pinnalla ja räjähtävät kirkkaaseen, moniväriseen väläykseen.
Tammikuun 7. päivänä 2019 Maapallon läheinen asteroidi 2016 AZ8 lensi Maan ja Kuun muodostaman systeemin ohi vain 2,8 miljoonan kilometrin päästä.
Astronomit jättimäisellä Arecibon radioteleskoopilla Puerto Ricossa luotasivat avaruuskiveä sen lähestyessä. Käyttäen radioaaltopulsseja 2380 megahertsin taajuudella he havaitsivat, että 2016 AZ8:lla on kuu.
Kuva: Oletettavasti kappale asteroidin yllä on pieni kuu, vai onko se jokin avaruusolentojen ohjastama laite?
Tutkatiimi sanoo, että sen ympärys on lähes pyöreä, ja sen läpimitta on 430 metria, ja asteroidin kuu on enemmän pitkulainen, kuin sikari, 180 metria pituudeltaan.
Tammikuun 8. päivänä 2019 asteroidi 2019 AS5 lensi Maan ohi ainoastaan 8600 km etäisyydellä maanpinnasta.
Huolimatta siitä, että tämä asteroidi oli lähempänä planeettaamme kuin monet satelliitit, se havaittiin vasta 9 tuntia sen ohilennon jälkeen Mt. Lemmon Survey -teleskoopilla Arizonassa.
Kuviossa näkyy 2019 AS5 GPS-satelliittien ja muiden geosynkronisten satelliittien sisäpuolella.
SpaceWeatherin mukaan, jos 1:stä 2:n metriin leveä avaruuskivi olisi osunut Maahan (ja tämä melkein teki niin), se olisi saanut aikaan kirkkaan tulipallon ja äänivallin rikkoutumisen sekä pirstaloituneita meteoreja maahan — mutta ei mitään vakavampaa.
Maanantaina joulukuun 10. 2018 tutkimuksessa, jonka on kirjoittanut Silvano Colombano, NASAn Ames Research Centerin tutkija, väitettiin että planeetallamme on voinut vierailla ulkoavaruuden elämää. Tästä seuranneessa mediahässäkässä Colombano myöntää, että alkuperäiset pointit katosivat jonnekin paisuteltujen klikkiotsikoiden alle. Mutta allaoleva väite pysyy: idea elämästä avaruudessa saa koko ajan enemmän hyväksyntää tiedemiehiltä ja asiantuntijoilta.
Tutkimus esittää, että elämä avaruudessa ei välttämättä esiinny muodoissa joista me tajuaisimme mitään. Itse asiassa, se lähes varmasti tulisi olla varsin eri muodossa kuin mitä me olemme tähän asti nähneet, jotta se voisi selvitä avaruusmatkailusta. Colombano laajensi väitteen koskemaan teknologiaa, jota tarvitaan ulkoavaruudessa matkailuun.
“Ottaen huomioon se, että teknologinen kehitys sivilisaatiossamme on alkanut vasta noin 10 tuhatta vuotta sitten ja on kiihtynyt tieteellisten menetelmien avulla viimeisen 500 vuoden aikana, me voimme arvella, että meillä on todellinen ongelma teknologisen evoluution ennustamisessa edes seuraavien tuhannen vuoden ajalle, puhumattakaan 6 miljoonaa kertaa tuo aika”, Colombano kirjoittaa avaruusolentojen käyttämästä teknologiasta.
Koska tutkimus on saanut huomiota, hän on yrittänyt saada tilit selvitettyä analyysistaan; hän on selittänyt että hänen todellinen tarkoituksensa oli saada ihmiset ottamaan hieman vakavammin maapallolla vierailleet avaruusolennot kuin kulttuuri tällä hetkellä sallii.
“Perspektiivini oli yksinkertaisesti se, että tunnistamattomien lentävien esineiden ilmiö tulisi olla vakavan ja riippumattoman tutkimuksen kohteena, vaikka jonkin avaruusolentojen teknologian identifioinnin todennäköisyys olisikin erittäin pieni”, hän selittää.
UFOille ja avaruuden elämälle omistautuneissa yksittäisissä internetin onkaloissa, jotka aina tuntuvat käsittelevän myös salaliittoja, mikään Colombanon väitteistä ei ole uutta tai alkuperäistä. Ideat avaruuden elämästä joka ei ole hiilipohjaista, että niillä on teknologiaa jota emme pysty edes kuvittelemaan, että ne voisivat vierailla planeetallamme ovat kaikki vanhoja lauluja. Jos rehellisiä ollaan, edes se että nimekäs NASAn tiedemies otti asian uudelleen puheeksi ei välttämättä ole tarpeeksi todella höyhenien pöyhimiseksi, mutta Colombanon työn ajoitus on auttanut saamaan lisää huomiota.
Hänen tutkimuksensa “New Assumptions to Guide SETI Research” julkaistiin sen jälkeen kun sarja huomattavia artikkeleja jälleen toi UFOt, tai UAP:t niinkuin niitä nykyään kutsutaan (Unexplained Aerial Phenomena), takaisin kulttuurisanastoon. Ensimmäinen oli New York Timesin etusivun juttu Pentagonin korvamerkitsemästä 22 miljoonasta dollarista Advanced Aviation Threat Identification Programille, joka oli omistettu erityisesti USA:n armeijahenkilöstön tekemien UFO-havaintojen tutkimiseen. Pentagonin tutkimien havaintojen joukossa on nyt kuuluisa “Nimitzin tapaus”, jossa USA:n laivaston F/A-18 Super Hornetit menivät useaan otteeseen sekaisin torjuessaan UFOja USS Nimitzin ilmatilassa.
Voit katsoa videon hävittäjien lennosta:
Tämä paljastus tapahtui aikana jolloin tehtiin vaikuttavia tieteellisiä löytöjä liittyen eksoplaneettoihin, joista jotkut tieteentekijöiden mukaan voisivat mahdollisesti sisältää elämää, sekä ainakin kaksi erillistä Harvardin tutkimusta joissa puhutaan mahdollisuudesta elämään avaruudessa, sekä niin kehittyneeseen teknologiaan, että me ihmiset emme ymmärrä sitä mitä se voisi edes olla.
Nopeiden radiopurskeiden (Fast Radio Bursts, FRBs) sarja on tallennettu kaukaisesta galaksista, ja se on johtanut debattiin tiedemiesten keskuudessa selityksestä ilmiölle. Suuret määrät energiaa vapautuu jokaisella purskeella. Tähän mennessä yksikään selitys ei ole tehnyt oikeutta purskeille, joidenkin mielestä ne ovat vain massiivisen voimanlähteen sivutuote, jota voitaisiin käyttää siirtämään aluksia suuria matkoja käyttäen valopurjeteknologian kehittynyttä versiota.
Toinen Harvardin julkaisema tutkimus viime kuussa oli sitä mieltä, että sikarin muotoinen kappale (nimeltään ‘Oumuamua) joka tuli aurinkokuntaamme syväavaruudesta viime vuonna voi itse asiassa olla keinotekoinen.
Artistin näkemys Oumuamuasta Wikimediassa
“‘Oumuamua voi olla täysin toimintakykyinen luotain, joka on tarkoituksella lähetetty Maapallon läheisyyteen toisesta sivilisaatiosta” paperi esittää, viitaten taivaankappaleen ilmeiseen kiihtyvyyteen sen poistuessa aurinkokunnasta ja pitäen tätä todisteena väitteelle. Jonkin verran kiihtyvyyttä voidaan odottaa kun taivaankappaleet sinkoutuvat naapurustoomme ja pyörivät auringon ympäri, ‘Oumuamualla oli ”liikaa” kiihtyvyyttä… joka tahtoisi sanoa että se työnsi itsensä liikkeelle ainakin jossain määrin — niin että gravitaation apu ja kaasujen tai vesihöyryn päästäminen ei sallisi tuollaista liikettä, edes komeetalle.
Joten asiantuntijat NASAn, Harvardin ja jopa Pentagonin tunnistekorteilla kaikki olettavat avoimemman ja interaktiivisemman kannan avaruusolentojen vierailulle Maapallolla.
Ei ole poissa mahdollisuuksien rajoista, että näiden vierailujen jälkeisiä artefakteja on edelleen olemassa, tai että jonkinlaista tukikohtaa ylläpidetään (mahdollisesti automatiikalla) aurinkokunnassamme, jolla tuetaan myöhempien tutkimusmatkojen jatkuvuutta. Johtuen sääolosuhteista ja havaituksi tulemisen mahdollisuudesta, sekä Maapallon asukkaiden väliintulosta, olisi suotavaa että sellaista tukikohtaa ei pystytettäisi Maan pinnalle. Kuu tuntuu olevan järkeenkäypä vaihtoehto. Tulevat avaruuslentojen ottamat korkean resoluution kuvat Kuun pinnasta — erityisesti Kuun toiselta puolelta — saattavat kertoa näistä mahdollisuuksista. —Carl Sagan
Kuusta ollaan kiistelty erittäin pitkän aikaa. Meillä on tietovuotoja, tutkimusta ja informaatiota erittäin uskottavista lähteistä jotka ovat, vuosikymmenten ajan, kertoneet kansalle kuinka Kuu ei ole sitä mitä me sen kuvittelemme olevan, ja että avaruusolennoilla on siellä toimintaa.
Eräs esimerkki tällaisesta todistajasta on eversti Ross Dedrickson, joka oli vastuussa ydinaseiden inventaariosta. Hänellä oli pitkä ura USA:n atomienergiakomissiossa, ja voit lukea hänen muistokirjoituksensa täältä.
Vähän ennen hänen kuolemaansa Dedrickson kertoi maailmalle että USA yritti räjäyttää ydinaseita Kuussa tieteen ja mittausten nimissä, ja että tämä projekti tyssäsi avaruusolentojen väliintuloon, jotka eivät antaisi meidän räjäyttää ydinasetta avaruudessa. Kiinnostavia kommentteja lausuttiin, sillä hän on yksi sadoista korkea-arvoisista armeijan upseereista jotka ovat viitanneet sellaisiin asioihin, ja meillä on myös ollut ilmavoimien ydinasekeskuksen julkiseksi tekemä raportti kesäkuulta 1959, joka näyttää miten vakavasti he harkitsivat suunnitelmaa. Raportti on nimeltään Project A119.
Me tiedämme varmasti, että USA halusi tutkia aseiden toimintaa avaruudessa, ja jos he niin menivät tekemään, me tiedämme myös että meille ei koskaan kerrottu siitä, samaan tapaan kuin testaus jatkui täällä planeettamme pinnalla.
Meillä on myös kaukokatselijoita STARGATE-ohjelmasta jotka ovat nähneet omituisia rakenteita ja humanoideja Kuussa, kuten Ingo Swann (kirjassaan nimeltä Penetration: The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy), esimerkiksi. Hän ei ollut ainoa ohjelmasta joka niin teki. Minulla on ollut henkilökohtainen keskustelu tri. Paul Smithin kanssa, eläköityneen armeijan veteraanin joka käytti vuosikymmenen tuossa ohjelmassa, hän myös kertoi minulle että jotain omituista on käynnissä Kuussa. Monet tuosta ohjelmasta ovat olleet erittäin avoimia avaruusolentojen presenssistä.
Olemme julkaisseet useita artikkeleja tästä ja voit lukea lisää kaukokatseluohjelmasta täältä. Monet sisäpiiriläiset ovat myös puhuneet omituisista rakennuksista kuussa, ja siitä on tullut niin ilmiselvää että jotkut akateemikot yrittävät tehdä kaikkensa suunnatakseen huomion siihen. Esimerkiksi jokin aika sitten Journal of Space Explorationissa julkaistussa tutkimuksessa puhutaan Kuun pimeällä puolella olevista piirteistä, jotka esiintyvät Paracelsus C -kraaterissa. Tutkimuksen otsikko “Image Analysis of Unusual Structures on the Far Side of the Moon in the Crater Paracelsus C,” väittää että nämä piirteet saattavat olla keinotekoisia, mikä tarkoittaa että joku muu kuin ihminen on ne sinne asettanut.
Eikä kyse ole vain Kuusta, fyysikko University of Tennessee Space Institutesta, tri. Horace Crater, jokin aika sitten julkaisi tutkimuksenThe Journal of Space Explorationissa joka, NASAn Viking -kuvien lisäksi, vihjailee ”vahvasti pinnalla oleviin keinotekoisiin interventioihin”.
Mutta tämä artikkeli ei puhu nyt siitä mitä Kuussa on, tämä puhuu siitä mikä Kuu oikeasti on.
Mikä Kuu on?
Ehkäpä omituisin kaikista anomalioista ovat ne viitteet siitä, että Kuu olisi ontto. Kuukivien tutkimus viittaa siihen, että Kuun sisäpuoli eroaa Maapallon manttelista monin tavoin, mikä viittaisi siihen että Kuussa on joko pieni ydin tai ei sellaista ollenkaan. Vuoden 1962 tutkimus sai selville, että Kuun sisäpuoli on paljon vähemmän tiheä kuin sen ulkopuoli.
— Jim Marrs, kirjassaan Our Occulted History: Do the Global Elite Conceal Ancient Aliens?
Onko Kuu ontto? Monet intellektuaalit mielet tuntuvat ajattelevan niin, mutta huolimatta kaikesta puheesta nämä teoriat ovat silti valtavirralle varsin tuntemattomia. Massamedia haluaa puskea omia teorioitaan ja opettaa niitä faktana.
Ehkäpä syy sille miksi USA ei ole paljastanut artefakteja kuusta on se että se mitä meillä on jo tutkimusten perusteella kuukivistä selvitetty, on että Kuun sisäpuoli on paljon erilaisempi verrattuna Maan vastaavaan, joka viittaa erittäin pieneen ytimeen tai sen olemassaolemattomuuteen.
Vuonna 1963 Gordon MacDonald, NASAn tiedemies, julkaisi tutkimuksen joka totesi, ”Todellakin, näyttäisi siltä että Kuu on enemmän ontto kuin homogeeninen pallo”.
Sean C. Solomonin mukaan, ”Kuunkiertokokeet paransivat tietämystämme Kuun gravitaatiokentästä… mikä viittaisisi siihen pelottavaan mahdollisuuteen, että Kuu voi olla ontto”. (Our Occulted History)
Solomon on Lamont-Doherty Earth Observatoryn johtaja Columbia Universityssa. Hän on myös NASAn Merkuriukseen tähtäävän MESSENGER-tehtävän päätutkija.
Tässä on Solomonin tutkimus aiheesta, joka on julkaistu vuonna 2014. Siinä puhutaan siitä miten vuosikymmenien datan hankinnan jälkeen heillä ei siltikään ole ideaa Kuun ytimestä tai siitä mistä se koostuu. Monia teorioita on, mm. nestemäinen ydin.
Marrs syventyy aiheeseen kirjassaan:
“Kaikkein hämmästyttävintä evidenssiä siitä että Kuu voisi olla ontto saatiin marraskuun 20. päivä 1969 kun Apollo 12:n miehistä, palattuaan komentoalukseensa, lähetti kuumoduulin (LM) nousuun jolloin se törmäsi takaisin Kuuhun. Tämä sai aikaan keinotekoisen kuunjäristyksen. LM osui pintaan noin 40 mailia Apollo 12:n laskeutumispaikasta, jossa superherkät seismiset laitteet tallensivat jotain yhtä aikaa odottamatonta ja hämmästyttävää — kuu kaikui kuin kello yli tunnin ajan. Frank Press MIT:sta sanoi, ”Kukaan meistä ei ole nähnyt mitään tuon kaltaista Maapallolla. Kaikkien meidän kokemus on että se oli varsin epätavallinen tilanne. Että tuo varsin pieni osuma…. tuotti signaalin joka kesti 30 minuuttia on kokemusmaailmamme tuolla puolen.”
Miten Kuu päätyi nykyiseen sijaintiinsa?
Perinteinen viisaus sanoo meille että kyllä, Kuu on voinut saada alkunsa muualla ja jossain kohtaa se alkoi kiertää planeettaamme. Se kertoo meille, että Kuu muodostui avaruudessa olevasta romusta kappaleen törmätessä Maapalloon, kun taas toinen teoria sanoo että Maapallon on kaapannut Kuun sen gravitaatiovoimalla kun Kuu haahuili aurinkokunnassamme.
Nykyiset teoriat hyväksytään faktoina, vaikka ei ole minkäänlaista todistusaineistoa näille hypoteeseille, Isaac Asimovin mukaan.
Se on liian suuri ollakseen Maapallon kaappaama. Sellaisen kaappauksen mahdollisuuden toteutuminen ja Kuun ajautuminen tämän seurauksena lähes ympyrämäiselle kiertoradalle Maan ympärille ovat yksinkertaisesti liian pieniä todennäköisyyksiltään ollakseen uskottavia tapahtumia.
Asimov painottaa myös, että
Me emme voi muuta kuin tulla lopputulemaan että Kuun, oikeastaan, ei kuuluisi olla tuolla. Fakta on, että kyseessä on sellainen onnenpotku joka on melkein liian hieno hyväksyttäväksi.
Eräät Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsenet (Vasin ja Scherbakov, 1970), julkaisivat artikkelin otsikolla ”Onko kuu Maan ulkopuolisen älyn luomus?” Tämä artikkeli tarjosi toisen selityksen sille miten Kuu on saattanut syntyä. Tämä tuntui olevan parempi hypoteesi koska on itse asiassa huomattavan paljon todisteita siitä että jotain epäilyttävää on käynnissä Kuussa.
On helpompaa selittää Kuun olemassa olemattomuus kuin sen olemassaolo –NASAn tiedemies Robin Brett
Paras selitys Kuusta on havaintovirhe, Kuu ei ole olemassa –Irwin Shapiro, Harvard Astrophysicist
Mieti… Kuu on lähes täydellisen pyöreä. Mitä tulee sen alkuperään, se osoittaa aina samaan suuntaan Maata kohti.
Kuten Marrs huomauttaa,
Tämä kiertorata on erityisen omituinen ottaen huomioon, että Kuun massakeskipiste sijaitsee mailin verran lähempänä Maata kuin sen geometrinen keskipiste. Pelkästään tämä seikka yksistään tulisi tuottaa epävakaan, heiluvan kiertoradan, paljon samaan tapaan kuin pallo joka ei pyöri suoraa viivaa pitkin.
Olivatko sumerilaiset oikeilla jäljillä?
Monet tällä alalla ovat kiinnostuneita kreikkalaisesta ja muinaisesta sumerilaisesta tarustosta. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Apollo 12:n astronautti Al Worden, joka kommentoi kiinnostavalla tavalla sumerilaisia sekä avaruusolentoja täällä.
1960-luvun lopulla Planetary Science Instituten vanhempi tiedemies William Kenneth Harmann sanoi uskovansa Kuun olevan seurausta Marsin kokoisen planeetan törmäyksestä Maan kanssa. Tämä tunnetaan nimellä Big Whack -teoria, ja se vastaa tarinaa joka Sumerian tableteissa on.
Usean tulkinnan mukaan, joista kaikkein tunnetuin on Zacharia Sitchinin tulkinta, yli 4 miljardia vuotta sitten maailma nimeltä Tiamat kiersi Marsin ja Jupiterin välistä avaruutta. Nibiru, planeetta joka oletettavasti saapuu aurinkokuntaan kerran 3600 vuodessa, sai aikaan Tiamatin hajoamisen gravitaatiovoimien vaikutuksesta. Tiamat hajosi kahtia kun Nibiru osui siihen, mikä myös töytäisi isoa osaa Marsista.
Tämä on kiinnostavaa, koska tiedemiehet ovat vahvistaneet Marsin olleen ennen vesimaailma, Maan kaltainen planeetta. Marsissa olleesta elämästä on myös paljon todisteita. Planeetta on ilmeisesti kokenut suuren mullistuksen. Tiedemiesten hypoteesi on, että törmäyksestä seurasi ilmastonmuutos, kun iso osa Tiamatia muuttui Maapalloksi.
Mutta takaisin Kuuhun!
“On tärkeää muistaa, että jonkin täytyi asettaa Kuu lähelle sen nykyistä kiertorataa Maan ympäri. Kun Apollo-avaruusalus kiertää Maan 90 minuutin välein 100 mailin korkeudella, sen nopeus täytyy olla arviolta 18 mailia tunnissa pysyäkseen kiertoradalla, joten jonkin on täytynyt antaa Kuulle sen massan ja etäisyyden vaatima nopeus… Pointti — ja tämä varsin harvoin tajutaan Kuun alkuperästä — on se että on äärimmäisen epätodennäköistä että mikään kappale olisi vain saanut vahingossa oikean kombinaation tekijöitä jolla se pysyy kiertoradalla. ’Jonkin’ on ollut pakko asettaa Kuu sen korkeudelle, sen kurssille ja sen nopeudelle. Kysymys kuuluu: mikä tuo ’jokin’ oli?” — Marrs
On vaikeaa uskoa, että tarkka stationaarinen kiertorata Kuulle on yksinkertaisesti sattumaa…
“Onko myös sattumaa että Kuu on juuri oikealla etäisyydellä Maasta peittääkseen täysin auringon sen pimennyksen aikana? Vaikka Kuun läpimitta on vain 2160 mailia vs. auringon jättiläismäiset 864 000 mailia, se on kuitenkin oikeassa kohtaa blokkaamasa kaiken paitsi auringon liekehtivän koronan sen liikkuessa Maan ja auringon välillä. — Marrs
Asimovin mukaan,
“Ei ole astronomista syytä sille miksi Kuu ja aurinko osuvat niin hyvin yhteen. Se on mitä puhtain sattuma, ja vain Maa kaikista planeetoista on tällä tapaa siunattu.”
Kaiken tämän todistusaineiston ilmestyessä kertomaan avaruusolennoista Kuussa avaruusalusteoria, jonka yllämainitut Michael Vasin ja Alexander Scherbakov esittivät, on ehkä kaikista järkeenkäyvin.
Marrsin mukaan,
Avaruusalus-Kuu -teoria voi osua lähemmäksi kuin mikään muu sen sovittaessa yhteen Kuun alkuperästä ja kiertoradasta aiheutuvat ristiriidat. Kuitenkin sellainen tarkastelu on näemmä koulutetttujen ja rationaalisten ihmisten keskustelun ulkopuolella. Perinteisen Kuun alkuperää tutkivan tieteen kehäpäätelmä menee jotenkin näin: Me tiedämme että avaruusolennot eivät ole olemassa, mutta me tiedämme että Kuu on olemassa ja on ollut koko ihmiskunnan historian ajan mainittu jossain. Me ihmiset emme luoneet sitä emmekä asettaneet Maan kiertolaiseksi, sen on täytynyt olla avaruusolennot. Mutta koska me tiedämme että avaruusolennot eivät ole olemassa, me kutsumme sitä yksinkertaisesti anomaliaksi ja emme julkisesti puhu siitä mitään.
Lokakuussa 2017 tiedemiehet havaitsivat omituisen sikarinmuotoisen tähtienvälisen kappaleen saapuvan aurinkokuntaamme uskomattomalla nopeudella. Sitten se yhtäkkiä kiihdytti ja pakeni aurinkokunnastamme 196,000 mailin tuntinopeudella.
Kappale nimeltään Oumuamua, joka on johdettu Hawaiin kielen sanasta joka tarkoittaa viestintuojaa, on yli 400 metriä pitkä ja noin 40 metriä leveä.
Nyt kiinnostava uusi tutkimus on tullut ulos Harvard-Smithsonian Center for Astrophysicsin tähtitieteilijöiden kynästä, joka tarjoaa selityksen Oumuamualle: se saattaakin olla kevyt purje jota säteilynpaine auringosta vie eteenpäin.
Kun Oumuamua saapui aurinkokuntaamme lokakuussa 2017, NASA havaitsi odottamattoman sykäyksen nopeudessa ja siirtymän kulkusuunnassa sen ohittaessaan sisemmän aurinkokunnan.
NASA tuli siihen tulokseen, että Oumuamuan täytyy olla erittäin pitkulainen johtuen sen dramaattisista variaatioista kirkkaudessa kun se matkaa avaruuden halki. Lisäksi he tulivat siihen tulokseen, että tuuletusaukot sen pinnalla emittoivat kaasuja, mikä antaa kappaleelle lisävauhtia. Tämän tutkijat havaitsivat mitatessaan kappaleen paikkaa sen kiitäessään ohi vuonna 2017.
Kuva: NASA — Kaasupurkauksia vaiko… Oumuamuan raketit?
Harvardin tiedemiehet ovat jo varmistunet asiasta: Oumuamuan alkuperä on ulkoavaruudessa. Onko kyseessä avaruusolentojen alus joka kelluu romun keskellä tähtien välisessä avaruudessa ja joka tutkii avaruutta täälläpäin galaksia?
Kaksikko Voyager 1 & 2 avaruustutkimusalukset tutkivat aluetta jossa mikään Maasta peräisin oleva ei ole aiemmin ollut. Jatkaen yli 41-vuotista taivaltaan sitten vuoden 1977 laukaisun, ne ovat paljon kauempana Maapallosta ja auringosta kuin Pluto.
Elokuussa 2012 Voyager 1 teki historiallisen sisääntulon tähtienväliseen avaruuteen, joka on täynnä materiaalia lähellä olevien tähtien kuolemasta miljoonia vuosia sitten.
Tiedemiehet toivovat oppivansa lisää tästä alueesta kun Voyager 2 — joka on nyt heliosfäärin ulkoreunalla jossa aurinkotuulet hidastuvat tähtien välisen aineen paineesta — pääsee myös tähtien väliseen avaruuteen.
Molemmat alukset lähettävät edellen tieteellistä informaatiota niiden ympäristöstä radioantenniverkoston avulla.
Vuonna 1977 kultainen kaksoislevy (fonografi-äänilevytallenne 12 tuuman kultapinnoitetuilla kuparilevyillä) lähetettiin avaruuteen Voyager 1:n ja 2:n matkassa.
Levyt, jotka edelleen matkaavat avaruudessa lähes 60 tuhannen kilometrin tuntivauhdilla, sisältävät ääntä, lauluja, ja kuvia Maapallolta.
Miten NASA otti kuvia mukaan analogilevylle? Tässä me olemme dekoodanneet audion, ja katselemme kuvia tavalla jolla avaruusolentojen tulisi niitä tarkastella.
Havainnot otettiin ultraviolettivalossa ja siitä saatu kuva tarjoaa astronomeille tietoa Saturnuksen revontulista. Hubble tarkkailee Saturnuksen pohjoisnavan energeettistä tilannetta.
Vuonna 2017, seitsemän kuukauden ajan, NASA/ESAn Hubble-avaruusteleskooppi otti kuvia Saturnuksen pohjoisnavalta käyttäen teleskoopin spektrografia. Havainnot otettiin Saturnuksen pohjoisen kesäpäivänseisauksen jälkeen ja sitä ennen. Nämä olosuhteet tarjosivat parhaan näkymän pohjoisiin revontuliin.
Video näyttää miten revontulet Saturnuksen pohjoisalueilla muuttuvat ajan mittaan. Vaihteluun vaikuttaa sekä aurinkotuuli että Saturnuksen pyörimisliike.
Astronomi Jan Kowsky onnistui kuvaamaan yhtenä iltana, elokuun 15. ja 16. päivän välissä 2018, kuvia ja videoita lähes tuntemattomasta ilmakehän ilmiöstä. Siellä näkyy henkiä, tonttuja, ilman hehkuntaa, tulipalloja, revontulia ja muuta Venäjän Sverdlovskin alueella, Irbitissä.
NASA on julkaissut videon ”erittäin kirkkaasta” tulipallosta, joka sytytti Alabaman taivaan juuri keskiyön jälkeen perjantaiaamuna. Virallinen havaintoaika oli 00.19 CDT.
Tulipallo, joka NASAn sanoin on erittäin kirkas meteori, kuvattiin ”ainakin 40 kertaa yhtä kirkkaaksi kuin Kuu”. Se oli ensin nähtävissä 58 mailia Turkeytownin yläpuolella Alabamassa, koilliseen Gadsdenista.
Tulipallo liikkui luoteeseen 53700 mailia tunnissa ja hajosi noin 18 mailia Grove Oakin yläpuolella, NASA sanoo.
”Varhaiset tulokset sanovat, että (meteorin) aiheutti pieni asteroidi, joka oli läpimitaltaan pari metriä”, NASA sanoo. ”Me arvioimme edelleen mahdollisuutta, että tulipallo olisi tuottanut meteoriitteja maanpinnalle.”
”Tekipä se niin tai ei”, NASA sanoo, ”se oli äärimmäisen kirkas tapaus joka näkyi osittain pilvisen taivaan läpi ja se tallentui jokaiselle kameralle ja sensorille Meteoriviraston toimistolla.”
NASA puhuu yhdestä kappaleesta, mutta ainakin kaksi valoa tuntuu osuvatn yhteen ja sitten räjähtävän, joka näkyy ensimmäisellä videolla.
), esimerkiksi. Hän ei ollut ainoa ohjelmasta joka niin teki. Minulla on ollut henkilökohtainen keskustelu 
