Avainsana-arkisto: avaruusolennot

Elon Musk: Avaruusolennot rakensivat pyramidit

Tweetin päivämäärä: heinäkuun 31, 2020
Twiittaaja: Elon Musk
Lähde: https://twitter.com/elonmusk/status/1289051795763769345

Elon Musk ilmaantui Twitteriin ja töksäytti suoraan: ”Avaruusolennot rakensivat pyramidit, ilmiselvästi.” Twiitti sai lyhyessä ajassa puolimiljoonaa tykkäystä ja 93 tuhatta

Minun täytyy sanoa, että hän on tottakai oikeassa. Egyptin Gizassa on kolme jättiläismäistä pyramidia, lähes koskemattomia ja arviolta yli 5000 vuotta sitten rakennettuja.

Se on helppo vastaus johon päätyä, koska se on looginen. Jopa nykyajan mittapuulla, kehittyneellä teknologialla ja keksinnöillämme, Giza on liian köyhä jotta sillä olisi varaa sellaiseen laitteistoon jota tarvitaan luomaan suuri pyramidi, puhumattakaan niistä rahoista mitä työntekijöille pitää maksaa vuosien työstä jota ilmiselvästikin on tarvittu. Selitän seuraavaksi seitsemän seikkaa miksi tämä osoittaa avaruusolentojen rakentaneen pyramidit.

  1. Kivet painavat 2 tonnista 50 tonniin, eivätkä egyptiläiset olleet keksineet pyörää. Heidän veneensä eivät kyenneet kantamaan sellaisia painolasteja Niilin joen yli. Mutta avaruusolennot kykenevät.
  2. Kolme pyramidia rakennettiin suoraan magneettista pohjoista kohti. Kompassia ei oltu vielä keksitty, joten tämä olisi ollut mahdotonta. Mutta avaruusolennot kykenevät siihen.
  3. Gizan kolme pyramidia ovat monimutkaisesti suunnattu tasan tarkkaan Orionin tähtikuvion vyön kolmea tähteä vasten. Tuhansia vuosia sitten astronomian tiede ei ollut sellaisella tasolla että tähän olisi kyetty, mutta avaruusolennot kykenivät kyllä.
  4. Suuren pyramidin kehä, kun se jaetaan kaksi kertaa sen korkeudella, antaa luvun joka on tarkalleen yhtä suuri kuin pii, joka vastaa sitä 15. desimaalin tarkkuudella. Avaruusolennot kykenevät tähän.
  5. Seinäkaiverruksissa on hieroglyfejä Seti I:n temppelissä Abydoksessa, jotka muistuttavat helikopteria. Samalla seinällä on myös kaiverruksia modernin ajan aluksista. Hieroglyfikaiverruksiin kuuluu myös sukellusvene ja avaruusalus. Avaruusolennot ennustaisivat tulevaisuuden, sillä ne ovat nähneet sellaisen evoluution muissa maailmoissa.
  6. Rakennuksen rakentaminen jopa 50-tonnisista palkeista hiekan päälle niin, ettei se vajoa maahan 5000 tuhannen vuoden aikana on mahdotonta ihmisille, jopa nykypäivän ihmisille. Mutta avaruusolennot kykenevät siihen.
  7. Gizan Suuren pyramidin leveyspiiri 29.9792458°N sopii täydellisesti valonnopeuteen, joka on 299,792,458 metriä sekunnissa.

Jos kukaan tiedemies väittää, että egyptiläisillä olisi kyky rakentaa Suuri pyramidi nykypäivänä, minä sanon että heidän pitäisi osoittaa se todeksi. Heillä ei ole kykyä, ykseyttä, rahoitusta, laitteistoa tai insinöörintaitoja rakentaa sellainen huikea rakennus nykyään. Egyptiläiset kyllä kykenevät suuriin puheisiin, mutta he eivät kykene suuriin tekoihin. Kukaan muukaan ihminen ei kykene sellaisiin.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Avaruusolennot keskuudessamme

Vol 1:4 (lokakuu 2006): 284-300. ISSN 1938-1719

Michael E. Salla, PhD

Johdanto

Useista riippumattomista lähteistä on saatu hämmästyttäviä todisteita siitä, että ‘ihmiseltä näyttävät’ vierailijat Maan ulkopuolelta ovat jo integroituneet ja eläneet suurimmissa asutuskeskittymissä, ja tämän tietävät useat valtioiden virastot ja armeijan osastot. Liuta erittäin salaisia valtiondokumentteja ja armeijan ohjelmia antaa tälle ilmiölle uskottavuutta, kuten monet sisäpiiriläiset ovat paljastaneet. Komentajamajuri Robert Dean, esimerkiksi, väittää, että huippusalainen hänen omin silmin näkemä NATOn dokumentti vuodelta 1964 kuvaa miten korkea poliittinen ja sotilaallinen johto on kokenut vierailuja ja olleet tekemisissä ‘ihmisiltä näyttävien’ avaruusolentojen kanssa, jotka helposti sulautuvat ihmisyhteiskuntaan. Se mikä todella huoletti NATO-johtajia, Deanin mukaan, oli että avaruusolennot saattavat käyskennellä keskeisten poliittisten ja sotilaallisten instituutioiden käytävillä. Sisäpiirin todistusten lisäksi useat yksityishenkilöt ovat väittäneet kohdanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyivät tavallisina kansalaisina monissa planeettamme suurkaupungeissa.

George Adamski oli ensimmäinen, joka kirjoitti ihmispopulaation keskuudessa elävistä avaruusolennoista. Toisessa tietokirjassaan Inside the Flying Saucers, joka kuvaa avaruusolentokontaktikokemuksia, Adamski käsittelee sitä miten ihmisiltä näyttävillä avaruusolennoilla on läsnäolo ihmispopulaatiossa. He ilmeisesti näyttävät niin paljon meiltä, että he kykenivät hankkimaan töitä, elämään naapurustossa, ajamaan autoa ja he sulautuivat muihin ihmisiin helposti. Adamski kirjoitti siitä, miten he ottivat häneen yhteyden pitääkseen tapaamisia jotka johtivat hänen kuuluisiin lentoihinsa avaruusolentojen aluksilla. Vaikka Adamskin kontaktikokemuksista ja hänen uskottavuudestaan käytävä debatti edelleen jatkuu, Adamskin UFO-havainnot ja kontaktit avaruusolentoihin saivat tukea huomattavalta määrältä silminnäkijöitä, valokuvia ja elokuvia, joista useat riippumattomat tutkijat ovat sanoneet niiden olevan aitoja. [1]

Adamskin todistus tarjoaa tärkeitä näkökulmia siihen miten avaruusolennot voivat elää incognito ihmispopulaatiossa. Sen jälkeen kun olen käsitellyt Adamskin tapausta ja sen tärkeimpiä todisteita, käsittelen toisia kontaktihenkilöitä, jotka ovat samalla tavalla väittäneet kohdanneensa tavallaisen kansalaisen tapaan käyttäytyviä avaruusolentoja. Lopuksi tarkastelen useita tietovuotajia, jotka väittävät todistaneensa dokumentteja ja tapahtumia mitkä vahvistavat virallisen valtion tiedon siitä, että avaruusolennot elävät tavallisten kansalaisten keskuudessa.

Kontaktihenkilöiden todistuksia avaruusolennoista keskuudessamme

Adamskin kuuluisalla Desert Center -tapaamisella avaruusolennon kanssa, joka astui esiin ‘partioaluksesta’ marraskuun 20. päivänä 1952, on kuusi silminnäkijää, jotka kirjoittivat kirjallisen vahvistuksen Adamskin kertomukselle tapahtumista hänen sen jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Flying Saucers have Landed (1953). Itse asiassa neljä silminnäkijää välittömästi raportoi sen mitä oli tapahtunut lähimmälle sanomalehdelle, Phoenix Gazettelle, joka julkaisi jutun marraskuun 24. päivänä valokuvien ja piirrosten kera. Desert Centerin kohtaaminen oli Adamskin niiden avaruusolentojen tapaamista koskevien väitteiden joukossa, jotka UFO-tutkija Timothy Goodin mukaan olivat “tarkkaan raportoitu” ja “järkeviä ja varmistettavia”. [2] Ottaen huomioon selvät tukevat todisteet Adamskin ensimmäiselle tapaamiselle partioaluksessa matkanneen avaruusolennon kanssa, kannattaa tarkastella lähemmin hänen väitteitään sen jälkeen tapahtuneista tapaamisista Maassa asuvien avaruusolentojen kanssa.

Ensimmäisessä kirjan Inside the Flying Saucers kappaleessa Adamski käy uudelleen läpi tapaamisensa kahden avaruusolennon kanssa hänen istuessaan Los Angeles Hotellin aulassa helmikuun 18. päivä 1953.

Katsoin rannekelloani ja näin sen osoittavan puoli yksitoista. Illan myöhäisyys, kun mitään merkittävää ei ollut tapahtunut, lähetti lävitseni pettymyksen aallon. Ja juuri sillä masennuksen hetkellä kaksi miestä lähestyi, joista toinen kutsui minua nimeltä. Molemmat olivat minulle täysin vieraita, mutta heidän lähestymisessään ei ollut epäröintiä, eikä mikään heidän ulkomuodossaan kertonut heidän olevan muuta kuin nuoria keskivertoliikemiehiä… Huomasin molempien miesten kehon suhteet tasapainoisiksi. Yksi oli hieman yli kuusi jalkaa pitkä ja hän näytti olevan iältään kolmissakymmenissä. Hänen ihonsa oli punakka, silmänsä tummanruskeat, sellaisella kimalluksella joka viittaa suureen nautintoon elämästä. Hänen katseensa oli poikkeuksellisen läpitunkeva. Hänen mustat hiuksensa aaltoilivat ja ne oli leikattu tyylimme mukaan. Hänellä oli tummanruskea liikepuku, mutta ei hattua. Lyhyempi mies näytti nuoremmalta ja arvioin hänen korkeutensa olevan noin viisi jalkaa, yhdeksän tuumaa. Hänellä oli pyöreät poikamaiset kasvot, vaalea ihonväri ja harmaansiniset silmät. Hänen hiuksensa, myös aaltoilevat ja tyylimme mukaiset, olivat hiekkaväriä. Hän oli pukeutunut harmaaseen pukuun eikä hänelläkään ollut hattua. Hän hymyili, kun hän kutsui minua nimeltä. Kun tunnustin tervehdyksen, puhuja ojensi kättään ja kun se kosketti omaani, suuri ilo täytti minut. Signaali oli sama, jonka oli antanut mies, jonka olin tavannut autiomaassa tuona ikimuistoisena päivänä 20. marraskuuta 1952. (Kuvailtu kirjassa Flying Saucers Have Landed.) [3]

Merkittävää Adamskin kuvaukselle on se miten kaksi avaruusolentoa voivat esittää liikemiehiä. Läpitunkevan katseen lisäksi mikään heidän ulkomuodossaan ei vaikuttanut epätavalliselta. Adamski jatkaa selittämällä miten hän lähti heidän mukaansa heidän autoonsa kulkeakseen kaukaiseen erämaapaikkaan:

Yhdessä lähdimme aulasta, minä heidän keskellään kävellen. Noin korttelin päässä pohjoiseen hotellista he kääntyivät parkkipaikalle, jossa heillä oli auto odottamassa. He eivät sanoneet mitään tänä lyhyenä aikana, ja kuitenkin sisäisesti tiesin, että nämä miehet olivat todellisia ystäviä. En tuntenut pakkoa kysyä minne he aikoivat viedä minut, eikä se näyttänyt omituiselta että he eivät tarjonneet mitään informaatiota. Apupoika toi auton, ja nuorempi mies sujahti kuskin paikalle, viitaten minua hänen viereensä istumaan. Toinen istui myös etupenkille meidän kanssamme. Auto oli neliovinen musta Pontiac sedan. Mies, joka oli ottanut kuskin paikan näytti tietävän tasan tarkkaan minne hän oli ajamassa, ja hän ajoi osaavasti. En ole tietoinen kaikista uusista valtateistä, jotka Los Angelesista vievät pois, joten minulla ei ollut ideaa minne suuntaan olimme menossa. Me ajoimme hiljaisuudessa ja pysyin täysin tyytyväisenä odottaessani kanssamatkustajiani identifioimaan itsensä ja selittämään syyn tapaamiselleni. [4]

Tässä merkittävää on, että kahdella avaruusolennolla oli auto hallussaan ja he tiesivät miten navigoida juuri valmistuneilla Los Angelesin valtateillä. Tämä ei ole mitenkään helppoa ja viittaa siihen, että avaruusolennot olivat käyttäneet aikaa opetellakseen liikennessäännöt ja sen miten navigoida Los Angelesissa. Seuraava kappale on varsin häikäisevää Adamskin paljastamaa informaatiota:

Valot ja asunnot hälvenivät meidän poistuessamme kaupungin ulkopuolelle. Pidempi mies puhui ensimmäistä kertaa ja hän sanoi, “Olet ollut erittäin kärsivällinen. Me tiedämme miten paljon sinä pohdit sitä keitä me olemme ja minne me viemme sinua.” Tunnustin, että tottakai olen pohtinut, mutta lisäsin vielä että olin täysin tyytyväinen odottamaan tätä informaatiota kunnes he sen valitsivat minulle antaa. Puhuja hymyili ja viittasi kuskiin. “Hän on planeetalta jota te kutsutte nimellä Mars. Minä olen planeetalta jota te kutsutte nimellä Saturnus.” Hänen äänensä oli pehmeä ja englantinsa täydellistä. Huomasin, että nuorempi mies myös puhui pehmeästi, vaikka hänen äänensä oli hieman korkeampi. Aloin pohtia miten ja missä he olivat oppineet puhumaan kieltämme niin hyvin. [5]

Adamskin havainnossa tässä on kiinnostavaa, että kaksi avaruusolentoa kykenivät puhumaan englantia niin hyvin ilman mitään viitettä aksentista. Seuraava kappale on todella huikea sen paljastaessa sen laajuuden, jolla avaruusolennot todella ovat sulautuneet tavalliseen ihmispopulaatioon.

Ajatuksen lipuessa mielessäni, he tunnistivat sen välittömästi. Marsilainen puhui nyt ensimmäistä kertaa hotellitapaamisemme jälkeen. “Me olemme teidän termein ‘Kontaktihenkilöitä.’ Me elämme ja teemme työtä täällä, koska, kuten tiedätte, on Maassa on tarpeen tienata rahaa jolla ostaa ruokaa, vaatteita ja monia muita asioita joita ihmisillä pitää olla. Me olemme eläneet planeetallanne nyt useita vuosia. Aluksi meillä oli pieni aksentti. Mutta se on voitettu ja, kuten näet, meitä ei tunnisteta muiksi kuin Maan ihmisiksi. Työssämme ja vapaa-ajallamme me tapaamme ihmisiänne täällä Maassa, emmekä koskaan kerro salaisuutta että me olemme muiden planeettojen asukkeja. Se voisi olla vaarallista, kuten hyvin tiedät. Me ymmärrämme teitä ihmisiä paremmin kuin suurin osa teistä tuntee itsensä ja voimme helposti nähdä ne syyt niihin moniin epäonnisiin olosuhteisiin, jotka teitä ympäröivät.“ [6]

Tämä kappale on mitä merkittävin, sillä se kuvaa sen miten avaruusolennot ovat asuneet Maassa jo vuosia, opiskellen kieltämme, hankkien duuneja ja sekoittuen ihmispopulaatioon. Lisäksi vaikuttaa siltä, että ihmisten keskuudessa elävät avaruusolennot saattavat työskennellä pareittain, eräänlaisessa työparijärjestelmässä joka olisi järkeenkäypää turvallisuuden ja kotimaailmaan lähetettävän kommunikaation mielessä jos koskaan sattuisi hätätila. Jos Adamski on muistoissaan tarkka ja avaruusolennot kertovat totuuden, silloin vaikuttaisi siltä että avaruusolentoja voisi olla merkittävä määrä, jotka elävät salaa normaalin populaation keskuudessa planeetan suurimmissa kaupungeissa. Toisia kontaktitapauksia ja tietovuotajien todistuksia tarkasteltaessa todellakin vaikuttaa siltä niinkuin asia olisi näin.

Adamski ei ollut ainoa kontaktihenkilöistä, joka väitti että avaruusolennot sulautuvat ihmispopulaatioon. Howard Menger myös väitti, että avaruusolennot ovat ottaneet häneen yhteyden ja esiintyneet tavallisina ihmisinä kun hän kouluttautui avaruusveljiemme edustajaksi. Eräässä tapauksessa avaruusolento esitti kiinteistövälittäjää ja pyysi Mengeriä mukaansa avaruusolentojen autoon, jossa hänet vietiin uuteen kontaktipaikkaan kohtaamaan tiettyinä aikoina avaruusolentojen aluksia. Menger kuvaa tapausta seuraavasti:

Syksyllä 1947 nuori mies, komeasti syysvaatteisiin puettu, astui liikkeeseen. Vaikka hän sanoi olevansa kiinteistövälittäjä, hänessä oli jotakin outoa. Ja hän ei käyttäytynyt kuin muut ekstrovertit, toisia selkään taputtelevat kiinteistövälittäjät joita tunsin… Hän kertoi minulle, että hän ajatteli laittaa joitain “Myytävänä”-kylttejä Pleasant Grove -nimisen paikan lähettyville, noin kahdeksan mailia kaupasta, ja haluaisi jotain neuvoja…. Suostuin lähtemään hänen matkaansa. Hän ei esitellyt minua nuorelle neidolle joka odotti autossa… Puolimatkassa keskustelu lakkasi ja tuli hiljaisuus. Erittäin yhtäkkisesti mies vaihtoi aihetta. “Howard, me tiedämme että pidät yhteytesi veljiimme salassa niinkuin sinulle on annettu ohjeeksi.” En tiennyt pitäisikö minun esittää yllättynyttä vaiko ei sillä olin havainnut jotain omituista heti alusta lähtien…. “Ai, te OLETTE…” ja minä naurahdin. Hän yksinkertaisesti otti leveän hymyn ja ajoi muutaman sata metriä sanomatta sanaakaan. ”Katsos, Howard, minulle on opetettu paljon kiinteistöistä, mutta ei paljoakaan näyttelemisestä.” [7]

Mengerin Maan ulkopuoliset ystävät kuvasivat salaisen sijainnin jossa he myöhemmin tapaisivat avaruusolentojen aluksia ennaltamäärättyinä aikoina. Mengerin kontaktikokemukset ja UFO-havainnot saavat tukea riippumattomilta silminnäkijöiltä, valokuvista, filmeistä ja jopa väitetystä Kuussa kasvatetun perunan tieteellisestä analyysista. Timothy Good teki läpikotaisen tutkimuksen Mengeristä ja tuli tulokseen, että jotkut hänen avaruusolentokontaktikokemuksensa ja valokuvat/filmit olivat aitoja. [8]

Se tapa jolla Mengeriin saatiin yhteys vuonna 1947 on se mikä herättää meidät avaruusolentojen sulautumiseen ihmispopulaatioon. Avaruusolennot olivat oppineet kiinteistönvälitystä, ajoivat tavallisia autija, ja heidän mukanaan oli nainen. Molemmat avaruusolennot olivat ottaneet kiinteistönvälittäjän identiteetin ja sillä tavoin voisivat välttää paljastumasta, samalla kun he oppivat ihmisyhteiskunnasta. Jälleen kerran, kuten myös Adamskin tapauksen kaksi avaruusolentoa, he työskentelivät pareittain mikä viittaa työparijärjestelmään.

Eräässä Howard Mengerin ‘kokouksista’ hänen kotonaan huhtikuussa 1957 kolme vierailijaa Venukselta väitetään valokuvatun. Useat valokuvista annettiin tri. Frank Strangesille, joka näytti valokuvia hänen UFO-luennoillaan. Eräällä näistä luennoista joulukuussa 1959 tri. Stranges väitti, että Pentagonin viranomainen oli lähestynyt häntä, joka tarjosi hänelle mahdollisuutta tavata erään näistä venuslaisista. Tri. Stranges sitten kuvaa yksityiskohtaisesti turvajärjestelyjä, jotka hänen oli läpikäytävä, sekä hänen tämän jälkeistä tapaamistaan Valiant Thorin kanssa Pentagonissa 30 minuutin ajan. Thor oli ilmeisesti USA:n hallituksen vieras kolmen vuoden ajan, ja hän toistuvasti tapasi ylempiä virkamiehiä, mm. presidentti Eisenhowerin ja varapresidentti Nixonin. Tri. Stranges väittää, että hänelle sanottiin ettei hän saa koskaan paljastaa mitä tapahtui. Hän kuitenkin tästä huolimatta kirjoitti kirjan avaruusolentokohtaamisistaan, Stranger at the Pentagon (1967). Hänen kirjassaan sekä tämän jälkeisissä haastatteluissaan hän kuvaa maailmanrauhan ja henkisyyden viestiä, jonka Thor heille ja amerikkalaisille viranomaisille välitti.

Arvattavasti Strangesin väitteitä pilkattiin laajalti UFO-tutkijoiden keskuudessa hänen todisteiden puutteestaan että sellainen tapaaminen olisi koskaan pidetty. Kuitenkin tri. Strangesin tausta poliisivoimissa, hänen koulutuksensa sekä hänen nimekkyytensä evankelisena teologina kaikki viittaavat henkilöön, jonka nuhteeton suoraselkäisyys ei antaisi myöden kehitellä päästään tällaista kusetusta. Jos tri. Strangesin kredenssit ja rehellisyys hyväksytään, silloin vaikuttaa siltä kuin Pentagonilla olisi ollut vierailija Venukselta kolmen vuoden ajan, jonka väitetään tavanneen korkeampia viranomaisia ja joka kykeni matkaamaan UFO-tapaamisiin kuten Mengerin oma. Voidaan todeta, että Valiant Thor (ja hänen kumppaninsa) kykenivät olemaan yhteydessä laajalti eri yksityisiin kansalaisiin tämän kolmen vuoden täälläolonsa aikana, tiedustelupalvelut valvoivat näitä interaktioita tarkkaan, ja henkilöitä patistettiin vannomaan salaisuuden puolesta.

Toinen kontaktihenkilö, joka on väittänyt tavanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyvät tavallisina siviileinä, liittyy Mexicon yliopistion lääketieteellisen professoriin joka oli myös samalla Meksikon atomienergiakomission ylempi jäsen. Professori käytti pseudonyymiä ‘Prof Hernandez’ ja työskenteli meksikolaisen journalistin, Zitha Rodriguezin, kanssa kertoakseen hänen uskomattoman tarinansa. [9] Hän puhui siitä miten erittäin houkuttelevan näköinen avaruusolentonaaras, Elyense (professori kutsui häntä nimellä ‘Lya’), Andromedan tähtikuviosta esiintyi opiskelijana ja vieraili hänen luennoillaan useaan otteeseen vuosina 1972-1974. Tajutessaan että hän ei ollutkaan yksi tämän oppilaista, hän lopulta kohtasi tämän ja kysyi miksi hän tulee luennoille. Usean keskustelun jälkeen, joissa hän näytti omaavan uskomattomat tiedot fysiikasta sekä paranormaaleista kyvyistä, Hernandez lopulta sai kuulla Lyalta että hän on toisesta maailmasta. Vuonna 1975 tapahtuneiden lisätapaamisten jälkeen Lya sai puhuttua hänet mukaan toiseksi pilotiksi hänen avaruusalukselleen. Tämä on se miten Hernandez kuvaa tapausta 22. huhtikuuta 1975 hänen päiväkirjassaan:

Olin osallistunut konferenssiin anestesian tehokkaiden neutralisoijien aiheesta. Tuona iltapäivänä tunsin oloni erityisen väsyneeksi…. Kävellessäni parkkipaikalle, hätäisesti kuvittelin että Lya odotti minua autossa… “Hei”, hän sanoi tervehtien… “Oletko kiireinen?” “En, haluan vain levätä”, sanoin. “Haluaisitko tulla toiseksi pilotikseni?” … “Tänään on ollut erityisen raskas päivä… voisiko joku toinen päivä?” kysyin melkein anoen. “Se on tärkeää, en voi taata että sinulla on toista tällaista tilaisuutta….” “Olkoon….” sanoin lukitessani oven, “jos se ei ole liian kaukana, niin hyväksyn….” [10]

Tässä kohtaa Hernandez ajoi autonsa etäiseen paikkaan, jonka Lya osoitti. Sitten hän kuvaa sen miten he astuivat Lyan alukseen ja lähtivät Maan ilmakehästä.

Pyöreä kappale, enemmän tai vähemmän kolme metriä läpimitaltaan, oli edessämme. Lya otti metallisen laitteen joak oli kuin pieni tupakkarasia ja painoi nappia. Sillä hetkellä aluksen ovi avautui alapuolella, ja hän meni sisälle pienistä tikkaista… Hän kosketti pientä kahvaa jossa oli nappeja ja painoi yhtä. Alus nousi hiljalleen ilmaan…. Maapallo vetäytyi enemmän ja enemmän ja näin saatoin pohtia iltaa, tähtiä ja kymmeniä satelliitteja, jotka kaikki kiersivät Maata. [11]

Hernandezin tarinaa tutki everstiluutnantti Wendelle Stevens, joka kävi kirjeenvaihtoa Zitha Rodriquezin kanssa. Stevens löysi monia samankaltaisuuksia toisten kontaktitapausten kanssa, vaikka Hernandez ei olisi voinut olla kaikista näistä tietoinen. Hän päätti kääntää Rodriquezin kirjan Hernandezin kokemuksista ja lopulta tuli päätelmään, että Hernandez oli uskottava. Kuten Adamskin ja Mengerin tapauksissa, Hernandez paljastaa että avaruusolentokontakti kykeni helposti sulautumaan meksikolaisten keskuuteen. Adamskin ja Mengerin tapausten vastaisesti Lya oli yksin eikä hänellä näyttänyt olevan työparia. Vaikka hänellä ei ollutkaan autoa, hän tiesi miten navigoida Mexico Cityn tiejärjestelmää varmistaakseen, että Hernandez voisi saavuttaa hänen lentävän aluksen määränpäänsä. Hänen kykynsä kohdata Hernandez kaupungin eri paikoissa ja tietonsa siitä miten matkata maaseudulla, jälleen, viittaavat siihen että hän tiesi natiivin populaation paikoista ja tavoista. Kontaktihenkilöt eivät ole ainoita jotka ovat puhuneet keskuudessamme elävistä avaruusolennoista, on myös todistuksia erittäin uskottavilta sisäpiiriläisiltä, jotka ovat tehneet samanlaisia väitteitä.

Sisäpiiriläisten todistuksia keskuudessamme elävistä avaruusolennoista

Kontaktihenkilöiden väitteet siitä, että avaruusolennot elävät keskuudessamme, saivat merkittävän vahvistuksen majuri Robert Deanin todistuksesta. Dean työskenteli NATOn päämajassa vuosina 1963-1967, ja tänä aikana hän teki töitä operaatiokeskuksessa Cosmic Top Secret -turvaluokituksella. Hän väittää nähneensä salaisen NATOn tutkimuksen, joka analysoi UFOjen uhkaa NATOn operaatioille Itä-Euroopassa. Salaisen raportin otsikko oli “An Assessment: An Evaluation of a Possible Military threat to Allied Forces in Europe.” Se keskittyi UFOjen vaaroihin, jotka erehdyksessä identifioidaan Neuvostoliiton ballistiseksi ohjushyökkäykseksi. Dean väitti, että NATOn tutkimus identifioi neljä erilaista avaruusolentojen sivilisaatiota, jotka vierailivat Maapallolla. Hän sanoi, että se mikä NATOn johtoa todella huoletti oli, että jotkut vierailijoista näyttivät paljon meiltä, niin että heitä ei käytännössä voisi erottaa. Dean sanoo, että NATOn kenraalit olivat paranoideja siitä mahdollisuudesta, että jotkut Maan ulkopuoliset vierailijat voisivat kävellä NATOon tai Pentagonin käytävillä, tai jopa itse Valkoisen Talon. Haastattelussa hän sanoi:

Robert Dean
Oli ihmisten ryhmä joka näytti paljon meiltä, jotka todella ajoivat amiraalit ja kenraalit hulluuden partaalle, koska heidän mielestään, ja he olivat nähneet heitä usein, heillä oli ollut kontakti heihin… Nämä tyypit näyttivät niin paljon meiltä, että he voisivat istua vieressäsi lentokoneessa tai ravintolassa etkä tietäisi siitä mitään. Ja kenraalit ja amiraalit, koska he olivat armeijassa ja koska he olivat pääosin paranoideja, olivat tästä varsin huolissaan. Se seikka,että nämä älykkäät olennot voisivat olla tekemisissä kanssamme, kävellä SHAPEn ja Pentagonin käytävillä. Voi Jumala, pari näistä tajusi, että he saattaisivat olla jopa Valkoisessa Talossa! Tottakai, kuten sanoin, noiden vuosien paranoia sekoitti asioita hieman. [12]

Deanin todistus on keskeinen etsittäessä totuutta keskuudessamme elävistä avaruusolennoista. Hänen todistuksensa näyttää sen, että armeijan ja valtion virastojen viranomaiset ovat tietoisia tästä mahdollisuudesta, ja itse asiassa epäilemättä olisivat kehittäneet strategioita sellaiselle tapahtumalle. Vaikka NATO piti keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, salaisen UFO-arvioinnin kontekstissa, potentiaalisena turvallisuusuhkana, perustuen kontaktihenkilöiden todistuksiin, vaikuttaa siltä että Maan ulkopuoliset vierailijat sulautuvat joukkoomme oppiakseen ihmispopulaatiosta. Ihmisten arvoista ja sivilisaatiosta oppimisen lisäksi vaikuttaa siltä kuin vierailijat antaisivat ruohonjuuritason koulutusta edistääkseen tietoisuutta heidän läsnäolostaan rajatulle määrälle yksittäisiä ‘kontaktihenkilöitä’.

Toinen tärkeä sisäpiiriläisen todistus keskuudessamme elävistä avaruusolennoista on Ingo Swann. Swann oli ensimmäinen meedio, joka oli CIA:n vuonna 1975 alkaneessa kaukokatseluohjelmassa Project Star Gate. Swannin osuessa oikeaan niin useasti hänet palkkasi vuoteen 1975 mennessä valtion salainen operatiivi, “Mr Axelrod”, vakoilemaan avaruusolentoja. Swann kaukokatseli avaruusolentoja Kuussa, joilla oli tukikohtia pimeällä puolella. Myöhemmissä haastatteluissa ja hänen kirjassaan Penetration Swann väitti, että hän oli katsellut erilaisia rakenteita pinnalla ja havainnut avaruusolentoja niiden lähellä, jotka kykenivät hengittämään ilman apuvälineitä, mikä viittaa siihen että Kuussa on ilmakehä. [13] Axelrod vahvisti Swannin kaukokatselun, joka lähetti Swannille George Leonardin kirjan, joka kuvaa samanlaisia rakenteita joita hän kaukokatseli analysoimalla NASAn valokuvia. [14] Swannin ja Project Star Gaten menestys tarkan kaukokatselutiedon keräämisessä tiedustelupalveluille nopeasti johti siihen, että armeijan eri virastot pyysivät Swannia kehittämään tarpeelliset protokollat sotilaskaukokatselijoiden kouluttamiseksi. [15] Swannin mukanaolo “Mr Axelrodin” salaisissa tehtävissä tarjoaa arvokasta todistusaineistoa keskuudessamme elävistä avaruusolennoista.

Eräässä tapauksessa Swann kuvaa sitä miten Axelrod vei hänet kaukaiseen paikkaan, Alaskalta näyttävään, jossa he matkasivat järvelle katselemaan UFO-aktiviteettia. Swannin tavoitteena oli psyykkisesti saada informaatiota siitä mitä avaruusolennot tekivät siellä olleessa mitä ilmeisimmin salaisessa UFO-tutkikohdassa. Swann kuvasi yksityiskohtaisesti tapauksen, jossa UFO nousee järvestä, vetää sisään järven vettä, ja kasvaa suuremmaksi kooltaan pienestä pisteestä suureksi kolmioalukseksi. Hän antoi tiedot Axelrodille ennen kuin he nopeasti lähtivät alueelta jotteivat paljastuisi UFOlle. Swannin Axelrodille työstään antaman todistuksen huomattavin tapaus on supermarket-tapaus, jossa hän kohtasi häikäisevän hyvännäköisen naisen, jonka hän psyykkisesti aisti olevan avaruusolento.

Swann väittää, että hän oli kaupoilla Los Angelesissa supermarketissa, kun hän havaitsi erittäin puoleensavetävän, hyvinpukeutuneen naisen. Hän väittää, että häne kehonsa alkoi fyysisesti surista häne katsellessaan tätä silmäkulmastaan ja intuitiivisesti saadessaan informaatiota siitä, että nainen oli avaruusolento. Ensin hän sivuutti idean, mutta hän sai riippumattoman varmistuksen naisen identiteetistä tarkkailemalla naista kun Axelrodin operatiivit seurasivat tätä, jotka myös olivat supermarketissa. Axelrodin operatiiveista pelästyneenä Swann nopeasti lähti pois paikalta, sillä hän pelkäsi sitä mitä saattaisi tapahtua. Viimeisin varmistus siitä, että nainen oli avaruusolento, seurasi pian tämän jälkeen kun Axelrod soitti Swannille puhuakseen siitä oliko avaruusolentonainen telepaattisesti kommunikoinut hänelle. Hänen kaksi operatiiviaan olivat kertoneet Axelrodille, että Swann oli ollut avaruusolennon läheisyydessä, ja että tämä oli mahdollisesti kommunikoinut naiselle. Axelrod oli huolissaan tästä mahdollisuudesta ja Swann vakuutti hänelle, että mitään telepaattista kommunikaatiota ei ollut tapahtunut. Tutkiva journalisti Garry Bekkum kuvaa tapahtunutta:

Seuraava puhelinsoitto Axelrodilta ei ollut mitenkään tavallinen. Ensin Swann sai mystisen puhelinsoiton naisoperatiivilta, joka ohjasi hänet toiseen puhelimeen. Puhelu loppui hiljaisuuteen, mikä viittasi siihen että puhelinlinja oli leikattu poikki ja jokin muu oli tullut väliin. Kun hän pääsi osoitetulle puhelimelle, Swann kävi salatun keskustelun Axelrodin kanssa, joka kysyi häneltä seksikkäältä naiselta supermarketissa. Axelrod varoitti, ”Tunnen velvoitetuksi kertoa sinulle, että hän on todella vaarallinen.” Ilmeisesti Swann uskoi, että Axelrodin varoitukset olivat vahvistaneet hänen pahimmat pelkonsa. Avaruusolentoja oli ei ainoastaan Kuussa, vaan niillä oli operatiiveja myös täällä Maassa, tavallisen kansan keskuudessa. Jos Axelrodia oli uskominen, heitä tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin. [16]

Axelrodin yritykset tarkkailla avaruusolentonaista, hänen huolensa Swannin telepaattisesta yhteydestä naiseen, sekä hänen varoituksensa siitä että hän oli vaarallinen viittaisivat siihen, että Axelrodin yritykset olivat osa virallista linjausta jolla estää kaikkia tavallisia siviilejä veljeilemästä avaruusolentojen kanssa.

Ylläoleva supermarket-episodi auttaa vahvistamaan Deanin, Adamskin, Mengerin ja Hernandezin todistukset siitä, että avaruusolennot elävät ihmispopulaation keskuudessa. Vaikka he normaalisti ovat erittäin puoleensavetäviä, he voivat sulautua kansaan ilman että he pistävät sieltä pahemmin silmään. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä kuin varjohallituksen virastot kykenisivät identifioimaan heidät, jotka ilmeisesti yrittävät tarkkailla keskuudessamme eläviä avaruusolentoja. Swannin episodi näyttää, että avaruusolennot eivät ainoastaan sulaudu yleisesti populaatioon, vaan salaiset valtion virastot näkevät paljon vaivaa valvoakseen avaruusolentoja, ja estääkseen yksityisiä kansalaisia olemasta tekemisissä avaruusolentojen kanssa.

Toinen huomionarvoinen aspekti Swannin kohtaamisessa avaruusolennon kanssa on, että naista seurasi kaksi Axelrodin salaista operatiivia. Tämä auttaa vahvistamaan sen, että kansan keskuudessa käyskentelevät avaruusolennot joutuvat salaisen palvelun valvonnan kohteeksi, joita otetaan palvelukseen erilaisista erikoisjoukoista armeijassa ja tiedustelupalveluissa. Toinen tietovuototapaus, joka auttaa meitä kuvaamaan erikoisjoukkojen käyttöä tällaisessa valvonnassa on todistus väitetyltä entiseltä Britannian erikoisjoukkojen henkilöltä, joka tänen työssäoloaikanaan joutui pidättämään kaksi naista, joiden hän uskoi olevan avaruusolentoja. Näin hän sanoi kolmannen osapuolen muistinvaraisen keskustelun mukaan UFO-tutkijoiden luottamuksellisessa kokoontumisessa:

Hän väitti joskus olleensa S.B.S.:ssä, eli ’Special Boat Servicessa’, joka on vähemmän tunnettu tiedustelupalvelu kuten S.A.S. Britanniassa. Hänen käskettiin matkata Lontoon metrolla, South Kensingtonin asemalle, jos muistan oikein. Hän nousi metroon, ja hänen mukanaan ollut esimies näytti hänelle kaksi naista metrossa, jotka hänet komennettiin pidättämään. Nämä naiset olivat pitkiä, blondeja ja sinisilmäisiä, ja he näyttivät kaksosilta. Hän kuvasi heillä olevan varsin korkea otsa, ja että he olivat mitä kauneimpia naisia hän oli koskaan nähnyt, täydellisellä ulkomuodolla. Hän kuvasi sitä miten kaikki muut metrossa tuntuivat olevan jonkinlaisessa transsissa, eivätkä he reagoineet millään tavalla kahden ihmisen viemiseen julkisesta kulkuvälineestä. Hänelle ei kerrottu miksi heidät vietiin, ja häntä huoletti heidän turvallisuutensa. Hänen viedessään heidät mukanaan hän sanoi, että heistä heijastui turvallisuudentunne hänelle. Mies sanoi olleensa huolissaan siitä, että hän olisi saattanut olla epäsuorasti vastuussa näiden kahden naisen saattamisesta vaaraan. Noin viikon tai parin jälkeen hän istui ravintolassa Lontoon Canary Wharfissa, ja toinen hänen pidättämistään naisista tuli hänen pöydän luokse ja hymyili hänelle, ja yleisesti välitti hänelle tunteen siitä että naiset olivat turvassa eikä hänen tarvinnut huolehtia heistä. [17]

Ylläoleva tapaus antaa arvokkaan esimerkin siitä miten eri tiedustelupalvelut tarkkailevat keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, mm. erikoisjoukkojen henkilöstö. Ilmeisesti avaruusolentoja voidaan ottaa haltuun saamaan heidän aktiviteeteista tiedustelutietoa, ja sen jälkeen vapauttaa. Sellainen linjaus viittaa siihen, että vastuulliset valtion auktoriteetit ovat päättäneet, että vaikka avruusolennot itsessään eivät ole uhka kansalliselle turvallisuudelle, heidän läsnäolonsa luvaton paljastaminen olisi turvallisuusuhka. Toisen naisista käyttäytyminen, joka vakuutti hänet pidättäneelle tiedusteluhenkilölle olevansa turvassa, auttaa kuvaamaan keskuudessamme elävien avaruusolentojen hyväntahtoista luonnetta ja sitä miten ne eivät ole suoraan kansallisen turvallisuuden uhka.

Axelrodin huoli avaruusolentonaisesta, joka oli saanut yhteyden Swanniin, viittaa siihen että avaruusolentoja on ohjeistettu olemaan kertomatta todellista alkuperäänsä yksityisille kansalaisille. Lisäksi Axelrodin ‘äärimmäinen huoli’ siitä että Swann oli saanut telepaattisen yhteyden kertoo siitä että ketä tahansa henkilö, joka saa selville avaruusolentojen oikean identiteetin, voidaan viedä kuulusteltavaksi tai muihin pakkokeinoihin. Täten on hyvä puhua valtion lakien ja säädösten tärkeydestä kun käsitellään kansalaisia, joilla on laiton kontakti avaruusolentoihin.

Extraterrestrial Exposure Law

Vuonna 1969 NASA saattoi voimaan liittovaltiollisen lain, joka liittyi “Maan ulkopuoliselle altistumiseen”. Laki maan ulkopuoliselle altistumisesta tarjoaa laillisen ennakkotapauksen kenen tahansa henkilön pidättämisestä ja määräajattomasta vangitsemisesta, joka kohtaa avaruusolentoja. [18] Kaikkein relevanteimmat kohdat käsittelevät NASAn johtajan, tai hänen nimittämänsä henkilön, valtaa tehdä seuraavaa:

Määrittää onko tietty henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto altistunut Maan ulkopuoliselle ja laittaa sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto karanteeniin. Karanteeni voi perustua ainoastaan määritykseen, joko kuulusteluilla tai ilman, siitä että on todennäköinen syy uskoa, että sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto on altistunut Maan ulkopuoliselle. [19]

Kaikkein häiritsevintä tässä liittovaltion laissa on se, että sellaisesta eristyksestä ei voi valittaa juridisen oikeusprosessin avulla, joka voitaisiin evätä kansalaisilta “todennäköisen syyn” perusteella että he ovat altistuneet Maan ulkopuoliselle. Ottaen huomioon sen, että yleisö ja valitut edustajat eivät ole tietoisia Maan ulkopuolisesta läsnäolosta, tämä NASAn säädös antaa vihreää valoa Maan ulkopuolisen altistuksen käytänteille ja päätöksille, jotka eivät kuulu kongressin tai median valvonnan alaisuuteen. Vaikka Laki Maan ulkopuoliselle altistumisesta “virallisesti kumottiin” ja laitettiin reservistatukselle vuonna 1991, yhtä kaikki se luo ennakkotapauksen jossa minkä tahansa valtion viraston tai armeijan haaran lakiosasto voi esittää mahdollisia pakkokeinoja henkilöitä vastaan, joilla on kontakti avaruusolentoihin. NASAn säädökset ja samankaltaiset lait tai säädökset toisissa maissa ovat tehokas keino hiljentää henkilöt, jotka kohtaavat populaatioon sulautuneita avaruusolentoja. Olennaisesti kuka tahansa, joka kohtaa sellaisia avaruusolentoja, voidaan pidättää määräämättömän pituiseksi ajaksi ilman lainsuojaa. Tämä ei ainoastaan estäisi sellaisia henkilöitä paljastamasta interaktioitaan avaruusolentojen kanssa, vaan se myös estäisi avaruusolentoja paljastamasta alkuperäänsä tavallisille kansalaisille.

Yhdysvalloissa ja muualla voimaansaatetut lait ja säädökset voidaan ottaa käyttöön juridisina keinoina pakottaa yksityisiä kansalaisia, jotka saavat selville keskuudessamme elävien avaruusolentojen todellisen identiteetin. Jos hyväksymme todisteet siitä, että avaruusolentoja valvotaan tarkasti ja että salaiset palvelut ovat vastuussa tämän informaation pitämisestä poissa kansalta, johtopäätöks on, että yksityiset kansalaiset ovat suuressa vaarassa jos he saavat yhteyden ja valtion virastot haluavat estää tämän. Yksityisiltä kansalaisilta voidaan evätä heidän perustuslailliset oikeutensa huolimatta sellaisten lakien tai säädöksien, jotka kieltävät luvattoman kontaktin avaruusolentojen kanssa, hyllyttämisestä ja reservistatukselle siirrosta.

Loppusanat

Yllä esitetyt todisteet eri kontaktihenkilöiden ja sisäpiiriläisten todistusten muodossa viittaavat siihen, että Maan ulkopuoliset vierailijat, jotka ovat käytännössä erottamattomissa ihmisistä, elävät keskuudessamme. Nämä Maan ulkopuoliset vierailijat vaikuttavat olevan puoleensavetäviä ulkoisilta piirteiltään, ja avaruusolentonaisia kuvataan mitä kauniimmiksi naisiksi joita mieshavaitsijat ovat koskaan nähneet. Avaruusolennot näkevät suuren vaivan oppiakseen heidän ympäröimänsä kulttuurin alkuperäisen kielen, oppiakseen miten ajaa ja navigoida valtateillä, ja ottaessaan perusduuneja useiksi vuosiksi. Se seikka, että nämä avaruusolentovierailijat joutuvat valvonnan kohteiksi ja jopa pidätetään ennen vapauttamistaan kertoo suuresta salaisesta valvontajärjestelmästä.

Keskuudessamme elävät avaruusolennot vaikuttavat operoivan taivaallisten rauhanjoukkojen tapaan heidän sulautuessaan kulttuuriimme. He oletettavasti haluavat oppia Maan kulttuurista ja tavoista; ja mahdollisesti avustaa informaationvälityksessä tietyille henkilöille. Se seikka, että näitä avaruusolentoja valvotaan ensin pidättämistä viittaa siihen, että vastuulliset valtion virastot ovat tehneet päätöksen sietää sellaista avaruusolentojen läsnäoloa. Valiant Thorin tapaus kertoo siitä, että tällainen valvontajärjestelmä ulottuu jopa VIP-statuksen antamiseen ja sallii toistuvasti tavata korkeampia virkamiehiä. Voidaan todeta, että sellaiset avaruusolennot eivät ole suora uhka kansalliselle turvallisuudelle, vaikka tieto heidän alkuperästään tulkitaan sellaiseksi, jolloin henkilöitä vannotetaan pysymään hiljaisina. Tämä tarkoittaisi suurta vaikeutta saada informaatiota avaruusolennoista, jotka ovat sulautuneet kansaan, kun otetan huomioon korkea turvallisuusluokitus, joka tähän ilmiöön liittyy.

Mitä “Maan ulkopuolista altistusta” koskeviin kansallisiin lakeihin ja säädöksiin tulee, ainoa tapa varmistaa ykstyisten kansalaisten suojelu jos he kohtaavat avaruusolentoja on, että heidän oikeutensa olla tekemisissä avaruusolentojen kanssa tunnustetaan muodollisesti. Vaikka tietoisuus tarpeesta tällaiselle oikeudelle kasvaakin, joka perustuu lopulta valtion tunnustukseen UFOjen olemassaolosta ja niiden avaruudellisesta alkuperästä, se voi vaatia yhteistyötä kansalta saada tämä oikeus taattua itselle. Tätä tavoitetta kohden on edistytty hieman kun Hawaiilla kesäkuun 11. päivänä 2005 tehtiin “Julistus Rauhallisista Suhteista Maan Ulkopuolisten Sivilisaatioiden Kanssa”, joka viittaa eksplisiittisesti sellaiseen oikeuteen. [20] Julistuksen kolmas artikla sanoo, että me allekirjoittajat ja tukijat: “Vakuutamme kaikilla kansalaisilla olevan luonnollinen oikeus avoimeen kontaktiin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden edustajien kanssa kaikissa tapauksissa, ja osallistua epäviralliseen diplomatiaan.” Toinen aloite esittää Yhdysvaltain kongressin hyväksyttäväksi lakiluonnoksen Laiksi Kontaktista Avaruusolentojen Kanssa, joka suojelisi kansalaisia, jotka altistuvat Maan ulkopuoliselle. [21] On todennäköistä, että samanlaisia lakeja jossain kohtaa esitetään useimmissa kansallisissa parlamenteissa.

Se seikka, että useat avaruusolennot ovat valinneet sulautua kansan keskuuteen, tulee olemaan suuri yllätys monille jotka edelleen ovat epävarmoja UFO-ilmiön todellisuudesta ja avaruusolentohypoteesista. Vielä hämmentävä on mahdollisuus sille, että avaruusolentovierailijoille annettaisiin VIP-status ja että he tapaisivat USA:n korkeita virkamiehiä. Ihmisten kieliä, kulttuuria, politiikkaa ja tiedettä hiljaksiin tutkivien avaruusolentovierailijoiden läsnäolo tulee antamaan monille suuren vakuutuksen siitä, että ihmiskuntaa hiljalleen avustetaan valmistautumaan tulevaan avoimeen kontaktiin avaruusolentojen kanssa. Monille muille mahdollisuus löytää avaruusolentoja keskuudestamme motivoi ihmisiä hiljalleen tutkimaan tätä mahdollisuutta ystävien tai tuttavien kanssa, joiden käytös voi olla vihje toismaailmallisesta alkuperästä.

***

Kirjoittajasta: Michael E. Salla, PhD., on kirjoittanut teoksen Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004) ja hän on sivuston www.Exopolitics.Org perustaja. Hänellä on tohtorintutkinto University of Queenslandista, Australiasta. Hän on perustanut Exoopolitics Instituten.


Lähdeviitteet

[1] Adamskin tapauksen tasapuolinen käsittely löytyy Lou Zinsstagin ja Timothy Goodin kirjasta George Adamski- The Untold Story (Ceti Publications, 1983).

[2] Timothy Good, Alien Base: The Evidence for Extraterrestrial Colonization of Earth (Avon Books, 1998) 154-55.

[3] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[4] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[5] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[6] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[7] Howard Menger, From Outer Space (Pyramid Books, , [1959] 1974) 49-50.

[8] Timothy Good, Alien Base, 194-95.

[9] Tapaus on tiivistetty verkossa: http://www.beyond-the-illusion.com/files/New-Files/20000430/elyense_extraterrestial.txt ja kirjan kappale: http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/213 .

[10] Zitha Rodriquez Montiel & R.N. Hernandez, UFO Contact from Andromeda, kpl. 3 julkaistu teoksessa Ultimate UFO Series: Andromeda, ed., Robert Shapiro, 2004, 193-95

[11] Zitha Rodriquez Montiel & R.N. Hernandez, UFO Contact from Andromeda, kpl. 3 julkaistu teoksessa Ultimate UFO Series: Andromeda, ed., Robert Shapiro, 2004, 193-95

[12] Bob Hieronimus, “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,” julkaistu verkossa: http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html ; haastattelu http://www.21stcenturyradio.com/index.html

[13] Ingo Swann, Penetration: The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy (Ingo Swann Books, 1999) ja tri Bob Hieronimuksen haastattelu, 28 February, 1999.

[14] Leonard, Somebody Else is On the Moon (Pocket Books, 1977).

[15] Kts. Gary Bekkum, “To the Moon and Back, With Love,” American Chronicle, Aug 3, 2006. Verkossa: http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=12104

[16] Garry Bekkum, “To the Moon and Back, With Love,” American Chronicle, August 3, 2006, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=12104

[17] David Hughes Narborough kuvasi kertomuksen ja postasi verkkoon, http://groups.yahoo.com/group/prepare4contact/message/4624

[18] Informaatiota Extraterrestrial Exposure -laista: http://www.abovetopsecret.com/pages/etlaw.html ja http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/187

[19] Title 14 National Aeronautics and Space section 1211.102 A3

[20] Kts.: http://www.etworldpeace.com

[21] Kts.: http://www.contactact.org/eca_bill.htm   Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Avaruusolennot Koraanissa

Johdanto

Elokuun 7. päivänä 1996 NASAn (1) tieteilijät tekivät ilmoituksen, joka pääsi lehtien otsikoihin ympäri maailman. Marsilaisesta meteoriitista he olivat löytäneet todisteita mikroskooppisista elämänmuodoista, jotka ovat saattaneet olla elää Marsissa yli kolme miljardia vuotta sitten. (2) Vaikka toiset myöhemmin julkaistut tutkimukset haastoivat tämän johtopäätöksen (3), useat tuoreemmat löydökset, esimerkiksi Galileo-aluksen tekemät löydöt (4) helmikuussa 1997 mahdollisesta punaisen värisestä merestä Jupiterin kuun Europan jääpeitteen alla (5), herättävät toivoa siitä, että me mahdollisesti piankin voisimme saada vastauksen erääseen vanhimmista ja kiinnostavimmista ihmisen kysymistä kysymyksistä: ”Onko kukaan tuolla jossain, vai olemmeko me yksin universumissa?”

Voi kuitenkin olla, että kukaan meistä ei elä näkemään päivää jolloin tiedemiehillä on yksikäsitteinen vastaus tähän kysymykseen. Muslimeille tämän ei tulisi olla ongelma. Meillä on jo vastaus. Vaikka monet muslimit eivät ole siitä tietoisia, Koraani (6) eksplisiittisesti mainitsee Maan ulkopuolisen elämän olemassaolon.

Henkisen luonteisten olentojen olemassaolo, kuten enkelit universumissa, on kaikkien muslimien hyväksymä fakta, niin kuin on muidenkin uskontojen seuraajien laita, kuten kristittyjen. Se seikka, joka saa aikaan innostusta kansan ja tieteentekijöiden keskuudessa, on kysymys siitä onko materiaalisia elämänmuotoja kuten me itse, jotka tiede kykenee löytämään, oikeasti olemassa Maan ulkopuolella. (7) Tämän artikkelin tavoite on esittää todisteita Koraanista MATERIAALISTEN elämänmuotojen olemassaololle universumissa (”Elämä niin kuin me sen tunnemme”).

”Dabbatun” (Neuvonpidon Suura)

Suurassa 42, jakeessa 29 (42:29) Koraanissa meille kerrotaan, ”Hänen tunnusmerkkejään ovat taivaan ja maan luominen ja ne elävät olennot, jotka Hän asetti kumpaankin. Hänellä on myös valta koota ne yhteen milloin tahtoo.” (8) Ennen kuin menemme eteenpäin, tästä on sanottava pari huomautusta. Arabian kielen sana ”sama”, suomeksi ”taivas”, tarkoittaa samalla tavalla niin konkreettista kuin henkistäkin taivasta. Voidaan esittää vastalause, että jae puhuisi olennoista fyysisellä taivaalla (esim. linnut), eikä henkisestä (kuolemanjälkeisestä) taivaasta. Kuitenkin linnut mainitaan erillään taivaallisista olennoista jakeessa 24:41, ”Etkö havaitse, että kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, julistaa Jumalan kunniaa? Niin tekevät myös linnut, kun ne siipensä levittävät. Hän tuntee jokaisen rukouksen ja ylistämistavan. Jumala tietää, mitä he tekevät.” (9)

Huomautuksessa koskien jaetta 42:29 Muhammad Asad esittää, ”Koraanissa ilmaisu ’taivaassa ja maan päällä’ ilman muuta esittää universumia sen kokonaisuudessaan.” (10) Koraani mainitsee liikkumattomien esineiden myös ylistävän Jumalaa: ”Eivätkö he edes tarkastele Jumalan luomia olentoja, miten niiden varjot oikealta ja vasemmalta kumartuvat Jumalan edessä ja lankeavat maahan.”(16:48). (11) Täten eivätkö jakeessa 42:29 mainitut olennot taivaassa ole myös liikkumattomia olentoja, jotka ovat Jumalasta. Seuraava jae 16:49 kuuluu, ”Jumalan edessä kumartuvat kaikki olennot taivaassa ja maan päällä, samoin myös enkelit ylpeyttä tuntematta.” (12) Käännös ”olennot” tässä on sama kuin jakeessa 42:29, ”Dabbatun”. Asad kommentoi, ”Sana dabbah merkitsee mitä tahansa älyllistä, ruumiillista olentoa, joka kykenee spontaaniin liikkeeseen, ja tässä sellainen asetetaan ruumiittomien, henkisten olentojen rinnalle, joita kutsutaan ’enkeleiksi’.” (13) Toisin sanoen, 42:29 viittaa tasan tarkkaan sen tyyppiseen elämään jota tiede etsii, ei mihinkään metafyysiseen olentoon. Yusuf Ali sanoo, ”Dabbatun: pedot, elävät olennot, kaikenlaiset matelevat elikot.” (14) Tämä on sama sana, jota käytetään jakeessa 2:164, ”…kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, …on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä” (15) ja jakeessa 24:45, ”Jumala on myös luonut kaikki eläimet vedestä. Niiden joukossa on sellaisia, jotka ryömivät vatsallaan, sellaisia, jotka kulkevat kahdella jalalla, ja sellaisia, jotka kulkevat neljällä jalalla. Jumala luo mitä haluaa. Totisesti Jumalalla on valta kaiken yli.” (16)

Kommentoidessaan jaetta 42:29 Allama Shabbir Ahmad Usmani sanoo, ”Jakeesta käy ilmi, että kuten maan päällä, niin on jonkinlaisia eläimiä — eläviä olentoja — myös taivaissa.” (17) Samasta jakeesta Yusuf Ali kommentoi, ”Elämä ei ole rajoittunut omalle pienelle Planeetallemme. On varsin vanha spekulaatio nähdä ihmisen kaltaista elämää planeetta Marsissa… on järkevää olettaa, että elämää muodossa tai toisessa on miljoonissa taivaankappaleissa, jotka ovat hajallaan ympäriinsä avaruutta.” (18) Tällaisten huomautusten myötä lukija tajuaa, että muslimioppineet ovat varsin tietoisia siitä, että jae 42:29 selvästikin mainitsee avaruusolentojen olemassaolon.

Onko olemassa Maan ulkopuolista älyllistä elämää?

Vaikka minkä tahansa muotoisen elämän löytäminen Maan ulkopuolelta olisikin dramaattista, ihmiskunta on erityisen kiinnostunut tietämään onko universumissa Maan ulkopuolista älyllistä elämää. NASAlla oli aiemmin ohjelma, joka etsi Maan ulkopuolista elämää (search for extraterrestrial intelligence, SETI). Vaikka ohjelma on nyt budjettileikkausten takia jäähyllä, yksityinen SETI-organisaatio on nyt luotu (19) jatkamaan etsintää. The Planetary Society (20), yksityinen organisaatio, jonka jäsen elokuvaohjaaja Steven Spielberg (21) on hallituksessa, on maailman suurin SETI-ohjelma. Tähän mennessä älykästä elämää ei ole löytynyt. Voiko Koraani tarjota vastauksen?

Suura 27:65 komentaa, ”Sano edelleen: »Ei kukaan taivaassa tai maan päällä, paitsi Jumala, tiedä näkymättömiä. Eivätkä he tiedä ylösnousemuksensa hetkeä.” (22) Tämä kertoo meille, että kuten ihmiset, on myös muunlaisia olentoja universumissa jotka myös nostetaan kuolleista. Meille kerrotaan jakeessa 19:93-96, ”Taivaissa ja maan päällä ei ole ainoatakaan, joka tulisi Laupeimman luo muuten kuin palvelijana. Totisesti, Hän tietää heidän lukunsa ja Hän on sen tarkoin laskenut. Ja ylösnousemuksen päivänä jokainen heistä astuu Hänen eteensä omakohtaisesti. Totisesti, ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Jumala on palkitseva rakkaudella.” (23) Näistä jakeista opimme, että on olemassa Maan ulkopuolisia elämänmuotoja, jotka, kuten mekin, tuomitaan myös heidän tekojensa perusteella joita he elämänsä aikana tekevät. Heidän joukossaan on uskovia. Täten, luonnollisesti, on myös niitä avaruusolentoja jotka eivät usko. Uskovaiset palkitaan. Elämänmuodot, jotka yllämainituissa jakeissa kuvataan, voidaan tuskin olettaa olevan mikro-organismeja. Koraani viittaa olentoihin, joiden kehitystaso tekee heistä moraalisesti tilivelvollisia olentoja. Heidän täytyy olla organismeja, joilla on ominaisuuksia mitkä me liittäisimme älykkäisiin elämänmuotoihin.

Suurassa 72:14-15 jinn (eräänlainen henkinen elämänmuoto, josta Koraani mainitsee sen elävän Maassa) sanoo, ”Joukostamme ovat eräät totisesti Herralle alistuneita muslimeja, ja toiset jumalattomia. Ne, jotka ovat muslimeja, ovat niitä, joiden päämääränä on vanhurskaus. Mitä taasen tulee jumalattomiin, kuluttaa heidät helvetin tuli.” (24) Koraani mainitsee, että hyvät jinnit palkitaan Paratiisilla. Kaikki yllä esitetyt jakeet tiivistettynä on selvää, että Tuomionpäivä on kaikille universumin olennoille (Suura 39:68, ”Ja kun pasuunaan puhalletaan, niin kaikki taivaassa ja kaikki maan päällä menevät tainnoksiin paitsi Jumalan vahvistamat; sitten puhalletaan uudestaan, ja katso, he nousevat odottaen.”) (25) ja kuten jinnit, avaruusolennot pääsevät myös samoihin kuolemanjälkeisiin maailmoihin ihmisten kanssa. Itse asiassa, Koraani mainitsee, että Paratiisi on oman universumimme kokoinen jakeessa 57:21, ”Kiiruhtakaa kilvan saavuttaaksenne Herranne anteeksiannon ja Paratiisin, jonka avaruus on maan ja taivaan suuruinen ja joka on valmistettu niille, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen sananjulistajiinsa! Tämä on Jumalan armo. Hän antaa sen kenelle haluaa, sillä Hän on Herra, jonka armo on suuri.” (26) Täten ei ole yllättävää, että kun me jaamme tämän universumin avaruusolentojen kanssa, meillä on myös yhteinen Paratiisi ja Helvetti heidän kanssaan myös. Koraani näyttää meille, että avaruusolennot ovat olemassa, mutta sen lisäksi että niiden joukossa on myös älykkäitä olentoja.

Mistä avaruusolentoja löytyy?

Tietäen, että avaruusolentoja on olemassa, seuraava kysymys on ”Missä he asuvat?” Tieteentekijät luonnollisesti odottavat niiden elävän toisilla planeetoilla. He etsivät toisia planeettoja tähtien ympäriltä, planeettoja joilla on oikeat olosuhteet elämälle, toisin sanoen, toisia Maapalloja. Lokakuussa 1995 tieteentekijät ilmoittivat, että he olivat löytäneet ensimmäisen aurinkokuntamme ulkopuolisen planeetan tähden numero 51 läheltä Pegasuksen tähtikuviosta. (27) Siitä lähtien on ollut sarja löydöksiä muista planeetoista. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan 15 eksoplaneettaa on väitetty löydetyn. (28) Vaikka jotkut näistä kappaleista on sivuutettu ruskeina kääpiöinä (mukaanlukien Pegasi 51:tä kiertävä kappale) joidenkin tieteentekijöiden suulla (29), ainakin 15 kappaletta pidetään planeettoina. Tieteilijät uskovat, että mahdollisesti kaksoistähtiä kiertävien planeettojen kuissa on oikeat olosuhteet elämälle. (30)

Suurassa 65:12 meille kerrotaan, ”Jumala on luonut seitsemän taivasta ja yhtä monta maata. Niiden kautta tulee ylhäältä Jumalan käsky, jotta tietäisitte, että Jumalalla on valta kaiken yli ja että Jumala sulkee kaiken tietoonsa.” (31) Tämä jae, vaikka se yleensä on käännetty oikein, on monesti kommentaattoreiden väärintulkitsema. He antavat tulkintoja, että avaruus on jaettu seitsemään alueeseen (suom. huom. tämä voi tarkoittaa sitä mitä Yhden Laissa kutsutaan oktaaviksi), ja samalla tavoin kuten Yusuf Ali asian esittää, ”maankuori rakentuu geologisista kerrostumista toinen toisensa päällä”. (32) Tämä tulkinta syntyy väärinymmärryksestä siitä mitä ”taivas” tarkoittaa Koraanissa. Ennen kuin jatkamme eteenpäin avaruusolentoaiheen parissa, on tärkeää selvittää tämä sekaannus. Vastaus voidaan saada Koraanin itsensä jakeista ja verrata niitä nykyiseen tietoomme universumista.

Suura 21:30 kysyy, ”Eivätkö uskottomat huomaa, että taivaat ja maa olivat sulkeutuneet, kunnes Me erotimme ne toisistansa? Vedestä Me olemme luonut kaikki elolliset olennot. Eivätkö he sittenkään usko?” (33) Suura 41:11-12 kertoo meille,”Sitten tuli vuoro taivaan, joka oli pelkkää usvaa, ja Hän sanoi sille sekä maalle: »Tulkaa esiin kumpikin, suosiolla tai vastahakoisesti.» Ja ne sanoivat kumpikin: » Me tulemme suosiolla». Niin Hän järjesti ne kahdessa päivässä seitsemäksi taivaaksi ja ilmoitti kullekin taivaalle sen tehtävän. Ja Me koristimme alemman taivaan loistavin tähdin, jotka panimme sen vartijoiksi; tämä on Hänen asetuksensa, jonka on valta ja tieto.” (34) ja Suura 71:15-16, ”Ettekö näe, kuinka Jumala on luonut seitsemän taivasta toinen toisensa yläpuolelle? Hän on myös asettanut niille kuun valoksi ja auringon lampuksi.” (35) Suura 51:47 kertoo meille, ”Ja taivaan olemme Me voimallamme kohottanut korkealle ja totisesti tehnyt sen laajaksi.” (36) Asad kommentoi jakeita seuraavasti. Jaetta 21:30, ”ylläoleva on erehtymätön viittaus universumin yhtenäiseen alkuperään, jota Koraanissa metonyymisesti kuvataan ’taivaiksi ja maaksi’, joka huomattavasti myötäilee lähes kaikkien modernien astrofyysikoiden näkökulmaa siitä, että universumi on peräisin yhdestä entiteetistä, yhdestä yksittäisestä elementistä, nimittäin vedystä, joka kasaantui painovoiman johdosta ja sitten erkaantui tähtisumuiksi, galakseiksi ja aurinkokunniksi, jonka yksittäiset osat asteittain erkaantuvat muodostaakseen uusia entiteettejä tähtien, planeettojen ja niiden kiertolaisten muodossa”; (37) jakeesta 41:11 hän selittää sanan ”usva” ”kaasuna, selvästikin vetykaasuna, jota fyysikot pitävät pääasiallisena alkuaineena josta kaikki materian hiukkaset universumissa ovat kehittyneet ja edelleenkin kehittyvät…” (38) ja itse jakeesta hän sanoo, ”tätä kohtaa selitettäessä Zamakhshari havainnoi: ”Jumalan komento taivaille ja maalle on ’tulla’ ja sen merkitys … on tämä: Hän tahtoi niiden tulevan esiin…”; jakeesta 41:12 hän selittää ”seitsemän taivasta” ”kosmisten järjestelmien moninaisuutena”; (39) jakeesta 51:47 hän sanoo, ”fraasi ’inna la-musi’un’ selvästikin varjostaa modernia ’laajentuvan universumin’ käsitettä — eli, seikkaa että kosmos, vaikka se onkin rajallinen, on jatkuvasti laajenemassa avaruudessa.” (40) Viimeisenä, kolme jaetta pitää käsitellä, 50:38, ”Totisesti Me olemme kuudessa päivässä luonut taivaat ja maan ja mitä on niiden välillä, eikä väsymys vähääkään vaivannut meitä” (41), 21:104, ”Sinä päivänä Me käärimme taivaan kokoon, kuten kirjoitukset kääröksi kootaan. Samoin kuin Me alussa loimme oliot, niin saatamme ne takaisin sinne, mistä ovat tulleet. Tämä on Meitä velvoittava lupaus. Totisesti, näin tulemme tekemään” (42), ja 14:48, ”Se tapahtuu sinä päivänä, jolloin maa uudeksi vaihtuu ja samoin taivaat, ja jolloin ihmiset seisovat Jumalan, ainoan, kaikkivaltiaan edessä.” (43)

Ylläolevista jakeista opimme: taivas on materiaalinen asia joka on syntynyt samasta materiaalista kuin maa. Alunperin se on ollut kaasua. Erkaantumisprosessin seurauksena syntyi ”seitsemän taivasta” ja ”kaikki se mikä niiden välissä on.” Aurinko, Kuu, tähdet ja Maa ovat taivaankappaleita. Täten taivaan täytyy olla suurempi kuin tähti (aurinko). Kun universumin loppu on käsillä, taivaat, jotka siihen asti olivat laajentuvia (51:47), tulevat kaikki yhteen. Näin tapamme jolla nykyinen universumimme on syntynyt synnyttää uuden luomakunnan, mikä sisältää uudet taivaat ja uuden maan. Kuka tahansa astronomi, joka näitä jakeita lukee, voi kertoa sinulle, että on olemassa vain yksi tähän taivaan kuvaukseen sopiva asia. ”Taivas”, johon Koraanissa viitataan, viittaa ”galaksiin”. Modernin tieteen mukaan universumi on syntynyt singulariteetista, Alkuräjähdyksessä, ja siitä eteenpäin se on laajentunut. Alkeiskaasupilvestä syntyi suuret massat, joista galaksit ja niiden klusterit ovat syntyneet. Nykyään galaksit liikkuvat toisistaan poispäin avaruudessa. Niitä erottaa intergalaktinen avaruus, jossa voi olla pimeää ainetta, mikä olisi 90 prosenttia koko universumin massasta. Jos pimeää ainetta on tarpeeksi, jossain kohtaa tulevaisuudessa universumi lakkaa laajenemasta ja kääntyy tiivistymisvaiheeseen, jossa galaksit lopulta tulevat yhteen Loppurysäyksessä, mikä on universumimme loppu. Universumi olisi palannut singulariteettitilaan, joka on samanlainen kuin mistä nykyinen universumimme on syntynyt. Siten tieteentekijät ennustavat, että uusi universumi voi syntyä Loppurysäyksessä kun uusi Alkuräjähdys synnyttää uuden universumin galakseineen ja planeettoineen. Koraanin jakeet ovat hämmästyttävän yksimielisiä nykyisten universumin ideoidemme kanssa!

Tämän pitkän sivuun karanneen läpikäynnin tavoitteena oli osoittaa, että ”seitsemän taivasta” eivät ole alueita, joiksi universumimme on jakautunut, vaan suuria astronomisia entiteettejä, galakseja. Jotkut ovat tulkinneet väärin taivaan aurinkokunnaksi. Kuitenkin vaikka tällaiselle tulkinnalle voidaan löytää siihen sopivat jakeensa, se ei myötäile kaikkia jakeita.

Koraani mainitsee seitsemän taivaan luomisen. Asad selittää, että ”…mitä tulee ’seitsemään taivaaseen’, tulee pitää mielessä että arabian kieli käyttää numeroa ’seitsemän’ usein synonyymina ’usean’ kanssa.” (44) Olen näyttänyt, että taivaat ovat galakseja ja me voimme nähdä niitä olevan olemassa miljoonia. Vaikka me olettaisimme, että taivas tarkoittaa joitain muita astronomisia kappaleita, jotka ovat syntyneet alkeiskaasupilvestä, silloin niitä ei todellakaan ole seitsemän vaan miljoonia.

Tämän relevanssi keskusteluumme avaruusolennoista on, että Suura 65:12 kertoo meille Jumalan luoneen ”seitsemän taivasta”. Hän on luonut ”yhtä monta maata”. Täten koska galakseja on miljoonia, Jumala on luonut myös miljoonia Maapallon kaltaisia planeettoja hajalleen universumiin. Usmani kommentoi jaetta 65:12, ”Myös maat hän loi seitsemäksi (Usmani ajattelee kirjaimellisesti seitsemää. Me tiedämme, että se tarkoittaa ’montaa’), kuten Tirzimin perinteessä sanotaan. On mahdollista, että ne eivät ole näkyvillä, on mahdollista että ne ovat näkyvillä, mutta ihmiset ajattelevat niiden olevan tähtiä tai toisia planeettoja, kuten tieteentekijät nykyaikana ovat ennustaneet Marsissa olevan elämää…” (45) Tärkeä asia huomauttaa jakeesta 65:12 on, että Jumala ei käytä sanaa ”maailmat” vaan erityisesti ”maa”. ”Maa” olisi planeetta jolla on elämää. Tieteentekijät myös usein puhuvat toisten maiden etsimisestä. He eivät tarkoita vain mitä tahansa planeettoja, vaan sellaisia joilla on tai on kyky olla elämää. Raamattu, Koraani ja tiede, Maurice Bucaille kirjoittaa,”…ei tule yllätyksenä Koraanin lukijalle, että sellaisia maita kuin omamme löytyisi muualta Universumista…” (46)

Me olemme viimein päässeet Koraanin vastaukseen kysymykseen siitä missä avaruusolentoja on. Ne asuvat miljoonissa maapalloissa jotka Jumala on luonut miljooniin taivaisiin (galakseihin) universumissa. Koraani, täten, antaa meille loistavan kuvan universumista, universumista joka on täynnä elämää, paikasta jota edesmennyt astronomi Carl Sagan nimitti ”kosmiseksi fuugaksi, jolla on omat teemat ja vasta-argumentit, dissonanssit ja harmoniat, miljardit eri äänet soittamassa elämän musiikkia.” (47)

Löydämmekö koskaan avaruusolentoja?

Tähän mennessä me olemme oppineet Koraanista, että Maan ulkopuolinen elämä, mukaanlukien älyllinen elämä, on olemassa lukemattomilla maapalloilla universumissa. Mutta tämä ei riitä tyydyttämään mielenkiintoamme. Me haluamme tieteentekijöiden oikeasti löytävän avaruusolentoja. Vasta sitten kun olemme löytäneet kumoamatonta tieteellistä todistusaineistoa avaruusolentojen olemassaolosta, meidän (epäuskovaiset) sydämemme näkevät, että Koraani oli oikeassa alunalkaenkin. Me itse asiassa emme ole tyytyväisiä ennenkuin tapaamme avaruusolennon kasvoista kasvoihin. Onko mitään mahdollisuutta sille, että tulevaisuudessa me oikeasti havaitsemme, tieteen avulla, avaruusolentojen olevan olemassa ja luomme heidän kanssaan jonkinlaisen yhteyden tai jopa tapaamme heitä?

Saadaksemme käsityksen aiheesta, meidän on palattava Suuraan 42:29. Meille kerrotaan siellä miten elävät olennot ovat hajallaan taivaissa ja että Maa on ”tunnusmerkki”. Mikä on tunnusmerkki? Suura 6:104 sanoo, ”Niin olette nyt saaneet todisteet Herraltanne; ken ne oivaltaa, sille koituu se hänen sielunsa hyödyksi, mutta ken on sokea, sille se on hänen omaksi vahingokseen. Ja (sano): >En minä ole vartijanne.»” (48) Suura 6:109, ”He ovat vannoneet Jumalan nimeen pyhimmät valansa, että jos tunnusmerkki olisi tullut heille, olisivat he totisesti uskoneet siihen. Sano: »Tunnusmerkit kuuluvat ainoastaan Jumalalle, mutta ettekö te (muslimit) tiedä, että he eivät usko, vaikka saavat niitä?»” (49) Suura 7:73, ”Niin lähetimme Me Tamuudin luo heidän veljensä Saalihin. Hän sanoi: »Kansani, palvelkaa Jumalaa! Teillä ei ole muuta jumalaa kuin Hän; onhan luoksenne tullut jo selvä todistus Herraltanne. Tämä Jumalan naaraskameli on tunnusmerkiksi teille; antakaa siis sen käydä Jumalan laitumella älkääkä tehkö sille mitään pahaa, ettei teitä kohtaisi tuskallinen rangaistus.” (50) Selvästikin tunnusmerkki on jotain minkä voimme nähdä, tai ainakin havaita aisteillamme. Muutoin se ei olisi tunnusmerkki. Jotkut tunnusmerkit ovat niitä joita Jumala on näyttänyt ihmisille menneinä aikoina. Toiset tunnusmerkit Jumala näyttää meille tulevaisuudessa, ”Me osoitamme heille pian merkkimme sekä kaukaisilla seuduilla että heidän oman kansansa keskuudessa, kunnes totuus kirkastuu heille kokonaan. Eikö riitä, että Herrasi on kaiken todistaja?” (41:53). (51) TÄTEN SUURA 42:29 SISÄLTÄÄ ENNUSTUKSEN SIITÄ, ETTÄ TOSIAANKIN TULEE AIKA TULEVAISUUDESSA KUN IHMISET LÖYTÄVÄT AVARUUSOLENNOT.

Suura 55:33-34 puhuu meille, ”Te henkien ja ihmisten joukot, jos voitte paeta taivaitten ja maan rajojen ulkopuolelle, niin paetkaa! Te ette voi paeta ilman lupaa. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?” (52) Miksi Jumala pyytää meitä menemään avaruuteen? Sillä täytyy olla jokin tarkoitus. Ehkäpä meidän tulee toteuttaa jotain suurta meitä varten asetettua kohtaloa, ehkäpä meistä tulee galaktinen rotu, kunnioitettu osa galaktisten sivilisaatioiden yhteisöä. Ehkäpä avaruusmatkailumme johtaa meidät kohtaamaan avaruusolentoja ja toteuttamaan Koraanin ennustuksen jakeessa 42:29. Aika näyttää. Sitä aikaa odotellessa jolloin meistä tulee avaruusmatkaajia, meille kerrotaan Suurassa 29:22, ”Te ette voi kätkeytyä maahan ettekä taivaisiin, eikä kukaan muu kuin Jumala voi teitä suojella eikä auttaa.” (53)

Muiden sivilisaatioiden tavoittamiseksi meidän tulee kyetä kelvolliseen tähtienväliseen liikkumiseen. Jonain päivänä mahdollisesti voimme ottaa osaa sellaiselle matkalle? Suura 16:8 sanoo, ”Ja Hän on luonut hevoset ja muulit ja aasit, jotta voisitte niillä ratsastaa sekä myöskin ylvästellä. Hän on luonut sellaistakin, mitä ette tiedä.” (54) Jälkimmäinen osa jakeesta usein käännetään preesensiin, mutta kuten Asad huomauttaa, ”Käyttö tässä kontekstissa, aorilainen termi ”yakhluqu” viittaa tulevaisuuteen (’Hän tulee luomaan’) … Sillä tämä viittaus Jumalan jatkuvaan luomiseen esitetään suoraan heti kun on mainittu primitiiviset liikkumiskeinot, se selvästikin viittaa muihin — vielä tuntemattomiin — asioihin samasta kategoriasta: eli uusiin kulkuvälineisiin joita Jumala lakkaamatta luo sen kekseliäisyyden avulla, jonka hän on antanut ihmisen mielelle.” (55) Täten on mahdollista, että me voimme joku päivä vielä luoda avaruusaluksen, joka kykenee tähtienväliseen matkustukseen. Onhan Jumala Itse kannustanut meitä ”pakenemaan taivaitten ja maan rajojen ulkopuolelle”. Suura 42:29 loppuu lausuntoon siitä, että Jumalalla on voima koota taivaiden ja maiden olennot yhteen niin halutessaan. Tämä myös viittaa mahdollisuuteen tavata avaruusolentoja tulevaisuudessa. Kuitenkin, tämä kokoontuminen voi hyvin viitata siihen mikä tapahtuu Tuomionpäivänä niinkuin mainitaan Suurassa 19:93-96 (kts. yllä).

Ihmisen paikka luomakunnassa

Kaikkein vallankumouksellisimmat löydökset historiassamme ovat olleet niitä, jtoka ovat muuttaneet jollain tavalla sitä miten ihmiset näkevät itsensä universumissa. Me tajusimme, että Maa ei ollutkaan universumin keskipiste. Me tajusimme, että Aurinkomme on varsin tavallinen tähti, joka sijaitsee merkityksettömässä osassa galaksia, joka on vain yksi miljoonista galakseista. Näiden löydöksien olisi pitänyt nöyrryttää meidät. Ja kuitenkin nykyään monet meistä voitonhuumaisesti väittävät olevan itse Jumalan ylin luomus. On yleistä liittää arvostettu asemamme kaikkien elävien asioiden joukossa omiin korkeampiin intellektuaalisiin kykyihinmme. Jos me havaitsisimme, että universumissa on muitakin älykkäitä rotuja, ja että jotkut voivat olla meitä älykkäämpiä, mihin se jättäisi meidät tuolloin? Syrjäytettäisiinkö meidät viimein?

Suura 17:70 kertoo meille, ”Totisesti, Me olemme saattanut ihmisen lapsia kunniaan ja antanut heille kulkuneuvoja sekä maalla että merellä. Ja olemme varustanut heidät puhtaalla ravinnolla sekä asettanut heidät useimpien muitten luotujen yläpuolelle.” (56) Monet käännökset jättävät kääntämättä kohdan jossa puhutaan aivan ”erityisestä suosiosta”, vaikka jae sisältää arabiankielen sanan ”tafzelan”, joka välittää tämän merkityksen. Huomaa, että jae mainitsee, että on myös muita olentoja kuin ihmisiä, joille on myös annettu eriasema, ja ihmisiä on suosittu monien, ei kuitenkaan kaikkien, yli kaikista näistä olennoista. Usmani sanoo kommentissaan tästä jakeesta, ”Tämä jae avaa keskustelun: Kuka on ylinnä — ihmiset vai enkelit? Mutta loogisesti tämä jae ei päätä tuota kysymystä.” (57) Eräs toinen oppinut on kirjoittanut, ”Tästä jakeesta käy selväksi, että mitä tahansa ylemmyyttä ihmiskunnalla onkin muihin luotuihin, se ei ole kokonaan näin. Allahin luomukset sisältävät sellaisia olentoja joiden yläpuolella ihmiset eivät ole.” Täytyy muistaa tässä, että vaikka tähän mennessä me olemme puhuneet materiaalisista Maan ulkopuolisista elämänmuodoista, keskustelu ihmisten paikasta luomakunnassa pitää sisällään sekä materiaaliset että henkiset Jumalan luomukset. Jotkut varhaiset auktoriteetit, kuten Hasan, eivät ole hyväksyneet sanaa ”akser”, joka mainitaan jakeessa 17:70, mikä tarkoittaa ”useaa”. Hasanin mukaan sana ”akser” tuossa kohdassa tulisi ymmärtää tarkoittavan ”kaikkia”, sillä samaa sanaa käytetään jakeessa 26:233 ja 10:36, missä olisi epäasianmukaista jos sana tarkoittaisi ”useaa” ”kaikkien” sijaan. Jos sanan merkitys muutettaisiin kohdassa 17:70, merkitys tarkoittaisi, että Jumala suosii ihmistä yli kaikkien muiden olentojen. (suom. huom. kaikissa kolmessa jakeessa [17:70, 26:233, 10:36] on käytetty suomenkielisessä Koraanissa samaa termiä ”useimmat”)

Debatti ihmisen statuksesta jatkuu oppineiden piirissä sekä myös kansan keskuudessa. Tehkäämme analogia debattiin siitä onko mies naisen yläpuolella. Oletetaan hetki, että me annamme miehelle palkinnon ja annamme hänen nauttia ”ylemmästä” asemastaan. Tuomionpäivänä ainoastaan hyvät teot ratkaisevat ja hyvät naiset menevät Paratiisiin ja pahat miehet palavat Helvetissä. Kuka olisi ollut ylempänä? Kuten näemme, mikä tahansa keskustelu rodusta tai lajista on turhaa. Aiemmissa jakeissa, jotka on mainittu tässä artikkelissa, lukija muistaa että Koraanin mukaan Jumala tuomitsee sekä ihmiset että avaruusolennot heidän tekojensa mukaan ja palkitsee heidät asianmukaisesti. Monet ihmiset joutuvat helvettiin pahoista teoistaan. Samaan aikaan on avaruusolentoja, jotka saavat palkkion hyvistä teoistaan. Kummat olisivat ylempänä, uskottomat ihmiset vai uskolliset avaruusolennot? Vastaus on ilmiseklvä.. Täten mitä hyötyä on vääntää tästä asiasta? Olennon asema on suhteessa hänen moraaliseen käytökseensä. Suura 95:4-5 sanoo, ”Totisesti Me loimme ihmisen parhaaseen muotoonsa, mutta Me kyllä alennammekin hänet alhaista alemmaksi”. (58)

Islam ja geosentrinen universumi

Uskonnonpilkkaajien hieno idea on, että avaruusolentojen löytyminen vie pohjan siltä vähältä uskottavuudelta, mitä uskonnoilla on jäljellä. Islamin tapauksessa voidaan tästä keskustelusta nähdä, että tämä tuskin pitää paikkansa. Päinvastoin, sellainen löydös tulisi todistamaan Koraanin lauseet tosiksi mitä tulee Maan ulkopuoleiseen elämään, ja vahvistamaan muslimien asemaa. Islamin visio on, että se on todella universaali uskonto. Se on todella kaukana juutalaisuuden erityisasemasta (”Me olemme valittuja Jumalan viestille.”). On sääli, että kaikkien uskontojen kuva on kärsinyt suuresta kirkon skandaalista — sen tavasta kohdella Galileoa, joka (aivan oikeudenmukaisesti) haastoi heidän näkökulmansa geosentrisestä maailmankaikkeudesta, jossa ihminen on Keskeinen Hahmo Jumalan Luomissuunnitelmassa, joka elää planeetalla jonka ympärillä kaikki muu luomakunta pyörii.

Koraani antaa meille hieman erilaisen kuvan paikastamme universumissa. Suurassa 40:57 Jumala sanoo, ”Totisesti, taivaan ja maan luominen on enemmän kuin ihmisen luominen, mutta useimmat ihmiset ovat tietoa vailla.” (59) Yusuf Ali kommentoi, ”Ihminen itse on pieni osa luomakuntaa. Miksi hänen tulisi olla niin egokeskeinen?” (60) Yksikään ihmisrotu ei ole valittu totuuden yksinoikeudelliseksi vartijaksi. Suura 16:36 kertoo meille, ”Totisesti olemme kutsunut jokaisen kansan keskuudesta lähettilään näin lausumaan: »Palvelkaa Jumalaa ja välttäkää syntisiä.» Jotkut ovat Jumalan johdattamia ja toiset ovat kulkeneet harhaan. Jatkakaa siis vaellustanne maan päällä ja katsokaa, millaisen lopun saavat ne, jotka sepittävät valheita.” (61) Joidenkin perinteiden mukaan Jumala on lähettänyt 124000 viestintuojaa Maahan, läpi kaikkien aikojen ihmisille ympäri maailman. Yhdeltäkään maalta ei ole evätty pääsyä totuuteen. Ihmisille on annettu opastusta ihmisten lisäksi myös Jinneillem jotka asuvat planeetalla kanssamme. 6:130, ”Te dzinnien ja ihmisten suku! Eivätkö lähettilääni omasta keskuudestanne astuneet eteenne ilmaistakseen teille Minun tunnusmerkkini ja varoittaakseen teitä, että tämä päivä teidät kohtaa? He sanovat silloin: »Me todistamme itseämme vastaan.» Niin on maallinen elämä heidät pettänyt, ja he todistavat itseään vastaan, että he eivät uskoneet.” (62) Jumalan aarre, Islamin mukaan, ei rajoitu Maan olentoihin, koska ”Jumalalle kuuluu kaikki kiitos, taivaitten Herralle, maan Herralle, maailmojen Herralle!” (45:36). (63)

Ihmisille on lähetetty paljastettuja Kirjoja, joista viimeisin on Koraani. Koraanista itsestään meille kerrotaan jakeessa 43:4, ”Ja se on totisesti ylevä ja viisautta täynnä niinkuin alkuperäinen Kirjoitus Meidän luonamme.” (64) Koskien toisia planeettoja, S.Bashir-ud-din Mahmood sanoo tämän, ”Perustuen Ibn-e-Abbasin jakeen 65:12 tulkintaan (Allah olkoon häneen mielissään), me voimme sanoa, että näiden planeettojen asukkailla on meidän kaltaisemme uskonto ja niin myös Pyhät Kirjat. Ne tulevat kaikki samasta ’Ylimmästä Lähteestä’ josta Pyhä Koraani on tullut tänne meille Maahan. Se on selvää tästä Pyhän Koraanin jakeesta” (eli 43.4). (65) Koraanin aivan ensimmäinen jae alkaa, ”Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle”. (66)

Lopputiivistelmänä sanottakoon, että vaikka Koraani näyttääkin miten ihminen on suositussa asemassa Maassa (2:30 ”Ja kun Herrasi puhui enkeleille: »Katso, Minä aion totisesti asettaa sijaisen maan päälle»…” (67); 2:34 ”Ja kun Me sanoimme enkeleille: »Kumartukaa maahan Ihmisen (Aadamin) edessä»…” (68); 95:4 ”Totisesti Me loimme ihmisen parhaaseen muotoonsa” (69)) on myös muita Jumalan luomuksia, joita Jumala on myös suosinut universumissa (17:70). Ihmiset ovat vain pieni osa Jumalan luomakuntaa (40:57). Kun he käyttäytyvät väärin, heidät alennetaan alimmaiseksi (95:5). Pelastus ei ole jotain mikä on vain ihmisille, vaan kaikille ihmisille ja olennoille koko universumissa. Jumala on suunnitellut suuren suunnitelman kaikille heille. Kaikki ihmiset sekä avaruusolennot, jotka seuraavat Jumalan ohjeistusta jonka Jumala on lähettänyt näille planeetoille, tulevat saamaan palkkion (19:96). ”Etkö havaitse, että kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, julistaa Jumalan kunniaa?” (24:41). (70)  Kaikki tulee palaamaan takaisin Häneen. Miten kaukana Islamin kuva universumista onkaan geosentrisestä maailmankaikkeudesta!

Loppuyhteenveto – paljastamista odottava ”salaisuus”

Jos Koraani on niin eksplisiittinen esittäessään todisteita elävistä organismeista universumissa (42:29), voisi olettaa että muslimit yleisesti olisivat tietoisia siitä, että Koraani mainitsee avaruusolennot. Valitettavasti tämä ei ole asian laita. Merkittävällä osalla muslimeista ei ole hajuakaan siitä, että tämä innostava informaatio on tarjottu heidän Pyhässä Kirjassaan. Olen lainannut useita oppineita tässä artikkelissa, jotka ovat kommentoineet Maan ulkopuolista elämää koskevia jakeita. Heidän joukossaan on sellaisia kuten Yusuf Ali ja Muhammad Asad, joiden työ on kaikkien muslimien tiedossa ympäri maailman. Allama Shabbir Ahmad Usmani oli nimekäs hahmo Pakistanin vapautusliikkeessä. Kaikki oppineet, joita tässä on lainattu, ovat Islamin valtavirtaa. Joten vähintäänkin muslimioppineet ovat tietoisia siitä, että Koraani mainitsee avaruusolennot. Ja kuitenkin on oppineita, joilla ei ole mitään hajua aiheesta. Yllättävää kyllä, jopa Maurice Bucaille, jonka loistava kirja The Bible, The Quran and Science käsittelee laajalti tieteellisiä aiheita Koraanissa, täysin on jättänyt avaruusolennot mainitsematta.

Miten tietoisia olivat varhaiset muslimit avaruusolentojen olemassaolosta taikka Koraanin jakeista aiheeseen liittyen? Bashir-ud-Din Mahmood kirjoittaa, ”Idea siitä, että elämää olisi myös muualla universumissa on johdettu Allahin Profeetasta (pbuh) kun hän kertoi muslimeille, ’Kun istutte alas rukoukseen Attahiyatin puolesta ja sanotte: ”Rauha olkoon kanssamme, sekä Allahin oikeamielisten palvelijoiden kanssa”, silloin itse asiassa lähetätte rauhaa kaikille oikeamielisille ihmisille, jotka elävät Maapallolla ja taivaissa.’ Tämä selvästikin viittaisi siihen, että kaiken tyyppisiä ihmisiä, hyviä ja pahoja, elää muissa maailmoissa aivan kuten heitä elää Maapallolla.” (71) Hän myös kirjoittaa viitaten Rasial Imam Ghazaliin, ”Imaami Muhammad Ghazalin mukaan (1000-luvulla) ihmiset näissä planetaarisissa maailmoissa ovat oppineet matkustamaan ja kommunikoimaan keskenään.” (72)

Ibn-e-Abbasin tapaus on mielenkiintoinen. Hän oli yksi Profeetan (pbuh) läheisistä. Profeetta (pbuh) oli rukoillut Jumalaa antamaan Ibn-e-Abbasille (73) tietoa Koraanista, ja hänestä tuli eräs suuri Koraanin oppinut. Maulana Maududi kirjoitti teoksessaan Tafhim-ul-Quran, ”Ibn-e-Abbas (olkoon Allah häneen tyytyväinen)… uskoi vahvasti, että oli olemassa monia muita maankaltaisia kappaleita taivaissa. …Hän opetti, että sellaisissa maissa asui älyllisiä olentoja, mutta sen lisäksi hän myös opetti, että ihmiset niissä olivat aivan kuten Maassa. Hän meni jopa niin pitkälle, että sanoi heillä mahdollisesti olevan omat Profeettansa kuten Muhammed (pbuh), ha että heillä olisi Aatami, Nooa, Ibrahim ja Jeesus (rauha olkoon heidän yllään) aivan kuten meillä.” (74) Tieto avaruusolentojen olemassaolosta ja siitä että heistä puhutaan Koraanissa on ollut läsnä muslimien keskuudessa aina Islamin alkuvaiheista!

On jotain muutakin mitä meidän tulisi tietää Ibn-e-Abbasista. Hän ei laajalti julkistanut mielipiteitään avaruusolennoista. Sen sijaan hän oli varsin salamyhkäinen tässä asiassa. Syy siihen oli, että hän pelkäsi että hänen ideat sekoittaisivat ihmisiä. Itse asiassa hän pelkäsi, että ihmiset olisivat vaarassa muuttua epäuskovaisiksi jos he eivät hyväksyisi tätä asiaa, mistä Koraani itse kertoi. Ehkäpä sellaiset mietiskelyt ovat johtaneet myöhempien aikojen muslimioppineet jättämään avaruusolentoaiheen välistä, ja niinpä nykypäivänä niin monet muslimit eivät tiedä asiasta mitään. Mutta ajat muuttuvat. Me olemme tulleet pitkän matkan meitä ympäröivien ihmeiden löydösmatkallamme. Viime aikaiset havainnot eksoplaneetoista, jäästä Kuussa (75), mikrobeista Maan jäätiköiden alla ja lämpölähteistä merissä (76), vedestä Auringossa (77) ja monista muista uskomattomista löydöksistä ovat viemässä meidät kohti grande finalea. Kansa on henkisesti valmis kuulemaan pian kuinka elämää on löydetty Maan ulkopuolelta.

Viime aikoina muslimit ovat missanneet kultaisen tilaisuuden edistää uskontoaan ihmisille ympäri maailmaa. Esimerkiksi Koraani mainitsee universumin laajenemisen. Tiedemiehet tajusivat tämän ilmiön vasta vuonna 1929. Jos muslimit olisivat antaneet ihmisten kuulla tästä etukäteen, että Koraani mainitsi tämän seikan, silloin tuon löytämisen aikoihin oltaisiin saatu aikaan suuri vaikutus ei-muslimimaailmaan. Me olisimme näyttäneet maailmalle sen voiman, sen ihmeen, joka Koraani on. Tottakai jopa nykyään on ihme, että Koraani mainitsee universumin laajentumisen, mutta ei-muslimit sanovat, ”Kerrot vasta nyt kun tiede on jo tämän havainnut! Sinä rakennat merkityksiä Koraanille jotka sopivat toiveisiisi.”

Nykyään, meidän seistessä kaikkein vallankumouksellisimman löydöksen äärellä ihmiskunnan historiassa, meidän muslimien tulee kysyä itseltämme, ”Eikö viimein ole tullut aika salaisuuden ’paljastukselle’ jota Ibn-e-Abbas panttasi koko maailmalta?” Kyllä, aika on kypsä. Annetaan koko maailman tietää, ennen kuin se tajuaa sen itse, että 1400 vuotta sitten Arabian aavikoilla profeetta vastaanotti paljastukset, mitkä kertovat Maan ulkopuolisesta elämästä lukemattomissa taivaankappaleissa universumissamme, ja hän profetoi, että jonain päivänä ihmiset löytäisivät avaruusolentoja.

Koraani sisältää monia huikeita lausuntoja koskien tiedettä. Ei ole syytä uskoa, että kaikki tieteelliset paljastukset oltaisiin saatu siitä irti ja meidän käydessämme seuraavalle vuosisadalle, me voimme olla varmoja siitä että Koraani jatkaa valon loistamista joihinkin kaikkein sitkeimpiin ja kiinnostavimpiin aikamme tieteellisiin mysteereihin.

Viitteet ja linkit

Introduction 1. NASAn kotisivu 2. Medline-lainaus — Ref: Search For Past Life On Mars: Possible Biogenic Activity In Martian Meteorite ALH84001. McKay et al. in Science, Vol. 273, pages 924-930; August 16, 1996. —Scientific American: The Case For Relic Life On Mars. December 1997. 3. Ref: Scott, Edward R.D. et al, Petrological evidence of shock melting of carbonates in the martian meteorite ALH84001. Nature, 387, 377-379 (22 May, 1997). 4. Galileon kotisivu 5. Vettä Europalla: — Scientific American:Exhibit: Great Balls of Ice: August 19, 1996.NASA Space Science News: The Frosty Plains of Europa 6. Koraani: — Yusuf Alin, Pickthallin ja Shakirin käännökset. Muslim Students Associationin sivu — (MSA-USC), sisältää kaikkien kolmen oppineen käännökset. — Koraanin hakukone Voit etsiä jakeita hakusanalla. — Koraanin transliteraatio. Koraanin koko transliteroitu teksti. — Kuuntele Koraania. Koko teksti resitoitu arabiaksi ja englanniksi. — Koraani MP3-muodossa. Lataa omalle koneellesi. 7. The Astrobiology Web. Tietoa avaruuden elämän tieteestä.

”Dabbatun” 8. Suura 42:29. Pyhä Koraani. Abdullah Yusuf Ali. 9. Suura 24:41. Yusuf Ali. 10. Huomautus 33 Suuraan 42:29. Muhammad Asad. 11. Suura 16:48. Yusuf Ali. 12. Suura 16:49. Yusuf Ali. 13. Huomautus 55 Suuraan 16:49. Asad. 14. Huomautus 4568 Suuraan 42:29. Yusuf Ali. 15. Suura 2:164. Yusuf Ali. 16. Suura 24:45. Yusuf Ali. 17. Huomautus 43 Suuraan 42:29. Pyhä Koraani. Tafseer-e-Usmani.Allama Shabbir Ahmed 17. Usmani. 18. Huomautus 4569 jakeeseen 42:29. Yusuf Ali.

Onko olemassa Maan ulkopuolista älyllistä elämää? 19.SETI-organisaatiot: — The SETI Institute.SETI@home. Nyt voit itse osallistua etsintään kotoa asentamalla näytönsäästäjän 20. The Planetary Society. Maailman suurin SETI-ohjelma. 21. Steven Spielberg. 22. Suura 27:65. Yusuf Ali. 23. Suura 19:93-96. Yusuf Ali. 24. Suura 72:14-15. Yusuf Ali. 25. Suura 39:68. Yusuf Ali. 26. Suura 57:21. Dr. Mahmud Y. Zayid.

Mistä avaruusolentoja löytyy? 27. Planeetta 51 Pegasi: —- Mayor, M. & Queloz, D. A Jupiter-mass companion to a solar-type star. Nature 378, 355-359. (1995). 28. The Extrasolar Planets Encyclopaedia. Internetin pääkatalogi eksoplaneetoille. 29. Haaste planeetalle 51 Pegasi: —- Walker, Gordan. One of our planets is missing. Nature 385, 775-776. (27 Feb 1997). —- Gray, David F. Absence of a planetary signature in the spectra of the star 51 Pegasi. Nature 385, 795-796. (27 Feb 1997). —- Päivitys: Uutta todistusaineistoa planeetasta 51 Pegasi: —- Marcy, Geoffrey. Extrasolar planets: Back in focus. Nature 391, 127. (8 Jan 1998). —- Gray, David F. A planetary companion for 51 Pegasi implied by absence of pulsations in the stellar spectra. Nature 391, 153-154. (8 Jan 1998). —- Hatzes, Artie P. et al. Further evidence for the planet around 51 Pegasi. Nature 391, 154-156. (8 Jan 1998). 30. Mahdolliset maat ovat potentiaalisia planeettojen 16 Cygni B kiertolaisia Joutsenen tähtikuviossa sekä 47 Uma Ursae Majoriksessa. —- Chyba, Christopher F. Exobiology: Life on other moons. Nature 385, 201. (16 Jan ’97). —- Williams,Darren M. et al. Habitable moons around extrasolar giant planets. Nature 385, 234-236. (16 Jan 1997). 31. Suura 65:12. Yusuf Ali. 32. Huomautus 5527 Suuraan 65:12. Yusuf Ali. 33. Suura 21:30. Yusuf Ali. 34. Suura 41:11-12. Muhammad Marmaduke Pickthall. 35. Suura 71:15-16. Pickthall. 36. Suura 51:47. Asad. 37. Huomautus 38 Suuraan 21:30. Asad. 38. Huomautus 12 and Huomautus 13 Suuraan 41:11. Asad. 39. Huomautus 14 Suuraan 41:12. Asad. 40. Huomautus 31 Suuraan 51:47. Asad. 41. Suura 50:38. Pickthall. 42. Suura 21:104. Pickthall. 43. Suura 14:48. Yusuf Ali. 44. Huomautus 20 Suuraan 2:29. Asad. 45. Huomautus 32 Suuraan 65:12. Usmani. 46. Ref: Bucaille, Maurice. The Bible, The Quran and Science. Osio: The Quran and Modern Science. Kappale III: The Creation of the Heavens and the Earth. Alaotsikko: The Basic Process of the Formation of the Universe and the Resulting Composition of the Worlds. 47. Ref: Sagan, Carl. Cosmos. Kappale II. Lue klassikkoartikkeli: The Quest for Extraterrestrial Intelligence. Kirjoittanut Carl Sagan.

Löydämmekö koskaan avaruusolentoja? 48. Suura 6:104. Zayid. 49. Suura 6:109. Zayid. 50. Suura 7:73. Zayid. 51. Suura 41:53. Yusuf Ali. 52. Suura 55:33-34. Yusuf Ali. 53. Suura 29:22. Zayid. 54. Suura 16:8. Asad. 55. Huomautus 6 Suuraan 16:8. Asad.

Ihmisen asema luomakunnassa 56. Suura 17:70. Pickthall. 57. Huomautus 105 Suuraan 17:70. Usmani. 58. Suura 95:4-5. Pickthall.

Islam ja geosentrinen universumi 59. Suura 40:57. Yusuf Ali. 60. Huomautus 4431 Suuraan 40:57. Yusuf Ali. 61. Suura 16:36. Yusuf Ali. 62. Suura 6:130. Zayid. 63. Suura 45:36. Pickthall. 64. Suura 43:4. Zayid. 65. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death. Kappale 18, Alaotsikko: The Quran in Other Worlds. Ta-Ha Publishers. 66. Suura 1:1. Pickthall. 67. Suura 2:30. Yusuf Ali. 68. Suura 2:34. Yusuf Ali. 69. Suura 95:4. Yusuf Ali. 70. Suura 24:41. Yusuf Ali.

Loppuyhteenveto – paljastamista odottava ”salaisuus” 71. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death.Kappale 18, Alaotsikko:Life in Other Worlds. 72. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death. Kappale 18, Alaotsikko:Life in Other Worlds. 73. Ibn-e-Abbas lyhyt huomautus elämänkertaan 74. Maududi, Abul Ala. Tahfhim-ul-Quran. 75.Jäätä Kuussa: —- Scientific American: Science and the Citizen. Water, Water Everywhere: May 1998. —- NASAn lehdistötiedote : Jäätä Kuussa. 76. Maanalaiset mikrobit: —- Wellsbury, Peter et al. Deep marine biosphere fuelled by increasing organic matter availability during burial and heating. Nature 388, 573-576. (7 Aug 1997). —-Scientific American: Microbes Deep Inside the Earth. October 1996. 77. Vettä Auringossa: —- Polyansky, Oleg L. et al. Water on the Sun: Line Assignments Based on Variational Calculations. Science, Vol.277, pages 346-348; July 18, 1997. —- Science-lehti

Ilmaisia videoita verkossa Islamista ja tieteestä: 78.The Quran and Space Sciences by Zahir Abbas

Ilmaisia kirjoja verkossa Islamista ja tieteestä: 79.The Bible, The Quran and Science by Maurice Bucaille

Muita verkkolähteitä avaruusolennoista Koraanissa: 80. Aliens avaruusolennot Islamissa

Vanhoja lähteitä Yahoo!ssa: 81. Scientific Community for Muslims 82. Islamic Community 83. Seven Heavens

Muita linkkejä: 84. Islam and Science 85. Twin Sisters 86. Islam- The Modern Religion 87. The Quran and Science 88. It is the Truth 89. Islam-QA: Islam Questions and Answers

  Artikkeli julkaistu answering-christianity.comissa

Suuri avaruusolentojen tukikohta Merkuriuksessa

Havaintopäivämäärä: helmikuu 2020 Havaintopaikka: Merkurius Lähde: https://www.google.com/maps/space/mercury/@77.9733692,-16.1593985,1044941m/data=!3m1!1e3

Hei kaikki, löysin tämän todella pitkän rakenteen kraaterista Merkuriuksella tänään. Mittasuhteiden mukaan kartan oikeassa alalaidassa se on 10km pitkä. Niin suuri rakennus ei voi jäädä astronomeilta huomaamatta pitkään, mutta ehkä he eivät oikeasti käy NASAn kuvia tarkkaan läpi…. olettaen että kaikki löydettävä on jo löydetty.

Huomaa myös, että tieteilijät ovat jakaantuneet tämän kysymyksen äärellä niihin, jotka uskovat avaruusolentoihin, ja niihin jotka eivät, joten jopa kaikkein ammattimaisimpien tieteentekijöiden keskuudessa tämä on jatkuva debatti, joka lopulta tulee päättymään siihen että kaikki uskovat avaruusolentoihin.

Scott C. Waring, Taiwan

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

Kuinka kommunikoida avaruusolennoille etäältä

Avaruusolennoille viestiminen: ”Todennäköisyydet ovat hyvät kontaktin saamiselle”, sanoo tri Eamonn Ansbro julkisessa luennossaan Dublinin Trinity Collegessa maanantai-iltana.

Viimeiset 17 vuotta, sen jälkeen kun hän perusti Boyleen Roscommonin maakuntaan Irlantiin hänen Kingsland-observatorionsa,  Eamonn Ansbro on etsinyt maapallon ulkopuolista elämää.

Se on harrastus jota on helppo pilkata. Avaruusolennot yleisen mielipiteen mukaan ovat vihreitä, niiden pää on tylppä ja ne lentävän lautasilla. Ihmiset jotka heitä etsivät joutuvat pilkan kohteeksi.

Kuitenkin viime vuosina on löydetty tuhansia eksoplaneettoja — tähtiä kiertäviä planeettoja — ja tämä on tehnyt maapallon ulkopuolisen älyn etsinnästä (SETI, search for extraterrestrial intelligence) vakavaa toimintaa.

Ongelma on, että me emme tiedä onko maapallon ulkopuolista älyä olemassa vai ei, ja jos se onkin olemassa, me emme tiedä miten se kommunikoi.

Suurin este on välimatkat. Jopa valonnopeudella (250,000km sekunnissa) lähimmälle tähdelle, Alpha Centauriin, lähetetty viesti veisi yhdeksän vuotta sinne ja takaisin.

Tri. Ansbro puhuu valoa nopeamman kommunikaation puolesta, mahdollisen löydön joka muuttaisi Albert Einsteinin määrittelemiä fysiikan lakeja.

“Se on mahdollista”, hän sanoo. “Tästä on ollut teoreettisia malleja. Tämän parissa on tehty työtä muutama vuosi sen mahdolliseksi osoittamiseksi. Tällä hetkellä valonnopeus on rajoite.”

Maan ulkopuolinen äly

Hän spekuloi, että vaikka ihmiset käyttävät neliulotteista teknologaa (eli radiokommunikaatiota), hän uskoo Maan ulkopuolisen älyn käyttävän jotain paljon kehittyneempää, kvanttisuperluminaalista kommunikaatiota (QSC) joka on viisiulotteista. Analogian avulla esitettynä ihmisolennot voivat olla amplitudimoduloiduilla taajuuksilla (AM) ja avaruusolennot voivat olla taajuusmoduloituja (FM).

Tri. Ansbro myöntää, että ei ole varmuutta siitä että Maan ulkopuolella olisi älyä. “SETI-tiede on edelleen astrobiologian [Maan ulkopuoleisen elämän käsitteen] kaukainen haara”, hän sanoo.

“Meillä ei ole samanlaista historiallista taustaa kuin muilla tieteillä, ja me joudumme tekemään useita oletuksia. Se on todella korkean riskin projekti.”

Mutta todisteiden puute ei tarkoita todistetta niiden puuttumisesta. Ihmiskunta on vasta varsin viimeaikoina saanut käyttöönsä työkalut joilla edes aloittaa etsintä. Uusia teleskooppeja kehitetään, jotka etsivät hiilijalanjälkiä elämästä eksoplaneettojen ilmakehässä.

Astronomy Irelandin luennolla tri. Ansbro selittää viimeisintä ajattelua Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta.

“Todennäköisyydet ovat varsin hyvät kontaktille”, hän sanoo. “Äärimmäinen testi tulee Maan ulkopuolisten biosfäärien tutkimisesta.

“Ne mitkä meille ovat äärimmäisiä planeettoja, esim. satojen kilometrien syvät meret täyttävät planeetan pinnan tai paljon kivisemmät planeetat kuin Maa äärimmäisellä painovoimalla, ekstrapolaatiomme ovat suuntaa-antavia. Kuitenkin me voimme kuvitella elämää suuresti vaihtelevissa elinolosuhteissa, huomattavasti suuremmalla vaihtelulla kuin mitä tiedämme Maapallosta.”

Artikkelin julkaissut Irish Times

Raamattu ja Maan ulkopuolinen elämä

Huom. tämä artikkeli käyttää nimityksiä argumenteille, kuten argumentti hiljaisuudesta, jotka on selitetty toisessa artikkelissa: Kristinusko + Avaruusolennot = Eksoteologia


John Weldon ja Zola Levitt ovat tunnettu kirjan UFOs: What on Earth is Happening? kirjoittajina. Vuoden 1975 kirja oli vaikutusvaltainen popularisoidessaan demoonista eskatologian hypoteesia UFOista, erityisesti koska se sai niin suurta rohkaisua Hal Lindseylta (kirja The Late, Great Planet Earth (1970) kirjoittaja) sekä Walter R Martinilta (eli alkuperäinen Bible Answer -mies ja kirjan Kingdom of the Cults (1965) kirjoittaja).

Weldonin ja Levittin kirja parhaiten on tulkittavissa saatanallisen paniikinlietsonnan tuotteeksi, jota liekittää evankelioivat saarnaajat. Weldon oli tutkimustoimittaja Walter R Martinin Christian Research Institutessa. Levitt oli jo tuolloin tunnettu kirjailija, joka oli jokin aika sitten tullut uskoon vuonna 1971. (Voit kuunnella Levittin puheen vuodelta 1975 kirjan materiaaleihin liittyen täältä: [Osa 1] [Osa 2].)

Vaikka aion käydä läpi kirjan argumentteja yksityiskohtaisemmin myöhemmin, halusin käyttää hetken käydä läpi joitain argumentteja, joita kirja esittää Maan ulkopuolista elämää vastaan Liitteessä 2: Raamattu ja Elämä Ulkoavaruudessa.

He aloittavat odottamattomalla varoituksella syvistä teologisista ongelmista:

“Salliiko Raamattu elämän toisilla planeetoilla jossain päin universumia? Vaikka Jumala on voinut luoda toiset planeetat, tämä johtaa suunnattomiin raamatullisiin ongelmiin jos sellaiset olennot ovat UFO-ilmiön taustalla.”

Joten heti kättelyssä meillä on ongelma. He ovat tarpeettomasti kietoneet UFO-ilmiön kiinni aivan irralliseen kysymykseen mahdollisuudesta Maan ulkopuoliselle elämälle joka ei vielä ole vieraillut tällä planeetalla. Katsotaan miten tämä edistyy.

“Ensinnäkin, Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että sellaista elämää olisi olemassa.”

Tässä on heti argumentti hiljaisuudesta. Ei mitenkään yllättävää.

“1 Moos 1:14-18 sanoo, että tähdet ja taivaanvahvuus luotiin merkeiksi, vuodenaikoja, päiviä ja vuosia varten ja valaisemaan maata, ei miksikään asuinpaikoiksi.”

Huomaa miten he ovat töksäyttäneet “ei miksikään asuinpaikoiksi”-väitteen, jota ei Raamatusta edes löydy. He periaatteessa seurailevat virheellistä Ilmaistun Aikomuksen Doktriinia, joka on osoitettu vääräksi sillä, että me olemme käyneet kävelemässä Kuussa vaikka se on pelkkä valonlähde vuodenaikoja varten. Selvästikään ilmaistun aikomuksen ei tarvitse olla ainoa aikomus, mikä jättää auki mahdollisuuden sille, että kaukaiset tähtijärjestelmät ovat avoimesti asutettuja.

“5 Moos 4:32 viittaa siihen, että Jumalalla ei ole liittoa minkään muiden olentojen kanssa universumissa.”

Raamatunkohta oikeasti kuuluu näin:

“Sillä kysy menneiltä ajoilta, jotka ovat olleet ennen sinua, alkaen siitä päivästä, jona Jumala loi ihmiset maan päälle, kysy taivaan äärestä toiseen: onko koskaan mitään näin suurta tapahtunut, tai onko mitään tällaista ikinä kuultu? “

Huomauttaisin, että se seikka, että meitä on pyydetty “kysymään taivaan äärestä toiseen”, viittaa jo siihen että olisi joku joka kysyisi, vaikka Jumala olisikin liitossa ainoastaan israelilaisten ihmisolentojen kanssa. Jae ei oikeastan sano sitä mitä he sanovat sen sanovan, siksi kukaan ei myöskään meistä käytä tuota argumenttia nykyään.

“Psalmi 115:16 viittaa siihen, että ihmiselämä on ainutlaatuista Maassa.”

Itseasiassa se sanoo, että Jumala on antanut maan ihmiselle. Se ei sano mitään elämästä muualla, ihmiselämästä eikä mistään muustakaan. Se ei sano edes, että ihmiskunta olisi rajoittunut pelkästään maahan, mikä on selvää siitä seikasta että olemme käyneet Kuussa.

“Missään kohtaa Raamattu ei mainitse muita planeettoja. (King James -käännöksen termi “maailmat” Hebrealaiskirjeessä 1:2 ja muualla kirjaimellisesti tarkoittavat “aikakausia” kreikankielellä.)”

Toinen argumentti hiljaisuudesta. Mennään eteenpäin.

“Toiseksi, jotkut ufonautit ovat selvästikin syntisiä, sillä he raiskaavat, murhaavat, valehtelevat ja pettävät. Näin he ovat selvästi pelastuksen tarpeessa. Tässä me ajaudumme ongelmiin. Raamattu vihjaa, että Kristuksen inkarnaatiota oli suunniteltu etukäteen ikuisuuden ajan tapahtumaan juuri oikeaan aikaan. Kun hän oli kuollut ihmisten syntien tähden, hän ei koskaan enää kuole: Hänen työnsä on valmis. Kuitenkin ihmisten syntien tähden kuoleminen oli absoluuttisen tarpeellista, jotta Hän olisi voinut muuttua ihmiseksi, jotta hän todella voisi edustaa ihmiskuntaa.” “Avaruusolentojen ongelma on, että ainoa tapa Jumalalle pelastaa nämä kaikki oletetut miljoonat olennot on inkarnoitua heidän kaltaisekseen (Hebr. 2:17) jokaiselle heidän planeetalleen ja sitten saada aikaan Kristuksen kuoleman yhä uudelleen ja uudelleen.”

Tämä on Heimoveli-Pelastaja -argumentti ja tämä versio tekee tarpeettoman oletuksen siitä, että Kristuksen olisi pakko inkarnoitua Jumala-Klingonina tai Jumala-Vulkaanina pelastamaan nuo avaruusolentojen rodut. Ongelma on, että jos he ovat langenneet johtuen Aatamin synnistä Aatamin verilinjan ulkopuolella, silloin henkiset vaikutukset tästä Lankeemuksesta tulevat heidän osakseen; jos asia on näin, vanhurskaus voidaan samalla tavoin antaa heidän osakseen armon kautta uskomalla Kristuksen uhrautuneen kaikkien puolesta. Ainoa mitä vaadittaisiin on, että heille kerrotaan tästä, ei tarvita useita inkarnaatioita.

Nyt varautukaa kaikkein kaameimpaan eksoteologiseen argumenttiin avaruusolentojen olemassaoloa vastaan minkä olen koskaan lukenut:

“Kristuksen olisi pakko ollut inkarnoitua hirviönä, kääpiönä, pyramidin muotoisena olentona, kuusikätisenä ja nelijalkaisena olentona jne., sillä tämä on se miltä osa ufonauteista näyttää. Heprealaiskirje 9:25-28 näyttää meille, että tämä ei ole mahdollista. Kutsuttaisiinko Kristusta koskaan hirviön veljeksi (Hepr. 2:11)? Vai voisiko selleriltä näyttävä olento koskaan tulla kutsutuksi Jumalan pojaksi?

Oikeasti? Argumentti oksetuksesta. Tuota ei todellakaan näe joka päivä. Pelkästään surullista.

Kannattaa varmaan tässä mainita, että vaikka olisikin niin, että Kristus joutuisi inkarnoitumaan laajalti Jumalan luomakuntiin, mikäli Maan elämänmuotojen suuri määrä kertoo yhtään mitään, Hän ei varmaankaan olisi yhtä mieltä antroposentrisestä estetiikasta tässä asiassa. Kauneus on katsojan silmässä ja olen varma, että Luoja näkee kauneutta jokaisessa Hänen luomuksessaan. Oli miten oli, sellaiset inkarnaatiot ovat tarpeettomia.

“Jos Kristus joutuu kuolemaan miljardien muiden olentojen puolesta, kaikkein uhrauksellisin teko koko historiassa — Inkarnaatio, jolla on kaikki sen merkityksensä — siitä tulee aivan yleinen asia ja ikuisuuksien ajan suunniteltu teko ei ole enää uniikki. Jopa Kristus Itse, Jumala-Ihminen, ei olisi enää ainutlaatuinen. Historia ja kaikki asiat Jeesus Kristuksen elämisestä Ihmisen Poikana, Jumalan Poikana eivät enää tiivistyisi hänessä (Efesolaiskirje 1:10). Raamattu paljastaa, että Kristus palaa takaisin korotettuna ihmisenä, Ihmisen Poikana. Se seikka, että Kristus pysyy Ihmisenä tarkoittaa, että muut langenneet olennot eivät voi pelastua.

Kuten huomautimme aiemmin, oletus useista inkarnaatioista ja ristiinnaulitsemisista on itse asiassa tarpeeton, joten Kristuksen ainutlaatuisuus on koskematon elämän mahdollisuudesta Maan ulkopuolella.

Heidän viimeisimpänä pointtinaan he tekevät argumentin UFOjen saatanallisuudesta:

“Viimeisimpänä me tarkastelemme Raamatun viitteitä siitä, että UFOt voisivat olla demoonisia. Hypoteesi siitä, että UFOt olisivat esimerkki saatanallisesta yliluonnollisesta petkutuksesta sopii niiden pahanlaatuiseen luonteeseen, ilman että yllämainitut ongelmat muuttuvat esteeksi. Koska Raamattu sanoo, että viimeisinä aikoina saatana tulee maailmaan “kaikin voimin ja merkein ja väärin ihmein ja kaikella pahuuden petkutuksella” ja että Jumala sallii “ihmeet taivaasta”, joten ilmiö kuten saatanalliset UFOt voidaan melkein odottaa näkyvän kun aikamme lähenee loppuaan. Efesolaiskirje 2:2 viittaa saatanaan kun se puhuu “ilmavallan hallitsijasta, hengen hallitsijasta.” Alkuperäisessa kreikankielessä sana “valta” (exousia) on kollektiivinen termi, mikä tarkoittaa kokonaista pahojen henkien imperiumia, ja termi “ilma” (aer) tarkoittaa gfyysistä ilmaa normaalissa merkityksessä. Demooninen vallan keskus, tämän jakeen mukaan, on maan ilmakehä. Jos ilma on demonien mahdin aluetta, me voimme helposti nähdä yhteyden UFOihin joka voisi olla. Kaiken kaikkiaan, kaikki se mitä voisi odottaa henkiseltä sodankäynniltä ja petkutukselta voidaan löytää UFO-ilmiöstä. Raamattu sanoo, ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa (Efes. 6:12).”

Nyt kun tämä tyypillinen argumentti on esitetty, että “saatana elää taivaassa ja UFOt ovat taivaassa, sitenpä UFOt ovat saatanallisia”, he palaavat takaisin eksoteologisiin argumentteihin Maan ulkopuolista elämää vastaan:

“Vaikka on totta, että toiset langenneet rodut voitaisiin odottaa kieltävän Kristus (niinkuin langenneet ihmiset tekevät), me emme odota tämän olevan totta jokaisessa tapauksessa. Ja jos ei ole keinoa pelastaa näitä olentoja, miksi Jumala ne sitten loi? Ja jos he kieltävät Kristuksen koska he eivät ole hänestä koskaan kuulleet, onko käsitettävä se niin että Jumala ei paljastaisi itseään näillä miljardeille roduille, jotka hän on oletettavasti luonut? Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä enemmän ymmärtää UFOista mitä ne ovat.”

Jälleen kerran mikään näistä pointeista ei oikeasti pidä paikkaansa. Se on pelkkää vetoamista tarpeelliseen reiluuteen koska he olettavat useiden inkarnaatioiden olevan itse asiassa tarpeellisia.

Tämä viimeinen pointti on tiivistelmä koko asiasta, jossa esitetään että Demooninen Hypoteesi on parempi kuin ET-hypoteesi UFOjen selittämiseksi. Saatanallisen paniikinlietsonnan aikakauden suuri paine oli kytkeä kaikki perkeleeseen, joten tämän kirjan tulokulma ei yllätä yhtään:

“Teoria siitä, että UFOt ovat saatanallista alkuperää sopii niin hyvin Raamattuun, että se on kovasti suosittavampi kuin että yksinkertaiset, omituiselta näyttävät, mutta uskomattoman kehittyneet Jumalan luomat olennot ovat tulleet kaukaa universumin tuolta puolen tuntemattomista syistä tarkkailemaan tai terrorisoimaan planeettaamme kaikin niin omituisin tavoin.”

Tottakai UFO-ilmiöllä ei ole mitään tekemistä Maan ulkopuolisen elämän kysymyksen kanssa (ja se on yksi niistä pointeista joista jopa NASA on yhtä mieltä), ja, jos suoraan sanotaan, UFOjen Psykososiaalinen Hypoteesikin on parempi selitys koetuille ilmiöille kuin Demooninen Hypoteesi.

Toivon kovasti, että näiden huonojen argumenttien läpikäynti tämän kristillisen UFO-klassikon sivuilta on ollut avuksi, erityisesti koska monet näistä samoista huonoista argumenteista esiintyvät nykyäänkin avaruusolentoja vastustavassa kristillisessä retoriikassa.

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Tieto tästä havainnosta olisi romahduttanut yhteiskunnan

USA:n hallituksen tietovuotaja on sanonut, että viranomaiset ovat ymmällään siitä miksi useat avaruusolentojen alukset ovat telakoituneet Kuun pimeälle puolelle.

Tri. Eric Norton, NSA:n ja NASAn ulkopuolinen konsultti, palkattiin jäljittämään erilaisia kappaleita avaruudessa, mm. meteoreita, komeettoja jne. Mutta hän on viime aikoina seurannut useampaa tunnistamatonta alusta, jotka ovat olleet liikkeessä kohti Maata.

Tammikuun 22. päivänä 2012 Norton soitettiin MacDonaldin observatorioon Teksasissa. Hän näki “massiivisia, kolmiulotteisia mustia rakennelmia avaruudessa, suoran muotoisessa muodostelmassa edistymässä Maata kohti. Kappaleet näyttivät emittoivan jonkinlaisen voimakentän, joka heijasti avaruushiukkasia niin etteivät ne koskettaneet niiden pintaa, hieman kuten magneettikenttä Maan ympärillä. Kappaleet lähestyivät niin kovasti, että me kykenimme näkemään näiden asioiden rakenteelliset piirteet erittäin suurella tarkkuudella, teleskoopeillamme. Ne olivat kolmiulotteisen “L”-kirjaimen muodoisia aluksia. Tammikuuhun 2013 mennessä kappaleita oltiin seurattu noin 200 tuhatta mailia ohi planeetta Marsin. Kun ne pääsivät tähän pisteeseen, kappaleet katosivat teleskoopin linsseistä, lähes välittömästi, aivan kuin ne olisivat aktivoineet jonkinlaisen näkymättömyyssuojan nappia painamalla.

Tiesin, että hallituksen yläkerroksissa oltiin huolestuneita tällaisista asioista, koska minua varjostivat salaisen palvelun agentit ympäri vuorokauden. Lähes koko vuoden 2013 me tarkkailimme taivaita epäuskoisina. Me emme tienneet mitä tapahtui tai missä nämä asiat olivat. Laskujeni mukaan nämä asiat olisivat olleet niin lähellä meitä, että meillä ei olisi ollut mitään vaikeuksia nähdä niitä taivaillamme jos ne olisivat pysyneet näkyvissä meille. Me emme tienneet olivatko ne edelleen tulossa vaiko poistuneet aurinkokunnastamme.”

Tri. Norton lähetettiin kotiinsa odottamaan lisäkomentoja, jos tarpeen, mutta hän ei ole kuullut tilanteesta enää mitään moneen kuukauteen. Kaikki kalabaliikki valtion säästötoimien ympärillä sekä useiden avaruutta tarkkailevien ohjelmien lomauttamisen tiimoilta ollessa täydessä käynnissä, tri. Norton viimein soitti läheiselle ystävälleen, jonka kanssa hän oli työskennellyt, joka kertoi hänelle, että “kappaleet ilmaantuivat uudestaan ja asemoituivat Kuun taakse” kaarevaan muodostelmaan, mikä mahdollisti niiden telakoitumisen Kuun pimeälle puolelle pysyäkseen poissa taivastarkkailijoiden silmistä. Norton lisäsi, että avaruusohjelmien laittaminen tauolle lakon ajaksi oli olennaista sille, että “oltiin hiljaa tapahtuneesta.”

“Me emme tiedä mitä ne ovat, mitä ne tekevät tai mitä ne aikovat tehdä. Me tiedämme kyllä, että Maan Kuuhun kytkevässä painovoimakentässä on ollut fluktuaatioita.

Tri. Nortonin mukaan jos tämä informaatio paljastettaisiin kansalle, se hajottaisi kaikki uskonnot sekä “aiheuttaisi koko yhteiskunnan itsensä hajoamisen”.

https://www.youtube.com/watch?v=D8F2EQRevXk

 

Artikkelin julkaissut In 5D

Billy Graham Raamatusta ja avaruusolennoista

Billy Graham kuoli 99 vuoden kypsässä iässä. Hän oli ehkäpä suurin evankelista, jonka maailma on koskaan nähnyt. Lisäksi hän oli helluntailaisen perikuva, saarnamies jonka pääasiallinen fokus oli aina ja ikuisesti Evankeliumi, ensimmäisen korinttolaiskirjeen 2:2 ruumiillistuma:

Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

On ehkä yllättävää joillekin, että hän uskoi että ulkoavaruudessa on elämää.

Kappale 22 hänen vuoden 1960 kirjasta My Answer sisältää seuraavan kohdan (joka on identtinen hänen marraskuun 17. päivänä 1955 samannimiseen kolumniin verrattuna):

Olen fyysisten tieteiden opiskelija. Jotkut kollegoistani ovat taipuvaisia uskomaan, että toisilla planeetoilla on elämää. Jos siellä on ihmisiä, jotka asuvat näillä planeetoilla, mitä se tekee meidän uskollemme Evankeliumiin? Voiko olla niin, että Jumala on pääosin kiinnostunut tästä planeetasta? Raamatun tutkimuksistani en löydä mitään mikä muuttaisi olennaista uskoa Evankeliumiin jos me löytäisimme elämää toisilta planeetoilta. Raamattumme selvästi on suunniteltu tätä planeettaa varten vastaamaan ihmisen synnin aivan erityiseen ongelmaan. Kun me havaitsemme tämän seikan, me olemme turvallisella maalla. Se ei ole osa Raamatun viestiä kertoa meille mitä Jumala tekee muualla. Sen viesti on keskittynyt maassa asuviin, heidän alkuperäänsä, syyhyn heidän olemassaoloonsa, syyhyn heidän surkeuteensa ja suunnitelmaan pelastaa langennut rotu. Olen varma, että jos toisilla planeetoilla on asukkaita, ne joko eivät ole synnin ongelmassa mukana, tai sitten Jumala on sovittanut sen heille tyydyttävällä tavalla. Universumin Jumala on on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala. Hän on täysin kykenevä tukemaan koko luomakuntaa ja täysin kykenevä hallitsemaan sitä vanhurskaudella.”

Graham sivusi tätä kysymystä useita kertoja vuosien mittaan (katso tämän postauksen loppu), mutta hänen vastauksenssa pysyy yhdenmukaisena.

  • Raamattu ei maininnut elämää ulkoavaruudessa
  • Maan ulkopuolinen elämä ei ole osa Raamatun viestiä
  • Mikään Maan ulkopuolisen elämän löytymisessä ei uhkaisi kristinuskon mitään olennaista elementtiä
  • Hän henkilökohtaisesti uskoi, että Maan ulkopuolista elämää on olemassa
  • Vaikka hän aluksi salli mahdollisuuden Jumalalle olla tehnyt tyydyttävä sovitus langenneille enkeleille, hän lopulta päätti, että ainoastaan ihmiskunta oli langennut universumissa, siksipä:
  • Avaruusolennot eivät tarvitse pelastusta, ja
  • Ihmiskunta on universumin erityisen huomion kohteena

Se mikä hänen mielipiteissään on merkittävää, on että vaikka monet avaruusolentojen vastaiset kriitikot väittävät, että Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus jollain tapaa uhkaa Evankeliumia, Evankeliumi oli kiistämättä Billy Grahamin ajattelun eturintamassa.


Tässä on vain muutama monista esimerkeistä joissa Billy Graham otti kantaa kysymykseen Maan ulkopuolisesta elämästä:

 

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Tarve Eksopolitiikalle: Avaruusolentosalaliittoteorioiden vaikutukset politiikkaan ja globaaliin rauhaan

Tutkimus #1

Julkaistu tammikuun 20. 2003 (uudelleen arvioitu lokakuussa 2003)

www.exopolitics.org

© Michael E. Salla, PhD

drsalla@exopolitics.org

Tiivistelmä

Syyskuussa 2002 ilmestyneen Roper-gallupin mukaan kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain kansalaisista ei usko, että heidän valtionsa kertoo totuuden avaruusolentojen (ET) läsnäolosta viimeisen 50 vuoden aikana USA:ssa, ja 60% vastaajista tuki ideaa siitä, että liittovaltio julkistaisi tämän tiedon. Avaruusolentojen väitetyn läsnäolon tarina on saanut aikaan useita kirjoja, elokuvia, artikkeleita, verkkosivuja ja salaliittoteorioita avaruusolentojen eri toimista ja aktiviteeteista, sekä eri valtion virastojen salaisista toimenpiteistä vastata ET-presenssiin. Monet näistä suosituista salaliittoteorioista ovat usein epäjohdonmukaisia suhteessa ET:den aikeisiin, aktiviteetteihin ja heidän aikaansaamiin vaikutuksiin, sekä myös suhteessa salaisiin valtion organisaatioihin, jotka on luotu vastaamaan ET-presenssiin. Nämä salaliittoteoriat ovat koko skaalalla lähtien pahantahtoisista ET:stä, jotka haluavat viedä ihmiskunnalta planeetan itsevaltiuden, hyväntahtoisiin ET:hin joilla on halu auttaa ihmiskuntaa ratkaisemaan sen monenmoiset yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat; sekä kehittyä lajina. Mitä salaisiin valtion virastoihin tulee, salaliittoteoriat vaihtelevat ’varjohallituksen’ avulla epädemokraattisten tahojen hankkimasta poliittisesta vallasta valistuneeseen pyrkimykseen asteittain valmistella kansaa totuuteen ET-läsnäolosta.

Tämä tutkielma on kahden vuoden tutkimuksen kulminaatio, jossa on tarkasteltu suosittuja salaliittoteorioita avaruusolentojen läsnäolosta, salaisista valtion virastoista ja niiden yrityksistä pitää tämä informaatio piilossa kansalta; sekä politiikan suuntaviivojen vaikutuksista viranomaisiin ja kansaan. Tutkielma käy läpi eri pääasialliset lähteet, jotka tukevat avaruusolentojen läsnäoloa; pääsalaliittoteoriat tai ’ET-perspektiivit’, joita nämä lähteet esittävät; näiden ’perspektiivien’ pääkomponentit; näiden ET-elementtien moraalinen orientaatio, joka jokaisesta perspektiivistä löytyy; analyysia politiikan suuntaviivoista; ja tekee useita poliittisia ehdotuksia, jotka tukevat tarvetta eksopolitiikalle ja jotka edistävät globaalia rauhaa.

Tarve Eksopolitiikalle: Avaruusolentosalaliittoteorioiden vaikutukset politiikkaan ja globaaliin rauhaan

Johdanto

Syyskuussa 2002 ilmestyneen Roper-gallupin mukaan kaksi kolmasosaa USA:n kansalaisista ei usko, että heidän valtionsa paljastaa totuuden avaruusolentojen (ET) läsnäolosta viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta, ja 60% tuki ideaa siitä, että liittovaltio julkistaisi tämän tiedon. [2] Toukokuun 2001 lehdistötilaisuudessa National Press Clubilla Washington DC:ssa, 20 tietovuotajaa yli sadan entisen USA:n armeijan, valtion ja ilmailuviranomaisten joukosta antoivat suullisen todistuksen ja fyysisiä todisteita heidän osallistumisestaan salaisiin valtion projekteihin, joissa takaisinmallinnettiin avaruusolentojen teknologiaa, joita tehtiin yhdessä ET:den kanssa tai jotka salasivat UFO-informaatiota. [3] Steven Spielbergin tuottamaa television minisarjaa Taken katsoi ainakin osittain 31 miljoonaa amerikkalaista katsojaa 16 päivän aikana jolloin ensimmäinen jakso näytettiin joulukuun 2. päivä 2002, ja se on stimuloinut spekulaatioita siitä, että kansaa valmistellaan viralliseen valtion paljastukseen ET-läsnäolosta lähitulevaisuudessa. [4]

Avaruusolentojen läsnäolon tarina on saanut aikaan useita kirjoja, elokuvia, artikkeleita, verkkosivuja ja salaliittoteorioita avaruusolentojen eri toimista ja aktiviteeteista, sekä eri valtion virastojen salaisista toimenpiteistä jolla reagoida ET-presenssiin. Monet näistä suosituista salaliittoteorioista ovat usein epäjohdonmukaisia suhteessa ET:den aikeisiin, aktiviteetteihin ja heidän aikaansaamiin vaikutuksiin, sekä myös suhteessa salaisiin valtion organisaatioihin, jotka on luotu vastaamaan ET-presenssiin. Nämä salaliittoteoriat ovat koko skaalalla lähtien pahantahtoisista ET:stä, jotka haluavat viedä ihmiskunnalta planeetan itsevaltiuden, hyväntahtoisiin ET:hin joilla on halu auttaa ihmiskuntaa ratkaisemaan sen monenmoiset yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat; sekä kehittyä lajina. Mitä salaisiin valtion virastoihin tulee, salaliittoteoriat vaihtelevat ’varjohallituksen’ avulla epädemokraattisten tahojen hankkimasta poliittisesta vallasta valistuneeseen pyrkimykseen asteittain valmistella kansaa totuuteen ET-läsnäolosta.

Avaruusolentojen ja niiden kanssa toimimista varten luotujen salaisten valtion organisaatioiden intentioilla ja aktiviteeteillä, jos molemmat osoittautuvat todeksi, on tärkeitä vaikutuksia siihen miten valitut valtion virkamiehet ja kansa yleisesti reagoivat koko ET-ilmiöön poliittisena haasteena, jolla on laajalti eri poliittisten linjausten vaihtoehtoja. Tämä muuttuu erittäin tärkeäksi lisääntyvän todennäköisyyden myötä valtion viranomaisten paljastukselle ET-läsnäolosta, joka tulee välittömäsi ampumaan aiheen hämärien salaliittojen, vaihtoehtotieteen ja New Age -filosofian maailmasta valtavirran politiikan areenoille. Sellainen paljastus johtaa uuden valtiotieteen, ‘eksopolitiikan’, syntyyn, joka voidaan määritellä poliittisena keskusteluna niistä valinnoista, joita valtioilla ja kansalla on tehtävänään muodostaessaan ja toteuttaessaan lainsäädäntöä ja poliittisia toimia vastauksena avaruusolentojen läsnäoloon ihmisten asioissa.

Sen sijaan että jätettäisiin tämä vakava julkishallinnon tutkimuksen uusi ala hypoteettiselle paljastuksenjälkeiselle maailmalle, tämä kirja ottaa kannan, että kansan enemmistömielipide, joka tukee valtion tiedojenpaljastusta koskien avaruusolentoja; yhä vain kasvava kirjallisuuden määrä avaruusolentojen läsnäolosta; sekä avaruusolentojen läsnäolon vahvistavien todisteiden laatu viittaavat siihen, että eksopolitiikka on jo osa poliittista maaperää. On tarve luonnostella pääkäsiteet, teoriat ja informaation lähteet, joita kehittyvän valtioteteen alalla, eksopolitiikassa, käytetään. Tämä auttaa sekä kansaa, joka toivoo tutustuvansa eri poliittisiin kysymyksiin, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon, sekä salassa toimivia ‘asiantuntijoita’, joilla on informaatiota tietyistä avaruusolentojen läsnäolon aspekteista (tyypillisesti perustuen ‘tarpeeseen tietää’), mutta joilta puuttuu holistinen kuva siitä mitä tapahtuu koko avaruusolentojen aktiviteettien spektrillä.

Tässä tutkielmassa käyn läpi pääasiallisia lähteitä, jotka tukevat ET-läsnäoloa; keskeisiä salaliittoteorioita tai ‘perspektiivejä’ joita nämä lähteet synnyttävät; keskeisiä eri ‘perspektiivien’ pääasiallisia kannattajia; jokaista perspektiiviä tukevaa todistusaineistoa; kunkin ET-elementin moraalista orientaatiota, jota jokaisesta perspektiivistä löytyy; ja analysoin todisteiden eniten tukemien perspektiivien vaikutuksia politiikan tekijöille ja kansalle. Päätän tutkielman usealla julkishallinnollisella ehdotuksella, jotka tukevat tarvetta eksopolitiikalle tutkimusalana.

Informaation lähteet

Kirjallisuus koskien ET-läsnäoloa perustuu monenlaisiin lähteisiin, jotka ovat varsin erilaisia niiden luotettavuudessa, tarkkuudessa ja akateemisissa standardeissa. Käytännössä kaikki nämä lähteet toimivat virallisten valtion linjausten poliittisessa kontekstissa, joka kieltää minkään sortin ET-läsnäolon tai systemaattisesti salaa sellaisen läsnäolon salaisten valtion organisaatioiden avulla. Tutkijat kute Richard Dolan ovat esittäneet laajan UFO/ET-ilmiön historian käsittelyn, joka puhuu siitä miten salailu on muuttunut osaksi ‘ET-läsnäolon perustaa kansalliselle turvallisuudelle Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa’. [5]

Sellaisen virallisen ‘salailun’ olemassaolo vaikeuttaa väitetyn ET-läsnäolon ja sen perspektiivejä tukevien lähteiden tarkkuuden tutkimista, sillä virallinen paljastamatta jättäminen viittaa joko sellaisten perspektiivien kannattajien täyteen asioiden väärintulkintaan tai petkuttamiseen, tai salaiseen valtion ohjelmaan, jonka tehtävä on pitää tämä informaatio poissa vaaleilla valituilta edustjilta ja kansalta yleisesti. Jos jälkimmäinen pitää paikkansa, kuten tässä tutkielmassa esitetyt todisteet antavat ymmärtää, silloin on selvää, että eksopolitiikan tutkimukseen vaikuttaa virallisten tahojen väärän informaation levittäminen, viranomaisten asioiden kiistäminen ja jopa salaisten valtion organisaatioiden toteuttama häirintä.

Toinen keskeinen sotilas/tiedusteluorganisaatioiden tapa lähestyä asiaa on ‘disinformaatio’, jossa viranomaiset harhauttavat ET/UFO-tutkijoita julkaisemalla vääristeltyä tai väärää informaatiota. Disinformaatiota, siinä merkityksessä että informaatio perustuu joihinkin oikeisiin faktoihin, esitetään tavalla joka johtaa henkilöt pois arkaluonteisten kysymysten ääreltä kohti niitä alueita, jotka voivat hämätä tai kuluttaa tutkijan energiaa ja resursseja. Esimerkiksi kuuluisa ‘Eisenhowerin briiffausdokumentti’, joka perustuu faktuaaliseen briiffaukseen avaruusolennoista, on joidenkin tutkijoiden mukaan nerokasta disinformaatiota, jonka tarkoitus on hajoittaa ja hallita ET-läsnäolon tutkijoita. [6]

Entiset armeijan ja tiedustelualan sisäpiiriläiset ovat todistaneet siitä, miten heidän virallisiin työtehtäviinsä kuului piilottaa, peukaloida tai tuhota todistusaineistoa, joka liittyy ET-läsnäoloon. [7] Eräs näistä entisistä upseereista on John Maynard, sotilastiedusteluanalyytikko DIA:lla, joka palveli USA:n armeijassa 21 vuotta. Maynard paljasti seuraavaa lokakuussa 2001 tehdyssä haastattelussa:

Tulin mukaan [UFO-hommiin] ollessani ulkomailla Saksassa, Turkissa ja Koreassa. Nämä alueet eivät ole tunnettuja suuresta UFO-aktiviteetista. Pääosin minulle annettiin mahdollisuus tutkia muutamia marginaalisia tapauksia ja toteuttaa väärän tai vääristellyn informaation ohjelmia suunnatakseni huomion pois armeijasta ja kohti paranormaalia ja/tai UFOja näissä asioissa. Kuitenkin, se mitä en koskaan paljastanut armeijalle oli, että isoäitini oli kasvattanut minut uskomaan, että UFOja on olemassa.

Huolimatta tuosta, olin silti vankka konservatiivi (poliittisesti) ja asetin palvelustehtäväni kaikkien uskomusteni yläpuolelle. Minulla oli 'maa, velvollisuus ja kunnia'-tyyppinen asenne. Omistautumiseni ja selvän naiviuteni johdosta uskoin, että yläpuolellani olevat upseerit eivät kyseenalaistaisi toimiani UFO-havaintojen debunkkauksessa. Kuitenkin minua alkoi erityisen paljon kiinnostaa miksi UFOt eivät olleet kaikkien yleisessä tiedossa, ja miksi he (valtio) halusi mieluummin pitää kaiken UFO-tiedon paranormaalina ja/tai epäluotettavien UFO-lähteiden piirissä.

Minulta kesti monta vuotta saada selville, että tämä häpeilemätön piittaamattomuus kansan mielipiteestä oli suunniteltu pitämään ja ylläpitämään todistustaakka tietyillä yhteiskuntamme elementeillä. Suunnitelma oli periaatteessa asettaa todistustaakka UFO-tutkijoiden niskoille ja ohjata kansa pois armeijan organisaatioiden suunnalta, jotka olivat suoraan mukana UFO-tutkimuksessa. Tässä suunnitelmassa mielestäni armeija käytti mediaa pitämään nämä UFO-tutkijat tekemästä asiasta liian suurta ongelmaa antamalla median brändätä heidät hörhöiksi, sekopäiksi, paranoideiksi ja uskomattomiksi; vieläkin parempaa, saattamalla varjoja jahtaavat ihmiset uskomaan, että UFOt ovat todellisia ja valtio piilottelee heiltä jotain. Tähän päivään asti tämä suunnitelma on toiminut huomattavasti keskiarvoa paremmin, ja yleisö on edelleenkin sitä mieltä mitä media heidän käskee olla. [8]

Toinen sotilas/tiedusteluorganisaatioiden keskeinen lähestymistapa on häirintä, jota on tehty aina avaruusolentojen läsnäolon salaamisen alkamisesta lähtien, ja se voidaan ajoittaa entisen Yhdysvaltain puolustusministerin mystiseen kuolemaan. Mahdollinen korkean profiilin häirinnän uhri, jonka oli määrä ylläpitää salaisuutta ET-läsnäolon ympärillä, on sanottu olevan James Forrestal, puolustusministeri presidentti Trumanin alaisuudessa. [9] Forrestal kärsi hermoromahduksesta vuonna 1948 valitettuaan siitä, että häntä varjostavat ‘ulkomaisen näköiset miehet’, joiden kuvaus oli samanlainen kuin nyt kuuluisien ‘Men in Black’, jotka tulisivat olemaan myöhemmin keskeisessä roolissa ET/UF-todistajien häirinnässä. [10] Truman ilmoitti, että hän erottaisi Forrestalin tammikuussa 1949. Kun hän oli muodollisesti jättänyt työpaikkansa maaliskuussa, tapahtumat kehittyivät nopeasti ja toukokuun 22. päivänä Forrestal löydettiin kuolleena sen jälkeen kun hänen väitetään hypänneen 16. kerroksen VIP-huoneestaan Bethesda Naval Hospitalissa. Forrestalin itsemurhaa ympäröiviin tapahtumiin kuului merkittäviä turvallisuusmokia, jotka ovat pitkään lisänneet spekulaatiota siitä, että voimakas organisaatio oli murhannut hänet, joka kykenisi helposti tulemaan läpi sairaalan turvajärjestelyistä. Useat nimekkäät valtion ja armeijan virkamiehet ovat sanoneet, että Forrestal murhattiin, koska hän halusi paljastaa totuuden avaruusolentojen läsnäolosta. [11]

Jos disinformaatio ja häirintä ovat vain kaksi aspektia sarjassa ‘virallisia’ käytäntöjä ylläpitää salaisuutta avaruusolentojen läsnäolosta, silloin tämä herättää tärkeän kysymyksen siitä miten varmistaa avaruusolentojen läsnäoloa tukevien lähteiden tarkkuus ja tarkistettavuus. Erittäin uskottavat todistukset voidaan mitätöidä hävittämällä keskeisiä dokumentteja tai merkintöjä, jotka tukevat uskottavuutta ja/tai todistajien väitteitä ja/tai valtion/armeijan viranomaisia. Toisaalta ei voida yksinkertaisesti olettaa, että todisteet ja dokumentit koskien ET-läsnäoloa ovat faktuaalisia riippumattomien silminnäkijöiden/entisten valtion työntekijöiden raportteja tai tarkkoja dokumentteja. Sellaiset raportit voivat joissain tapauksissa olla osa virallista ‘disinformaation’ ohjelmaa, joka on suunniteltu harhauttamaan kansaa kokonaisuudessaan tai osittain totuudesta koskien ET-läsnäoloa.

Kategoria A – Sisäpiirin tietovuotajat

Kuvaan nyt päälähteet, jotka tukevat ET-läsnäoloa, ja tarjoan sisältöä eri ET-perspektiiveistä, joka myöhemmin esitetään tässä tutkielmassa. Nämä lähteet on ryhmitelty seitsemään kategoriaan, ja nämä kategoriat esitetään, jotta ne näyttäsivät lukijalle vakuuttavimmalta paljastusta edeltävässä ympäristössä. Nämä lähteet saavat ranking-luvun niiden todisteiden vahvuuden perusteella akselilla: Vahva-Keskivahva-Heikko. Näitä rankingeja kehittäessäni käytin järkeilyä, jota käytettäisiin oikeuden juryn arvioidessa käsillä olevaa todistusaineistoa. Paino on vahvimman todistusaineiston identifioimisessa ja lausunnon antamisessa syyllisyydestä tämän todistusaineiston pohjalta. Rankingia ei käytetä sivuuttamaan todisteiden relevanssia avaruusolentojen läsnäolosta, joita eri lähteet ovat tarjonneet, vaan pelkästään määrittämään mikä todiste esittää vahvimman tuen ET-läsnäololle kansan ja julkisten viranhaltijoiden mielissä. Nämä rankingit tulevat olemaan käytössä analysoitaessa eri ongelmien, jotka liittyvät ET-läsnäoloon, poliittista relevanssia, jota tullaan tarkastelemaan myöhemmissä kappaleissa.

Ensimmäinen informaatiolähteiden kategoria ET-läsnäololle ovat raportit ja todistukset entisiltä valtion tai armeijan viranomaisilta ja/tai siviililentohenkilöstöltä, joilla on ensikäden kokemuksia UFOista ja/tai todisteita avaruusolentojen läsnäolosta. Kaikkein tunnetuin UFO-tapaus USA:ssa on raportoitu lautasen muotoisen aluksen haaksirikkoutuminen Roswelliin, New Mexicoon, vuonna 1947. Paikalle lähetetyn armeijan tiedustelu-upseerin, majuri Jesse Marcelin, alkuvaiheen havainto oli että romu oli ‘lentävästä levyaluksesta’. Informaatioupseeri Roswellin ilmatukikohdassa sen jälkeen salli julkaista lehdistötiedotteen heinäkuun 8. päivän aamuna. [12] Tämä välittömästi pääsi maailmanlaajuisesti otsikoihin, ja sen jälkeen kun majuri Marcel käskettiin Washington DC:hen, prikaatinkenraali Roger Ramey ilmoitti maailmalle, että majuri Marcel oli erehtynyt, ja että ‘lentävä levyalus’ oli kokeellinen sääpallo. Vuosia tämän tapauksen jälkeen, joka kiihotti väitteitä siitä, että valtion salaliitto piilottelee Roswellissa tapahtuneita asioita, majuri Marcel kertoi haastattelussa, että hänen ylempänsä hiljensivät hänet, ja hän sanoi, “Se ei ollut mitään mikä olisi Maapallolta peräisin. Olen varsin varma… Koska olen tiedustelu-upseeri, olin tietoinen kaikista lentokoneissa käytetyistä materiaaleista. Tämä ei ollut mitään sellaista. Eu olisi voinut olla.” [13]

Yli viiden viime vuosikymmenen ajan Roswellin haaksirikon jälkeen on ollut hidas mutta tasainen entisten valtion ja sotilasviranomaisten virta, jotka ovat olleet halukkaita astumaan esiin ja paljastamaan informaatiota ET-läsnäolosta. Tulisi huomauttaa, että nämä entiset viranomaiset ovat yleensä vannoneet valoja olla paljastamatta informaatiota entisistä tehtävistään ja uhata saavansa suuria rahallisia ja rikosoikeudellisia sanktioita valojensa rikkomisesta, sekä riskeerata vuosien varrella rakennettua mainetta ja ystävyyttä. USA:n armeijan tapauksessa relevantti vala on nimeltään “Vala salaiseksi luokitellulle turvallisuusdatalle tai -informaatiolle vahingossa altistumisesta” ja James Goodell, entinen ilmavoimien upseeri, kuvaa seuraamuksia tämän valan vannomisesta:

    ...annat pois perustuslailliset oikeutesi. Kirjoitat paperin, jossa sanotaan että jos rikot turvallisuussopimusta … ilman oikeudenkäyntiä, ilman oikeutta valittaa, menet Leavenworthin liittovaltion vankilaan 20 vuodeksi. Se on aika iso insentiivi pitää suu kiinni. [14]

Tunnettu tietovuotaja, jotka viime aikoina ovat paljastaneet ET-läsnäoloon liittyvää virallista toimintaa, on ylempi Pentagonin upseeri, eversti Philip Corso (evp), joka palveli Eisenhowerin hallinnossa ja myöhemmin veti ulkomaisen teknologian siipeä armeijan T&K-osastolla. Yli 30 vuoden hiljaisuuden jälkeen eversti Corso julkisesti paljasti hänen vuoden 1997 kirjassaan The Day After Roswell, että hän johti huippusalaista projektia, jossa takaisinmallinnettiin avaruusolentojen teknologiaa, joka oli saatu haltuun Roswellin törmäyksestä. [15] Hän kirjoitti, että hänen projektinsa menestyksekkäästi julkaisi useita näistä takaisinmallinnetuista ET-teknologioista sekä sotilas- että siviilisektorille. Yrityksiin, jotka hyötyivät tästä salaisesta projektista, kuului mm. IBM, Hughes Aircraft, Bell Labs, ja Dow Corning. Corso väittää, etä nopea teknologinen kehitys 50 vuoden aikana kuituoptiikassa, integroiduissa piireissä, yönäkölaitteissa ja erittäin kestävissä kuiduissa kuten Kevlarissa, ovat suoraa seurausta näistä salaisista projekteista.

Huolimatta toistuvista yrityksistä kieltää salaiset ohjelmat, joilla takaisinmallinnetaan avaruusolentojen teknologiaa Roswellista löydetyistä hylyistä, valtion yritykset jatkuvasti pimittää avaruusolentojen läsnäolo rikotaan toistuvilla entisten armeijan, valtion ja ilmailuhallinnon viranomaisten paljastuksilla siitä, että he ovat osallistuneet näihin salaisiin projekteihin ja/tai nähneet omin silmin UFOja ja/tai jopa avaruusolentoja. Tri. Steven Greer, Disclosure Projectin johtaja, voittoa tavoittelemattoman organisaation joka on omistautunut lopettamaan virallisen avaruusolentojen läsnäolon salaamisen, esitteli valittuja näistä todistajista lehdistölle ja kansalle toukokuussa 2001 pidetyssä lehdistötilaisuudessa National Press Clubilla Washington DC:ssa. Tri. Greer on kerännyt yhteensä todistajanlausuntoja yli 100 todistajalta ääninauhalle ja videolle ja tehnyt nämä julkisiksi kansalle ja kongressin kuulemista varten. [16] Eräs vieläkin paljastavampi todistus on entiseltä Apollo-astronautilta Edgar Mitchellilta:

    ...kun sain tietää, että avaruusolennot ovat todella olemassa, en ollut liian yllättynyt. Mutta se mikä oli shokki minulle, kun aloin tutkia raportteja avaruusolennoista vuosikymmen sitten, oli se laajuus jolla todisteet on salattu. Kyseessä ei ole vain Yhdysvaltain hallitus joka pitää turpansa kiinni avaruusolentojen vierailuista. Olisi amerikkalaisena ylimielistä olettaa, että avaruusolennot olisivat valinneet vierailla ainoastaan minun maassani. Todellakin, olen kuullut vakuuttavia tarinoita valtioista ympäri maailman, jotka tietävät avaruusolentojen vierailevan täällä -- mukaanlukien Britannian hallitus. [17]

Informaationlähteenä ET-läsnäolosta entiset valtion, armeijan ja ilmailuhallinnon viranomaiset ovat erittäin uskottavia johtuen heidän tekemistään aktiviteeteista osana heidän virallista asemaansa. Rahalliset ja juridiset sanktiot, jotka nämä viranomaiset uhkaavat saada rikkoessaan turvallisuusvalansa, sekä mahdollinen heidän maineilleen ja ystävyyssuhteilleen aiheutunut vahinko, viittaavat siihen, että nämä henkilöt ovat suoraselkäisiä henkilöitä, jotka ovat häiriintyneet jatkuvasta ET-läsnäolon paljastamatta pysymisestä ja salaisesta valtion salaliitosta, jolla salata tämä kaikki häirinnällä, disinformaatiolla ja salailulla. Tuomioistuimissa ‘sisäpiiriläisten’ todistukset ovat erittäin voimakkaita ja jo yksin voivat onnistua määrittämään syyllisyyden tai syyttömyyden silloinkin kun mitään fyysistä todistetta ei ole näyttää. Lopputiivistelmänä, tämä informaatiokategoria voidaan luokitella ‘vahvaksi’ johtuen väitteitä esittävien varmistettavista kredensseistä, joilla on ensikäden kokemusta avaruusolentojen läsnäolosta, johtuen heidän todistustensa koherenssista ja niiden kokonaismäärästä.

Kategoria B – Abduktiot/Kontaktihenkilöt

Iso osa informaatiosta, joka on tullut henkilöiltä jotka väittävät tulleensa abduktoiduiksi tai avaruusolentojen kontaktoimiksi ET-aluksessa, on perua Budd Hopkinsin, tri. David Jacobsin ja tri. John Mackin pioneerityöstä, kun he ovat käsitelleet henkilöitä, jotka ovat kärsineet sellaisten vierailujen vaikutuksista. [18] Näitä raportteja on kertynyt enemmän ja enemmän ja tyypillisesti ne keskittyvät kokemukseen, joka on yllättävän eheä henkilöiden väittäessä tulleensa yhden tai useamman ET-rodun abduktoimiksi ja käyneensä läpi heidän erilaisia lääketieteellisiä proseduureja. Käyttäen erilaisia terapeuttisia työkaluja, mm. hypnoosia, tri. Mack on löytänyt yllättävän johdonmukaisuuden erilaisista ja toisiinsa liittymättömistä tapauksista, joita hän on kuvannut ensimmäisessä kirjassaan:

Jokainen kolmestatoista ihmisestä, joiden tapauksen olen tässä kirjassa kuvannut -- todellakin, jokainen 76:sta abduktoidusta joiden kanssa olen työskennellyt -- kertoo ainutlaatuisen tarinan. Henkilökohtaiset erot voidaan todennäköisesti selittää kokijoiden luonteenpiirteiden eroilla ja niillä eri olosuhteilla, joissa abduktiot itsessään tapahtuivat. Mutta se, mitä olen pitänyt niin epätavallisena tutkimuksieni alusta lähtien, on ollut se helposti identifioitava kaava joka esiintyy kun tapausten narratiiveja tarkastellaan huolellisesti. [19]

Mack on julkaissut löydöksensä useassa kirjassa ja akateemisessa julkaisussa, jotka ovat myöhemmin olleet suositun elokuvan aiheena. Vuonna 1995 Mack juonsi konferenssin MIT:ssa, jossa mukana oli useita akateemisia esityksiä ‘abduktioilmiöstä’ ja sen merkityksestä ihmiskunnalle. [20] Yhä vain kasvava määrä abduktiotapauksia on saanut tämän kategorian paisumaan tärkeydessä uskottavana todistelähteenä avaruusolentojen läsnäolosta. Estimaatit abduktioiden määrästä USA:ssa ovat niinkin suuret kuin useita miljoonia, mikä tarkoittaa jättiläismäistä tietokantaa potentiaalista informaatiota avaruusolentojen läsnäolosta. Tätä tietokantaa jatkuvasti päivitetään tutkijoiden kehittäessä analyyttisia työkaluja ja terapeuttisia tekniikoita asianmukaisesti käsitellä abduktio/kontaktitapauksia.

Yleisesti toinen informaatiokategoria erottuu sen eri abduktioraporttien ja ET-läsnäolosta kerättyjen todisteiden johdonmukaisuudella ja yhdenmukaisuudella. Tutkijat ja tämän informaation kerääjät ovat erittäin hyvämaineisia psykologisten tekniikoiden käytössä, ja he ovat kehittäneet yksityiskohtaisia standardeja, joilla arvioida todisteita. Tuomioistuimessa sellaiset todistukset olisivat vakuuttavia johtuen niiden johdonmukaisuudesta ja yhdenmukaisuudesta. Tämä lähdekategoria täten luokitellaan vahvaksi.

Kategoria C – Silminnäkijä/Havaintoraportit

Kolmas informaatiolähteiden kategoria avaruusolentojen läsnäololle on niiden todistukset, jotka ovat omin silmin nähneet avaruusolentoja/UFOja. Nämä muodostavat suurimman osan saatavilla olevasta ET-läsnäoloa käsittelevästä kirjallisuudesta, ja niihin usein liittyy fyysisiä todisteita valokuvien, tutkakuvien, videoiden tai jopa ET-artifaktien muodossa. UFO/ET-havainnot toisen maailmansodan jälkeen ovat niin lukuisia ja laajoja, että USA:n ilmavoimat tekivät kolme tutkimusta näistä, jotka olivat nimeltään Operation Sign (1947-48); Operation Grudge (1948-52); ja Operation Blue Book (1952-69). [21] Project Blue Book sivuutti suurimman osan todisteita, jotka annettiin 12,618 havainnossa, väärin identifioituina lentokoneina tai selitettävissä olevina luonnollisina syinä, ja jätti suhteellisen pienen osan tapauksista, 701, ”tunnistamattomiksi”. Riippumaton Coloradon yliopiston arvio, Condonin raportti, suositteli Project Blue Bookin lakkauttamista. [22] Sen sijaan että UFOjen vierailu lakkaisi, tämä sai aikaan ainoastaan lisää eripuraa siitä mitä monet pitivät puheenjohtajan puolueellisuutena tämän jättäessään huomiotta tärkeää todistusaineistoa ja suositellessaan projektin lakkauttamista. [23] Monille Condonin raportti oli jälleen yksi fiksusti vehkeilty salaisen hallituksen salaliitto, jolla piilottaa totuus amerikkalaisilta.

Huolimatta kaikkein tunnetuimman virallisen UFO-tutkimusprojektin lakkauttamisen aiheuttamasta härdellistä, uusia silminnäkijäraportteja jatkuvasti virtasi jo valmiiksi vakuuttavaan määrään materiaalia, joka tuki ET-läsnäoloa. Nimekkäimpiin niiden joukossa, jotka olivat närkästyneitä Blue Bookin lakkauttamisesta ja halusivat läpinäkyvämpää tutkimusta, kuului tri. Allen Hynek. [24] Tri. Hynek, nimekäs astronomi, palveli astronomisena konstulttina projekteissa Grudge ja Blue Book vuosina 1949-69; ja hän aloitti nimekkäänä debunkkaajana niinkutsutulle “‘sodanjälkeiselle hulluudelle’ lentävistä lautasista, jotka tuntuivat pyörivän ympäri maata ja sellaiselle kanssaihmisten naiiviudelle ja hyväuskoisuudelle, jotka menivät tällaiseen ilmiselvään ‘potaskaan’ mukaan.” [25] Hänestä tuli tämän jälkeen voimakas kannattaja ET-läsnäoloa tukevan todistusaineiston uskottavuudelle; ja hän antoi useita haastatteluja, kirjoitti paljon, ja järjesti akateemista UFO-ilmiön tutkimusta Center for UFO studiesin johtajana. [26]

Laurence Rockefellerin rahoittama aloite 1990-luvun alkupuolella johti raporttiin, jota levitettiin USA:n kongressille ja päätöksentekijöille ympäri maailman, ja se julkaistiin myös nimellä UFO Briefing Document: Best Available Evidence. [27] Tämä oli kokoelma parhaita havaintoja, joita saatettaisiin käyttää taivuttelemaan hallituksia täysin paljastamaan kaikki UFO/ET-tietonsa. Steven Greerin Disclosure Project oli myös merkittävä kerätessään todistajanlausuntoja UFOista/ET:sta. [28] Organisaatiot kuten Mutual UFO Network jatkavat suositun verkkosivun ylläpitoa, vuosittaisten tapaamisten järjestämistä kaikkein uusimpien UFO-havaintotodisteiden kanssa ja keskustelun edistämistä UFO-tutkimuksen alan kehityksestä. [29]

Kolmas informaatiokategoria erottuu eri todistajaraporttien ja ET-läsnäolosta kerättyjen todisteiden yhdenmukaisuudella ja johdonmukaisuudella. Tutkijat ja tämän informaation kerääjät ovat erittäin hyvämaineisia ja tyypillisesti käyttävät huolellisesti kehitettyjä tieteellisiä standardeja todisteiden arvioinnissa. Vaikka tämä kategoria tarjoaa vahvaa evidenssiä UFOjen olemassaolosta lentokoneina, joiden kyvyt ylittävät julkisuudessa olevat tiedot lentokoneiden kyvyistä, rehellistä debattia käydään siitä olivatko nämä aidosti ET:den pilotoimia aluksia vaiko huippusalaisia lentokoneita. Tuomioistuimessa sellaiset todistukset olisivat erittäin vakuuttavia UFOista, mutta ne johtaisivat joihinkin epävarmuuksiin avaruusolentojen mukanaolosta. Tämä lähdekategoria luokitellaan vahva-keskivahvaksi.

Kategoria D – Paperidokumentit

1980-luvulla useita dokumentteja alkoi ‘vuotaa’ julki UFO-tutkijoille, jotka tarjosivat huomattavaa dokumenttitukea väitteille avaruusolentojen olemassaolosta ja valtion yrityksistä vastata avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä ‘vuodetut’ dokumentit käsittelivät aiheita kuten presidentti Trumanin käsky perustaa huippusalainen komitea ET-asioiden koordinointiin, Trumanin perustaneen koordinoivan ryhmän jäsenet — Majestic 12; presidentti Eisenhowerin briiffausdokumentti; armeijan tiedusteluun upotetun salaisen ‘Interplanetary Phenomenon Unit’-yksikön tuottamia raportteja; sekä Albert Einsteinin että Max Oppenheimerin raportti suhteista ET-rotuihin. [30] Aina ilmestymisestään lähtien Majestic-dokumentit ovat herättäneet suurta debattia. Hyvin tunnettu kriitikko Phillip Klass julisti: “Joko nämä [dokumentit] ovat suurin uutisjuttu viimeiseen kahteen tuhanteen vuoteen, tai suurin yritys virtsata kansaa iirikseen, mitä on koskaan koettu.” [31]

Toinen dokumenttitodisteiden lähde ET/UFO-asioihin liittyy aiemmin salaiseksi luokiteltuihin dokumentteihin, joita on saatu haltuun monien henkilöiden kautta, joilla on ollut pääsy valtion/armeijan osastoille FOIA-tietopyynnöillä. Kaikkein suurin kokoelma tietopyynnöillä vapautettuja aiemmin salaiseksi luokiteltuja dokumentteja on Black Vault, joka on John Greenewald Juniorin vuonna 1996 perustama verkkosivu. [32] Tietokannassa on laajalti informaatiota erilaisista projekteista, jotka kiinnostavat ET-läsnäolon tutkijoita. Kuitenkin kaikkein arkaluonteisin informaatio ET-läsnäolosta ei ole julkistettu FOIA-tietopyyntöprosessilla johtuen poikkeuksesta, joka esiintyy koskien kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavien dokumenttien julkiseksi tekemistä. Liittovaltion tuomari voi yksinkertaisesti pitää relevantin viraston oikeutta yllä olla julkaisematta informaatiota, joka menee yhteen yhdeksästä poikkeuksesta, jotka liittyvät salaisten dokumenttien julkiseksi tekemiseen. Näihin kuuluu: maanpuolustus tai ulkopolitiikka, yksityisyydensuoja, yksityisen liiketoiminnan edut sekä valtion toiminta.

Tiivistelmänä, saatavilla olevat, useita kysymyksiä, projekteja ja tapahtumia tukevat dokumenttitodisteet, jotka liittyvät avaruusolentojen olemassaoloon, ovat rajoittuneet skoopiltaan ja yksityiskohdiltaan, ja ne liittyvät ainoastaan dokumenttien julkistamiseen, joita liittovaltion tuomari ei pitäisi niin vaarallisina kansalliselle turvallisuudelle, että ne voitaisiin FOIA-tietopyynnön avulla julkistaa. Lisäksi ei voida sulkea pois sitä, että julkistetut dokumentit joissain tapauksissa voivat olla osa koordinoitua väärän informaation strategiaa, joka on suunniteltu johtamaan ET-läsnäolon tutkijoita harhaan. FOIA-prosessin ulkopuolelta haltuun saadut vuodetut dokumentit herättävä tärkeitä kysymyksiä koskien niiden legitimiteettiä ja tarkkuutta, mutta jotka jokatapauksessa sisältävät paljon informaatiota salaisista dokumenteista, jotka mikäli ne osoittautuvat aidoiksi, ovat aiemmin olleet korkeimmassa ‘top secret’-turvaluokituksessa. Julkishallinnon viranomaisten, jotka vastaavat ET-hommista julkistamalla dokumentteja joko tietopyyntöjen tai ‘vuotojen’ avulla, rooli viittaa väärän informaation mahdollisuudesta eri dokumenttien ajoittamisessa ja merkityksllisyydessä. Tämän seurauksena tämä kategoria saa hieman matalamman rankingin verrattuna kahteen aiempaan kategoriaan. Tälle kategorialle annetaan ranking vahva-keskivahva.

Kategoria E – Kaukokatselu

Viides lähdekategoria tulee kaukokatseluprojekteihin osallistuneilta. Kaukokatselu on tiedustelutiedon keruutekniikka, joka on ollut useiden valtion rahoittamien projektien tutkimuskohteena Stanford Research Institutessa varhaiselta 1970-luvulta vuoteen 1989. [33] Nämä projektit käynnistettiin seurauksena Neuvostoliiton ja satelliittivaltioiden toteuttamalle psyykkisten tekniikoiden tutkimukselle. Shiela Ostranderin ja Lynn Schroederin mukaan, jotka kirjoittivat vuoden 1970 kirjan Psychic Discoveries Behind the Iron Curtain, Yhdysvallat oli jäljessä näiden psyykkisten tekniikoiden käytöstä tiedustelutoiminnassa. Natsi-Saksan käyttämät psyykkiset tekniikat, joilla kommunikoitiin avaruusolentojen kanssa, olivat keskeisiä sen saadessa teknologisen edun sekä lännestä että Neuvostoliitosta. Vahvistus kaukokatseluohjelmasta tuli syyskuussa 1997 virallisen CIA:n vastauksen muodossa John Greenewaldin FOIA-tietopyyntöön CIA:n ja USA:n armeijan kaukokatseluohjelmista ja psyykkisten ilmiöiden käytöstä:

Kuten saatatte jo tietää, Project Star Gate oli eräs erityinen, varsin lyhytikäinen, ohjelma joka käsitteli parapsyykkisen ilmiön tutkimusta, joka tunnetaan myös "kaukokatseluna". Kuitenkin viime vuosina olemme käyttäneet "Star Gatea" nimenä sarjalle CIA:n ja USA:n armeijan kaukokatselututkimusprojekteja. Kaikki toiseen saamaasi dokumenttiin liittyvät tiedot, "kaikki dokumentit liittyen kaukokatseluun ja psyykkisten ilmiöiden käyttöön puolustusministeriön operaatioissa", ovat mukana Star Gate -kokoelmassa, joka on kuvattu alla. Tässä kuvatut projektit ovat lopetettu; nykyään CIA ei rahoita kaukokatselun tutkimusta. [34]

USA:ssa kaukokatselun pioneeritutkijat Russell Targ ja Harold Puthoff kouluttivat kaukokatselijoita spatiaalisesti irroittamaan tietoisuutensa annettuihin kohteisiin, jotka eivät olleet kaukokatselijalle tiedossa, tiedustelutiedon keräämiseksi. [35] Kaukokatselijat saivat yksinkertaisesti koordinaatit, jotka olivat satunnaisia numerokoodeja, ja heitä ohjeistettiin raportoimaan siitä mitä he havainnoivat. Näiden projektien ilmeinen menestys tiedustelutiedon kerääjänä avaruusolentojen läsnäolosta ja muista eri tiedustelupalveluille kiinnostavista aiheista johti siihen, että useat henkilöt saivat koulutuksen tämän prosessin täsmällisistä standardeista ja protokollista. Useat näistä kaukokatselijoista tämän jälkeen kirjoittivat heidän kokemuksistaan heidän havainnoidessaan ET-läsnäoloa, ja alkoivat kouluttaa muita tähän prosessiin. Eräs nimekkäämpi heistä on tri. Courtney Brown, joka on kirjoittanut kaksi suosittua kirjaa kaukokatselusta, jotka keskittyvät ET-läsnäoloon, ja hän on mukana monien muiden kanssa kehittämässä kaukokatselua tieteellisesti uskottavaksi tiedustelutiedon keruutyökaluksi. [36]

Avaruusolennoista kaukokatselijoiden keräämä informaatio on usein varsin huikeaa sen merkitysten suhteen. Esimerkiksi Brown kuvaa marsilaisen sivilisaation jäänteet ja sen suhteen Maahan: “Maassa on marsilaisia, mutta täytyy pohtia tarkkaan tämän seuraamuksia ennen kuin soitamme hälytyskelloja. Nämä marsilaiset ovat epätoivoisia. Ilmeisesti heillä oli erittäin karut olot Marsissa. He eivät voi elää pinnalla. Heidän lapsillaan ei ole toivoa tulevaisuudesta kotimaailmassaan. Heidän kotinsa on tuhottu; se on planeetta täynnä pölyä.” [37] Vielä merkittävämpänä kaukokatselijat ovat kuvanneet maailmojen liittovaltion, joka on vastuussa kehittyvien planeettojen kuten Maapallon kontrolloinnista. Eri sessioissa kaukokatselijat ovat kuvanneet tämän Liiton päämajaa ja niitä tapoja, joilla nämä ET-rodut vaikuttivat käyttäytymiseen. [38]

Ottaen huomioon kaukokatselun uutuuden ja suhteellisen viimeaikaisen nousun tiedustelutyökaluna, jolla on uskottava, vaikkakin ristiriitainen tieteellinen perusta, ‘psyykkisessä tutkimuksessa’ tämä informaatiokategoria voi olla alempana rankingissa kahden ensimmäisen suhteen luotettavuudessa ja objektiivisuudessa. Kaukokatselun historia ja suhde parapsyykkiseen tutkimukseen varmasti sijoittaa sen ulkopuolelle valtavirran luotettavuuden ja uskottavuuden odotuksista koskien informaatiota ET-läsnäolosta. Kaukokatselijoiden laatu ja kredenssit voivat olla vaikuttavia oikeudenkäynnin jurylle, mutta kaukokatselijoiden tarjoama todistus olisi riittämätön itsessään määrittämään tapauksen syyllisyyden tai syyttömyyden. Vaikka kaukokatselijoiden tarjoama informaatio on näytetty johdonmukaisesti erittäin tarkaksi, subjektiivisuuden aste tässä todisteiden kategoriassa on hieman alle ‘silminnäkijän’ tai ‘sisäpiiriläisen’. Kaukokatselua voidaan näin pitää rankingiltaan keskitason todistusaineistona.

Kategoria F – Riippumaton arkeologia

Kuudes lähteiden kategoria on arkeologit, jotka erikoistuvat kääntämään tai tulkitsemaan arkeologista evidenssiä historiallisesta avaruusolentojen läsnäolosta. He ovat usein ‘riippumattomien arkeologien’ johtamia, jotka toimivat yliopistoilla ja julkishallinnon instituutioissa vaikuttavan valtavirran arkeologian ulkopuolella. Näiden arkeologien julkisten arkistojen käännökset ja teoriat sekä monumentit muinaisesta maailmasta jatkuvasti saavat maailmanlaajuisesti yleisöä. Nimekkäimpien joukossa on Erich von Däniken, jonka Chariots of the Gods oli huikea myyntihitti sen julkaisun aikaan vuonna 1969. [39] Toinen erittäin hyvin menestynyt kirjailija on Graham Hancock, jonka Fingerprints of the Gods osoittautui erittäin suosituksi sen spekulatiivisten unohdettujen muinaissivilisaatioiden ja astronomisten vihjeiden myötä kaukaisten ET-esi-isien kotimaailmoihin. [40] Toinen, ehkä mahdollisesti vähemmän tunnettu mutta ei mitenkään vähemmän ristiriitainen on Sumerialaisia tutkinut Zechariah Sitchin, joka käänsi tuhansia muinaisia sumerialaisia nuolenpäätekstejä, jotka kuvasivat muinaisen ET-läsnäolon planeetallamme. [41] Sitchin kuvaa hänen ristiriitaista lähestymistapaansa kääntää sumerialaisia ja muita muinaisraamatullisia tekstejä ensimmäisen kirjansa esipuheessa, joka on julkaistu vuonna 1976:

Vanha testamentti on täyttänyt elämäni lapsuudesta lähtien. Kun tämän kirjan siemen istutettiin, lähes 50 vuotta sitten, olin täysin tietämätön silloin käynnissä olleista raivokkaista evoluutio vs. Raamattu -debateista. Mutta nuorena koulupoikana 1. Mooseksen kirjaa tutkiessani alkuperäiskielellä loin oman kamppailuni. Eräänä päivänä luimme kappaletta 6 siitä miten Jumala päätti tuhota ihmiskunnan Suurella Tulvalla, "jumalten pojat", jotka naivat ihmisten tyttäriä, olivat Maan päällä. Hepreankielinen nimi niille oli Nefilim; opettaja selitti että se tarkoitti "jättiläisiä"; mutta vastustin: eikö se tarkoita kirjaimellisesti “Ne jotka heitettiin alas”, jotka olivat tulleet alas Maahan. Minut torjuttiin ja sanottiin että minun tulee hyväksyä perinteinen tulkinta. Seuraavina vuosina, kun olin oppinut kieliä ja historiaa ja arkeologiaa muinaisesta Lähi-Idästä, Nefilim muuttui pakkomielteekseni. Arkeologiset löydökset ja sumerialaiset, babylonialaiset, assyrialaiset, hittiittiläiset, kanaanilaiset ja muut muinaiset tekstit ja eeppiset tarinat yhä vain varmistivat Raamatun kuvauksen tarkkuuden kuningaskunnista, kaupungeista, johtajista, paikoista, temppeleistä, kauppareiteistä, artifakteista, työkaluista ja muinaisista tavoista. Eikö nyt ole siis aika hyväksyä näiden muinaisten tekstien sisältö koskien Nefilimiä vierailijoina Maapallolla taivaista? [42]

Sitchin ja muut kirjoittajat tässä kategoriassa tyypillisesti tuottavat erittäin laadukkaita teoksia, jotka kaatavat bensaa debatin liekkeihin valtavirran arkeologien keskuudessa. Kyseenalaisuus ja subjektiivisuus näiden debattien ympärillä arkeologisesta todistusaineistosta koskien avaruusolentojen läsnäoloa sekä muinaisten tekstien tarkat käännökset vaativat matalan rankingin informaatiokategorioissa. Oikeudessa sellainen evidenssi olisi mahdollisesti avuksi kontekstin tai jonkin ilmiön taustoittamisessa, mutta se tuskin olisi lopullista näyttöä. Täten tämän kategorian evidenssi saa rankingin heikko-keskivahva.

Kategoria G – Kanavointi

Seitsemäs ja kaikkein ristiriitainen informaationlähde avaruusolentojen läsnäolosta on niiden kirjalliset teokset, jotka väittävät olevansa telepaattisessa kommunikaatiossa muiden ET-rotujen kanssa. Suurin osa näistä ‘kanavista’ harvoin on akateemisesti koulutettu, ja kuitenkaan tämä ei ole estänyt heitä niittämästä mainetta johtajina tai puhujina vaihtoehtoiselle / New Age -liikkeelle. Jonkinlaiseen kukoistavaan yhteiskuntaliikkeeseen verrattavissa oleva ilmiö, jolla on globaali saavutettavuus ja uskonnollista lähentelevä omistautuminen, sadat tuhanne jos ei miljoonat tukijat todistavat näiden avaruusolennoilta saatujen viestien transformatiivisesta vaikutuksesta, ja näiden viestien vapauttavasta arvosta koko ihmiskunnalle. Eräässä erittäin suositussa ‘kanavoija’ Barbara Marciniakin kirjassa hänen siskonsa kirjoittaa:

Yli kymmenen vuoden ajan ryhmä moniulotteisia olentoja -- jotka kutsuvat itseään plejadilaisiksi -- ovat sekoittaneet ja sulauttaneet energioitaan siskooni Barbaraan, luoden ainutlaatuisen ja haastavan suhteen. Pleiadeksen energioiden sulauttaminen Barbaran elämään, minun elämääni sekä lukemattomien muiden elämään on näkynyt muutoksena. Plejadilaisten kahden ensimmäisen kirjan suosion lisäksi Barbara ja minä huomasimme olevamme joskus hämmentyineitä siitä määrästä postia jota saimme... Plejadilaiset sanovat Valon Perheen (transformationaaliseen muutokseen sitoutuneet ihmiset) olevan systeeminrikkojia, jotka matkaavat ajan halki järjestelmiin, jotka kaipaavat muutosta, auttaen fasilitoimaan näiden systeemin romahdusta. [43]

Marciniak ja useimmat näistä ‘kanavista’ tukevat ideaa siitä, että ET-läsnäolo on ollut planeetallamme vuosituhansia, ja että on olemassa valtion virallinen salaliitto jolla pitää tämä läsnäolo salaisuutena kansalta. Kanavien todistukset oikeudessa olisivat selvästikin kyseenalaisia eivätkä millään tavalla lopullisia. Siitä huolimatta suuri määrä evidenssiä viittaa siihen, että avaruusolentojen rodut kommunikoivat ihmisten kautta telepaattisesti, mikä kertoo siitä ettei tätä todisteiden muotoa tulisi sivuuttaa. Tällaisen informaatiolähteen painoarvo, johtuen kanavoidun materiaalin erittäin subjektiivisesta luonteesta, saa rankingin heikko. Tämä ranking ei sivuuta tämän informaation relevanssia, mutta yksinomaan tunnustaa sen vaikeuden, joka tällaisen kommunikaation varmentamisessa ja analysoinnissa on kun puhutaan valtioiden politiikasta sekä siihen haasteeseen vastaamisesta, jonka avaruusolentojen läsnäolon paljastamattomuus on eri valtioiden virkamiesten toimien seurauksena saanut aikaan.

Tiivistelmänä, informaatiolähteet avaruusolentojen läsnäolosta vaihtelevat suuresti seuraavin tavoin: akateemiset ja ammatilliset tällaisten tapausten esittäjien kredenssit; fyysinen esitetty todistusaineisto; todistusaineistoa tulkitsevien tai sitä tarjoavien subjektiivisuus; avaruusolentojen läsnäolosta puhuvien todistusten yhdenmukaisuus ja johdonmukaisuus; avaruusolentojen aikeet ja aktiviteetit; sekä niiden moraalinen suuntautuminen, joka tyypillisesti osuu jonnekin akselille pahantahtoinen-neutraali-hyväntahtoinen. Seuraavaksi esitetään pyrkimys analysoida näitä eri informaation lähteitä ja niiden luomia salaliittoteorioita neljän pääperspektiivin kannalta. Jokainen näistä perspektiiveistä tullaan analysoimaan suhteessa sen pääteemoihin, pääasiallisiin tukijoihin, todisteiden vahvuuteen ja ET-läsnäolon moraaliseen orientaatioon.

Tunkeilijaperspektiivi

‘Tunkeilijaperspektiivissä’ avaruusolennot kuvataan Maan ulkopuolisina olentoina, jotka ovat matkanneet pitkän matkan ja, ilmoittamatta tulostaan tai ilman minkäänlaista lupaa, ovat toistuvasti rikkoneet USA:n ilmatilaa ja abduktoineet kansalaisia geenikokeita varten syistä, jotka eivät vielä meille ole täysin selviä. Suositussa Budd Hopkinsin kirjassa vuodelta 1987, Intruders, hän tukee ideaa siitä, että avaruusolennot tunkeilevat niiden tavalla kerätä ja tehdä kokeita geenimateriaalilla, joka on peräisin abduktoiduilta. [44] Varsin itsekäs tunkeilijaperspektiivin esitys on eversti Philip Corsolla, joka kuvaa avaruusolentojen toistuvia ilmatilarikkeitä, amerikkalaisten abduktioita geneettisen materiaalin keräämiseksi ja manipuloimiseksi ja syistä, jotka uhkaavat suoraan Yhdysvaltain kansallisia intressejä. Eversti Corso on sitä mieltä, että USA:n tulee käyttää haltuun saatua avaruusolentojen teknologiaa rakentamaan uuden sukupolven aseita, jotka kykenevät ampumaan alas avaruusolentoja missä päin planeettaa tahansa. Hän väittää, että vuosien mittaan USA on menestyksekkäästi käyttänyt tätä takaisinmallinnettua teknologiaa ampumaan alas näitä avaruusolentojen aluksia, mutta lisää vaivannäköä ja resursseja tarvitaan kattavampaa globaalia suojaa varten. Disclosure Projectin silminnäkijöiden todistukset tukevat Corson näkemystä siitä, että sellainen salainen ET-aluksiin kohdistunut operaatio on ollut jo jonkin aikaa käynnissä, kuitenkaan he eivät kuvaa avaruusolentoja vastaavan näihin USA:n asevoimien vihamielisiin iskuihin niitä kohtaan. [45]

Toinen tunkeilijaperspektiivin ja sen negatiivisten vaikutusten tukija on tri. David Jacobs, jonka kirja The Threat kuvaa ET-läsnäoloa seuraavasti:

En pidä siitä mitä näen. Ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen, jolloin olen tutkinut UFO-ilmiötä, pelkään sitä. Ymmärrys ei ole johtanut onnistumisen tai aikaansaamisen tunteeseen. Sen sijaan se on johtanut perustavanlaatuiseen kuumotukseen tulevaista. Abduktioilmiö on paljon pahaenteisempi kuin olin luullut. Optimismi ei ole asianmukainen reaktio todisteisiin, joista jokainen vahvasti viittaa siihen, että avaruusolentojen agenda on pääosin hyödyksi niille muutta ei meille. [46]

Sitä vastoin tri. John Mack, joka ottaa myös käyttöön tunkeilijaperspektiivin, kuvaa ET-läsnäoloa moraalisesti positiivisemmin. Hän näkee nämä tunkeilevat ET:t usein katalyytteina henkilökohtaisille muutoksille, joita abduktoidut kokevat seurauksena heidän perustavanlaatuisesta kanssakäymisestään avaruusolentojen kanssa. [47]

Mackin mielestä abduktoidut usein sitoutuvat useisiin edistysmielisiin globaaleihin hankkeisiin, jotka antavat heidän elämäänsä merkityksen ja arvon. Globaali ympäristönsuojelu, ydinaseiden ja muiden tuhoisien teknologien käytön vähentäminen ja rauhalliset konfliktinratkaisun muodot ovat johdonmukaisia teemoja avaruusolentojen ja abduktoitujen välisissä kanssakäymisissä Mackin mukaan. Tästä ‘transformationaalisesta’ aspektista tri. Richard Boylan kirjoittaa perustuen hänen käymiin keskusteluihin sellaisten henkilöiden kanssa:

Eräs yleisemmistä vaikutuksista niillä kokijoilla, jotka ovat saaneet pätevää terapiaa, on korostunut ja muuttunut tietoisuus. Sen mukana on myös tarve alkaa "ottaa itseään niskasta kiinni" niissä asioissa, jotka poikkeavat tästä korkeammasta tietoisuudesta. Jotkut kokijat tuntevat vetoa kasvisruokavalioon, toiset ovat tunteneet tarpeen päästä irti tavoista, jotka häiritsevät heidän täyttä tietoisuuttaan. Näihin kuuluu luopuminen tupakasta, alkoholista, marijuanasta ja muista huumeista, kahvista, sokerista ja tietoisuuteen vaikuttavista aineista heidän ruokavaliossaan. Olen humoristisesti valittanut siitä, että avaruusolennot muuttavat "Zen-munkiksi". Mutta totuus on, että olen halunnut itse tehdä nämä muutokset, koska ne tuntuvat paremmilta ja vanhat tavat hylkivät minua nyt. [48]

Abduktoitujen kuvaamat avaruusolennot ja ne, joiden väitetään löytyneen alas ammutuista UFOista, on usein kuvattu arviolta metrin pituisiksi, joiden iho on harmaa (josta myös nimi ‘Harmaat’), joiden pää on kohtuuttoman suuri verrattuna pieneen, ohueen ja ruipelomaiseen kehoon. Silmät ovat suuret ja mantelimaiset, suu on erittäin pieni, eikä sukupuolielimiä ole. [49] Vahvistus sellaisista raporteista tulee entisen armeijan/CIA:n upseerin haastattelusta, joka kuvasi elävän harmaan avaruusolennon olleen salaisessa armeijan laitoksessa: “Sillä oli suuri pää ja suuremmat silmät, tavallaan vinot suuret silmät. Se näytti kuin sillä olisi aurinkolasit, koska linssit olivat vain todella tummat. Sillä oli ohuet kasvot, kulmikas leuka ja vain vähän nenää, pieni vako suun kohdalla ja pelkät reiät pään reunoilla korvakäytäville.” [50] ‘Harmaiden’ kotijärjestelmä on raportoitu olevan Zeta Reticulum Orionin tähtikuviossa. Jotkut viranomaiset ja/tai työntekijät, jotka ovat mukana salaisissa valtion sotilasprojekteissa ovat raportoineet nähneensä eläviä avaruusolentoja armeijan tukikohdissa. Michael Wolf, entinen kansallisen turvallisuusneuvoston jäsen joka valvoi ET-läsnäoloa, ja hän väitti että hän on ”tavannut avaruusolentoja joka päivä töissä, ja ollut kämpännyt yhteisissä tiloissa niiden kanssa.” [51]

Raportit avaruusolentojen ja ihmisten yhteisistä tukikohdista antavat pontta raporteille sopimuksesta, joka on allekirjoitettu jo vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon aikaan, joka on antanut oikeudet avaruusolennoille perustaa yhteistukikohtia USA:n maaperälle. Sopimus asetti tiukat rajat Harmaiden tekemille biologisille kokeille, joita tehtiin amerikkalaisilla. Sellaisen sopimuksen olemassaolo Eisenhowerin hallinnon ja ET-rodun välillä on tullut esiin useissa valtion/armeijan ‘sisäpiiriläisten’ todistuksissa. [52] William Cooper, joka oli osana laivaston tiedustelubriiffaustiimiä Tyynenmeren laivaston komentajalle, kuvaa sopimuksen ympärillä pyörinyttä hässäkkää salaisista dokumenteista, jotka hän väittää lukeneensa osana hänen virallisia tehtäviään:

Myöhemmin vuonna 1954 suurinenäisten Harmaiden Avaruusolentojen rotu, joka oli kiertänyt Maapalloa, laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan. Päästiin perussopimukseen. Tämä rotu esittäytyi olevansa kotoisin Orionin vyön punaista tähteä, jota me kutsumme nimellä Betelgeuse, kiertävältä planeetalta. He esittivät, että heidän planeettansa on kuolemassa ja että tulevana tuntemattomana aikana he eivät enää kykenisi siellä selviämään. Tämä johti toiseen laskeutumiseen Edwardsin ilmatukikohtaan. Historiallista tapahtumaa oltiin suunniteltu etukäteen ja tämän sopimuksen yksityiskohdista päästiin yksimielisyyteen. Eisenhower järjesti loman itselleen Palm Springsiin. Sovittuna päivänä presidentti suuntasi tukikohtaan ja tekosyy oli, että hänen piti vierailla hammaslääkärissä. Presidentti Eisenhower tapasi avaruusolennot ja Yhdysvaltojen sekä avaruusolentojen kansan välillä allekirjoitettiin muodollinen sopimus. [53]

Viitaten Eisenhowerin hallinnon solmimaan sopimukseen, paljon kunniamerkintöjä kerännyt eversti Phillip Corso, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me olimme neuvotelleet eräänlaisen antautumisen heidän kanssaan niin kauan kun me emme voisi taistella niitä vastaan. Ne määrittelivät termit, koska ne tiesivät sen että se mitä pelkäsimme eniten oli paljastus.” [54] Toinen sisäpiiriläinen, joka puhui tästä sopimuksesta, oli Phil Schneider, insinööri joka oli työskennellyt salaisen tukikohdan rakentamisen parissa, ja joka löytyi kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin pidettyään luennon toukokuussa 1995, missä kerrottiin seuraavaa:

Vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon aikaan liittovaltio päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslakia ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Greadan sopimukseksi, joka periaatteessa sanoi, että avaruusolennot voivat ottaa muutaman lehmän ja kokeilla implanteilla muutamaan ihmiseen, mutta heidän piti antaa tiedot siitä keitä he ottivat koekaniineikseen. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät, etteivät he toimi enää niin ollenkaan. [55]

Entiset viranomaiset, jotka ovat olleet mukana eri valtion virastojen pyörittämissä salaisissa projekteissa väittävät, että Harmaat kommunikoivat telepaattisesti, ja käyttävät ajatuksia aktivoimaan avaruusaluksiensa kehittyneen teknologian ja navigaatiolaitteet. [56] Perustuen useiden eri avaruusolentoja nähneiden ja tavanneiden haastatteluihin sekä armeijan ja tiedusteluhenkilöiden kertomuksiin, tri. Richard Boylan selittää, että avaruusolentojen rodut käyttävät telepaattista kommunikaatiota ja se on usein yhteydessä ET-kohtaamisissa koettuihin psykologisiin traumoihin:

Koska avaruusolentojen kohtaamiseen liittyy usein yhtäkkinen yhden tai useamman avaruusolennon ilmaantuminen varoittamatta odottamattomaan sijaintiin, kuten omaan makuuhuoneeseen yöllä, niiden ulkonäkö voi tuntua, aluksi, hyökkäävältä. Avaruusolentojen mentaalisen telepatian käyttö, ja heidän kykynsä lukea ajatuksia ja mielen sisältöä, voi tuntua, aiemmin traumatisoituneesta henkilöstä, kuin vanhalta, tutulta ja epätervetulleelta tunkeutumiselta omassa kulttuurissamme henkilökohtaisena tilana tunnetulle alueelle. Tässä meillä on kahden kulttuurin törmäys, jotka ovat täysin vastakkaiset oletuksissaan. Ihmiskulttuurissa (läntisessä modernissa teollisuuskulttuurissa, ainakin) oletus on, että omat ajatukset ja elintila ovat yksityisiä, koska yksilöllisyyttä arvostetaan. Avaruusolentojen tähän asti tutkituissa kulttuureissa ilmeisesti elintila ja ajatukset ovat väistämättä yhteisiä, johtuen automaattisesta, kaksisuuntaisesta keskinäisen telepatiakyvyn luonteesta, joka jokaisella heidän yhteiskuntansa jäsenellä on. He elävät yhteisessä ajatusmaailman "yhteismaassa". [57]

Tri. John Mack, hänen arvioidessaan potilaita, joilla oli ET-abduktion oireita, väittää, että monet heistä ovat kommunikoineet telepatialla Harmaiden kanssa. [58] Raporteissa telepaattisen Harmaiden viestinnän sisällöstä, abduktio/kontaktihenkilöt ovat kertoneet Harmaiden selviytymisen lajina olevan uhattuna johtuen geneettisestä taantumisesta, joka on seurausta toistuvasta kloonaamisesta lisääntymismekanismina. Harmaat sanovat, että he joutuvat luomaan hybridirodun, joka integroi ihmisten ja Harmaiden geenit, jotta he voisivat jatkaa omaa lajiaan. Väitetään, että tämän hybridirodun luomisen avulla Harmaat jotenkin kykenisivät siirtämään ‘olemuksensa’ tai ‘tietoisuutensa’ yksilöinä hybridiin, ja näin jatkaisivat omaa rotuaan. [59] Idea siitä, että telepatia on standardi kommunikaatiokeino avaruusolennoille antaa uskottavuutta useiden siviililähteiden väitteille siitä, että avaruusolennot ovat ottaneet heihin yhteyden ja olleet heihin telepaattisessa kommunikaatiossa. Tämä on erityisen tärkeää informaation kanssa, joka on annettu ‘kanavoijille’, jotka väittävät viestivänsä eri ET-roduille.

Tiivistelmänä, ‘tunkeilijaperspektiivi’ kuvaa avaruusolentojen aikeet, abduktiotoiminnan, geenikokeet, Amerikan ja liittolaisten ilmatilarikkeet sekä kehittyneen teknologian tunkeilevana. Harmaiden tunkeilijoiden kuvaamiseen käytetyt moraaliset kategoriat eivät ole selviä, sillä vaikka niiden aktiviteetit ovat selvästi kuvattu tunkeilevina, ja tahot kuten Philip Corso ja David Jacobs ovat levittäneet epäilystä niiden agendasta, ilmeisesti on vain vähän, jos yhtään, vihamielisiä toimia joita ne ovat tehneet asevoimia vastaan ympäri maailmaa, tai siviilipopulaatiota vastaan joka on viety alukselle ja myöhemmin päästetty vapaaksi. John Mackin ja Richard Boylanin kertomukset viittaaavat siihen, että henkilöille tämän aikaansaama transformationaalinen kokemus tekee ‘abduktio/kontakti’-ilmiöstä positiivisen monille jos ei suurimmalle osalle ihmisiä.

Salaliittoteoreetikoiden pääasiallinen fokus tässä perspektiivissä on salaiset valtion virastot, jotka haluavat pidättää totuuden ET-läsnäolosta kansalta. Informaatiolähteet tässä perspektiivissä ammentavat kaikista seitsemästä todisteiden kategoriasta, jotka yllä on kuvattu. Näistä sisäpiiriläisten kategoria pistää silmään kaikkein vetoavimpana johtuen asiantuntijalausuntojen suoraselkäisyydestä, uskottavuudesta ja koherenssista. Kasvava määrä abduktiotapauksia ja niiden analyysia tarjoaa myös paljon todistetukea tälle perspektiiville. Silminnäkijä- ja dokumenttilähteet ovat myös todisteita akselilla vahva-keskivahva. Ottaen huomioon vahvan todisteiden rankingin, joka näihin kahteen kategoriaan on liitetty, salaliittoteoriat tunkeilijaperspektiivin ympärillä voidaan tulkita saavan vahvaa tukea todisteista.

Manipuloijaperspektiivi

Tämä perspektiivi käsittää salaliittoteoriat, jotka ehdottavat että kehittynyt avaruusolentojen rotu, jolla on edistyneet psyykkiset kyvyt ja ylivertainen teknologia, on kontrolloinut joko näkyvästi tai manipuloinut salaa ihmiskuntaa aina siitä asti kun ihmisiä on planeetallamme alunalkaen esiintynyt. Tästä ‘manipulaation’ teemasta Bill Cooper kirjoittaa: “avaruusolennot olivat manipuloineet suuria määriä ihmisiä salaseurojen, noituujen, magian, okkultismin ja uskonnon avulla.” [60] Väitetään, että nämä avaruusolennot olivat suorassa roolissa ihmisolennon luomisessa orjatyövoimaksi, ja näin he kokevat olevansa oikeutettuja tai jopa vastuussa ihmisrodun ohjaamisesta/kontrolloinnista joko suorasti kontrolloiden tai salaa ihmisvälikäsien kautta. William Bramleyn mukaan,

    …ihmisrotu oli joskus työvoiman lähde eräälle avaruusolentojen sivilisaatiolle, ja se on edelleen otteessa tänäkin päivänä. Otteesta kiinni pitäminen ja Maapallon säilyttäminen eräänlaisena vankilana, kun muut sivilisaatiot vat saaneet aikaan lakkaamattomia konflikteja ihmisolentojen keskuudessa, on johtanut ihmisten henkiseen taantumiseen ja tehnyt Maapallon olosuhteista fyysisesti rankkoja. Tämä tilanne on kestänyt tuhansia vuosia ja jatkuu edelleen. [61]

Eräs kaikkein tämän perspektiivin piiriin osuva, salaliittoteoreetikoiden laajimmalti siteeraama akateeminen lähde on Sumerian tutkija Zechariah Sitchin. [62] Hänen tuhansien sumerialaisten nuolenpäätekstien käännöksissään Sitchin kuvaa sitä miten muinainen avaruusolentojen rotu, jota Sitchin kutsuu nimellä Anunnaki, tai Vanhan testamentin Nephilim, loi ihmiskunnan geenimanipuloinnilla. Sekoittamalla omaa DNA:taan Maapallolla tuolloin olleisiin kädellisiin Anunnakit loivat ihmiskunnan käyttääkseen sitä orjarotuna ja luonnonvarana. Tuolloin oli kuitenkin väkivaltaisia konflikteja eri Anunnaki-faktioiden kesken, mikä johti vankina olleen populaation tuhoon. Sitchin väittää, että nämä ovat samoja olentoja, joita on kuvattu 1. Mooseksen kirjassa ja Eenokin kirjassa; ja että raamatulliset tarinat Elohimista, kapinallisista enkeleistä ja Käärmeestä viittaavat konfliktiin eri Anunnaki-faktioiden kesken siitä miten kontrolloida ihmiskuntaa. [63] Ilmeisesti Anunnakeja li kaksi aivan eri rotua, yksi jättiläisten humanoidirotu ja toinen ei-ihmismäinen rotu, joka oli ulkonäöltään ‘käärmemäinen’, mikä on synnyttänyt suositumman termin tälle rodulle, ‘Reptiliaani’. Kirjailija R.A. Boulay on laajalti analysoinut historiallisia lähteitä, ja esittänyt että on riittävästi todisteita tukea päätelmää siitä, että muinainen reptiliaanien ET-rotu on asunut Maapallolla ja ollut roolissa ihmiskunnan luomisessa. [64]

Sitchin kuvaa näillä ET-roduilla olleen suora kontrolli ihmispopulaatiosta vuosituhansien ajan, mutta sitten ne ovat suurimmaksi osaksi kadonneet näyttämöltä arviolta 4000 vuotta sitten niiden välillä käydyn kiistan takia. Oletettavasti Anunnakeista suurin osa lähti näyttämöltä uskoen, että ei ollut enää tarpeen suoraa hallita ihmiskuntaa, joka oli valmis johtamaan itseään. Kuitenkin kapinalliskohortti, joka oli eri mieltä, pysyi kiinni tavoitteessaan salaa monitoroida ja vaikuttaa ihmisten asioihin syvällä Maan alla olevista avaruusolentojen tukikohdista näyttääkseen miten epäsopiva ihmiskunta on isännöimään Maapalloa. Viittaukset ‘käärmeisiin’ Raamatun kirjoissa viittaavat elementteihin, jotka reptiliaanirodusta ovat jääneet tänne. Sellainen skenaario on yhdenmukainen egyptiläisen historioitsijan Manethon käyttämän kronologian kanssa, joka on väittänyt että ennen 30 ihmiskuninkaiden dynastiaa, jotka Egyptiä hallitsivat, Jumalat ja puolijumalat hallitsivat aluetta suoraan. [65]

Näkemys siitä, että tänne jääneet Anunnakit ovat piilossa Maan alla saa tukea tri. Courtney Brownilta ja muilta, jotka ovat tehneet laajoja kaukokatseluistuntoja ET-rotujen läsnäoloon planeetalla ja muualla. [66] Brown on tullut siihen tulokseen, että Anunnakien kapinallisfaktio, jota hän ja monet muut kuvaavat reptiliaaneksi, on salattuna Maassa ja joka on eristäytynyt oman rotunsa suuremmasta joukosta. Näin sanovat Stewart Swerdlow, joka väittää osallistuneensa salaisiin valtion projekteihin Montaukin ilma/laivastotukikohdassa, [67] tutkiva journalisti Jum Marrs, sekä keskustelua herättänyt brittiläinen kirjailija David Icke, joiden mukaan tämä Maahan jäänyt Anunnakien joukko on vaikuttanut ihmiskuntaan ihmisvälikäsien kautta, jotka on johdettu ihmisten ja avaruusolentojen välisellä ristisiittämisellä, joka lopulta synnytti Euroopan ja muiden maiden aristokraattiset ‘siniveriset’. Icken mukaan,

…keskenään ristiinnaivat (‘kuninkaallisten’ ihmis-liskohybridien) verilinjat... keskittyivät Lähi-Itään ja Kaukoitään muinaisina aikoina ja, tuhansia vuosia sitten, ovat laajentaneet valtaansa koko planeetalle... luoden instituutioita kuten uskonnot mentaalisesti ja emotionaalisesti vangitsemaan massat ja usuttamaan heidät käymään keskenään sotaa. [70]

Nämä ihmiseliitit ylläpitivät tiettyjä esoteerisia traditioita, joilla he kykenivät pitämään yhteyttä Anunnakikapinallisiin, jotka olivat piilossa eri paikoissa Maapallolla. Brown, Marrs, Bramley, Icke ja muut väittävät, että tämä kehittynyt rotu salaa vaikuttaa ihmiskuntaan, jotta me tuottaisimme resursseja näille piilossaolijoille. [71]

Kirjailija/kanavoija Alex Collier väittää, että pieni määrä Anunnakiolentoja, joka tällä hetkellä on piilossa Maapallolla, innokkaasti odottaa Anunnakieliitin paluuta, joiden he toivovat lopettavan Anunnakihistorian piilottelun, ottavan tilanteen suoraan haltuun ja lopettavan tarpeen hallita salassa epäluotettavien ihmisvälikäsien kautta. [72] Brown kuvaa Anunnakien jäänteiden olevan usein konfliktissa Harmaiden avaruusolentojen kanssa. [73]

Kirjassa Stargate Conspiracy Lynne Pickett ja Clive Prince kuvaavat prosessia, jolla tämä kehittynyt avaruusolentojen rotu on perustanut uskonnot ihmiskunnan kontrolloimiseksi. [74] He esittävät, että salaiset valtion virastot ovat tietoisia Anunnakien jäänteistä Maapallolla, ja he eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä miten vastata odotettuun Anunnaki-eliittien paluuseen lähitulevaisuudessa, jotka voivat yrittää ottaa planeetan haltuunsa uudelleen. Brown, Picknett ja Prince väittävät, että salaiset valtion ohjelmat käyttävät ‘eksoittisia’ teknologioita, kuten ajatuksella toimivia psykotronisia aseita, ehostettuja psyykkisiä kykyjä, ‘tähtiportteja’ ja jopa aikamatkustusta valmistautumaan sotilaallisesti Anunnakien paluuseen, joilla on oletetusti teknologiaa, joka ylittää kaikki omat Harmaiden alasammutusta aluksesta takaisinmallinnetut teknologiamme. [75]

Useat henkilöt, jotka väittävät osallistuneensa salaisiin armeijan ohjelmiin ET-rotujen kanssa, ovat myös raportoineet olleensa tekemisissä tai nähneensä suuren reptiliaanilajin, joka oletettavasti liittyy historialliseen Anunnaki-läsnäoloon planeetalla. Andy Pero, joka väittää tulleensa rekrytoiduksi supersotilaana salaiseen valtion organisaatioon, antoi todistuksen kohtaamisesta:

Erään kerran minut tutustutettiin reptiliaaniin kun olin maanalaisessa tukikohdassa joskus vuosina 1989-90. Aluksi näin parimetrisen arjalaiselta näyttävän ihmisen. Hän kävelee minua kohti, ja huomaan että hänen kuvansa muuttuu aivan kuin jokin olisi muuttanut hänen energiakenttäänsä. Hän tekee jotain hänen vyöllään olevalla laitteella ja sanoo minulle, "OK, näytän sinulle." Sitten hän painaa jotain nappia, ja näen hänen kuvansa muuttuvan parimetriseksi lisko-olennoksi, joka näyttää siltä kuin se painaisi parisataa kiloa.

Muiden osallistujien kuten Michael Relfe, Al Bielak ja Preston Nichols mukaan reptiliaanit ovat mukana aika/ulottuvuusmatkailuteknologiassa, mielenhallinnassa, psykotroniikassa ja muissa eksoottisissa aseissa. [77]

Salaliittoteoriat, jotka menevät tähän perspektiiviin, viittaavat siihen että ihmiskunnan tarvitsee tehdä jotain salaisille Anunnakien jäänteiden kukistusaikeille ja valmistautua potentiaaliseen takaisin palaavien Anunnakien uhkaan, jotka saattavat riistää ihmiskunnalta heidän itsevaltiutensa perustamalla uudelleen salaisen kontrollin ihmiseliittien huonoon johtamiseen nojautuen. Tämä perspektiivi esittää, että ne Anunnakien jäänteet, jotka ovat piilossa Maapallolla, jatkavat kansainvälisten tapahtumien manipulointia ihmisvälikäsien kautta luodakseen oikeat kansainväliset olosuhteet vaikuttaakseen heitä ylempien päätöksiin. Sota, köyhyys ja ympäristön romahtaminen oletetaan olevan suotuisia olosuhteita Anunnakieliitin paluulle, jotka esittäisivät itsensä ihmiskunnan pelastajina, ja jotka ratkaisisivat nämä ongelmat ja ‘rankaisisivat’ ihmiseliittiä, joka on heille vastuussa.

Anunnakiläsnäolon kuvaamiseen käytetyt kategoriat, toisin kuin Harmaiden läsnäolon kuvaamisessa, selvästikin osuvat moraalisen spektrin pahantahtoiseen päätyyn. On vain vähän Maapallolla piilossa olevan ET-läsnäolon moraalisesti lunastavia ominaisuuksia, ja epäilys suuremman Anunnakijoukon aikeista, jotka oletettavasti aikovat palata. Vastoin tunkeilijaperspektiiviä, joka keskittyi salaiseen valtion salaliittoon joka ei halua paljastaa ET-läsnäoloa, tämä perspektiivi keskittyy ET-salaliittoon joka haluaa kukistaa ja kontrolloida ihmiskuntaa ihmisvälikäsien kautta. Pääasialliset informaatiolähteet tämän perspektiivin salaliittoteorioille pohjautuvat kaukokatselun, riippumattoman arkeologian ja kanavoinnin kategorioihin. Vaikka nämä lähteet ovat heikosta keskivahvaan todisteiden vahvuudessa, pieni määrä ‘sisäpiiriläisiä’ on astunut esiin tukemaan manipulaatioperspektiiviä, mikä viittaa siihen että tämä kategoria on keskivahvan yläpäässä todisteiden vahvuudessa.

Auttajaperspektiivi

Salaliittoteorioiden mukaan, jotka päätyvät tähän perspektiiviin, ET:t ovat täällä auttamassa ihmiskuntaa pääsemään yli monenlaisista poliittisista, sosioekonomisista ja ympäristön ongelmista, mutta valtion salaiset virastot eivät paljasta tätä kansalle. Avaruusolennot tässä kategoriassa kuvataan humanoidien näköisiksi, jotka ovat 2,5-metrisiä ja ylikin, ja jotka usein ovat Pohjois-Eurooppalaisen näköisiä ja heitä usein kutsutaan Pohjoismaisiksi tai Semiiteiksi. [78] Tri. Michael Wolfe väittää työskennelleensä näiden humanoidirotujen kanssa salaisissa armeijan laitoksissa USA:ssa, ja hän väittää että ”Semiitit ja Pohjoismaalaiset (ET:t) tulevat Altair 4:stä ja 5:stä ja Pleiadeksesta (tähtijärjestelmät).” [79] Ristiriitaisempi kuvaus näistä auttaja-ET:stä on Billy Meierillä, joka väittää, että hänen luonaan on vieraillut olentoja Pleiadekselta, jotka sallivat hänen kuvata heidän aluksiaan ja jotka ovat kommunikoineet hänelle. [80] Meier nopeasti sai mainetta ja kunniaa ihmisiltä, jotka tulivat ympäri maailmaa kuuntelemaan hänen tarinansa ja salaisen Maapallon ja ET:den välisen historian, sekä esoteerista ET-filosofiaa.

Eräs auttajaperspektiivin pääkannattajista on tri. Steven Greer, joka on henkilökohtaisesti haastatellut ja analysoinut satoja sisäpiiriläisten todistuksia ET-läsnäolosta; tri. Richard Boylan, joka on haastatellut useita ‘kontaktihenkilöitä’ sekä armeijan/tiedustelun ‘sisäpiiriläisiä’ joilla on tietoa ET:den läsnäolosta; sekä Alfred Webre, entinen Carterin hallinnon tiedeneuvonantaja, joka nyt toimii Stanford Research Institutessa, joka on pioneeri kehittyneissä kommunikaatiomenetelmissä ET-rotujen kanssa. [81] On monia ET-rotujen ‘kanavoijia’ jotka tukevat myös perspektiiviä kehittyneistä avaruusolentojen roduista, jotka hiljaa avustavat ihmiskuntaa kehittymään. [82]

Tämän perspektiivin mukaan ‘auttaja-ET:t’ ovat täällä avustamassa ihmiskuntaa useilla toisiinsa liittyvillä tavoilla. Ensinnäkin auttaja-ET:t auttavat ihmiskuntaa voimaannuttamaan itseään kehittämällä kehittyneempiä tietoisuuden tasoja, joilla ihmiset voivat käyttää suurempaa osaa luonnollisia psyykkisiä kykyjään ja henkistä potentiaaliaan. Itsensä voimaannuttamisen teema transformatiivisilla teoilla kuten rukous, meditaatio ja kytkeytyminen planeetan energiakenttään toistuu kuvauksissa siitä mitä auttaja-ET:t pyrkivät opettamaan globaalisti ihmiskunnalle. [83] Tämä oli teema, jota on ajanut Meier hänen kuvatessaan Pleiadekselta kotoisin olevien avaruusolentojen hänelle opettamaansa filosofiaa, jotka ilmeisesti olivat huolestuneita siitä itsetuhosta, jota oli esiintynyt aiemmin kun ihmissivilisaatio oli yrittänyt integroida Pleiadeksen teknologiaa. Meierin mukaan: “Semjase ja plejadilaiset, jotka olivat valinneet palata Maapallolle uudelleen, olivat Lyyran tähtijärjestelmän rauhallisen faktion jälkeläisiä, jotka nyt pitivät vastuunaan ohjata Maapalloa kohti sen henkistä evoluutiota niin että Maapallon ihmiset voisivat välttää kauan sitten koetut onnettomuudet, joita heidän plejadilaiset esi-isänsä ovat kokeneet.” [84] Courtney Brown esittää, että hänen kaukokatselusessionsa johdonmukaisesti toivat esiin näyttöä siitä, että Galaktinen Liittovaltio avustaa ihmiskuntaa sen evoluutiossa. [85]

Toinen tapa, jolla auttaja-ET:t avustavat ihmiskuntaa, on välittää tietoa kehittyneestä teknologiasta ja vaihtoehtoisista energialähteistä, jotka ovat harmonisempia biosfäärin kanssa, jota he pitävät elävänä organismina jota tulee suojella. 1900-luvun alun keksijä Nikola Tesla on usein mainittu eräinä niistä, joita avaruusolennot ovat avustaneet kehittämään ja levittämään näitä ympäristöystävällisiä teknologioita. [86] Disclosure Projectin silminnäkijöiden todistusten mukaan valtiolla on useita ‘vapaan energian teknologioita’ hallussaan, mutta niitä ei anneta julkiseen käyttöön. [87] Paul Czysz, joka on työskennellyt 38 vuotta joko ilmavoimilla tai eksoottisten teknologioiden osastolla heidän alihankkijalla McDonnell-Douglasilla, selittää miksi teknologioita pihdataan:

Ihmiset, joilla on pääsy käsiksi näihin teknologioihin (kehittyneet energiateknologiat), eivät osaa päästää niistä irti, koska he pelkäävät niitä jotka nämä saisivat itselleen. Vaikka ne hyödyttäisivät suuresti ihmiskuntaa, he pelkäävät myös sitä, että joku tulisi saman energianlähteen kanssa ja tekisi sen mitä USS Colelle tehtiin -- sen sijaan että räjäytettäisiin reikä kylkeen, he voisivat vain tuhota koko aluksen. [88]

‘Valtion sisäpiiriläisen’ Richard Boylanin haastattelujen mukaan hän väittää, että B2-stealthhävittäjä käyttää antigravitaatioteknologiaa sen työntövoimalaitteistossa, mutta tätä ei paljasteta kansalle, joka uskoo sen edelleen käyttävän perinteisiä energialähteitä. [89]

Kolmas tapa, jolla auttaja-ET:t avustavat ihmiskuntaa, on rohkaista ihmiskuntaa ratkaisemaan kansainväliset konfliktit rauhanomaisin keinoin, ja estää ydinaseiden ja muiden tuhoisten aseiden käyttö. Useat entiset valtion ja armeijan viranomaiset ovat antaneet lausuntoja, jotka tukevat tätä perspektiiviä avaruusolennoista auttajina. ET:t ovat esittäneet merkittävän huolestuneisuutensa ydinaseista, ja jopa joissain tapauksissa kytkeneet ne pois päältä. Kapteeni Robert Salasin osana Disclosure Projectia joulukuussa 2000 antaman todistuksen mukaan 16 ydinaseohjusta samaan aikaan poistettiin käytöstä kahdessa erillisessä laukaisupaikassa sen jälkeen, kun vartijat olivat raportoineet UFOjen leijailevan kahden NORADin laitoksen yllä maaliskuussa 1967. [90] Toiset lähteet raportoivat, että Eisenhowerin hallinnon alkuvuosina ryhmä avaruusolentoja salaa tapasi USA:n valtion virkamiehiä, jotka oli nimitetty käsittelemään ET-kysymystä, ja he tarjoutuivat auttamaan useissa ympäristön, teknologian, politiikan ja yhteiskunnan ongelmissa. [91] Kun valtion viranomaiset kieltäytyivät, tämä avaruusolentojen ryhmä sen jälkeen vetäytyi ja ei ollut enää missään roolissa valtion salaisessa ohjelmassa, jossa takaisinmallinnettiin ET-teknologiaa kehittyneisiin aseisiin. Väitetään, että nämä ‘auttaja-ET:t’ sen jälkeen keskittivät huomionsa nostamaan yleisesti kansan tietoisuutta; varoittelemaan ET-teknologiasta takaisinmallinnettujen ydin- ja ‘eksoottisten’ asejärjestelmien vaaroista; rajoittamaan salaisten projektien ympäristövaikutuksia; rohkaisemaan kehittää vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille energianlähteenä ja valmistelemaan kansaa lopulta tapahtuvaan ET-läsnäolon paljastamiseen.

Viimeisenä, nämä auttaja-ET:t kuvaavat Linnunradan galaksia, ja koko universumia täynnä useita kehittyneitä sivilisaatioita. [92] Ymmärtämällä enemmän ET-roduista ja tähtienvälisestä politiikasta auttaja-ET:t uskovat, että tämä tulee lopulta auttamaan ihmiskunnan evoluutiota. Alfred Webre, joka lyhyen aikaa veti presidentti Carterin perustamaa vuoden 1977 erikoistutkimusta avaruusolentojen kommunikaatiomenetelmistä, on kirjoittanut kirjan ET-rotujen politiikasta ja niiden toiminnasta Maapallon kanssa:

Maapallo vaikuttaa eristäytyneeltä planeetalta täyteen ahdetussa universumissa. Universumin yhteisö koostuu erittäin organisoiduista ja tietoisesti kehittyvistä sivilisaatioista. Universumin sivilisaatiot toimivat omassa tähtienvälisessä universumissamme, sekä laajemmalti toisissa universumin ulottuvuuksissa. Universumin kehittyneet sivilisaatiot ovat olemassa toisissa ulottuvuuksissa meidän omamme rinnalla. Ne pääsevät planeetallamme, galaksiin ja muualle tähtien väliseen avaruuteen. Elämää kantavat planeetat kuten Maapallo ovat osa kollektiivista universaalia kokonaisuutta, jotka toimivat universaalin lain alaisuudessa. Maapalloa voi pitää universumin yhteismaana. Elämää istutetaan ja kultivoidaan täällä kehittyneempien yhteiskuntien varjeluksessa, kaikenkattavan universumin ekologian periaatteiden mukaisesti.

Siellä missä tarpeen, universaali laki soveltaa rajoittavia toimia planeettaan, joka vaarantaa kollektiivisen kokonaisuuden. Universumin hallitus voi poistaa planeetan avoimesta universaalin yhteiskunnan kierrosta. Tämä kohtalo on ollut ilmeisesti Maapallolla kaukaisessa menneisyydessämme. Maapallo on kärsinyt vuosikaudet eksopoliittisena hylkiönä universumin sivilisaatioiden yhteisöistä. Maapallo on eristyksissä johtuen sen tarkoituksellisesta karanteenista, jonka strukturoitu, rationaalinen universumin yhteisö on sen päälle asettanut. Ympärillämme on merkkejä universumin aloitteesta integroida Maapallo uudelleen planeettainväliseen yhteisöön. On mahdollista, että Maapallon sallitaan liittyä takaisin universumin yhteisöön, tietyissä olosuhteissa, tai tulevana aikana. [93] 

Nopeasti kasvava informaation määrä näistä auttaja-ET:stä on peräisin useasta eri lähteestä. Entiset armeijan ja valtion ‘sisäpiiriläiset’ ovat paljastaneet salaisten valtion virastojen toimia ja intressejä, jotka vastustavat ET-teknologian käyttöönottoa julkisesti kaikkien hyväksi. [94] Huomattava määrä omin silmin näitä auttaja-ET:tä todistaneita jatkaa raportointia siitä, että auttaja-ET:t fyysisesti vierailevat heidän luonaan ja kommunikoivat heidän kanssaan joko verbaalisesti ja/tai telepaattisesti, ja näitä raportteja kerää ja analysoi useat korkea-arvoiset henkilöt ja organisaatiot. [95] Lisäinformaationlähteitä ovat ne, jotka ovat osallistuneet tieteellisiin kaukokatseluprojekteihin jotka on toteutettu joko valtion alaisuudessa tai yksityisissä organisaatioissa; sekä henkilöt jotka väittävät olevansa telepaattisessa kommunikaatiossa näiden auttaja-ET:den kanssa ja usein ryhtyvät suosituiksi oivallusten ‘kanavoijiksi’ yleisölle.

Tiivistelmän, auttaja-ET:den perspektiivi kuvaa ET-läsnäoloa selvästi hyväntahtoiseksi moraalisen orientaation suhteen, ja että heidän aikeensa ja aktiviteettinsa pyrkivät auttamaan ihmiskuntaa käsittelemään useita globaaleja ongelmia, mm. kontrolloimattomia ET-elementtejä, joiden aikeena on epävakauttaa globaalit instituutiot, biosfääri tai abduktoida ihmispopulaatio geenikokeita varten. Auttajaperspektiivistä syntyvät salaliittoteoriat keskittyvät salaisten valtion organisaatioiden ponnisteluihin pimittää informaatio ET-auttajien läsnäolosta, ja jopa sotilaskonfliktin improvisoimiseen avaruusolentojen kanssa jotta pidettäisiin yllä status quoa. Pääasialliset informaatiolähteet salaliittoteorioille tässä perspektiivissä ammentavat kaikista kategorioista, paitsi abduktiokategoriasta. Kaikkein vakuuttavin on sisäpiiriläiskategoria. Tämä viittaa vahvaan todistenäyttöön tälle perspektiiville.

Tarkkailijaperspektiivi

Neljäs perspektiivi erottuu kolmesta aiemmasta siinä, että se nojaa yksinomaan kahteen viimeiseen lähteiden kategoriaan — henkilöihin, jotka väittävät olleensa telepaattisessa yhteydessä avaruusolentoihin (‘kanavoijat’) sekä riippumattomiin arkeologeihin. [96] Pääidea jota tämän kannattajat ajavat on, että monet ET:t ovat pääosin täällä yksinkertaisesti tarkkailemassa sitä miten ihmiskunta ratkaisee useat yhteiskunnalliset ja globaalit konfliktit aikana, jolloin kosminen energia virtaa aurinkokuntaan ja galaksiin, mikä vahvistaa näiden konfliktien intensiteettiä. Tarkkailijaperspektiivin mukaan ihmiskunta on perusteellinen galaktinen koeasetelma, jonka suunnitelleet avaruusolennot toivovat tarkkailevansa sitä miten ihmiskunta vastaa galaksinlaajuisiin energiapurkauksiin.

Tämän perspektiivin mukaan koko universumi koostuu värähtelevistä energiakentistä, jotka nousevat ja laskevat pitkissä historiallisissa sykleissä, joiden alkuperä on galaksien keskuksista ja muualta virtaavissa kosmisissa ja galaktisissa energioissa. Eri kohdissa näitä syklejä energiakentät vahvistuvat kosmisista ja galaktisista energioista, joilla on samankaltaiset syklinsä kuin omalla auringollamme on 11-vuoden välein sen kokiessa aktiivisuusjakson, jolloin esiintyy auringonpurkauksia, koronanpurkauksia ja erilaisia aurinkotuulina tunnettuja elektromagneettisia energioita. Nämä energioiden muutokset ovat erittäin perustavanlaatuisia mitä tulee niiden vaikutuksiin. Planeetan sivilisaatioiden tulevaisuus, tämän perspektiivin mukaan, määrittyy sillä miten hyvin ne reagoivat näihin energian muutoksiin.

Vaikka saattaa vaikuttaa omituiselta aluksi uskoa, että todellisuus ei ole mitään muuta kuin energiaa, kvanttifysiikka on kuin onkin näyttänyt, että atomeja pienemmät hiukkaset koostuvat nopeasti värähtelevistä energiakentistä, eikä niinkään erillisistä hiukkasista kuten oli aiemmin luultu. Robert Beckerin kirjassa The Body Electric sanotaan, ettö keho ei ole mitään muuta kuin tiivistettyä sähköistä ja magneettista energiaa, joka reagoi jatkuvasti ulkoisen ympäristön energiakenttiin. [97]

Tämän perspektiivin mukaan nykyaika vastaa usean tärkeän taivaallisen syklin loppua, joka paljastettiin Maya-kalenterissa. Yksi on 5200-vuotisen Maya-syklin loppu, toinen on 25,920-vuotisen aurinkosyklin loppu, joka vastaa aksiaalisen prekession kiertoa. [98] Joidenkin mukaan niinkin pitkiä syklejä kuin 225,000,000 vuotta saatetaan loppuun tänä aikana. [99] John Major Jenkinsin mukaan aurinkosykli vastaa aikaa, joka aurinkokuntamme elliptisellä tasolla kestää kun se linjautuu ‘galaktiseen ytimeen’, jossa kosmiset ja muut energiat galaksin keskuksesta vaikuttavat tietoisuuteen ympäri planeettaa. [100] Nämä historialliset muutokset tietoisuudessa, Jenkinsin mukaan, jotka kuvataan Mayojen, Veedojen ja egyptiläisten traditioiden teksteissä, selittävät dramaattiset sivilisaatioiden nousut ja tuhot läpi historian.

Perustavanlaatuinen tietoisuuden muutos johtuu syklisistä siirtymistä ja harmonisoitumisesta galaktisen ytimen kanssa, ja tämä muuttaa kaiken energian intensiteettiä — sähkömagneettisen, Auringon, gravitaation, kosmisen, jne. — joka vaikuttaa elämään aurinkokunnassamme. Tämä tarkoittaa, esimerkiksi, että ajatukset, tunteet ja teot, jotka kaikki yhdistyvät vaikuttamaan henkilön todellisuuteen, joko vahvistuvat tai vaimenevat. Vahvistumisen tapauksessa tällä on kaksi polarisoivaa lopputulemaa. Yksi on se, että ihmissivilisaatio hajoaa kaikkien piilevien konfliktien ja häiriintyneiden energioiden vahvistumisesta, jotka nousevat pintaan ihmiskollektiivin elämässä eräänlaisena ‘planetaarisena kevätsiivouksena’ ja jotka osoittautuvat hallitsemattomiksi. Avuksi oleva analogia tämän ymmärtämiseksi on psykologisen ‘projektion’ prosessi, jossa epätasapainoiset henkilöt ulottavat toisiin kaikki heidän omat ratkaisemattomat psykologiset ongelmansa. Jos tämä tapahtuisi äärimmäisellä tavalla usean ihmisen joukolle, sellainen yhteiskunta voisi hajota liitoksistaan väkivaltaisen katarttisessa tukahdutettujen negatiivisten tunteiden vapauttamisessa.

Toinen ihmistietoisuuteen vaikuttavien energioiden vahvistamisen tulos on, että energiasyöksy mahdollistaa hyppäyksen evoluutiossa siitä ‘ulottuvuustodellisuudesta’, josta kyseinen sivilisaatio itsensä löytää, korkeampaan ulottuvuuteen, jossa kehittyneemmät luomisvoimat ovat mahdollisia. Usean kirjailijan mukaan ihmissivilisaatio tällä hetkellä on ‘kolmannen tiheyden tasolla’ ja valmistelee siirtymää ‘neljännen tiheyden tasolle’ nykyisen 5000-vuotisen Maya-kalenterin syklin lopulla joulukuussa 2012. [101]

Tämä filosofia erilaisista tiheyksien tasoista, joiden voidaan sanoa koostavan myös ‘moniulotteisen todellisuuden’, voidaan ymmärtää vesimolekyylien metaforana eri lämpötiloissa. Lämpötiloissa alle nolla celsius-astetta vesi jäätyy jääkiteiksi. Näiden vesimolekyylien manipuloimisen vaikeus ja siihen käytetty energia niiden ollessa jäämuodossa, kun puhutaan liikuttamisesta, varastoimisesta, muodoista, jne. on metafora niille vaikeuksille, joita tulee vastaan ihmisille kun he elävät matalalla energian tasolla kuten kolmas tiheys, jolla ihmiskunnan raportoidaan olleen. Lämpötiloilla välillä 0 ja 100 celsius-astetta vesi on nestemäisessä muodossa, jossa molekyylit ovat paljon helpompia liikutella, säilyttää ja sijoittaa eri muotoihin. Tämä on metafora sille helppoudelle, joka sivilisaatioilla on löytäessään niiden ulkoisen todellisuuden suhteessa niiden käyttämään energiaan. Viimeisenä, vesi lämpötiloissa 100 celsius-astetta ja enemmän se muuttuu kaasuksi, jolloin vesimolekyylejä on helpoin manipuloida niiden liikkeen, säilyttämisen ja muodon suhteen. Tämä on metafora sille helppoudelle jolla sivilisaatiot kykenevät muokkaamaan niiden ulkoista todellisuutta suhteessa niiden käyttämään energiaan.

Tämän perspektiivin mukaan tarkkailija-ET:t ovat täällä oppimassa miten ihmiskunta käsittelee energiasiirtymiä, jotka vahvistavat ihmiskunnan historian piileviä konflikteja ja häiriintyneitä energioita. He haluavat tarkkailla hajoaako ihmiskunta vai kykeneekö se onnistuneesti siirtymän kolmannen tiheyden ympäristöstä neljännen tiheyden ympäristöön. Vaikka voi vaikuttaa omituiselta aluksi kuulla, että kehittyneet ET-sivilisaatiota ovat täällä tarkkailemassa ja mahdollisesti oppimassa ihmiskunnasta, se ei välttämättä ole niin omituista jos ‘galaktista historiaa’ selitetään siitä perspektiivistä, jonka useat kirjoittajat väittävät saaneensa telepaattisella kommunikaatiolla avaruusolennoilta. [102] Näiden kirjoittajien mukaan Linnunrata on joskus ollut intensiiviset sodankäynnin paikka suurten avaruuolentojen välisten liittojen kesken. Näillä liitoilla on ollut erilaiset filosofiat, historiat ja geeniperimät. Kaikkein yksinkertaisimmassa merkityksessään nämä konfliktit ovat polarisoituneet kahden kilpailevan vision ympärille siitä miten galaksi parhaiten organisoidaan, ja nämä pääosin tapahtuivat Orionin tähtikuviossa. [103] Yhden vision mukaan kaikilla ET-roduilla tulisi olla yhtäläinen rooli ja ääni galaktisessa päätöksenteossa, kun taas toisten mielestä vanhimmat ja teknologisesti kehittyneimmät rodut aivan oikeutetusti ovat etuoikeutetussa asemassa.

Tämän perspektiivin mukaan kaikken voimakkaimmat eliitit molemmilta puolilta monta vuosituhatta sitten tajusivat, että tulevat sykliset energiamuutokset, joita voidaan nimittää ‘Suureksi Siirtymäksi’, todennäköisesti johtaisivat toiseen galaktiseen sotaan johtuen kaikkien ongelmien kiristymisestä, joita ei koskaan kokonaan ratkaistu aiemmissa konflikteissa ja jotka ovat jääneet unitilaan. [104] Tämä olisi tuhoisaa, sillä se johtaisi suureen tuhoon ja menetykseen niille ET-roduille, jotka eivät kykenisi saamaan aikaan siirtymää korkeamman tiheyden tasolle. Vain täysimittainen galaktinen ykseys takaisi sen, että nämä latentit konfliktit eivät johtaisi Galaktiseen Sotaan, ja että suurin osa sivilisaatioista onnistuneesti siirtyisi tiheyksien tasoilla ylemmäs ‘Suuressa Siirtymässä’. Kuitenkin nämä eliitit kustakin ET-rodusta tunnustivat, että niiden välillä on intensiivisiä jakolinjoja niiden historiassa, genetiikassa ja filosofiassa, ja tätä mitä todennäköisimmin ei tultaisi selvittämään ajoissa kaikenkattavan galaktisen unionin aikaansaamiseksi, mikä täten johtaisi toiseen sotaan.

Tämän ongelmat ratkaisemiseksi ja tulevan tuhon välttämiseksi ET-eliitit päättivät sponsoroida hybridirotua, joka koostuisi useista geenivarannoista, joita galaksista löytyy. Johtuen genetiikasta ja useiden ET-rotujen tekemistä interventioista sovittuina aikoina, tämä olentojen rotu kokisi historian joka läheisesti peilaisi galaksin historiaa. Jos tämä hybridirotu kykenisi ratkaisemaan sen sisäiset ongelmansa Suuren Siirtymän saapuessa ja saavuttaisi kattavan poliittisen ykseyden, silloin tämä olisi esimerkki muulle galaksille siitä miten he voisivat käsitellä Suurta Siirtymää. Näin ihmisrotu syntyi ‘Suureksi Galaktiseksi Kokeeksi’, jonka todellinen tarkoitus oli vain kaikkein voimakkaimpien ET-rotujen muutaman eliitin tiedossa. [105] Vaikka nämä muutamat eliitit vanhimmista ja kaikkein kehittyneimmistä roduista oletettavasti tiesivät, että ainoastaan galaktinen unioni voisi välttää tulevan tuhon, suurin osa ET-roduista ei hyväksynyt tätä, sillä he uskoivat että heidän oma näkökantansa pysyisi tulevassa galaktisessa konfliktissa. Nämä ovat analogioita ihmiskonflikteille, jossa kovan linjan sotilasjohtajat vahvasti uskovat, että he säilyvät sotilaallisesti seuraavan taistelun eivätkä kuule niitä sivistyneempiä huutoja dialogin ja neuvottelujen perään. Nämä muutamat ET-eliitit, jotka kykenivät ennustamaan sellaisen tulevan galaktisen hässäkän sponsoroivat ihmiskunnan evoluutiota eri ET:den tekemien interventioiden muodossa läpi historian, sekä pahan- että hyväntahtoisten, jotta näytettäisiin muulle galaksille miten hoitaa Suuri Siirtymä. Eräs keskeisimmistä tarkkailijaperspektiivin kannattajista on Barbara Marciniak, jonka kirjoitukset ovat muuttuneet mullistavaksi lähteeksi kanavoijien yhteisössä. Marciniak, joka kanavoi ET-ryhmittymää Seulasten tähtikuviosta, kuvaa tätä ‘Suurta Galaktista Koejärjestelyä’ seuraavasti:

Olemassaolosta on keskittynyt iso osa teihin, vaikka se ei tarkoitakaan, että kaikilla olisi teleskooppinsa osoitettuna Maapallolle. Kuitenkin kosmoksessa on legendoja, aivan kuten Maapallollakin on legendoja, ja kosmiset legendat puhuvat tästä muutoksen ajasta ja viittaavat teihin geenikirjaston timanttina, kokeena joka on tehty ‘varmuuden vuoksi’. Ja tästä koejärjestelystä on tapeltu ja se on sivuutettu, se on tunnustettu ja unohdettu, arvostettu ja annettu pois; te olette kokeneet kaikki nämä tapahtumat tietoisuutenne kollektiivissa, sen soluissa keitä te olette... Te olette Jumalan salaisuus, joka on laitettu piiloon aikaan, ja he odottavat näkevänsä jos te kykenette muuttamaan muotoanne yhdestä olomuodosta toiseen nanosekunnissa -- heidän termein; teidän termein mahdollisesti eliniän aikana, eliniän joka on rikas ja ihmeellinen, tavallisen olemassaolon tuollapuolen. Teillä on uskomaton mahdollisuus luoda täysin ainutlaatuisen kaltainen voima ja tuoda tarkoituksellisuus ja merkitys Maan päälle. Kosmiset legendat ovat täynnä kertomuksia teistä ihmisistä. Aivan kuten teillä on legendoja Maan päällä ja ne ovat täynnä kertomuksia taikureista, tässä kohdassa aikaanne Maapallon Kirjassa teidät itsenne nähdään taikureina, kaikki te, ei ainoastaan muutama teistä. Taivas on täynnä sähkömagneettista eloa, ja teidän kulkiessanne avaruuden läpi planeetallanne, teidän planeettanne, aurinkokuntanne ja galaksinne siirtyvät uudelle alueelle. Tämä alue on suunniteltu teidän kohdattavaksenne, se on sellainen joka koodaa DNA:nne uudelleen tämän elämän aikana, jotta voisitte saada yhteyden moniulotteiseen älyyn, joka on biologianne tuollapuolen, ja se on perintönne. [106]

Tarkkailijaperspektiivin mukaan viime aikaiset ihmiskokemukset kahdessa maailmansodassa 1900-luvun alkupuolella, sekä pelot kolmannesta maailmansodasta joko saman vuosisadan loppupuolella tai 2000-luvun alkupuolella peilaavat aiempien galaktisten konfliktien historiaa. Mikäli ihmiskunta kykenee välttämään kolmannen maailmansodan, ihmiskoejärjestely on ollut tähän mennessä suuri menestystarina. Ihmiskunta on näyttänyt miten sivilisaatio voi päästä yli pitkästä rotujen ja kulttuurien erojen historiasta, poliittisista ja taloudellisista konflikeista ja ympäristön tuhoutumisesta samaan aikaan kun Suuri Siirtymä vahvistaa kaikkia näiden erojen aspekteja. Suosittu kanavoija Jelaila Starr selvästi esittää tämän näkökulman, joka väittää kanavoivansa korkeamman ulottuvuuden ET-rotua, joka liittyy elämän luomiseen Maapallolla:

Maapallo on kolmas 3:sta Suuresta Kokeesta Polariteetin Integroinnissa. Tämä tarkoittaa, että Maa on erityinen planeetta, joka on tätä varten otettu käyttöön ja asutettu jokaisella tunnetulla lajilla universumissa tätä tiettyä integraation tarkoitusta varten. Tässä lajien sulatusuunissa, jota avustaa erittäin kehittyneet inkarnoituneena olevat sielut ja heidän enkelit/oppaansa, on toiveena, että voitaisiin saavuttaa Valon ja Pimeyden täysi integraatio. Jos tämä saadaan aikaan, rauha saapuu galaksiin ja universumiin. Miksi? Jokaisella lajilla on sinikopionsa Suuressa Kokeessa, jonka tähdistä tulleet lapset ovat luoneet, ratkaisemaan kaikki konfliktit niiden iästä riippumatta. Nämä tuskalliset, muinaiset, ratkaisemattomat konfliktit rotujen ja lajien välillä ovat johtaneet useisiin galaktisiin sotiin, jotka ovat synnyttäneet tarpeen tälle kokeelle. Jos Maapallo epäonnistuu saavuttamaan täyden integraation, galakseja tuhoutuu koska ei ole tapaa ratkaista konflikteja. Jos Maapallo onnistuu ja rauha saapuu maahan, polariteettipeli loppuu ja kaikki integraation saavuttaneet sielut saavat mahdollisuuden lähteä toisiin maailmoihin ja luoda uusia universumeja ja pelejä, joiden avulla he voivat jatkaa oppimista ja kasvua. [107] Planeetta Maalla, ihmiskunnnalla ja galaksilla, niin väitetään, on aikaraja valmistautua tähän siirtymään korkeampiin tiheyksiin Maya-kalenterin nykyisen 5200-vuotisen syklin lopussa joulukuussa 2012. [108]

Tiivistelmänä, tarkkailijaperspektiivin mukaan on olemassa galaktinen/kosminen salaliitto jossa ihmiskunta on perustettu luomaan ratkaisu galaktiseen ongelmaan, joka ei ole ihmiskunnan omaa käsialaa. Tarkkailija-ET:t esitetään pelkästään tarkkailemassa sitä miten ihmiskunta integroi oman monipuolisen perintönsä ja ratkaisee historialliset konfliktit, joita odotetaan syntyvän seuraavana vuosikymmenenä. Sen sijaan, että suoraan tultaisiin väliin ihmisten asioihin, tarkkailija-ET:t kuvataan pääosin tarkkailijoina, jotka vuosituhannen aikana ovat jollain tavalla kykeneväisiä vaikuttamaan tai päättämään ketkä muut ET-rodut saavat luvan tulla väliin ihmisten asioihin. Tarkkailija-ET:t kuvataan kykeneväisiksi laskemaan sellaisten interventioiden vaikutuksia tavalla, joka olettaa, että ihmiskunta kykenee päätymään monimutkaisen galaktisen ongelman ratkaisuun.

Tämän perspektiivin moraalinen dimensio on pääosin neutraali johtuen kuvattujen avaruusolentojen tarkkailevasta luonteesta sekä siitä pitkäaikaisesta vaivannäöstä, jota he ovat tehneet ‘ihmiskokeen’ edistämiseksi ja siitä oppimiseksi. Pääasialliset informaatiolähteet tälle perspektiiville johdetaan mitä suurimmissa määrin kategoriasta E, kanavoijat. Lisätodisteita tulee riippumattomasta arkeologiasta ja kaukokatselusta, mutta näiltä puuttuu se selkeys ja koherenssi, joka kanavoidulla informaatiolla on. Kanavoituun informaatioon nojaaminen viittaa heikkoon todistetukeen tälle perspektiiville.

Huolimatta heikosta todistetuesta, kiinnostava tämän perspektiivin aspekti on, että se integroi aiemmat perspektiivit johdonmukaiseksi salaliittoviitekehykseksi, jossa otetaan mukaan kaikki ET-läsnäolosta puhuvat salaliitot. Lisäksi ne, jotka tätä perspektiiviä kannattavat, kirjoittavat tarkoituksen, koherenssin ja uskottavuuden suomalla kirkkaudella, joka voittaa puolelleen monia käännynnäisiä jotka haluavat saada selville ‘kokonaiskuvan’ avaruusolentojen läsnäolosta ja ihmisten historiasta. Tätä perspektiiviä voitaisiin pitää ‘kaikkien salaliittojen äitinä’, jossa tämä korkeamman ulottuvuuden avaruusolentojen galaktinen salaliitto luo perustan ja säännöt kaikille muille salaliitoille, joissa ET-rotuja ja ihmiseliittejä on mukana.

Tiivistelmät kaikista tarkastelluista perspektiiveistä sekä eri salaliittoteorioista, moraalisista orientaatioista, pääasiallisista lähteistä ja todistetuesta jokaiselle perspektiiville on esitetty taulukossa 1.

Taulukko 1: ET-perspektiivien ja salaliittojen tiivistelmä.

Taulukko 1: ET-perspektiivien ja salaliittojen tiivistelmä.

Eksopolitiikan vaikutukset päätöksentekijöihin

Paljon siitä mitä tähän mennessä on kirjoitettu tulee ennustettavasti vaikuttamaan varsin vähän päätöksentekijöihin, mikäli valtio jatkaa ET-läsnäolon paljastamatta jättämisen politiikkaansa ja salaisia projekteja, jotka liittyvät tämän läsnäolon eri aspektien kanssa toimimiseen. Viimeaikaisia signaaleja siitä, että Yhdysvaltojen hallitus ja muut hallitukset tarkoituksella vuotavat ET-läsnäoloa tukevaa informaatiota, viittaavat siihen että jonkin sortin virallinen paljastus voisi tapahtua lähitulevaisuudessa. Useiden entisten/nykyisten valtion ‘sisäpiiriläisten’ todistukset vahvistavat sen, että keskeiset päätöksiä tekevät elimet eri valtionhallinnon tasoilla ovat alkaneet tavoitella siedättämisen linjausta, mikä valmistelisi kansaa ET-läsnäolon paljastukseen. [109]

Satojen entisten valtion, tiedustelun ja armeijan viranomaisten, jotka ovat ryhtyneet tai valmiina ryhtymään ‘tietovuotajiksi’ omasta salaisesta projektistaan ja/tai avaruusolentoja koskevien tietojen pihtaamisesta, esiintulo tulee väitteitä siitä, että asteittainen paljastusohjelma on käynnissä. [110] Kaikkein nimekkäimpinä entisten tiedustelu/sotilasupseerien paljastusten joukossa on eversti Phillip Corson vuoto hänen kirjassaan The Day After Roswell. Corson huikeat sotilaskredenssit, entiset johtoasemat armeijan salaisessa tutkimusosastossa sekä yhteys nimekkäisiin republikaanijohtajiin kuten senaattori Strom Thurmond teki hänestä keskeisen hahmon asteittaisessa paljastusohjelmassa, jolla valmistella kansaa.

Keskustelu avaruusolentojen läsnäolon poliittisista implikaatioista on selvästi vaikeaa virallisessa ympäristössä, joak ei paljasta tällaista läsnäoloa. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkin verran vaivaa on nähtävä määrittämään se missä todistetuki on vahvinta, jotta keskustelu ET-läsnäolon poliittisista seuraamuksista voisi edistyä vähimmällä varauksella keskusteltavien aiheiden tarkkuudesta ja paikkansapitävyydestä.

Neljästä perspektiivistä kahdella oli heikkoa todistetukea. Manipuloijaperspektiivin todistetuen ranking oli heikko/keskivahva. Tämä viittaa siihen, että mikä tahansa keskustelu poliittisista seuraamuksista, vaikka se onkin mahdollista, tulee perustella paremmin koska tarve todistetuelle on suurempi. [111] Kappaleissa 5 & 6 kyseisessä kirjassa tämä perspektiivi saa selville tietoa analysoimalla USA:n vuonna 2003 Irakiin kohdistaman sotilashyökkäyksen motivaatioita. Neljäs perspektiivi, tarkkailijaperspektiivi, oli heikoin kaikista perspektiiveistä todistetuen mielessä. Jälleen kerran tämä viittaa siihen, että keskustelu kaikista poliittisista implikaatioista, vaikka se onkin mahdollista, tulee pätevöittää vahvemmalla todistetuella, jolla tuetaan kaikkia johtopäätöksiä joita tästä perspektiivistä on johdettu. [112] Loppuosan tätä tutkimusta käyn läpi nopeasti kaksi perspektiiviä, tunkeilija ja auttaja, joilla on kaikkein eniten todistetukea, ja niiden vaikutukset politiikkaan.

‘Tunkeilijaperspektiivillä’ on paljon todistetukea, ja täten se ansaitsee läheisen huomion kun mietitään sen vaikutusta politiikkaan. Tämä perspektiivi esittää ET-läsnäolon tunkeilevana ja mahdollisena uhkana, ja täten se lukeutuu USA:n ja liittoutuneiden valtioiden poliittisiin vasteisiin, jotka tukevat takaisinmallinnettujen ET-aseiden hankintaa ja käyttöä, sekä muita eksoottisia aseita joita salaisissa projekteissa on saatu tuotettua. Tämä perspektiivi viittaa käynnissä olevaan sotilaskonfliktiin, jossa USA ja liittoutuneet sotilaallisesti tekevät yhteistyötä tavoilla, jotka on suunniteltu vastaamaan potentiaaliseen avaruusolentojen uhkaan. Vaikka tämä voi rohkaista suurempaa globaalia poliittista yhteistyötä, se tekee niin salaisten ja koordinoitujen sotilastoimien perusteella, jota parhaimmassakin tapauksessa voidaan kuvata ei-sotaintoisuudeksi, eikä niinkään globaaliksi rauhaksi, joka luonnehti suurinta osaa kylmän sodan ajasta. Salainen sota on käynnissä, jossa fyysiset todisteet konfliktista avaruusolentojen kanssa piilotetaan kansalta, mutta mikä vie kansallisia resursseja päätöksentekijöiden osallistuessa salaisten valtion organisaatioiden toimintaan, yrittäessään päivittää sotateollisuutta paremmin motittamaan tai kohtaamaan ET:t missä päin planeettaa tahansa.

Kuten tämän perspektiivin analyysi aiemmin osoitti, voidaan tehdä ero tunkeilevuuden ja vihamielisyyden/aggression välillä. Ei ole olemassa näyttöä siitä, että harmaat avaruusolennot olisivat olleet vihamielisiä tai aggressiivisia armeijaa tai siviiliväestöä kohtaan. Täten voidaan todeta, että on ennenaikaista haluta sotilaskonfliktia tämän ET-rodun kanssa. Tämä viittaa siihen, että salaisille armeijan iskuille varattuja resursseja tulee rajoittaa ja ne tulee asettaa vaaleilla valittujen viranomaisten tarkan valvonnan alle, jotka olisivat enemmän vastuussa poliittisesta debatista siitä miten olla tekemisissä Harmaiden avaruusolentojen kanssa.

Kolmas perspektiivi, auttajaperspektiivi, saa vahvaa todistetukea, joka antaa syyn keskustella sen vaikutuksista politiikkaan. Tämä perspektiivi esittää vaikean haasteen poliittisille johtajille, sillä se perustuu monenlaisten takaisinmallinnettujen ja eksoottisten aseiden, ydinaseiden ja muiden oletettavasti biosfäärille tuhoisien aseiden aseistariisunnan linjaukseen. Esimerkiksi, aseet kuten äärimmäisen pitkäaaltoiset ääniaallot (extremely long wave, ELF), joita käytetään kaikuluotaukseen merissä, oletettavasti tarkkailemaan avaruusolentojen aktiviteetteja, saavat aikaan suurta vahinkoa meren elämälle. Samalla tavoin korkeataajuinen aktiivinen revontulitutkimus (High-frequency Active Auroral Research Project, HAARP), joka käyttää ionosfääristä heijastuvia mikroaaltoja, aiheuttaa myös ympäristövahinkoja, ja sen väitetään olevan mielenhallinnan työkalu. [113] Nämä asejärjestelmät ovat mukana pitkässä listassa avaruuteen perustuvia asejärjestelmiä, jotka ohiolainen kongressiedustaja Dennis Kucinich esitteli USA:n kongressille lakiesityksessä lokakuussa 2001. [114] Niin laajan aseistariisunnan ohjelman, kuten Kucinichin lakiesitys The Space Preservation Act oli, toteuttamisessa poliitikoilla on kohdattavanaan dilemma armeijan puolustuksen pääkeinon uhraamisesta mikäli ajauduttaisiin konfliktiin avaruusolentojen rodun kanssa. Auttaja-ET:t ehdottavat ihmisyhteiskunnan radikaalia mylläämistä voimaannuttamaan ihmiset, hävittämään yhteiskunnallisen ja taloudellisen eriarvoisuuden, ottamaan käyttöön ympäristöllisesti kestäviä energialähteitä ja käyttää uusia teknologioita viestinnässä ja joukkoliikenteessä. Näin ihmiskunta tulisi lopulta kehittämään globaalin puolustuksen kelvollisen muodon ET-interferenssiä vastaan.

ET-auttajaperspektiivin ajaman globaalin rauhan vaikutus on se, että pääasialliset esteet rauhalle ovat salaiset valtion projektit, jotka käyttävät takaisinmallinnettua teknologiaa ja eksoottisia aseita, täysin vailla minkäänlaista kiinnostusta biosfäärille aiheuttamiaan vahinkoja kohtaan, ET-auttajien todellisen luonteen ja motivaatioiden paljastamisen kieltäminen, ja valtion vaihtoehtoisten energiamuotojen salaaminen kansalta, jotka voisivat auttaa vähentämään biosfäärin fossiilisista polttoaineista kokemaa rasitusta. Niinpä sellaiset projektit kuin Disclosure Project, jota vetää tri. Steven Greer, keskittyvät näiden salaisten projektien ja instituutioiden laittomaan salailuun, ja vaihtoehtoisten energiamuotojen tärkeyteen joilla estää ympäristökatastrofi ja kansainväliset konfliktit. [115]

Tämä perspektiivi tarjoaa kaikkein pisimmälle katsovan vision globaalista rauhasta, jossa ihmiskunta liittyy yhteen hävittämään sosiaaliset, ympäristölliset ja taloudelliset ongelmat ET-teknologian vastuullisella käytöllä. Vaikka kolmas pespektiivi on moraalisesti haluttava, se on suurin haaste päättäjille, jotka ovat harjoittaneet ET-kysymyksen salailua jo pitkän aikaa, ja joilla on syvään juurtunut mielipide, että armeijan puolustus on paras tae tunkeilevia avaruusolentoja ja heidän teknologista ylivertaisuuttaaan vastaan. Tämän mukaan salainen päätöksentekoprosessi, joka on alunperin suunniteltu suojelemaan ET-väliintuloa vastaan, tulee arvioida uudelleen ja asettaa valittujen virkamiesten tarkan syynäyksen alle, jotka olisivat herkempiä vastuulliselle julkiselle keskustelulle siitä miten käsitellä vaikeaa aseistariisunnan kysymystä.

Suosituksia poliittisiksi linjauksiksi — Tarve eksopolitiikalle

Olemme päässeet tulokseen, että neljästä perspektiivistä, jotka muodostavat eri salaliittoteoriat avaruusolentojen läsnäolosta, kahdella on riittävästi todistetukea ollakseen päätöksentekijöillä välittömästi harkinnassa niiden poliittisten vaikutusten perusteella. Näitä kahta perspektiiviä tukevien todisteiden perusteella voidaan esittää seuraavat viisi suositusta poliittisille linjauksille.

Ensinnäkin, avaruusolentojen läsnäolosta ja valtion salailusta kertovien todisteiden laatu painaa huomattavasti vaakakupissa kun puhutaan uskottavuudesta. Tämä tukee uuden valtiotieteen alan, eksopolitiikan, luomista, joka tutkisi näitä kahta perspektiiviä nykyisen virallisen ET-presenssiä piilottelevan poliittisen ilmapiirin pohjalta. On tarve linjata pääkonseptit, teoriat ja informaationlähteet joita eksopolitiikka käyttää hyväksi nousevana valtiotieteen alana. Lisäksi tarvitaan analyysia eksopolitiikan poliittisista vaikutuksista kaikkiin niihin yhteiskunnan osa-alueisiin joilla ET-läsnäololla on jonkinlainen vaikutus.

Toiseksi, on tarve edistää virallista valtion tietojen paljastusta ET-läsnäolosta, ja luoda edustavampi päätöksentekoprosessi, joka on syntynyt valtion reaktiosta sellaiseen läsnäoloon. Niiden ongelmien kokoluokka, jotka syntyvät avaruusolentojen läsnäolosta, vaatii pontevaa julkista keskustelua avaruusolentojen läsnäolosta ja siitä miten olla kanssakäymisessä avaruusolentojen kanssa. Tämä johtaisi edustavampaan päätöksentekoprosessiin verrattuna rajattuun nykyiseen päätöksentekoprosessiin, jota pyörittää pieni määrä valtion viranomaisia, jotka on ‘nimitetty’ tavalla joka herättää huolta heidän tilivelvollisuudestaan, perustuslaillisesta asemastaan ja siitä ettei kukaan demokraattisesti valittu henkilö valvo heitä.

Kolmanneksi, on tarve paljastaa ET-läsnäoloon reagoivien salaisten valtion organisaatioiden kansallisen turvallisuuden päätösten todellinen luonne. Useista lähteistä kerätyt todisteet paljastavat salaisen valtion politiikan käyttää takaisinmallinnettuja ET-aseita sekä muita eksoottisia salaisissa projekteissa tuotettuja aseita avaruusolentojen aluksiin niiden maahan ampumiseksi. Todisteet viittaavat siihen, että salaiset armeijan kohtaamiset ovat olleet käynnissä yli 50 vuoden ajan USA:n ja muiden maailman valtioiden salaisesti toimiessa yhteistyössä tavoilla, joiden on tarkoitus tarkkailla, saartaa ja hyökätä kimppuun potentiaalisen avaruusolentojen uhan päälle. Sellainen koordinoitu sotilaallinen reaktio ympäri maailman ET-läsnäoloa vastaan kuluttaa kansallisia resursseja, kun salaiset organisaatiot yrittävät päivittää puolustuskykyään paremmin pitämään aisoissa tai hyökkäämään avaruusolentojen kimppuun samalla kun ne yrittävät pitää kansalta ja kansanedustajilta salassa nämä sotilastoimet.

Neljänneksi, on tarve tuoda julki kaikki tieto vaihtoehtoisista energialähteistä, joilla on kaupallinen sovellus mutta jotka on vedetty pois kansallisen turvallisuuden nimissä. On huomattavaa näyttöä siitä että takaisinmallinnettua ET-teknologiaa on käytetty suunnittelemaan energianlähteitä ‘pimeisiin projekteihin’ kuten antigravitaatiovoimanlähde, jonka väitetään olevan B2-pommittajan voimanlähteenä. Ottaen huomioon jatkuvan fossiilisten polttoaineiden käytön ympäristövaikutukset, on tarve vapauttaa julkisuuteen kaikki saatavilla olevat teknologiat, joilla on kaupallisia sovellutuksia.

Viimeinen poliittinen ehdotus on, että tarvitaan enemmän ponnisteluja määrittämään se laajuus, jolla kongressia tarvitaan valvomaan organisaatioita, jotka on luotu käsittelemään ET-läsnäoloa. On näyttöä siitä, että vaaleilla valitut edustajat, myös presidentit, ovat saaneet kieltävän vastauksen heidän pyytäessään pääsyä informaatioon koskien avaruusolentojen läsnäoloa kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Vaikka kansallisen turvallisuuden argumentti saattaakin joskus vaatia salailua ja jopa paljastamatta jättämistä suurimmalle osalle valituista edustajista, silti tarvitaan enemmän vaivannäköä tehokkaan ja perustuslaillisen prosessin kehittämiseksi, jolla saada aikaan vankat ohjeistukset sellaiselle prosessille.

Vaikka eksopolitiikan relevanssi nousevana valtiotieteen alana voikin olla oikeutetusti kyseenalaistettu paljastusta edeltävässä poliittisessa ympäristössä, näiden eksopoliittista tutkimusta tekevien esittämien väitteiden ja esitettyjen todisteiden vakavuus sekä eksopoliittisen analyysin vaikutukset politiikkaan ansaitsevat läheisen huomion akateemisilta tutkijoilta, poliittisilta päätöksentekijöiltä ja yleisöltä. Eksopolitiikka tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää se miten ihmiskunta voi paremmin jakaa ja hallita tämän planeetan resursseja muiden lajien kanssa, sekä Maapallolta että muualta, ja näin antaa panoksensa rauhallisemman ja harmonisemman planeetan sekä tulevien sukupolvien puolesta.

Lähdeviitteet

[1]. Tämä on uusittu ja päivitetty versio tekstistä “The Need for Exopolitics: Implications for Policy Makers and Global Peace”, joka on julkaistu tammikuun 20. päivä 2003 verkkosivulla www.exopolitics.org. Paljon kiitoksia tohtori Peter Weinbergerille hänen ehdotuksistaan alkuperäisen tutkielman otsikoksi sekä hänen huomaavaisista ajatuksistaan materiaalin järjestelemiseksi. Kiitos myös Art Millerille typograafisten virheiden korjaamisesta.

[2]. Roper-gallup, “UFOs & Extraterrestrial Life Americans’ Beliefs and Personal Experiences”, oli toteutettu SCI FI Channelille syyskuussa 2002, Roper Number: C205-008232. (www.roper.com.) Gallup oli tehty otoskoolla 1021 yli 18-vuotasta vastaajaa. Puhelinhaastatteluja tehtiin elokuun 21. päivästä elokuun 25. päivään 2002.

[3]. Stephen Greer, Executive Summary of the Disclosure Project (Crozet, VA.: Disclosure Project, April 2001). Verkkosivu: www.disclosureproject.com Hän väittää että yli 300 lisätodistajaa on saatavilla todistajaksi.

[4]. CNN.Com, “’Taken’ takes Sci Fi to new heights,” Wednesday, December 18, 2002. http://www.cnn.com/2002/SHOWBIZ/TV/12/18/scifi.taken.ap/

[5]. Richard Dolan, UFO’s and the National Security State: Chronology of a Cover-up 1941-1973 (Hampton Roads, 2002).

[6]. Keskustelu briiffausdokumentista ja samanlaisista ‘virallisista dokumenteista’, kts. Jim Marrs, Alien Agenda: Investigating the Extraterrestrial Presence Among US (Harper Paperbacks, 1997) 160-80.

[7] Silminnäkijätodistuksia ET/UFO-todisteiden tuhoamisesta ja peukaloinnista, kts. Greer, Disclosure.

[8] Theresa de Veto, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing The Apocalypse, (October, 2001). Saatavilla verkossa: http://www.surfingtheapocalypse.com

[9]. Keskustelu Forrestalin murtumisen, erottamisen ja kuoleman tapahtumista, kts. Dolan, UFO’s and the National Security State, 70-76.

[10] Keskustelu mystisistä ‘Men in Black’:sta, kts. Albert K. Bender, Flying Saucers and the Three Men (Neville Spearman Limited, 1963). Lainaus on saatavilla verkossa: http://www.nexusmagazine.com/meninblack.html

[11] Kts. “Testimony of Master Sergeant, Dan Morris”, Disclosure, ed., Steven Greer (Crossing Point, Inc. 2001), 359; ja William Cooper, Behold a Pale Horse, (Light Technology Co., 1991) 198-99.

[12]. Roswellin tapauksen yksityiskohdista katso Jim Marrs, Alien Agenda: Investigating the Extraterrestrial Presence Among Us (Harper Collins, 1997) 133-37.

[13]. Marrs, Alien Agenda, p. 138.

[14] Lainattu Dolanin kirjassa UFO’s and the The National Security State, xx.

[15]. Corso, The Day After Roswell (Pocket Star, 1997).

[16]. Stephen Greer, Executive Summary of the Disclosure Project. Verkkosivu: www.disclosure project.com.

[17] Lainattu: Greer, Disclosure, 55.

[18] Budd Hopkins, Missing Times (Ballantine Books, 1990); David Jacobs, Secret Life: Firsthand Accounts of UFO Abductions (Touchstone Books, 1993); ja John Mack, Abduction: Human Encounters with Aliens (New York: Ballantine Books, 1994); sekä Mack, Passport to the Cosmos: Human Transformation and Alien Encounters (Three Rivers Press, 2000).

[19] John Mack, Abduction, 385.

[20] Konferensseista ja esityksistä kts. C.D.B.Bryan, Close Encounters of the Fourth Kind: Alien Abduction, UFOs, MIT:ssa pidetty konferenssi (Alfred Knopf, 1995).

[21]. Virallinen ilmavoimien Project Blue Book -sivusto: www.af.mil/news/factsheets/Unidentified_Flying_Objects_a.html

[22]. Condon, Edward U. & Daniel S. Gillmor (ed.). Final Report of the Scientific Study of Unidentified Flying Objects [Conducted by the University of Colorado Under Contract to the United States Air Force], (New York: Bantam Books, 1968).

[23] Keskustelua Condonin raportin tiimoilta, kts. Dolan, UFOs and the National Security State, 312-70.

[24]. Allen Hynek, “The Condon report an UFOs,” Bulletin of the Atomic Scientists, XXV(4), 39-42.

[25]. Hynek, J. Allen: The UFO Experience (Chicago: Henry Regnery Co., 1972), Part 1 The UFO Phenomenon, Introduction: An Innocent in UFO, Land, paragraph 4

[26]. Lisätietoa Center for UFO studiesista: www.cufos.org

[27] Don Berliner, Marie Galbraith, Antonio Huneeus, Whitley Streiber. UFO Briefing Document, The Best Available Evidence (Mass Market Paperbacks, 2000).

[28] Greer, Disclosure.

[29] MUFONin verkkosivut: http://www.mufon.com

[30] Nämä ‘vuodetut’ dokumentit julkaisi Robert & Ryan Woods, The Majestic Documents Books. Kirja ja dokumentit verkossa: http://www.majesticdocuments.com/

[31] Lainattu: Jim Marrs, Alien Agenda: Investigating the Extraterrestrial Presence Among US (Harper Paperbacks, 1997) 165.

[32] John Greenewald, Beyond UFO Secrecy (The Black Vault, 2002). Verkkosivu: http://www.blackvault.com Toinen verkkosivu tietopyynnöillä julkaistuille UFO-dokumenteille: http://www.chez.com/lesovnis/htm/foia.htm

[33]. Vuonna 1990 nämä tiedustelupalvelut siirsivät kaukokatselun rahallisen tuen Science Applications International Corporationille. Kts. Courtney Brown, Cosmic Explorers (New York: Signet Publishing, 2000), p. 5. Erittäin hyvä yleiskatsaus kaukokatseluun, kts. Marrs, Alien Agenda, 441-519.

[34] CIA: kirje (Reference: F-1997-02079) vastauksena John Greenwaldille, Syyskuu 27, 1997. Saatavilla Black Vaultissa, http://www.bvalphaserver.com/secart72.html

[35]. Russell Targ & Harold Puthoff, Mind-Reach: Scientists Look at Psychic Ability (London: Jonathan Cape, 1977).

[36]. Courtney Brown, Cosmic Explorers: Scientific Remote Viewing, Extraterrestrials, and a Message for Mankind (New York, Signet, 2000); & Cosmic Voyage: A Scientific Discovery of Extraterrestrials Visiting Earth (New York: Dutton, 1996). Informaatiota verkossa laajalti kaukokatselusta löytää International Remote Viewing Associationin sivuilta, http://www.irva.org/index.shtml .

[37] Brown, Cosmic Voyage, 68-69.

[38] Marrs, Alien Agenda, 493-96.

[39] Chariots of the Gods (G.P. Putnam’s Sons, 1969).

[40] Graham Hancock, Fingerprints of the Gods: The Evidence of Earth’s Lost Civilization (London: Three Rivers Press, 2000).

[41] Zecharia Sitchin, The Earth Chronicles, kirjat 1-6 (New York: Avon Books)

[42] Sitchin, The 12th Planet: Book 1 of the Earth Chronicles (Avon Books, 1976) vii.

[43] Barbara Marciniak, Family of Light: Pleiadians Tales and Lessons in Living (Bear & Co., Santa Fe, New Mexico) xi-xii.

[44]. Budd Hopkins, Intruders: The Incredible Visitations at Copley Woods (Ballantine Books, 1987).

[45]. Disclosure Project Briefing Documentin tiivistelmä 73-84. Verkkosivu: www.disclosureproject.com

[46] David Jacobs, The Threat: Revealing the Secret Alien Agenda (Simon and Schuster, 1998) 20.

[47] Kts. John Mack, Passport to the Cosmos: Human Transformation and Alien Encounters.

[48] Richard Boylan, “Close Encounters And Personal Transformation”, lainaus verkossa: http://drboylan.com/ce4trnf2.html ; Myös kirjassa Richard Boylan & Lee Boylan, Labored Journey To The Stars (www.drboylan.com , 2003).

[49]. Siepattujen kuvauksia Harmaista, kts. CDB., Bryan, Close Encounters of The Fourth Kind; & Jacobs, The Threat. Yksityiskohtaisempi kuvaus verkossa, joka identifioi eri ‘Harmaiden lajeja’, kts. Richard Boylan, “The Various Kinds of Star Visitors,” teoksessa Boylan & Boylan, Labored Journey To The Stars. Saatavilla verkossa: http://www.drboylan.com/etraces.html . Keinotekoinen prosessi kuten kloonaus vaikuttaa olevan ‘Harmaiden’ lisääntymisen taustalla, ja osittain selittää niiden motivaation saada ihmisten geneettistä materiaalia.

[50] Linda Moulton Howe, “UFOs and EBEs: More Insider Evidence,” Nexus Magazine (August-September, 1998) http://www.nexusmagazine.com/ufosebes.html

[51] Lainattu Richard Boylan, “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954,” http://drboylan.com/basespst2.html . Alkuperäinen lähde Michael Wolf, Catchers of Heaven: A Trilogy (Dorrance Publishing, 1996).

[52] Kts. Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” teoksessa Boylan & Boylan, Labored Journey To The Stars. Saatavilla verkossa: http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html . Katso myös William Cooper, “Origin, Identity and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/area51/shadowlands/6583/maji007.html; ja Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publications, 1991), 201-05; Phil Schneider, MUFON konferenssin esitys, 1995, saatavilla verkossa: http://www.ufocoverup-conspiracy.com/20.htm ; Kts. Tri Neruda haastattelu #1, http://www.wingmakers.com ; Boylan antaa laajemman kuvauksen sopimuksen kirjoittamisen tapahtumista teoksessa “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954”, Boylan & Boylan, Labored Journey To The Stars. Saatavilla verkossa: http://drboylan.com/basespst2.html

[53] Cooper, Behold A Pale Horse. Katso myös Cooper, “Origin, Identity and Purpose of MJ-12,” Tutkielma jätetty MUFONin konferenssiin 1989, Saatavilla verkossa http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html

[54] Phillip Corso, The Day After Roswell (Pocket Books, 1997) 292.

[55] Phil Schneider, “MUFON Conference Presentation, May 1995” saatavilla verkossa http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/coverup044.html

[56]. Corso, The Day After Roswell, 79. Tätä tukee Harmaiden ruumiinavaukset, joissa ei näy paljoakaan fyysistä kykyä verbaaliselle kommunikaatiolle.

[57] Richard Boylan, “The Differential Diagnosis of Close Extraterrestrial Encounter Syndrome,” artikkeli verkossa http://drboylan.com/diffdxce4a.html

[58]. John E. Mack, Abduction: Human Encounters with Aliens.

[59] Hybridirotujen luomisesta, kts. Jacobs, The Threat, 128-84.

[60]. Milton William Cooper, “The Secret Government: The Origin, Identity, and Purpose of MJ-12” (Huntington Beach, CA: Manuscript copyright, 1989). Verkkosivu: http://www.abovetopsecret.com/pages/mj12.html

[61] William Bramley, Gods of Eden (Avon, 1989) 37. Lainattu myös: Jim Marrs, Rule By Secrecy, The Hidden History That Connects the Trilateral Commission, the Freemasons, and the Great Pyramids (Harper Collins, 2000) 406.

[62] Zecharia Sitchin, The Earth Chronicles, kirjat 1-6.

[63] Eenokin kirja kuvaa tämän konfliktin. Verkkoversio löytyy http://wesley.nnu.edu/noncanon/ot/pseudo/enoch.htm

[64] R. A. Boulay, Flying Serpents and Dragons: The Story of Mankind’s Reptillian Past (Book Tree, 1999).

[65]. Manetho,, Manetho, tr.,W.G. Waddell (Harvard University Press, 1940).

[66]. Courtney Brown, Cosmic Explorers.

[67] Stewart Swerdlow, Blue Blood, True Blood: Conflict & Creation (Expansions Publishing Co., 2002).

[68]. Jim Marrs, Rule By Secrecy (New York: Perennial, 2000).

[69]. David Icke, The Biggest Secret, 2nd Ed. (Bridge of Love Publications, 1999). Verkossa http://www.davidicke.com

[70] Lainattu: Jim Marrs, Rule By Secrecy, 406. Lähde: David Icke, The Biggest Secret, 1.

[71]. Materiaalien kuten kulta ja muut jalometallit kaivamisen sijaan, joita Sitchin kuvaa alkusyynä Anunnakeille ihmiskunnan luomiseksi, Icke väittää, että tämä rotu käyttää ihmisiä perusresursseina tuottamaan emootioista kuten viha ja pelko hormoneja, ja käyttämään ihmisiä ruokana. The Biggest Secret.

[72]. Alex Collier, Defending Sacred Ground: The Andromedan Compendium, Toimittanut Val Valerian, tammikuu 1997, uudistettu heinäkuu 1998. Verkkosivu: www.lettersfromandromeda.com/

[73]. Anunnakin jäänteiden kaappaamat ja/tai vaikuttamat Harmaat oletettavasti suorittavat karjansilpomisia, ihmisten hormonien keruuta ja geenikokeita, hyökkäävät USA:n ja muiden armeijojen kimppuun ja kylvävät pelkoa ihmispopulaatioon. Cosmic Explorers, 159-221

[74]. Lynn Picknett & Clive Prince, The Stargate Conspiracy (New York: Berkley Books, 1999).

[75]. Termi `eksoottiset asejärjestelmät’ on määritelty sisältämään aseet, jotka on suunniteltu tuottamaan vahinkoa avaruudelle tai luonnon ekosysteemeille (kuten iososfääri ja yläilmakehä) tai ilmastolle, säälle tai mannerlaatoille tarkoituksenaan aiheuttaa vahinkoa tai tuhoa kohdepopulaatioon tai Maan tai avaruuden alueeseen. Space Preservation Act of 2001 (Introduced in the House), HR 2977 IH, 107th CONGRESS, 1st Session, H. R. 2977. Verkkosivu: www.fas.org/sgp/congress/2001/hr2977.html

[76] Katso Andy Peron haastattelu, “Project Superman”, verkossa: http://www.hostileinvader.com/ProjectSuperman.html .

[77] Kaksi kirjaa, jotka kuvaavat Michael Relfen muistoja hänen reptiliaanikohtaamisistaan, kts. The Mars Records, julkaistu verkossa: http://www.themarsrecords.com/ Katso myös Preston Nichols & Peter Moon, Pyramids of Montauk: Explorations in Conciouness (Sky Books 1995); ja “Interview with Al Bielek,” Connecting Link (Issue 19, Oct 1993); Saatavilla verkossa: http://psychicspy.com/montauk1.html

[78]. Yksityiskohtainen kuvaus pohjoismaisista ET:sta, kts. Richard Boylan, “The Various Kinds of Star Visitors,” http://www.drboylan.com/etraces.html.

[79] Lainattu: Richard Boylan, “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954, Now Revealed. Also Disclosed: Secret U.S.-USSR Manned Space Station, Positioned In Orbit For Past 30+ Years”, teoksessa Boylan & Boylan, Labored Journey To The Stars. Saatavilla verkossa: http://drboylan.com/basespst2.html

[80] Kal K. Korff, Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story (Prometheus Books, 1995).

[81]. Steven M. Greer, Extraterrestrial Contact : The Evidence and Implications (Crossing Point Publications, 1999). Richard Boylan, Labored Journey To The Stars: An anthology on human responses, governmental, civilian and Native, to extraterrestrial visitation, Rev., 2002. Alfred Lambremont Webre, Exopolitics: A Decade of Contact (Universe Books, 1999). Hänen kirjansa saatavilla verkossa http://www.universebooks.com/

[82] Näihin kuuluu Barbara Marciniak, Family of Light, (Bear and Co., 1999); Lyssa Royal & Keith Priest, Preparing for Contact: A Metamorphosis of Consciousness (Royal Priest Research, 1993); & Sheldan Nidle, First Contact (Vancouver: Blue Lodge Press, 2000).

[83]. Kts. Marciniak, Family of Light, ja Nidle, First Contact. Kaksi self-help -teemaa ovat, ensinnäkin se että ET:t ovat täällä auttamassa ihmiskuntaa kehittämään sisäisiä kykyjään muuttaa ulkoista ympäristöään keskittämällä heidän tietoisia aikeitaan mihin tahansa mikä se sitten onkin jonka he haluavat muuttaa tai luoda. Auttaja-ET:t uskovat, että ihmiset ovat antaneet pois sisäisen kykynsä luoda tietoisesti omilla aikeillaan itseään rajoittavien uskomusjärjestelmien seurauksena, joita poliittiset ja uskonnolliset instituutiot, media ja koulutusjärjestelmä ajavat. Esimerkiksi, uskomus siitä että on pakko tehdä töitä epätyydyttävässä työssä selvitäkseen on auttaja-ET:den mukaan itseään rajoittava uskomus joka estää ihmiskuntaa seuraamasta intohimoaan, joka on keskeinen asia sisäisessä kyvyssä luoda tietoisella aikomuksella. Auttaja-ET:den filosofia on, että jos ihmiset realisoivat sisäisen voimansa muokata todellisuutta keskittämällä oman tietoisen aikeensa haluamaansa asiaan, monet yhteiskunnalliset, poliittiset, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat planeetalla katoaisivat nopeasti.

Toiseksi, auttaja-ET:t kannattavat sitä, että ulkoinen henkilön tai yhteisön todellisuus on peili sisäisestä henkilön/yhteisön tietoisuudesta. Tukahdutettujen tunteiden kuten viha tai pelko sanotaan luovan energioita, jotka vetävät henkilöiden tai yhteisöjen ympäristöön olosuhteita, jotka heijastelevat näitä emootioita. Esimerkiksi henkilö, joka tiedostamattaan pelkää epäonnistumista, toistuvasti vetää tiedostamattaan puoleensa toistuvia epäonnistumisen tapauksia kunnes hän pääsee yli epäonnistumisen pelostaan. Auttaja-ET:t painottavat positiivisten emootioiden vaalimisen kuten myötätunto ja ykseys tärkeyttä, jotta luotaisiin positiivisia ulkoisia tapahtumia. He väittävät, että tämä on erityisen tärkeää mitä tulee kehittyneiden avaruusolentojen kulttuurien tapaamiseen, sillä tukahdutetut tunteet voivat vaikuttaa tapaamisen luonteeseen. Esimerkiksi, raportoitu auttaja-ET:den epäonnistuminen neuvotella sopimus USA:n valtion edustajien kanssa oli peräisin jälkimmäisen pelosta siitä, että USA:n ydinasearsenaalin uhraaminen tekisi USA:sta haavoittuvaisen tulevalle konfliktille avaruusolentojen kanssa. Tämä pelko loi mahdollisuuden sille, että aggressiivisemmat ET-rodut käyttivät hyväksi tällaisia pelkoja teknologiansiirroilla USA:n valtion edustajien kanssa, mikä kasvattaa pelon ja epäilyksen määrää ja lopulta tekee konfliktin tapahtumisesta todennäköisemmän.

[84] Lainaus: Marrs, Alien Agenda, 303. Alkuperäinen lähde: Gary Kinder, Light Years (Pocket Books, 1987) 98-99.

[85] Brown, Cosmic Explorers.

[86] Informaatiosta yhteydestä Teslan ja avaruusolentojen välillä, kts. Tim Swartz, Timothy Beckley, The Lost Journals of Nikola Tesla : Haarp – Chemtrails and Secret of Alternative 4 (Global Communications, 2000).

[87]. Kts. viidennen osion todistajanlausunnot, Greer, ed., Disclosure, 489-559. Tri Greer lisäksi väittää, että vaihtoehtoisten energiamuotojen vastustajat olivat koittaneet estää näitä pyrkimyksiä.

[88] Paul Czyszin todistus, Disclosure, ed., Greer, 519

[89]. Boylan, “B-2 Stealth bomber as antigravity craft” teoksessa Boylan & Boylan, Labored Journey To The Stars. Saatavilla verkossa: www.drboylan.com/waregrv2.html

[90]. Kts. “Testimony of Captain Robert Salas, US Air force,” teoksessa Disclosure, Greer, 167-71. Katso myös Disclosure Project Briefing Documentin tiivistelmä, 49; saatavilla verkossa http://www.disclosureproject.com

[91]. Kts. Michael Wolf, Catchers of Heaven; ja Bill Cooper, Beyond a Pale Horse. Cooper kirjoitti verkkoartikkelissa: [I]hmiseltä näyttävien avaruusolentojen rotu otti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Tämä avaruusolentojen ryhmä varoitti meitä avaruusolennoista, jotka kiersivät päiväntasaajaa, ja tarjosivat apuaan henkisessä kehityksessä. He ainoana suurena ehtonaan vaativat, että riisumme ja tuhoamme ydinaseemme. He kieltäytyivät vaihtamasta teknologiaa sanoen, että me emme olleet henkisesti kyvykkäitä käsittelemään teknologiaa, joka meillä silloin oli hallussa. He uskoivat, että me käyttäisimme mitä tahansa uutta teknologiaa tuhoamaan toisemme. Tämä rotu sanoi, että me olimme matkalla itsetuhoon ja että meidän tulee lopettaa toistemme tappaminen, lopettaa Maapallon saastuttaminen, lopettaa Maapallon luonnonvarojen raiskaaminen ja oppia elämään harmoniassa. Nämä ehdot herättivät suurta epäilyä, erityisesti ydinaseiden purkamisen vaade. Uskottiin, että tapaaminen näillä ehdoilla jättäisi meidät turvattomaksi avaruusolentojen uhkaa vastaan. Meillä ei myöskään ollut historiassamme mitään aiempaa joka olisi auttanut tässä päätöksessä. Ydinaseista riisuntaa ei pidetty Yhdysvaltain parhaana etuna. Tarjouksista kieltäydyttiin. Verkkosivu: http://www.abovetopsecret.com/pages/mj12.html

[92] Kts. Nidle, First Contact. Jonkinlaista Star Trekin päädirektiiviä muistuttavassa tilanteessa kehittyneiden avaruusolentojen rotujen liitto johon auttaja-ET:t kuuluvat, jota usein nimitetään ‘Galaktiseksi Fedraatioksi’, ei tule väliin vähemmän kehittyneiden planetaaristen yhteiskuntien asioihin ellei niitä suoraa planeetan populaatio pyydä, tai tapauksessa jossa kehittynyt planetaarinen yhteiskunta on uhka biosfäärille ja/tai muille planetaarisille sivilisaatioille käyttämällä tuhoisaa teknologiaa kuten ydinaseet tai ‘eksoottiset’ asejärjestelmät. Auttaja-ET:t raportoivat, että he ovat historiallisesti olleet konfliktissa aggressiivisten ET-sivilisaatioiden kanssa, jotka pääosin ovat Orionin tähtikuviosta, joihin jotkut viittaavat nimellä Orionin Liitto, joka ei noudata tällaista väliintulemattomuuden direktiiviä. Rodut, jotka aiemmin mainittiin tunkeilija- ja manipulaattoriperspektiiveissä molemmat ovat raporttien mukaan peräisin Orionin tähtijärjestelmistä.

[93] Alfred Lambremont Webre, JD, Med, Exopolitics: A Decade of Contact (2000), e-kirja joka julkaistu verkossa: http://www.universebooks.com/exoone.html

[94]. Kts. Steven M. Greer, Extraterrestrial Contact : The Evidence and Implications (Crossing Point Publications, 1999).

[95]. Kts. esimerkiksi Richard Boylan & Lee K. Boylan, Close Extraterrestrial Encounters: Positive Experiences With Mysterious Visitors (Wildflower, 1994). Verkkosivu: www.drboylan.com

[96]. Kaikkein suosituimpiin tätä perspektiiviä kannattaviin ‘kanavoijiin’ kuuluu Barbara Marciniak, Family of Light; Robert Shapiro, Shining the Light, Vols 1-6 (Light Technology Publications); Jelaila Starr, We Are the Nibiruans: Return of the 12th Planet (New Leaf Distributing Co., 1999), ja Drunvalo Melchizedek, The Ancient Secret of the Flower of Life, Vol 2 (Light Technology Publications, 2000).

[97] Robert Becker & Gary Seldon, The Body Electric: Electromagnetism and the Foundation of Life, New York: Quill, 1985.

[98]. John Major Jenkins, Maya Cosmogenesis 2012, Santa Fe: Bear and Co., 1998. Tämän perspektiivin mukaan koko universumi koostuu värähtelevistä energiakentistä, jotka nousevat ja laskevat pitkissä historiallisissa sykleissä, joilla on alkuperänsä kosmisissa ja galaktisissa energioissa, jotka emanoituvat galaksien ytimistä ja muualta universumista. Eri kohdissa näitä syklejä energiakentät vahvistuvat kosmisista ja galaktisista energioista, joilla on samanlaiset syklit kuin omalla Auringollamme, joka 11 vuoden välein kokee auringonpurkausten, koronanpurkausten ja eri aurinkotuulina tunnettujen elektromagneettisten energioiden lisääntymisen. Nämä energioiden siirtymät osoittautuvat perustavanlaatuisiksi niiden vaikutusten suhteen koko galaksissa, ja planeetan sivilisaation tulevaisuus määrittyy sillä miten hyvin sivilisaatio vastaa näihin energiapurkauksiin.

[99] Barbara Hand Clow, The Pleiadian Agenda: A New Cosmology for the Age of Light (Bear and Co., 1995) 49.

[100] John Major Jenkins, Galactic Alignment: The Transformation of Consciousness According to Mayan, Egyptian, and Vedic Traditions (Inner Traditions International, 2002).

[101]. Kaikkein tunnetuin kirjoittaja, joka tätä aikalinjaa kannattaa, on Jose Arguelles, The Mayan Factor, Santa Fe: Bear and Company, 1987. Keskustelua eri tiheyksistä/ulottuvuuksista, kts. Lyssa Royal & Keith Priest, The Prism of Lyra: An Exploration of Human Galactic Heritage, Rev ed. (Royal Priest Research, 1993) 1-9.

[102]. Galaktisen historian tunnettuihin lähteisiin kuuluu Royal & Priest, The Prism of Lyra; Sheldan Nidle, First Contact, ja Barbara Marciniak., Family of Light; sekä Fred Stirling, Kirael: The Great Shift, Oughten House Publication, 1998.

[103] Orionin konfliktista kts. Royal and Priest, The Prism of Lyra, 39-46.

[104]. Termi ‘Suuri Siirtymä’ on Fred Stirlingin käytössä, Kirael: The Great Shift. Verkkosivu: www.kirael.com

[105] Ideaa siitä, että ihmiskunta on hybridirotu, joka koostuu eri avaruusolentojen geeneistä, kannattaa mm. Zecharia Sitchin, Earth Chronicles (kirjat 1-6). Keskustelua galaktisesta politiikasta ihmisten geeneihin ja ET-mukanaoloon liittyen, kts. Royal and Priest, The Prism of Lyra, 67-74.

[106] Marciniak, Family of Light, 186-87. Samanlainen perspektiivi löytyy Royal & Priest, The Prism of Lyra, 67-74.

[107]. Jelaila Star, January 3, 2003, verkkosivu: http://www.nibiruancouncil.com/html/january2003update.html

[108]. Kaikkein tunnetuin kirjoittaja, joka kannattaa tätä aikalinjaa, on Jose Arguelles, The Mayan Factor, (Santa Fe: Bear and Company, 1987). Katso myös Jenkins, Cosmogenesis. Idea eri energioiden tiheyksistä voidaan ymmärtää vesimolekyylien esimerkistä. Lämpötiloissa alle nolla celsius-astetta vesi jäätyy jääkiteiksi. Näiden vesimolekyylien manipuloimisen vaikeus ja siihen käytetty energia niiden ollessa jäämuodossa, kun puhutaan liikuttamisesta, varastoimisesta, muodoista, jne. on metafora niille vaikeuksille, joita tulee vastaan ihmisille kun he elävät matalalla energian tasolla kuten kolmas tiheys, jolla ihmiskunnan raportoidaan olleen. Lämpötiloilla välillä 0 ja 100 celsius-astetta vesi on nestemäisessä muodossa, jossa molekyylit ovat paljon helpompia liikutella, säilyttää ja sijoittaa eri muotoihin. Tämä on metafora sille helppoudelle, joka sivilisaatioilla on löytäessään niiden ulkoisen todellisuuden suhteessa niiden käyttämään energiaan. Viimeisenä, vesi lämpötiloissa 100 celsius-astetta ja enemmän se muuttuu kaasuksi, jolloin vesimolekyylejä on helpoin manipuloida niiden liikkeen, säilyttämisen ja muodon suhteen. Tämä on metafora sille helppoudelle jolla sivilisaatiot kykenevät muokkaamaan niiden ulkoista todellisuutta suhteessa niiden käyttämään energiaan.

[109]. Richard Boylan, Labored Journey To The Stars: An anthology on human responses, governmental, civilian and Native, to extraterrestrial visitation, Rev., 2002. http://www.drboylan.com/aclmatn2.html

[110] Kts. Greer, ed., Disclosure.

[111]. Keskustelua tästä perspektiivistä sen poliittisten linjausten suhteen, kts. Marrs, Rule by Secrecy; sekä Courtney Brown, Cosmic Explorers. Manipulaattoriperspektiivi tuo vieläkin pahemman ongelman mukanaan poliittisille päättäjille, sillä se kuvaa aivan erityisen ET-rodun jäänteitä, Anunnakeja, moraalisesti nihkein termein. Ne salaa manipuloivat ihmiskuntaa tavoilla, jotka luovat lisää militarismia, poliittista kaaosta, taloudellista eriarvoisuutta, rodullista/kulttuurillista vastakkainasettelua ja ympäristön pilaantumista. Tämä perspektiivi sanoo, että Anunnakien jäänteet tavoittelevat globaaleja konflikteja ja yhteiskunnan romahtamista, jotta voitaisiin luoda tarpeelliset olosuhteet jotka oikeuttaisivat yhä härskimpiä Anunnakien kontrollin muotoja, joissa ihmisten itsemääräämisoikeus annetaan pois Anunnakieliitille kun he palaavat suurin joukoin planeetalle lähitulevaisuudessa. Eksoottisten ET-aseiden hankkiminen, joka saa aikaan ympäristön tuhoutumista kun niitä testataan ja otetaan käyttöön, ja joka saattaa vaikuttaa vihamielisiin suhteisiin ihmiskunnan ja muiden avaruusolentojen välillä, saattaa täten pelata suoraan Anunnakijäänteiden pussiin. Sotilaallinen reagointi mahdolliseen Anunnakien valtaamisen yritykseen oletettavasti pahentaisi tilannetta, sillä tämä loisi pelkoa ja paniikkia poliittisten johtajien ja sotilasjohdon piirissä, joita huolettaa uhka ihmiskunnan, sen resurssien ja populaation itsemääräämisoikeudesta. Tämä tekisi paljon kiireellisemmäksi tarpeen vastata syntyvään kriisiin ratkaisemalla rauhanomaisesti kansainväliset konfliktit, ratkaista eriarvoinen taloudellisten resurssien jakautuminen ja estää ympäristön tuhoutuminen. Tämä oletettavasti olisi paras suoja Anunnakien manipulaatiota ja potentiaalista kaappausta vastaan planeetallamme. Rauhanomainen globaalien kriisien ratkaiseminen täten muuttuu ensiarvoisen tärkeäksi, sillä tämä on paras tae ihmisten itsemääräämisoikeuden jatkamisesta tilanteessa, jossa Anunnakieliitti hypoteettisesti palaisi.

[112]. Tämän perspektiivin poliittisista linjavaikutuksista kts. Marciniak, Family of Light. Tämä perspektiivi tarjoaa moniulotteisen tulkintaviitekehyksen, joka ottaa mukaan elementtejä ensimmäisestä kolmesta perspektiivistä ymmärtämään ET-läsnäolon aikeet, aktiviteetit ja implikaatiot. Se mitä pitää alleviivata ET-läsnäoloon vastaamisessa on, että kaikkea avaruusolentojen läsnäolon redusointia yksinkertaisiksi moraalisiksi ja poliittisiksi kategorioiksi tulee välttää. Johtuen ET-toimijoiden, aikeiden ja aktiviteettien moninaisuudesta joita historiasta löytyy, reduktionismi tulisi vääjäämättä johtamaan huonoon poliittiseen reagointiin globaaleilta hallituksilta ja kansoilta. Sellainen ‘reduktionismi’ on jotain, mikä eri kolmella ensimmäisellä perspektiivillä, tunkeilija, manipulaattori ja auttaja, on vaikeaa selättää. Sitä vastoin tarkkailijaperspektiivi tarjoaa kattavan tulkintaviitekehyksen jolla ymmärtää ET-läsnäolon historiallista kontekstia ja niitä olennaisia piirteitä, joita asianmukaisella poliittisella reaktiolla voisi olla.

ET-läsnäolon pitkä historia kumoaa idean siitä, että sotilaallista puolustusta vaadittaisiin avaruusolentoja vastaan varmistamaan ihmisten itsemääräämisoikeus planeettaan. Avaruusolennoilla on kauan ollut keino salaa vallata planeetta sotilaskonfliktissa jos ne sellaista vain haluaisivat. Se mitä tarkkailijaperspektiivi sanoo, on että salainen dynamiikka, voimat ja vallat ovat työssä, jotka asettavat rajoitteita sille miten avaruusolennot voivat tulla ihmiskunnan asioihin väliin. Tämä antaa suurempaa uskottavuutta idealle siitä, että ihmiskunnan konfliktinratkaisukyky itsensä ja eri ET-rotujen kanssa on jollain tavalla arvokas itsessään tarkkailija-ET:lle ja laajemmalle ET-yhteisölle. Tässä perspektiivissä suurin ihmisresurssi, jotka avaruusolennot halajavat, olisi täten konfliktinratkaisukyky, jonka ihmiskunta on kehittänyt käsittelemään moninaisia yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia ongelmia, jotka muuttuvat pahemmiksi kiristyneen globaalin tilanteen aikaan, mikä seuraa useista tekijöistä: populaation kasvusta, ympäristön tuhoutumisesta, globaalista viestinnästä ja sen vaikutuksesta kulttuuriin; ja/tai vaihtoehtoisesti tulkittuna planeettaa pyyhkivien galaktisten ja kosmisten energioiden vahvistumisesta.

Vaikka idea ihmiskunnan osallistumisesta galaktiseen kokeeseen, joka on suunniteltu tuottamaan ihmisratkaisu glaktiseen ongelmaan, voi vaikuttaa omituiselta kun otetaan huomioon nykyiset poliittiset, taloudelliset ja ympäristölliset vaikeudet jotka globaalilla ihmisyhteisöllä on vastassaan, ei ole kuitenkaan niin ihmeellistä jos jollain näistä olisi potentiaali johtaa globaaliin katastrofiin joka tätä kirjoitettaessa on voitu menestyksellä välttää. Asianmukainen valtioiden vaste täten olisi jatkaa rauhanomaisesti ratkaista konflikteja globaalilla konsensuksella ja omistaa enemmän resursseja sille, että lopetetaan ongelmat kuten köyhyys, ympäristön tuhoutuminen ja sairaudet globaalisti.

Jotta päästäisiin yli potentiaalisista ongelmista, jotka aiheutuvat perspektiivistä joka redusoi ET-läsnäolon yksittäiseksi moraaliseksi ja poliittiseksi viitekehykseksi, tämä tutkielma tukee kattavaa poliittisen linjaamisen viitekehystä, joka ottaa mukaan relevantit aspektit kaikista neljästä avaruusolentojen perspektiivistä. Mitä neljänteen perspektiiviin tulee, se sisällyttää aiemmat perspektiivit kattavaksi viitekehykseksi jolla ymmärtää ET-läsnäoloa, ja voidaan todeta että tämä tarjoaa paljon asianmukaisemman tulkintaviitekehyksen sille miten päättäjät ja kansa voi vastata ET-läsnäoloon.

[113]. Jerry Smith, Haarp: The Ultimate Weapon of the Conspiracy: The Mind-Control Conspiracy Series (Adventures Unlimited Press, 1998).

[114]. Space Preservation Act of 2001 (Introduced in the House), HR 2977 IH, 107th CONGRESS 1st Session, H. R. 2977.

[115] Kts. Greer, ed., Disclosure. Verkossa http://www.disclosureproject.com

Artikkelin julkaissut exopolitics.org