Dulce-raportti:

Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

Raportin kirjoittanut

tri. Michael E. Salla

syyskuun 25. 2003

DrSalla@exopolitics.org

www.exopolitics.org

Tiivistelmä

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.

Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.

Johdanto [1]

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.

Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]

Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.

Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.

Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa

1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:

1. Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
2. Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
3. Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
4. Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
5. Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
6. Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]

Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.

Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]

Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:

26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]

Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]

Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:

Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]

Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:

… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]

Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]

Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.

Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.

Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus

‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”

Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.

Thomas Castello & Dulcen paperit

Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.

Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.

Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:

Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]

Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]

Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]

Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.

Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32] Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:

Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]

Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]

Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:

Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]

Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:

Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]

Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]

Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]

Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:

Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]

Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.

Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]

Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:

Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]

Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.

Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.

Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?

Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45] Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:

Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]

Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.

Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.

Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.

Dulcen sota

Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.

Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:

Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]

Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:

Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]

Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.

Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.

Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:

Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]

‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]

Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:

Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]

Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.

Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.

Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä

Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.

Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.

Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:

Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä. [61]

Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.

Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.

Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.

Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.

Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66] Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.

Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]

Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]

Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.

Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa

Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:

Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]

Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.

Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:

Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]

Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:

Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle. [82]

Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.

SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:

(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan. [84]

Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.

Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.

‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]

Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:

Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina. [95]

Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.

‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.

‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.

Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.

Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]

Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:

Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä

Akronyymit

SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense

CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC

*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.

Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot

Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.

‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.

Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.

Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.

Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.

Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.

Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]

Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.

LOPPUVIITTEET

[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.

[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm

[3] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999); and Christa Tilton, The Bennewitz Papers (Inner Light Publications, 1994). Dulcen tapahtumista kertovia verkkosivuja: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ ja http://groups.yahoo.com/group/Dulce_Base_Investigations

[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm

[5] Osa näistä kuvista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi2.htm

[6] Paul Bennewitz, Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html

[8] Kts. Branton, The Dulce Wars, kpl. 21 & 26. Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ . Bennewitz viittaa äitiin ja poikaan Project Betassa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[9] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’- Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[11] Viittaus verkossa, World of the Strange, http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=138

[12] Bennewitzin raportti Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[13] Bennewitz, Project Beta, esipuhe: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[14] Mooren 1989 ripittäytyminen, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[15] Mooren ripittäytyminen 1989, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[16] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[17] “The Aviary,” Think-aboutit.com, saatavilla verkossa: http://www.think-aboutit.com/ufo/aviary.htm

[18] Tietovuotajailmiöstä, kts. Myron Peretz Glazer & Penina Migdal Glazer, The Whistleblowers: Exposing Corruption in Government and Industry (Basic Books, 1991); ja C. Fred Alford, Whistleblowers: Broken Lives and Organizational Power (Cornell University, 2002). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[19] Ilmiantajien juridisen määritelmän ja heitä koskettavien lakien laajempi käsittely, kts. Stephen M. Kohn, Concepts and Procedures in Whistleblower Law (Quorum Books. Westport, Conn. 2000). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[20] Kopio tästä asetuksesta löytyy osoitteesta http://www.whistleblower.org/article.php?did=92&scid=96

[21] Dulcen papereissa oli mukana videonauhoite: http://www.crowdedskies.com/pages/dulce.htm

[22] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999). Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & myöskin: http://www.thewatcherfiles.com/dulce_book.htm

[23] The Dulce Wars, kpl 21. Saatavilla verkossa http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter21.htm . Katso myös William Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program – New Evidence (Inner Light Publications, 1990). Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[24] Branton, The Dulce Wars.

[25] Keskustelua PI 40:sta ja muista avaruusolentoihin liittyvistä organisaatioista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. Saatavilla verkossa: http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Lisäksi Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[26] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[27] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[29] Castellon haastattelut on julkaistu luvuissa 11 & 27 teoksessa The Dulce Wars, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html ja http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm . Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[30] Kts. Branton, The Dulce Wars, luku 27. Saatavilla verkossa http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[31] Keskustelua sellaisen systeemin kehittymisestä, jossa korporaatiot ovat pääroolissa armeijan alihankkijoina avaruusolentoprojekteissa, kts. Michael Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Press, 2004), kpl 2. Julkaistu myös tutkimuspaperissa #5, www.exopolitics.org

[32] Kts. Branton, Dulce, luku 11, Saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[33] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[34] Keskustelua Yhdysvaltojen sponsoroimista mielenhallintakokeista, kts. Helmut Lammer & Marion Lammer, Milabs: Military Mind Control & Alien Abductions (Illuminet Press, 1999).

[35] Kts. Preston Nichols, Montauk Project: Experiments in Time (Sky Books, 1999); Al Bielek & Brad Steiger, The Philadelphia Experiment and Other UFO Conspiracies (Innerlight Publications, 1991); Stewart Swerdlow, Montauk: The Alien Connection (Expansions Publishing Co. 2002); Wade Gordon, The Brookhaven Connection (Sky Books, 2001). Al Bielekin verkkohaastattelu: http://psychicspy.com/montauk1.html

[36] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[37] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[38] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[39] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[40] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[41] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[42] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[43] Kts. Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html

[44] Phillip Corso, The Day After Roswell (Pocket Books, 1997) 292.

[45] Kts. William Cooper, “Origin, Identity and Purpose of MJ-12,” https://eksopolitiikka.github.io/eksopolitiikka/billy-cooper-mj-12n-alkupera-identiteetti-ja-tarkoitus/ ; Kts. myös Nerudan haastattelu #1, http://www.wingmakers.com ; Boylan antaa seikkaperäisemmän kuvauksen sopimuksen allekirjoittamisesta tekstissä “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954,” http://drboylan.com/basespst2.html

[46] Phil Schneider, MUFON Conference Presentation, 1995, saatavilla verkossa: http://www.ufocoverup-conspiracy.com/20.htm

[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce

[48] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995” Esim. http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[49] “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” saatavilla verkossa: http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[50] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995”, http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[51] Cynthia Drayer, “The Death of Philip Schneider, January 17, 1996,” saatavilla verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Newsletters&op=ViewItems&vid=69 Keskustelua Schneiderin ilmiantajatodistuksesta, kts. “Tribute to Phil Schneider,” saatavilla verkossa: http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[52] Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://drboylan.com/wolfdoc2.html

[53] Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html

[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm

[55] Jim Marrs, Alien Agenda (HarperPaperbacks, 1998) 270-71

[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[57] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[58] UFO-historialle ratkaisevan näytön hankkimisesta, kts. Richard Dolan, UFOs and the National Security State.

[59] Maantieteellisten todisteiden puutteesta, jolla tukea väitettä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, kts. Glen Campbell, “A Field Trip to Dulce, New Mexico,” saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/gi/dynamic/offsite.htm?site=http://www.ufomind.com/area51/list/1997/nov/a04%2D001.shtml . Kts. myös Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[60] Kts. Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program, katkelma löytyy verkosta: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[61] Kts. Branton, Dulce Wars, luku 5, saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/G-HAYAKO.html

[62] Maglev-junien käytöstä maanalaisissa verkostoissa, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivut: http://www.sauderzone.com

[63] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[64] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[65] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[66] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[67] Kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[68] Todisteita siitä, että Schneider olisi murhattu, kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[69] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[70] Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143

[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[72] Yleiskatsaus disinformaation rooliin, kts. senaatin komission raportti, Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[73] Kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html . Myöhemmin samassa haastattelussa Schneider viittaa 1.3 biljoonan kertyvän joka toinen vuosi, mikä luo hämmennystä hänen todellisen estimaattinsa ympärille.

[74] Schneiderin keskustelu liittyen maanalaiseen MagLev-verkostoon, kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html. Kts. myös Branton, Dulce Wars, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html ..

[75] Branton, Dulce, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html

[76] Lista maanalaisista tukikohdista, kts. Richard Sauder, Underground Bases and Tunnels: What Is the Government Trying to Hide? (Adventures Unlimited Press, 1996). Keskustelua MagLev-junista maanalaisissa järjestelmissä, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivu: http://www.sauderzone.com

[77] Catherine Austin Fitts, “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm .

[78] David K. Steensma,. “Agency Wide Financial Statements. The Department of Defence Audit Opinion.” (February 26, 2002) Raportti verkossa: http://www.dodig.osd.mil/Audit/reports/fy02/02-055.pdf

[79] Kelly Patricia O’Meara, “Rumsfeld Inherits Financial Mess,” Insight on the News (Aug. 10, 2001). Saatavilla verkossa: http://www.insightmag.com/main.cfm?include=detail&storyid=139530 . Toinen mediaraportti puuttuvista 1.1 biljoonasta dollarista on Tom Abate, Military waste under fire $1 trillion missing – Bush plan targets Pentagon accounting, San Francisco Chronicle (May 18, 2003. Saatavilla verkossa: http://www.ratical.org/ratville/CAH/DODtrillions.html#p6

[80] Yleiskatsaus luokittelujärjestelmään, kts. Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[81] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[82] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[83] Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[85] Kts. Deputy Secretary of Defense, “Special Access Program Oversight Committee,” Information Bulletin: November 1994. http://www.fas.org/sgp/othergov/sapoc.html . Tiedustelupalveluja valvova elin, kts. Director of Central Intelligence, “Controlled Access Program Oversight Committee,” Directive 3: 29 (June 1995) http://www.fas.org/irp/offdocs/dcid3-29.html .

[86] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.

[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.

[89] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[91] Tämä haarukka arvioitiin artikkelissa Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets – how the US keeps its R&D spending under wraps,” Jane’s, 5/01/2000, verkossa: http://www.janes.com/defence/news/jidr/jidr000105_01_n.shtml

[92] Kelly Patricia O’Meara, “Government Fails Fiscal-Fitness Test,” Insight on the News (April 29, 2002). http://www.insightmag.com/news/246188.html

[93] Kts. Catherine Fitts, “The Missing Money: Why the Citizens of Tennessee Are Working Harder & Getting Less,” http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0207/S00031.htm#a

[94] Kts. Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets;” “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html ; & John Maynard, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[96] “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.

[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[99] Kts. “Disclosure Pattern – 1977,” http://www.presidentialufo.8m.com/disclosure_1977.htm

[100] Kts. Alex Ioshpe, Close Encounters of the Third Kind, http://www.geocities.com/Hollywood/Studio/3469/making_enc.html

[101] Kts. Dorothy Shea, The South African Truth Commission: The Politics of Reconciliation (United States Institute of Peace, 2000)

[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036

Artikkelin julkaissut exopolitics.org