Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

Avaruussuojus — Ahrimanin sota taivaissa

Daniel Liszt ja ilmastonmuokkauksesta kirjoittanut Elana Freeland puhuvat mystisestä ja epämääräisestä salaisesta ohjelmasta massiiviselle ja globaalille valvontajärjestelmälle joka kykenee seuraamaan populaatiota jopa DNA-tasolla! Tämän ohjelman nimi on ”Avaruussuojus” (The Space Fence).

Vaikka Avaruussuojus on erittäin korkean teknologian projekti joka yhdistelee elementtejä HAARPista ja avaruussodankäynnin teknologioista sekä kokonaisesta ohjelmasta jonka tarkoitus on saada aikaan muutoksia ihmisen immuunijärjestelmässä ionisoimalla ilmakehä, siinä on myös psykospirituaalisia osioita jotka kuvastavat korkean tason esoteerista ymmärrystä.

Niinkin aikaisin kuin vuonna 1907 itävaltalainen antroposofi Rudolf Steiner oli visioinut pahaenteisen teknologian hengen tunkeutuvan ihmisen sieluun ja psyykeeseen sen läpikotaisen kulttuurillisen riippuvuuden kautta nousevista tieteellisistä trendeistä jotka ovat yllättävän samannäköisiä modernin keinoälyn kanssa.

Hän nimesi tämän voiman ”Ahrimaniksi” persialaisen mytologian pimeän voiman mukaan, jota vastaan taisteli ihmiskunnan sankari nimeltään Ahura Mazda.

Steiner lopulta perusti henkisen tieteen keskuksen opettamaan antroposofiaa jotta taisteltaisiin tieteellisen materialismin häkellyttävää vaikutusta yhteiskuntaan, joka repii ihmiskunnan irti mystisistä ja kosmis-uskonnollisista juuristaan.

UFOjen läsnäolo maapallon ilmakehässä ja niiden lentäessä taivaillamme on kansallisen turvallisuuden keinojen kiristyessä monitorointi ja kontrolli tilanteesta kiristynyt, samalla kun näiden mystisten alusten läsnäolo pidetään kansalta salassa.

Eräs näistä ohjelmista oli presidentti Reaganin avaruussotaohjelma Strategic Defence Initiative.

Näennäisesti ohjuspuolustusohjelmaksi Venäjää vastaan perustetun ohjelman on huhuttu tehdyn toisesta syystä: puolustamaan planeettaa massiivisen määrän tuntemattomia lentäviä esineitä uhatessa, niiden käyttäytyessä uhkaavasti tai ennakoimattomasti.

Avaruussuojus-ohjelma on pystytetty salaisen avaruusohjelman alle, ja se on täysin toteutettu versio alkuperäisestä, mutta omalla erikoisella lisällään: sitä voidaan käyttää seuraamaan ja luetteloimaan koko planeettaa ja sen fyysistä elämää pallolla jopa DNA-tasolle asti!

 

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Etelänapamantereen ”vartijat” käskivät John Kerryn poistua ja pysymään poissa

Aiemmassa artikkelissa raportoitiin John Kerryn marraskuisesta matkasta Etelänapamantereelle keskustelemaan alueen sulkemisesta ulkopuolisille 35 vuodeksi. Samaan aikaan havaittiin Uudessa Seelannissa 7.8 magnitudin maanjäristys sekä sinivihreä UFOn kaltainen esine, joka ilmaantui Australian ylle useita tunteja maanjäristyksen jälkeen.

Nyt vaikuttaa siltä että John Kerryn visiitti Etelänapamantereelle ei ollut ainoastaan tarkoitettu ”kieltosopimuksen” aikaansaamiseksi, vaan että pääasiallinen tarkoitus John Kerryn visiitille oli saada yhteys olentoihin joita voidaan kutsua Etelänapamantereen ”vartijoiksi”.

Sen jälkeen kun on lukenut Whatdoesitmeanin raportin aiheesta käy selväksi, että sininen valo taivaalla Uuden Seelannin yllä on ilmeisesti näiden ”Etelänapamantereen olentojen” aiheuttama.

Esineen havainnon yhteydessä nähtiin myös ihmisen kasvot, jotka tuntuvat liittyvän näihin olentoihin.

Raportti:

Uskomaton (mutta lähes 90% sensuroitu) ulkomaiden tiedustelupalvelun raportti kiertää Kremlissä, jossa lukee Etelänapamantereiden ”vartijoiden” iskeneen USA:ta vastaan viime viikolla ”luomalla” massiivisen maanjäristyksen sen jälkeen kun Obaman hallitus lähetti ”ilman kutsua tai lupaa” ulkoministeri John Kerryn ottamaan yhteyden näihin olentoihin ”kielletyllä rajalla” joka on ”kaikkien tunnettujen protokollien” kieltämä oltaessa tekemisissä näiden ”olentojen” kanssa.

Tämän raportin mukaan Obaman hallinto, tietäessään että Trumpille uskolliset anti-globalistivoimat olivat varmoja voitostaan, lähettivät John Kerryn Etelänapamantereelle jonne hän saapui marraskuun 11. päivä.

Tiedustelupalvelun analyytikot raportissaan panevat merkille, että Kerryn yritys taivutella ”vartijoita” tulemaan ”tilapäisen” asian väliin oli ”nopeasti/välittömästi” näiden ”olentojen” torjuma, jotka sitten käskivät hänen lähtemään ”kielletyltä rajalta” ja olemaan palaamatta takaisin.

Lähtiessään Etelänapamantereen ”kielletyltä rajalta”, raportti jatkaa, Kerry saapui Uuden Seelannin Christchurchiin marraskuun 12. päivä, jossa hän yöpyi ennen jatkamistaan Wellingtoniin seuraavana päivänä.

Aikaisin aamulla (6.02 paikallista aikaa) marraskuun 13. päivänä, kun Kerry nukkui Christchurchissa, alueelle iski voimakas 7.8 magnitudin maanjäristys  — raportin mukaan se oli ”ennaltanähtävä seuraus” näiden Etelänapamantereen ”vartijoiden” lähettämästä ”varoitusviestistä” siitä ettei kukaan tule heidän ”tehtävän/tutkimuksen” väliin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Etelänapamanner on suljettu ihmisiltä seuraavaksi 35 vuodeksi

John Kerryn reissu Etelänapamantereelle keskustelemaan uudesta valtiosopimuksesta joka kieltää yksityisten alusten matkustamisen Etelänapamantereelle ilman vaikeasti hankittavia lupia tapahtui vähän aikaa sitten marraskuun 7. päivänä 2016. Sopimuksen on tarkoitus olla voimassa 35 vuoden ajan.

Ylläolevan kuvan on julkaissut Wikileaks lokakuun 18. päivänä 2016.

Lisää tähän aikaisemmat Etelänapamantereella sattuneet tapahtumat kun Obama vieraili mantereella maaliskuussa, ja häntä edelsi patriarkka Kirill Venäjältä.

Samaan aikaan kun Obama vieraili eteläisellä navalla, hänen CIA:n johtajansa James Clapper teki salaisen matkan Australiaan, toiseen maahan jolla on suuri kiinnostus Etelänapamantereeseen. Kirill tarjosi omituisen siunauksen Etelänapamantereelle, kutsuen hylättyä maata ”ideaaliksi ihmiskunnalle” koska siellä ei ollut aseita eikä siellä tehdä tieteellisiä kokeita.

Ylläolevan kuvan julkaissut Wikileaks lokakuun 18. päivänä 2016.

Me tiedämme että tämä ei ole totta: monet tiederetket ovat menneet Etelänapamantereelle. Tämän on varmistanut Richard Byrd, joka sanoi alueen muuttuneen tieteen tutkimuskohteeksi heti toisen maailmansodan jälkeen.

Wikileaks julkaisi 23 kuvaa Etelänapamantereesta lokakuun 18. päivänä 2016. MrCati tulee tämän johdosta lopputulemaan, että kaikki nämä vierailut pyrkivät rajoittamaan tutkimuksia Etelänapamantereen menneisyyden salaisuuksista.

Linkki Wikileaks-kuviin: https://wikileaks.org/podesta-emails/emailid/15503

Huhut avaruusolentojen olemassaolosta kiihtyvät Obaman kauden tullessa päätökseensä

Huhuja on liikkellä siitä, että USA:n hallitus tulee paljastamaan avaruusolentojen olemassaolon ennenkuin Obama poistuu Valkoisesta Talosta.

Steve Bassett, joka pyörittää Paradign Research Group:a (PRG), väitti että kaksi päivää entisen ulkoministeri Hillary Clintonin vaalitappiosta häneen on ollut yhteydessä hallituksen sisäpiiriläinen, joka on kertonut korkeimpien tiedustelupalvelun virkamiesten hallinnoivan UFOihin ja avaruusolentoihin liittyvää tietoa, ja että he ovat valmiita paljastamaan tietonsa presidentti Barack Obaman aikana. Näin raportoi express.co.uk.

Ja vaikka tämä vaihtoehto ei ole mahdolinen Clintonille, hän saattaa silti vaikuttaa hallituksen julkistukseen. Yhdessä Obaman kanssa hänellä on valta tehdä historiallinen valinta.

Basset sanoi että paljastusprosessi on aikakriittinen, mutta hän vakuutti uutisten pian kerrottavan tammikuun ensimmäisten viikkojen aikana.

Tämän lisäksi, muutama päivä sitten Steven Greer teki julkisen ilmoituksen ja kertoi siitä että on olemassa viitteitä 6-9 kuukauden ajalta false flag -tapauksesta joka on ennennäkemättömän suuri, ja he varoittavat että tämä saattaa aiheuttaa suuren shokin ihmisissä ympäri maailman, sellaisen jota ei olla koskaan nähty.

Jotta tällaiselta tapaukselta vältyttäisiin, Greer pyytää  tulla uuden presidentin, tulevan CIA:n johtajan, Kremlin ihmisten ja kaikkien muidenkin maailman ihmisten huomioimaksi.

Samalla kun ristiriitaisia raportteja julkaistaan, voimme vain miettiä mitä näyttämön takahuoneessa oikeasti tehdäänkään.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kuinka tieto avaruusolennoista leviää nykyisenä informaatioaikana

Kun SETI otti käyttöön protokollat joilla ilmoitetaan maailmalle että ET on olemassa, ihmiset saivat uutisensa radiosta, TV:stä ja sanomalehdistä. Vuosi oli 1989.  Internet oli vasta pilke USA:n armeijan silmäkulmassa, ARPANET (Advanced Research Projects Agency Network). Facebookin perustaja Mark Zuckerberg oli 5-vuotias. ”Ei ollut mainintaa internetistä tai sosiaalisesta mediasta koska sellaista ei ollut olemassa”, sanoo Leslie Tennen, arizonalainen asianajaja ja SETIn kansainvälisen astronauttiakatemian jäsen. Protokollat edellytävät, että ulkoavaruuden elämänmuodon signaalin löytäjä ilmoittaa kaikille tahoille ”ulkoavaruuden älyn havaitsemista seuraavien toimien periaatejulistuksesta” ennenkuin menee julkisuuteen näiden tietojen kanssa.

”Tämä on suunniteltu niin että kandidaattisignaalia voidaan testata ja se voidaan varmistaa”, Tennen sanoi kansainvälisessä astronauttikongressissa Meksikossa.

Tällaisen ilmoituksen tekemisen etuoikeutus, protokollien mukaan, on varattu löytäjälle. Mutta Twitterin aikana Tennen ei ole enää niin varma säilyisikö luottamuksellisuus.

”On vaikeaa kuvitella löytö joka olisi suurempi vaikutuksiltaan yhteiskuntaan kuin ilmoitus varmistetusta havainnosta ulkoavaruuden älykkäistä olennoista”, Tennen sanoi. ”Henkilö joka ilmoituksen tekee on välittömästi kansainvälinen julkkis, joka ei enää koskaan saa hetkeäkään rauhaa.”

Kuuluisuuden kirot voivat tuoda paineita jollekin julkistaa havainto ennenkuin se on varmistettu. Lisäksi nykyään monet tutkijat ovat mukana  SETIssä, joista suurin osa on sitoutunut noudattamaan protokollia.

Löytäjä saattaa itse asiassa olla joku jonka tietokone on analysoinut dataa SETI@Homen kautta, hajautetun laskentaprojektin jota Berkeleyn yliopisto tukee.

”Riski luvattomalle paljastukselle kasvaa kun yhä useammalla on pääsy tietoon”, Tennen sanoi.

Sosiaalisen median kasvun mukana on aika uudistaa SETIn havainnon jälkeisten toimien protokolla.

Yksi idea on nimittää yksi ainoa informaatiolähde julkiselle tiedolle. ”Me näemme sen solmukohtana informaatiolle, ei minään sensuurilaitoksena”, Tennen sanoi.

”Tottakai tämä olettaa että hallitus ei jää panttaamaan informaatiota. Jos näin tapahtuu, meillä on täysin toisenlainen tilanne ja keskustelu saa aivan toisenlaisen suunnan”.

Alkuperäinen protokolla oli  International Academy of Astronauticsin kehittämä, International Institute of Space Law’n avustuksella. Se esitettiin YK:n avaruuden turvallisten käyttömahdollisuuksien komitealle, joka otti käyttöön doktriinin osana omaa virallista toimintatapaansa, ja se oli kuuden suuren avaruusyhteisön suosittelema, sanoi Paul Shuch, kirjan Searching for Extraterrestrial Intelligence: SETI Past, Present, and Future (The Frontiers Collection) kirjoittaja.

Doktriini päivitettiin vuonna 2010, silti siinä ei edelleenkään ole mainintaa internetistä tai sosiaalisesta mediasta.

Astronomi Dan Werthimer, SETI@Homen perustaja, sanoo uskovansa että protokollan tulisi välttää suosimasta minkään tietyn teknologian käyttöä kandidaattisignaalin havaitsemisessa.

”Nämä sovellukset ja teknologiat muuttuvat niin nopeasti”, Werthimer kirjoitti sähköpostissa.

”Kaikki informaatio kandidaattisignaalista tulee julkistaa heti kun kandidaattisignaali on itsenäisesti varmistettu”, hän lisäsi. ”Tämä informaatio tulisi olla helposti saatavilla tiedeyhteisölle sekä yleisölle kaikissa maissa”.

Astronomi Seth Shostak, vanhempi tiedemies SETIssä, sanoi että jo nyt on ollut useita väitteitä signaaleista ulkoavaruuden olennoilta, joista osa on ”tietämättömien” ihmisten tekemiä.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Presidentin päiväkäsky: Maailmanlopun avaruussäätapahtumat

USA:n presidentti on antanut ”päiväkäskyn” (Executive Order) tulevista ”Apokalyptisista avaruuden sääilmiöistä”.

Päiväkäsky

Koordinoidut ponnistelut valmistella kansakunta avaruuden sääilmiöitä varten

Minulle annettujen perustuslaissa ja Amerikan Yhdysvaltojen laeissa nimettyjen valtuuksien perusteella, jotta valmistelisimme kansakuntaa avaruuden sääilmiöitä varten, täten annetaan käsky:

Kohta 1. Käytännöt. Avaruuden sääilmiöt, auringonpurkausten, korkeaenergisten aurinkohiukkasten ja geomagneettisten häiriöiden muodossa esiintyvät säännöllisesti, joillain on mitattavia vaikutuksia kriittisiin infrastruktuurijärjestelmiin ja teknologioihin, kuten globaaliin paikannusjärjestelmään (GPS), satelliittitoimintoihin ja kommunikaatioon, lentoliikenteeseen ja sähköverkkoihin.

Äärimmäiset avaruuden sääilmiöt — ne jotka voivat merkittävästi vahingoittaa kriittistä infrastruktuuria — saattavat vaurioittaa suuria osia sähköverkosta, joka johtaa kasaantuviin vikoihin jotka saattavat vaikuttaa olennaisiin palveluihin kuten veden tarjontaan, terveydenhuoltoon ja liikenteeseen. Avaruussäällä on potentiaalia samaan aikaan vaikuttaa ja järkyttää terveyttä ja turvallisuutta kokonaisten mantereiden tasolla.

Lue koko päiväkäsky osoitteessa https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2016/10/13/executive-order-coordinating-efforts-prepare-nation-space-weather-events

Ehkä ”avaruussäää” kuulostaa paremmalta kuin ”lähestyvät kappaleet”?

Osuuko maapallolle pian asteroideja tai meteoreja vai liittyykö tämä jotenkin Nibirun järjestelmään?

Vai ehkä tällä päiväkäskyllä ei ole mitään tekemistä äärimmäisten avaruuden sääilmiöiden kanssa, vaan se onkin peite sille että valmistellaan ihmisiä tulevaan avaruusolioiden paljastumiseen?

USA:n ja Venäjän väliset suhteet ovat kiristyneet viime aikoina. Sen sijaan että odotettaisiin avaruuden sään olevan äärimmäistä, voimme vain kuvitella osuuko maapallolle EMP tai jotain muita avaruudesta tulevia iskuja mikäli tilanne eskaloituu.

On selkeää että hallitus valmistautuu johonkin suureen, mutta he eivät kerro mihin.

Ottivatko hakkerit Podestan kohteekseen avaruusolentotietojen takia?

Uutismedia ja Hillary Clintonin kampanja yrittävät kytkeä Wikileaksin levittämät hakkeroidut tiedostot Venäjän hallitukseen.

Mutta joutuiko John Podesta hakkerien kohteeksi todellisuudessa sen takia mitä hän tietää avaruusolennoista?

Hakkerien graalin malja päästä käsiksi USA:n hallituksen salaisiin tietoihin oli dramatisoitu ”Salaiset kansiot” TV-sarjassa.

Podesta oli ja on TV-sarjan fani ja täyden avaruusolento- ja UFO-paljastuksen kannalla.

Podesta on puskenut ”täyttä paljastusta” hallituksen UFO-tiedoista hänen ollessaan presidenttien Bill Clinton ja Barack Obama palveluksessa, sekä nyt myös rouva Clintonin kampanjapäällikkönä.

Hillary Clinton syyttää väärää tahoa hakkeroinnista. Venäläiset hakkerit eivät ole syypää vaan ne jotka etsivät tietoja avaruusolennoista.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Miksi ensimmäinen ihminen kuussa ei tullut Venäjältä?

Ehkä kaikkein tunnetuin 1900-luvun rauhanaikainen taistelu USA:n ja Neuvostoliiton välillä sekä teknologisesti että ideologisesti oli matka kuuhun.

Vaikka USA voitti kilvan kuuhun, jos olisit lyönyt vetoa 1950- ja 1960-luvulla, olisit todennäköisesti veikannut Neuvostoliittoa.

Miksi ensimmäinen kuussa käynyt ihminen ei tullut Venäjältä?

Aikana jolloin venäläiset johtivat avaruuskisaa, he olivat jo aloittaneet Sputnikin laukaisemisen, sitten he laukaisivat useita luotaimia kuuhun, mukaanlukien vuoden 1959 luotaimen joka kiersi kuuta ja otti kuvia pimeältä puolelta, ja sitten vuonna 1961 he saivat ensimmäisen ihmisen avaruuteen.

https://www.youtube.com/watch?v=592qeCgxCko

 

Kun Kennedy lausui kuuluisat sanat ”We choose to go to the moon” puheessaan vuonna 1962 saadakseen kansan tuen taakseen, Nikita Hruštšovin vastaus oli hiljaisuus, ei myöntäminen eikä kieltäminen sen suhteen että he olivat suunnitelleet miehitettyä kuulentoa.

Mutta siihen aikaan Hruštšov ei ollut kiinnostunut kilpailemaan USA:n kanssa kuusta. Häntä kiinnosti enemmän ICBM:t eli mannertenväliset ohjukset.

Mutta oli myös muita jotka olivat suunnitelleet miehitettyä kuulentoa jo pitkään. Näihin kuului mies jonka nimi on valtionsalaisuus ja joka on kaikkein voimakkain mies Kremlin ulkopuolella mitä avaruuteen tulee.

Hänen nimensä on Sergei Pavlovits Korolev, kaikkein korkeimpien tiedemiesten piireissä hänet tunnettiin ”pääsuunnittelijana” tai hänen nimensä alkukirjaimilla SP, koska neuvostojohto pelkäsi että länsivoimat lähettäisivät agenttinsa salamurhaamaan hänet.

Korolev oli mies joka oli monien neuvostomenestysten takana avaruusteollisuudessa. Hän oli OKB-1 -designviraston johtaja, hän oli vastuussa Sputnikista ja miehitetyistä lennoista avaruuteen, myös Juri Gagarinin tehtävistä. Hänen auktoriteettinsa levittäytyi lähes kaikkeen mikä liittyi avaruuteen, hänen designryhmänsä työskenteli myös Marsiin ja Venukselle lähetettyjen luotaimien parissa sekä viestintä-, vakoilu- ja sääsatelliittien parissa.

Korolevilla oli suuri määrä valtaa avaruusohjelmassa. Kyseessä oli lähes yhden miehen versio NASAsta joka käsitteli aihepiirejä jotka USA:ssa olivat useiden avaruus- ja ilmailuyritysten sekä lentokeskusten vastuulla.

Mutta edes niinkään paljon valtaa ja yhteyksiä kuin mitä Korolevilla oli ei saanut kaikkea menemään niin kuin piti. Hänen piti jatkuvasti taistella kilpailevia suunnittelijoita ja -ryhmiä vastaan. Vaikka Korolev halusi kuutehtävät itselleen, vuonna 1960 tehtävä annettiin hänen kilpailijalleen, Vladimir Chelomeille johtuen Hruštšovin holhouksesta, mutta hänen kokemattomuutensa merkitsi sitä että prosessi oli hidas.

Apollon ja muiden edistys toisaalta huolestutti pääsuunnittelijoita ja tämän seurauksena sekä suunnitteluvirastojen taistelun takia oli useita päällekkäisiä suunnitelmia kuulennoille. Eräänä hetkenä oli 30 erilaista suunnitelmaa laukaisualustalle ja avaruusalukselle.

Vuonna 1964  Hruštšovin vallan hiipuessa Koroleville annettiin vapaat kädet hallita kuulentoja ja hän puski läpi suunnitelmansa ennen Chelomeita ja päätös kilpailla kuusta annettiin. Tarkoitusena oli laskeutua kuuhun vuonna 1967 lokakuun vallankumouksen 50. vuosipäivänä ja päästä sinne ennen amerikkalaisia.

Tästä aiheutui pulmia Koroleville. Jotta 95 tonnin lasti saataisiin ilmaan, tähän tarvittiin valtavan suuri raketti. Tämä uusi raketti olisi nimeltään N1, ja sen oli tarkoitus olla vähintään yhtä suuri kuin amerikkalaisten Saturn 5

ja se vaatisi tehokkaat ja suuret koneet, samanlaiset kuin F1-raketit olivat Saturnissa.

Valentin Glushko oli johtava rakettitieteilijä ja OKB-456 -viraston johtaja, jolla oli lähes monopoli rakettisuunnitteluun ja tuotantoon. Hän erikoistui tekemään koneita jotka käyttivät hypergolisia polttoaineita.

Nämä koostuivat polttoaineesta ja hapettajasta, jotka sekoittuessaan spontaanisti syttyivät kun ne tulivat toistensa kanssa kosketuksiin. Korolev ajatteli näiden olevan liian vaarallisia miehitettyjä lentoja varten johtuen erittäin toksisista ja korrosiivisista kemikaaleista joista polttoaineet koostuivat.

Glushko sanoi ettei ollut mahdollista luoda suunnitelmaa uudelle suurelle koneelle joka käyttäisi kryogeenista nestemäistä happea ja kerosiinia niin että se saataisiin valmiiksi rajatuilla resursseilla. Hän myös siteerasi sitä että tuohon aikaan amerikkalaiset olivat työskennelleet kryogeenisten Saturn 5 -rakettien parissa eivätkä he siltikään olleet saaneet niitä toimimaan luotettavasti…

Wikileaks-vuodossa puhutaan UFO-paljastuksesta ja nollapiste-energiasta

Wikileaksin viimeisimmässä sähköpostivuodossa John Podesta on saanut postia entiseltä NASAn astronautilta Edgar Mitchellilta. Mitchell halusi pitää kokouksen jossa keskustellaan virallisesti UFO-paljastuksesta ja nollapiste-energiasta (tuttavallisemmin ”vapaa energia”).

Vaikka Wikileaks ei olekaan vielä ottanut kantaa sähköpostin sisältöön, nämä kaksi allaolevaa viestiä löytyvät Wikileaksin nettisivuilta.

Ensimmäisessä sähköpostissa  Mitchell kirjoitti Podestalle:

On tärkeää että me sovimme päivämäärästä tavataksemme ja keskustellaksemme UFO-paljastuksesta ja nollapiste-energiasta, heti ensimmäisenä vapaana hetkenäsi lähtösi jälkeen.

Mitchell sitten mainitsee Vatikaanin olevan tietoinen avaruusolennoista (ETI, extraterrestrial intelligence):

Katolinen kollegani Terri Mansfield tulee olemaan myös paikalla, ja hän kertoo meille Vatikaanin ETI-tiedoista.

Toisessa sähköpostissa entinen NASAn astronautti kirjoitti Podestalle:

Muistathan, että väkivallattomat ETIt viereisestä universumista auttavat meitä tuomaan nollapiste-energian maapallolle. He eivät suvaitse sotilasväkivaltaa missään muodossa maapallolla tai avaruudessa.

Tässä kohtaa ei ole löydetty yhtäkään sähköpostia viimeisimmästä vuodosta joka kertoisi Podestan vastauksesta Mitchellille. Kuitenkin Wikileaks on tehnyt selväksi, että he ovat julkaisseet vasta 1% Podestan tiedoista, ja loput julkaistaan vaalien aikaan.

Voisivatko vastaukset tai jopa yksityiskohtaisemmat tiedot ET/UFO-paljastuksesta olla luvassa? Pian se selviää.

Niille jotka ovat skeptisiä avaruusolentojen tai ”vapaan energian järjestelmien” olemassaolosta, mieti seuraavaa kahta lainausta tohtori Brian O’Learylta, joka on Ph.D, tiedemies, kirjailija, Princeton/Cornellin fysiikan professori ja entinen NASAn astronautti:

ufo-nasa-dr-brian-o-leary

Toinen lainaus tri O’Learylta:

”Jos uudet energiateknologiat vapautettaisiin maailmanlaajuisesti, muutos olisi perustavaa laatua, se vaikuttaisi kaikkiin, se olisi tarjolla kaikille. Nämä teknologiat ovat kaikkein tärkein asia joka on tapahtunut maailman historiassa.”

Lisäksi vain pari päivää sitten  RT.com uutisoi, että Irakin liikenneministeri väittää ”muinaisten avaruusolentojen” rakentaneen maapallon ensimmäisen lentokentän 7000 vuotta sitten Lähi-Itään — ja käyttäneen sitä planeettainvälisiin tehtäviin.

On selvää että jonkin sortin viralliselle julkilausumalle on liikemäärämomenttia hallituksien ja armeijoiden järjestöjen taholla.

Näiden kahden sähköpostin vaikutukset ovat tärkimpiä, ja useita erilaisia skenaarioita voi tapahtua tästä eteenpäin. Tämä aihe on pian maailman puhutuin.

Mahdollisesti paras tapa tämän asian tunnetuksi tekemiseksi on vaatia totuutta, mikä tahansa se sitten onkaan, avaruusolennoista ja vapaan energian teknologioista.

Ehkäpä tarpeeksi monen ihmisen pyytäessä tietoja sähköpostilla tästä aiheesta Wikileaksilta ja Julian Assangelta Twitterissa me saamme vastauksen. Tai mahdollisesti  kysymys tuodaan Hillary Clintonin eteen suoran televisioväittelyn aikana.

Muistammehan että John Podesta twiittasi helmikuussa 2015:

john-pod

Yksi asia on varmaa, maailma ei odota ainoastaan Wikileaksia, vaan myös Podestaa ja Clintonin kampanjaa vastaamaan näihin kahteen vuodettuun sähköpostiin.

Artikkelin julkaissut The Mind Unleashed:

http://themindunleashed.com/2016/10/wikileaks-podesta-email-leak-mentions-e-t-disclosure-and-zero-point-energy.html

Avaruusolennot rakensivat ensimmäisen lentokentän Irakiin

Irakin liikenneministeri Kazem Finjan väittää ”muinaisten avaruusolentojen” rakentaneen maapallon ensimmäisen lentokentän 7000 vuotta sitten Lähi-Idässä — ja käyttäneen sitä planeettainväliseen matkailuun.

Erään lehdistötilaisuuden aikana mies lähti asiassaan hieman sivuraiteille kun hän julisti oikean elämän lentokentän Dhi Qarissa, eteläisessä Irakissa, avatuksi, ja Finjan ehdotti että avaruusaluksia on lennelty samalla alueella 5000 eKr, ja nämä alukset ovat löytäneet sekä Pluton että mystisen Nibirun.

Sumerilaiset asuivat alueella missä Mesopotamia oli, ja Finjanin mukaan heitä auttoi vierailevat avaruusolennot avaruusaseman kehittämisessä. ”Ensimmäinen lentokenttä tälle planeetalle oli tällä paikalla. Se rakennettiin 5000 vuotta ennen Kristuksen syntymää”, Finjan kertoi hämmentyineille journalisteille RT:n mukaan.

Finjan: ”Kutsun kaikki minua epäilevät lukemaan suuren sumerilaisen historioitsijan Zecharia Sitchinin kirjan, tai Samuel Kramerin kirjoja joista erään nimi on History Begins at Sumer, joka kertoo ensimmäisestä planeetallemme rakennetusta lentokentästä, ja se on  el Naciriassa,” hän jatkoi.

 

Allaoleva video: Irakin liikenneministeri Kazem Finjan lehdistötilaisuudessa.

Oikealla oleva kaveri näyttää erittäin epämukavalta kun Irakin ministeri mainitsee ”muinaisten avaruusolentojen” rakentaneen ensimmäisen lentokentän 7000 vuotta sitten.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot