Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

Michael Salla: Todistusaineistoa salaisista avaruusohjelmista

Eksopolitiikan pioneeri, avaruusolentojen läsnäolon tieteellinen tutkija tohtori Michael Salla esitti lisää todistusaineistoa salaisesta avaruusohjelmasta ja avaruusolentojen tukikohdista aurinkokunnassamme.

Vaikka avaruusolennot ja eri hallitukset ovatkin solmineet sopimuksia entisaikaan, tämä on johtanut ongelmalliseen salailuun ja abduktioihin, ja kansalaiset on jätetty pimentoon salaisista neuvotteluista.

Hän uskoo, että 19 eri avaruusolentosivilisaatiota on ollut mukana maapallon kehityksessä, ja monet näistä näyttävät enemmän ihmisiltä kuin ”harmaat” jotka yleensä liitetään avaruusolentojen ideaan.

Monet näistä ryhmistä ovat yrittäneet sivuuttaa hallitusneuvottelut ja päästä yhteyteen suoraa ihmisten kanssa, ja tämäntyyppinen toiminta on jatkunut pitkän aikaa 1950-luvulta asti.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Edward Snowden vahvistaa pimeiden projektien olemassaolon

Vuonna 2001, osana tohtori Steven Greerin Disclosure-projektia, kersantti Clifford Stone paljasti sen mitä hän tiesi niinkutsutuista tunnustamattomista Special Access -ohjelmista (uSAP) USA:n hallituksen toteuttamina.

Tällaisia ohjelmia kutsutaan usein pimeiksi projekteiksi ja ne ovat erittäin salaisia luonteeltaan.

uSAPien sanotaan olevan erittäin lokeroituja ja jopa ne joilla on korkea turvallisuusluokitus eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon projektissa. Nämä uSAP:t ovat myös siirretty sivuun kaikelta valvonnalta sekä budjeteista ja kirjanpidosta.

USA:n kongressi ja presidentti eivät pääse käsiksi tähän informaatioon sillä heillä ei ole tarpeeksi korkeaa turvallisuusluokitusta, eikä heillä myöskään ole ”tarvetta tietää”.

Vuonna 1997 USA:n senaatti raportissaan kuvasi näitä väitettyjä tunnustamattomia Special Access -ohjelmia ”niin tulenaroiksi, että niitä ei koske tavalliset raportointivaatimukset kongressille”.

Sitten vuonna 2013 NSA:n sisäpiiriläinen Edward Snowden vuosi korkean tahon hallituksen edustajien dokumentit jotka todistivat että tällaisia uSAP-projekteja todellakin on olemassa. Washington Postin mukaan dokumentit paljastivat kuinka 52.6 miljardia dollaria siirrettiin tällaisiin projekteihin fiskaalisen vuoden 2013 aikana.

Vaikka pimeiden projektien dokumentit viittaisivatkin siihen, että miljardeja dollareita käytetään näihin salaisiin operaatioihin joka vuosi, toiset sanovat että luku on paljon lähempänä biljoonia dollareita.

Suurin osa rahoituksesta väitetään olevan poissakirjanpidosta ja se menee projekteihin jotka virallisesti eivät ole olemassa.

Kanadan entisen puolustusministerin Paul Hellyerin mukaan:

”On ironista, että USA aloittaisi tuhoisan sodan, heidän väittäessään sen olevan massatuhoaseiden etsimistä kun kaikkein huolestuttavin kehitys tapahtuu heidän omalla takapihallaan. On ironista, että USA taistelisi hirviömäisen kalliissa sodassa tuodakseen demokratian näihin maihin, kun biljoonat, ja todellakin puhun tuhansista biljoonista dollareista, on kulutettu projekteihin joista sekä kongressi ja ylipäällikkö ei tiedä mitään.”

Vuonna 2001 puolustusministeri Donald Rumsfeld todisti komitean edessä:

”Puolustusministeriön rahoitusjärjestelmät ovat niin solmussa että emme kykene näyttämään toteen, että 2.6 biljoonan dollarin edestä varoja olisi olemassa.”

Tähän päivään saakka Washington Post on julkaissut kymmenesosan 178 sivusta dokumentteja jotka liittyivät uSAP-ohjelmiin.

He väittivät, että USA:n viranomaiset joihin otettiin yhteyttä ennen uutisen julkaisua olivat ilmaisseet huolensa ”riskistä tiedustelulähteille ja -metodeille”.

 

katso myös:




Artikkelin julkaissut UFO Mania.

Tarina UFO-paljastuksen taustalla

Tässä esityksessä tohtori Steven Greer menee syvemmälle shokeeraaviin yksityiskohtiin UFO-paljastuksessa ja The Disclosure Projectissa (entinen Project Starlight) näyttämön takahuoneesta. Tohtori Greer julkisesti kertoo tietoja joista ei ole aiemmin puhunut. Näihin kuuluu mm. korkean tason ihmisten nimiä joiden kanssa hän on keskustellut, henkilökohtaisia tarinoita, ja yksityiskohtia näiden keskustelujen aihepiireistä.

Eliitti haluaa karata avaruusaluksilla

Venäläinen miljardööri Juri Milner ja brittiläinen astrofyysikko Stephen Hawking ovat ilmoittaneet 100 miljoonan USdollarin investoinnista maapallon ulkopuolisen elämän tutkimukseen USA:ssa sijaitsevassa SETI-tutkimusohjelman piirissä, he tulevat viettämään seuraavat 10 vuotta laajentaen tutkimuksen koskemaan älyä syvällä kosmoksessa samaan aikaan kun NASAn astronomit metsästävät toista maapallon kaltaista planeettaa, jonka kaltainen ehdokas on löydetty. Tämän nimi on Kepler 452b, planeetta joka on 1400 valovuoden päässä, ja se on saanut nimensä sen havainneesta Kepler-avaruusteleskoopista.

Tämä on loistavaa työtä astronomeilta jotka löysivät Kepler 452b:n, ja on todella uskomatonta että venäläinen miljardööri sijoittaa 100 miljoonaa elämän etsimiseen ulkoavaruudesta.

Yhteys avaruusolentoihin on ollut olemassa jo kauan aikaa monilla eri tavoin.

NASA kaikkine avaruussatellitteineen etsimässä planeettoja saattaa jopa onnistua siinä, mutta he eivät voi löytää tai saada kiinni UFOja tai muita avaruusanomalioita jotka ovat todisteita älykkäästä elämästä, samaan aikaan kun massiiviset avaruusalukset ilmaantuvat harva se päivä satelliittikuviin, esimerkiksi SOHOn ottamiin kuviin.

Tietääkö NASA näistä aluksista?

Tottakai he tietävät ja tottakai heillä on tuhansia valokuvia UFOista avaruussatelliittiensa ottamina, mutta ne pidetään visusti piilossa kansalta.

Koko tarina elämän etsimisestä maapallon ulkopuolelta toisista aurinkokunnista ja NASAn tämänhetkinen avaruusohjelma ei ole muuta kuin todella kallista propagandaa jolla pidetään ihmiset poissa todellisista salaisista avaruusohjelmista.

Heillä on ihmisten rakentamia UFOja, heillä on salainen avaruuslaivasto ja heillä on tukikohtia kuussa ja Marsissa.

Wright Pattersonin  julkaistuista dokumenteista voidaan päätellä, että he ovat aloittaneet ydinteknologian käyttämisen moottoreissa jo vuonna 1956.

Vuoden 1959 haastattelussa Lockheedin vanhempi tiedemies Boyd Bushman sanoi että teknisistä piirrustuksista voidaan nähdä toimiva ydinkäyttöinen lentävä lautanen.

Samana vuonna, 1959, he esittelivät salaisen project Horizonin rakentaakseen tukikohtia Marsiin.

Ja noin 10 vuotta sitten englantilainen Gary McKinnon onnistui hakkeroimaan NASAn tietokoneet ja löytämään koodinimen ”Solar Warden”.

Koodinimi ‘Solar Warden’ tarkoittaa salaista avaruuslaivastoa, joka vuonna 2005 sisälsi kahdeksan tähtienväliseen matkailuun kykenevää avaruusalusta jotka ovat kahden jalkapallokentän kokoisia kumpikin, sekä 43 pienempää tähtienvälistä alusta jotka suojelevat emoaluksia.

On sanottu, että Bilderberg-ryhmä omistaa avaruusalukset ja tukikohdat kuussa ja Marsissa ovat näiden alusten ylläpitämiä.

Vuodesta 1964 eteenpäin tukikohdat Marsissa ovat olleet amerikkalaisen ja venäläisen yhteistyön tulosta, Bilderberg-ryhmän ollessa läheisesti mukana.

Lisäksi Captain Kayen todistus kertoo, että Marsissa on olemassa ihmisyhdyskunta, joka asuu kraaterin sisässä. Tämä ryhmä toimii tukikohtana Mars Colony Corporationille. Captain Kayen mukaan Marsissa on mahdollista hengittää ja lämpötilaa pidetään joskus jopa kuumana.

Yksi avaruuslaivaston tehtävistä on tarjota olemassaolevalle Mars-siirtokunnalle tukea. Eliitti tietää siitä, että tietyistä syistä, mahdollisesti hetkellisesti, maapallo ei ole paikka jossa he haluaisivat hengailla. Kaikki ennusteet viittaisivat vaikeisiin aikoihin maapallolla.

Taloudelliset järjestelmät tulevat romahtamaan ja ydinsodan uhka on olemassaoleva. Tämän lisäksi lähestyvä Nibiru-planeetta tuo omat kommervenkkinsä mukanaan. Vaikka eliitillä onkin avaruuslaivastonsa, jota he tottakai haluavat itse käyttää pelastumiseen, ihmisille syötetään tarinoita siitä että he ovat löytäneet maapallonkaltaisia planeettoja ja että he etsivät elämää kaukaisissa aurinkokunnissa.

Kiitos Niburu.co

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Hangar 18: hallituksen salainen UFO-tutkimuslaitos

Wright Pattersonin ilmatukikohdalla on pitkä UFO-historia, jopa avaruusolentojen vierailujen suhteen. Tässä on mielenkiintoinen video Wright Pattersonin Hangar 18:sta.

Mitä tapahtuu kun UFO törmää maahan? Jotkut asiantuntijat väittävät, että UFOjen romut ja jopa pilotit kuljetetaan huippusalaiseen tutkimuslaitokseen Ohion Daytoniin, nimeltään ”Hangar 18”.

Salatut mutta sittemmin julkistetut hallituksen dokumentit tarjoavat todistusaineistoa siitä kun ”levy” kuuluisasta Roswellin tapauksesta on siirretty Wright Pattersoniin, muiden tapausten ohella. Videolla UFO-tutkijat, entiset tukikohdassa työskennelleet ihmiset ja muut korkean tahon todistajat kertovat tukikohdan toiminnasta.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

ECETI – Valistunut kontakti avaruusolentojen kanssa

Australian ECETI-ryhmän jäsenet Peter Slattery ja Solreta Antaria ovat tehneet dokkarin nimeltä “The Eceti Ranch with James Gilliland”, jolla nähdään James Gilliland sekä maailmankuulu UFO-havaintopaikka Ranch aivan uudessa valossa. Videolla esitellään viimeisintä videokuvaa Ranchilta, ei ainoastaan Jamesin kuvaamana, mutta myös Peten kuvaamana kun hän vierailee Ranchilla.

Videolla kerrotaan viimeisimpiä tietoja olennoista Ranchilla vierailevat, ja puhutaanpa myös ihmiskunnasta yleensä sekä siitä muutoksesta jota olemme läpikäymässä tällä hetkellä.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Täydellinen UFO-paljastus on vaatimus ihmiskunnan selviytymiselle

Tällä videolla Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer valoittaa maapalloa suuresta vaarasta: ”Meillä on vain muutama kuukausi”, hän sanoo.

Tämä viesti, alunperin nimeltään ”täysi UFO-paljastus”, on Hellyerin kommunikaatio maailmalle avaruusolentojen ruumiista jotka löydettiin Roswellista, sekä amerikkalaisten hallitusten suuresta halusta saada avaruusolentojen teknologiaa käyttöönsä.

”Ongelmamme eivät ole luonnollisia, ne ovat pienen, erittäin rikkaan eliittiryhmän aikaansaamia. He ovat armottoman ahneita voimalle joka on pitänyt kansakunnan täydessä pimennossa.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Avaruusolennot eivät ota yhteyttä koska emme ole tarpeeksi älykkäitä

Seuraavalla kahdella videolla Sky News haastattelee entistä armeijan UFO-tutkijaa Nick Popea UFO-ilmiöstä sekä MSNBC:n juontaja Chris Hayes ja astrofyysikko Neil DeGrasse keskustelevat avaruusolennoista. DeGrasse sanoo, että avaruusolentojen määritelmä älykkyydestä saattaa olla huomattavan paljon erilainen verrattuna omaamme.

DeGrasse kertoi MSNBC:n juontajalle Hayesille: ”Suuri pelkoni on, että avaruusolennot ovat vierailleet luonamme, mutta ne päättivät olla ottamatta kontaktia sen perusteella, että maapallolla ei ole älykästä elämää”.

”On röyhkeää ihmisten taholta käyttäytyä kuin he olisivat älyn lähettiläitä, sillä on mahdollista että paljon maapalloa vanhemmat planeetat lähettävät meille viestejä jo tällä hetkellä sellaisessa muodossa joka on niille tavallista, vaikka tämä on meille nykystandardien mukaan käsittämätöntä.”

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Viisi alienrotua joiden kanssa ihmiset ovat olleet kanssakäymisissä

Uskotko maapallon ulkopuoliseen älyyn? Entäpä ideaan että ne eivät ainoastaan ole olemassa, vaan että ne ovat yhteydessä maapallon ihmisten kanssa tällä hetkellä? Kaikki todistusaineisto viittaisi siihen että tämä todellakin pitää paikkansa, eikä se varmasti ole kauhean kaukaa haettua. Tämä artikkeli esittelee nämä rodut, joiden kanssa ihmiset ovat olleet kanssakäymisessä.

Ihmiset ovat jo löytäneet 2000 eksoplaneettaa universumistamme, joista yli 500 on löydetty pelkästään tänä vuonna. Nämä planeetat ovat mahdollisesti sopivia elämälle ja niissä on oikeat olosuhteet elämän ylläpitoon: happi, hiilivedyt ja vesi.

Avaruustutkimus on johtanut meidät tajuamaan että on varsin todennäköistä, että universumi on täynnä elämää, erityisesti kun ottaa huomioon että universumissa on olettettavasti 100 miljardia galaksia. Jotkut ihmiset pitävät mahdottomana sitä, että avaruudessa voisi olla elämää, ja tuplasti epäilevät sitä ne voisivat matkata valon nopeudella meitä tapaamaan. Mutta mieti tätä:

Maapallomme on vain 4 miljardia vuotta vanha universumissa, joka on 14 miljardia vuotta vanha. Mikä eliölaji voi oppia, luoda ja tehdä silloin kun se on 2 tai 3 miljardia vuotta meitä kehityksessä edellä?

Todistettu kontakti

Ihmiset, jotka toimivat kanavoijina, ovat puskeneet valtavirran konsensusta vastaan jo vuosia, jakaen tietoa jonka he ovat saaneet suorasta yhteydestä avaruusolentojen kanssa. Abduktoidut, sotilashenkilöstö, sisäpiiriläiset ja jopa kunnioitettavat tiedemiehet ovat läpeensä koeteltuja erilaisten neurologien, hypnotistien, psykologien ja muiden ristikuulustelussa, ja tämä todistaa kiistämättömästi että näillä ihmisillä on ollut kontakti avaruusolentoihin, joista osan raportoidaan olevan positiivisia, toisten taas negatiivisia.

Jos tämä tulee sinulle uutisena, entinen Kanadan puolustusministeri Paul Hellyer antaa täyslaidallisen parlamentissa, paljastaen UFO-salailutarinat ja avaruusolentojen kanssa käydyt yhteydenpidot. Hän selittää täydelle salille hallituksen virkamiehiä että on olemassa yli 80 lajia avaruusolentoja joista meillä on jotain tietoa ja erityisesti neljä niistä on ollut meihin suoraan yhteydessä:

On arvioitu, että kaikki niistä joiden kanssa olemme ollut yhteydessä tähän asti ovat hyvätahtoisia ja haluavat auttaa meitä. Jotkut näistä olennoista saattavat näyttää omituisilta tai epäluonnollisilta meidän silmiimme, ja se johtuu siitä että on vaikeaa täysin ymmärtää niiden tietoisuuden luonnetta, älyä ja sitä tapaa jolla ne ovat yhteydessä todellisuuteen.

Puhumattakaan siitä, että pelkästään niiden olemassaolo puskee ymmärtämystämme universumista ja meidän paikastamme siinä niin dramaattisesti että on erittäin luonnollista hylätä kaikki se mikä ei ole tuttua tai mikä on meille todella haasteellista. Tämä on varsin ristiriitaista informaatiota, mutta maailma tarvitsee sitä tällä hetkellä.

Aika on kypsä interaktiolle näiden olentojen kanssa, jotta voitaisiin luoda uusi suhde niihin ja avata kommunikaatiokanavat sinne suuntaan. Se on todella meidän kohtalomme lajina, ja se kuuluu orgaanisena osana älylliseksi ja rakastavaksi planeetaksi kasvamiseen.

Pitemmittä puheitta, tässä on viisi avaruusolentorotua joiden kanssa maapallo on ollut yhteydessä.

1) Essassanit

Essassanit ovat teknisesti ottaen Harmaiden avaruusolentojen ja ihmisten hybridi. Ennen muinoin rotu nimeltä Harmaat saapuivat maapallolle. Raporttien mukaan nämä Harmaat olivat mutatoituneet geneettisesti siihen pisteeseen, että ne eivät kyenneet enää lisääntymään. Ne pystyivät vain selviytymään kloonaamalla.

Me olemme suostuneet oman geeniperimämme jakamiseen niiden kanssa niin, että me voisimme muuttaa historian ja tulevaisuuden kulkua. Suurin osa abduktiotapauksista liittyy geneettiseen muokkaukseen, ja se on ollut äärimmäisen hämmentävää ihmisille. Jollain tasolla me olemme kuitenkin suostuneet tähän yhteistoimintaan.

Siitä lähtien kokonainen uusi rotu olentoja on luotu, joka on valmiiksi paljon meitä edistyneempi, ja niille annettiin valmis planeetta asuttavaksi joka on sallinut niiden kehittyä ja kasvaa nopeasti, ilman että ne ovat koskaan olleet niin primitiivisiä kuin meidän matkamme maapallolla.

Ne ovat tavallaan meidän suoria sukulaisiamme, ja ne ovat täällä auttamassa ja tukemassa meitä omassa evoluutiossamme. Ne auttavat meitä pysymään kurssilla kohti kaikkein mieluisinta todellisuutta jonka me voisimme luoda, sellaista jossa vallitsee rauha ja harmonia. Essassanit ovat todella hyväntahtoinen ja rakastava rotu. Niillä on läheinen suhde omaan korkeampaan itseensä, ne ovat äärimmäisen leikkisiä ja rakastavat heijastaa takaisin meidän omaa valtavaa halua tuntea oma itsemme paremmin.

Essassanit ovat avaruusolentokontaktin lähettiläitä, ja saatat ehkä olla tutustunutkin tunnetuimpaan Essassani-rodun edustajaan, Bashariin, jota kanavoi Darryl Anka.

2) Yahyelit (eli Shalanayat)

Yahyelit ovat kaunis ja siro hybridirotu . Niiden sanotaan säteilevän puhtaan kultaista aurinkoenergiaa, ja ne ovat lähimpiä sukulaisiamme tähdissä.

Ne tulevat olemaan ensimmäinen rotu jonka kanssa ihmiset tulevat olemaan avoimessa yhteydessä lähitulevaisuudessa. Ne ovat noin meidän pituisia, ja niillä tuntuu olevan enkelinkaltaisen animehahmon piirteet, joista monet näyttävät varsin monikulttuurisilta. Ne ovat käsittämättömän kauniita, lempeitä, älykkäitä, sydämellisiä ja huomaavaisia.

Niillä on terve suhde teknologiaan ja ne ovat täällä auttamassa meitä kehittymään. Myös ne ovat kehittyneet primitiivisistä ajoista, ja ne ovat paljon meitä edellä kehityksessä tällä hetkellä. On sanottu, että monet meidän nykyisistä sosiaalisen median alustoista on niiden meille antamaa teknologiaa.

3) Siriuslaiset Hybridit

Nämä hyper-tietoiset olennot ovat erittäin kehittyneitä, ja tietojen mukaan niillä on ollut useita kontakteja meidän kanssamme alusta alkaen. Niiden sanotaan olevan Isärotu, joka auttoi luomaan ihmiset geneettisesti. Monet muinaiset profetiat ja henkiset tekstit sanovat avaruusolentojen olleen mukana luomassa ihmisiä.

Siriuslaiset ovat olemassa noin 300 – 500 vuotta tulevaisuuteen ja ne ovat kymmeniä tuhansia vuosia meitä kehittyneempiä. Ne erikoistuvat teknologiaan, arkkitehtuuriin, uusiutuvaan energiaan ja pyhään geometriaan. Avatar-elokuvan olentojen sanotaan olevan ulkonäöltään siriuslasten näköisiä.

Ne ovat meidän pituisiamme, ehkä hieman pidempiä, hoikkia ja niillä on tarkasti piirtyneet lihakset. Niillä on ihollaan lämmin sininen sävy, lämpimät ovaalit silmät, pitkät sormet joita ne käyttävät tarkasti.

4) Plejadilaiset

Plejadilaiset (suomeksi Plejades on Seulaset), ovat pitkiä, pyöreäkasvoisia, leveäsilmäisiä hypertietoisia olentoja, joilla on pehmeät mutta yksityiskohtaiset piirteet. Ne ovat kauniita olentoja joilla on lähes yksinomaan kuvattu olevan valkoiset hiukset (mikäli niillä on hiuksia) ja siniset silmät. On sanottu, että monet meistä ovat viettäneet aikaa Seulasten tähdistössä harjoittelemassa ja oppimassa elämästä ennen maapallolle tuloa, ja että monet ovat sanoneet olevansa menossa sinne takaisin maapallon jälkeen.

Niiden kehot toimivat kuten hienosäädetyt herkät instrumentit, jotka voivat vastaanottaa psyykkisiä signaaleja ympäri universumia. Tällä tavoin jos psyykkisesti työskentelet plejadilaisten kanssa, ne voivat usein olla yksi lähimmistä avaruusolentoroduista joihin voimme olla yhteydessä.

Plejadilaisilla on diplomaattinen tapa toimia, sillä ne ovat erittäin aktiivisesti mukana Tähtienvälisessä Allianssissa, tukien juurirotujen kehitystä toisilla planeetoilla ja taaten niiden evolutiivisen editymisen kaikille. Plejadilaiset ovat äärimmäisen lempeitä ja rakastavia ja ovat helppo rotu saada yhteys psyykkisesti. Ne vastaavat aina nopeasti kutsuusi.

5) Arcturuslaiset

Kaikkein muinaisin rotu Linnunradalla on arcturuslaiset. Arcturuslaiset hyper-tietoiset olennot ovat äärimmäisen kehittynyt olentoryhmä. Ne ovat perustavanlaatuisella tavalla tietoisia, innovatiivisia ja kokeneita. On sanottu, että Arcturuksen tähtijärjestelmä oli ensimmäisenä siemennetty elämällä tässä galaksissa, josta kehittyi sarja muita rotuja, mukaanlukien omamme.

Arcturuslaiset ovat monennäköisiä, sillä niiden äärimmäisen pitkälle kehittynyt tietoisuus on sallinut niiden mennä singulariteetin läpi, ja täydellisesti elää kehittyneessä korkeasti värähtelevässä todellisuudessa. Primäärirotu on noin 1,2-1,5m pituudeltaan, sinertäväihoinen ja niillä on suuret aivot. Niiden kehot ovat yllättävän kyvykkäitä ja niiden muoto on kiinteä.

Arcturuslaiset ovat kehittymässä kiihtyvällä tahdilla pois fyysisyydestä. Arcturuslaiset ovat vitsikkäitä ja psyykkisiä enemmän kuin voisimme käsittääkään, ja ne valvovat ja tukevat omaa elämänkokemustamme. Ne ovat syvempiä esi-isiämme tähdissä.

Enemmän informaatiota ihmisten aikaansaamista avaruusolentokontakteista, hallitusten salailuista, abduktioista ja sisäpiiriläisten todistuksista seuraavassa dokumentissa:

 

Kuinka saada yhteys näihin olentoihin

Päivittäistä meditaatiota suositellaan. Puhdista tilasi, rentoudu ja ota muutama syvä henkäys. Kutsu ne läheisyyteesi. Ja sitten vain meditoit… hiljenny ja kuuntele. Kysy kysymys ja tunnustele minkälaisen vastauksen saat.

Kuten Max Planck kerran sanoi, mielten määrä universumissa on yksi. Nämä olennot ovat tuhansia ja miljoonia vuosia evoluutiossa meitä edellä, joten asiat kuten telepatia, ESP, ja fyysinen siirtyminen ovat yhtä helppoja niille kuin radiosignaalin lähettäminen meille.

Muinaiset tiesivät tämän

Avaruusolentojen vierailuja on kirjattu jo tuhansia vuosia, ja KAIKKI muinaiset kulttuurit puhuvat ”jumalista” jotka ”tulivat alas taivaasta” kirkkaan valon siivittämänä, ja ne antoivat heille itoa, työkaluja, teknologiaa ja kulttuuria. Nämä olennot yleensä kuvataan kirkasihoisiksi tai puettuina jonkinlaisiin avaruusasuun, ja niillä on yleisesti ottaen suuri pää ja leveät silmät.

Chariots of the Gods on mahtava lukuelämys, joka summaa suuren määrän todisteita siitä että muinaiset ihmiset saivat vieraita ulkoavaruudesta ja että he loivat taidetta, luolamaalauksia ja veistoksia näistä kaukaisista vierailijoista.

Monet muutkin rodut ovat kontaktissa kanssamme tällä hetkellä, ja monilla on toive olla yhteydessä meihin. Ehkäpä ne odottavat että avaamme mielemme ja sydämemme ja päästämme irti ahneudesta ja ylpeydestä, kasvamme aikuisiksi ja kehitymme henkisesti ennenkuin ne tekevät itsensä tunnetuksi koko planeetalle.

 

Artikkelin julkaissut Rise Earth.

Uri Geller väittää: John Lennon tapasi avaruusolentoja

Omituiset hyönteisenkaltaiset olennot tapasivat John Lennonin hänen asunnossaan — ja jättivät ihmeellisen, metallisen munan.

Muna ei silti ole kuoriutunut.

Ainakaan sen perusteella mitä Uri Geller itse on sanonut.

Geller väittää että rokkitähti sanoi hänelle ’hyönteisenkaltaisten’ avaruusolentojen vierailleen hänen luonaan — ja vannoi ettei ollut ottanut LSD:tä sinä iltana. Geller kertoo Lennonin sanoneen: ”En uneksinut enkä ollut tripillä. Nämä olennot olivat kuin ihmisiä mutta ne eivät olleet ihmisiä, minun asunnossani.”

”Ne eivät halunneet nimikirjoitustani. Ne olivat, kuin, pikkuisia. Hyönteisenkaltaisia. Isot hyönteissilmät ja pikkuiset hyönteisen suut ja ne sirkuttivat kuin torakat.”

Geller väittää että Yoko Ono ei suostunut uskomaan Lennonia — mutta että olennot kontrolloivat häntä telepaattisesti, ja jättivät omituisen metallimunan.

Lennon sanoi: ”Olen kantanut sitä mukanani siitä asti, haluten kysyä joltain samaa kysymystä. Sinulla on se. Ehkä sinä tiedät jotain.”

Geller omistaa munan edelleen.

Nigel Watson, UFO Investigation Manualin kirjoittaja, sanoo: ”Meillä on vain Gellerin sana tästä munasta, ja jopa May Pang joka oli yksi Lennonin läheisimpiä tuttuja tuolloin on skeptinen tarinan suhteen.”

Lennon on myös nähnyt UFOn, vuonna 1974 New Yorkissa.

Lennon otti UFO-tapauksen mukaan taiteeseensa albumillaan ’Walls and Bridges’. Oikeaan alareunaan levyn takakanteen on kirjoitettu “On 23 August 1974, I saw a UFO J.L.”

Lennon mainitsee UFO-havainnon myös kahdella levyllään.

‘Double Fantasy’-albumilla:
Kappale – Nobody Told Me

“There’s UFO’s over New York, and I ain’t too surprised,
Nobody told me there’d be days like these,
Strange days indeed.”

Ja Lennonin ‘Mind Games’-albumilla:
Kappale – Out of the Blue

Tässä radiohaastattelussa Lennon kuvaa kokemustaan.