Avainsana-arkisto: energiat

Tämä on se mikä todella merkitsee

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kykenemme vastaanottamaan kaikki pyyntönne, vaikka ne kaikki esitettäisiin yhtä aikaa. Tämä on yksi kollektiivitietoisuutena olemisen eduista, ja se on myös yksi etu kun ei ole fyysisessä ruumiissa. Teillä on kaksi korvaa joilla kuunnella, mutta meillä ei ole korvia, ja kuitenkin me aistimme kaiken. Me otamme pyyntönne energiana jota me kykenemme muotoilemaan omalla tavallamme. Sitä Daniel tässä tekee energeettisten lähetystemme kanssa, ja sitä me teemme teidän energeettisten lähetystenne kanssa. Tällä tavoin viestintää tapahtuu monilla eri tasoilla, muillakin kuin puhe tai kirjoitus, ja te vastaanotatte energioita ylhäältä kaiken aikaa, mutta monet teistä haluavat kuulla pienen äänen päässänne jotta tiedätte tasan tarkkaan mitä vastaanotatte sinä hetkenä.

Toiset tajuavat, että viestintään liittyy toisilla ulottuvuustasoilla tapahtuvaa hienovaraisuutta, koska viestintä saa alkunsa energiana, ja ne jotka ovat virittäytyneet voivat aistia näitä energioita. Sitä me ehdottaisimme että tekin tekisitte kun haluatte kommunikoida meille, jonkin toisen ei-fyysisen, korkeamman ulottuvuuden olennon tai kollektiivin kanssa, sekä toisenne kanssa. Tietäkää, että se mitä projisoitte ulospäin energeettisesti on mikä merkitsee. Kuka sitten sen vastaanottaakin, hän tulkitsee viestin. Varmistakaa, että puhdistatte kehostanne ja järjestelmistänne kaiken sen, mikä teidän on puhdistettava, kunnes tunnette, että sitä ei enää ole, ja sitten voitte kommunikoida toisten kanssa selkeämmin. Voitte linjata sananne ja aikeenne oman energianne kanssa. Te projisoitte energiaanne kaiken aikaa, ja se on se tapa jolla luotte todellisuutenne.

Teidän kannattaisi kiinnittää huomio siihen mitä energioita vastaanotatte ja mitä energioita tarjoatte, koska sellaisten sanojen taakse piiloutuminen, jota ette oikeasti todella tarkoita, ei enää ole mahdollista. Teistä on kaikista tulossa telepaattisia. Te tunnustatte että olette energiaolentoja, ja että energia on se mikä todella merkkaa, ja samaan aikaan tietoisuutenne siirtyy. Kun tuo siirtymä on valmis, kaikki tulevat tietämään että he kommunikoivat telepaattisesti ja energeettisesti, ja sanat tulevat olemaan teille vähemmän ja vähemmän tarpeen. Olette energiaolentoja, jotka värähtelevät tarkoituksellisesti, ja tiedätte sen. Tiedätte mitä värähtelyä tarjoatte.

Joka kerta kun prosessoitte tunteitanne, pääsette lähemmäksi ja lähemmäksi kykyä erottaa tarkalleen mitä värähtelyä itse tarjoatte kunakin hetkenä. Varmistakaa, että olette energeettisesti puhtaita, jos haluatte kommunikoida puhtaasti, ja että universumille tarjoamanne on puhtaasti sitä mitä te todella haluatte ja tarvitsette. Universumi ja kaikki me siinä vastaamme energiaanne, värähtelyynne, emmekä niinkään sanoihinne tai edes ajatuksiinne. Jos te aiotte lausua mantoja, varmistakaa että mantra on linjassa tarjoamanne energian kanssa. Jos aiotte ajatella, varmistakaa että tuo ajatus on myös linjassa. Olette pääsemässä sinne pikkuhiljaa askel askeleelta, ja voitte harjoitella tätä kaikkea meidän kanssamme, niinkuin sanoimme, me olemme avoimia vastaanottamaan teiltä kaiken aikaa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Elävä Maapallo

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Päivitys ja piirrokset piirtänyt 8.5.2007 Mira Korhonen — Ihmisen chakra- ja kehojärjestelmä verrattuna Maapallon vastaavaan.

Maapallo on elävä olevaisuus, joka on verrattavissa ihmiskehoon. Maapallolla on seitsemän peruschakraa, kuten ihmisellä, jotka ilmentyvät viitenä (5) energiapylväänä, joiden näkyvin ilmentymä on kuusi (6) aluetta, joista energiapylväät tulevat maanpintaan. Näiden maanpäälliset päät muodostavat kuusi (6) chakraa ja Maan keskustan eli ytimen (sydän) toimiessa seitsemäntenä (7) chakrana. Pääpylväs kulkee napojen läpi ja on verrattavissa ihmisen selkärangan kundalinikanavaan. Pääenergiapylvään keskellä oleva energiavirtaus kulkee etelä-pohjoissuunnasssa, joka ohjaa ja vaikutta maansisäisen energiavirtauksen suuntaan ja värähtelytasoon, ja reunoja pitkin virtaus kulkee pohjois-eteläsuunnassa ohjaten ja vaikuttaen Maan magneettikentän suuntaviivojen kulkusuuntaan. Pääpylvään keskivaiheilla sijaitsee Maan sydän, joka on verrattavissa ihmisen neljänteen chakraan eli sydänchakraan. Siinä energiavirtaus liikkuu spiraalimaisesti pyörien, vaihtaen suuntaa välitllä myötä- ja välillä vastapäivään, mikä aiheuttaa mannerlaattojen liikkeen.

Maan sydän saa sykkimisvoimansa sisäisestä lämmöstä, joka on jäänyt Maahan sen tiivistyessä kuumasta kaasusta. Sykkiminen eli pulssi saa liikkeelle energiavirtaukset, jotka liikkuvat pulssin tahdissa niinkuin ihmisen sydän pumppaa verta verisuonistossa, energiapylväiden kautta Maan keskuksesta ulospäin ilmakehän kautta avaruuteen ja synnyttäen Maan astraaliauran hengityksen. Maan energiapylväät ja -linjat toimivat ihmisen chakrajärjestelmän meridiaanien tavoin pumpaten maaäidin elinvoimaa joka puolelle ihmisen kehoa. Maan vesi taas edustaa ihmisen verta, joka elävöittää Maan hiukkasten eli mineraalien liukoisuutta ja ruokkii muiden olevaisuuksien, kuten päällysteiden eli kasvillisuuden, eläinten ja ihmisten soluja.

Pääenergiapylvään pohjoinen edustaa ihmisen chakrajärjestelmään kuuluuvaa seitsemättä eli kruunuchakraa ja etelä ensimmäistä eli juurichakraa. Maan läpi kulkee neljä (4) suurta pylvästä päiväntasaajan kohdalla vastakkain toisiinsa nähden (ristikkäin 90 asteen kulmassa). Nämä vastaavat neljää muuta ihmisen chakraa (toinen eli sakraalichakra, kolmas eli solar plexus, viides eli kurkkuchakra ja kuudes eli otsachakra). Näiden energiapylväiden Maan sisällä olevat päät kohtaavat ja sulautuvat keskuspylvään virtauksiin. Niiden virtaukset kulkevat Maan keskuksesta ulos Maan yläpuolelle muodostaen Maan auran. Niillä alueilla, joista energiapylväät tulevat Maan pinnalle, esiintyy epätavallisia ilmiöitä, esim. poikkeuksellisia sääilmiöitä yms. Pylväät ovat Maan sisällä väriltään punaisia ja muodostavat suoria, ilmakehässä sinisiä ja suoria ja lähiavaruudessa kultaisia ja kaareutuen Maan ympärille, jolloin syntyy ikäänkuin ”kultainen häkki”.

MAAN EETTERIAURA (maanpinnasta n. 400 kilometriin asti): Maan eetteriaurassa on kaksi kerrosta; alempi ja ylempi ilmakehän, joihin vaikuttavat ihmisen aiheuttamat saasteet ja otsonikato. Nmä muodostavat merkittävän uhkatekijän Maan kehon terveelle tasapainolle. Tasapainon häiriintymisestä kertovat mm. seuraavat oireet: kuivuus, eroosio, autioituminen, pohjavesikato (vrt. ihmisen nestepitoisuuden väheneminen), maanjäristykset (vrt. ihmisellä vapina, tiedostamattomat liikkeet jne.), tulvat, hyökyaallot, hirmumyrskyt ja pyörteet (vrt. ihmisellä henkiset häiriötilat), huonontunut tehokkuus puhdistautua ihmisten aiheuttamista saasteista (vrt. ihmisen huonontunut aineenvaihdunta ja immuunikato eli AIDS). Oireet ovat ihmisten aiheuttamia sekä fyysisenä että henkisenä saasteena. Maapallon sairastumisoireet heijastuvat takaisin ihmiseen aiheuttaen ihmisen sairastumisen.

MAAN ASTRAALIAURA (400km – 3189km): Maan astraaliaura on hyvin herkkä erilaisille säteilyille, se vastaanottaa energioita ja luovuttaa auransa kautta omia energioitaan avaruuteen. Astraaliaura huolehtii tavallaan MAapallon aineenvaihdunnasta ja hengittämisestä. Tämä auran osa supistuu ja laajentuu Maan hengityksen tahdissa. Tällä alueella toimivat satelliitit ja siellä kiertää erilaista avaruusromua.

MAAN MENTAALIAURA (3189km – 15945km): Tähtitieteilijä Van Allenin v. 1959 mittaamat kaksi säteilyvyöhykettä sijaitsevat tällä auran osalla. Kultahäkki kaareutuu tällä sulkemalla sen sisäänsä. Kultahäkin tarkoituksena on toimia ulompana suojavyöhykkeenä Maan ulkopuolelta tulevien haitallisten säteilyjen ja Maan oman säteilyn suodattimena. Hyödyllisen säteilyn se päästää läpi.

MAAN HENKINEN ELI SYYAURA (15945km – 384400km): Maan henkinen aura muodostaa magneettikentän, joka ulottuu aina Kuuhun asti, pitäen sen Maata kiertävällä radallaan. Etäisyys Kuuhun on 384 400km. Maan ja muiden planeettojen välinen vuorovaikutus tapahtuu tällä auran osalla. Aurinko omalla energiallaan vaikuttaa koko aurinkokunnan kaikkien planeettojen ekosysteemeihin ja elämään kaikilla taajuuksilla ja tasoilla vaikuttaen siten eri planeettojen värähtelytaajuuteen.

MAAN VOIMAPAIKAT (vrt. ihmisten 40 pienempään energiakeskukseen): Maapallolla on tuhansia säännöllisin välimatkoin olevia pienempiä energiakeskuksia, joiden muodostama verkosto kattaa koko Maapallon. Kasvit, eläimet ja ihmiset voivat ladata itsensä energialla näillä voimapaikoilla, koska niissä on paljon energiaa. Jotkut kasvit reagoivat voimapaikkoihin kasvamalla voimakkaasti, toiset reagoivat kasvamalla vinoon ja muodostaen mutkikkaita oksistoja.

MAAN ENERGIALINJAT (vrt. ihmisen meridiaanit): Voimapaikat yhdistyvät toisiinsa erilaisilla energialinjoilla. Toiset näist linjoista ovat negatiivisesti varautuneita eli miinusmerkkisiä ja toiset positiivisesti varautuneita eli plusmerkkisiä. Jotkut kasvit, eläimet ja ihmiset reagoivata näihin linjoihin omalla tavallaan, esim. negatiivisesti varautunut G- eli Hartman-säteily on haitallista ihmisille ja koirille, mutta esim. kissat ja muurahaiset viihtyvät hyvin tällaisilla säteilypaikoilla.

MAAN ENERGIAPISTEET (vrt. ihmisen akupunktiopisteet): Säteilylinjojen risteyskohtiin muodostuu kahdenlaisia energiapisteitä, joita energisoimalla voidaan vaikuttaa Maapallon energiatasoon. Näiden kautta voidaan koodata hienompia rakenteita kiviin ja uutta informaatiota kasvien, eläinten ja ihmisten DNA:han. Energisoiminen eli säteilyttäminen on verrattavissa ihmisten akupisteiden stimuloimiseen, esim. vyöhyketerapia-, shiatsu- ja akupunktiohoitojen aikana. Stimuloimalla Maan energiapisteitä avaruudesta käsin hyvin voimakkaalla, korkeataajuisella energialla voidaan aukaista Maan sisäisiä energialinjoja ja energiapylväiden energiavirtauksia.

YHTEENVETO

Näiden edellämainittujen tietojen perusteella voidaan hahmottaa kokonaiskuva Maan energialinjoista, energiapylväistä, maasäteilyverkostosta, voimapaikoista, energiapisteitä ja magneettikentistä sekä näiden koordinaateista Maan pinnalla. Nämä tiedot auttavat paikantamaan edellämainittujen sijoittumista Maassa ja ymmärtämään niiden vuorovaikutussuhteita kokonaisvaltaisesti toisiinsa nähden sekä ennustamaan todennäköiset paikat missä voi esim. esiintyä viljakuvioita (myös voidaan ennustaa niiden esiintymistiheys niin ajallisesti kuin paikallisesti). Myös on mahdollista katsoa miten kaikki em. sijoittuvat esim. viljakuvioihin koko Maan alueella, esim. Englannissa ja/tai Suomessa.

 

Tämän hetken energiat, suuret ja massiiviset muutokset ja sinä

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme kiinnostuneita näkemään mitä teette tämän hetken energioilla, joilla on kapasiteettia saada aikaan suuria muutoksia elämissänne ja siten koko maailmassa. Ja me tiedämme, että ne teistä jotka ovat avautuneet näille energioille ovat jo tunteneet niiden voiman ja potentiaalin. Me haluamme rohkaista teitä juuri nyt unelmoimaan suuria ja positiivisesti odottaen etsimään niitä suuria muutoksia, joita haluatte nähdä, ei ainoastaan sen takia että suuria energioita on saapuvilla, vaan myös koska te olette niin voimakkaita. Teidän ei tarvitse odottaa jonkin asian tapahtuvan jossain tuolla, niinkutsutussa ‘reaalimaailmassa’.

Teillä on kyky kaikkina aikoina mennä itseenne ja löytää sieltä todellisuus, löytää sieltä kokemus, löytää sieltä olosuhteet omasta itsestänne. Tulette aina luomaan maailmanne sisältä päin. Ette ole tulleet sinne kärsimään tarpeettomasti. Olette tulleet sinne katsomaan kärsiviä elämässänne ja ympärillänne ja kysymään itseltänne ‘Miten me voisimme auttaa heitä?’

Ja toki on olemassa monia tekoja joita voitte tehdä. Aina on tekoja jotka ovat teille tehtävissä. Aina on sanoja joita voitte sanoa, jotka ovat voimakkaita ja inspiroivia, mutta sitten menette sinne missä todellinen voima on ja etsitte värähtelyä sisältänne, jollaista haluatte elämänne ja ulkomaailmanne heijastavan.

Yksi näiden aikojen elämisen etu on, että teillä on enemmän tilaisuuksia mennä itseenne, ja toki voitte käyttää kaiken sen ajan jolloin ette matkustele tai vieraile muiden luona meditoiden, keskittyen chakroihinne ja tunteisiinne. Voitte rakentaa kokonaisen universumin sisällenne, mikä on niin ihanaa ja kaunista että teidän ei tarvitse odottaa mitään tapahtuvaksi, ei tarvitse odottaa minkään pakkojen tai matkustuskieltojen purkua.

Teillä on valinta juuri nyt, ja ajoitus ei voisi olla parempi kaikille teille tutkia sitä mitä teidän on mahdollista tuntea kun käännätte huomionne siitä mitä ulkomaailmassa tapahtuu sisäänpäin mitä sisällänne tapahtuu. On niin paljon potentiaalia jota ette vielä ole ottaneet käyttöön, että me olemme erittäin innoissamme kaikkien niiden teidän puolesta, jotka vastaanottavat tämän viestin ja ottavat sen vakavasti. Kyllä, tulevilla energioilla on kyky saada aikaan suuria ja massiivisia muutoksia maailmassanne, mutta ne kaipaavat silti kumppaneita joiden kanssa luoda ne yhdessä, ja niiden kumppanit olette te, aina on ollut ja tulee aina olemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”