Avainsana-arkisto: Englanti

UFOja Stonehengen yllä

Havaintopäivämäärä: 20.6.2023
Havaintopaikka: Stonehenge, Wiltshire, Englanti
Lähde: MUFON

Silminnäkijä oli junassa matkalla juhannusjuhliin Stonehengelle. Tapahtumassa ihmisten annetaan koskettaa kiviä, meditoida, rukoilla ja iloita omalla tavallaan. Kivissä on muinaisten avaruusolentojen voimia, jotka yhdistävät ihmiskunnan lisäksi koko aurinkokunnan. Avaruusolennot vierailevat niiden luona myös ja tämä on 100-prosenttista näyttöä vierailusta.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Oli juhannus. Olin matkalla Stonehengelle juhlimaan juhannusta. Olin noin 4 mailin päässä Wiltshiressa, kun näin valoja taivaalla. Valot muodostivat täydellisen kolmion. Se näytti olevan paikallaan, mutta etäältä en voinut olla varma. Videolla niitä näkyy kolme, mutta yhdessä vaiheessa niitä oli viisi. Ne ilmaantuivat pilvien läpi, ja kun ne lähtivät pois, ne vain katosivat. Minulla ei ole mitään selitystä sille.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Liittyykö Devonin UFO salaiseen ohjelmaan?

Yksinomaisessa haastattelussa senaattori Marco Rubio kertoi NewsNationin Washingtonin kirjeenvaihtajalle Joe Khalilille, että useat henkilöt, joilla on erittäin korkeat turvaluokitukset ja korkeat asemat hallituksessamme, ”ovat ilmoittautuneet kertomaan” ”omakohtaisia” UFOihin liittyviä väitteitä, jotka ”ylittävät sen, mitä (senaatin tiedustelukomitea) on koskaan käsitellyt, ja ne ovat merkittäviä, koska ne tuovat lisää huomiota aiheeseen.”

Devonin UFO, kuva: UFO Casebook
Devonin UFO, kuva: UFO Casebook

On syytä huomata, että Rubio viittasi ilmiantajan väitteisiin ”uskottavina ja kiireellisinä” senaatin tiedustelukomitean valvontatulosten mukaan. Lisäksi useat armeijan, tiedustelupalvelun ja urakoitsijoiden virkamiehet ovat tiettävästi tukeneet väitteitä, joiden mukaan Yhdysvaltain hallituksella tai yksityisillä yrityksillä on hallussaan mahdollisesti ei-ihmisperäisiä aluksia.

On totta, että vaikka virallisissa piireissä on herännyt kasvava kiinnostus ja tunnustus UFO-ilmiötä kohtaan ja salassa pidettävien UFO-ohjelmien olemassaoloa kohtaan, täysipainoisen ja avoimen UFO-ilmoituksen tekeminen on edelleen epävarmaa.

Samaan aikaan, 19. kesäkuuta 2023, Devonissa Englannissa sijaitsevalla Teignin suistoalueella valokuvaaja huomasi jotain metallisen näköistä, joka tuli esiin pilvestä.

UFO Casebookin mukaan valokuvaaja totesi, että kyseessä oli lentävä lautanen, katso kuva yllä, jossa oli kaksi mustaa suorakulmaista ikkunaa aluksen kupoliosassa ja neljä mustaa aukkoa sen rakenteen alaosassa. jonkinlainen voimakenttä, joka säteilee sen ympärillä, ja kun ufon alapuolella sykkivät sähköiset siniset aallot saivat hänet luulemaan, että kenties tämä alus käytti sähkögravitatiivista teknologiaa anti-gravitaationaalisena käyttövoimana.

Hän onnistui nappaamaan kuvan ufosta ennen kuin se kääntyi ja lähti lähipilveen uskomattomalla nopeudella.

Vaikka korkeimmalla tasolla toteutettu ufokysymys jatkuu edelleen, kuva Devonissa, Englannissa havaitusta ufosta on lisätodiste siitä, että nämä alukset, olivatpa ne sitten ihmisperäisiä tai ei-ihmisperäisiä, ovat olemassa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Musta kohde Englannissa

Havaintopäivämäärä: syyskuun 12. 2022
Havaintopaikka: Thirsk, Englanti

Lähde: MUFON

Tämä video kuvattiin aiemmin, mutta raportoitiin myöhemmin. Silminnäkijä kuvasi tumman pallon Thirskin kaupungin yllä auringonlaskun aikaan, ja aluksen paikallaolo on häiritsevää. Sen on täytynyt nousta metsästä ja näkyä auringonlaskussa, mikä luo kolmipisteen (silminnäkijä, UFO, Aurinko), jossa verhoamislaitteisto hetkellisesti ei toimi. Absoluuttisen fantastinen video, vakaata kameratyöskentelyä. Olisin toivonut, että olisimme voineet nähdä miten se lähti alueelta tai menikö se ylös vai alas avaruusolentojen tukikohtaan.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Ajoin töistä kotiin ja huomasin kohteen taivaalla, joka ei liikkunut laisinkaan. Se oli tie Yorkista Maltoniin, mutta muutin suuntaa päästäkseni lähemmäksi kohdetta, joten käännyin Thriskiin. Näin kohteen pitkän aikaa, mutta puhelimeni ei kyennyt ottamaan siitä kuvaa, joten päätin sitten mennä tarpeeksi lähelle saadakseni kuvia ja soitin vaimolleni näyttääkseni mitä tapahtui!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO ampuu valonsäteen Englannissa

Havaintopäivämäärä: 17.6.2020
Havaintopaikka: Solihull, Englanti

Hieno löytö, tämä video näyttää UFOn uniikkeja liikkeitä ja se jopa ampuu valonsäteen. Tällaisia valoja on näkynyt aiemmissakin havainnoissa, niinkuin vaikka Fire In the Sky -havainnossa, joka sattui marraskuun 5. päivä 1975 Snowflakessa, Arizonassa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Näin suuren kohteen taivaalla arviolta neljän aikaan aamulla Britannian aikaa. Se oli punaisen värinen ja siitä paistoi alas valonsäde. Se oli täysin hiljaa ja liikkui sivuttain suoraa viivaa. Siihen mennessä kun olin kerennyt juosta yläkertaan ja hakea puhelimeni, kohde oli liikkunut kauemmas ja näytti pienemmältä ja tämä video on sen mitä sain kuvatuksi. Kohde sitten liikkui vasemmalle suoraa viivaa ja sitten katosi täysin. Olen varma, että tämä ei ollut drone, lentokone tai helikopteri, sillä se ei pitänyt mitään ääntä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

John Lennon kertoo UFO-havainnostaan

John Lennon käveli elokuun 23. päivä 1974 New Yorkin asuntonsa parvekkeella ja näki ”lentävän lautasen” leijailemassa lähellä hänen ikkunansa yläpuolella. Lennonin tyttöystävä May Pang myös näki tapauksen.

Avaruusolennot tekevät tutkimusta, tieto on niille kaikkein eniten arvossa. Monet julkkikset, laulajat ja presdentit ovat nähneet UFOja, ja kertovat niistä avoimesti kameroiden edessä.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Englannin kansallispuistossa kömpii humanoidi

Koiran ulkoiluttaja väittää kuvanneensa ’demonikummituksen’ kömpimässä ympäriinsä kuuluisaa National Trust -kansallispuistoa Englannissa — hän järkyttyi niin että tämä teki hänen skeptisestä aviomiehestään ’uskovaisen’.

Hannah ja Dave Rowett veivät labradorinnoutajiaan ulos Clumber Parkin kummitusmetsään Nottinghamshiressa arviolta kello 6.30 aamulla, kun rouvasta alkoi tuntua siltä että he ”eivät olleet yksin”.

52-vuotias nainen nopeasti otti esiin puhelimensa ja alkoi kuvata ’pelottavaa’ valkoista siluettia, joka ohitti tien hänen edessään.

Kuvasta näkyy omituinen valkoinen usva, joka materialisoituu muodoksi, joka muistuttaa kädellistä hahmoa, joka liikkuu nopeasti hänen ohitseen ennen katoamista. Vaikka hän aluksi luuli anomalian olleen koiran hönkäys ilmaan, Hannah nyt uskoo sen olleen humanoidi. ”Se oli varsin demoninen tavalla, jolla se kömpi, ja sillä oli pitkät raajat”, raportoi CoasttoCoast.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tumma rinkula kiitää Englannissa

Havaintopäivämäärä: 24.9.2022
Havaintopaikka: Seaford, Englanti

Juuri kun luulit, että rannoilla on turvallista kulkea, tämä tapahtuu. Silminnäkijä kuvasi tumman rinkula-UFOn liikkumassa matalalla veden yllä ja hän alkoi kuvata sitä. UFO sitten alkoi liikkua poispäin, aivan kuin se aistisi, että nyt sitä kuvataan. Nopeasti se liikkui pilviin ja piiloon. Absoluuttista näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta Englannissa. Rinkula-UFOt eivät ole mitään uutta, vaan niitä on havaittu tuhansia vuosia.

Hesekielin tarina Raamatussa kuvaa näyn neljästä pyörästä. Se kertoo Jumalan henkisestä, jumalallisesta ulottuvuudesta ja hänen läsnäolostaan kaikkialla meidän ympärillämme. Tämä tarina löytyy Hesekielin kirjan ensimmäisestä kappaleesta. Jumala lähestyy Hesekieliä soturin muodossa, joka ratsastaa sotavaunuilla. Sotavaunuja vetää neljä elävää olentoa, joista jokaisella on neljät eri kasvot (ihmisen, leijonan, härän ja kotkan) sekä neljä siipeä. Jokaisen ”elävän olennon” vieressä on ”sisäkkäin pyörä pyörässä”, niillä oli kehät, jotka olivat ”korkeat ja peljättävät”, täynnä silmiä yltympäriinsä. Jumala nimitti Hesekielin profeetaksi ja Israelin heimon ”vartijaksi”: ”Ihmislapsi, mene nyt Israelin heimon tykö ja puhu heille minun sanani”.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Olin rannalla ja katselin tuulipuistoa Seafordissa. Luulin nähneeni helikopterin, joka kulki matalalla tuulimyllyjen vierellä, joka mielestäni oli vaarallista ja tyhmää. Sen muoto oli omituinen helikopteriksi, ennemminkin ilmapallo, mutta se liikkui niin omituisesti että päätin kuvata sitä jos se vaikka syöksyisi alas maahan. En kyennyt pitämään puhelintani tarpeeksi paikallaan, joten kävelin seinälle ja sain tuettua sen siihen ja lopulta kuvasin sitä noin minuutin verran. Sitten se nousi ylös pilviin ja meni pois. Mutta ajattelin, että kehittäisin filmin ja zoomaisin siihen ja sitten näin, että se oli enemmänkin levymäinen alus, joka liikkui sivusuuntaan ja sitten poispäin merelle. Tuulimylly antaa hyvää perspektiiviä, vaikkakin se oli aika kaukana. Muut ihmiset rannalla näkivät minun kuvaavan, mutta eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta, varmaankin koska heillä on huonot silmät. Seafordin asukkaat ovat enimmäkseen yli 70-vuotiaita.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valoja Manchesterin taivaalla

Havaintopäivämäärä: 30. kesäkuuta 2022
Havaintopaikka: Manchester, Englanti

Vaikeimmat UFOt kuvata ovat niitä, jotka ovat puhdasta energiaa. Ne liikkuvat nopeasti, ennalta-arvaamattomiin suuntiin. Nämä eivät ole etsintävaloja. Etsintävaloilla on oma kuvionsa joilla ne liikkuvat, mutta näillä ei ole mitään kuviota. Jokainen valo on hiukan eri muotoinen ja kokoinen, mutta etsintävalot ovat aina saman kokoisia. Tätä havaintoa ei voi sivuuttaa helposti. Miten voi sivuuttaa todellisen havainnon vain sen takia, että se ei sovi mihinkään ennaltamääriteltyyn kategoriaan? Nämä ovat todellisia UFOja.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Tyttöystäväni herätti minut ja sanoi että tule ulos. Me näimme kaksi valoa pyörimässä matalalla samanlaista kuviota, mutta joskus niitä tuli esiin useampikin ja niitä oli myös suoraan päämme yläpuolella. Ne jotka ilmaantuivat aina silloin tällöin tiettyä reittiä pyörivien ympärille olivat kirkkaampia, mutta ne näkyivät vain parin sekunnin jaan. Kun ne ilmaantuivat, ne jättivät jälkeensä ympyröitä, jotka nopeasti katosivat niiden perästä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO kuningattaren juhlallisuuksien aikaan

Havaintopäivämäärä: 2. kesäkuuta 2022
Havaintopaikka: Lontoo, Englanti

Katsokaas tätä. Kuningattaren platinajuhlien aikaan sotilaslentokoneet ruiskuttivat taivaalle lipun värejä. Juuri kun he ylittivät kuningattaren päältä, valkoinen palloalus liikkuu uskomattoman nopeasti savuvanan yli. Tottakai siitä sanotaan että se oli drone, ja se voikin olla koska droneja käytetään kaiken aikaa, mutta katsokaa kuvakaappausta. Kohde on valkoinen niinkuin monet UFOt joita näkyy ympäri maailman.

Tämä on historiallinen hetki Englannissa, joten mahdollisuudet sille että avaruusolentoja ei näkyisi sillä ovat pienet. Kaikki silmäparit katselevat Maapalloa, ei siis anneta muiden pettyä.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kappale lentää koneen ohi

Havaintopäivämäärä: 24. syyskuuta 2018, raportoitu MUFONille myöhemmin
Havaintopaikka: Lontoo, UK
Lähde: MUFON

UFOlla ei ole siipiä, ei propelleja, ei mitään mikä kertoisi sen olevan mikään muu kuin UFO. UFOt usein tarkkailevat kaikkein kehittyneimpiä laitteita ja skannailevat niitä oppiakseen ihmisten teknologisesta kehityksestä. Tässä meillä on täydellisen ovaali UFO, joka kiitää matkustajakoneen ohi aivan kuin se olisi paikallaan. Huomaa myös, että useimmat UFOt ovat piilossa tutkalta, ja tutkateknologiamme nykyään on samanlaista kuin 1970-luvulla, joten teknologia perustuu vanhoihin asioihin ja siltä on helppo piiloutua. Tässä näemme vuoden 2018 videolla 100-prosenttista näyttöä UFOista tarkkailemassa matkustajakoneita ja se on varsin lähellä konetta ennen sen kiitämistä muualle.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Me olimme ulkona Airbnb-kämppämme parvekkeella Lontoossa. Me olimme suoraan lentoreitin alla, ja tyttöystäväni kuvasi tämän videon. Tarkastelimme sitä myöhemmin ja näimme 25 sekunnin kohdalla jonkin lentävän tämän lentokoneen ohi. Se kiisi perästä keulaan. Videon vasemmassa reunassa. Jos hidastat sen, näet jonkin lentävän vasemmalta ylöspäin vasemmalla. Huikeaa koska lentokone oli sen vierellä videolla, ja se voi antaa jotain viitteitä aluksen koosta.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily