kirjoittanut Håkan Blomqvist
Otsikossa oleva lainaus amerikkalaiselta kontaktilta George Adamskilta löytyy Glenn Stecklingin kirjasta The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail? (s. 145) Se on suurelta osin omaelämäkerta, jossa kerrotaan hänen osallistumisestaan George Adamski Foundationin (GAF) työhön. Glennin monet kokemukset avaruusolentovierailijoiden kanssa ja väitteet heidän toiminnastaan planeetallamme ovat tietysti kiistanalaisia, ja niitä tullaan varmasti kyseenalaistamaan ja kritisoimaan. Tämä ei ole tavallinen UFO-kirja.
Koska George Adamski ja kontaktihenkilöt yleensä ovat niin kiistanalainen aihe, pidän asianmukaisena ja rehellisenä esittää perustavanlaatuisen kannanoton koko aiheesta. Glenn Steckling on hyvä ystäväni, ja olemme käyneet kirjeenvaihtoa useita vuosia. Vaikka olemme eri mieltä monista asioista, hän on tietoinen näkemyksestäni, jonka mukaan George Adamski todella oli yhteydessä avaruusolentoihin. Vaikka katsonkin, että useisiin hänen kokemuksiinsa ja väitteisiinsä on suhtauduttava varauksella.
Tämä Adamskia koskeva tabu tekee minusta tietysti jonkinlaisen harhaoppisen UFO-tutkimusyhteisön harhaoppisten joukossa. Mutta yli 50 vuoden kenttätutkimus, UFO-ilmiön ja erityisesti kontaktihenkilöiden arvoituksen tutkiminen on johtanut seuraavaan johtopäätökseen:
Perustuen sekä empiiriseen todistusaineistoon että esoteerisuuteen paradigmana olen esittänyt teorian, jonka mukaan jotkut 1950-luvun ensimmäisen sukupolven UFO-kontaktihenkilöistä olivat mukana kulttuurisessa ja psykologisessa testissä. Kokeeseen, jonka toteutti ryhmä pitkälle kehittyneitä, hyväntahtoisia avaruusolentoja, maanpäällisiä tai Maan ulkopuolisia. Ryhmä, jolla oli pääsy ”vimana”-teknologiaan. Tähän kokeeseen osallistuivat muun muassa George Adamski, Orfeo Angelucci, Paul Vest, Rosemary Decker, Millen Cooke, George ja Dorris Van Tassel, Daniel Fry sekä Howard Menger.
335-sivuinen The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail on jaettu kahteen osaan: 1) Glennin ja hänen vanhempiensa, Fred ja Ingrid Stecklingin, perhehistoria ja heidän yhteytensä George Adamskiin ja säätiöön. 2) Todellisuustarkastelu, joka koostuu osasta UFO-historiaa ja Glennin kriittisestä tarkastelusta UFO-liikettä ja sen virheitä kohtaan, joka perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja eri vierailijoiden antamiin tietoihin.
Osio 1 on erittäin arvokas panos UFO-historiaan, sillä se dokumentoi Adamski-liikettä Glenn Stecklingin ja hänen perheensä näkökulmasta. Heidän ensimmäisistä UFO-havainnoistaan Saksassa ja Yhdysvalloissa aina George Adamskin tapaamiseen vuonna 1963. Kokemus, joka muutti Stecklingin perheen elämän ikuisiksi ajoiksi ja johti lopulta siihen, että Fred Stecklingistä tuli George Adamski -säätiön johtaja. Tämä vastuu on vuodesta 1992 lähtien ollut Glenn Stecklingin harteilla, mikä on johtanut lukuisiin puhujavierailuihin konferensseissa ja kokouksissa eri puolilla maailmaa.
Glennin mukaan vierailijat olivat säännöllisesti yhteydessä Stecklingin perheeseen: ”Tällaisilla vierailijoilla on ohjelma, joka muistuttaa hyvin paljon Yhdysvaltain rauhanturvajoukkojen ohjelmaa, jossa heidät sisällytetään yhteiskuntaamme enintään kahdeksi vuodeksi…”. (s. 35) Vierailijat osallistuivat joskus Stecklingin luennoille, kuten vuonna 1981 Saksassa, jolloin Orthon-niminen vierailija istui eturivissä vaaleansinisessä puvussa. ”En osallistunut tuolle matkalle, mutta minun oli määrä tutustua seitsemään muuhun avaruusolentoon ollessani isäni kanssa Frankfurtin UFO-konferenssissa 1989.” (p. 81)
Brittiläinen kirjailija Timothy Good omistaa viimeisimmässä kirjassaan Earth An Alien Enterprise (2013) kokonaisen luvun huhulle, jonka mukaan presidentti Eisenhower olisi tavannut avaruusolentoja vuonna 1954 tai 1955. Huhu, joka on synnyttänyt valtavan määrän outoja tarinoita. Glenn Stecklingin mukaan näin todella tapahtui: ”Keskusteltiin kompromissista, jonka mukaan hallituksemme julkaisisi yleisölle todelliset tiedot avaruusvierailijoista. Vastineeksi saisimme teknologista edistystä, merkittävää etua ja edistystä sivilisaatiollemme. Hallituksemme kieltäytyi.” (p. 31)
Toinen osio sisältää UFO-havaintojen historian lisäksi joitakin hyvin olennaisia kommentteja ja kritiikkiä UFO-yhteisöä kohtaan. Vastaavissa luvuissa annetaan ankaraa selkäsaunaa kemikaalivanoihin uskoville ja sille, että emme koskaan käyneetkään Kuussa. Glenn ei myöskään kannata UFO-paljastusta, joka on saanut ufologit ympäri maailmaa juoksemaan eri hallitusten edustajien ja entisten ”sisäpiiriläisten” tarjoamien porkkanoiden perässä: ”… UFO-paljastus ei tule koskaan tapahtumaan vapaaehtoisesti julkisen painostuksen kautta”. (s. 265) Tässä olen täysin samaa mieltä Glennin kanssa. Tutkijat käyttävät suuria määriä aikaa, rahaa ja energiaa tähän pelleilyyn. Erittäin tehokas tapa saada UFO-tutkimusyhteisö harhautumaan haukkumalla väärää puuta. Todellinen paljastus tulee ihmisiltä.
Suuri osa toisesta osiosta on tietoa siitä, mitä Glenn on kutsunut nimellä ”poikkeava väärän tiedon ohjelma”, jonka CIA ja muut tiedusteluorganisaatiot aloittivat noin vuonna 1961. Täältä löytyy suuri osa abduktiotarinoista, jotka on toteutettu käyttämällä kehittyneitä mielen- ja muistinmuokkausmenetelmiä. Käyttämällä tätä pelko- ja kauhuagendaa ja saamalla ihmiset uskomaan, että sieppaukset ovat pahojen avaruusolentovierailijoiden aiheuttamia, todellinen ja hyväntahtoisten vierailijoiden ohjelma murskattiin tehokkaasti. George Adamski kutsui sitä ”idioottivarmaksi suunnitelmaksi”. (p. 269)
Tämä MILABS-teoria, pienin muunnelmin, saa yhä enemmän hyväksyntää vakavasti otettavien UFO-tutkijoiden, kuten Nick Redfernin ja Tanner Boylen keskuudessa. Teoriaa tutkivat ja dokumentoivat tohtori Helmut Lammer ja Marion Lammer kirjassaan MILABS: Military Mind Control and Alien Abduction (1999). Useiden vuosien tutkimusten perusteella Lammer päätteli, että jotkin sieppaustapaukset saattoivat itse asiassa olla erilaisten sotilastiedustelupalveluiden salaisia kokeita. Huhtikuussa 2011 kirjoitin tohtori Lammerille ja pyysin lisätietoja hänen tutkimuksestaan. Hän kertoi minulle ystävällisesti, että hän oli luopunut kaikesta sieppauksia ja mielenhallintaa koskevasta tutkimuksesta ja että hänen koko arkistonsa oli heitetty pois!
Tämä kysymys on entistäkin tärkeämpi, kun tutkitaan Alisonin, Arizonan Sedonan lähellä sijaitsevalla maatilalla asuvan naisen, sieppauskokemuksia. Nick Redfern dokumentoi tapauksen vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan On the Trail of the Saucer Spies. (s. 115-117) Alisonin sieppaukset alkavat aina huminasta, sähköjen katoamisesta talosta ja hänen koiriensa muuttumisesta hyvin ahdistuneiksi. Kirkkaat valot ympäröivät huoneen, ja hän on puoliksi tajuttomana tietoinen pienistä olennoista, jotka kuljettavat hänet talon ulkopuolella olevaan pieneen alukseen, jossa häntä tutkitaan ja sitten johdatetaan takaisin taloon. Viidennessä sieppauksessa tapahtuu jotain erikoista. Humiseva ääni loppuu äkillisesti, ja Alison saa hitaasti takaisin normaalit aistit. Pienet harmaat avaruusoliot katoavat, ja sen sijaan hän löytää huoneestaan joukon isoja ja kookkaita miehiä, jotka ovat pukeutuneet mustiin univormuihin. Alisonin mukaan yksi miehistä huutaa mikrofoniin ”mitä tapahtui”. Toinen mies lausuu hänen suuntaansa sanan ”anteeksi”, ja miehet lähtevät pois, eivät avaruusaluksella, vaan merkitsemättömällä mustalla helikopterilla. Epäonnistuivatko heidän psykotroniset laitteensa tällä kertaa?
Olisi tietysti helppo keino syyttää kaikista sieppauksista salaisia (mustia) projekteja ja tiedusteluryhmiä. Ilman pahaa tarkoitusta Glenn Steckling itse asiassa avaa Pandoran lippaan tässä asiassa, kun hän useissa luvuissa ja haastatteluissa toteaa, että on olemassa myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, jotka käyttävät hyväkseen pahaa-aavistamattomia uhreja: ”Oikeudenmukaisuuden nimissä, ei-niin-hyväntahtoisten yhteiskuntien ja ”rotujen” (EI lajien) vastakkaiset voimat vierailevat ja ovat olemassa myös planeettamme ulkopuolella.” (s. 49) Kun Anders Liljegren ja minä syyskuussa 2015 söimme illallista entisen CIA:n agentin Jim Semivanin ja hänen vaimonsa Deborah Stokesin kanssa, Jim kertoi meille, että hän ja hänen vaimonsa olivat joutuneet hyvin traumaattisen sieppauksen kaltaisen kokemuksen uhreiksi. Hän mainitsi myös, että useat hänen kollegansa CIA:ssa olivat kohdanneet miehiä mustissa. Jos sieppauksia käyttävät vain tiedusteluryhmät, miksi ahdistella CIA:n henkilökuntaa?
Jos meillä on myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, joiden kanssa meidän on selviydyttävä, ja jos salaiset tiedusteluryhmät ovat päätyneet samaan johtopäätökseen, se olisi varmasti hyvä syy salassapitoon. Kuvitelkaa laajalle levinnyttä vainoharhaisuutta ja pelkoa, jonka tällainen paljastaminen minkä tahansa hallituksen taholta aiheuttaisi. Valitettavasti omat tutkimukseni kontaktihenkilöistä ovat itse asiassa vahvistaneet Glennin väitteen. Ruotsalaisten kontaktihenkilöiden Jade Ekströmin ja Richard Höglundin kokemuksiin liittyi ehdottomasti ei-hyväntahtoisia vierailijoita. Tämä on erityisen ilmeistä Höglundin tapauksessa, jossa vierailijat toimivat enemmänkin maailmanlaajuisen rikollisjärjestön kuin planeettojen välisen rauhanturvajoukon tavoin. Richard pelkäsi syvästi vierailijoita, joiden kanssa hän työskenteli useita vuosia. Ehkäpä juuri näiden tunkeilijoiden toiminnasta amerikkalainen kontaktihenkilö Howard Menger sai varoitukseksi tietoja vierailijaystäviltään. Hänelle kerrottiin, että he olivat hyvin vaarallisia ja käyttivät ”kehittynyttä aivoterapiaa”. (From Outer Space To You, s. 143-144).
Lopuksi Glenn paljastaa yhden vierailijoidensa esittämän väitteen, joka, jos se pitää paikkansa, herättäisi varmasti laajaa suosiota yleisön keskuudessa. ”Auringon systeemisten muutosten” ja ”aurinkokunnan hidastuvan syklin” vuoksi voimme odottaa suuria katastrofeja Maapallolla. Siksi ”naapuriplaneettojemme asukkaat” on suurelta osin evakuoitu Alfa Centaurin aurinkokuntaan. Tähän uuteen aurinkokuntaan on myös kuljetettu kaksisataatuhatta halukasta Maan vapaaehtoista. (s. 87) Skenaario, jota on pidettävä varsin dystooppisena visiona planeetallemme ja kulttuurillemme. Toivottavasti tämä ”ennustus” epäonnistuu.
Tässä teoksessa ei selvästikään ole paljon uutta tietoa George Adamskin elämästä, sillä kyseessä on omaelämäkerta. Mutta sivulla 32 Glenn mainitsee erittäin tervetulleen hankkeen. Tämän kirjan jälkeen hän suunnittelee ”tarkkaa ja perusteellista” elämäkertaa George Adamskin elämästä ja historiasta, joka perustuu GAF:n laajan arkiston asiakirjoihin. Sitä kannattaa varmasti odottaa.
Ufojen arvoitus on kuin kiinalaiset laatikot. Suurin osa tieteellisesti suuntautuneista UFO-tutkijoista avaa vain laatikot yksi ja kaksi. Glenn Stecklingin erittäin kiehtova kirja on älyllinen haaste kaikille ufotutkijoille uskaltaa avata laatikko kolme ja neljä.
Artikkelin julkaissut ufoarchives.blogspot.com
