Avainsana-arkisto: henkinen työ

Viesti valonkantajille

Rakkaat lukijat, näinä niin suuren hävityksen ja hämmennyksen aikoina toivomme on, että nämä viestit tuovat teille informaatiota ja rohkaisua. Älkää lannistuko, sillä nykyajat ovat juuri se syy miksi valitsitte olla Maapallolla tänä aikana.

Siirtymä, jota niin monet ovat toivoneet ja rukoilleet, on alkanut mutta se ei näytä siltä miltä niin monet odottavat sen näyttävän. Tämä johtuu siitä, että he kuvittelivat sen kolmiulotteisilla konsepteilla miltä täydellinen uusi maailma näyttäisi. Kaikki pahat ihmiset poistettaisiin ja kaikki hyvät ihmiset eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti ilman ongelmia. Päästäkää irti kaikista jäljellä olevista käsityksistä, joita teillä saattaa edelleen olla koskien Maapallon ylösnousemusta, ja sallikaa prosessin edetä niinkuin sen tulee.

Monet vanhat ja hyvin vakiintuneet kolmiulotteiset luomukset tulee ensin tuoda pintaan, jotta ne voitaisiin nähdä ja tunnustaa sen suhteen mitä ne todella edustavat ennen kuin enemmistö voi tulla tietoisiksi niistä, hylätä ne ja lakata energeettisesti ruokkimasta niitä. Tämä on prosessi, mutta niinkuin kartoissa lukee: ”Olet tässä”.

Tämä tulee jatkumaan jonkin aikaa ja lisää on tulossa. Pysykää keskittyneinä kaikkein korkeimpaan henkiseen oivallukseenne tarkkailijana, mutta sellaisena joka on avoin auttamaan silloin kun apua kaivataan. Jotkut teistä saavat ohjeistusta ottaa aktiivisen roolin, kun taas toisten tulee yksinkertaisesti pitää Valoa yllä. Kumpikaan ei ole toistaan tärkeämpi, mutta molempia tulee toteuttaa ilman egon väliintuloa. Seuratkaa intuitiotanne, kuunnelkaa, luottakaa ja tietäkää että saatte aina opastusta.

Me näemme monia muutoksia tulevan piakkoin ja vielä enemmän paljastuu esiin siitä, mikä ei ole vielä energeettisesti valmis ilmentymään. Älkää järkyttykö ja suuttuko kun ihmiset ja ongelmat alkavat paljastua siksi mitä ne ovat ja mitä ne edustavat. Te olette valmiita ja teitä on tasapuolisesti varoitettu, mutta osa informaatiosta tulee olemaan järkyttävää niille, jotka elävät vielä vanhoissa energioissa. Teitä saatetaan pyytää paikalle tyynnyttelemään ja avustamaan niitä, jotka eivät ole valmiita informaatiolle ja muutokselle.

Se voi olla juhlan aikaa mikäli sallitte sen olla sitä ja jos kykenette päästämään irti käsityksistä siitä miltä kaiken tulisi tai ei tulisi näyttää. Matka kohti korkeammin resonoivalle Maa-planeetalle on alkanut ja mikään määrä häirintää niiltä, jotka pyrkivät hidastamaan prosessia, ei kykene sitä pysäyttämään.

Suuri osa nykypäivän kaaoksesta on niiden toimintaa, jotka eivät halua maailman heräävän uudelle tietoisuuden tasolle, sillä se tarkoittaisi sitä, että he eivät voisi enää manipuloida ja kontrolloida. Heiltä on kuitenkin loppumassa vaihtoehdot, sillä Valolla on henkinen laki tukemassa, ylläpitämässä ja ravitsemassa itseään, kun taas väärillä uskomuksilla ja konsepteilla ei ole.

Kun henkilökohtainen tietoisuus valaistuu, sitä alkaa päästä yhteyteen ja resonoida aiemmin saavuttamattomissa olleiden korkeamman ulottuvuuden värähtelyjen kanssa, kun linjautuu niiden kanssa. Tämä taas johtaa irtaantumiseen linjasta joidenkin muiden asioiden kanssa, kuten eräiden ruoka-ainesten.

Välttäkää prosessoitua roskaruokaa ja vääriä ruokia, huolimatta siitä miten herkullisia ja terveellisiä niiden pakkaukset sanovat niiden olevan. Tämä pätee myös hedelmiin ja vihanneksiin, joita on myrkytetty hyönteismyrkyillä, jotka on poimittu kauan ennen kypsymisaikaa, joskus jopa värjätty pinnasta, ja sitten asetettu kauniisti näytille ostettavaksi. Valitkaa ruokia, jotka ovat paremmin linjassa oman energianne kanssa ja luottakaa intuitioonne kun olette kaupassa. Taivas ei romahda niskaanne jos syötte jotain matalamman kanssa resonoivaa, mutta tunnette olonne paremmiksi ja energiaanne tueataan mikäli valitsette korkeammalla värähteleviä ruokia.

Uudet energiatasot aiheuttavat myös sen, että jotkut viihteet, TV-ohjelmat, kirjat ja ajanvietteet eivät enää resonoi siten kuin aiemmin. Perhe ja ystävät, jotka pysyvät linjassa näiden asioiden kanssa, eivät ymmärrä sitä miksi valitsette enää olla osallistumatta, ja he saattavat tulkita kiinnostuksen puutteenne henkilökohtaiseksi hylkäämiseksi, mikä usein tuo mukanaan eripuraa ja väärinymmärryksiä.

Se voi olla rakastava ele jatkaa osallistumista, kun jokin, joka ei enää ole tärkeää teille on erittäin tärkeää toisille, mutta älkää koskaan luopuko suoraselkäisyydestänne tai henkilökohtaisesta voimastanne toisia miellyttääksenne tai ”sopiaksenne joukkoon”. Älkää salliko ryhmäpaineen tai halun pitää yllä rauhaa aiheuttaa teidän lankeamistanne takaisin paikkoihin, joista olette kasvaneet irti, tai saada aikaan sen että uskoisitte että teissä on jotain vikaa. Kyse ei ole koskaan oikeasta tai väärästä, kyse on yksinkertaisesti energeettisestä väärinsuuntautumisesta.

Älkää koskaan luovuttako sisäistä voimaanne Jumalallisena Olentona, vaan olkaa samaan aikaan valppaina välttääksenne vastarintaa omalta osaltanne, joka voi helposti taantua egon peliksi ja kolmiulotteiseksi vallantunteeksi. Munankuorilla hiippailu toisten miellyttämiseksi tulee loppua mikäli henkilö aikoo koskaan kokea omaa sisäistä voimaansa.

Elämässänne on tilanteita ja lisää tulee, jolloin tunnette yksinkertaisesti ja ilman katumusta tai syyllisyydentunnetta että astua pois siitä. Seiskää aina henkisesti selkä suorana (voimassanne) rakastavasti mutta vankasti ilman, että teette kärpäsestä härkästä väärässä uskomuksessa siitä, että teidän on pakko olla jotain mieltä kaikesta huolimatta. Se yksinkertaisesti antaa vallan pois jollekin henkilölle tai toiminnalle jolla itsellään ei ole mitään valtaa.

Valta ei ole koskaan henkilökohtaista, joka olisi annettu vain muutamalle harvalle. Yksin Jumala on valta ja se valta virtaa lävitsenne sisällänne olevasta Alkulähteestä — se on syntymäoikeutenne. Egolla, tai tunteella omasta itsestään erillisenä Jumalasta, ei ole koskaan todellista valtaa vaikka monet jatkavat sellaisten väitteiden esittämistä omasta itsestään ja vaikka ulkoisesti se siltä näyttäisikin.

Koska kolmiulotteiseen elämään vaaditaan fyysinen keho, te olette joissain mielissä rajoittuneita ja usein kollektiivisen ajattelun vaikutuksen alaisia. Kun totuus yhä enemmän muuttuu teidän saavuttamaksenne tietoisuuden tasoksi, monet kolmiulotteiset käsitteet lipuvat pois, minkä myötä te koette yhä enemmän Jumalallisen Tietoisuuden ominaisuuksia, jotka olivat aiemmin pelkkää intellektuaalista tietoa. Kun totuus muuttuu realisoiduksi tietoisuuden tilaksenne, te ette enää ole linjassa sitä koskevien yleisesti hyväksyttyjen mutta valheellisten uskomusten kanssa.

Te alatte huomata, että te usein tiedätte tai toimitte ilman tietoista ajatusta, ja että se osoittautuu täydelliseksi toimeksi siihen tilanteeseen. Te alatte automaattisesti tietää mitä ruokia teidän kehonne kaipaa ja mitkä aktiviteetit ovat teille oikeita. Synkronisiteetteja tapahtuu ja asioita alkaa loksahdella paikoilleen helposti ja ilman vaivannäköä. Oikeat ihmiset astuvat elämäänne oikealla hetkellä. Oman realisoidun Tietoisuutenne harmonia, täydellisyys, kokonaisuus ja äly ilmaistaan kauttanne ilman henkilökohtaista vaivannäköä. Te sallitte sen sijaan että yrittäisitte pakottaa asioita tapahtumaan. Olette sen sijaan että teette.

Vielä heräämättömille luennointi, saarnaaminen tai heidän rankaiseminen ei koskaan saa aikaan kestävää muutosta, sillä kukin on kykenevä elämään vain saavutetulla tietoisuuden tasolla, kunnes he voiat avautua seuraavalle tietoisuuden tasolle, mikä yleensä on mahdollista kokemusten kautta. Vankila, terapia ja äärimmäiset kokemukset voivat kaikki mahdollisesti herättää jonkun mikäli he ovat vastaanottavaisia, mutta korkeampaa tietoisuutta ei koskaan voida pakottaa toiselle.

Älkää koskaan pelätkö tai vastustako tiettyjen ihmisten poistumista elämästänne mikäli he valitsevat pysyä vanhassa energiassa ja te huomaatte, että ette enää ole linjassa heidän kanssaan. Se ei ole teidän tehtävänne pelastaa ketään, se on jokaisen henkilökohtainen tehtävä, sillä jokaisella henkilöllä on Korkeampi Itse ja oppaansa.

Teidän työnne on ojentaa auttava käsi ja olla saavutettavissa aina kun joku toinen valitsee siihen tarttua, mutta se ei koskaan tarkoita heidän likasankoonsa tunkeutumista ja heidän nostamistaan sieltä pois ilman heidän suostumustaan tai tahtoa. Heidän tilanteensa voi hyvin olla suunniteltu osa heidän evoluution polkuaan. Aina sallikaa intuition olla oppaananne näissä tilanteissa, sillä henkilö saattaa itse asiassa etsiä apua mutta hän ei näytä siltä, kun taas joku toinen saattaa haluta teitä avukseen yksinkertaisesti aktivoimaan hänet.

Herääminen tapahtuu kun Korkeampi Itse määrittää, että henkilö on valmis ja korkeamman taajuuksinen energia ja senhetkinen tilanne palvelevat tuohon valmiuteen siirtymisessä. Energian uusi aalto tulee varsin pian, sellainen joka paljastaa ja muuttaa monia asioita. Teidän herännyt tietoisuutenne tulee vetämään puoleensa ne, jotka ovat valmiita kuulemaan mitä teillä on heille sanottavana siitä mitä oikeasti tapahtuu henkilökohtaisesti ja globaalisti.

Rakkaus on kaikkien asioiden ytimessä ja olemuksessa, sillä se on monien energeettinen yhteys YHDESSÄ. Tämä kaiken yhdistävä energia on olemassa kaikissa olennoissa, mutta se on tulkittu väärin kolmiulotteisella mielellä. Lopputuloksena on ollut monenmoisia yleisesti hyväksyttyjä uskomuksia rakkaudesta, vetovoimasta, emootioista, seksistä, hallitsemisesta sekä joitain varsin negatiivisia.

Tämän hetkiset olosuhteet pakottavat monet ensimmäistä kertaa alkamaan kokea ykseyden tunnetta. Te todistatte omin silmin korkeamman rakkaudentunteen syntyä kollektiivisessa ajattelussanne, kun virus ja eristys pakottaa kaikki ”samaan veneeseen” niinkutsutusti.

Koska on vain YKSI, Rakkaus syleilee kaikkea elämää huolimatta ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä, rodusta, vauraudesta, ulkonäöstä tai mistään mikä on kautta historian toiminut ihmisiä erottelevana tekijänä. Rakkaus on sisäistä tietämistä (tietoisuus), että kaikki asiat on yhdistetty. Kaikentyyppiset suhteet saavat alkunsa ykseystietoisuudesta (tavoitteet, kiinnostuksen kohteet, vetovoima, mistä pitää, mistä ei pidä jne.) mutta ne koetaan osapuolten tietoisuuden tasolla.

Usein ykseyden tunne syntyy siitä, kun on kytkeytynyt toiseen ihmiseen jollain tavalla aiemmassa elämässä, mikä sitten ilmenee tässä elämässä joko vetovoimana tai hylkivänä voimana, riippuen aiemmasta suhteesta. Useimmat heteroseksuaaliset sekä homoseksuaaliset suhteet tapahtuvat kahden ihmisen välillä, jotka ovat lähentyneet toinen toistaan aiempien yhteisten elämänkokemusten kautta.

Kun puhtaan Rakkauden todellisuus integroituu ja muuttuu henkilön saavutetuksi tietoisuuden tasoksi, hän alkaa automaattisesti ja ilman ajatusta tai egon esittämää tavoitetta vastata kaikkiin elämäntilanteisiin rakkauden paikasta, koska hän on muuttunut Rakkaudeksi. Muistakaa aina, te olette Tietoisuutta.

Kaikki edistyy suunnitelman mukaan. Luottakaa. Sallikaa. Rakastakaa.

Juna on lähtenyt asemalta.  

 

Artikkelin julkaissut Oneness of All

Itsensä valmisteleminen Siirtymää varten

Jos sinusta tällä hetkellä tuntuu siltä kuin vaeltaisit päämäärättömästi tai ehkä kamppailet aaltojen virtausta vastaan, sinulla saattaa olla edelleen “työtä” tehtävänä itsesi kanssa energiakenttäsi selventämiseksi. Ne jotka ovat tehneet tämän työn itsensä kanssa ovat viimeinkin irti matrixista (suom. huom. tässä artikkelissa käytetään termiä ’matrix’ kuvaamaan metafyysistä elinympäristöämme, jotta sitä ei sekoitettaisi matemaattiseen matriisin käsitteeseen) ja he kertovat miten he saivat tämän aikaan.

Tässä artikkelissa kerron sen mikä on toiminut parhaiten minulle neutraalin tilan saavuttamiseen ja saanut aikaan toistuvia onnellisuuden hetkiä, synkronisiteettejä ja positiivisia ilmentymiä.

Henkinen työ sallii negatiivisen taajuuden peiton tai verhon nousta pois niskasta niin, että alkuperäiset DNA-koodimme voivat luoda siirtymän todellisuudessa. Tämän luonteinen työ on kaikkein tärkeintä työtä, joka ylittää jopa työmme muiden hyväksi, sillä tällä hetkellä me olemme lähellä todellisuuksien bifurkaatiota.

Usein sellainen vaatii, että me vietämme hetkiä yksiksemme, ja se voi olla kaikkein vaikeinta työtä, vaikkakin yksinkertaisinta. On vaikeaa saada kunnon kuva itsestä ja elämästä, tuskallisesti tarkastella sitä mitä on projisoinut verrattuna siihen, mitä itse todella on.

Me olemme kaikki peräisin Lähteestä, joka on ehdottoman rakauden tietoisuus. Useimmat meistä ovat kokeneet sen miltä tuntuu olla mahdollisimman kaukana Lähteestä egon illuusiossa ja pelossa.

Pelon löytäminen ja muuttaminen ja persoonan pyytäminen astumaan taka-alalle korkeimman itsen tieltä on se mitä me yritämme saada tietoisesti aikaan.

Tämä sallii meidän korkeamman taajuuden versiomme astua tähän tiheään fyysiseen maailmaan jotta selätettäisiin pelkoon perustuva matrixin koodi, joka varjostaa kollektiivista ihmiskuntaa. Me olemme kaikki yhtä, ja korkeammat taajuudet matrixissa ja kollektiivissa voittavat aina.

Kaikki ovat erilaisia ja jokainen käsittelee energiaa eri tavalla, mutta toiveissani on että voisit löytää jotain tästä listasta joka voi olla sinulle hyväksi. Missään mielessä tämä ei ole läpikotainen lista tai PAKKO TEHDÄ TAI MUUTEN EI YLÖSNOUSE -lista.

Sinun ei välttämättä tarvitse tehdä kaikkea tällä listalla ja olet ehkä tehnyt joitain asioita jotka listalta puuttuvat. Nämä eivät ole listattu mihinkään tiettyyn järjestykseen, paitsi että ensimmäisin prioriteetti tulisi olla saada Yhteys Korkeampaan Itseesi / Ylisieluusi / Lähteeseen.

Monet ihmiset eivät tajua, että he tekevät jo tätä työtä itsensä kanssa tietoisesti muuttamalla tapoja joilla he reagoivat jokapäiväisiin tilanteisiin ja välikohtauksiin jotka heidän elämässään sattuvat. Viimeisen 9 vuoden aikana, tietoisen heräämiseni jälkeen vuonna 2010, olen käynyt läpi jokaisen näistä aiheista omassa todellisuudessani tietoisella aikomuksella.

Ihmiset, jotka ovat vasta nyt heräämässä, tulevat kykenemään tämän työn tekemiseen paljon nopeammin kuin ennen heitä tulleet.

Henkinen työ

  • Yhteyden luominen Korkeampaan itseesi/ Ylisieluun / Lähteeseen
  • Varjopuolen kanssa työskentely
  • Ylisielun integrointi — käy läpi ”menneet” ja tulevat elämät (moniulotteinen itsesi); sielun palasten nouto
  • Vastuu omista ajatuksista, sanoista, ja teoista (luominen)
  • Ymmärrä kuka olet ja missä olet — tietoisuus holografisessa matrixissa joka on vääristynyt kopio orgaanisesta matrixista
  • Maadoitu maahan, yhdisty luontoon
  • Nosta värähtelytasoasi (siirry pelosta rakkauteen)
  • Ehdoton rakkaus, anteeksianto, myötätunto, kiitollisuus, kunnioitus, suoraselkäisyys
  • Feminiinisen ja maskuliisisen yhdistäminen (vasen ja oikea aivojen puolisko)
  • Egon (alempi tietoinen persoonamme) siirtäminen taka-alalle korkeamman itsen tieltä
  • Julista suvereeniutesi ja pura sopimukset jotka eivät enää palvele sinua
  • Luo NYT-hetkestä, pyyhi pois aiemmat uskomukset ja aiempi ohjelmointi
  • Leikkaa energeettiset siteet, vapauta muinainen (perhe) karma, rakenna rajoja ja suojaudu toksisilta ihmisiltä
  • Muista tehtäväsi (jos sinulla on jokin muu kuin pelkkä OLEMINEN); arvioi nykyinen työpaikkasi, ihmissuhteesi, missä asut ja tee tarvittavat muutokset jotta voit olla linjassa tehtäväsi kanssa
  • Opi olemaan kommunikoimaan ystävillesi ja perheellesi ja opi se milloin kertoa näistä asioista (ja milloin ei); ole esimerkki äläkä pakota näkökulmiasi muille
  • Hoivaa ja paranna sisäinen haavoittunut lapsesi
  • Kehitä kuudes aisti ”ulkopuolelta” tulevalle tiedolle
  • Energiahoidot — kuori kerrokset sydämen ja auran ympäriltä; päästä irti uhrimentaliteettiohjelmoinnista
  • Päästä irti ja antaudu prosessille, sen sijaan että kontrolloisit sitä
  • Etsi samanmielisiä ihmisiä joille puhua asioista (internet/sos.media on päätyökalu)
  • Keskity haluttuun lopputulokseen (Uuteen Maahan tai kotiinpaluuseen) sen sijaan että miettisit menneitä tai vääristynyttä matrixia
  • Poista ruokavaliostasi valkoinen sokeri, vehnä, fluori, prosessoitu ruoka ja GMO-ruoat, pidättäydy alkoholista ja huumeista ja käytä myös ravintolisiä
  • Detoxaa raskasmetallit, fluori ja muut toksiinit kehosta
  • Laita televisio kiinni (valheellista ohjelmointia) kunnes olet saavuttanut tason jossa se ei voi enää vaikuttaa sinuun (sinusta tulee todistaja)
  • Rakasta ja luota itseesi ja anna itsellesi anteeksi
  • Käytä mielikuvitustasi joka on avain luomiseen
  • Ohjelmoi aivosi uudelleen pois automaattisesta, alitajuisesta ohjelmoinnista, salli korkeamman mielesi luoda ympäröivä matrix
  • Havaitse toistuvia kaavoja ja analysoi sitä mistä triggeröidyt
  • Ymmärrä, että monet muut ihmiset (noin puolet!) tässä todellisuudessa ovat NPC:tä (non-player characters) eli sieluttomia ihmisiä tai robotteja
  • Salli itsesi TUNTEA tunteita, tunnusta niiden energia ja viesti, ja salli itsesi päästää lopullisesti irti
  • Ymmärrä, että kaikki on peräisin Lähteestä, niin pimeys kuin valo, negatiivinen ja positiivinen; kaikki elämä, kasvit ja eläimet, kunnioita jokaisen muun polkua ja aistimuksia
  • Kuuntele kehoasi — ruoka, uni, intuitio. Jos olet huonolla päällä, se on merkki nostaa värähtelytasoasi ja lopettaa energiahukka
  • Käytä aikaa mietiskellen elämää korkeamman itsesi kantilta, jotta voisit antaa anteeksi muille, ja päästää kaikesta irti
  • Muuta kotisi energia — Käy läpi omistamasi tavarat ja pidä vain ne jotka palvelevat sinua; puhdista ja järjestä kotisi ja yksinkertaista elämääsi; pyhitä ja siivoa
  • Liikuta energiaa fyysisellä kehollasi kevyen liikunnan avulla, kuten kävely, uinti, tai chi, qigong, tai jooga
  • Löydä tasapaino ja nollapiste, mene itseesi ja poistu vanhasta 3D-matrixista, ja juurruta korkeampi värähtelytaso ympäristöösi
  • Tunnusta ja lopeta käyttäytyminen, uskomukset ja toiminta joka avaa energiakeskuksiasi negatiiviselle energialle ja astraaliolennoille
  • Päästä irti kaikista henkioppaistasi jotka eivät ole 100-prosenttisesti Lähteen valoa; korvaa heidät henkioppailla jotka tukevat parastasi
  • Sulje energiakeskukset joista astraaliolennot imevät energiaasi ja poista tai neutraloi vampyyri-implantit ja -teknologiat
  • Harjoita Don Miguel Ruiz’n Neljää sopimusta
  • Muutu todistajaksi; ole “maailmassa, mutta älä ole maailmasta”
  • Keskity itseesi ensin ennen maailman muuttamista
  • Keskitä emotionaalinen, mentaalinen, henkinen ja astraalikehosi fyysisen kehoosi niin, että ne ovat sisäkkäin kuin maatuskat

Olen lisännyt muutaman linkin jokaisesta aiheesta mukaan selitykseksi. Olen luomassa sarjan videoita perustuen kirjaani How To Exit The Matrix, jossa käsittelen jokaista aihetta.

On jo olemassa suuri määrä tietoa verkossa nykyään, sillä eturintaman suunnannäyttäjät ovat jo kamppailleet näiden ongelmien kanssa ilman ohjekirjaa.

Monet näistä aiheista ovat jo artikkeleissani ja videoissani Matrix-sivullani, ja In5d.com on loistava tietokanta täynnä informaatiota. Jos olet jumissa jonkin näistä aiheista kanssa, voit etsiä itsellesi kvanttiparannushoitajan (Amerikassa Quantum Healing Practitionersin kautta).

 

Artikkelin julkaissut Humans Are Free