Vuosien ajan hallitusten ympäri maailman on sanottu salailleen Maan ulkopuolisen elämän olemassaoloa. Tuhansia UFO-havaintoja on tehty vuosien mittaan ja ne on sivuutettu salaliittona.
Kuitenkin kaikki voi muuttua silloin kun todisteita saadaan haltuun.
Entinen Pentagonin konsultti (muiden muassa) väittää, että presidentti Eisenhowerilla oli KOLME salaista tapaamista kolmen eri avaruusolentojen rodun kanssa.
Sanotaan, että Eisenhower vietiin Edwardsin ilmatukikohtaan silloin kun hän virallisesti oli ‘kadonnut.’
Luennoija ja kirjailija Timothy Good sanoo, että Yhdysvaltain 34. presidentti tapasi kolme kehittynyttä avaruusolentojen rotua New Mexicossa vuonna 1954.
Avaruusolentojen tapaaminen tapahtui telepaattisia viestejä käyttäen.
Timothy Goodin mukaan avaruusolentojen tapaamisen näki omin silmin monet ihmiset.
‘Avaruusolennot ovat saaneet sekä muodollisen että epämuodollisen yhteyden tuhansiin ihmisiin ympäri maailman kaikilta elämänaloilta’ Timothy Good sanoi.
‘Voin kertoa, että vuonna 1954 presidentti Eisenhowerilla oli kolme kohtaamista, järjestettyä tapaamista avaruusolentojen kanssa, jotka pidettiin ilmavoimien tukikohdissa, mm. Hollomanin ilmatukikohdassa New Mexicossa.’
On tunnettua, että presidentti Eisenhower uskoi avaruusolentojen olemassaoloon. Hänen kohtaamisensa tapahtui samalla kun ‘upseereille’ sanottiin, että presidentti oli lomalla Palm Springsissa, Kaliforniassa helmikuussa 1954.
Presidentti Eisenhowerin väiteetään tavanneen Maan ulkopuolelta tulleita, ’pohjoismaiselta’ näyttäneitä vierailijoita. Hän allekirjoitti kuitenkin sopimuksen Harmaiden avaruusolentojen kanssa.
Toinen sisäpiiriläinen, joka kommentoi Eisenhoweria ja hänen tapaamistaan oli Philip Schneider.
Philip Schneider oli geologi ja insinööri Yhdysvaltain valtiolla, joka oli mukana maanalaisten tukikohtien rakentamisessa armeijan insinöörien kanssa.
Hän oli myös yksi kolmesta ihmisestä, joka selvisi vuoden 1979 tulitaistelusta suurten Harmaiden ja amerikkalaissotilaiden välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.
Dulcessa Schneiderin mukaan “harmaat” humanoidiolennot työskentelivät rinnakkain amerikkalaisten teknikoiden kanssa.
Vuonna 1954 presidentti Dwight Eisenhower allekirjoitti sopimuksen kolmen avaruusolentojen rodun kanssa, Schneider sanoi konferenssissa vuonna 1995.
Vaihdossa avaruusolentojen teknologiaa vastaan Eisenhower suostui antamaan luvan avaruusolennoille siepata rajallinen määrä ihmisiä kokeiden tekemiseen Maapallolla ja avaruudessa.
Schneiderin mukaan avaruusolentojen antama teknologia, joka oli osa tätä vaihtokauppaa, sisälsi eräänlaista metallia, joka on lähes tuhoutumaton.
Sanotaan, että lehdistötilaisuudessa vuonna 1995 Schneider jopa esitteli palasen tätä mystistä ‘alienmetallia.’
Jos et ole pyörinyt UFO-aiheesta enemmän keskustelevassa sosiaalisessa mediassa, saatat hyvinkin olla sitä mieltä, että tänä vuonna meillä on käsillämme UFO-paljastus isolla alkukirjaimella (‘Disclosure’). Lopultakin, pitkään odotettu Yhdysvaltain hallinnon paljastaminen avaruusolentojen alusten vierailuista Maapallolla. Viimeisen neljän vuoden ajan tunnetuimpien sanomalehtien ja televisiokanavien jutut ovat kertoneet armeijan pilottien UFO-havainnoista päiväuutisten seassa sotilaslähteistä ‘vuodettujen’ UFO-videoiden muodossa. Kun nyt tuleva virallinen raportti on tulossa, Pentagonin paljastaessa sen mitä se tietää UAP:sta/UFOista, uuden informaation esille tulo on saanut ihmiset odottamaan ‘jotain suurempaa’ aivan nurkan takaa.
Monet UFO-skenen vanhat parrat kuitenkin ovat epäileväisempiä. Vaikka ‘nuorisolaiset’ ovat viitanneet heitä kintaalla ja pitäneet heitä katkerina, ylikyynisinä, menneisyydessä elävinä ja/tai kyvyttöminä pysymään tuoreen informaation mukana, skeptisyydelle on syynsä: he tietävät, että monen vuosikymmenen ajan tietyt Yhdysvaltain armeijan elementit ovat työskennelleet täysin tekaistun UFO-sonnan levittämisen eteen sekä UFOista että kontaktihenkilöistä, tarkoituksenaan harhauttaa kansaa omien agendojensa mukaisesti.
Kuten Adam Gorightly huomauttaa kirjassaan Saucers, Spooks and Kooks: UFO disinformation in the Age of Aquarius, useat näistä tapauksista ovat liittyneet oletettavasti omia säätävään Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelun työntekijöihin, jotka paljastavat salaista UFO/alientietoa elokuvantekijöille ja tutkijoille, jotka käsittelevät UFOja ja paranormaaleja aiheita. Kuulostaako tutulta?
Tässä pientä historiaa uudemmille:
1. Robert Emenegger ja Hollomanin ilmatukikohdan UFO-video
Vuonna 1975 ilmavoimien viranomainen otti yhteyttä tuottajiin Robert Emenegger ja Alan Sandler (jotka työskentelivät dokumentin UFOs: Past, Present and Future parissa). Hän oli luvannut heille 16 millistä videokuvaa UFOista ja avaruusolennoista, joka väitetysti oli kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.
Emenegger muistelee, että “vuonna 1973, kun olin Grey Advertisingin varatoimitusjohtaja, menin Nortonin ilmavoimien tukikohtaan tutkimaan aiheita puolustusministeriöstä tehtävää TV-ohjelmaa varten. Puhuessani useista eri aiheista, UFOt tulivat puheeksi ja [ilmavoimien Paul Shartle] kertoi meille filmistä, jossa avaruusolennot laskeutuvat Hollomanin tukikohtaan.” Shartle kuvaa filmin olevan…
…videokuvaa kolmesta lautasen muotoisesta aluksesta. Yksi aluksista laskeutui… se näytti olevan vaikeuksissa koska se heilui edestakaisin aina alas maahan asti. Kuitenkin se laskeutui kolmelle jalalle. Ovi liukui auki, ramppi laskeutui alas ja ulos tuli kolme alienia… ne olivat ihmisen kokoisia, niillä oli omituinen harmahtava iho ja korostuneen suuri nenä. Niillä oli tiukan sopivat asut ja päähineet, jotka vaikuttivat olevan kommunikaatiolaitteita ja käsissään heillä oli käännöskoje, minulle sanottiin. Hollomanin tukikohdan päällikkö ja muut upseerit menivät ulos tapaamaan heitä.
Emeneggerin mukaan filmi “kuulosta erittäin, erittäin erikoiselta ja me halusimme käyttää sitä televisio-ohjelmamme loppukuvassa… vaikka Pentagon oli ollut yhteistyöhaluinen, viime hetkellä filmi takavarikoitiin ja me menetimme koko show’n loppuhuipentuman, mutta sen mitä näin ja kuulin oli tarpeeksi vakuuttaakseni minut siitä, että UFO-ilmiö oli totta.”
2. Linda Moulton Howe ja EBE:t
Vuoden 1983 alussa Linda Howe — uunituore Emmy-palkinnon voittaja karjansilvontadokumentistaan A Strange Harvest — oli nimitetty tuottamaan HBO:n erikoisohjelmaa UFOista: The E.T. Factor. Huhtikuun 9. päivänä 1983 Howe tapasi AFOSIn vastatiedusteluagentti Richard Dotyn Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa, tapaus joka tuntuu olevan kuin suoraan vakoilutarinasta. Howe muistelee kirjassaan An Alien Harvest:
Istuin alas selkä ikkunoihin päin. [Doty] istui pöydän takana.
“Tiedäthän, että suututat joitain ihmisiä Washingtonissa ‘A Strange Harvestilla’. Se pääsi liian lähelle jotain mitä me emme halua päästää kansalle tietoon.
Siitä alkoi lyhyt keskustelu dokumentistani. Kysyin häneltä miksi avaruusolennot silpoivat eläimiä. Richard Doty sanoi, että aihe oli salainen, eikä hänellä ollut pääsyä tietoon. Hän sanoi minulle, että hän oli tarkkaillut minua jonkin aikaa tehdessäni filmiä…
…[Doty] tavoitteli vasemmalla kädellä pöytälaatikon nuppia vasemmalla puolella ja avasi sen. Hän otti esiin laatikosta ruskean kirjekuoren. Hän avasi sen ja otti esiin useita kirjepaperin kokoisia paperiarkkeja.
“Esimieheni ovat pyytäneet minun näyttämään näitä sinulle“, hän sanoi, antaen paperit minulle. “Voit lukea nämä ja kysyä minulta kysymyksiä, mutta et voi kirjoittaa muistiinpanoja.”
Otin paperit ja luin päällimmäisen. Otsikkona oli “Briiffaus Yhdysvaltain presidentille” tunnistamattomien lentävien alusten aiheesta…
Richard Doty sitten nousi seisomaan ja sanoi, “Haluan sinun menevän tuonne.” Hän viittoi minua kohti suurta tuolia keskellä huonetta. “Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”
Nousin ylös ja siirryin suureen tuoliin, hämmentyneenä. En tiennyt mitä tapahtui. Kun katselin sylissäni olevia papereita toiseen kertaan, mietin miksi hän näytti niitä minulle?
Oloni oli erittäin epämukava, mutta halusin lukea ne ja muistin joka sanan…
Howelle annetut dokumentit kuvasivat neljä erillistä lentävien lautasten maahansyöksyä, jotka olivat tapahtuneet Aztecissa, Roswellissa, Kingmanissa (Arizona) ja Meksikossa. Roswellista ainoa selvinnyt oli saanut nimen “EBE” (Extraterrestrial Biological Entity). EBEä pidettiin vankina Los Alamos Laboratoriesissa kuolemaansa saakka vuonna 1952, ja sitä kuvattiin metrin mittaiseksi harmaaihoiseksi ja karvattomaksi, jolla oli suuri pää ja suuret silmät, “kuin lapsi tuhannen ihmisen kyvyillä.” Yhdessä dokumentissa luki: “kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot olivat luoneet olennon” joka tuotiin Maapallolle opettamaan rauhaa ja rakkautta, ja se tuntui ilmiselvältä että tämä oli viittaus Jeesus Kristukseen.
EBEn kuoleman jälkeen — niin tarina kertoo — pari muuta avaruusolentoa (EBE-2 ja EBE-3) vierailivat Maapallolla osana vaihto-ohjelmaa. Doty kertoi Linda Howelle, että EBE-3 oli edelleen elossa ja että hän saattaisi nähdä sen. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että korkealta valtionhallinnosta eräillä tiedustelu-upseereilla oli hallussaan filmikuvaa UFOsta laskeutumassa armeijan tukikohtaan, sekä valokuvia ja salaista materiaalia, jota hän voisi käyttää dokumentissaan. Doty sanoi, että hän ottaisi yhteyttä myöhemmin käyttäen koodinimeä “Falcon.”
Richard Doty
Doty piti Howea jännityksessä kuukausia, kunnes hän sanoi Howelle, että hänet oltiin otettu pois jutusta, ja että toiset tiedustelukontaktit ottaisivat häneen yhteyttä, jotka myös pitivät häntä kuukausia jännityksessä odottamassa luvattua UFO-videomateriaalia. Tämä viivästys aiheutti sen, että HBO lopetti projektin, mikä jätti Howen rannalle soittelemaan. Tähänkin päivään asti Howe pitää kiinni Dotyn hänelle esittämästä “uskomattomasta” materiaalista autenttisena todisteena avaruusolentojen olemassaolosta — vaikka hänen täytyykin olla tietoinen siitä, miten Doty oli levittänyt väärää tietoa ja dokumentteja vuosien varrella (katso Paul Bennewitzin tarina alla).
3. Majestic-12
Vuonna 1982 UFO-tutkija Bill Moore lähestyi filmituottaja Jaime Shanderaa hissipuheella hänen Roswell-tutkimuksia käsittelevästä uudesta dokumentista. Vaikka projekti ei koskaan saanutkaan tuulta purjeisiinsa, Shanderasta tuli sen sijaan Mooren tutkimuskumppani, mikä jatkui vuosia
Jouluun 11. päivä 1984 Shandera sai postitoimituksen kotiinsa Burbankiin, Kaliforniaan. Se oli lähetetty nimettömänä ilman lähettäjän palautusosoitetta, päiväyksellä joulukuun 9., Albuquerquesta. Kirjeessä oli 35-millinen filmirulla, joka kehitettäessä paljasti valokuvia, jotka tunnetaan MJ-12 papereina. Niihin kuului Eisenhowerin briiffausdokumentti eli “EBD.” Päiväyksellä marraskuun 18. 1952, tämä salainen dokumentti oli väitetysti valmisteltu Eisenhowerille briiffausta varten, joka käsitteli “Operation Majestic-12:a …huippusalaista tutkimus- ja kehitys/tiedusteluoperaatiota, joka on suoraan vastuussa ainoastaan Yhdysvaltain presidentille.”
Saatuaan MJ-12 paperit, Moore ja Shandera olivat vastahakoisia julkaisemaan materiaaleja ennen tutustumista niihin. Vuoteen 1986 mennessä MJ-12 paperien julkistamisen järjestellyt taho oli muuttunut kärsimättömäksi Mooren ja Shanderan hitaaseen työskentelyyn ja nopeuttaakseen toimintaa hän lähestyi brittiläistä ufologia Jenny Randlesia toimimaan paperien julkaisun välikätenä. Välikäsi tässä tapauksessa oli nuori mies nimeltään Robert, joka väitti että hän oli ennen palvellut Britannian armeijassa. Robert antoi Randlesille yli kuusisataa sivua materiaalia, jonka väitettiin saadun Yhdysvaltain armeijan tiedustelulähteistä, mikä kuulosti huikean samanlaiselta kuin MJ-12 paperit. Randles epäili, että jokin oli nyt vinossa ja päätti pysyä erossa sopimuksista joita hän myöhemmin katuisi.
Jälkeenpäin sama anonyymi lähde, joka lähestyi Randlesia, ilmeisesti löysi toisen brittiläisen ufologin joka tarttui syöttiin, tässä tapauksessa Timothy Good, joka suostui julkaisemaan MJ-12 paperit hänen kirjassaan Above Top Secret: The Worldwide U.F.O. Cover-Up. Tämä järjestely tehtiin sillä ehdolla, että Bill Moore joutuisi ensimmäisenä julkisesti ilmoittamaan dokumenttien julkaisusta kesäkuussa 1987. Tällä kahden askeleen tavalla Above Top Secret tarjoaisi riippumatonta todistusaineistoa Mooren tulevaan ilmoitukseen. Parhaat suunnitelmat menivät myttyyn kun Goodin julkaisija hätäisesti ilmoitti lehdistötilaisuudessa toukokuun 29. päivä 1987, että siihen kuuluisi pikainen vilkaisu MJ-12 papereihin. Kun Bill Moore sai vihiä näistä touhuista, hän päätti voittaa Goodin ja virallisesti julkaisi MJ-12 paperit toukokuun 28. päivä vuosittaisessa National UFO Conferencessa (NUFOC) Burbankissa, Kaliforniassa.
Tutkijat alkoivat käydä läpi MJ-12 papereita ja pian kiinnittivät huomionsa useisiin kommervenkkeihin. Esimerkiksi dokumenttien fontti vastasi Smith-Corona -mallia, jota oltiin kehitetty vuoden 1952 jälkeen, vuosi jolloin Eisenhowerin briiffausdokumentin piti olla julkaistu. Arkkidebunkkaaja Phil Klass huomautti, että päiväys MJ-12 dokumenteissa ei vastannut standardimuotoa, jota hän oli nähnyt käytettävän muissa valtion dokumenteissa. MJ-12 paperit käyttivät formaattia “18 November, 1952”, kun taas Klassin näkemissä dokumenteissa lukee yleensä “November 18, 1952” tai “18 Nov. 1952.” Lisäksi Klass väitti, että hän oli nähnyt käytettyä päiväysmuotoa Bill Mooren ennen vuotta 1984 tuottamissa papereissa ja kirjeenvaihdossa.
Kesäkuussa 1987 Klass otti yhteyttä William Bakeriin, silloiseen FBI:n kongressiasioiden varajohtajaan: “Liitän oletettavasti huippusalaisia dokumentteja, joita ei ole julkaistu, joita nyt William L. Moore nyt levittelee Burbankissa, Kaliforniassa…”
Klassin pyynnöstä FBI avasi tutkimuksen määrittääkseen olivatko MJ-12 paperit kusetusta vaiko salaisia dokumentteja, jotka oltiin vuodettu luvattomasti. Marraskuun 30. päivänä 1988 pidettiin kokous Washington DC:ssa FBI:n ja AFOSIn agenttien välillä. Tuohon aikaan “Office of Special Investigations, Yhdysvaltain ilmavoimat, sanoivat… että dokumentti on tekaistu. Dokumentin kopioita oli kierrellyt eri puolilla USA:aa…” Mysteerinä pysyy edelleen se miten ilmavoimat olivat määrittäneet, että MJ-12 paperit olivat väärennetty, ja kuka väärennöksen takana oli.
Vuonna 1998 UFO-tutkija Nick Redfern sai yhteydenoton entiseltä FBI-agentilta, joka oli työskennellyt MJ-12 paperien parissa. Yksi tutkimusalue — entisen agentin mukaan — oli teoria siitä, että neuvostoagentit olivat väärentäneet MJ-12 paperit käyttääkseen niitä “syöttinä” saada huijatuksi aseteollisuudessa työskenteleviä siviilejä, jotka olivat mukana UFO-tutkimuksessa. ‘Falcon’ kerran kommentoi Bill Moorelle, että AFOSIn vastatiedusteluoperaatio oli suunniteltu huuhtelemaan “muutama myyrä pois kolostaan” — myyrät tässä tapauksessa olivat neuvostovakoojia.
4. Paul Bennewitzin vastainen psyop
Vuoden 1989 MUFON Symposium, joka pidettiin heinäkuun 1. päivänä Aladdin Hotellissa Las Vegasissa, jää muistiin ufologian historiaan johtuen Bill Mooren pitämästä esityksestä.
Tuota tapausta edelsi huhuja siitä, että hän oli kääntänyt takkinsa ja oli nyt hyväpalkkainen valtion agentti, joka levitti UFO-disinfoa, väitteet joita Robert Hastings levitti kesäkuussa 1989 MUFON UFO Journalissa julkaistussa artikkelissa. Kaikkiin huhuihin vastatakseen Moore piti historiallisen esityksen otsikolla “UFO-tilanteen status vuonna 1989”, joka sytytti ufologian liekkeihin.
Mooren puhe alkoi ottamalla kantaa huhuihin siitä, että hän olisi väärentänyt MJ-12 dokumentit, tai hyötynyt siitä että hän oli valtion agentti, painottaen että hän oli “köyhä kuin kirkonrotta”. Kuitenkin, Moore avoimesti myönsi roolinsa AFOSIn informanttina, joka valtion leipiin oli tarkkaillut ufologiaa, raportoinut handlereilleen UFO-tutkimuksesta ja organisaatiosita. Aluksi tämä järjestely oli yksinkertaisesti informaationvaihdantaa, mutta ajan mittaan, Moore sanoi, disinformaation kummitus alkoi nostaa rumaa päätään, Paul Bennewitzia vastaan kohdistetun disinfokampanjan muodossa.
Paul Bennewitz oli sähköfyysikko, joka vuonna 1969 oli perustanut Thunder Scientific Corporationin, yrityksen joka keskittyi “kosteusgeneraattoreihin, mittainstrumentteihin ja kalibrointiin.” Sen päämaja oli Bennewitzin kotona, joka sijaitsi Kirtlandin ilmatukikohdan vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. 1970-luvulla Bennewitzista tuli Aerial Phenomenon Research Associationin (APRO) jäsen, joka on siviilien UFO-tutkimusorganisaatio.
Joulukuussa 1979 Bennewitz — kahdeksanmillisen elokuvakameran kanssa — alkoi kuvata UFOja Manzanon asevarikon yllä Kirtlandin tukikohdalla, joka samaan aikaan varastoi suurinta ydinasemäärää USA:ssa. Hän asensi valvonta-antennien arsenaalin hänen talonsa katolle tarkkaillakseen signaaleja, joita ilmeisesti nämä UFOt välittivät, joiden Bennewitz väitti olevan “D.F.” (direction-find) jopa 60 mailin etäisyyksillä. Bennewitz kuumottui, että nämä alukset saattaisivat olla turvallisuusuhka, ja hän hälytti Kirtlandin upseerit ja kertoi havainnoistaan.
Lokakuussa 1980 Air Force Office of Special Investigations (AFOSI) varoitti Bennewitzia tämän avaruusolentojen uhan aikaansaamista turvallisuustoimista — tai ainakin sellaista pajunköyttä AFOSI hänelle syötti. Viralliset dokumentit, joita myöhemmin on tullut esiin, ovat puhuneet päinvastaisesta, viitaten siihen että ilmavoimat kiistää kaiken mukanaolon UFO-tutkimuksissa tai yrityksissä keksiä minkäänlaista strategiaa tätä havaittua avaruusolentojen uhkaa vastaan. Mikä totuus sitten olikaan, AFOSI — ja erityisesti erikoisagentti Richard Doty — eivät panneet tikkuakaan ristiin saadakseen Bennewitz luopumaan käsityksestä, että hän oli nähnyt oikeita avaruusolentojen aluksia. Tähän aikaan AFOSI käynnisti vastsatiedustelututkimukset Bennewitzin toimista.
Kuten osoittautui, avaruusolennot eivät lähetelleet säteitä eikä maanalaiset tukikohdat kiinnittäneet AFOSIn huomiota Paul Bennewitziin. AFOSIn huolenaiheena oli se, että Bennewitz oli siepannut salaisen viestin Kirtlandissa sijaitsevalta laser-seurantajärjestelmältä. Greg Bishopin mukaan, joka on kirjoittanut kirjan Project Beta: The story of Paul Bennewitz, national security and the creation of a modern UFO myth: “satelliittiviestit oletettavasti lähetettiin laser-valolla. Radiopurskeet olivat todennäköisesti tapa kommunikoida ase- tai kenttäoperaatioiden kanssa.” (lisää Project Betasta: eksopolitiikka.github.io)
Bishop huomautti, että nämä kryptatut viestit kuulostivat nopeutetulta siansaksalta — kunnes ne dekoodattiin ja hidastettiin — mikä oli se prosessi jolla Bennwitz yritti niitä selvittää. Nämä toimet huolestuttivat AFOSIa, ja osana heidän tutkimuksiaan piti selvittää miten pitkälle Bennewitz oli päässyt dekoodauksessa ja identifioida oliko kukaan muu ollut näissä aktiviteeteissa mukana.
Jossain kohtaa NSA (jolla oli toimintaa Kirtlandissa) käynnisti erillisen vastatiedustelututkimuksen ja käynnisti valvontatoimet Bennewitzin kotikadun toisella puolella olevasta tyhjästä talosta. Tähän operaatioon kuului sähkömagneettisten signaalien ampumista Bennwitzin antenneihin, millä yritettiin häiritä kaikkia lähetyksiä, joita Bennewitz oli Kirtlandista siepannut. Greg Bishopin mukaan: “NSA oli muuttunut suureksi tekijäksi Bennewitzin draamassa, erityisesti koska Neuvostoliitosta siepattujen signaalien mukaan häntä oltiin pidetty informaatiolähteenä, vaikka hän itse ei ollut mitenkään tietoinen omasta roolistaan….”
Kesällä 1981 entinen Project Blue Bookin tieteellinen neuvonantaja ja ilmavoimien konsultti tri. J. Allen Hynek väitetysti oli avautunut Bill Moorelle (tuopin ääressä) siitä, että hän oli antanut lahjaksi Bennewitzille tietokoneen, joka “auttaisi” häntä UFO-tutkimuksissaan. Kuitenkin Hynek jätti kertomatta Bennewitzille, että tämä tietokone oli annettu Yhdysvaltain ilmavoimien puolesta, ja että siihen oli laitettu sisälle ohjelmisto joka tuotti “alien-kieltä”. Ilmavoimien tietokoneen avulla Bennewitz väitti, että hän “Oli saanut suoran yhteyden avaruusolentoihin käyttäen… graafisesti tulostettua heksadesimaalikoodia”. Richard Dotyn mukaan:
Bennewitzilla oli [tietokone] kytketty hänen talon katollaan oleviin antenneihin ja pieneen mikroaaltolautaseen… ja hän katseli ruutua ja siinä oli kuvia ruudulla, jotka selvästikään eivät olleet avaruusolennoilta, mutta hän oli vakuuttunut siitä että ne olivat…. sanoin hänelle oikeasti, ‘en näe mitään.’ Ja hän sanoi, ‘minä näen, ja kuulen heidät’ ja hänellä oli kuulokkeet päässä ja hän sanoi, ‘kuulen heidän puhuvan’. Ja kysyin Paulilta: ‘Mitä kieltä he puhuvat?’ Hän sanoi, ‘He puhuvat omaa kieltään’… Ja hän kirjoitti satasivuisen dokumentin avaruusolentojen kielestä… Kun hän meni Kirtlandiin pitämään esitystään, kaikille näille kenraaleille, hän kertoi heille tämän informaation.
Hän kirjoitti kysymyksen tietokoneelle erittäin monimutkaiseen tietokoneohjelmaan muotoon, joka muistutti paljon meidän nykyistä sähköpostiamme. Kaikkien yllätykseksi hän sai vastauksen kysymäänsä kysymykseen. Joskus hän sai välittömän vastauksen, ja joskus se kesti useita minuutteja. Hän sai erittäin karkeita ja alkeellisia kuvia tai grafiikkaa tietokoneelleen näiltä ‘alieneilta’. Jotkut näistä kuvista muistuttivat lintuja, joilla oli liskojen piirteitä, ja jotkut muistuttivat liskoja, joilla oli lintujen piirteitä. Kysely&vastaussessioiden aikana Gabe ohjeisti Paulia kysymään yksinkertaisen kysymyksen, ‘Mistä te olette kotoisin?’ Paul tiesi jo vastauksen kysymykseen, koska hän oli suoraan kysynyt kysymyksen ja hän vastasi ääneen kun vastaus tuli tietokoneelle. Siinä luki yksinkertaisesti Zeta Reticulin tähtijärjestelmä.
Näiden hälyyttävien tietokoneviestien ja kuvien takia Bennewitz alkoi uskoa, että Yhdysvaltain hallitus oli allekirjoittanut salaisen sopimuksen petturiavaruusolentojen kanssa, jotka olivat kääntäneet takkinsa Maapallolla olevaa sopimusosapuolta vastaan ja ottaneet haltuunsa Dulcen tukikohdan. Tämän tilanteen korjaamiseksi Bennewitz kirjoitti raportin nimeltä “Project Beta” (lue raportti: eksopolitiikka.github.io) jossa hän kertoo UFO-tutkimuksistaan ja kuvaa strategian miten taistella näitä avaruusolentosoluttautujia vastaan. Bennewitz lähetti hänen Project Beta -raporttinsa senaattoreille Pete Domenicille ja Harrison Schmitt, toiveinaan että he auttaisivat häntä. Raportissaan Bennewitz kuvasi “säadeaseen” jota hän oli kehittelemässä, ja kaiken tämän tarkoituksena oli neutraloida avaruusolennot ja lopulta pelastaa ihmisrotu.
Erikoisagentti Doty rohkaisi Bennewitzia uskossaan siitä, että avaruusolennot olivat sekä vastuussa Kirtlandin omituisista touhuista että hän oli jyvällä siitä mitä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuu. Bennewitzin vedättämisen tarkoitus oli (Greg Bishopin ja Christian Lambrightin mukaan) siirtää Bennewitzin huomio pois Kirtlandista etäisemmille alueille kuten Archuletan pöytävuori (lähellä Dulcea) jossa AFOSI voisi tykitellä menemään disinformaatio-operaationsa kanssa helpommin ja lavastaa “UFO-tapahtumia.”
Hänen vuoden 1989 MUFON-konferenssipuheessaan Bill Moore esitti, että hän ajautui disinfokampanjaan mukaan Bennewitzia vastaan vilpittömin mielin:
Kun ensi kertaa törmäsin Paul Bennewitzia vastaan kohdistettuun disinformaatiokampanjaan, olin aika uniikissa paikassa. Minulla oli jalka oven välissä vastatiedustelupeliin, joka kaikin puolin vaikutti olevan suoraan kytkeytynyt korkean tason valtion UFO-projektiin. Ja perustuen ihmisten arvoasemiin, joiden tiesin olevan siinä suoraan mukana, se selvästikin liittyi kansalliseen turvallisuuteen! En todellakaan antaisi mahdollisuuden livetä käsistäni ilman, että saisin tietää ainakin jotain siitä mitä oli käynnissä. Aioin leikkiä mukana disinformaatioleikkiä, liata käteni tarpeeksi usein jotta prosessia ajavat uskoisivat, että tein juuri niinkuin he minun halusivat tekevän, samalla kun jatkan tien raivaamista matrixissa oppiakseni niin paljon kuin mahdollista siitä kuka sitä pyöritti ja miksi…
Kuitenkin, ajan mittaan disinformaatiokampanjalla oli katastrofaalinen vaikutus Paul Bennewitziin, mikä alkoi käydä selväksi:
Näin Paulin muuttuvan systemaattisesti kokoajan paranoidimmaksi ja emotionaalisesti epävakaammaksi, kun hän yritti saada sisäistettyä sitä mitä hänelle oltiin tekemässä. Hänellä oli kämppä täynnä aseita ja puukkoja, hän oli asentanut ylimääräiset lukot oviinsa, ja häntä huoletti se, että “ne” — eli siis avaruusolennot — olivat tulossä hänen seiniensä läpi öisin ja injektoivat häneen kaameita kemikaaleja, jotka veivät häneltä tajun pois pitkiksi ajoiksi. Hän sanoi minulle, että hänellä ei ollut mitään ideaa siitä mitä “ne” tekivät kun hän oli tajuttomana. Hän alkoi kärsiä pahemmista unettomuuden jaksoista. Muut alkoivat hoitaa hänen liiketoimintansa päivittäisiä hommia hänen käydessään tätä kaikkea läpi. Kerran katselin kun hän jätti syömättä haukkuakaan lounaastaan, samalla kun hän poltti ketjussa 28 tupakkaa 45 minuutissa. Tiesin että hän oli hermoromahduksen partaalla. Hänen terveytensä oli romahtanut, hän oli menettänyt paljon painoa, hänen kätensä tärisivät kuin horkassa, ja hän näytti kauhealta. Yritin ohjeistaa häntä jättämään UFO-hommat kokonaan ennenkuin hänen terveytensä menisi lopullisesti. Hän sanoi, että asiat näyttivät pahalta ja että hän yritti pärjäillä. Ei kauaakaan kun hän oli joutunut sairaalaan ja psykiatriseen hoitoon.
Tiedän ensikäden kokemuksesta, että valtion disinformaatiota oli paljon, ja että iso osa siitä mitä me nyt kuulemme pahantahtoisista alieneista, maanalaisista tukikohdista ja salaisista sopimuksista Yhdysvaltojen kanssa ovat perua siitä mitä Bennewitzille oltiin kerrottu…
Paul Bennewitz sai hermoromahduksen ja vuonna 1988 hänen perheensä vei hänet psykiatriseen sairaalaan. Hän kuoli vuonna 2003.
Vaikka Mooren puhe on pidetty vuonna 1989, hänen ajatuksensa resonoivat edelleen 40 vuoden jälkeen, sillä me elämme edelleen yhteiskunnassa, jota verkossa oleva disinformaatio uhkaa, sekä uusi kiinnostus UFOihin:
Nykyinen disinformaation määrä ei ole mitään uutta; se on vain eri ihmiset jotka leivttävät sitä. Odotan, että vastuussa olleet, ei huhujen levittäjät itse, mutta ne jotka niitä syöttävät, luulevat niiden toimivan yhtä hyvin kuin ne toimivat viime kerralla…
…Disinformaatio on omituinen ja hämärä peli. Sitä pelaavat ovat täysin tietoisia siitä, että operaation menestys riippuu informaation uppoamisesta sen kohteeseen sellaisella tavalla, että henkilö hyväksyy sen totuutena ja toistaa sitä, ja jopa puolustaa sitä toisten edessä niinkuin se olisi totta… Kun tämä on saavutettu, vastatiedustelun asiantuntijan työ on tehty. He voivat yksinkertaisesti siirtyä pois varmoina siitä, että muut ovat tehneet likaisen, myrkyllisten siementen levittämisen. Niiden teistä, jotka kaipaavat näyttöä siitä miten hyvin tämä toimii, tarvitsee vain katsoa ympärilleen. Joka kerta kun toistelee jotain vahvistamatonta tai katteetonta tietoa, ilman että perustelee sitä juurikaan mitenkään, ottaa itsekin osaa siihen prosessiin; ja joka kerta kun niin tekee, joku ylätahon pamppu nauraa paskaisesti sinun kustannuksella.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että nykyinen ufologinen tilanteemme on väistämättä vain pelkkä disinformaatiokampanja muiden muassa, tai että mukanaolijoilla on pahantahtoisia aikeita. Mutta yllämainittujen historiallisten esimerkkien tulisi antaa kenelle tahansa nykyisestä UFO-hypestä kiinnostuneelle hengähdystauko ja varmistaa, että he pysyvät kriittisinä ja epäileväisinä kaikkea informaatiota kohtaan jota Yhdysvaltain armeija tai tiedusteluviranomaiset tästä aiheesta julkaisevat. Ja armeijassa tai valtiolla olevien, jotka eivät ole tämä informaation julkistamisessa mukana, tulisi tajuta että skeptisismi ja epäily ovat täysin ymmärrettäviä reaktioita heidän toimiinsa — jopa ylistettäviä — kun ottaa huomioon menneen historian, jopa silloinkin kun heidän motiivinsa ovat täysin puhtaat tällä kertaa.
SALAINEN HALLITUS
MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus
Hypotheesi, jonka on kirjoittanut
Milton William Cooper
Toukokuun 23. 1989
HUOM….Monia informaation lähteitä on käytetty tämän tutkielman taustatutkimuksissa. Suurin osa tästä tiedosta tulee suoraan tai on seurausta omista TOP SECRET/MAJIC-materiaalin tutkimuksistani, jonka henkilökohtaisesti näin ja luin vuosien 1970 ja 1973 välillä Tyynenmeren laivaston komentajan tiedustelubriiffaustiimin jäsenenä. Koska osa tästä informaatiosta on johdettu lähteistä joita en voi ilmiselvistä syistä paljastaa, sekä julkaistuista lähteistä joiden puolesta henkilökohtaisesti en voi puhua, tämä tutkielma tulee käsitellä hypoteesina. Vaikkakin vakaasti uskon, että tämä on todellinen Pedon luonne. Se on ainoa skenaario, joka on kyennyt johdonmukaisesti sitomaan kaikki eri elementit, jotka ovat saattaneet tutkijoita kyyneliin heidän etsiessään vastauksia. Se on ainoa elitys joka näyttää tapahtumien kronologisen järjestyksen ja näyttää, että eri kronologiat yhteenliitettyinä sopivat yhteen täydellisesti. Suurimman osan tästä tiedän todeksi. Lopusta en mene takuuseen, ja siksi tällä tutkielmalla tulee lukea otsikossa hypoteesi.
Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Yhdysvaltain hallitus koki sarjan tapahtumia, jotka tulisivat muuttamaan sen tulevaisuuden suunnan, ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden, ennustamattomaksi. Nämä tapahtumat olivat niin uskomattomia, että ne uhmasivat uskoa. Hämmästynyt presidentti Truman ja hänen huippusotilasjohtajansa tajusivat olevansa käytännössä kyvyttömiä toimimaan voitettuaan juuri kaikkein tuhoisimman ja kalleimman sodan koko historiassa. Yhdysvallat oli kehittänyt, käyttänyt ja ainoa maa maailmassa jolla oli hallussaan atomipommi, jolla yksin oli potentiaali tuhota mikä tahansa vihollinen, ja jopa Maapallo itsessään. Samaan aikaan USA:lla oli paras talous, kehittynein teknologia, korkein elintaso, sillä oli eniten vaikutusvaltaa, ja sillä oli suurin ja voimakkain sotilasvoima historiassa. Me voimme vain kuvitella hämmennyksen ja huolet kun Yhdysvaltain hallituksen asioista perillä oleva eliitti tajusi, että avaruusolentojen alus, jota ohjasti hyönteisen kaltaiset olennot täysin käsittämättömästä kulttuurista, oli törmännyt New Mexicon erämaahan-
Tammikuun 1947 ja joulukuun 1952 välillä vähintään 16 haaksirikkoutunutta tai alas ammuttua avaruusolentojen alusta, 65 avaruusolentojen ruumista ja 1 elävä avaruusolento saatiin talteen. Lisäksi avaruusolentojen alus oli räjähtänyt eikä mitään saatu tästä tapauksesta talteen. Näistä tapauksista 13 sattui USA:n rajojen sisäpuolella, joihin ei kuulu alus joka tuhoutui ilmassa. Näistä 13:sta 1 oli Arizonassa, 11 New Mexicossa ja 1 Nevadassa. Kolme oli ulkomailla. Noista 1 oli Norjassa ja 2 Meksikossa. UFO-havaintoja tehtiin niin useita, että vakavat tutkimukset ja jokaisen raportin debunkkaaminen oli mahdotonta käyttäen olemassaolevia tiedusteluresursseja.
Avaruusolentojen alus löydettiin helmikuun 13. päivä 1948 läheltä Aztecia, New Mexicossa. Toinen alus paikallistettiin maaliskuun 25. päivä 1949 Hart Canyonista lähellä Aztecia, New Mexicossa. Se oli 30 metriä läpimitaltaan. Yhteensä 17 avaruusolentojen ruumista saatiin talteen noista kahdesta aluksesta. Vieläkin merkittävämpää oli löytää suuri ihmisruumiin palasten määrä, jotka oli säilötty näihin molempiin aluksiin. Demoni nosti rumaa päätään ja paranoia nopeasti sai haltuunsa kaikki, jotka tuolloin tiesivät jostain jotain. Salaisesta korkista tuli yhtäkkiä Huippusalainen korkki, joka ruuvattiin todella tiukalle. Turvallisuuspeite oli vieläkin tiukemmalla kuin Manhattan Projectin päällä ollut. Tulevina vuosina nämä tapahtumat muuttuisivat maailman vartioiduimmaksi salaisuudeksi koko maailman historiassa.
Amerikan huipputieteilijöiden erikoisryhmä järjestäytyi Project Sign -nimen alaisuudessa joulukuussa 1947 tutkimaan ilmiötä. Koko ilkeä homma verhottiin salaisuuden huntuun. Project Sign kehittyi Project Grudgeksi joulukuussa 1948. Matalan tason disinformaatioprojekti nimeltään Blue Book muodostettiin Grudgen alaisuuteen. 16 kirjaa julkaistiin Grudgen alaisuudessa, mm. ristiriitainen ”Grudge 13” jonka minä ja Bill English näimme, luimme ja paljastimme kansalle. ”Siniset Tiimit” kasattiin noutamaan törmänneitä lautasia ja kuolleita tai eläviä avaruusolentoja. Siniset Tiimit myöhemmin kehittyivät Alfa-tiimeiksi Project Pouncen alaisuudessa.
Näinä alkuvuosina USA:n ilmavoimat ja CIA olivat täydessä kontrollissa avaruusolentojen salaisuudesta. Itse asiassa CIA muodostettiin presidentin päiväkäskyllä ensin keskustiedusteluryhmäksi ainoana tehtävänään käsitellä avaruusolentojen läsnäoloa. Myöhemmin National Security Act saatettiin voimaan ja se teki siitä CIAn. Kansallisen turvallisuuden neuvosto perustettiin valvomaan tiedusteluyhteisöä ja erityisesti avaruusolentojen toimia. Liuta neuvoston muistioita ja päiväkäskyjä otti pois CIA:lta sen ainoan tehtävän kerätä ulkomaista tiedustelutietoa ja hitaasti mutta varmasti ’laillisti’ suoran toiminnan salaisten aktiviteettien muodossa koti- ja ulkomailla.
Joulukuun 9. päivänä 1947 Truman hyväksyi National Security Councilin päätöksen NSC-4 otsikolla ”Ulkomaisten tiedustelutoimien koordinointi” usuttaen ministereitä Marshall, Forrestal, Patterson, sekä ulkoministeriön kansliapäällikköä Kennania.
Ulkomaiden ja sotilastiedustelun kirja 1, ”Komitean loppuraportti valtion toimista tiedustelutehtävissä”, Yhdysvaltain senaatti, 94. kongressi, 2. sessio, raportti no. 94-755, huhtikuun 26. päivänä 1976, s. 49 esittää: ”Tämä direktiivi valtuuttaa ulkoministeriön koordinoimaan ulkomaiden informaatiotoimintaa, jonka tehtävänä on kommunismin vastustaminen. Huippusalainen NSC-4:n lisäpöytäkirja, NSC-4A, ohjeisti keskustiedustelun johtajaa (DCI) ryhtymään salaisiin psykologisiin toimenpiteisiin NSC-4:ssä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. CIA:n saama alkuvaiheen valtuutus salaisiin operaatioihin NSC-4A:n alaisuudessa ei puhunut muodollisista proseduureista näiden operaatioiden koordinoimiseksi eikä hyväksymiseksi. Se yksinkertaisesti ohjeisti DCI:a ’ryhtymään salaisiin toimiin ja varmistamaan, yhdessä valtion ja puolustusvoimien kanssa, että toteutetut operaatiot ovat yhdenmukaiset Amerikan politiikan kanssa.'”
Myöhemmin NSC-10/1 ja NSC-10/2 korvasivat NSC-4:n ja NSC-4A:n ja laajensivat salaisia kyvykkyyksiä lisää. Office of Policy Coordinationin (OPC) tehtäväksi annettiin toteuttaa laajennettu salaisten aktiviteettien ohjelma. NSC-10/1 ja NSC-10/2 vahvistivat laittomat ja lain ulkopuoliset käytänteet ja proseduurit hyväksyttäviksi kansallisen turvallisuuden johdolle. Reaktio oli nopea. Tiedusteluyhteisön silmissä ”kaikki oli sallittua”. NSC-10/1:n alaisuudessa perustettiin koordinaattoriryhmä (ECG) käsittelemään, mutta ei hyväksymään, salaisia projektiehdotuksia. ECG sai salaa tehtäväkseen koordinoida avaruusolentoihin liittyviä projekteja. NSC-10/2 ja /2 tulkittiin tarkoittavan, että kukaan huipulla ei halunnut tietää mitään ennenkuin se oli ohi ja menestyksekäs. Nämä toimet saivat aikaan puskurin presidentin ja informaation välille. Tämän puskurin tarkoitus oli toimia keinona presidentille kieltää tieto jos tieto vuotaisi julkisuuteen. Tämä puskuri oli käytössä myöhempinä vuosina tehokkaasti eristämässä seuraavilta presidenteiltä kaikki tieto avaruusolentojen läsnäolosta muuten kuin mitä Salainen Hallitus ja tiedusteluyhteisö halusivat heidän tietää. NSC-10/2 perusti tutkimuspaneelin, joka tapasi salassa ja joka koostui aikansa parhaista tieteentekijöistä. Tutkimuspaneelin nimi ei ollut MJ-12. Toinen NSC-muistio, NSC-10/5 lisäksi kuvasi tutkimuspaneelin tehtävät. Nämä NSC-muistiot ja salaiset päiväkäskyt valmistelivat näyttämön MJ-12:n luomiselle vain 4 vuotta tämän jälkeen.
Puolustusministeri James Forrestal alkoi vastustaa salailua. Hän oli erittäin idealistinen ja uskonnollinen mies, joka uskoi että kansalle tulisi kertoa. Kun hän alkoi puhua oppositiopuolueelle ja kongressin johtajille avaruusolentojen ongelmasta, Truman pyysi häntä eroamaan. Hän ilmaisi pelkonsa monille ja aivan oikeutetusti uskoi, että häntä tarkkaillaan. Ne, jotka eivät tienneet faktoja, tulkitsivat tämän paranoiaksi. Forrestalin sanottiin myöhemmin kärsineen hermoromahduksesta ja hänet otettiin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin. Itse asiassa pelättiin, että Forrestal alkaisi puhua jälleen, ja hänet piti eristää ja mustamaalata. Aikaisin aamulla toukokuun 22. päivänä 1949 CIA-agentit sitoivat lakanan hänen kaulansa ympärille, kiinnittivät toisen pään kiinnikkeeseen huoneessa ja heittivät James Forrestalin ikkunasta. Lakana repesi ja hän putosi alas kuolemaan. Hänestä tuli ensimmäisiä salailun uhreja.
Elävä avaruusolento, joka oltiin saatu talteen vuoden 1949 Roswellin törmäyksestä, sai nimen EBE. Nimeä oli ehdottanut tri. Vannever Bush ja se oli lyhenne sanoista Extraterrestrial Biological Entity. EBEllä oli taipumus valehdella, ja vuoden aikana vastasi vain halutulla tavalla esitettyihin kysymyksiin. Ne kysymykset, jotka eivät johtaisi haluttuun vastaukseen jäivät vastaamatta. Jossain kohtaa toisena vankeuden vuonna hän alkoi avautua, ja EBEltä saatu informaatio oli vähintäänkin huikeaa. Tämä kokoelma hänen paljastuksiaan myöhemmin loi perustan sille mikä tunnettaisiin ”Keltaisena Kirjana” (Yellow Book). EBEstä otettiin valokuvia, jotka muiden lisäksi minä ja Bill English näimme vuosia myöhemmin GRUDGE 13:ssa.
Vuoden 1951 lopulla EBE sairastui. Lääkintähenkilöstö ei kyennyt määrittämään EBEn sairauden syytä, eikä sillä ollut mitään taustaa mistä ammentaa. EBEn keho perustui klorofylliin ja hän prosessoi ruokaa energiaksi paljon samaan tapaan kuin kasvit. Jätemateriaali tuli ulos samoin kuin kasveilla. Päätettiin, että kutsuttaisiin koolle kasvitieteen asiantuntija. Kasvitieteilijä tri. Guillermo Mendoza tuotiin yrittämään auttaa häntä selviämään. Tri. Mendoza työskenteli pelastaakseen EBEn kunnes vuoden 1952 puolessa välissä EBE kuoli. Tri. Mendozasta tuli asiantuntija avaruusolentojen biologiassa.
Turhassa yrityksessä pelastaa EBE ja päästä väleihin teknologisesti ylempänä olevan avaruusolentorodun kanssa Yhdysvaltain hallitus alkoi lähettää avunpyyntöä vuonna 1952 kauas avaruuteen. Kutsuun ei vastattu, mutta projekti jatkui hyvän toivon eleenä.
Presidentti Truman loi supersalaisen National Security Agencyn (NSA) salaisella päiväkäskyllä marraskuun 4. päivänä 1952. Sen pääasiallinen tarkoitus oli tulkata avaruusolentojen kommunikaatiota ja kieltä ja saada aikaan dialogi avaruusolentojen kanssa. Tämä mitä kiireellisin tehtävä oli jatkumoa aiemmista pyrkimyksistä ja se sai koodinimen SIGMA. Toinen NSA:n tarkoitus oli monitoroida kaikkea viestintää ja lähetyksiä mistä tahansa laitteesta maailmassa tiedustelutiedon keräämiseksi, sekä ihmisten että avaruusolentojen. Project Sigma oli menestys. NSA ylläpitää yhteyksiä myös Kuutukikohtaan ja muihin Salaisiin Avaruusohjelmiin. Päiväkäskyllä NSA on kaikkien muiden lakien ulottumattomissa, paitsi niiden jotka erityisesti mainitsevat NSA:n lakitekstissä sitä koskevana. Tämä tarkoittaa, että jos viraston nimi ei ole kirjoitettu minkään kongressin säätämän lain tekstiin, laki ei kosketa NSA:ta. NSA suorittaa nyt muitakin tehtäviä ja itse asiassa se on päätiedustelupalvelu koko tiedusteluyhteisössä. Nykyään NSA saa 75% kaikista rahoista, jotka menevät tiedusteluyhteisölle. Vanha sanonta ”minne rahat menee, siellä valta lepää” pitää paikkansa. DCI nykyään on pesti pelkkää julkisuutta varten. Pääasiallinen NSA:n tehtävä on edelleen avaruusolennoille kommunikointi, mutta nyt sillä on myös muita avaruusolentoprojekteja.
Presidentti Truman on pitänyt liittolaisemme, mukaanlukien Neuvostoliiton, informoituna avaruusolentojen ongelman kehittymisestä Roswellin haltuunotosta eteenpäin. Tämä on tehty sitä varten mikäli avaruusolennot osoittautuisivat uhaksi ihmiskunnalle. Suunnitelmia luotiin puolustaa Maapalloa hyökkäyksen varalta. Kansainvälisen salaisuuden säilyttäminen osoittautui erittäin vaikeaksi. Päätettiin, että ulkoinen ryhmittymä oli tarpeen koordinoida ja kontrolloida kansainvälisiä pyrkimyksiä, jotta piilotettaisiin salaisuudet normaalilta vallan vahtikoiran valvonnalta. Lopputuloksena muodostettiin salaseura, joka sai nimen ”Bilderberg”. Päämaja on Sveitsissä, Genevessä. Bilderberg kehittyi salaiseksi maailmanhallitukseksi, joka nyt kontrolloi kaikkea. YK oli silloin, ja on edelleenkin, kansainvälinen vitsi.
Vuonna 1953 uusi presidentti istui Valkoisessa Talossa. Hän oli mies, joka oli tottunut kurinalaiseen henkilöstöorganisaatioon, jolla on komentoketju. Hänen metodinsa oli delegoida vastuuta ja hallita komitealla. Hän teki suuria päätöksiä mutta vain kun hänen neuvonantajansa eivät kyenneet pääsemään konsensukseen. Hänen normaali menetelmänsä oli lukea läpi tai kuunnella useita vaihtoehtoja ja sitten hyväksyä yksi niistä. Ne, jotka työskentelivät hänen lähellään, ovat sanoneet että hänen suosikkikommenttinsa oli, ”tee mitä tahansa se vaatiikin”. Hän käytti paljon aikaa golf-kentällä. Tämä ei ollut mitenkään omituista miehelle, jolla oli ura armeijassa ja jonka korkein asema siellä oli ollut Liittoutuneiden Komentaja sodan aikaan. Pesti, joka toi mukanaan 5 tähteä. Tämä presidentti oli armeijan kenraali Dwight David Eisenhower.
Ensimmäisenä virkavuotenaan, 1953, ainakin 10 muuta törmännyttä lautasta saatiin talteen kera 26 kuolleen ja 4 elävän avaruusolennon. Kymmenestä neljä löytyi Arizonasta, 2 Teksasista, 1 New Mexicosta, 1 Louisianasta, 1 Montanasta ja 1 Etelä-Afrikasta. Havaintoja oli satoja.
Eisenhower tiesi, että hän joutui kamppailemaan ja ratkaisemaan avaruusolento-ongelman. Hän tiesi, että hän ei voisi tehdä sitä paljastamalla salaisuutta kongressille. Alkuvuonna 1953 uusi presidentti kääntyi ystävänsä ja komiteatoverinsa Council on Foreign Relationsissa, Nelson Rockefellerin, puoleen saamaan apua avaruusolentokysymykseen. Eisenhower ja Rockefeller alkoivat suunnitella salaista struktuuria jolla valvoa avaruusolentotehtävien suorittamista, jonka oli määrä olla todellisuutta vuoden päästä. Idea MJ-12:sta sai näin syntynsä. Se oli Nelsonin setä Winthrop Aldrich joka oli ollut kriittinen vakuuttaessaan Eisenhowerin mukaan presidenttikisaan. Koko Rockefellerien perhe ja heidän mukanaan Rockefellerien imperiumi oli yksissä tuumin tukenut Ikea. Avunpyyntö Rockefellereilta avaruusolentoasiassa tuli olemaan Eisenhowerin suurin USA:n tulevaisuutta koskien tekemä virhe koskaan, sekä varmasti suurin koko ihmiskunnan tulevaisuutta koskeva virhe.
Viikon sisään Eisenhowerin valinnasta hän oli nimittänyt Nelson Rockefellerin presidentin valtiojärjestyksen neuvonantajakomitean puheenjohtajaksi. Rockefeller vastasi valtion uudelleenorganisoinnin suunnittelusta. New Deal -ohjelmia lähetettiin yhdelle yksittäiselle kabinettiviralle nimeltä Terveys-, Koulutus- ja Hyvinvointiministeriö. Kun kongressi hyväksyi uuden kabinettiroolin huhtikuussa 1953, Nelson nimettiin aliministeriksi Oveta Culp Hobbylle.
Vuonna 1953 astronomit löysivät suuria esineitä avaruudesta, jotka liikkuivat kohti Maapalloa. Aluksi uskottiin, että ne olivat asteroideja. Myöhempi todistusaineisto osoitti esineiden olevan mahdollisesti avaruusaluksia. Project Sigma sieppasi avaruusolentojen radiokommunikaatiota. Kun esineet saavuttivat Maapallon, ne siirtyivät korkealle kiertoradalle päiväntasaajalle. Siellä oli useita suuria aluksia, ja niiden oikeat aikeet eivät olleet tiedossa. Project Sigma, ja uusi projekti nimeltään Plato, radioviestinnän avulla käyttäen tietokoneen binäärikieltä, kykeni järjestämään laskeutumisen, joka johti kasvokkain kohtaamiseen avaruusolentojen kanssa toiselta planeetalta. Project Plato sai tehtäväkseen solmia diplomaattisuhteet tämän avaruusolentojen rodun kanssa.
Samaan aikaan ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen rotu otti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Tämä avaruusolentojen ryhmä varoitti meitä avaruusolennoista, jotka kiersivät päiväntasaajaa, ja tarjosivat apuaan henkisessä kehityksessä. He ainoana suurena ehtonaan vaativat, että riisumme ja tuhoamme ydinaseemme. He kieltäytyivät vaihtamasta teknologiaa sanoen, että me emme olleet henkisesti kyvykkäitä käsittelemään teknologiaa, joka meillä silloin oli hallussa. He uskoivat, että me käyttäisimme mitä tahansa uutta teknologiaa tuhoamaan toisemme. Tämä rotu sanoi, että me olimme matkalla itsetuhoon ja että meidän tulee lopettaa toistemme tappaminen, lopettaa Maapallon saastuttaminen, lopettaa Maapallon luonnonvarojen raiskaaminen ja oppia elämään harmoniassa. Nämä ehdot herättivät suurta epäilyä, erityisesti ydinaseiden purkamisen vaade. Uskottiin, että tapaaminen näillä ehdoilla jättäisi meidät turvattomaksi avaruusolentojen uhkaa vastaan. Meillä ei myöskään ollut historiassamme mitään aiempaa joka olisi auttanut tässä päätöksessä. Ydinaseista riisuntaa ei pidetty Yhdysvaltain parhaana etuna. Tarjouksista kieltäydyttiin.
Myöhemmin vuonna 1954 suurinenäisten Harmaiden Avaruusolentojen rotu, joka oli kiertänyt Maapalloa, laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan. Päästiin perussopimukseen. Tämä rotu esittäytyi olevansa kotoisin Orionin vyön punaista tähteä, jota me kutsumme nimellä Betelgeuse, kiertävältä planeetalta. He esittivät, että heidän planeettansa on kuolemassa ja että tulevana tuntemattomana aikana he eivät enää kykenisi siellä selviämään. Tämä johti toiseen laskeutumiseen Edwardsin ilmatukikohtaan. Historiallista tapahtumaa oltiin suunniteltu etukäteen ja tämän sopimuksen yksityiskohdista päästiin yksimielisyyteen. Eisenhower järjesti loman itselleen Palm Springsiin. Sovittuna päivänä presidentti suuntasi tukikohtaan ja tekosyy oli, että hänen piti vierailla hammaslääkärissä.
Presidentti Eisenhower tapasi avaruusolennot ja Yhdysvaltojen sekä avaruusolentojen kansan välillä allekirjoitettiin muodollinen sopimus. Sitten saimme ensimmäisen avaruusolentojen suurlähettilään ulkoavaruudesta. Hänen nimensä ja tittelinsä oli Hänen ”Kaikkivoipa Korkeutensa Krlll”, joka lausuttiin Krill. Amerikkalaisessa perinteessä pilkata kuninkaallisia titteleitä häntä salaa kutsuttiin nimellä ”Alkuperäinen Panttivanki Krlll”. Sinun tulisi tietää, että avaruusolentojen lippu tunnetaan nimellä ”Trilateraalinen Merkki” ja se näkyy heidän aluksissaan ja on päällä heidän univormuissaan. Molemmat nämä laskeutumiset sekä jälkimmäinen tapaaminen filmattiin. Filmit ovat olemassa tänäkin päivänä.
Sopimuksessa luki: Avaruusolennot eivät sekaantuisi elämäämme emmekä me sekaantuisi heidän. Me pitäisimme heidän läsnäolonsa Maassa salaisuutena. He antaisivat meille kehittynyttä teknologiaa, ja auttaisivat teknologisessa kehityksessämme. He eivät tekisi yhtään sopimusta minkään muun Maan valtion kanssa. He voisivat abduktoida ihmisiä rajoitetusti ja tietyin väliajoin lääketieteellisesti tutkiakseen ja tarkkaillakseen kehitystämme sillä ehdolla, että ihmisille ei aiheutuisi haittaa, ja heidät palautettaisiin abduktiopaikalle, että ihmisillä ei olisi muistikuvaa tapahtuneesta ja että avaruusolentojen kansa antaisivat listan MJ-12:lle kaikista ihmiskontakteista sekä abduktiohenkilöistä tasaisin väliajoin. Sovittiin, että sopimuksen osapuolet vastaanottaisivat vastapuolen suurlähettilään niin kauan kun sopimus on voimassa. Lisäksi sovittiin, että avaruusolentojen kansakunta ja USA vaihtaisivat 16 henkilöä keskenään tarkoituksenaan oppia toinen toisiltaan. Avaruusolentojen ”Kutsuvieraat” pysyisivät Maassa ja ihmisten ”Kutsuvieraat” matkustaisivat avaruusolentojen alkupisteeseen tietyksi ajaksi ja sitten palaisivat, jossa kohtaa henkilöt vaihdettaisiin uudelleen. Sovittiin myös, että tukikohtia rakennettaisiin maan alle avaruusolentojen kansakunnan käyttöön ja että 2 tukikohtaa rakennettaisiin yhteiskäyttöön avaruusolennoille ja USA:n valtiolle. Teknologian vaihdantaa tapahtuisi yhteisissä tukikohdissa. Nämä avaruusolentojen tukikohdat rakennettaisiin intiaanireservaattien alle Utahiin, Coloradoon, New Mexicoon, Arizonaan ja 1 rakennettaisiin Nevadaan alueelle nimeltään S-4, joka sijaitsee arviolta 7 mailia etelään Area 51:n länsirajasta, joka tunnetaan nimellä Dreamland. Kaikki avaruusolentojen alueet ovat laivaston alaisuudessa ja kaikki näissä työskentelevät henkilöt saavat palkkansa laivastolta. Näiden tukikohtien rakentaminen alkoi välittömästi, mutta edistys oli hidasta kunnes suuria määriä rahaa tuotiin saataville vuonna 1957. Työ ”Keltaisen Kirjan” parissa jatkui.
Project REDLIGHT käynnistettiin ja koelennot avaruusolentojen aluksella aloitettiin. Super-HUIPPUSALAINEN laitos rakennettiin Nevadan Groom Lakeen aseiden testausalueen keskelle. Sen koodinimi oli DREAMLAND. Laitos sijoitettiin laivaston alaisuuteen, ja kaikilta henkilöitä vaadittiin turvaluokituksena ”Q” sekä presidentin hyväksyntä. Tämä on ironista johtuen siitä seikasta, että Yhdysvaltain presidentillä itsellään ei ole turvaluokitusta vierailla alueella. Avaruusolentojen tukikohta ja teknologian vaihdanta tapahtui alueella nimeltä S-4. Alue S-4:n koodinimi oli ”The Dark Side of the Moon” (Kuun Pimeä Puoli).
Maavoimille annettiin tehtäväksi muodostaa supersalainen organisaatio, jolla ylläpitää turvallisuutta kaikissa avaruusolentojen toimeksiantamissa projekteissa. Tämä organisaatio muuttui National Reconnaissance Organizationiksi (NRO), joka sijaitsi Fort Carsonissa, Coloradossa. Erikoisjoukkoja nimeltään Delta koulutettiin turvaamaan projekteja.
Toinen projekti sai koodinimen SNOWBIRD, ja se perustettiin selittämään kaikki REDLIGHTin testialuksista tehdyt havainnot ilmavoimien kokeina. SNOWBIRDin alukset valmistettiin käyttäen perinteistä teknologiaa ja niitä lennettiin lehdistön mieliksi useaan otteeseen. Project SNOWBIRDia käytettiin myös debunkkaamaan legitiimit julkiset havainnot avaruusolentojen aluksista (UFOt). Project SNOWBIRD menestyi erittäin hyvin ja kansan tekemiä havaintoraportteja esiintyi jatkuvasti vähemmän aivan viime vuosiin saakka.
Usean miljoonan dollarin SALAINEN rahasto järjestettiin ja pidettiin Valkoisen Talon Asevoimien osastolla. Tätä rahastoa käytettiin rakentamaan 75 laitosta syvälle maan alle. Presidentit, jotka kysyivät jotain, saivat kuulla rahastoa käytettävän rakentamaan syviä maanalaisia väestönsuojia presidenteille sodan varalta. Vain muutamat rakennettiin presidenteille. Miljoonia dollareita kanavoitiin tämän osaston läpi MJ-12:lle ja siitä sitten alihankkijoille. Sitä käytettiin rakentamaan HUIPPUSALAISIA avaruusolentojen tukikohtia sekä HUIPPUSALAISIA DUMBeja (Deep Underground Military Bases), ja laitoksia joita ”Alternative 2” käytti ympäri maan. Presidentti Johnson käytti tätä rahastoa rakentamaan elokuvateatterin ja raivaamaan tien hänen ranchilleen. Hänellä ei ollut ideaa sen todellisesta tarkoituksesta.
Salainen Valkoisen Talon maanalainen rakennusrahasto perustettiin vuonna 1957 presidentti Eisenhowerin toimeksiannosta. Rahoitus tuli kongressilta tarkoitukseen ”salaisten tilojen rakentaminen ja ylläpito, jonne presidentti voidaan viedä sotilashyökkäyksen tapauksessa: Presidentin Hätätilat”. Tilat olivat kirjaimellisesti reikiä maassa, tarpeeksi syvällä kestääkseen ydinräjähdyksen ja niihin laitettiin aikansa parasta kommunikaatiolaitteistoa. Tähän päivään asti sellaisia paikkoja on 75 ympäri maata, jotka rakennettiin tämän rahaston rahoilla. Atomienergiakomissio on rakentanut ainakin 22 lisätilaa maan alle.
Kaikkien näiden salaisten paikkojen sijainti ja muu niihin liittyvä on HUIPPUSALAISTA. Rahat olivat ja ovat edelleen Valkoisen Talon Asevoimien osaston kontrollissa, ja niitä pestiin ja pestään edelleen pitkän verkoston läpi, jota edes kaikkein asiasta perillä olevin vakooja tai kirjanpitäjä ei kykenisi seuraamaan. Vuonna 1980 vain muutamat tämän verkoston alku- ja loppupäissä tiesivät mitä varten rahat olivat. Alkupäässä olivat edustaja George Mahon Teksasista, edustajainhuoneen budjetointikomitean ja sen puolustusalakomitean puheenjohtajaM sekä edustaja Robert Sikes Floridasta, edustajainhuoneen sotilasrakentamisen alakomitean puheenjohtaja. Nykyään huhutaan, että edustajainhuoneen puhemies Jim Wright kontrolloisi rahaa kongressissa, ja että kamppailu vallasta on käynnissä hänen syrjään sysäämiseksi. Toisessa päässä olivat presidentti, MJ-12, Asevoimain osaston johtaja ja Washingtonin laivaston telakan komentaja.
Rahat antoi budjetointikomitea, joka allokoi ne puolustusministeriölle HUIPPUSALAISENA merkintänä maavoimien rakennusohjelmaan. Maavoimat, kuitenkaan, ei kyennyt sitä käyttämään eikä itse asiassa tiennyt mitä tarkoitusta varten se oli. Valtuutus käyttää rahat olivat tosiasiassa annettu laivastolle. Rahat kanavoitiin laivaston insinööreille Chesapeakeen, jotka eivät myöskään tienneet mitä varten ne olivat. Vain yksi mies, laivaston komentaja, joka oli Chesapeaken divisioonassa kirjoilla, mutta todellisuudessa vastasi ainoastaan Asevoimien osastolle Valkoisessa Talossa, tiesi HUIPPUSALAISTEN rahojen todellisen tarkoituksen, suuruuden ja lopullisen kohteen. Täydellinen salaisuus rahaston ympärillä tarkoitti, että lähes kaikki jäljet siitä voitaisiin hävittää niiden muutaman kynällä jotka sitä kontrolloivat. Näitä salaisia rahoja ei ole koskaan eikä niitä tuskin tulla koskaan tilintarkastamaan.
Suuria määriä rahaa siirrettiin HUIPPUSALAISEEN rahastoon Floridan Palm Beachissa, joka kuuluu rannikkovartiostolle, paikassa nimeltä Peanut Island. Saari sijaitsee Joseph Kennedyn omistaman kiinteistön vieressä. Rahojen sanotaan käytetyn maisemanrakennukseen ja yleiseen kaunistamiseen. Jokin aika sitten TV-uutisten erikoislähetys Kennedyn salamurhasta sanoi rannikkovartioston upseerin kuljettaneen rahaa salkussa Kennedyn työntekijälle tämän kiinteistöalueen läpi. Voisiko tämä olla ollut salainen maksu Kennedyn perheelle heidän poikansa John F. Kennedyn menetyksestä? Maksut jatkuivat vuoden 1967 ajan ja sitten lakkasivat. Siirretty rahojen kokonaismäärä ei ole tiedossa, eikä rahojen käyttökohteista tiedetä myöskään.
Sillä aikaa Nelson Rockefeller muuttaisi jälleen pestiään. Tällä kertaa hän ottaisi C. D. Jacksonin vanhan duunin joka oli ollut psykologisen strategian erikoisassistentti. Nelsonin nimittäminen virkaansa muutti hänen tittelinsä kylmän sodan strategian erikoisassistentiksi. Tämä virka kehittyisi vuosien mittaan samaksi tehtäväksi joka Henry Kissingerillä oli lopulta presidentti Nixonin alaisuudessa. Virallisesti hänen oli tarkoitus antaa ”neuvoja ja apua kaikkien ihmisten välillä tapahtuvan yhteistyön ja ymmärryksen lisäämiseksi”. Virallinen kuvaus oli savuverho, sillä salaa hän oli presidentin tiedusteluyhteisön koordinaattori. Uudessa pestissään Rockefeller raportoi suoraan ja ainoastaan presidentille. Hän otti osaa kabinetin, ulkomaisen talouspolitiikan neuvoston ja kansallisen turvallisuuden neuvoston tapaamisiin, joka oli korkein politiikan suuntaviivoja vetelevä elin valtiossa.
Nelson Rockefeller sai myös toisen tärkeän tehtävän salaisen yksikön nimeltä Planning Coordination Group johtajana, joka muodostettiin NSC 5412/1:n päätöksellä maaliskuussa 1955. Ryhmä koostui eri ad hoc -jäsenistä riippuen agendalla olevasta asiasta. Perusjäsenet olviat Rockefeller, puolustusministeriön edustaja, ulkoministeriön edustaja sekä keskustiedustelun johtaja. Pian sitä nimitettiin ”5412-komiteaksi” tai ”Erikoisryhmäksi”. NSC 5412/1 saattoi voimaan säännön, että salaiset operaatiot piti hyväksyttää hallintokomitealla, kun aiemmin nämä operaatiot käynnistettiin ainoastaan keskustiedustelun auktoriteetilla.
Salaisen muistion NSC 5410:n avulla Eisenhower edelsi vuoden 1954 NSC 5412/1-muistiota, jolla perustettiin pysyvä komitea (ei ad hoc), joka tultaisiin tuntemaan nimellä Majority Twelve (MJ-12) joka valvoisi ja toteuttaisi kaikki salaiset toimet, jotka liittyivät avaruusolentokysymykseen. NSC 5412/1 luotiin selittämään näiden tapaamisten tarkoitus kun kongressi tai lehdistö kiinnostui niistä. Majority Twelve koostui henkilöistä Nelson Rockefeller, keskustiedustelun johtaja Allen Welsh Dulles, ulkoministeri John Foster Dulles, puolustusministeri Charles E. Wilson, pääesikunnan johtaja amiraali Arthur W. Radford, FBI:n johtaja J. Edgar Hoover sekä kuudesta Council on Foreign Relationsin johtokunnan miehestä, jotka tunnettiin nimellä ”Viisaat Miehet” (Wise Men). Nämä kaikki miehet olivat oppineiden salaseuran jäseniä, joka kutsui itseään nimellä ”The Jason Society”, tai ”The Jason Scholars”, jotka rekrytoivat jäsenensä muiden Harvardin ja Yalen salaseuroista ”Skull and Bones” sekä ”Scroll and Key”.
Viisaat Miehet olivat Council on Foreign Relationsin ydinjäseniä. Jäseniä oli 12, mukaanlukien ensimmäiset 6 hallituksen viroista. Tämä ryhmä koostui vuosien varrella Council on Foreign Relationsin ja myöhemmin Trilateral Commissionin huippuviranomaisista ja johtajista. Gordon Dean, George Bush ja Zbigniew Brzezinski olivat heidän joukossaan. Kaikkein tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat ”Viisaista Miehistä”, jotka MJ-12:ssa oli mukana, olivat John McCloy, Robert Lovett, Averell Harriman, Charles Bohlen, George Kennan sekä Dean Acheson. Heidän politiikkansa suuntaviivat kestäisivät pitkälle 70-luvulle. On merkittävää, että presidentti Eisenhower sekä ensimmäiset 6 MJ-12 -jäsentä hallituksesta olivat myös Council on Foreign Relationsin jäseniä.
Hommansa hyvin tekevät tutkijat tulevat pian havaitsemaan, että aivan kaikki ”Viisaat Miehet” eivät käyneet Harvardia tai Yalea, eivätkä kaikki heistä saaneet jäsenyyttä ”Skull and Bones” tai ”Scroll and Key” -salaseuroihin yliopistovuosinaan. Viisaiden Miesten mysteerin voi nopeasti selvittää kirjan ”The Wise Men” avulla, jonka ovat kirjoittaneet Walter Isaacson & Evan Thomas (Simon and Schuster, New York). Kuvan #9 alla kirjan keskiosassa löytyy kuvateksti: ”Lovett Yalen yksikön kanssa, oikealla ylhäällä, ja rannalla: Hänen initiaationsa Skull and Bonesiin tapahtui ilmatukikohdassa lähellä Dunkirkia”. Olen havainnut, että jäseniä valittiin jatkuvasti kutsumalla heitä meriittiensä mukaan yliopisto-opintojen jälkeen, eikä se rajoittunut mitenkään Harvardiin tai Yaleen.
Muutamat valitut myöhemmin initioitiin Jason Societyyn. He ovat kaikki Council on Foreign Relationsin jäseniä, ja tuohon aikaan ryhmä tunnettiin nimellä ”Eastern Establishment”. Tämän tulisi antaa vihje siitä kauaskantoisesta ja vakavasta luonteesta, joka suurimmalla osalla näitä yliopistojen opiskelijajärjestöjä on. Järjestö elää ja voi hyvin tänä päivänä, mutta siinä on nyt mukana jäseniä myös Triteral Commissionista. Trilateralistit ovat olleet olemassa salaa vuosia ENNEN vuotta 1973. Nimi Trilateral Commission otettiin avaruusolentojen lipusta, joka tunnetaan nimellä Trilateraalinen Merkki.
Majority Twelve tulisi selviämään nykypäivään asti. Eisenhowerin ja Kennedyn alaisuudessa sitä nimitettiin erheellisesti ”5412-komiteaksi” tai tarkemmin ”Erikoisryhmäksi”. Johnsonin hallinnon aikaan sen nimi muuttui ”303-komiteaksi”, koska nimi 5412 oli vaarantunut kirjassa ”The Secret Government”. Itse asiassa NSC 5412/1 vuodettiin julki sen kirjoittajalle peittämään NSC 5410:n olemassaolo. Nixonin, Fordin ja Carterin alaisuudessa sitä kutsuttiin nimellä ”40-komitea”, ja Reagainin alaisuudessa nimellä ”PI-40 komitea”. Kaikkien niiden vuosien aikana ainoastaan nimi muuttui.
Vuoteen 1955 mennessä kävi selväksi, että avaruusolennot olivat petkuttaneet Eisenhoweria ja rikkoneet sopimuksen. Silvottuja ihmisiä löytyi yhdessä silvottujen eläinten kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Epäiltiin, että avaruusolennot eivät lähettäneet täyttä listaa ihmiskontakteista ja abduktiohenkilöistä MJ-12:lle ja epäiltiin, että kaikkia abduktiohenkilöitä ei oltu palautettu. Neuvostoliittoa epäiltiin toimimisesta heidän kanssaan, ja tämä osoittautui todeksi. Saatiin selville, että avaruusolennot olivat manipuloineet suuria määriä ihmisiä salaseurojen, noituuden, magian, okkultismin ja uskonnon avulla. Usean ilmavoimien taistelutilanteen avaruusolentojen kanssa jälkeen kävi myös selväksi, että aseistamme ei ollut heille vastusta.
Marraskuussa 1955 NSC-5412/2 perusti komitean tutkimaan ”kaikkia tekijöitä, jotka liittyivät ulkopolitiikan tekoon ja toteuttamiseen ydinaseaikana”. Tämä oli pelkkä peitetarina jolla salattiin todellinen aihe, avaruusolentokysymys.
Salaisella presidentin muistiolla NSC 5411 vuonna 1954, Eisenhower oli komentanut tutkimusryhmän ”käymään läpi kaikki faktat, todisteet, valheet ja petkutuksen ja löytämään totuuden avaruusolentokysymykseen”. NSC 5412/2 oli pelkkä peite joka oli muuttunut tarpeelliseksi kun lehdistö alkoi kysellä todellsita tarkoitusta niin tärkeiden miesten kokoontumiselle. Ensimmäiset tapaamiset pidettiin vuonna 1954 ja niitä nimitettiin Quantico-tapaamisiksi, koska ne pidettiin Quanticon laivastotukikohdassa. Tutkimusryhmä koostui yksinomaan Council on Foreign Relationsin 35 jäsenestä, jotka olivat ”The Jason Societyn” jäseniä, eli ”The Jason Scholars”. Tri. Edward Teller sai pyynnön osallistua. Tri. Zbigniew Brzezinski oli tutkimusjohtaja ensimmäiset 18 kuukautta. Tri. Henry Kissinger valittiin ryhmän vetäjäksi seuraavaksi 18 kuukaudeksi alkaen marraskuusta 1955. Nelson Rockefeller oli tutkimuksien aikana usein mukana vierailemassa.
TUTKIMUSRYHMÄN JÄSENET
Gordon Dean, puheenjohtaja
Tri. Zbigniew Brzezinski, tutkimusjohtaja, 1. vaihe Tri. Henry Kissinger, tutkimusjohtaja, 2. vaihe
Presidentti Dwight David Eisenhower valittiin vaaleilla marraskuussa 1952 ja hän astui virkaansa 1953.
Valmistuin lukiosta 1952 ja liityin ilmavoimiin 1953. Me kansakuntana olimme mukana Korean konfliktissa. Jotkut kutsuivat sitä Korean sisällissodaksi.
Toiset kutsuivat sitä konfliktiksi kommunismin ja vapaiden valtioiden välillä. Kävin peruskoulutuksen ja erikoiskoulutuksen vuonna 1953 ja minut lähetettiin Georgen ilmatukikohtaan Victorvillen lähellä, Kaliforniaan. Palvelin siellä loppuvuodeta 1953 vuoteen 1954.
Minä olin siellä vuonna 1954 kun Ike tuli Kaliforniaan kuulemma lepäämään ja pelaamaan golfia Palm Springsiin. Hänen lentokoneensa piti laskeutua Nortonin ilmatukikohtaan, San Bernandinoon, Kaliforniaan.
Nortonin ilmatukikohta on komentopaikka. Se ei ole suuri tukikohta ja se pyysi Georgesta lähetettävän ambulanssin lentoradalle kun henkilöstö oli paraatissa kunnioittamassa presidenttiä. Ystäväni Ben Luth lähetettiin ambulanssilla Nortoniin tuota varten.
Kun Presidentti laskeutui Nortoniin, hän välittömästi lähti Palmdaleen C-45:n matkassa. En tiennyt mikä C-45 oli, joten halusin pitää konetta silmällä. Se mitä en ymmärtänyt oli, että miksi hän halusi mennä Palmdaleen.
Minkä tahansa kokoiselle lentokoneelle oli paljon laskeutumistilaa. Luulin että syy miksi hän laskeutuin Nortoniin oli, että koska Palm Springsin lentokenttä oli niin pieni suurelle koneelle. Totta kai hän olisi voinut laskeutua Marchin tukikohtaan, joka oli tuohon aikaan strateginen ilmatukikohta. En kyseenalaistanut sitä miksi hän halusi laskeutua strategiseen tukikohtaan, sillä kukaan ei olisi halunnut laskeutua strategiseen tukikohtaan jos hänellä olisi ollut muita vaihtoehtoja.
Myöhemmin sain selville, että C-45 oli kaksimoottorinen Beechcraft, jota käytettiin kuljettamaan korkea-arvoisia upseereja lyhyitä matkoja. Ideaalinen kone jolla Ike voisi mennä Nortonista Palm Springsiin. Silti en tajunnut hänen matkaansa Palmdaleen ellei kyse ole erikoissyystä joka ei ole minun asiani.
Pian uudenvuoden jälkeen keväällä minut lähetettiin Hollomanin ilmatukikohtaan New Mexicoon. Olin Aero Medicon laboratoriossa lääkintäeverstiluutnantti John Paul Stappin alaisuudessa.
Eversti Stapp oli lentokirurgi, yksi neljästä tukikohdassa. Kun olin epäonnistunut pitämään joitain kananmunia elossa toimistolla, minut lähetettiin tukikohdan sairaalaan
Eversti Stapp oli lentokirurgi, yksi neljästä tukikohdassa. Kun olin epäonnistunut pitämään joitain kananmunia elossa toimistolla, minut lähetettiin tukikohdan sairaalaan, jossa olin töissä lentokirurgi kapteeni Robert Reinerin alaisuudessa, eräs parhaista miehistä jonka kanssa olen koskaan tehnyt töitä elämässäni.
Pidin hänestä ja nautin sairaalassa työskentelystä.
Helmikuun lopulla 1955 me kuulimme, että presidentti oli tulossa Hollomaniin. Tiesin että siellä tulisi olemaan kunniaparaati hänelle. Kapteeni Reiner kysyi minulta halusinko ottaa osaa paraatiin. Sanoin ”ei”. Hän sanoi ”Selvä, olet palveluksessa.”
Paraati oli tarkoitus pitää aikaisin aamulla. Päivää ennen paraatia minut vedettiin pois palveluksesta. Ei ainoastaan sitä, mutta kuulin että tukikohdan komentaja oli pyytänyt lomansijaisuutta sille ajalle jolloin presidentti oli käymässä.
Mielestäni tämä oli omituista. Olisin pysynyt tukikohdassa jos olisin ollut komentava upseeri ja presidentti oli käymässä.
Aamulla jolloin paraati piti olla, menin töihin normaalisti. Kun pääsin sinne, sairaanhoitaja kysyi minulta ”Missä on Dorsey?” Olin sanomassa hänelle etten tiedä.
Silloin Dorothea Thorensen sanoi,
”Hän sanoi että hänen pitää viedä vaimonsa komissaarin luo tänä aamuna. Näin hänet vaimonsa kanssa matkalla tänne aamulla.”
”En.” Ajattelen jotain pientä jota pidetään kädessä, niinkuin kiekkoa, sillä ainoa alus jonka kykenin ajattelemaan leijailevan olivat helikopterit ja laivaston ilmatyynyalukset. Helikoptereita ei näkynyt paljoakaan Hollomanissa. ”Mistä se on tehty?” Ajattelin puista kiekkoa teräsreunalla. ”Näyttää kiillotetulta ruostumattomalta teräkseltä tai alumiinilta. Sellainen kirkkaan metallinen ja kiiltävä.”
Kysyin, ”Miten iso se on?”
”60 sentistä metriin läpimitalta. Haluatko nähdä sen?”
”Toki. Mutta minun onnellani se ei ole siellä.”
Dorsey Vastasi. ”Se oli siellä kun vein vaimoni komissaarille ja se oli siellä kun tulin takaisin puolen tunnin päästä. Mene ulos sairaalan ovesta ja katso.”
”Tekisin niin mielelläni.” Käännyin ja kysyin hoitajalta voisinko mennä kadulle katsomaan lautasta. Hän kääntyi ja kysyi tohtorilta ja sitten kääntyi puoleeni sanoen ”Ei. Pysy siinä.” Myöhemmin menin kahville messihalliin. Matkalla takaisin seurasin kahta pilottia. Toinen vasemmalla oli pukeutunut khakeihin, oikealla oleva oli talvensinisissä. Seurasin heitä ja kuuntelin keskustelua.
Vasen: ” Miksi siniset?”
Oikea: ”Olen päivystäjä, olin tukikohddassa kun Air Force 1 tuli. Näitkö sen?”
V. ”Kyllä. Se on iso lintu, eikö?”
O. ”Kyllä. He laskeutuivat ja kääntyivät ympäri ja pysyivät aktiivisella kiitoradalla. Me käänsimme tutkan pois päältä ja odotimme.”
V. ”Miksi käänsitte tutkan pois päältä?”
O. ”Koska meidät käskettiin tekemään niin. Mielestäni se joka tuli alas osui Doppler-tutkaan. Se oli yksi ensimmäisistä sellaisista tutkista USA:ssa. Joka tapauksessa ne tulivat matalalta vuorten yli, läpi Testialueen.
Vasen keskeytti. ”Kuulin että niitä oli kolme ja yksi laskeutui Monumentille.”
O. ”Yksi olisi voinut pysyä Monumentilla. En nähnyt sitä. Näin vain kaksi. Yksi leijaili yllä niin kuin se olisi suojellut muita. Toinen laskeutui kiitoradalle hänen koneen eteen. Hän tuli ulos koneestaan ja meni sitä kohti. Ovi avautui ja hän meni sisään 40-45 minuutiksi.”
V. ”Kykenitkö näkemään? Olivatko ne Harmaita?”
O. ”En tiedä. Ovat voineet olla. En kyennyt näkemään niitä. Minulla ei ollut kiikareilta.”
V. ”Kenellä oli?”
O. ”Lennonjohtotornilla.”
V. ”Kykenivätkö he näkemään ne?”
O. ”Ei, he eivät olleet oikeassa kulmassa.”
V. ”Olivatko ne mielestäsi samoja kuin Palmdalessa viime vuonna?”
O. ”Ovat voineet olla.”
V. ”Näitkö sitä ruumiinavausfilmiä?”
V. ”Oliko se mielestäsi aito?”
O. ”On voinut olla. En vain tiedä.”
V. ”Näitkö kun ne tulivat ulos?”
O. ”Ei. Ne pysyivät sisällä. Hän kätteli niitä ja meni takaisin koneeseensa.”
Tässä kohtaa kysyin heiltä, ”Kuka kätteli? Oletteko te pilotteja?”
V. ”Se ei ole tärkeää.”
He peittivät merkkinsä ja en nähnyt heidän nimiään. Mutta näin siivet. He olivat molemmat pilotteja.
Myöhemmin noin varttia yli yksitoista menin hakemaan postin. Uusi vääpeli näki minut ja sanoi ”Olen etsinyt sinua. Näitkö mitään lentoradalla?”
Sanoin, ”Ei. Sattuiko jotain?” Luulin että oli ollut onnettomuus ja he olisivat kaivanneet minua siellä.
”Eipä mitään.”
Lounaan jälkeen palasin töihin ja sekä Dorthea että hoitaja kysyivät minulta olinko nähnyt Dorseyta. Sanoin heille molemmille ”Ei. Joskus hän on hieman myöhässä kun palaa lounaalta jos meillä ei ole paljon fyysistä koulutusta.” Kun kahvitauko tuli, kävelin halliin ja näin Dorseyn tulevan ulos noin kello puoli kolme. Sanoin hänelle, että sekä Dorthea että hoitaja etsivät häntä ja kysyin häneltä,
”Missä olet ollut?”
Hän sanoi, ”Kokouksessa.”
”No sano heille että olet tullut takaisin. Minä menen kahville.”
Töiden jälkeen olin parakkihuoneessani kun minut kutsuttiin katsomaan Air Force 1:n ylilentoa. Se lensi tukikohdan asuinalueen yli. Tämä on LENTOKIELTOALUETTA kaikille armeijan aluksille. Vain Presidentti saisi tehdä niin. Illallisen jälkeen näin valot, jotka olivat edelleen lentokirurgin toimistolla ja menin sammuttamaan niitä. Näin tohtori Reinerin puhuvan everstiluutnantille. Eversti sanoi: ”Hän oli varastohangaarissa. Olin siellä eturivissä hänen ja muiden kanssa. Olin lavalla. Siellä oli seisomassa vain 225 miestä hangaarissa..”
Reiner. ”Kuulin että hän oli tukikohdan teatterissa.”
Eversti. ”Hän on voinut olla. Hän puhui vain pari minuuttia. Sitten tukikohdan komentaja puhui parikymmentä minuuttia. Hänellä oli runsaasti aikaa mennä teatteriin ja tulla takaisin.”
Tri. R. ”Kuinka moni oli kuuntelemassa?”
Eversti. ”Olin siellä kahtena kertana seisontahuoneessa. 225 kummallakin kerralla. On voinut olla toinenkin kerta mutta en ollut siellä jos hän puhui silloin.”
Kysyin, ”Kuka puhui?”
Eversti. ”Puolustusvoimain komentaja”
Sanoin, ”Presidentti.”
Eversti. ”Puolustusvoimain komentaja.”
Kysyin, ”Mistä hän puhui?”
Eversti. ”Se on luokiteltua tietoa.”
”Luottamuksellista?”
”Korkeampaa.”
”Salaista?”
”Korkeampaa.”
Sanoin, ”Ai.”
Eversti. ”Mitä tarkoitat kun sanot ’Ai?”’
”Se ei ole minun asiani. Minulla on pääsy vain salaiseen.”
Eversti. ”En sanoisi noin jos minä olisin sinä.”
Seuraavana päivänä jotkut ystävät ja minä yritimme päästä White Sands -monumentin takaosaan. Me emme päässeet aivan taakse sillä siellä oli esteitä. Mutta seuraavana päivänä pääsimme ja ajoimme sinne taakse. Noin kolme kuukautta myöhemmin juuri ennen kuin lähdin merten yli Japaniin, puhuin muutaman ilmasotilaan kanssa. Sanoin heille, ”En ole koskaan kuullut presidentin puhuvan henkilökohtaisesti. Onko kukaan koskaan kuullut?”
Yksi vastasi, ”Jep.”
Kysyin, ”Kuka?”
Hän sanoi, ”Eisenhower.”
”Missä?” kysyin.
”Tukikohdan teatterissa?” hän vastasi.
Olin unohtanut asian, kunnes noin 8 vuoden päästä kuulin Bob O’Dayta Kansas Cityssa. Hän puhui UFOista ja Air Force 1:n miehistön jäsenistä, joka oli sanonut,
”Eisenhower laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan ja meni sisään UFOon.”
Muistin että olin ollut siellä kun hän oli. Minusta tuli UFO-uskovainen.
Minulla on ystävä Allen Nathan. Hänen veljensä on tri. Robert Nathan. Kerroin Allenille Holloman-kokemuksestani. HÄN KERTOI VELJELLEEN JA HÄNEN VELJENSÄ SOITTI MINULLE. Hänen veljensä on tohtori. Hän työskentelee JPL:llä ja hän on kuvankäsittelyn asiantuntija. Häntä käytetään usein, kun halutaan selittää UFO-havainnot huijauksiksi. Hän kuunteli, ja sanoi että kyseessä on mielenkiintoinen sattuma. Hän etsisi komentajan nimen ja sen mitä tapahtui helmikuussa 1955. Allen sanoi minulle hänen veljensä soittaneen komentavalle upseerille ja jättäneen viestin tapauksesta. Hollomanin tukikohdan komentaja vuodelta 1955 ei koskaan vastannut puheluun.
Toinen ystäväni, tohtori Barbara Mehnert, meni Eisenhowerin kirjastoon Abilenessa, Kansasissa. Hän puhui kirjastonhoitajan kanssa ja kysyi häneltä, ”Onko teillä jotain UFOista?”
”Kyllä, mutta sitä ei ole vielä julkaistu.”
Tämän perusteella uskon, että kuka tahansa joka on nähnyt hänet Hollomanissa, on vannonut valan ettei paljasta sitä että presidentti oli siellä ja mitä hän on tehnyt. Informaatio on luokiteltu ainakin HUIPPUSALAISEKSI ja mahdollisesti korkeammaksikin. Tämä tapahtui helmikuussa 1955.
Kunnioittaen,
‘Wilbert’
‘Wilbert’ on pseudonyymi henkilölle joka havaitsi yllämainitut tapahtumat ja joka haluaa pysyä nimettömänä.
Ensi kertaa sain tietää hänen todistuksestaan joulukuussa 2005, kun hänen nimensä ja todistuksensa annettiin minulle. Vahvistaakseni hänen väitteitään, Wilbert antoi minulle luvan kaivaa esiin palvelutodistuksensa armeijan arkistoista.
Tämän avulla kykenin
Varmentamaan hänen palvelusaikansa sekä Hollomanissa, New Mexicossa että Georgen ilmatukikohdassa Kaliforniassa, jossa hän palveli virallisesti ilmavoimien sairaalassa.
Hän palveli Georgen ilmatukikohdassa marraskuun 3. päivästä 1953 helmikuun 28. päivään 1964 asti, ja Hollomanissa maaliskuun 1. päivästä 1954 elokuun 5. päivään 1955 asti.
Hänen palvelustiedot todistavat, että hänellä oli oikeus nähdä ”Salaiseksi” luokiteltuja dokumentteja.
Lisätutkimus paljasti myös hänen ystävyytensä Ben Luthin kanssa, joka väitti todistaneensa Eisenhowerin salaa nousevan C-45 Beechcraft-tuplamoottorikoneeseen mennäkseen Kalifornian Palmdaleen, joka on lähellä Edwardsin ilmatukikohtaa.
On huomattava, että presidentti Eisenhower vieraili Palm Springsissa helmikuun 17.-24. päivinä 1954, ja hän katosi 20. helmikuuta iltana.
Wilbertin palvelusaika Georgessa menee päällekkäin Eisenhowerin Palm Springsin vierailun kanssa, mikä tekee hänet tietoiseksi informaatiosta liittyen Eisenhowerin matkaan, perustuen suoraan hänen lääketieteellisiin velvollisuuksiinsa ja tietoon siitä jotka tarjoavat lääketieteellisiä palveluja Eisenhowerin lennoilla. Wilbertin väitteet ovat yhdenmukaisia hänen palvelustietojensa kanssa siinä mitä tulee hänen väitteisiinsä hänen palveluspaikastaan, ja näin hän on voinut nähdä Eisenhowerin kohtaamisen avaruusolentojen kanssa sekä Edwardsin että Hollomanin tukikohdissa.
Hänen lausuntonsa koskien Hollomanin tukikohdan vierailua vuonna 1955 on kaikkein merkittävin, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun silminnäkija astuu esiin paljastaakseen mahdollisen kohtaamisen Eisenhowerin ja avaruusolentojen välillä. Perustuen dokumentoituun tietoon ja tutkimuksiin Wilbertin sanomisten pohjalta hänen väitteensä ovat uskottavia. Lisätutkimuksia tehdään.
Kiitän Steve Natalea Wilbertin sanomisten tutkimuksesta sekä Arthur Campbellia siitä että hän alunperin kertoi tästä tärkeästä asiasta.
Eversti Stapp oli lentokirurgi, yksi neljästä tukikohdassa. Kun olin epäonnistunut pitämään joitain kananmunia elossa toimistolla, minut lähetettiin tukikohdan sairaalaan, jossa olin töissä lentokirurgi kapteeni Robert Reinerin alaisuudessa, eräs parhaista miehistä jonka kanssa olen koskaan tehnyt töitä elämässäni.
Eversti. ”Puolustusvoimain komentaja.”