Avainsana-arkisto: Hopi-intiaanit

Hopi-intiaanien legendat: Shambala ja Meru-vuori

Hopit kutsuvat itseään nimellä Hopitu – Rauhallinen kansa

Hopit, nimi joka tarkoittaa hyvää, rauhanomaista tai viisasta, asuvat Koillis-Arizonassa Black Mesan eteläkärjessä. Mesa on nimi joka on annettu pienelle eristäytyneelle tasahuippuiselle kukkulalle, jolla on kolme jyrkkää reunamaa nimeltään 1. Mesa, 2. Mesa ja 3. Mesa. Mesan huipuilla on Hopien kylät, nimeltään pueblot. Oraibin pueblo kolmannen Mesan huipulla perustettiin 1050, ja se on Pohjois-Amerikan vanhin jatkuvasti asutettu intiaanikylä.

alienraces06_01 hopimap

Syntyperä

Todisteet viittaisivat siihen, että Hopi ovat eri ryhmien jälkeläisiä, jotka saapuivat maahan pohjoisesta, idästä ja etelästä, ja että liikkuminen paikasta toiseen jatkui mahdollisesti noin kolme vuosisataa, ehkä mahdollisesti paljon pidempäänkin.

Eri idässä sijaitsevien pueblojen sukulaisina Hopi-intiaaneilla ei varsinaisesti ole omaa yhteistä ryhmäidentiteettiä — ne ovat aina olleet itsenäisiä kyliä, joilla oli yhteinen kulttuuri Zunien ja muiden pueblojen kanssa, ja heillä oli keskinäinen oma kielipohjansa (Uto-Atsteekki).

Astronomia – Avaruusolennot – UFOt

Amerikan alkuperäiskansat uskoivat tähtikuvioihin. Monissa tapauksissa he uskoivat samoihin tähtikuvioihin kuin muutkin. Heidän tähtikuvionsa tuntuivat sisältävän samoja tietoja joista länsimaiset sivilisaatiot planeetan toisella puolella olivat myös tietoisia. He kutsuivat niitä eri nimillä, mutta tähtikuviot itsessään olivat hyvin samanlaisia.

He uskoivat piirrettyihin karttoihin. Ne olivat olemassa maapallon keskipisteessä, Kilpikonna-saarella. He uskoivat siihen, että tuolla puolen oli taivas ja että taivaan tuollapuolen oli ulottuvuuksien välisiä portaaleja, tai niinkuin he niitä nimittivät, taivasreikiä. Ulottuvuuksien välisten portaalien takana oli alue nimeltään Pihkameri, joka oli taivaankannen kaunistus ja galaksit kurkottivat niitä kohti. Tämän takana oli universumin raja. Ja ympäri tunnetun universumin rajaa eli 4 eri avaruusolentojen ryhmää.

He uskoivat Achivasiin, pyhään seremonialliseen paikkaan jolla kunnioitettiin maapalloa. Nämä olivat paikkoja jonne shamaanit menivät tekemään kaikkein pyhintä työtään. Syy siihen että Achivas oli rakennettu maapallolle pyhää työtä varten oli, että legendan mukaan, ihmiskunnan aikakausien tuhoutuessa puhdassydämiset ihmiset siirtyisivät maan poveen jossa heitä suojeltaisiin. Legendojen mukaan he asuivat maapallon keskuksessa olentojen kanssa joita he nimittivät Muurahaiskansaksi.

Piirustukset Muurahaiskansasta ovat harvinaisen samankaltaisia Harmaiden avaruusolentojen kanssa — suuret päät — pienet vantterat ruumiit — pitkät ohuet sormet, joissain tapauksessa niitä oli 4, 5 tai 6.

e7ceb45afe3648e180e0fbfa21903e73

Jotkut näistä piirroksista ovat merkkejä telepaattisesta ajatusaallosta joka lähtee olentojen itsensä päästä.

Amerikan alkuperäiskansat uskoivat, että Kachinoiden koti oli vuorenhuipulla jossa oli suuria pilvimuodostelmia. Nykyään tiedetään että UFOt usein piilottelevat mantelipilvissä, jotka ovat pilvimuodostelmia jotka tuntuvat olevan tuotettu sitä varten että alukset voisivat piiloutua niihin pois näkyvän valon taajuudelta. Todelliset mantelipilvet liikkuvat nopeasti muiden pilvien mukana, kun taas UFO-pilvet eivät liiku, ja ne ovat usein paikallaan monta tuntia.

  • Hopit kutsuivat Seulasia nimellä Chuhukon, joka tarkoittaa niitä jotka tarrautuvat yhteen. He pitivät itseään Seulasten asukkien suorina jälkeläisinä.
  • Navajot nimesivät Seulaset Kupliviksi Auringoiksi tai Delyahey:ksi, Mustan Jumalan kodiksi.
  • Irokeesit rukoilivat Seulasista onnea.
  • Creet tulivat maapallolle tähdistä hengen muodossa ja sen jälkeen muuttuivat lihaksi ja vereksi.
  • Joka vuosi poppamies suorittaa vihreän maissin tanssin jossa hän ottaa 7 maissintähkää 7:n klaanin 7:ltä pellolta jotta taaattaisiin hyvä sato.
  • Muinaiset Dakota-tarinat kertovat Tiyami:n kotipaikasta joka oli Seulaset. Astronomia sanoo, että Seulaset nousevat auringon mukana toukokuussa, ja kun kuolema koittaa, henki palaa etelään seitsemän siskon luokse.
  • He uskoivat että Myyttinen Vuori on itseasiassa Kachinoiden koti. Tämä vuorenhuippu on pyhä. Kachina-henkien kotina se on paikka jonne kaikki heidän rituaaleissaan kunnioittamansa suuret myyttiset olennot laskeutuvat.
  • ”Me tulemme pilvien muodossa kunnioittaen Hopi-kansaa“ on lainaus joka on siirtynyt isältä pojalle sukupolvien ajan.

Hopi-intiaanien UFOt

Hopi-intiaanien legendat kertovat, että tulevaisuudessa heimon uskolliset jäsenet viedään toisille planeetoille Puhdistuksen Päivänä. Ja he katselevat ja odottavat UFOja jotka veisivät heidät sinne. Onko tämä versio kristittyjen tuomionpäivästä?

Legenda syntyi muinaisesta kivikaiverruksesta lähellä Mishongnovia, Arizonassa. Siinä kuvataan kupolin muotoinen lentävä lautanen ja neito, ja tästä on tullut ydinosa heimon uskontoa. Vanhimmat Hopi-yhteisössä sanovat että heidän mielestään UFOilla on suora yhteys muinaiseen kivipiirrokseen ja että se ennustaa Puhdistuksen Päivänä saapuvan vieraita avaruudesta.

Tuona päivänä ”kaikki pahat ihmiset ja väärintekijät saavat rangaistuksen tai heidät tuhotaan”, kertoi Prescott Daily Courier vuonna 1995. Sanomalehti raportoi vierailusta Hopi-päällikkö Dan Katchongvan luokse, joka kahden muun heimon jäsenen kanssa tuli tutkimaan vuoden 1970 UFO-aaltoa.

Päällikkö kertoi sanomalehdelle, että

”me uskomme toisten planeettojen olevan asuttuja ja että rukouksemme kuullaan siellä. Nuoli, jonka päässä kupolinmuotoinen esine lepää, merkitsee avaruusmatkailua. Hopi-neito kupolinmuotoisessa piirustuksessa esittää puhtautta. Ne Hopit jotka selviävät Puhdistuksen Päivästä matkaavat toisille planeetoille. Me, uskolliset Hopit, olemme nähneet aluksia ja tiedämme niiden olevan todellisia.”

Päällikkö Katchongva kertoi myös Hopi-ennustuksesta joka puhuu siitä kuinka heidän kansansa jakautuu kolme kertaa ennenkuin Todellinen Vaalea Veli saapuu hakemaan heidän uskolliset mukaansa. Hän sanoi ensimmäisen jakautumisen tapahtuneen vuonna 1906 kun päällikkö Yukiuma ajettiin Oraibin vanhasta kaupungista Hotevilleen. Toinen jakautuminen päällikön mukaan tapahtui vuonn 1969 kun lentävään lautaseen saatiin yhteys, ja tämä kuiskasi viestin heimolle.

Kolmannen jakaantumisen sanotaan olevan alkusoittoa Puhdistautumisen Päivälle, ja ennen sen saapumista, päällikkö kertoi sanomalehdelle, ”monet Hopi-miehet pitävät pitkiä hiuksia joka esittää ikkunaa jota he katsovat jatkuvasti etsiessään Todellista Valkoista Veljeä joka saapuu samanlaisen kivipiirroksen kanssa.”

Mutta päällikkö Dan Katchongva ei näe sitä päivää tulevan. Tai ehkä hän näkee. Hän on ollut kadoksissa vuodesta 1972 asti. Kadonnut heimoltaan kun hän käyskenteli laaksossa jossa UFO oli juuri nähty.

Kachinoita käytetään myös Hopi-heimoissa. Ne ovat yhteydessä voimakkaaseen muinaishenkeen joka tuo sateen ha auttaa satoa kasvamaan. On olemassa yli 300 erilaista Kachinaa. On olemassa myös ennustus siitä että Sininen Kachina palaa Ihmisen Viidennen Ajan airueena.

Profetia

Hopien profetiat ovat erittäin kuuluisia — mutta kuten kaikki profetiat, niiden aikataulu muuttui vuoden 1939 jälkeen pätemättömäksi. Tuolloin aika/avaruutta muutettiin.

Konseptit ovat perustaltaan oikein, mutta niiden ajoitus ei ole tiedossa.

Hopi-intiaanit ovat Amerikan intiaanien Arkistonhoitajia.

Uskonto

Lounaan alkuperäiskansat, sekä myös kaakkoisen alueen heimot, pitivät temppeleitä ja pyhättöjä, ja heillä oli täysipäiväisiä uskonnollisia johtajia. Suurin osa Amerikan alkuperäiskansoista uskoo että universumissa on Kaikkivaltias, henkinen voima joka on kaiken elämän lähde. Kaikkivaltiasta ei kuvata ihmisenä taivaassa, mutta sen uskontaan olevan muodoton ja olevan olemassa universumissa. Aurinkoa pidetään Kaikkivaltiaan voimana.

He eivät palvo aurinkoa, vaan rukoilevat Kaikkivaltiasta, ja aurinko on tämän merkki ja symboli. Alkuperäiset amerikkalaiset eivät ole niin keskittyneitä kuolemanjälkeiseen elämään kuin kristityt. He olettavat sielun liikkuvan universumin toiseen osaan ihmisen kuolessa, jossa hänellä on uusi elämä joka jatkuu aivan niinkuin tämä nykyinen elämä maapallolla. Kuolleet ovat vain toisessa maailmassa.

Uskonnolliset ja seremonialliset Hopien menot keskittyvät kiva:n, joka on yksinkertaisesti huone, osittain tai kokonaan maan alla, ja jonne päästään tikkailla tasakatolta. Vaikka kivan jäsenyys on pääosin miehille ja pojille tietyistä klaaneista, ei ole tapausta jossa kiva koostuu yksinomaan yhden klaanin jäsenistä, ja itse asiassa tämä on tarpeellistakin koska klaaneja on enemmän kuin kivoja. On mahdollista, kuitenkin, että alkuperäiset kivat olivat klaanien instituutioita.”

Hopi-käärmepappi

Navajojen nimitys Hopeille on Anazazi joka tarkoittaa ”muinaista vihamiestä”,

Mesa Verden kielekemaalaus ja muut alueet ovat ”oppaita” heidän sotureilleen ja he väittävät, että ”käärmeenmuotoiset” vuoret itäisessä USA:ssa ovat heidän esi-isiensä rakentamia.

”Käärmetanssia” tanssitaan vielä nykypäivänäkin Tanssi kestää noin kaksi viikkoa valmistella ja lapset keräävät ja vahtivat käärmeitä. Käärmeet ovat yleensä kalkkarokäärmeitä ja ne ovat vaarallisia, mutta yleensä lapsille ei käy mitään tätä tehdessä. Ennen kuin tanssi alkaa, tanssijat ottavat oksetusta aiheuttavaa ainetta (todennäköisesti rauhoittava yrtti tai hallusinogeeni) ja sen jälkeen tanssivat käärmeet suussaan.

Antilooppipappi on yleensä paikalla, joka auttaa tanssin kanssa, yleensä sukien käärmeitä höyhenellä tai pitäen kiinni niistä jos ne ovat painavia. Tanssin jälkeen käärmeet päästetään vapaiksi ja ne kantavat mukanaan tanssijoiden rukouksia.

Klikkaa tästä lukeaksesi lisää käärmetanssista

Henkinen puoli

Hopien mesoilta muinaisen alttarin, jonne kerääntyi Grand Canyonin suolat, luokse johtavan polun lisäksi suuressa lohkareessa näkyy myös klaanien merkkejä, jotka on kaivettu kiveen joka kerta kun ne kävivät pyhiinvaellusmatkalla.

Hopit ovat muuttaessaan muualta tai vaihtaessaan asuinpaikkaa tuoneet mukanaan suuren määrän uskonnollisia harjoituksia, ja lopputulos on monimutkainen sekamelska erilaisia omituisuuksia. Ne uskovat suureen määrään jumalia, ja yhdenkään ei voida sanoa olevan kaikkein korkein. Selitys voi olla, että jokainen oli pääjumala tietylle ryhmittymälle joka on liittynyt Hopeihin aikojen kuluessa. Monia seremonioita suoritetaan tiettyinä aikoina, jotka määrittyvät tiettyjen maamerkkien tai kuun suhteesta nousevan auringon sijaintiin.

Hopi/Anasazi

Monet Anazazien mysteereistä on ratkaistu viimeisen 20 vuoden aikana. Arkeologit ovat lumoutuneet kaikkein suurimmasta ongelmasta: Kuinka kokonainen sivilisaatio ja kulttuuri yhtäkkiä hävisi maan päältä noin 650 vuotta sitten?

Ennen Anazazien katoamiseen keskittynyttä vakavaa tieteellistä tutkimusta tätä mysteeriä oltiin ruokittu monenlaisilla huhuilla ja teorioilla, erityisesti New Age ja UFO-piireissä: Anazazit on viety pois avaruusaluksilla; ne ovat löytäneet portaalin toiseen ulottuvuuteen; tai että ne ovat oppineet hallitsemaan energiakeskuksia.

Pala palalta alkoi selvitä selitys ja Anazazien historia vuosien saatossa:

Anazazien esi-isät tulivat Angel Canyoniin ainakin 10 tuhatta vuotta sitten. Tuhat vuotta sitten ne olivat muuttuneet rauhanomaiseksi viljelysyhteiskunnaksi joka keskittyi tähtien tutkimiseen, observatorioiden rakentamiseen, kauniin taiteen tekemiseen ja levittämään kulttuuriaan koko lounaiselle alueelle.

Anazazien kulttuuri on rakennettu Chaco Canyonin pääkaupunkiin New Mexicoon. Yhteiskunta keskittyi pian poliittisesti ja uskonnollisesti johtajien ottaessa vallan, rakentaen teitä ja perustaessaan siirtokuntia ja kauppareittejä toisiin sivilisaatioihin, erityisesti Toltecien luokse Meksikoon.

Sitten noin 800 vuotta sitten talous alkoi romahtaa. Maa oli kulutettu loppuun ja kun kuivuus tuli, johtajat Chaco Canyonissa muuttuivat tyranneiksi. Pienet, edelleen rauhallset yhteisöt kuten ne, jotka Angel Canyonissa olivat, joutuivat johtavan luokan uhriksi. He siirsivät kotinsa korkealle kallioluoliin ja valmistautuivat puolustamaan itseään.

Anazazien onnettomuudeksi on olemassa viitteitä ryöstelevistä Tolteceista jotka kävivät heidän pienien yhteisöjen kimppuun, terrorisoiden ihmisiä, murhaten heitä ja — ehkä kaikkein shokeeraavimpana löydöksenä — syöden heitä.

Sen sijaan että Anazazit olisivat taistelleet vastaan, he vastasivat massaeksoduksella. Vain muutaman vuoden aikana noin vuonna 1350, he vain lähtivät kävelemään pois heitä vaivanneista ongelmista. He hylkäsivät esi-isiensä maat ja muuttivat etelään, rakentaen uuden kulttuurin ja uskonnon ja heistä tuli niitä jotka me nyt tunnemme Hopeina.

(Hopit hylkäävät nimen Anazazi joka on Navajo-kielinen sana ja tarkoittaa ”esi-isieni vihollinen”. He haluavat että heitä kutsutaan mieluummin nimellä Hisatsinom, eli Muinaiset.)

Maailman Katolta Lumottuun Maahan

Tibet-Pueblo -yhteys

Kirjoittanut Antonio Lopez 

Ristiriitaisen ilmapiirin vallitessa Wilshire Hotelissa Los Angelesissa tapahtui uskomaton kohtaaminen 1979. Dalai Laman ensimmäisen Pohjois-Amerikan visiitin aikana hän tapasi kolme Hopi-vanhinta. Henkiset johtajat suostuivat puhumaan vain omaa kieltään. Hopi-vanhemman ja tulkin Thomas Benyakyan avulla delegaation päämiehen Isoisä Davidin ensimmäiset sanat Dalai Lamalle olivat: ”Tervetuloa kotiin”.

Dalai Lama nauroi, ja pani merkille yllättävän yhdennäköisyyden Isoisä Davidin kaulassa olevan turkoosin sekä kotimaansa välillä. Hän vastasi: ”Ja mistä sait turkoosisi?”

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Dalai Lama vieraili Santa Fe:ssa tavatakseen Pueblo-johtajia. Tiibetiläiset Lamat ovat olleet useissa keskusteluissa Hopien sekä muiden lounaisten intiaanien kanssa, ja nyt, erikoisen uudelleensijoitusohjelman kautta jolla tuoda Tiibetin pakolaiset USA:han, New Mexicosta on tullut keskeinen paikka tiibetiläisille perheille.

Kun Amerikan intiaanien ja tiibetiläisten välillä oli yhä enemmän kanssakäymistä, tietynlainen veljeyden ja solidaarisuuden tunne on rakentunut kulttuurien välille. Vaikka kotimaasta poismuutto ja valloitukset ovat pakottaneet tiibetiläiset pyytämään apua kansainväliseltä yhteisöltä liittolaisten löytämiseksi, Hopit ja lounaiset Amerikan intiaanit ovat löytäneet yleisön viestilleen maailmanrauhasta ja harmoniasta maapallon kanssa. Näiden kohtaamisten kontekstissa ovat kirjailijoiden ja aktivistien toimet yhdistää kaksi kulttuuria. Iso kasa kirjoja ja artikkeleita on julkaistu, jotka väittävät tiibetiläisillä ja Amerikan intiaaneilla olevan yhteinen syntyperä.

Havainto samankaltaisuudesta lounaisten Amerikan intiaaniheimojen ja tiibetiläisten välillä on kiistämättömän silmiinpistävä. Yhteisen ulkomuodon ja turkoosin korutaiteen lisäksi yhtäläisyyksiin kuuluu ylenpalttinen hopean käyttö, tekstiilien värit ja kuviot sekä yhtälailla miesten että naisten pitkä letitetty tukka, joskus koristeltu.

Kun William Pacheco, Pueblo-opiskelija, vieraili tiibetiläispakolaisten kylässä Intiassa, ihmiset puhuivat hänelle tiibetiä koska he luulivat häntä tiibetiläiseksi.

“Tiibetiläiset ja Amerikan Pueblo-kansa molemmat pitävät chilistä (vaikka tiibetiläiset väittävät Pueblo-chilin olevan liian kevyttä!),” sanoo Pacheco, “ja kiintymyksen turkoosiin, jota molemmat kulttuurit käyttävät ajaakseen pois pahoja henkiä. Lisäksi Guru Rinpochen ennustus sanoo ’kun tiibetiläiset ovat hajaantuneet ympäri maailman ja hevoset käyvät rautapyörillä ja kun rautalinnut lentävät, dharma tulee punaisen miehen maalle.’”

Ennen kuin länsimaalaiset edes tiesivät missä Tiibet oli, ja vielä vähemmän mikä heidän tilanteensa oli, ja melkein 20 vuotta ennenkuin Tiibetiin tuli diaspora, kulttuurilliset hengenheimolaisuudet näiden kahden kansan välillä huomioitiin Frank Watersin merkkipaaluteoksessa Book of the Hopi (1963). Watersin analyysi meni pinnan alle ja hän viittaasi vastaavaan chakrapisteiden järjestelmään kehon energiavirroissa joita käytetään kosmisen tietoisuuden kehittämiseen.

Kirjassa Masked Gods: Navaho & Pueblo Ceremonialism, kirja vuodelta 1950 joka käsittelee heimojen seremonioita, Waters havainnoi, että ZuÒi Shalako -tanssisymboliikka heijasteli tiibetiläistä kuolleiden matkaa.

“Ymmärtääksemme [Shalakon tanssin] merkityksen, meidän tulee pitää mielessä että me olemme oppineet Puebloilta ja Navajoilta [sic] eskatologiasta ja sen yhtymäkohdista jotka ovat Bardo Thodolissa, tiibetiläisessä kuolleiden kirjassa; Kultaisen Kukan Salaisuudessa, kiinalaisessa elämän kirjassa; ja egyptiläisessä kuolleiden kirjassa.”

Niinkuin on asian laita useimpien Maapallon shamaanitraditioon perustuvien kulttuurien kanssa, jotkut alkuperäiskansojen seremoniat pitävät sisällään henkisiä teemoja, jotka ovat samankaltaisia kuin muissa kulttuureissa ympäri maailman (tästä johtuu laajahko Watersin tekemä vertaus). Tämä voi selittää joitain yhtäläisyyksiä tiibetiläisten ja amerikkalaisten henkisten harjoitteiden välillä, kuten Navajojen hiekkamaalaus, ja kosmiset teemat jotka perinteisissä Pueblojen tansseissa ovat läsnä.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades