Avainsana-arkisto: hyväksyntä

Hyväksy se kuka ja mikä olet

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli itsensä hyväksymistä. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Tarpeeni repivät minut kappaleiksi vastoin preferenssejäni. Minulla on fyysisiä tarpeita tehdä asioita… juoksen eteenpäin, pois niistä kaikista asioista. Ymmärrän sen mitä sanot, eteenpäin menemisestä ja innostavien asioiden tekemisestä ja ekstaasin tuntemisesta jne… Mutta tarpeeni — tunnen itseni maadoitetuksi, tunnen…

A: Miksi ne ovat mielestäsi tarpeita?

Q: No, tuppaan yrittämään jättää ne huomiotta. Siksi…

A: Tuppaat yrittämään? Tarkoittaako se yrittää yrittämistä?

Q: Yritän yrittää jättää ne huomiotta.

A: Kuka sanoo että sinun pitää jättää huomiotta yhtään mitään? Huomiotta jättäminen on se mikä sallii niiden muuttua hämmentäviksi.

Q: Okei. Anna kun kerron, tavallaan… no, en todellakaan halua tehdä töitä elääkseni — olla fyysisessä kehossa, olla fyysisessä ajassa…

A: Nyt, hetki vain. Olet fyysisessä kehossa fyysisessä ajassa, jotta voit sallia yhden asian olla itsestäänselvää. Jos olet siinä missä olet, selvästikin olet valinnut tehdä niin. Siksi, aivan ensinnäkin, salli itsesi tunnustaa, niin kauan kuin olet fyysisyydessä, että selvästi sinulla on syysi siihen. Toiseksi, sinä mikrosekuntina kun todella uskot, että sinulla ei enää ole tarkoitusta olla fyysisenä, sinä et ole sitä. Joten niin kauan kuin jatkat sellaisena oloa, pidä itsestäänselvänä että sinun tulee olla niin jostain syystä.

Q: No… ok. Kiitos tuosta. Se tunne joka minulla on… se tunne siitä niin kuin olisin täällä fyysisessä kehossa, tässä näin… tunnen tuskaa. Tunnen niin kuin olisin energiayksikkö tai jotain — enemmänkin — pelkkää ilmaa. Tuntuu siltä kuin olisin pelkkää ilmaa.

A: Olet oma aikasi ja paikkasi.

Q: Se ei sovi… okei. Se ei sovi siihen… ei tunnu siltä kuin sopisin tänne, ja tajuan…

A: Me ymmärrämme mitä sanot; mutta jälleen kerran, määritelmän mukaan, jos et todella sopisi, et olisi täällä. Joten pidä itsestäänselvänä, että selvästikin sovit, muuten olisit jossain muualla.

Q: Joo. Okei. Arvostan tuota, ja…

A: Sopimisen idean, kuitenkaan, ei tarvitse merkitä konformismia.

Q: Oi, joo. Tunnustan tuon. Tuntuu kuin vahvistaisin — jos nyt vähän kevennetään tunnelmaa — tuntuu kuin vahvistaisin, kuin jotain… niinkuin sanot, kiihtyisi.

A: Kyllä.

Q: Olen pääsemässä kohti viimeistä ylöspäin suuntautunutta kierrettä — sitä pientä juttua — ennen kuin en enää ole kiinni tuossa vastakkainasettelussa itseeni liittyen.

A: Selvä. Mutta tunnusta että tilanteen paradoksi on, että tunnustaaksesi kokemuksen josta puhut, ensimmäinen asia joka sinun tulee tehdä on olla täysin siinä missä olet, tässä hetkessä. Olemalla tässä hetkessä, siinä missä olet, saat yhteyden kaikkeen siihen miksi mahdollisesti voisit muuttua — ja sitten muuttua siksi.

Q: Harjoittelen tuota.

A: Olet yksinkertaisesti erilainen.

Q: Kiitos. Hetki…

Q2: Tajusin erään konseptin täydellisen halukkuuden ideasta olla ihminen Maassa.

A: Kyllä.

Q: Ja monet meistä, tiedän — monien vuosien aikana — ovat olleet haluttomia… heillä on ollut tietoisuus menneestä ja tulevasta, toisista planeetoista, toisista sivilisaatioista…

A: Kyllä, kyllä, kyllä.

Q: …ja haluttomuus olla — ja kun me kerran olemme täällä, me olemme hyvin paljon maamiehiä…

A: (Naisen äänellä:) ja naisia. (paljon naurua)

Q: Siksi sanoin henkilöitä ekalla kerralla. Ja se on täysi halukkuus saada yhteys hetkeen. Ja tämä on jotain jota työstän nyt.

A: Kyllä! Sillä tämä on yhtä pätevää kuin mikä tahansa missä olet ollut, tai voisit koskaan olla.

Q: Aivan.

A: Jos se ei olisi, mitätöisit myös kaiken muun mitä olet koskaan tehnyt, sillä ne ovat tässä ja nyt myös. Kiitos!

Q: Kiitos.