Avainsana-arkisto: Ingo Swann

Eksopolitiikka

Don Eckerin mietteitä UFO-paljastuksesta

Kommentoi

Huomautus: Seuraava mielipide on Don Eckerin mielipide. Hän on vuosikymmeniä tutkinut UFO-havaintoja ja -tapahtumia, isännöinyt satoja radio-ohjelmia, ja hänen mielipidettään ja asiantuntemustaan ovat kyselleet monet, jotka haluavat löytää tien totuuteen. Tämä artikkeli julkaistaan juuri sellaisena kuin sain sen, voitte itse päättää uskotteko, että paljastuminen on lähellä vai että olemme kauempana kuin koskaan. Ne, jotka ovat kuunnelleet radio-ohjelmaani/podcastiani, tietävät, mitä mieltä olen tästä asiasta. Pitäisi kai sanoa, että tässä on erilainen näkökulma.

UFO-paljastus — Roikkuu vain ulottumattomissa.

kirjoittanut Don Ecker

UFO-paljastus! UFO-liikkeen “Suuri Graalin Malja”. UFO-uskovaiset ovat odottaneet jotain perustavanlaatuista ainakin joulukuusta 2017 lähtien. Nimitzin taistelulaivaston kohtaamisen ”tictacien” kanssa ja entisen senaattorin Harry Reidin paljastksen salaisesta Pentagonin operaatiosta tutkia “ilma-anomalioita”, jolle hän sai miljoonia dollareita rahoitusta, jälkeen odotus ono ollut kovaa. Joillekin se on ollut kovaa vähintään viimeiset 30 vuotta.

Don ja Vicki Ecker

 

Nykyaikaisen UFO-aikakauden alku nousi sanomalehtien etusivuille ympäri Yhdysvaltoja — ja myöhemmin koko maailmaa — 4. heinäkuuta 1947. Kyseessä oli väitetty UFOn maahansyöksy Roswellin ulkopuolella New Mexicossa. Tuohon aikaan Roswell oli armeijan ilmavoimien 509. pommikomennon sotilastukikohta, joka oli maailman ainoa sotilasorganisaatio, jolla oli ydinkapasiteettia. 509. armeijakunta lähetti lehdistötiedotteen, jonka mukaan ”armeija” oli löytänyt ”lentävän kiekon”, mikä jo itsessään synnytti tulimyrskyn. Päivää myöhemmin sotilasjohto selvensi ”Roswellin lautasta” väittäen, että se, mitä todellisuudessa löydettiin, oli ”sääpallo”. Valehtelu ei ole loppunut tuon päivän jälkeen.

Vuosi 1947 oli uskomaton vuosi monesta syystä. Vain viikkoja heinäkuun 4. päivän onnettomuuden jälkeen tapahtui useita mullistavia tapahtumia. Yhdysvaltain armeijan ilmajoukko-osastosta tuli Yhdysvaltain ilmavoimat. Central Intelligence Agency perustettiin, ja ehkäpä kaikkein pahaenteisimpänä kaikista kansallinen turvallisuuslaki säädettiin lailla. Amerikan tasavalta korvattiin pahimmassa tapauksessa poliisivaltiolla. Tänään, 2000-luvun toisella vuosikymmenellä, tämä poliisivaltio on tullut hyvin ilmeiseksi.

Tarkastellaanpa hetki kansallista turvallisuuslakia ja sen merkitystä.

Toisen maailmansodan huippuvaiheessa Yhdysvaltain viranomaiset pelkäsivät suuresti, että natsi-Saksan valtio yritti kehittää ja rakentaa pommin, jossa käytettäisiin atomiydintä, joka vapauttaisi tuntemattoman määrän energiaa. Toisin sanoen juuri se energia, joka valaisee tähteämme, Aurinkoa, vapautuisi tällaisen ydinaseen räjähtäessä. Tuohon aikaan natsit tunsivat katkeraa vihaa juutalaisia ja muita alempiarvoisena pitämiään ihmisiä kohtaan; he pidättivät, vangitsivat ja murhasivat kaikki juutalaiset ja muut alempiarvoiset ihmiset, jotka he saivat käsiinsä. Tämän seurauksena juutalainen älymystö pyrki kaikin keinoin pakenemaan Saksasta ennen kuin oli liian myöhäistä. Albert Einsteinin kaltaiset ihmiset pakenivat Yhdysvaltoihin, ja hyvä niin; Einstein oli viimeinen korkki pullossa, joka sai presidentti Rooseveltin aloittamaan Manhattan-projektin, joka lopulta voitti sodan meille ja pelasti miljoonia ihmisiä, sekä liittoutuneiden sotilaita että japanilaisia siviilejä.

Jopa koko ihmiskunnan historian tuhoisimman sodan ja kaikkien aikojen salaisimman sotilasprojektin huipulla meillä ei ollut eikä ollut kehitetty ratkaisevaa liittovaltion suojaa paljastumista vastaan, kuten kansallista turvallisuutta koskeva laki. Mikä muuttui? Kansallisen turvallisuuslain nojalla voidaan laillisesti sallia ja toteuttaa melkein mitä tahansa, minkä valvojat katsovat suojelevan kansallista turvallisuutta. Jos todetaan, että kyseessä on välitön uhka Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle, jopa harkittu murha on laillinen. Joku voisi ajatella, että tämä on äärimmäisen ankaraa, mutta pitkäaikainen UFO-ongelma on selvästi potentiaalisesti näin arkaluonteinen. Jos Roswellissa putosi yksi UFO, ja muut saattavat tunkeutua Yhdysvaltojen ilmatilaan, kuinka pitkälle sotatiedusteluteollinen kompleksi menee?

Mitä nämä tunnistamattomat ilmiöt ovat? Mistä UFOt (nykyisin tunnistamattomat ilmailmiöt, UAP) tulevat, ja mikä tärkeintä, mitä ne haluavat?

Varhaisimmasta kirjallisesta historiastamme lähtien silminnäkijät ovat raportoineet havainnoista ja jopa yhteydenotoista näiden salaperäisten koneiden ohjaajien kanssa. Niin, koneiden. Nykyiset sotilaslentäjämme raportoivat, että nämä alukset kulkevat lähes mahdottomalla nopeudella, tekevät mahdottomia manöövereitä ja ovat teknologiaa, joka vaikuttaa melkein maagiselta, kun otetaan huomioon meidän ymmärryksemme ilmailusta ja fysiikasta. Nimitzin kohtaamisten aikana tutkaoperaattorit raportoivat, että kohteet putosivat yli 80 tuhannesta jalasta lähes vedenpinnan tasolle vain noin sekunnissa, mikä oli todella henkeäsalpaava manööveri. Ne ohittivat merivoimien F-18 Super Hornetit äärimmäisen helposti, mikä osoittaa, että jos vihollisuudet puhkeaisivat, tämä väitetty UFO-teknologia olisi meille täysin ylivoimainen.

Mitä on tekeillä? Ihmisten tehokkain sotilasteknologia (uskotaan), joka on tällä hetkellä saatavilla, ovat ihmisten ydinaseet. Mutta sekin on kyseenalaista, vaikka ydinaseet voivatkin toimia pelotteena. UFO-arvoitus on osoittanut pystyvänsä tunkeutumaan rankaisematta ydintukikohtiin ja manipuloimaan aseita niin, että ne ovat käyttökelvottomia. Tämä järkyttävä paljastus paljastui tutkijakirjailija Barry Greenwoodin ja Larry Fawcettin erinomaisessa kirjassa. (CLEAR INTENT: The Government Coverup, julkaistu ensimmäisen kerran tammikuussa 1984).

Kuten käy ilmi, Yhdysvallat ei ole ainoa valtio, joka on kärsinyt ufojen tunkeutumisesta ydinasekohteisiin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen televisiotoimittaja ja ufotutkija George Knapp matkusti entiseen Neuvostoliittoon, jossa hän haastatteli entisiä ja nykyisiä venäläisiä sotilaita. Knapp raportoi tarinan ufojen tunkeutumisesta entisen Neuvostoliiton ydinaseiden patterin yllä, jossa tuntematon esine aktivoi ydinohjuksen ohjauspaneelin ja aloitti lähtölaskennan. Kun jäljellä oli enää sekunteja, ufo ilmeisesti pysäytti lähtölaskennan ja lensi pois. Tämä oli ilmeisesti puhdas osoitus siitä, että jos ne halusivat, niillä oli täydellinen hallinta kaikkein tehokkaimmista ja herkimmistä järjestelmistä, joita ihmiskunnalla oli tuolloin käytettävissään. Oliko tämä varoitus koko ihmiskunnalle? ”Varokaa ihmisiä, me olemme johdossa.”

YDINTARINA / YDINSALAISUUS

Kaikille toiveikkaille ufologeille, jotka odottavat ja toivovat UFOjen paljastumista, mitä jos kertoisin teille, että UFO-ongelman todellinen, hieman avoin salaisuus on itse asiassa se, että UFOja ympäröi YDINTIETO, jota suojelee Special Access Program -kansio? SAP-merkintä tarkoittaa, että jos sinulla ei ole ”tarvetta tietää” – et koskaan saa tietää. Täydellinen esimerkki tästä on seuraava:

(Allaoleva informaatio on peräisin Gary S. Bekkumin loistavasta teoksesta “SPIES, LIES, AND POLY GRAPH TAPE, Knowing the Future: The UFO Spy Games” Gary S. Bekkum. c. 2010, Gary S. Bekkum  s. 16)

Ydinsalaisuus on niin arkaluonteinen, että sen olemassaolo on salaisuus. Yhdysvaltain tiedusteluyhteisössä kertomus Maan ulkopuolisesta läsnäolosta tunnetaan YDINTARINANA.

Vielä yksi väitetty tieto, josta on syytä olla tietoinen:

“Vahva huhu kertoo, että tähän YDINTARINAAN liittyy ”häiritsevä” näkökohta, jotain niin kauheaa, että se saa taistelukuntoiset sotilaat vapisemaan saappaat jalassaan.”

Jos jokin tästä on edes etäisesti totta, UFO-paljastuslaiva purjehti pois kauan sitten.

Tohtori Edgar Mitchell, kuudes amerikkalainen astronautti, joka käveli kuussa, sotkeutui UFO-keskusteluun nykyään melko surullisenkuuluisassa tapahtumassa. Seuraava on peräisin kirjoituksestani, joka käsittelee nykyään Davis-Wilson -asiakirjana tunnettua dokumenttia.

Mitchell [tohtori Edgar Mitchell, kuudes Kuussa kävellyt astronautti] kertoi olleensa yhteydessä erääseen korkea-arvoiseen amiraaliin, joka suostui tutkimaan YDINTARINAA avaruusolentokontaktista ja raportoimaan siitä. Eräät toimittajat suuttuivat, kun Mitchell kieltäytyi paljastamasta amiraalin nimeä, mutta Mitchell antoi minulle vahvistuksen siitä, että toinen raportti oli ”pääosin oikea”.

Mitchell pyysi apuani sen selvittämiseksi, miksi Herald Tribune -lehdessä kontra-amiraali Thomas R. Wilsoniksi nimetty amiraali näytti olevan ristiriidassa hänen todistuksensa kanssa.

Lainaten arvostetusta Jane’s Defence Weekly -lehdestä otettua artikkelia Mitchell antoi ymmärtää, että amiraali oli saanut selville, että YDINTARINA oli suojattu ”Special Access Program” -ohjelmalla. Kuten Jane’s selittää, tällaisen ”mustan ohjelman” on pysyttävä salassa, kun sitä ”pidetään niin arkaluonteisena, että sen olemassaolo on YDINSALAISUUS, joka on määritelty `jokaiseksi esineeksi, edistysaskeleeksi, strategiaksi tai tiedon osatekijäksi, jonka vaarantuminen johtaisi peruuttamattomaan epäonnistumiseen'”.

Tätä kirjoittaessani UFO-aihe on jälleen kerran räjähtänyt käsiin Yhdysvalloissa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Kaksi asiaa on viime aikoina elvyttänyt kiinnostusta UFO-/paranormaali/PSI-areenoilla: History Channelin sarja ”Unidentified” ja muistiinpanojen julkaiseminen tohtori Eric Davisin (entinen National Institute for Discovery Sciencen [NIDS]  työntekijä, jonka Robert Bigelow perusti ja jota Robert Bigelow pyöritti) ja amiraali Thomas R. Wilsonin, puolustustiedustelupalvelu DIAn entisen päällikön, väitetystä tapaamisesta.

Kun tätä aineistoa tarkastellaan ylhäältä päin, siihen liittyy ilmeisesti monia nimiä, ja tilanne on hyvin monimutkainen. Merkittäviä henkilöitä ovat tohtori Edgar Mitchell, astronautti ja kuudes ihminen, joka käveli Kuun pinnalla, sekä toimittaja Billy Cox, futuristi ja satunnainen ”roistojournalisti” Gary Bekkum, Wilson ja Davis. Muita merkittäviä henkilöitä ovat muun muassa UFO-tutkija Grant Cameron ja asianajaja Michael Hall, joka oli julkaissut Davis/Wilson-”muistiinpanot”, jotka Davis väitetysti teki salaisessa tapaamisessa amiraali Thomas R. Wilsonin kanssa, joka tapahtui EG&G:n Las Vegasin pääkonttorin parkkipaikalla 16. lokakuuta 2002. Lisäksi mainitaan eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Oke Shannon ja eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Will Miller. Muistiinpanoista käy ilmi, että huhtikuussa 1997 Steven Greer, Miller ja Edgar Mitchell pitivät Pentagonin kokoushuoneessa puheen useille sotilasupseereille, muun muassa amiraali Mike Crawfordille ja kenraali Pat Hughesille.

Lyhennetyssä versiossa Mitchell tapasi amiraali Thomas Wilsonin, joka tuolloin johti puolustustiedustelupalvelu DIA:ta. Mitchellin mukaan Wilson kertoi hänelle, että hän yrittäisi seurata hänen yhteyksiään Pentagonissa, ja väitetysti hänen tiedustelunsa johtivat Kaliforniassa sijaitsevaan ilmailualan yhtiöön. Wilsonin kerrotaan soittaneen heille, mutta he kieltäytyivät keskustelemasta mistään puhelinlinjan välityksellä. (Vihjattiin, että tällä nimeltä mainitsemattomalla yhtiöllä oli ”talteenotettua teknologiaa”, jota he tutkivat.) Tohtori Edgar Mitchellin papereista hänen kuolemansa jälkeen löytyneiden muistiinpanojen mukaan Wilson lensi sitten Kaliforniaan kyseisen yhtiön luo. Saavuttuaan sinne hänet vietiin ”turvalliseen holviin”, jossa hän yritti saada tietoja. Mitchellin papereista talteen otettujen muistiinpanojen mukaan Wilson kertoi Las Vegasissa ollessaan Eric Davisille, että hänelle ei annettaisi mitään tietoja, koska hänellä ei ollut ”tarvetta tietää”. Wilson lähti Kaliforniasta raivoissaan. Palattuaan Pentagoniin Wilson oli valmis pitämään kovaa mekkalaa, kunnes rauhallisemmat tahot vetivät hänet syrjään ja muistuttivat, ettei hänellä ollut enää kauan aikaa jäädä eläkkeelle. Halusiko hän todella riskeerata eläkkeensä ja ehkä jopa toisen tähden saamisen ennen lähtöä? Wilson päätti sitten rauhoittua.

Jos siis UFOihin liittyy ”ydinsalaisuus”, aihe on suojattu SAP:lla. Jos Special Access Program on käytössä, jopa sen myöntäminen, että on tietoinen siitä, on merkittävä turvallisuusrikkomus. Huolimatta sen suurista kansallisista turvallisuusvaikutuksista tämä näyttää jäävän Yhdysvaltain presidentin ”tiedonsaantitarpeen” ulkopuolelle. Tämän osoitti julkisesti entinen presidentti William ”Bill” Clinton, kun Clinton yritti tiettävästi saada apulaisoikeusministeri Webster Hubblea selvittämään kaksi asiaa hänen puolestaan: Kuka todella murhasi presidentti Kennedyn ja mikä on totuus UFOista? Hubble suljettiin kokonaan pois, eikä Clinton saanut vastausta kumpaankaan.

Ajan kuluessa pohdin, mitä tämä ”ydinsalaisuus” voisi tarkoittaa. Olin 30 vuoden aikana ollut tekemisissä ja haastatellut mahdollisesti satoja ihmisiä. Kaiken tuon ajan aikana kuulin monia teorioita ja huhuja siitä, mikä voisi olla ”todellinen syy” ankaraan salailuun. Joihinkin näistä salaliitto- ja huhumyllytarinoista sisältyi hämmästyttäviä asioita, kuten kuolleita ja silvottuja ihmisiä, joita oli löydetty pudonneista lautasista, tai avaruusolentojen salaliitto, jonka tarkoituksena oli korvata korkeassa asemassa olevat ihmiset hybridiklooneilla. Ja paljon muuta!

Sitten… Ingo Swann astui mukaan kuvioihin.

Aivan 1990-luvun alkupuolella, kun toimin UFO Magazinen tutkimusjohtajana, aloitin ensimmäisen kerran yleisradiotoiminnan ohjelmallani ”UFOs Tonite!”, jota esitettiin Cable Radio Network -kanavalla. Noin vuoden 1992 alussa tein kaksi ohjelmaa eri vieraiden kanssa, ja molemmat ohjelmat käsittelivät Kuun ilmiöitä, jotka tunnetaan myös nimellä Lunar Transient Phenomena. Tulin tietoiseksi monista kysymyksistä ja tapahtumista, jotka viittasivat siihen, että Kuussa oli jonkinlaista toimintaa ennen Apollo 11:n laskeutumista. Molemmat vieraat mainitsivat kirjailija ja tiedekirjailija George Leonardin vuonna 1976 ensimmäisen kerran julkaistun kirjan ”Somebody Else is on the Moon”.

Leonard käytti monia suoraan NASA:lta saatuja valokuvia, jotka osoittivat hätkähdyttäviä kuvia Kuun pinnasta. Näissä valokuvissa näkyy kraatterin reunojen kaivauksia, jotka viittaavat siihen, että valtavat ajoneuvot olivat rullanneet ylös ja ulos Kuun kraattereista ja jättäneet Kuun maaperään eläviä jälkiä sekä rakenteita, mahdollisesti rakennettuja rakennuksia. Ennen miehitettyä laskeutumista Kuuhun NASA antoi akateemisten tahojen tehtäväksi tehdä tutkimuksen, jossa tutkittiin tähtitieteilijöiden raportoimia Kuun havaintoja jo vuodesta 1540 alkaen. Satoja Kuun poikkeamia raportoitiin ja dokumentoitiin NASAn teknisessä raportissa TR-R-277.

Leonardin kirja katosi melkein heti julkaisunsa jälkeen. Niin tärkeäksi kuin tämä kirja osoittautuikin, siitä tuli myöhemmin hieman tärkeämpi, koska se näytti antavan vahvistuksen huippusalaiselle kaukokatseluistunnolle, jonka järjestivät salaisen tiedustelupalvelun upseerit ja kaukokatselulegenda Ingo Swann, josta puhun tarkemmin.

Kun NASA lopulta laskeutui kuuhun 20. heinäkuuta 1969, mitä he odottivat löytävänsä? Vain he tietävät sen varmasti, mutta minä sain selville, että astronautit olivat aseistettuja laskeutuessaan Kuuhun. Aluksi minun oli vaikea uskoa, että astronauteilla oli aseita Kuuhun laskeutuvassa aluksessa. Päädyin soittamaan heidän julkisten asioiden toimistoonsa, ja he lopulta myönsivät asian. Tuolloin he yrittivät selittää asiaa sillä, että jos astronautit syöksyivät jonnekin viidakkoon, heillä täytyi olla keino suojautua. Mainitsin, että avaruusohjelmassamme ei ollut laskeutumisia maan pinnalle — kaikki laskeutui valtameriin! Heillä ei ollut mitään johdonmukaista vastausta.

Apollo-ohjelman alkuvaiheessa monet julkaisut julkaisivat uutisartikkeleita siitä, mitä suunniteltiin onnistuneen Kuuhun laskeutumisen jälkeen. Meille kerrottiin tulevista Kuun siirtokunnista, tuotantolaitoksista ja jopa suunnitelluista sotilaslaitoksista. Apollo 11:n laskeutumisen ja astronauttien paluun jälkeen tehtiin vielä viisi laskeutumista ja paluuta, joista vain yksi epäonnistui — Apollo 13. Tehokkaan NASA-aivohikoilun ansiosta me (Yhdysvallat) pystyimme palauttamaan heidät turvallisesti. Lopulta Apollo 17:n viimeisen tehtävän (joulukuussa 1972) jälkeen Apollo-ohjelma lopetettiin, vaikka muita tehtäviä suunniteltiinkin. Raketit oli rakennettu ja astronautit koulutettu, mutta NASA veti silti töpselin pois. NASAn perustelut olivat yhtä mutkikkaat kuin mikä tahansa hallitukselta tuleva lausunto. He väittivät, että amerikkalaiset pitivät kuunlentoja niin rutiininomaisina, että he olivat yksinkertaisesti menettäneet kiinnostuksensa, joten ilman yleisön tukea virasto peruutti ohjelman.

Tämän kiihkeän poliittisen vuoden aikana Vietnamin sota raivosi edelleen ja sodanvastaisuus oli yleistä amerikkalaisessa julkisuudessa. Richard Nixon pyrki uudelleen presidentiksi vastassaan haastaja George McGovern. Nixon päihitti McGovernin, mutta poliittisella rintamalla oli tulossa muutakin: Watergate-skandaali. Kun Watergate alkoi levitä tiedotusvälineisiin, myös huhumylly alkoi kiihtyä. Alkoi liikkua tarinoita, joiden mukaan Apollo 11:n miehistö oli nähnyt Kuussa toimintaa, jota heiltä oli kielletty paljastamasta. Huhut kertoivat, että kun Apollo 11 palasi Maahan, Neil Armstrong, Buzz Aldrin ja Michael Collins eristettiin ja pidettiin eristyksissä useita viikkoja. NASA väitti, että astronautit pidettiin eristyksissä, koska pelättiin, että he olisivat saattaneet tuoda mukanaan muukalaisorganismeja, joita vastaan meillä Maapallolla ei ollut luonnollista vastustuskykyä tai immuniteettia. Kun astronautit lopulta saivat puhua amerikkalaiselle yleisölle ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan, he vaikuttivat syvästi huolestuneilta ja masentuneilta. Myöhemmin Armstrongista tuli erakko, Aldrin sairastui alkoholiriippuvuuteen ja Collins liukui käytännössä anonyymiksi. (Aldrin pääsi kuiville ja raitistui myöhemmin.)

Vuonna 2014, Apollo 11:n laskeutumisen 45. vuosipäivänä, minut palkattiin tutkimustuottajaksi SyFy-kanavan televisio-ohjelmaan nimeltä ”Aliens on the Moon: The Truth Exposed”. Tutkittuani Kuun tutkimista reilusti yli 20 vuoden ajan pystyin viemään suuren osan aineistostani tähän ohjelmaan. Televisiokanavan vaatimuksesta mukaan otettiin materiaalia, josta olin äänekkäästi eri mieltä. Perusteettomissa osissa väitettiin, että Apollo 11:n jälkeen Kuuhun lähetettiin huippusalaisia tehtäviä, mukaan lukien Apollo 18 ja Apollo 20. Tähän sisältyi myös ”Alien Mona Lisa”, jota pidän puhtaana disinformaationa. Yksi todellinen vitsi tässä ohjelmassa oli entisen astronautin Buzz Aldrinin mukanaolo, joka oli toinen ihminen, joka astui kuuhun Apollo 11:n ensimmäisen laskeutumisen aikana. Aldrinin haastattelu seurasi minun haastatteluani, jossa esittelin useita Kuun valokuvia, joissa mahdollisesti näkyi erilaisia poikkeavuuksia. Kun kamera kääntyi Aldriniin, olin täysin järkyttynyt hänen reaktiostaan. Kun kuunkuvat asetettiin hänen eteensä, hän käänsi päätään rajusti sivulle ja kieltäytyi katsomasta kuvia tai keskustelemasta niistä. Hän oli valmis keskustelemaan tulevista tehtävistä Marsiin, tarkemmin sanottuna Marsin kuuhun Phobokseen. Marsin kuussa on outo uloke, jota jotkut kutsuvat obeliskiksi, ja se oli ainoa poikkeavalta vaikuttava asia, jota Aldrin halusi käsitellä.

Nyt mennään hieman kauemmas ajassa taaksepäin. Kun Neuvostoliiton Sputnik-satelliitti laukaistiin vuonna 1957, Yhdysvallat ja länsiliittouma joutuivat paniikkitilaan. Pelättiin aidosti ”ohjusväliä”, sitä, että Neuvostoliitto voisi laukaista ydinaseita, jotka voisivat osua lähes mihin tahansa kohteeseen alle 30 minuutissa. Noina alkuaikoina 1950-luvun loppupuolella ohjuksissamme oli valtava epäonnistumisprosentti, ja ne räjähtivät usein laukaisun yhteydessä. 1960-luvulla, kun Euroopasta tuli raportteja Neuvostoliiton tutkimuksesta psyykkisten ja paranormaalien ilmiöiden parissa, länsimaat pelkäsivät jälleen kerran kuilua, johon liittyi kilpajuoksu paranormaalien ilmiöiden ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi. CIA yhtäkkiä havahtui ja ryhtyi toimeen.

Vuonna 1972 Harold Puthoff ja Russell Targ alkoivat tehdä yhteistyötä Stanfordin tutkimuslaitoksessa CIA:n rahoituksella tutkiakseen ”kaukokatselu”-ilmiötä. (Tuohon aikaan Puthoff oli läheisessä yhteydessä skientologiakirkkoon, joka myöhemmin osoittautui valtavan kiusalliseksi.) Kaukokatselu on harvinainen taito ”projisoida mielensä” ”katsomaan” kaukana olevia esineitä, tapahtumia tai ihmisiä reaaliajassa. Myöhemmin kävi ilmi, että joihinkin istuntoihin saattoi sisältyä myös näkymiä näennäisesti menneistä tai jopa tulevista tapahtumista, joita joskus kutsutaan ”aavemaiseksi etätoiminnaksi”.

Vuonna 1972 Ingo Swann palkattiin Stanfordin tutkimuslaitokseen eli SRI:n. Swann oli tuolloin ollut nopeasti nouseva tähti New Yorkissa toimivassa American Society for Psychical Research -yhdistyksessä, joka tunnetaan myös nimellä ASPR. Saavuttuaan Swannia pyydettiin käyttämään psyykkistä lahjakkuuttaan ja yrittämään manipuloida magneettikenttää magneettikilven sisällä. Hänen yrityksensä onnistuivat, näennäisesti pienellä vaivalla. Hän tapasi myös toisen ”supertähtenä” pidetyn miehen, Pat Pricen, jonka kaukokatseluyrityksiä kuvailtiin ”pelottavan tarkoiksi”.

(Löysin yhden huolestuttavan yhteisen piirteen: kaikki nämä ihmiset olivat joko kiistanalaisen skientologiakirkon jäseniä tai läheisessä yhteydessä siihen, vaikka en olekaan varma, mitä se voisi tarkoittaa.)

Sittemmin Swann alkoi työskennellä Puthoffin ja Targin kanssa, mitä Swannin piti jatkuvana sarjana arkipäiväisiä kohteita. Kuten Swann selitti kirjassaan ”PENETRATION — The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy”, toistuvien kohteiden ottaminen voi johtaa tylsistymiseen, mikä lopulta ”latistaa” PSI-lahjakkuuden. Tätä silmällä pitäen Swann ehdotti kohteita, jotka ylittävät reilusti toimiston kohteiden rajat. NASA oli lähettänyt kaksi luotainta, Pioneer 10 ja 11, tutkimaan ulompia planeettoja. Puthoff ja Targ vastustivat hänen ideaansa, joten Swann otti ainoan askeleen, joka hänellä oli jäljellä: Hän uhkasi irtisanoutua. Puthoff ja Targ myöntyivät, mutta tietyin ehdoin. Ensimmäiset odotetut tiedot NASAn luotaimilta oli määrä saada syyskuussa 1973. Swann tiesi, että heidän oli aloitettava nopeasti, jotta NASA ehtisi sinne ensin, joten hänen yrityksensä näin kaukaisen kohteen katselemiseksi alkoi huhtikuussa 1973.

Käytössä oli tiukat protokollat, vaikka kyseessä ei ollutkaan virallinen testi. Se suoritettiin hänen vapaa-aikanaan lauantaina, joka ei ollut työpäivä. Kokeen päätteeksi raakatiedot tallennettiin ja levitettiin laajalti, myös Jet Propulsion Laboratory (JPL) -laboratorion kahdelle tutkijalle. Raakatiedot koostuivat 13 tekijästä, jotka kaikki oli tarkistettu. Ohjelma oli vielä alkuvaiheessa, joten Swannin tarkkuus hämmästytti kaikkia kaukokatseluhankkeeseen osallistuneita.

Hänen työhönsä liittyvistä monista huolestuttavista näkökohdista on nostettava esiin yksi, ja se on esitettävä yksityiskohtaisesti. Swannin kaukokatselu-”työ” tuli syvän mustan ”tiedustelupalvelun” käskystä, jonka hän alun perin pelkäsi voivan salamurhata hänet.

Vuonna 1998 Swannin juuri julkaistu kirja ”PENETRATION” saapui UFO Magazinen toimistoon. Kirjassa kuvataan hänen rooliaan suunnitella protokollat niin sanottua Stargate-projektia varten, kaukokatseluohjelmaa, jonka paljastui olleen toiminnassa yli 20 vuotta sotilaallisia kaukokatselijoita käyttäen. Stargate oli ollut puolustustiedustelupalvelu DIAn ja keskustiedustelupalvelu CIAn alaisuudessa, ja se oli koko ajan ollut jatkuvasti mukana liittovaltion budjetissa. On selvää, että CIA ja DIA saivat ohjelmasta arvoa. Silti kun ohjelma tuli julkisuuteen, CIA julkaisi lausunnon, jonka mukaan Stargate-hanke oli peruttu, mitä on mielestäni mahdotonta uskoa. Paljon enemmän järkeenkäypää on, että ohjelma oli siirretty toiselle virastolle, kuten NSA:lle, ja että tämä julkistus oli vain yritys hämärtää tosiasioita ja todellisuutta siitä, mitä tiedustelupalvelut todella tekivät.

Nykyään tiedämme, että hallitus otti Stargate-ohjelman hyvin vakavasti, ja siihen osallistuneet ihmiset ja ryhmät todistavat tämän kiistatta. Niitä ovat muun muassa — mutta ei ehkä pelkästään — CIA, Yhdysvaltain laivasto ja armeija, Yhdysvaltain ohjuskomento, Yhdysvaltain ilmavoimat, kansallinen turvallisuusvirasto, puolustusministeriön tiedustelupalvelu ja monet muut hallituksen asiakkaat, joihin kuului myös esikuntapäälliköt. Ohjelma oli niin vakava ja menestyksekäs, että ”supertähdet” Swann ja Pat Price saivat tehtäväkseen kaukokatsella Länsi-Virginiassa sijaitsevaa NSA:n ”superpimeää” laitosta. Price onnistui jopa näkemään tiedostoja, tapausten nimiä ja joitakin siellä työskenteleviä henkilöitä.

Tämä outo, jatkuva vakoiluooppera saavutti uuden huipun vuonna 1975, kun Swannille ilmoitettiin eräältä tuttavalta, että hän saisi pian puhelun tuntemattomalta lähteeltä. Hänen tuli noudattaa soittajan ohjeita ”kirjaimellisesti”. Muutamaa viikkoa myöhemmin kello 3 yöllä Swann sai todellakin tämän puhelun, jossa häntä kehotettiin matkustamaan Washingtoniin. Hänet lähetettiin kansallishistorialliseen museoon, jossa kaksi agenttia otti häneen yhteyttä, sitten hänen silmänsä sidottiin ja hänet vietiin autoon, joka kuljetti hänet helikopteriin, josta hänet lennätettiin tuntemattomaan määränpäähän ja sijoitettiin maanalaiseen laitokseen.

Siellä side Swannin silmiltä otettiin pois, ja hänet saatettiin huoneeseen, jossa häntä vastaan tuli mies, joka kutsui itseään Axelrodiksi. Axelrod halusi Swannin suorittavan nimeltä mainitsemattoman kohteen kaukokatseluistunnon, josta hänelle tarjottiin huikeaa 1000 dollarin summaa päivässä.

Minun oli määrä saada tietää lisää, kun Swann tuli noin vuonna 2002 länsirannikolle perheensä luokse. Hän pyysi ystäväänsä soittamaan minulle ja kysymään, olisimmeko minä ja vaimoni käytettävissä illalliselle. Tapasimme hänet ja hänen ystävänsä pienessä italialaisessa ravintolassa ja vietimme ikimuistoisen illan. Olin alun perin tavannut Ingon New Jerseyssä pitäessäni luentoa Lunar Transient Phenomenon -tutkimuksestani, ja kuten myöhemmin sain tietää, hänen kiinnostuksensa Kuuhun oli hänelle äärimmäisen tärkeää. Tähän mennessä olin lukenut uudelleen hänen kirjansa, ja kysymyksiä oli paljon. (Swannilla oli myös kysymyksiä minulle.)

Olivatpa he keitä tahansa, nämä agentit tunsivat Swannin läpikotaisin. Heillä oli jopa Swannin suosikkisikareita. Swann hyväksyi Axelrodin ehdotuksen, ja yön levon ja ”hyvän aterian” jälkeen hän aloitti tehtävänsä. Aamiaisen jälkeen he vetäytyivät huoneeseen, jota Swannin oli määrä käyttää istuntoa varten, jossa hän sai tietää, että kohteena oli Kuu. Tämä huolestutti häntä, sillä hän teki aina selväksi, että hän tarvitsi palautetta näkemästään. Axelrod vakuutti hänelle, että hän saisi palautetta, ja he jatkoivat ”tehtävää”. Istuessaan huoneessa ja noudattaessaan alkuperäisiä etäkatseluprotokolliaan Swann kuvaili mielensä ”lentoa” Kuuhun ja sen jälkeen ”laskeutumista” Kuun pinnalle Maata vastapäätä. Hän kuvasi ”seisovansa” korkean kalliomuodostelman lähellä, ehkä hyvin korkean, luonnollisen kallion lähellä Kuussa. Axelrod antoi hänelle sitten ensimmäiset koordinaatit. Yritti kahdesti, ja yhtäkkiä Swann oli ”siellä”, seisomassa Kuun pimeydessä.

Totuttautuessaan pimeään maisemaan hän katseli ympärilleen ja yllättyi nähdessään Kuun maaperässä outoja kuoppia. Hän kuvaili näitä hassuja merkintöjä melkein kuin tuulen viemää hiekkaa rannalla, paitsi että kuussa ei tuule. Hän tajusi, että ne näyttivät koneen aiheuttamilta kulutusjäljiltä. Hän hämmentyi ja luuli ensin, että hän oli jotenkin siirtynyt takaisin Maahan. Sitten hän havaitsi jotain, joka näytti olevan samanlainen valopankki kuin mitä näkee urheilustadionilla. Nyt hän oli hyvin huolissaan ja ajatteli ensin, että ehkä Neuvostoliitto oli rakentanut kuutukikohdan. Mutta kun hän näki lisää, hän sai oivalluksen, joka sai hänet itkemään. Hän havaitsi rakennuksia, torneja, jonkinlaisia korkeita rakennelmia ja jotain, mikä näytti olevan eläviä asuinalueita.

Swann kirjoitti, että hän ”menetti lopullisesti malttinsa”, kun hän seuraavaksi havaitsi kraatterin, jota näytti peittävän läpinäkyvä vihreä kupoli. Swann katsoi alaspäin ja näki humanoidien työskentelevän Kuun maaperällä. Yhtäkkiä yksi hahmoista pysähtyi, kääntyi ympäri ja katsoi ylöspäin, sitten toinen ja toinen, kunnes he kaikki lopettivat työnsä ja alkoivat osoittaa ja katsoa ylöspäin. Swann kertoi järkyttyneenä Axelrodille, mitä hän oli ”nähnyt”, ja sitten Axelrod käski Swannia hiljaa mutta päättäväisesti lopettamaan ja palaamaan välittömästi. Swann oli yhä järkyttynyt siitä, että hän oli nähnyt Kuussa olentoja, jotka näyttivät olevan eläviä olentoja, ja hän tajusi, etteivät olennot vain olleet siellä, vaan että ne olivat myös hyvin vahvasti psyykkisiä, koska olennot tiesivät, että hän näki ne, vaikka Swann ei ollut oikeasti, fyysisesti paikalla. Myöhemmin hän kertoi minulle, etteivät ne olleet ystävällisiä ja vaikuttivat vihaisilta. Hän vietti seuraavat neljä tai viisi kuukautta peläten, että nämä ”avaruusolennot” saattaisivat jäljittää hänet ja ”paistaa hänen aivonsa”.

Kuu herätti edelleen liittovaltion kiinnostusta ja sai rahaa. Kun viimeisestä Kuu-lennosta, Apollo 17:stä, oli kulunut 22 vuotta tammikuussa 1994, puolustusministeriön ballististen ohjusten puolustusorganisaatio (BMDO) ja NASA käynnistivät Clementine-operaation, jonka kaksitahoinen tehtävä oli tehdä ohilento asteroidin ohi ja kuvata ja kartoittaa Kuu kokonaan uudelleen. Clementine varustettiin tehokkaimmilla saatavilla olevilla kameroilla (ajatelkaa eturintaman vakoilusatelliitteja), jotka kykenivät ottamaan kuvia eri spektreissä ja hypoteettisesti lukemaan rekisterikilvet kiertoradalta, edellyttäen, että rekisterikilpiä oli Kuun pinnalla! Tämän tehtävän aikana otettiin 2,5 miljoonaa valokuvaa, kaikki BMDO:n toimeksiannosta. Otin yhteyttä Clementinen apulaisjohtajaan ja puhuin hänen kanssaan, joka kertoi minulle, että kaikki Clementinen valokuvat lähetettiin erilliselle osastolle lähetystön tiloihin, ja ellei sinulla ollut asianmukaista turvaluokitusta, valokuvat olivat salaisia. Lähteeni kertoi minulle, että edes johtajalla ei ollut lupaa nähdä näitä kuuvalokuvia. Lukuun ottamatta kirjaimellisesti kourallista kuvia — satunnaisia kuvia, kuten nimeämättömiä kraattereita ja maisemia — valokuvat ovat epätarkkoja, ja niiden resoluutio näyttää olevan äärimmäisen heikko. KH-11:n tai vastaavien vakoilusatelliittien kaltaisista satelliiteista tulevat kuvat, joiden resoluutio on näin epätarkka, ovat ennenkuulumattomia. Yleensä näin kirkkaiden kuvien selkeys voi olla todella pelottavaa.

Yhteenvetona: Clementinen myötä oli kulunut yli kaksi vuosikymmentä siitä, kun Apollo-ohjelma oli lopetettu. Vuoden 1968 NASAn TR-R-277-anomaliaraportin jälkeen, monien huhujen jälkeen siitä, mitä Apollo-astronautit olisivat voineet havaita, sen varmistamisen, että astronautit kuljettivat aseita Kuuhun, Buzz Aldrinin järkyttävän kieltäytymisen jälkeen katsoa Kuun valokuvia, ja sen jälkeen, kun puolustusministeriö ja NASA ovat palanneet Kuuhun kuvaamaan ja kartoittamaan Kuun pinnan kokonaan uudelleen — jälleen kerran — mitä voimme päätellä, jos mitään?

Tätä miettiessäni muistelin aikaani Vietnamissa. Tuon konfliktin aikana amerikkalaiset tiedustelulentokoneet havaitsivat monta kertaa vihollisen uudeksi paikaksi tai laitokseksi luullun kohteen, valokuvasivat sen ja ehkä hyökkäsivät siihen. Tai sitten päätettiin vain odottaa jonkin aikaa ja palata sitten takaisin kuvaamaan sitä uudelleen. Nämä kuvat vietiin sitten tiedusteluosastolle tutkittaviksi ja analysoitaviksi. Tiedusteluvirkailijat etsisivät havaittavia muutoksia — uusia rakennuksia, ajoneuvoja, varusteita, joukkojen sijoituspaikkoja ja niin edelleen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että Clementine-kuvien tapauksessa BMDO etsi juuri tätä, ja olen lisäksi vakuuttunut siitä, että yksi heidän tavoitteistaan oli tutkia kuvat kaikesta — tai kenestä tahansa — mitä he pitivät mahdollisena avaruusolentouhkana.

Tällainen jyrkkä oivallus ei ole jäänyt ammattilaisten huomiolta huomaamatta. Tohtori Avi Loeb, Frank B. Baird Jr. Harvardin yliopiston tieteen professori, on israelilais-amerikkalainen teoreettinen fyysikko, joka työskentelee astrofysiikan ja kosmologian parissa. Vuodesta 2007 lähtien hän on toiminut yliopiston astrofysiikan keskuksen teorian ja laskennan instituutin johtajana. Vuonna 2018 hän esitti, että aurinkokunnassa saattaa tällä hetkellä olla Maan ulkopuolisia avaruusaluksia, käyttäen esimerkkinä tähtienvälistä kohdetta Oumuamua. Hän ja hänen radikaali spekulaationsa joutuivat erittäin voimakkaan kritiikin kohteeksi.

Tämä ei estänyt tohtori Loebin ennakkoluulotonta tutkimustyötä. Hän perusti Galileo-projektin, jonka tarkoituksena oli etsiä järjestelmällisesti todisteita avaruusolentoartifakteista aurinkokunnassamme. Kesäkuussa 2023, paljon sen jälkeen, kun Yhdysvaltain puolustusministeriö oli vuonna 2014 havainnut Maata kohti kiitävän tulipallon, hän ilmoitti, että hän ja hänen ryhmänsä olivat löytäneet materiaalia merenpohjasta Uuden-Guinean läheltä. Tämän kohteen uskotaan tulleen aurinkokuntaan tähtienvälisestä avaruudesta, koska sen nopeus oli yli 45 kilometriä sekunnissa. Tohtori Loeb arveli, että tämä voisi olla avaruusolentojen tähtienvälisen avaruusaluksen osa. Merestä löydetyt jäänteet kertoivat paljon. Lähempi tarkastelu paljasti klooria, piitä, berylliumia, litiumia, uraania ja lopulta rautaa, kaikki puhtaassa muodossa.

Fyysikko, tohtori John Brandenburg, jolla on taustaa ydinaseiden tutkimuksesta, kehittyneistä työntövoimajärjestelmistä ja maine Marsin asiantuntijana, piti Loebin kemiallista analyysia hyvin kiehtovana. Hän teki oman analyysinsä graafisessa muodossa ja lähetti sen minulle. Hän selitti tämän minulle, mutta suhteellisen monimutkaisilla tieteellisillä termeillä: ”Siksi”, hän sanoi, ”Auringon kloori osoittaa yhteistä mallia alkuaineiden suhteellisista runsauksista. Beryllium, litium ja uraani voidaan nähdä hyvin harvinaisina alkuaineina. Rauta on melko yleinen maailmankaikkeudessa, samoin kuin alumiini ja titaani. Kuvaamalla alkuaineiden runsauksien suhdetta piihin ulkoavaruudesta otetussa näytteessä ja sen suhdetta kloorissa havaittujen suhteellisten runsauksien suhteeseen voidaan mitata näytteen ”harvinaisuutta” verrattuna luonnolliseen kosmiseen taustakoostumukseen, jota Aurinko edustaa. Esitämme tämän ”vierauden” mittarin muodossa EQ/Cl , jossa EQ tarkoittaa alkuaineen Q suhteellista runsautta suhteessa piihin näytteessä ja kloori edustaa alkuaineen Q suhteellista runsautta suhteessa piihin kloorissa. Jos tämä `omituisuus’-suhteiden suhdeluku on paljon eri kuin 1, mikä osoittaa huomattavaa poikkeamaa Auringon/kloorin suhteellisten runsauksien kaaviosta, se voi osoittaa, että näyte on itse asiassa pikemminkin teknisesti tuotettua materiaalia kuin luonnontuote.”

Brandenburg teoretisoi lisää, “Nämä alkuaineet voisivat merkitä sitä, että tulipallo olisi voinut olla peräisin keinotekoisesta, ehkä vaurioituneesta aluksesta, ja alkuaineet voisivat viitata johonkin laskeutumistelineeseen.” Kauhistuttavin Brandenburgin esittämä mahdollisuus oli kuitenkin se, että tämä ”esine” sisälsi ydinaseen osia. Tämä ennen kaikkea huolestuttaisi syvästi kansallista turvallisuusvaltiota.

Tämän tekstin alkuperäisenä tarkoituksena oli tutkia, olisimmeko ehkä jo lähellä sitä, että UFO-ilmiön todellisuus paljastuisi julkisuudessa laajamittaisesti tai ainakin lähitulevaisuudessa. Minun on vastattava tähän spekulatiiviseen toiveeseen selvällä EI. Etupainotteisesti ja vuosien altistumisen myötä meidän on oltava tietoisia siitä, että ainakin tämä UFO/UAP-ilmiö on hyvin todennäköisesti haudattu YDINSALAISUUTENA, jota suojellaan ja varjellaan erityisellä pääsyohjelmalla. Vastuuhenkilöt tietävät jotakin, mikä kauhistuttaa heitä, jos siitä tulisi julkista tietoa. Siitä lähtien, kun Nimitzin taisteluryhmän kohtaamiset tulivat julkisuuteen vuonna 2004 ja sen jälkeen, kun edesmennyt senaattori Harry Reid paljasti ATTIP-ohjelman rahoituksen hankkimisen, yksi asevoimain haara on pitänyt innokkaasti suunsa kiinni: Yhdysvaltain ilmavoimat. Ilmavoimat, jotka oletettavasti ovat olleet vastuussa UFO-tutkimuksista vuodesta 1947 lähtien, eivät ole keskustelleet tai julkaisseet ilmiöstä mitään muuta kuin joitakin harhauttavia perusteluja tai selityksiä. Toistaiseksi YDINSALAISUUS vaikuttaa olevan turvassa.

Olen miettinyt tätä asiaa paljon, ja mielessäni pyörii monia teorioita siitä, mikä UFO-salaisuus tarkalleen ottaen voisi olla. Kun kuuntelin väitetyn ”sisäpiiriläisen” David Gruschin todistusta kongressissa, yksi asia iski hermoon. Hän väittää, että hänelle kerrottiin, että hallitus on saanut talteen ainakin tusinan verran avaruusaluksia, ja nyt ne ovat varastossa. Jos näin on, ja jos jokin näistä ajoneuvoista on peräisin toisesta tähtijärjestelmästä, niiden tekniikan täytyy olla uskomatonta — paljon yli oman huipputeknologiamme. Onko järkevää, että nämä alukset voisivat matkustaa valovuosia saapuakseen lopulta Maahan, jotta ne sitten vain hajoaisivat? Siinä ei ole mitään järkeä. Mutta koska olen selvinnyt kahdesta komennuksesta Kaakkois-Aasiaan väkivaltaisen Vietnamin sodan aikana, minusta tässä voisi olla järkeä: Tällaiset ”hajonneet” avaruusajoneuvot saattavat olla taisteluhylkyjä.

Vuosikymmenten aikana olen saanut kuulla monia todistajanlausuntoja UFOista, jotka ovat olleet ristiriidassa toistensa kanssa. Vuosina 1991 ja 1992 kerroin kaksi tarinaa, joissa luotettavat silminnäkijät olivat havainneet ja sitten raportoineet vihamieliseltä vaikuttavasta toiminnasta. Neuvostoliiton Phobos 2 -luotain oli tiettävästi törmännyt Marsin kiertoradalla havaittuun valtavaan, tuntemattomaan kohteeseen ja tuhonnut sen. Avaruussukkulalento STS-48, jossa tuntematon UFO kuvattiin, kun se ryhtyi jyrkkiin toimiin välttääkseen sen, mikä saattoi olla vain jonkinlainen aseiden laukaisu. Avaruusolentojen sota Maan lähiavaruudessa? Kyllä, se olisi erinomainen syy suojella väestöä nykyiseltä uhalta, jonka UFO-todellisuus aiheuttaa.

Yhteenvetona, en voi unohtaa Ingo Swannin pohdintaa, jonka hän esitti minulle yhdessä viimeisistä keskusteluistamme ja jota hän korosti kirjassaan ”PENETRATION” (sivu 83). ”Kenties oli meneillään avaruusooppera, jossa kaksi erilaista avaruusolentojen joukkoa kävi jonkinlaista sotaa täällä Maapallolla — samalla kun molemmat samaan aikaan jotenkin varmistivat, etteivät ihmiset koskaan tajua, että he itse ovat psyykkisiä.” Muistakaa, että Swann oli vakuuttunut siitä, että ET:t, jotka hän kohtasi Kuussa kaukokatselun aikana, pitivät psyykkisiä kykyjä omaavia ihmisiä uhkana.

Täysi paljastus elinaikanamme? Sitä ei koskaan sallita tapahtuvan.

Linkit:

Davis-Wilson -muistio

https://www.documentcloud.org/documents/20074164-wilson-davis-document

SRI

https://en.wikipedia.org/wiki/SRI_International

Tri. Hal Puthoff

https://en.wikipedia.org/wiki/Harold_E._Puthoff

Tri. Russell Targ

https://en.wikipedia.org/wiki/Russell_Targ

Ingo Swann

https://en.wikipedia.org/wiki/Ingo_Swann

Pat Pricen kuolema

https://rense.com/general9/stranged.htm

Clementine-projekti

https://en.wikipedia.org/wiki/Clementine_(spacecraft)

Tri. Avi Loeb

https://en.wikipedia.org/wiki/Avi_Loeb

Galileo-projekti

https://projects.iq.harvard.edu/galileo/home

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Eksopolitiikka

Avaruusolennot keskuudessamme

2 kommenttia

Vol 1:4 (lokakuu 2006): 284-300. ISSN 1938-1719

Michael E. Salla, PhD

Johdanto

Useista riippumattomista lähteistä on saatu hämmästyttäviä todisteita siitä, että ‘ihmiseltä näyttävät’ vierailijat Maan ulkopuolelta ovat jo integroituneet ja eläneet suurimmissa asutuskeskittymissä, ja tämän tietävät useat valtioiden virastot ja armeijan osastot. Liuta erittäin salaisia valtiondokumentteja ja armeijan ohjelmia antaa tälle ilmiölle uskottavuutta, kuten monet sisäpiiriläiset ovat paljastaneet. Komentajamajuri Robert Dean, esimerkiksi, väittää, että huippusalainen hänen omin silmin näkemä NATOn dokumentti vuodelta 1964 kuvaa miten korkea poliittinen ja sotilaallinen johto on kokenut vierailuja ja olleet tekemisissä ‘ihmisiltä näyttävien’ avaruusolentojen kanssa, jotka helposti sulautuvat ihmisyhteiskuntaan. Se mikä todella huoletti NATO-johtajia, Deanin mukaan, oli että avaruusolennot saattavat käyskennellä keskeisten poliittisten ja sotilaallisten instituutioiden käytävillä. Sisäpiirin todistusten lisäksi useat yksityishenkilöt ovat väittäneet kohdanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyivät tavallisina kansalaisina monissa planeettamme suurkaupungeissa.

George Adamski oli ensimmäinen, joka kirjoitti ihmispopulaation keskuudessa elävistä avaruusolennoista. Toisessa tietokirjassaan Inside the Flying Saucers, joka kuvaa avaruusolentokontaktikokemuksia, Adamski käsittelee sitä miten ihmisiltä näyttävillä avaruusolennoilla on läsnäolo ihmispopulaatiossa. He ilmeisesti näyttävät niin paljon meiltä, että he kykenivät hankkimaan töitä, elämään naapurustossa, ajamaan autoa ja he sulautuivat muihin ihmisiin helposti. Adamski kirjoitti siitä, miten he ottivat häneen yhteyden pitääkseen tapaamisia jotka johtivat hänen kuuluisiin lentoihinsa avaruusolentojen aluksilla. Vaikka Adamskin kontaktikokemuksista ja hänen uskottavuudestaan käytävä debatti edelleen jatkuu, Adamskin UFO-havainnot ja kontaktit avaruusolentoihin saivat tukea huomattavalta määrältä silminnäkijöitä, valokuvia ja elokuvia, joista useat riippumattomat tutkijat ovat sanoneet niiden olevan aitoja. [1]

Adamskin todistus tarjoaa tärkeitä näkökulmia siihen miten avaruusolennot voivat elää incognito ihmispopulaatiossa. Sen jälkeen kun olen käsitellyt Adamskin tapausta ja sen tärkeimpiä todisteita, käsittelen toisia kontaktihenkilöitä, jotka ovat samalla tavalla väittäneet kohdanneensa tavallaisen kansalaisen tapaan käyttäytyviä avaruusolentoja. Lopuksi tarkastelen useita tietovuotajia, jotka väittävät todistaneensa dokumentteja ja tapahtumia mitkä vahvistavat virallisen valtion tiedon siitä, että avaruusolennot elävät tavallisten kansalaisten keskuudessa.

Kontaktihenkilöiden todistuksia avaruusolennoista keskuudessamme

Adamskin kuuluisalla Desert Center -tapaamisella avaruusolennon kanssa, joka astui esiin ‘partioaluksesta’ marraskuun 20. päivänä 1952, on kuusi silminnäkijää, jotka kirjoittivat kirjallisen vahvistuksen Adamskin kertomukselle tapahtumista hänen sen jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Flying Saucers have Landed (1953). Itse asiassa neljä silminnäkijää välittömästi raportoi sen mitä oli tapahtunut lähimmälle sanomalehdelle, Phoenix Gazettelle, joka julkaisi jutun marraskuun 24. päivänä valokuvien ja piirrosten kera. Desert Centerin kohtaaminen oli Adamskin niiden avaruusolentojen tapaamista koskevien väitteiden joukossa, jotka UFO-tutkija Timothy Goodin mukaan olivat “tarkkaan raportoitu” ja “järkeviä ja varmistettavia”. [2] Ottaen huomioon selvät tukevat todisteet Adamskin ensimmäiselle tapaamiselle partioaluksessa matkanneen avaruusolennon kanssa, kannattaa tarkastella lähemmin hänen väitteitään sen jälkeen tapahtuneista tapaamisista Maassa asuvien avaruusolentojen kanssa.

Ensimmäisessä kirjan Inside the Flying Saucers kappaleessa Adamski käy uudelleen läpi tapaamisensa kahden avaruusolennon kanssa hänen istuessaan Los Angeles Hotellin aulassa helmikuun 18. päivä 1953.

Katsoin rannekelloani ja näin sen osoittavan puoli yksitoista. Illan myöhäisyys, kun mitään merkittävää ei ollut tapahtunut, lähetti lävitseni pettymyksen aallon. Ja juuri sillä masennuksen hetkellä kaksi miestä lähestyi, joista toinen kutsui minua nimeltä. Molemmat olivat minulle täysin vieraita, mutta heidän lähestymisessään ei ollut epäröintiä, eikä mikään heidän ulkomuodossaan kertonut heidän olevan muuta kuin nuoria keskivertoliikemiehiä… Huomasin molempien miesten kehon suhteet tasapainoisiksi. Yksi oli hieman yli kuusi jalkaa pitkä ja hän näytti olevan iältään kolmissakymmenissä. Hänen ihonsa oli punakka, silmänsä tummanruskeat, sellaisella kimalluksella joka viittaa suureen nautintoon elämästä. Hänen katseensa oli poikkeuksellisen läpitunkeva. Hänen mustat hiuksensa aaltoilivat ja ne oli leikattu tyylimme mukaan. Hänellä oli tummanruskea liikepuku, mutta ei hattua. Lyhyempi mies näytti nuoremmalta ja arvioin hänen korkeutensa olevan noin viisi jalkaa, yhdeksän tuumaa. Hänellä oli pyöreät poikamaiset kasvot, vaalea ihonväri ja harmaansiniset silmät. Hänen hiuksensa, myös aaltoilevat ja tyylimme mukaiset, olivat hiekkaväriä. Hän oli pukeutunut harmaaseen pukuun eikä hänelläkään ollut hattua. Hän hymyili, kun hän kutsui minua nimeltä. Kun tunnustin tervehdyksen, puhuja ojensi kättään ja kun se kosketti omaani, suuri ilo täytti minut. Signaali oli sama, jonka oli antanut mies, jonka olin tavannut autiomaassa tuona ikimuistoisena päivänä 20. marraskuuta 1952. (Kuvailtu kirjassa Flying Saucers Have Landed.) [3]

Merkittävää Adamskin kuvaukselle on se miten kaksi avaruusolentoa voivat esittää liikemiehiä. Läpitunkevan katseen lisäksi mikään heidän ulkomuodossaan ei vaikuttanut epätavalliselta. Adamski jatkaa selittämällä miten hän lähti heidän mukaansa heidän autoonsa kulkeakseen kaukaiseen erämaapaikkaan:

Yhdessä lähdimme aulasta, minä heidän keskellään kävellen. Noin korttelin päässä pohjoiseen hotellista he kääntyivät parkkipaikalle, jossa heillä oli auto odottamassa. He eivät sanoneet mitään tänä lyhyenä aikana, ja kuitenkin sisäisesti tiesin, että nämä miehet olivat todellisia ystäviä. En tuntenut pakkoa kysyä minne he aikoivat viedä minut, eikä se näyttänyt omituiselta että he eivät tarjonneet mitään informaatiota. Apupoika toi auton, ja nuorempi mies sujahti kuskin paikalle, viitaten minua hänen viereensä istumaan. Toinen istui myös etupenkille meidän kanssamme. Auto oli neliovinen musta Pontiac sedan. Mies, joka oli ottanut kuskin paikan näytti tietävän tasan tarkkaan minne hän oli ajamassa, ja hän ajoi osaavasti. En ole tietoinen kaikista uusista valtateistä, jotka Los Angelesista vievät pois, joten minulla ei ollut ideaa minne suuntaan olimme menossa. Me ajoimme hiljaisuudessa ja pysyin täysin tyytyväisenä odottaessani kanssamatkustajiani identifioimaan itsensä ja selittämään syyn tapaamiselleni. [4]

Tässä merkittävää on, että kahdella avaruusolennolla oli auto hallussaan ja he tiesivät miten navigoida juuri valmistuneilla Los Angelesin valtateillä. Tämä ei ole mitenkään helppoa ja viittaa siihen, että avaruusolennot olivat käyttäneet aikaa opetellakseen liikennessäännöt ja sen miten navigoida Los Angelesissa. Seuraava kappale on varsin häikäisevää Adamskin paljastamaa informaatiota:

Valot ja asunnot hälvenivät meidän poistuessamme kaupungin ulkopuolelle. Pidempi mies puhui ensimmäistä kertaa ja hän sanoi, “Olet ollut erittäin kärsivällinen. Me tiedämme miten paljon sinä pohdit sitä keitä me olemme ja minne me viemme sinua.” Tunnustin, että tottakai olen pohtinut, mutta lisäsin vielä että olin täysin tyytyväinen odottamaan tätä informaatiota kunnes he sen valitsivat minulle antaa. Puhuja hymyili ja viittasi kuskiin. “Hän on planeetalta jota te kutsutte nimellä Mars. Minä olen planeetalta jota te kutsutte nimellä Saturnus.” Hänen äänensä oli pehmeä ja englantinsa täydellistä. Huomasin, että nuorempi mies myös puhui pehmeästi, vaikka hänen äänensä oli hieman korkeampi. Aloin pohtia miten ja missä he olivat oppineet puhumaan kieltämme niin hyvin. [5]

Adamskin havainnossa tässä on kiinnostavaa, että kaksi avaruusolentoa kykenivät puhumaan englantia niin hyvin ilman mitään viitettä aksentista. Seuraava kappale on todella huikea sen paljastaessa sen laajuuden, jolla avaruusolennot todella ovat sulautuneet tavalliseen ihmispopulaatioon.

Ajatuksen lipuessa mielessäni, he tunnistivat sen välittömästi. Marsilainen puhui nyt ensimmäistä kertaa hotellitapaamisemme jälkeen. “Me olemme teidän termein ‘Kontaktihenkilöitä.’ Me elämme ja teemme työtä täällä, koska, kuten tiedätte, on Maassa on tarpeen tienata rahaa jolla ostaa ruokaa, vaatteita ja monia muita asioita joita ihmisillä pitää olla. Me olemme eläneet planeetallanne nyt useita vuosia. Aluksi meillä oli pieni aksentti. Mutta se on voitettu ja, kuten näet, meitä ei tunnisteta muiksi kuin Maan ihmisiksi. Työssämme ja vapaa-ajallamme me tapaamme ihmisiänne täällä Maassa, emmekä koskaan kerro salaisuutta että me olemme muiden planeettojen asukkeja. Se voisi olla vaarallista, kuten hyvin tiedät. Me ymmärrämme teitä ihmisiä paremmin kuin suurin osa teistä tuntee itsensä ja voimme helposti nähdä ne syyt niihin moniin epäonnisiin olosuhteisiin, jotka teitä ympäröivät.“ [6]

Tämä kappale on mitä merkittävin, sillä se kuvaa sen miten avaruusolennot ovat asuneet Maassa jo vuosia, opiskellen kieltämme, hankkien duuneja ja sekoittuen ihmispopulaatioon. Lisäksi vaikuttaa siltä, että ihmisten keskuudessa elävät avaruusolennot saattavat työskennellä pareittain, eräänlaisessa työparijärjestelmässä joka olisi järkeenkäypää turvallisuuden ja kotimaailmaan lähetettävän kommunikaation mielessä jos koskaan sattuisi hätätila. Jos Adamski on muistoissaan tarkka ja avaruusolennot kertovat totuuden, silloin vaikuttaisi siltä että avaruusolentoja voisi olla merkittävä määrä, jotka elävät salaa normaalin populaation keskuudessa planeetan suurimmissa kaupungeissa. Toisia kontaktitapauksia ja tietovuotajien todistuksia tarkasteltaessa todellakin vaikuttaa siltä niinkuin asia olisi näin.

Adamski ei ollut ainoa kontaktihenkilöistä, joka väitti että avaruusolennot sulautuvat ihmispopulaatioon. Howard Menger myös väitti, että avaruusolennot ovat ottaneet häneen yhteyden ja esiintyneet tavallisina ihmisinä kun hän kouluttautui avaruusveljiemme edustajaksi. Eräässä tapauksessa avaruusolento esitti kiinteistövälittäjää ja pyysi Mengeriä mukaansa avaruusolentojen autoon, jossa hänet vietiin uuteen kontaktipaikkaan kohtaamaan tiettyinä aikoina avaruusolentojen aluksia. Menger kuvaa tapausta seuraavasti:

Syksyllä 1947 nuori mies, komeasti syysvaatteisiin puettu, astui liikkeeseen. Vaikka hän sanoi olevansa kiinteistövälittäjä, hänessä oli jotakin outoa. Ja hän ei käyttäytynyt kuin muut ekstrovertit, toisia selkään taputtelevat kiinteistövälittäjät joita tunsin… Hän kertoi minulle, että hän ajatteli laittaa joitain “Myytävänä”-kylttejä Pleasant Grove -nimisen paikan lähettyville, noin kahdeksan mailia kaupasta, ja haluaisi jotain neuvoja…. Suostuin lähtemään hänen matkaansa. Hän ei esitellyt minua nuorelle neidolle joka odotti autossa… Puolimatkassa keskustelu lakkasi ja tuli hiljaisuus. Erittäin yhtäkkisesti mies vaihtoi aihetta. “Howard, me tiedämme että pidät yhteytesi veljiimme salassa niinkuin sinulle on annettu ohjeeksi.” En tiennyt pitäisikö minun esittää yllättynyttä vaiko ei sillä olin havainnut jotain omituista heti alusta lähtien…. “Ai, te OLETTE…” ja minä naurahdin. Hän yksinkertaisesti otti leveän hymyn ja ajoi muutaman sata metriä sanomatta sanaakaan. ”Katsos, Howard, minulle on opetettu paljon kiinteistöistä, mutta ei paljoakaan näyttelemisestä.” [7]

Mengerin Maan ulkopuoliset ystävät kuvasivat salaisen sijainnin jossa he myöhemmin tapaisivat avaruusolentojen aluksia ennaltamäärättyinä aikoina. Mengerin kontaktikokemukset ja UFO-havainnot saavat tukea riippumattomilta silminnäkijöiltä, valokuvista, filmeistä ja jopa väitetystä Kuussa kasvatetun perunan tieteellisestä analyysista. Timothy Good teki läpikotaisen tutkimuksen Mengeristä ja tuli tulokseen, että jotkut hänen avaruusolentokontaktikokemuksensa ja valokuvat/filmit olivat aitoja. [8]

Se tapa jolla Mengeriin saatiin yhteys vuonna 1947 on se mikä herättää meidät avaruusolentojen sulautumiseen ihmispopulaatioon. Avaruusolennot olivat oppineet kiinteistönvälitystä, ajoivat tavallisia autija, ja heidän mukanaan oli nainen. Molemmat avaruusolennot olivat ottaneet kiinteistönvälittäjän identiteetin ja sillä tavoin voisivat välttää paljastumasta, samalla kun he oppivat ihmisyhteiskunnasta. Jälleen kerran, kuten myös Adamskin tapauksen kaksi avaruusolentoa, he työskentelivät pareittain mikä viittaa työparijärjestelmään.

Eräässä Howard Mengerin ‘kokouksista’ hänen kotonaan huhtikuussa 1957 kolme vierailijaa Venukselta väitetään valokuvatun. Useat valokuvista annettiin tri. Frank Strangesille, joka näytti valokuvia hänen UFO-luennoillaan. Eräällä näistä luennoista joulukuussa 1959 tri. Stranges väitti, että Pentagonin viranomainen oli lähestynyt häntä, joka tarjosi hänelle mahdollisuutta tavata erään näistä venuslaisista. Tri. Stranges sitten kuvaa yksityiskohtaisesti turvajärjestelyjä, jotka hänen oli läpikäytävä, sekä hänen tämän jälkeistä tapaamistaan Valiant Thorin kanssa Pentagonissa 30 minuutin ajan. Thor oli ilmeisesti USA:n hallituksen vieras kolmen vuoden ajan, ja hän toistuvasti tapasi ylempiä virkamiehiä, mm. presidentti Eisenhowerin ja varapresidentti Nixonin. Tri. Stranges väittää, että hänelle sanottiin ettei hän saa koskaan paljastaa mitä tapahtui. Hän kuitenkin tästä huolimatta kirjoitti kirjan avaruusolentokohtaamisistaan, Stranger at the Pentagon (1967). Hänen kirjassaan sekä tämän jälkeisissä haastatteluissaan hän kuvaa maailmanrauhan ja henkisyyden viestiä, jonka Thor heille ja amerikkalaisille viranomaisille välitti.

Arvattavasti Strangesin väitteitä pilkattiin laajalti UFO-tutkijoiden keskuudessa hänen todisteiden puutteestaan että sellainen tapaaminen olisi koskaan pidetty. Kuitenkin tri. Strangesin tausta poliisivoimissa, hänen koulutuksensa sekä hänen nimekkyytensä evankelisena teologina kaikki viittaavat henkilöön, jonka nuhteeton suoraselkäisyys ei antaisi myöden kehitellä päästään tällaista kusetusta. Jos tri. Strangesin kredenssit ja rehellisyys hyväksytään, silloin vaikuttaa siltä kuin Pentagonilla olisi ollut vierailija Venukselta kolmen vuoden ajan, jonka väitetään tavanneen korkeampia viranomaisia ja joka kykeni matkaamaan UFO-tapaamisiin kuten Mengerin oma. Voidaan todeta, että Valiant Thor (ja hänen kumppaninsa) kykenivät olemaan yhteydessä laajalti eri yksityisiin kansalaisiin tämän kolmen vuoden täälläolonsa aikana, tiedustelupalvelut valvoivat näitä interaktioita tarkkaan, ja henkilöitä patistettiin vannomaan salaisuuden puolesta.

Toinen kontaktihenkilö, joka on väittänyt tavanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyvät tavallisina siviileinä, liittyy Mexicon yliopistion lääketieteellisen professoriin joka oli myös samalla Meksikon atomienergiakomission ylempi jäsen. Professori käytti pseudonyymiä ‘Prof Hernandez’ ja työskenteli meksikolaisen journalistin, Zitha Rodriguezin, kanssa kertoakseen hänen uskomattoman tarinansa. [9] Hän puhui siitä miten erittäin houkuttelevan näköinen avaruusolentonaaras, Elyense (professori kutsui häntä nimellä ‘Lya’), Andromedan tähtikuviosta esiintyi opiskelijana ja vieraili hänen luennoillaan useaan otteeseen vuosina 1972-1974. Tajutessaan että hän ei ollutkaan yksi tämän oppilaista, hän lopulta kohtasi tämän ja kysyi miksi hän tulee luennoille. Usean keskustelun jälkeen, joissa hän näytti omaavan uskomattomat tiedot fysiikasta sekä paranormaaleista kyvyistä, Hernandez lopulta sai kuulla Lyalta että hän on toisesta maailmasta. Vuonna 1975 tapahtuneiden lisätapaamisten jälkeen Lya sai puhuttua hänet mukaan toiseksi pilotiksi hänen avaruusalukselleen. Tämä on se miten Hernandez kuvaa tapausta 22. huhtikuuta 1975 hänen päiväkirjassaan:

Olin osallistunut konferenssiin anestesian tehokkaiden neutralisoijien aiheesta. Tuona iltapäivänä tunsin oloni erityisen väsyneeksi…. Kävellessäni parkkipaikalle, hätäisesti kuvittelin että Lya odotti minua autossa… “Hei”, hän sanoi tervehtien… “Oletko kiireinen?” “En, haluan vain levätä”, sanoin. “Haluaisitko tulla toiseksi pilotikseni?” … “Tänään on ollut erityisen raskas päivä… voisiko joku toinen päivä?” kysyin melkein anoen. “Se on tärkeää, en voi taata että sinulla on toista tällaista tilaisuutta….” “Olkoon….” sanoin lukitessani oven, “jos se ei ole liian kaukana, niin hyväksyn….” [10]

Tässä kohtaa Hernandez ajoi autonsa etäiseen paikkaan, jonka Lya osoitti. Sitten hän kuvaa sen miten he astuivat Lyan alukseen ja lähtivät Maan ilmakehästä.

Pyöreä kappale, enemmän tai vähemmän kolme metriä läpimitaltaan, oli edessämme. Lya otti metallisen laitteen joak oli kuin pieni tupakkarasia ja painoi nappia. Sillä hetkellä aluksen ovi avautui alapuolella, ja hän meni sisälle pienistä tikkaista… Hän kosketti pientä kahvaa jossa oli nappeja ja painoi yhtä. Alus nousi hiljalleen ilmaan…. Maapallo vetäytyi enemmän ja enemmän ja näin saatoin pohtia iltaa, tähtiä ja kymmeniä satelliitteja, jotka kaikki kiersivät Maata. [11]

Hernandezin tarinaa tutki everstiluutnantti Wendelle Stevens, joka kävi kirjeenvaihtoa Zitha Rodriquezin kanssa. Stevens löysi monia samankaltaisuuksia toisten kontaktitapausten kanssa, vaikka Hernandez ei olisi voinut olla kaikista näistä tietoinen. Hän päätti kääntää Rodriquezin kirjan Hernandezin kokemuksista ja lopulta tuli päätelmään, että Hernandez oli uskottava. Kuten Adamskin ja Mengerin tapauksissa, Hernandez paljastaa että avaruusolentokontakti kykeni helposti sulautumaan meksikolaisten keskuuteen. Adamskin ja Mengerin tapausten vastaisesti Lya oli yksin eikä hänellä näyttänyt olevan työparia. Vaikka hänellä ei ollutkaan autoa, hän tiesi miten navigoida Mexico Cityn tiejärjestelmää varmistaakseen, että Hernandez voisi saavuttaa hänen lentävän aluksen määränpäänsä. Hänen kykynsä kohdata Hernandez kaupungin eri paikoissa ja tietonsa siitä miten matkata maaseudulla, jälleen, viittaavat siihen että hän tiesi natiivin populaation paikoista ja tavoista. Kontaktihenkilöt eivät ole ainoita jotka ovat puhuneet keskuudessamme elävistä avaruusolennoista, on myös todistuksia erittäin uskottavilta sisäpiiriläisiltä, jotka ovat tehneet samanlaisia väitteitä.

Sisäpiiriläisten todistuksia keskuudessamme elävistä avaruusolennoista

Kontaktihenkilöiden väitteet siitä, että avaruusolennot elävät keskuudessamme, saivat merkittävän vahvistuksen majuri Robert Deanin todistuksesta. Dean työskenteli NATOn päämajassa vuosina 1963-1967, ja tänä aikana hän teki töitä operaatiokeskuksessa Cosmic Top Secret -turvaluokituksella. Hän väittää nähneensä salaisen NATOn tutkimuksen, joka analysoi UFOjen uhkaa NATOn operaatioille Itä-Euroopassa. Salaisen raportin otsikko oli “An Assessment: An Evaluation of a Possible Military threat to Allied Forces in Europe.” Se keskittyi UFOjen vaaroihin, jotka erehdyksessä identifioidaan Neuvostoliiton ballistiseksi ohjushyökkäykseksi. Dean väitti, että NATOn tutkimus identifioi neljä erilaista avaruusolentojen sivilisaatiota, jotka vierailivat Maapallolla. Hän sanoi, että se mikä NATOn johtoa todella huoletti oli, että jotkut vierailijoista näyttivät paljon meiltä, niin että heitä ei käytännössä voisi erottaa. Dean sanoo, että NATOn kenraalit olivat paranoideja siitä mahdollisuudesta, että jotkut Maan ulkopuoliset vierailijat voisivat kävellä NATOon tai Pentagonin käytävillä, tai jopa itse Valkoisen Talon. Haastattelussa hän sanoi:

Robert Dean
Oli ihmisten ryhmä joka näytti paljon meiltä, jotka todella ajoivat amiraalit ja kenraalit hulluuden partaalle, koska heidän mielestään, ja he olivat nähneet heitä usein, heillä oli ollut kontakti heihin… Nämä tyypit näyttivät niin paljon meiltä, että he voisivat istua vieressäsi lentokoneessa tai ravintolassa etkä tietäisi siitä mitään. Ja kenraalit ja amiraalit, koska he olivat armeijassa ja koska he olivat pääosin paranoideja, olivat tästä varsin huolissaan. Se seikka,että nämä älykkäät olennot voisivat olla tekemisissä kanssamme, kävellä SHAPEn ja Pentagonin käytävillä. Voi Jumala, pari näistä tajusi, että he saattaisivat olla jopa Valkoisessa Talossa! Tottakai, kuten sanoin, noiden vuosien paranoia sekoitti asioita hieman. [12]

Deanin todistus on keskeinen etsittäessä totuutta keskuudessamme elävistä avaruusolennoista. Hänen todistuksensa näyttää sen, että armeijan ja valtion virastojen viranomaiset ovat tietoisia tästä mahdollisuudesta, ja itse asiassa epäilemättä olisivat kehittäneet strategioita sellaiselle tapahtumalle. Vaikka NATO piti keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, salaisen UFO-arvioinnin kontekstissa, potentiaalisena turvallisuusuhkana, perustuen kontaktihenkilöiden todistuksiin, vaikuttaa siltä että Maan ulkopuoliset vierailijat sulautuvat joukkoomme oppiakseen ihmispopulaatiosta. Ihmisten arvoista ja sivilisaatiosta oppimisen lisäksi vaikuttaa siltä kuin vierailijat antaisivat ruohonjuuritason koulutusta edistääkseen tietoisuutta heidän läsnäolostaan rajatulle määrälle yksittäisiä ‘kontaktihenkilöitä’.

Toinen tärkeä sisäpiiriläisen todistus keskuudessamme elävistä avaruusolennoista on Ingo Swann. Swann oli ensimmäinen meedio, joka oli CIA:n vuonna 1975 alkaneessa kaukokatseluohjelmassa Project Star Gate. Swannin osuessa oikeaan niin useasti hänet palkkasi vuoteen 1975 mennessä valtion salainen operatiivi, “Mr Axelrod”, vakoilemaan avaruusolentoja. Swann kaukokatseli avaruusolentoja Kuussa, joilla oli tukikohtia pimeällä puolella. Myöhemmissä haastatteluissa ja hänen kirjassaan Penetration Swann väitti, että hän oli katsellut erilaisia rakenteita pinnalla ja havainnut avaruusolentoja niiden lähellä, jotka kykenivät hengittämään ilman apuvälineitä, mikä viittaa siihen että Kuussa on ilmakehä. [13] Axelrod vahvisti Swannin kaukokatselun, joka lähetti Swannille George Leonardin kirjan, joka kuvaa samanlaisia rakenteita joita hän kaukokatseli analysoimalla NASAn valokuvia. [14] Swannin ja Project Star Gaten menestys tarkan kaukokatselutiedon keräämisessä tiedustelupalveluille nopeasti johti siihen, että armeijan eri virastot pyysivät Swannia kehittämään tarpeelliset protokollat sotilaskaukokatselijoiden kouluttamiseksi. [15] Swannin mukanaolo “Mr Axelrodin” salaisissa tehtävissä tarjoaa arvokasta todistusaineistoa keskuudessamme elävistä avaruusolennoista.

Eräässä tapauksessa Swann kuvaa sitä miten Axelrod vei hänet kaukaiseen paikkaan, Alaskalta näyttävään, jossa he matkasivat järvelle katselemaan UFO-aktiviteettia. Swannin tavoitteena oli psyykkisesti saada informaatiota siitä mitä avaruusolennot tekivät siellä olleessa mitä ilmeisimmin salaisessa UFO-tutkikohdassa. Swann kuvasi yksityiskohtaisesti tapauksen, jossa UFO nousee järvestä, vetää sisään järven vettä, ja kasvaa suuremmaksi kooltaan pienestä pisteestä suureksi kolmioalukseksi. Hän antoi tiedot Axelrodille ennen kuin he nopeasti lähtivät alueelta jotteivat paljastuisi UFOlle. Swannin Axelrodille työstään antaman todistuksen huomattavin tapaus on supermarket-tapaus, jossa hän kohtasi häikäisevän hyvännäköisen naisen, jonka hän psyykkisesti aisti olevan avaruusolento.

Swann väittää, että hän oli kaupoilla Los Angelesissa supermarketissa, kun hän havaitsi erittäin puoleensavetävän, hyvinpukeutuneen naisen. Hän väittää, että häne kehonsa alkoi fyysisesti surista häne katsellessaan tätä silmäkulmastaan ja intuitiivisesti saadessaan informaatiota siitä, että nainen oli avaruusolento. Ensin hän sivuutti idean, mutta hän sai riippumattoman varmistuksen naisen identiteetistä tarkkailemalla naista kun Axelrodin operatiivit seurasivat tätä, jotka myös olivat supermarketissa. Axelrodin operatiiveista pelästyneenä Swann nopeasti lähti pois paikalta, sillä hän pelkäsi sitä mitä saattaisi tapahtua. Viimeisin varmistus siitä, että nainen oli avaruusolento, seurasi pian tämän jälkeen kun Axelrod soitti Swannille puhuakseen siitä oliko avaruusolentonainen telepaattisesti kommunikoinut hänelle. Hänen kaksi operatiiviaan olivat kertoneet Axelrodille, että Swann oli ollut avaruusolennon läheisyydessä, ja että tämä oli mahdollisesti kommunikoinut naiselle. Axelrod oli huolissaan tästä mahdollisuudesta ja Swann vakuutti hänelle, että mitään telepaattista kommunikaatiota ei ollut tapahtunut. Tutkiva journalisti Garry Bekkum kuvaa tapahtunutta:

Seuraava puhelinsoitto Axelrodilta ei ollut mitenkään tavallinen. Ensin Swann sai mystisen puhelinsoiton naisoperatiivilta, joka ohjasi hänet toiseen puhelimeen. Puhelu loppui hiljaisuuteen, mikä viittasi siihen että puhelinlinja oli leikattu poikki ja jokin muu oli tullut väliin. Kun hän pääsi osoitetulle puhelimelle, Swann kävi salatun keskustelun Axelrodin kanssa, joka kysyi häneltä seksikkäältä naiselta supermarketissa. Axelrod varoitti, ”Tunnen velvoitetuksi kertoa sinulle, että hän on todella vaarallinen.” Ilmeisesti Swann uskoi, että Axelrodin varoitukset olivat vahvistaneet hänen pahimmat pelkonsa. Avaruusolentoja oli ei ainoastaan Kuussa, vaan niillä oli operatiiveja myös täällä Maassa, tavallisen kansan keskuudessa. Jos Axelrodia oli uskominen, heitä tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin. [16]

Axelrodin yritykset tarkkailla avaruusolentonaista, hänen huolensa Swannin telepaattisesta yhteydestä naiseen, sekä hänen varoituksensa siitä että hän oli vaarallinen viittaisivat siihen, että Axelrodin yritykset olivat osa virallista linjausta jolla estää kaikkia tavallisia siviilejä veljeilemästä avaruusolentojen kanssa.

Ylläoleva supermarket-episodi auttaa vahvistamaan Deanin, Adamskin, Mengerin ja Hernandezin todistukset siitä, että avaruusolennot elävät ihmispopulaation keskuudessa. Vaikka he normaalisti ovat erittäin puoleensavetäviä, he voivat sulautua kansaan ilman että he pistävät sieltä pahemmin silmään. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä kuin varjohallituksen virastot kykenisivät identifioimaan heidät, jotka ilmeisesti yrittävät tarkkailla keskuudessamme eläviä avaruusolentoja. Swannin episodi näyttää, että avaruusolennot eivät ainoastaan sulaudu yleisesti populaatioon, vaan salaiset valtion virastot näkevät paljon vaivaa valvoakseen avaruusolentoja, ja estääkseen yksityisiä kansalaisia olemasta tekemisissä avaruusolentojen kanssa.

Toinen huomionarvoinen aspekti Swannin kohtaamisessa avaruusolennon kanssa on, että naista seurasi kaksi Axelrodin salaista operatiivia. Tämä auttaa vahvistamaan sen, että kansan keskuudessa käyskentelevät avaruusolennot joutuvat salaisen palvelun valvonnan kohteeksi, joita otetaan palvelukseen erilaisista erikoisjoukoista armeijassa ja tiedustelupalveluissa. Toinen tietovuototapaus, joka auttaa meitä kuvaamaan erikoisjoukkojen käyttöä tällaisessa valvonnassa on todistus väitetyltä entiseltä Britannian erikoisjoukkojen henkilöltä, joka tänen työssäoloaikanaan joutui pidättämään kaksi naista, joiden hän uskoi olevan avaruusolentoja. Näin hän sanoi kolmannen osapuolen muistinvaraisen keskustelun mukaan UFO-tutkijoiden luottamuksellisessa kokoontumisessa:

Hän väitti joskus olleensa S.B.S.:ssä, eli ’Special Boat Servicessa’, joka on vähemmän tunnettu tiedustelupalvelu kuten S.A.S. Britanniassa. Hänen käskettiin matkata Lontoon metrolla, South Kensingtonin asemalle, jos muistan oikein. Hän nousi metroon, ja hänen mukanaan ollut esimies näytti hänelle kaksi naista metrossa, jotka hänet komennettiin pidättämään. Nämä naiset olivat pitkiä, blondeja ja sinisilmäisiä, ja he näyttivät kaksosilta. Hän kuvasi heillä olevan varsin korkea otsa, ja että he olivat mitä kauneimpia naisia hän oli koskaan nähnyt, täydellisellä ulkomuodolla. Hän kuvasi sitä miten kaikki muut metrossa tuntuivat olevan jonkinlaisessa transsissa, eivätkä he reagoineet millään tavalla kahden ihmisen viemiseen julkisesta kulkuvälineestä. Hänelle ei kerrottu miksi heidät vietiin, ja häntä huoletti heidän turvallisuutensa. Hänen viedessään heidät mukanaan hän sanoi, että heistä heijastui turvallisuudentunne hänelle. Mies sanoi olleensa huolissaan siitä, että hän olisi saattanut olla epäsuorasti vastuussa näiden kahden naisen saattamisesta vaaraan. Noin viikon tai parin jälkeen hän istui ravintolassa Lontoon Canary Wharfissa, ja toinen hänen pidättämistään naisista tuli hänen pöydän luokse ja hymyili hänelle, ja yleisesti välitti hänelle tunteen siitä että naiset olivat turvassa eikä hänen tarvinnut huolehtia heistä. [17]

Ylläoleva tapaus antaa arvokkaan esimerkin siitä miten eri tiedustelupalvelut tarkkailevat keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, mm. erikoisjoukkojen henkilöstö. Ilmeisesti avaruusolentoja voidaan ottaa haltuun saamaan heidän aktiviteeteista tiedustelutietoa, ja sen jälkeen vapauttaa. Sellainen linjaus viittaa siihen, että vastuulliset valtion auktoriteetit ovat päättäneet, että vaikka avruusolennot itsessään eivät ole uhka kansalliselle turvallisuudelle, heidän läsnäolonsa luvaton paljastaminen olisi turvallisuusuhka. Toisen naisista käyttäytyminen, joka vakuutti hänet pidättäneelle tiedusteluhenkilölle olevansa turvassa, auttaa kuvaamaan keskuudessamme elävien avaruusolentojen hyväntahtoista luonnetta ja sitä miten ne eivät ole suoraan kansallisen turvallisuuden uhka.

Axelrodin huoli avaruusolentonaisesta, joka oli saanut yhteyden Swanniin, viittaa siihen että avaruusolentoja on ohjeistettu olemaan kertomatta todellista alkuperäänsä yksityisille kansalaisille. Lisäksi Axelrodin ‘äärimmäinen huoli’ siitä että Swann oli saanut telepaattisen yhteyden kertoo siitä että ketä tahansa henkilö, joka saa selville avaruusolentojen oikean identiteetin, voidaan viedä kuulusteltavaksi tai muihin pakkokeinoihin. Täten on hyvä puhua valtion lakien ja säädösten tärkeydestä kun käsitellään kansalaisia, joilla on laiton kontakti avaruusolentoihin.

Extraterrestrial Exposure Law

Vuonna 1969 NASA saattoi voimaan liittovaltiollisen lain, joka liittyi “Maan ulkopuoliselle altistumiseen”. Laki maan ulkopuoliselle altistumisesta tarjoaa laillisen ennakkotapauksen kenen tahansa henkilön pidättämisestä ja määräajattomasta vangitsemisesta, joka kohtaa avaruusolentoja. [18] Kaikkein relevanteimmat kohdat käsittelevät NASAn johtajan, tai hänen nimittämänsä henkilön, valtaa tehdä seuraavaa:

Määrittää onko tietty henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto altistunut Maan ulkopuoliselle ja laittaa sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto karanteeniin. Karanteeni voi perustua ainoastaan määritykseen, joko kuulusteluilla tai ilman, siitä että on todennäköinen syy uskoa, että sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto on altistunut Maan ulkopuoliselle. [19]

Kaikkein häiritsevintä tässä liittovaltion laissa on se, että sellaisesta eristyksestä ei voi valittaa juridisen oikeusprosessin avulla, joka voitaisiin evätä kansalaisilta “todennäköisen syyn” perusteella että he ovat altistuneet Maan ulkopuoliselle. Ottaen huomioon sen, että yleisö ja valitut edustajat eivät ole tietoisia Maan ulkopuolisesta läsnäolosta, tämä NASAn säädös antaa vihreää valoa Maan ulkopuolisen altistuksen käytänteille ja päätöksille, jotka eivät kuulu kongressin tai median valvonnan alaisuuteen. Vaikka Laki Maan ulkopuoliselle altistumisesta “virallisesti kumottiin” ja laitettiin reservistatukselle vuonna 1991, yhtä kaikki se luo ennakkotapauksen jossa minkä tahansa valtion viraston tai armeijan haaran lakiosasto voi esittää mahdollisia pakkokeinoja henkilöitä vastaan, joilla on kontakti avaruusolentoihin. NASAn säädökset ja samankaltaiset lait tai säädökset toisissa maissa ovat tehokas keino hiljentää henkilöt, jotka kohtaavat populaatioon sulautuneita avaruusolentoja. Olennaisesti kuka tahansa, joka kohtaa sellaisia avaruusolentoja, voidaan pidättää määräämättömän pituiseksi ajaksi ilman lainsuojaa. Tämä ei ainoastaan estäisi sellaisia henkilöitä paljastamasta interaktioitaan avaruusolentojen kanssa, vaan se myös estäisi avaruusolentoja paljastamasta alkuperäänsä tavallisille kansalaisille.

Yhdysvalloissa ja muualla voimaansaatetut lait ja säädökset voidaan ottaa käyttöön juridisina keinoina pakottaa yksityisiä kansalaisia, jotka saavat selville keskuudessamme elävien avaruusolentojen todellisen identiteetin. Jos hyväksymme todisteet siitä, että avaruusolentoja valvotaan tarkasti ja että salaiset palvelut ovat vastuussa tämän informaation pitämisestä poissa kansalta, johtopäätöks on, että yksityiset kansalaiset ovat suuressa vaarassa jos he saavat yhteyden ja valtion virastot haluavat estää tämän. Yksityisiltä kansalaisilta voidaan evätä heidän perustuslailliset oikeutensa huolimatta sellaisten lakien tai säädöksien, jotka kieltävät luvattoman kontaktin avaruusolentojen kanssa, hyllyttämisestä ja reservistatukselle siirrosta.

Loppusanat

Yllä esitetyt todisteet eri kontaktihenkilöiden ja sisäpiiriläisten todistusten muodossa viittaavat siihen, että Maan ulkopuoliset vierailijat, jotka ovat käytännössä erottamattomissa ihmisistä, elävät keskuudessamme. Nämä Maan ulkopuoliset vierailijat vaikuttavat olevan puoleensavetäviä ulkoisilta piirteiltään, ja avaruusolentonaisia kuvataan mitä kauniimmiksi naisiksi joita mieshavaitsijat ovat koskaan nähneet. Avaruusolennot näkevät suuren vaivan oppiakseen heidän ympäröimänsä kulttuurin alkuperäisen kielen, oppiakseen miten ajaa ja navigoida valtateillä, ja ottaessaan perusduuneja useiksi vuosiksi. Se seikka, että nämä avaruusolentovierailijat joutuvat valvonnan kohteiksi ja jopa pidätetään ennen vapauttamistaan kertoo suuresta salaisesta valvontajärjestelmästä.

Keskuudessamme elävät avaruusolennot vaikuttavat operoivan taivaallisten rauhanjoukkojen tapaan heidän sulautuessaan kulttuuriimme. He oletettavasti haluavat oppia Maan kulttuurista ja tavoista; ja mahdollisesti avustaa informaationvälityksessä tietyille henkilöille. Se seikka, että näitä avaruusolentoja valvotaan ensin pidättämistä viittaa siihen, että vastuulliset valtion virastot ovat tehneet päätöksen sietää sellaista avaruusolentojen läsnäoloa. Valiant Thorin tapaus kertoo siitä, että tällainen valvontajärjestelmä ulottuu jopa VIP-statuksen antamiseen ja sallii toistuvasti tavata korkeampia virkamiehiä. Voidaan todeta, että sellaiset avaruusolennot eivät ole suora uhka kansalliselle turvallisuudelle, vaikka tieto heidän alkuperästään tulkitaan sellaiseksi, jolloin henkilöitä vannotetaan pysymään hiljaisina. Tämä tarkoittaisi suurta vaikeutta saada informaatiota avaruusolennoista, jotka ovat sulautuneet kansaan, kun otetan huomioon korkea turvallisuusluokitus, joka tähän ilmiöön liittyy.

Mitä “Maan ulkopuolista altistusta” koskeviin kansallisiin lakeihin ja säädöksiin tulee, ainoa tapa varmistaa ykstyisten kansalaisten suojelu jos he kohtaavat avaruusolentoja on, että heidän oikeutensa olla tekemisissä avaruusolentojen kanssa tunnustetaan muodollisesti. Vaikka tietoisuus tarpeesta tällaiselle oikeudelle kasvaakin, joka perustuu lopulta valtion tunnustukseen UFOjen olemassaolosta ja niiden avaruudellisesta alkuperästä, se voi vaatia yhteistyötä kansalta saada tämä oikeus taattua itselle. Tätä tavoitetta kohden on edistytty hieman kun Hawaiilla kesäkuun 11. päivänä 2005 tehtiin “Julistus Rauhallisista Suhteista Maan Ulkopuolisten Sivilisaatioiden Kanssa”, joka viittaa eksplisiittisesti sellaiseen oikeuteen. [20] Julistuksen kolmas artikla sanoo, että me allekirjoittajat ja tukijat: “Vakuutamme kaikilla kansalaisilla olevan luonnollinen oikeus avoimeen kontaktiin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden edustajien kanssa kaikissa tapauksissa, ja osallistua epäviralliseen diplomatiaan.” Toinen aloite esittää Yhdysvaltain kongressin hyväksyttäväksi lakiluonnoksen Laiksi Kontaktista Avaruusolentojen Kanssa, joka suojelisi kansalaisia, jotka altistuvat Maan ulkopuoliselle. [21] On todennäköistä, että samanlaisia lakeja jossain kohtaa esitetään useimmissa kansallisissa parlamenteissa.

Se seikka, että useat avaruusolennot ovat valinneet sulautua kansan keskuuteen, tulee olemaan suuri yllätys monille jotka edelleen ovat epävarmoja UFO-ilmiön todellisuudesta ja avaruusolentohypoteesista. Vielä hämmentävä on mahdollisuus sille, että avaruusolentovierailijoille annettaisiin VIP-status ja että he tapaisivat USA:n korkeita virkamiehiä. Ihmisten kieliä, kulttuuria, politiikkaa ja tiedettä hiljaksiin tutkivien avaruusolentovierailijoiden läsnäolo tulee antamaan monille suuren vakuutuksen siitä, että ihmiskuntaa hiljalleen avustetaan valmistautumaan tulevaan avoimeen kontaktiin avaruusolentojen kanssa. Monille muille mahdollisuus löytää avaruusolentoja keskuudestamme motivoi ihmisiä hiljalleen tutkimaan tätä mahdollisuutta ystävien tai tuttavien kanssa, joiden käytös voi olla vihje toismaailmallisesta alkuperästä.

***

Kirjoittajasta: Michael E. Salla, PhD., on kirjoittanut teoksen Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004) ja hän on sivuston www.Exopolitics.Org perustaja. Hänellä on tohtorintutkinto University of Queenslandista, Australiasta. Hän on perustanut Exoopolitics Instituten.

Lähdeviitteet

[1] Adamskin tapauksen tasapuolinen käsittely löytyy Lou Zinsstagin ja Timothy Goodin kirjasta George Adamski- The Untold Story (Ceti Publications, 1983).

[2] Timothy Good, Alien Base: The Evidence for Extraterrestrial Colonization of Earth (Avon Books, 1998) 154-55.

[3] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[4] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[5] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[6] Lainattu Inside the Flying Saucersin verkkoversiosta: http://www.rr0.org/Documents/Livres/Adamski/1955_InsideTheSpaceShips/chap01.html

[7] Howard Menger, From Outer Space (Pyramid Books, , [1959] 1974) 49-50.

[8] Timothy Good, Alien Base, 194-95.

[9] Tapaus on tiivistetty verkossa: http://www.beyond-the-illusion.com/files/New-Files/20000430/elyense_extraterrestial.txt ja kirjan kappale: http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/213 .

[10] Zitha Rodriquez Montiel & R.N. Hernandez, UFO Contact from Andromeda, kpl. 3 julkaistu teoksessa Ultimate UFO Series: Andromeda, ed., Robert Shapiro, 2004, 193-95

[11] Zitha Rodriquez Montiel & R.N. Hernandez, UFO Contact from Andromeda, kpl. 3 julkaistu teoksessa Ultimate UFO Series: Andromeda, ed., Robert Shapiro, 2004, 193-95

[12] Bob Hieronimus, “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,” julkaistu verkossa: http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html ; haastattelu http://www.21stcenturyradio.com/index.html

[13] Ingo Swann, Penetration: The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy (Ingo Swann Books, 1999) ja tri Bob Hieronimuksen haastattelu, 28 February, 1999.

[14] Leonard, Somebody Else is On the Moon (Pocket Books, 1977).

[15] Kts. Gary Bekkum, “To the Moon and Back, With Love,” American Chronicle, Aug 3, 2006. Verkossa: http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=12104

[16] Garry Bekkum, “To the Moon and Back, With Love,” American Chronicle, August 3, 2006, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=12104

[17] David Hughes Narborough kuvasi kertomuksen ja postasi verkkoon, http://groups.yahoo.com/group/prepare4contact/message/4624

[18] Informaatiota Extraterrestrial Exposure -laista: http://www.abovetopsecret.com/pages/etlaw.html ja http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/187

[19] Title 14 National Aeronautics and Space section 1211.102 A3

[20] Kts.: http://www.etworldpeace.com

[21] Kts.: http://www.contactact.org/eca_bill.htm   Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal