Avainsana-arkisto: John Lear

John Lear: Kuussa asuu 250 miljoonaa avaruusolentoa

Entinen CIA-pilotti John Lear luopui ilmavoimien lentäjän elämästään ja sitten työskenteli CIA:lle pilottina. Eräässä hänen haastatteluistaan John teki sensaatiomaisen ilmoituksen, että Maapallo on vankila avaruudessa ja että Kuussa on useita mysteereitä. Hän kertoi, että universumissa on edelleen paljon eri tasoisesti kehittyneitä asumattomia planeettoja.

Kun ottaa huomioon, että avaruuteen lentämistä tapahtuu ainoastaan tietyssä osassa galaksia, jossa myös Maapallo sijatisee, ja silloinkin erittäin lyhyitä etäisyyksiä, Johnin antamaa informaatiota ei kannata suoraan heittää roskikseen, koska valtio aina salailee jotain.

John Lear
John Lear

Maapalloa pidetään avaruudessa vankilana, jonne on saapunut vankeja eri puolilta maailmankaikkeutta useista eri galakseista, ja miljardeja olentoja lähetetään planeetallemme uudelleenkoulutukseen. Lear sanoi myös, että Maapallolla ihminen palvelee vankeusrangaistustaan syntymästä asti, ja että ainoastaan kuoleman kautta pääsee pois parempaan maailmaan. Samanlainen maailmankuva löytyy useista uskonnoista.

Eräs CIA-miehen lausunto on huomionarvoinen: “Kuu on keinotekoinen taivaankappale, joka on vedetty planeettamme viereen muualta, ja tämän seurauksena planeetalla esiintyi jääkausi joka tappoi melkein kaiken elämän.”

Itse asiassa, Kuun ilmaantumisen olosuhteet eivät ole aivan täysin tiedossa, ja kukaan ei ole nähnyt Kuun taakse. John selitti myös hänen haastattelussaan miten Kuu on luotu Jupiterissa ja tuotu Maapallon kiertoradalle arviolta 15,000 vuotta sitten, jolloin viime jääkausi oli. Lisäksi hän sanoo, että Harmaat asuvat Kuussa, mutta he pysyvät pinnan alla suurissa laboratorioissa.

Learin mukaan Kuussa on hengitettävä ilmakehä, ja siellä elää 250 miljoonaa olentoa suurissa kaupungeissa ja tukikohdissa.

Moon base
Kuutukikohta

Jos muistat amerikkalaisten ensimmäisen kuulennon, siitä tulee mieleen monia kysymyksiä, joihin vastauksena on ainoastaan, että amerikkalaiset eivät olleet Kuussa, ja jos he olivatkin, he varmasti piilottelevat jotain tietoa. Noihin aikoihin NASAlla ei ollut teknologiaa, jolla Van Allenin vyön olisi voinut turvallisesti ohittaa.

Kuun keinotekoisuus käy ilmi myös siitä, että jos katsot sitä yöllä, se näyttää muoviselta.

On mahdotonta löytää todisteita John Learin väitteille, sillä hän itse sanoo että jos hänellä sellaista olisi, hänet tuhottaisiin heti.

Christopher Kraft, joka oli NASAn Houstonin keskuksen johtaja Apollo-kuutehtävien aikaan, paljasti komentokeskuksen ja Neil Armstrongin sekä Buzz Aldrinin välillä käydyn keskustelun sen jälkeen, kun hän lopetti hommat NASAlla.

Armstrong & Aldrin Kuussa: “Nuo ovat jättiläismäisiä juttuja. Ei, ei, ei…. tämä ei ole optinen illuusio. Kukaan ei usko tätä!”

Komentokeskus, Houston: “Mitä… mitä… mitä? Mitä helvettiä tapahtuu? Mikä teitä vaivaa?”

Armstrong & Aldrin: “Ne ovat täällä pinnan alla.”

Komentokeskus: “ Mitä siellä on? Lähetys häiriintyy… keskeytyskontrolli kutsuu Apollo II:a.”

Armstrong & Aldrin: “Me näimme vierailijoilta. Ne olivat siellä hetken, tarkkailemassa laitteita.”

Komentokeskus: “Toistakaa viimeisin tietonne.”

Armstrong & Aldrin: “Sanoin että siellä oli muita avaruusaluksia. Ne olivat kraaterin toisella puolella.”

Komentokeskus: “Toistakaa…toistakaa!”

Armstrong & Aldrin: “Kuulostelkaamme tätä kiertora ….. 625:ssa on 5… automaattinen rele kytketty… Käteni tärisevät niin pahoin etten voi tehdä mitään. Kuvata sitä? Jumala, jos nämä kamerat ovat kuvanneet jotain… mitä sitten?”

Komentokeskus: “Oletteko havainneet jotain?”

Armstrong & Aldrin: “Minulla ei ollut käsillä filmiä. Kolme kuvaa lautasista tai mitä ne olivatkaan, jotka tuhosivat filmin.”

Komentokeskus: “Keskus, täällä keskus. Oletteko tulossa? Onko UFO-hässäkkä ohi?”

Armstrong & Aldrin: “Ne ovat laskeutuneet tänne. Ne ovat täällä ja tarkkailevat meitä.”

Komentokeskus: “Peilit, peilit… oletteko asentaneet ne?”

Armstrong & Aldrin: “Kyllä, ne ovat paikoillaan. Mutta kuka nuo alukset onkin tehnyt, hän kykenee ottamaan ne pois huomenna. Loppu.”

Tiesitkö, että avaruuspioneeri ja kuudes ihminen Kuussa Edgar Mitchell vahvasti uskoi Maan ulkopuoliseen elämään? Hänen mukaansa NASA on työskennellyt avaruusolentojen kanssa jo pitkään.

Hän sanoi, ”Valtio on salannut sen hyvin viimeisen 60 vuoden ajan, mutta hiljalleen siitä on vuotamassa tietoja ja jotkut meistä ovat olleet niin etuoikeutettuja, että meitä on briiffattu siitä. Minä satun olemaan etuoikeutettujen joukossa, sillä olen vieraillut planeetalla ja UFO-ilmiö on todellinen.”

Mitchell kertoi salaliitosta, että mies nimeltä Farida Iskiovet (hänen väitetään olleen YK:n UFO-tutkija) sai kuulla Mitchelliltä UFOsta, jonka hän näki Kuussa.

John Lear myöskin sanoi että NASAn astronautit lensivät Marsiin vuonna 1966. Lisäksi Lear uskoo, että astronautit ovat valmistelleet tätä tehtäväänsä erityisen pitkään. He käyttivät tiettyjä lääkkeitä, joiden avulla keho tottu Marsin ilmasto-olosuhteisiin. Väitetysti nuo astronautit kykenivät hengittämään Marsin ilmaa, niin että NASAlla oli tilaisuus lähettää ihmisiä punaiselle planeetalle.

 

Artikkelin julkaissut Hows & Whys

In Memoriam: John Lear

LAS VEGAS (KLAS) — Nevadalaisen lentäjän John Learin kuolema tiistaina sai laajalti huomiota lentämisen ja salaliittojen piireissä. Lear tunnettiin UFO- ja Area 51 -väitteistään, mutta myös hänen elinikäisestä lentoharrastuksestaan.

UFO-tutkija John Lear kertoo ‘On the Record’-ohjelmassa avaruusolennoista — osa 1

“Useimmat ihmiset luulevat, että olen täysi sekopää ja olen OK sen kanssa”, Lear kertoi 8 News Now’lle vuonna 2007.

KLAS-TV:n toimittaja George Knapp haastattelee John Learia. (KLAS)

Häntä ei kiinnostanut jos ihmiset hyökkäsivät häntä kohtaan hänen sanomisistaan. Itse asiassa, hän oli siitä voimissaan. Hänet tunnetaan “salaliittojen kummisetänä”, mutta kuka tahansa joka on käynyt kierroksella hänen täyteen ahdetussa kodissaan tietää, että Lear tiesi paljosta muustakin kuin huhupuheista. Nuo seinät olivat hänen elämänsä museo, kuvia kuuluisien ja tuntemattomien kanssa, kuvia hänen lentämistään lentokoneista, salaisista paikoista ja projekteista joita hän oli tutkinut. Katumus ei ollut sana jonka hänen suustaan olisi kuullut sanottavan.

George Knapp: “Tekisitkö kaiken uudestaan samalla tavoin.”
John Lear: “Tarkalleen samalla tavalla.”

Lear oli maailmankuulun miehen poika. Hänen isänsä Bill Lear loi Lear-jumbojetin ja keksi 8-raiturinauhurijärjestelmän. John päätti kulkea omia polkujaan ja hän ryhtyi lentäjäksi, ja hänestä tuli osaava pilotti jo nuorella iällä. Hän sai useita maailman ennätyksiä kaikenlaisilla lentokoneilla. Hänen uskalias elämänsä maksoi hänelle hinnan — vakavia lento-onnettomuuksia, joista hänen ei olisi edes pitänyt selvitä.

Vietnamin sodan aikaan hän lensi rahtikonetta CIA:lle ja jatkoi lentämistä eri puolille maailmaa, joissa oli levototnta. Hänen kontaktinsa ilmailun maailmaan olivat lukuisat, ja Lear kiinnostui salaisista lentokoneista ja projekteista. 80-luvulla hän ja muutama muu ystävä alkoivat väijyä salaista tukikohtaa Nevadan autiomaassa, paikkaa josta tuli myöhemmin maailmankuulu.

Lear auttoi KLAS-TV:ta julkaisemaan jutun salaisesta lentokoneesta, joka oli tutkalle näkymätön. 80-luvun puolivälissä hän alkoi kuulla tarinoita UFO-salailuista, ja ei niin yllättävästi löi kädet saveen ja esiintyi useissa medioissa puhumassa ideoistaan.

“Siellä on aina käynnissä jotain, jokin salainen projekti”, Lear sanoi.

Maaliskuussa 1989 hän meni pienen porukan kanssa Area 51:n laitamille. Kolme keskiviikkoiltaa putkeen he katselivat hehkuvien lautasten nousua Papoose Lake -kuivajärven ympäröimien vuorten yläpuolelle.

Maaliskuun 29. päivänä 1989 Lear ja hänen ystävänsä kuvasivat videon tästä kohteesta, hehkuvasta lautasesta joka nousi laitosrakennuksesta jota virallisesti ei ollut olemassa. Ironista kyllä, maaliskuun 29. päivä oli sama päivämäärä, jolloin John myöhemmin kuoli Las Vegasin kodissaan vuosia myöhemmin.

Aavikkotarkkailua ehdottanut henkilö oli tiedemies, joka työskenteli Papoosella lentävien lautasten parissa. Häntä haastateltiin televisioon toukokuussa 1989.

Myöhemmin samana vauonna Learin ystävän identiteetti tuli julki. Bob Lazarin väitteet laittoivat Area 51:n kartalle, inspiroivat elokuvia, TV-ohjelmia ja kokonaisia liiketoiminnan aloja Nevadan niinkutsutulla Extraterrestrial Highwaylla. (toim. huom. Lear on itse sanonut, että hän toi Area 51:n julki ensimmäisenä. Bob Lazar tapasi Johnia ja kuunteli hänen sanomisiaan.)

Hänen terveytensä heikkeni hänen myöhempinä vuosinaan. Hän ei enää voinut lentää, mutta jatkoi tarinoiden kertomista yhä härskimmistä salaliitoista, ja hän nautti niiden aikaansaamasta huomiosta.

John Lear (KLAS)

Sekavat tarinat eivät haitanneet Johnin huikeaa elämää. Lopussa John tajusi saaneensa synninpäästön.

“Ainoa mitä voin sanoa teille on, että kun löytää totuuden niin monen vuoden jälkeen, sitä katsoo taakseen ja miettii, hitsi, se ukko oli oikeassa.” Voit katsoa videon tästä linkistä.

Lear ohjeisti tytärtään jättämään viestinsä hänen kuolemansa jälkeen.

“Sanokaa niille, että John Lear on lähtenyt seuraavalle seikkailulleen.”

Learin kuoleman jälkeiset lausunnot

Bob Lazar:
“John oli minulle hyvä ystävä 30 vuoden ajan — jos olit tarpeeksi onnekas ja tunsit hänet, tiesit että hän oli unohtumaton ja uniikki ihminen. Jos häne ei saanut sinua pohtimaaan asioita, ainakin hän sai sinut hymyilemään. Todella kaipaan häntä.”

toimittaja Jim Goodall:
“John Lear  tuli elämään vähän vajaa puoli vuosisataa sitten alkuvuodesta 1973.

Yksi Johnin lempitempuista oli esittää, että hän oli raivoissaan sinulle jostain mistä et tiennyt mitään. Hän melkein vaahtosi suusta. Mutta piti katsoa silmiä.

Jos huomasit silmissä “John Lear”-hehkun, silloin tiesit hänen vedättävän sinua. Ja kun hän jäi kiinni, hän nauroi sydämellisesti vatsansa pohjasta.”

Learin ystäväs Gene Huff:
“Jos John Lear ei viihdyttänyt, opettanut tai hämmentänyt sinua, et ole koskaan puhunut hänelle! Ufologia ei ole sama ilman häntä.”

Jeremy Corbell, filmintekijä:
“John Lear oli legenda sekä ilmailualalla saavutuksistaan sekä hänen dynaamisista kontribuutioistaan UFO-mysteerin tutkimuksissa. Kaikki minkä me nykyään näemme UFO-alalla, siitä ei olisi mikään mahdollista ilman John Learia. Hän oli vertaansa vailla.”

Tytär julkaisi FB-viestin

John Learin tytär sanoi, että hänen isänsä pyysi postaamaan viestin Facebook-sivulleen, kun hän poistuisi seuraavaan elämään.

“Enkeleille sallitaan muutama virhe, mutta hän ei yrittänyt väärinkäyttää tuota etuoikeutta.”

 

 

Artikkelin julkaissut Mystery Wire

John Lear: Planeettainväliset diilit

Tämä on John Learin postaus Mysteria-nimisessä BBS:ssä vuodelta 1991. Lear vahvistaa sen mikä kävi ilmi Bob Lazarin haastattelussa Joe Roganin kanssa Alkuaineesta 115.
      To:  All                        Message #:  2196 
    From:  Dali Moyzes                Submitted:  20 Nov 91 23:37:00  
 Subject:  Lear                          Status:  Public
Received:  No                             Group:  UFO (15)

MSGID: 1:102/943 4ec98f48
ALIEN EXPLORATION

Interplanetary Business Deals by John Lear

Olen lentokapteeni suurelle lastifirmalle; olen lentänyt noin 160 eri konetyypillä yli 50 eri massa. Minulla on 17 nopeusennätystä Lear Jetilla, ja olen pilotti jolla on eniten FAA-sertifikaatteja, joita kenellekään yksilölle on annettu. Olen ollut kaupallinen pilotti 30 vuotta; olen lentänyt 35 vuotta. Minulla on Air Traffic Controllers award for Outstanding Airmanship -palkinto, jonka sain vuonna 1968, sekä Symons Wave Memorial. Olen lentänyt tehtävissä ympäri maailman eri valtioiden virastoille, olen lentänyt Kaakkois-AAsiaan vuosina 1966-73, olen lentänyt sekä kokeellisilla että testikoneilla. Olen lentänyt 28 eri firmalle ja yli 16 tuhatta tuntia lentoajassa, joista 12 tuhatta on suihkumoottoreilla. Olin nuorin amerikkalainen joka on kiivennyt Matterhornille Sveitsissä vuonna 1959, ja olen vanhempi varakomentaja Amerikan Postilegioonassa no. 1. Minulla on neljä tytärtä ja olen elänyt Las Vegasissa noin 20 vuotta. Kasvoin Santa Monicassa. Opiskelin teollista suunnittelua Los Angelesin Art Center Collegessa ja olin ehdolla senaattiin Nevadasta vuonna 1980. Isäni William P. Lear, Sr. on sekä auttanut kehittämään ensimmäisen autoradion, 8-raiturin ja automaattipilotin ensimmäisiin suihkukoneisiin että kehittänyt Lear Jetin, erään ensimmäisistä ja menestyksekkäimmistä kuljetusssuihkukoneista.

Noin kuusi vuotta sitten törmäsin päätä pahkaa UFO-aiheeseen. Aloin etsiä totuutta, ja sen mitä sain selville on tämä. Me olemme saaneet haltuumme noin 40 lautasta, jotka kuuluvat Maan ulkopuolisille sivilisaatioille kaukana aurinkokuntamme ulkopuolella. USA:n laivasto on menestyksekkäästi lentänyt useita niistä salaisen avaruusohjelman nimissä, joka aloitettiin 1950-luvun puolivälissä. USA:n valtiolla on kryogeenisessa varastossa ainakin 25, mutta varmaan lähemmäs 100 avaruusolennon ruumista, niinkin montaa kuin 15 eri lajia. Ainakin kolme näistä on siepattu elävänä, yksi niistä on Nevadan testialue S-4:llä. Valtiomme on ollut liiketoimissa pienten harmaiden avaruusolentojen kanssa vuosia, ja että se on huijattu luulemaan, että heillä on jonkinlainen sopimus jossa antaisimme luvan tehdä abduktioita ja saisimme jonkinlaista superkehittynyttä teknologiaa. Ihmisen on geneettisesti manipuloinut huomattavasti kehittyneempi avaruusolentojen rotu usean tuhannen vuoden aikavälillä, ja johon on tehty 64 erillistä ulkoista korjausta sellaisessa projektissa joka olennaisesti on koe, tehdäkseen ihmisestä sen mikä se on nykypäivänä, ja miksi häntä salaisissa valtion dokumenteissa kutsutaan on astia. Me olemme yksinkertaisesti astioita. Astioita täynnä fyysistä materiaa, verta, entsyymejä, hormoneja, sieluja, ajatuksia, emootioita… kaikki se on manipuloitu, monistettu, kasvatettu, ja prosessoitu korkeamman olennon käsin, ja heidän luvallaan.

Astian fyysisen elämän lopussa sielu kerätään ja talletetaan tulevaa käyttöä varten tai viedään sikiöastiaan. Mitä tarkoitusta varten? Se ei mahdollisesti ole kenenkään teidän asia enempää kuin lehmän asia on se mitä varten he ovat täällä. Jos olet miettinyt miksi valtio ei koskaan ole kertonut totuutta lentävistä lautasista, ehkä kannattaisi mietti miksi me emme koskaan vaivaudu briiffaamaan lehmiä niiden olemassaolon syystä.

Näiden ihmematkojen sponsorit matkaavat tähtijärjestelmien välillä suuremmilla nopeuksilla kuin tuhat kertaa valonnopeus. Suurten matkojen matkaamiseksi avaruudessa ilman fysiikan lakien rikkomista, joka hyvin sanoo ettei mikään voi kulkea valoa nopeampaa, täytyy ensin ymmärtää, että gravitaatio on välitöntä, ja että kun gravitaation ottaa käyttöön, voi kontrolloida kaikkea. Täytyy myös visualisoida avaruus materiana, väliaineena. Se mitä me pidämme tyhjänä tilana voidaan vetää tähän tai tuohon suuntaan voimakkaalla gravitaatiolla. Jos tarpeeksi suuren gravitaatiovoiman saa aikaan pieneen tilaan, silloin voi vetää sen kohti itseä, astua niinsanotusti sen sisään. Se osa avaruutta johon astuit sisään napsahtaa takaisin vanhaan sijaintiinsa, ja sinä olet sisässä, ilman että rikot fysiikan lakeja ja ilman että aikaa on kulunut.

Tapa, jolla vahva gravitaatiovoima luodaan aluksessa, on antimateriareaktori. Reaktori on noin puolikkaan koripallon kokoinen ja muotoinen ja se lepää metallialustalla. Sen sisällä puolikas pallo on vastaanotin, jossa on ohut, nuolen muotoinen, 233 gramman painoinen pala Alkuaine 115:tä. Tämän pienen alkuaineen 115 palasta pommitetaan protoneilla, ja se muuttuu Alkuaineeksi 166, joka välittömästi hajoaa Alkuaineeksi 115. Tämän reaktion tuote on antimateria, ja antimateriaa voidaan käyttää kahteen tarkoitukseen. Ensimmäinen tarkoitus on luoda vahva gravitaatiokenttä, joka sitten kanavoidaan ja vahvistetaan luomaan lähes käsittämättömiä määriä gravitaatiovetovoimaa. Toinen tarkoitus antimaterialle on luoda positiivinen jännite thermionigeneraattorilla antamaan voimaa muulle aluksen laitteistolle.

Luotu painovoima fokusoidaan ja kanavoidaan ja vahvistetaan kolmen gravitaatiovahvistimen avulla, jotka kun niitä suuntaa haluttuun kohteeseen, oli se sitten 100 mailia tai 100 valovuotta, vetää osan avaruuden rakenteesta kohdepisteestä lähtöpisteeseen. Kun gravitaatio laitetaan pois päältä ja vetovoimaa ei enää esiinny, mikä tahansa mikä tuon lähtöpisteeseen vedetyn avaruusvaipan sisällä oli, on nyt kohteessa. Tämä konsepti on yhtä vaikeaa selittää kuin televisio on selittää luolamiehelle.

USA:lla ei ole salaisia tukikohtia kuussa. NASAn projektit Mercury, Gemini, Apollo, Spacelab ja Shuttle ovat kaikki vain peitettä sille mitä oikeasti on meneillään. USA:lla on myös salaisia tukikohtia Marsissa. Ja on olemassa marsilaisia. Ne vain näyttävät meiltä ja ovat hieman kehittyneempiä. Ilmaston tuhoutumisen jälkeen monta vuotta sitten Marsissa marsilaiset ovat siirtyneet maanpinnan alle.

Mieti jotain kotia lähempää. On olemassa ainakin 70 eri lajia avaruusolentoja täällä lukemattomissa tehtävissä. Ja on olemassa useita salaisia maanalaisia tukikohtia, joita pyörittävät yhdessä me ja avaruusolennot. Yksi suurimmista on Dulcessa, New Mexicossa. Ja kyllä, on olemassa salainen testilaitos, jossa testataan avaruusolentojen lentäviä lautasia Area 51:ssa Nevadassa. Jos haluat nähdä sen itse, he edelleen testaavat auringonlaskun aikaan keskiviikkoisin; viime kerran kun näin oli huhtikuun 3. päivä 1991. Ota I-15 muutama maili Las Vegasista pohjoiseen ja mene pohjoiseen tietä 93. Ash Springsin jälkeen käänny vasemmalle tietä, joka on valtatie 357, ja sen jälkeen tulet alas Hancock Passia laaksoon, jossa näet 10 mailia pitkän suoran hiekkatien. Se on Groom Laken koillispääty. Muutaman sadan metrin jälkeen sammuta auto ja katso etelään auringonlaskuun tai vähän sen jälkeen. Sinulla pitää olla teleskooppi tai kiikarit nähdäksesi lautasmuodon, mutta näet aluksen paljaalla silmällä, noin 12 mailin päässä. Älä mene eteenpäin kuin noin 5 mailia tuota tietä, sillä se on erittäin salaista aluetta. Antelope Valleyssa on myös useita maanalaisia tukikohtia. Jos olet kiinnostunut näkemään yhtään tästä, aja Tehachapi-vuorille, itään Lancasterista, tai kierrä El Mirage Dry Lake viikolla iltaisin.

Ja kyllä, aidsin on kehittänyt USA:n laivasto vuosina 1969-1972. Kunnia viruksen loppuunsaattamisesta ja parannuksen siihen keksimisestä menee R. M. Donnerille. Virus vapautettiin ensin Afrikkaan vuonna 1975 pienen tuhkarokkorokotteessa. Afrikka on nyt melkein 100% infektoitunut. Aids-virus tuotiin Yhdysvaltoihin vuonna 1978 New Yorkiin, San Fransiscoon ja Los Angelesiin Hepatitis B -rokotteissa joita CDC antoi, joka erityisesti otti kohteekseen valkoiset homoseksuaalimiehet. Tämä tehtiin niin, että aidsia levitettäisiin nopeasti ilman että ketään kiinnostaa, sillä he sivuuttaisivat taudin homojen ja nistien tautina. Populaatiolle on uskoteltu, että aids-virus voidaan estää kondomeilla ja/tai kumihanskoilla, kun itse asiassa HTLV 1, eräs aidsin muoto, on levinnyt pisaratartuntana Kaakkois-Aasiassa jo monta vuotta. Laivaston tavoite oli levittää aidsia 75%:n maailman kansasta ennen vuotta 1995. Jos tämä kuulostaa uskomattomalta, se johtuu siitä että on useita asioita joita et ymmärrä maailman populaation kasvusta suhteessa ruoan kulutukseen. Syy sille miksi et ymmärrä näitä asioita on, että sinulle ei ole kerrottu tällaista informaatiota koska se ei kuulu sinulle. Ja jos edelleen luulet, että hallituksemme on kansan hallitus kansaa varten, olet yhtä tietämätön kuin mitä sinulla on väärää tietoa. Huomiosi on ohjattu sotilaiden takaisin kotiin tuomiseen hallituksen toimilla, joka on käyttänyt 75 miljardia dollaria pommittaen 100 tuhatta paljasjalkaista irakilaista, joista suurimmalla osalla ei ole ollut mitään kinaa USA:n kanssa. He vain sattuivat väärään paikkaan väärään aikaan. Me vapautimme erään 1900-luvun kaameimmista sheikeistä ja samalla tehokkaasti estimme Irakia saamasta 200 miljardin barrelin öljyvaroja, joka olisi voinut leikata öljyn hinnan puoleen. Me käytimme 8-9 kuukautta opettaen Bagdadin teurastajalle, että kaikkein voimakkain valta maailmassa ei edelleenkään kykene etsimään ja löytämään yhtä ainutta henkilöä. Poikkeuksia tähän sääntöön: Willie Nelson, Pee Wee Herman, JFK, John Lennon, Charlie Chaplin, Marylin Monroe, ja kaikki CIA:n tuhoamat ja tappamat.

Entäpä valtion viranomaiset, jotka ovat mukana? Miksi mikään ei vuoda? No, jos todella uskoo että valtio ei osaa säilyttää salaisuutta silloin kun se haluaa, silloin on huonompi kuin ikuisesti tietämätön. Olet omasta tahdostasi tietämätön.

Tiedän että tämä on totta ja sinä et tiedä. Sinulla ei ole pääsyä informaatioon. Ja jos kaivat vain tarpeeksi informaatiota itse, alat uskoa siihen! Etsi ystävä valtion projektissa ilmailualalla. Kysy häneltä tämä kysymys, joka ei mitenkään vaaranna hänen vannomaansa valaa. Kysy, ”Löisitkö oman elämäsi pantiksi, että John Lear on väärässä?” —

* Origin: Mysteria * Home of the Tesla Echo * 818-353-8891  (1:102/943.0)
 =-=-=-=-=

John Lear: UAP-toimikunta on paskaa

Antakaa kun selitän mistä UAP-toimikunnassa on kyse.

Yli 70 vuotta sitten USA:n valtio käynnisti huippusalaiset tutkimukset UFOista, joihin kuului kaiken tyyppisten lentävien lautasten nouto ja joskus hautaaminen. Tutkimukset pidettiin salaisempina kuin ydinpommin kehittäminen. Yksikään vaaleilla valittu edustaja tai nimitetty virkamies ei saanut koskaan tietää ohjelmasta, ja se pidettiin haudattuna syvälle Pentagoniin. Presidentti Truman oli ensimmäinen ja viimeinen presidentti, joka on saanut täyden briiffauksen ohjelmasta. Jokainen jälkeentullut presidentti on saanut tietää vähemmän ja vähemmän.

Viimeisen yli 70 vuoden ajan tämä ohjelma on kerännyt yli 50 ET-alusta ja yli 100 eri avaruusolentojen ruumista ja satoja tuhansia metrejä hyvälaatuista filmimateriaalia on otettu noutopaikoilta, joihin on kuulunut kuvia alusten sisältä ja ulkopuolelta.

Noutotiimit alunperin lähtivät Ft. Collinsista. Niitä kutsuttiin Sinisiksi Bareteiksi ja ne olivat miehiä, joilla ei ollut perheitä, ei sukulaisia ja jotka yleensä olivat orpoja. Tämä siksi, että jos vähänkään rikkomuksia tapahtuisi, tämä tiimin jäsen eliminoitaisiin eikä kukaan saisi tietää mitään.

Tarinat noudoista olivat fantastisia pitäessään alukset poissa kansan silmistä, niitä kuljetettiin täydessä salaisuudessa, yleensä yöllä kehittyneiden tiimien valmistellessa ja johtaessa tietä noutopaikalle ja siivoustiimien jäädessä alueelle siivoamaan maaperää kuntoon, niinkuin kukaan ei koskaan olisi siellä ollutkaan.

Haltuun saatujen alusten sijainnit piilotettiin hyvin ja ne ovat edelleen siellä. Jotkut on viety Area 51:n mutta ei kovinkaan moni.

Area 51 (Groom Lake) alunperin rakennettiin vuosina 1948-1948 Seabee-ryhmissä, jotka kaivoivat useita kerroksia kuivan järven alle. Se salattiin tuolloin, ja ainoastaan täyden sattuman johdosta Lockheed valitsi juuri tuon alueen koealueeksi U2-koneelle. Tämä maanalainen alue pidettiin täysin salassa 1990-luvun alkuun asti, jolloin alkuperäinen kiitorata romahti maanalaisten hangaarien päälle. Toinen kiitorata satoja metrejä itään päin rakennettiin, ja alkuperäinen kiitorata ei ollut enää koskaan käytössä. Hangaarit korjattiin.

1970-luvun lopulla maanalaiset hangaarit rakennettiin Tonopah’n testialueelle (Antelope Dry Lake), joka kytkeytyi suurten tunnelien avulla Groom Laken ja Papoose Laken maanalaisiin hangaareihin.

1980-luvun alussa toinen jättiläismäinen, täysin maanalainen tila rakennettiin Paiute Mesaan kaksoiskiitoradan ja hangaarin kanssa 13 mailia pohjoiseen Gold Flatin alle.

2000-luvun alkuvaiheeseen mennessä TTR, Groom Lake, Papoose ja Paiute Mesa olivat kaikki kytkettyjä toisiinsa massiivisilla maanalaisilla tunneleilla ja hangaareilla.

Nämä tilat eivät olleet ainoita salaisia laitoksia Nevadassa. Piochesta oli yksi länteen, ja yksi lähellä Elya ja yksi lähellä Ferber Flatsia Pohjois-Nevadassa. Ja varmaan oli muitakin.

Näiden laitosten miehittäminen ja salaisena pitäminen oli suuri ongelma, joten maglev-huippunopea metro rakennettiin Luxorin alle ja lisäparkkitilaa ja terminaaleja Arian ja Bellagion alle, josta yli 5000 työntekijää päivittäin kiitää tukikohtaan ja takaisin alle 20 minuutissa.

Erittäin harva näistä työntekijöistä tietää salaisista avaruusolentojen aluksista maanalaisissa hangaareissa, ja suurin osa saa väärän tarinan avaruusolentojen alusten ja niiden kuskien olemassaolosta. Nykyään on alle 40 ihmistä, jotka tietävät todellisen tarinan noudoista, jotka alkoivat 1930-luvun alussa.

Pentagonille oli ilmiselvää, että he joutuisivat jossain vaiheessa julkistamaan jonkinlaisen tarinan UFOista, joten he keksivät nerokkaan idean luoda UAP-toimikunta, antaa sille muutama Tic Tac, tunnistamaton tutkaskannaus ja muu havainto, jotka sitten antaa kansalle.

He panivat Luis Elizondon, joka ei tiennyt yhtikäs mitään todellisesta nouto-ohjelmasta, kontaktiin Harry Reidin ja hänen kaverinsa Bob Bigelow’n kanssa, joka aina on ollut kiinnostunut UFOista.

Sitten Pentagon ilmoitti, että heillä oli muita asioita hoidettavanaan, joten he aikoisivat jättää Elizondon, Reidin ja Bigelow’n UFO-touhujen keskelle, antaa heille tictac-tutkakuvia, $22 miljoonaa rahaa ja leikkiä, että he pyörittäisivät UFO-paljastusshow’ta.

Sillä aikaa Pentagonilla on ollut yli 70 vuoden ajan avaruusolentojen artifakteja, 50 alusta, ruumiita ja filmiä huolellisesti piilossa kansalta ikuisesti.

UAP-toimikunta on vain välkky kusetus, jota Pentagon vedättää piilottaakseen heidän oikean mukanaolonsa UFO-hommissa.

John Lear heinäkuun 25. päivänä 2020

 

https://www.facebook.com/JohnOlsenLear/posts/1225016011224283

 

Kuuluisa John Learin lausunto ParaNetissa

Paranet oli ainakin USENET-uutisryhmä (ja on edelleenkin), mutta varmasti myös samanniminen BBS-purkki on ollut joskus olemassa ennen internetin yleistymistä. Purkeissa kirjoiteltiin fooruminkaltaisesti omia juttuja, ja niihin piti ottaa modeemilla yhteys. John Lear sai oman viestinsä välitetyksi erään suurimman senaikaisen paranormaaleihin ilmiöihin keskittyneen kanavan avulla.
Tämä paljastus oli 1980-luvun ufologian suurimpia. John kävi näyttäytymässä myös George Knappin ohjelmassa:


John Lear on pyytänyt, että seuraava teksti julkaistaisiin ParaNetissa. Filosofiaamme kuuluu rohkaista debattia paranormaaleista ilmiöistä, aivan sama miten ristiriitaisista, ja toivotamme hänen hengentuotteensa tervetulleeksi. Informaatio tässä tiedostossa ei ole ParaNetin varmentama, eivätkä tässä esitetyt mielipiteet välttämättä heijastele ParaNetin ylläpitäjien tai muun henkilöstön mielipiteitä.

Voimme kuitenkin sanoa, että John on se mitä hän sanoo olevansa, ja hänellä on useita arkaluonteista laatua olevia kontakteja, jotka voivat saattaa hänen käsiinsä tämäntyyppistä informaatiota.


Lausunnon julkaissut:

John Lear

joulukuun 29. 1987

John Lear, entinen US Airlinen kapteeni, on lentänyt yli 160 eri tyyppisen lentokoneen kanssa yli 50 maassa. Hänellä on 17 maailmanen nopeusnätystä Lear Jetilla ja hän on ainoa pilotti, jolla on koskaan ollut kaikki lentosertifikaatit suoritettu hyväksytysti kerralla, jotka USA:n ilmailuvirasto FDA (Federal Aviation Administration) nimittää. Lear on lentänyt maailmanlaajuisesti tehtäviä CIA:lle ja muille valtion virastoille. Entisenä kandidaattina Nevadan senaattoriksi Lear on William P. Learin poika, joka oli suunnitellut Lear Jet -suihkukoneen, 8-raiturin, ja perustanut Lear Siegler -korporaation. Lear kiinnostui UFOista 13 kuukautta sitten kun hän oli puhunut USA:n ilmavoimien henkilökunnan edustajan kanssa, joka oli nähnyt UFOn laskeutuvat Bentwatersin ilmatukikohtaan lähelle Lontoota Englannissa, sekä kolmen pienen avaruusolennon lähestyvän lentäjää.

Huomio Lehdistölle:

USA:n valtio jatkaa henkilökohtaiseen ja ammatilliseen hyväuskoisuuteen luottamista sen pantatessaan tässä esitettyjä tietoja. Yhteistyönne yli 40 vuoden ajan on ylittänyt villeimmät odotuksemme ja me onnittelemme teitä.

”Aurinko ei kierrä Maata”

”USA:n valtio on ollut liikesuhteessa pienien harmaiden avaruusolentojen kanssa noin 20 vuotta”

Ensimmäinen esitetty totuus johti siihen, että Giordano Bruno poltettiin elävältä vuonna 1600 uskaltaessaan ehdottaa sitä, että se olisi totta. Toinen totuus on vienyt hengen paljon useammalta heidän yrittäessään esittää sitä julkisesti kuin kansa koskaan saa tietääkään.

Mutta totuus on kerrottava. Kirkko on vääristellyt sitä, että Maa kiertää Aurinkoa, yli 200 vuoden ajan. Lopulta se aiheutti kirkossa, valtiossa ja ajattelussa suuren mullistuksen. Tapahtui yhteiskunnallisten ja perinteisten arvojen siirtymä. Se oli 1800-luvulla.

Nyt noin 400 vuotta sen jälkeen kun ensimmäinen totuus möläytettiin, meidän tulee taas kohdata shokeeraavat faktat. ”Kaamea totuus”, jota valtio on piilotellut yli 40 vuotta. Valitettavasti ”kaamea totuus” on paljon kaameampi kuin valtio on koskaan kuvitellutkaan.

Pyrkimyksissään suojella demokratiaa valtiomme on myynyt meidät avaruusolennoille. Ja tässä on se miten se tapahui. Mutta ennen kuin aloitan, haluaisin lausua sanan niiden puolesta, jotka myivät meidät. Heillä oli parhaat aikeemme mielessään.

Saksa on saattanut saada haltuunsa lentävän lautasen niinkin varhain kuin vuonna 1939. Kenraali James H. Doolittle meni Ruotsiin vuonna 1946 tutkimaan lentävää lautasta, joka siellä haaksirikkoutui Spitzbergeniin.

”Kaamea totuus” oli vain muutaman tiedossa: Ne olivat todellakin rumia olentoja, rukoilijasirkan muotoisia ja ne olivat meitä mahdollisesti miljardi vuotta kehittyneempiä. Alkuperäisestä ryhmästä, joka koskaan sai kuulla ”kaamean totuuden”, usea teki itsemurhan, kaikkein nimekkäimpänä heistä kenraali James V. Forrestal, joka hyppäsi kuolemaansa sairaalan 16. kerroksen ikkunasta. Kenraali Forrestalin terveystiedot ovat tähänkin päivään asti olleet salattuja.

Presidentti Truman nopeasti laittoi säppiin salaisuudet ja käänsi korkin niin tiukalle, että kansa edelleenkin luulee, että lentävät lautaset ovat vitsi. Minulla on heille todellakin yllätys.

Vuonna 1947 presidentti Truman perusti kahdentoista aikansa huipputieteilijän ryhmän. Heidät tunnettiin nimellä MJ-12. Vaikka ryhmä on edelleen olemassa nykyään, ketään alkuperäisiä jäseniä ei ole enää hengissä. Viimeisin kuollut oli Gordon Gray, entinen armeijaministeri, vuonna 1984. Jokaisen jäsenen kuollessa ryhmä itse nimitti aina uuden jäsenen joukkoon paikkaamaan pestiä. On joitain spekulaatioita siitä, että ryhmä nimeltä MJ-12 lisäsi jäsenmääräänsä ainakin usealla muulla henkilöllä.

Lautasia törmäsi 1940-luvun loppupuolella useita, yksi Roswelliin, New Mexicoon, yksi Azteciin, New Mexicoon, ja yksi lähelle Laredoa, Teksasiin, noin 30 mailia Meksikon rajasta.

Mieti nyt USA:n valtion kantaa tuohon aikaan. He ylpeästi pitivät itseään kaikkein voimakkaimpana kansakuntana Maailmassa, joka oli juuri tuottanut atomipommin, niin huikea saavutus, että se veisi Venäjältä neljä vuotta kuroa etumatka umpeen, ja ainoastaan Demokratian petturien avulla. He olivat rakentaneet suihkuhävittäjän, joka kykeni yliäänennopeuteen. He olivat rakentaneet mannertenvälisiä hävittäjiä, jotka kykenivät kantamaan uskomattoman tuhoisia aseita. Sodanjälkeiseen aikaan tulevaisuus näytti kirkkaalta. Kuvittele nyt miltä se tuntui noille samoille johtajille, jotka kaikki olivat todistaneet Orson Wellesin radiolähetyksen paniikkia vuonna 1938. Tuhannet amerikkalaiset panikoivat realistisesti esitetystä Maahan hyökkäyksestä toiselta planeetalta. Kuvittele heidän kauhunsa kun he oikeasti näkivät näitä pelottavan näköisten pikku olentojen kuolleita ruumiita, joilla oli suuret silmät, liskomainen iho ja kynsimäiset sormet. Kuvittele heidän shokkinsa heidän yrittäessään määrittää miten nämä omituiset ”lautaset” saivat virtaa ja että he havaitsivat, että siinä ei ollut minkäänlaisia osia mitä he entuudestaan tunsivat: ei sylintereitä tai mäntiä, ei tyhjiöputkia tai turbiineja tai hydraulipuristimia. Vasta silloin kun täysin ymmärtää valtion tunteman avuttomuuden 40-luvun lopulla, voi tajuta heidän tarpeensa täydelliselle, läpikotaiselle ja paikat siistivälle salailulle, mukaanlukien ”kuolettavan voiman” käyttö.

Salaus oli niin menestyksekäs, että niinkin myöhään kuin 1985 vanhempi tiedemies Pasadenan Jet Propulsion Laboratorysta Kaliforniassa, tri. Al Hibbs, katsoi videonauhalta massiivista lentävää lautasta ja sanoi todistetusti, ”En aio liittää tuohon (UFO) ilmiöön mitään ennen kuin saan enemmän dataa.”. Tri. Hibbs katseli alastonta keisaria ja sanoi, ”Hän kyllä näyttää alastomalta, mutta se ei vielä todista hänen olevan alaston.”

Heinäkuussa 1952 panikoitunut valtio katseli avuttomana, kun ”lentävien lautasten” muodostelma lensi Washington DC:n yli ja pörräsi Valkoisen talon ja Pentagonin yllä. Otti kaiken mielikuvituksen ja häirinnän jonka valtio vain kykeni saamaan aikaan pakottaa tuo tapaus pois kansan muistista.

Tuhansia havaintoja tehtiin Korean sodan aikaan ja ilmavoimat kävi noutamassa useita lautasia. Jotkut talletettiin Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan, jotkut talletettiin ilmatukikohtiin lähelle törmäyspaikkoja.

Eräs lautanen oli niin suuri ja sen siirtäminen oli niin massiivinen logistinen ongelma, että se haudattiin törmäyspaikalle ja siellä se on vielä tänäkin päivänä. Tarinat ovat legendaarisia haaksirikkoutuneiden lautasten kuljetuksesta pitkiä matkoja, siirrellen niitä ainoastaan yöllä, ostettaen pois kokonaisia maatiloja, puskien läpi metsien, laittaen poikki suuria maanteitä, joskus ajaen kahdella ja kolmella rekalla vierekkäin, joiden kyydissä Maan ulkopuolinen lasti vei kolmisen kymmentä metriä läpimitaltaan.

Huhtikuun 30. päivä 1964 tapahtui ensimmäinen kommunikaatio näiden avaruusolentojen ja USA:n valtion välillä Hollomanin ilmatukikohdassa New Mexicossa. 3 lautasta laskeutui etukäteen osoitetulle alueelle ja tapaaminen pidetiin avaruusolentojen ja USA:n valtion tiedustelu-upseerien välillä.

Vuosina 1969-1971 MJ-12 edusti USA:n hallitusta, ja se teki diilejä näiden olentojen, nimeltään EBEt (Extraterrestrial Biological Entities, nimi jonka Detley Bronk on antanut, joka on alkuperäinen MJ-12 -jäsen ja Johns Hopkinsin yliopiston kuudes rehtori), kanssa. ”Diili” oli, että vaihdossa ”teknologiasta” jota he antaisivat meille, me suostuimme ”olemaan välittämättä” heidän tekemistään abduktioista, jotka olivat käynnissä, ja suostuimme panttaamaan informaatiota karjan silpomisista. EBEt vakuuttivat MJ-12:lle, että abduktiot (jotka yleensä kestivät n. 2 tuntia) olivat pelkästään käynnissä olevaa sivilisaation valvontaa.

Itse asiassa, abduktiot osoittautuivat olevan:

(1) 3mm pyöreän laitteen työntämistä abduktoidun poskiontelon kautta aivoihin. Laitetta käytettiin abduktoidun biologiseen tarkkailuun, seurantaan ja kontrolliin.

(2) Jälkihypnoottisen suggestion käyttämistä tiettyä tarkoitusta varten tietyn ajanjakson verran, jonka toteutus tapahtui seuraavan 2-5 vuoden aikana.

(3) Joidenkin ihmisten terminointia niin, että he kykenivät toimimaan elävinä lähteinä biologiselle materiaalille ja aineille.

(4) Henkilöiden terminointia, jotka olivat uhka toiminnan jatkumiselle.

(5) Geneettisen manipuloinnin kokeiden toteuttamista.

(6) Ihmisnaisten hedelmöittämistä ja raskauden varhaista keskeyttämistä, jotta saataisiin risteytetty lapsi talteen.

USA:n valtio ei alkuvaiheessa ollut tietoinen heidän ”diilinsä” kauaskantoisista seuraamuksista. Heidät johdateltiin uskomaan, että abduktiot olivat olennaisesti hyväntahtoisia, ja koska he tajusivat, että abduktiot mahdollisesti loppuisivat jokatapauksessa suostuivat he siihen tai ei, he pelkästään vaativat että annettaisiin lista nykyisistä abduktoiduista, tasaisin väliajoin MJ-12:lle ja kansallisen turvallisuuden neuvostolle. Kuulostaako tämä uskottavalta? Oikea lista abduktiohenkilöistä lähetettiin kansallisen turvallisuuden neuvostolle? Lue vain eteenpäin, minulla on sinulle uutisia.

EBEillä on geneettinen sairaus, jossa heidän ruuansulatuselimensä ovat surkasuneeet eivätkä toimi kunnolla. Jotkut spekuloivat, että he olivat mukana jonkinlaisessa onnettomuudessa tai ydinsodassa, tai mahdollisesti heidän evoluutionsa on taantunut. Elättääkseen itsensä he käyttävät entsyymiä tai hormonaalista eritettä, jota saadaan kudoksista joita he saavat ihmisiltä ja eläimiltä. (HUOM: Lehmät ja ihmiset ovat geneettisesti samanlaisia. Jos tulee kaamea hätätilanne, lehmän verta voidaan antaa ihmisille.)

Saadut eritteet sekoitetaan vetyperoksidiin ja seosta levitetään iholle tai tiputellaan ruumiin osien päälle. Keho imee seoksen, sitten erittää kuona-aineet ihon läpi. Karjan silpomiset, joita tehtiin paljon vuosina 1973-1983 ja jotka julkisesti huomioitiin lehdissä ja joita käsiteltiin Linda Howen dokumentissa Denverin CBS -kanavalla KMGH-TV:lla, olivat näiden avaruusolentojen keräämiä kudoksia. Silpomisiin kuului sukupuolielimiä, peräsuolia, silmiä, kieliä ja kurkkuja, jotka kirurgisesti poistettiin äärimmäisellä tarkkuudella. Joissain tapauksissa viillot tehtiin leikkaamalla solujen välistä, prosessi jota emme vielä kykene suorittamaan kentällä. Monissa silpomisissa ruhosta ei löytynyt yhtään verta, ja kuitenkaan sydän ei ollut sisäelinten rusentama. Tämä on myös huomattu ihmissilpomisissa, joista ensimmäinen oli kersantti Jonathan P. Louette White Sandsin ohjuskoealueella vuonna 1956, joka löydettiin kolme päivää sen jälkeen kun ilmavoimien majuri oli todistanut ”levynmuotoisen esineen” abduktoineen tämän kello 03.00 hänen ollessaan etsimässä ohjusromua ammuntaradalta. Hänen sukupuolielimensä oltiin poistettu, peräsuoli oli poistettu tarkasti, silmät poistettu ja kaikki veri sisältä myös, eikä taaskaan suonien romahdusta. Todisteista käy ilmi, että tämä kirurgia oltiin suoritettu, useimmissa tapauksissa, kun uhri, eläin tai ihminen, oli vielä elossa.

Eri kehon osat vietiin maanalaisiin laboratorioihin, joista eräs on lähellä pientä Dulcen kylää New Mexicossa. Tämä yhdessä pystytetty (CIA ja avaruusolennot) laitos on kuvattu jättiläismäiseksi, jossa suuret tiiliseinät ”jatkuvat ikuisesti”. Silminnäkijät ovat raportoineet suuria sammioita täynnä oranssia nestettä, joissa ihmiskehon osia liikutellaan.

Alkuvaiheen sopimuksen jälkeen Groom Lake, eräs kansakunnan salaisimmista koekeskuksista, suljettiin noin vuoden ajaksi, joskus noin 1972-1974, ja suuria maanalaisia laitoksia rakennettiin EBEjen avulla ja heitä varten. ”Neuvoteltu” teknologia asetettiin paikoilleen, mutta sitä ei voitu käyttää ilman EBEjä itseään. Sanomattakin on selvää, että kehittynyttä teknologiaa ei voitaisi käyttää EBEjä itseään vastaan, jos tilanne niin sanoi.

Vuosien 1979-1983 välillä alkoi käydä yhä selvemmäksi MJ-12:lle, että asiat eivät menneet niinkuin he olivat suunnitelleet. Kävi selväksi, että paljon enemmän ihmisiä (tuhansissa) abduktoitiin kuin oli listattu virallisissa abduktiolistoissa. Lisäksi kävi selväksi, että joitakin, ei kaikkia, mutta joitakin kansakunnan kadonneista lapsista oli käytetty eritteisiin ja muihin avaruusolentojen tarvitsemiin ruumiinosiin.

Vuonna 1979 oli jonkinlainen hässäkkä Dulcen laboratoriossa. Erikoisjoukkojen yksikkö soitettiin hätiin ja se yritti vapauttaa useita ihmisiä, jotka olivat loukussa laitoksessa, jotka olivat tulleet tietoisiksi siitä mitä oikeasti tapahtui. Erään lähteen mukaan 66 sotilasta kuoli ja meikäläiset eivät vapautuneet.

Vuoteen 1984 mennessä MJ-12 on ollut varmaankin todella kovassa kuumotuksessa siitä virheestä, jonka he olivat tehneet EBEjen kanssa diilaillessaan. He olivat vaivihkaa promonneet ”Kolmannen asteen yhteys” ja ”E.T.” -elokuvia kansalle tehdäkseen ”omituiselta näyttävät” avaruusolennot tutuiksi kansalle, jotka olivat hyväntahtoisia, myötätuntoisia, ja paljon meidän ”avaruusveljiämme”. MJ-12 ”myi” EBEt kansalle, ja heidän vastassaan oli nyt seikka, että totuus oli varsin toisenlainen. Lisäksi vuonna 1968 oltiin tehty suunnitelma tehdä kansa tietoiseksi avaruusolentojen olemassaolosta Maapallolla seuraavan 20 vuoden aikana, joka huipentuisi usean dokumentin julkaisuun vuosina 1985-1987. Nämä dokumentaarit kertoisivat EBEjen historian ja aikeet. ”Suuren Petkutuksen” tajuaminen saattoi MJ-12:n suunnitelmat, toiveet ja unelmat sekaannukseen ja paniikkiin.

Tavatessaan ”Country Clubilla”, jossa oli yksityinen golf-kenttä, mukavien lepo- ja työskentelytilojen keskellä, ja oma lentokenttä joka oli rakennettu vain yksinomaan MJ-12:n jäsenille, alkoi kamppailu siitä mitä nyt tehtäisiin. Osa MJ-12:sta halusi myöntää koko skeeman ja sen kädetyksen jollaiseksi se oli muuttunut kansalle, pyytää heiltä anteeksi ja pyytää heidän tukeaan. Toinen puolisko (ja enemmistö) MJ-12:sta esitti, että he eivät millään voisi tehdä sitä, että tilanne oli sietämätön eikä kansaa voitaisi innostaa ”kaamealla totuudella” ja että parasta oli jatkaa aseiden kehittelyä, joita voitaisiin käyttää EBEjä vastaan peitenimellä ”SDI”, Strategic Defense Initiative, jolla ei ollut mitään tekemistä Venäjän ydinaseita vastaan puolustautumisen kanssa. Kun näitä sanoja nyt kirjoitetaan, tri. Edward Teller, vetypommin ”isä”, on henkilökohtaisesti Nevadan testialueen tunneleissa ajamassa työntekijöitään ja lähipiiriään erään henkilön sanoin, ”kuin loitsun alla”. Ja niin hänen pitäisikin, sillä tri. Teller on MJ-12:n jäsen tri. Kissingerin, amiraali Bobby Inmanin ja mahdollisesti amiraali Pointdexterin lisäksi, muutama mainitakseni nykyisistä MJ-12:n jäsenistä.

Ennen ”Suuren Petkutuksen” paljastumista yksityiskohtaisen suunnitelman mukaan aiottiin julkaista informaatiota kansalle, useita dokumentteja ja videonauhoja tehtiin. William Moorella; Kalifornian Burbankissa elävällä UFO-tutkijalla, joka kirjoitti vuonna 1980 julkaistun ”The Roswell Incidentin” joka yksityiskohtaisesti kertoo haaksirikosta, neljän avaruusolennon ruumiin haltuunotosta ja salaamisesta; on hallussaan videonauha kahdesta uutistoimittajasta, jotka haastattelevat MJ-12:n liittyviä armeijan upseereita. Tämä armeijan upseeri vastaa kysymyksiin koskien MJ-12:n ja salailun historiaa, kolmen lentävän lautasen haltuunottoa, sekä elävän avaruusolennon olemassaoloa (yksi kolmesta alienista, jotka siepattiin ja joille annettiin nimet EBE-1, EBE-2, EBE-3, ja olento jota pidetään Los Alamosissa on nimeltään YY-II. Ainoa toinen tämän tyypin laitos, joka on sähkömagneettisesti turvallinen, on Edwardsin ilmatukikohta Mojavessa, Kaliforniassa). Upseeri nimeää aiemmin mainittujen lisäksi muutaman muun: Harold Brown, Richard Helms, kenraali Vernon Walters, JPL:n tri. Lew Allen ja tri. Theodore von Karman, muutama mainitaksemme MJ-12:n entisistä jäsenistä.

Upseeri kertoo myös faktan, että EBEt väittivät luoneensa Kristuksen. EBEillä on eräänlainen tallennuslaite, joka on tallentanut koko Maan historian ja se voi näyttää sen hologrammin muodossa. Tämä hologrammi voidaan filmata, mutta johtuen siitä miten hologrammit toimivat, se ei ole filmillä kauhean selkeä. Kristuksen ristiinnaulitseminen Oliivikukkulalla on väitetysti kuvattu filmille, jotta se voitaisiin näyttää kansalle. EBEt väittävät luoneensa Kristuksen, joka, ”Suuren Petkutuksen” valossa, voi olla projekti jolla häiritä perinteisiä arvoja selittämättömistä syistä.

Toisen videonauhan näytetään kuvaavan EBEn haastattelu. Koska EBEt kommunikoivat telepaattisesti, ilmavoimien eversti toimii tulkkina. Juuri ennen osakemarkkinoiden romahdusta lokakuussa 1987, useita uutistoimittajia, mukaanlukien Bill Moore, oli saanut kutsun Washington DC:n henkilökohtaisesti kuvaamaan EBEä samanlaisessa haastattelussa, ja levittämään filmi julkisuuteen. Ilmeisesti johtuen osakkeiden romahduksesta ajoitusta ei pidetty asianmukaisena. Joka tapauksessa tuntuu kuitenkin omituiselta menetelmältä informoida kansaa avaruusolennoista, mutta se olisi ollut linjassa panikoivan organisaation muiden toimien kanssa, joka tässä kohtaa ei enää osannut kääntää kurssiaan.

Moorella on lisäksi hallussaan lisää Aquarius-fokumentteja, muutama sivu jotka on vuodettu usean vuotta sitten ja jotka kertovat supersalaisesta NSA:n projektista, jonka olemassaolo on kiistetty aivan viime päiviin saakka. Kirjeessään senaattori John Glennille, NSA:n politiikasta vastaavalle, Julia B. Wetzel kirjoitti, ”Ilmeisesti on olemassa tai oli ilmavoimien projekti tuolla nimellä (Aquarius), joka käsitteli UFOja. Sattumalta NSA:lla on myös samanniminen projekti.” NSA:n Aquarius-projekti käsitteli ”avaruusolentojen kommunikaatiota” (EBEt). Aquarius-ohjelmassa oli projekteja kuten ”Snowbird”, jolla testatilennettiin avaruusolennoilta haltuun saatua alusta Groom Lakessa, Nevadassa. Tämä projekti jatkuu edelleen tuossa sijainnissa. Erään henkilön sanoin, joka työskentelee Groom Lakessa, ”Porukkamme on paljon parempi rikkomaan asioita kuin kasaamaan niitä takaisin toimivaksi.”

Moore, joka väittää olleensa yhteydessä MJ-12:n, tuntee, että he ovat kusettaneet häntä koko ajan, vilautellen hänelle dokumentteja ja tarjoten hänelle johtolankoja, luvaten hänelle mennä julkisuuteen jonkin informaation kanssa avaruusolennoista vuoden 1987 loppuun mennessä.

Varmasti Mooren väitteet saavat uskomaan, että Moore itse on valtion agentti, joka työskentelee MJ-12:lle, jota ei vedätetä, vaan joka itse vedättää ikuisesti toiveikkaita ufologeja joille totuus on aivan kulman takana. Mieti tätä:

  1. Moore esittää, että hän ei ole valtion agentti, vaikka kun Lee Graham (eteläkalifornialainen ufologi) joutui DIS:n (Defense Investigative Service) tutkimaksi Moorelta saatujen salaisten dokumenttien hallussapidosta, Moore itse ei joutunut.
  2. Moore esittää, että vuosien 1973-1983 karjansilpomiset olivat Linda Howen (”A Strange Harvestin” tuottaja, myöhemmin nimeltään Linda Moulton Howe) vedätys jolla luoda itselleen nimeä. Hän lainaa kirjaa ”Mute Evidence” vedätyksen todistamiseksi. ”Mute Evidence” oli valtion sponsoroima kirja, jolla selitettiin karjansilpomisia tavallisin käsittein.
  3. Moore esittää, että ilmavoimien akatemian fysiikan kirja, ”Introductory Space Science”, vol. II kappale 13, nimeltään ”Unidentified Flying Objects”, jossa kuvataan neljä kaikkein yleisimmin nähtyä avaruusolentoa (joista yksi on EBE), oli everstiluutnantti Edward R. Therkelsonin ja majuri Donald B. Carpenterin käsialaa, ilmavoimien henkilökuntaa jotka eivät tienneet mistä he puhuivat ja he vain lainasivat ”sekopää”-lähteitä. Moore esittäää, että kirja vedettiin pois jotta kappale voitaisiin poistaa.

Jos valtion mielestä heidät pakotettiin tunnustamaan, että avaruusolentoja esiintyy Maapallolla ylitsepääsemättömien todisteiden avulla, kuten lokakuun ja marraskuun havainnot Virginian Wythevillessä ja myöhemmin julkaistut kirjat kuten ”Night Siege” (Hynek, J. Allen; Imbrogno, Phillip J.; Pratt, Bob: Night Siege, Ballantine Books, Random House, New York), ja ottaen huomioon ”Suuren Petkutuksen” sekä selvästikin vihamieliset EBEjen aikeet, saattaa olla MJ-12:n aika myöntää EBEt mutta piilottaa infot silpomisista ja abduktioista. Jos MJ-12 ja Moore olivat jonkinlaisessa sopimuksessa, silloin olisi hyödyllistä Moorelle mennä mukaan. Esimerkiksi MJ-12 voisi sanoa… ”tässä on joitain aitoja dokumentteja… mutta muistakaa… ette saa puhua silpomisista tai abduktioista.” Tämä olisi Moorelle hyödyksi, sillä se tarjoaisi todisteita tukemaan hänen teoriaansa siitä, että avaruusolennot ovat olemassa, mutta kieltäisi totuuden niistä. Kuitenkin, jos Moore todellakin työskentelee MJ-12:lle, hän menisi mukaan joka tapauksessa… myöntäen avaruusolennot mutta hyssytellen silpomisista ja abduktioista. Jos hän työskentelee yksin, Moore ei välttämättä ole edes tietoinen ”Suuresta Petkutuksesta”.

Aika näyttää. On mahdollista, että Moore menee ja julkaisee videohaastattelun entisen armeijan upseerin kanssa, niinkuin hän on luvannut. MJ-12:n näkökulmasta kansa altistuisi informaatiolle ilman että se joutuisi edes uskomaan sitä, koska Moore olennaisesti ei ole niin uskottava lähde kuin vaikka USA:n presidentti. Muutaman kuukauden harkinnan jälkeen uskottavampi todistaja voisi astua esiin, jolla on lausunto että ”kyllä, me itse asiassa haastattelimme häntä ja se pitää paikkansa”. Tässä skenaariossa kansa saisi hieman nokkiinsa. Jos Moore ei julkaise videota, sanotaanko vaikka, helmikuun 1. päivään 1988 mennessä, mutta sen sijaan kertoo kutakuinkin tällaisen tarinan: ”MJ-12 on kertonut minulle, että he suunnittelevat kaiken informaation julkistamista lokakuuhun ’88 mennessä. Olen nähnyt suunnitelman ja olen nähnyt vakuutuksen siitä että tämä tapahtuu, joten olen päättänyt pitäytyä julkistamasta videonauhaani tällä kertaa sillä se voi aiheuttaa ongelmia MJ-12:n suunnitelmille.” Tämä ostaisi aikaa MJ-12:lle ja aika on se mitä he niin kovasti tarvitsevat.

Saatat nyt kysyä, ”Miksen ole kuullut mitää kaikesta tästä?” Keneltä luulisit kuulevasi siitä? Dan Ratherilta? Tom Brokawilta? Sam Donaldsonilta? Väärin. Nämä ihmiset vain lukevat uutisia, he eivät etsi niitä. Heillä on naisia jotka soittelevat ja haastattelevat todistajia ja varmentavat lausuntoja tarinoihin, jotka julkistetaan telkkarissa. Dan Rather ei mene Wythevilleen ja kaiva tietoa siitä miksi 4 TUHATTA on raportoinut havainneensa UFOja lokakuussa ja marraskuussa vuonna 1987. On parempi, että Tom Brokaw tai joku muu asettaisi uskottavuutensa vaaraan tämän tyyppisellä tarinalla. Tom Brokaw? Tom haluaa Sam Donaldsonin asettavan uskottavuutensa vaaraan. Kukaan ei aio riskeerata uraansa tällaisilla ideoilla, huolimatta siitä miten paljon ihmiset raportoivat havaintoja 300-metrisistä aluksista jahtaavan heitä. Wythevillen havaintojen tapauksessa kymmeniä autoja NASAn logoilla meni uutistoimittajien silmien ohi. Ja ne jotka kysyivät kysymyksiä, saivat kuulla vastauksen että NASA tekee galluppia.

Entäpä sitten, saatat kysyä, meidän omat tiedemiehemme? Mites Carl Sagan? Isaac Asimov? Arthur C. Clarke? Eivätkö he olisi tienneet? Jos Carl Sagan tietäisi, hän tekisi petoksen hyväksymällä Planetary Societyyn ihmisiä jäseniksi, ”etsimään älyä Maan ulkopuolelta”. Toinen kusetus on miksi USA:n valtio upottaa miljoonia dollareita vuosittain radioteleskooppiin Areciboon, Puerto Ricoon, jota Cornellin yliopisto pyörittää — yhdessä arvaa kenen kanssa? Carl Saganin. Cornell on mukamas etsimässä signaaleja ulkoavaruudesta, ehkä merkkiä, että jotain on jossain. Voi olla vaikeaa uskoa, että varsin älykäs astronomi kuten Sagan voisi olla niin tietämätön.

Entäpä Isaac Asimov? Varmaan kaikkein nimekkäin tieteiskirjailija koskaan olisi arvannut, että nyt täytyy olla tosi iso kusetus käynnissä. Ehkäpä, mutta jos hän tietää jotain, hän ei sano. Ehkä hän pelkää, että ”Perustus” tai ”Imperiumi” eivät ole olemassa.

Entäpä Arthur C. Clarke? Teknisesti tarkin tieteiskirjailija on läheisissä väleissä NASAan, ja hänellä varmaan on ainakin jokin haju siitä mitä tapahtuu. Jos niin on, hänkään ei puhu. Science Fiction -gallupissa Clarke arvioi, että kontakti älykkään elämän kanssa ei tapahtuisi 21. vuosisadalla.

Jos valtio ei kerro meille totuutta ja suuret uutislafkat eivät myöskään mieti asiaa, mikä silloin on iso kuva? Ovatko EBEt, jotka ovat tehneet yli 100 tuhatta abduktiota (mahdollisesti miljoonia), jotka ovat rakentaneet tukikohtia ympäriinsä (Groom Lake, Nevada; Sunspot, Datil, Roswell, ja Pine Town, New Mexico, muutama mainitakseni) valmiita palaamaan sinne mistä he tulivatkin? Vai tuleeko meidän olettaa, että he valmistautuvat suureen liikkeeseen? Vai onko kyse vihamielisemmästä ja todennäköisemmästä tilanteesta, jossa valloitus on jo käytännössä valmis ja puuttuu enää pelkästään itku ja hammastenkiristys?

Hyvin suunniteltu Maapallon invaasio sen resurssien ja hyötyjen takia ei alkaisi laseraseilla varustettujen avaruusolentojen massalaskeutumisilla. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valloitus sivilisaatiolta tuhansia ja mahdollisesti satoja tuhansia vuosia meitä edellä todennäköisimmin olisi valmis ennen kuin kourallinen ihmisiä (esim. vaikka 12?) tajuaa mitä tapahtuu. Ei mitään ääntä, ei mökää. Paras neuvoni on tämä: Ensi kerran kun näet lentävän lautasen ja monttu auki katsot tuota teknologian ja kauniiden valojen näytöstä — JUOKSE KARKUUN!

— loppu —   Artikkelin julkaissut textfiles.com

John Lear – ”Salaliittojen Kummisetä”

John Learia on nimitetty ”Salaliittojen Kummisedäksi”.

Hän omistaa hämmästyttävän suuren kirjaston kirjoja, kuvia ja muistoesineitä kaikenlaisista salaliittoteorioista ja deep-staten armeijan salaisuuksista liittyen UFOihin ja avaruusolentoihin.

John Olsen Lear on eläköitynyt lentokapteeni. Hän on ollut kaupallisten lentojen pilotti, hänellä on pitkä ura takanaan lentäen ympäri maailmaa eri kohteisiin. Yhdessä vaiheessa uraansa hän työskenteli CIA:lle pilottina lentäen asetarvikkeita.

Hän kiinnostui UFOista, avaruusolentojen sivilisaatioista, kaikenlaisista salalliitoista ja kansalta pimitetyistä tiedoista, mikä johti hänet huikealle ja epätavalliselle matkalle. John Lear ei pelkää olla ristiriitainen, ja hänen näkökulmansa maailmasta jatkaa sekä ihmisten shokeeraamista että ihastuttamista.

Tässä mielen ja silmät avaavassa ja äärimmäisen puhuttavassa kahden tunnin syväluotaavassa haastattelussa  Age Of Truth TV:n  Lucas Alexanderin kanssa John Lear kertoo maailmankuvastaan ja uskomuksistaan liittyen seuraaviin aiheisiin:

01. Ulkoavaruuden rodut Maapallolla, sen sisällä ja universumissa: EBE:t, Harmaat, sirkkaolennot, reptiliaanit
02. Sivilisaatiot Kuussa, Marsissa ja muilla planeetoilla — erittäin kehittynyttä avaruusolentojen teknologiaa
03. Saturnuksen renkaat ja niiden merkitys Saturnukselle
04. Feikattu laskeutuminen Kuuhun, jonka Stanley Kubrick kuvasi
05. Salaiset maanalaiset tukikohdat, Area 51, Groom Lake, natsien tukikohdat Antarktiksella
06. CIA:n operaatiot & Majestic 12
07. Mind Control
08. Bob Lazar ja salaisuuksien paljastukset
09. NASA
10. Billy Meier
11. Nikola Tesla — verhoamisteknologia ja näkymättömyyslaitteet sekä suunnatut energia-aseet

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot