Avainsana-arkisto: Kalifornia

Huikea havainto Huntington Parkista

Rauhallisena iltana 10. toukokuuta 2023 Kalifornian Huntington Parkin taivas valaistui arvoituksellisella spektaakkelilla, joka sai asukkaat hämmästymään ja odottamaan selityksiä. Sarja ennennäkemättömiä UFO-havaintoja, joissa näkyi leijuvia valoja ja kiehtovia geometrisia muodostelmia, on herättänyt spekulaatioiden ja ihmettelyn myrskyn sekä paikallisten asukkaiden että UFO-harrastajien keskuudessa maailmanlaajuisesti.

Tämän poikkeuksellisen tapahtuman silminnäkijät kertoivat aluksi nähneensä horisontissa leijuvan valoryhmän. Ilman mitään ilmeistä varoitusta tai kaavaa nämä salaperäiset valot nousivat yhtäkkiä pystysuoraan ja kulkivat yötaivaan poikki reittiä, joka vangitsi jokaisen taivaalle suunnatun silmän.

Näytelmä oli kuitenkin vasta alussa. Henkeäsalpaavassa näytöksessä valot yhtyivät muodostaen selkeän kolmiomaisen kuvion. Kuin näkymättömän käden koreografian ohjaamana ne pysyivät tässä muodostelmassa hetken, ennen kuin ne vähitellen hiipuivat, ja niiden loiste sulautui yötaivaan pimeään kankaaseen.

Heti kun ensimmäinen valokolmio oli kadonnut, toinen valosarja alkoi nousta. Tämä valoryhmä seurasi samaa pystysuoraa liikerataa kuin ensimmäinenkin, ja valot toistivat edeltäjiään kiehtovassa tanssissa. Myös ne yhdistyivät kolmiomuodostelmaksi ja jättivät katsojat lumoutuneiksi tästä kahdesti toteutetusta ilmakuvauksesta.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

UFO tallentui turvakameraan Kaliforniassa

Takapihan turvakamera Kalifornian Kingsburgissa kuvasi omituisen kohteen. Kingsburgissa asuva henkilö kertoi epätavallisesta valosta, joka alkoi tehdä siksakkia lentoradallaan.

Kameran omistaja pohti voisivatko avaruusolennot olla jotain muuta, mutta jotkut ovat ehdottaneet, että tämä voisi olla digitaalinen häiriö kamerassa tai nauhoitusprosessissa, joka saa aikaan optisen illuusion kohteesta, jolla on uniikkeja ominaisuuksia. Kaikki eivät ole vakuuttuneita selityksestä.

Kingsburgin havainto on varsin hämmentävä johtuen kohteen yhtäkkisestä ilmestymisestä. Sillä on hehkuva etuosa, joka näyttää auralta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mount Shasta: Legendojen keskipiste

Mount Shasta, Pohjois-Kaliforniassa sijaitseva majesteettinen tulivuorenhuippu, on mysteerien, kansanperinteen ja selittämättömien ilmiöiden ympäröimä paikka. Muinaisista sivilisaatioista yliluonnollisiin olentoihin, tämä kunnioitusta herättävä vuori on kiehtonut sekä tutkimusmatkailijoiden, henkisten etsijöiden että uteliaiden mielten mielikuvitusta. Tutustu Mount Shastan arvoitukselliseen maailmaan, jossa legendat heräävät henkiin ja jossa käsittämätön saattaa olla mahdollista.

Mount Shastan legendat ovat yhtä vanhoja kuin itse aika, ja tarinat kadonneista sivilisaatioista, kuten Lemuriasta ja Atlantiksesta, ovat valloittaneet monien mieliä. Vaikka näitä muinaisia kaupunkeja on pitkään pidetty pelkkinä myytteinä, viimeaikaiset löydöt, kuten Bahamalla sijaitseva Biminin tie ja Japanin rannikon edustalla sijaitseva Yonaguni-monumentti, ovat herättäneet uudelleen kiinnostuksen niiden mahdolliseen olemassaoloon. Voisivatko näiden tarunomaisten kaupunkien jäänteet olla piilossa Mount Shastan syvyyksissä?

Mount Shasta on ollut pesäpaikka yliluonnollisille olennoille, kuten oudoille olennoille, joilla näyttää olevan kyky kävellä seinien läpi. Nämä salaperäiset olennot eivät ole ainoita arvoituksia, joita vuorella on nähty. UFO-havainnot ja tarinat ulottuvuuksienvälisistä portaaleista lisäävät tämän kiehtovan paikan tuonpuoleista viehätystä. Jotkut tutkijat ovat jopa esittäneet, että alueen epätavalliset magneettiset poikkeavuudet saattavat luoda repeämiä avaruuteen, mikä johtaa selittämättömiin katoamisiin.

Vuosien varrella Mount Shasta on ollut lukemattomien outojen katoamisten ja omituisten kohtaamisten keskipisteenä. Yksi tällainen tarina liittyy nuoreen poikaan, joka katosi jäljettömiin ja löydettiin viisi tuntia myöhemmin, ja hän kertoi omituisen kertomuksen isoäitinsä kaksoisolennosta. Toinen tarina kertoo kokeneesta patikoitsijasta Karl Landersista, joka katosi laajalle pellolle jättämättä jälkeensä mitään todisteita tai johtolankoja.

Amerikan alkuperäisheimot ovat jo kauan kunnioittaneet Mount Shastaa pyhänä paikkana, ja legendat jumalista, demoneista ja jättiläisistä ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Jotkut arvelevat, että nämä muinaiset tarinat voisivat liittyä nykypäivän ilmiöön, joka koskee Isojalka-havaintoja alueella. Näitä salaperäisiä kryptidejä on nähty Mount Shastan ympäristössä, mikä lisää entisestään alueen mainetta selittämättömien ilmiöiden keskuksena.

Mount Shasta on houkutellut henkisiä etsijöitä ja vaihtoehtoisten teorioiden kannattajia, ja se on synnyttänyt liikkeitä, kuten MINÄ OLEN -toiminta ja ontto maa -fanaatikot. Nämä ryhmät uskovat ylösnousseiden mestareiden olemassaoloon, muinaiseen viisauteen ja Maapallon sisällä asuviin kätkettyihin sivilisaatioihin. Mount Shasta toimii majakkana näille henkisille tutkimusmatkailijoille, jotka löytävät lohtua ja inspiraatiota vuoren salaperäisestä aurasta.

Runsaasti legendoja sisältävä Mount Shasta on edelleen arvoitus, joka kiehtoo ja hämmentää. Tarinat muinaisista sivilisaatioista, yliluonnollisista olennoista, selittämättömistä ilmiöistä ja hengellisistä liikkeistä kietoutuvat toisiinsa luoden kiehtovan salaperäisyyden kaleidoskoopin. Riippumatta siitä, onko näillä tarinoilla todellisuuspohjaa, yksi asia on varma: Mount Shasta on paikka, joka herättää mielikuvituksen ja kannustaa meitä kysymään jatkuvasti: ”Entä jos?”.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Lautasalus Kaliforniassa

Kalifornian San Clementessä kuvattiin huhtikuussa 2023 lautasen muotoisen UFO.

Litteällä aluksella ei ole siipiä eikä näkyvää työntövoimajärjestlemää, poislukien valot jotka näkyvät aluksen etu- ja takaosissa.

Tämä on samantyylinen kuin yksityiskoneen ohjaamosta kuvattu alus, joka kuvattiin Kolumbiassa aiemmin maaliskuussa.

On huikeaa, että näemme yhä enemmän ja enemmän tämänkaltaisia lentäviä esineitä. Voimme vain pohtia sitä mistä ne tulevat ja kuka tämän kehittyneen teknologian taustalla on.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO nähty lentokoneesta Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 11.3.2023
Havaintopaikka: Stratford, Kalifornia, USA
Lähde: MUFON

Silminnäkijä liitti mukaan valokuvadataa, joka ei ole postattu tähän, jonka mukaan lentokone oli suoraan Stratfordin yläpuolella Kaliforniassa. Kalifornia tunnetaan UFO-havainnoistaan, joten tämä ei ole yllättävä. UFO on tictac johtuen sen omituisesta valkoisesta väristä ja muodosta. Aluksi luulin sen olevan lentokone, joten zoomasin ja kuten videolla näkyy, sillä ei ole siipiä, ei pakokaasuvanaa, ei valoja, ei ikkunoita tai peräsintä. Tämä ei ole ihmisten rakentama alus. Se on aito avaruusolentojen UFO. Huomasitko, että sen nopeus sopii lentokoneen nopeuteen? Avaruusolennot tietävät miten leikkiä kanssamme jäämättä kiinni.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Lauantaina maaliskuun 11. päivä 2023 lensin Keski-Kalifornian yllä Southwest Airlinesin lennolla 2463 Sacramentosta (SMF) San Diegoon (SAN). Istuin ikkunapaikalla, keskellä konetta vasemmalla puolella, siiven takana. Arviolta puolimatkassa lentoa katselin ikkunasta ja näin tictac-UFOn etäällä matkaamassa kohtisuorassa lentosuuntaamme nähden. Se oli valkoinen sylinterialus, jolla ei ollut siipiä, ikkunoita, merkintöjä tai mitään erotettavia ulkoisia tunnistetia. Se oli sileä valkoinen sylinteri, jolla ei näkynyt mitään voimanlähdettä tai pakokaasua.

Tictac oli muutaman kilometrin päässä meistä. Se kulki tasaista reittiä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä — se ei liikkunut nopeasti, tai leijaillut, se vain liikkui tasaisella nopeudella ja katosi pilviin. Se oli muutaman asteen omaa konettamme ylempänä samanlaisella korkeudella.  Se oli oman koneemme suunnasta luoteeseen päin (kone oli matkalla etelään). Näin tictacin sivuosan ja se matkasi omaan suuntaamme nähden kohtsuorassa. Kuvasin sitä puhelimellani videolle noin 18 sekunnin ajan ennen sen katoamista pilveen. Olen lisännyt mukaan videon ja joitain kuvia. Videon mukaan se kuvattiin maaliskuun 11. kello 17:57:53 (GMT-08:00).

Käytin Flight Awarea ja konvertoin aikavyöhykkeen ajaksi maaliskuun 12. päivä 01:58 UTC. Sen mukaan kone olisi ollut lähellä Selmaa Fresnon piirikunnassa. Muita koneita ei näkynyt lähellä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuvia palloja Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 23.3.2023
Havaintopaikka: Palm Springs, Kalifornia, USA

Lähde: MUFON

Nämä näyttävät kahdelta pallolta, mutta sanoisin että ne näyttävät siltä vain parin sekunnin ajan. Suurimman osan ajasta ne näyttävät kuin siinä olisi yksi kolmio ja yksi neliskulmainen kohde. Jotkut sanoivat kommenteissa, että ne näyttävät valoraketeilta, mutta valoraketit eivät kestä näin pitkään. Tämä oli autiomaan alueella.

Kykenen näkemään selvästi näiden valojen alla olevan asunnon. Armeija ei tekisi niin! Mielestäni nämä valot eivät ole ihmisten luomia, vaan kahden avaruusolentojen aluksen, jotka ovat tulleet esiin maanalaisesta tukikohdasta ja odottelevat lähtöä alueelta.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kaksi keltaista/oranssia valoa hehkuu ja sitten ne muuttuvat yhdeksi ja katoavat Coachella Valleyn kaakkoisosassa lähellä Kalifornian Palm Springsia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kolme raporttia tulipalloista taivaalla

Kaikkien havaintojen päivämäärä: 17.3.2023
Havaintopaikat:
1. Lodi, Kalifornia, USA
2. Woodland, Kalifornia, USA
3. Santa Rosa, Kalifornia, USA

Lähde: MUFON

Tässä kolmen eri silminnäkijän videot. Jokainen niistä on samana iltana, jokainen eri kaupungista Kaliforniassa. Yksi silminnäkijä pelottelee lapsia kun häjn kysyy onko tämä maailmanloppu. NASA ei ainakaan ole antanut mitään selityksiä ilmiölle.

Nämä ovat UFOja, ne matkaavat taivaalla vaakasuoraan. Jos ne olisivat meteoreita, painovoima vetäisi niitä alaspäin, mutta ne eivät ole lähelläkään putoamista. Ne olivat liian hitaita ollakseen meteoreita. Absoluuttista näyttöä UFOista Kaliforniassa!

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-havainto Sacramentosta

Havaintopäivämäärä: 20. maaliskuuta 2021
Havaintopaikka: Sacramento, Kalifornia, USA

Noniin, viime kerralla kun näin tämän muotoisen UFOn se oli Chilessä armeijan julkaisema tallenne samanlaisesta esineestä jonka he olivat kuvanneet. Tämä esine liikkuu ja se on sen muotoinen ettei se ole leija, drone, lentokone, helikopteri, ilmapallo tai mitään mitä voisi luulla UFOksi.

Tämä on uniikki ja uskon, että se on älykkäässä avaruusolentopilotin ohjauksessa. Aluksen muoto on epätasapainoinen, mikä validoi teoriani siitä, että jotkut UFOt kasvatetaan orgaanisesti, koska se on helpompaa ja nopeampaa. Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että UFOja liikkuu Kaliforniassa omistajan elkein! Mutta niin, ehkä ne omistavatkin sen, meille vain ei kerrota.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valoilmiö Kalifornian taivaalla

Havaintopäivämäärä: 6.3.2023
Havaintopaikka: Menifee, Kalifornia, USA

Silminnäkijät näkivät nämä kohteet tulevan ja liittyvän yhteen ja sitten ampaisevan pilviin ja katoavan useita kertoja. Tälle ei vaikuta olevan mitään muuta selitystä kuin yhdessä lentävät alukset.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Omituisia valoja Menifeen yllä Kaliforniassa. Liikkuivat hitaasti ja tulivat esiin ja katosivat. Ne näyttivät muuttuvan yhdeksi, sitten katoavan ja tulevan esiin uudestaan useampana, jopa neljänä. Tämä tapahtui arviolta kolme kertaa ennen niiden katoamista pilviin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kohde Kalifornian Lancasterissa

Havaintopäivämäärä: 22.6.2022
Havaintopaikka: Lancaster, California, USA
Lähde: MUFON

Musta kohde näkyi Lancasterin yllä kesällä, mutta raportoitiin myöhemmin. Kohde kuvattiin sen liikkuessa pilvien ali, yhdessä kohtaa se ohitti joitain pilviä menemällä niiden takaa. Kohde näyttää olevan kaupunkibussin kokoinen ja pyörivän hiljalleen. UFOn ympärillä on usvaa, jollaista on raportoitu monissa vanhoissa UFO-havainnoissa. Minulle tämä näyttää 100-prosenttisen aidolta.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Näin äänettömän ovaalin kohteen Lancasterin yllä Kaliforniassa. Sillä näytti olevan laidassa piste ja hehkua sen ympärillä, vaikka oli päivä. Se näytti olevan pilvien alapuolella ja kulkevan nopeasti lännestä itään. Tämä tapahtui kello 13:47 kesäkuun 22. päivänä 2022. Tuolloin oli hyvä sää, lämmintä, ei tuulta, joitain pilviä siellä täällä. Näin monta kohdetta lentämässä Lancasterissa. Me olemme ilmailualan porukkaa. Olen jo sulkenut pois lentävän roskapussin, ilmapallon tai minkäänlaisen armeijan koneen. Oma havaintoni oli parempi omin silmin, paljon selkeämpi, video kuvaa vain sen mitä näin. Kohde näytti sileältä ja vaikutti pyörivän hiljalleen, ja sieltä näytti tulevan esiin jokin pisteen kaltainen. Kuvaan usein lentokoneita, koska asun Lockheedin, Rockwellin, McDonald Douglasin ja Boeingin lentoreitillä. Tämä lensi yli aika nopeaan. Tarkkailen aina taivaita, minusta oli kiva kuvata tämä tuona päivänä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily