Avainsana-arkisto: kaukokatselu

Kaukokatselijat näkevät tulevaisuudessa onnettomuuden avaruusasemalla

Kaukokatselu (remote viewing, RV) on käytäntö jolla etsitään vaikutelmia etäisestä tai näkymättömästä kohteesta, oletettavasti käyttäen yliaistillisia havaintoja (extrasensory perception, ESP) tai ”mielellä aistimista”.

Sitä käytetään siirtämään aisti-informaatiota ajan ja paikan ylitse. On selvää, että kaukokatselu rikkoo nykyisiä relativistisen ja kvanttifysiikan hyväksyttyjä ”lakeja”.

Kaukokatseluilmiön tieteellinen ymmärtäminen on ottanut huimia harppauksia viime vuosina, ja tämän tuloksena kaukokatseluprosessi on nykyään mahdollista osoittaa luotettavasti sekä laboratorio- että käyttöolosuhteissa.

Vaikka kaukokatselu ei olekaan saanut valtavirran hyväksyntää, menneisyydessä on ollut monia sessioita jossa kaukokatselijat ovat antaneet tietoa esineestä, ihmisestä, sijainnista tai tulevasta tapahtumasta joka on osoittautunut todeksi.

Viime kuussa erään kaukokatselusession aikana kolme Farsight Instituten jäsentä saivat informaatiota vuoden 2017 maaliskuusta, ja vaikket kaukokatseeluun uskoisikaan, se ei kuulosta hyvältä!

Tätä he sanovat.

Dick sanoo:

Veteen liittyvä tapahtuma, vesiputous — vettä valuu rakenteen läpi (mahdollisesti silta), ihmiset katselevat, helikopterit tutkivat, tulva, nouseva vesi, tiet katoavat, ihmiset pakenevat, vedelle ei ole suuntaa mihin mennä, ihmisiä kuolee, ruumissäkkejä.

Avaruustapahtuma, liittyy kansainväliseen avaruusasemaan, ehkäpä paineen tippuminen tai sähköongelma, tietokoneen toimintahäiriö. ISS — selviä palasia tai osia — miehistyö liikkuu toiseen osaan ISS:ää tai pelastuskapseliin? (kuulostaa tutulta, avaruusonnettomuus elokuvassa Gravity)

Charles Manson, mahdollisesti kuolemassa.

Princess sanoo:

Kaupunki jota ympäröi suuri vesimassa, suolaista vettä, lähellä jäätymispistettä, jäätä ja lunta, erittäin epätavallista tähän aikaan vuodesta — savua, tulta ja myrskytuhoja.

Vihreä kylä/kaupunki, ihmiset juoksentelevat, savua, mahdollisesti metsäpalo, kaoottista, kovaa huutoa — surullisia ihmisiä, tuhoutuneita osia.

Aziz sanoo:

Jotain metallista on meren päällä — ihmisiä (veneessä?) — ihmiset reagoivat tilanteeseen (kovakuoriset päähineet), veneitä merellä, alusten välillä (?) oleva umpikuja (?), 24 tunnin päästä tilanne on jo ratkennut.

Jokin kiitää nopeasti pystysuoraan, suojapuvussa (työvaatteissa) oleva mies, seisoo metallisella alustalla, tavaraa lentää ilmaan ja tippuu alas tämän kaverin päälle, yllättävä ja shokeeraava tilanne.

Kovalakkiset lakkiset kaverit työskentelevät alustalla, laskevat, tekevät jotain analyysia eivätkä huolehdi tulevasta — 24 tuntia myöhemmin: maa on suljettu, alustan viereen ilmestynyt iso kraateri.

 

Blogger Tricks

Salaiset psyykkisen sodankäynnin ja kaukokatselun ohjelmat

Dark Journalist syventyy kaukokatseluohjelmaan jonka CIA on rahoittanut fyysikko Russell Targin kanssa, joka perusti koko homman Stanford Research Institutessa (SRI) kollegansa fyysikko Hal Puthoffin kanssa.

He menevät syvälle salaiseen psyykkisten vakoojien maailmaan, ja keskustelevat Targin salaiseksi luokitellusta työstä uskomattoman lahjakkaiden kaukokatselijoiden kuten taiteilija Ingo Swannin, armeijan upseeri Joe McMoneaglen ja Burbankin poliisiviranomaisen Pat Pricen kanssa, joista viimeinen kuoli hieman sen jälkeen kun hän kaukokatseli UFO-tukikohtaa. Hänet oli suoraan rekrytoitu salaiseen CIA:n operaatioon. Nyt koko ohjelmaa johtanut mies kertoo kaiken!

Targ muistelee uskomattomilla yksityiskohdilla kaukokatseluohjelman kehittämistä CIA:lle, sekä kansallista turvallisuutta vaarantaneita tilanteita joissa hän ja hänen tiiminsä olivta mukana kaikkein korkeimmilla hallituksen turvallisuusluokituksilla.

Hän myös muistaa alkuvaiheen päivänsä jolloin hän oli kiinnostunut metafysiikasta, ja opiskeli vahvojen mentaalisten ihmisten kuten Helena Blavatskyn ja Edgar Caycen elämää isänsä kirjakaupassa Chicagossa.

82-vuotiaana Targ on valmis tasaamaan tilit ja paljastamaan legendaarisen ja salaisen työnsä jonka hän on tehnyt monimutkaisen kaukokatseluproseduurin kehittämiseksi.

Hän aikoo kumota monia myyttejä ja väärää tietoa aiheen ympäriltä ja selittää miksi hän käytti elämänsä SRI:n jälkeen edelleen katsellen verhon toiselle puolelle syvempään todellisuuteen.

Phoenixin valot kaukokatselijoiden kuvaamina

Torstaina 13. maaliskuuta 1997 lensi epätavallinen liuta valoja vakaassa muodostelmassa yli lounais-Amerikan, lopulta päätyen Arizonan Phoenixiin. Valot ilmeisesti liittyivät suurempaan alukseen, ja tuon aluksen alaosa oli niin iso että se peitti suurimman osan taivaasta. Tapauksen todisti tuhannet ihmiset, ja se kesti useita tunteja. Tähän joukkoon kuuluu myös Arizonan kuvernööri.

Käyttäen hyväksi uutta dataa sekä USA:n armeijan kehittämiä vakoilutekniikoita, kaksi parasta kaukokatselijaa planeetallamme tällä hetkellä, Dick Allgire ja Daz Smith saavat selville että tapaukseen liittyi ainakin yksi suuri avaruusolentojen alus. Mutta ei siinä kaikki. Tämän projektin data, joka tallennettiin videolle, sisältää häikäisevää tietoa joka ilmeisesti on suora kommunikaatio aluksella olevien olentojen sekä toisen kaukokatselijan välillä, kommunikaatio joka kesti vuodesta 1997 vuoteen 2015. Tämä vallankumouksellinen dokumentti on Farsight Instituten tekemä, joka on johtava tieteellinen laitos kaukokatseluprojektien parissa.

Älä anna toisten huijata sinua, tutki ja päätä itse mikä on totta ja mikä ei. Ota data haltuun ja muodosta oma mielipiteesi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.