”Jokaisella Syyllä on Seurauksensa; jokaisella Seurauksella on Syynsä; kaikki tapahtuu Lain mukaisesti; Sattuma on vain nimitys Laille jota ei tunneta; on monia kausaation tasoja, mutta mikään niistä ei pääse karkuun Lakia.” — Kybalion.
Suuri Kuudes Hermeettinen Periaate, Syyn ja Seurauksen Periaate, pitää sisällään totuuden siitä, että tämä Laki on voimassa kaikkialla Universumissa; että mikään ei tapahdu Sattumalta; että Sattuma on pelkkä termi, joka kertoo syyn olevan olemassa mutta jota ei tunnisteta tai havaita; että ilmiö on jatkuva, ilman poikkeuksia tai epäjatkuvuuksia.
Syyn ja Seurauksen Periaate on kaiken tieteellisen ajattelun taustalla, muinaisen ja modernin, ja Hermeettiset Opettajat ovat sen ilmaisseet varhaisina päivinä. Vaikka eri koulukuntien välillä on ollut monenlaista kiistaa sen jälkeen, nämä kiistat ovat pääosin kohdistuneet tämän Periaatteen toiminnan yksityiskohtiin, ja vieläkin useammin eräiden sanojen merkityksiin. Käytännössä kaikki maailman ajattelijat, joiden nimi on mainitsemisen arvoinen, ovat hyväksyneet Syyn ja Seurauksen periaatteen paikkansapitäväksi. Jos ajattelisi toisin, se tarkoittaisi universumin ilmiöiden siirtämistä pois Lain ja Järjestyksen alueelta ja imaginääristen asioiden kontrolliin, joita ihmismieli kutsuu ”Sattumaksi”.
Kun tarkastelemme vähänkään tätä, tajuamme heti että todellisuudessa ei ole mitään sellaista kuin puhdas Sattuma. Webster määrittelee sanan ”Sattuma” seuraavastu: ”Oletettu toiminnan tila, joka on jotain muuta kuin voima, laki tai tarkoitus; sellaisen aktiviteetin toiminta; oletettu vaikutus sellaisesta toiminnasta; tapahtuma; onnenkantamoinen; onnettomuus, jne.” Mutta vähäinenkin tarkastelu tulee näyttämään, että ei ole mitään sellaista tilaa kuin ”Sattuma”, merkityksessä joka olisi Lain ulkopuoella — jotain mikä ei noudattaisi Syyn ja Seurauksen periaatetta. Miten jokin voisi toimia universumissa, riippumattomana laeista, järjestyksestä tai jatkuvuudesta? Sellainen jokin olisi täysin riippumaton universumin järjestyksestä, ja täten sen yläpuolella. Me emme voi kuvitella mitään KAIKKEUDEN tuonpuolista, joka olisi Lain ulkopuolella, sillä KAIKKEUS on LAKI itsessään. Universumissa ei ole tilaa jollekin sen ulkopuoliselle ja Laista riippumattomalle. Sellaisen Jonkin olemassaolo tekisi kaikista Luonnonlaeista pätemättömiä, ja se veisi universumin kaaokseen ja laittomuuteen.
Huolellinen tarkastelu näyttää meille, että se mitä me kutsumme ”Sattumaksi” on pelkkä tuntemattomien syiden ilmaus; syiden joita me emme voi havaita; syiden joita me emme voi ymmärtää. Sana Sattuma on johdettu sanasta joka tarkoittaa ”osumaa” (arpakuution numeroiden osuma), ideana siis että nopanheitto (ja monien muiden asioiden tapahtuminen) on pelkkä ”tapahtuma” joka ei liity mihinkään syyhyn. Ja tässä merkityksessä termiä yleensä käytetään. Mutta kun asiaa tarkastelee lähemmin, nähdään että noppaluvun esiintymisessä ei ole minkäänlaista sattumaa. Joka kerta kun noppa osuu numerolle, se tottelee lakia yhtä järkähtämättömästi kuin planeettojen kiertoa auringon ympäri määräävä laki. Arpakuution osuma tietylle luvulle on tapahtumaketju, joka kulkee pidemmälle kuin mitä mieli kykenee sitä seuraamaan. Nopan asento laatikossa; lihasten heittoon käyttämän energian määrä; pöydän olosuhteet jne. jne. ovat kaikki syitä, ja sen seuraus voidaan itse havaita. Mutta syinä pidettyjen asioiden taustalla on näkemättömiä syiden ketjuja sitä ennen, joista kaikki vaikuttavat siihen minkä luvun arpakuution päällimmäinen sivu näyttää tuloksena.
Jos noppaa heitetään erittäin monta kertaa, havaitaan että noppaluvut esiintyvät suurinpiirtein yhtä monta kertaa, eli että silmäluvun yksi, kaksi jne. todennäköisyys tulla esiin päällimmäisenä on yhtä suuri. Kolikon heitto ilmaan voi saada sen tulemaan alas joko ”kruunana” tai ”klaavana”; mutta kun heittoja tekee tarpeeksi monta, kruuna ja klaava esiintyvät yhtä usein. Näin toimii keskiarvon laki. Mutta sekä keskiarvo että yksittäinen heitto noudattelevat Syyn ja Seurauksen Lakia, ja jos me kykenisimme tarkastelemaan sitä edeltäviä syitä, nähtäisiin selvästi että arpakuution olisi ollut mahdotonta näyttää muuta lukua kuin mitä se teki, samoissa olosuhteissa ja samaan aikaan. Syyt huomioonottaen saadaan sama seuraus. Jokaiselle tapahtumalle on aina olemassa ”syy”. Mikään ei ”tapahdu” ilman syytä, eli siis syiden ketjua.
Henkilöiden mielissä on esiintynyt hämmennystä tästä Periaatteesta, johtuen siitä seikasta, että he eivät kyenneet selittämään sitä miten jokin asia on voinut johtaa johonkin toiseen asiaan — eli, että jokin asia olisi voinut olla toisen asian ”luoja”. Itse asiassa, ”ei mikään” asia koskaan aiheuta tai ”luo” toista ”asiaa”. Syy ja Seuraus liittyy ainoastaan ”tapahtumiin”. ”Tapahtuma” on ”se mikä tulee, sattuu tai tapahtuu jonkin sitä edeltäneen tapahtuman seurauksena”. Mikään tapahtuma ei ”luo” toista tapahtumaa, vaan se on pelkästään aiempi lenkki suuressa, järjestäytyneessä tapahtumien ketjussa, jotka virtaavat KAIKKEUDEN luovasta energiasta. Kaikkien aiemmin tapahtuneiden, nyt tapahtuvien ja tulevien tapahtumien välillä on jatkuvuutta. Kaiken aiemmin tapahtuneen ja kaiken tulevan välillä on relaatio. Vuoresta irronnut kivi vyöryy alas ja törmää alempana laaksossa olevan talon kattoon. Ensisilmäyksellä me pidämme tätä sattumankauppana, mutta kun me tarkastelemme asiaa syvemmin, me löydämme suuren syiden ketjun sen taustalta. Ensin oli sade, joka pehmitti maan kiven alla ja tämä mahdollisti sen irtoamisen; sen taustalla oli aurinko ja muiden sateiden vaikutus jne., jotka pikkuhiljaa murensivat kiven irti vuoresta; sitten oli syitä jotka johtivat vuoren syntymiseen, luonnonmullistukset ja niin edelleen ad infinitum. Sitten me saattaisimme tarkastella syitä sateiden jne. taustalla. Sitten voisimme pohtia katon olemassaoloa. Eli piakkoin me olisimme syiden ja seurausten verkon keskellä, josta me joutuisimme irroittamaan itsemme.
Aivan kuten ihmisellä on kaksi vanhempaa ja neljä isovanhempaa ja kahdeksan isoisovanhempaa ja kuusitoista isoisoisovanhempaa ja niin edelleen, aina vaikka jonnekin neljänteenkymmenenteen ikäpolveen saakka, jossa isovanhempien lukumäärä on miljoonissa — näin on myös niiden syiden lukumäärä, joka on kaikkein yksinkertaisimmankin tapahtuman tai ilmiön taustalla, kuten pölyhiukkasen lentäminen silmän ohi. Ei ole helppoa jäljittää pölyhiukkasen historiaa maailman varhaiseen historiaan, jossa se oli osa massiivista puunrunkoa, joka myöhemmin muuttui hiileksi ja niin edelleen, kunnes hiukkanen nyt lentää silmäsi ohi omalla matkallaan. Ja mahtava tapahtumaketju, syiden ja seurausten ketju, toi sen nykytilaansa, ja nykytila on vain yksi tapahtuma monien ketjussa, jotka jatkavat muiden tapahtumien tuottamista satojen vuosien päästä nykyhetkestä. Yksi tapahtumaketju, joka seurasi pienestä pölyhiukkasesta oli näiden sanojen kirjoittaminen, mikä sai aikaan kirjoituskoneen tietyn työn; samalla tavalla oikolukijan tietyn työn; ja joka nyt synnyttää mielessäsi tiettyjä ajatuksia, ja muiden mielissä, jotka vuorostaan vaikuttavat toisiin ja niin edelleen ja niin edelleen, aina ihmisen ajattelukyvyn tuolle puolen, ja kaikki tämä pienestä pölyhiukkasen ilmalennosta, joka näyttää asioiden suhteellisuuden ja toisiinsa liittymisen, ja myöskin sen että ”ei ole suurta; ei ole pientä; kaiken aikaansaavassa mielessä.”
Pysähdytään ajattelemaan hetkeksi. Jos eräs mies ei olisi tavannut erästä neitoa, joskus kauan sitten Kivikaudella — sinä joka nyt luet näitä rivejä et olisi siinä. Ja jos, ehkäpä, sama pariskunta olisi epäonnistunut toistensa tapaamisessa, me jotka näitä rivejä nyt kirjoitamme emme olisi täällä. Ja tämä kirjoittamisen teko, meidän osaltamme, lukemisen teko teidän osaltanne, tulee vaikuttamaan sekä meidän että teidän elämiin, mutta myöskin sillä on suoria, tai epäsuoria, vaikutuksia monien muiden ihmisten elämiin, jotka nyt elävät ja jotka tulevat elämään tulevina aikakausiina. Kaikki meidän ajattelemamme ajatukset, kaikki teot jotka me teemme, niillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia, jotka sopivat suureen Syyn ja Seurauksen ketjuun.
Me emme halua tässä käydä tarkastelemaan Vapaata Tahtoa, tai Determinismiä, tietyistä syistä. Monien syiden muassa on niistä suurin, että kumpikaan kiistan osapuoli ei ole täysin oikeassa — itse asiassa molemmat puolet ovat osittain oikeassa Hermeettisen Opetuksen mukaan. Polariteetin Periaate näyttää, että molemmat ovat vain Puolitotuuksia — Totuuden vastakkaisia puolia. Opetukset sanovat, että ihminen voi olla sekä Vapaa että sidoksissa Pakkoon, riippuen termien merkityksistä, ja Totuuden suuruudesta josta asiaa tarkastellaan. Muinaiset kirjoittajat ilmaisevat asian näin: ”Mitä kauempana Luomakunta on Keskuksestaan, sitä enemmän se on sidottu; mitä lähempänä Keskusta se on, sitä lähempänä Vapautta se on.”
Suurin osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän perinnöllisyyden, ympäristön jne. orjia, ja heillä on hyvin vähän vapautta. Ulkomaailman mielipiteet, tavat ja ajatukset sekä halut, tunteet, mielialat jne. vaikuttavat heihin. He eivät ilmennä ollenkaan Mestaruutta, joka olisi mainitsemisen arvoista. He kiistävät närkästyneinä tämän väitteen sanoen: ”Minä olen toki vapaa toimimaan ja tekemään niin kuin haluan – teen juuri sitä, mitä haluan tehdä”, mutta he eivät kykene selittämään, mistä ”haluan” ja ”niin kuin haluan” johtuvat. Mikä saa heidät ”haluamaan” tehdä yhtä asiaa mieluummin kuin toista; mikä saa heidät ”miellyttämään” tekemään sitä ja jättämään sen tekemättä? Eikö heidän ”miellyttämiseensä” ja ”haluamiseensa” liity mitään ”syytä”? Mestari voi muuttaa nämä ”miellyttämiset” ja ”haluamiset” toisiksi, jotka ovat mentaalisen navan vastakkaisessa päässä. Hän kykenee ”tahtomaan tahtoa” sen sijaan, että hän tahtoo siksi, että jokin tunne, mieliala, emootio tai ympäristön ehdotus herättää hänessä taipumuksen tai halun tehdä niin.
Suurinta osaa ihmisistä raahataan mukana niinkuin kiveä, joka tottelee ympäristöään, ulkopuolisia vaikutuksia ja sisäisiä mielentiloja, haluja, jne., puhumattakaan heitä vahvempien haluista, tavoista, mielialoista, ympäristöstä ja ehdotuksista, mikä kuljettaa heitä eteenpäin heidän sitä vastustamatta, tai ilman heidän Tahtonsa käyttöä. Heitä siirrellään kuin sotilaita elämän shakkilaudalla, he näyttelevät osaansa ja heidät sysätään syrjään kun peli on ohi. Mutta Mestarit, koska he tietävät pelin säännöt, nousevat materiaalisen elämän tason yläpuolelle, ja tuovat itsensä kosketuksiin luontonsa korkeampien voimien kanssa, ottavat ylivallan omista mielentiloistaan, ominaisuuksistaan, persoonansa oikuista ja polariteetista, sekä myöskin heitä ympäröivästä ympäristöstä, ja näin heistä tulee Siirrontekijöitä pelissä, sen sijaan että he olisivat Pelinappuloita — he ovat Syitä eivätkä niinkään Seurauksia. Mestarit eivät pakene Kausaatiota korkeammille tasoille, vaan noudattavat korkeampia lakeja, ja näin he ovat alemman tasojen olosuhteiden mestareita. Näin he muodostavat tietoisen osan Laista, eivätkä ole pelkkiä sokeita instrumentteja. Vaikka he Palvelevat Korkeammilla Tasoilla, he ovat Materiaalisen Tason Hallitsijoita.
Laki on kuitenkin toiminnassa sekä ylhäällä että alhaalla. Ei ole sellaista asiaa kuin Sattuma. Järki on hävittänyt sokean jumalattaren. Me kykenemme näkemään nyt, tiedon meille avaavilla silmillämme, että Universaali Laki hallitsee kaikkea — että lakeja on ääretön määrä, mutta ne ovat vain Yhden Universaalin Lain ilmentymiä — LAKI joka on KAIKKEUS. On todellakin totta, että mikään ei jää KAIKKEUDEN Mieleltä huomiotta — ei edes päässämme kasvavien hiusten määrä — niinkuin pyhät kirjat ovat sanoneet. Lain ulkopuolella ei ole mitään; mikään ei voi tapahtua sen vastaisesti. Ja kuitenkaan älkää tehkö sitä virhettä, että olettaisitte että Ihminen olisi pelkkä sokea automaatti — päinvastoin. Hermeettinen Opetus sanoo, että Ihminen voi käyttää Lakia pääsemään lakien yläpuolelle, ja että korkeampi tahto voittaa aina matalamman, kunnes viimein hän on saavuttanut asteen, jossa hän etsii pakopaikkaa LAISTA itsessään, ja nauraa ilmiölait maanrakoon. Kykenettekö tajuamaan tämän sisäisen merkityksen?
Artikkelin julkaissut kybalion.org
