Avainsana-arkisto: käyttäytymismallit

Project BLUEBIRD: MKULTRAn edeltäjä

23 maaliskuun, 2023 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on luku 2 John Marksin kirjasta The Search for the Manchurian Candidate.

CIAn viranomaiset aloittivat alkuvaiheen työn huumeiden ja hypnoosin parissa pian sen jälkeen kun Virasto luotiin vuonna 1947, mutta käyttäytymisen kontrollointiohjelma ei päässyt vauhtiin kunnolla kuin vasta kun Unkarin hallitus aloitti kardinaali Josef Mindszentyn oikeudenkäynnin vuonna 1949. Lasittunut katse silmissään Mindszenty tunnusti maanpetosrikoksen, jota hän ilmeisesti ei kuitenkaan ollut tehnyt. Hän muisti Moskovan puhdistusoikeudenkäynnit vuosina 1937 ja 1938, joissa kommunistipuolueen kovistelija-apparatsikit olivat nöyrästi myöntäneet syyllisyytensä monenmoisiin epätodennäköisiin rikoksiin. Nämä sekä sodanjälkeisten oikeudenkäyntien suma Itä-Euroopan maissa vaikuttivat lavastetuilta, kuumottavilta ja epätodellisilta. CIA-miesten mielestä heidän piti ottaa selkoa siitä miten kommunistit olivat tehneet syytetyistä zombin kaltaisia. Mindszentyn tapauksessa CIA:n turvallisuusmuistio julisti, että ”jokin tuntematon voima” oli kontrolloinut kardinaalia, ja muistio spekuloi, että kommunistiviranomaiset olivat käyttäneet häneen hypnoosia.

Kesällä 1949 Viraston tieteellisen tiedustelun johtaja oli tehnyt erikoismatkan Länsi-Eurooppaan selvittämään enemmän sitä mitä neukut tekivät ja ”soveltamaan erikoiskuulustelumenetelmiä venäläisten käyttämien keinojen arviointiin”. Toisin sanoen, he pelkäsivät sitä, että kommunistit olisivat saattaneet käyttää huumeita ja hypnoosia vankeihin, ja vanhempi CIA-viranomainen käytti tarkalleen samoja keinoja Itä-Euroopan pakolaisiin ja sieltä palautettuihin vankeihin. Palatessaan USA:n, tämä viranomainen suositteli kahta toimintamallia: ensinnäkin, että Virasto harkitsisi pako-operaation kehittämistä vapauttaakseen Mindszentyn; ja toiseksi, että CIA kouluttaisi ja lähettäisi Eurooppaan tiimin, jonka asiantuntemukseen kuuluu ”erikoiset” kuulustelumenetelmät, sellaiset joita hän oli kokeillut Euroopassa.

Kevääseen 1950 mennessä useat muut CIA-haarat harkitsivat hypnoosin käyttöä operaatioissa. Turvallisuusosasto, jonka päätehtävä oli suojella Viraston henkilöstöä ja muita osastoja vihollisen soluttautumiselta, keskitti kaiken toimintansa tähän ja muihin käyttäytymisen aloihin. Turvallisuusjohtaja Sheffield Edwards, entinen armeijan eversti joka vuosikymmen myöhemmin henkilökohtaisesti hoiteli CIA:n ja Mafian yhteisoperaatioita, teki aloitteen ja pyysi koolle kokouksen, jossa kaikki Viraston asiasta kiinnostuneet osapuolet olivat mukana. Hän ehdotti, että turvallisuusosaston alaisuuteen perustettaisiin kuulustelutiimi. Turvallisuus käyttäisi tiimejä tarkistamaan omat agenttinsa ja etsimään loikkarit koko CIA:n henkilöstöstä. Jokainen tiimi koostuisi psykiatrista, hypnoosikoulutuksen saaneesta valheenpaljastusasiantuntijasta sekä teknikosta. Edwards suostui olemaan käyttämättä tiimejä operaatioissa ilman lupaa korkea-arvoisemmalta komitealta. Hän antoi projektille nimeksi BLUEBIRD, koodinimi jolla ei ollut muuta merkitystä kuin se, että tietty henkilö tiesi nimen. Edwards turvaluokitteli ohjelman HUIPPUSALAISEKSI ja painotti poikkeuksellista salailun tarvetta. Huhtikuun 20. päivänä 1950, CIA:n johtaja Roscoe Hillenkoetter hyväksyi BLUEBIRDin ja valtuutti korvamerkitsemättömien rahojen käytön maksamaan kaikkein arkaluonteisimmat asiat. CIA:n käyttäytymisen kontrolliohjelma oli järjestäytynyt byrokraattisesti.

Tieteellisen tiedustelun johtaja otti osaa alkuperäiseen BLUEBIRD-tapaamiseen Sheffield Edwardsin toimistossa, ja hän vakuutti läsnäolijoille että hänen työntekijänsä jatkaisivat yrityksiä kerätä kaikki mahdollinen data ulkomaiden — erityisesti Venäjän — toimista käyttäytymisen alalla. Ei kauaakaan kun hänen edustajansa järjesti auditoinnin Nürnbergin sotaoikeusarkistoon nähdäkseen oliko siellä mitään BLUEBIRDille käyttökelpoista. CIA:n psykologin mukaan, joka kävi läpi saksalaistutkimusta, Virasto ei löytänyt paljoakaan apuja. ”Se oli todellinen kauhutarina, mutta me opimme mihin kaikkeen ihmiset pystyivät”, hän muistelee. ”Oli joitain kipukokeita, mutta ne olivat niin sadismin mädättämiä että niitä ei voinut oikein hyödyntää…. Se miten uhri selvisi tuosta oli erittäin mielenkiintoista.”

Alussa, ainakin, CIA:lla oli yhteistyötä tieteentekijöiden ja kuulustelijoiden kanssa. Tutkijat turvallisuusosastolta (joilla ei ollut mitään erikoista asiantuntemusta, mutta jotka olivat kokeneita poliisityössä) sekä tutkijat tieteellisen tiedustelun puolelta (joilta puuttui kenttäkokemus mutta joilla oli akateeminen koulutus) kävivät yhdessä läpi kaiken avoimen kirjallisuuden ja salaiset raportit. He nopeasti tajusivat, että ainoa tapa rakentaa tehokas puolustus mielenhallintaa vastaan oli ymmärtää sen hyökkäyskäyttömahdollisuuksia. Rajaviiva hyökkäyksen ja puolustuksen välillä — jos sitä koskaan olikaan — pian suttaantui niin että se oli merkityksetön. Lähes kaikki Viraston dokumentit painottivat tavoitteita kuten ”henkilön kontrollointi siihen pisteeseen asti, että hän tekee sen mitä haluamme hänen omaa tahtoaan vastaan ja jopa luonnon peruslakeja, kuten oman hengen säilyttäminen, vastaan”. Eräässä sellaisessa muistiossa Viraston viranomainen kirjoitti hänen pomolleen: ”Jos tämä meinataan salata puolustustutkimukseksi, se on aika hiton läpinäkyvää.”

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun johtaja oli hyväksynyt BLUEBIRDin, ensimmäinen tiimi matkusti Japaniin kokeilemaan käyttäytymistekniikoita ihmiskoehenkilöihin — todennäköisesti kaksoisagenteiksi epäiltyihin kohteisiin. Kolme miestä saapui Tokioon heinäkuussa 1950, arviolta kuukausi Korean sodan alkamisen jälkeen. Kenenkään ei tarvinnut erikseen korostaa heidän tehtävänsä tärkeyttä. Turvallisuusosasto käski heidän salata heidän todellisen tarkoituksensa jopa Yhdysvaltain armeijan viranomaisilta, joiden kanssa he työskentelivät Japanissa, käyttäen peitetarinana sitä, että he tekisivät ”intensiivistä valheenpaljastustyötä”. Nihkeässä, lamauttavassa kuumuudessa ja kosteudessa he kokeilivat erilaisia yhdistelmiä lamauttavan amobarbitaalin ja piristävän amfetamiinin sekoitteella neljään eri koehenkilöön, joista kaksi sai myös toista piristettä, myrkyllistä pikrotoksiinia. He kokeilivat myös tuottaa muistinmenetyksen. Tiimi piti kokeita onnistuneina, mutta CIA:n dokumentit matkasta antavat ainoastaan tosi hämärän ylimalkaisen kuvauksen tapahtumista.[1] Sitten lokakuun 1950 aikaan BLUEBIRDin tiimi käytti ”kehittyneitä” tekniikoita 25 koehenkilöön, jotka ilmeisesti olivat Pohjois-Korean sotavankeja.

Tuon vuoden loppuun mennessä turvallisuushenkilö Morse Allen oli nimitetty BLUEBIRD-ohjelman johtoon. Tuohon aikaan 40-vuotias Allen oli käyttänyt suurimman osan urastaan kotimaan kommunistiuhkaa vastaan taisteluun. Hän oli aloittanut 30-luvun alussa, jolloin hän oli liittynyt valtionhallinnon henkilöstöpolitiikkayksikköön (Amerikassa Civil Service Commision) ja perustanut sen ensimmäiset kommunisteja käsittelevät turvallisuustiedostot. (”Hän tietää heidän metodinsa”, kirjoitti CIA-kollega.) Toisen maailmansodan aikaan Allen oli palvellut laivaston tiedustelussa, ensin jahdaten vasemmistolaisia New Yorkissa ja sitten nousten maihin rannikkojääkärien kanssa Okinawalla. Sodan jälkeen hän meni töihin ulkoministeriöön, mutta lähti sieltä heti pois 1940-luvun lopulla, koska hänen mielestään ulkoministeriö valkopesi tiettyjä kommunistitapauksia. Hän meni CIA:n turvallisuusosastolle. Hän oli käytökseltään ja koulutukseltaan epäilyyn taipuvainen mies, eikä Allen ottanut mitään annettuna. Niinkuin kaikki vastatiedustelun tai turvallisuuden työntekijät, hänen tehtävänään oli näyttää miksi asiat eivät olleet niinkuin mitä ne näyttivät olevan. Hän aina ajatteli yhden askeleen eteenpäin ja taaksepäin, puhkoi reikiä pintatodellisuuksiin. Allenilla ei ollut mitään akateemista koulutusta käyttäytymistieteeseen (vaikka hän kävikin lyhyen hypnoosikurssin, aihe joka häntä kiinnosti). Hän piti BLUEBIRD-hommaa sellaisena, joka vaati kommunistien kaikkien mahdollisten menetelmien tutkimista, joita he saattaisivat käyttää Yhdysvaltoja vastaan ja koitti selvittää keinoja niiden ehkäisemiseksi.

CIA oli kouluttanut Morse Allenia eräässä aiheessa, josta tuli CIA:lle tärkeä osa heidän peiteoperaatioitaan varhaisina aikoina: valheenpaljastimen käyttö. Todennäköisesti enemmän kuin mikään muu tiedustelupalvelu maailmassa, Virastolla oli tapana vyöttää omat ulkomaan agenttinsa — ja lopulta myös omat työntekijänsä — ”laatikkoon”. Valheenpaljastin mittaa fysiologisia muutoksia, joita valehtelu saattaisi aiheuttaa — sydämenlyönti, verenpaine, hikoilu ja sensellainen. Se ei koskaan ollut idioottivarma. Vuonna 1949 turvallisuusosasto arvioi, että se toimi onnistuneesti arviolta seitsemässä tapauksessa kahdeksasta, hyvä onnistumisprosentti mutta ei riittävä niille jotka halusivat varmuutta. Psykopaattinen valehtelija, hypnotisoitu henkilö tai erityisen koulutuksen saanut ammattimainen valehtelija voi ”peitota” koneen. Lisäksi valheenpaljastuksen suorittamisen taito ja kysymysten kysyminen määrittää sen miten hyvin laite toimii. ”Hyvä käyttäjä voi saada aikaan loistavia tuloksia valheenpaljastimella ilman edes sen päälle kytkemistä”, väittää eräs CIA:n veteraanityöntekijä. Muut ovat sitä mieltä, lähinnä vähemmän yllättävästi, että sen pääasiallinen arvo on seuloa agentit, joita houkuttelee loikkaaminen tai salaisuuksien paljastaminen. Koneen voima — todellinen ja kuviteltu — paljastaa epärehellisyys ja epäuskollisuus voi olla häiritsevä tekijä. [2] Siitä huolimatta valheenpaljastin ei voi pakottaa totuuteen. Niinkuin Pinokkion nenä, se ainoastaan vihjaa valehtelusta. Lisäksi kone vaatii tarpeeksi fyysistä kontrollia kohteesta, kun hänet pitää vyöttää penkkiin. Vuosien ajan CIA yritti päästä yli tästä rajoitteesta kehittämällä ”supervalheenpaljastinta”, jota voitaisiin käyttää etäältä tai salassa penkkiin piilotettuna. Tällä alalla, niinkuin monilla muillakin, mikään käyttäytymisen kontrollitapa ei ole liian älyvapaa jottei sitä voisi pohtia käyttävänsä, ja Viraston tieteentekijät edistyivätkin tällä alalla.

Joulukuussa 1950 Morse Allen sanoi pomolleen Paul Gaynorille, eläköityneelle prikaatinkenraalille, jolla oli pitkä historia vastatiedustelussa ja kuulustelussa, että hän oli kuullut kokeista ”sähkölammas”-koneella richmondilaisessa sairaalassa Virginiassa. Sellainen keksintö vetosi Alleniin, koska oletettavasti se sai ihmiset nukkumaan ilman, että aiheutettiin shokkia tai kouristelua. BLUEBIRDin tiimi oli käyttänyt huumeita saattamaan kohteet sellaiseen tilaan, joka mahdollistaisi hypnoottisen transsin, ja Allen toivoi että kone mahdollistaisi käyttäjän saattaa kohteet syväuneen ilman, että tarvitsisi turvautua kemikaaleihin. Teoriassa ainoa mitä käyttäjän piti tehdä oli kiinnittää elektrodit kohteen ohimoille ja antaa koneen tehdä loput. Se maksoi arviolta $250 ja se oli kaksi kertaa niin suuri kuin pöytämallinen sanelukone. ”Vaikka sen käyttö ei ollutkaan mahdollista omiin työntekijöihin, johtuen siitä että aivovaurion mahdollisuus oli ainakin teoreettinen”, Morse Allen kirjoitti, ”se olisi mahdollisesti arvokas tietyillä alueilla, joissa sotavankeja tai Viraston kohteita kuulusteltiin”. Kone ei koskaan toiminut tarpeeksi hyvin, että se olisi otettu CIA:lla koekäyttöön.

Vuoden 1951 lopulla Allen puhui kuuluisalle psykiatrille (jonka nimi, niinkuin monet muut, CIA on pyyhkinyt julkistetuista dokumenteista) karmivista mutta käyttökelpoisista tekniikoista. Tämä psykiatri, joka selvästi oli Viraston konsultti, raportoi että sähköshokkihoitoa voitaisiin käyttää tuottamaan eri pituisia muistinmenetysjaksoja ja että hän oli kyennyt saamaan informaatiota potilailta, kun he heräsivät pökerryksistä, heti shokkihoidon jälkeen. Hän myös raportoi, että Reiterin sähköshokkikone tuotti ”tuskallista kipua”, joka voisi olla tehokas ”kolmannen asteen menetelmä”, jolla saada kohteet puhumaan, vaikka kone ei ollutkaan käyttökelpoinen hoitomenetelmänä. Morse Allen kysyi oliko psykiatri koskaan hyödyntänyt ”pökkeröistä” aikaa normaalin sähköshokin jälkeen potilaan haltuunottamiseksi hypnoosilla. Hän vastasi ei, mutta että hän yrittäisi lähitulevaisuudessa sitä ja raportoisi Virastolle. Psykiatri myös mainitsi, että pitkittynyt sähköshokkihoito voisi asteittain tehdä kohteesta ”kasvin” ja että ei olisi mahdollista selvittää oliko hoitoja annettu ellei kohteelle tehtäisi EEG-testiä kahden viikon sisään hoidoista. Tämän informaation paljastaneen muistion lopussa Allen huomautti, että kannettava, paristokäyttöinen sähköshokkikone oli tullut markkinoille.

Pian Morse Allenin raportin jälkeen tieteellisen tiedustelun osasto suositteli, että sama psykiatri saisi sata tuhatta dollaria tutkimusvaroja ”sähköshokki- ja hypnoositekniikoiden kehitykseen”. Vaikka Allen piti tätä aihetta tavoittelemisen arvoisena, hänellä oli joitain epäilyksiä shokkihoitojen sovelluskohteista: ”Sähköshokkihoitojen käyttöä koskevat vasta-argumentit pätisivät jos lopputuloksena syntyisi ’kasvi’. [Minä] uskon että nämä tekniikat tulisi jättää pois käytöstä paitsi kaikkein vakavimmissa hätätapauksissa, ja eristyksen ja/tai alueelta poistamisen avulla suoritettu neutralisaatio olisi paljon asianmukaisempaa ja varmasti turvallisempaa.”

Vuonna 1952 tieteellisen tiedustelun osasto ehdotti, että yksityiselle tohtorille annettaisiin toiset sata tuhatta dollaria BLUEBIRDiin liittyvien ”neurokirurgisten tekniikoiden” kehittämiseen — oletettavasti lobotomiaan liittyviin tekniikoihin. [3] Samalla tavoin turvallisuusosasto oli suunnitellut käyttävänsä ulkopuolisia konsultteja selvittämään sellaisia keinoja kuten ultraääni, värähtelyt, iskut, korkea ja kevyt paine, erilaisten kaasujen käyttö ilmatiiviissä tiloissa, ruokavalioiden muutokset, kofeiini, väsymys, säteily, lämpö ja kylmä, sekä valaistuksen muuttaminen. Viraston viranomaiset tarkastelivat kaikkia näitä ja monia muitakin. Joitain näistä tutkittiin intensiivisesti; toisista he pelkästään puhuivat konsulttien kanssa.

BLUEBIRDin mielenhallintaohjelma sai alkunsa, kun Stalin oli vielä elossa, kun Hitlerin muisto oli vielä tuore ja globaalin ydinsodan pelote oli vasta uppoamassa kansan tietoisuuteen. Neuvostoliitto oli alistanut suurimman osan Itä-Eurooppaa ja kommunistipuolue oli ottanut haltuun kaikkein väkirikkaimman maan, Kiinan. Koreassa oli syttynyt sota ja senaattori Joseph McCarthyn kommunisminvastainen ristiretki oli nousussa Yhdysvalloissa. Sekä ulkomaan että kotimaan politiikka oli täynnä pelkoa ja jopa aivan suoraa paranoiaa.

Amerikan viranomaiset osoittivat kylmän sodan ilmapiiriä ja käyttivät sitä tekosyynä rikoksille ja ylilyönneille silloin ja sen jälkeenkin. Eräs toistuva litania kansallisen turvallisuuden tutkimuksissa oli paljastuneiden viranomaisten todistukset, joissa puhuttiin kylmän sodan hysteriasta, jolla oikeutettiin teot joita tämä muuten ei olisi voinut puolustella. Kylmän sodan käsitykset eivät olleet moraalinen tai juridinen suoja sellaisille teoille, mutta ne auttoivat selittämään niitä. Jopa silloinkin kun käsitykset eivät olleet kauhean perusteltuja, ne olivat yhtä kaikki todellisia mukanaolleille ihmisille.

Se oli myös aikaa, jolloin Yhdysvallat oli saavuttanut maailmassa uuden ylemmyyden tason. Toisen maailmansodan jälkeen Amerikan viranomaisilla oli sellaista valtaa josta diplomaatit usein uneksivat. He solmivat uusia liittoja, tuli uusia johtajia ja jopa kokonaisia kansakuntia perustettiin heidän tarkoitusperiään seuraamaan. He antoivat aseita, tekivät palveluksia ja auttoivat monia valtioita. Tämän seurauksena Amerikan viranomaiset saivat huomiota, heitä kunnioitettiin ja hyysättiin minne he menivätkin — niinkuin ei koskaan aikaisemmin. Heidän uudenlainen tärkeyden tuntonsa ja kylmän sodan pelko teki heistä usein vaarallisen yhdistelmän — ja ihmisluonteessa on sellainen fakta, että kun joku sekä voimainsa tunnossa pullistelee että on peloissaan, sellaisen perään tulee katsoa tarkkaan.

Vuoden 1947 National Security Act loi sekä CIA:n että National Security Councilin — eli siis koko kylmän sodan komentorakenteen. Sodan aikaiset OSS-johtajat kuten William Donovan ja Allen Dulles lobbasivat pää märkänä lain puolesta. Viranomaiset uudessa komentorakenteessa pian laittoivat hommiin pelkonsa ja suurudenhulluutensa. He reagoivat havaittuihin uhkiin, he ottivat käyttöön keinoja kaihtamattoman ja sodankaltaisen asenteen kaikkia kohtaan, jotka pitivät heitä vihollisena — erityisesti Neuvostoliittoa. He ottivat asiakseen taistella kommunismia vastaan ja kaikkea sitä mikä saattaisi johtaa kommunismiin ympäri maailman. Muutamat kansalaiset olivat eri mieltä heidän kanssaan; he ilmaisivat useimpien tuonaikaisten amerikkalaisten tuntoja, mutta kansallisen turvallisuuden viranomaiset edelleen mieluiten toimivat salassa. Salainen tutkimuskomissio entisen presidentti Hooverin alaisuudessa kuvasi heidän salasotaan pyrkivää eetosta:

Nyt on selvää, että vastassamme on leppymätön vihollinen, jonka vannoutunut tavoite on maailmanvalta millä tahansa keinoin ja millä tahansa hinnalla. Siinä pelissä ei ole mitään sääntöjä. Siispä amerikkalaisten pitkäaikainen ”reilun pelin” käsitys tulee määritellä uusiksi. Meidän tulee kehittää tehokkaita vakoilu- ja vastavakoilupalveluja ja meidän tulee opetella horjuttamaan, sabotoimaan ja tuhoamaan vihollisemme selvemmin, hienovaraisemmin ja tehokkaammin kuin meitä vastaan käytetyt keinot ovat.

CIA-miehet ottivat tämän homman kovin vakavasti. ”Mielestämme me olimme kommunisminvastaisen ristiretken eturintaman puolustuslinja”, muistelee Harry Rositzke, Viraston neuvostodivisioonan varhainen johtaja. ”Silloin oli selvä ja kiivas tunto tehtävästä — tunto siitä miten suuri työ se oli.” Michael Burke, joka toimi CIA:n salaoperaatioiden johtajana Saksassa ennen siirtymistä New York Yankeesin ja Madison Square Gardenin johtoon, on samaa mieltä: ”Se oli naulitsevaa… Sitä oli vain täysin jonkin pauloissa, joka on sittemmin muuttunut niin väärinymmärretyksi, mutta kylmän sodan päivinä se oli todellinen asia, ja sadat tuhannet neuvostosotilaat, tankit ja lentokoneet odottelivat Itä-Saksan rajalla, ne kykenivät liikkumaan Englannin kanaalille 48 tunnissa.” Hugh Cunningham, Viraston viranomainen, joka jatkoi hommissa vuosia, muistelee että selviytyminen itsessään oli uhattuna, ”Sinut koitettiin saada tuntemaan, että koko maa oli tuhoutumassa ja meidän piti tehdä kaikkemme sen pelastamiseksi.”

BLUEBIRD ja CIA:n myöhemmät mielenhallintaohjelmat saivat alkunsa sellaisesta levottomuudesta. CIA:lta vaadittiin myös kaikkien mahdollisten vihollisten menetelmien ja aikeiden opiskelua. ”Jos CIA ei olisi yrittänyt selvittää mitä venäläiset tekivät mieltä muuttavilla huumeilla 1950-luvun alussa, mielestäni silloisen johtajan olisi pitänyt saada potkut”, sanoo Ray Cline, entinen Viraston apulaisjohtaja.

Korkeat Viraston viranomaiset kokivat, että heidän tuli selvittää mitä venäläiset halusivat. Siitä huolimatta huolellinen tuon aikaisten CIA-dokumenttien tutkiminen kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin kertoo, että jos venäläiset saivat läpimurtoja käyttäytymisen kontrollin alalla — jota he todellakaan eivät itse olleet kehitelleet — CIA:lta puuttui tiedustelutietoa tuon osoittamiseksi. Esimerkkinä, vuoden 1952 turvallisuusdokumentti, jolla selvästi oli jotain hampaankolossa tieteellisen tiedustelun osaston kanssa, sanoi Neuvostoliiton ohjelmista kerättyä dataa ”äärimmäisen heikoksi”. Kirjoittaja huomasi, että Viraston informaatio perustui ”toisen tai kolmannen käden huhuihin, vahvistamattomiin väitteisiin ja epäfaktoihin.”[4] Ilmeisesti Mindszentyn oikeudenkäynnistä heränneet pelot ja fantasiat sekä senjälkeinen Korean sodan ”aivopesun” aiheuttama yleinen suuttumus olivat peittäneet faktat. CIA:n ”mielenhallinta-aukon” käsite oli yhtä paljon myytti kuin myöhemmät pommittaja- ja ohjus”aukot”. Jokatapauksessa, mielenhallinta otti tuulta alleen.

Niin uniikki ja pelottava kuin kylmä sota olikin, se ei saanut valtion leipiin työskenteleviä ihmisiä reagoimaan eri tavalla toisiinsa tai valtaan verrattuna muihin Amerikan historian aikakausiin. Byrokraattinen vääntö jatkui käyttäytymiskontrolliohjelman kaikkein kylmäävimpinäkin vuosina. Oli sama miten hädissään CIA:n viranomaiset olivat Venäjän uhasta, silti he väänsivät peistä omiensa kesken Viraston hallinnasta ja rahoituksesta. Vuosina 1950-1952 vastuu mielenhallinnasta siirtyi turvallisuusosastolta tieteellisen tiedustelun osastolle ja sitten takaisin. Tässä prosessissa BLUEBIRD sai uuden nimen ARTICHOKE. Byrokraattiset väännöt jäivät tasapeleiksi, ulkopuolisten hämmennykseksi; ja kuitenkin omnet kriittisistä käänteistä käyttäytymistutkimuksessa syntyivät käytännössä viranomaisten byrokraattisesta väännöstä. Turvallisuusosasto oli täynnä pragmaatikkoja, jotka ahdistuivat kommunistien (ja homoseksuaalien) siivilöinnistä jokapuolelta. He uskoivat, että tieteellisen tiedustelun intellektuaalit olivat epäonnistuneet kehittämään ”yhtään uutta, käyttökelpoista paperia, ehdotusta, lääkettä, instrumenttia, henkilön nimeä jne. jne. jne.”, niinkuin eräs dokumentti asian ilmaisi. Oppineet herrasmiehet tieteellisen tiedustelun puolella kokivat, että entiset poliisit, sotilaat ja tutkijat turvallisuuspuolella olivat olivat teknisesti osaamattomia hoitelemaan niin suurenmoista tehtävää kuin ihmismielen hallitseminen.

”Toimivaltakonflikti oli jatkuvaa tällä alalla”, senaatin komitea ilmoitti vuonna 1976. Vuoden 1952 raportti CIA:n lääkintätoimen johdolle (joka itse oli mukana tappeluissa) veti karkeamman johtopäätöksen: ”Eri Viraston sisäisten osastojen väliltä puuttuu ilmiselvästi yhteistyöhalukkuutta, jota pahentaa pikkumaiset kateudet ja henkilökohtaiset erot, jotka johtavat Viraston edistämisen ja toiminnan parantamisen taantumuksellisuuteen.” Kun turvallisuusosasto otti ARTICHOKEn takaisin tieteelliseltä tiedustelulta vuonna 1952, voitto kesti vain kaksi ja puoli vuotta ennenkuin suurin osa käyttäytymistyöstä meni jälleen erään CIA-osaston alaisuuteen, joka oli täynnä kenttäkokemusta omaavia tohtoreita — tekninen henkilöstö (Technical Services Staff, TSS). [5]

Byrokraattinen sodankäynti CIA:n ulkopuolella oli myös valloillaan, vaikkakin oli vitteitä virastojen välisestä yhteistyöstä. Huhtikuussa 1951 CIA-johtaja hyväksyi yhteistyön maavoimien, laivaston ja ilmavoimien tiedustelun kanssa välttääkseen päällekkäin tehtävän työn. Maavoimat ja laivasto molemmat etsivät totuusseerumeita, kun taas ilmavoimien päähuoli oli kuulustelutekniikat, joita sovellettaisiin maahansyöksyneisiin pilotteihin. Kunkin asevoimain haaran edustajat ottivat osaa toistuviin tapaamisiin puhuakseen ARTICHOKEn asioista. Virasto kutsui mukaan myös FBI:n, mutta J. Edgar Hooverin miehet pysyivät poissa.

Lyhyen yhteistyöperiodin aikana armeija ja CIA vaihtoivat myös informaatiota Britannian ja Kanadan valtioiden kanssa. Ensimmäinen sessio oli kesäkuussa 1951, jossa Britannian edustaja ilmoitti heti suoraan, että kuulustelutoiminnassa ei ole tapahtunut mitään uutta kehitystä Inkvisition jälkeen, ja että arvokkaiden tulosten selvittäminen tutkimalla oli toivotonta. Hän halusi keskittyä propagandaan ja poliittiseen sodankäyntiin, kun he sovelsivat sitä sellaisiin uhkiin kuten kommunistien tunkeutuminen työväenliikkeeseen. CIA:n pöytäkirjasta käy ilmi, että skeptinen englantilainen lopulta suostui pitämään käyttäytymistutkimusta tärkeänä, mutta tämän sananvaihdon rehellisyydestä on omat epäilykset. Pöytäkirjasta käy ilmi myös konsensus, jonka mukaan ”ei ole pätevää näyttöä” siitä, että länsimaat tai Neuvostoliitto olisivat kumpikaan tehneet minkäänlaista ”vallankumouksellista edistystä” tällä alalla. Pöytäkirja kuvaa Neuvostoliiton menetelmiä ”poikkeuksellisen samankaltaisiksi… iänkaikkisen vanhoiksi menetelmiksi”. Yhtä kaikki, kolmen maan edustajat sopivat jatkavansa tutkimuksia käyttäytymisen kontrollimenetelmistä, johtuen niiden tärkeydestä ”kylmän sodan operaatioille”. Se miten paljon Britannia ja Kanada jatkoivat tätä ei ole määritettävissä. CIA ei lopettanut ennenkuin vasta 1970-luvulla.

Byrokraattinen konflikti ei ollut ainoa valtion arkielämän aspekti, joka jatkui koko kylmän sodan ajan. Viranomaiset pitivät yllä myös tietoisuutta heidän päätöstensä eettisistä ja juridisista aspekteista. Usein he kävivät rationalisoivat vääristellen asioita ja suojasivat itseään näiltä, mutta ainakin he tunnistivat ja pysähtyivät pohtimaan eettisiä rajoja ennen niiden yli hyppäämistä. Olisi epäreilua sanoa, että kaikki moraalinen tietoisuus olisi kadonnut savuna ilmaan. Viranomaiset kärvistelivät tekojensa seuraamuksista, ja iso osa käyttäytymisen kontrollointiin liittyvästä paperisodasta käsitteli niiden synnyttämää moraalista konfliktia.

Turvallisuusosasto juuri ja juuri kykeni rekrytoimaan tiimin psykiatreja ajallaan ennen ensimmäistä Japanin tehtävää, ja vuosien ajan Viraston agenteilla oli vaikeuksia löytää pätevää lääketieteellistä osaamista projektiin. Spekulaatiot siitä miksi näin oli ovat luettavissa eräässä muistiossa, jossa Virasto listasi sellaisia syitä kuten CIA:n suhteellisen matalat lääkärinpalkat sekä ARTICHOKEn kapea ammatillinen soveltuvuusala, ja lisäsi että kandidaatin ”etiikka saattaa olla sellainen, että häntä ei kiinnosta tehdä yhteistyötä oman projektimme eräiden vallakumouksellisempien vaiheiden kanssa.” Tämä pohdinta muuttui todeksi Viraston rekrytoinneissa. Osaajia etsittäessä toinen CIA:n muistio esitti miksi eräs lääkäri vaikutti sopivalta: ”hänen etiikkansa on sellainen, että hän suostuisi täysin yhteistyöhön missä tahansa vaiheessa ohjelmaamme, huolimatta siitä miten vallankumouksellinen se saattaisi olla.”

Asia oli vieläkin ongelmallisempi kun yritettiin löytää koekaniineja mielenhallintakokeisiin. ”Suurin tämän hetken ongelmamme”, luki CIA-muistiossa, ”on löytää sopivia koehenkilöitä.” ARTICHOKEn miehet pitivät kätevimpänä lähteenä kansainvälisen vakoojavaihdon ajelehtivaa hylkytavaraa: ”kyseenalaisen lojaalit henkilöy, joiden epäillään olevan agentteja tai istutteita, henkilöt joilla tiedetään olevan syitä petkuttaa jne.”, eräs Viraston dokumentti kuvaa. ARTICHOKEn viranomaiset pitivät näitä henkilöitä ”uniikkina tutkimusmateriaalina”, joilta saatettiin kaivaa merkityksellisiä salaisuuksia kokeiden edistyessä.

On reilua sanoa, että CIA-työntekijät tuppasivat arvostamaan vähemmän näiden koehenkilöiden elämiä kuin mitä he arvostivat amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden elämää, joilla tehtiin alkuvaiheen hyväntahtoisempia kokeita. He räätälöivät koehenkilöt vastaamaan kokeen eettistä herkkyyttä. ARTICHOKE-tiimissä työskennellyt psykiatri painotti, että kukaan Virastosta ei halunnut koehenkilöitä satutettavan. Ja kuitenkin hän ja hänen kollegansa olivat halukkaita kohtelemaan kyseenalaisia loikkareita ja agentteja tavoilla, jotka olisivat sekä ammatillisesti epäeettisiä USA:ssa, mutta myös syytteisiin johtavia rikoksia. Nämä koehenkilöt olivat, jos nyt ei suoraan hukkaan heitettävissä, niin ainakaan heitä ei ihmisolentoina arvostettu kovinkaan korkealle. Niinkuin CIA-psykologi sanoi, joka työskenteli käyttäytymisen kontrollointiohjelmassa vuosikymmenen ajan, ”Sitä ei antanut kauhean paljon ihmisoikeuksia henkilöille, jotka olivat maanpettureita tai jotka aktiivisesti toimivat meidän tuhoamisen hyväksi.” Toinen CIA:n entinen psykologi havainnoi, että CIA-työntekijöillä ei ollut ”universaalin ihmiskunnan käsitettä” ja näin he olivat valmiita tekemään mitä tahansa ulkomaalaisille, kaikkea sellaista mitä he eivät olleet halunneet tehdä amerikkalaisille. ”Se oli jäykän patrioottinen visio”, hän sanoo.

ARTICHOKEn viranomaiset eivät koskaan näyttäneet kykenevän löytämään tarpeeksi koehenkilöitä. Ammattityöntekijät — erityisesti traditionalistit — olivat vastahakoisia paljastamaan agentteja turvallisuusmiehille, jotka kokeilivat todistamattomilla menetelmillä. Kenttämiehet eivät erityisesti halunneet ulkopuolisia, kuten ARTICHOKEn porukkaa, sekaantuvan heidän toimintaansa. Vakoiluhommissa agentit ovat arvokasta omaisuutta, ja työntekijät tuppaavat olemaan suojelevaisia. Näin ARTICHOKEn tiimit saivat salaisen alamaailman pohjasakkaa.

Vääjäämättömästi ARTICHOKEn miehet loikkasivat eettisten rajaviivojen yli. Morse Allen uskoi, että heille tietoisen myöntymyksensä antaneiden vapaaehtoisten käyttö kokeissa ei näyttänyt toteen juurikaan mitään. Vaivaa luonnollisesti käyttäytyäkseen nähneet vapaaehtoiset edelleen tiesivät, että he leikkivät uskomusleikkejä. Tietoisesti tai alitajuisesti he ymmärsivät, että mikään ei antaisi heidän tulla vahingoitetuksi. Allenin mielestä ainoastaan kokeilemalla koehenkilöillä ”miten paljon tässä oli pelissä (ehkäpä elämä tai kuolema)”, niinkuin hän kirjoitti, voisi hän saada luotettavia tuloksia, jotka olivat operaatiotyöntekijöille relevantteja. Dokumenteissa ja keskusteluissa Allen ja hänen kollegansa kutsuivat sellaisia realistisia kokeita ”lopullisiksi kokeiksi” — lopullisiksi siinä mielessä, että koe suoritettaisiin loppuun saakka. Se ei päättyisi kun koehenkilöstä tuntuisi siltä tai kun häntä tai hänen hyväänsä vahingoitettaisiin. Koehenkilöllä ei ollut mitään ideaa siitä, että hän koskaan olisi ollut edes osana koetta.

Jokaisessa käyttäytymisen kontrolloinnin kenttäkokeessa akateeminen tutkija vei työn vain tiettyyn pisteeseen asti. Morse Allenin perspektiivistä jonkun oli sitten vietävä koe loppuun asti selvittääkseen miten hyvin tekniikka toimi oikeassa maailmassa: miten huumeet vaikuttivat pahaa-aavistamattomiin koehenkilöihin, miten massiivinen sähköshokki vaikutti muistiin, miten pitkitetty aistideprivaatio häiritsi mieltä. Määritelmän mukaan lopulliset kokeet menivät perinteisistä etiikan ja lain rajoista yli. Äärimmäiset lopulliset kokeet aiheuttivat kuolemaa, mutta ARTICHOKEn lähteet sanoivat, että sellaiset olivat kiellettyjä.

CIA:n uratyöntekijöille näiden rajojen ylittäminen kansallisen turvallisuuden nimissä muuttui osaksi työtä, vaikkakin yksittäiset työntekijät yleensä vetivät henkilökohtaisia rajoja joita he eivät ylittäisi. Useimmat akateemikot eivät halunneet olla missään tekemisissä tässä vaiheessa — eivätkä Viraston agentit aina halunneet näitä ulkopuolisia ympärilleen. Jos akateemikot ja lääkärikonsultit otettiin mukaan terminaalivaiheeseen, he tekivät töitä yleensä toisella mantereella, salassa. Kuten Cornellin lääkiksen kuuluisa neurologi Harold Wolff selitti CIA:lle esittämässään tutkimussuunnitelmassa, kun joku kokeista liittyi koehenkilön vahingoittamiseen, ”Me odotamme Viraston tuovan saataville sopivia koehenkilöitä ja asianmukaisen paikan jossa tarpeelliset kokeet voidaan suorittaa.” Jos joku ammattilainen jää kiinni tällaisten asioiden tekemisestä, joita Virasto sponsoroi — koehenkilöiden vankina pitämisestä, heidän huumaamisesta lääkkeillä — hänet mahdollisesti olisi pidätetty kidnappaamisesta tai törkeästä pahoinpitelystä. Varmasti sellainen tutkija olisi joutunut häpeään kollegoiden keskuudessa. Kuitenkin saman kokeen toteuttaminen CIA:n lipun alla oli mahdollista, hänen ei tarvinnut miettiä lakia. Hänen kollegansa eivät voineet syyttää häntä virallisesti, koska heillä ei ollut hajuakaan mitä hän teki. Ja hän voisi olla ylpeä maansa auttamisesta.

Ilman että ollaan paikalla henkilökohtaisesti, kukaan ei tiedä tarkalleen miltä se on tuntunut ottaa osaa terminaalikokeeseen. Jokatapauksessa, koehenkilö todennäköisesti ei muistele hyvällä kokemusta. Kun tutkijat joskus muistuttivat Alphonse and Gastonia, he ottivat itsensä ja työnsä erittäin vakavasti. Nyt he ovat joko kuolleita, tai omista syistään eivät halua puhua kokeista. Ainoastaan seuraavassa tapauksessa olen kyennyt parsimaan kasaan mitään mikä muistuttaa ensikäden todistusta terminaalikokeesta, ja tämä on varsin mietoa verrattuna muihin ARTICHOKEn tyyppien suunnitelmiin.

Huomioita

CIA:n ARTICHOKE-ohjelman alkuperä ja kertomukset varhaisista kokeista tulivat seuraavista Viraston dokumenteista #192, 15. tammikuuta 1953; #3, 17. toukokuuta 1949; A/B, I,8/1, 24. helmikuuta 1949; helmikuun 10. 1951 muistio erikoiskuulusteluista (ei dokumenttinumeroa); A/B, II, 30/2, 28. syyskuuta 1949; #5, 15. elokuuta 1949; #8, 27. syyskuuta 1949; #6, 23. elokuuta 1949; #13, 5. huhtikuuta 1950; #18, 9. toukokuuta 1950; #142 (kirjeenvaihto), 19. toukokuuta 1952; #124, 25. tammikuuta 1952; A/B, IV, 23/32, 3. maaliskuuta 1952; #23, 21. kesäkuuta 1950; #10, 27. helmikuuta 1950; #37, 27. lokakuuta 1950; A/B, I, 39/1, 12. joulukuuta 1950; A/B, II, 2/2, 5. maaliskuuta 1952; A/B, II, 2/1, 15. helmikuuta 1952; A/B, V, 134/3, 3. joulukuuta 1951; A/B, I, 38/5, 1. kesäkuuta 1951; and #400, ei päivämäärää, ”Specific Cases of Overseas Testing and Applications of Behavioral Drugs.”

Voit etsiä dokumentteja osoitteessa https://www.cia.gov/readingroom/search/site

Dokumenttien lisäksi oli haastatteluja seuraavilta henkilöiltä: Ray Cline, Harry Rositzke, Michael Burke, Hugh Cunningham sekä useat muut ex-CIA työntekijät, jotka haluavat pysyä anonyymeina. Churchin komitean loppuraportti The Final Report of the Select Committee to Study Governmental Operations with Respect to Intelligence taustoittaa asiaa.

Terminaalikokeista puhuvia dokumentteja ovat mm. #A/B, II, 10/57; #A/B, II, 10/58, 31. elokuuta 1954; #A/B, II, 10/ 17, 27. syyskuuta 1954; and #A/B, I, 76/4, 21. maaliskuuta 1955.

Alaviitteet

1. Paremmin dokumentoitu huumeterapia- ja huumehypnoositapaus löytyy luvusta 3.
2. Vaikka tavallinen CIA:n rivityöntekijöiden valheenpaljastus ilmeisesti ei koskaan paljastanutkaan riviagenttien joukkoon soluttautumisia, se melkein varmuudella vaikutti pelotteena niille, jotka olivat kaappihomoja tai ajattelivat laittaa suuria summia rahaa mustiin laukkuihin.
3. Sitä rahoittiko Virasto lopulta tätä tai yllämainittua sähköshokkiprojektia ei voida määritää dokumenteista.
4. CIA kieltäytyi antamasta briiffausta tai lisämateriaalia kun pyysin heiltä lisää taustatietoa Neuvostoliiton käyttäytymisen muokkausohjelmista.
5. Tätä Viraston osastoa, jonka harteilla oli tarjota tueksi kojeita, naamioita, salakirjoitusta ja aseita, on usein nimitetty sen historian aikana teknisten palvelujen divisioonaksi sekä teknisten palvelujen osastoksi ja TSS:ksi.

Tietoisuus

Käyttäytymisen uudet paradigmat

9 syyskuun, 2021 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli käyttäytymisen muutosta, empatiaa, myötätuntoa ja tapoja. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Kun nyt olen kiihdyttänyt energioitani, olen havainnut, että minulle läheiset ihmiset ovat huolissaan minusta.

A: Selvä.

Q: Ja reaktioni siihen on — heidän huoleensa siis — se että en halua heidän pelkäävän minun puolestani, mutta selvästikään en halua lopettaa minun…

A: Pelkäävätkö he itsensä puolesta?

Q: Sitä he minun mielestäni tekevät. Tiedätkö, ehkä se uhkaa heidän uskomusjärjestelmäänsä tai jotain?

A: Ehkä, ehkä ei.

Q: Ja tajuan kyllä etten voi kontrolloida sitä, en halua…

A: Jos olet aina selvä ja jämpti kommunikaation avoimuudessa ja rehellisyydessä, silloin toimit vastuullisesti olemalla oma itsesi.

Q: Kyllä. Ja haluaisin kysyä sinulta myötätunnosta.

A: Kyllä.

Q: Kun kuulen, että jollain on ongelmia tai fyysinen sairaus tai mitä heillä sitten mielestään onkaan, tunnen heidän puolestaan… ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ettette sano olevanne pahoillanne heidän puolestaan, tai…

A: Tai sääliä heitä.

Q: Tai sääliä heitä. Aivan. Mutta tuntea heidän tuskansa.

A: Myötätunto ei ole sääliä.

Q: Mikä on myötätunnon määritelmäsi?

A: Myötätunto on sen tunnustamista, tavallaan, se on samanlaista kuin mitä voisitte pitää ylpeytenä — mutta ei negatiivisella tavalla. Olet ylpeä heidän voimastaan, siitä että he joutuvat kokemaan rajoitteensa jotka he ovat itselleen luoneet. Ja tiedät, että he ovat luoneet sen omasta voimastaan, ja että he voivat valita jotain muuta jos he vain haluavat.

Mutta niin kauan kun he ovat siinä tilassa minkä ovat valinneet, sinulla on myötätuntoa heidän puolestaan kanssaihmisenä, joka on valinnut ilmaista voimaansa sillä tavoin. Se on myötätuntoa.

Q: Hhmm. Tunnen enemmän sen tavan miten he tuntevat.

A: Se on empatiaa.

Q: Kyllä.

A: Voit muodostaa sen tyypin identifikaation jos haluat, mutta silti sinun ei tarvitse sallia sen muuttua sääliksi. Ja tällä tavoin se ei tee sinusta kylmää. Tunnusta, että henkilöt yhteiskunnassanne eivät ole tottuneet ilmaisemaan myötätuntoa, ja että myötätunto, koska se on tavallaan olemassaolon tilan tietämistä, voi tuntua etäiseltä, niinkutsutusti, normaalista tunteiden skaalasta.

Q: Kyllä, se oli seuraava juttu. Minulle on sanottu, että minä en ole tunteellinen.

A: Ymmärrä, tällä tavoin, että emotionaalisuus on työkalu, aivan kuten mikä tahansa muu asia. Ja se tulee, teidän käsitteidenne mukaan, tietämisen alle. Jos olet tietämisen tilassa, yksinkertaisesti tiedät sen mitä sinun tarvitsee tietää ilman että sinun tarvitsee käydä läpi koko tunneskaala ymmärtääksesi sitä.

Q: Niin.

A: Et ole ilman myötätuntoa tai ymmärrystä. Ja tällä tavoin, jos tuo sallii jonkun toisen silmissä sinun mahdollisesti näyttää kylmäkiskoiselta tai etäiseltä, yksinkertaisesti tunnusta, että jos tiedät toimivasi rehellisesti ja olet halukas kommunikoimaan tämän idean heille myötätunnolla, silloin olet toiminut vastuusi mukaan ja voit, sen jälkeen, olla vapaa vastuusta mitä tulee heidän valitsemaansa reaktioon.

Anna heidän jakaa idea ja katso onko se jotain mihin he pääsevät yhteyteen itsekin — mutta heidän ei ole pakko valita sitä.

Q: Kyllä, ymmärrän.

A: Erittäin hyvä.

Q2: Kun puhut tämän myötätunnon ja rakkauden ilmaisemisesta, voin tuntea sitä muita kuten sinua kohtaan, mutta en voi vain tuntea sitä kaikkia kohtaan. Miten voin saavuttaa tuon rakastavan tilan?

A: Ei saavuttamalla; vaan _sallimalla_ itsesi ymmärtää idea, että ainoa syy miksi et tuntisi yhtään mitään jotakuta kohtaan on, koska tuomitset heitä tällä tavoin siitä mitä he tekevät ja että se on vähemmän kelpoista kuin mitä _sinä_ kuvittelet että heidän _pitäisi_ tehdä.

Q: No, minä _yritän_ tuntea sen rakkauden vaihdannan heidän kanssaan, mutta kun näen että on jokin väärä asia ja oikea asia mikä pitäisi tehdä, ja he valitsevat…

A: Ei ole mitään oikeaa. Ei ole mitään väärää.

Q: Okei, mutta sitten päädyn tuntemaan _niinkuin_ he, energeettisesti.

A: Tunnusta, taaskin, kuten me olemme sanoneet, että jos todella uskot rakkauden voimaan, silloin se _on_ se mitä käytät vaihdannassa, sen sijaan että tuntisit niinkuin he ja paisuttaisit sitä energiaa jonka tunnet tulevat heistä maailmassa. Pysytkö kärryillä?

Q: Hhmm…

A: Aiotko sanoa, ”No, se on erittäin vaikeaa. On erittäin vaikeaa rakastaa jotakuta _tuolla tavoin_.” (Yleisö nauraa) Ymmärrä tällä tavoin, että tämä on yksi Kristustietoisuuden pääideoista. Uskotko rakkauteen vai etkö usko? Uskotko, että rakkaus vaikuttaa? Vai uskotko, että negatiivisella tavalla ilmaistu idea on voimakkaampi?

Ole rauhanomainen rakkauden _osoitus_. Älä vain sano ”Rakastan sinua”, vaan _ole_ sen rakkauden osoituksen idea — ilmaise sitä uskoa, että he ovat valinneet olla niinkuin ovat pääosin samasta syystä kuin sinä olet valinnut olla sinä.

Ymmärrä, tällä tavoin, että voitte sallia itsellenne toistenne pelkojen ilmaisut, ja olette tällä tavoin yhteydessä toisiinne. Voitte sallia toistenne olla toistenne ilojen ilmaisuja, jos haluatte olla pelkäämättä rakkautta, niinkuin olette olleet — kaikki teistä.

Huomatkaa, että jopa yhteiskunnassanne, todella monta henkilöä, ja erityisesti siinä rakenteessa mitä nimitätte hallinnoksi, pelkäävät näyttää rakkautta — erittäin jäykkiä henkilöitä; koska olette luoneet sen niin että on energiaa ”jossain tuolla”, koska pelkäätte ilmaista yhteyttänne joka teillä on kaikkiin. Ja niin kun te erkaannutte jostakusta, kun eriytätte _itsenne_ muusta Kaikesta Siitä Mikä On, kaikki muu mihin ette enää ole yhteydessä muuttuu tuntemattomaksi tekijäksi, ja se luo tuomitsemista, epäilyä ja vihaa. Koska pelkäätte, omassa itsessänne, sitä mitä tunnette olevan heidän sisällään — koska tiedätte olevanne yhteydessä toisiinne.

Q3: Minulla on pieni ongelma tuon kanssa. Mitä ilmaiset jollekin toiselle, joka esim., kohtelee sinua huonosti jollain tavalla, ja heidän ideansa siitä on… jatkatko vain rakastamista takaisin?

A: Kyllä, se on niin yksinkertaista. Kyllä. Ja tämän on jopa eräs tehnyt, tavallaan, aiemmin, joka on ottanut osaa näihin interaktioihin jokin aika sitten, kun hän havaitsi olevansa, teidän sanoillanne ilmaistuna, puun ja kuoren välissä, teidän sanoillanne, ryöstetty. Hän jahtasi tätä henkilöä ja sai tämän kiinni, ja tällä tavoin ilmaisi, että pidä rahat, mutta pitäisi antaa takaisin ryöstetty lompakko, sillä se ei palvelisi häntä.

Ja silloin yksinkertaisesti tunnustettiin, että ”ryöstäjä” tarvitsi tuon tilanteen, mutta että tämä tunsi olonsa avuttomaksi eikä tuntenut, että hänellä olisi ollut mitään keinoa ilmaista itseään; ja että ryöstön kohteeksi joutunut henkilö ymmärsi ja oli halukas antamaan enemmän hänelle kuin mitä hän oli alunperin kyennyt viemään. Sitten ryöstäjä alkoi itkeä, ja kertoi intiimisti ymmärryksensä että tässä oli henkilö, joka ei pelännyt voimaansa ja kykeni näyttämään sen tälle toiselle, että hänen ei tarvitsisi myöskään pelätä omaansa.

Q: Olisi hyvä ajatella, että minun kulkiessani tuolla voisin auttaa muita tällä planeetalla, mutta…

A: Sinulla _on_ merkitystä.

Q: …en tiedä.

A: Selvä. Se on sinusta kiinni.

Q: Haluaisin!

A: Se on sinusta kiinni.

Q: Joskus osa minusta suuttuu kovasti, vaikka haluaisin että minua pidetään rauhallisena.

A: Kuka sanoo ettet ole?

Q: Se on vain että kun tunnen vihaa…

A: Selvä. Ymmärrä, että viha ei ole se mikä sallii sinun valita jotain muuta kuin rauhaa — vaan tuomitseminen.

Q: Voin nähdä sen miten suuttumus on tapa… mutta sitten, kun olen tuomitsemisen keskellä, mitä teen?

A: Aloita niin, että et tuomitse sitä että olet juuri tuomitsemassa. Jos huomaat tuomitsevasi, selvä, tunnusta se: ”Ookoo, olen juuri valinnut tuomitsemisen muodon. Selvä. Mitä sitten? Ei paha. Nyt kun olen tunnustanut sen, en enää tuomitse.” Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Sitten voit ymmärtää jotain muutakin. Idea siitä, että voit jatkaa jonkun asian tekemistä ”tavanomaisesti”, voidaan nähdä myös uskomuksena. Toisin sanoen: tapa, mikä on tapa? Se on idea. Annat sanalle tapa voimaa joka saa sen tuntumaan siltä kuin tapa olisi jotain vaikeaa muuttaa. Se ei ole mikään universumin laki.

Annat sanalle ”tapa” sen voiman joka sillä on. Määrittele uusiksi sanastosi, ymmärryksesi, määritelmä itsestäsi. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä, se on hienoa.

A: Selvä.

Q4: Kun kerroit aiemman tapahtuman, en voinut muuta kuin kuvitella hypoteettisen ”mitä jos”-tilanteen, jossa ryöstäjä pidätettiin.

A: Ymmärrä, että kun luot hypoteettisen tilanteen ja luot ”jossittelun” pelin, silloin se on se mistä negatiivinen hämmennys johtuu. Kun sen sijaan alat elää ”mikä ON” mukaan, silloin sinun ei tarvitse pelata näitä ”mitä jos”-pelejä.

Ja kenenkään ei ole _pakko_ pidättää ketään. Te olette oma valtionne. Kun sallitte itsenne toimia kaikkien muiden kanssa tasa-arvoisina, silloin saatte jotain aikaan sillä tavoin, ja te kaikki tulette ymmärtämään että kyse ei ole rajoitteiden lisäämisestä, vaan jokaisen yksilön sallimisesta tuntea oma voimaantumisensa. Niin että kenenkään ei tarvitse tulla pidätetyksi eikä kenenkään tarvitse pidättää, sillä molemmat ovat uhreja ja rikoksentekijöitä. Tajuatko?

Q: Kyllä. Joten kun maailma tulee siihen pisteeseen että jokainen tuntee oman voimaantumisensa, silloin ei ole sotaa eikä köyhyyttä enää? Poistaisiko se nuo asiat?

A: Kyllä. Sitten voit ymmärtää, että jokainen katsoo ympärilleen ja sanoo, ”Tämä on työkalu, joka on palvellut minua. Nyt suosin tunnustaa oman yltäkylläisyyteni kaikilla tasoilla. Siksi me työskentelemme nyt yhdessä salliaksemme jokaisen realisoida oma yltäkylläisyytensä tuottamalla palvelusta kaikille muille, missä ja milloin mahdollista. Me tiedämme, että meitä tulevat näin automaattisesti palvelemaan toiset olennot tasan tarkkaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, mikä sallii myös meidän kokea yltäkylläisyyden idean.” Noin se toimii.

Q: Te pystytte nyt henkilökohtaisesti tekemään niin omissa elämissänne.

A: Kyllä.

Q5: Me oikeasti olemme tuollaisia, mutta me vain emme tajua sitä.

A: Kyllä.

Q: Tarkoitan, me aina palvelemme.

A: Kyllä, te aina palvelette. Tunnustakaa myös tällä tavoin, että se on silti edelleen valinta _miten_ haluatte palvella. Voitte palvella negatiivisesti tai positiivisesti. Positiivinen palvelus mahdollistaa teidän kaikkien tietää, että palvelette, kun taas negatiivinen palvelus ei salli teidän tietää sitä.

Q: Voitko antaa esimerkin negatiivisesta palveluksesta?

A: No, ehkäpä joku joka ryöstää sinut — koska edelleen tutkit ideaa omasta yltäkylläisyydestä. Mutta olet yksinkertaisesti houkutellut jonkun tekemään sen, joka ei tunne omaa voimaansa yhtä vahvasti kieltäytyäkseen kutsusta ryöstää sinut. (yleisö nauraa) Joten heidän ei tarvitse vahvistaa halukkuuttais leikkiä uhria. Joten heidän ei tarvitse olla sinun uhri, leikkimällä rikoksentekijää. Ja sinun ei tarvitse olla rikoksentekijä joka houkuttelee heidät leikkimään rikoksentekijää luoksesi, vahvistamaan sinun omaa uhriutumistasi.

Q: Joten meidän ymmärryksemme tästä, yksilöllisesti ja globaalisti, on todella tärkeää tänä transformatiivisena aikana siirtyessämme neljännen ulottuvuuden Maapallolle?

A: Kyllä.

Q: Ja se, että me näytämme tämän rakkauden kaikille muille — tiedäthän, vanhojen juurtuneiden reaktioiden ylipääseminen — _sallii_ siirtymän tapahtua jouhevammin?

A: Kyllä!

Q: Paljon kiitoksia.

A: Voi, kiitos sinulle.

Tietoisuus

Vanhojen kaavojen pirstominen

11 heinäkuun, 2020 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli vanhojen kaavojen ja käyttäytymismallien muuttamista.

Sanon hyvää päivää jokaiselle teistä tänä päivänne aikana. Miten voitte?

Selvä, me olemme täällä puhumassa vanhojen kaavojen pirstomisesta. Vanhojen käyttäytymismallien rikkomisesta. Poistumisesta toistuvan käytöksen ojasta, jonka olette saattaneet elämässänne luoda, joka teidän mielestä pidättelee teitä tekemästä niitä asioita, joita haluatte tehdä. Tai saatatte tuntea, että jokin pidättelee teitä siitä tahdista, jolla haluaisitte edistyä.

Joten vanhojen kaavojen pirstominen on idea, josta puhumme tänä päivänä aikaanne, ensimmäisen puoliskon ajan tätä työpajaa, tätä harjoitusta. Toisella puoliskolla puhumme myös harjoituksista ja meditaatioista, jotka voivat olla keskeisiä saattaessanne teidät suoraan yhteyteen Korkeamman ITsenne kanssa, suorempaan kommunikaatioon teidän ja niinkutsutun Korkeamman Itsenne välillä, teidän korkeamman perspektiivinne tai näkökulmanne. Lisäksi tänään teille jakamamme meditaatio, toisen puoliskon loppupuolella, tulee olemaan erityisesti suunniteltu, ei niinkään saattamaan teitä Korkeamman Itsenne yhteyteen, vaan sallimaan teille mahdollisuuden alkaa oikeasti nähdä todellisuutenne Korkeamman Itsenne NÄKÖKULMASTA. Tämä meditaatio on varsin erilainen kuin useimmat pitämämme meditaatiot, tai sellaiset joita olemme pitäneet aiemmin. Ja saatatte pitää tätä viimeistä meditaatiota jonkin verran sekanava, se saattaa saada teidät tuntemaan huimausta, mutta se on ookoo.

Siihen mennessä kun tämä interaktio on päässyt meditaatioon asti, monia muutoksia on tapahtunut teissä. Te kykenette alkaa rakentaa tilanteita ja kykyjä itsessänne joilla rikkoa vanhoja kaavoja, ja tämä sallii teidän muuttua helpommin kykeneväiseksi hyödyntämään tietoisempaa yhteyttä Korkeamman Itsenne kanssa, ja toimimaan siitä näkökulmasta jokapäiväisessa elämässänne.

Joten aloittakaamme kaavojen ja käyttäytymismallien ja rituaalien käsitteillä, jotka eivät välttämättä enää palvele elämäänne mielestänne. Joten pyytäisin teitä nyt kaikkia, jokainen nouskaa seisomaan! Juuri nyt, nopeasti, nopeasti, nopeasti! Seisomaan! Nouskaa ylös! Seiso! Oletteko jaloillanne? Selvä, istukaa alas. Tämä oli vain esittääksemme pointin, ja sekoittaa hieman mukaan tämän päivän teemaa, antaaksemme teille hieman esimakua siitä aktiivisuudesta jota voitte käyttää hyväksenne, ja myös alleviivata ja korostaa koko kaavojen rikkomisen käsitettä. Odottamaton, se että on valmiina hyppäämään hetken mielijohteesta. Että voi muuttaa etukäteiskuvitelman siitä miten nämä asiat yleensä menevät, miten näiden tulisi mennä, tai mikä se on mitä odotatte tapahtuvan täällä tänään.

Selvä. Aloittakaamme.

Puhukaamme hetki lyhyesti asioista mitä kaavoista ja tavoista on sanottu ja mitä ne ovat. Henkilöt yhteiskunnassanne ovat luoneet rituaalin ja toiston ja tavan ja kaavan käsitteen jo jonkin aikaa sitten. Me emme sano, että kaikki kaavat ovat negatiivisia. Emme mitenkään. Olette luoneet automaattisia kaavoja todellisuuteenne, niin että voitte vapauttaa itsenne jokaikisen yksityiskohdan tarkkailusta jokaikisessä hetkessä jokaikinen päivä siitä mitä teidän mielestänne teidän täytyisi tehdä. Joten voitte vapauttaa itsenne kun teillä on tiettyjä asioita pyörimässä automaatilla. Niin että voitte keskittyä muuhun.

Jotkut kaavat, jonkin verran toistoa voi olla tarpeen fyysisessä todellisuudessanne että te edes voisitte kokea fyysisen todellisuuden käsitteen itsessään. Ne tavat, kaavat joista puhumme, jotka haluatte muuttaa, ovat niitä jotka teidän mielestänne eivät enää edusta teitä sinä henkilönä joka valitsette olla, jonka haluatte olla, se todellisuus jonka halajatte (luoda) itsellenne. Nämä tavat, nämä kaavat ovat yleensä muutaman asian seurausta, jotka tapahtuvat elämässänne. Erityisesti kun kasvatte, olette kristallisoimassa, niinsanotusti, todellista persoonaa joka haluatte olla. Haluan kertoa teille, että teillä on sanonta planeetallanne, joka on lähtöisin jonkin verran intuitiostanne, sisäisestä oivalluksesta, syklienne todellisuuteen jotka ovat yhteiskunnassanne. Sanonta kuuluu: ”elämä alkaa nelikymppisenä”.

Me olemme puhuneet tästä jonkin verran aiemmin. Idea siitä, että yhteiskuntanne toimii pääosin 40 vuoden sykleissä, että suuret muutokset, sekä yksilötasolla että kollektiivisesti yleensä esiintyvät 40 vuoden sykleissä yhteiskunnassanne. Erittäin todellisella tavalla voitte alkaa ymmärtää tätä yksilöllisesti toisella tasolla. Johtuen sen kaltaisista tavoista ja kaavoista, jotka olette luoneet menneisyydessä, johtuen senkaltaisista rituaaleista joista yleensä pidätte kiinni tai joita teidät opetetaan uskomaan kun kasvatte, ottaa yleensä lajiltanne, keskimäärin, noin 40 vuotta elämässä kypsyä aikuiseksi.

Kaikki ennen noin 33 ikävuotta, arviolta, olette lapsia. Kaikki noin 33 ja 40 ikävuoden välillä, keskimäärin, on kuitenkin poikkeuksia, mutta keskimäärin, on kotilostanne murtautumista, sallimista itsenne ajatella uudelleen ja arvioida uudelleen ja määrittää uudelleen ne uskomukset, joihin teidät on lapsena kasvatettu, ja luoda itsellenne assimilaatio, synteesi kaikista ideoista jotka olette absorboineet, ja luoda uskomusrakenne, uskomusjärjestelmä, joka on teidän persoonanne mukainen, todellisen persoonan joka todella valitsette olla tässä elämässä. Sillä persoonallisuus jonka valitsette ennen fyysistä elämää, se joka sallii teidän käyttää yhteiskuntaanne todella saamaan aikaan jotain merkityksellistä, todella saada aikaan vaikutus, todella olla esimerkki ja ilmaista itseänne itsenänne joka olette yhteiskunnassa, menneinä aikoina, ja nykyaikana, yleensä ei ala ilmentyä ennen kuin 40 ikävuoden paikkeilla. Ja käytätte 33 ja 40 ikävuotenne välillä olevat vuodet kristallisoimaan ja kiinteyttämään idean persoonastanne jonka olette valinneet olla tässä elämässä, ja samaan aikaan käytätte sitä samaa 7 vuoden aikaväliä muuttamaan ne asiat jota ette enää ole, uskomusjärjestelmät joita ette enää suosi.

Jos ette ole tehneet tätä 40 vuoteen mennessä, se on ookoo. Mikään ei ole väärin teissä. Jälleen kerran ymmärtäkää, että tämä on yksinkertaisesti keskivertoelämä yhteiskunnassanne joka yleensä edustaa niitä syklejä jotka olette luoneet, joka on automaattinen sykli, joka auttaa teitä liikkumaan eteenpäin, vaikka joskus onkin aikoja jolloin teillä ei ole mitään käsitystä miten tehdä niin. Joten luotte aallon, energian liikkeen, joka avautuu elämässänne tällä yleisen syklisellä tavalla ja auttaa teitä liikkumaan eteenpäin, auttaa teitä kulkemaan tuon aallon harjalla yleisesti, niin että ette vain ole paikallanne. Ne teistä, jotka ymmärtävät tämän periaatteen aiemmin, voivat kiihdyttää aiemmin, ja ne teistä jotka ymmärtävät tämän periaatteen vasta nyt, huolimatta iästänne, voivat kiihdyttää niin nopeasti kuin haluavat. Ei ole kiveen hakattua sääntöä syklin ideasta, erityisesti nyt, koska tämä on se transformationaalinen elämä, transformationaalinen aika planeetallanne. Tämä on elämä jolloin kaikki menneisyydessä oppimanne asiat tulevat yhteen, kun tuotte ne kaikki synteesiin joka sallii teidän valita tietoisesti, ei tiedostamatta, tietoisesti sen kuka se on joka haluatte olla, ja minkälaisen todellisuuden yksilötasolla ja kollektiivisesti haluatte luoda. Tämä on se elämä kun te heräätte. Todella heräätte. Ymmärtäen, että te todella olette jonkin aikaa kävelleet unessa lajina, yhteiskuntana.

Nyt alatte herätä. Ja niin, puhukaamme siitä ideasta miten jotkut tavat ja kaavat muuttuvat niin juurtuneiksi, niin lukituiksi, siltä näyttää, persoonan rakenteeseenne, tietokantaanne, ohjelmointiinne. Ottaen huomioon sen, kun me puhumme tästä, että jopa ohjelmoinnin käsite itsessään on vain yksi määritelmä joka joskus pitkittää tapoja ja kaavoja. Mutta menemme tähän myöhemmin, niinkuin te sanotte.

Aloittakaamme aikuiseksi kasvamisen idealla. Erittäin nuorena lapsena te sieluna valitsette, valitsette, valitsette yleisen elämänne, vanhempanne, ne yleiset kontaktit, yleiset tilanteet jotka koette tässä fyysisessä elämässänne ennen syntymäänne. Teette tiettyjä valintoja, että kykenette kokemaan tietynlaisia asioita, niin että voitte tasapainottaa ne kokemukset joita teillä on ollut aiemmin, niin että voitte lisätä henkenne kokonaistietoon, niin että voitte täyttää itseilmaisun käsitteen jonka haluatte täyttää tössö fyysisessä todellisuudessa joksi te olette itsenne luoneet. Muistakaa, että en sanonut että te olette fyysinen todellisuus. Sanoin fyysinen todellisuus joksi te olette itsenne luoneet. Suuri ero. Koska te ette ole olemassa fyysisessä todellisuudessa. Te OLETTE fyysinen todellisuus. Tämä on laajennus siitä tietoisuudesta joka te olette. Tämä on niitä asioita joita alatte ymmärtää kun irtaudutte vanhoista kaavoista ja luotte uusia suuntia itsellenne.

Mutta jälleen kerran, kun te kasvatte, kun muututte fyysiseksi, kun kiinteydytte, kun madallatte tietoisuutenne taajuutta ja muututte kristallisoiduksi, tai niinkutsutusti jäiseksi, fyysiseen todellisuuteen, aloitatte hitaan kiteytymisen sekä nopean fyysisen muotonne kiteytymisen. Hidas kiteytyminen kestää monia vuosia, arviolta ensimmäiset 3-7 vuotta fyysistä elämäänne. Kun olette hitaasti kiteytymässä, alatte absorboida ja ottaa käyttöön uskomuksia, asenteita ja näkökulmia fyysisestä todellisuudestanne ja yhteiskunnastanne johon olette valinneet syntyä. Alatte ottaa käyttöön asenteita vanhemmiltanne, ystäviltänne, läheisiltänne, valtioiltanne, kaikilta niiltä asioilta jotka tiedätte olevan olemassa nuorena lapsena, intuitiivisesti, jotka teidän tulee alkaa absorboida ainakin jollain tasolla. Muutoin ette kykenisi selviytymään fyysisenä olentoja. Teidän on pakko alkaa uskoa todellisuusjärjestelmään, johon olette syntyneet, tai muutoin ette ole sen osa. Se ei kykene elättämään teitä. Olennot siinä eivät kykene ymmärtämään teitä, tai vaalimaan teitä tai kommunikoimaan teille, ettekä te kykene heille.

Joten sen kommunikoinnin takia, ainakin sen todellisuuden elättämänä johon olette valinneet syntyä, alatte hyväksyä uskomuksia siitä todellisuudesta tuon linkin muodostamiseksi, tuon sillan muodostamiseksi, tuon yhteyden muodostamiseksi. Tämä ei itsessään ole negatiivinen asia. Kuitenkin, johtuen siitä tavasta jolla yhteiskuntanne on tuhansia vuosia ollut uppoutuneena tiettyihin negatiivisiin ja rajoittaviin uskomusjärjestelmiin, monet noista ideoista ovat edelleen jäänteitä monissa teissä. Ja usein tietämättänne monet noista uskomuksista siirtyvät lapsillenne yhteiskunnassanne, tiedostamatta, telepaattisesti. Ne pelot, epäilykset, epäröinnit, epäonnistumiset, ansaitsemattomuuden käsitteet, itsetunnon puutteet, kaikki nuo käsitteet on koodattu energiakenttäänne, siihen tietoisuuteenne joka te olette. Ja erittäin, erittäin usein ne tulevat siirtymään lapsillenne telepaattisesti.

Ja koska te olette niin avoimia, niin halukkaita kiteytymään siihen todellisuuteen johon synnytte, ne uppoavat kaikki teihin suurimmaksi osaksi. Yleisesti ottaen ainoastaan lapsi, ainoastaan sielu joka kykenee tasapainottamaan itsensä tiettyyn pisteeseen asti, tulee koskaan kykenemään kieltäytymään absorboimasta tiettyjä negatiivisia rajoitteita tai uskomusjärjestelmiä, jotka yhteiskuntanne pakottaa lapseen sen kasvaessa. Tämä tapahtuu yhä enemmän ja enemmän, kun useammat olennot inkarnoituvat uudelleen planeetalle tänä aikana, ja he kulkevat niinkutsutun Arcturuksen Portin läpi. Arcuturksen Portti on energiakenttä, tietoisuuden kenttä, tietoisuuden maailma, jonka läpi tietoisuus voi kulkea ja saada apua sen suuntautumisessa niin, että kun se valitsee syntyä uudelleen fyysiseen todellisuuteenne, siitä tulee vahvempi, keskitetympi, fokusoidumpi, kristallisoidumpi, ja huomaatte että vanhat uskomusjärjestelmät voivat nyt kimpoilla hänestä eikä nuori lapsi enää ime niitä itseensä. Mutta edelleen tälläkin hetkellä monet lapset imevät itseensä nämä ideat, koska he ovat niin avoimia, niin rakastavia, niin halukkaita uskomaan että se todellisuus, johon he ovat syntyneet, tarjoaa heille kaiken sen rakkauden, ehdottoman rakkauden joka heille tarjottiin ei-fyysisessä todellisuudessa ennen syntymää. Vaikka, jälleen kerran, useampi ja useampi muistaa keitä he ovat, ja näin heihin ei vaikuta idea negatiivisista uskomuksista, jotka saattavat liikuskella positiivisten kanssa.

Mutta tämä saa meidät ymmärtämään, että kun kasvatte, minä tahansa aikana, kaikki joka on ristiriidassa sen ehdottoman rakkauden kanssa, josta te tiedätte olevanne tehty, esitetään teille aina kun jokin tilanne pakottaa teitä rajoittamaan itseänne, leikkaamaan itsenne pois siitä rajoittamattomasta olemuksesta joka te olette, aina kun olette, millään muotoa tai millään tavalla, pakotettuja siihen että ette salli itsenne ilmaista koko olemuksenne totaliteettia, aina kun tämä tapahtuu, silloin valitsette rajata tietoisuutta itsestänne vielä hiukan lisää. Vielä hiukan lisää. Sopia tähän muottiin, tuohon muottiin. Tehdä tällä tavoin, sillä tällä tavoin tämä tehdään. Teidän tulee sopia. Teidän tulee sopia. Teidän tulee sopia. Te ette halua, että teistä ajateltaisiin että olisitte OMITUISIA tai epätavallisia. Ette halua, että teitä pidetään hulluna tai että teidät lukitaan jonnekin. Teidän tulee sopia. Teidän tulee kuulua. Teidän tulee olla yksi meistä.

Selvä. Rajoitan itseäni vielä hieman lisää. Ja vielä hieman lisää. Ja vielä hieman lisää. Koska haluan että rakastatte minua. Minulta puuttuu rakkautta. Missä on rakkaus? Onko tämä se tapa jolla saada sitä? Hyväksyä sen mitä te sanotte? Uskoa teidän uskomuksenne? Jos uskon samoin kuin te, jos rajoitan itseäni, rakastatteko minua? Selvä. Rajoitan itseäni. Lopulta olette niin hyviä tekemään tuota, luulette että teette niin koska se on se tapa jolla saatte rakkautta joka jostain syystä ei ole siellä, joka jostain syystä ei ole ehdotonta, yhtäkkiä alattee tajuta että olette tehneet niin tarpeeksi kauan että nyt ette enää tunne toista tapaa jolla houkutella rakkautta muutoin kuin jatkaa itsenne rajoittamista. Ja niin tämä prosessi on nyt se mitä käytte läpi, tuon rajoittamisen kahleiden murtaminen, itsensä rajoittamisen kahleiden, niin että voitte ymmärtää että te ansaitsette ehdotonta rakkautta joka tapauksessa, oli tilanne mikä tahansa, ainoastaan sen takia että olette olemassa. Ei ole erityisiä parametreja joiden tulee olla olemassa määrittämään teitä sanomalla, että teidän tulee olla tämän kaltainen ansaitaksenne EHDOTONTA RAKKAUTTA joka tulee Kaikesta Siitä Mikä On. Se on luonnollinen olotilanne.

Mutta vuosien 3-7 välillä te olette oppineet rajoittamisen oppitunnin niinh hyvin, että nyt te ette melkeinpä enää edes tiedä toista tapaa olla. Ja joskus vaaditaan todellinen shokki systeemille murtaa teidät ulos siitä syklistä. Murtaa teidät siitä itsensä rajoittamisesta ja tottelemisesta. Tottelette ja hyväksytte itsenne rajoitettuna olentona. Kyllä, tämä on se mikä minä olen. Näin se nyt vaan menee. En voi tehdä sitä ja en voi tehdä tätä ja kaikki tietävät, että näin se nyt vaan menee. Teen parhaani, yritän niin kovasti kuin pystyn, yritän ja yritän, teen parhaani, mutta no, tiedäthän, se ei välttämättä tapahdu ja niin se menee, ja se on ookoo, hyväksyn sen. Koska olen rajoittunut olento. Koska olen oppinut hyväksymään rajoitteeni niin, että minua rakastetaan rajoitteideni takia.

Olette kaikki nähneet sen. Monta kertaa. Olette kaikki nähneet sen. Miksi ympärillä olijat usein pelkäävät tai vihaavat menestyvää yksilöä? Miksi? Miksi Kristus-tietoisuuden ilmaisunne ristiinnaulittiin ristille? Miksi? Johtuen pelosta että tämä olento ilmaisee sisäsyntyistä RAJOITTAMATTOMUUTTAAN joka jokaisessa teissä on. Ja siitä pelosta, että jos ilmaisette rajoittamattomuuttanne, teitä ei rakastettaisi. Te menettäisitte sen rakkauden joka teillä on, ystävienne rakkauden, vanhempienne rakkauden, läheistenne rakkauden. Joten heti siinä näette syklin, kaavan, toiston ”älä menesty, menestyminen tarkoittaa rakkauden tai sen menettämistä mitä pidät rakkautena, joka sinulle on elämässäsi annettu, älä ole sellainen välkky, pysy omassa lestissäsi, tiedä paikkasi”. Kaikki nuo asiat. Kaikki nuo käsitteet. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Niin että opitte että jos haluatte olla rakastettuja tai vastaanottaa siitä yhtään häivääkään, pysy status quossa. Pysy. Ole hyvä poika. Ole hyvä tyttä. Hyvä poika, hyvä tyttä. Tässä on palkkiosi. Paikka. Hyvä poika, hyvä tyttö. Nyt rakastan sinua. Noniin. NONIIN! Älä ylitä tuota parametria! Paha poika, paha tyttö! Ei palkkiota. Paikka. Paikka, paikka, paikka! Paikka! Hyvä poika, hyvä tyttö. Tässä on palkkiosi.

Selvä.

Tänään me opetamme teitä kuopimaan luut maasta itse. Silloin kun toivotte. Koska olette kaikki valmiita, ja olette aina olleet ja aina tulette olemaan, sisäsyntyisesti, hyvä poika, hyvä tyttö. Vain siksi. Vain siksi. Eräs tavoista, joka auttaa teitä lukitsemaan näitä kaavoja itseenne, on käyttää emotionaalisuutta. Me olemme puhuneet monta kertaa emootioiden olevan energiaa liikkeessä, e-motion (liike = motion). Se aktivaatioperiaate. No se on myös energiaa, koska se saa teidät pysymään paikoillanne. Staattisessa tilassa. Me puhuimme viime kerralla ekstaattisten tilojen ideasta. Ideasta että ei olla jäässä, liikkeessä olemisen ideasta. Mutta energiaa, emotionaalista energiaa, voidaan käyttää jäädyttämään teidät myös ekstaattiseen tilaan. Kun energia ei liiku, kun energia keskitetään sisäisesti, ja se kimpoilee sisäisten seinienne sisäisista peileistä, värähtelee, värähtelee, aiheuttaa enemmän ja enemmän jännitettä, kertymää. Vuosia ja vuosia ja vuosia jännitettä kertyy.

Tämä, tavallaan, vahvistaa kaavan ideaa, mutta usein paradoksi on siinä, että tämä jännite ja kertymä on lopulta se mikä sallii teidän viimein murtautua kaavasta ulos. Kuitenkaan jos teille ei ole opetettu miten käyttää tätä jännitteen purkautumista kaavasta LUOVASTI, silloin yleensä se mitä te luotte on hermoromahdus murtautuaksenne ulos kaavoista ja toistoista. Joten idea on, että voitte käyttää tätä sisäistä jännitettä, tätä sisäistä joka pidättelee, emotionaalista jännitettä ja painetta joka pidättelee. Voitte käyttää sitä luovilla tavoilla vapauttamaan itsenne, VAPAUTTAMAAN itsenne, päästämään itsenne ja täyden potentiaalinne irti, teidän rajoittamattoman potentiaalinne luovalla tavalla, rakentavalla tavalla. Ei tuhoisalla tavalla.

Kun teillä on tapaus jolloin käsittelette mahdollisesti vanhempianne tai henkilöä joka sallii teidän tuntea olonne huonoksi, vihaiseksi, epäileväiseksi, pelokkaaksi, millään tavalla rajoittuneeksi, ja jos teille on opetettu että ette voi ilmaista vihaa, ette voi ilmaista pelkoa, ette voi ilmaista epäilystä, silloin lukitsette tunteen itseenne. Lukitsette sen tiukasti. Jäädytätte itsenne, siihen paikkaan, siihen aikaan, siihen tilaan. Ja kun teette niin, se käynnistää toistuvan syklin ja aina tuo teidät takaisin siihen tilaan, siihen paikkaan, siihen tunteeseen, kunnes opitte että se syy miksi palaatte on että teidän tulee päästää siitä irti. Päästää irti. Mutta näettekö, tässä on kaavanluontimekanismin ilkeys. Teitä ei ainoastaan pakoteta TUNTEMAAN sitä vähättelyä, vihan tunnetta, epäilyksen ja rajoittuneisuuden tunnetta. Tämä kaava on luotu koska teille on kerrottu, että ette voi ilmaista sitä vihaa. Tämä on kaksiteräinen miekka. Se on itsensä täydellisesti sisältävä pakkaus joka lukitsee teidät siihen luuppiin. Se pakottaa teidät tuntemaan jotain ja samaan aikaan ette saa tuntea sitä. SE ON SE MIKÄ LUO TUON KAAVAN. Tuo kaksoismekanismi. Ei ainoastaan rajoittuneisuuden tunteminen.

Ei ainoastaan vihaisuuden idea. Ei ainoastaan aktiivisen vähättelyn itsensä idea, vaan idea siitä että ette saa tutkia sitä, että ette voi ilmaista sitä. Se on tuo kaksoistoiminta joka luo kaavan koska silloin te kimpoilette edestakaisin noiden kahden seinän välillä: tunne se, älä tunne sitä. Tunne se, älä tunne sitä. Tunne se, älä tunne sitä. Tunne se, älä tunne sitä. Tämä on kaikkien kaavojen perusta. Tunne se, älä tunne sitä. Tunne se, älä tunne sitä. Te olette lukossa itsensä kanssa ristiriidassa olevassa piirissä, oikosulussa. Ette voi liikkua sähköpiiriä ulospäin täyteen ilmaisuun. Olette jumissa luupissa. Teidät pakotetaan tuntemaan ja teille sanotaan ettette voi tuntea. Yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Tämä on kaikkien niiden kaavojen, joita ette suosi, jotka eivät palvele elämäänne, perusta elämässänne.

Joten ensimmäinen tekniikka, ensimmäinen ymmärrys on se miten murtautua tuosta luupista. Se kuuluu näin.

Kulkekaa takaisin elämäänne, tuntemaan ne hetket uudelleen, ilmaisemaan ne hetket, ja sallikaa itsenne elää nuo hetken NYT tavalla jolla toivoitte että olisitte tehnyt mutta te ette saaneet tehdä. Näytellä se koko skenaario uudestaan siten kuin ette silloin voinut. Se on erittäin voimakas tapa alkaa rikkoa noita vanhoja, muinaisia, jumiutuneita, juurtuneita, tiedostamattomia, emotionaalisesti lukkiutuneita tapoja. Tämä vaikuttaa omaan suhteeseenne itseenne, omaan suhteeseenne muihin, työhönne, terveyteenne, niinin asioihin joista sanotte että ne kiinnostavat teitä. Teidän kykynne saavuttaa mitä tahansa voi huonontua kun se jumiutuu tähän emotionaaliseen luuppiin.

Ennen kuin me aloitamme meditaation jolla auttaa näiden parametrien vapauttamista, järkyttää hieman sitä perustusta, kaataa nuo seinät matalaksi, antakaa minun muistuttaa teitä seuraavasta asiasta. Erittäin tärkeää. Muistakaa, että tavat ovat oikeasti, niiden tiukimmissa määritelmissään, jotain mitä te ette tietoisesti tiedä tekevänne. Kun te tiedätte, että teillä on tapa, sinä hetkenä kun te sen tunnustatte, teillä ei ole enää tapaa. Te olette liikkuneet pois siitä tiedosta. Ainoa syy sille miksi tavalta näyttävä asia pitkittää itseään sen yli että ette ole siitä tietoisia on, koska teidät on opetettu uskomaan että se on jotain jonka tulee toistua. Ja niin jatkatte sen luomista jokaine uusi ajanhetki jonka olette olemassa. Tapa ei ole jotain joka on peräisin menneisyydestä. Tapa on jotain jonka luotte nykyhetkessä, jokainen hetki, nyt, uudelleen ja uudelleen, samalla kun luotte yhteyden nykyhetkestä jonkin menneisyyden idean luomiseen. Tapa ei ole peräisin menneisyydestä, sen voima pitää teidät kaavassa ei ole peräisin menneisyydestä. Luotte tavan nykyhetkessä. Jokainen hetki.

Joten ymmärtäkää, ensinnäkin, että menneisyydessä ei ole mitään joka pitää teitä kiinni missään kaavassa paitsi teidän oletuksenne siitä. Menneisyydellä ei ole mitään valtaa teistä. Ei mitään. Nolla. Se yhtymäkohta jonka luotte on se mikä luo ne käytävät mitä pitkin päätätte kävellä. Voitte muuttaa suuntaanne milloin vain haluatte.

Ja nyt aloittakaamme ensimmäinen meditaatio millä käsitellä emotionaalisuuden ideaa. Ja siitä me edistymme johonkin vallan toiseen. Mutta ensin: Nouskaa ylös! Seiskää! Nouse jo! Nopeasti, nopeasti, nopeasti. Noniin, niin, niin, tulkaa jo. Kääntykää, katsokaa vastakkaiseen suuntaanne. Kääntykää ympäri, katsokaa jälleen vastakkaiseen suuntaan. Istukaa alas. NOUSKAA SEISOMAAN! Selvä, selvä, selvä. Istukaa alas. Me vain halusimme varmistaa, että teidän vastustusmekanismit eivät ole tiellä. Me halusimme varmistaa, että ette tiedä mitä odottaa. Tämä kaikki on osa kaavojen rikkomisen ideaa. Sallia itsenne ymmärtää, että teillä on paljon enemmän joustavuutta ja voitte sallia opettaa kehotietoisuuttanne että on ookoo liikkua odottamattomiin suuntiin, että on ookoo että ette kaadu turvallenne, että olette turvassa kaikkien siirtojenne kanssa, TURVASSA kaikissa siirroissanne. Turvassa. Ja rakastettuja. Ehdottoman rakastettuja jokaisessa tekemänne liikkeessä.

Selvä. Hengittäkää syvään kolme kertaa. Ei, kaksi kertaa. Ei, yksi. Nyt toisen kerran. Ja nyt vielä kerran.

Sulkekaa silmänne. Ja sallikaa itsenne harhailla. Harhailla syvällä sydämessänne. Kuvitelkaa, tuntekaa, nähkää, nähkää sydämenne. Kuvitelkaa sen lyövän. Tuntekaa sen hidas, hypnoottinen lyönti. Tuntekaa tuon lyönnin rentouttavan teitä. Kuulkaa oman sydämenne lyövän syvällä ja resonoivan teissä. Syvällä ja lämpimässä. Syvällä ja rauhassa. Syvällä ja rakkaudessa. Syvällä. Syvällä. Syvällä. Syvällä. Syvällä. Tuntekaa sydämestänne lähtevä värähtely, joka ympäröi teidät, jossa te kylvette, joka soljuu lävitsenne. Tuntekaa rakastava emotionaalisuus, joka tästä paikasta lähtee tietoisuudessanne. Ja kun te nyt olette uppoutuneita omaan sydänkeskukseenne, menkää takaisin, takaisin ajassa. Menkää varhaiseen lapsuuteenne, kauas menneisyyteen. Kuvitelkaa. Vain kuvitelkaa. Oli se sitten millainen lapsuus tahansa. Kuvitelkaa itsenne nuorempana ja nuorempana, tuntekaa, tuntekaa, tuntekaa ne tunteet millaista on olla nuori lapsi. Se ihmetys kun näkee asioita ensimmäistä kertaa. Se avoimuus, se halukkuus tutkia.

Ja nyt, tuntekaa, tuntekaa koko sydämellänne, tuntekaa ensimmäinen pelko, ensimmäinen epäilys, ensimmäinen epävarmuus. Ensimmäinen vähättely, ensimmäinen kerta kun vanhempanne saattoivat sanoa teille jotain, ensimmäinen suuttumuksen tunne, ensimmäinen luottamuksen puute. Ja tuntekaa sen vääryys, sen paikkansa pitämättömyys. Sen väärä sijainti. Ennen sitä oli ehdoton rakkaus, RAJOITTAMATTOMUUS, ja nyt vähättely, fokus, epävarmuus, epämukavuus, epäilys, pelko, raivo. Tämä ei ole oikein. Tämä ei ole se kuka minä olen. Miksi he tekevät näin? Mistä se tulee? Miksi he eivät rakasta minua? Mitä minä tunnen? Iljetystä. Tämä ei ole se kuka minä olen. Minut pakotetaan olemaan joku kuka minä en ole. Tätä ei sanota rakkaudesta. He sanovat tämän suuttumuksesta, pelosta, omasta puutteestaan. Tunne ehdottomasta rakkaudesta heitä itseään kohtaan. He projisoivat minuun. Tämä en ole minä. Etkö voi kuulla sitä äiti? Etkö voi kuulla sitä isä? Etkö voi kuulla sitä mitä sinä sanot? Etkö voi nähdä miten se sattuu? Ei, et voi. Olet sokea. Tämä pelottaa minua. Miksi he eivät näe sitä mitä he tekevät minulle?

Ja sitten aloin itkeä, kun suutuin, he sanoivat minulle ”lakkaa itkemästä.” Älä suutu minulle. Älä ota tuota äänensävyä kanssani. Tukahdutus. Vähättely. Epäily. Konflikti. Raivo. Miksi nämä asiat ovat täällä? Miksi? Eivätkö he rakasta minua? Eikö minun tulisi rakastaa itseäni? Enkö ole rakkauden arvoinen? Minua vähätellään, olen vähemmän. En pidä itsestäni nyt. En rakasta itseäni nyt. En ilmaissut todellista itseäni. En ilmaissut sitä raivoa jonka halusin ilmaista. En vuodattanut niitä kyyneliä jotka olisin halunnut vuodattaa. Ja nyt johtuen siitä etten ilmaissut raivoani ja koska en itkenyt sillä tavalla kuin tunsin että halusin, nyt olen vihainen itselleni. Nyt vähättelen itseäni. Ja tämä tapahtuu aina vaan ja uudestaan elämässäni.

Kun kasvan hieman sieltä, hieman tuolta, tunnen vihan tunteen kasvavan ja kasvavan, mutta aina tukahdutan sen. Se ei ole niin kuin pitäisi käyttäytyä. Se ei ole asianmukasita. Se ei ole oikein. Se ei ota muita huomioon. Se on itsekästä ajatella sillä tavoin. Tuntea niitä asioita. Itsekästä. En ole hyvä ihminen koska tunnen näitä asioita. En ole enää arvollinen, koska tunnen tällä tavoin, koska vihastun. Ja nyt vihani kasvaa luonteenlaaduksi. Ja nyt, askel askeleelta ja päivä kerrallaan opin läksyni hyvin ja voin muuttua enemmän ja enemmän, päivittäin, äitini kaltaiseksi, isäni kaltaiseksi, joka opetti minut olemaan tällä tavoin. Ei sillä ettenkö rakastaisi heitä. Se on vain että en rakasta itse itseäni.

Mutta tämä ei ole se miten haluaisin tuntea. Haluan päästä takaisin siihen ensimmäiseen kertaan. Siihen aivan ensimmäiseen kertaan lapsena kun tunsin vihaa, tunsin epäilystä, pelkoa aivan ensimmäistä kertaa, ja minulle sanottiin että minun tulee niellä se. Ja nyt, tuntea se. Tuntea se suuttumus. Tuntea se pelko. Se on sopivaa nyt, olet turvassa. Se on sallittua. Tunne se. Se on luonnollista. Kun sinua vähätellään, on luonnollista tuntea suuttumusta. Se energian suuntaus joka kertoo sinulle että tämä on se mikä minä todella olen. Ja tämä on se asia joka sanotaan, joka ei liity minuun. Ei minuun. Ei minuun.

Ja nyt voit sanoa Sydämesi Sydämestä, nyt kun et voinut sanoa sitä aiemmin, nyt, äiti, isä, kuka se olikaan, mikä tahansa se tilanne olikaan, voin rakastaa sinua ehdottomasti nyt, ja samaan aikaan voin kertoa tästä ehdottomasta rakkaudesta sinulle, että se ei ole se kuka minä olen. Minun sallitaan sanoa nyt se mitä en kyennyt silloin sanomaan, OLEN VAPAA. Olen vapaa. Koska tiedän, että voin sanoa sen ja silti rakastaa sinua. Kun minä olin lapsi, en ymmärtänyt että voisin samaan aikaan rakastaa sinua ja olla vihainen. Nyt ymmärrän, että voin olla vihainen. Koska suuttumus ainoastaan suuntaa minut kohti Todellista Itseäni. Ja suuttumus ei millään muotoa tarkoita, että en rakasta ehdottomasti samaan aikaan. Juuri sekä rakastan sinua ehdottomasti että sallin itseni tuntea suuttumusta jota en sallinut minun tuntea silloin. Rakastan myös itseäni. Ehdottomasti.

Ja kun tunnet itsesi hyväksyvän tuon suuttumuksen, tunnet sen suuttumuksen, samalla tunnet myös suuttumuksen vähenevän ja muuttuvan rakkaudeksi. Itsensä hyväksynnäksi. Itseilmaisuksi. Todelliseksi olennoksi, joksi synnyit. Aste asteelta, tapaus tapaukselta, kun tunnet että sinulla on tai haluat luoda aikaa ja tilaa sille, salli itsesi tehdä tämä meditaatio, mennä sydämeesi. Tuntea ne hetket elämässäsi jotka aiheuttivat suuttumusta, vähättelyä, tukahduttamista, eivät sallineet sinun olla todellinen itsesi. Ei tunteettomuudesta, ei hyökkäyksestä, ei negatiivisuudesta. Vaan ehdottomasta rakkaudesta. Sillä sinä ja se joku toinen joka on voinut aiheuttaa sinulle kaiken tämän vihantunteen, tunne se tunne nyt. Älä tukahduta sitä enää. Tunne se. TUNNE ITSESI NIIN VIHAISEKSI NYT KUIN OLISIT SILLOIN TUNTENUT ITSESI MUTTA ET VOINUT ILMAISTA SITÄ. Tunne se. Tunne mikä tahansa esiin tuleva emootio ja päästä siitä irti tuntemalla se. Ja siirry seuraavaan tapaukseen. Ja seuraavaan. Ja sitä seuraavaan. Ja kaikki ne mitkä löydät ja tunnet ja päästät irti, ja päästät irti, ja päästät irti. Ja tunnet sydämesi laajenevan. Tunnet itsesi muuttuvan suuremmaksi, lämpimämmäksi, rakastavammaksi, rakastetummaksi, ja vapaammaksi.

Saatat huomata, että kun sallit tämän vapauden lukkojen takaa itsellesi, alat tuntea muunkinlaista vapauttamista. Saatat huomata, että myrkyt kehossasi vapautuvat. Ne alkavat irtaantua itsestään. Ne eivät ole enää tarpeellisia sen värähtelyn synnyttämiseksi, joka valitsit olla. Ne eivät enää kuvaa sen todellisuuden värähtelyä joka olit. Muutut selvemmäksi. Selvemmäksi. Läpinäkyvämmäksi itsellesi. Ja muillekin. Olet avoimempi, keveämpi, rakastavampi, anteliaampi. Ja vastalahjaksi kykenet vastaanottamaan enemmän valoa, enemmän rakkautta, enemmän lahjoja. Vapautua. Vapauttaa sidämesi tuntemalla ne tunteet joita sinulle sanottiin ettet voisi tuntea. Et ole paha ihminen kun tunnet näitä asioita. Sinua rakastetaan edelleen ehdottomasti ja olet ehdottoman rakkauden arvoinen. Joka päivä, jokainen tunti, jokainen sekunti, jokainen hetki.

Vedä syvään henkeä ja päästä irti. Päästä irti. Vedä vielä syvempään henkeä ja anna sen mennä. Vedä syvin koskaan vetämäsi henkäys. Koskaan. Ja anna sen mennä. Avaa silmäsi. Avaa silmäsi. Nouse hiljalleen ylös ja venyttele käsiäsi ilmaan. Ylös, korkealle. Ja kun nostat käsiäsi ilmaan, vedä vielä syvempään, hitaammin, täydellisemmin, syvempään henkeä. Päästä se kaikki ulos ja anna käsiesi laskeutua. Heiluta käsiäsi. Pyöritä niskaasi. Ja nyt ota kätesi, levitä ne ja aseta ne sydämesi päälle. Tunne sydämesi. Tunne tunteellisuutesi, tunne itsesi, tunne OLEMUKSESI, tunne eloisuutesi, tunne ilosi, tunne lapsen kaltaiset ominaisuutesi. Tunne ainutlaatuisuutesi. Ja hypi ilosta. HYPI!

Noniin. Noniin.

Nyt. Nyt.

Istu alas. Miltä siellä näyttää? Erilaiselta. Ja täydelliseltä. Ja erilaiselta. Noniin. Selvä.

Käyttäkää tuota tekniikkaa, tuota meditaatiota. Se auttaa teitä tuntemaan rakkautta. Enemmän itseänne. Muistakaa, enemmän rakkauden tunteminen vain auttaa teitä olemaan enemmän itsenne. Kaikki Se Mikä On.

Puhutaan nyt harjoituksena toisesta kaavojen rikkomistekniikasta. Tai vanhojen ideoiden ja odotuksian pirstomisesta. Jokainen ja kaikki teistä nyt tiedätte, että te olette te, kokonainen te, ja se koostuu useista monimutkaisista persoonallisuuksista. Että voitte olla mikä tahansa persoona koska tahansa. Ja se, kuten olemme aiemmin puhuneet, kun muutatte persoonaanne, muuttamalla uskomuksianne, muuttamalla emootioitanne, muuttamalla ajatuskuvioitanne, olette kirjaimellisesti, kirjaimellisesti, kirjaimellisesti muuttumassa toisekis ihmiseksi. Voitte käyttää tätä murtautumaan irti vanhoista sykleistä. Ja se auttaa teitä pitämään tätä väitettä vielä kirjaimellisempana kuin mitä olette saattanut aiemmin tehdä. Alkaa todella näytellä näitä eri persoonia jollaiseksi voitte itsenne luoda.

Joten esimerkiksi jos te teette jotain joka teistä toistaa jotain kaavaa, sallikaa itsenne kutsuta omaa rajatonta aspektianne, yhtä niistä rajoittamattomista persoonista joita te olette. Muuttukaa siksi, käyttäytykää niinkuin tuo uusi persoona ja lähestykää tilannetta niinkuin uusi persoona aikoisi. Saatatte välittömästi havaita, että uusi persoona ei edes kykene suhtautumaan niinkutsuttuun ongelmaan tai tapaan tai kaavaan nniinkuin se toinen persoona sen koki. Ja me puhumme erittäin suuresta siirtmästä, ja se on todellinen siirtymä, ja voitte tarkastella ja tutkia haluatteko jatkaa siitä hetkestä eteenpäin uuden persoonan aspektien mukaan ottamista sen sijaan, että teillä olisi se persoona jolla oli tuo tapa. ”Noniin, eikö se ole huijaamista? Eikö se ole ongelman sivuuttamista, eikö se ole aiheen välttelemistä?” Sen ei tarvitse olla. Riippuu siitä miten teette sen. Riippuu siitä mitä siihen annatte itsestänne, riippuu siitä miten ymmärrätte sen. Miten käytätte sitä.

Kyllä, me sanomme että muutos persoonassa on yksinkertaisesti tapa välttää käsittelemästä jotain itsessänne joka oikeasti pitäisi käsitellä, jos ette kohtaa pelkoanne esittämällä että pelko ei enää ole siellä, silloin kun itse asiassa se olisi rakentavamppa kohdata se, silloin ette ole tekemässä sitä mitä sanotte. Kuitenkin, se mitä me sanomme on, että voitte käyttää sitä ja ymmärtää, että nämä muut persoonat ovat oikeita ihmisiä. Oikeita ihmisiä. Yhtä todellisia kuin se persoona joka teillä on nyt. Koska persoonallisuus joka teillä on nyt on vain konstrukti, vain oma projektionne, ja se palvelee ainoastaan sen käsitteen ilmaisussa jonka tietoisuutenne valitsee minä tahansa hetkenä.

Jos voitte luoda TODELLISEN PARADIGMANMUUTOKSEN, ja todella sallia itsenne olla toinen persoona, ja tietää että ette vain juokse pakoon jotain joka teidän tulee kohdata itsessänne, silloin voitte kirjaimellisesti avata sen kaavan lukon, joka toisella persoonalla oli. Koska ette ole enää se persoona. Kirjaimellisesti. Ei väliä miten katsotte peiliin. Ei väliä. Ette ole enää se persoona joka olitte aiemmin.

[…]

Et ole enää se tunne. Tämä on se mitä me sanomme. Tunne itsessään, värähtely itsessään, se on se mikä sinä olet. Ja varsin usein se mikä monia teistä sekoittaa kun vanha persoona löytää toistuvia kaavoja kuten uskomattomuus, minkäänlaisessa tilanteessa, on se että usein tarkastelette sitä määrittelemällä itsenne niiden tunteiden ulkopuolelle joita teillä on. Ne tunteet ovat nimenomaan te. Se on se mitä te olette. Ja se on se keitä olette. Se olemus, se on sielunne. Se on se mitä teidän todella tulee tietää. Ja se on se mitä teidän tulee todella työstää, että ne tunteet ovat totta, ja ne ovat teitä. SE sallii teidän ilmaista itseänne jokaisessa tilanteessa, millä tahansa tavalla tuleekin ilmaista, että teidät otetaan vakavasti, että teidät tunnetaan läpikotaisin, ja että teillä voisi olla mahdollisuuksia olla edustavasti se ketä valitsette itsenne ilmaisevan.

Ainoa syy siihen, miksi elämäntilanteenne olisivat uskomattomia on, koska te ette ole itsenne saavutettavissa. Ette pääse käsiksi tunteisiinne, todelliseen itseenne, joka todella haluattel olla. Ette ole se tunne. Yritätte määritellä itsenne jonkin keinotekoisen esityksen kautta kun ainoa mitä teidän tulee tehdä jotta teidät otettaisiin vakavasti on olla ne tunteet jotka te olette. Se on se kuka te olette. Teidän tunteenne. Ymmärrätkö? Auttaako tämä?

_| eksopolitiikka.github.io |_

Avainsana-arkisto: käyttäytymismallit

Project BLUEBIRD: MKULTRAn edeltäjä

Huomioita

Alaviitteet

Käyttäytymisen uudet paradigmat

Vanhojen kaavojen pirstominen

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus