Avainsana-arkisto: kesäkuu2014

NASA valmistautuu kommunikoimaan ulkoavaruuden sivilisaatioiden kanssa

NASA-kuviot

”Me emme voi sanoa paljoakaan, jos edes yhtään mitään, siitä mitä nämä kuviot merkitsevät, miksi ne on hakattu kiveen tai kuka ne on luonut. Kaikista aikomuksista ja tarkoituksista, ne saattavat olla avaruusolioiden luomia.” Kun NASA kirjoittaa kirjassaan viestinnästä avaruusolioiden kanssa tuolla tavalla, kannattaisi kuunnella viestiä.

Tietenkään, tiedemiehet ja akateemikot, jotka ovat olleet mukana työstämässä Arkeologia, Antropologia ja Tähtienvälinen Kommunikaatio -nimistä Douglas A. Vakochin toimittamaa 300-sivuista teosta, eivät sano kuvioiden olevan avaruusolioiden kaivertamia. He sanovat, että koska meillä ei ole tietoa kaiverrusten alkuperästä tai merkityksestä — jotka on tehty tuhansia vuosia sitten ja joita löytyy ympäriinsä Euroopasta, Amerikasta ja Intiasta — voimme olettaa että avaruusoliot ovat luoneet ne testiksi kuvaamaan sitä mitä tulemme kohtaamaan, kun saamme oikeasti yhteyden toisen planeetan sivilisaatioon.

Kirja on vakava, syvä ja monimutkainen, mutta varsin saavutettava. Sisältö ja aihe on todella kiinnostava. Ei ainoastaan tämänkaltaisten valittujen palojen kohdalla:

Tarkastelkaamme siis uudestaan symbolisen/kielellisen kontaktin saamisen toivottavuutta maan ulkopuolisen älykkyyden kanssa. Tehtävä helpottuu kun käy läpi yhtymäkohtia pulmiin ihmiskunnan historiasta. Eräs näistä on ”kivitaide”, joka koostuu monta tuhatta vuotta sitten kiveen hakatuista muodoista ja kuvioista. Tällaisia muinaisia kivikaiverruksia löytyy monista maista […]

Me emme voi sanoa paljoakaan, jos edes yhtään mitään, siitä mitä nämä kuviot merkitsevät, miksi ne on hakattu kiveen tai kuka ne on luonut. Kaikista mahdollisista aikomuksista ja tarkoituksista ne saattavat olla avaruusolioiden luomia.

 

Epätavallisen kuppi-ja-rengas -merkityn kiven kopio Dalgarvenista, Skotlannin Pohjois-Ayrshiresta.

Laajempi konteksti

Tämä on vain pieni osa paljon suurempaa loogista päättelyketjua, joka ottaa huomioon tietomme historiallisesta ja esihistoriallisesta maapallosta, kuten myös biologian, evoluution ja fysiikan. Vakoch kirjoittaa implikaatioista käydessään läpi esimerkkiä viestinnästä avaruusolioiden kanssa. Hän käy läpi lukuisia oletuksia mahdollisista fyysisistä ja biofyysistä eroista, jotka käsitellään kappaleessa 15 otsikolla on Viestien luonnin rajoitteista kommunikoitaessa ulkoavaruuden älyjen kanssa:

 

Implikaatiot – I

Jos lukija hyväksyy nämä oletukset, silloin meidän ensimmäinen rajoitteemme mahdollisille viesteille on yksinkertainen: ei saa ajatella ”äänimaailmaa” tai musiikkia tai puhetta viestin sisältönä, kanavana tai vaikutuspiirinä. Semioottisista aiheista huolimatta (katso alla), pääsy akustiseen viestintään jäänee epävarmaksi. Lisäksi tulee olemaan tahattomia ja tahallisia suorituskykyyn liittyviä seikkoja, jotka täsmentävät äänenkäytön vaikeuksia. Äänimaailman välttely ei mielestäni tarvitse olla kiistanalaista.

Toisaalta kuvien käyttö vaikuttaisi vähintäänkin uskottavalta. Vaikka spektriyksityiskohtia ei voi pitää universaaleina, kappaleiden fyysinen sijainti asuttavien planeettojen pinnoilla on painovoiman vaikutusta (horisontin käsite voi olla universaali) ja täten monispektrikuvia voidaan hyvin pitää hyödyllisiä viesteille. Yleisemmin sanottuna, seuraukset SETI/CETI:n tarkastelusta jonkinlaisena antropologisena haasteena kaipaavat selvittämistä.

On lohduttavaa, että NASA miettii ihmisen ja avaruusolioiden välistä viestintää uusista lähtökohdista, sellaisista jotka eivät täydellisesti perustu fyysiseen planeettatutkimukseen tai eksobiologiaan, mutta joka sitoo sen nykyhetken yritykseemme ratkaista arkeologista ja antropologista menneisyyttämme. Tämä on Vakochin mukaan tämän julkaisun tarkoitus:

Tämän julkaisun kappaleet yhdistävät nasevan kritiikin ja toivon, että kritiikin taustalla oleva skeptisismi saisi vastetta. Astronomien, fyysikoiden, insinöörien ja tietojenkäsittelijöiden hallitsemalla tieteenalalla maan ulkopuolisten älyjen kanssa merkitykselliseen kommunikaatioon pääsyn tutkimus voi nostaa esiin kysymyksiä, joita fyysisten tieteiden harrastajat eivät ole aikaisemmin käsitelleet.

Nämä akateemikot kamppailevat uskomattomien haasteiden kanssa, jotka ihmiskunta kohtaa mikäli toisesta maailmasta saapuva informaatiota sisältävä signaali havaitaan. Soveltamalla nykyisen arkeologian ja antropologian tietoja, me voimme paremmin valmistautua kontaktiin ulkoavaruuden sivilisaation kanssa mikäli sellainen päivä koskaan tulee.

Kirjan voi ladata Kindleen, yleisenä e-kirjana tai PDF-muodossa.

Artikkelin julkaissut Sploid.

Vatikaanin arkistot paljastavat todisteita avaruusolioiden vierailusta planeetallamme

Professori Genrikh Mavrikijevits Ludvig oli korkeasti koulutettu venäläinen tiedemies, Stalinin keskitysleirien vanki, filosofi, muinaisten kielten tutkija, arkkitehti, opettaja ja vapaa-ajattelija, joka eli kommunismin kuristavassa ideologisessa ympäristössä. Hän oli mies joka ei romahtanut valtavan paineen, kidutuksen ja vehkeilyn alaisena.

Sovershenno Sekretno, erittäin tunnettu ja kunnioitettu venäläinen lehti, julkaisi artikkelin aiheesta lokakuun 2011 numerossa. Artikkelin kirjoittaja on Vladimir Kucharijants, kirjailija ja toimittaja. Artikkelin otsikko suomeksi kuuluu Professori Ludvigin maailmat.

Vladimir Kucharijants oli Ludvigin oppilas 1960-luvulla, mutta vasta viime vuosina hän on löytänyt Ludvigin ajatukset ja hengellisen perinnön. Hän ei edelleenkään ole varma kuka Genrikh Ludvig todellakin oli: ilmiömäisesti kouluttautunut tiedemies jolla oli tietosanakirjamaiset taustatiedot, mystikko, salattuun tietoon vihitty henkilö.

Ne, jotka tutkivat UFO-ilmiöitä ja muinaisten astronauttien hypoteesia, voivat oppia Sovershenno Sekretnon artikkelista että professori Ludvig kykeni tutkimaan hämmästyttäviä muinaisia käsikirjoituksia ollessaan retkellä Vatikaanin kirjastossa 1920-luvulla.

Siellä hän luki avaruusolennoista, jotka olivat vierailleet maapallolla muinaisina aikoina; sittemmin hän aloitti tutkimuksensa Maya-sivilisaatiosta ja tulkitsi heidän symbolinsa avaruusaluksiksi ja avaruuspuvuiksi.

Lisäksi professori Ludvig mainitsi kirjaston sisältävän käsikirjoituksia alkemiasta ja muinaisista koodeista.

Kucharijants kertoo professori Ludvigin näyttäneen oppilailleen Vatikaanin muinaisten käsikirjoitusten valokopioita, jotka sisälsivät tietoa avaruusolioiden vierailusta planeetallamme, joissa oli myös muinaisia myyttejä selittäviä piirroksia.

Professori Ludvig kertoi oppilailleen tulipatsaasta, joka tuhosi muinaisen pitkälle edistyneen sivilisaation. Hän näytti oppilailleen valokuvia Babylonista löydetyistä linnakkeen seinistä, jotka olivat sulaneet hornamaisissa lämpötiloissa ja joiden uskotaan olevan ydinräjähdysten aiheuttamia.

Professori Ludvig oli erittäin kiinnostunut Sumerian muinaisesta sivilisaatiosta, ja hänellä oli aiheesta laajat tiedot. Hän käsitteli myös Egyptin pyramidien esoteerista merkitystä, joiden hän kuvitteli olevan eräänlaisia ”energiakoneita”. Hän tutki  etruskisivilisaatiota ja hän tunsi myös Kabbalan.

Genrikh Mavrikijevits Ludvig kuoli vuonna 1973. Hänellä oli fantastinen äly ja hän teki uskomattomia löytöjä. Lue lisää venäjäksi ja englanniksi.

Artikkelin julkaissut Ufo Sightings Hotspot.

Kymmeniä silminnäkijöitä yli kaksi ja puolimetrisille avaruusolioille

Venäjällä syyskuun 27. päivänä 1989 Etelä-Moskovan Voronezhissa havaittiin kolmisilmäisiä avaruusolioita robottisaattueessa. Nuoret lapset kuvailivat avaruusolioita yli kaksi ja puolimetrisiksi. Olioiden alus laskeutui kaupungin laitamille. Hieman tämän jälkeen pitkä olio havaitsi erään nuoren silminnäkijän ja ampui tätä kohti jonkinlaisella aseella. Ammus sai aikaan lapsen katoamisen maanpäältä muiden ihmisten silmistä.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Blogger.

Vanhassa romanialaisessa seinämaalauksessa mahdollisesti UFO

 Israelilainen UFO-tutkimusjärjestö on julkaissut raportin koskien 1300-luvulta peräisin olevaa seinämaalausta eräässä kirkossa Romaniassa. Maalauksen kuvio saattaa kuvata UFOa. Se on samankaltainen eräiden muiden kuvioiden kanssa, joita on havaittu maalauksissa ja kolikoissa 3. vuosisadalta 1600-luvulle. Eräs UFO-tutkija kokee että kuvan esineet voivat saada kuitenkin maanläheisemmän selityksen.

Gillian Schechter ja Hannan Sabat Israelin UFO- ja ulkoavaruustutkimusjärjestöstä EURAsta sanovat saaneensa kuvan maalauksesta Catalina Bortalta. Borta otti kuvan vieraillessaan Biserica Manastirii -dominikaaniluostarissa Sighisoaran kaupungissa. Sighisoaran uskotaan olevan Vlad Seivästäjän, Draculan legendan inspiraation lähteen, syntymäkaupunki.

 

Possible-UFO-discovered-in-an-old-wall-painting-in-Romania02

Seinämaalaus kuvaa kiekonmuotoisen objektin rakennuksen yllä, josta nousee savua. Otsakkeessa lukee saksaksi ”Israel, hoffe auf den HERRN”, joka kääntyy ”Israel, pane toivosi Herraan”. EURA selittää tämän olevan lainaus Psalmista 130.

Maalaus on ilmeisesti hyin vanha, mutta on vaikea sanoa kuinka vanha. Luostarin rakennettiin sen verkkosivujen mukaan 1300-luvulla, mutta se tuhoutui ja uudelleenrakennettiin 1600-luvulla. EURA:n raportti huomauttaa myös, että he eivät ole varmoja kuka maalasi maalauksen ja milloin. Maalauksessa esiintyvä otsake viittaisi vuoden 1523 jälkeiseen aikaan, jolloin raamattu käännettiin saksaksi.

EURA huomauttaa myös, että maalaukseen ei viitata niin usein kun puhutaan UFO-tutkimuksesta taiteessa. Maalaus kuitenkin näyttää samanlaiselta kuin muut vastaavat kuvat, joiden UFO-tutkijat yleisesti uskovat kuvaavan taivaan ilmiöitä.

Eräs tällainen kuva on Prodigiorum Liberistä, joka oli Julius Obsequensin kirjoittama mysteeri-ilmiöitä käsittelevä  kirja. Kyseisen kuvan oletetaan kuvaavan auringonlaskun aikaan havaittua kappaletta, jonka oikealla puolella on ”suuri tulisäde”. Tämän näyn oletetaan tapahtuneen 98 eKr.

Kuva Prodigiorum Liberistä.
Kuva Prodigiorum Liberistä.

Ranskasta on löydetty 1600-luvulta peräisin olevia kolikoita, joissa on samanlainen pyöreä kappale. Eräät tutkijat uskovat näiden olevan kuvauksia Hesekielin pyörästä. Kuitenkin Marc Dantonio, MUFON-verkoston kuva- ja videomateriaalin pääanalyytikko, esittää toisen selityksen. Hän sanoo kilven muotoisten kappaleiden kuvissa olevan juuri niitä, sotakilpiä.

Dantonio tuli tähän tulokseen tutkiessaan 1600-luvun lopun Ranskaa. Hän havaitsi tämän ajan kilpien näyttävän juuri siltä kuin kuvassa. Lisäksi Ranskassa oli sisällissota 1680-luvulla, jossa alueellinen aatelisto korvattiin Ludvig XIV:n absoluuttisella monarkialla. Hän uskoo kilpien olevan sijoitettu kolikoihin kuvaamaan Ludvigin mahtia.

Coins from France called Jetons. These depict the shield images that are often believed to be UFOs.
Ranskalaisia Jeton-kolikoita. Näkyvissä on kuvat kilvistä, joiden uskotaan olevan UFOja.

Hän huomauttaa, että toisessa kolikossa nuolien voidaan nähdä satavan alas kilvelle kuin jousiampujan hyökkäyksessä. Hän tekee myös huomion, että joissain tapauksissa linjan voidaan nähdä lähtevän kilven keskeltä, jota useasti luullaan aluksesta lähteväksi valonsäteeksi. Dantonio kuitenkin selittää tämän olevan kilpeen kiinnitetyn metallipalan, jonka tehtävä on heijastaa nuolia.

Vaikka Dantonio sanoo objektin olevan kilpi, hän myöntää silti sen olevan mysteeri miksi ne ovat pilvissä tai tulossa pilvien keskeltä. Hän kirjoittaa:

”Erään tästä kolikosta nähtävillä olevan tarinan mukaan Jupiterin kilpi tippui maapallolle auttaakseen Numa Pompiliusta, Rooman toista kuningasta. Kilven sanottiin johtaneen heidät voittoon epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuitenkin on mielenkiintoista, että kilpi saapuu ylhäältä taivaasta. Oliko heidän kulttuurissaan yhteyksiä toispuoleisiin maailmoihin, joka on saanut asettamaan kilven taivaalle? Ehkäpä suojaa tai teknologiaa? Se on edelleen mysteeri.”

 

Artikkelin julkaissut ET Updates.

Hyödynnä koko potentiaalisi!

Monella tavoin meidät on saatu uskomaan että olemme vähemmän kuin mihin pystymme. Onnellisen elämän elämisestä rauhan luomiseen maailmassa, liian usein hyväksymme vain sen minkä status quo tarjoaa. On osoitettu yhä uudestaan ja uudestaan että ihmismieli ja -ruumis kykenevät hämmästyttäviin asioihin.

Neliosaisessa sarjassa tohtori Bernard Alvarez puhuu ihmispotentiaalista. Hän identifioi keinoja joilla ammumme itseämme jalkaan prosessissa ja kuinka hyödyntää koko aivokapasiteettimme.

Monilla meistä ei ole minkäänlaista suhdetta alitajuntaan, vaikka se vaikuttaa suurimpaan osaan valinnoistamme, toimistamme ja ajatuksistamme. Videoiden avulla saat selkeämmän perspektiivin elää täydessä tietoisuudessa, kuinka oikeasti luot oman todellisuutesi ja mitä työkaluja sinulla on käytettävänäsi tämän saavuttamiseksi.

Monet rajoitteistamme ja puutteistamme tulevat itsemuodostetusta kuvasta siitä mitä me olemme ja miten suhtaudumme ympärilläolevaan maailmaan. Tämä voi tulla siitä tarinasta jonka olemme itsellemme luoneet. Muuttumalla tarinan Sankariksi voimme poistaa esteet ja idean puutteesta.

Kuinka voi saavuttaa suuruuden ilman että uskoo että se on mahdollista? Monta kertaa uskomme omiin mahdollisuuksiimme on suurin kompastuskivi. Kun me saavumme pisteeseen jossa elämme täydessä tietoisuudessa ja tietoisesti, me olemme valmiimpia hyväksymään polkumme ja luomaan asioita.

 

Artikkelin julkaissut Global Illumination Council.

Dolores Cannon paradigmanmuutoksesta: ”Elämme maapallon historian tärkeintä aikaa”

Sivustomme ei ole millään tavalla affilioitunut tässä artikkelissa esiintyviin kirjailijoihin, vaan tarkoitus on kertoa paradigmanmuutoksesta erään kirjailijan näkökannalta. Mikäli olet aiheesta kirjoittava kirjailija tai työskentelet aiheen parissa ja haluat saada oman näkökantasi esiin, ota yhteyttä toimitukseen: info (miuku) eksopolitiikka.github.io


Dolores Cannonilla on yli 40 vuoden kokemus hypnoterapiasta.

Dolores Cannonin ura on yli 4 vuosikymmenen mittainen, jonka aikana hän on työskennellyt tuhansien asiakkaiden kanssa regressiivisen hypnoterapian parissa. Doloresia pidetään eräänä maailman huippuasiantuntijoista aiheen piirissä. Hän on julkaissut yli 17 kirjaa aiheista menneet elämät, maan ulkopuoliset sivilisaatiot, elämät toisilla planeetoilla, energiaparannus, historialliset henkilöt kuten Nostradamus ja Jeesus, abduktiot, ja monet muut aiheet. Jokainen kirja ”taivuttaa lukijan mieltä kuin rinkeli”, Dolores selittää.

Eräs hänen viimeisimmistä kirjoistaan The Three Waves of Volunteers and The New Earth on regressiivisen hypnoterapian asiakassessioita kuvaava teos, joka kertoo maapallon tämänhetkisestä paradigmanmuutoksesta. Sessioiden aikana Dolores hypnotisoi asiakkaansa ’supertietoiselle’ aivoaaltojen tasolle, eräälle syvimmistä transsitiloista. Dolores kuvaa tekniikkaa The Edgen haastattelussa:

”Kehitin oman tekniikkani vuosien aikana. Se ei ole kuten muut hypnositekniikat. Pystymme saamaan yhteyden siihen mitä kutsumme suurimpaan olemassaolevista voimista, se on kaiken tiedon lähde. Löysin keinon tuoda voiman esiin jokaikisen työskentelemäni ihmisen kanssa, ja olen työskennellyt tuhansien ihmisten kanssa.”

Hänen tekniikkansa tulokset ovat vähintäänkin hämmästyttäviä. Vuosien varrella Dolores alkoi havaita asiakassessioiden välillä korrelaation, joka sitoo yhteen sielujen inkarnoitumisen planeetalle tänä aikana.

”Kun tapaa tuhansia ja tuhansia asiakkaita, alkaa havaita monia tapauksia yhdistävän punaisen langan. Aiemmin se toimi niin, että ihmiset siirtyivät menneeseen elämään ja etsin sieltä vastauksia, ja sen jälkeen tutkin kaiken tiedon lähdettä vastatakseni heidän kysymyksiinsä ja parantaakseni heidät. Mutta ihan viimeisen viiden vuoden aikana olen tavannut asiakkaita jotka eivät siirtyneet menneeseen elämään maapallolla, ja aloin tajuta että he eivät koskaan aiemmin olleet olleet maapallolla ja että he olivat tulleet muilta planeetoilta, toisista ulottuvuuksista tai suoraan Jumalalta, missä he ovat olleet valo-olentoja. Tämä oli se minkä havaitsin ja tästä olen johtanut teoriani vapaaehtoisten kolmesta aallosta.”

Doloreksen teoria esittää, että sieluryhmiä matkaa toisilta planeetoilta ja ulottuvuuksista maapallolle avustamaan sitä tänä aikana. Monet näistä sieluista, jotka ovat korkeammalla värähtelytasolla kuin maan asukkaat, inkarnoituvat planeetallemme ensimmäistä kertaa. Hän vakuuttaa että sielut, jotka ovat eläneet useita elämiä reinkarnoituen maapallolle, ovat jääneet jumiin karmiseen sykliin, toistaen samoja kaavoja virheissään ja joka lopulta voi johtaa planeettamme tuhoutumiseen. Siksi muiden sielujen kutsumus on saapua maapalolle ja puhdistaa ja kohottaa planeettamme värähtelyjä.

newearth3

 

Mutta nyt ruumiissaan elävinä näillä ihmisillä ei ole muistikuvaa siitä miksi he ovat tänne saapuneet. ”He tulivat ja muisti pyyhkiytyy siitä miksi he ovat täällä. Mutta tällä ryhmällä on energiaa jota heidän täytyy välittää. Se on rakastavaa energiaa joka muuttaa maapallolla elävien ajattelutavat. Se muuttaa historian, pelkästään sillä että he ovat täällä.”

Asiakkaidensa tarinoiden avulla Dolores on saanut selville, että maapallo on eräs tiheimmistä planeetoista universumissa. Tänne reinkarnoituvaa sielua pidetään urheana sillä elämä maapallolla on erittäin haastava kokemus, erityisesti korkeammilta tasoilta ja korkeamman värähtelyn planeetoilta saapuneille. Jokatapauksessa, kaikki hänen asiakkaansa ovat vastanneet samalla tavoin kun heiltä on kysytty miksi he ovat maapallolle saapuneet, he yksinkertaisesti ”kuulivat kutsun”.

Kirjassaan The Three Waves of Volunteers and The New Earth Dolores kuvaa kolmenlaisia inkarnoituvia sieluja:

  1. Ensimmäinen aalto: Nämä nyt yli nelikymppisistä lähes kuusikymppisiin vanhat vapaaehtoiset ovat olleet häiriintyneitä maapallolla kokemasta vihasta ja väkivallasta. Heille ihmiselämään totuttautuminen on ollut kaikkein vaikeinta, ja monet heistä ovat yrittäneet itsemurhaa.
  2. Toinen aalto: Nämä nyt kaksissa ja kolmenissakymmenissä olevat vapaaehtoiset ovat hieman mukautunueempia ruumiisiinsa ja heidän sanotaan toimivan valopilkkuina ja energiakanavina toisille pelkästään läsnäolollaan. Heidän tehtävänään on ainoastaan jakaa energiaansa muille, eikä heidän tarvitse tehdä muuta kuin olla.
  3. Kolmas aalto: Uudet lapset, monet heistä nyt teini-ikäisiä, joilla on kaikki tarvittava tieto elää planeetalla ulottuvuuden vaihtumisen ja muutosten jälkeen. Heidän DNA:nsa on kehittyneempi, ja suurin haaste heille on että heidät diagnosoidaan lääkitystä tarvitseviksi ADHD-potilaiksi.

Kiinnostavaa kyllä, monet Doloresin asiakassessiot ovat myös käsitelleet Atlantiksen kadonnutta sivilisaatiota. Hän on saanut selville, että planeetalla on aikojen kuluessa ollut useita samanlaisia sivilisaatioita, jotka ovat tuhoutuneet Atlantiksen tavoin.

 ”Joka kerta kun ihmiset pääsivät pisteeseen jossa he käyttivät energiaa väärin ja hallitsemattomasti, heidät piti pysäyttää. Ja joka kerta planeetallamme aloitettiin kaikki alusta. Ihmisasutus taantui jälleen primitiiviseksi. Siksi tällä kertaa niin ei haluta tapahtuvan. Ei haluta aloittaa taas kerran kokonaan alusta.

Erään session aikana nainen palasi Atlantikselle ja kertoi minulle pääsyyn Atlantiksen tuhoon. Minulle kerrottiin että Atlantiksen aikoihin oli tiedemiehiä. Oli toisia jotka leikkivät sellaisella mitkä kutsuttiin pimeäksi aineeksi. Minulle kerrottiin kuinka se on sama asia kun tiedemiehet nykypäivänä leikkivät sillä mitä me kutsumme antimateriaksi. He sanoivat että meidän tulee tietää tämä, sillä me olemme tekemässä samaa asiaa nyt.

Kokeet suurella hadronitörmäyttimellä Sveitsissä ovat sama asia. Ne pelaavat antimaterian kanssa. Nyt törmäytinkokeilla leikkivät eivät tajua mitä he ovat tekemässä, ja se on erittäin vaarallista.

Jos nuo Atlantiksen aikana tehdyt kokeet olisivat jatkuneet, ne olisivat tuhonneet planeettamme energiaverkon joka olisi johtanut planeetan räjähtämiseen, ja sen jälkiseuraamukset olisivat johtaneet muiden planeettojen energiaverkkojen tuhoutumiseen. Mutta se pysäytettiin ennenkuin päästiin niin pitkälle tuhon kanssa.”

Kun Dolorekselta kysytään muiden ihmisten kritiikistä hänen työtänsä kohtaan, hän sanoo löytävänsä paljon huumoria kommenteista jotka kuvaavat häntä ’suureksi scifi-kirjailijaksi’.

”En milloinkaan maailmassa osaisi keksiä mitään tällaista. Minulla on nyt 17 julkaistua kirjaa, ja kaikki ne ovat muodostuneet tekemästäni työstä asiakkaideni parissa, jotka kaikki ovat tavallisia kaduntallaajia. En tuntenut näitä ihmisiä ennenkuin he saapuivat toimistoni ovelle. Minulla ei ole tullut vastaan ketään jolla ei olisi ollut mennyttä elämää. Kun aloin kirjoittaa  The Convoluted Universe -sarjaa, ihmettelin kykenisikö kukaan ymmärtämään sitä, sillä sanoin että kirja on niille jotka haluavat mieltänsä taivutettavan kuten rinkeliä. Kun ihmiset ovat lukeneet sitä, he sanovat ’minä tiedän tämän ja en tiedä miten minä sen tiedän, mutta tiedän että se on totta’.”

The Edgen haastattelun loppuosiossa Dolorekselta kysyttiin onko hänellä joitain tietoisuuden muutokseen liittyviä ajatuksia jotka hän haluaisi jättää ihmisille.

Me olemme siirtymässä uuteen taajuuteen, uuteen ulottuvuuteen missä Uusi Maa tulee sijaitsemaan, ja se tulee olemaan erittäin kaunista. Se on kuvattu kirjoissani — kauniit värit, kun kaikki on täydellistä rakkautta.

Olemme siirtymässä Vanhan Maan negatiivisuudesta, ja se tulee olemaan käsittämättömän täydellinen käänne, ja me kaikki menemme sinne nyt. Uusi Maa on se missä se sijaitsee. Raamattu puhuu Ilmestyskirjassa Uudesta Maasta ja Uudesta Taivaasta. Tämä on sama mikä meillä on nyt. Kun Johannes sai ilmestyksensä Patmoksen saarella, hän ei tajunnut että tulisi vaatimaan vielä toiset pari tuhatta vuotta ennenkuin se tapahtuisi.

Tärkein asia on, että me elämme kaikkein tärkeintä aikaa universumin historiassa, ja on erittäin tärkeää olla läsnä nyt. On tuhansia sieluja jotka haluavat kokea tämän — vaikka he saisivat kokea sen vain muutaman tunnin. He sanovat että vaikka he syntyisivät ja kuolisivat välittömästi, ”olin silloin siellä sen tapahtuessa”. Niin tärkeää tämä on koko universumille. Joten, elät tällä hetkellä ihanaa aikaa joka ei koskaan toistu.”

 

Lähteet:

1.)    Cannon, Dolores. The Three Waves of Volunteers and The New Earth. Ozark Mountain Publishing, Inc. (Sept. 15 2011)

2.)    Cannon, Dolores. The Convoluted Universe: Book Four. Ozark Mountain Publishing, Inc. (Nov. 7 2011)

3.)    http://www.edgemagazine.net/2011/08/the-three-waves-of-volunteers-part-one-with-dolores-cannon/

4.)    http://www.edgemagazine.net/2011/08/the-three-waves-of-volunteers-part-two-with-dolores-cannon/

Artikkelin julkaissut Collective Evolution.