Avainsana-arkisto: kommunikaatio

Mitä jos avaruusolennot viestittäisivätkin, mutta kukaan ei kuule?

Tiedemiesten etsiessä elämää universumista kaksi astrofyysikkoa ovat ehdottamassa keinoa varmistaa ettemme sivuuta signaalia jonka uloavaruuden asukit ovat meille ensin lähettäneet.

René Heller ja Ralph Pudritz sanovat, että todennäköisyys löytää signaali jostain tuolta avaruusolentojen lähettämänä on olettaa, että niillä on samat keinot etsiä meitä kun mitä me käytämme elämän etsimiseen ulkoavaruudesta.

Täällä maapalolla avaruustutkijat keskittyvät etsimään planeetoilta ja kuista jotka ovat liian kaukana jotta voisimme ne nähdä suoraan. Sen sijaan he tutkivat niitä etsimällä niiden varjoja kun ne ohittavat meidät niiden omien tähtiensä kyydissä.

Mittaamalla tähtien valon himmentymää kun planeetta ohittaa tähden sen kiertoradalla tiedemiehet voivat kerätä kaikenlaista tietoa ilman että maailmoihin nähdään suoraan.

Näiden mallien avulla voidaan arvioida keskimääräistä tähtivalon voimakkuutta sekä lämpötiloja planeettojen pinnoilla. Tiedemiehet ovat näin kyenneet identifioimaan jo kymmeniä paikkoja joissa elämää voisi mahdollisesti olla.

Astrobiologia-journalissa julkaistussa paperissa Heller ja Pydritz kääntävät teleskoopin ympäri ja kysyvät mitä jos avaruusolennot löytäisivät Maapallon sillä tavoin, kun se ohittaa auringon?

Jos sellaisia tarkkailijoita olisi, jotka käyttävät samoja tieteellisiä menetelmiä kuin Maapallolla käytetään, ihmiskunnan tulisi kääntää korvansa kohti Maapallo ”kauttakulkualuetta”, ohutta siivua avaruudesta jossa planeetta ohittaa auringon ja se voidaan näin havaita.

”On mahdotonta ennustaa käyttävätkö avaruusolennot samoja tekniikoita kuin me”, Heller sanoo. ”Mutta niiden täytyy toimia samojen fysikaalisten periaatteiden kautta kuin me, ja maapallon aurinko-ohitukset ovat selkeä tapa havaita meidät”.

Tutkijoiden mukaan kauttakulkuvyöhykkeellä on runsaasti planeettajärjestelmien isäntätähtiä, ja se tarjoaa noin 100 000 potentiaalista kohdetta, joita kutakin saattaa kiertää asumiskelpoisia planeettoja ja kuita — ja tämä on vain se määrä, jonka pystymme näkemään nykyisillä radioteleskoopeilla.

“Jos jollakin näistä planeetoista on älykkäitä havaitsijoita, ne olisivat voineet tunnistaa Maan asumiskelpoiseksi, jopa eläväksi maailmaksi jo kauan sitten, ja me voisimme vastaanottaa heidän lähetyksiään tänään”, kirjoittavat Heller ja Pudritz.

Heller on tohtorikoulutettava, joka työskenteli McMasterissa fysiikan ja tähtitieteen professori Pudritzin kanssa. Heller työskentelee nyt Göttingenin astrofysiikan instituutissa Saksassa.

Kysymys yhteydenpidosta Maapallon ulkopuolisten kanssa on tuskin hypoteettinen, sillä meneillään on useita hankkeita sekä signaalien lähettämiseksi Maasta että sellaisten signaalien etsimiseksi, jotka on lähetetty suoraan tai jotka ovat ”vuotaneet” esteiden ohi ja mahdollisesti kulkeneet tuhansien vuosien ajan.

Heller ja Pudritz ehdottavat, että Breakthrough Listen -aloite, joka on osa kaikkien aikojen kattavinta Maan ulkopuolisen elämän etsintää, voi maksimoida menestymismahdollisuutensa keskittämällä etsinnät Maan kauttakulkuvyöhykkeelle.

 

Artikkelin julkaissut McMaster University

Kuinka kommunikoida avaruusolennoille etäältä

Avaruusolentojen interaktio: ”Todennäköisyydet ovat hyvät kontaktin saamiselle”, sanoo tri Eamonn Ansbro julkisessa luennossaan Dublinin Trinity Collegessa maanantai-iltana.

Viimeiset 17 vuotta sen jälkeen kun hän perusti Boyleen Roscommonin maakuntaan Irlantiin hänen Kingsland-observatorionsa,  Eamonn Ansbro on etsinyt maapallon ulkopuolista elämää.

Se on harrastus jota on helppo pilkata. Avaruusolennot yleisen mielipiteen mukaan ovat vihreitä, niiden pää on tylppä ja ne lentävän lautasilla. Ihmiset jotka heitä etsivät joutuvat pilkan kohteeksi.

Kuitenkin viime vuosina on löydetty tuhansia eksoplaneettoja — tähtiä kiertäviä planeettoja — ja tämä on tehnyt maapallon ulkopuolisen älyn etsinnästä (SETI, search for extraterrestrial intelligence) vakavaa toimintaa.

Ongelma on, että me emme tiedä onko Maapallon ulkopuolista älyä olemassa vai ei, ja jos se onkin olemassa, me emme tiedä miten se kommunikoi.

Suurin este on etäisyydet. Jopa valon nopeudella (250 tkm sekunnissa) viesti lähimmälle Alfa Centaurin tähdelle kestäisi yhdeksän vuotta sinne ja takaisin.

Tri. Ansbro puhuu valoa nopeamman viestinnän puolesta, joka keksittäessään muuttaisi uusiksi  Albert Einsteinin fysiikan.

“Se on mahdollista”, hän sanoo. “Siitä on ollut teoreettisia malleja. Viime vuosien aikana on tehty työtä, jonka perusteella tämä on mahdollista. Tällä hetkellä valonnopeus toimii rajoitteena.”

Maan ulkopuolinen älykkyys

Hän spekuloi, että vaikka ihmiset käyttäisivät nykyistä teknologiaana, hän sanoo avaruusolentojen teknologian olevan kehittyneempää,

Hän arvelee, että vaikka ihmiset käyttävät 4D-teknologiaa (eli radioviestintää), hän uskoo, että Maan ulkopuolinen älykkyys saattaa käyttää jotain kehittyneempää, jota kutsutaan kvanttisuperluminaaliseksi viestinnäksi (QSC) tai 5D:ksi. Lainatakseni analogiaa, ihmiset saattavat käyttää AM-verkkoa, kun taas avaruusolennot saattavat käyttää FM-verkkoa.

Tohtori Ansbro myöntää, ettei ole mitään varmuutta siitä, että maan ulkopuolinen älykkyys on olemassa. ”SETI-tiede on vielä astrobiologian [maan ulkopuolisen elämän käsite] marginaalissa”, hän sanoo.

”Meillä ei ole takanamme samanlaista historiaa kuin esimerkiksi muilla tieteillä, ja toimimme useiden oletusten varassa. Se on todella riskialtis hanke.”

Mutta todisteiden puuttuminen ei ole todiste poissaolosta. Ihmiskunnalla on vasta aivan hiljattain ollut välineet edes aloittaa etsintä. Parhaillaan kehitetään uusia teleskooppeja, jotka etsivät eksoplaneettojen ilmakehästä elämän paljastavia hiilijälkiä.

Astronomy Irelandin järjestämässä luennossa tohtori Ansbro selittää viimeisimpiä ajatuksia maan ulkopuolisen elämän mahdollisesta luonteesta.

”On melko hyvät mahdollisuudet, että kontakti syntyy”, hän sanoo. ”Lopullinen testi tulee maan ulkopuolisten biosfäärien tutkimisesta.

” Meille äärimmäisiä planeettoja, joilla on esimerkiksi satojen kilometrien syvyinen valtameri tai paljon Maata suurempia kiviplaneettoja, joilla on äärimmäinen painovoima, ekstrapolaatiomme ovat varovaisia, mutta voimme kuitenkin kuvitella elämää huomattavasti laajemmissa elinympäristöissä kuin mitä tunnemme Maassa.”

 

Artikkelin julkaissut Irish Times

NSA:n asiakirja tukee ideaa viestintäohjelmasta avaruusolennoille

Kirjoittanut Michael Salla

Lokakuun 10. päivänä 2014, Peter Maass ja Laura Poitras kirjoittivat The Interceptiin ja julkaisivat lisää powerpoint-kalvoja vuodetusta NSA-asiakirjasta, joka kertoi kansan silmiltä poissa pidetyistä erittäin salaisista ohjelmista. Paperit on alunperin vuotanut Edward Snowden. Niissä paljastettiin “Sentry Eagle”, jota käytetään sateenvarjoterminä jonka alle on piilotettu eräitä NSA:n kaikkein arkaluontoisimpia ohjelmia, jotka on luokiteltu “Poikkeuksellisen valvotuksi informaatioksi” (Exceptionally Controlled Information, ECI).

Useista powerpoint-kalvoista näkyy miten ECIn ohjelmat on piilotettu vähemmän salaisten ohjelmien taakse. Vuodetut dokumentit tukevat väitteitä, jotka toinen NSA-tietovuotaja Dan Sherman esitti 16 vuotta aiemmin, joka paljasti että hän työskenteli salaisessa kommunikaatio-ohjelmassa avaruusolentojen kanssa, joka oli piilotettu vähemmän salaisten NSA-ohjelmien joukkoon.

NSA leaked slide showing SENTRY EAGLE program where different DHS, DOD, and NSA clasified programs are hidden within less classified national programs. (NSA)

NSA:n vuotama kalvo näyttää SENTRY EAGLE -ohjelman, jolle muut vähemmän salaiset DHS:n, DOD:n ja NSA:n ohjelmat toimivat peitteinä. (NSA)

Interceptin artikkeli  käsittelee 13-sivuista “briiffaustaulukkoa” jossa puhutaan “Sentry Eaglesta”:

“Sinut indoktrinoidaan Sentry Eaglella”, vuoden 2004 dokumentti sanoo heti ensimmäisenä, ennen kuin se listaa kaikkein salaisimpia ohjelmia. Siinä varoitetaan, että Sentry Eaglen ohjelmista saa puhua vain “rajoitetun määrän” ihmisiä kanssa, ja silloinkin vain erään vanhemman tiedustelu-upseerin, joita on vain kourallinen, joihin lukeutuu mm. NSA:n johtaja.

Vuodetussa powerpoint-esityksessä on muutama kalvo, joita kutsuttiin termillä “Core Secrets Slide Slices.” Nämä kalvot paljastavat miten ECI-ohjelmiin on pääsy vain muutamalla valitulla tiedusteluyhteisön taholla, joilla on tarve tietää asiasta. Kahdessa kavlossa näkyy miten Sentry Eagle toimii sateenvarjona, jonka alle piilotetaan kaikkein arkaluonteisimmat ECI-ohjelmat vähemmän salaisia ohjelmia peitteenä käyttäen. Tämä tukee Dan Shermanin väitteitä, joka on työskennellyt kolmen vuoden ajan NSA:lla elektronisessa tiedustelussa.

Dan Sherman palveli ilmavoimissa 12 vuoden ajan (1982-1994), ja sai useita palkintoja, mm. Commendation Medalin ja Achievement Medalin. Hän paljasti, että that hänet erkrytoitiin salaiseen ohjelmaan nimeltä “Project Preserve Destiny” (PPD), jota pyöritettiin National Security Agencyn (NSA) alaisuudessa. Shermanin koulutus tähtäsi siihen, että hänestä piti tulla “intuitiivinen viestijä” Maan ulkopuolisille biologisille olennoille (extraterrestrial biological entities, EBE:t).

Käytännössä Shermanin oli tarkoitus oppia telepaattisesti toimimaan EBEjen kanssa ja välittämään heidän informaationsa turvalliseen tietokonejärjestelmään hänen NSA-handlereilleen. Shermanin PPD-koulutus oli samaan aikaan kun hän sai koulutusta sähköisessä tiedustelussa (electronic intelligence, ELINT), joka jo itsessään oli turvaluokiteltu.

Sherman NSA Certificate

Dan Shermanin NSA-sertifikaatti. Kuva kirjasta Above Black: Project Preserve Destiny, s. 69. (Dan Sherman)

Sherman kuvaa ELINT-koulutusta peitetoimintana hänen PPD-osallistumiselleen, joka kesti kolmen vuoden ajan (1991-1994). Hänen kirjassaan Above Black: Project Preserve Destiny – Insider Account of Alien Contact and Government Cover-Up (1998), Sherman paljastaa miten hänet rekrytoitiin ja koulutettiin tavalla, josta hänen ELINT-kouluttajansa eivät tienneet mitään. Koulutus tapahtui samaan aikaan kun hänen normaali ELINT-koulutuksensa. Kun hänet tämän jälkeen siirrettiin NSA:lle, Sherman työskenteli intuitiivisena viestijänä EBEjen kanssa.

Näin Sherman kuvaa hänen vuoden 1998 kirjassaan syvälle piilotettujen avaruusolentoihin liittyvien pimeiden projektien logiikkaa, jotka piilotetaan vähemmän salaisten ohjelmien alle:

Kun joku siirretään avaruusolentoihin liittyvään projektiin, hänet samalla siirretään tämän kollateraalina toimivaan mustaan tehtävään (peitetehtävä). Yksi syy tälle on, että jos joku paljastaa vähänkään avaruusolentoihin liittyvää informaatiota, hän todennäköisesti paljastaisi jotain peiteprojektista ja tämän perusteella häntä syytettäisiin salaisen informaation vuotamisesta (s. IX).

Shermanin väite syvälle piilotettujen mustien projektien parissa työskentelemisestä, joita on peitelty vähemmän salaisilla NSA-projekteilla, on saanut tukea NSA-dokumenteista. “Sentry Eagle” toimii tarkalleen tällä tavoin kuin Sherman kertoo hänen työskentelystään kahden salaisen ohjelman parissa NSA:lle vuosina 1991-1994.

Vuodetuista NSA-dokumenteista käy ilmi, että Sentry Eaglella on kuusi ohjelmaa:

  • Sentry Hawk (tietokoneverkkojen vakoiluun),
  • Sentry Falcon (tietokoneverkkojen puolustamiseen),
  • Sentry Osprey (CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen kanssa tehtävään yhteistyöhön),
  • Sentry Raven (kryptausjärjestelmien purkamiseen),
  • Sentry Condor (tietokoneverkoissa tehtäviin operaatioihin ja hyökkäyksiin),
  • Sentry Owl (yhteistyöhön yksityisen sektorin firmojen kanssa).

Sherman väittää, että hänet rekryttiin ilmavoimista NSA:n avaruusolento-ohjelmiin hänen saadessaan ELINT-asiantuntijakoulutusta ilmavoimilta, mikä viittaisi siihen, että Project Preserve Destiny oli todennäköisesti Sentry Osprey -ohjelma, johon liittyi yhteistyötä NSA:n ja muiden tiedustelupalvelujen välillä.

Virallisesti lähdettyään eläkkeelle ilmavoimista ja lopetettuaan NSA:lle tehtävän turvaluokitellun työn, Sherman paljasti vuoden 1998 kirjassaan hänen saamansa koulutuksen ja NSA:lle tehtävän työn elektronisen tiedustelun asiantuntijana dokumenttien kera. Shermanin 16 vuotta sitten esitetyt väitteet  siitä, että hän on työskennellyt erittäin korkean turvaluokituksen (“above black”) -ohjelmassa, joka on piilotettu vähemmän luokiteltujen “mustien” ohjelmien joukkoon NSA:lla eivät ole saaneet tukea kuin vasta nyt, kun Snowden on vuotanut dokumentteja. Shermanin väitteet viittaavat siihen, että yhdessä tai useammassa NSA:n kuudesta Sentry Eagle -osastosta on käynnissä avaruusolentoihin liittyviä projekteja, jotka on piilotettu syvälle vähemmän luokiteltujen NSA-peiteohjelmien joukkoon.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Vuodettuja NSA-dokumentteja:

NSA teki paljastuksen jo vuonna 2011: paljasti älykkään viestin avaruudesta

Tämä on NSA:n verkkosivujen UFO-osion artikkeli, jonka on kirjoittanut Howard H. Campaigne. Artikkelin otsikko on yksinkertaisesti ”Extraterrestrial Intelligence” eli ”Maan ulkopuolinen äly”.

https://www.nsa.gov/Portals/70/documents/news-features/declassified-documents/ufo/et_intelligence.pdf

Campaignen artikkelin jälkeen esitetään Daniel Tarrin sivuilla esiintyviä kommentteja viestiin.


Maan ulkopuolinen äly

Kirjoittanut HOWARD H. CAMPAIGNE
Tehty julkiseksi – NSA hyväksynyt julkaistavaksi 21.10.2004  — FOIA Case #41472

Kommunikaatio Maan ulkopuolelta

Viimeisimmässä NSA Technical Journalin numerossa Vol. XI, No. 1 hra. Lambros D. Callimahos puhui eräistä Maan ulkopuolisen älyn aspekteista, ja hän esitti useita viestejä, joilla testata lukijan nerokkuutta. Seuraavilla sivuilla hra. H. H. Champagne tarjoaa muutamia lisäviestejä ulkoavaruudesta.

Jokin aika sitten sarja ulkoavaruudesta tulleita radioviestejä kuultiin. Lähetys ei ollut jatkuva, vaan se oli leikattu taukojen avulla osiin, joita voitaan tulkita yksikköinä, sillä ne toistuivat kerta toisensa jälkeen. Tauot näkyvät tässä välimerkkeinä. Eri kombinaatiot on esitetty tässä aakkosten kirjaimina, niin että viestit voi kirjoittaa ylös. Jokainen viesti, poislukien ensimmäinen, on esitetty tässä yhden kerran. Viestien sarjanumero on annettu referenssiksi.

1.
ABCDEFGHJKLMNOPQRSTUV
ABCDEFCHJKLMNOPQRSTUV
ABCDEFGHJKLMNOPQR etc.

2. AA. B;AAA.C; AAAA.D; AAAAA.E; AAAAAA.F; AAAAAAA.G.
3. LAA; LBB. LCC; LDD; LEE; LFF; LGG.
4. LBKAA; LCKBA; LCKAB; LDKCA; LDKBB; LDKAC; LEKDA; LEKCB; LEKBC; LEKAD; LFKEA; LFKDB; LFKCC; LFKBD; LFKAE.
5. LFKAKBC; LFKCKBA; LGKAKBD; LGKCKAC; LKAKBCKKABC.
6. LAMBA; LBVCA; LAMCB; LCMDA; LBMDB; LAMDC; LDMEA; LCMEB; LBMEC; LAMED.
7. LNMAA; LNVBB; LNMCC; LNMDD; LNMEE; LNVFF; LNMGG.
8. LAOAA; LNONA; LBOAB; LBOBA; LNONB; LNOBN; LDOBB; LDOAD; LFOAF; LFOBC.
9. LFOAOBC; LFOCOBA; LFOBOCA; LODOEFOODEF.
10. LDRBB; LBRBA; LARBN; LCRCA; LARCN.
11. LRBCKDD; LRBCKAG; LRBCOBD; LRBBD.
12. LRCBKDE; LRCBOCC.
13. WRBC; WKAG; LKJAOCC; LKJARCB.
14. LBPJD; LDPJB; LAPCC; LCPFB.
15. UAB; UBC; UCD; UEJ; UFJ; UGJ; URBCRCB.
16. QLNA; QLAC; QLAKAA; QLNOAA; QLRBBB; QUBB; QHLAALAB; QQLCC; QUJG.
17. SLAA; SUAB; SLBKAA; SLAOAA; SLNMAA; SHLFOAFLAPFF; SHLAALBB.
18. LATA; LBTKATA; LETKBTCT; LFTOCTBT; LGTG; LANTJ.

19.
L ABC TKO ARJ BKO B RJA C ;
L CBA TKO CRJ BKO B RJA OA RJN ;
L DEFG TKKO DRJ COE RJB KO F RJA OG RJN ;

20.
HL JK AA VL GAV ;
HL AA TRC A VL BAV ;
HL CA VL AA TRA VB ;
HL EA VL FK AAV ;
HL CKA CO VL BG OV ;
HL FOB SO VL CS OV ;
HL CDO VL AATRD OV B ;
SLK AV PV KP VAV ;
SLO AV PV OP VAV ;
SLK AV KPV TVKK AVPV TV ;
SLO AV OPV SVOO AVPV SV ;
HQLA VBV QL MA VB MB VAV ;
HQLA VBV QL RA VB VRB VAV ;

21.
HL NKBMR DDDV BO DDDV CUVLA DDDV LB DDDV ;
HUVLA DVLMN ADVLAR DVB ;
HUVLA BVLN BVLN MBVR BVB ;
SUVLA VBV QLA VBV ;
SUVUA VBV UB VAV.

22.
QTVU AVB VUB VAV ;
QTVL AVB VQLA VBV ;
HTVL R AVB DUNA VLAVB ;
HQU AVB WVUB VAVLB VAV ;
SH QT VGVHVUV QGVQ HV ;
SH QU VGVHVTV QGVQ HV ;
LU VAV UV BVCV UVU VAV BVCV ;
LT VAV TV BVCV TVT VAV BVCV ;
LT VAV UV BVCV UVT VAV BVTV AVCV ;
LU VAV TV BVCV TVU VAV BVUV AVCV.

23.
JNV UV BAV CAV BAV ;
JNV BAV TV BAV CAV ;
JNV UV BAV CAV TV BAV CAV ;
H JNV BAV CAV L BAV UV BAV CAV ;
H JNV BAV CAV L CAV TV BAV CAV ;
H TV JN BAV CAV JNV CAV BAV L BAV CAV ;
H JNV BAV CAV JNV QCAVQ BAV ;
SH TV JNV BAV CAV JNV CAV DAV JNV BAV DAV.

24.
NKVA JAV ;
HKV B JAV ;
NKV C JAV ;
NXV D JAV ;
NXV E JAV ;
MKV F JAV ;
NKV G JAV ;
NKV AAT JAV ;
NKV ABT JAV ;
HNKV AV JAV NKVKAVA JAV.

25.
NKVTV AB JAV ;
NKVTV TV ABC JAV ;
NKVTV AD TAGT JAV ;
NKVTV TV GG TANNT ANAT JAV ;
HTVJN VAV NMV JNV BVNMV JNV TVAV BVNMV ;
NKVN JAV ;
NKVJ JAV ;
NKVRJ B JAV ;
NKVRJ C JAV ;
NKVRJ D JAV ;
NKVRJ J JAV ;
NKVRJ ANT JAV ;
NKVRJ ANNT JAV ;
NKVRJ ANNNT JAV ;
HNKV BV JAV NKVR JBV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV KB VCV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV OB VCV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV RB VCV JAV ;
QNKV PAB JAV ;
QNKV MAB JAV ;
QNKV MNC JAV ;
QNKV PGF JAV.

26.
NKV JAV JOV;
NKV MNA JOV :
HNK VKNBVJA VNK VBV JOV;
NKV PAB JOV;
HNKVTV AVBV JO VNK VMA VBV JOV;
HTVNKV TVAVBV JOVQLNB VNK VPA VBV JOV;
QNKVPAN JAV;
QNKVPAN JOV;
SLO PAV BVP CVD VPO AVCV OB VDV ;
SHU OAV DVO BVC VUP AVBV PAC VDV. QLOB VDVN ;
HNKVAV JAV UMNA AV.

27.
HTVHAV BV HB VA VH VAV BV ;
HHVAV BV TV HA VB VHB VAV ;
HNKVAV JA VV HA VB VHB VAV.

28.
HLRGVB CQNKVGV JOV ;
HLRGVB BQNKVGV JOV ;
HLRGVB EQNKVGV JOV ;
HLRGVB ENKVGV JEV ;
NKVJOV JEV;
NKVJAV JEV;
HLRGVB MN AQNKVGV JEV.

29.
NKVMAR BMNA JBV ;
NKVMAR CMNA JBV;
NKVMAR DMNA JBV;
NKVMAR NVMNA JBV;
LNLV JBVA;
NKVP AA JCV;
NKVP AB JCV;
NKVP AC JCV;
NKVP ANV JCV;
LNLV JCVN;
NKVRMAPA BB JBV;
NKVRMAPA CC JBV:
NKVRMAPA DD JBV;
NKVRMAPA RJANNTRJAMNT JBV ;
NKVRMAPA NVNV JBV ;
NKVNLV JBV JEV;

30.
JNV A JAV;
JNV B JAV ;
JNV C JAV ;
JNV ABC STV JAV ;
JNV AVABCD STV JNVAV JAV;
JNV ABCDE STV DEFG STV DE STV :
LTV ABCDE STV DEFG STV ABCDEFG STV .

31.
JNV JR AVCHAV:
JNV JR BVCHAV ;
JNV JR GVCHAV ;
JNV JR A VJRB VJRC VJRD VJRE VJRF VJRG VS TVCHAV ;
JNV JO AV CHAV ;
JNV JO BV CHAV ;
JNV JO BBV CHAV .
JNV JOAV JOBV JOCV JODV JOEV JOFV JOGV
JO ANVJO AAVJO ABV JOACV JOADV JOAEV JOAFV JOAGV
JO BNVJO BAVJO BBV STVCHAV ;
HTVUN AVUAV BBTJN JOA VVCHAV ;
JNVBL AVJR AV
JNVBL BVJR AV
JNVBL CVJR BV
JNVBL DVJR BV
JNVBL ABVJR BV.
HVTVQUAV CQUAR TAVJNVBL AVVJR BV
HVTVQUAV ACTQU BB TAVJNV BLAVVJR CV
HVTVQUAV BCTQU DD TAVJNV BLAVVJR DV
HVTVQUAV DETQU FF TAVJNV BLAVVJR EV*
HVTVQUAV FGTQU AB TAVJNV BLAVVJR FV
HVTVQUAV ABGTQU ADB TAVJNV BLAVVJR GV
JNVBL AVBL CVBLA CVBLB CVBLD EVBLF GV
BLABCV STVJO AV .
JNVBL BVBL DVBLA DVBLB DVBLD FV
BLGNV BLACNV STVJO BV ;
JNVBL BVBBAFVBL CGVBLF AVBLAB AV STVJO CV ;
JNVTVTV TVTVBL FVBLAF VBLDN VBLF BVBLAB BV STVJO DV ;
JNBVL GVBL AGV BLD AVBLF CVBLAB CVSTVJO EV ;
JNBVL ANNBL BNV BLD BVBLF DVBLAB DVSTVJO FV ;
JNBVL AAVBL BAV BLD CVBLF EVBLAB EVSTVJO GV ;
JNBVL ABVBL BBV BLD DVBLF FVBLAB FVSTVJO ANV ;
JNBVL BEVBL DGV BLG AVBLG BVBLGC VBL GDV .
BLG EVBL GFVBL CGV BLANN VBLA NA VBLA NBV BLAN CV ;
BLA NDVBLA NEV BLA NFVBLANG VBLA CAV BLAC BV ;
BLA CCVBLA CDV BLA CEVBLACF VBLA CGV BLAD NV ;
BLA DAVBL ADBVS TVJOA AV .
JNVTV TVBL BFVBLE NVBLAA NVJOA BV ;
JNVBL BGVBLE AVBLAA AVSTVJOA CV ;
JNVBL CNVBLE BVBLAA BVSTVJOA DV ;
JNVBL CAVBLE CVBLAA CVSTVJOA EV ;
JNVBL CBVBLE DVBLAA DVSTVJOA FV ;
JNVBL CCVBLE EVBLAA EVSTVJOA GV ;
JNVBL CDVBLE FVBLAA FVSTVJOB NV ;
JNVBL CEVBLE GVBLAA GVSTVJOB AV ;
JNVBL CFVBLF NVBLAB NVSTVJOB BV ;
JNVCH AVKSPV.

Tärkeä huomio (!) : Ylläoleva viesti on konveroitu » Alkuperäisestä PDF-tiedostosta {arkisto}. Konversion aikana huomasin, että monet kirjaimet sekoittuivat  (esim.: M muuttui II:ksi tai V muuttui Y:ksi, jne.). Näin kovasti vaivaa rekonstruoidakseni oikean viestin, mutta joitain virheitä varmasti voi vielä olla. Vakavien tutkijoiden tulisi tarkistaa viesti! Ja muuten, jos löydät virheen, lähetä siitä minulle tieto!

(Lähetä » sähköposti)

Vaikka en ole suurikaan kryptografi, hajotin koodin palasiin. Viestissä 19-31 välilyönnit sanoissa ovat minun oma ”ratkaisuni”. Alkuperäisessä koodissa kirjaimien välillä ei ole välilyöntejä.

[* alkuperäinen: HVTVQAVDETQUFFTAVJNVBLAVVJREV on korjattu muotoon HVTVQUAVDETQUFFTAVJNVBLAVVJREV]


NSA:n dokumentti myöntää avaruusolentokontaktin

Lokakuun 21. päivänä 2004 NSA hyväksyi julkaistavaksi kaikelle kansalle osan heidän julkaisustaan NSA Journal Vol. XIV No. 1.  Tämä on raportti tri. Howard Campaignen NSA:lle pitämästä esityksestä koskien Maan ulkopuolelta tulleiden viestien dekoodausta. Ilmeisesti nämä vietit on itse asiassa vastaanottanut Sputnik-satelliitti, mutta kenelläkään ei ollut tuolloin tietoa siitä miten dekoodata niitä.

Tri. Howard  Campaigne ja eräät NSA:n supermatemaatikot krypto-osastolla ovat saaneet tehtäväkseen dekoodata viestit. Viestejä oli yhteensä 29 — varsinainen urakka.

On vähintäänkin mielenkiintoista, että tämä dokumentti on saanut luvan tulla julki  lokakuun 21. päivänä 2004.  Miksi niin?  Koska NSA ei julkaissut infoja kuin vasta huhtikuun 21. päivä 2011.  Vaikka dokumentti on saanut luvan tulla julki, NSA on pantannut sitä satojen muiden NSA:n UFOja ja avaruusolentoja käsittelevien dokumenttien kanssa, kunnes Peter Gersten, arizonalainen lakimies, voitti oikeusjutun. Kun he todella hävisivät siinä, tuomari määräsi nämä kaikki julkaistavaksi.

Tri. Howard  Campaignen “Maan ulkopuoliset signaalit

Dokumentti, kuten sanoin, on tri. Campaignen esitys NSA:lle noiden viestien dekoodauksesta. Se on itse asiassa julkaistu NSA:n sisäisessä Journalissa. Kuitenkin heidät pakotettiin myös julkaisemaan lista FOIA-tietopyyntöjen hakutermeistä, joilla he eivät ole löytäneet yhtään NSA-dokumenttia. Siinä listassa yksi termi oli “Maan ulkopuoliset signaalit” (Extraterrestrial Signals). Tämän dokumentin otsikko, jonka he itse julkistivat, on “Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin”.

Varsin ilmiselvästi he ovat halkoneet hiuksia raportoidessaan, että heillä ei ole tietoa “Maan ulkopuolisista signaaleista”He tiesivät varmasti, että heillä oli tämä dokumentti, ja että se oli FOIA-tietopyynnössä pyydetty julkaistavaksi. He tiesivät sen, väänsivät peistä teknisestä termistöstä ja jatkoivat sen panttaamista.

Kuka on tri. Howard Campaigne?

Tri. Campaigne on eräs huippu-cryptologi ja vuosia palvellut Naval Security Groupissa, Army Security Agencyssa, National Security Agencylla ja parissa muussa samanlaisessa kirjainyhdistelmävirastossa.

Howard H. Campaigne aloitti kryptouransa valtiolla toisen maailmansodan aikaan ja hän on ollut keskeinen osa USA:n turvallisuus- ja tiedustelumaailmaa siitä lähtien. Toisin sanoen, hän on osa erittäin pientä, erittäin harvaa ja valittua ryhmää, jota on pidetty kryptologian kermana.

Tri. Campaignen esitys NSA:lla Maan ulkopuolisten viestien dekoodauksesta ei ollut hypoteettinen harjoitus. Otin yhteyttä erääseen ennen NSA:lla toimineeseen ja edelleen TS-turvaluokituksen omaavaan henkilöön, ja pyysin häntä katselemaan dokumenttia. Pyysin häntä antamaan hänen mielipiteensä siitä. Ei ollut epäilystäkään sen autenttisuudesta, sillä se on julkaistu NSA Journalissa, ja NSA:n omilla sivuillaan julkaisema. Se mitä halusin tietää oli, että oliko tällä dokumentilla mitään tiettyä merkitystä tai tärkeyttä (muuta kuin sen huikeat paljastukset) jollekulle NSA:n sisällä. Sillä oli.

Kontaktini kertoi minulle, että hän oli äimistynyt dokumentin sanamuodoista. Hän sanoi, että NSA:n kommunikaatio on täynnä sanoja kuten “mahdollisesti” , “väitetään”, ja “ajatellaan olevan”.

Hän sanoi, “Tämä dokumentti ei ole sisällä NSA:n normaaleja sanamuotoja. He vain tulevat ja sanovat ‘me vastaanotimme viestejä ulkoavaruudesta’ ja tällä tavalla nuo viestit dekoodataan.”

Kysyin, “Mitä se tarkoittaa sinulle?”

Hän vastasi välittömästi.

“Paljastusta, yksinkertaisesti. He eivät toitota sitä torvien kanssa, mutta tässä se on. He ovat juuri avoimesti tehneet paljastuksen.”

dot

Mutta mitä viestit sanovat?

Tri. Campaigne keskittyi informaatiojoukkoon parissa viestissä, jotka osoittautuivat jonkinlaisiksi matemaattisiksi yhtälöiksi. Ne myös sisältävät listauksen kaikista jaksollisen järjestelmän alkuaineista. Oletan näiden yhtälöiden olevan jotenkin järkeenkäypiä fyysikolle tai insinöörille, mutta ne eivät merkinneet minulle mitään. Selvästikään en ymmärrä miten tri. Campaigne oli ne tulkannut, vaikka hän selittää sen erittäin hyvin. Mutta mikä näiden yhtälöiden merkitys oli, sitä en lähde arvailemaan.

On mielenkiintoista, että hänen esityksensä aikana tri. Campaigne mainitsee, että siinä on käännettäviä “sanoja”, joita he eivät vielä ymmärrä. Hän antaa esimerkin sidesanasta, jota hän pitää liitoksena (liittää yhteen kaksi tai useamman lausetta), mutta jonka merkitystä hän ei vielä ole osannut kääntää.

Debunkkaajilla on pelko perseessä tämän informaation julkistuksesta, sillä se osoittaa ilman epäilyksen häivääkään, että he ovat ja ovat aina olleet täysin väärässä. Heidän uransa debunkkaajina on loppu tämän materiaalin paljastumisen myötä. He jo nyt käyttävät ainoaa mahdollista “työkaluaan”, joka heillä on jäljellä, sanoen “Se on vanhaa tietoa. Se on ollut tiedossa vuosikausia.”

Kuten tavallista, he ovat joko tietämättömiä tai suoraan valehtelevat. On totta, että dokumentti on saanut luvan tulla julki lokakuun 21. päivä 2004. On totta, että tuo päivämäärä on “vuosia” sitten. Mutta on myös totta, että sitä EI JULKAISTU ennen kuin vasta vuonna 2011.

Tämä on todella huikeaa infoa. Kukaan valtiolta ei ole astunut kameroiden eteen ja puhunut suunsa puhtaaksi avaruusolentojen todellisuudesta vielä. Mutta, tässä meillä on maailman salaisin organisaatio USA:ssa,  National Security Agency, joka paljastaa avoimesti, että he ovat olleet kontaktissa Maan ulkopuolisen älyn kanssa. Eikä ainoastaan tuota, meillä on heidän viestinsä dekoodattuna.

[Lähde: UFO Digest]

dot

“Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin”

National Security Agency (NSA) on julkaissut useita aiemmin salaisia UFOihin ja avaruusolentoihin liittyviä dokumentteja vuosien varrella. Tämä tulee suoraan NSA:n teknisestä julkaisusta NSA Technical Journal – Vol. X1, No.1, jonka on kirjoittanut H. Campaigne. Dokumentin otsikko on “Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin” (Key To The Extraterrestrial Messages). Signaali on havaittu ulkoavaruudessa, ja NSA on yrittänyt tulkita viestiä.

Artikkeli kuvaa sitä miten kehitetään avain aukaisemaan nämä avaruusolentojen viestit. Seuraavassa on kopio alkuperäisestä PDF-dokumentista siten kuin se löytyy National Security Agencyn verkkosivuilta. — Alkuperäisen PDF-tiedoston konversio tuottaa sotkua. Yritin parhaani siistiä sitä, kuitenkin siinä on oltava useita virheitä.


H.Campaigne

Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin

NSA Technical Journal Vol. XIV. No.1
JULKISTETTU – NSA:n hyväksymä julkaisua varten päivämäärällä 21.10.2004 FOIA Case #41472

Tri. Campaigne esitti 29 viestin sarjan ulkoavaruudesta artikkelissa ”Extraterrestrial Intelligence” NSA Technological Journalissa Vol. XI. No. 2. s. 101 ff. sekä julkaisun Erikoismatematiikan ja insinöörityön numerossa s. 117 ff. Seuraavassa artikkelissa kehitetään avain näihin viesteihin, jotka on esitetty allaolevassa liitteessä. Näihin kuuluu kaksi uutta sarjaa —  30 ja 31 — joita aiemmassa artikkelissa ei esitetty.

Jokaisella askeleella ratkaisussa me teemme arvauksen merkityksestä. Näyttö akkumuloituu nopeasti joko vahvistamaan tai kumoamaan meidän arvauksemme. Monimerkityksellisyyden mahdollisuus kahdella yhdenmukaisella ratkaisulla on erittäin pieni. Ainoastaan kaksi viimeistä askelta, joissa varmistukset ovat heikohkoja, tämä voi sattua.

1. Tässä viestissä on 21 symbolia.

2. B vastaa merkkiä AA, C vastaa merkkiä AAA, jne. Eli A=1. B=2. C=3. D=4. E=5. F=6. G=7.

3. Symboli L tarkoittaa, että kaksi sitä seuraavaa asiaa ovat samoja. LXY tarkoittaa x=y .

4. Jokaisella lauseella on 5 symbolia, ja se alkaa L-merkillä. L:ää seuraavat neljä symbolia tulee tulkita kahtena eri asiana. Jokaisella lauseella on K sen kolmantena kirjaimena, mikä merkitsee jälkimmäisen asian alkua. Onko B=KAA; C=KBA; C=KAB; D=KCA? Jos KBA tarkoittaa B+A, silloin se täsmää.

5. Nämä varmentavat päätelmämme kohdasta 4. Ensimmäinen tarkoittaa 6 = 1+(2+3), jälkimmäinen tarkoittaa 1+(2+3) = (1+2)+3.

6. Jokaisella on viisi symbolia niinkuin kohdassa 4. Ne tarkoittavat 1=M21; 2= M:31; 1=M:32. Selvästikin MSY tarkoittaa x-y.

7. Nämä kääntyvät N=1-1; N=2-2; N3-3. N tarkoittaa nollaa 0.

8. Nämä kääntyvät 1=O11; 0=O01; 2=O12; 2=O21; 0=O02; 0=O20; 4=O22. jne. OXY tarkoittaa tuloa X kertaa Y.

9.  Nämä varmentavat päätelmät kohdassa 8.  Ensimmäinen sanoo, että  6=1x2x3, jälkimmäinen 4x(5×6) = (4×5)x6 .
Huom: Tähän mennessä meillä on kahdenlaisia symboleja: numeroita A:sta G:hen sekä N ja operaattoreita L, K, M ja O. Operaattorien jälkeiset kaksi numeroa ovat operandeja.

10. Tämä kääntyy 4=R22; 2=R21; 1=R30; 3=R31; 1=R30. RXY pakosti tarkoittaa X’. {*?*} eksponenttia. R on jälleen yksi binäärioperaattori.

11. Tämä kääntyy 23 = 4+4; 2=1+7; 24= 2×4; 22-4 {*?*}  mikä varmentaa aiemmat päätelmämme.

12. Tämä kääntyy 32 = 4+5; 32= 3X3. {*?*} Lisävarmennus.
Huom: Meidän kulttuurissamme me käytämme sulkeita ryhmittelemään läheiset termit, ja aluksi se auttaa, vaikka se ei olekaan tarpeen käyttää sulkeita. Sen tekeminen yksiselitteisesti: aloita oikealta ja lue vasempaan päin ensimmäiseen operaattorisymboliin; laita sulkeet operaattorin ympärille sekä kahdelle siitä oikeanpuolimmaiselle merkille. Toista kunnes mitkään sulkeet eivät sisällä enempää kuin yksi operaattori ja kaksi operandia.

13. Tämä kääntyy J = 23; J= 1+7; J.|.1 = 3X3; J | 1 3x, siispä J =8. {*?*}

14. Me voimme ottaa käyttöön sulkeet olettamalla, että P on operaattori, jolloin saamme 2 P84; 4-P82; 1-P33; ja 3 P62. Siispä PxY = X÷Y, jakolasku.

15. Oletetaan, että U on operaattori, jolloin U12; U23; U34; U58: U68; U78; U2332 = U89. Pienempi tulee ensin molemmissa tapauksissa: joten ehkäpä  UXY tarkoittaa X edeltää Y:tä tai X<Y.

16. Uusi merkki Q on oltava operaattori. Käännettynä saadaan Q: O=1; Q: 1=3; Q: 1=1+1; Q: O=1×1; Q: 22=2; Q: 2<2; Q: H(1=1) (1=2); Q|Q: 3-3|; Q:8< 7.
Selvästi Q tarkoittaa ”seuraava lause ei pidä paikkaansa.” Sitä seuraavasta viimeiseen luetaan ”ei pidä paikkaansa, että 3≠3.” QL käännetään ≠. Toinen uusi symboli ei ole selvä, paitsi että se on operaattori, jonka operandit ovat lauseita, ei lukuja, totuusoperaattori.
Huom: Q on operaattori ilman operandia, unaarinen.

17. Panemalla sulkeen nähdään, että S on myös unaarinen operaattori. Tämä käännettynä: S: 1-1; S: 1-2; S: 2=| | 1; S: 1=1X1; S: O=1-1; S: H|(6=1×6) (1=6÷6)|; S: H|(1 1) (2-2)|. {*?*}  On selvää, että S tarkoittaa ”seuraava lause pätee” tai ”seuraava lause on totta”. Tästä seuraava viesti näyttää, että  HXY tarkoittaa “X:stä seuraa Y” tai ”X tarkoittaa Y” tai ehkäpä ”X on loogisesti ekvivalentti Y:n kanssa.”

18. Sääntömme sulkeille hajoaa ellei  ’T’ ole erilainen symboli. Ensimmäinen viesti näyttää, että  T voi olla unaarinen lukuoperaattori,  niin että  AT tai TA on luku. Kolmas viesti näyttää, että sen tulee tulla ensimmäisenä, sillä T on jälkimmäinen. Panemalla sulkeet tällä tavoin saadaan IT=1; 2T=1T+1; 5T=2T+3T; 6T=3Tx2T; 7T=7: 10T; 8T tulee olla lopetus. Yhden numeron tapauksessa sillä ei ole väliä. Se yhdistää kaksi lukua 10 tuottaen luvun 8. Oktaaliaritmetiikkaa?

19. Tämä kääntyy 123T=1×82 † (2×81 † 3);
321T=3×82 † (2 x 81 † 1 x 82);
4567T = (4×81 † 5×82) † (6×81 | 7×82). {*?*}
Selvästikin T merkitsee, että ”edeltävät luvut muodostavat oktaaliluvun”. Mahdollisesti se on oktaalilukujen piste: jos kyllä, silloin lukuja voi tulla sen jälkeen.
Huom: Johtuen siitä tavasta jolla ryhmittelyä esiintyy, riittää merkitä luvun loppukohta jotta selvästi erotellaan se omaksi entiteetikseen.

20. Yrittämällä panna tätä sulkeisiin vaikuttaa siltä kuin V olisi myös loppu. Mutta tämä yhdistelee molemmat luvut (eli numerot) sekä operaattorin. Kääntämällä niin että tulkitaan V ja sitä edeltävät symbolit yksittäiseksi yksiköksi, saadaan:
8 | AV tarkoittaa 7 = AV.
Käytän __ {*?*} kuvaamaan II {*?*} tästä eteenpäin. Muistetaan, että emme ole varmoja tämän etumerkistä. II – 3II = · 2 = AV {*?*} (Olen merkinnyt T:n.
Muistetaan että II T on yhdeksän);
3 AV = · 11 = AV2;
5 AV 6 · II AV.
Seuraavassa viestissä, jos me yhdistämme O:n ja V:n yhdeksi symboliksi, silloin viesti ei tulkkaannu. Koita tulkita GOV yhtenä symbolina, jolloin saadaan
3 1 | GOV = · 2 = GOV;
6 SOV = · 3 = SOV;
3 DOV = · II = DOV,
I on totta että AV † PV = PV + AV:
On tautologia että AV x PV = PV x AV:
On identiteetti että AV + (PV + TV) = (AV + PV) + TV:
Määritellään todeksi että AV x (PV x TV) = (AV + PV ) + TV:
AV ≠ BV = · AV – BV ≠ BV AV:
AV ≠ BV · AVII ≠ BVII. {*?*}
V:n merkitys tulee olla ”tätä edeltävät kirjaimet ryhmänä merkitsevät abstraktia asiaa, tai ne ovat muuttuja.” V on eräänlainen sanojen erotin.

Huom: Panemalla sulkeet ei aiheudu sekaannusta toiseen sääntöön. Jokainen T tai V tulisi paketoida aiempien symbolien kanssa, riippuen siitä miten viesti tulkitaan. T:tä edeltävät tulevat olemaan kaikki numeroita. V:tä edeltävät voidaan olettaa muodostavan ryhmän.

21. Panemalla sulkeet näihin viesteihin on vaikeaa ennenkuin huomaamme, että UV toistuu jokaisessa. Tämä kääntyy silloin:
0 |2 | (DDDV2 – DDDV x 3) | = · UV|1 = DDDV |
|2 = DDDV|;
UV|1 = DV||0 – 1 = DV| = ·|1=DV2|;
UV|1 = BV||0 – BV| = · 0=BV-BV|;
On totta että UV|AV= BV||AV ≠ BV|:
On totta että UV|AV< BV||BV< AV |.
Jotta saatettaisiin loppuun tulkinta, meidän on oletettava että UV on binäärioperaattori, ja jokaisessa tapauksessa operandit ovat lausekkeita. On selvää algebrasta, että UV tarkoittaa ”tai.” Jälkimmäinen viesti näyttää, että  U tarkoittaa ≤ pikemminkin kuin < jonka oletin aiemmin.

22. Huomaamme, että TV on käytössä jokaisessa viestissä, ja sen käyttö vastaa UV:n käyttöä. Olettaen, että TV on binääritotuusoperaattoori, viestit kääntyvät.
Ei ole totta että TV|AV ≤ BV||BV ≤ AV|;
Ei ole totta että TV|AV = BV||AV ≠ BV|:
TV|ĀV2 = 4 || 0≤AV| = · AV=2;
AV>BV = · |BV ≤ AV| or |BV = AV|:
On totta että ei päde TV GV HV = · GV or HV;
On totta että GV ja HV = · TV GV HV;
AV tai (BV tai CV) = (AV tai BV) tai CV;
TV|AV TV|BVCV|| = TV||TV AV BV|CV|:
TV|AV|BV tai CV|| = TV|AVBV | tai TV|AV CV|;
AV tai TV | BV CV|| = TV|AV tai BV||AV tai CV|.
Tästä käy selväksi, että  TV tarkoittaa ”ja”. Huomaa miten L:ää käytetään tarkoittamaan tässä  ”loogisesti sama kuin”, vaikka olen kirjoittanut  ”=”.
Huom: Sitä käytetään tässä merkityksessä <, ei ≤.
Joko jossain on virhe, tai sitten käyttötarkoitus vaihtelee.

23. Käännös ei onnistu ennen kuin tajuamme, että JNV esiintyy jokaisessa viestissä, ja että se on todennäköisesti sana. BAV ja CAV esiintyvät myös jokaisessa viestissä. Ne kääntyvät:
JNV|BAV tai CAV BAV;
JNV BAV | BAV ja CAV|;
JNV|BAV tai CAV| |BAV ja CAV|:
JNV BAV CAV = · BAV = (BAV tai CAV);
JNV BAV CAV = · CAV = (BAV ja CAV).
Viimeiset kaksi päätelmää näyttävät kuin joukko-opin lauseilta. JNV kääntyy binäärioperaattoriksi. JNV XY voi tarkoittaa ”X sisältää Y:n” joukko-opin merkityksessä. Silloin jos UV on ”tai” joukko-opissa, unioni, ja TV on ”ja” joukko-opissa, leikkaus, ylläolevat lauseet voidaan kirjoittaa:
BAV ∪ CAV ⊃ BAV
BAV ⊃ BAV ∩ CAV
BAV ∪ CAV ⊃ BAV ∩ CAV
BAV ⊃ CAV = · BAV = (BAV ∪ CAV)
BAV ⊃ CAV = · CAV = (BAV ∩ CAV).

24. NKV näyttää binäärioperaattorilta, jolla on ainakin ensimmäinen operandi luku. JAV on jälkimmäinen operandi. Kohdasta 23 ylempänä me voimme pohtia joukko-opillisia merkityksiä. Voisiko olla, että NKV  sanoo jonkin olevan jonkin verkoston jäsen? Kokeillaan. Silloin
1¢JAV; 2¢JAV; 3¢JAV; 4¢JAV; 5¢JAV; 6¢JAV: 7¢JAV; 11¢JAV; 12¢JAV; AV¢JAV = · AV+ 1¢JAV.
JAV on positiivisten kokonaislukujen joukko! Se sopii!

25. Tämä kääntyy:
(1 ja 2)¢ JAV:
(1 ja 2) ja 3)¢ JAV;
(14 ja 17)¢ JAV:
((77 ja 100) ja 101)¢ JAV;
(AV ⊃ NMV) ja (BV ⊃ NAV) = · (AV ja BV ⊃ NMV;
0¢JAV:
8¢JAV: 82¢JAV: 81¢JAV; 83¢JAV: 84¢JAV; 810¢JAV; 8xxx¢JAT:
8xxx¢JAV:; BV¢JAV = · 8BV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BV | CV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BV x CV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BVCV¢JAV;
1/2¢JAV; 1 · 2¢JAV: 0-3¢JAV: 7/6¢JAV. {*?*}
Tämä vahvistaa epäilemättä kohdan 24 arvauksen.

26. Tässä esiintyy uusi sana, JOV. Viesti kuuluu JAV¢JOV:
0 1¢JOV; 0 BV¢JAV = · BV JOV;
1/2¢JOV: AV ja BV¢JOV = · AV – BV¢JOV;
(AV ja BV joukossa JOV) ja 0 ≠BV = · AV ÷ BV joukossa JOV:
1 ÷ 0 ei joukossa JA; 1 ÷ 0 ei joukossa JOV:
On totta että (AV ÷ BV) x (CV ÷ DV) (AV x CV) ÷ (BV x DV);
On totta että AV x DV < BV x CV · AV ÷ BV < CV ÷ DV. BV x DV ≠ 0;
AV JAV · 0 1 < AV.
JOV voidaan nähdä kenttänä, jonka JAV virittää,  toisin sanoen, rationaalilukujen joukkona. Seuraavasta viimeiseen viestiin esiintyy virhe, ylimääräinen A.

27. Tämä kääntyy:
(AV · BV) ja (BV = · AV) · HV.AV.BV.
Selvästikin HV tarkoittaa ”loogisesti ekvivalentti” tai ” · = ·”.
(AV · · BV) = · (AV = · BV) ja (BV = · AV)
(AV · = · BV) · = · (AV = · BV) ja (BV = · AV).

28. Tämä kääntyy
GV2 = 3 = · GV ei joukossa JOV;
GV2 = 2 = · GV ei joukossa JOV;
GV2 = 5 = · GV ei joukossa JOV:
GV2 = 5 = · GV joukossa JEV;
JOV on joukossa JEV;
JAV on joukossa JEV;
GV2 = 0 – 1 = · GV ei joukossa JEV.
Meillä on uusi joukko, jossa on rationaalilukuja ja ainakin yksi irrationaaliluku, mutta ei imaginaarilukuja ✓-1. JEV on todennäköisesti reaaliluvut.

29. Tämä kääntyy
1 2n joukossa JBV; 1 – 3n joukossa JBV;
1 4n joukossa JBV: 1 NVn joukossa JBV:
NLV JBV – 1 olettaen että NLV on yksi sana. Toinen mahdollisuus on LV(JBV, 1) = 0 |
1/1 joukossa JCV: 1/2 joukossa JCV; 1/3 joukossa JCV: 1/NV joukossa JCV: NLV JCV
O | tai LV (JCV, O1 – O. Mutta kaksi esimerkkiä viittaisi siihen että NLV tarkoittaa ”rajaa”. Jos NV on kokonaisluku, silloin tämä sopii täydellisesti.
(1 1/2)2 joukossa JBV; (1 – 1/3)3 joukossa JBV;
(1 1/4)2 joukossa JBV: (1 – 1/8100)n100 joukossa JBV;
(1 – 1/NV)NV joukossa JBV; NLV JBV joukossa JEV.

Jos NLV tarkoittaa rajaa, silloin  JEV sisältää neperin luvun e, vahvistus arvauksellemme siitä, että  JEV on reaaliluvut.
Viimeiset kaksi oppituntia  30 ja 31 eivät ole julkaistu ensimmäsien 29 joukossa, koska ne olivat harjoituksina liian pitkiä.

30.  Jälkimmäiset viestit tässä ryppäässä sisältävät mystisiä sekvenssejä ABCD, ABCDE, DEFG, jne, joista jokainen loppuu STV. Jos kasa näistä olisi yksi yksikkö, viestit kääntyvät. Ne sanoisivat tällöin JNV 1 luonnollinen luku; JNV 2 luonnollinen luku: JNV 3 luonnollinen luku; JNV 123 STV luonnollinen luku; konjektuurina STV tarkoittaa ”edeltävä on joukko (tai lukujono)”, ja JNV tarkoittaa ”kuuluu joukkoon”. Jälkimmäisestä voi olla epäilystä, sillä me aluksi luulimme sen tarkoittavan  ”sisältää”: AV kuuluu joukkoon 1234 = · AV on luonnollinen luku; 12345 tai 4567 = 45 on joukot: 12345 ja 4567 = 1234567 joukkoja.

31. Tämä viimeinen ryhmä on laajuudeltaan huikea, 41 viestiä joista kolmastoista on varsin pitkä. Kääntämistä helpottaa viestien yhtäaikainen konstruktio. Ne kääntyvät:
JRAV kuuluu joukkoon CHAV; JRBV kuuluu joukkoon CHAV; JRGV kuuluu joukkoon CHAV; joukko JRAV, JRBV, JRCV, JRDV, JREV, JRFV. JRGV
kuuluu joukkoon CHAV: Koska kaikki luvut esiintyvät näissä joukoissa, ehkäpä niitä käytetään kuin alaindeksejä tai ne tulisi lukea JR.. JR.., jne. |: JO1 kuuluu joukkoon CHAV; JO2 kuuluu joukkoon CHAV; JO22 kuuluu joukkoon CHAV; joukko JO1, JO2, JO5, JO6, JO7, JO8, JO9, JO10, JO11, JO12, JO13, JO14, JO15, JO16, JO17, JO22, JO21, JO22, kuuluu joukkoon CHAV: Ux, ja Uy, 22. JO1, kuuluu joukkoon CHAV (Tämän on ollut pakko kääntyä väärin tai olla virhe);
BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..:
AV < 3 ja 12 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;
AV < 13 ja 22 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;
AV < 23 ja 44 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;

AV . 45 ja 66 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR..;
AV . 67 ja 126 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR..:
AV . 127 ja 142 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR::
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO1:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO2:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon to JO3:
Joukko BL… ja BL… ja BL… ja BL… and BL…kuuluu joukkoon JO4:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO5:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO6 (huomaa virhe tässä, N toistuu):
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO7
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO10
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL…
BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL…
BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO11
BL… ja BL… ja BL… . kuuluu joukkoon JO12
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO13
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO14
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO15
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO16
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO17;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO20;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO21;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO22;
CHAV kuuluu joukkoon KSPV.

{*?* tässä osiossa numerot eivät olleet tunnistettavissa}

Tämä transkriptio jättää paljon tulkittavaa. Useiden sanojen merkitystä ei ole määritetty. Sana CHAV (tai CHO) tuntuu olevan keskeinen. Seitsemän sanaa JRx ja 18 sanaa JOx ja jokainen näistä kuuluu joukkoon CHAV.  98 sanaa BLx joista jokainen tuntuu kuuluvan uniikkiin joukkoon JOx. Kuuluuko jokainen näistä myös uniikkiin joukkoon JRx? Tämän vihjeen kanssa me voimme korjata sotkeutuneet viestit yllä; siinä lukee ”0<AV ja AV< 22 = JOx kuuluu joukkoon CHAV”: yksi V oli jäänyt välistä. Onnistuin myös parsimaan kuusi muuta viestiä. En pitkästytä teitä yksityiskohdilla, sillä lista yllä on jo korjattu.

Koska jokainen BL kuuluu yhteen joukkoon JRx ja joukkoon JOx, nämä voidaan esittää matriisimuodossa:

JR1 JR2 JR3 JR4 JR5 JR6 JR7
JO1 BL3 BL5 BL13 BL24 BL45 BL47 BL127
JO2 BL4 BL6 BL14 BL25 BL46 BL70 BL128
JO3 BL7 BL15 BL26 BL61 BL121
JO4 BL8 BL16 BL40 BL62 BL122
JO5 BL9 BL17 BL41 BL63 BL123
JO6 BL10 BL20 BL42 BL64 BL124
JO7 BL11 BL21 BL43 BL65 BL125
JO10 BL12 BL22 BL44 BL66 BL126
JO11 BL 25 47 71   72 73 74   75 76 77
100 101 102 103   104 105 106   107
131 132 133   134 135 136   137
140 141 142
JO12 BL16 BL50 BL100
JO13 BL27 BL51 BL111
JO14 BL30 BL52 BL112
JO15 BL31 BL53 BL113
JO16 BL32 BL54 BL114
JO17 BL33 BL55 BL115
JO20 BL34 BL56 BL116
JO21 BL35 BL57 BL117
JO22 BL36 BL60 BL120

{*?* Alkuperäisessä tekstissä nämä numerot ovat tuskin luettavissa, joten virheitä voi esiintyä.}

Muistetaan, että nämä eivät ole desimaalilukuja. Ainoastaan yksi solu on sellainen jossa on enemmän kuin yksi sisältö, ja alaindeksit desimaalimerkinnöissä ovat 21, 39, 57, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65, 66, 67, 68, 69, 70, 71, 89, 90, 91, 92, 93, 94, 95, 96, 97, 98. Suuremmat osat merkinnöissä ovat systemaattisesti jakautuneet kahdeksalle riville. Tämä viittaa alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään!

Konsultoitaessa taulukkoa näemme, todellakin, että alkuaineet 57-71 ovat harvinaisia maametalleja, ja ne ovat kaikki lyöty yhteen soluun. He listaavat myös alkuaineet 89-103 harvinaisiksi maametalleiksi. Alkuaineet 21 ja 39 ovat Skandium ja Yetrium.

CHAVin tulee tarkoittaa jaksollista järjestelmää. JR tarkoittaa saraketta x, ja JO tarkoittaa riviä y. BLz  tarkoittaa alkuainetta Z. KSPV:n merkitys ei ole tiedossa, voidaan odottaa sen olevan yleistys ”jaksollisesta järjestelmästä”. Se voi olla pelkkä taulukko, tai tieteellinen fakta, tai akateeminen aihe.

Kun tätä harjoitusta tarkastelee, me olemme päässeet symbolien merkityksen äärelle, ja vieläkin tärkeämpänä, me olemme oppineet jotain syntaksista tai notaatiosta, ja olemme huomanneet virheet prosessin myötä. Meillä on muutama hienostunutta käsitettä kuvaava sana, ja lisädatan myötä pienellä työllä olemme saaneet aikaan käännöksen.

Konseptit tässä ovat numeroiden, joukkojen ja fyysisten vakioiden peruskäsitteitä, joita millä tahansa kultturilla on käytössään. Miten omituinen onkaan syntaksi ja arvot tällä kulttuurilla, sitä en voi arvailla, mutta kaikilla sivilisaatioilla, jotka kykenevät lähettämään viestin avaruuden halki, on monia yhteisiä asioita.

Tärkeä huomio (!) : Ylläoleva dokumentti on konvertoitu alkuperäisestä PDF-tiedostosta {arkistossa}. Konversion aikana huomasin, että monet kirjaimet sekoittuivat  (esim.: M muuttui II:ksi tai V muuttui Y:ksi, jne.). Näin kovasti vaivaa rekonstruoidakseni oikean viestin, mutta joitain virheitä varmasti voi vielä olla. Vakavien tutkijoiden tulisi tarkistaa viesti! Ja muuten, jos löydät virheen, lähetä siitä minulle tieto!

(Lähetä » sähköposti)

Artikkelin julkaissut tarrdaniel.com

Kuinka kommunikoida avaruusolennoille etäältä

Avaruusolennoille viestiminen: ”Todennäköisyydet ovat hyvät kontaktin saamiselle”, sanoo tri Eamonn Ansbro julkisessa luennossaan Dublinin Trinity Collegessa maanantai-iltana.

Viimeiset 17 vuotta, sen jälkeen kun hän perusti Boyleen Roscommonin maakuntaan Irlantiin hänen Kingsland-observatorionsa,  Eamonn Ansbro on etsinyt maapallon ulkopuolista elämää.

Se on harrastus jota on helppo pilkata. Avaruusolennot yleisen mielipiteen mukaan ovat vihreitä, niiden pää on tylppä ja ne lentävän lautasilla. Ihmiset jotka heitä etsivät joutuvat pilkan kohteeksi.

Kuitenkin viime vuosina on löydetty tuhansia eksoplaneettoja — tähtiä kiertäviä planeettoja — ja tämä on tehnyt maapallon ulkopuolisen älyn etsinnästä (SETI, search for extraterrestrial intelligence) vakavaa toimintaa.

Ongelma on, että me emme tiedä onko maapallon ulkopuolista älyä olemassa vai ei, ja jos se onkin olemassa, me emme tiedä miten se kommunikoi.

Suurin este on välimatkat. Jopa valonnopeudella (250,000km sekunnissa) lähimmälle tähdelle, Alpha Centauriin, lähetetty viesti veisi yhdeksän vuotta sinne ja takaisin.

Tri. Ansbro puhuu valoa nopeamman kommunikaation puolesta, mahdollisen löydön joka muuttaisi Albert Einsteinin määrittelemiä fysiikan lakeja.

“Se on mahdollista”, hän sanoo. “Tästä on ollut teoreettisia malleja. Tämän parissa on tehty työtä muutama vuosi sen mahdolliseksi osoittamiseksi. Tällä hetkellä valonnopeus on rajoite.”

Maan ulkopuolinen äly

Hän spekuloi, että vaikka ihmiset käyttävät neliulotteista teknologaa (eli radiokommunikaatiota), hän uskoo Maan ulkopuolisen älyn käyttävän jotain paljon kehittyneempää, kvanttisuperluminaalista kommunikaatiota (QSC) joka on viisiulotteista. Analogian avulla esitettynä ihmisolennot voivat olla amplitudimoduloiduilla taajuuksilla (AM) ja avaruusolennot voivat olla taajuusmoduloituja (FM).

Tri. Ansbro myöntää, että ei ole varmuutta siitä että Maan ulkopuolella olisi älyä. “SETI-tiede on edelleen astrobiologian [Maan ulkopuoleisen elämän käsitteen] kaukainen haara”, hän sanoo.

“Meillä ei ole samanlaista historiallista taustaa kuin muilla tieteillä, ja me joudumme tekemään useita oletuksia. Se on todella korkean riskin projekti.”

Mutta todisteiden puute ei tarkoita todistetta niiden puuttumisesta. Ihmiskunta on vasta varsin viimeaikoina saanut käyttöönsä työkalut joilla edes aloittaa etsintä. Uusia teleskooppeja kehitetään, jotka etsivät hiilijalanjälkiä elämästä eksoplaneettojen ilmakehässä.

Astronomy Irelandin luennolla tri. Ansbro selittää viimeisintä ajattelua Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta.

“Todennäköisyydet ovat varsin hyvät kontaktille”, hän sanoo. “Äärimmäinen testi tulee Maan ulkopuolisten biosfäärien tutkimisesta.

“Ne mitkä meille ovat äärimmäisiä planeettoja, esim. satojen kilometrien syvät meret täyttävät planeetan pinnan tai paljon kivisemmät planeetat kuin Maa äärimmäisellä painovoimalla, ekstrapolaatiomme ovat suuntaa-antavia. Kuitenkin me voimme kuvitella elämää suuresti vaihtelevissa elinolosuhteissa, huomattavasti suuremmalla vaihtelulla kuin mitä tiedämme Maapallosta.”

Artikkelin julkaissut Irish Times

Todisteita kommunikaatiosta Maan ulkopuolisen älyn kanssa

Kun me lähestymme Avointa Paljastusta Maan Ulkopuolisten Olentojen Läsnäolosta Maapallolla, seuraava looginen kysymys on, ”Miten me ymmärrämme ja kommunikoimma älykkäiden Maan ulkopuolisten rotujen kanssa?”

Todisteita alkaa kertyä siitä, että jotkut avaruusolennot ovat valmistelleet ihmiskuntaa ympäristön muutoksiin ja avoimeen ”Kontaktiin” vuosikymmenten ajan käyttäen erinäisiä kommunikaatiomuotoja, sekä suoria että epäsuoria.

Tämä saa monia muotoja: fyysinen kontakti Abduktiohenkilöiden, Kontaktihenkilöiden ja Armeijan henkilökunnan kanssa; verbaalinen, telepaattinen tai kuvaprojektiokommunikaatio; monimutkaiset geometriset ja SETI:n kaltaiset symbolit Aidoista Viljakuvioista.

Alan Foster keskustelee luennossaan ylläolevasta, ja alleviivaa tarvetta ihmiskunnalle tarkastella kaikkea ”Kontaktiin” liittyvää todistusaineistoa, jotta ymmärrettäisiin eri kommunikaation ja interaktion muotoja.

Tämä myös edistää ymmärrystämme siitä, että ihmiskunnalla on kykyjä joita se ei tiedosta, mutta joita voidaan kehittää.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot