Avainsana-arkisto: Meksiko

UFO ilmestyy suoraan uutislähetykseen

Meksikossa tapahtuneen maanjäristyksen aikaan näkyi UFO. Maanjäristys oli 7.1 Richterin asteikolla. Se sattui Pueblan osavaltiossa. Yli 200 ihmistä on kuollut.

Suorassa TV-lähetyksessä ilmestyy yhtäkkiä UFO pilvistä, sitten esine pysähtyy, ja jatkaa taas liikkumista. Vaikka se saattoikin olla drone joka tarkkailee maanjäristyksen jälkeistä tilannetta, esine ei näytä dronelta.

Ei ole ensimmäinen kerta kun maanjäristyksen yhteydessä on nähty UFOja.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-joukkio näyttäytyy Meksikon taivaalla muutama päivä ennen maanjäristystä

Syyskuun 7. päivänä 2017, päivää ennen Meksikon massiivista maanjäristystä, filmattiin joukko tunnistamattomia lentäviä esineitä lentämässä USA:n ja Meksikon välisellä rajalla.

Ilmeisesti tämänlaiset esineet ilmaantuvat aina silloin kun jotain aikoo tapahtua. Näin kävi vuonna 1997 kun suuri maanjäristys iski Mexico Cityyn. Taivaalla havaittiin tuolloin kolmen päivän ajan UFOja. Kun tsunami ja maanjäristys iski Japaniin, Japanin yllä oli UFOja. Kun suuri tornado iski Oklahomaan muutama vuosi taaksepäin, UFOja havaittiin kyseisen kaupungin taivaalla!

Viimeisimpien huhujen mukaan esineitä näkyy Kalifornian ja Meksikon rajalla joka on San Andreaksen siirroksen kohdalla.

Vviimeisimmät Dutchsinsen maanjäristysennusteet odottavat suuria maanjäristyksiä lähitulevaisuuteen USA:n länsirannikolle ja Japaniin. Toivottavasti hän on väärässä!

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Omituinen esine lentää pilvestä Meksikossa

Heinäkuun 17. päivänä 2017 Popocatépetl-tulivuori Meksikossa alkoi purkautua, jolloin Kat Martin päätti kuvata purkauksen siltä varalta että se olisi ollut suuri.

Vaikka suuri purkaus ei tapahtunutkaan, hän tallensi jotain todella omituista tulivuoren yllä olevissa pilvissä. Omituinen esine nousi pilvestä kohti kameraa.

Ensisilmäyksellä hän luuli sen olevan pieni pilvenhattara, mutta katsottuaan esinettä uudemman kerran se näyttää kiinteältä. Sen jälkeen esine muuttuu joksikin jolla näyttää olevan edestakaisin liikkuva häntä.

Kat Martin, joka ei käsitellyt kuvamateriaalia ollenkaan, sanoi että hän ei kykene selittämään omituista esinettä ja esittää että se olisi enkeli tai jonkinlainen avaruusolento.

Huom:  Se seikka että tämä tulee ulos pääpilvestä eri värisenä ja siirtyy vastakkaiseen suuntaan muista pilvistä tuulta vasten viittaisi siihen että kyseessä on jotain muuta kuin pilvenhattara. Mutta jos se on pilvi, niin miten tuo tapahtuu?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kuumottava musta rengas Meksikon taivaalla

  • Milloin:  heinäkuun 13. 2017
  • Missä: Progreso de Madero,  Meksiko (lähellä Mexico Citya)
  • Mikä: Savu- tai sumurengas leijailemassa

Pienessä kaupungissa Meksiko Cityn ulkopuolella paikallinen on ilmeisesti filmannut omituisen pyöreän UFOn leijailemassa ilmassa:

Picture

Picture

”Hämmästynyt silminnäkijä filmasi ilmiön puhelimellaan pienessä Progreso de Maderon lähiössä Quecholacin kunnassa Keski-Meksikon  Pueblassa. Kuvamateriaali näyttää jättiläismäisen mustan renkaan leijailemassa kaupungissa, ja se on jättänyt paikalliset asukkaat ymmärlleen.

Jotkut olivat vakuuttuneet siitä, että kyseessä on lentävä lautanen, kun taas toiset huomauttivat että se oli osittain pilviverhossa, joten kyseessä voi olla säähän liittyvä ilmiö.

Silminnäkijöiden voidaan kuulla yrittävän selittää ilmestystä videon taustalla.

Eräs nainen kysyy ”Mikä tuo on?” ja mies vastaa ”Lentävä lautanen?”.

Toinen nainen spekuloi ”Se on sademuodostelma”, mutta mies vastaa ”Ei, ei se ole, se on musta rengas”. Nainen huomauttaa, ”Se menee ylöspäin”.

Musta rengas katosi nopeasti näkyvistä ja edelleenkään sille ei ole selitystä.

Käyttäjä ’Alejandro Lopez Robles’ oli vakuuttunut että hän oli nähnyt jotain toispuoleista kommentoiden ”Se on UFO”.

https://youtube.com/watch?v=C5eXhtkntKY

Monet uutiskanavat, kuten AOL, raportoivat kuvamateriaalista, kuitenkin minulla on vaikeuksia löytää verkosta paikallisten kertomuksia tapahtumasta.

Savurenkaat ovat yleinen UFO-ilmiö, joten video ei ole mitenkään liian vaikea uskoa oikeaksi. Voisiko havainto olla enemmän sää vs. avaruusolento -tyyppinen vastakkainasettelu? Verrataan näihin muihin havaintoihin:

Picture

Omituisen sään lisäksi saasteet tai jopa räjähdyksen aiheuttama kaasu voi olla syynä, kuten allaolevasta kuvasta käy ilmi:

Picture

Mitä mieltä olet tästä UFOsta Meksikossa? Onko sinulla teoriaa?

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

Useita UFOja kuvattu lentokoneesta Meksikossa

Pienkoneen pilotti, valmistuessaan laskeutumaan Tolucaan, Meksikoon heinäkuun 8. päivänä 2017, hämmästyi kun hän havaitsi useita omituisia esineitä ohittavan hänen koneensa.

Enemmän ja enemmän ilmassa havaittuja UFO-kohtaamisia raportoidaan ja tiedetään että pilotit ovat tehneet väistöliikkeitä ohjatakseen koneen sivuun.

Ja vaikka ei ole täysin varmaa ovatko nämä esineen UFOja vai droneja, tunnistamaton lentävä esine koneen lähellä voi aiheuttaa vaaratilanteen.

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Meksikon UFO-ilmiöt on uutisoitu myös Suomen mediassa

Tälläkin sivustolla niin usein raportoidut Popocatepetl ja Coliman tulivuoret Meksikossa ovat, kuten jo pelkästään näiden raporttien perusteella tiedämme, UFO-havaintojen mehiläispesiä.

Mutta harvoin tulee vastaan valtavirran uutisissa, ainakaan nykyisten fake newsien aikana, että YLEn uutislähetys kertoo siitä kuinka armeija on julkaissut kuvamateriaalia UFOista. No, tässäpä sellainen klippi yli 10 vuoden takaa.

Voimmekin vain kysyä miksi UFOista ei raportoida tämän enempää päiväuutisissa. Armeijat ympäri maailman julkaisevat jatkuvasti raportteja, dokumentteja ja kuvamateriaalia erilaisista omituisista ilmiöistä, ja näiden tulisi meidän mielestämme olla aika rehellisesti samalla viivalla muiden uutisten kanssa. Onhan kyseessä kuitenkin maan armeija.

 

Tuntematon esine lentää huimaa vauhtia Meksikon tulivuoren yllä

Popocatepetl:n livekamera tallensi tilanteen, jossa tuntematon lentävä esine tulee kameran eteen ja lentää uskomattomalla nopeudella tulivuoreen.

Omituisen esineen kiitäessä taivaalla se tuntui jättävän vanan jälkeensä ennen katoamistaan.

Seuraava video on nauhoitettu huhtikuun 15. päivä 2017. Marte Salas näyttää hetken jolloin esine saapuu, lentää tulivuoren ylle ja katoaa etäälle, kaikki kolmessa sekunnissa.

Luotain näyttäytyy hetken ajan Meksikon tulivuorella

Livekamera joka jatkuvasti monitoroi Popocatepetl-tulivuorta Meksikossa kuvasi mystisen näyn tulivuoren yllä keskiyöllä maaliskuun 23.3.2017.

Mielenkiintoinen kuvamateriaali paljastaa tuntemattoman esineen joka näyttäytyy noin kolmen sekunnin ajan oltuaan verhoutuneena, ennekuin se jälleen häipyy yötaivaalle.

Vaikka ei olekaan konkreettista todistetta siitä mikä se olisi voinut olla, kyseessä saattaa olla avaruusolentojen luotain.

UFO sinkoutuu Meksikon tulivuoresta

Meksikon tulivuoret eivät lakkaa hämmästyttämästä.

Uusi uskomaton video on julkaistu jossa näkyy  Popocatepetl-tulivuoresta sinkoutuva UFO.

Livekamera sijaitsee noin 6 kilometrin päässä tulivuoresta. Se tallensi hetken jossa UFO sinkoutuu ulos tulivuoren kraaterista ja liikkuu todella nopeasti kohti kameraa.

Mystinen sauvankaltainen UFO nauhoitettiin maaliskuun 11. päivänä 2017. Marte Salas tallensi videon.

UFO leijailee tien yllä Meksikossa, ohikulkija tuijottaa vieressä

Havainnon päivämäärä: tammikuun 5, 2017
Havaintopaikka: Meksiko

 

Tämä aavemainen esine tuli alas ja halusi haahuilla Meksikon kaduilla, vahingossa joutuen turvakameran kuvaamaksi. Esineen muoto näyttää numeron 4 varjolta. Onko se avaruusolento? Erittäin mahdollisesti.

Esine leijailee laskeutumatta ja koskematta tienpintaan ollenkaan. Jos tämä olisi ollut ilmapallo, se olisi osunut pintoihin tai liikkunut ilmavirran mukana. Nyt se vain kököttää siinä odottaen vastausta toiselta ihmiseltä. Toivoin kovasti että kaveri olisi kävellyt ja koskettanut UFOa, jotta olisimme saaneet nähdä mitä käy. Hieno ja onnekas video youtube-käyttäjältä Ovnis Actuales.

Scott C. Waring