Avainsana-arkisto: merkitys

Merkityksen antaminen elämälle

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli merkityksen antamista elämäntilanteille. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Okei. No, tämä seuraava kysymys tuli mieleeni kun kuuntelin satoja tunteja sinun kanssakäymisiä ihmisten kanssa ja se koskettaa kahta suurta teemaa jotka kulkevat läpi teidän filosofisen labyrintin. Tiedän molempien ideoiden olevan peräisin samasta paikasta, mutta ne silti tuntuvat jotenkin ristiriitaisilta minusta.

A: Selvä.

Q: Yksi idea jonka ilmaisit oli, että kaikki tilanteet elämissämme ovat perustavanlaatuisesti neutraaleja, että niillä ei ole ”sisäänrakennettua merkitystä” niinkuin sen ilmaisit, ja että se vaikutus jonka me saamme riippuu siitä minkä merkityksen sille antaa. Toinen kertomasi idea on, että ”kaikki asiat tapahtuvat syystä”; että ei ole ”asiaankuulumattomia luomuksia” Universumissa ja että kaikki koostuu ja on Yhden saman asian synkronistista ilmaisua, kaikki samaa yhtä tietoisuutta tai perus-energiaa.

Vaikka ymmärrän jokaisen kohdan täydellisesti kun mietin niitä erikseen, mielestäni toinen lausahdus tuntuu olevan ristiriidassa ensimmäisen kanssa. Ehkä jotain ”joka tapahtuu syystä” viittaisi siihen, että on olemassa ennalta, ja täten, luontaisesti ”ei-neutraali” ilmaisu? Voisitko selkiyttää molempia näistä oivalluksista jotka voivat olla olemassa yhtä aikaa?

A: Kiitos, tämä on erittäin yksinkertaista sovittaa. Ymmärtäkää, että kun me sanomme kaiken tapahtuvan syystä, se mitä me erityisesti tarkoitamme on, että kaikki tapahtuu teidän syystänne. Teidän syynne luovat tilanteita, jotka vedätte elämässänne puoleenne. ”Syyt” kääntyvät ”merkityksiksi jotka automaattisesti annatte elämälle” ja tämä itsessään vetää puoleensa ja luo tilanteet, jotka edustavat merkityksiä jotka olette jo antaneet, värähtelytaajuus tai odotusarvo, tai vahvin pelko tai uskomuskuvio joka teistä huokuu.

Joten, se mitä elämässänne tapahtuu, vaikka se on perustavanlaatuisesti neutraalia, yleensä tulee jonkin merkityksen kanssa koska olette itse sen antanut, olette jo levittäneet merkityksen tai värähtelyn tai syyt sille miksi uskotte että elämän tulee olla tällaista. Täten saatte heijastuksen niistä merkityksistä jotka jo teistä huokuvat takaisin teille tilanteina jotka näyttäytyvät teille fyysisessä todellisuudessa.

Se mitä me sanomme kun kerromme ideasta että tilanteet ovat perustavanlaatuisesti merkityksettömiä on, että nuo merkitykset eivät tule keneltäkään muulta kuin teiltä itseltänne. Ne eivät automaattisesti tule Universumilta. Ne eivät ole osa tilannetta, poislukien se seikka että te olette itse ne luoneet sellaisiksi.

Täten, idea siitä että tarkastellaan tilannetta neutraalisti antaa teille mahdollisuuden löytää sen minkä merkityksen olette saattaneet automaattisesti antaa luodessanne tilanteen elämässänne, sen sisäänrakennetulla merkityksellä joka sen mukana tulee, joka on peräisin teistä alunperinkin, jotta se näyttäisi siltä että se manifestoituu elämässänne.

Sen näkeminen neutraalina antaa teille mahdollisuuden arvioida uudelleen alkuperäistä merkitystä joka teillä oli kun loitte tilanteen. Lisäksi, sen näkeminen neutraalina mahdollistaa teidän päättää haluatteko alkuperäisen merkityksen vai haluatteko antaa sille uuden merkityksen, silloinkin kun tilanne on jo luotu. Teidän ei tarvitse hakata alkuperäistä merkitystä, joka tilanteen loi, kiveen. Tavallaan kaikki asiat tulisi ottaa niin kuin ne ilmestyvät sillä merkityksellä joka niiden mukana tulee, koska ne ovat teidän merkityksiänne.

Kun me sanomme, että te annatte merkityksen tilanteelle, me emme tarkoita että tilanne tapahtuu ensin ja sitten te annatte sille merkityksen. Me tarkoitamme, että teistä huokuu merkitys ensin, mikä luo tilanteen johon te sitten reagoitte. Täten te joko vahvistatte tai arvioitte uudelleen merkityksen joka siihen on jo liitetty. Merkitys on täten siemen, jonka ympärille tilanne muotoutuu. Merkitys tulee ensin, uskomus tulee ensin, ei tilanne. Mutta tilanne on edelleen perusluonteeltaan neutraali siinä merkityksessä, että se ei vaadi sitä, että merkitys jonka olette ensin antanut tulee olla se, joka tilanteella on pakko olla aina. Voitte edelleen poistaa alkuperäisen merkityksen joka tilanteen loi, ja antaa uuden merkityksen, joka sitten muuttaa kulissia, joka magneettisesti tilanteeseen vetäytyy, uudeksi merkitykseksi jonka te annatte sille, ja näin muuttaa uudelleen myös tilanteen ulkomuotoa.

Hengähdystauko

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli merkityksen antamista todellisuudelle. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


A: Idea, jälleen kerran, on että tyhjiössä, siinä hetkessä, siinä infinitesimaalisen pienessä tilassa, sen hengähdystauon aikana, ovat kaikki asiat. Siinä hetkessä siirryt suosimaasi värähtelyyn, sitten laajenet toiselle puolelle, pitäen mukana tuon tietoisuuden ja ilmentäen sen värähtelyn tulosta. Minä tahansa hetkenä voit mennä takaisin siihen sekaannuksen romahtaneeseen tilaan ja valita toisin, valita toisen värähtelyn, toisen taajuuden ja nousta uudelleen, laajentua uudelleen, ottaen mukaan tuon värähtelyn jokapäiväiseen todellisuuteesi. Tämän takia et voi mennä siihen tilaan ja ottaa sieltä mukaasi mitään, koska sinun ei tarvitse.

Kaikki on siellä mutta neutraalilla tavalla, joten et voi tuoda sinun jo valmiiksi, sanoisimmeko, ”mallitettua painolastia” mukanasi tuohon tilaan. Sinun täytyy päästää kaikesta irti, olla totaalisen riisuttu kaikista noista tavoista, malleista, odotuksista. Menet vain siihen tilaan, romahda siihen singulariteettiin jossa kaikki dimensiot ovat yhtä, ja näin valitse uusi. Tuossa tilassa kaikki on, tavallaan, tasaista, neutraalia, ilman merkitystä, kunnes annat sille merkityksen — ja realisoit sen, manifestoit sen, perustuen siihen suosimaasi värähtelyyn jonka kanssa olet valinnut nousta.

Q: Pitääkö minun antaa sille merkitys?

A: Jos et anna, sinulla ei ole minkäänlaista kokemukseen perustuvaa todellisuutta.

Q: Aha.

A: Ei ole mitään väärää siinä että antaa asioille merkityksiä. Idea on yksinkertaisesti olla tietoinen mitä merkityksiä antaa, ja näin tunnustaa mitä vaikutuksia saa irti näistä annetuista merkityksistä.

Q: Ja mikä antaa merkityksen?

A: Sinä annat.

Q: Henki, vai persoona?

A: Yleisesti ottaen, yhteiskuntanne sallii egorakenteen, useammin kuin ei, antaa merkityksen koska egorakenne sisältää mallit ja tavat jotka teihin on iskostettu. Ja usein se on, täten, automaattinen toimenpide. Näet jotain, annat sille merkityksen, näet jotain, annat sille merkityksen. Hengähdystauko sallii sen olla neutraali — mitä se sitten onkin mitä koet elämässäsi — niin että voit ottaa aikasi ja nähdä sen tietoisemmin todellisuudessasi, kokonais-Olemuksessasi mikä merkitys sillä on. Ja sen ei tarvitse välttämättä aina olla mitään erityistä, idea on ainakin aloittaa antamalla yleinen merkitys että sen täytyy tapahtua positiivisesta syystä, ja että tulet aina saamaan, loppujen lopuksi, positiivisen vaikutuksen siitä, huolimatta siitä mitä päällisin puolin tapahtuu.

Kyse on siitä, että olette muuttumassa tietoisemmiksi siitä mitä teette, niin että voitte, kauniisti sanottuna, saada siitä kopin. Joten ”näette” sen luomisen hetken, sen sijaan että ette olisi siitä tietoisia. Olette aina luhistumassa, räjähtämässä, luhistumassa, räjähtämässä, luhistumassa, räjähtämässä. Menette sisään, tulette ulos, menette sisään, tulette ulos, luotte itsenne, määrittelette itsenne, jokaikinen ääretön sekunti. Ainoa vain että te ette tiedä sitä tietoisesti. Nyt te alatte niin tehdä. Ja teidän muuttuessanne tietoisemmaksi tästä, kun SE JO tapahtuu, todellisuutenne alkaa hajota koska annatte sille niitä asioita joita suositte. Ja kaikki muu, joka ei ole sitä värähtelyä, alkaa hajota ja rapistua ja romahtaa ja pyyhkiytyä pois. Ja niin, alussa se voi tuntua kaoottiselta, mutta kaaoksen alla on aina järjestys. Teidän pitää päästä käsiksi siihen malliin tietoisesti.

Q: Eli sitten voi päästä tilanteeseen jossa voi siirtyä pois koko ihmiskunnan olemuksesta, elämän itsensä olemuksesta?

A: Kyllä, mutta ei antamatta arvoa ilmaisulle nimeltä ihmiskunta…

Q: Ei tietenkään…

A: Ainoastaan tunnustamalla sen yhtä validiksi kuin muut muodot…

Q: Mukaan ottaminen…

A: Kyllä, ottamalla mukaan, integroimalla. Kyllä.