Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä viimeinen.

Muut osat:

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-3/

---

IV. Abduktiot

Lehdistö ja yleisö pitää nyt siepattuja kuriositeetteina, ja kuitenkin tiede, suurimmaksi osaksi, edelleen sivuuttaa heidän kertomuksensa manalaan, niinkuin Charles Fort määritteli manaamisen. Niin on myös väitettyjen mielenhallinnan uhrien laita. Auktoriteetin Ääni kertoo meille, että MKULTRA kuuluu historiaan; niinkuin Hasdrubal ja Hitler, se uhkasi joskus, mutta ei enää. Kuka tahansa, joka muuta väittää, tulee hiljentää rationalisaation ja selektiivisen huomiotta jättämisen avulla.

Kuitenkin näillä kahdella aiheella — UFO-sieppaukset ja mielenhallinta — on enemmän yhteistä kuin mitä ne toisistaan eroavat. Data on päällekkäistä. Jos me voisimme kartoittaa näitä ilmiöitä Vennin diagrammilla, me näkisimme yllättävän suuren kahden informaatioympyrän leikkausalueen. Tätä päällekkäisyyttä minä pyrin käsittelemään.

Huomaa, kuitenkin, että minä EN käsittele kaikkia muita kiinnostavia ja tärkeitä ongelmia, joita UFO-sieppauskokemus herättää. Olen esimerkiksi kirjoittanut, myönnettävästi varsin epämääräisesti, siepattujen raportoimista nenäimplanteista — sellainen yksityiskohta joka saattaisi sijoittaa kertomuksen ”erittäin omituisen” kategoriaan, ja tottakai se on yksityiskohta, joka on keskeinen teesilleni. Mutta mikä prosenttiosuus kokijoista puhuu tällaisista implanteista? Oikea tieteellinen analyysi antaisi jonkin lukeman. Valitettavasti minulla ei ole resursseja koostaa riittävän suurta siepattujen otosta, joista voisin määrittää tilastollisia lukuja. Enkä voi tehdä kattavaa kvalitatiivista analyysia, mikä mittaisi ”erittäin omituisten” raporttien arvoa verrattuna muihin abduktioväitteisiin. Ainoa mitä voin tehdä on kertoa saatavilla olevasta kirjallisuudesta ja jättää lukijan pohtimaan, niinkuin minäkin teen, ovatko tuon kirjallisuuden koostajat keskittyneet poikkeuksellisiin tapauksiin vai suosivatko he vähemmän fantastisia abduktiokuvauksia. Olen liittänyt lukemiston abduktiokirjallisuudesta omiin kokijoiden haastatteluihini — jotka, koska abduktoidut tuppaavat tuntemaan toisia abduktoituja, voivat antaa yllättävän laajan näkemyksen ilmiöstä. Tämä näkemys laajentee enemmän pitämieni esitysten ja muiden UFO-yhteisön jäsenien kanssa käymäni kirjeenvaihdon myötä.

Tottakai meidän tulee tunnustaa erot todistuksen ja näytön välillä. Kukaan ei voi sanoa varmasti, että sieppausrapoteilla on objektiivinen todellisuuspohja (oli se sitten miten väärintulkittu tahansa). Lopulta se mitä meille jää on tarinat. Jotkut näistä tarinoista voivat olla totuudenmukaisuudeltaan kyseenalaisia; toiset voivat olla tutkijan puolueellisuuden saastuttamia; monissa on riittämättömästi yksityiskohtia. Yksikään tutkielma ei voi ratkaista kaikkia abduktioiden ristiriitoja, ja monet tarpeelliset kamppailut tulee käydä toisilla aloilla.

Silti todistukset eivät mene pois — ja meillä on varmasti riittämiin materiaalia vertailtavaksi. On mielipiteeni, että ennakkoluulottomat tarkastelut abduktioraporteista lehdistössä sekä vähemmän tunnetusta materiaalista koskien mielenhallintaa tulevat korreloimaan hämmästyttävästi. Kun toiset abduktiotutkijat ovat saaneet koulutusta MKULTRAn toimintatavoista (ja tämä tutkielma on tarkoitettu johdantotekstiksi), he saattavat huomata samanlaisen kaavan. Jos kyllä, me voimme silloin alkaa kirjoittaa tämän ilmiön historiaa uusiksi.

Abduktion mysteeri sisältää alimysteereitä, jotka valahtavat yllättävän helposti ja jopa elegantisti mielenhallintaskenaarioihin — mysteereitä jotka sopivat ET-hypoteesiin yhtä epämukavasti kuin numeron 46 jalka sopii 42 kenkään. Kuten olemme nähneet, MKULTRA-teesi selittää raportit siepattujen aivoimplanteista (erityisesti nenäverenvuotoa koskevista raporteista), epätavallisista naarmuista, ”telepaattisesta” kommunikaatiosta (eli ulkoisesti aikaansaaduista päänsisäisistä äänistä) abduktion aikana tai sen jälkeen, väitteistä siitä että jotkut siepatut ovat kuulleet epätavallisia ääniä (samanlaisia kuin hemi-synch tai senkaltaiset laitteet saavat aikaan), sähkölaitteiden sekoamisista siepattujen kotona, persoonallisuuden muutoksista, ”koulutusfilmeistä”, uskonnollisilla kuvilla manipuloinnista ja puuttuvasta ajasta. Tarpeetonta sanoa, että salaisten valtion kokeiden teesi selvästi kattaa siepattujen väitteet ihmisolennoista ”työskentelemässä” avaruusolentojen kanssa sekä valtion ahdistelusta, joka on niin näyttävässä roolissa tietyissä abduktiokertomuksissa.

Tarkastellaan joitain muitakin korrelaatioita.

Hopkinsin mukaan, ”Avaruusolennot sanoivat ’Selvä. Erittäin hyvä.’ He ottivat aseen pois häneltä; mies (oletettavasti vanki) nousi, käveli pois, katosi, ja he siirtyivät seuraavaan asiaan.” Selvästikin tämä pikku draama oli lavastettu — jonkin sortin testi.

Esitän, että tämä surrealistinen tapaus on käsittämätön joko esimerkkinä avaruusolentojen saapumisesta tai ”Klass-isesta” valemuistosta. Tässä kuvattu skenaario TASAN TARKKAAN menee samoin kuin useat kokeet, joissa hypnoottisesti saatiin aikaan antisosiaalista toimintaa, mikä käy ilmi sekä standardista hypnoosikirjallisuudesta että julkisiksi tehdyistä ARTICHOKE/MKULTRA-dokumenteista. Vertaa esimerkiksi Hopkinsin tarinaa seuraavaan, jossa Ludwig Mayer, nimekäs saksalainen hypnoositutkija, kuvaa klassista koetta rikollisen toiminnan tuottamisesta hypnoosilla:

Annoin revolverin vanhalle ja helposti suggeroitavalle miehelle, jonka olin juuri hypnotisoinut. Herra H oli ladannut revolverin paukkupanoksilla. Selitin (koehenkilölle), samalla kun osoitin Herra H:ta, että Herra H oli erittäin paha mies, joka hänen tulisi ampua hengiltä. Suurella päättäväisyydellä hän otti revolverin ja ampui kerran suoraan Herra H:ta kohti. Herra H kaatui maahan esittäen haavoittunutta. Sitten selitin koehenkilölleni, että hän ei ollut vielä varsin kuollut, että hänelle pitäisi antaa toinen luoti, minkä hän teki oitis. [167]

Toki jos konservatiivista hypnoosispesialistia pyydettäisiin kommentoimaan ylläolevaa, hän nopeasti huomauttaisi että hypnoottiset suggestiot, jotka toimivat koetilanteessa, eivät yhtä helposti toimisi laboratorion ulkopuolella; jollain tasolla koehenkilö mahdollisesti aistisi olisiko hän hommassa mukana oikeasti. [168] Samalla tavoin konservatiivinen abduktiotutkija Hopkinsin materiaalia läpikäydessään painottaisi regression aikana saatujen todistusten käyttämisen sisäänrakennettuja ongelmia, missä väärin muistamisen vaara on olemassa. Sivuutan molemmat argumentit — hetkeksi — ainoastaan sanoakseni että ne molemmat menevät pointin vierestä. Tärkein asia, se pointti jota Klass eikä Hopkins voi mukavasti kohdata, on Mayerin hypnoosikokeiden yksityiskohtien ja Hopkinsin abduktiohenkilön kuvaaman koetilanteen välinen samankaltaisuus. MIKSI NÄMÄ KAKSI TARINAA OVAT NIIN SAMANKALTAISIA? Ottiko tri. Mayer oppilaita Siriukselta? [169]

Hopkins sanoo, että hän tietää muitakin tapauksia joissa siepatut ovat löytäneet itsensä samanlaisesta piinapenkistä. Niin tiedän myös minä.

Eräs henkilö jolle puhuin kykeni muistamaan (ILMAN hypnoosia), että hänelle on annettu ase minigrip-pussissa ja ohjeet käyttää asetta ”duunissa”. Haastatellessani häntä (ilman että erikseen kysyin häneltä) hän kertoi ilmeisestä vihjeestä, jonka ”olennot” (niin hän heitä nimitti) olivat poranneet hänen alitajuntaansa: ”Kun näet valon, tee se tänä iltana”, jota seurasi komento, ”Suorita” (toim. huom. englannin sana execute tarkoittaa sekä suorittamista että teloittamista, sanan kaksoismerkitys ei välity suomeksi). Voidaan vain spekuloida miten sellaista käskyä käytettäisiin kentällä; me käsittelemme tätä myöhemmin kun puhumme valosähköisesti tuotetusta hypnoosista. Vaikka hänen henkilökohtaiset tunteensa käsiaseita kohtaan olivat varsin negatiivisia, hän elävästi kuvaa hetkiä hänen ”arkipäiväisessä” elämässään, jolloin hän on tuntenut epätavallista ja kuitenkin voimakasta tarvetta olla aseen lähellä — puoliseksuaalista halua ottaa sellainen käteen ja koskettaa metallia. [170]

Hän ei ole yksin. Toinen oli niin asekuumeinen että hänestä tuli vartija, voidakseen vain olla niiden lähellä. [171] Siepatut joiden kanssa olen puhunut kytkevät tämän yhtäkkisen ramboilun UFO-kokemukseen. Mutta ehdotan, että UFO-kokemus voi olla pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppiselle koulutukselle.

Eräs BLUEBIRDin, ARTICHOKEn ja MKULTRAn päätavoitteista oli määrittää voitaisiinko mielenhallintaa käyttää fasilitoimaan ”teloitustoimia” — eli siis salamurhaa. [172]

Ei ole vaikeaa kuvitella median reaktioita jos julkisuuden henkilön murhaisi joku, joka toimii ”avaruusveljien” puolesta. Kuka kehtaisi puhua salaliitosta sellaisessa tilanteessa? Salaiset kontrolloijat voisivat valita myyttirakenteen, joka sopii abduktoidun persoonallisuuteen, sitten esiintyä korkeampina olentoina, jotka kuiskailisivat väkivaltaisia asioita vastaanottajan korvaan. Tätä keinoa käyttäen tiedemiesten kuten Ludwig Mayer saavutukset on mahdollista toteuttaa kentällä. Kuten Estabrooksin liikekumppani Jack Tracktir (hypnoterapian professori Baylor Universityssa) selitti John Marksille, antisosiaaliset teot voidaan saada aikaan ”ilman omantunnon väliintuloa” kun sopiva veruke sille on luotu. [173]

”He luulevat niiden olevan lentäviä lautasia”

Jenny Randles kertoo anekdootin Iso-Britanniasta, mikä sopii hyvin tähän hypoteesiin.

Vuonna 1965 ”Margary” (pseudonyymi) eli Birminghamissa aviomiehensä kanssa, joka yhtenä iltana pyysi tätä valmistautumaan ”järkytykseen ja koettelemukseen”. Randles kuvaa tätä niinkutsuttua ”reunatapausta”:

He menivät hänen autoonsa ja ajoivat pois, vaikka hänen muistinsa matkasta oli sumuisa ja sekava eikä hän tiennyt minne he menivät. Sitten hän oli huoneessa, joka oli himmeästi valaistu ja ihmisiä seisoi pitkän pöydän tai matalan sängyn ympärillä. Hän oli sen päällä ja vaikutti ”huumatulta” ja kykenemättömältä vastustelemaan. Kaikkein muistettavin näistä miehistä oli pitkä ja laiha ja pitkänenäinen ja valkopartainen. Hänellä oli paksut kulmakarvat ja oletettavasti hän sanoi Margarylle, ”Muista kulmakarvat, kultsi.” Hänelle tehtiin omituinen lääkärintarkastus käyttäen omituista laitteistoa.

Sekä aviomies että tieteentekijät, (ilmeisesti) hypnoottisia tekniikoita käyttäen, täyttivät hänen mielensä kuvilla, jotka voitaisiin ymmärtää ainoastan tulevaisuudessa. Niin hänelle kerrottiin. Randlesin mukaan, ”Yhdessä kohtaa eräs ’tutkijoista’ huoneessa sanoi Margarylle äänellä, joka sai sen kuulostamaan siltä kuin hän olisi huvittunut, ’HE LUULEVAT NIIDEN OLEVAN LENTÄVIÄ LAUTASIA’.” Aviomies myös paljasti, että hänellä oli toinen identiteetti. Abduktion jälkeen aviomies (menenkö liian pitkälle, jos oletan hänen työnantajansa olleen MI6 tai jokin vastaava virasto?) lähti menemään, eikä häntä näkynyt enää sen jälkeen. [174] Margary ei muistanut abduktiota kuin vasta vuonna 1978.

Tämä tapaus voi hämmentää ainoastaan tutkijaa, joka haluaa pakottaa kaikki abduktiokertomukset ET-hypoteesiin; kun me vapautamme itsemme tuosta joukosta oletuksia, selityksiä alkaa löytyä helposti. Tulkitsen tämän tapauksen sellaisena jossa kontrolloijat sovelsivat lentävän lautasen peitetarinaa huolimattomasti, tai riittämättömän vastaanottavaiseen kohteeseen. Mikäli teesini pitää paikkansa, UFOjen ”hypnoottisen huijauksen” tekniikka oli edelleen varsin uusi vuonna 1965, erityisesti USA:n ulkopuolella; ehkäpä manipulaattorit eivät olleet vielä tajunneet miten homma toimii. Omituinen kommentti tiedemiehen kulmakarvoista voi viitata tapausta varten tarkoitettuun piilotettuun asiaan.

Häikäilemätön hypnotisti, epävarmana hänen kyvystään indusoida läpitunkematon amnesia — ja tiedostaen hänen edeltäjiensä maksaman hinnan hypnoottisesta rikollisuudesta [175] — ymmärrettävästi haluaisi suojautua riskiltä; heittäytymällä brittiläiseen teatterimielihaluun hän kykenenee paremmin suojelemaan anonymiteettiään.

Samanlaisen tapauksen toi tietooni tutkija Robert Durant. Relevantti lainaus hänen kirjeestään kuuluu seuraavasti:

Nyt haluan kääntää huomion tapaukseen, jota olen tutkinut usean kuukauden ajan. Kohde on siepattu. Standardi abduktioskenaario. Kaksi kertaa regressoitu hypnoosilla, ensimmäisen kerran asialla oli tunnettu abduktiotutkija, toisella kerralla psykologi, jolla on kytköksiä parapsykologiaan.

Monen tunnin ajan kohdetta kuunnelleena sain tietää, että hänellä oli läheinen henkilökohtainen kontakti pidemmän ajanjakson ajan useisiin henkilöihin, joilla on liittovaltion tiedusteluyhteyksiä. Hänet hypnotisoitiin monta vuotta sitten osana hypnoosia käsittelevää TV-ohjelmaa. Hänen abduktionsa alkoivat pian sen jälkeen, kun hän oli ottanut osaa useisiin pitkiin sessioihin laboratoriossa, jossa, näennäisesti, hänen psyykkisiä kykyjään testattiin. Kaksi muuta ihmistä, joita ”testattiin” samaan aikaan, olivat myös siepattuja. Kaikkia kolmea labra pyysi liittyä paikalliseen UFO-ryhmään. Hänen sieppaustensa aikaan johtava avaruusolento puhui kohteelle englanninkielellä normaaliin tapaan, ei telepaattisesti. Hän tunnisti äänen, joka oli yhteen aikaan eräs hänen parhaista ystävistään, joka oli silloin ja oli edelleen töissä CIA:lla. Toinen ääni oli erään Washingtonissa työskentelevän ääni, hänellä oli vahvat suhteet liittovaltioon sekä sormensa pelissä myös ufologiassa, ja hän sattui tulemaan kohdetta vastaan kyseisessä laboratoriossa. Ystävä myös odotti, puhelinkeskustelujen mittaan, kohteen tulevan siepatuksi. Kun kohde otti tämän asian sekä äänen puheeksi hänen kanssaan, hän väitti olevansa meedio. [176]

”ESP”-yhteys on suggeroiva; MKULTRA-dokumentit paljastavat tiedustelupalvelujen huikean kiinnostuksen parapsykologiaan.

Jotkut tutkijat esittäisivät vastalauseen, että tällaiset esimerkit ovat harvinaisia; useimpiin abduktiotapauksiin ei liity viitteitä tiedustelupalvelujen mukanaolosta. Mutta ovatko tutkijat etsineet niitä? Kuten johdannossa mainittiin, väärä vastakkainasettelu rajoittaa isoa osaa ufologista ajattelua; niin kauan kuin abduktion argumentit heiluvat ET-hypoteesin ja puhtaan psykologisten teorioiden välillä, tutkijat eivät tunnusta tiettyjen keskeisten taustatietojen relevanssia.

VÄLÄHDYKSIÄ KONTROLLOIJISTA

Tekemässäni haastattelussa pohjoiskalifornialainen siepattu — kutsutaan häntä vaikka nimellä ”Peter” — raportoi kokemuksen, joka EI ollut pienestä harmaasta avaruusolennosta, vaan ihmisestä. Kokija kuvaa tätä miestä ”tohtoriksi”. Hän kuvaili tämän henkilön, ja suostui jopa piirtämään hänet.

Jokin aika näiden tietojen keräämisen jälkeen eteläkalifornialainen siepattu kertoi minulle hänen tarinansa — johon liittyi kuvaus tästä samaisesta ”tohtorista”. Fyysiset samankaltaisuudet olivat niin silmiinpistäviä, että niitä ei voi pitää vahinkona. Tämä nainen oli losangelelilaisen UFO-ryhmän johtava jäsen; kolme muuta naista tässä ryhmässä raportoivat sieppauskokemuksia saman henkilön kanssa. [177]

Ehkäpä nuo kolme naista olivat fantasisoijia, ja he kiinnittivät itsensä toisten narratiiveihin. Mutta pohjoinen informanttini ei koskaan ollut tavannut näitä ihmisiä. Miksi hän kuvasi saman ”tohtorin”?

Eräs siepattu, jonka kanssa olen työskennellyt, väitti hypnoosin alaisuudessa, että hänen abduktiokokemuksensa toi hänet tiettyyn taloon Los Angelesin alueella. Hän kykeni kertomaan kulkureitin taloon, vaikka hänellä ei ollut päivätajuista muistia siitä että hän olisi koskaan ollut siellä. Myöhemmin sain tietää, että tämä talo oli kuin olikin ollut erään tieteilijän asunto, joka aiemmin (ja mahdollisesti edelleen) teki salaista mielenhallintateknologian tutkimusta.

Tämä samainen siepattu kuvasi jonkinlaisen salaisien aivo-operaation, jonka hän oli läpikäynyt lapsena. Neurokirurgi oli ihminen, ei avaruusolento. Hän jopa muisti nimen. (Huom: Tämä ei ole sama henkilö, johon ylempänä viitattiin.) Kun kuulin nimen, se ei sanonut minulle mitään — mutta myöhemmin sain tietää, että todella oli olemassa tuonniminen tieteilijä, joka erikoistui elektrodi-implanttitutkimukseen.

Licia Davidson on syvällinen ja sanavalmis siepattu, jonka kiinnostava tarina läheisesti myötäilee monia abduktiokirjallisuuden tarinoita — poislukien yksi epätavallinen yksityiskohta. Haastattelussa kanssani hän kuvasi kuumottavan muiston ihmisolennosta, joka oli pukeutunut normaalisti, joka piteli mustaa laatikkoa mistä törrötti antenni. Tämä omituinen muisto EI sopinut hänen yleiseen abduktionarratiiviin. Voisiko tämä muisto esittää vähän liiankin lyhyttä häivähdystä tarkasti havaitusta todellisuudesta, joka rikkoo hänen hypnoosilla luodun ”peitemuistonsa”? Peter selvästi muistaa nähneensä samanlaisen laatikon hänen abduktionsa aikana.

Kiinnostavaa kyllä, Licia asuu Los Angelesin Tujunga Canyonin lähiössä, joka on tunnettu paikka abduktiokartalla. Monet siepatut, joiden kanssa olen puhunut, ovat kokeneet ensikertaa omituisia asioita tuolla alueella asuessaan. Tujunga Canyonin lähellä Mt. Pacificolla on entinen Niken salainen ohjustukikohta; enemmän kuin yksi siepattu on kuvannut omituista, selittämättömäntuntuista armeijan toimintaa tällä paikalla. [178] Lukija muistaa Niken ohjustukikohdan kytköksen MKULTRA-veteraani tri. L. Jolyon (”BoB”) Westin järkyttävään tarinaan.

KULTIT

Jotkut siepatut, joille olen puhunut, ovat saaneet ohjeet liittyä tiettyihin uskonnollisiin/filosofisiin lahkoihin. Nämä kultit usein ansaitsevat lähemmän tarkastelun.

Näiden ryhmien johtajat tuppaavat olemaan CIA:n ”ex”-operatiiveja tai erikoisjoukkojen veteraaneja. Ne ovat usein kytkeytyneet toisiinsa henkilösuhteiden kautta, vaikka ne olisivat täysin eri aihepiireihin kuuluvia. Olen kuullut kuumottavia raportteja siitä, että eräät näiden lahkojen johtajista käyttävät hypnoosia, huumeita tai ”mielikoneita” jäseniinsä. Näiden kulttien jäsenet ovat raportoineet puuttuvia ajanjaksoja seremonioiden tai ”tutkimusperiodien” ajalta.

Vahvasti kehoita abduktiotutkijoita tarkastelemaan lähemmin mitä tahansa pientä ”okkultistista” ryhmittymää, joihin siepattu saattaisi liittyä. Esimerkiksi eräs tunnettu UFO-hörhöjen johtaja — joka on niittänyt mainetta ”rakkauden ja valon” doktriinillaan — on Virgil Armstrong, kenraali John Singlaubin läheinen henkilökohtainen ystävä, pahamaineinen Iran-Contra -peluri, joka jokin aika sitten johti neofasistista World Anti-Communist League’aa. Armstrong, joka myös sattuu olemaan entinen vihreä baretti ja entinen CIA-operatiivi, päätyi tutkimukseni kohteeksi mielenkiintoisella tavalla: erään tuttuni abduktiokontaktia pyydettiin — hänen ”olentonsa” suulla, luonnollisesti — etsimään tämä UFO-mies ja liittymään hänen ”taivastarkkailijoiden” ryhmäänsä, johon, lähteeni väittää, kuului massakanavointisessioita, joiden tarkoitus oli lähettää haavoittavia ”negatiivisia” värähtelyjä Constantine Chernenkolle, silloiselle Neuvostoliiton johtajalle. Tottakai päänsisäiset äänet ovat voineet olla puhtaasti psykologista alkuperää, joten Armstrongia voidaan tuskin pitää siepattujen alkuperäisen ”direktiivin” toimeksiantajana. Silti hänen menneet tuttavuutensa armeijan tiedustelun kanssa väistämättä tuovat mieleen häiritseviä mahdollisuuksia.

Vielä UFO-kulttien ja tiedusteluyhteisön välisiä yhteyksiäkin pahaenteisempää on kulttien kytkökset hämäräperäiseen I AM -ryhmään, jonka on perustanut Guy Ballard 1930-luvulla. [180] Tutkija David Stupplen mukaan, ”Jos katsot nykyisiä kontaktiryhmiä, näet että suurin osa tasapainoisista ja suurista on itse asiassa neo-I AM -ryhmiä, joilla on jonkinlainen kytkös Ballardin organisaatioon.” [181] Tämä kultti, täten, ansaitsee tulla tutkituksi.

Guy Ballardin ”Mahtava Minä Olen Uskonnollinen Toiminta” kasvoi suurelta osin William Dudley Pellyn Silver Shirtseista, amerikkalaisesta NATSIjärjestöstä. [182] Vaikka Ballard itse ei koskaan avoimesti väittänyt olevansa tekemisissä natsien kanssa, hänen liikkeensä oli kuorrutettu äärimmäisen oikeistopoliittisella filosofialla, ja salaisissa kokouksissa hän lausui ”dekreitä” presidentti Franklin Rooseveltin kuoleman puolesta. [183] I AM -filosofia ammentaa teosofiasta, ja allekirjoittaneen mukaan se on enemmän kuin päällisin puolin yhdenmukainen teosofisten opetusten kanssa, joita opetettiin saksalaisissa proto-NATSIlooseissa. [184]

Sodan jälkeen Pelley (joka oli ollut vankina kapinan lietsonnasta väkivaltaisuuksien aikaan) pyöritti okkulttistiorganisaatiota nimeltään Soulcraft Noblesvillessa, Indianassa. Toinen Soulcraftin työntekijä oli ristiriitainen kontaktihenkilö George Hunt Williamson (oikea nimi: Michel d’Obrenovic), joka kirjoitti teoksen UFOs CONFIDENTIAL John McCoyn kanssa, joka kannatti teoriaa siitä että juutalaisten pankkiirisalalitto oli vehkeillyt UFO-mysteerin ratkaisun paljastamista vastaan. [185] Myöhemmin Williamson perusti I AM -pohjaisen Brotherhood of the Seven Raysin Peruun. [186] Toinen tunnettu kontaktihenkilö, George Van Tassel, oli yhteyksissä Pelleyyn pahamaineisen antisemiittipastori Wesley Swiftin kautta (joka perusti ryhmän, joka metamorffautui arjalaisvaltioiksi). [187]

Kaikkein näkyvin I AM:n jälkeläinen on Elizabeth Clare Prophetin Church Universal and Triumphant, joka tunnetaan sen massiivisista asekätköistä maanalaisissa bunkkereissa. CUT paljastettiin jokin aika sitten COVERT ACTION INFORMATION BULLETINissa CIA-varojen kanavaksi. [188] Tutkija John Judgen mukaan sillä on siteitä organisaatioihin, jotka ovat liittoutuneet World Anti-Communist Leagueksi. [189] Prophet on mukana abduktiotutkimuksessa, ja hän on sponsoroinut Budd Hopkinsin ja muiden tunnettujen tutkijoiden esityksiä. Kirjassaan THE ARMSTRONG REPORT: ETs AND UFOs: THEY NEED US, WE DON’T NEED THEM, [sic] [190] Virgil Armstrong osoittaa hämmentyneet siepatut Prophetin ryhmän suuntaan. (Ei ehkä niin vähäpätöisesti hän myös ehdottaa, että implanteilla kiusatut siepatut helpottaisivat ongelmiaan kääntymällä oman sisäisen ”MINÄ OLEN”-voimansa puoleen. [191])

Toinen UFO-kanavoija Frederick Von Mierers on sekä pyörittänyt kulttia vahvalla I AM -orientaatiolla [192] että kusetukselta vaikuttavaa touhua, johon kuuluu jalokivien ihannointi. Mierers on antisemiitti, jonka mielestä holokaustia ei koskaan tapahtunut ja että juutalaiset kontrolloivat maailman rahavaroja.

UFORUM on lentävien lautasten organisaatio, joka on tunnettu losangelesilaisten siepattujen piirissä; sen perustaja Penny Harper on radikaalin skientologisivuryhmän jäsen, joka yhdistelee L. Ron (”Bob”) Hubbardin opetuksia ”Illuminatin” (myyttinen salaseura) ja muiden oikeiston salaliittokirjallisuudesta tunnettujen BETES NOIR -tahojen vastaisiin opinkappaleisiin. Harper ohjaa hänen ryhmäänsä lukemaan THE SPOTLIGHTia, ekstremistitabloidia (jota julkaisee Willis Carton Liberty Lobby), joka kieltää holokaustin ja asettaa ”siionistien” salaliiton hallitsemaan maailmaa. [193]

Useampi kuin yksi pahaa-aavistamaton siepattu on langennut ryhmiin kuten yllämainitut. Ei ole vaikeaa kuvitella miten jotkut näistä kyseenalaisista ryhmistä saattaisivat muokata siepatun muistoja hänen kokemuksistaan — ja mahdollisesti ohjailla hänen tulevia tekojaan.

Jotkut modernit siepatut, joilla on muuten vahvoja väitteitä, väittävät kohdanneensa vaaleita ”pohjoismaisilta” näyttäviä avaruusolentoja varhaisina kontaktivuosina. Varmastikin näiden avaruusolentojen ”pohjoismainen” lookki on perua Van Tassellin, Ballardin, Pelleyn, McCoyn, jne. arveluttavista spirituaalisista traditioista. Miksi sitten eräät nykyajan siepatut näkevät näitä samoja toismaailmallisia ÜBERMENSCHEJA?

Eräs abduktoitu tuttuni väittää kokeneensa positiivisia kokemuksia näiden ”blondien” avaruusolentojen kanssa — jotka hänen mukaansa ovat tulleet Pleiadekselta. Kiinnostavaa kyllä 1960-luvun lopulla psykopaattisen antisemiittinen pastori Wesley Swift ennusti tämän omituisen sivujuonteen abduktiotarinassa. Hänen televisiosta lähetetyssä ”jumalanpalveluksessaan” hän puhui pitkään UFOista, väittäen että oli olemassa ”hyviä” ja ”pahoja” avaruusolentoja. Hyvät hänen mukaansa olivat pitkiä, vaaleita arjalaisia — JOTKA TULIVAT PLEIADEKSELTA. Hän teki tämän julistuksensa paljon ennen nykyisen abduktiotaruston trendejä.

Voisivatko jotkut abduktioista olla äärimmäisen oikeistoelementin tekemiä kansallisen turvallisuuden systeemissä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, meidän tulisi huomata, että ”sekopääoikeistoa” löytyy kaikenlaisilla henkilöhistorioilla; varmasti kova oikeisto on ottanut haltuunsa asemia myös armeijan tiedustelukompleksissa.

AIHETTA JATKOTUTKIMUKSILLE

John Keelin uraauurtava kirja OPERATION TROJAN HORSE, joka on kirjoitettu aikana jolloin siepatut edelleen luettiin ”kontaktihenkilöiden” kategoriaan, sisältää seuraavan kiinnostavan pätkän, joka on kerätty Keelin laajasta kenttätyöstä:

Kontaktihenkilöt usein löytävät itsensä mailien päästä kotoa tietämättään miten he ovat sinne joutuneet. Joko heille on tuotettu amnesia, heidän muistinsa matkasta on pyyhitty, tai heidät on otettu haltuun jollain toisella tavalla ja he ovat matkanneet taju kankaalla. Jos he ovat kohdanneet ystävän matkalla, ystävä on mahdollisesti huomauttanut heidän katseensa vaikuttavan lasiselta tai heidän käyttäytymisensä tuntuvan omituiselta. Mutta jos ystävä on puhunut heille, he ovat mahdollisesti vastanneet lyhyesti.

Kontaktihenkilöiden kielessä tämä prosessi on nimeltään hyväksikäyttö… Tiedän kontaktihenkilöitä, jotka ovat hiljaksiin kadonneet kodeistaan pitkiksi ajoiksi, ja kun he ovat palanneet, heillä ei ole ollut paljoakaan muistikuvia siitä missä he ovat olleet. Eräs tyttö lähetti minulle postikortin Bahama-saarilta — mikä yllätti minut koska hän oli erittäin köyhä. Kun hän palasi, hän sanoi minulle että hänellä on vain yksi muistikuva matkasta. Hän sanoi muistavansa lentokoneen lähdön lentokentältä — ei kuitenkaan lentokoneeseen menoa tai matkan tekoa — ja että perillä oli ”intiaaneja” jotka ottivat hänen laukkunsa… Seuraavaksi hän olikin jo palannut takaisin kotiin. [194]

Hämmentävää kyllä — ellei ole lukenut kirjaa THE CONTROL OF CANDY JONES, joka puhuu Candyn ”pimeistä” jaksoista, jolloin hän matkasi Taiwaniin CIA-kuriirina, jolloin hänellä oli päällään hänen toinen persoonansa. Mielenhallintaselitys täydellisesti ratkaisee kaikki ylläolevan lainauksen mysteerit — paitsi, ehkäpä, omituisen kommentin ”intiaaneista”.

Hicksonin ja Mendezin kirja UFO CONTACT AT PASCAGOULA sisältää kiinnostavaa tietoa Charles Hicksonin heräämisestä yöllä ja hänen tuntemuksistaan, että hän on jonkin perin tärkeän muiston muistamisen partaalla, joka liittyisi hänen kohtaamiseensa — ja kuitenkin näennäisesti hän kykenee muistamaan jokaisen seikkailunsa hetken.

Hickson sai myös kirjeen ilmeisesti kontaktihenkilöltä, joka väittää että harmaat avaruusolennot ovat itse asiassa jonkinlaisia robotteja — ehkäpä kyseessä oli tiedostamaton tunnustus hypnoottisesti aikaansaadusta ”peitetarinasta”. [195] Tässä valossa kirjan COMMUNION filmiverso — jonka käsikirjoituksen Whitley Strieber on kirjoittanut — saa uuden merkityksen: abduktiokohtaukset sisältävät selittämättömiä kuvia, jotka vihjailevat ”harmaiden” olevan oikeasti osa lavastusta, tai naamioita.

Kirjat COMMUNION ja TRANSFORMATION sisältävät kappaleita, joissa kuvataan utuisesti muisteltu Candy Jonesin tyylinen vakoojaseikkailu, jossa ”valmentaja” ja ”sairaanhoitaja” (molemmat ihmisiä) shanghaijasivat Strieberin ilmeisesti huumaamalla. [196] Muistetaan Keelin informanttien esimerkki. Lisäksi TRANSFORMATION sisältää pitkän kuvauksen avaruusolennoista, jotka työskentelivät ilmeisesti kolluusiossa ihmisolentojen kanssa.

Siepattu Christa Tilton muistelee myös sekä ihmisolentojen että avaruusolentojen olleen mukana hänen kokemuksessaan. Aina hänen abduktiostaan lähtien hän väittää, että häntä ”varjostavaa” mystinen liittovaltion agentti, jonka nimi hänen mukaansa on John Wallis. [197] Christan aviomies Tom Adams on vahvistanut Wallisin olemassaolon. [198]

Kirjassaan REPORT ON COMMUNION Ed Conroy — joka tuntuu muuttuneen ilmiön osanottajaksi pelkän tarkkailijan sijaan — kuvaa helikopterien häirintää, kuten me olemme jo panneet merkille, tuntuu olevan varsin yleinen havainto abduktiotapauksissa. [199] Tutkijat heppoisesti olettavat, että nämä tapaukset esittävät valtion yrityksiä vakoilla UFOja nähneitä.

Mutta tämä väite on naurettava. Helikopterit ovat äärimmäisen kalliita käyttää, ja vakoilulaitokset ovat kehittäneet useita vaihtoehtoisia keinoja kerätä informaatiota. Onhan meillä loppujen lopuksi varsin laaja bibliografia FBI:n, CIA:n ja armeijan yrityksistä vakoilla useita liikkeitä, jotka haluavat kotimaassa muutosta yhteiskuntaan. Miksei meillä ole yhtään CHAOS- tai COINTELPRO-veteraalia (joko uhria tai pahista), jotka puhuisivat helikoptereista? Selvästikin helikopterit ovat olleet jossain muussakin tarkoituksessa kuin pelkässä valvonnassa. Yksi mahdollisuus voisi olla sähkömagneettisten aaltojen ampuminen, mikä saattaisi vaikuttaa implantoidun henkilön havaintoihin/käytökseen. (Todellakin, olen kuullut useita huhuja helikoptereiden käytöstä sähköisessä ”joukkojenhallinnan” operaatioissa Vietnamissa ja muualla; vaikkakin informaatio on kaukana kovasta.)

Kontaktihenkilö Eldon Kerfoot on kirjoittanut epäilyksistään siitä, että ihmismanipulaattorit, eikä avaruusolennot, saattavat olla äärimmäisiä hänen kokemustensa suunnittelijoita. Hän kuvaa yhtäkkistä pakkoa tappaa veteraanitoveri Korean konfliktissa — mies jota Kerfootilla ei ollut mitään loogista syytä epäillä mistään tai vihata, ja josta hän kuitenkin ”aisti” maanpetturuuden. Onneksi salamurhaa ei koskaan tapahtunut. [200] Mutta tilanne on tasan tarkkaan samanlainen kuin mitä ARTICHOKEn julkistetuissa dokumenteissa kuvataan puhuttaessa etähypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä.

Viimeinen spekulaatio:

Renato Vescon kirjassa INTERCEPT BUT DON’T SHOOT [201] kuvataan kiehtova skenaario UFOjen ”salaisen aseen” hypoteesille. Vesco huomauttaa, että mikäli nämä laitteet joku päivä ovat käytössä suurvaltojen konfliktissa (tai siviilivallankumousten tukahduttamisessa -jpg), hyökkäävä valta saisi edun UFOjen myytistä Maan ulkopuolisina aluksina, sillä puolustajamaa ei tietäisi vastustajan todellista luonnetta. Ehkäpä täten eräs UFO-abduktioiden tarkoitus on synnyttää ja ylläpitää pienien harmaiden avaruusolentojen legendaa. Piilossa oleville manipulaattoreille abduktiot voivat olla itsessään propagandahyökkäys.

AJATUKSIA LOPPUUN

En halua dogmaattisesti inttää skenaariosta, jonka olen kuvannut. En halua estää abduktiotutkijoita pohtimasta muita selityksiä — todellakin, vahvasti rohkaisen sellaisen työn jatkamista. Enkä voi helposti selittää joitain abduktionarratiivien aspekteja — esimerkiksi kaikki selitykset, joita minulla olisi tarjottavana koskien raportteja geenikokeista, olisivat kaikki äärimmäisen spekulatiivisia.

Mutta minä KYLLÄ intän sen puolesta, että tästä hypoteesista pidetään reilu kuuleminen. Kritiikkiin rohkaistaan; se mikä ei tuhoa teesiäni, tekee siitä vahvemman. Pyydän ainoastaan, että kriitikkoni välttelevät intellektuaalia laiskuutta; pelkät erot maailmankuvissa eivät ole vielä validi hyökkäys. Jumala löytyy yksityiskohdista.

Tunnustan vaarat, joita tämän teesin julkiseksi tekeminen pitää sisällään. Siitä voi seurata uusia ja häiritseviä abduktiovalemuistoja. Toivoisin, että tämän tutkielman yleisö rajautuu abduktioTUTKIJOIHIN, ei uhreihin, jotka saattavat vaikuttua tästä pahoin. Kuitenkin yhteiskunnassa, joka pitää ylpeytenään näennäisen vapaata lehdistöä, sellaiset rajoitteet ovat ennenkuulumattomia. Siksi voin ainoastaan pyytää kaikkia sieppauksen uhreja, jotka saattavat lukea tämän tutkielman, pyrkiä yli-inhimilliseen objektiivisuuteen. Kuvaamani teesi on lupaava, ja (mikäli trepanaatio koskaan tarjoaa meille esimerkkejä oikeasta siepatun implantista) sille löytyy todisteita. Mutta omani ei ole ainoa hypoteesi. Siepatun epäkiitollinen tehtävä on raportoida siitä mitä hän on kokenut niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista, ilman ulkopuolisen spekulaation vaikutusta.

Osoittipa tuleva tutkimus UFO-sieppaukset mielenhallintakokeiden tuotteiksi tai ei, mielestäni tämä tutkielma on vähintäänkin tarjonnut näyttöä vakavasta vaarasta, mikä kohtaa yksilönvapauden ideaalista kiinni pitäviä. Me emme voi enää sivuuttaa tätä uhkaa.

Demokraattisia valtioita kummittelee aave — TEKNOFASISMIN aave. Kaikki vakoiluimperiumin ja tiedeinstituution vallat ovat astuneet epäpyhään liittoon tuon aaveen kutsumiseksi: Psykiatrit ja vakoojat, Dulles ja Delgado, mikroaaltospesialistit ja salaiset operaattorit.

Mieli on kauhea asia haaskata — ja vielä pahempi komentaa.

VIITTEET

155. Katso yleisesti: Mark Lane, CONVERSATIONS WITH AMERICANS (Simon and Shuster, 1970); A.J. Langguth, HIDDEN TERRORS (New York: Pantheon, 1978).

156. John G. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY (New York: Dell, 1966).

157. Tämä yksityiskohta on roolissa muissa sieppauksissa — esimerkiksi se tulee vastaan Betty Andreasson Lucan tapauksessa. Kts. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Bantam, 1980), 50-51.

158. Stanton Friedman, esimerkiksi; lukija osoitetaan hänen 1988 Whole Life Expon luennon pariin, ”UFOs: A Cosmic Watergate.”

159. THE BODY ELECTRIC, 196-202.

160. Kalakartta on herättänyt laajalti keskustelua, edustava otos on edellämainitussa Friedmanin luennossa (viite 158); Terence Dickenson, ”The Zeti Reticuli Incident,” ASTRONOMY, December, 1974; Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 20-23; ja John Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS (Weillingborough: Aquarian, 1984), 88-92. Kävipä niinkin, että Klass ehdotti Friedmanille koetta koskien kykyä muistaa sellaista materiaalia tarkkaan hypnoottisessa regressiossa; Friedman, syistä jotka hän tietää parhaiten, kieltäytyi osallistumasta.

161. Jacques Vallee, DIMENSIONS (Chicago: Contemporary, 1988), 266.

162. Kts. Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS, 91-92. Minkään tästä ei ole tarkoitus pilkata Marjorie Fishia, jonka työ on saanut yleisesti kiitosta.

163. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY, 18-19.

164. Athan G. Theoharis ja John Stuart Cox, THE BOSS: J. EDGAR HOOVER AND THE GREAT AMERICAN INQUISITION (Philadelphia: Temple University Press, 1978), 325; Chip Berlet, ”The Hunt for the Red Menace,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 31 (winter, 1989); J. Edgar Hoover, COINTELPRO (memo), March 4, 1968.

165. Esimerkiksi Delgadon työ edeltää Hillin tapausta. Lisäksi muutamat MKULTRA-aliprojektin 119 sivut käsittelevät ”kirjallisuuden ja tieteenalan kehityksen kriittistä arviota liittyen ihmisorganismista peräisin olevien biosähköisten signaalien tallentamiseen, analyysiin ja tulkintaan, sekä ihmiskäytöksen aktivointiin etäältä.” Arvio oli tehty 1960-61. Oletettavasti CIA halusi TEHDÄ jotain tästä johdetulla informaatiolla.

166. ”UFO Abductions Workshop”, Whole Life Expo, March, 1988. 167. Ludwig Mayer, DIE TECHNIC DER HYPNOSE (Munich: J.H. Lehmanns Verlag, 1953), 225; lainattu teoksessa: Heinz E. Hammerschlag (käännös: John Cohen) HYPNOTISM AND CRIME (Hollywood: Wilshire Book Company, 1957), 24-25.

168. Useat artikkelit puhuvat tästä mahdollisuudesta; kts. esimerkiksi William C. Coe ET AL. ”An Approach Toward Isolating Factors that Influence Antisocial Conduct in Hypnosis,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, vol XX, no. 2, 118-131, sekä muut raportit aiheesta. Ero laboratorion ja ”kentän” olosuhteissa voi selittää Mayerin kokeiden menestyksen ja ”avaruusolentojen” ilmeisen epäonnistumisen. (Tai mahdollisesti Hopkinsin informantti TAJUSI, että hän oli Miniluvissa ja hänen autonomiansa oli uhattuna; hän reagoi standardia Gestapon proseduuria vastaan niin hyvin kuin kykeni: kääntämällä aseen O’Brienin suuntaan. -jpg)

169. Varsin samanlaisen kokeen kuvaus, joka on tehty CIA:n alaisuudessa vuonna 1954, löytyy artikkelista ”CIA able to control minds by hypnosis, data shows”, THE WASHINGTON POST, February 19, 1978.

170. Abduktiohaastattelu, ”Veronica.” Lukija toivottavasti antaa anteeksi pseudonyymin käyttämiseni tässä. Yleensä toivon käsitteleväni tässä työssä julkaistuja tapauksia. Riittänee todeta, että Veronican todistus on kiinnostava, hämmentävä, vääristynyt, ongelmallinen; huolimatta kaikista tämän tapauksen herättämistä kysymyksistä, silti uskon sen olevan riittävä teesiini. Lukija antanee anteeksi minulle tähän siepattuun solmitun suhteen poikki panemiseni ennen tutkimusta; hän pitää asekaappia sängyn vieressä.

171. Abduktiohaastattelu, ”Veronica”. Yhdessä kohtaa hän pyöritti epämuodollista siepattujen/kontaktihenkilöiden ryhmää; sen seurauksena hän kykeni kuvaamaan monia muita tapauksia minulle. (Häneen ohjelmoituja pseudomuistoja? -jpg)

172. Yhdessä ARTICHOKEn dokumentissa eksplisiittisesti kuvataan epäonnistunut hypnoosin käyttötapaus ulkomaisen johtajan salamurhan indusoimiseksi. Dokumentissa ei ole päivämäärää; koe tehtiin tammikuun 8.-15. päivä 1954. Dokumentti julkaistu teoksessa CIA PAPERS, vol. 1 (Ann Arbor, MI: Capitol Information Associates, 1986), 39-41.

173. John Marksin haastattelu Prof. Jack Tracktirin kanssa (Marks-arkistot).

174. Jenny Randles, ABDUCTIONS (London: Robert Hale, 1988), 52-53.

175. Kuten esimerkiksi Palle Hardrupin tapaus.

176. Yksityinen kirjeenvaihto Robert Durantin ja tämän artikkelin kirjoittajan välillä.

177. Abduktiohaastattelu, ”Polly”. En anna tässä enempää kasvodetaljeja; riittää todeta, että tämä sieppaaja, kuten Margaryn (aiemmin kuvattu), haisi tärpättimaalilta.

178. Tukikohta mainitaan Ann Druffelin ja D. Scott Rogon THE TUJUNGA CANYON CONTACTS (New York: Signet, 1989) [expanded edition], 157.

179. Toisaalta Armstrong pyytää meitä hyväksymään hänen itsensä kanavoiman materiaalin, joten hänelle olisi noloa jos hän valitsisi haastaa muiden ”psyykkiset mielikuvat”.

180. Jacques Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION (Berkeley: And/Or Press, 1979), 192-193.

181. Curtis G. Fuller (toim.), PROCEEDINGS OF THE FIRST INTERNATIONAL UFO CONGRESS (New York: Warner Books, 1980), 307.

182. Pelleytä käsittelevää informaatiota, kts. John Roy Carlson, UNDER COVER (New York: Dutton, 1943).

183. Gerald B. Bryan, PSYCHIC DICTATORSHIP IN AMERICA (Los Angeles: Truth Research, 1940). Olennainen kirjamuotoinen käsittely Ballardismista. Eräs Bryanin lähteistä väittää, että Ballard ennen I AM -ryhmän perustamista on saattanut harjoittaa jonkinlaista mustaa magiaa.

184. Oppilaan tulisi harkitusti vertailla I AM -dogmaa saatavilla olevaan tietoon kolmatta valtakuntaa edeltävästä okkultismista; parhaat lähteet ovat James Webbin mestarilliset analyysit THE OCCULT ESTABLISHMENT ja THE OCCULT UNDERGROUND (La Salle, Illinois: Open Court Publishing, 1976).

185. Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION, 192-194.

186. Jopa pintapuolinen tarkastelu Williamsonin kirjaa SECRET OF THE ANDES (London: Neville Superman, 1961), joka on kirjoitettu pseudonyymin Brother Philip nimellä, paljastaa I AM -yhteydet.

187. Henkilökohtaiset lähteet. Van Tassellin ”Integration”, kupolimainen rakenne jonka väitetään rakennetun avaruusolentojen ohjauksessa (sijaitsee lähellä 29 Palmsia Kaliforniassa), tunnetusti näyttää tähän päivään asti keskeiset I AM -artifaktit kuten kuvat Jeesuksesta ja Saint Germainista (jotka Ballard on tilannut).

188. ”The Afghan Arms Pipeline,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 30 (summer, 1988).

189. Puhelinhaastattelu John Judgen kanssa.

190. Village of Oak Creek, Arizona: Entheos, 1989, 119. En tiedä milloin vastaani olisi tullut toinen kirja, jossa on niin paljon kielioppivirheitä. Armstrongin saavutus on aidosti hämmästyttävä.

191. Lisäinformaatiota I AM:sta, Prophetin järjestöstä, lentävien lautasten kulteista ja muista ryhmistä löytyy J. Gordon Meltonin kirjasta ENCYCLOPEDIA OF AMERICAN RELIGION.

192. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (New York: Ballantine, 1985), 128-188.

193. Penny Harper, ”Are Aliens Taking Over the Earth?” WHOLE LIFE TIMES, January 1990.

194. John Keel, WHY UFOS: OPERATION TROJAN HORSE (New York: Manor Books, 1970) [paperback edition], 228.

195. Hickson & Mendez, UFO CONTACT AT PASCAGOULA, 242.

196. Strieber, COMMUNION, 134; TRANSFORMATION, 109.

197. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 4, no. 2, 1989.

198. Puhelinkeskustelu Tom Adamsin kanssa.

199. Ed Conroy, REPORT ON COMMUNION (New York: William Morrow, 1989), 365-385.

200. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 3, no. 3.

201. New York: Zebra, 1971. Erityisesti note 2, Chap. 9.

VALITTUJA TEOKSIA MIELENHALLINNASTA

Martin A. Lee & Bruce Shlain: ACID DREAMS (Grove, 1985). Huikeaa työtä MKULTRAan ja huumeisiin liittyen.

Robert Becker: THE BODY ELECTRIC (Morrow, 1985). Tärkeä.

Maya Pines: THE BRAIN CHANGERS (Signet, 1973). Vanhentunut, mutta loistava kappale stimoceiverista ja senkaltaisista teknologioista.

Elliot Valenstein: BRAIN CONTROL (John Wiley and Sons, 1973). Erittäin konservatiivinen; vanhentunut; silti lukemisen arvoinen.

CIA PAPERS, koostanut Capitol Information Associates (PO Box 8275, Ann Arbor, Michigan, 48107). Kiinnostava valikoima MKULTRA-dokumentteja.

Walter Bowart: OPERATION MIND CONTROL (Dell, 1978). Yksittäinen paras kirja aiheesta. Vaikea löytää; tämän kirjan nopea katoaminen kirjakaupoista ja kirjastoista on herättänyt joidenkin tutkijoiden epäilykset. (Tom David Books, POB 1107, Aptos, CA 95001, myy kirjaa.)

Jose Delgado: PHYSICAL CONTROL OF THE MIND (Harper and Row, 1969). Vanhentunut mutta edelleen olennainen.

PROJECT MKULTRA, joint hearing before the Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resources, United States Senate (Government Printing Office, 1977).

John White (toim.): PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION? (Aquarian, 1988). Katso erityisesti Michael Rossmanin kontribuutio.

Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel: PSYCHOTECHNOLOGY (Holt, Rhinehart and Winston, 1973).

John Lilly: THE SCIENTIST (expanded edition: Ronin, 1988). Omituista — Lilly on entinen ”aivopesun” asiantuntija, joka väittää olevansa yhteydessä avaruusolentoihin. Onko hän kontrolloitu vai kontrolloija?

John Marks: THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” (Bantam, 1978). Arvokas kirja. Monet ovat kuitenkin tehneet virheellisen olettaman, että se kertoo koko tarinan. Se ei kerro.

Lincoln Lawrence: WERE WE CONTROLLED? (University Books, 1967). Tutkii mahdollisia yhteyksiä JFK:n salamurhaan. Tri. Petter Lindströmin suositus kirjasta tekee siitä pakollista luettavaa.

Fenton Bresler: WHO KILLED JOHN LENNON? (St. Martin’s Press, 1989). Kiinnostava teesi koskien mahdollista Mark David Chapmanin mielenhallintaa. Parempi Chapmanin analyysissaan kuin kirjan osuus mielenhallinnan historiasta. Omassa työssäni olen kohdannut dataa mikä saattaa auttaa Breslerin teoran tukemisessa.

Paul Brodeur: THE ZAPPING OF AMERICA (MacLeod [Canadian edition], 1976). Sisältää hyvän kappaleen mikroaalloilla toteutetusta mielenhallinnan teknologiasta.

Martti Kosken ja Robert Näslundin tärkeät tarinat voi saada itselleen lähettämällä kolme dollaria postissa osoitteeseen
Martti Koski, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, FINLAND.
Kosken kuvausta hänen ”ohjelmointisessioistaan” ei tulisi niellä sellaisenaan; me emme aina voi luottaa sellaisen havaintoon jonka havaintokykyä on muutettu. Hänen tutkimuksensa mielenhallinnan teknologiasta on vedenpitävää.

Martti Kosken tavoittaa Facebookissa mm. ryhmästä

https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä kolmas.

Muut osat:

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

---

III. Sovellukset

Joten nyt meillä on jokin idea työkaluista, jotka ovat saatavilla psykiatreille. Miten näitä työkaluja on käytetty?

Tämä kysymys väistämättä sisältää jonkin verran etsiväntyötä. CIA on kuulusteluissa tarjonnut jotain, vaikkakaan ei riittävästi, dokumentaatiota sen yrityksistä päästä käsiksi ”tilaan korviemme välissä”. Me tiedämme, että nämä yritykset olivat laajamittaisia, pitkäaikaisia ja ainakin osittain onnistuneita. Me tiedämme myös, että nämä kokeet käyttivät ihmiskoehenkilöitä. Mutta keitä? Milloin?

Eräs paradoksi tämän tyyppisessä tutkimuksessa on, monille lukijoille, että uhrit tuovat esiin sympatian tunteita silloin kun he pysyvät anonyymeina. Intellektuaalisesti me tajuamme, että MKULTRA ja sen muut sivuprojektit ovat vaikuttaneet satoihin, todennäköisesti tuhansiin, henkilöihin. Kuitenkin me reagoimme syvällä epäilyksellä aina kun joku näistä henkilöistä astuu esiin ja esittelee itsensä, tai aina kun riippumaton tutkija esittää, että mielenhallinta on ohjannut jonkun uutiskynnyksen ylittävän henkilön muuten selittämättömiä tekoja. Missä, skeptikko voi ihan oikeutetusti kysyä, on dokumentaatio joka tukee tällaisia syytöksiä? Suurin osa MKULTRAn ”paperityöstä” on (väitetysti) poltettu Richard Helmsin käskystä; se mikä on jäänyt jäljelle on sensuroitu, ja jäljelle on jäänyt vain mustan musteen tahroja aina sen päällä missä oikea nimi on näkynyt. Väitetyt mielenhallinnan uhrit voivat, parhaimmassa tapauksessa, antaa meille ainoastaan todistuksia — ja miten luotettava sellainen todistus voi olla, erityisesti sen seikan valossa, että yksi MKULTRAn tarkoituksista oli tuottaa hulluutta? Kuka tahansa joka väittää, että hän oli ohjelman uhri, saattaa hyvinkin olla etsimässä ulkopuolista syytä omalle psykopatologialleen. Jos sanot olevasi tuotettu hullu, olet mahdollisesti ollut hullu alunperinkin: Catch 22 -tilanne.

Kun John Marks kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, hän sai useita kirjeitä ihmisiltä, jotka väittivät että CIA tai armeija oli heidät huumannut, ”aallottanut” tai muuten toisin tavoin hyväksikäyttänyt. Suurin osa näistä kommunikaatioista meni suoraan hänen roskapostiinsa. Ehkäpä monet ansaitsivat sen; en tiedä ainakaan yhtäkään joka ei olisi ansainnut. [94]

Marks kuitenkin omisti paljon huomiota entiselle ”potilaalle” Val Orlikoville, joka oli ehkäpä kaikkein pahamaineisimman amerikkalaislääketieteen rikoshistorian hahmon hoidossa: tri. Ewen (”BoB”) Cameron, CIA:n rahoittama tiedemies joka johti Allan Memorial Institutea McGill Universityssa, Montrealissa, Kanadassa. Cameron, joka oli erittäin kunnioitettu mielenterveystutkija [95], kokeili tekniikalla nimeltä ”psyykkinen ajo”, aivopesuohjelma johon kuului koehenkilön altistaminen loppumattomalle nauhalle josta tulee valittuja viestejä, 16-24 tuntia päivässä, yhdistettynä massiivisiin sähköshokkeihin ja LSD:hen. Projektin ”koekaniinit” olivat potilaita, jotka olivat tulleet Allen Memorialiin suhteellisen pienillä psykologisilla oireilla.

Cameronin kokeet epäonnistuivat ja hänen teoriansa saivat huutia, mikä voi selittää sen miksi CIA ja sen apologistit nyt tuntevat suhteellisen mukavaksi olonsa puhua Allan Memorialissa tapahtuneista frankensteinilaisista asioista, sen sijaan että he puhuisivat jostain suhteellisen menestyksekkäistä töistä muualla.

Orlikovin todistus on saanut paljon kunnianarvoisaa huomiota niiltä kirjoittajilta, jotka ovat tutkineet MKULTRAa, ja aivan oikein. Kun minä tutkin tiedostoja National Security Archivesissa, olin erityisen innokas lukemaan hänen alkuperäisiä kirjeitään John Marksille, sillä niistä sivuista kävi ilmi erityisen vihamielinen CIA-projekti. Kirjeet, kiinnostavaa kyllä, puhuivat yhtä ympäripyöreästi, irrallisesti ja omituisesti asiasta kuin samanlainen kirjeenvaihto, jonka tutkijan normaalisti sivuuttavat. Orlikovia ei voida syyttää hänen muistojensa sumuisasta luonteesta; tietty määrä sumua voidaan olettaa, ottaen huomioon hänelle tehtyjen rikosten luonteen. Tärkeä pointti hänen tarinassaan osoittautui lopulta todeksi. Kaikki tämä saa minut miettimään: Miksi HÄNEN väitteensä saavat tutkijoiden huomion kun muiden väitteet sivuutetaan? Ehkäpä vastaus piilee siinä, että Orlikovin aviomies pääsi Kanadan parlamenttiin. Kaikki CIA-kokeiden uhrit, jotka toivovat tulevansa vakavasti otetuiksi, joutuvat mahdollisesti varmistamaan sen että pääsevät hyviin naimisiin.

Tottakai, me voimme helposti antaa anteeksi aiemmat kirjoittajat ja lukijat, joiden tutkimukset MKULTRAn parissa ovat olleet puolueellisia. [96] Mutta me emme voi antaa tämän luonnollisen ennakkoluuloisuuden häiritä nykyisiä tutkimuksiamme. Tarkastelkaamme siis muutamaa ”kauhutarinaa” mielenhallinnan kirjallisuudesta, ja esittäkäämme muutama mahdollinen korrelaatio abduktiotodistuksiin.

Palle Hardrupin ”Suojelusenkeli”

Kuten mainittu aiemmin, en ole syventynyt paljoakaan hypnoosin aiheeseen tässä tutkielmassa — pääosin johtuen ajan ja tilan rajoitteista, mutta myös siksi koska hypnoosin mahdollisuuksista keskusteleminen ITSESSÄÄN tuntuu hämmentävän sen käytön ongelmaa yhdessä yllämainittujen sähköisten tekniikoiden kanssa.

Selvästikin, kuitenkin, hypnoosi on mielenhallitsijan asevaraston suuri ase; tulevassa täysimittaisessa työssä aion käsitellä aihetta paljon laajemmin.

Tarpeetonta lienee sanoa, että eräs MKULTRAn ja siihen liittyvien projektien päätavoitteista oli määrittää voisiko jonkun saada tekemään antisosiaalinen teko hypnoottisesti. Tämä mahdollisuus pysyy eräänä kaikkein kiistellyimmistä aiheista hypnoosissa, sillä perinteisen tiedon mukaan ketään ei voida hypnotisoida tekemään tekoa, joka rikkoo hänen sisäistä moraalista koodiaan. Martin Orne, hyvämaineisen INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS:n päätoimittaja, on samaa mieltä tästä aksioomasta [97], ja hän on asemassa kodifioida iso osa tämän aiheen parista saatua tietoa. Orne on kuitenkin MKULTRA-veteraani, ja lisäksi hän on ilmeisesti valehdellut — ainakin hänen alkuperäisessä kommunikaatiossaan — kirjailija John Marksille hänen mukanaolostaan aliprojekti 94:ssa. [98] Vaikka kunnioitan Ornen läpimurtotyötä, hänen väitteensä eivät kestä tämän maallikon mielestä päivänvaloa.

Ollakseni varma, monet muut hypnoosiasiantuntijat, joilla ei ole firmayhteyksiä, myös ovat sitä mieltä että antisosiaalisia tekoja ei voida indusoida. Mutta useat arvostetut ammattilaiset — mm. Milton Kline, William Kroger, George Estabrooks, John Watkins ja Herbert Spiegel — ovat esittäneet, että sellaisia tekoja voi, ainakin jossain määrin, saada aikaan ulkopuolinen manipulaattori.

Välillä väitteet hypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä löytävät tiensä oikeussaleihin; yhdessä sellaisessa tapauksessa hypnotisoija joutui vankilaan. Se oli Palle Hardrupin tapaus. Tämä sattui Tanskassa vuonna 1951. [99] Palle Hardrup ryösti pankin, tappoi vartijan niin tehdessään ja myöhemmin väitti, että hypnotisoija Björn Nielsen oli käskenyt häntä tekemään niin. Nielsen lopulta myönsi, että hän oli järjestänyt rikoksen testiksi kokeillakseen hypnoosikykyjään.

Kaikkein merkittävin tämän tapauksen aspekti liittyy siihen ”asemaan” jonka Nielsen otti työstääkseen pahantahtoisia tekojaan. Hypnoosisessioiden aikaan Nielsen hypnoottisesti väitti, että hän oli Hardrupin ”suojelusenkeli”, jonka merkki oli kirjain X. Hardrup todisti, että ”Siellä missä minä ja Nielsen käymme juttelemassa on toinen huone sen huoneen vieressä. Siellä suojelusenkelini yleensä tulee juttelemaan minulle. Nielsen sanoo, että X:llä on tehtävä minulle.”

Eräs näistä tehtävistä oli järjestää Hardrupin tyttöystävä harrastamaan seksiä hypnotisoijan kanssa. Toisiin tehtäviin kuului ryöstö ja murha. Nielsen vakuutti hänen uhrilleen, että ”X” halusi ryöstöstä saadut rahat käytettävän poliittisiin tavoitteisiin. Tarkoitus pyhittää keinot, Hardrupille kerrottiin.

Vertaa tätä skenaariota tyypilliseen kontaktitapaukseen, jossa avaruusolento”suojelijat” vakuuttelevat uhreilleen, että kohtaaminen tulee lopulta palvelemaan jonkinlaista epämääräistä ”korkeampaa tarkoitusta”. Haastatellessani siepattuja, jotka ovat luoneet ”pitkäaikaisen” suhteen vierailijoihin, olen havainnut, että jotkut heistä alunperin uskoivat olleensa jonkinlaiseen hardrupilaisen enkelisuojelijaan yhteydessä. Vasta viime vuosina ”enkelin” muoto on muuttunut todelliseksi ”avaruusolennon” muodoksi.

Näin meillä on eräs mahdollisuus päästä yli väitteestä, että hypnoosi ei saa aikaan antisosiaalista käytöstä. Jos hypnotisoijalla ei ole tunnontuskia, ja hänellä on pääsy tiettyyn hyväsukoiseen koehenkilöön, hän voi indusoida VÄÄRINHAVAITUN TODELLISUUDEN. Teot, joita me kammoaisimme arkipäiväisessä kontekstissa, muuttuvat hyväksyttäviksi erikoisolosuhteissa: kansalainen, joka ei koskaan voisi tehdä murhaa lähiön kadulla, saattaa, jos hänet värvätään armeijaan, tappaa taistelukentällä. Hypnoosissa mielestä tulee taistelukenttä. Tri. John Watkinsin sanoin,

Me käyttäydymme omiin havaintoihimme pohjaten. Jos havaintomme tilanteesta muuttuvat niin, että me rakennamme mielikuvamme siitä väärin, tai kehitämme väärän uskomuksen, silloin käytöksemme suhteessa siihen muuttuu huomattavasti. Juuri käsityksiä muuttamalla hypnoottinen modaliteetti osoittaa sen voimakkaat vaikutukset. Hallusinaatiot sekä hypnoosissa että hypnoosin jälkeen voidaan helposti indusoida suggestoitavaan kohteeseen. Hänet voidaan saattaa sivuuttamaan tuskalliset ärsykkeet, kuulemaan kovia ääniä ja "näkemään" henkilöitä, jotka eivät ole paikalla. Lisäksi häneen voidaan iskostaa asenteita ja uskomuksia, jotka ovat epänormaaleja ja varsin vastakkaisia aiempiin verrattuna. [100]

Jos perinteinen hypnoosi, ilman apua, voidaan saavuttaa sellaisilla käsityksien muutoksilla, voi vain kuvitella niitä mahdollisuuksia, joita hypnoottisten tekniikoiden yhdistäminen aiemmin kuvattuun psykoelektroniikan tutkimukseet voikaan tuottaa.

Tieteentekijät kuten Orne ja Milton Erickson [101] näkevät Watkinsin väitteet ongelmallisina. Mutta Hardrupin tapaus vaikuttaisi poissulkevan Watkinsin. Jos joku voidaan vakuuttaa siitä, että hän, kuten Jeanne D’Arc, toimii yliluonnollisen voiman vaikutuksen alla, silloin ennenkuulumattomia kykyjä voidaan havaita ja ”mahdottomia” tekoja tehdä. Todellakin, kun me tarkastelemme äärimmäisiä persoonan muutoksia — ja ajoittain väkivaltaisia tekoja, joita tiettyjen kulttien johtajat ja okkultistiset ryhmät ovat tehneet, [102] me ymmärrämme halun ottaa käyttöön hypnoottinen ”peitetarina” yliluonnollisen matrixissa. Ihmiset tekevät Jumalan — tai paholaisen, tai avaruusolentojen — vuoksi kaikkea sellaista mitä he eivät muuten tekisi.

Tähän päivään asti Hardrupin tapaus vastaa BLUEBIRD/ARTICHOKEa; ei vaadita paljoakaan mielikuvitusta näkemään miten tämä tapaus olisi voinut olla malli tieteentekijöille, jotka tutkivat näitä ja tämän jälkeisiä projekteja.

Peitemuisti

Marksin arkistojen julkaistuissa dokumenteissa MKULTRA-tutkijoilla oli suuri vaikeus vastassaan ”poisheitto-ongelman” kanssa. Mitä tehdä CIA:n sähköshokkien, hypnoosin ja huumekokeilujen uhreille? Firma sortui häiritseviin, mutta sille ominaisiin, taktiikoihin: he poistivat ihmiskoekaniinit sulkemalla heidät hullujen huoneille, tekemällä lobotomioita ja komentamalla ”toimia”. [103]

Täytyi löytää hienovaraisempi ratkaisu. Yksi CIA:n mielenhallintaohjelman tavoitteista oli pyyhkiä muisti hypnoosilla (ja huumeilla, elektroniikalla, lobotomioilla, jne.); tämä ei ainoastaaan piilottaisi sen mitä kokeellisten indoktrinaatio/ohjelmointisessioiden aikana tapahtui, se osoittautuisi käteväksi kentällä. ”Amnesia oli suuri tavoite”, myöntää Victor Marchetti, joka huomauttaa sen käyttökelpoisuuden sopimusagenttien kanssa toimittaessa: ”Kun olet tehnyt sen, agentti ei edes tiedä mitä hän on tehnyt… lähetät hänet hommiin, hän tekee homman, hän tulee pois, tyhjennät hänen pään.” [104]

Suuri ongelma: Huolimatta hypnoosilla aikaansaadusta amnesiasta, muisti kuitenkin vuotaa — tukahdutetusta materiaalista nousee palasia pintaan spontaanisti, unissa, flashbakeina jne. Ehdotettu ratkaisu: Anna kohteelle ”peitemuisti”, väärä tarina; näin jos hän alkaa muistaa materiaalia, hän muistaa sen väärin.

Jopa konservatiivinen tri. Orne huomauttaa, että:

Koehenkilö, joka kykenenee kehittämään hyvän posthypnoottisen amnesian, kykenee myös vastaamaan suggestioihin muistamalla tapahtumia, joita ei tapahtunut oikeasti. Tajutessaan tilanteen hän ei kykene muistamaan todellisia tapahtumia transsista, ja sen sijaan hän muistaa suggestoidut tapahtumat. Jos jotain, tämä ilmiö on helpompi saada aikaan kuin täysi amnesi, mahdollisesti koska se eliminoi muistin tyhjän tilan subjektiivisen tunteen. [105]

Peitemuistit täyttäisivät sekä epämukavat tyhjät kohdat koehenkilön muistissa että suojaisivat paljastukselta. Yksi MKULTRA-tiedemiesten pelko oli, että hypnoottisesti ohjelmoidun henkilön, jota käytettäisiin esim. kuriirina, ohjelmoinnin voisi purkaa toinen hypnotisoija, joka mahdollisesti työskentelee viholliselle. Näin MKULTRA-tiedemiehet päättivät ujuttaa useita persoonallisuuksia — niinkutsuttuja useita peitetarinoita — sekoittamaan mitään ”luvatonta” hypnotisoijaa. [106]

Yksi tapaus käyttäen tätä tekniikkaa keskittyy Luis Castillo -nimiseen salamurhaajaan, joka tultuaan siepatuksi Filippiineillä joutui National Bureau of Investigationin kuulusteluihin ja tutkimuksiin, joka vastaa tuon maan omaa FBI:tä. Castillolta löydetttiin ainakin NELJÄ erillistä persoonaa, jotka oltiin tuotettu hypnoosilla; jokainen persoona voitiin triggeröidä tietyllä vihjeellä. Yhdessä tilassa hän väitti olevansa kersantti Manuel Angel Ramirez, Etelä-Vietnamin strategisesta ilmakomennosta; oletettavasti ”Ramirez” oli erään piippua polttaneen, korkealle päässeen CIA-virkamiehen äpärälapsi, jonka nimen alkukirjaimet olivat A.D. [107] Toinen persoona väitti olevansa yksi John F. Kennedyn salamurhaajista.

Tapauksen päähypnotisoija nimitti näitä hypnoottisia alter-egoja ”Zombietiloiksi”. Raportti tapauksesta kertoi, että ”Zombie-ilmiö viittaa tässä somnabulistiseen käyttäytymiseen, jolla koehenkilö on ehdollistettu vastaamaan tiettyihin sanoihin, fraaseihin ja lauseisiin, ilmeisesti koehenkilön päivätajunnan tästä mitään tietämättä”.

Castillon USA:han palautuksen yhteydessä FBI väitti, että Castillo oli tekaissut päästään tarinan. Hänen kirjassaan OPERATION MIND CONTROL, Walter Bowart esittää vakuuttavasti tapauksen FBI:n väitteitä vastaan. Varmasti monet aspektit Castillon tapauksessa puhuvat hänen vilpittömyyden puolesta — mm. hypnoosilla aikaansaatu herkkyys kivulle, [108] hänen tarinassa pysymisensä silloinkin, kun hän oli vakavasti päihtynyt, ja hänen ilmeiset ohjelmoidut itsemurha-aikeensa.

Jos Castillo puhui totta, niinkuin uskon hänen tehneen, silloin hän ilmensi sekä hypnoottisesti indusoitua monipersoonaa että pseudomuistia. Ensimmäinen pysyy ristiriitaisena; jälkimmäinen on toistuvasti replikoitu koetilanteissa. [109]

Tämä pointti on elintärkeä sieppausilmiön opiskelijoille. Me EMME voi olettaa sieppauskuvausten tarkkuutta, jotka on annettu sieppauksen jälkeisessä hypnoottisessa regressiossa. Lisäksi me emme voi olettaa spontaanisti esiintyvien muistojen tarkkuutta (eli kun sieppausmuistoja ei selvitetä hypnoottisella regressiolla). Skeptikot ovat esittäneet, että hypnoottinen regressio voi osoittautua tahattoman haitalliseksi, niin että se voi lukita paikalleen väärän muiston. (Huomaa, kuitenkin, että toiset psykiatrian ammattilaiset pitävät hypnoottista regressiota parhaana tekniikkana, oli se miten epätäydellinen hyvänsä, amnesiasta ylipääsyyn. [110] Minä osaltani en ole mitään mieltä ja säilytän varovaisen asenteen hypnoosin käyttöön abduktiotyössä.)

Myönnetään, on aivan liian helppoa debunkkaajille huutaa ”tuulesta temmattua” sivuuttaakseen hypnoottisen todistuksen, joka ei mahdu meidän ennakkokäsityksiimme siitä mikä on mahdollista; en aio tehdä samaa virhettä. Aina kun skeptikot tarjoavat pseudomuistin ilmiötä rationalisoimaan abduktioväitteitä, he lainaavat koetilanteita, joissa HYPNOTISOIJA ON ALUNPERIN LUONUT PSEUDOMUISTIN. [111] Nämä kokeet eivät voi olla näyttöä siepatun spontaanista fantasian keksimisestä (mikä sattuu vastaamaan satojen samanlaisten ”fantasioiden” yksityiskohtia). Pikemminkin laboratoriotutkimukset pseudomuistin luomisesta osoittavat MINUN pointtini: pseudomuisti on mahdollista indusoida AIEMMASSA HYPNOOSISSA. [112]

Toisin sanoen, siepattu voi puhua avaruusolennoita — kun todellisuudessa kyseessä oli jotain aivan täysin muuta.

Kirjeenvaihdossa kanssani tunnettu abduktiotutkija kirjoitti tapauksesta, jossa siepattu muisteli nähneensä helikopterin kokemuksensa aikana; abduktiotodistus eteni, helikopteri muuttuikin UFOksi. Erään regressiosession (varsin monesta) aikana kuulin tasan tarkkaan samanlaisen narratiivin. Hopkins argumentoisi, että helikopteri oli ”peitemuisti” UFO-kohtaamisen kaamean todellisuuden peittämiseksi. Mutta leikkaako Occamin partaveitsi todella tuohon suuntaan? Eikö meidän pitäisi miettiä mahdollisuutta sille, että kyseessä ollut esine todella OLI helikopteri — jonka siepattu käskettiin muistamaan UFOna?

Supervakooja

Julkaistujen BLUEBIRD/ARTICHOKE/MKULTRA-paperien joukossa oli seuraava käsinkirjoitettu muistio, jossa ei ollut päiväystä eikä allekirjoitusta:

Olen kehittänyt tekniikan, joka on turvallinen ja varma (vapaa kansainvälisestä sensuurista). Se liittyy meidän oman kansamme ehdollistamiseen. Voin tehdä tämän yhden miehen hommana.

Metodi on hypnoosin tuottaminen yksinkertaisen suullisen lääkitsemisen keinoin. Sitten (ILMAN mitään lisälääkitystä) hypnoosia vahvistetaan päivittäin seuraavan kolmen tai neljän päivän ajan.

Jokainen henkilö ehdollistetaan olemaan paljastamatta mitään informaatiota viholliselle, silloinkaan kun tämä on hypnotisoitu tai huumattu. Mikäli suotavaa, hänet voifaan ehdollistaa antamaan VÄÄRÄÄ informaatiota EI MINKÄÄN informaation sijaan.

Tämän dokumentin marginaaliin eräs Marksin assistenteista kirjoitti, ”Onko tämä Wendt?” Viittaus tässä on G. Richard (”BoB”) Wendtiin, projekti CHATTERissa mukana olleeseen professoriin, joka vuonna 1951 veti sekä laivaston työntekijänsä että CIA:n mukaan mielenhallinnan pieneen pyörivään piiriin, kun samanlainen koe kuin ylläkuvattu epäonnistui tuottamaan tuloksia. [113] Vaikka ylläoleva muistio KUVAISIKIN operaation epäonnistumista (ja tässä muistiossa kuvatut taktiikat eivät tunnu minulle kelvollisilta), meidän ei tulisi pysyä aloillamme. Nyt me tiedämme, että ainakin YHDESSÄ tapauksessa sofistikoituneemmat tekniikat tekivät yllä olevasta skenaariosta todellisuutta.

Viittaan Candy Jonesin tapaukseen.

Hänen tarinansa on täyttänyt ainakin yhden kirjan, [114] ja tulisi, jonain päivänä, synnyttää toinenkin. Selvästikään en voi tässä antaa kaikkia yksityiskohtia tästä kiinnostavasta ja pelottavasta narratiivista. Mutta tarkkuus on pakollista.

Jones (syntymänimi Jessica Wilcox) saavutti tähtimaineen mallina toisen maailmansodan aikaan, ja myöhemmin perusti oman mallitoimiston. FBI-mies pyysi häntä antaa toimistoaan käyttöön ”postin noutopaikkana” FBI:lle ja ”eräälle toiselle valtion virastolle” (oletettavasti CIA); Candy, jyrkän patrioottisena, hyväksyi mielellään ehdotuksen. Salaisen maailman nurkkia kolutessaan Candy lopulta tapasi ”tri. Gilbert Jensenin” joka työskenteli, vuorostaan, ”tri. Marshall Burgerin” kanssa. (Molemmat nimet ovat pseudonyymeja.) Hänen tietämättään nämä tohtorit olivat olleet CIA:n psykiatreina. Käyttäen työhaastattelua peitteenä Jensen indusoi hypnoosin, havaitsi Candyn olevan erittäin vastaanottavainen henkilö — ja käytti häntä siten kuin toiset tiedemiehet käyttäisivät apinaa. Hänestä tuli koe-eläin CIA:n mielenhallintaohjelmaan.

Hänen työnsä — siten kun se on tiedossa — oli tarjota salaista kuriiripalvelua. [115] Estabrooks oli kuvannut perusidean vuosia aiemmin: Indusoi hypnoosi salatekniikalla, anna viestinviejälle informaatio muistettavaksi, hypnoottisesti ”pyyhi” viesti päivätietoisuudesta, ja aseta post-hypnoottinen suggestio siitä että viesti (joka nyt oli haudattu alitajuntaan) tulee esiin vain tietystä vihjeestä. Jos hypnotisoija voi luoda sellaisen kuriirin, voidaan taata ultravahva salaisuus; edes kidutus ei saa puristettua viestinviejästä hänen tietämäänsä — koska hän ei tiedä että hän tietää sen. [116] Erittäin kunnioitetun Milton Klinen mukaan, ”näyttöä todella on olemassa, jota ei ole julkaistu”, joka osoittaa Estabrooksin salaisen agentin olevan mahdollinen. [117]

Candy oli yksi sellainen menestystarina. Menestys, tässä kontekstissa, tarkoittaa sitä, että hän voisi joutua — ja joutua — brutaalisti kidutetuksi ja hyväksikäytetyksi hänen hoidellessaan CIA-keikkoja. Kaikki MKULTRA-lelut otettiin käyttöön: hypnoosi, huumeet, ehdollistaminen — ja elektroniikka. Näitä laitteita käyttäen Jensen ja Burger onnistuivat:

— asettamaan ”kaksoispersoonan”,

— luomaan amnesian molemmista ohjelmointisessioista ja kenttätoimeksiannoista,

— tekemään Candysta ilkeän, vihaavan sekopään, jolla eristää hänet muusta ihmiskunnasta (aiemmin hänen kumppaninsa pitivät häntä huomattavan suopeana muita rotuja kohtaan; hänen mallitoimistonsa oli ensimmäisiä joka rikkoi roturajan) ja

— ohjelmoimaan hänet tekemään itsemurhan kun hänen hyödyllisyytensä Virastolle lakkaisi.

Ohjelmointitekniikat, joita häneen käytettiin, olivat vajavaisia. Hän rikkoi turvallisuuden kun hän menin naimisiin tunnetun newyorkilaisen radiopersoonan John Nebelin [118] kanssa, joka käyttäen hypnoottista regressiota sai selville pitkään tukahdetun totuuden. Lopulta ”Toinen Candy” katosi, ja ohjelmointi murtui.

Skeptikot voivat pitää Candyn tarinaa yhtä uskomattomana kuin abduktiokertomuksia — loppujen lopuksi amatööri oli hypnoottisesti regressoinut hänet, ja mahdollisuus päästä tekaisemiselle on aina olemassa. Siitä huolimatta minusta tuntuu, että hänen narratiivinsa totuudenmukaisuus on kohtuullista epäilyä syvemmin osoitettu. Hänen hypnoottisissa regressiosessioissa hän muisti, että häntä ohjelmoitiin valtioon liittyvässä instituutiossa Pohjois-Kaliforniassa — jonka John Marksin tutkijat myöhemmin osoittivat olevan vahvasti mukana valtion rahoittamassa aivopesututkimuksessa. [119] Marks itse uskoo Candyn tarinaa — ei vähintään siksi, että ohjelmointimenetelmien yksityiskohdat vahvistettiin dokumenteista, jotka on tehty julkisiksi SEN JÄLKEEN kun hänen kirjansa on julkaistu. [120] Milton Klinen, tri. Frances Jakesin, John Watkinsin ja muiden haastattelut tarjoavat todisteet siitä, että Candy Jonesin ohjelmointi oli mahdollinen — ja Deep Trance tuki tarinaa [121].

Tapaus on saanut tärkeän ”epäsuoran” varmennuksen: tutkijat, joita kiinnosti seurantatutkimus, olivat jättäneet FOIA-tietopyynnön CIA:lle kaikista Candy Jonesiin liittyvistä papereista. Virasto myöntää, että sillä oli hänestä varsin paksu tiedosto, mutta kieltäytyy julkistamasta siitä mitään. Jos hänen tarinansa on valetta, miksi CIA olisi niin haluton toimittamaan informaatiota? Todellakin, miksi heillä olisi hänestä yhtään mitään tietoja? [122]

Candyn tarinan viimeinen varmistus vaatii paljastuksen — sellaisen jonka minä teen hienoisella hermostuneisuudella, vaikka kyseinen henkilö onkin kuollut.

”Marshall Burger” oli oikeasti tri. William Kroger. [123]

Kroger, joka pitkään oli tekemisissä vakoilualan kanssa, oli kirjoittanut seuraavaa vuonna 1963:

…hyvä kohde voidaan hypnotisoida välittämään salaista informaatiota. Muisto tästä viestistä voidaan peittää keinotekoisesti aikaansaadulla amnesialla. Siinä tapauksessa mikäli hän jäisi kiinni, hän ei luonnollisesti muistaisi sitä, että hänelle on koskaan annettu viestiä… kuitenkin, koska hänelle on annettu post-hypnoottinen suggestio, viesti muistettaisiin tietystä vihjeestä. [124]

Jos Candy nyhjäsi tarinansa tyhjästä, miksi hän nimesi tämän tietyn tiedemiehen, joka kirjoittaessaan teoreettisesti vuonna 1963 ennusti hänen elämänsä tulevat tapahtumat? [125]

L’AFFAIR JONESin jälkeen Kroger siirsi tukikohtansa UCLA:an — tarkemmin MKULTRA-veteraani tri. Louis Jolyon Westin johtamaan neuropsykiatriseen instituuttiin. Siellä hän kirjoitti kirjan HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION [126], jonka esipuheen on kirjoittanut Martin Orne (toinen MKULTRA-veteraani) sekä H.J. Eysenck (myöskin MKULTRA-veteraani). Tämän opuksen lopussa on kylmääviä viitteitä mahdollisuudesta yhdistää hypnoosi ESB:n, implantteihin ja ehdollistamiseen — vaikka Kroger varovaisesti sanoo, että ”me emme ole huolissamme siitä, että joku voitaisiin ehdollistaa sähköisen aivostimulaation palkkioilla ja rangaistuksilla kontrolloitavaksi kuin robotti.” [127] HÄN ei välttämättä ole huolissaan — mutta ehkäpä MEIDÄN tulisi olla.

Candy Jonesin kontrollointi antaa meille paljon hyödyllistä informaatiota ”avaruusolentojen abduktion” hypoteesistamme.

1. Hänen kidutussessionsa — joita hänelle hänen ohjelmointinsa aikaan piti CIA-herrat sekä tehtävien aikana vielä tunnistamattomat henkilöt — tuntuvat silmiinpistävän samanlaisilta kuin muutoin tuskalliset ”tutkimukset”, joita väitetään suoritettavan avaruusolentojen aluksilla.
2. Hänen persoonallisuutensa muutokset kutakuinkin vastaavat niitä kokemuksia, joita eräillä UFO-siepatuilla on ollut.
3. Huolimatta hänen brutaaleista kokemuksistaan hän pysyi ”lojaalina” tohtoreille Jensen ja Burger. Tämä hämmentävä käytös muistuttaa minua ensimmäisistä sieppaushaastatteluistani, jolloin kuulin kammottavia kuvauksia UFO-kidutussessioista — joita seurasi tunnustukset rajattomasta rakkaudesta avaruudesta tulleita tuskan aiheuttajia kohtaan.
4. Kuten monet siepatut, Candyn oli pakko ottaa osaa toistuviin ”ehdollistamissessioihin”. Toistuva altistaminen ohjelmoinnille on tarpeen jatkuvan kontrollin ylläpitämiseksi.
5. Mielestä pitämiseksi otteessa Candyn handlerit ohjelmoivat hänet pysymään eristyksissä. Erityisesti he iskostivat häneen syvän paranoian muita ihmisiä kohtaan; ”ulkopuoliset” olivat mahdollisia vihollisia, jotka aikoivat käyttää häntä hyväksi. Olen johdonmukaisesti nähnyt tämän kuvion omassa työssäni siepattujen parissa. [128] Skeptikot esittävät, että kohtuuttomat abduktiopelot mahdollisesti indikoivat paranoidia skitsofreniaa — jonka yksi oire voi todellakin olla hallusinaatiokokemukset. Suurin osa siepatuista on mahdollista hypnotisoida helposti, kun taas paranoidit skitsofreenikot ovat äärimmäisen vaikeita ”saada valtaan”, sanoo tri. Edward Simpson-Kallas, psykiatri jolla on laajalti kokemusta lääketieteellisestä hypnoosista. [129] Jos kuitenkin nuo kohtuuttomat pelot on saatu aikaan hypnoosilla, ristiriita ratkeaa.
6. Candy oli onnettoman lapsuuden tuote, mistä johtui hänen taipumuksensa kohti monipersoonaisuutta. [130] Monet ”toistuvasti abduktoiduista”, joita olen haastatellut, ovat eläneet samanlaisia masentavia perhehistorioita. [131]
7. Candy Jonesin tarinalla on myös niinkutsuttua ”negatiivista relevanssia” abduktiokertomuksiin. Koska Kontrolloijat eivät luoneet hypnoottista peitetarinaa, tai pseudomuistia, todelliset faktat tapauksesta ovat vuotaneet hänen tietoiseen mieleensä. Aivan sama miten läpikotainen on post-hypnoottinen amnesia, vuotoja tapahtuu — ja näin syntyy tarve väärälle muistolle, täyttämään muistamisen aukko. CIA oppi virheistään. Candyn hypno-ohjelmointi rikkoutui alkuvuonna 1973 — sinä vuonna jolloin ”avaruusolentopeitetarina” muuttui (mikäli hypoteesini osoittautuu oikeaksi) standardiksi toimintaproseduuriksi. [132] Milton Kline hyväksyi Candy Jonesin tarinan, mutta hän piti hommaa amatöörimäisenä ja epäyhteensopivana tuon ajan parhaan työn kanssa. [133] Ehkäpä suuri virhe oli pseudomuistipeitetarinan puute?

Aihetta epäilyyn

Huhut ”maanalaisista tukikohdista” ovat yhtä kuumia kuin jalapenot UFO-alalla juuri nyt, ja useisiin näistä tarinoista liittyy abduktioita.

Esimerkkinä kuuluisa Bentwatersin UFO-tapaus, jonka sivujuonteeseen liittyi ilmasotamies Larry Warrenin sieppaus maanalaiseen tukikohtaan armeijan tukikohta-alueen alle. Hän kuvasi oloaan ”hieman huumatuksi”, ja siellä hän näki avaruusolentoja ja ihmisolentoja — sotilashahmoja — työskentelemässä rinta rinnan. [134]

Olen puhunut toisen siepatun, Nancy Wrightin, kanssa, jonka väitetään viedyn maanalaiseen kammioon kymmenen mailia Edwardsin ilmatukikohdasta pohjoiseen Kaliforniassa. Koska tämä oli usean silminnäkijän tapaus, ja rva Wright ei ollut yrittänyt tehdä tarinalla rahallista voittoa, annan hänelle kunniaa hänen tarinastaan. [135] Abduktiotutkija Miranda Parksin mukaan vanhempi pariskunta, joka asui lähellä, abduktoitiin myös juurikin samalla tavalla. [136]

Vuonna 1979 Paul Bennewitz ja Leo Sprinkle tutkivat erityisen huomiota herättänyttä abduktiota, jossa nuori nainen (nimeä ei paljastettu) ilmeisesti vietiin laitokseen, jossa avaruusolennot prosessoivat nesteitä ja ruumiinosia karjansilpomisista. Tämä tutkimus on ilmeisesti johtanut siihen, että valtio on ahdistellut Bennewitziä, jonka tuoksinassa jonkinlaista mielenhallintaa (tai, kuten olen aiemmin viitannut siihen, ”elektronista GASLIGHTINGIA”) on saatettu käyttää. [137]

Miten me selitämme nämä tarinat väitetyistä avaruusolentojen vehkeilyistä, joita on tehty yhdessä armeijan kanssa? Minä puolestani en voi arvostaa ”kosmisen salaliiton” tarinoita, joille ei yleensä ole minkäänlaista näyttöä, joita nykyiset ex-tiedusteluagentit kuten John Lear ja William Cooper levittelevät. Vaikka en voi esittää vilpillisyyttä näiden miesten osalta, usein mietin onko heitä käytetty kanavina — heidän tietämättään tai siitä jotain aavistaen — sofistikoituneessa disinformaationlevityskampanjassa.

Yksinkertaisempi, mutta ei mitenkään vähemmän kuumottavampi, selitys ”tukikohtiin” sieppaamiselle voidaan löytää tri. Louis Jolyon (”boB”) Westin tarinasta, joka nykyään tunnetaan pahamaineisena MKULTRA:n LSD-kokeiden tekijänä. [138] Kirjan VIOLENCE AND THE BRAIN innoittamana (kirjoittanut tohtorit Frank (”Bob”) Ervin ja Vernon H. (”BoB”) Mark, joka liitti kaupungin väkivaltaisuudet kapinallisten mustien ”geneettiseen vajavaisuuteen”) West ehdotti vuonna 1973, keskusta tutkimaan väkivaltaisuuden vähentämistä (Center for the Study and Reduction of Violence), jossa potentiaalisesti väkivaltaiset henkilöt voitaisiin hoidella ehkäisyllä. (”I was cured, all right.” — KELLOPELIAPPELSIINI -jpg)

Ja keitä nämä henkilöt olivat? Westin mukaan huomattavia tekijöitä väkivaltaiseen taipuvaisuuteen olivat ”sukupuoli (mies), ikä (nuori), etnisyys (musta) ja urbaanius”. Miten käsitellä heitä? ”…implantoimalla pieniä elektrodeja syvälle aivoihin, josta sähköistä toimintaa voidaan seurata alueilta, joita ei voida mitata kallon pinnalta… on jopa mahdollista havaita biosähköisiä muutoksia vapaasti liikkuvien koehenkilöiden aivoissa etävalvontatekniikoilla…” Monitoroimalla kohteen EEG:tä, etäältä, potentiaalisesti väkivaltaiset kohtaukset voidaan identifioida.

Meidän tarkoituksiimme kaikkein merkittävin aspekti tässä ehdotuksessa liittyi sijaintiin. Salaisessa kommunikaatiossa tohtori J.M. (”BoB”) Stubblebinelle, California State Department of Healthin johtajalle (onneksi tämä tieto ”vuodettiin” julkisuuteen), West paljasti, että hän aikoi pystyttää keskuksensa Niken hylättyyn ohjustukikohtaan, jonne kyllä pääsi mutta joka oli suhteellisen eristyksissä. ”Paikka on turvallisesti aidattu”, West kirjoitti. ”Vertailututkimuksia voidaan suorittaa siellä, eristyksissä mutta kätevässä sijainnissa, kokeellisista malliohjelmista, epähaluttavan käytöksen muuttamiseksi.” [139]

Kansa nosti äläkän, joka lopetti nämä suunnitelmat. Mutta tehtiinkö tämä suunnitelma todella tyhjäksi? Vai muokattiinko sitä vain, niin että siitä riisuttiin (hetkellisesti) sen överin rasistiset vivahteet ja siirrettiin jonnekin vähemmän helposti lähestyttävään paikkaan?

Yksi asia on varmaa: CIA:n psykiatri suosi salaista käyttäytymisen muokkauskokeilua etäisessä armeijan laitoksessa. Ehkäpä joku vakoilualan mielenmuokkausdivisioonasta edelleen pitää ideaa hyvänä. Jos kyllä, poisheitto-ongelma on edelleen läsnä, jos näiden laitosten ”vierailijat” aikovat koskaan päästä takaisin ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Jälleen kerran hypno-ohjelmoitu peitetarina — mitä vähemmän uskottava, sen parempi — olisi arvokas.

Skandinavian yhteydet

Siepatuista on kirjoitettu monia kirjoja, ja kuitenkin niin vähän on olemassa mielenhallinnan uhreista. En voi ymmärtää tätä tilannetta; UFOjen todellisuus on edelleen ristiriitainen, ja kuitenkin mielenhallinnan olemassaolo on todistettu kahdessa (erittäin vaarantuneessa) kongressin tutkimuksessa ja tuhansissa FOIA-tietopyyntödokumenteissa. Tästä huolimatta siepatut voivat löytää sympatiseeraavan korvan, kun ne harvat jotka kehtaavat julistaa itsensä tunnettujen valtion ohjelmien uhreiksi tuskin löytävät ketään joka lotkauttaa korvaansa. Ennakkoluulomme tässä asiassa ovat valitettavat, sillä jos me kuuntelisimme ”kontrolloituja”, me kuulisimme monia yksityiskohtia, jotka ovat hämmästyttävän samankaltaisia kuin UFO-siepatuilla.

Kaksi esimerkkitapausta: Martti Koski ja Robert Näslund.

Koski, Suomen kansalainen, väittää olleensa mielenhallintakokeiden uhri hänen vieraillessaan Kanadassa. Pian sen jälkeen kun hänen kokeensa alkoivat, hän yritti kertoa tarinansa tilanteestaan maailmalle ja saada huomiota osakseen. Harva kuunteli. Monet hänen yksityiskohdistaan olivat omituisia, ja koska hänen äidinkielensä ei ollut englanti, hän ei osannut ilmaista itseään vakuuttavasti nille, joilta hän etsi apua. Kuitenkin monet aspektit hänen tarinassaan vastaavat läheisesti MKULTRAn ja samanlaisten ohjelmien tunnettuja yksityiskohtia.

Näslund, Ruotsin kansalainen, kertoo samanlaisen tarinan. Lisäksi hänen väitteensä saavat erikoistukea: röntgenistä paljastui implantti hänen aivoissaan. Näslund itse asiassa meni niinkin pitkälle, että hän testautti implantin sähköteknikolla, joka oli töissä Hewlett-Packardilla. Kreikkalainen kirurgi suoritti trepanaation poistaakseen laitteen.

Monet Kosken ja Näslundin tarinoiden aspektit vastaavat hypoteesiani. Koskelle esimerkiksi yhdessä kohtaa kerrottiin, että häntä käsittelevät lääkärit olivat itse asiassa ”avaruusolentoja Siriukselta”. Toisessa kohtaa hänet johdateltiin uskomaan, että hän oli suorassa yhteydessä ”Herraan”. Kuten aiemmin annoin ymmärtää, uskonnollisilla kuvilla manipulaatio auttaa antisosiaalisen käyttäytymisen tuottamista; kohteen super-ego voidaan ohittaa jos hän uskoo, että käskyt tulevat korkeimmalta. Sellainen manipulointi voi selittää omituisemmat Betty Andresson Lucan sieppauksen aspektit. [140]

Näslundin implantti alunperin sijoitettiin nenän kautta. Hän aluksi tajusi, että jotain oli pahasti vialla kun häneltä puuttui muisto ajan kulumisesta, jota seurasi SELITTÄMÄTÖN NENÄVERENVUOTO.

Tämä yksityiskohta tulee välittömästi tutuksi kenelle tahansa, joka on tutkinut sieppauksia; olen kohdannut niitä omissa keskusteluissani siepattujen kanssa. UFO-kirjallisuudesta erittäin hyvään esimerkkiin ohjaan lukijaa tarkastamaan Susan Ranstedin tapauksen, niinkuin Kevin D. Randle on sen kuvannut kirjassa THE UFO CASEBOOK [141]; väitetyn kontaktihenkilö Diane Tessmanin taustat ovat myös huomionarvoisia tässä mielessä. [142] Kiinnostavaa kyllä, olen paikallistanut viitteen avoimeen kirjallisuuteen koskien, eläinkokeissa tarkasteltua, nenän kautta implantoitujen elektrodien käyttöä sähkömagneettisen säteilyn vaikutusten mittaamiseen. [143]

On muitakin väitettyjä mielenhallinnan uhreja, joilla on näyttöä implanteista; huomaa, erityisesti, kiinnostava James Petit’n tapaus, CIA:han kytkeytynyt pilotti ja väitetty aivopesualumni; röntgenkuva hänen kallostaan paljasti abduktiotyylisen implantin — sopivaa, mahdollisesti, koska hänen kehossaan on sieppaustyylisiä naarmuja. [144] Sitä vastoin tietyt abduktoidut toimittavat, mikäli heille sallitaan läpikotainen ja heitä ymmärtävä kuuleminen, todistuksen, joka vahvasti myötäilee Kosken narratiivia.

Helikopterit ja levyt

Rex Nilesin ja hänen siskonsa (nimeä ei uutisissa kerrottu) kummallinen tarina saattaa valaista kiinnostavalla tavalla monia eri abduktiotapauksia, erityisesti Betty ja Barney Hillin tapausta. [145] Niles, Woodland Hillsissa toimivan puolustusalihankkijayrityksen (Rex Rep) omistaja, joutui viranomaisten kynsiin, kun he tutkivat puolustusteollisuuden metkuja. Hänestä tuli äärimmäisen yhteistyöhaluinen todistaja tutkimuksen ajaksi — kunnes hänen viholliset alkoivat hyökätä hänen kimppuunsa, joiden väitetään käyttäneen psykosähköistä häirintää.

Seuraava lainaus oli LOS ANGELES TIMESin artikkelista koskien Nilesin tapausta, ja se on erityisen paljastava:

Hän (Niles) todisti sisarensa puolesta, nainen joka asui Simi Valleyssa, joka vannoo että helikopterit toistuvasti kiertelivät hänen kotiaan. Insinööri mittasi 250 wattia mikroaaltoja Nilesin talon ympäristöstä ja löysi RADIOAKTIIVISEN LEVYN HÄNEN AUTONSA KOJELAUDAN TAKAA.

Entinen lukiokaveri Lyn Silverman väitti, että hänen kotitietokoneensa sekosi kun Niles astui sen lähelle.

Tässä tarinassa ei avaruusolentoja — kuitenkin miten samankaltainen se onkaan verrattuna abduktiokertomuksiin! Abduktioiden uhrit usein rapotoivat helikoptereita — Betty Andreasson Lucan tapaus tarjoaa parhaiten tunnetun esimerkin. [146] Sekoavat sähkölaitteet ovat myös usein tavattu oikeaksi osoitetuissa abduktiotapauksissa; olen puhunut (erikseen) kolmelle naiselle, jotka ovat väittäneet kykenevänsä häiritsemään tai sulkemaan kokonaan televisionsa ja stereonsa kävelemällä laitteiden ohi; eräs nainen jopa väitti, että hän oli sammuttanut TV:nsä pelkästään sitä osoittamalla.

Mutta radioaktiivinen levy on erityisen kiinnostava. Kuten entinen FBI-agentti Ted Gunderson jokin aika sitten selitti kumppanilleni Alexander Constantinelle, magneettisia radioaktiivisia levyjä on kauan käytetty salaisten palvelujen toimissa syöpää aiheuttavina ”hiljaisina tappajina” — eli salamurhan työkaluina. Eikä ainoastaan sellaisena. Levy tuo mieleen erään vähän tunnetun yksityiskohdan Hillin tapauksesta — tusinan verran pyöreitä ”kiiltäviä pisteitä”, joista jokainen oli hopeadollarin kokoinen, jotka löytyivät hänen autonsa peräkontista heti abduktion jälkeen. Kompassineula reagoi villisti, kun hän asetti sen näiden pilkkujen viereen. Ovatko ne voineet merkitä sijaintia, jossa sähkömagneettinen tai radioaktiivinen laite, samanlainen kuin minkä Niles löysi, asetettiin autoon? Sellainen laite on voitu kiinnittää paikalleen magneettisesti, josta johtuu kiertoilmiö. Jos kyllä, silloin pahaa oloa aiheuttava sähkömagneettinen säteily voisi olla aiheuttanut Hillien ”UFO-havainnon”.

Armeija ja mielenhallinta

Jokin aika sitten otin osaa hypnoottiseen regressiosessioon, jossa koehenkilö — väitetty UFO-siepattu — muisti käyneensä läpi mystisen ”aivo-operaation” veteraanien sairaalassa Kaliforniassa. Operaation suoritti ihmiset, ei avaruusolennot. Kiinnostavaa kyllä, tämä sama sairaala mainitaan kahdessa muussa kohtaamassani tapauksessa. Nämä toiset väitteet eivät olleet siepattujen tekemiä, vaan ihmisten joiden väitetään olleen mielenhallintakokeiden uhreja.

Eräs näistä väittäjistä, entinen laivaston SEAL-kommando, joka teki useita vaarallisia tehtäviä Vietnamissa, myötämielisesti kertoi minulle yksityiskohtaisesti hänen tarinansa. [147] Tämä henkilö — kutsun häntä ”treenatuksi SEALiksi” — oli saanut erikoistaistelukoulutusta armeijan tukikohdassa Kaliforniassa; hän väittää, että yhdessä kohtaa koulutustaan hänet huumattiin, hypnotisoitiin, mahdollisesti asetettiin jonkinlaisen sähkökontrollin alaisuuteen ja altistettiin äärimmäiselle tuska/nautinnon operantille ehdollistamiselle. Eräs yksityiskohta hänen tarinassaan liittyy ehdollistamisen ”palkkioaspektiin”: kun hän totteli asianmukaisesti, hänelle annettiin vapaaseen seksuaaliseen käyttöön nainen, joka SEALin muisteluiden mukaan oli itsekin aivopesun uhri.

Niin uskomattomalta kuin tämä jälkimmäinen väite kuulostaakin, pidin sitä äärimmäisen resonanttina kun myöhemmin haastattelin nimekästä siepattua eteläisessä Kaliforniassa, joka urheasti kertoi minulle yksityiskohtia hämmentäväst, vaikkakin monesti arkaluonteisesta, tapauksesta hänen menneisyydestään. Edelleen houkuttelevan näköisenä naisena hän muisti minut — todellakin, hän tuntui omituisen halukkaalta kuvaamaan — varhaisen rakkaussuhteen nuoren sotilaan kanssa, jota koulutettiin armeijan tukikohdassa lähellä hänen kotiaan. Hän ei muista sotilaan nimeä. Ainoa minkä hän muistaa on, että kerran mies alkoi ASUA HÄNEN PERHEENSÄ TALOSSA; hänellä ei ole muistikuvaa miten järjestely alkoi, ja hänen vanhempansa eivät koskaan tunteneet oloaan mukaviksi tästä asiasta keskustellakseen. Vaikka hän ei tuntenut vetoa tätä sotilasta kohtaan, hän tunsi tarvetta olla intiimisti tämän kanssa, ja hän otti tottelevaisen asenteen joka oli varsin epätavallista hänelle. Myöhemmin sotilas meni suorittamaan salaista tehtävää Vietnamiin.

Tottakai nuoren henkilön psykoseksuaalinen kehitys ei koskaan ole suorasukaista, ja ylläoleva tapaus on hyvin voinut edustaa yhtä mutkaa matkassa. Silti, jotkut tämän tarinan yksityiskohdat — erityisesti vanhempien asenne, naisen persoonallisuuden muutos ja hänen sen jälkeiset muistikatkot — ovat silmiinpistäviä, ja kohtelen siepatun intuitiota kunnioituksella, jonka tämä pieni mysteeri hänen henkilöhistoriassaan voi, mikäli oikealla tavalla se ymmärretään, valaista hänen myöhempiä ”puuttuvan ajan” kokemuksiaan.

Olisiko ”treenattu SEAL” voinut olla oikeassa? Oliko siellä, ONKO siellä hypno-ohjelmoitujen sotilaiden sisäpiiri, joka tekee erityisen vaarallisia tehtäviä? Ja onko ohjelmoijilla käytettävissään ”naislähde”, niinsanotusti, hypnotisoiduille seuraajille?

Jos SEALin tarina olisi ainoa, skeptikot voisivat helposti sivuuttaa sen (olettaen että he eivät istu kasvotusten, niinkuin minä, tarinan kertojan edessä, kuunnellen kaikkia iljettäviä yksityiskohtia). Mutta toiset veteraanit ovat lisänneet omat äänensä tähän raakaan tarinaan. Daniel Sheehan, Christic Institutesta, väittää että hänen organisaationsa on puhunut puolelle tusinaa henkilöitä, joiden narratiivi on samanlainen kuin minun SEAL-informantillani. Kaikki olivat käyneet läpi ”prosessoinnin” standardin armeijakoulutuksen kontekstissa; ohjelmoinnin ja palkkataistelijoiden antaman erikoistaistelukoulutuksen jälkeen kokelaat pantiin ”jäähylle” käytettäväksi syntyvissä tilanteissa — ja osa noista tilanteista syntyi USA:ssa. [148]

Walter Bowart aloitti omat mielenhallinnan tutkimuksensa laittamalla mainoksen SOLDIER-OF-FORTUNE-tyyppisiin julkaisuihin, joissa hän pyysi kirjeenvaihtoa veteraaneilta, jotka olivat kokeneet selittämättömiä muistikatkoksia tai omituista käyttäytymisen muutosta palvellessaan Vietnamissa; hän sai yli 100 vastausta. Bowart omisti kokonaisen kappaleen eräälle vastanneista — ilmavoimien veteraanille nimeltään David, joka lopetti neljävuotisen palveluksensa muistellen, että hän oli käyttänyt aikaa ”pitäen hauskaa, harrastaen seksiä, maaten rannalla, keräten näkinkenkiä… Ei koskaan tullut mieleenikään ennen kuin myöhemmin, että minun olisi pitänyt varmaan TEHDÄ jotain palveluksen aikana.” (Selvä esimerkki peitemuistista.) Hänelle ”annettiin” tyttöystävä jonka nimeä hän ei muista, huolimatta pitkästä ja syvän intiimistä suhteesta. [149] Yhteydet SEALin ja siepattujen tarinoihin tulisi olla ilmiselvät.

Meillä on eräänlainen tunnustus tiedemieheltä, joka erikoistui tämän tyyppisen kouluttamisen erääseen aspektiin. Yliluutnantti Thomas (”Bob”) Narut, U.S. Naval Hospitalista NATOn päämajassa Floridan Naplesissa myönsi, luennoidessaan Oslossa, että alokkaat Naplesissa laitettiin KELLOPELIAPPELSIINI-tyylisiin käyttäytymisen muokkaamissessioihin. Koulutettavat teipattaisiin penkkeihin heidän silmäluomet täysin auki pidettyinä katsellen filmejä teollisuusonnettomuuksista ja afrikkalaisista ympärileikkausseremonioista — psykologit käyttävät filmejä usein keinona aiheuttaa stressiä koetilanteissa. Toisin kuin protagonistit KELLOPELIAPPELSIINISSA, jotka oppivat tuntemaan kuvotusta väkivaltaa nähdessään, Narutin sotilaat opetettiin hyväksymään ja nauttimaan verenvuodatuksesta, näkemään sen mielenrauhalla. Samanlaisia tekniikoita käytettiin dehumanisoimaan potentiaalisia vihollisia. Tämän ohjelman suorittaneet muuttuivat, Narutin sanoin, ”palkkamurhaajiksi ja salamurhaajiksi”, joita sijoiteltiin amerikkalaisiin suurlähetystöihin ympäri maailmaa.

Kun toimittajat utelivat näistä väitteistä, Amerikan hallitus kielsi tarinan; Narut — pitkän radiohiljaisuuden ja selvän pakottamisen jälkeen — myöhemmin selitti toimittajille, että hän oli puhunut pelkästään teoreettisesti. Jos näin, niin miksi hän alunperin kuvasi käyttäytymisen muokkausproseduuria käynnissä olevaksi ohjelmaksi? [150]

Vaikka voi tuntua härskiltä palata abduktioiden pariin näin kaamean datan tarkastelun jälkeen, minun tulisi muistuttaa lukijaa niistä monista sieppaustapauksista, joissa siepattu muistaa joutuneensa pakolla katsomaan tiettyjä stressaavia elokuvia. Avaruusolennot ovat nähtävästi oppineet muutaman asian tri. Narutilta.

Narut, tottakai, keskittyi yksittäisten amerikkalaissotilaiden selektiiviseen ohjelmointiin; mielenhallinnan spektrin toisessa päässä puolustusministeriön asiantuntijat ovat myös keskittyneet menetelmiin, joilla tehdä kokonaisista vihollispataljoonista ”taistelukyvyttömiä”. Sähkömagneettiset aseet, joiden tarkoitus on poistaa vihollisen aggressiot, on DARPAn aluetta, tri. Jack (”Bob” Dobbs) Veronan ohjauksessa. Nämä projektit pysyvät varsin mystisinä; me tiedämme, kuitenkin, että eräs operaatio, SLEEPING BEAUTY, käytti tri. Michael (”BoB”) Persingerin palveluja, tiedemiehen joka on ilmaissut mielenkiintoisia näkemyksiä liittyen UFOihin.

Persinger kehitti menetelmän, joka käyttää ELF-aaltoja vapauttamaan aivojen MAST-solujen avulla histamiinia. Jos taistelukentän komentaja haluaa saattaa vihollisensa oksentamaan, Persingerin temppu hoiti homman nopeammin kuin Tobe Hooperin elokuva. Menetelmä toimii myös eläiniin. ”Kysymys”, kirjoittaa mielenhallintatutkija Larry Collins, ”on se miten päästä pisteestä A pisteeseen B ilman, että rikotaan erästä kaikkein perusteellisinta Valtion etiikan käskyä — älä tee tuollaisia kokeita ihmisolennoilla.” [151]

Jos Collins olisi tutkinut asiaa hienovaraisemmin, hän olisi saattanut tajuta, että valtio ei aina ole pitänyt tätä käskyä kiveen hakattuna. Kuten Milton Kline asian ilmaisee:

Eettiset tekijät suurimmassa osassa tutkimusta sulkisivat pois positiiviset tulokset. Nuo eettiset tekijät eivät aina päde valtion tekemään tutkimukseen. TUTKIMUS JOKA ON TUOTTANUT TODELLA POSITIIVISIA TULOKSIA EI OLE EETTISTEN RAJOITTEIDEN RAJAAMA. [152]

Mielenhallinnan lopullinen motiivi

Ornen koulukunnan kovan linjan hypnotistit melkein varmasti sivuuttaisivat veteraanien kertomukset hypnoosin, huumeiden ja käyttäytymisen ehdollistamisen käytöstä amerikkalaissotilaisiin. Skeptikot kysyisivät miksi kukaan yrittäisi luoda ”Matsurian kandidaattia” kun asepalvelus, käyttäen täysin perinteisiä keinoja, voi luoda ”Rambon”? Aina on saatu rekrytoitua joku mitä vaarallisimpiin tehtäviin; mihin tarvitaan hypnoosia?

Tarve on itse asiassa absoluuttinen.

Moderni taistelukenttä ei anna sijaa perinteiselle sotilaalle. Kehittynyt aseistus vaatii yhä parempaa teknisen edistyksen tasoa, mikä taas puolestaan vaatii kylmäpäisiä toimijoita. Mutta aina-niin-inhimilliset taistelijat — vaikka he kykenevät äärimmäisiin rohkeuden tekoihin kaikkein stressaavimmissa kuviteltavissa olevissa olosuhteissa — eivät kuitenkaan ole loputtoman kylmäverisiä. Lopulta mieli murtuu. Per capita psykiatristen uhrien lukumäärä on kasvanut dramaattisesti jokaisen toistaan seuranneen amerikkalaiskonfliktin jälkeen. Kuten Richard Gabriel, loistava historioitsija psykiatrian roolista sodankäynnissä, kirjoittaa:

Moderni sodankäynti on muuttunut niin tappavaksi ja niin intensiiviseksi, että ainoastaan jo valmiiksi hullut voivat sitä kestää… Moderni sota, joka vaatii jatkuvaa taistelua, kasvattaa sotilaan väsymystä ennennäkemättömille tasoille. Fyysinen väsymys -- erityisesti unenpuute -- kasvattaa psykiatristen uhrien lukumäärää valtavasti. Toiset tekijät -- korkea epäsuoran tulen määrä, yötaistelu, puute ruoasta, jatkuva stressi, suuret kaatuneiden määrät -- varmistaa sen, että psykiatristen uhrien määrä nousee katastrofaalisiin mittoihin. Ja uhrien määrä rasittaa sairaanhoitorakennetta romahtamiseen asti.

Kyky hoitaa psykiatrisia uhreja tulee kaikkea muuta kuin katoamaan. Ei tule olemaan turvallisia rintama-alueita joissa hoitaa sotilaita, joiden hermo on romahtanut. Modernin sodankäynnin teknologia on tehnyt sellaisista paikoista funktionaalisesti vanhentuneita… [153]

Gabrielin mukaan armeija aikoo vastata tähän haasteeseen luomalla ”kemiallisen sotilaan”, ihmisen univormussa taistelevan muuntohuumezombien:

Tulevaisuuden taistelukentillä me tulemme näkemään todellisen tietämättömien armeijoiden kohtaamisen, armeijoiden jotka eivät tiedä omista tunteistaan tai edes syistä miksi he sotivat. Sotilaat kaikilla rintamilla tulevat redusoitumaan pelottomaksi kemikaalikoneeksi, jotka taistelevat yksinkertaisesti koska ne eivät osaa tehdä mitään muuta… Kun kemian henki on päässyt pullosta, ihmisten mentaalisten ja fyysisten toimien koko skaala annetaan kemian kontrolloitavaksi… Nykypäivänä on jo mahdollista kemiallisella tai sähköisellä stimulaatiolla kasvattaa ihmisolennon aggressiotasoja stimuloimalla amygdalaa, aluetta ihmisaivoissa joka vastaa aggression ja raivon kontrolloinnista. Sellainen "ihmispotentaalin tehtailu" on jo osittain todellisuutta ja tarvittava tekninen osaaminen kasvaa päivä päivältä. [154]

Vaikka tämä lainaus puhuukin huumeista ja elektroniikasta, me voimme turvallisesti olettaa, että sodan suunnittelijat eivät välttelisi muiden lupaavien tekniikoiden käyttöä.

Gabriel kirjoittaa pääosin suuren mittakaavan taisteluskenaarioista, mutta perustuen hänen informaatioonsa me voimme hyvin päätellä, että mind-controllattu sotilas on roolissa myös hyökkäysiskuissa, salaoperaatioissa, soluttautumisessa vihollislinjojen taakse erikoisjoukkojen yksiköillä. Sellaisissa tehtävissä Yhdysvaltain henkilöstö on yhä enenevissä määrin nojautunut kidutukseen tapana kuulustella ja häiritä [155], ja sellaisen barbarismin muuttuessa standardiproseduuriksi tulevaisuuden taistelevan amerikkalaisen tarvitsee löytää sisältään ennennäkemättömiä brutaaliuden varantoja. Onko keskivertovärvätyllä, joka on haettu kansakunnan lähiöistä ja joka luottaa perinteisiin ideaaleihin, sellaisia varantoja?

Vietnam osoitti, että sotilas, huolimatta hänen arviointikykyään hämärtämään tarkoitetun propagandan suuresta määrästä, aistii eron legitiimin puolustustarkoituksen ja poliittisen hegemonian suojelun välillä. Jotta viivästytettäisiin tällaista heräämistä, tai tehtäisiin siitä irrelevanttia, sodan suunnittelijoiden tulee vetää ihmistaistelija pois rintamalta ja korvata hänet soturin uudella lajilla. Tulevaisuuden sotilas ei osaa arvioida; hän pelkästään tekee. Hän ei ole teurastaja; hän tulee olemaan teurastajan VEITSI — työkalu muiden työkalujen joukossa, ajattelematon ja tehokas.

On mielipiteeni, että tällaisen tulevaisuuden sotilaan luomiseksi kontrolloijat tarvitsevat jatkuvan ohjelman, sellaisen joka on suunniteltu testaamaan jokaista uutta menetelmää ja menetelmien kombinaatiota ihmismielen valloittamiseksi.

Tämän ohjelman erään päätavoitteen tulee sisältää ihmiskyvyn laajentaminen stressiin ja väkivaltaan. Värväytyneiden subjektien tulee sellaisissa koeproseduureissa kokea tuskaa, ja he oppivat hyväksymään tuskan. Lopulta he oppivat tuottamaan sitä, ilman katumusta tai edes muistoa siitä. Kansakunta, joka ensimmäisenä luo tällaisen uuden sotilaan, tulee saamaan etulyöntiaseman ”perinteisellä” taistelukentällä — niinkuin tulee myös se kansakunta, joka ensimmäisenä kehittää keinon käyttää massamielenhallintatekniikoita tekemään vihollisjoukoista toimintakyvyttömiä. (Ja suitsia kokonaisia siviilipopulaatioita, sekä vihollisen että kotona. -jpg) Tämä tärkeä armeijan tarve on se syy miksi en koskaan usko mitään niistä epävakuuttavista vakuutteluista siitä, että kansakuntamme salaiset tieteentekijät ovat lopettaneet tai tulevat lopettamaan käyttäytymisen muokkaamisen tutkimuksen. Tämä tutkimus ei tule koskaan olemaan pelkkää historiaa. Se mikä on mennyttä on nykyisyyttä, ja nykypäivän salaiset kokeet muuttuvat huomisen peruskoulutukseksi.

Prototyyppi tulevaisuuden taistelijalle voi olla jo meidän sisällämme. Haastattelemani laivaston SEAL puhui kammottavan yksityiskohtaisesti raajojen repimisestä ilman emootioita, rutiininomaisesta raiskauksesta, tappamisesta ilman tunnevaikutusta. Ja sitten SEN UNOHTAMISESTA ETTÄ OLI TAPPANUT. Jopa vuosia myöhemmin hän ei kyennyt muistamaan tarinoita monien hänen omassa kehossaan olevien haavojen taustalla. Hän väittää, että aina kun hän tarvitsi sairastuvan palveluita, lääkärit hypnotisoivat hänet pian uudelleen hänen sisäänkirjautumisensa jälkeen, kun aivan erityisesti tätä työtä suorittava lääkäri tarkastaisi hänen lääketieteellisen historiansa, joka oli äärimmäisen salainen ja jota pidettiin lukkojen takana.

SEALin todistuksen mukaan hänen muistinsa tukos murtui hiljalleen, tässä liian monimutkaisia kuvattavaksi olevien tapahtumien jälkeen. Lopulta vuosia Vietnamin jälkeen hän kykeni muistamaan sen mitä hän oli tehnyt.

Amnesia oli siunaus.

---

94. Viittaan henkilöön, joka myöhemmin kirjoitti erittäin selväpäisen ja mielekkään kirjeen tri. Paul Lowingerille, joka on armollisesti antanut tietonsa minun käyttööni. Nyt tunnen velvoitteen pitää tämän henkilön nimen omana tietonani.

95. Cameronista tuli American Psychiatric Associationin, Canadian Psychiatric Associationin, ja World Association of Psychiatristsin johtaja. Hän aiemmin istui Nürnbergin paneelissa ja auttoi luonnostelemaan eettisen lääketieteellisen tutkimuksen säännöt!

96. Erityisesti Opton & Scheflinin katsaus, vaikka se onkin loistava laajuudessaan ja yksityiskohdissaan, jatkuvasti tavoittelee vakuuttelevia tulkintoja näytöstä, joka osoittaa paljon huolestuttavampiin johtopäätelmiin.

97. Martin T. Orne, ”Can a hypnotized subject be compelled to carry out otherwise unacceptable behavior?” INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 101-117.

98. Marks mainitsee kirjeessään Ornelle, että jälkimmäisen väitetään olleen tietämättään osallisena aliprojekti 84:n. Kuitenkin julkiseksi tehdyistä, aliprojekti 84:aa koskevista papereista käy ilmi, että Virasto oli halukas kertomaan Ornelle tietoja; Orne myöhemmin myönsi Marksille, että hänet tehtiin tietoiseksi hänen CIA-sponsoroinnista (Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 172-173). Marksin kanssa tehdyssä haastattelussa Orne vähätteli Candy Jonesin tarinaa (jonka me tulemme käymään läpi myöhemmin) väittäen, että jos sellainen koe oltaisiin tehty, ”joku jossain virastossa olisi tullut luokseni”. Miksi he tulevat hänen luokseen supersalaisesta projektista, ellei Ornella itsellään ollut erittäin korkeaa turvaluokitus ja työskennellyt yksinomaan tiedusteluvirastoille? Huomaa myös, että Orne teki laajoja tutkimuksia Office of Naval Researchille kesäkuun 1. päivästä 1968 toukokuun 31. päivään 1971. Myös DARPA on rahoittanut häntä. Lisäksi pidän huomionarvoisena sitä seikkaa, että Orne jotenkin pääsi Society for Clinical and Experimental Hypnosis:n johtajaksi huolimatta siitä, että organisaatio oli päättänyt olla valitsematta johtajaa. (Tämä seikka kerrottiin Marksille erään tunnetun hypnoosiasiantuntijan haastattelussa, jota minun ei varmaankaan ollut tarkoitus nähdä.)

99. Tämä tarina on kerrottu monesti. Katso Turner & Christianin THE KILLING OF ROBERT F. KENNEDY, 207-208; lisäksi Peter J. Reiter, ANTISOCIAL OR CRIMINAL ACTS AND HYPNOSIS (Springfield, Illinois: Charles C. Thomas, 1958).

100. John G. Watkins, ”Antisocial behavior under hypnosis: Possible or impossible?” INTERNATIONAL JOURNAL FOR CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 95-100.

101. Milton H. Erickson, ”An experimental investigation of the possible anti-social use of hypnosis,” PSYCHIATRY, 1939, vol. 2. Erickson esittää, että jos hypnotisoija on vakuuttanut kohteensa havaitsemaan todellisuuden väärin, silloin siitä seuranneita tekoja ei voida pitää ”antisosiaalisina”, sillä teot olisivat hyväksyttäviä kohteen sisäisen todellisuuskonstruktin mukaan. Tämä argumentti on minusta semanttista ulinaa. (ei minusta -jpg)

102. Kts. Flo Conway & Jim Seigelman, SNAPPING (New York: Lippincott, 1978).

103. Lee & Schlain, ACID DREAMS, 8-9.

104. John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa, December 19, 1977 (Marks-arkistot).

105. Martin T. Orne, ”On the Mechanisms of Posthypnotic Amnesia,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1966, vol. 14, 121-134. Ornen työ post-hypnoottisen amnesian parissa sai rahaa NIMH:lta, Air Force Office of Scientific Researchilta ja Office of Naval Researchilta. Haluaisin kuulla mikä viaton selitys, jos sellaista onkaan, ilmavoimilla on tarjota selittämään heidän kiinnostustaan post-hypnoottiseen amnesiaan. (”Me emme saa sallia aukkoa post-hypnoottisessa amnesiassa! tietysti -jpg)

106. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 242-243.

107. Selvästikin Allan Dulles. Tämä on voinut olla hypnoottisesti aikaansaatu harha; toisaalta Dullesin legendaarinen seksuaalinen halukkuutensa teki tämän väitteen ehkä vähemmän epätodennäköiseksi kuin voisi aluksi olettaa. (VÄÄRIN! Selvästikin tämä viittaus on  J.R. ”Bob” Dobbsiin, ylimpään Church of SubGeniuksen MC:hen; nimikirjaimet A.D. viittaavat erääseen hänen pseudonyymeistään, Adman Destructor. ”Bob”:n seksuaalinen halukkuus on SubLegendaarista. -jpg)

108. Aina paras indikaattori siitä onko hypnoosi aito; en voi ymmärtää miksei Orne käyttänyt tätä testiä Blanchin tapauksessa.

109. Herbert Spiegel, ”Hypnosis and evidence: Help or hindrance,” ANN. N.Y. ACAD. SCI.; 1980, 347, 73-85.

110. Katso esim. Kroger, HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION, 21-22

111. Katso erityisesti Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 60-61. Orne, jota tässä haastateltiin, viittaa hänen artikkelissaan referoituun teokseen ”The use and misuse of hypnosis in court” (INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL HYPNOSIS, 1979, vol. 27, 311-341.)

112. Klass esittää, että ufologit, tehdessään hypnoottista regressiota, tahtomattaan vihjailevat kohdehenkilöilleen. Hänen tekstinsä tarkempi luku paljastaa, että hän ei koskaan todista tai väitä, että sellaisia ”vihjeitä” on voinut esiintyä missään tietyssä tapauksessa; hän yksinkertaisesti uskoo, että vihjailua ON VOINUT tapahtua. Jos Klass olisi ollut halukkaampi käsittelemään siepattuja suoraan, hän olisi saattanut löytää näyttöä syystä ja seurauksesta; nykyisellään hänen argumenttinsa todella ei ole mitään muuta kuin ehdotus. Kaikesta tuosta pidän hänen ideoitaan koskien hypnoottisten regressiosessioiden pitämistä ”puhtaana” potentiaalisesti arvokkaana.

113. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 34-37.

114. Donald Bain, THE CONTROL OF CANDY JONES (Chicago, Playboy Press, 1976).

115. Hypnotisoitujen kuriirien käyttö sodassa ulottuu 1800-luvulle.

116. Estabrooks, HYPNOTISM, 193-214.

117. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). Toisessa haastattelussa professori Clare Young (Estabrooksin kollega Colgate Universityssa) vahvisti, että Estabrooksin hypnoosityötä valtiolle ei oltu koskaan julkaistu.

118. Vai olisiko hänen avioliittonsa voinut olla osa ohjelmaa? ”Long John”, jolla nimellä hänet tunnettiin, oli kuuluisa UFO-piireissä, ja hän oli antanut foorumin sellaisille varhaisille kontaktihenkilöille kuten Howard Menger. Hän tunsi myös Jackie Gleasonin, nimekkään (joskin epätodennäköisen) nimen ”törmänneiden levyjen” huhumyllyissä. Olisiko Candy voinut saada tehtäväkseen selvittää sen mitä Nebel tiesi?

119. Marks-arkistot. John Marks teki erinomaisen työn Candy Jonesin tarinassa; hän erehtyi — melkein anteeksiantamattomasti — konservatismin puolelle kun hän kieltäytyi ottamasta mukaan informaatiota tästä tapauksesta hänen kirjaansa. Tiedän mukana olleen instituutin nimen; kuitenkin koska Candy Jones piti asianmukaisena pitää tämän tarinan aspektinsa salassa (mahdollisesti hyvistä juridisista syistä), minä seuraan hänen esimerkkiään.

120. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 446-447.

121. Haastattelut, Marks-arkistot. Eräs Marksin informanteista tarjosi kiinnostavia spekulaatioita siitä, että Candyn kidutussessiot eivät olisikaan tehty kentällä, vaan laboratoriossa — hänen koko tehtävänsä on voinut olla hypno-ohjelmoitu fantasia.

122. Informaatio Candyn CIA-tiedoista on peräisin Candy Jonesin puhelinhaastattelusta. Tässä on ongelma: CIA-peitetarinat aukeavat kuin sipulin kuori; kun on poistanut ulkokuoren, seuraava odottaa kuorimista. (Tästä syystä en pidä tämän tutkielman ”paljastuksia” koko totuutena; minun mielestäni se on vieläkin pahempaa. -jpg) Candy Jonesin tapauksessa kaninkoloon kuuluu syytökset siitä, että hän OMASTA TAHDOSTAAN teki niinkuin CIA halusi, ja käytti Jensenin hypnoosikokeita rationalisaationa hänen teoilleen. Eräs Marksin informanteista esittää tällaisen selityksen; siispä, Opton & Scheflin näyttävät nielleen tämän. Kuka tahansa, joka on perillä Candyn ohjelmoijien ilkeästä häpäisystä, jolle nämä Candyn alistivat, nauravat tämän tarinan ulos oikeudesta. Kukaan, paitsi erittäin psykoottinen masokisti, ei omasta tahdostaan haluaisi kokea sitä mitä hän oli kokenut.

123. Marks-arkistot.

124. William Kroger, CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS (Philadelphia: Lippincott, 1963), 299.

125. Ufologi Jim Moseley, Candyn tuttu, oli väittänyt että tunnistamaton lähde Nebelin ”sisäpiirissä” kerran, epävirallisesti julisti Candyn tarinan ”paskapuheeksi”. Tämä väite ansaitsee tarkan ja kunnioitettavan huomion. Silti Moseley ei identifioi lähdettään eikä meillä ole keinoa sanoa puhuiko tämä sisäpiirin hemmo vaistonvaraisesti vai tiesikö hän jotain, vai mitä hän oikeasti tarkoitti. Oliko hänen mielestään Candy fantasioinut vai kusettiko hän? Jos ensimmäistä, miksi hänen hallusinaationsa sopivat MKULTRA-yksityiskohtiin, jotka on julkaistu vasta hänen kirjansa julkaisemisen jälkeen? Jos jälkimmäistä, miten me aiomme selittää ne monet hypnoottiset regressionauhat, joista ainakin jotkut olivat saatavilla ulkopuolisille tutkijoille? (Varsin yksityiskohtaista ollakseen kusetus.) Joka tapauksessa miten Candy olisi voinut tietää sen faktan (jonka Marksin tuttavat vahvistavat), että Kroger opetti ”Jenseniä” eräässä länsirannikon instituutissa? Miksi, jos tarina oli ”paskapuhetta”, Candy ottaisi riskin joutua oikeusjuttuihin kun hän nimeää — bisnestutuille ja tutkijoille, ellei sitten kaikelle kansalle — oikean elämän hypnoterapeutteja? Yhtä kaikki ehdottaisin, että Moseleyn ”sisäpiiriläinen” puhui hassuja, eikä hänellä ollut todellisia faktoja. (Tai puhui vääristeltyä totuutta. -jpg)

126. Philadelphia, Lippincott, 1976.

127. Ibid., 415.

128. Samanlaiset paranoidit purkaukset johtivat tri. Richard Nealin UFO-siepattujen ryhmän hajottamiseen Los Angelesissa, sanoi tri. Neal tekemässäni puhelinhaastattelussa.

129. Tri. Simpson-Kallasin valaehtoinen todistus Sirhan-Sirhanin tapauksessa, 1973; kts. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 225.

130. Kaikki todelliset monipersoonat ovat kokeneet jonkin sortin hyväksikäyttöä tai trauman, psykologista tai fyysistä, lapsuudessaan.

131. Yksi oli okkulttisessa ympäristössä tapahtunut rituaalihyväksikäyttö. Jos minä olisin psykiatri CIA:lle etsimässä potentiaalisia uhreja mielenhallintakokeisiin, etsisin hyväksikäytettyjä lapsia sotilasperheistä. (Sotilastausta varmistaa sen, että ”oikeanlainen” tohtori pääsee lapseen käsiksi.) Abduktiotutkijoiden tulisi etsiä sellaista kaavaa.

132. Viittaan suureen abduktioiden määrän lisääntymiseen, joka tuona vuonna ilmeni; kts. Kevin Randle, THE OCTOBER SCENARIO (Middle Coast, 1988). Toki sieppaukset (tai hypoteesini mukaan mielenhallintaoperaatiot) tapahtuivat tätä vuotta aiemmin.

133. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot).

134. Brenda Butler et al., SKY CRASH, laajennettu painos (London: Grafton Books, 1986), 305-321, 354-355.

135. Nancy Wrightin puhelinhaastattelu.

136. Miranda Parksin puhelinhaastattelu. 137. William Moore, ”UFOs and the U.S. Government,” FOCUS, vol. 4, June 30, 1989. Mooren rooli tapauksessa on erittäin kyseenalainen, jopa skandaalimainen — vaikka ainakin tässä meillä on yksi suoran ja kiistämättömän ”sisäpiiriläisen” todistus valtion ahdistelusta.

138. Jotkut ovat myös kysynalaistaneet, kun hän hoiti psykiatrisesti Oswaldin salamurhaajaa Jack Rubya. Minusta on omituista, että CIA:n mielenhallintaveteraani — joka EI asunut tai harjoittanut ammattiaan Dallasissa — olisi saanut tehtäväkseen Rubyn tapauksen.

139. Samiel Chavkin, THE MIND STEALERS (New York: Houghton Mifflin, 1978), 96-107.

140. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Prentice Hall, 1979).

141. New York: Warner Books, 1989; 198-202.

142. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (Ballantine, 1985), 49. Artikkelini ”Psychiatric Abuse of UFO Witness”, johon aiemmin viitattiin, dokumentoi tämän ilmiön myös.

143. Chung-Kwang Chou & Arthur W. Guy, ”Quantization of Microwave Biological Effects,” SYMPOSIUM OF BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENT OF RADIO FREQUENCY/MICROWAVES, toimittanut Dewitt G. Hazzard (U.S. Department of Health, Education and Welfare, 1977).

144. MIAMI HERALD, May 28, 1984 and June 6, 1984; NATIONAL EXAMINER, vol. 22, no. 18, April 30, 1985. Vaikka EXAMINER on supermarkettien tabloidi, ja näin kyseenalainen lähde, tämä viikkolehti on tehnyt tutkijoille palveluksen painamalla Petit’n aivojen röntgenkuvat lehteen, missä implantti näkyy. (Oletko kuullut retusoinnista? -jpg)

145. Los Angeles TIMES, March 28, 1988.

146. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR, PHASE TWO (Reward, 1982). Tässä kirjassa on harvinaisia valokuvia merkitsemättömistä helikoptereista, jotka ovat piinanneet tätä sieppauksen uhria ja hänen perhettään.

147. Yhteinen ystävä kuvasi minulle tapausta, jossa entinen SEAL, joka erehdyksessä luuli näkevänsä uhan, lähes välittömästi kaatui, ja lähes tappoi miehen, joka oli tuplasti hänen kokoisensa. Mikä informanttini muiden lausuntojen totuusarvo onkaan, hän kuitenkin oli saanut edistynyttä taistelukoulutusta.

148. Fenton Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON? (New York: St. Martin’s Press, 1989), 45-46.

149. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 27-42.

150. Denise Winn, THE MANIPULATED MIND (London, Octagon Press, 1983), 72-73; Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON?, 41; kts. Peter Watson, WAR ON THE MIND (London: Hutchison, 1978) (Watson kertoi Narutin tarinan London TIMESille).

151. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

152. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). 153. Richard A. Gabriel, NO MORE HEROES (New York: Hill and Wang, 1987), 124.

154. Ibid., 150-151.